Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

Super Mario Wonder (Switch)

Lainasin kirjastosta. Laadukasta tavaraa, mutta yllätti se miten lyhyt peli oli. Alle 10h lopputeksteihin, jonka jälkeen voi jatkaa asioiden keräilyä jne.

Täyshintaisena hieman jättäisi huonon maun suuhun, mutta kirjastosta lainaamalla oikein kiva pikkuteos.
 
210 sanoi:
Lainasin kirjastosta. Laadukasta tavaraa, mutta yllätti se miten lyhyt peli oli. Alle 10h lopputeksteihin, jonka jälkeen voi jatkaa asioiden keräilyä jne
Napsauta laajentaaksesi...

Kuinka suuren osan kentistä tuo sisältää?

E. Olin itse melko tyytyväinen pelattavien kenttien määrään, ja lapsen kanssa jonkin verran pelannut kenttiä uudestaan, kun jäänyt väliin vaihtoehtoisia maaleja yms.
 
Viimeksi muokattu:
Homeworld: Deserts of Kharak

+ Hyvää vanhanajan strategiaa
+ Hyvät grafiikat, pyörii hienosti
+ Hyvät musiikit, äänet (radio chatter)
+ Todella hyvin tuotu Homeworldin fiilis mukaan
+ Välianimaatiot todella hienosti tehty, tulee mieleen Battlestar Galatica osasta kuvakulmista jne

- Huonot kontrollit joiden muuttaminen todella vaikeata
- Lyhyt kampanja

Olipas yllättävän viihdyttävä ja välillä haastava classic vaikeusasteella tuo kampanja. En tajua mitenkä missannut tälläisen helmen aikoinaan.
 
ojisama sanoi:
Kuinka suuren osan kentistä tuo sisältää?

E. Olin itse melko tyytyväinen pelattavien kenttien määrään, ja lapsen kanssa jonkin verran pelannut kenttiä uudestaan, kun jäänyt väliin vaihtoehtoisia maaleja yms.
Napsauta laajentaaksesi...
Oliskohan ollu joku 80%. Siellä oli kourallinen 5 tähden kenttiä mihin pääs käsiks, jota en ollu aiemmin nähnyt.
 
Shadow Gambit: The Cursed Crew

Mimimin kolmas ja viimeinen isometrinen hiippailu. Pelin tehtyään firma laittoi pillit pussiin, mutta sen perinnölle on sentään muita jatkajia.

Ninjoja ja cowboyita seuraa tietysti merirosvot. Blades of the Shogunin ja Desperados 3:n olisi voinut sovittaa oikeaan historiaan huolimatta satunnaisista fantasiaelementeistä, mutta Cursed Crew on puhdasta fantasiaa. Pelin "Kadonnut Karibia" on tulvillaan taikuutta ja epäkuolleita. Pelaajan kontrollissa on ryhmä zombi- luuranko- ja kummituspiraatteja, joiden tukikohtana on aavelaiva. Vaikutteita on otettu ainakin Pirates of the Caribbeanista, ehkä myös Monkey Islandista.

Hahmoja on kahdeksan, mikä on tälle genrelle paljon - muistaakseni vain Commandos 2:ssa ja Robin Hood: The Legend of Sherwoodissa oli isompi sakki käytössä. Commandoskin pääsee yhdeksään vain jos koira lasketaan. Cursed Crewin kikka on, että piraatit availlaan käyttöön vapaassa järjestyksessä ja melkein joka kenttään saa valita tiimin kokoonpanon. Hahmojen kyvyt on vaihtelevia ja mielenkiintoisia, fantasiateema mahdollistaa villimmätkin ideat.

Ikävä kyllä tämä tarkoittaa että kehitystiimi ei ole voinut tietää, millainen porukka pelaajalla on käytössä kussakin tehtävässä, ja ne on pitänyt suunnitella niin että millä vain kombinaatiolla pääsee läpi. Tämä näkyy matalana vaikeustasona, peli on selvästi Bladesia ja Desperadosia helpompi. Edellisten pelien kentät oli parhaimmillaan pirullisia pulmapähkinöitä, jotka oli räätälöity juuri käytössä olevien työkalujen mukaan. Cursedissakin on muutama vaikeuspiikki, mutta ne on enemmän poikkeus kuin sääntö.

plan.jpg

Enteristä tapahtuu paljon ja äkkiä.

Kenttäsysteemi on vielä isompi uudistus. Pelin tehtävät sijoittuvat saarille, joille palataan aina uudestaan uusien tehtävien merkeissä. Kierrätystä ei periaatteessa ole kovin paljon, koska eri tehtävien päämäärät sijoittuvat eri puolille kenttää ja lähtö- ja poistumispisteitä voi vaihdella, mutta jokaista kenttää ei kannata tyhjentää ellei halua nitistää samoja vihollisia tehtävästä toiseen. Tehtäviä on paljon enemmän kuin aikaisemmissa peleissä ja ne on lyhyempiä. En tykännyt tästä alussa, mutta kaikkeen tottuu. Isompi ongelma on oikeastaan se, että kentät näyttävät liikaa toisiltaan. Palmusaari on palmusaari vaikka kuinka koristelisi.

Tarina on vaisu aarrejahti, heikoin esitys Mimimin hiippailukolmikosta. Loppupuolella mukaan tulee kiinnostavia juttuja, mutta niitä saa odottaa liian kauan. Kolmas näytös on aivan liian pitkä ja kenttien kierrätys alkaa tässä vaiheessa tuntumaan. Yksi erikoistehtävä kullekin miehistön jäsenelle olisi riittänyt. Mielipiteeni pelistä parani selvästi sen edetessä, mutta ensin piti sinnitellä alkupettymysten läpi.

Desperados 3 jäi Mimimin mestariteokseksi. Harmittaa haukkua hyvää peliä, mutta Cursed Crew nyt sattuu olemaan heikompi versio loistavasta pelistä.

The Council

Eletään 1700-luvun loppua. Syrjäisellä saarella asuva eksentrinen lordi kutsuu joukon historiallisia merkkimiehiä vieraaksi ökykartanoonsa. Vallan huipulla suunnitellaan, vehkeillään ja päätetään koko maailman uudesta suunnasta. Päähenkilö ui piireihin nepotismin avulla, sillä hänen äitinsä on vaikutusvaltaisen salaseuran johtaja. Ja kadonnut epämääräisissä olosuhteissa.

The Council on tarinapeli mallia Telltale, mutta dialogia on urhoollisesti yritetty pelillistää. Pelaajan taskussa on toimintapisteitä, esineitä ja 15 taitoa joita voi kehittää ja käyttää keskustelussa. Systeemi toimii yllättävän hyvin ja sen kanssa on kiva leikkiä, vaikka roolipelielementit saavatkin keskustelun välillä harhailemaan. Mukana on myös aivan aitoja puzzleja, jotka on enimmäkseen hauskoja ja haastavia. Oikea pelaaminen tarinapeleissä on harvinainen ja tervetullut yllätys.

Hankin The Councilin alkuun Steam Deckille matkapeliksi, mutta tarina oli sen verran kiinnostava että jatkoin kotonakin - ja siirryin aika nopeasti tavallisen tietokoneen ääreen. Deck on mainio matkakaveri, mutta 7 tuuman ruudulla ei ole mitään jakoa 32-tuumaista vastaan. Suurempi näyttö teki pelikokemuksesta paljon mukavamman, mutta paljasti samalla graafiset puutteet, kuten tönköt animaatiot ja kehnon valaistuksen. Toisaalta pelin jankki on osa sen charmia. Erityismaininta ihastuttavan rumille hahmomalleille, jotka näyttävät vahakabinetista karanneilta. Siis Visulahden eikä Tussaudsin.

Pelin tunnelma on koko ajan jännä: mysteerejä, okkultismia, viitta ja tikari -kieroilua ja 1700-luvun politiikkaa. Harmi vain että puolivälin juonenkäänne on niin yliampuva että peliltä menee uskottavuus. Siihen asti tarina vaikutti fiksulta poliittiselta trilleriltä. Peli vähän kuin kompastuu ja lentää portaita alas näyttävillä kärrynpyörillä ja kuperkeikoilla. Se on loppuun asti viihdyttävä, mutta ihan eri syistä kuin aiemmin.
 
F1 24 ja PSVR2-lasit, täytyy todeta, että hieno kokemus. Yritän ajaa suht realistisilla asetuksilla, mutta ainakin näin alkuun luistonesto saa olla mediumilla, että voi nautiskella ajamisesta, muutoin kaikki avut pois. RTX3080 + 3900X ja tuntuu toimivan melko hyvin (ei siis nyi), tosin vain medium-asetukset oli grafiikoissa. Vanha kunnon Logitechin Driving Force GT toimi erinomaisesti F1 24:n kanssa yhteen. Eipä tästä taida paljoa F1-pelikokemus voida parantua.
 
Viimeksi muokattu:
Joo, 23 ja kokemus on aivan huikea. Ainoa vaan etten oo saanut enää yhdistettyä laseja pc:n, koska pitää kirjautua/linkkautua uudelleen meta/face ja ei vaan onnistu. Kirjautuu vaan faceen.

Pitkään tuli pelattua ja todella nautinnollista. Huomasin myös halpispolkimien vaihdon jälkeen seuraavaksi halvempiin (jäykemmät) parantaneen kierrosaikoja roimasti.

Sama apu käytössä. Ilman luistonestoa ei kyllä kisoista tule mitään. Ja kaikki katuradat lopulta päätyy kaiteisiin tai vähintäänkin pariin turhaan varikkokäyntiin
 
Batman Arkham Asylum (PC)
Ehkä kolmas tai neljäs kerta tälle pelille. Nyt ajattelin vetää kaikki neljä. City pelattu kahesti, origin ja knight kerran.

Tämä eka sattui aikanaan saumaan kun olin jotenki leipääntynyt omaan negatiiviseen ajatusmaailmaani ja aloin tutkia pelejä enemmän hyvien puolien kautta ja sitä myöten myös nauttia niistä enemmän. On niitä harvoja pelejä joille annan 100/100 vaikkei silti ikinä ole millään top listallani.

Tässä ei vaan tunnu olevan mitään vikaa. Suht simppeli tappelupeli puoliavoimella kartalla ja pikkusen lisälöydettävää Arvuuttajan arvuutusten muodossa. Tarina etenee jouhevasti ympäri saarta ja samoja paikkoja ei tarvi nuohota liiaksi. Ei tää edelleenkään siis ole mikään maata mullistava kokemus, mutta 15v vanha peli käy ka kukkuu edelleen niin teknisesti kuin pelillisestikkin. Olin jopa yllättyny kuinka viihdyttävä paketti tämä oli edelleen. 10h tähän saa uppoamaan ja muutama lisätunti jos keräilee kaikki arvuutukset ja tekee challengeja.

