Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[Corex]

Ghost of Tsushima pelattu PC läpi.

Peli oli lopulta keskivertoa parempi mutta ei ehkä hypen arvoinen omaan makuun. Ärsyttäviä seikkoja:

-Viisto kamerakulma ja erittäin ärsyttävä pomotappelujen kamerakäyttäytyminen
-Ei-skipattavat cutscenet. Montakohan tuntia piti katsella kun Jin leikkaa (saman näköisellä naamalla varustetun) panttivangin siteet ja sitten hölötetään samat jutut uudestaan ja uudestaan varmaan satoja kertoja
-Pelaajan tekemillä keskusteluvaihtoehdoilla ei mitään merkitystä
-Jotenkin kankeat kontrollit vaihdella kaikenmaailman pommien ja heittotikarien välillä, varsinkin tappelussa. Alkaa näppäimet loppumaan kesken.
-Vähän immersio kateissa kun "armeijoiden" yhteenotto kostuu parista tusinasta hahmosta max
-Piti käydä käydä yksi modi asentamassa että sai vähän grafiikat paremmaksi, vakioilme aika suttuinen.

Hyvää oli kuitenkin henkilötarinat ja varsinkin loppua kohden oli kyllä hauska pistää mongoleja nippuun kun oli kaikki pelit ja vermeet ja taitopisteitä joka suuntaan. Tämä kallistaa vaa'an positiiviseksi vaikka jotkut pelimekamiikan asiat ärsytti. Näköjään näppäilin tätä 43,6h joten ihan sai rahalla vastinetta.

 

[Juhanator]

God of War: Ragnarök työn alla, ei läpi vielä mutta...ollut todella positiivinen yllätys. Tarkoitan tällä sitä että ensimmäinen oli mahtava, ja joskus näin väittämiä ettei jatko-osa ole samaa tasoa. Give Me No Mercy- tasolla pelaan koska pidän haasteesta, ja se on myös siitä sopiva että lisää motivaatioita tehdä sivu-tehtäviä koko ajan ennen pääjuonessa etenemistä, tällä tavoin aseet, armorit sekä kyvyt päivittyy sopivasti. Tuo taso ei tunnu liian vaikealta, pomotaisteluissa pari yritystä joutuu ottamaan, välillä mennyt ekallakin.

Pitää kehua sivutehtäviä tässä, niissä on mukavan paljon vaihtelua, yllätyksiä sekä maailmaa ja henkilöitä syventävää lorea. Selkeästi panostettu niihin, ei ole vain lätkäisty lisätunteja antamaan. Edellinen God of War oli tarinaltaan kompaktimpi, tämä ehkä vähän "laahaa" enemmän (voi johtua siitäkin että kahlaan sivutehtäviä aina kun löytyy) mutta kiinnostava ollut tämäkin, pääjuonena

Spoileri

pojan etsiessä keinoa muuttaa isänsä tulevaa kohtaloa, ja omaa paikkaansa.

Pelaan pc:llä, peli näyttää mahtavalta kaikki ultralla 4k 60"-ruudulla ja Radeon Fluid Motion Frames 2 edelliseen versioon verrattuna toimii mielettömän hyvin pelin kanssa, fps 160:n kohdilla korkeimmilla laatuasetuksilla. Tuo feikki-frame tekniikka viimein sitä tasoa, ettei isompaa häröä kuvassa enää ole, tällaiselle kultasilmällekään. Varmaan käännöstyössä optimoitu pelille huolellisesti, ja MF 2 loistaa ainakin tässä pelissä laadullisesti. Kympin peli tähän mennessä!

 

[masaf2]

@Juhanator Muutamat sivu-/vapaaehtoisbossit on sit huomattavasti vaikeempia vs. pakolliset. Tai käytännössä mahottomia tuolla vaikeustasolla ennen ku saa pidennetyn etäisyyden kuperkeikan (dodge rollin) ja/tai ihan parasta settiä.

 

[Juhanator]

@Juhanator Muutamat sivu-/vapaaehtoisbossit on sit huomattavasti vaikeempia vs. pakolliset. Tai käytännössä mahottomia tuolla vaikeustasolla ennen ku saa pidennetyn etäisyyden kuperkeikan (dodge rollin) ja/tai ihan parasta settiä.

Toistaiseksi olen selvinnyt sivubosseista, viime yönä löytyi jo sellaista että otti kymmenkunta yritystä kun ikkuna niin pieni doglella. Tosin mitään edellisen pelin Valkyrien tasoista ei ole vielä tullut vastaan, mutta olen vasta siinä kohdassa pääjuonessa kun

Spoileri

poika meni Odinin luo

ja sain keihään jolla pääsin uusien sivubossien tykö. The Zeulousin tasoista ollut, missä menee kyllä yrityksiä...

 

[AsiJu]

Nappasin Steamin Halloween alesta Castlevania Anniversary Collectioninin neljällä eurolla.

En ollut näitä 8- ja 16-bittisiä pelannut kuin junnuna viimeksi, kyllä tuli kotoisa fiilis jo avausruudusta, gameplay toimii edelleen myös.
Emulaatio tuntuu toimivan todella hyvin ihan NES sprite flickeriä myöten, joten kovin autenttinen kokemus.

Näyttötiloja ei hirveästi ole valittavina, mutta 4:3 ja 16:9 skaalaus löytyy eri vaihtoehdoilla.
Isolla LCD näytöllä ns. puhtaat moodit näyttää kyllä aika karkeilta, joten 4:3 "scanlines" on muodostumassa suosikiksi.
Täytyy ehkä paremmalla aikaa koittaa jokin sopiva filter / dither Reshade löytää.

Äänet on just eikä melkein mitä nyt nostalgiamuistista löytyy.

 

[Refloni]

Epicin ilmaispelit, osa 42.

Cat Quest

Cat Quest 2

Hyperkasuaali "roolipeli", jossa kissa pelastaa maailman. Ainoa hahmonkehitys on varusteissa, joten pelkästään kuteita vaihtamalla voit olla velho, ritari tai... siinäpä ne sitten olikin. Kakkososassa ei tarvitse valita edes tätä, koska pelaajahahmoja on kaksi ja toinen voi mäiskiä ja toinen ampua. 2,5-ulotteinen maailma on kivan näköinen. Paikkojen nimet on kirjoitettu suoraan maastoon ja "kartta" tarkoittaa vain että peli zoomaa kauemmas.

Taistelu on hyvin suoraviivaista mättämistä ja haastetta aika vähän, ellei hae sitä erikseen haastamalla kovatasoisempia vihollisia. Tuntui hyvältä piestä ensimmäinen välipomo reilusti alilevuisena sen jälkeen kun sidekick huusi, että älä hyvä mies vielä käy tuon kimppuun vaan grindaa ensin.

Tarina keskittyy lähinnä kissa-aiheisten puujalkavitsien kertomiseen. Seurasin sitä puolella korvalla ja laitoin podcastin taustalle.

TOEM

Rento valokuvauspeli. Muumeista karannut pikkukaveri lomailee, ratkoo ihmisten ongelmia ja räpsii kuvia kaikesta. Retken päässä on tarkoitus käydä kokemassa TOEM, mikä se sitten onkin. Peli on hyvin sympaattinen ja sen leppoisa tunnelma tuo mieleen A Short Hiken. Pelatkaa sitäkin.

Mustavalkoisuus ei palvele peliä ja se näyttäisi mielestäni paljon paremmalta värillisenä.

Eternal Threads

Mmm, aikamatkailua. Tulevaisuuden tohelojen tiedemiesten aiheuttama aikakoneonnettomuus on tärvellyt historian muuttamalla lukemattomia pikkujuttuja menneisyydessä. Eihän siinä auta kuin kääriä hihat ja ruveta korjaamaan sotkua. Pelaaja nakitetaan siivoamaan eräs brittiläinen kimppakämppä, jonka kaikki asukkaat kuolivat tulipalossa ja heidät pitäisi pelastaa - estämättä kuitenkaan itse paloa. Aikaa on viikko ja pelaaja voi vaikuttaa ihmisten pieniin valintoihin, jotka olisivat voineet mennä kummin päin vain. Pelkkään hengenpelastamiseen riittää yleensä että autettava on tulipaloyönä selvin päin, mutta optimaalisinta olisi ratkoa myös kaikkien henkilökohtaiset ongelmat.

Scifiteemasta huolimatta peli keskittyy tämän päivän saippuaoopperaan. Kiinnostavin osuus on kymmenet valinnat ja niiden vaikutukset kun päätöspuuta veivataan oikeaan asentoon, mutta peli on myös tarpeeksi hyvin kirjoitettu että hahmoihin kiintyy. Talon asukkailla on kaikenlaisia salaisuuksia joita on kiva tonkia. Koko peli tosiaan tapahtuu samassa pienessä talossa, mutta aikalinjalla voi katsella muistoja eri ajoilta, josta tulee liikkeen tuntua.

On erikoinen valinta että Eternal Threads näyttää ulkoisesti aivan kauhupeliltä. Talo on säkkipimeä, sade ropisee ja välillä taulu putoaa seinältä. Odotin hyppysäikkyjä mutta niitä ei onneksi ollut.

Pelin isoin ongelma on passiivisuus. Suurin osa ajasta menee katsellessa välinäytöksiä, eivätkä ne läheskään aina ole kiinnostavia. Mukana on pari pulmaa jossa pitää lähinnä etsiä avain lukkoon, ja peli pitelee kädestä niissäkin. Ilkeämpi voisi sanoa tätä edestakaisinkävelysimulaattoriksi.

 

[perato]

Just Cause 3 (PC) ja AIR LAND SEA expansion
Tämä oli edelleen hauska peli. Ehkä Tribesien lisäksi se pelisarja jossa on hauskinta liikkumista. Jos pelisarja ei ole tuttu, niin kysessä on vähän GTA tyyppinen peli, missä päähahmolla on käytössä loputon laskuvarjo, liitopuku ja kaikista tärkeimpänä ns. Tether-laite. Eli siis se perinteinen grabnel gun, mutta sen lisäksi, että sillä vedetään itseä puoleensa, voi sen molemmat päät yhdistää eri asioihin ja vetää niillä asioita toisiinsa. Kaikella tällä on sitten tarkoitus aiheuttaa pelisarjan joka osassa tuhoa mahdollisimman paljon. Ja sehän on riemukasta.

Kolmososa on selvästi vahvin näistä, kakkonen oli aikanaan hauska, mutta en usko, että on kestänyt aikaa. Nelonen oli taas niin unohdettava kokemus, etten oikeasti muista mitä siinä oli vialla, muuta kuin että ei ollut hyvä. No onhan siitäkin yli kaksi vuotta aikaa, vaikka kuvittelin sen tapahtuneen viime syksynä. Noh pikavilkasulla omaan arvosteluun en näköjään sillonkaan tiennyt mikä siinä oli vialla muutakuin että se ei ollut hauskaa.

Tetheri antaa hupia ja liuta erilaisia aseita myös. Aseissa myös jonkin verran erikoisuuksia jotka omalta osaltaan tuovat vähän maustetta tuhoamiseen. Mukana on myös monessa hupivideossa näkynyt raketeilla varustetut aikapommit, jotka saa asioita lentelemään vauhdikkaasti ennen räjähdystä. Jotenkin tällä kertaa näiden käyttö ei jaksanut huvittaa, oli jotenki turhan vaikeakäyttöisiä, olis voineet olla vaikka heitettäviä.

Viimeistään lisäreiden eden spark ja "raketti reppu" sit tekee vielä omat temppunsa. Toisaalta nämä lisäreiden laitteet oli sen verran tehokkaita, että vähän meinasi hetkeksi muut jäädä käyttämättä kunnes muisti että hauskaahan tässä piti olla eikä vaan siivota karttaa vihollisista. Ainoastaan tuo mecha jäi vähän tylsäksi enkä oikeastaa jaksanut tilata ku sitä apuria välillä noihin joihinki tehtäviin hoitamaan vihuaaltoja vähemmäksi. Vähän semmosia powertrip vermeitä nuo kuitenkin kaikki on, eli tekevät peliä todella helpoksi, varsinkin tuo Loochador.

Peli on kyllä edelleen kivan näköinen, jopa herkullinen kun jossain aurinkoisessa Välimeren kallioilla ajelee pikku Fiatilla(lähinnä huvin vuoksi, ajaminen tässä jää vähä harvaksi). Tykkäsin, että nuo upgradet tavaroihin on noiden haasteiden takana, syy niitä tehdä, mutta eikä pakota grindaamaan mitään XP:tä tai chaosta tms.

Huonoja puolia pelissä on sen iso pääsaari joka kahden pikkusaaren jälkeen tuntuu todella tyhjältä ja kolkolta metsämöhkäleeltä, vähän ku GTA5:ssä ei paljoa huvita kaupungista ulos lähteä, ei tuo iso saarikaan houkuta sinne menemään. Myös itse tarina tuntuu todella kiirehdityltä ja päälleliimatulta ja pelillisesti ei sovi yhtään. Olisi toivonut itse tarinatehtäviin jotain muuta kuin, seiso siinä ja ammuskele, tai ole ajoneuvon kyydissä ja ammuskele. Pelissä jossa liidetään ja lennetään ja räjäytellään kaikkea, niin tehtävät oli sit oikeastaan vähän kaikkea muuta. Pelissä on myös yllättävän paljon lataustaukoja, mikä vei osittain pois toiminnan sujuvuudesta, varsinkin kun välivideot yms. saattoivat olla hyvinkin köykäsiä ja lyhkäsiä.

Se miten tämä pelisarja pääsis eteenpäin olis oikeastaan ehottomasti se vaatimus, että pääsisi tuhoamaan vähän kaikkea, eikä vaan noita tiettyjä asioita. Tuhottavammat ympäristöt palvelis tätä peliä paljon, ja varsinki jos se jätetty kaaos jäisi sitten jotenkin näkymään. Huumoria tässä on minusta jopa ihan hyvin eikä se ole niin mautonta kuin monessa vastaavassa.

Noh edelleen. Saints Row 3 > GTA 4. ja Just Cause 3 > GTA 5.

 

[Nathorr]

Star Wars Jedi: Survivor (PC Game Pass)

Otsikon paljon parjattu Star Wars -peli on jatkoa vuonna 2019 julkaistulle Star Wars Jedi: Fallen Order -pelille. Kyseessä on tuttuun tapaan kolmannen persoonan toimintaseikkailu, jonka kai voi laskea soulslikeksikin. Fallen Orderin olen läpäissyt EA Play -tilauksella helmikuussa 2021.

Star Wars -faneille tämä on todella nannaa. Valosapelilla heiluminen ja voiman käyttäminen on vaan niin todella siistiä. Peli ei ole läpihuutojuttu, vaikka jedit joskus ylivoimaisilta vaikuttavatkin, mutta taitojen karttuessa pelikokemus on todella soljuvaa. Välillä peleissä taisteluosuudet ovat mulle vähän pakollinen paha, mutta tässä vihuja mätkii mielellään.

Juoni jatkaa siitä mihin ensimmäinen peli jäi eikä sillä palkintoja voiteta, mutta ei se huonokaan mielestäni ole. Perinteistä Star Warssia. Peli on myös todella nätti, josta päästääkin sitten siihen ongelmakohtaan, eli PC-porttauksen surkeuteen.

Perkele. Tämä voisi olla ihan törkeen hyvä peli, jos porttaus olisi hoidettu kunnialla. Olin lukenut tästä paljon varoitteluja ja ei se ihan niin pahaa stutterfestiä ollut, mihin olin varautunut, mutta ongelmia kyllä oli. Peli kaatuili alkuun jonkin verran, mutta RTX:n ottaminen pois päältä auttoi siihen. Stutteria on, mutta ei jatkuvasti. Pahimmillaan se on silloin, kun vaihdetaan välivideoiden ja pelin välillä. Jotkut välivideot saattoivat myös välkyyä, mutta kyllä senkin kesti.

Kuten sanoin, ei tämä nyt niin paha ole, kuten tämä on netissä tuomittu. En tiedä, onko tätä onnistuttu päivityksillä korjaamaan, mutta kyllä tätä pelailee. Olen nähnyt pahempaakin. Samaan hengenvetoon voi kuitekin todeta, että onhan se anteeksiantamatonta, kun näin ison profiilin peli on tässä kunnossa.

No joo. Pidin tosi paljon ja ongelmista huolimatta uskallan tätä suositella ainakin, jos on Star Wars -fani. Parhaimmissa kohtauksissaan ei ehkä ihan päässyt Fallen Orderin tasolle, mutta ei jääty kauas. 4/5, ilman suorituskykyongelmia olisi saanut täydet pisteet.

Käyttämäni modit, jotka auttoivat suorituskykyongelmiin:

• SWJS - Fixes and Improvements
• Native resolution and blurry screen fix.