Vaikka City paransi mekaniikoita niin se lähti vähän jo liian levälleen eikä ollut yhtä napakka kokemus kuin tämä ja siten ei ihan samalla tasolla. Noh kohta sekin sit jahka ensin Wolfenstein 2 on pelattuna.
 
The Walking Dead - The Final Season

Tämä oli odottanut pitkään pelaamista muiden osien jälkeen. Halusin pelata kuitenkin tämän ennen kaikkea siksi, että saisin tietää tarinan päätöksen.

Pelistä jäi vähän ristiriitainen fiilis. Toisaalta siinä oli paljon toimivia jaksoja - enimmäkseen vähän toiminnallisemmat pätkät, joissa ei kerinnyt liikaa miettimään valintoja. Toisaalta taas siinä oli yhtä paljon kuolettavan tylsiä kohtia. Välillä pääjuoni tuntui myös hieman vanhan toistolta, mutta onneksi yllätyksiäkin löytyi. Ristiriitainen olo tuli myös pelin ja oikeastaan koko pelisarjan "viestistä", joka on mielestäni suurimman osan ajasta hyvinkin selkeä, mutta loppu tuntuu olevan ikävällä tavalla ristiriidassa sen kanssa.

Itsenäisenä pelinä tämä ei ole kovin kummoinen, mutta osana sarjaa ihan kelvollinen.
 
perato sanoi:
Wolfenstein: The Old Blood (PC)
MachineGamesin Blazkowicz trilogia seuraavaksi läpipeluuseen.

Jännä ku jotenki muistelin että tää olis jopa vähän huonohko peli, mutta eihän tää ollut. Jopa oma arvosana ja viimeksi kirjoittamani muutama lause oli eri mieltä tämän muiston kanssa. Mukavahan tätä oli pelata,
Napsauta laajentaaksesi...

perato sanoi:
Wolfenstein The New Order (PC)
Tämä se vaan paranee.
Napsauta laajentaaksesi...
Wolfenstein 2: The New Colossus
Ei se tämäkään huono ole, oikeastaan ihan positiivinen kokemus periaatteessa. Pelillisesti edelleen hauskaa, jos ei jopa hauskempaa kun variaatiota on tullut lisää. Toisaalta kentät tuntuu vähän toistuvilta ja yllättävän lyhyiltä. Olis jopa toivonut enemmän pelattavaa tähän ilman, että samoja ubercommando karttoja olis tarkotus nuohota. New Orleans ja Manhattan oli todella tylsiä raunioläjiä. Välivideot kävi välillä turhanki pitkäksi ja juonen seuraaminen loppuakohden lopahti kokonaan, varsinkin kun pelissä oli niin paljon teknisiä ongelmia. Hahmot oli vähän ylilyötyjä siinä mielessä, että hirvee expositio hahmolle jossain ku peliä on jälellä ehkä pari tuntia ja sit koko hahmoa ei enää näy. Oiskohan ollut DLC:ssä. Jotenki tuntui että peli on jäänyt kesken, varsinki ku pelin loppu on sit pelin alkutason menemistä väärään suuntaan.

Huonointa tässä oli kieltämättä tällä kertaa, että oli eniten teknisiä ongelmia pelissä aikoihin. Oikeastaa mikää peli ei oo itellä ollut tämmönen ongelmapesä. Paljolti peli kaatuili, varmaan 40 kertaa 10h aikana. Valitteli muistierroreista. Pahinta oli sit lähellä loppua kun yksi tämmönen kaatuminen johti siihen, että peli ilmoitti savefilessä olevan jonku ongelman ja "luotiin uusi". Noh sehän ei muuten ollut ongelma, mutta kaikki pelaamisen aikana kerätyt perkit nollaantu. Sentään aseupgradet säilyi, muuten olis ollut aika hapokasta mennä lopputaisteluihin ilman mitään pelin aikana kerättyjä apuja.

Vähän hapan maku jäi siis muuten ihan hyvästäkin pelistä. Toivoisi melkeempä että näistä tehtäis joku remaster trilogia, jossa korjattais nuo tekniset ja graafiset ongelmat. On tää kuitenki semmonen FPS pelisarja että tän pariin voi palata vielä kolmannenkin kerran taas muutaman vuoden päästä.
 
perato sanoi:
Wolfenstein 2: The New Colossus
Ei se tämäkään huono ole, oikeastaan ihan positiivinen kokemus periaatteessa. Pelillisesti edelleen hauskaa, jos ei jopa hauskempaa kun variaatiota on tullut lisää. Toisaalta kentät tuntuu vähän toistuvilta ja yllättävän lyhyiltä. Olis jopa toivonut enemmän pelattavaa tähän ilman, että samoja ubercommando karttoja olis tarkotus nuohota. New Orleans ja Manhattan oli todella tylsiä raunioläjiä. Välivideot kävi välillä turhanki pitkäksi ja juonen seuraaminen loppuakohden lopahti kokonaan, varsinkin kun pelissä oli niin paljon teknisiä ongelmia. Hahmot oli vähän ylilyötyjä siinä mielessä, että hirvee expositio hahmolle jossain ku peliä on jälellä ehkä pari tuntia ja sit koko hahmoa ei enää näy. Oiskohan ollut DLC:ssä. Jotenki tuntui että peli on jäänyt kesken, varsinki ku pelin loppu on sit pelin alkutason menemistä väärään suuntaan.

Huonointa tässä oli kieltämättä tällä kertaa, että oli eniten teknisiä ongelmia pelissä aikoihin. Oikeastaa mikää peli ei oo itellä ollut tämmönen ongelmapesä. Paljolti peli kaatuili, varmaan 40 kertaa 10h aikana. Valitteli muistierroreista. Pahinta oli sit lähellä loppua kun yksi tämmönen kaatuminen johti siihen, että peli ilmoitti savefilessä olevan jonku ongelman ja "luotiin uusi". Noh sehän ei muuten ollut ongelma, mutta kaikki pelaamisen aikana kerätyt perkit nollaantu. Sentään aseupgradet säilyi, muuten olis ollut aika hapokasta mennä lopputaisteluihin ilman mitään pelin aikana kerättyjä apuja.

Vähän hapan maku jäi siis muuten ihan hyvästäkin pelistä. Toivoisi melkeempä että näistä tehtäis joku remaster trilogia, jossa korjattais nuo tekniset ja graafiset ongelmat. On tää kuitenki semmonen FPS pelisarja että tän pariin voi palata vielä kolmannenkin kerran taas muutaman vuoden päästä.
Napsauta laajentaaksesi...
Outoja ongelmia sulle tullut. Pelasin New Colossus läpi joskus yli vuosi sitten. Ei kaatunut kertaakaan ja toimi tosi sujuvasti.

The New Order taas oli hyvä peli mutta ihan hirvee teknisesti kun et voi pelata yli 60 fps kun fysiikat hajoaa. 60 fps on taas slideshow hiirellä pelatessa.

EDIT: tosiaan kyllä tota out of memory erroria osa ihmisistä saa ilmeisesti, tiedä sit mistä johtuu
 
Viimeksi muokattu:
swttii sanoi:
Outoja ongelmia sulle tullut. Pelasin New Colossus läpi joskus yli vuosi sitten. Ei kaatunut kertaakaan ja toimi tosi sujuvasti.

The New Order taas oli hyvä peli mutta ihan hirvee teknisesti kun et voi pelata yli 60 fps kun fysiikat hajoaa. 60 fps on taas slideshow hiirellä pelatessa.

EDIT: tosiaan kyllä tota out of memory erroria osa ihmisistä saa ilmeisesti, tiedä sit mistä johtuu
Napsauta laajentaaksesi...
Edellinen peluu 1080gtxllä oli paljon jouhevampi kokemus, eikä sillon ollut tätä.
 
perato sanoi:
Wolfenstein 2: The New Colossus
Ei se tämäkään huono ole, oikeastaan ihan positiivinen kokemus periaatteessa. Pelillisesti edelleen hauskaa, jos ei jopa hauskempaa kun variaatiota on tullut lisää. Toisaalta kentät tuntuu vähän toistuvilta ja yllättävän lyhyiltä. Olis jopa toivonut enemmän pelattavaa tähän ilman, että samoja ubercommando karttoja olis tarkotus nuohota. New Orleans ja Manhattan oli todella tylsiä raunioläjiä. Välivideot kävi välillä turhanki pitkäksi ja juonen seuraaminen loppuakohden lopahti kokonaan, varsinkin kun pelissä oli niin paljon teknisiä ongelmia. Hahmot oli vähän ylilyötyjä siinä mielessä, että hirvee expositio hahmolle jossain ku peliä on jälellä ehkä pari tuntia ja sit koko hahmoa ei enää näy. Oiskohan ollut DLC:ssä. Jotenki tuntui että peli on jäänyt kesken, varsinki ku pelin loppu on sit pelin alkutason menemistä väärään suuntaan.

Huonointa tässä oli kieltämättä tällä kertaa, että oli eniten teknisiä ongelmia pelissä aikoihin. Oikeastaa mikää peli ei oo itellä ollut tämmönen ongelmapesä. Paljolti peli kaatuili, varmaan 40 kertaa 10h aikana. Valitteli muistierroreista. Pahinta oli sit lähellä loppua kun yksi tämmönen kaatuminen johti siihen, että peli ilmoitti savefilessä olevan jonku ongelman ja "luotiin uusi". Noh sehän ei muuten ollut ongelma, mutta kaikki pelaamisen aikana kerätyt perkit nollaantu. Sentään aseupgradet säilyi, muuten olis ollut aika hapokasta mennä lopputaisteluihin ilman mitään pelin aikana kerättyjä apuja.

Vähän hapan maku jäi siis muuten ihan hyvästäkin pelistä. Toivoisi melkeempä että näistä tehtäis joku remaster trilogia, jossa korjattais nuo tekniset ja graafiset ongelmat. On tää kuitenki semmonen FPS pelisarja että tän pariin voi palata vielä kolmannenkin kerran taas muutaman vuoden päästä.
Napsauta laajentaaksesi...

Vanha peli, annan anteeksi.. Pelasin New Colossus about sillon kun se tuli, oli ihan jees.. Pari vuotta myöhemmin testasin näitä aiempia pelejä, eli..

Wolfenstein: New Order

Wolfenstein: Old Blood

Oma mielipiteeni on, että aivan sairaan hyviä shoottereita molemmat, harmi ettei tällaisia enää tehdä koska online myy enemmän. :(
 
Pelasin myös nuo Wolfensteinit tässä pari vuotta sitten, jostain syystä olivat unohtuneet backlogille, oli kyllä todella hyviä!

Wolfenstein II New Colossus oli noista huonoin, en muista enää jaksoinko sitä edes loppuun. Meni liikaa aikaa haahuiluun siellä tukikohdassa ym. siinä missä nuo pari ekaa oli hyvää toimintaa.
 
Hehkutetaas taas Fatal Framea, kolmosesta toka peluukerta pitkällä. On löytänyt vankan paikkansa lempikauhupelinäni ja toisella kierroksella arvostan tätä taas pykälän enemmän.

Kauhu on genre jonka perusaineosat on helppo mokata, mutta Fatal Frame 3 ei lankea jumpscareihin tai substanssin puutteeseen, vaan erityisesti yksityiskohtien ja 'hitaan palamisen' ystäville se on suorastaan nannaa. Peli opettaa pelaajaa kuin Pavlov koiraansa ja vetää sitten maton jalkojen alta. Pituutta tällä on inasen liikaakin, ja tiiviimpi paketti olisi toiminut paremmin. 14-15h peluukertaan mahtuu kolme päähahmoa, jotka eivät tosiaan ole kaikki yhtä päteviä manaajia. Kokenein Miku on aseistettu tuhoamaan bossit, juonen päävetäjä Rei on balansoitu ja yleispätevä. Joukkion mieshahmo Kei taasen tuntuu aina heikolta, räpsyt eivät yksinkertaisesti tee riittävästi vahinkoa. Neloseen sentään keksivät mieshahmolle oman pelityylinsä, taisivat tajuta tämän sudenkuopan.

Peli sekoittaa pakkaa muuttamalla tuttujen haamujen paikkaa ja käytöstä. Satunnainen elementti on olemassa ja olen nyt toisella kierroksella törmännyt useampaan uuteen paikkaan ja tappeluun jotka jäivät alunperin näkemättä. Harvassa pelissä on näin kivaa (jos murhanhimoiset haamut voi sellaiseksi laskea) löytää tutuista paikoista jotain uutta.



Hardilla pelatessa vaikeustaso on paljon paremmalla tolalla kuin alemmilla. Filmi on aina kortilla ja kartta tulee erittäin tutuksi resursseja kerätessä. Hard on harmillisesti yhden peluukerran takana, eli netistä kannattaa varmaankin hankkia valmis tallennus jos vaikeustason puute kaivertaa helposti.

Pelillä on ikäisekseen konsolipeliksi vakuuttava audiototeutus vaikka laatu jättääkin joskus toivomisen varaa. Suosittelen vahvasti kuulokkeiden käyttöä. Oletuksena peli on varsin haalea - puolentoista peluukerran jälkeen tulin niinkin mullistavaan lopputulokseen, että pimeämpi peli on pelottavampi. Tällä on ihan oikeasti merkittävä vaikutus, kun äänimaailma ja rajallinen näkyvyys yhdistettynä kyöneihin haamuihin ja resurssien vähyyteen saa sydämen tykyttämään ja ihon kananlihalle. Reshade on tähän, kuten lähes kaikkiin muihinkin peleihin oiva työkalu ja sillä saa pelistä kaikin puolin vakuuttavamman näköisen. Kuvien tuunaukset omaa alaa, ei mitään mestarialaa mutta voin oman presettini linkata jos kiinnostaa.

Undub löytyy ja varsinkin tämän aikakauden peleissä japanilaiset vievät länkkäreitä ääninäyttelyssä, mutta aivan kaikkea ei valitettavasti ole tekstitetty.




Teknisiä juttuja. Pelin saa näyttämään ikäisekseen varsin hyvältä, mutta se vaatii säätöä. Se on lisäksi aikakaudelta kun laajakuva teki vasta tuloaan ja siksi oikea kuvasuhteen löytäminen ei ole suorasukaisin juttu.
Sanoisin, että 16:9 kannattaa unohtaa, ja valkata pelin päämenusta video mode -> progressive, ja emulaattorista 2x F6 -> aspect ratio auto/3:2. 3:2 näyttää omaan silmään oikeimmalta. HD-tekstuuripäkkejä on muutama, näistä vanhempi, tekijänä IceBullet Youtubessa. En tiedä mitä patcheja PCSX2 tuo mukanaan nykyään, mutta pelin pnach-tiedosto löytyy ainakin netistä, se laitetaan cheats-kansioon (ei cheats_ws tms) ja muokataan notepad++:lla. Tätä kautta kannattaa ehdottomasti kytkeä pois film grain, on tässä sarjassa toimiva idea, mutta huono toteutus. Reshadesta sitten vaikka päälle. Voin linkata oman tiedostoni jos tarvis.
 
Viimeksi muokattu:
Nathorr sanoi:
Yakuza 0 (PC)

Pitkään listalla istunut peli läpäisty. Olin tätä 3,5 tuntia kokeillut keväällä 2021, mutta kun yleisesti en ole japanilaisten pelien fani, kiinnostus lopahti nopeasti. Uusi yritys ja 31 tuntia myöhemmin lopputekstit.

Kyseessä on vahvasti japanilainen toimintapeli, jossa seurataan nuorta yakuzaa nimeltä Kiryu. Yakuza-pelisarjaahan on julkaistu vuodesta 2005 asti, mutta tämä on julkaistu 2015 ja kronologisesti se on sarjan ensimmäinen osa. Peli on mielestäni aika ristiriitainen ja siinä on paljon asioita, joista en pidä, mutta parhaimmat osa-alueet ovatkin sitten parasta hetkeen.

Pelissä on älyttömän hidas alku ja se imaisee mukaansa oikeastaan vasta 3. chapterissa, ehkä n. 4-5 tunnin pelaamisen jälkeen. Itse pelaaminen on aika tylsää. Liikut kaupungilla, joka on upeaa 80-luvun Japania, mutta pakolliset taistelut ovat perinteistä mätkintää. Hakataan nappuloita, tehdään komboja, vaihdellaan taistelutyylejä ja kun kaikki viholliset ovat maassa, jatketaan matkaa. Pidän enemmän Arkham-sarjasta tutuista taistelumekaniikoista ja myös siitä, että tarvittaessa taistelukohtauksesta pääsee karkuun. Tässä se ei onnistu.

Kuten sanottua, peli on kaikin puolin hyvin japanilainen. Parantavat juomat pitää aktivoida usean klikkauksen kautta inventoryssä. Automaattista tallennusta ei ole, vaan tallentaa pitää muistaa aina siinä välissä, kun siirtyy paikasta toiseen. Kaupungissa on paljon tehtävää, mutta keilaamista lukuunottamatta en syttynyt näille minipeleille, jotka nekin ovat ilmeisesti hyvin tyypillisiä japanilaisissa peleissä.

Tarina ja sen kerronta taas on aivan mielipuolisen hyvää. Vaikka se hidasta onkin, juonenkäänteitä ja hahmoja on paljon eikä kukaan jätä kylmäksi. Vaikken animea muuten seuraa, niin tämä on, taas kerran, niin ihanan japanilaista, suurine tunteiteen ja dramaattisuuksineen. Peli on muuten ääninäytelty kokonaan japaniksi ja kestää hetken, että siihen tottuu, mutta tekstit seuraavat mukavasti puhetta, joten sitä melkein luulee ymmärtävänsä. Juoni pitää otteessaan viimeiseen asti ja on sanalla sanoen erinomainen.

Ääninäyttelyyn, tai oikeastaan sen puutteeseen, liittyy myös yksi suuri heikkous: sivutehtäviä ei ole ääninäytelty. Sivutehtäviä kehuttiin netissä paljon ja vaikka suurin osa niistä ihan hauskoja olikin, ääninäyttely on minulle liian tärkeä, että pystyisin niistä täysin nauttimaan. Harmi sinänsä. Onneksi musiikki myötäilee tarinaa ja ruudulla näkyviä tunteita, se tuo peliin paljon lisää.

Graafisesti peli oli riittävän hyvä. Ei mitään mieletöntä, mutta kestänyt aikaa niin, että sen puolesta tätä viittii edelleen pelailla. Peli on kuitenkin aika raskas kokemus enkä varmasti ota Yakuza Kiwamia hetkeen työstettäväksi, vaikka se Steamista jo löytyykin.

Juonen puolesta tätä on helppo suositella, mutta pelimekaniikkojen puolesta vaikea sanoa. Joka tapauksessa arvosanaksi juoni ja tarinankerronta raahaavat pisteet niinkin ylös kuin 4/5.
Napsauta laajentaaksesi...

Mulla oli pelien suhteen suunnitelma tähän loppuvuoteen: backlogin tyhjentämistä siihen asti, kunnes Alan Wake 2:n viimeinen DLC julkaistaan. AW2:n jälkeen jälkeen pari kuukautta PC Game Passista pelejä, joita siellä on. Lopulta uutta pelattavaa joulualesta. Vaikka vielä pari viikkoa sitten Yakuza 0:n jälkeen sanoin, että seuraavaa Yakuzaa en ihan heti aloita, lähti se kuitenkin peluuseen viime viikolla.

Yakuza Kiwami (PC)

Yakuza Kiwami on remake vuoden 2005 ensimmäisestä Yakuza-pelistä. Yakuza 0:n myötä se on periaatteessa sarjan toinen osa. Tapahtumat sijoittuvat 15 vuotta Yakuza 0:n jälkeen ja maailma ympärillä on muuttunut. Ei ole enää vastaavaa kultaista kasaria, vaan Japanin kupla on puhennut, meno synkistynyt ja matkapuhelimet vallanneet maailman.

Periaatteessa peli on hyvin samanlainen kuin Yakuza 0, vain tiiviimpi paketti. Päähenkilö on sama, kaupunki on sama, taistelumekaniikat ovat samoja ja juoni on rautaa edelleen. Koin Yakuza 0:n välillä rönsyilevän turhankin paljon, mutta tässä focus oli parempi. Toisaalta pari chapteria tuntui vähän kädenlämpöisiltä, vieläkin olisi ollut varaa tiivistää.

Paha sanoa mitään, mitä en olisi sanonut jo pelisarjan edellisestä osasta. Luulen, että juonen puolesta tämä toimii 0:n jälkeen paremmin kuin ilman. Tässä ei ole juuri mitään merkittävää uudistusta, sama juttu jatkuu. Jos tykkäsi 0:sta, kannattaa tämäkin pelata. 4/5.

Alan kyllä lämpenemään näille ja varmasti tulee joulualesta Kiwami 2 ostettua.

Alan Wake 2:n DLC:n julkaisuun pari minuuttia aikaa. Ihan hyvä ajoitus :lol:
 
Viimeksi muokattu:
Nathorr sanoi:
Mulla oli pelien suhteen suunnitelma tähän loppuvuoteen: backlogin tyhjentämistä siihen asti, kunnes Alan Wake 2:n viimeinen DLC julkaistaan. AW2:n jälkeen jälkeen pari kuukautta PC Game Passista pelejä, joita siellä on. Lopulta uutta pelattavaa joulualesta. Vaikka vielä pari viikkoa sitten Yakuza 0:n jälkeen sanoin, että seuraavaa Yakuzaa en ihan heti aloita, lähti se kuitenkin peluuseen viime viikolla.