 

[Refloni]

Binary Domain

Jankki scifiräiskintä. Tulevaisuuden YK lähettää iskuryhmän Japaniin tutkimaan firmaa, joka tuottaa laittomia ihmismäisiä robotteja. Heitä vastassa on futuristinen kaupunki ja armeijallinen taistelubotteja. Herkullisen typerä ja yliampuva tarina muistuttaa aika paljon Metal Gear Risingia ja mielenkiintoiset scifi-ideat vilahtelevat dudebro-suunsoiton seassa. Tarina on suorastaan fiksu silloin kuin haluaa olla, eli ei kovin usein. Tämäntyylisessä rymistelypelissä se on erinomainen. Realistinen grafiikka on vanhentunut paikoin huonosti ja ainakin varjot ovat täysin rikki, mutta eeppiset maisemat tekevät vaikutuksen.

Hämä-hämä-häkki kiipes katolle.

Hauskana kikkana pelille voi antaa taktisia komentoja mikrofonilla - tai voisi, jos virityksen saisi toimimaan. Peli ei tunnistanut mikkiäni ollenkaan ja jouduin käyttämään perinteistä dialogivalikkoa, johon mahtuu korkeintaan neljä repliikkiä. Niinpä keskusteluvaihtoehdot on todella rajalliset ja kiroilu, haistattelu ja flirttailu ovat poissa laskuista. Äänestä peli olisi tunnistanut monta kymmentä lausahdusta. Se on iso sääli, vaikka vanhojen foorumiviestien ja arvostelujen perusteella systeemi ei toiminut kunnolla edes uutena.

Mukana roikkuu muutama tiimikaveri, joiden kanssa ylläpidetään pelimekaanista suhdetta. Kaverit arvostavat ammattimaisuutta ja hyvää taistelusuoritusta, harhaluotia kankkuun eivät niinkään. Suhteisiin voi vaikuttaa keskusteluilla ja kuten deittisimulaattoreissa yleensä, parhaiten pärjää olemalla kaikesta samaa mieltä. Homma toimii kohtalaisesti, vaikka kaverit juoksevat välillä omaan tulitukseen ja pahoittavat mielensä.

Peli on kotoisin konsoleilta, mutta en silti saanut edes ohjainta toimimaan sen kanssa. Hiiri ja näppis pelittävät jotenkuten, mutta hiiren senssin kanssa oli ongelmia ja nappien mappauksessa outouksia. Keskusteluvalinnat valitaan näppäimillä Q, E, F ja välilyönti. Mitään asetusta ei voi muuttaa itse pelissä, vaan se pitää sulkea ja avata erillinen konffiohjelma. Ohjaustuntuma on lievästi sanottuna karsea ja on tosi helppo tehdä vahingossa kuperkeikka taistelun keskelle, kun yrittää suojautua.

Mutta ampuminen toimii ja on erittäin tyydyttävää. Robottiviholliset hajoavat osa kerrallaan palasiksi ja luodit kilisevät ihanasti metallia vasten. Pirkka-terminaattorin pään irrotessa se alkaa räiskiä kavereitaan, jalkojen hajottamista taas kannattaa varoa, koska ryömivä robotti voi päästä yllättäen tappituntumalle. Mukana on huikean yliampuvia set piecejä ja monta pomotaistelua, joista vain pari oli rasittavia. Humanoidirobottien lisäksi vastaan kävelee monenlaista muutakin mutterikasaa.

Kaivuri tietää ja Rolle myös: heitä varten sulla on panosvyös.

Peliä on objektiivisesti vaikea suositella, mutta loppujen lopuksi vain yhdellä asialla on oikeasti väliä: naamallani oli idioottimainen virne alusta loppuun.

Strange Horticulture

Haluatko kukkakauppiaaksi? Pelaajahahmo perii setänsä yrttikaupan ja tukun tunnistamattomia kasveja, joilla on kaikenlaista käyttöä. Osa rehuista sopii koristeeksi tai yskänlääkkeeksi, osasta saa outoja voimia. Sisään käveleville asiakkaille pitää tietysti löytää oikeat kukat, mutta tarkkasilmäinen myyjä huomaa myös vihjeitä isommista tapahtumista.

Pelin kasvintunnistus- ja karttapuzzleja on kiva ratkoa. Asiakkaat ovat stereotyyppisiä Lovecraft-hahmoja, löytyy kultistia, etsivää, psyykikkoa ja muita hämäriä hiihtäjiä. Jokaisella on oma roolinsa isommassa kauhutarinassa, joka aukeaa pala palalta. Peli ei ole pelottava, mutta tunnelma on mukavan tiivis.

Tales of Kenzera: Zau

Afrikkalainen metroidvania. Bantukulttuurien inspiroima maailma tuntuu tuoreelta ja erilaiselta. Tarina perustuu sikäläisiin kansansatuihin ja on ihan jees, mutta ei nyt kovin omaperäinen.

Kilimanjaron hurja nuoruus.

Tappelusysteemi perustuu kahden naamion tuoman taistelutyylin vaihteluun. Tasapaino keikahtelee ja alussa kuunaamio on huomattavasti hyödyllisempi ampumakyvyn vuoksi, lopussa taas aurinkonaamion tekemä vahinko on ylivoimainen (naamion vaihtamisesta kuuluva "blub" muuten muistuttaa aivan liian paljon Discordin viestiääntä). Peli väittää että naamarit ovat osa jotain luonnon balanssia ja tasan yhtä hyviä. Eivät kyllä ole.

Ympäristövaarat, ragdollit ja erityisesti tyhmä tekoäly tekevät taisteluista hauskaa koheltamista. Kyllähän se aina naurattaa, kun vihollinen hoipertelee laava-altaaseen tai lentolisko syöksyy pää edellä päin kaktusta (hetkinen, kasvaako niitä edes Afrikassa?) Vaikeustaso on melko helppo bonushaasteita lukuunottamatta. Pelissä on samat tuplahypyt, syöksyt ja tarttumakoukut kuin muissakin metroidvanioissa eli se ei ole mekaanisesti mitenkään erikoinen. Eikä myöskään pituudella pilattu. Ehdin tyhjentää sen saavutuksia myöten kymmenessä tunnissa.

 

[perato]

Shogun 2: Total War (PC)
Tämä jäänyt aina oikeastaan vähän siihen kategoriaan että ei ajallisesti kiinnostanut ja toisaalta ei silloin ilmestyessään ollut konetta joka tätä olis pyörittänyt. Sempä vuoksi tälle oli kertynyt vain muutamia kokeilutunteja ennen tätä. Nyt tuli peluuseen lähinnä sen takia, että tossa vieressä kulkee koko ajan Clavellin Shogun kirja ja ajattelin, että jos se vähän immersiota lisäisi molempiin suuntiin.

Eipä tämä vieläkää mitää hurrahuutoja herättänyt. Jotenki tylsää tämä, että lähes kaikilla samat yksiköt. Hirveesti ei napostellut nuo taistelut ja lopussa osan veti ihan huoletta quick fightillä vaikka enemmän tappioita sit tulikin. Tuntui vähän semmoselta kartanmaalaukselta, eikä oikee jäänyt mitää eeppistä juttua mieleen, klaanien väliset erot niin pieniä, että ihan sama kuka siinä vastassa on. Tykkäsin kyllä tosta Japanin kartasta sinällään, chockepointteja paljon ja merijututkin tuntui jotenki merkityksellisiltä noiden tradenodejen kautta. Noh, nyt on 18h kellossa ja tuskin tulee enempää tälle pelille. Ompahan pelattu, nähty ja koettu.

 

[Nathorr]

Senua's Saga: Hellblade II (PC Game Pass)

Hellblade II on jatkoa Ninja Theoryn vuonna 2017 julkaisemalle Hellblade: Senua's Sacrifice -pelille. Pelasin tuon pelisarjan ensimmäisen osan syksyllä 2018 ja muistan sen tehneen vaikutuksen taiteellisuuden lisäksi lähes elokuvamaisella tyylillään.

Jatko-osa on samalainen kuin edeltäjänsä. Itseasiassa hyvin samanlainen. Kolmannesta persoonasta seurataan nuorta naista, joka kärsii mielenterveysongelmista ja rikkinäisestä nuoruudesta. Siinä, missä ekassa pelissä matkattiin läpi helvetin jahtaamassa jumalia, nyt vastassa on maailmaan ilmantuneita jättiläisiä. Eteneminen on täysin putkijuoksua, mutta sitä rikastaa helpot puzzlet ja taistelukohtaukset.

Pelin paras osa on tietysti järkyttävän upea graafinen ilme. Tämä menee top-3 pelaamiini peleihin grafiikan puolesta yhdessä Avatarin ja Alan Wake 2:n kanssa. Juoni ei ole niin hyvä kuin ykkösessä ja loppu mielestäni vähän lässähtää. Peli ei keksi oikein mitään uudelleen, vaan se on hyvin samanlainen ykkösen kanssa. En oikein tiedä, miksi tämä pitäisi pelata, kun ykkönen antaa ihan saman kokemuksen paremmalla juonella.

Siinä se pelin heikkous onkin. En oikein missään vaiheessa halunnut pelata tätä. Ainut motivaattori oli se, että peli on lyhyt, läpijuostuna 6 tuntia, ja näen tarinan päätöksen. Pelaaminen on tosi tylsää ja aina samanlaista. Grafiikkaa ja etenkin päähahmon kasvoja ihmettelee mielellään tunnista toiseen, mutta siinä se. Peli on kuin tyhjä kuori. Kaunis päältä, mutta sisällä ei mitään.

Pahalta tuntuu sanoa näin kauniista taideteoksesta, mutta ei tästä kannata hirveästi maksaa. Pelasin PC Game Passin kautta ja se oli oikea ratkaisu, kun yhdellä maksulla saan tahkottua tukun muitakin pelejä. Alelaarista joskus vuosien päästä vitosella, jos pelin haluaa Steamiin. 3/5 ja siinäkin grafiikat raahaa pisteitä ylös.

 

[perato]

Civilization: Beyond Earth (PC)
Tuli humblepackista otettua nuo Civ6 lisärit ja "vahingossa" myös siinä sit ostettua tämäkin. Tämä on ollut aina siellä "kiinnostaa" piirin rajamailla, muttei oikein koskaan tarttunut ostoskoriin, lähinnä kun sanottiin, että ihan sama pelata Civ5. Myös silloin Alpha centauri fanit ryöpytti tätä peliä armottomasti, joskin itsellä ei ACsta ole kokemusta ollenkaan. Muuten oikeastaan Civi sarjasta on kokematta lähinnä Call to Power 2 ja tuo Alpha Centauri ja joitakin näitä pienpelejä/mobiiliportteja.

No en kyl ihan samaa mieltä ole, että olisi ihan sama peli kuin Civ5. Nyt sattumoisin kummin kanssa otetiin Civ5 testiin ja tuli samalla vähän muisteltua millainen peli se oli (ja samalla muisteltua että mitäs eroja tässä nyt kutoseen olikaan). Toki siellä pohjalla on se sama koodi ja saman näköiset asiat, mutta muuten tuntui kyllä jotenkin aivan eri peliltä mitä Civit yleensä tarjoaa. Toiminta oli paljon aktiivisempaa koko pelin. Monesti omat Civi pelit on vähän sitä passiivista odottelua ja rakentelua ja sit lopussa soditaan. Tässä oli jo melko matalalla vaikeusasteella koko ajan sotimista ja alieneiden hyökkäyksiä ja muutenkin tuntui että oikeastan vasta loppupuolella meni vähän semmoseksi "noh kohta voitan". Tykkäsin tosta tekniikkapuusta ja noista affinity jutuista jotka vähän määrittelee pelaamista, joskin loppuakohden tuntui että ne erot toki vähän tasoittui. Kuitenkin tuntui, että vastustajan civit oli erilaisia. Myös tuo diplomatia oli jotenkin merkityksellisempää kuin oikeastaan missään muussa Civissä, bonuksia oli annettavissa ja saatavissa perus "kauttakulkuoikeus/sota/vaihetaan tavaroita" tason ulkopuolella. Tykkäsin myös noista questeista jotka antoi jotain tekemistä myös rauhan ajalle. Rakennukset oli vähän liian "kaikkea vähäsen", eikä niin fokusoituneita kuin muissa civeissä, saattoi saada kolmeakin resurssia yhdestä rakennuksesta(toki myös se joka antoi kaikkea). Yksiköt vaikka sinällään ovat erilaisia ja kehittyvät aikojen saatossa affinityjen myötä, tuntuivat ehkä silti vähän liian samanlaisilta vaikka nimet ja tyypit muuttuivatkin.

Joitaki pieniä "harmituksen aiheita" kyllä peli tarjosi edelleen. Civiä vaivaa minusta juuri se, että nuo voitot on vähän semmosia "odota odota odota, voitit" tyyppisiä. Toki vitosessa ja kutosessa osa diplomatia ja uskontovoitoista vaatii vähän muutakin, mutta tässäkin voitot oli aika yksinkertaisia, kehitä teknologiaa, rakenna rakennus, odota. Graafisesti oli vähän suttuinen, erilaiset tileupgradet eivät oikeen erottuneet ja varsinkin vaikea oli nähä eroa onko tässä nyt tie vai maglev. Muutenkaan workeri ei usein ehdottanut sitä upgradea jolla alla olevaa resurssia hyödynnettäisi. Muutenkin tuntui että jos vertaa vaikka Call To Poweriin, niin nuita vesikaupunkeja ei ihan niin hyvin käytetty hyödyksi. Ja itellä jäi kyllä nuo avaruuteen laukastavat satelliitit melkee kokonaan käyttämättä pelin loppupuolella, vaikka varmaan niistä olis ollut silloin hyötyä eniten.

Pitänee tästä ottaa heti kohta uus peli, ilmeisesti tässä kuitenkin nuo planeetatkin vähän määrittelee millanen peli syntyy.

 

[perato]

Call of Juarez: Gunslinger (PC)
Uudelleenpeluussa tämäkin, edellisen kerran 7 vuotta sitten. Vähän oli hatarat muistikuvat tästä, muuten kuin, että ihan hauska arcadeammuskelu. Ja sitähän tämä edelleen on. Villin lännen tarustoon sijoittuva lähes raiteilla kulkeva ammuskelu, jossa "bullet timellä" ammuskellaan sieltä täältä putkahtelevia vihollisia. Muutamia pyssyjä, lyhyt kesto ja lähes koominen tarina takaa sen, ettei tämä mikään maailman paras peli ole, mutta siitä huolimatta tuon neljän tunnin arvoinen kokemus. Steamissakin overwhelmingly positive kertonee, että jos tämä kirjastosta löytyy ja pyssyttelystä tykkää, nii ota testiin. Päähahmo kertoo saluunassa tarinaa niitä vahvasti värittäen kaikilla villin lännen legendoilla ja sitä mukaa tasot muuttuu, yhtäkkiä eteen putkahtaa reitti, taivaalta tippuu hevostalli ja joku väärään suuntaan käännytty kohtaus otetaankin uudestaan koska "jos olisin mennyt sinne olisin varmaan kuollut." Eli ei todellakaan mikään haudanvakava peli. Cel shade grafiikka on ihan näyttävää ja sopii tähän. Tämän pitempi tällaine peli ei passaa ollakkaan, mutta toisaalta tällaisia pelejä toivoisi enemmänkin ihan sen vuoksi, että näkisi vähän kaikenlaista ja kokisi kaikenlaista, eikä aina sitä samaa tai sit "2d retropikseligrafiikka jossa joku jännä juttu".

 

[Lars_A]

Star Wars - Outlaws (PC)

Star Wars ilman valomiekkoja, avoimen maailman pelinä. Loistava lähtökohta, tekemistä ja maailmoja kun tässä universumissa riittäisi. Ubisoft markkinoi tätä AAAA -pelinä mutta todellisuus on AA-luokkaa.

Graafisesti peli on aika näyttävä ja pyörii suht hyvin (köh köh Jedi Survivor), hienoa katsella Star Wars planeettoja lähempää ja ajella kiiturilla ympäriinsä.

Tuohon ulkoasuun sitten päättyykin positiiviset, sen verran pahasti peli tökki monella muulla alueella. Ehkä ensimmäisenä on pääjuonen mitäänsanomattomuus, hahmot ja taustat ovat aika yhdentekeviä joten pääjuoni oikeastaan katoaa samaan laariin kuin sivutehtävätkin ja missään vaiheessa se ei oikein lähde lentoon. Vertauksena voisi käyttää vaikka Uncharted sarjaa missä jahdataan aarteita toinen toistaan eeppisemmissä tilanteissa, tässä tehtävät ovat luokkaa "varasta koodit/tavara tai pelasta hahmo XYZ" ja sisältää samat hiippailut ja ammuskelut kuin kaikki muutkin 200 sivutehtävää.

Aarteenmetsästys onkin iso osa peliä mutta ei kestä kauaa tajuta että suurin osa aarteista on kosmeettisia - kun kuulee "Dank Farrik" tai "Amazing" kun hahmo kaivaa luolaston arkusta viidennetkymmenennet karvanopat kiituriin niin kiinnostus katoaa lopullisesti. Tästä osa onkin sitten pelin varusteiden ongelmaa. Jostain käsittämättömästä syystä pelinkehittäjät ovat sitä mieltä että hahmon pitää pystyä käyttämään vain YHTÄ asetta koko pelin läpi, normaalisti arkuista ja luolastoista kaivellaan parempaa varustusta mutta koska aseita tai armor ei voi parannella (ainoastaan tähän perushernepyssyyn tulee uusia turhanpäiväisiä moodeja) niin arkuista ei tietenkään voi löytyä mitään mielenkiintoista. Iso osa avoimen maailman pelejä itselle on vaeltaa ympäriinsä ja etsiä parempia aseita ja varusteita jotta voi sitten powertrippailla ympäriinsä mutta tässä hahmo voi kyllä ottaa käyttöön muita aseita mutta vain erittäin tarkasti rajatuissa leikkikehissä ja hieno tussari putoaa esim tikkaita käytettäessä tai kiivetessä. Tämä rikkoo sen vähänkin immersion kun keräät hienon lasertykin mutta hahmo ei osaa kantaa sitä, vähän kuin 20 vuotta vanhat pelit joissa hahmo ei osaa hypätä tai kiivetä. En tiedä oliko ajatuksena joskus tehdä tästä multiplayer peli, nimittäin cosmetics määrä on sen verran järjetön etten ymmärrä kuka yksinpelissa haluaa kerätä 40 erilaista maalipintaa skootterille.

Pelin vakaus on myös kyseenalainen, itse aloitin vasta nyt useamman isomman patch jälkeen mutta silti joka sessiossa tuli 3-4 kaatumista, joskus introruudusta, joskus tunnin päästä. Päälle kaikki normaalit open world bugit eli hahmot katoaa maan sisään, animaatiot jää jumiin ja muu perussekoilu. Lisäksi pelin tehtävät on tarkoituksenmukaisesti välillä epäselviä, suuri osa ajasta menee ympäriinsä juostessa kun Quest Market on vähän sinnepäin ja navigointi osalla planeetoista on todella tuskaisaa.

Outlaws olisi ollut ainekset huimaan Star Wars seikkailuun (Uncharted avaruudessa) mutta juoni ja mekaniikat ovat aikamoisen typerät, kyllä tämän viitsi läpi pelata mutta tosiaan parhaimmillaan yltää ehkä 7/10 arvosanaan. Valtava hukattu mahdollisuus, en suosittele täydellä hinnalla kenellekään mutta alekaarista ihan kohtuullista ajanvietettä.

 

[Heseman]

Alan Wake II DLC:t - Night Springs & Lake House (PC)

Uusi kone tuli hankittua ja mikäs sen parempi testikohde kuin yksi viime vuoden raskaimmista peleistä, tarkemmin sanottuna sen lisärit. Kesällä julkaistu Night Springs on kolmesta minisekkailusta koostuva pläjäys, toinen sijoittuu pelin järven rannalla olevaan Federal Bureau of Controlin tutkimuslaitokseen. Siinä missä aiemmalla (RX 6800) piti laittaa skaalausta päälle, niin tällä pystyi laittamaan asetukset täysille ja silti peli pyöri metsässä natiivilla ilman säteenseurantaa sellaiset 60-80 ruutua sekunnissa, sisällä tutkimuslaitoksessa jopa 160 johon olen lukinnut oman FPS-ylärajani. Edelleen peli on esteettisesti upean näköinen ja metsä näyttää metsältä. Jotkut viholliset vaan näyttävät muovisilta, en tiedä, onko se tarkoitus.

Eka lisäri on siis kolmesta erillisestä tarinasta koostuva paketti. Ne eivät ole millään tavalla kytköksissä toisiinsa muuten kuin Remedyversen kautta. Alan Wakeenkaan ne eivät aina liity jos suoraan sanon. Eka oli täysin kieli poskessa tehty suoraviivainen räiskintä, muissa oli vähän vaihtelua ja muutakin tekemistä. Ja onnistuinpa jopa yllättymäänkin, mikä on tätä nykyä harvinaista.

Toinen on Control-henkinen selviytymiskauhupläjäys. FBC:n agentti Kiran Estevez lähtee tutkimaan Lake Housen tutkimuslaitosta, johon ei saada yhteyttä. Tämäkin on kohtuu suoraviivainen, mutta vähän pystyy tutkimaan ja palaamaan jo käytyihin paikkoihin. Pidin tästä ehkä eniten, pidinhän Controlistakin.

En ole AW:n hitaan ja kömpelön ammuskelun ystävä, vaikka se genreen toki kuuluukin. Suurin ongelma näissä lisäreissä on kuitenkin pituus. Kumpikin kestää sellaiset hikiset kolme tuntia, varsinkin Night Springsin seikkailut menevät luikauksella. Homma on ohi kun alkaa vasta päästä vauhtiin. Ymmärrän kyllä, että Remedy ei ole se maailman isoin pelitalo ja pelien tekeminen vie aikaa, mutta silti näistä jäi vähän nälkä. Taitavat keskittyä Control 2:een ja taidan itsekin kääntää sinne katseeni.

 

[masax]

Mutant year zero: Road to eden + Seeds of evil lisäri (pc)

Peruspeli tuli pelattua läpi aikaisemmin, ja tykkäsin kyllä niin paljon, että tuli hankittua seeds of evil lisäpelattavaksi. Sen verran aikaa kuitenkin, että päätin pelata koko pelin alusta alkaen uudestaan. Niille, jotka eivät peliä tunne, niin kyseessä isometrisesti kuvattu taktinen, hahmojen kehityksessä vähän roolipelielementtejä sisältävä, xcom:in hengenheimolainen. Maailmassa liikutaan kolmen (viidestä, lisärin osalta kuudesta) hahmon ryhmän kannsa vapaasti ja taistelut vuoropohjaista xcom:ia.

Ensin, että kuinka hyvin peruspeli kestää uudelleen peluuta. Loppujen lopuksi ei oikein valtavan hyvin. Uudella pelikerralla kun kikat pelaamiseen tiedossa jo alusta, niin meinaa mennä vähän mekaaniseksi suorittamiseksi. Taisteluissa kun ei ole satannaisgeneraatiota, jota peli kaipaisi, vaan toisella pelikerralla tulee vähän liian selväksi niiden puzzlemaisuus ja suoraviivaisuus. Tietää liian hyvin taktiikat, jolla taistelut rullaa. Tarina ja tarinankerronta kestää paljon paremmin. Edelleen virkistävää, kun pelihahmot eivät ole mitään halolla päähän lyötyjä koomaherännäisiä, vaan tarina kerrotaan ja pelimaailma avataan hahmojen keskinäisellä dialogilla.

Seeds of evil jatkaa suoraan siitä, mihin peruspeli jäi, samoin pelimekaaniikoin, eikä siinä mielessä tuo juurikaan mitään uutta. Paitsi tietysti uutta taistelua ja tarinaa, jotka kun eivät muistissa, niin jaksaa taas pelata. Jos tykkää peruspelistä, niin lisäri sitä jatkaa, ja hyvin jatkaakin. Kaikenkaikkiaan edelleen kyllä yksi parhaista kahden a:n peleistä, jota tullut pelattua. Voi vain kun taisteluissa olisi sitä satunnaista generointia, niin uudelleenpeluuarvo olisi suurempi.

 

[Bigfoot007]

Ducktales Remastered
+ Parempi kuin alkuperäinen: Kontrollit, musiikki, paranneltu kenttäsuunnittelu ja pari extra kenttää.
+ Audiovisuaalinen ilme lähempänä 80-luvun televisiosarjaa.
- Edelleen nopeasti juostu läpi, ehkä neljä tuntia kului Hardilla.
- Melko vähän vaihtelua.
- Ei erilaisia loppuratkaisuja kuten alkuperäisessä.

 

[perato]

Batman: Arkham Origins (PC)
No mikäs tässä muka nyt niin huonoa oli... Noh näköjään aika moni asia.

Keskimäärin tämä on vähän kuin Arkham City, lähes samaan kaupunkiin on ympätty lisäsiipi ja 4 lisäaluetta. Kaupunkia on nostettu ylöspäin, eli talot ja tornit on korkeampia ja kadulle on vielä vähemmän asiaa kuin jo muutenkin oli Cityn aikana. Itse pelin tapahtumat tapahtuvat pitkälti lineaarisissa ja varsin pitkissäkin tehtävissä rakennuksien sisällä, joten kaupungissa kulkemiselle on loppu viimein aika vähän syytä jos välttää asioiden keräilyä. Haksahdin hetkeksi tähän kun oli muuta ajateltavaa pelin ohessa, mutta jätin sit kuitenkin paikat siivoamatta. 20h vierähti pääjuonen ja n. 75% sivutehtävien suorittamisessa.

Tappelu tuntuu jotenkin huonommalta kuin Cityssä, oli paljon vaikeuksia saada itellä noita lyöntejä kohdistumaan niin että flow ei katkennut ja vähän väliä Batman ei suostunut tekemään sitä mitä siltä pyysi, esim. lyömään maassa olevaa(saattoi heittää joskus esim. savupommin sen sijaan, kiitti vitusti). Peli pitelee kädestä vielä pahemmin kuin edeltävät ja lähes lopussa olevassa firefly kamppailussa tämä käy jo lähes säälittäväksi pelaajan aliarvionniksi.

Jotakin on uusittu ja jotakin on ryssitty siinä samalla. Kykypuu on jotenkin todella yksiulotteinen, vaatii paljon edeltävien kykyjen hankkimista, jos jotain haluaa. Samalla osa kyvyistä on lukittu eri sivuhahmojen voittamiseen(joista osa avautuu varsin myöhään) ja osa kyvyistä on sitten erilaisten haastepuiden suorittamiseen. Katselin, että olin täsmälleen samassa tilanteessa kuin edellispelissäkin noiden haastepuiden purkamisessa, joista yksi ei ollut edennyt kuin 4/15 pykälää. Oli jotenkin järjetöntä, että esim. yhden puun viimeinen tehtävä on käydä joka alueella estämässä meneillä oleva rikos, mutta näitä ei voi mitenkään "käynnistää", pitää vain odotella että sellainen alueelle tulee. Tuon matalimmaksi jääneen "hiipimishaasteet" viides tehtävä oli jo niin monimutkainen, että sen pystyi toteuttaa vain ilmeisesti kolmessa paikassa koko pelin aikana, joista viimeinen on aivan pelin lopussa.

Graafisesti ilme on vähän vaihteleva, toisaalta ihan ok, toisaalta jotenkin todella väsyneen näköinen. Ei nyt mitenkään silmiä särkevä, mutta vähän vanhahtava tunne tulee paikoin. Jostain syystä tämäkin peli kaatuili minulla urakalla, joskin nyt kun näitä kaatuilevia pelejä on jo ollut useampi, niin ehkäpä se alkaa johtua myös koneesta eikä aina pelistä(vaikka Wolf2 kohdalla oli kyllä muitaki joilla sama ongelma). Vaikea siis sanoa, oliko teknisesti paska toteutus vai onko kone vaan vetelemässä viimeisiään.

Ite juoni oli jo Arkham-sarjalle tyypilliseksi muodostunutta todella väsyttävää "Black mask on pääpahis, eiku Jokeri, eiku Bane, eiku Jokeri, eiku Bane, eiku Jokeri". Loppua kohden oli jotenkin yhdentekevää ja Firefly taistelu tuntui jo todella pidennetyltä väännöltä. Sitä alkoi skippailemaan noita viimeisiä videoita ja keskusteluita, mikä toki sitten aiheutti pari koomista kohtaa kun Batman denytti juuri kuolemankielistä selviytyneen Alfredin puhelinsoitot:
"Are you okay master Bruce?"
"I should be asking you the same question"
"Well .... *click*"

"Are you okay master Bruce"
"Yes. " *click*


Arkham Knightihän se vielä olis jälellä tätä sarjaa, mutta pitänee vähän taas pidellä taukoa, ei oikeen tuo 2kk riittänyt nyt tauoksi.
Sit ois ihan parissa vuodessa uudelleen pelattu joista suurimman osan kohdalla voinee todeta, ettei tarvitse enää palata ellei jostain siunaannu ihan hirveästi aikaa. Ihan mukava tälleen kuitenki pelata kokonaisia sarjoja läpi peräkkäin, et näkee vähän miten ne sarjat on kehittyneet tai muuttuneet. Uuden koneen myötä tulee taas sit niin siunatusti uusia pelejä hollille, että suurin osa näistä jää ihan ajanpuutteenkin takia historian ja muistin hämäriin.
Half-Lifet
Crysikset
Wolfensteinit
Tomb Raiderit (2013->)
Assasin's Creedit
Batman Arkhamit

 

[Heseman]

Divinity: Original Sin 2 - Definite Edition (PC)

Pitkä kuin mikä mutta myös hyvä roolipeli, joka ei pahemmin pitele kädestä.

Rivellonin maailmassa ei mene hyvin. Source-taikuudelle herkät ihmiset vetävät puoleensa Voidwoken-hirviöitä joten magister-lainvalvojat alkavat kerätä heitä Fort Joy -linnoitukseen. Sinne on myös pelaaja matkalla pelin alussa muiden hahmojen kanssa. Tämä peli ei todellakaan pehmitä. Alussa olin kirjaimellisesti pihalla kuin lumiukko ensimmäiset kymmenen tuntia. Ei mitään hajua minne pitäisi mennä ja miksi ja joka puolella tuntuu olevan vihollisryhmiä, jotka ovat liian kova vastus. Tehtäväkuvaukset ovat hyvin ympäripyöreitä eikä aina edes kartalla merkata, että missä on seuraava etappi. Sitten pikku hiljaa löytyi vihuryhmä, jonka sai kaadettua ja porukkaakin kertyy mukaan. Kunnes taas tulee seinä vastaan. Pelasin 99% ajasta Clasic-vaikeustasolla mutta varsinkin alussa piti joissakin taisteluissa laskea sitä tutkimusmatkaajalle kun ei vaan pystynyt. Lopulta kuitenkin alkoi mekaniikat aukeamaan ja kun maailmakin aukeni enemmän niin ei tarvinnut samoihin vastustajiin hakata päätä seinään vaan pystyi hakemaan kokemusta ensin muualta. Pelifilosofiasta tuli yleisesti ottaen mieleen erään Miyazakin tuotokset.

Peli on siis roolipeli ja hahmonkehitys ja varustelu on siis iso osa sitä. Tuli jopa vähän old school -fiilis, kun ei tällaista pahemmin tänä päivänä näe. Pelihahmon voi valita muutamasta valmiista tai luoda itse. Otin synkkää salaisuutta sisällään pitävän Lohse-bardin, josta tein ensisijaisesti vesitaikoja heittelevän maagin, edeltäjästä oppineena, että parannustaiat kuuluvat vesimagiaan. Muitakin elementtejä on valittavana ja pisteitä riittää pelin aikana useamman osa-alueen valintaan. Mitään yleis-Jaskaa ei kuitenkaan kannata tehdä vaan keskittyä maksimissaan pariin-kolmeen kykyyn. Taistelumaagi, jousiampujapyro, you name it. Kaikilla hahmoilla on parin eri tyypin panssaria jotka pitää ensin murtaa, ennen kuin kikat toimivat niihin. Vihollinen ei jäädy ennen kuin taikapanssari on poistettu eikä tyrmäänny ennen fyysinen suojan kulutusta. Erilaiset buffit kuuluvat myös peliin ja välillä tuntui, ettei muita ehdi heitelläkään. Taistelu on haastavaa eikä vihollinen anna periksi. Välillä tosin (harvoin) jäi ihme idlailuun, minkä hyödynsin armotta. Jossain kohtaa törmäsin netissä vinkkiin, että taistelun saa tietyllä kikalla tehtyä jopa triviaaliksi, myös vaikeimmalla jossa tallennus poistetaan koko ryhmän kuoltua. Voi kun sen olisin tiennyt jo pelin alussa... No, nyt on kärsitty niin jos myöhemmin sit uudestaan Emmentalilla

Pituutta tällä myös piisaa. Oma läpäisyni kesti rapiat 140 h mutta tein pauttiarallaa kaikki tehtävät, myös DE:n uudet. Isoimmalla alueella meni varmaan yli puolet koko peliajasta. Juoni oli alussa vähän suurpiirteinen eikä mulla tosiaan silloin ollut oikein mitään käsitystä siitä, kuin että vankisaarelta pitäisi vaan päästä pois. Kunnolla se pääsee käyntiin vasta joskus puolivälin tienoilla mutta loppu onkin sitten jo aika hyvää kamaa. Ei mitään superia ehkä mutta perushyvää toimivaa, josta ei oikein löydä valittamista. Musiikistakin tykkäsin, vaikka vanha suosikkini Tides of Battle enää listoilla ollutkaan. Jos jotain negatiivista pitää mainita niin kamera saisi olla nostettavissa korkeammalle, välillä kaipaisi korkeampaa lintuperspektiiviä. Lisäksi pelin maailma ei ole kovin ikimuistoinen, siinä on myöskin melko kepeä yleisvire ja vähän sellainen "ei tää niin vakavaa ole"-fiilis pastelliväreineen, mikä tuntuu kovin yleiseltä tätä nykyä. Enkä siis meinaa, että kaiken pitäisi olla yrmistelyä mutta välillä olisi ihan jees jos teokset ottaisivat itsensä hieman vakavammin.