Yakuza Kiwami (PC)

Yakuza Kiwami on remake vuoden 2005 ensimmäisestä Yakuza-pelistä. Yakuza 0:n myötä se on periaatteessa sarjan toinen osa. Tapahtumat sijoittuvat 15 vuotta Yakuza 0:n jälkeen ja maailma ympärillä on muuttunut. Ei ole enää vastaavaa kultaista kasaria, vaan Japanin kupla on puhennut, meno synkistynyt ja matkapuhelimet vallanneet maailman.

Periaatteessa peli on hyvin samanlainen kuin Yakuza 0, vain tiiviimpi paketti. Päähenkilö on sama, kaupunki on sama, taistelumekaniikat ovat samoja ja juoni on rautaa edelleen. Koin Yakuza 0:n välillä rönsyilevän turhankin paljon, mutta tässä focus oli parempi. Toisaalta pari chapteria tuntui vähän kädenlämpöisiltä, vieläkin olisi ollut varaa tiivistää.

Paha sanoa mitään, mitä en olisi sanonut jo pelisarjan edellisestä osasta. Luulen, että juonen puolesta tämä toimii 0:n jälkeen paremmin kuin ilman. Tässä ei ole juuri mitään merkittävää uudistusta, sama juttu jatkuu. Jos tykkäsi 0:sta, kannattaa tämäkin pelata. 4/5.

Alan kyllä lämpenemään näille ja varmasti tulee joulualesta Kiwami 2 ostettua.

Alan Wake 2:n DLC:n julkaisuun pari minuuttia aikaa. Ihan hyvä ajoitus :lol:
Napsauta laajentaaksesi...
Kiwami 2 on selkee hyppy parempaan grafiikoiden ja kontrollien sujuvuuden osalta, johtuen että pelimoottori päivittyy niin paljon uudempaan. Taisin jonnekin kommentoida jo että en taida pystyä enää palamaan taakse päin tässä, eli Yakuza 3-5 pitää vähän miettiä josko menee Youtube-hommiksi ja sitten taas 6 eteenpäin pelaamalla. Toki testaaminen game passissa helppoa, niin sitten näkee.

(Kiwami 2 on gamepassissa myös kuten varmaan tiesit, mutta toki jos ei sitä oo kun pari kk jäljellä ehkä muuta kannattaa sieltä.)
 
swttii sanoi:
Kiwami 2 on selkee hyppy parempaan grafiikoiden ja kontrollien sujuvuuden osalta, johtuen että pelimoottori päivittyy niin paljon uudempaan. Taisin jonnekin kommentoida jo että en taida pystyä enää palamaan taakse päin tässä, eli Yakuza 3-5 pitää vähän miettiä josko menee Youtube-hommiksi ja sitten taas 6 eteenpäin pelaamalla. Toki testaaminen game passissa helppoa, niin sitten näkee.
Napsauta laajentaaksesi...
Yakuzoissa 3-5 on remasteroidut grafiikat, vaikka ne muuten teknisesti vanhimpia pelejä onkin. Siirtymä Kiwami 2:sta kolmoseen on tuntuva pudotus, mutta totuin siihen itse nopeasti. Uusi tarina ja ympäristöt kantaa pitkälle, ja jos vaikeustasoksi ottaa korkeintaan normaalin niin tappelusysteeminkin kanssa pärjää.

Kannattaa ainakin kokeilla pelata Yakuza kolmosta ihan itse. Vaikka ei omistaisi Game Passia niin alle 2h pelatun pelin voi aina palauttaa.
 
perato sanoi:
Batman Arkham Asylum (PC)
Ehkä kolmas tai neljäs kerta tälle pelille. Nyt ajattelin vetää kaikki neljä. City pelattu kahesti, origin ja knight kerran.
On niitä harvoja pelejä joille annan 100/100 vaikkei silti ikinä ole millään top listallani.
Napsauta laajentaaksesi...

Batman: Arkham City GOTY (PC)
No tämähän oli juurikin kuin muistin. Nuo mättöjutut on paremmin toteutettu, mukavempi taistella kun on erilaista vipstaakkia ja toimintoa käytettävissä. Kaupunki on ihan kompakti nykymittapuulla, mutta oikeastaan se miksi tämä ei ole niin hyvä kuin edeltäjänsä, on se, että fokus on ihan hukassa. Pelkästään noin 10 tunnin pääjuonessa asetetaan vastaan Penguin, Joker, Clayface, Ras Al Ghul, Strange, Poison Ivy, Freeze, Two-Face, Solomon Grundy ja sitten vielä sivutehtävissä Deadshot, Zsaz, Bane, Mad Hatter, Riddler ja Hush. Pelkästään jo tuo pääjuonen täyttö vesittää oikeastaan kaiken siinä, ei oikeen mitää huippua kerry vaan koko ajan uus pomo ja vastustaja tai joku joka onki kaiken takana ja tadaa seuraava. Aikalailla oli kuin kaksi juonta olis laitettu päällekkäin samaan paikkaan.

Pelillisesti tämä on ekaa osaa parempi, tappelu on todellakin tyydyttävää erinäisten välineiden ja pikatoimintojen myötä. Peli on myös edeltäväänsä vaikeampi minusta, tässä kuolin useita kertoja, joskin ehkä nuo tappelut on vähän paineettomampia noiden apuvälineiden takia. Jännä huomata, että kohdat jotka oli vielä +10v sitte haastavia, oli nyt helppoja ja päinvastoin. Monet kohdat meni aika heittämällä läpi kun oli vaan aggressiivinen, eikä yrittäny mitää hifistelyä.

15h tuli kelloon, joista viitisen tunti varmaan noihin eri arvotusten ratkomiseen ja sivutehtäviin. Puolet riddleistä ja osa sivutehtävistä jäi kesken, kun ei ne oikeen pääjuonen jälkeen jaksanut kiinnostaa.

Pitänee ottaa tauko tästä sarjasta ennen Arkham Originsia ja Knightia, kummastakaan ei ihan hirveesti muistikuvia kun vaan kerran pelattu ja molemmista väh. 6 vuotta aikaa.
 
Alan Wake 2 + DLC:t (PC)

Tosi harvoin tulee vastaan täyden kympin pelejä. Täydellisyyttä on mahdoton saavuttaa ja aina voisi tehdä jotain paremmin, mutta välillä osuu ja uppoaa kovaa. Mulla semmosia on ollut esimerkiksi alkuperäinen Portal, To The Moon ja The Witcher 3. Nyt Alan Wake 2 pääsee siihen samaan kastiin.

Kyseessä on suora jatko-osa vuonna 2010 julkaistulle Alan Wakelle ja laajentaa Quantum Breakin ja Controllin jälkijunassa Remedyverseä entisestään. Olen jo muutenkin Remedyn pelien iso fani ja tämä on mielestäni niistä kaikista paras. Pelin sain vajaa vuosi sitten näytönohjaimen mukana, mutta päätin odottaa aina viime viikkoon asti kahta luvattua DLC:tä.

Peli on kuvattu tuttuun tapaan kolmannesta persoonasta. Siinä on vaikutteita toiminta-, seikkailu- ja roolipeleistä, mutta kai tämän voisi lukea selviytymiskauhuksi. Pelimekaniikoiltaan peli ei tarjoa mielestäni mitään mullistavaa. Kaiken keskiössä on tarina, sen kerronta ja yleinen ajoittain pelottava tunnelma. Remedyn luoma surrealistinen maailma on vertaansa vailla eikä mun hehkutus tule ikinä riittämään. Mene ja pelaa itse.

Mikään ei ole täydellistä. Liikkuminen on vaikka Controlliin verrattuna kankeaa, mutta toisaalta kankeus sopii peliin. FOV voisi olla kauempana, mutta toisaalta lähempää kuvattuna peli on intiimimpi. Jumpscaret on halpoja, mutta niitä voi säätää asetuksista. Peli on ja varmaan myös pysyy ikuisesti Epicissä.

Grafiikoiltaan tämä on varmasti paras peli, jonka olen pelannut. RTX 4080:n kanssa kaikki asetukset voi laittaa 1440p-ultrawidellä täysille, kunhan DLSS:n pitää performance-moodissa. En huomannut mitään merkittävää ongelmaa, peli toimi erinomaisesti.

DLC:t ovat ihan kivoja. Ensimmäinen tarjoaa niin ultraväkivaltaa kuin naurettavan hyvää fan serviceä. Jälkimmäinen on sitten puhdasta selviytymiskauhua. DLC:t on periaatteessa leivottu pääpelin sisään, mutta ne voi pelata erikseenkin päävalikon kautta.

Mitä tästä nyt vielä sanoisi. Iha vitun hyvä peli :D Yksi parhaista, jonka olen koskaan pelannut. 5/5.
 
Viimeksi muokattu:
Alkoi pelattava loppumaan, joten otin 3 kuukaudeksi PC Game Passin. 12 peliä lähti heti lataukseen, sekä sitten tietysti odotuslistalla STALKER 2 sekä uusi Indiana Jones.

Hi-Fi RUSH (PC Game Pass)

Hi-Fi RUSH kolmannen persoonan mätkintäpeli, jossa edetään melko lineaarisessa maailmassa välillä vihuja mätkien. Hienon japanilaisen sarjakuvagrafiikan lisäksi pelin jujuna on rytmi, eli kaikki tapahtuu musiikin rytmissä. Jos pysyt rytmissä, hahmo tekee enemmän vahinkoa vihollisiin. Et ole yksin, vaan pelin edetessä saat kamuja auttamaan.

Peli on sekoitus monesta mulle ennestään tutusta pelistä. Hassuttelu ja tunnelma on kuin Sunset Overdrivestä, typerä hakkerihuumori kuin Watch_Dogs 2:sta, liikkuminen ja pulmat vähän kuin Crash Bandicooteista, taistelu kamujen avustamana muistuttaa etäisesti Guardians of the Galaxyä ja itse taistelukohtaukset rajoittuu suljettuihin taistelutilanteisiin kuten Yakuzoissa.

Lähtökohdat on kivat ja kerrankin yritetään jotain uutta, mutta en pitänyt tästä niin paljoa, mitä aluksi odotin. Liikkuminen on jotenkin turhauttavan hidasta, kun taas hyppy on liian nopea ja sitä on vaikea hahmottaa. Pelin rytmiin kesti aikansa päästä mukaan, mutta lopulta sekin onnistui. Rytmissä pysymiseen joutui kyllä lähinnä tyytymään perushyökkäyksen toistamiseen ja kavereiden hyökkäysten spämmimiseen, vaikka lyöntikomboja oli vaikka millä mitalla.