Alussa olin siis vähän, että mitä tästä tulee mutta lopulta fiilis on positiivinen, myös loppu oli hyvä. Edeltäjästä jäi juuri sellainen ihan ok -fiilis, tämä toimi paremmin. Seuraava vielä parempi sit? No, ei mennä asioiden edelle. Ekan Alkuperäisen Synnin läpäisin 2018, joten tällä kaavalla pääsen kolmannen Palturin Porteille sit 2030 Ehkä silloin sitä saa jopa 30% alessa...

https://www.pcgamingwiki.com/wiki/Divinity:_Original_Sin_II_-_Definitive_Edition

 

[timppeli]

Planescape: Torment Enhanced Edition (ostettu GOG.com:sta koska DRM-free rulz!)

Yritän nyt edistää tuon pelaamista, edelleen ihan alussa pelissä. Mulla on pari ongelmaa tuon pelaamisen kanssa, jotka ovat enemmän henkilökohtaisia ongelmia kuin tuon pelin ongelmia:

1. Sattuneesta syystä tuon pelaaminen tuntuu jäävän myöhäiseen iltaan kun pojat ja vaimo menevät nukkumaan, esim. klo 21-22 jälkeen. Monesti telkkaristakin tulee silloin jotain jota haluan katsoa, esim. eilen tuli Liikanen Harri, ei kyseistä Clint Eastwood leffaa voi vain missata. Eli aloin oikeasti pelata peliä ehkä joskus klo 23 jälkeen, eikä mennyt kuin 10 minuuttia kun aloin haukotella kovasti ja olla valmis itse painumaan pehkuihin. Jäi pelaaminen ehkä puoleen tuntiin.

Jotenkin tuollaiset hitaat "pulmapelit" joissa joutuu miettimään paljon, saavat henkisesti raskaan työpäivän jälkeen (IT-ala) pään väsymään jos on muutenkin jo hieman väsynyt. Olen huomannut saman myös esim. point&click seikkailupeleissä joissa saattaa olla juuttunut samaan kohtaan pitkäksi aikaa, ei vain tunnu jaksavan... Joku Team Fortress 2-toimintapaukuttelu netissä, tai kiinnostava reaaliaikanaksu (esim. legendaarinen Starcraft) puolestaan saa jotenkin adrenaliinin koholle ja unet karisemaan silmistä myöhään yöhön.

Kannattaisi ehkä koittaa pelata tuota aiemmin päivällä, mutta silloin puolestaan on monesti niin hälinää kotona ettei pysty keskittymään, ja monesti muutakin tehtävää, pitäis kaupassa käydä ja sitä ja tätä... Swiddu!

2. Tykkään roolipeleistä, mutta ne ovat minulle myös jotenkin stressaavia pelejä koska en halua missata mitään enkä tehdä vahingossa huonoja valintoja. Homma menee herkästi nytkin siihen että minulla on toisella ruudulla netistä kaapattu läpipeluuohje jotta en varmasti tee pelissä huonoja valintoja. Olen jo pari kertaa aloittanut pelin uudestaan alusta koska opin läpipeluuohjeesta että kumppanillesi Mortelle ei kannata olla sarkastinen eikä NPC:eille tule valehdella koska muuten menetät Lawful Good statuksen, mikä sitten ilmeisesti tarkoittaa että myöhemmin pelissä tulet missaamaan jonkun yber-aseen tms. jonka voi saada vain lawful good statuksella. Eli aloitin alusta olematta kenellekään sarkastinen, valehtelematta kenellekään ja heittelemällä sarkastisia vitsejä puhumattomille zombieille.

Se ei lupaa hyvää että läpipeluuohjeessakin neuvotaan että peli tulisi AINA tallettaa ennenkuin keskustelee kenenkään NPC:n kanssa koska saatat vahingossa missata jonkun tärkeän keskusteluosion tekemällä väärän vastauksen. Eli käytännössä homma menee siihen että kokeilet eri vastauksia savescummaamalla löytääkseni parhaimmat joista saat optimaalisimman tuloksen...


Aargh! Näitä pelejähän (myös esim. Fallout-pelejä) mainostetaan aina sillä että on ihan sama miten pelaat, voit pelata ihan millaista hahmoa haluat... mutta jotenkin en vain pääse siitä yli että pelaan jotenkin "epäoptimaalisesti", vähän kuin tekisi hahmonluonnissa heikon taistelijan tai vähä-älyisen maagikon joka ei saa tehtyä mitään taikoja. Otan tällaiset roolipelit ehkä liikaa suorittamisena missä minun pitää pystyä min/max hahmoni tai joukkueeni, ei missata mitään alitehtäviä tai tärkeitä keskusteluja...

Olisi tietty niin paljon helpompaa jos voisi ihan vain heittäytyä roolipeliin ja pelata miten tuntuu ja ihan sama miten menee, mutta jotenkin ei vaan pysty, ja siksi on läpipeluuohje ja FAQ edessä jo hahmonluonnista lähtien. Alkaa tuntua liikaa työltä...

 

[JerryKannu]

Eli aloin oikeasti pelata peliä ehkä joskus klo 23 jälkeen, eikä mennyt kuin 10 minuuttia kun aloin haukotella kovasti ja olla valmis itse painumaan pehkuihin. Jäi pelaaminen ehkä puoleen tuntiin.

Jotenkin tuollaiset hitaat "pulmapelit" joissa joutuu miettimään paljon, saavat henkisesti raskaan työpäivän jälkeen (IT-ala) pään väsymään jos on muutenkin jo hieman väsynyt. Olen huomannut saman myös esim. point&click seikkailupeleissä joissa saattaa olla juuttunut samaan kohtaan pitkäksi aikaa, ei vain tunnu jaksavan... Joku Team Fortress 2-toimintapaukuttelu netissä, tai kiinnostava reaaliaikanaksu (esim. legendaarinen Starcraft) puolestaan saa jotenkin adrenaliinin koholle ja unet karisemaan silmistä myöhään yöhön.

Sama homma täällä. Oonkin suosilla jättänyt noi enemmän keskittymistä vaativat viikonlopuille tai vapaille, tuommoisia esim. BG3 tyylisiä on kiva pelata lauantai-aamuna kahvi kädessä, nyt jos joulun vapailla saisi tuon pidemmälle ja ehkä CP2077 aloitettua (jälleen kerran) alusta.

Arkisin menee helposti tuohon, että "jaksaa" just sen 5-10min pelata mutta kokee liian raskaaksi ja vaihtaa johonkin nopeatempoiseen esim. CoDiin jota voi sitten pelata niin monta rundia kuin sattuu huvittamaan. Jotain indieitä tulee myös arkisin pelailtua. Varmaan just toi kun liikuttelee hiirtä arkipäivät ja aivoissa pyörii työasiat vielä kotonakin, ei pysty tuommoisiin täpöillä keskittyyn.

Olisi tietty niin paljon helpompaa jos voisi ihan vain heittäytyä roolipeliin ja pelata miten tuntuu ja ihan sama miten menee, mutta jotenkin ei vaan pysty, ja siksi on läpipeluuohje ja FAQ edessä jo hahmonluonnista lähtien. Alkaa tuntua liikaa työltä...

Tuohon pystyy kyllä opettelemaan. Aika moni nuorempana "suorittaa" peleissäkin, mutta ikävuosia kun kertyy enemmän ottaa nämä enemmän viihteen kannalta eikä kaikki asiat ole niin justiinsa. Itse oon tosin siirtynyt aika toiseen ääripäähän eli välttelen kaikenlaisia materiaaleja, youtube-videoita ja jopa keskusteluja, jos on vaarana spoilata itsensä tai nähdä jotain "optimi" aseita tai muita. Sitten joskus puolen vuoden päästä jos on päässyt läpi astikin, voi alkaa noita katsomaan että tuliko missattua kenties jotain.

Tulee nautittua paljon enemmän muutenkin kun on varaa sekoilla, pelata päin helvettiä ja tehdä typeriä päätöksiä, joskus jopa huvittaa itseäkin miten idioottimaisia asioita tulee tehtyä, esim. jossain Diablo 3 tai 4 menin romuttamaan hahmolleni about pelin parhaan armorin, vasta sekuntia myöhemmin juolahti mieleen että hetkinen mitäs tulikaan tehtyä, varmaan 100 tuntia myöhemmin vasta sain lähellekään yhtä hyvän.

 

[perato]

Itellä vaan korostunut iän myötä, ei oo ehkä aikaa pelata noita mammuttipelejä toista kertaa ku joskus 5-10v päästä nii ei oo oikeen "varaa" pelata niin että ajaa ittensä nurkkaan tai puolet contentista jää näkemättä. Ei niitä juttuja muista kuitenkaan 5v päästä ja tekee ne samat virheet uudestaan. Toisaalta kaikissa muissa peleissä sit vähentynyt, ei eti enää saavutuksia eikä keräilyesineitä niin ahkerasti tms. jotka pilkkois pelin tempoa.

 

[JerryKannu]

Itellä vaan korostunut iän myötä, ei oo ehkä aikaa pelata noita mammuttipelejä toista kertaa ku joskus 5-10v päästä nii ei oo oikeen "varaa" pelata niin että ajaa ittensä nurkkaan tai puolet contentista jää näkemättä. Ei niitä juttuja muista kuitenkaan 5v päästä ja tekee ne samat virheet uudestaan. Toisaalta kaikissa muissa peleissä sit vähentynyt, ei eti enää saavutuksia eikä keräilyesineitä niin ahkerasti tms. jotka pilkkois pelin tempoa.

Juu kyllä tosi vähissä on nykyään ne mitä tulee enemmän kuin kertaalleen pelattua läpi. Tuntuu olevan uusi normaali ennemmin se, että joutuu aloittamaan 4-5 kertaa uudelleen kun tulee niin pitkä tauko ettei muista enää mitä tapahtui tai mitä oli tehnyt.

 

[masax]

Sama homma täällä. Oonkin suosilla jättänyt noi enemmän keskittymistä vaativat viikonlopuille tai vapaille, tuommoisia esim. BG3 tyylisiä on kiva pelata lauantai-aamuna kahvi kädessä, nyt jos joulun vapailla saisi tuon pidemmälle ja ehkä CP2077 aloitettua (jälleen kerran) alusta.

Arkisin menee helposti tuohon, että "jaksaa" just sen 5-10min pelata mutta kokee liian raskaaksi ja vaihtaa johonkin nopeatempoiseen esim. CoDiin jota voi sitten pelata niin monta rundia kuin sattuu huvittamaan. Jotain indieitä tulee myös arkisin pelailtua. Varmaan just toi kun liikuttelee hiirtä arkipäivät ja aivoissa pyörii työasiat vielä kotonakin, ei pysty tuommoisiin täpöillä keskittyyn.

Tuohon pystyy kyllä opettelemaan. Aika moni nuorempana "suorittaa" peleissäkin, mutta ikävuosia kun kertyy enemmän ottaa nämä enemmän viihteen kannalta eikä kaikki asiat ole niin justiinsa. Itse oon tosin siirtynyt aika toiseen ääripäähän eli välttelen kaikenlaisia materiaaleja, youtube-videoita ja jopa keskusteluja, jos on vaarana spoilata itsensä tai nähdä jotain "optimi" aseita tai muita. Sitten joskus puolen vuoden päästä jos on päässyt läpi astikin, voi alkaa noita katsomaan että tuliko missattua kenties jotain.

Tulee nautittua paljon enemmän muutenkin kun on varaa sekoilla, pelata päin helvettiä ja tehdä typeriä päätöksiä, joskus jopa huvittaa itseäkin miten idioottimaisia asioita tulee tehtyä, esim. jossain Diablo 3 tai 4 menin romuttamaan hahmolleni about pelin parhaan armorin, vasta sekuntia myöhemmin juolahti mieleen että hetkinen mitäs tulikaan tehtyä, varmaan 100 tuntia myöhemmin vasta sain lähellekään yhtä hyvän.

Itsellä auttanut epicin ilmaispelit tuohon vaivaan, että pitäisi kaikki sivutehtävätkin hinkata. Eihän niihin elämä riittäisi, että saisi kaikki sataprosenttisesti pelattua. Enemmän että ei väliä ja pelaa miten pelaa. Ja juuri kyllä jopa nauttiikin peleistä paljon enemmän kun ei ota niin vakavasti. Sitten jos peli osoittautuu oikeinkin hyväksi, niin sen voi pelata ajatuksella uudestaan. Aika harvoihin tulee palattua.

 

[timppeli]

Tuohon pystyy kyllä opettelemaan. Aika moni nuorempana "suorittaa" peleissäkin, mutta ikävuosia kun kertyy enemmän ottaa nämä enemmän viihteen kannalta eikä kaikki asiat ole niin justiinsa. Itse oon tosin siirtynyt aika toiseen ääripäähän eli välttelen kaikenlaisia materiaaleja, youtube-videoita ja jopa keskusteluja, jos on vaarana spoilata itsensä tai nähdä jotain "optimi" aseita tai muita. Sitten joskus puolen vuoden päästä jos on päässyt läpi astikin, voi alkaa noita katsomaan että tuliko missattua kenties jotain.

Tulee nautittua paljon enemmän muutenkin kun on varaa sekoilla, pelata päin helvettiä ja tehdä typeriä päätöksiä, joskus jopa huvittaa itseäkin miten idioottimaisia asioita tulee tehtyä, esim. jossain Diablo 3 tai 4 menin romuttamaan hahmolleni about pelin parhaan armorin, vasta sekuntia myöhemmin juolahti mieleen että hetkinen mitäs tulikaan tehtyä, varmaan 100 tuntia myöhemmin vasta sain lähellekään yhtä hyvän.

Pitäisi kyllä pyrkiä tuohon roolipeleissä, mutta jotenkin sitä ajattelee että ei tule välttämättä pelaamaan peliä kuitenkaan useita kertoja läpi, ja haluaisi siitä yhdestä läpipeluukerrasta maksimaalisen kokemuksen, eikä että eka tai pari ekaa läpipeluukertaa on kantapään kautta virheistään oppimista ja sitten pelaa uudelleen läpi paremmilla tiedoilla.

Se auttaisi jos roolipeli on suunniteltu niin että voit korjata jälkikäteen aiemmin tekemiäsi mokia, ainakin hahmonkehityksessä. Joku Gothic oli suht hyvä tai vanha Ultima Underworld (muistaakseni) että alussa olit vain geneerinen hahmo mutta pelin aikana aloit kehittyä eri suuntiin, sen mukaan mitä teit tai valitsit.

Toisesta ääripäästä oli joku Fallout Tactics (strategiapainoitteinen "roolipeli") jonka pelasin läpi Redux-mod:lla (koska ilman sitä oli hirveästi bugeja), valitettavasti se modi myös muutti peliä, esim. vaikeustaso oli korkeampi, monet aseet ja jopa pelihahmot oli korvattu toisilla jne.

Siinä tapahtui niin että olin jo suorittanut pelistä ehkä 85% kunnes tajusin mokanneeni oikein kunnolla pelin alkumetreillä hahmonkehityksessä, joka oli pahasti hidastanut hahmojeni kehitystä loppupelin aikana. Ja koska peli tuntui tosi vaikealta, oli sille lisäkehitykselle tarvetta. Tärkein pointti oli että siinä oli yksi opittava taito joka oli syytä oppia niin aikaisin kuin mahdollista koska siitä eteenpäin se nopeutti huomattavasti muiden taitojen oppimista kumulatiivisesti; lisäksi oli pari muutakin juttua kuten esim. health pointsien kertyminen tasokorotuksissa.

Päädyin sitten aloittamaan koko pelin alusta, ja kirjoitin itselleni ihan suunnitelman mitä taitoja eri hahmojeni pitää valita missäkin levelissä jne. Sinänsä kannatti koska siinä vaiheessa kun pääsin samaan kohtaan missä olin aiemmin lopettanut pelini, olivat pelihahmoni huomattavan paljon kyvykkäämpiä kuin aiemmalla kerralla, ja loppupeli tuntui jopa mahdolliselta voittaa , vaikka vaikeaa se oli edelleen (savescumming ahkerassa käytössä, ei voinut mitään kun joskus vihollinen sai tapettua melkein koko tiimini yhden tai kahden vuoron aikana, oli paljon tuurista kiinni sillä vaikeustasolla).

Eli se on juuri tuo tunne kun tajuat aiemmin kaukana pelissä tehneesi jonkun perustavaa laatua olevan mokan, etkä pysty sitä jälkikäteen enää korjaamaan. Sitä tuntuu tapahtuvan nimenomaan roolipeleissä, jos on tapahtuakseen. Toki sitten erikseen mokat jotka estävät koko loppupelin läpäisyn, esim. mainitussa vanhassa Ultima Underworld roolipelissä muistan vahingossa tyrkänneeni erään NPC:n (joku vanha mummeli) laavaan, ja myöhemmin muistaakseni kävi selväksi etten pysty pelaamaan peliä loppuun koska kyseistä henkilöä tarvittiin jonkun tärkeän questin loppuunsaattamiseen.

Sinänsä tuo oli pelintekijöiden moka että joku kriittinen hahmo oli mahdollista tappaa, ainakin vahingossa. Muistaakseni aloitin koko pelin alusta mutta onneksi se oli niin hyvä ja tunnelmallinen peli että jaksoin pelata alusta asti uudestaan.

 

[timppeli]

Tuntuu olevan uusi normaali ennemmin se, että joutuu aloittamaan 4-5 kertaa uudelleen kun tulee niin pitkä tauko ettei muista enää mitä tapahtui tai mitä oli tehnyt.

Juu tuo myös nyppii monissa roolipeleissä, ellei sitten niissä ole niin hyvä quest log että pääsee myöhemminkin nopeasti kärryille mitä olikaan vielä tekemättä ja minne menemässä.

Siksi oikeastaan tykkäsinkin ennen pelata esim. RTS-strategiapelejä koska niissä ei tarvinnut muistella mitä oli aiemmin tehnyt ja mitä seuraavaksi tekemässä. No varmaankin aioin tuhota tuon vihollisen tukikohdan, duh.

 

[Bigfoot007]

Paska, paskempi, Quake 4.
- Todellinen Quaken fiilis on totaalisesti hukassa, kun Raven softwaren oksentamassa COD kloonissa juostaan ahtaita putkia pitkin suorittamassa näennäisiä tehtäviä tyhmien tekoälykaverien kanssa. Viholliset ovat joko alienejä mariinien kuosissa tai persoonattomia mutantteja. Grafiikka on periaatteessa kelvollista hyvän kontrastin ja valaistuksen puolesta, mutta tekstuurit ovat lowres paskaa, jopa ikivanhassa Duke Nuken 3D:ssä oli tarkemmat tekstuurit kuin tässä. Vaihteluna pääsee mechin ohjaimiin, jonka pelaattavuus muistuttaa varhaisia rail shootereita mutta olemattomalla pelattavuudella ja paskalla suunnittelulla maustettuna. Pelimaailma on persoonaton ja yhdentekevä, kenttäsuunnittelu harhailua putkesta toiseen, ja salaisuudet tasoa ammu singolla satunnaiseen seinään ja toivo parasta. Juoni on B-luokan CODia scifimausteilla eli aivan uskomatonta paskaa, toki pelin puolessavälissä tapahtuva käännekohta pelastaa vähän. Kaiken huippuna peli on ohjelmoitu päin vittua, jonka seurauksena kuvasuhde on oletuksena vääristynyt muilla kuin 4:3 kuvasuhteen monitoreilla, ja yhtäkään vuoden 2010 jälkeen julkaista näytönohjainta ei tunnisteta ellei haxxaa config tiedostoa netistä löytyvillä vinkeillä. Lisäksi latausajat ovat helvetin pitkät (lukittu samaan kestoon riippumatta omasta hardiksesta), ja näistä saa nauttia joka kerta, kun henki lähtee, useimmiten yhdestä iskusta, kun instakill mutantti spawnaa selän taakse varoittamatta. Kokonaisarvio: Paskin FPS mitä olen koskaan pelannut, jopa Hexen on parempi

 

[perato]

Shadow Tactics: Blades of the Shogun (PC)
Shadow Tactics: Aiko's Choice (PC) Epicin ilmaispelit osa XXVIII

Shadow Tactics tullut aiemminkin pelattua ja olen oikeastaan tämän genren suuri fani ollut jo Commandosista alkaen. Tullut omistettua C,C2, Desperados 1 ja 3, tämä ja pelattua pari muutakin vastaavaa kun nämä oli 20v sitten kova juttu. Commandos 2 on oma lempparini, vaikkakin siinä tietyt ongelmat näihin muihin peleihin verrattaen.

Olin näköjään edellisen läpipeluun vetänyt tästä Hardcorella ja liekkö se vaikuttanut vähän siihen, että tästä oli vähemmän hyvä muistikuva. Nyt tuli otettua ihan suosiolla Normal vaikeusaste(vaikuttaa lähinnä miten äkäsesti vastustajat huomaa), mutta sillä painotuksella, että tein joitakin mielenkiintoisia badgeja tehtävistä. Badget on esimerkiksi "tee tehtävä koskematta yhteen hahmoon ollenkaan" tai "älä käytä naamiopukua" tai "elä kiipeä tikkaita/viiniköynnöksiä pitkin". Tällaiset badget toi vähän haasteita joihinkin tehtäviin kun tarkoituksella rajasi itseltä vaihtoehtoja, mutta toisaalta tiesi, että tasot oli suunniteltu niin, että badget oli mahdollisia ilman mikrosekunttirefleksejä.

Toisin kuin muistikuvani, oli peli kyllä todella mukava pelata. Nämähän on ytimeltään pulmapelejä yhdistettynä power wash simulatoriin. Kentällä 100 ukkoa kattelemassa ja partioimassa eri suuntiin ja nämä pitää saada hengiltä yksi alue kerrallaan. Välillä pysähdytään miettimään, miten seuraavan pätsin saa hengiltä, kuka pitää tappaa ensiksi, jotta solmu aukeaa. Harvassa toki pakko kaikkia tappaa, mutta monessa tehtävässä tehtävä helpompi suorittaa tyhjentämällä kenttä ylimääräisistä silmäpareista. Joissakin tehtävissä enemmän painotus hiipimisessä ja vain "muutaman vartijan" poisnappaamisesta, mutta pääasiassa tehtävät on sellaisia, että vähemmistö vihollisista jää henkiin. 20h nappas kello kun peli päättyi ja väitän että varmasti 3-4h lisätuntia tuli noiden badgejen aiheuttaman hidastuksen vuoksi. Ainoastaan pari tehtävää näin normaalilla aiheutti kunnon save load rumbaa ja pään rapsuttelua hetkellisesti, mutta ei mitään todellisia jumitilanteita ollut. Ainoat kritiikinaiheet kohdistuvat grafiikkaan, joka tuntui Desperados 3 jälkeen varsin karulta sekä siihen, että yksi hahmoista oli itselläni jatkuvasti ylikäytettynä, riisitautinen Yuki ja hänen huilu+ansa kombonsa. Joissakin tehtävissä vastasi n. 80% peliajasta ja tapoista. Toisaalta taas sit hyvin rajoitettu Takuma jäi todella vähälle käytölle, sen vuoksi että sillä on lähinnä yksi kyky jossa ei oo rajallinen määrä käyttöjä.

Tuon lisärin pääsin pelamaan kiitos Epicin. Siinä en jaksanut badgeja katella, tässä pelissä kun on se huono puoli, että badget näkee vasta kun tehtävä on ohi(tai netistä katsomalla ennen). Pelasin siis Aikos Choicen ilman kummempia haasteita viiteen tuntiin. Siinä siis 3 isoa tehtävää ja 3 hyvin lyhyttä minitehtävää välissä. Ehkä jopa enemmän päänrapsuttelua aiheutti tämä välillä kuin tuo emopeli, vaikka tässä kaikki hahmot käytössä lähes koko ajan. Muutaman kerran oli pakko turvautua tuohon shadow modeen + kaikkien hahmojen yhteistyöhön joistakin kohdista eteenpäin pääsemiseksi. Tämä itsenäinen lisäri oli kuitenkin varsin lyhyt ja ei tarjonnut oikeen mitään uutta ja sisälsi paljon kertausta, varsinkin ensimmäisessä tehtävässä. Tuntui että vaikeusaste alkoi taas "alusta" ja eka tehtävä vastasi suunnilleen emopelin ensimmäisiä tehtäviä.

 

[Nathorr]

A Plague Tale: Requiem (PC Game Pass)

Peli on kolmannen persoonan hiiviskelyominaisuuksilla höystetty seikkailupeli, joka sijoittuu 1300-luvun Ranskaan ja käsittelee mustaa surmaa. Peli on jatko-osa vuonna 2019 julkaistulle A Plague Tale: Innocencelle, jonka läpäisin toukokuussa 2021.

Peli on hyvin samanlainen kuin edeltäjänsä. Edetään hyvin lineaarista polkua pitkin ratkoen yksinkertaisia ongelmia ja pääasiassa vältellään vihollisia, mutta tarvittaessa niitäkin pääsee listimään. Peli onkin ehkä liiankin samanlainen kuin edeltäjänsä, vain tuplasti pidempi.

Suurin ongelma pelissä on pelattavuus. Peli on melko kankea ja tylsä pelata. Samat ratkaisut ongelmiin, samat vihollisten välttelyt ja samat taistelut pitkin peliä. Pääasiallinen ase, ritsa, saa kyllä pelin aikana erilaisia ammuksia, mutta valjuksi se silti jättää. Tämä on pelattavuudeltaan aika samanlainen kuin uudet God of Warit, mutta tietysti enemmän hiiviskelykulmalla.

Grafiikka on kaunista ja maailma on rujo, josta aina tykkään peleissä. Mitä paskemmin maailmassa menee, sen paremmin tunnun viihtyvän. Peli pyörii ihan mukavasti, mutta säteenseuranta piti ottaa pois päältä, kun aiheutti 4080:lläkin nykimistä. Ilmeisesti yleinen ongelma. Ilman sitä FPS tasaisesti yli 150:ssä.

Juonihan tätä peliä sinänsä kannattelee. Tai noh, ei sekään mikään mestariteos ole, mutta riittävän hyvä, että tämän jaksoi pelata loppuun. Valitettavasti aika usein kattelin kelloa, että jokohan tämäkin taso olisi paketissa. Propsit siitä, että pelissä uskallettiin tehdä teeman mukaisesti rohkeita päätöksiä juonen ja lopputulemien suhteen.

Ei sinänsä harmita, että tämä tuli pelattua, mutta en tätä välttämättä kovinkaan lämpöisesti suosittele. Liian tylsä ja sen myötä myös liian pitkä. Puolet pois ja fiilis olisi varmasti parempi, mutta nyt alkoi maistumaan puulle. 3/5.

 

[Refloni]

Epicin ilmaispelit, osa 43.

Ghostwire Tokyo

Moshi moshi? Ghostbusters! Eräänä kauniina iltana Tokio muuttuu kirjaimellisesti aavekaupungiksi, kun kaikki sen asukkaat katoavat yhtäkkiä savuna ilmaan. Tilalle putkahtaa joukko kasvottomia humanoideja, hirviöitä ja japanilaisen kansanperinteen olentoja. TV-ruuduilla mesoavalla demoninaamioisella jantterilla lienee jotain tekemistä asian kanssa. Ainoa ruumiinsa säilyttänyt ihminen on pelaajahahmo Akito, joka sattui avainhetkellä olemaan teknisesti kuollut mopokolarin vuoksi. Sitten kämppäkaveriksi pääkoppaan änkeää shintomanaaja KK, joka tietää yhtä ja toista tapahtumien kulusta ja omaa taikavoimia, joilla haamuja ja hirviöitä vastaan voi pärjätä. Parivaljakko lähtee pelastamaan kaupunkia.

Japanilaisten kummitusjuttujen ystävänä nautin pelin teemasta ja tunnelmasta kovasti. Autioitunut Shibuyan kaupunginosa on toteutettu hienosti ja paikkoja tutkii tutkimisen ilosta. Pelin virtuaaliturismi on jopa parempaa kuin Yakuzoissa, vaikka paikallisten ihmisten kanssa ei voikaan hengailla. Teemasta huolimatta Ghostwire ei ole varsinainen kauhupeli, ainoa pelottava osuus (ja pelin huippuhetki) on kirottuun kouluun sijoittuva sivutehtävä. Laskin vain kaksi tahallista hyppysäikkyä ja niistäkin toinen oli humoristinen.

Let's goooost!

Valitettavasti pelin avoin maailma on mallia Ubisoft. Pitkin karttaa on siroteltu 250 000 eksynyttä sielua (sadan hengen ryppäissä, mutta silti) jotka pitäisi toimittaa puhelinkoppeihin kätkettyihin pullonpalautusautomaatteihin. Piiloutuneet pesukarhut, graffitit, valokuvat, puutarhatontut ja KK:n keikkatarinat olisi myös hyvä löytää. Tykkäsin pelin premissistä niin paljon että lähdin imuroimaan maailmaa tyhjäksi, eikä olisi ehkä kannattanut. Yhdessä kohtaa puhelimen päässä oleva sivuhahmo arveli, että minulla oli iso joukko avustajia, koska eihän kukaan täysjärkinen tällaista yksin lähtisi tekemään. Juttujen kerääminen on koukuttavaa mutta pitemmän päälle puuduttavaa puurtamista, eikä sormipyssytaistelukaan kestä satoja toistoja. Sivutehtävät kyllä suosittelen tekemään.

Tarina ei oikein lähtenyt. Se ajaa asiansa, mutta on hyvin geneerinen ja suoraviivainen ja hahmot aika pahvisia. Parasta antia on arkinen läpänheitto Akiton ja KK:n välillä. Finaalissa on vartin kestävä kävelysimulaattoriosio, jolla syvennetään yhden hahmon taustatarinaa, eikä se olisi voinut vähempää kiinnostaa.

Vaikuttaa myös että suurin osa jutuista, joista pidin, lisättiin peliin jälkikäteen Spider's Thread -jättipäivityksellä. Peli olisi huomattavasti vaisumpi tapaus ilman valokuva-aarrejahtia, ilmatappoa, roguelike-moodia (jota tosin jaksoin vain pari kierrosta) ja varsinkin kummituskoulua. Mitään ei kannata pelata julkaisun aikaan.

 

[pilot]

Bus Simulator 21 Next Stop (PC Steam ilmainen viikonloppu, Amazon Games ilmainen ja Epic Games ilmainen+karttalaajennus)

Autopelejä ja simulaattoreita pelaavana kokeilin Bus Simulatoria! Minulla on ajopelejä varten G29-ratti, polkimet ja H-vaihdekeppi sekä Wheel Stand Pro –rattiteline, niin ratti on helppo ottaa käyttöön pöydän alta noin 10 sekunnissa.

Kirjoitin aiemmin savefileistä (Steam savefile -> Amazon games & Epic games) ja Steam achievements. Epic Gamesissa tämän pelin saavutukset näkyvät vain pelin aikana Shift-F3:lla.

Pelit - Ilmaiset (-100 %) pelit (EI KESKUSTELUA)

🎄12 peliä Switchille 🎅mutkikkaasti: 1. Nintendo-tilin sijainniksi USA. 2. Pelejä voi lunastaa, jos tilille on rekisteröity kaikki siihen asti annetut pelit. 3. Tilaamalla uutiskirjeen saa ensimmäisen pelikoodin ilmaiseksi. 4. Joulukuun 9. alkaen peli per päivä tulee ilmaiseksi saataville...

bbs.io-tech.fi

Laitoin toiminnot Stream Deck XL:ään valaistuihin painikkeisiin, niin ei tarvitse muistella niitä edes pidemmän pelitauon jälkeen. Pohjalla käytin rekkapeliin tekemiäni määrittelyjä, joten kuvia oli valmiiksi. Jos painikkeessa on kaksi toimintoa, niin harvinaisempi on muistilistan tapaan näkyvissä. Eli suosittelen tällaista laitetta!

(edit: Kuvassa on parkki päällä (painikkeelle on ON- ja OFF-kuvat) ei ollutkaan, kun vaihdoin kuvan ennen lähettämistä...). Center-painikkeella (tai näppis F4 tai ratissa joku painike) on näppärä palauttaa katselusuunta, kun se menee hiirtä käyttämällä helposti sekaisin.