Peli esitteli uusia mekaniikkoja oikeastaan lähes koko pelin ajan ja pelin rytmitys oli hyvää. Tästä huolimatta pelaaminen alkoi tuntua vähän tylsältä, kun juonikin oli vain juonen vuoksi mukana. Olisin ehkä kaivannut ripauksen lyhyempiä tasoja ja enemmän tasoloikkaa Crashin tyyliin. Tämä vaatisi tietysti, että liikkuminen olisi soljuvampaa. Taistelukohtaukset olivat pakollinen paha, josta en tahtonut saada mitään irti.

Peli pyörii erinomaisesti ja graafinen ilme on virkistävä. Myönnettävä se kuitenkin on, että tykkään enemmän synkistä maailmoista ja tämmöinen "hey I'm wacko" -tyylinen huumori ei hirveästi iske. Otin tämän tarkoituksella Alan Wake 2:n jälkeen, mutta ehkä se oli virhe. Kenties kesällä tämä olisi kivempaa pelattavaa, nyt on jo mieli synkkänä :D

Nooh, tulipahan pelattua. Tunnistan hyväksi peliksi, joka kerrankin kokeilee jotain uutta, mutta en välttämättä ole oikeaa kohdeyleisöä. Arvosanaksi 3/5.
 
Ghost of Tsushima pelattu PC läpi.

Peli oli lopulta keskivertoa parempi mutta ei ehkä hypen arvoinen omaan makuun. Ärsyttäviä seikkoja:

-Viisto kamerakulma ja erittäin ärsyttävä pomotappelujen kamerakäyttäytyminen
-Ei-skipattavat cutscenet. Montakohan tuntia piti katsella kun Jin leikkaa (saman näköisellä naamalla varustetun) panttivangin siteet ja sitten hölötetään samat jutut uudestaan ja uudestaan varmaan satoja kertoja :angry:
-Pelaajan tekemillä keskusteluvaihtoehdoilla ei mitään merkitystä
-Jotenkin kankeat kontrollit vaihdella kaikenmaailman pommien ja heittotikarien välillä, varsinkin tappelussa. Alkaa näppäimet loppumaan kesken.
-Vähän immersio kateissa kun "armeijoiden" yhteenotto kostuu parista tusinasta hahmosta max
-Piti käydä käydä yksi modi asentamassa että sai vähän grafiikat paremmaksi, vakioilme aika suttuinen.

Hyvää oli kuitenkin henkilötarinat ja varsinkin loppua kohden oli kyllä hauska pistää mongoleja nippuun kun oli kaikki pelit ja vermeet ja taitopisteitä joka suuntaan. Tämä kallistaa vaa'an positiiviseksi vaikka jotkut pelimekamiikan asiat ärsytti. Näköjään näppäilin tätä 43,6h joten ihan sai rahalla vastinetta.
 
God of War: Ragnarök työn alla, ei läpi vielä mutta...ollut todella positiivinen yllätys. Tarkoitan tällä sitä että ensimmäinen oli mahtava, ja joskus näin väittämiä ettei jatko-osa ole samaa tasoa. Give Me No Mercy- tasolla pelaan koska pidän haasteesta, ja se on myös siitä sopiva että lisää motivaatioita tehdä sivu-tehtäviä koko ajan ennen pääjuonessa etenemistä, tällä tavoin aseet, armorit sekä kyvyt päivittyy sopivasti. Tuo taso ei tunnu liian vaikealta, pomotaisteluissa pari yritystä joutuu ottamaan, välillä mennyt ekallakin.

Pitää kehua sivutehtäviä tässä, niissä on mukavan paljon vaihtelua, yllätyksiä sekä maailmaa ja henkilöitä syventävää lorea. Selkeästi panostettu niihin, ei ole vain lätkäisty lisätunteja antamaan. Edellinen God of War oli tarinaltaan kompaktimpi, tämä ehkä vähän "laahaa" enemmän (voi johtua siitäkin että kahlaan sivutehtäviä aina kun löytyy) mutta kiinnostava ollut tämäkin, pääjuonena
pojan etsiessä keinoa muuttaa isänsä tulevaa kohtaloa, ja omaa paikkaansa.
Pelaan pc:llä, peli näyttää mahtavalta kaikki ultralla 4k 60"-ruudulla ja Radeon Fluid Motion Frames 2 edelliseen versioon verrattuna toimii mielettömän hyvin pelin kanssa, fps 160:n kohdilla korkeimmilla laatuasetuksilla. Tuo feikki-frame tekniikka viimein sitä tasoa, ettei isompaa häröä kuvassa enää ole, tällaiselle kultasilmällekään. Varmaan käännöstyössä optimoitu pelille huolellisesti, ja MF 2 loistaa ainakin tässä pelissä laadullisesti. Kympin peli tähän mennessä!
 
@Juhanator Muutamat sivu-/vapaaehtoisbossit on sit huomattavasti vaikeempia vs. pakolliset. Tai käytännössä mahottomia tuolla vaikeustasolla ennen ku saa pidennetyn etäisyyden kuperkeikan (dodge rollin) ja/tai ihan parasta settiä.
 
masaf2 sanoi:
@Juhanator Muutamat sivu-/vapaaehtoisbossit on sit huomattavasti vaikeempia vs. pakolliset. Tai käytännössä mahottomia tuolla vaikeustasolla ennen ku saa pidennetyn etäisyyden kuperkeikan (dodge rollin) ja/tai ihan parasta settiä.
Napsauta laajentaaksesi...
Toistaiseksi olen selvinnyt sivubosseista, viime yönä löytyi jo sellaista että otti kymmenkunta yritystä kun ikkuna niin pieni doglella. Tosin mitään edellisen pelin Valkyrien tasoista ei ole vielä tullut vastaan, mutta olen vasta siinä kohdassa pääjuonessa kun
poika meni Odinin luo
ja sain keihään jolla pääsin uusien sivubossien tykö. The Zeulousin tasoista ollut, missä menee kyllä yrityksiä...
 
Nappasin Steamin Halloween alesta Castlevania Anniversary Collectioninin neljällä eurolla.

En ollut näitä 8- ja 16-bittisiä pelannut kuin junnuna viimeksi, kyllä tuli kotoisa fiilis jo avausruudusta, gameplay toimii edelleen myös.
Emulaatio tuntuu toimivan todella hyvin ihan NES sprite flickeriä myöten, joten kovin autenttinen kokemus.

Näyttötiloja ei hirveästi ole valittavina, mutta 4:3 ja 16:9 skaalaus löytyy eri vaihtoehdoilla.
Isolla LCD näytöllä ns. puhtaat moodit näyttää kyllä aika karkeilta, joten 4:3 "scanlines" on muodostumassa suosikiksi.
Täytyy ehkä paremmalla aikaa koittaa jokin sopiva filter / dither Reshade löytää.

Äänet on just eikä melkein mitä nyt nostalgiamuistista löytyy.
 
Epicin ilmaispelit, osa 42.

Cat Quest

Cat Quest 2

Hyperkasuaali "roolipeli", jossa kissa pelastaa maailman. Ainoa hahmonkehitys on varusteissa, joten pelkästään kuteita vaihtamalla voit olla velho, ritari tai... siinäpä ne sitten olikin. Kakkososassa ei tarvitse valita edes tätä, koska pelaajahahmoja on kaksi ja toinen voi mäiskiä ja toinen ampua. 2,5-ulotteinen maailma on kivan näköinen. Paikkojen nimet on kirjoitettu suoraan maastoon ja "kartta" tarkoittaa vain että peli zoomaa kauemmas.

Taistelu on hyvin suoraviivaista mättämistä ja haastetta aika vähän, ellei hae sitä erikseen haastamalla kovatasoisempia vihollisia. Tuntui hyvältä piestä ensimmäinen välipomo reilusti alilevuisena sen jälkeen kun sidekick huusi, että älä hyvä mies vielä käy tuon kimppuun vaan grindaa ensin.

Tarina keskittyy lähinnä kissa-aiheisten puujalkavitsien kertomiseen. Seurasin sitä puolella korvalla ja laitoin podcastin taustalle.

TOEM

Rento valokuvauspeli. Muumeista karannut pikkukaveri lomailee, ratkoo ihmisten ongelmia ja räpsii kuvia kaikesta. Retken päässä on tarkoitus käydä kokemassa TOEM, mikä se sitten onkin. Peli on hyvin sympaattinen ja sen leppoisa tunnelma tuo mieleen A Short Hiken. Pelatkaa sitäkin.

toem.jpg


Mustavalkoisuus ei palvele peliä ja se näyttäisi mielestäni paljon paremmalta värillisenä.

Eternal Threads

Mmm, aikamatkailua. Tulevaisuuden tohelojen tiedemiesten aiheuttama aikakoneonnettomuus on tärvellyt historian muuttamalla lukemattomia pikkujuttuja menneisyydessä. Eihän siinä auta kuin kääriä hihat ja ruveta korjaamaan sotkua. Pelaaja nakitetaan siivoamaan eräs brittiläinen kimppakämppä, jonka kaikki asukkaat kuolivat tulipalossa ja heidät pitäisi pelastaa - estämättä kuitenkaan itse paloa. Aikaa on viikko ja pelaaja voi vaikuttaa ihmisten pieniin valintoihin, jotka olisivat voineet mennä kummin päin vain. Pelkkään hengenpelastamiseen riittää yleensä että autettava on tulipaloyönä selvin päin, mutta optimaalisinta olisi ratkoa myös kaikkien henkilökohtaiset ongelmat.

Scifiteemasta huolimatta peli keskittyy tämän päivän saippuaoopperaan. Kiinnostavin osuus on kymmenet valinnat ja niiden vaikutukset kun päätöspuuta veivataan oikeaan asentoon, mutta peli on myös tarpeeksi hyvin kirjoitettu että hahmoihin kiintyy. Talon asukkailla on kaikenlaisia salaisuuksia joita on kiva tonkia. Koko peli tosiaan tapahtuu samassa pienessä talossa, mutta aikalinjalla voi katsella muistoja eri ajoilta, josta tulee liikkeen tuntua.

jenny.jpg


On erikoinen valinta että Eternal Threads näyttää ulkoisesti aivan kauhupeliltä. Talo on säkkipimeä, sade ropisee ja välillä taulu putoaa seinältä. Odotin hyppysäikkyjä mutta niitä ei onneksi ollut.

Pelin isoin ongelma on passiivisuus. Suurin osa ajasta menee katsellessa välinäytöksiä, eivätkä ne läheskään aina ole kiinnostavia. Mukana on pari pulmaa jossa pitää lähinnä etsiä avain lukkoon, ja peli pitelee kädestä niissäkin. Ilkeämpi voisi sanoa tätä edestakaisinkävelysimulaattoriksi.
 