Uramoodissa lähes 10 ensimmäistä tehtävää (missions) olivat opastusta, eikä silloin vielä voinut tehdä omia bussireittejä muuta kuin ohjatusti. Niissä menee ehkä tunti tai enemmänkin jos testaa asetuksia ja opettelee.

Tehtävissä luodaan reittejä uusien alueiden kautta, nostetaan pysäkkien leveliä (mahdollista bussireittien lisäämisen), ajetaan reittejä vähintään tietyllä arvosanalla ym. Levelin nostamiseen paras on alussa saatu nivelbussi, jota voi käyttää myös peruuttamisen harjoitteluun.

Bussireittien määrittelyssä ei joskus saa käytettyä jotain pysäkkiä vaikka levelin mukaan pitäisi. Lisäksi se haluaa aika monesti käyttää reittiin nähden kadun väärällä puolella olevaa pysäkkiä, jolloin ajoreittiin tulee ylimääräisiä mutkia. NIitä saa joskus vältettyä muuttamalla pysäkkien ajojärjestystä.

Asetuksista voi poistaa lipunmyynnin ja vaihtorahan antamisen, jolloin kaikilla olisi matkakortit (lippuja tarkistaessa huomaa, ettei ole). Myös voi vaikuttaa matkustajien aiheuttamien häiriöiden määrään (kuten oviaukkoon jääminen, musiikin kuuntelu kovaa). Aikataulussa pysymistä voi helpottaa myös lisäämällä aikaa jollekin pysäkille aikataulunäytössä. Jos myöhästyy liikaa, bussi otetaan pois reitiltä.

Euro Truck Simulator 2:een verrattuna eroja: kuskeja ei tarvitse palkata, autoja ei tankata eikä käytetä korjaamolla (kun törmäilee, niin menee vain rahaa ja ehkä pisteitä).

Miinusta siitä, että H-kuvioista vaihdekeppiä ei voi käyttää täysin automaattivaihteisen auton tapaan suunnanvalitsimena niin että R=pakki edessä, N=vapaa keskellä, D=aja takana. Ajosuunta määräytyy kaasu- ja jarrupolkimilla. Se tosin ei ole WASD-näppäimillä ongelma.

Muut autot antavat tilaa, vaikka tulisi bussilla kärkikolmion takaa reipastakin vauhtia!!

Jalankulkijat ovat välillä ongelma ja voivat ylittää katua yllättäen väärästäkin paikasta tai punaisia päin. Törmäys ei tosin haittaa, kun bussi vain pomppaa taaksepäin ja sitten taas voi matka jatkua.

Kun olin luonut useita kymmeniä bussilinjoja (ja laittanut busseihin mainostarrat), niin rahaa tuli niin, että voin ostaa uuden tehtävän alkaessa useitakin uusia busseja. Siksi olenkin mielestäni jo ratkaissut tämän pelin, vaikka en ole saanut läheskään kaikkia saavutuksia tai avannut kaikkia alueita, pysäkkejä tai busseja. Tämä taisi tapahtua jo vähän yli 20 missionin jälkeen.

Grafiikka on ihan OK (jalankulkijat vaan vähän kömpelöitä). RTX 3080 toimi lähes 100 prosentilla kun 4K ja parhaimmat asetukset. Peli ei kaatunut tai jumitellut kertaakaan.

Simulaatioista ja ajopeleistä (muutkin kuin kilpa-ajo) kiinnostuneille on tässä kokeiltavaa useaksikin illaksi tai päiväksi. Jossain vaiheessa tosin bussikuskin homma ja bussireittien määrittely voi alkaa vaikuttaa työltä ja grindaamiselta. Käyn itse jatkossa varmaankin enää vain harvakseltaan pelaamassa jonkun tehtävän. Ainakin käyn vielä kokeilemassa ilmaista karttalaajennusta.

Seuraavaksi kokeiluun joku ilmaiseksi saatu train tai farm simulator.

 

[CaseAce]

Teemasta huolimatta Ghostwire ei ole varsinainen kauhupeli, ainoa pelottava osuus (ja pelin huippuhetki) on kirottuun kouluun sijoittuva sivutehtävä.

Tämä tehtävä muuten tuli peliin jälkikäteen päivityksenä, eli jos joku pelasi pelin jo heti julkaisussa, niin kannattaa käydä tämäkin tehtävä tekemässä. Oli minustakin koko pelin paras osuus.

Omalla kohdalla suurin pettymys oli, kun peli alkoi tuntua saman toistolta, mutta oli aika vaihtaa maisemaa sai moottoripyörän alle. Jes, vaihtelua, pääsee huristelemaan pitkin katuja ja väistelemään haamuja. Mutta ei. Koko moottoripyöräily ja haamujen väistely oli vain pitkä cutscene jossa sai katsella kuinka siistiä olisi ajaa nuo kohdat itse, mutta sai tyytyä katsojan rooliin.

 

[Sikatiiker]

Serious Sam 4 PS5:lla. Viimeksi olen pelannut kakkososaa PC:llä ehkä 10 vuotta sitten. Ajattelin että pakkohan tämän on olla näin pitkänä pelisarjana hyvää mätkettä tätä nykyä. Noh, survival mode on ihan hauskaa rätkettä, mutta yksinpelikampanjaa pelatessa tulee kyllä mieleen että onpa harvinaisen tönkkö peli ja jotenkin onttoa ja kolkkoa menoa. Vihut ei välillä ymmärrä tulla nurkan takaa ollenkaan kimppuun ja ammusten loppuessa normal-vaikeustasollakin yllättävän usein voit vain vaania sisällä ja käydä ulkona ampumassa yhden vihun kerrallaan turvallisemmin jos haluat päästä eteenpäin kohdasta jota ei tee mieli hinkata montaa kertaa ryskäämällä läpi.

No, en voi kovin avoimesti suositella tätä mutta enpä hävinnyt kuin 5€ tällä kertaa.

 

[Lare]

Dead Space Remake PC

Tästä olen kuullut paljon hyvää ja piti ottaa itsekin kokeiluun. Alkuun oli kovakin innostus peliä kohtaan. Tunnelmaa riitti ja valtava avaruusalus oli mielenkiintoinen paikka tutkia. Peli myös kannusti koluamaan kaikki nurkat. Aseiden kanssa riitti opettelemista ja taistelu tuntui varsin hyvältä. Mitenkään hirveän pelottavalta tämä ei tuntunut, vaikka kauhuteema selvästi oli taustalla. Musiikit ja äänimaailma olivat ainakin kohdallaan.

Ehkä puolet pelistä meni innolla, mutta sen jälkeen alkoi vähän hyytymään. Eri alueet eivät lopulta tuoneet hirveästi vaihtelua ja avaruusalue tuntui vähän turhankin monimutkaiselta sokkelolta. Puzzlet puolestaan olivat vähän väkisin tehtyjä. Miksi jotain ovea varten pitäisi kantaa virtalähde muualta? Tai miksi nosturi vie tavaraa juuri siltojen kohdalta, jotka pitää käydä yksi kerrallaan nostamassa hetkeksi ylös? Tarinassakaan ei ihan hirveästi tullut yllätyksiä. Tuntui, että vaihtoehto 1 meni aina pieleen ja sitten siirryttiin vaihtoehto 2:een, joka onnistui juuri ja juuri. Kokonaisuutena ihan pelattava kuitenkin ja kouluarvosanaksi voisin antaa 8.5.

Graafisesti nätti peli myös. Säteenseuranta ei ollut hirveän suuressa osassa, mutta toi kuitenkin hyvin lisää varjostusta. Peli myös pyöri kaikki tapissa aika hyvin. Uusille alueille tullessa oli vain todella pahoja FPS-droppeja ja nykimisiä.

Dead Island 2 PC

Jo alusta lähtien tuli selväksi, että peli on tehty ehkä enemmän kieli poskella ja huumorimielessä. Hahmot heittivät jatkuvasti läppää ja vakavaa tunnelmaa ei ollut. Tarina ei ollut lopulta kovin ihmeellinen, eivätkä myöskään tehtävätkään. Samat tylsät puzzlet toistuivat ja aina piti käydä etsimässä circuit breakeria, joka oli mystisesti kadonnut jonnekin. NPC-hahmot olivat varsin tylsiä ja lopussa tuli skipattua välivideoita. Pelin tehtävistä kertoo hyvin se, kuinka yhdessä kohdassa piti esiintyä ja lahdata zombeja jonkun some-vaikuttajan videolla

Monet mutanttizombit olivat lähinnä ehkä ärsyttäviä. Esimerkiksi jotkut zombit saattoivat aiheuttaa vahinkoa hyppäämällä maahan ja aiheuttamalla paineaallon ympärilleen. Zombimätössä on ehkä turha puhua immersiosta ja realismista, mutta ehkä olisi voinut suunnitella vihollisia enemmänkin. Taistelu sinänsä oli kohtuullista ja aseista sai vaihtelua. Niitä myös riitti paljon, eli montaa vara-asetta ei tarvinnut kantaa mukana. Loputtomat vesikanisterit ja heittäessä palamaan syttyvät auton akut huvittivat hieman.

Maailma oli nätti ja aurinkoinen. Tässähän ei ollut aiempien tapaan avointa maailmaa ja toteutus toi mieleen ehkä Dishonoredin tai Metro Exoduksen. Alueelta toiselle edettiin tarinan mukana ja alueita sai tutkia vapaasti. Tuokin toimi ihan hyvin ja alueet olivat yksityiskohtaisesti tehty. Myös sivutehtäviäkin oli, mutta ne eivät tarjonneet kummemmin arvoa. Graafisesti ihan ok näköinen ja pyöri hyvin.

Sen verran täytyy sanoa, että yksin pelatessa tämä olisi jäänyt varmaan kesken. Tarina ja tehtävät olivat sen verran kehnoja. Kaverin kanssa kuitenkin ihan kohtuullista mättöä. Monet naurut tuli, toisen piti jatkuvasti käydä nostamassa toista maasta ja välillä juostiin kovaa karkuun. Kouluarvosanaksi Co-op-pelinä 8-.

 

[Nathorr]

Still Wakes the Deep (PC Game Pass)

Otsikon peli on ensimmäisen persoonan kauhuelementeillä höystetty kävelysimulaattori. Pelissä seurataan vahvaa skottiaksenttia puhuvaa Cazia, joka työskentelee öljynporuaslautalla, jossa alkaa tapahtumaan hirveitä.

Mulla oli jostain syystä aika kovat ennakko-odotukset tätä kohtaan. Julkaisun aikana muistaakseni Game Pass -versiosta jätettiin säteenseuranta pois ja peli jäi mielessä negatiiviseen valoon. Redditistä kahlasin Game Passin suositeltuja pelejä ja tätä ehdotti monet. Annoin mahdollisuuden ja kannattihan se taas.

Peli on tosi hyvä siinä, mitä se tekee. Tämä on mun makuun kävelysimulaattori, joka on tehty oikein. Ei haittaa, vaikka pelilliset elementit jäävät valjuiksi, kun tarinankerronta on loistavaa. Etenet öljylautalla eri paikkoihin, teet yksinkertaisia puzzleja ja välttelet hirviöitä. Peli on myös sopivan lyhyt, jotta se ei ala maistumaan puulta. Piti otteessaan ihan loppuun asti.

Graafinen ilme on mielestäni erinomainen. Miljöö on hyvin tunnelmallinen ja paikkoja voisi ihmetellä ajoittain enemmänkin, mutta edetä pitää. Tekstuurit olivat joissain tilanteissa vähän suttuiset, mutta ei se pistänyt silmään kuin kerran tai kaksi. Tarinan lisäksi pelin vahvuus on ääninäyttely. Pidin päällä vakiona olevan skottiaksentin ja se todella herättää hahmot eloon. Oli myös virkistävää, miten päähenkilö ei aina heti hyväksynyt muiden heittämiä ehdotuksia, vaan oikeasti pisti vastaan ja kyseenalaisti, vaikka lopulta ohjeita tietysti seurattiin.

Juoni on perinteinen, mutta hyvä. Tapahtuu katastrofi ja siitä yritetään selvitä. Kuten sanottua, se pitää otteessaan loppuun asti. Olisin ehkä lopettanut pelin jo sen varsinaiseen loppukohtaukseen. Lopun cutscenet olivat turhia ja veivät vähän fiilistä.

Vahvasti tarinavetoisten pelien ystäville vahvat suosittelut. Tietää vaan mitä odottaa. 40 € on tästä liian kova hinta, mutta Game Passista ehdottomasti peluuseen. 5/5.

 

[Bigfoot007]

Blaster Master Zero (Nintendon Vitsi)
Kyseessä on osittain uudistettu versio 80-luvun Blaster Master NES pelistä, joka sisälsi perinteiostä 2D tasopomppimista ja ammuntaa pyörillä liikkuvalla tankilla ja lintuperspektiivistä kuvattua toimintaa luolastoissa. Blaster Master Zerosta löytyy ulkoisesti löytyy kohtalaisen siistiä 8 bittistä pikselitaidetta laajakuvanäytölle ja menevää 80-luvun tyylistä pelimuzakkia, jossa osa kappaleista on alkuperäisen NES pelin soundtrackin remastereita ja loput uutta tuotantoa. Tasojen rakenne on pintapuolisesti samanlainen kuin NES pelissä mutta paljon muutoksia on tehty, osa myös huonompaan suuntaan mm. turhaa hiiviskelyä ja pakkopulla-luolastojen putsausta. Karttanäkymä on oikein selkeä, jonka ansiosta pelissä ei eksy läheskään yhtä helposti kuin alkuperäisessä. Ensimmäisen tason perusteella peli vaikutti todella koukuttavalta, mutta mitä pidemmälle pääsi, sitä heikommaksi sisältö muuttui. Loppupuolelta löytyy niin kehnoja tasohyppelykohtauksia, hidastempoista lintiperspiktiivimoodissa käytävää ammuskelua itseään toistavissa luolastoissa, joihin on tungettu väkisin päälleliimattuja gimmickejä ja tietenkin paljon backtrackingia, erityisesti jos halusi kerätä kaikki powerupit, joiden myötä salainen 8 maailma aukeni. Alkuperäinen NES peli oli aikoinaan helvetillisin vaikea, erityisesti pomotaistelut. Zero painoksen vaikeustaso taas oli aivan vinksallaan, suurin osa pomoista räjähti atomeiksi suunnilleen kymmenessä sekunnissa, ennen kuin ne ehtivät tehdä elettäkään, ja muutama keskivaiheen pomovastus antoi vähän enemmän haastetta. Sen sijaan lopputaistelu kohtalaisen oli kohtalaisen vakuuttava. Vanhan NES pelin perintönä ampuminen lintuperspektiivistä onnistuu vain kahdeksaan suuntaan ja liikkuminen taas vain neljään suuntaan. Kontrolleissa oli hieman jähmeyttä, erityisesti vedestä hyppiminen oli tuskaista ja tikkaiden käyttö suoraan helvetistä (löytyy myös pari äkkikuolemakohtaa, joissa yritetään hyppiä tai pudottautua tikkaisiin). Vihulaisten tekoäly on kohtuu aneeminen, ja hitaasti etenevä pelaaja selviää ilman osumia, samalla kun pelaamisen mielekkyys laskee pohjalukemiin. Tankilla pääsee myöhemmin leijumaan drone-tyyliin, mutta tähän vaaditaan energiaa, joka latautuu tuskallisen hitaasti tai tippuu satunnaisesti tuhotuneilta vihulaisilta. Tankkimoodissa nergiaa voi kuluttaa myös (yli tehokkaisiin) sivuaseisiin. Lintuperspektiivimoodissa puolestaan kerätään punaisia pillereitä maastosta ja tuhotuilta vihulaisilta, joka mahdollistaa tehokkaampien aseiden käyttämisen mutta varjopuolena osumat vihollisiin tiputtavat asemoodin pykälällä alaspäin. Vihollisiin voi jäädä myös "kiinni", jolloin energiat saattavat tippua nollille parissa sekunnissa, koska hetkellistä kuolemattomuutta iskun jälkeen ei yksinkertaisesti ole.
Peli oli puskettu täydellisesti läpi noin seitsemässä tunnissa, joka on ihan kohtalainen pituus noin 5 - 10 euron hinnalle. Lopputulemana melko keskinkertainen ja mitäänsanomaton retropelin uusversio. Blaster Master Zero 2 ja erityisestio 3 ovat huomattavasti parempia kokemuksia, ja korjaavat osan ykkösversion synneistä, erityisesti vaikeustason.

 

[perato]

Max Payne 3 (PC)
En malttanut odottaa uusia MP remakeja, ja tämä oli listalla peleistä joita vois vielä pelailla ennen uutta konetta. Tämä on kyl edelleen hyvä peli, ongelmistaan huolimatta. Tykkäsin tästä kovasti aikanaan, erityisesti sen vuoksi, että pelin teemat on varsin aikuismaisia, ihmiskauppaa, köyhyyttä ynnä muuta. Siviilejä on kentissä ja niitäkin voi välillä ampua jos siltä tuntuu. Koko tarina on kauttaaltaan melko vakava ja synkkenee loppua kohden jatkuvasti. Tykkään että moderniin pelimaailmaan löytyy paikkoja maapallolta jotka ei ole A) USA / B) Japani ja ne on tunnistettavissa sellaiseksi. Sao Paolo tuntuu todellakin tehtävästä riippuen onnistuneelta luomukselta.

Ammuskelu on tässä pelissä pääasiassa kivaa, tykkäsin että on muitakin tapoja kuin shoot-dodge tai pelkkä bullet-timellä juoksentelu. Aseet tuntuu pääasiassa aika hyvätehoisilta, erityisesti nuo raskaammat pistoolit, minkä vuoksi tulikin aika paljon pelailtua pistooleilla ammuskellen. Tilastoja katsellen, yllättävän vähälle taas jäi nimenomaan tuo pelisarjalle ominainen shoot-dodge hyppy, se kun yleensä tuntui päättyvän varsin huonosti Maxin kannalta. Ammuskelussa on pieniä pikkuongelmia, erityisesti sen vuoksi, että Max voi ammuskella periaatteessa seinän läpi nurkkien takaa(ammukset menee sinne mihin tähtäin osoittaa, ei aina sinne minne piippu osoittaa). Toisaalta vahvasti skriptatut kohdat pakottaa juoksentelemaan peliä eteenpäin, muuten vihut on näkymättömissä nurkan takana, joten liika kyykistelykään ei tule kyseeseen.

Omasta mielestä tähän peliin sopii hyvin seinän taakse liimautuminen kyykistyminen ja roll. Hieman jopa John Wick tyyppistä toimintaa syntyi sitä myöten. Peli on nykypäivänäkin ihan siedettävän näköinen. Tässäkin oli hyvä muistella sitä, että pelasin tätä ensimmäisen kerran Intelin E8500 ja Radeon 4890HD kortilla ja silloinkin pyöri ihan hyvin.

Pelin ongelmat ehkä osui nyt vähän enemmän silmään. Vähän liikaa peli pätkii itseään eri välivideoihin joissa mennään lähinnä ovesta tai Max tekee jotain typerää kuten kiinnittää vastustajien huomion ennen videon loppumista. Toisinaan tämä tekee pelaamisesta kovin tempoilevaa kun vähän väliä menettää hahmosta otteen. Nyt pelissä oli myös teknisiä ongelmia, joista en ennen joutunut kärsimään, mm. välivideot piti puukottaa ultrawidelle. Peli myös jatkuvasti tuppasi menemään PAUSE:lle tai menuun kesken toiminnan, ja tämä on ilmeisen yleinenkin bugi johon ei kovin helppoja ratkaisuja netistä löytynyt. Nyt myös hieman alkoi 9h pelin aikana väsyttää tuo Maxin lakoninen monologi "Maailma olisi nyt perseestä, jos se ei olisi ollut jo perseestä monta vuotta".

 

[Nathorr]

Planet of Lana (PC Game Pass)

Vaihteeksi vähän kevyempää peliä Game Passista. Planet of Lana on elokuvauksellinen tasohyppely, eli samaa genreä kuin mitä vaikka Limbo ja INSIDE edustavat. Pelataan hahmolla nimeltä Lana, jonka kotiplaneetalla tapahtuu hirveyksiä.

Kuten sanottua, tämä noudattelee samoja pelisääntöjä mitä elokuvaukselliset tasohyppelyt yleensä. Hahmo on ja liikkuu ihmismäisesti ilman superloikkia tai -voimia. Ei myöskään ole rahkeita listiä vihollisia, vaan niiden ohi pitää onnistua ympäristöä hyödyntäen ohittamaan. Puzzlet eivät ole vaikeita ja ne ovat pelin keskivaiheilla vähän tylsiä ja itseään toistavia, mutta toisaalta pian tunnelma ottaa ohjat ja ongelmanratkonnan ongelmat unohtuvat. Siinä missä Limbo ja INSIDE hakevat tunnelmaasa synkistä teemoista, Planet of Lana on pääosan pelistä hyvinkin värikäs ja jopa iloinen, vaikka käsiteltävät teemat ovat tietysti synkkiä.

Audiovisuaalisesti peli on hyvin kaunis ja se on varmasti ammentanut inspiraatiota niin Studio Giblin teoksista kuin Star Warssista. Vaikka pelissä edetään genren mukaisesti jatkuvasti oikealle, peli antaa välillä mahdollisuuden ihailla maisema ja zoomaa taakse, jotta kuvankaunis maailma pääsee täyteen loistoonsa. Musapuoli naulataan myös, se on erinomainen.

Lyhyestä pituudestaan huolimatta pelin heikkous on sen tylsyys. Tunnelma on hyvä, muttei pääse esikuviensa tasolle. Hyvä välipeli, mutta ei mestariteos. Annan silti kovat pisteet, 4/5.

 

[Nathorr]

Return to Grace (PC Game Pass)

Joulua odotellessa toinen lyhyt peli Game Passista. Return to Grace on ensimmäisen persoonan kävelysimulaattori, jossa seikkaillaan vuodessa 3820 ja etsitään aikanaan ihmisiä johtanutta AI:a, Gracea.

Käytän aika paljon aikaa hyvien tarinapelien metsästykseen ja olen aika hyvin perillä niin uusista kuin vanhoistakin peleistä, mutta tästä en ollut koskaan ennen kuullut. Tämä parituntinen peli osoittautui ihan mielettämömän hyväksi. Pelissä tutkitaan tyhjää rakennusta, seuranaan vain joukko eri persoonallisuuksia omaavia tekoälyjä. Pienet puzzlet ovat helppoja, pääasiassa seurataan tarinaa ja tutkitaan mestoja.

Graafinen ilme on ihan hyvä. Immersiota rikkoo satunnaiset grafiikkojen välkynnät ja ultrawidellä huonosti skaalautuva päähenkilön avaruuspuku. Tutkittava alue on esteettisesti miellyttävä, mutta se ei varsinaisesti kerro tarinaa, vaan kaikki tulee päähahmon ja tekoälyjen keskusteluista. Ääninäyttely on myös tosi hyvää!

Tarina iski muhun yllättävän kovaa. Pelissä on useampi eri loppu, joista lisää spoilereissa. Pelissä on muutamia valintoja, joita pelaaja tekee usein huomaamattaan. Pelin loppupuolella tulee myös selkeä valinta, jossa valitaan hyvän ja huonon lopun väliltä. Huono loppu voi mennä myös tosi huonoksi, jos on sattumalta tai tahallaan tehnyt pitkin peliä valintoja erästä tekoälyä vastaan. Saamani loppu oli se ns. hyvä lopetus ja se oli ainakin erinomainen, jättäen pelaajan lopullisen valinnan avoimeksi.

Lämmin suositus ainakin Game Passin tilaajille. Väitän, että vuoden suurin yllättäjä ja yksi parhaista koko vuonna. Ei tämä nyt mikään saman arvosanan saanut Alan Wake 2 ole, mutta 2 tunnin kävelysimulaattorina ihan pirun hyvä. 5/5.

 

[Heseman]

Warhammer 40,000: Space Marine II (PC)

Keisarin nimeen! Parviälyiset tyranid-muukalaiset hyökkäävät taktisesti tärkeälle planeetalle, mutta onneksi paikalle saapuu Adeptus Astartesin ultramariini-osasto vetämään xenos-saastaa turpaan. Tämä on jatkoa edeltäjälleen ja lyhyesti tätä voisi kuvailla "Kuin ykkönen, mutta parempi ja örkit on vaihdettu tyranideihin." Käytännössä tämä on kuitenkin vähän enemmän.

Peli on räiskintää meleellä. Uutuutena ykköseen on parry, joka on itse asiassa aika isossa osassa. Nimen mukaisesti sillä torjutaan vihollisten meleeiskuja, varsinkin sinisenä hohtavat kannattaa yrittää torjua. Oranssien kohdalla kannattaa sitten vain väistää tai tulee damagea. En ole koskaan ollut kovin kummoinen parryn kanssa esim. Soulseissa, mutta tässä se onnistui enimmäkseen ihan hyvin. Hieman hämäävästi joka parry ei aiheuta vihollisen horjahtamista, vaan kuten Elden Ringissä niin parryjä voi vaadita useampi tai sitten lisää damagea. Keskityin pääosin meleeseen, räiskintä lonkalta on nimensä mukaista ja tähtäyksessä liikkuminen on hidasta ja näkökenttäkin kapenee, mikä varsinkin lopputaistelussa ärsytti. Pelasin kuitenkin Veteran-vaikeustasolla (mikä pelin mukaan on oletus) ja se meni pääosin suht helposti. Yksi alkupuolen aikarajoitteinen tehtävä vaan oli liikaa ja siinä piti laskea hetkeksi normaalille. Myös lopputaistelu oli vähän hanurista, varsinkin yksi hyökkäys, mistä mulla ei oikeastaan ollut mitään hajua, kuinka siitä voisi realistisesti selvitä ottamatta damagea. Väistelin vaan ympäriinsä ja välillä selvisin vähemmällä damagella, välillä tuli enemmän. Muutenkin lopputaistelu meni ehkä vähän turhan kikkailuksi.

Mutta se, mikä on toteutetu erinomaisesti niin on 40k-maailma. Kaikki huokuu sotaisan universumin henkeä, jossa pelkkä lojaalius jumalkeisarille merkitsee. Etenkin ultramariinien sotisovat näyttävät kuin hienoilta itse maalatuilta figuureilta. Peli ottaa myös itsensä riittävän vakavasti, eikä sorru mihinkään marvelmaiseen "hei mitä jos me ollaankin videopelissä höhö eiks oo tyhmiä nää isot haarniskat"-meininkiin. Monesti olinkin suu typerässä virneessä, kun meininkiä huokuu. Tällaiset tuntuvat tätä nykyä enemmän olevan poikkeus kuin sääntö. Juonikin on hyvä, ei kovinkaan syvällinen mutta välillä on hyvä tehdä yksinkertainen perusjuoni kunnolla kuin yrittää liikaa. Ei ravintola-annoksiinkaan sotketa kaikkea mahdollista, mitä jääkaapista löytyy.

Tälle Keisari suosittelee -leima pienistä ärsytyksistä huolimatta. Ja mainittakoon vielä, että tämän koodi tuli mulle AMD:n pelibundlessa, jos se joillekin merkkaa jotakin.

https://www.pcgamingwiki.com/wiki/Warhammer_40,000:_Space_Marine_II

 

[Corex]

Heh vihdoinkin pelasin Witcher 2 läpi. Olin aloittanut tämän varmaan pari-kolme kertaa alusta mutta alkujaan peli ei oikein pyörinyt kunnolla kokoonpanoillani, joten motivaatio laski. Pikakelaus vuoteen 2024 ja nyt sai pistää vähän grafiikkamodeja päälle ja +150fps 4k resolla niin kelpasi pelata. Yllättävän hyvän näköinen peli vieläkin varsinkin tekstuurimodien jälkeen.

Witcher 1 olen myös pelannut läpi aikoinaan. Pelasin tämän 2 osan Hard vaikeustasolla läpi. Vähän epätasapainoinen elämys; alkuun vaikeaa mutta loppua kohti naurettavan helppo kun olin boostannut mage-puolen tappiin ja varusteissa sign intensinyt maksimiin. Senkus spämmää igniä ja kaikki lakoaa kahvikuppi toisessa kädessä.

Mutta tarinan puolestahan tätä pelattiin lähinnä ja se ei petä. Tosin puolet poliittisista juonitteluista ja vallanpitäjien nimistä/asemista yms. meni kyllä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos...

Seuraavaksi Witcher 3 tulille.

 

[Nathorr]

As Dusk Falls (PC Game Pass)

Peli on elokuvallinen tarinapeli, jossa valinnoilla on suuri merkitys lopputuloksen kannalta. Tämä seuraa samaa kaavaan kuin esimerkiksi Quantic Dreamin ja Telltale Gamesin pelit sillä erolla, että pelissä ei liikuta ollenkaan, vaan tarina etenee automaattisesti ja siihen vaikutetaan ainoastaan quick time eventeillä ja puheenvuorovalinnoilla.

Peli on tosi hyvä ja se pitää otteessaan. Pelissä on paljon hahmoja, joita ohjata, mutta rytmitys on niin hyvää, että jokaisesta pysyy hyvin kartalla. Peli on jaettu kahteen "kirjaan", jotka taas on jaettu kolmeen "kappaleeseen". Loppuvariaatioita on ilmeisesti yhteensä 48.

Graafisesti peli kulkee omaa polkuaan. Pelimaailma on ihan normalia 3D:tä, mutta hahmot ovat ikäänkuin maalattuja still-kuvia. Tämä toimii tosi hyvin ja mielessäni näen tarinan täysin liikkuvana. Vähän kuin sarjakuvaa lukisi, mielikuvitus lisää loput.

Tarina on erinomainen. Kommentoin loppua taas spoilereissa: vikasta kappaleesta en pitänyt niin paljoan kuin edellisistä, mutta se selvästi tasoitti tietä tulevalle jatko-osalle.

Vahva suositus, 5/5.

 

[AsiJu]

Perilous Warp (PC, Steam)

Jostain alitajunnan syövereistä tuli hinku kokeilla tätä uudestaan ja nyt hurahti läpi melkein yhdeltä istumalta, enää lopputaistelua vaille.

Peli on nähtävästi jonkinlainen spiritual successor 90-luvun Chasmille ja mm. aseet on heti tunnistettavissa. Pelaaminen muistuttaa kuitenkin enemmän 2000-luvun alun fps pelejä eli tempo on hitaampi kuin 90-luvun old school kamassa.
Myös graafinen ulkoasu on lähempänä 00-luvun alkua suuremmalla polygonimäärällä sekä dynaamisella valaistuksella ja varjoilla. PW näyttääkin hyvältä ottaen huomioon mihin se pyrkii.
Peli pyöri mukisematta 240 fps 1440p resolla nupit kaakossa ja grafiikka-asetuksia on kiitettävä määrä. Valittavissa on joko D3D9 tai OpenGL renderöinti.

Tästä päästäänkin sitten pelin ongelmaan eli pelattavuus ei oikein istu hitaampaan taktisempaan muottiin eikä vanhaan nopeampitempoiseenkaan.
Useissa taisteluissa pitää selvästi pysyä liikkeellä, mutta hahmon nopeus ei riitä väistelyyn ja taitaa raketteja ampuvia sekä melee örvelöitä lukuun ottamatta kaikki viholliset ollakin hitscan.
Siinäpä olikin muuten jo lähes kaikki vihutyypit; vähän isompaa ja pienempää mutanttia tulee jonossa.
Bunny hoppingilla saat lajinsa äijään vauhtia lisää, mutta sen pitäisi olla lisä eikä lähes välttämättömyys, päälle höökivien mörköjen väistämiseen ei normaali (auto run) nopeus riitä.

Peli myös todella tykkää väijytyksistä - jopa kodeksit ottaa tämän huomioon kieli poskessa - että sikälikin kai tyylilleen uskollinen, mutta ei se pelattavuutta ainakaan paranna.
Ehkä lähin vertailukohta on Doom 3, joskaan en Doom 3:ssa kokenut pelaamista näin... epäjohdonmukaiseksi. Kuulun siihen ryhmään, joka pitää Doom 3:sta, toim. huom.

Peli on kovin lyhyt ja visuaalisia ilmeitä on tasan yksi eli ruskea.
Eipä tätä tosin jää lisää kaipaamaan tällä designilla.

Edelleen huomaan hankalaksi antaa pelille kokonaisarviota. Huono tekele ei ole missään nimessä ja ongelmista huolimatta aseet tuntuu hyviltä ja monsterit lakoaa orgastisen meheviksi gibseiksi, pelin ollessa myös jokseenkin uniikki retro shooter genressä, mutta toteutus on jäänyt puolitiehen.

Asetelma ja tekniikka on kohdallaan, mutta pelattavuus olisi vaatinut enemmän työtä. Vähintäänkin selkeämmän rajanvedon mitä tyyliä pelataan ja gameplay design sen mukaisesti.

Yhteenvetona, että mikäli Chasm kiinnostaa tai herättää nostalgiafiiliksiä - tai tämän kuvauksen perusteella kiinnostui - niin ei tämä huono hankinta ole millään muotoa.