Just Cause 3 (PC) ja AIR LAND SEA expansion
Tämä oli edelleen hauska peli. Ehkä Tribesien lisäksi se pelisarja jossa on hauskinta liikkumista. Jos pelisarja ei ole tuttu, niin kysessä on vähän GTA tyyppinen peli, missä päähahmolla on käytössä loputon laskuvarjo, liitopuku ja kaikista tärkeimpänä ns. Tether-laite. Eli siis se perinteinen grabnel gun, mutta sen lisäksi, että sillä vedetään itseä puoleensa, voi sen molemmat päät yhdistää eri asioihin ja vetää niillä asioita toisiinsa. Kaikella tällä on sitten tarkoitus aiheuttaa pelisarjan joka osassa tuhoa mahdollisimman paljon. Ja sehän on riemukasta.

Kolmososa on selvästi vahvin näistä, kakkonen oli aikanaan hauska, mutta en usko, että on kestänyt aikaa. Nelonen oli taas niin unohdettava kokemus, etten oikeasti muista mitä siinä oli vialla, muuta kuin että ei ollut hyvä. No onhan siitäkin yli kaksi vuotta aikaa, vaikka kuvittelin sen tapahtuneen viime syksynä. Noh pikavilkasulla omaan arvosteluun en näköjään sillonkaan tiennyt mikä siinä oli vialla muutakuin että se ei ollut hauskaa.

Tetheri antaa hupia ja liuta erilaisia aseita myös. Aseissa myös jonkin verran erikoisuuksia jotka omalta osaltaan tuovat vähän maustetta tuhoamiseen. Mukana on myös monessa hupivideossa näkynyt raketeilla varustetut aikapommit, jotka saa asioita lentelemään vauhdikkaasti ennen räjähdystä. Jotenkin tällä kertaa näiden käyttö ei jaksanut huvittaa, oli jotenki turhan vaikeakäyttöisiä, olis voineet olla vaikka heitettäviä.

Viimeistään lisäreiden eden spark ja "raketti reppu" sit tekee vielä omat temppunsa. Toisaalta nämä lisäreiden laitteet oli sen verran tehokkaita, että vähän meinasi hetkeksi muut jäädä käyttämättä kunnes muisti että hauskaahan tässä piti olla eikä vaan siivota karttaa vihollisista. Ainoastaan tuo mecha jäi vähän tylsäksi enkä oikeastaa jaksanut tilata ku sitä apuria välillä noihin joihinki tehtäviin hoitamaan vihuaaltoja vähemmäksi. Vähän semmosia powertrip vermeitä nuo kuitenkin kaikki on, eli tekevät peliä todella helpoksi, varsinkin tuo Loochador.

Peli on kyllä edelleen kivan näköinen, jopa herkullinen kun jossain aurinkoisessa Välimeren kallioilla ajelee pikku Fiatilla(lähinnä huvin vuoksi, ajaminen tässä jää vähä harvaksi). Tykkäsin, että nuo upgradet tavaroihin on noiden haasteiden takana, syy niitä tehdä, mutta eikä pakota grindaamaan mitään XP:tä tai chaosta tms.

Huonoja puolia pelissä on sen iso pääsaari joka kahden pikkusaaren jälkeen tuntuu todella tyhjältä ja kolkolta metsämöhkäleeltä, vähän ku GTA5:ssä ei paljoa huvita kaupungista ulos lähteä, ei tuo iso saarikaan houkuta sinne menemään. Myös itse tarina tuntuu todella kiirehdityltä ja päälleliimatulta ja pelillisesti ei sovi yhtään. Olisi toivonut itse tarinatehtäviin jotain muuta kuin, seiso siinä ja ammuskele, tai ole ajoneuvon kyydissä ja ammuskele. Pelissä jossa liidetään ja lennetään ja räjäytellään kaikkea, niin tehtävät oli sit oikeastaan vähän kaikkea muuta. Pelissä on myös yllättävän paljon lataustaukoja, mikä vei osittain pois toiminnan sujuvuudesta, varsinkin kun välivideot yms. saattoivat olla hyvinkin köykäsiä ja lyhkäsiä.

Se miten tämä pelisarja pääsis eteenpäin olis oikeastaan ehottomasti se vaatimus, että pääsisi tuhoamaan vähän kaikkea, eikä vaan noita tiettyjä asioita. Tuhottavammat ympäristöt palvelis tätä peliä paljon, ja varsinki jos se jätetty kaaos jäisi sitten jotenkin näkymään. Huumoria tässä on minusta jopa ihan hyvin eikä se ole niin mautonta kuin monessa vastaavassa.

Noh edelleen. Saints Row 3 > GTA 4. ja Just Cause 3 > GTA 5.
 
Star Wars Jedi: Survivor (PC Game Pass)

Otsikon paljon parjattu Star Wars -peli on jatkoa vuonna 2019 julkaistulle Star Wars Jedi: Fallen Order -pelille. Kyseessä on tuttuun tapaan kolmannen persoonan toimintaseikkailu, jonka kai voi laskea soulslikeksikin. Fallen Orderin olen läpäissyt EA Play -tilauksella helmikuussa 2021.

Star Wars -faneille tämä on todella nannaa. Valosapelilla heiluminen ja voiman käyttäminen on vaan niin todella siistiä. Peli ei ole läpihuutojuttu, vaikka jedit joskus ylivoimaisilta vaikuttavatkin, mutta taitojen karttuessa pelikokemus on todella soljuvaa. Välillä peleissä taisteluosuudet ovat mulle vähän pakollinen paha, mutta tässä vihuja mätkii mielellään.

Juoni jatkaa siitä mihin ensimmäinen peli jäi eikä sillä palkintoja voiteta, mutta ei se huonokaan mielestäni ole. Perinteistä Star Warssia. Peli on myös todella nätti, josta päästääkin sitten siihen ongelmakohtaan, eli PC-porttauksen surkeuteen.

Perkele. Tämä voisi olla ihan törkeen hyvä peli, jos porttaus olisi hoidettu kunnialla. Olin lukenut tästä paljon varoitteluja ja ei se ihan niin pahaa stutterfestiä ollut, mihin olin varautunut, mutta ongelmia kyllä oli. Peli kaatuili alkuun jonkin verran, mutta RTX:n ottaminen pois päältä auttoi siihen. Stutteria on, mutta ei jatkuvasti. Pahimmillaan se on silloin, kun vaihdetaan välivideoiden ja pelin välillä. Jotkut välivideot saattoivat myös välkyyä, mutta kyllä senkin kesti.

Kuten sanoin, ei tämä nyt niin paha ole, kuten tämä on netissä tuomittu. En tiedä, onko tätä onnistuttu päivityksillä korjaamaan, mutta kyllä tätä pelailee. Olen nähnyt pahempaakin. Samaan hengenvetoon voi kuitekin todeta, että onhan se anteeksiantamatonta, kun näin ison profiilin peli on tässä kunnossa.

No joo. Pidin tosi paljon ja ongelmista huolimatta uskallan tätä suositella ainakin, jos on Star Wars -fani. Parhaimmissa kohtauksissaan ei ehkä ihan päässyt Fallen Orderin tasolle, mutta ei jääty kauas. 4/5, ilman suorituskykyongelmia olisi saanut täydet pisteet.

Käyttämäni modit, jotka auttoivat suorituskykyongelmiin:
 
Binary Domain

Jankki scifiräiskintä. Tulevaisuuden YK lähettää iskuryhmän Japaniin tutkimaan firmaa, joka tuottaa laittomia ihmismäisiä robotteja. Heitä vastassa on futuristinen kaupunki ja armeijallinen taistelubotteja. Herkullisen typerä ja yliampuva tarina muistuttaa aika paljon Metal Gear Risingia ja mielenkiintoiset scifi-ideat vilahtelevat dudebro-suunsoiton seassa. Tarina on suorastaan fiksu silloin kuin haluaa olla, eli ei kovin usein. Tämäntyylisessä rymistelypelissä se on erinomainen. Realistinen grafiikka on vanhentunut paikoin huonosti ja ainakin varjot ovat täysin rikki, mutta eeppiset maisemat tekevät vaikutuksen.

hamahakki.jpg

Hämä-hämä-häkki kiipes katolle.

Hauskana kikkana pelille voi antaa taktisia komentoja mikrofonilla - tai voisi, jos virityksen saisi toimimaan. Peli ei tunnistanut mikkiäni ollenkaan ja jouduin käyttämään perinteistä dialogivalikkoa, johon mahtuu korkeintaan neljä repliikkiä. Niinpä keskusteluvaihtoehdot on todella rajalliset ja kiroilu, haistattelu ja flirttailu ovat poissa laskuista. Äänestä peli olisi tunnistanut monta kymmentä lausahdusta. Se on iso sääli, vaikka vanhojen foorumiviestien ja arvostelujen perusteella systeemi ei toiminut kunnolla edes uutena.

Mukana roikkuu muutama tiimikaveri, joiden kanssa ylläpidetään pelimekaanista suhdetta. Kaverit arvostavat ammattimaisuutta ja hyvää taistelusuoritusta, harhaluotia kankkuun eivät niinkään. Suhteisiin voi vaikuttaa keskusteluilla ja kuten deittisimulaattoreissa yleensä, parhaiten pärjää olemalla kaikesta samaa mieltä. Homma toimii kohtalaisesti, vaikka kaverit juoksevat välillä omaan tulitukseen ja pahoittavat mielensä.

Peli on kotoisin konsoleilta, mutta en silti saanut edes ohjainta toimimaan sen kanssa. Hiiri ja näppis pelittävät jotenkuten, mutta hiiren senssin kanssa oli ongelmia ja nappien mappauksessa outouksia. Keskusteluvalinnat valitaan näppäimillä Q, E, F ja välilyönti. Mitään asetusta ei voi muuttaa itse pelissä, vaan se pitää sulkea ja avata erillinen konffiohjelma. Ohjaustuntuma on lievästi sanottuna karsea ja on tosi helppo tehdä vahingossa kuperkeikka taistelun keskelle, kun yrittää suojautua.

Mutta ampuminen toimii ja on erittäin tyydyttävää. Robottiviholliset hajoavat osa kerrallaan palasiksi ja luodit kilisevät ihanasti metallia vasten. Pirkka-terminaattorin pään irrotessa se alkaa räiskiä kavereitaan, jalkojen hajottamista taas kannattaa varoa, koska ryömivä robotti voi päästä yllättäen tappituntumalle. Mukana on huikean yliampuvia set piecejä ja monta pomotaistelua, joista vain pari oli rasittavia. Humanoidirobottien lisäksi vastaan kävelee monenlaista muutakin mutterikasaa.

kaivuri.jpg

Kaivuri tietää ja Rolle myös: heitä varten sulla on panosvyös.