Muussa tapauksessa voinee kuitenkin sivuuttaa.

 

[CaseAce]

Heh vihdoinkin pelasin Witcher 2 läpi. Olin aloittanut tämän varmaan pari-kolme kertaa alusta mutta alkujaan peli ei oikein pyörinyt kunnolla kokoonpanoillani, joten motivaatio laski. Pikakelaus vuoteen 2024 ja nyt sai pistää vähän grafiikkamodeja päälle ja +150fps 4k resolla niin kelpasi pelata. Yllättävän hyvän näköinen peli vieläkin varsinkin tekstuurimodien jälkeen.

Witcher 1 olen myös pelannut läpi aikoinaan. Pelasin tämän 2 osan Hard vaikeustasolla läpi. Vähän epätasapainoinen elämys; alkuun vaikeaa mutta loppua kohti naurettavan helppo kun olin boostannut mage-puolen tappiin ja varusteissa sign intensinyt maksimiin. Senkus spämmää igniä ja kaikki lakoaa kahvikuppi toisessa kädessä.

Mutta tarinan puolestahan tätä pelattiin lähinnä ja se ei petä. Tosin puolet poliittisista juonitteluista ja vallanpitäjien nimistä/asemista yms. meni kyllä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos...

Seuraavaksi Witcher 3 tulille.

Witcher 2 joutuu pelaamaan kahteen kertaan. Tehtävässä "crossroads" nimensä mukaisesti juoni haarutuu. Ja kyllähän ne molemmat haarat kannattaa kokea.

 

[Bigfoot007]

Puoli elämä kakkonen pelattu läpi persoonallisella pöytätietokoneella
Gordon Vapaamies on jälleen pelastamassa maailmaa muukalaisten käsistä. Suurin osa chaptereista oli melko viihdyttäviä ja hyvin scriptattuja. Ammuskelu on perustasoa, ei mitään ihmeellistä ja asevalikoima on kohtalaisen niukka: löytyy pari konekivääriä, pistooli, magnum, haulikko, jousitykki (= sniper rifle), granaatit ja lämpöhakeutuvia ohjuksia ampuva sinko. Alussa tarjolla on pelkästään sorkkarauta, jolla pistetään puutavaraa palasiksi ja tosipaikan tullen mätkitään vihollisia. Kun peliä on pelaillut noin 1/3 asti, asevalikoimaan lisätään tasapainopyssy, jolla voi vetää esineitä puoleensa ja ampua niitä. Kahdessa chapterissa tasapainopyssyllä leikitään vähän enemmän, muualla käyttö on rajoitettu hyvin satunnaiseksi. Pelin kesto on jotain 12 - 15 tunnin väliltä riippuen miten hyvin löytää pisteestä A pisteeseen B ja pysyä hengissä siinä välissä. Maailma näyttää ulkoisesti avoimelta mutta käytännössä edetään hyvin naamioitua putkea pitkin, joka on sopivan vaihteleva. Välillä pääsee erilaisen ajoneuvojen kyytiin, joiden ohjaus näppäimistöllä on semisti hanurista. Pelin loppupuolelta löytyy muutama huonompi chapteri, joissa on tuskattuvan pitkiä "selviydy areenalla" kohtauksia, tai singon kanssa joutuu ammuskelemaan liian monta kertaa vähän isompiin peltipoliiseihin.

Eniten turhautusta tuottivat seuraavat asiat:
1. Tikkaissa kiipeäminen, joko pelaajassa on vika tai tikkaissa navigointi on muuten vain täysin hanurista.
2. Suurin osa ääniefekteistä, erityisesti keinoälyn(?) antamat kommentit, valtaosa räjähdyksistä, Combinen radioiden sirinä ja pitkä piippaus, joka sattuu korviin Vapaamiehen ottaessa vähän enemmän osumaa. Konekiväärien huudattaminen kuulostaa myös melko tuhnulta.
3. Fysiikkamoottorin monet ongelmat. Maastoon tahtoo jäädä helposti jumiin, hipaisu ovenkarmiin tai puunoksaan pysäyttää liikkeen kuin seinään, törmäykset ja osumat rekisteröityvät välillä epäloogisesti tai eivät ollenkaan. Maasto ja kaikki objektit ovat jäykkiä, eivät jousta yhtään ja ovat tuhottavissa vain scriptatuissa kohdissa.
4. Tasoloikkakohtaukset, jotka vaativat pikkutarkkaa hyppelyä, joka toimii kohtuu surkeasti tällä pelimoottorilla. Välillä hyppääminen ei rekisteröidy lainkaan tai input lagi on jotain käsittämätöntä, jolloin tippuu halpaan kuolemaan.
5. Tiimikaverien tekoäly on yhtä surkeaa kuin legendaarisen surkeassa Daikatanassa. Useimmiten pölkkypäät estävät liikkumisen tai juoksevat oman tulilinjan eteen, potkivat granaatit syliin tai parhaassa tapauksessa jäävät jumiin seinän taakse. Onneksi vain muutamasa kohdassa tarvitsee pitää tiimikaverit hengissä (toisin kuin Daikatanassa).
6. Grafiikka on muuten kohtuu siistiä, ainakin kaukaa katsottuna, mutta lähelle mentäessä tekstuurit ovat melkoista lowres puuroa, josta tulee alkuperäinen Quake mieleen vuodelta 1996.
7. Checkpointtien sijoittelu on monesti epäloogista, jolloin joutuu turvautumaan välitallennuksiin, erityisesti kun pelistä löytyy kourallinen trial and error kohtauksia tai jyrkkiä piikkejä vaikeustasossa.

Puoli elämä kaksi on vielä tänä päivinä ihan siedettävä kokemus mutta ajanhammas on jyrsinyt peliä pahemman kerran.

 

[hundi]

Puoli elämä kakkonen pelattu läpi persoonallisella pöytätietokoneella
Gordon Vapaamies on jälleen pelastamassa maailmaa muukalaisten käsistä. Suurin osa chaptereista oli melko viihdyttäviä ja hyvin scriptattuja. Ammuskelu on perustasoa, ei mitään ihmeellistä ja asevalikoima on kohtalaisen niukka: löytyy pari konekivääriä, pistooli, magnum, haulikko, jousitykki (= sniper rifle), granaatit ja lämpöhakeutuvia ohjuksia ampuva sinko. Alussa tarjolla on pelkästään sorkkarauta, jolla pistetään puutavaraa palasiksi ja tosipaikan tullen mätkitään vihollisia. Kun peliä on pelaillut noin 1/3 asti, asevalikoimaan lisätään tasapainopyssy, jolla voi vetää esineitä puoleensa ja ampua niitä. Kahdessa chapterissa tasapainopyssyllä leikitään vähän enemmän, muualla käyttö on rajoitettu hyvin satunnaiseksi. Pelin kesto on jotain 12 - 15 tunnin väliltä riippuen miten hyvin löytää pisteestä A pisteeseen B ja pysyä hengissä siinä välissä. Maailma näyttää ulkoisesti avoimelta mutta käytännössä edetään hyvin naamioitua putkea pitkin, joka on sopivan vaihteleva. Välillä pääsee erilaisen ajoneuvojen kyytiin, joiden ohjaus näppäimistöllä on semisti hanurista. Pelin loppupuolelta löytyy muutama huonompi chapteri, joissa on tuskattuvan pitkiä "selviydy areenalla" kohtauksia, tai singon kanssa joutuu ammuskelemaan liian monta kertaa vähän isompiin peltipoliiseihin.

Eniten turhautusta tuottivat seuraavat asiat:
1. Tikkaissa kiipeäminen, joko pelaajassa on vika tai tikkaissa navigointi on muuten vain täysin hanurista.
2. Suurin osa ääniefekteistä, erityisesti keinoälyn(?) antamat kommentit, valtaosa räjähdyksistä, Combinen radioiden sirinä ja pitkä piippaus, joka sattuu korviin Vapaamiehen ottaessa vähän enemmän osumaa. Konekiväärien huudattaminen kuulostaa myös melko tuhnulta.
3. Fysiikkamoottorin monet ongelmat. Maastoon tahtoo jäädä helposti jumiin, hipaisu ovenkarmiin tai puunoksaan pysäyttää liikkeen kuin seinään, törmäykset ja osumat rekisteröityvät välillä epäloogisesti tai eivät ollenkaan. Maasto ja kaikki objektit ovat jäykkiä, eivät jousta yhtään ja ovat tuhottavissa vain scriptatuissa kohdissa.
4. Tasoloikkakohtaukset, jotka vaativat pikkutarkkaa hyppelyä, joka toimii kohtuu surkeasti tällä pelimoottorilla. Välillä hyppääminen ei rekisteröidy lainkaan tai input lagi on jotain käsittämätöntä, jolloin tippuu halpaan kuolemaan.
5. Tiimikaverien tekoäly on yhtä surkeaa kuin legendaarisen surkeassa Daikatanassa. Useimmiten pölkkypäät estävät liikkumisen tai juoksevat oman tulilinjan eteen, potkivat granaatit syliin tai parhaassa tapauksessa jäävät jumiin seinän taakse. Onneksi vain muutamasa kohdassa tarvitsee pitää tiimikaverit hengissä (toisin kuin Daikatanassa).
6. Grafiikka on muuten kohtuu siistiä, ainakin kaukaa katsottuna, mutta lähelle mentäessä tekstuurit ovat melkoista lowres puuroa, josta tulee alkuperäinen Quake mieleen vuodelta 1996.
7. Checkpointtien sijoittelu on monesti epäloogista, jolloin joutuu turvautumaan välitallennuksiin, erityisesti kun pelistä löytyy kourallinen trial and error kohtauksia tai jyrkkiä piikkejä vaikeustasossa.

Puoli elämä kaksi on vielä tänä päivinä ihan siedettävä kokemus mutta ajanhammas on jyrsinyt peliä pahemman kerran.

Käännöstyö on ainakin persoonallista.

 

[timppeli]

Witcher 2 joutuu pelaamaan kahteen kertaan. Tehtävässä "crossroads" nimensä mukaisesti juoni haarutuu. Ja kyllähän ne molemmat haarat kannattaa kokea.

Toimiiko että tallettaa pelin juuri ennen kyseistä kohtaa, ja toisella peluukerralla aloittaa ko. kohdasta? Ettei sentään alusta asti tarvitse kahdesti pelata, -kö?

 

[CaseAce]

Toimiiko että tallettaa pelin juuri ennen kyseistä kohtaa, ja toisella peluukerralla aloittaa ko. kohdasta? Ettei sentään alusta asti tarvitse kahdesti pelata, -kö?

Toimii. Vanha save vaan auki joka on ennen haarautumista.

 

[Nathorr]

Deathloop (PC Game Pass)

Vielä ehdin läpäistä yhden pelin ennen joulua. Deathloop on ensimmäisen persoonan immersiivinen simulaattori Dishonored-sarjasta ja Preystä tunnetulta Arkane Studiosilta. Pelissä päähenkilö on juuttunut aikasilmukkaan ja yrittää etsiä tapaa aikasilmukan purkamiseksi. Mukana on tukku erilaisia aseita sekä Dishonored-sarjasta tuttuja erikoisvoimia. Pelin idea on, että maailma resetoituu aina päivän päätyttyä, mutta päivän aikana kerätty tieto sekä eräällä melko alussa esiteltävällä pelimekaniikalla valitut aseet ja voimat pysyy.

Pelimekaniikat on sitä tuttua Arkanea, eli soljuvaa mähinää erilaisilla aseilla ja erikoisvoimilla. Rakennettu maailma on siisti ja mielenkiintoinen. Siinä missä monien suuri kritiikki on se, että lopulta pelissä on vain yksi ratkaisu, mua pelotti, että peli alkaa liiallisen toiston takia maistumaan puulta, kun joutuu kokeilemaan eri vaihtoehtoja. Peli kuitenkin syöttää päätehtävää ja sitä seuraamalla pelin läpäisee. Tämä ei sovi kaikille, mutta mulle tämä ratkaisu oli parempi.

Graafisesti peli on riittävän hyvä ja ainakin nykyisellään se pyörii myös mukavasti. Asetukset tapissa ja DLSS Qualityllä päästiin tasaisesti yli 150:een FPS:n. Ei tämä grafiikoiden puolesta sinänsä jää mieleen, mutta peli on uskollinen samalle tyylille, jota käytetään Dishonoredissa ja Preyssä.

Juoni on pelissä vahvasti läsnä. Päähenkilö käy keskustelua toisen hahmon kanssa radion välityksellä, mutta muuten maailmassa ei ole kavereita, kelle jutella. Pelistä löytyy jos jonkinlaista luettavaa paperilappusta, mutta se oli liikaa omaan makuuni. Juonen mukana pysyi melko hyvin ilman, että luki kaikkea, mutta olisin ehkä toivonut enemmän pelaajalle syötettyä tarinaa.

Peli jakaa paljon mielipiteitä ja mullekin se jätti lopulta aika ristiriitaiset fiilikset. Ahmin pelin eilisen ja tämän päivän aikana ja lyhyesti voisi sanoa, että se maistui tosi hyvin, mutta toisaalta siinä on paljon hukattua potentiaalia. Pelissä on aivan liikaa ja liian pitkiä latauskatkoja, jotka rikkovat immersiota. Pelin menujen käyttöliittymä on todella epäselvä, eikä sitä ole kiva käyttää. Pelin "ajankohtien" välissä joutuu painamaan aivan liian monta kertaa entteritä, että pääsee taas pelaamaan. Pelissä on myös lopulta vähän liikaa hyppelyä aikasilmukan ajankohtien välillä, joka korostaa menujen ja latausaikojen surkeutta. Pelin intro on liian pitkä ja siitä jää pää pahasti pyörälle. Onneksi peli kuitenkin imaisi mukaansa nopeasti intron jälkeen. Maailmaa ei ole kiva tutkia, sillä jos jää vihulle kiinni, noutaja tulee herkästi ja menettää taas yhden ajankohdan aikasilmukasta.

Pelissä on valtavasti potentiaalia, mutta sitä ei kieltämättä hyödynnetä täysin. Pidin silti siitä todella paljon hyvin pitkälti siitä syystä, että päätehtävää oli helppo ja koukuttavaa seurata ja pelata eteenpäin. Ironista sinänsä, että se on yksi suurin kritiikin aihe. Samaan aikaan raivostuttava ja tosi hyvä, arvosanaksi 4/5.

 

[swttii]

Senhän voi "juustoilla" niin helposti peruspelissä. On jopa vähän hassua näin nykypelien mittapuussa miten paljon tossa pelissä on noita "noh tää pahis kaatuu tällä yhellä kikalla ihan helposti" tyyppisiä ratkaisuja. Muistaa kyl aikanaan mitä kaikkia kikkoja sen kaatamiseksi piti keksiä. Sit kuitenkaa ei jaksa mitää vaikeutuksia tähän, ettei pelin flow katkea liialliseen save-load rumbaan.


Wolfenstein: The Old Blood (PC)
MachineGamesin Blazkowicz trilogia seuraavaksi läpipeluuseen.

Jännä ku jotenki muistelin että tää olis jopa vähän huonohko peli, mutta eihän tää ollut. Jopa oma arvosana ja viimeksi kirjoittamani muutama lause oli eri mieltä tämän muiston kanssa. Mukavahan tätä oli pelata, etes zombit ei haitanneet tällä kertaa ja loppupahis meni onneksi helpolla ohi. Vähän helpommalla vaikeusasteella varmaan tätä pelasin ja ku en kerännyt mitään keräiltäviä niin oli joutuisaa pelata. Silti tässä pelisarjassa on sitä jotain, missä aseet tuntuu aseilta eikä tussareilta. Bulletspongeja on vähän ja vihuja voi laittaa näyttävästi lakoon tupla-automaattihaulikoilla tai poksautella päitä kiväärillä. Gorea on just sillee sopivasti, että tuntuu että aiheuttaa vahinkoa ja vihut tosiaan kuolee kohtuu helpolla. Vähän tuo alku oli hidas, mutta 6h pelissä kaikki on suhteellista. Graafisesti vähän bugaili, mutta en jaksanut korjata.

Tästä postauksesta muistui mieleen että Old Blood on pelaamatta, kun New Orderista tuttu idTech 5 60 fps lukko teki pelaamisesta tuskallista (ja bugeja tulee jos taas poistaa lukon).

Kehitys on kuitenkin kehittynyt ja Lossless scaling softa tulee pelastamaan. 60 fps lukko ja siihen vaan generoidaan 2x tai 3x freimejä päälle (120fps tai 180fps), niin pelaaminen maistuu taas. Latenssia tulee lisää ja pieniä virheitä kun nopeesti huitoo, mutta voittaa 100-0 tuon 60 fps lukon. Nyt taas natsien kurmotus maistuu.