Peliä on objektiivisesti vaikea suositella, mutta loppujen lopuksi vain yhdellä asialla on oikeasti väliä: naamallani oli idioottimainen virne alusta loppuun.

Strange Horticulture

Haluatko kukkakauppiaaksi? Pelaajahahmo perii setänsä yrttikaupan ja tukun tunnistamattomia kasveja, joilla on kaikenlaista käyttöä. Osa rehuista sopii koristeeksi tai yskänlääkkeeksi, osasta saa outoja voimia. Sisään käveleville asiakkaille pitää tietysti löytää oikeat kukat, mutta tarkkasilmäinen myyjä huomaa myös vihjeitä isommista tapahtumista.

Pelin kasvintunnistus- ja karttapuzzleja on kiva ratkoa. Asiakkaat ovat stereotyyppisiä Lovecraft-hahmoja, löytyy kultistia, etsivää, psyykikkoa ja muita hämäriä hiihtäjiä. Jokaisella on oma roolinsa isommassa kauhutarinassa, joka aukeaa pala palalta. Peli ei ole pelottava, mutta tunnelma on mukavan tiivis.

Tales of Kenzera: Zau

Afrikkalainen metroidvania. Bantukulttuurien inspiroima maailma tuntuu tuoreelta ja erilaiselta. Tarina perustuu sikäläisiin kansansatuihin ja on ihan jees, mutta ei nyt kovin omaperäinen.

tulivuori.jpg

Kilimanjaron hurja nuoruus.

Tappelusysteemi perustuu kahden naamion tuoman taistelutyylin vaihteluun. Tasapaino keikahtelee ja alussa kuunaamio on huomattavasti hyödyllisempi ampumakyvyn vuoksi, lopussa taas aurinkonaamion tekemä vahinko on ylivoimainen (naamion vaihtamisesta kuuluva "blub" muuten muistuttaa aivan liian paljon Discordin viestiääntä). Peli väittää että naamarit ovat osa jotain luonnon balanssia ja tasan yhtä hyviä. Eivät kyllä ole.

Ympäristövaarat, ragdollit ja erityisesti tyhmä tekoäly tekevät taisteluista hauskaa koheltamista. Kyllähän se aina naurattaa, kun vihollinen hoipertelee laava-altaaseen tai lentolisko syöksyy pää edellä päin kaktusta (hetkinen, kasvaako niitä edes Afrikassa?) Vaikeustaso on melko helppo bonushaasteita lukuunottamatta. Pelissä on samat tuplahypyt, syöksyt ja tarttumakoukut kuin muissakin metroidvanioissa eli se ei ole mekaanisesti mitenkään erikoinen. Eikä myöskään pituudella pilattu. Ehdin tyhjentää sen saavutuksia myöten kymmenessä tunnissa.
 
Shogun 2: Total War (PC)
Tämä jäänyt aina oikeastaan vähän siihen kategoriaan että ei ajallisesti kiinnostanut ja toisaalta ei silloin ilmestyessään ollut konetta joka tätä olis pyörittänyt. Sempä vuoksi tälle oli kertynyt vain muutamia kokeilutunteja ennen tätä. Nyt tuli peluuseen lähinnä sen takia, että tossa vieressä kulkee koko ajan Clavellin Shogun kirja ja ajattelin, että jos se vähän immersiota lisäisi molempiin suuntiin.

Eipä tämä vieläkää mitää hurrahuutoja herättänyt. Jotenki tylsää tämä, että lähes kaikilla samat yksiköt. Hirveesti ei napostellut nuo taistelut ja lopussa osan veti ihan huoletta quick fightillä vaikka enemmän tappioita sit tulikin. Tuntui vähän semmoselta kartanmaalaukselta, eikä oikee jäänyt mitää eeppistä juttua mieleen, klaanien väliset erot niin pieniä, että ihan sama kuka siinä vastassa on. Tykkäsin kyllä tosta Japanin kartasta sinällään, chockepointteja paljon ja merijututkin tuntui jotenki merkityksellisiltä noiden tradenodejen kautta. Noh, nyt on 18h kellossa ja tuskin tulee enempää tälle pelille. Ompahan pelattu, nähty ja koettu.
 
Senua's Saga: Hellblade II (PC Game Pass)

Hellblade II on jatkoa Ninja Theoryn vuonna 2017 julkaisemalle Hellblade: Senua's Sacrifice -pelille. Pelasin tuon pelisarjan ensimmäisen osan syksyllä 2018 ja muistan sen tehneen vaikutuksen taiteellisuuden lisäksi lähes elokuvamaisella tyylillään.

Jatko-osa on samalainen kuin edeltäjänsä. Itseasiassa hyvin samanlainen. Kolmannesta persoonasta seurataan nuorta naista, joka kärsii mielenterveysongelmista ja rikkinäisestä nuoruudesta. Siinä, missä ekassa pelissä matkattiin läpi helvetin jahtaamassa jumalia, nyt vastassa on maailmaan ilmantuneita jättiläisiä. Eteneminen on täysin putkijuoksua, mutta sitä rikastaa helpot puzzlet ja taistelukohtaukset.

Pelin paras osa on tietysti järkyttävän upea graafinen ilme. Tämä menee top-3 pelaamiini peleihin grafiikan puolesta yhdessä Avatarin ja Alan Wake 2:n kanssa. Juoni ei ole niin hyvä kuin ykkösessä ja loppu mielestäni vähän lässähtää. Peli ei keksi oikein mitään uudelleen, vaan se on hyvin samanlainen ykkösen kanssa. En oikein tiedä, miksi tämä pitäisi pelata, kun ykkönen antaa ihan saman kokemuksen paremmalla juonella.

Siinä se pelin heikkous onkin. En oikein missään vaiheessa halunnut pelata tätä. Ainut motivaattori oli se, että peli on lyhyt, läpijuostuna 6 tuntia, ja näen tarinan päätöksen. Pelaaminen on tosi tylsää ja aina samanlaista. Grafiikkaa ja etenkin päähahmon kasvoja ihmettelee mielellään tunnista toiseen, mutta siinä se. Peli on kuin tyhjä kuori. Kaunis päältä, mutta sisällä ei mitään.

Pahalta tuntuu sanoa näin kauniista taideteoksesta, mutta ei tästä kannata hirveästi maksaa. Pelasin PC Game Passin kautta ja se oli oikea ratkaisu, kun yhdellä maksulla saan tahkottua tukun muitakin pelejä. Alelaarista joskus vuosien päästä vitosella, jos pelin haluaa Steamiin. 3/5 ja siinäkin grafiikat raahaa pisteitä ylös.
 
Viimeksi muokattu:
Civilization: Beyond Earth (PC)
Tuli humblepackista otettua nuo Civ6 lisärit ja "vahingossa" myös siinä sit ostettua tämäkin. Tämä on ollut aina siellä "kiinnostaa" piirin rajamailla, muttei oikein koskaan tarttunut ostoskoriin, lähinnä kun sanottiin, että ihan sama pelata Civ5. Myös silloin Alpha centauri fanit ryöpytti tätä peliä armottomasti, joskin itsellä ei ACsta ole kokemusta ollenkaan. Muuten oikeastaan Civi sarjasta on kokematta lähinnä Call to Power 2 ja tuo Alpha Centauri ja joitakin näitä pienpelejä/mobiiliportteja.

No en kyl ihan samaa mieltä ole, että olisi ihan sama peli kuin Civ5. Nyt sattumoisin kummin kanssa otetiin Civ5 testiin ja tuli samalla vähän muisteltua millainen peli se oli (ja samalla muisteltua että mitäs eroja tässä nyt kutoseen olikaan). Toki siellä pohjalla on se sama koodi ja saman näköiset asiat, mutta muuten tuntui kyllä jotenkin aivan eri peliltä mitä Civit yleensä tarjoaa. Toiminta oli paljon aktiivisempaa koko pelin. Monesti omat Civi pelit on vähän sitä passiivista odottelua ja rakentelua ja sit lopussa soditaan. Tässä oli jo melko matalalla vaikeusasteella koko ajan sotimista ja alieneiden hyökkäyksiä ja muutenkin tuntui että oikeastan vasta loppupuolella meni vähän semmoseksi "noh kohta voitan". Tykkäsin tosta tekniikkapuusta ja noista affinity jutuista jotka vähän määrittelee pelaamista, joskin loppuakohden tuntui että ne erot toki vähän tasoittui. Kuitenkin tuntui, että vastustajan civit oli erilaisia. Myös tuo diplomatia oli jotenkin merkityksellisempää kuin oikeastaan missään muussa Civissä, bonuksia oli annettavissa ja saatavissa perus "kauttakulkuoikeus/sota/vaihetaan tavaroita" tason ulkopuolella. Tykkäsin myös noista questeista jotka antoi jotain tekemistä myös rauhan ajalle. Rakennukset oli vähän liian "kaikkea vähäsen", eikä niin fokusoituneita kuin muissa civeissä, saattoi saada kolmeakin resurssia yhdestä rakennuksesta(toki myös se joka antoi kaikkea). Yksiköt vaikka sinällään ovat erilaisia ja kehittyvät aikojen saatossa affinityjen myötä, tuntuivat ehkä silti vähän liian samanlaisilta vaikka nimet ja tyypit muuttuivatkin.

Joitaki pieniä "harmituksen aiheita" kyllä peli tarjosi edelleen. Civiä vaivaa minusta juuri se, että nuo voitot on vähän semmosia "odota odota odota, voitit" tyyppisiä. Toki vitosessa ja kutosessa osa diplomatia ja uskontovoitoista vaatii vähän muutakin, mutta tässäkin voitot oli aika yksinkertaisia, kehitä teknologiaa, rakenna rakennus, odota. Graafisesti oli vähän suttuinen, erilaiset tileupgradet eivät oikeen erottuneet ja varsinkin vaikea oli nähä eroa onko tässä nyt tie vai maglev. Muutenkaan workeri ei usein ehdottanut sitä upgradea jolla alla olevaa resurssia hyödynnettäisi. Muutenkin tuntui että jos vertaa vaikka Call To Poweriin, niin nuita vesikaupunkeja ei ihan niin hyvin käytetty hyödyksi. Ja itellä jäi kyllä nuo avaruuteen laukastavat satelliitit melkee kokonaan käyttämättä pelin loppupuolella, vaikka varmaan niistä olis ollut silloin hyötyä eniten.

Pitänee tästä ottaa heti kohta uus peli, ilmeisesti tässä kuitenkin nuo planeetatkin vähän määrittelee millanen peli syntyy.
 
Call of Juarez: Gunslinger (PC)
Uudelleenpeluussa tämäkin, edellisen kerran 7 vuotta sitten. Vähän oli hatarat muistikuvat tästä, muuten kuin, että ihan hauska arcadeammuskelu. Ja sitähän tämä edelleen on. Villin lännen tarustoon sijoittuva lähes raiteilla kulkeva ammuskelu, jossa "bullet timellä" ammuskellaan sieltä täältä putkahtelevia vihollisia. Muutamia pyssyjä, lyhyt kesto ja lähes koominen tarina takaa sen, ettei tämä mikään maailman paras peli ole, mutta siitä huolimatta tuon neljän tunnin arvoinen kokemus. Steamissakin overwhelmingly positive kertonee, että jos tämä kirjastosta löytyy ja pyssyttelystä tykkää, nii ota testiin. Päähahmo kertoo saluunassa tarinaa niitä vahvasti värittäen kaikilla villin lännen legendoilla ja sitä mukaa tasot muuttuu, yhtäkkiä eteen putkahtaa reitti, taivaalta tippuu hevostalli ja joku väärään suuntaan käännytty kohtaus otetaankin uudestaan koska "jos olisin mennyt sinne olisin varmaan kuollut." Eli ei todellakaan mikään haudanvakava peli. Cel shade grafiikka on ihan näyttävää ja sopii tähän. Tämän pitempi tällaine peli ei passaa ollakkaan, mutta toisaalta tällaisia pelejä toivoisi enemmänkin ihan sen vuoksi, että näkisi vähän kaikenlaista ja kokisi kaikenlaista, eikä aina sitä samaa tai sit "2d retropikseligrafiikka jossa joku jännä juttu".
 
Star Wars - Outlaws (PC)

Star Wars ilman valomiekkoja, avoimen maailman pelinä. Loistava lähtökohta, tekemistä ja maailmoja kun tässä universumissa riittäisi. Ubisoft markkinoi tätä AAAA -pelinä mutta todellisuus on AA-luokkaa.

Graafisesti peli on aika näyttävä ja pyörii suht hyvin (köh köh Jedi Survivor), hienoa katsella Star Wars planeettoja lähempää ja ajella kiiturilla ympäriinsä.

Tuohon ulkoasuun sitten päättyykin positiiviset, sen verran pahasti peli tökki monella muulla alueella. Ehkä ensimmäisenä on pääjuonen mitäänsanomattomuus, hahmot ja taustat ovat aika yhdentekeviä joten pääjuoni oikeastaan katoaa samaan laariin kuin sivutehtävätkin ja missään vaiheessa se ei oikein lähde lentoon. Vertauksena voisi käyttää vaikka Uncharted sarjaa missä jahdataan aarteita toinen toistaan eeppisemmissä tilanteissa, tässä tehtävät ovat luokkaa "varasta koodit/tavara tai pelasta hahmo XYZ" ja sisältää samat hiippailut ja ammuskelut kuin kaikki muutkin 200 sivutehtävää.

Aarteenmetsästys onkin iso osa peliä mutta ei kestä kauaa tajuta että suurin osa aarteista on kosmeettisia - kun kuulee "Dank Farrik" tai "Amazing" kun hahmo kaivaa luolaston arkusta viidennetkymmenennet karvanopat kiituriin niin kiinnostus katoaa lopullisesti. Tästä osa onkin sitten pelin varusteiden ongelmaa. Jostain käsittämättömästä syystä pelinkehittäjät ovat sitä mieltä että hahmon pitää pystyä käyttämään vain YHTÄ asetta koko pelin läpi, normaalisti arkuista ja luolastoista kaivellaan parempaa varustusta mutta koska aseita tai armor ei voi parannella (ainoastaan tähän perushernepyssyyn tulee uusia turhanpäiväisiä moodeja) niin arkuista ei tietenkään voi löytyä mitään mielenkiintoista. Iso osa avoimen maailman pelejä itselle on vaeltaa ympäriinsä ja etsiä parempia aseita ja varusteita jotta voi sitten powertrippailla ympäriinsä mutta tässä hahmo voi kyllä ottaa käyttöön muita aseita mutta vain erittäin tarkasti rajatuissa leikkikehissä ja hieno tussari putoaa esim tikkaita käytettäessä tai kiivetessä. Tämä rikkoo sen vähänkin immersion kun keräät hienon lasertykin mutta hahmo ei osaa kantaa sitä, vähän kuin 20 vuotta vanhat pelit joissa hahmo ei osaa hypätä tai kiivetä. En tiedä oliko ajatuksena joskus tehdä tästä multiplayer peli, nimittäin cosmetics määrä on sen verran järjetön etten ymmärrä kuka yksinpelissa haluaa kerätä 40 erilaista maalipintaa skootterille.

Pelin vakaus on myös kyseenalainen, itse aloitin vasta nyt useamman isomman patch jälkeen mutta silti joka sessiossa tuli 3-4 kaatumista, joskus introruudusta, joskus tunnin päästä. Päälle kaikki normaalit open world bugit eli hahmot katoaa maan sisään, animaatiot jää jumiin ja muu perussekoilu. Lisäksi pelin tehtävät on tarkoituksenmukaisesti välillä epäselviä, suuri osa ajasta menee ympäriinsä juostessa kun Quest Market on vähän sinnepäin ja navigointi osalla planeetoista on todella tuskaisaa.

Outlaws olisi ollut ainekset huimaan Star Wars seikkailuun (Uncharted avaruudessa) mutta juoni ja mekaniikat ovat aikamoisen typerät, kyllä tämän viitsi läpi pelata mutta tosiaan parhaimmillaan yltää ehkä 7/10 arvosanaan. Valtava hukattu mahdollisuus, en suosittele täydellä hinnalla kenellekään mutta alekaarista ihan kohtuullista ajanvietettä.
 
Alan Wake II DLC:t - Night Springs & Lake House (PC)

Uusi kone tuli hankittua ja mikäs sen parempi testikohde kuin yksi viime vuoden raskaimmista peleistä, tarkemmin sanottuna sen lisärit. Kesällä julkaistu Night Springs on kolmesta minisekkailusta koostuva pläjäys, toinen sijoittuu pelin järven rannalla olevaan Federal Bureau of Controlin tutkimuslaitokseen. Siinä missä aiemmalla (RX 6800) piti laittaa skaalausta päälle, niin tällä pystyi laittamaan asetukset täysille ja silti peli pyöri metsässä natiivilla ilman säteenseurantaa sellaiset 60-80 ruutua sekunnissa, sisällä tutkimuslaitoksessa jopa 160 johon olen lukinnut oman FPS-ylärajani. Edelleen peli on esteettisesti upean näköinen ja metsä näyttää metsältä. Jotkut viholliset vaan näyttävät muovisilta, en tiedä, onko se tarkoitus.

Eka lisäri on siis kolmesta erillisestä tarinasta koostuva paketti. Ne eivät ole millään tavalla kytköksissä toisiinsa muuten kuin Remedyversen kautta. Alan Wakeenkaan ne eivät aina liity jos suoraan sanon. Eka oli täysin kieli poskessa tehty suoraviivainen räiskintä, muissa oli vähän vaihtelua ja muutakin tekemistä. Ja onnistuinpa jopa yllättymäänkin, mikä on tätä nykyä harvinaista.

Toinen on Control-henkinen selviytymiskauhupläjäys. FBC:n agentti Kiran Estevez lähtee tutkimaan Lake Housen tutkimuslaitosta, johon ei saada yhteyttä. Tämäkin on kohtuu suoraviivainen, mutta vähän pystyy tutkimaan ja palaamaan jo käytyihin paikkoihin. Pidin tästä ehkä eniten, pidinhän Controlistakin.

En ole AW:n hitaan ja kömpelön ammuskelun ystävä, vaikka se genreen toki kuuluukin. Suurin ongelma näissä lisäreissä on kuitenkin pituus. Kumpikin kestää sellaiset hikiset kolme tuntia, varsinkin Night Springsin seikkailut menevät luikauksella. Homma on ohi kun alkaa vasta päästä vauhtiin. Ymmärrän kyllä, että Remedy ei ole se maailman isoin pelitalo ja pelien tekeminen vie aikaa, mutta silti näistä jäi vähän nälkä. Taitavat keskittyä Control 2:een ja taidan itsekin kääntää sinne katseeni.
 
Mutant year zero: Road to eden + Seeds of evil lisäri (pc)

Peruspeli tuli pelattua läpi aikaisemmin, ja tykkäsin kyllä niin paljon, että tuli hankittua seeds of evil lisäpelattavaksi. Sen verran aikaa kuitenkin, että päätin pelata koko pelin alusta alkaen uudestaan. Niille, jotka eivät peliä tunne, niin kyseessä isometrisesti kuvattu taktinen, hahmojen kehityksessä vähän roolipelielementtejä sisältävä, xcom:in hengenheimolainen. Maailmassa liikutaan kolmen (viidestä, lisärin osalta kuudesta) hahmon ryhmän kannsa vapaasti ja taistelut vuoropohjaista xcom:ia.

Ensin, että kuinka hyvin peruspeli kestää uudelleen peluuta. Loppujen lopuksi ei oikein valtavan hyvin. Uudella pelikerralla kun kikat pelaamiseen tiedossa jo alusta, niin meinaa mennä vähän mekaaniseksi suorittamiseksi. Taisteluissa kun ei ole satannaisgeneraatiota, jota peli kaipaisi, vaan toisella pelikerralla tulee vähän liian selväksi niiden puzzlemaisuus ja suoraviivaisuus. Tietää liian hyvin taktiikat, jolla taistelut rullaa. Tarina ja tarinankerronta kestää paljon paremmin. Edelleen virkistävää, kun pelihahmot eivät ole mitään halolla päähän lyötyjä koomaherännäisiä, vaan tarina kerrotaan ja pelimaailma avataan hahmojen keskinäisellä dialogilla.

Seeds of evil jatkaa suoraan siitä, mihin peruspeli jäi, samoin pelimekaaniikoin, eikä siinä mielessä tuo juurikaan mitään uutta. Paitsi tietysti uutta taistelua ja tarinaa, jotka kun eivät muistissa, niin jaksaa taas pelata. Jos tykkää peruspelistä, niin lisäri sitä jatkaa, ja hyvin jatkaakin. Kaikenkaikkiaan edelleen kyllä yksi parhaista kahden a:n peleistä, jota tullut pelattua. Voi vain kun taisteluissa olisi sitä satunnaista generointia, niin uudelleenpeluuarvo olisi suurempi.
 
Ducktales Remastered
+ Parempi kuin alkuperäinen: Kontrollit, musiikki, paranneltu kenttäsuunnittelu ja pari extra kenttää.
+ Audiovisuaalinen ilme lähempänä 80-luvun televisiosarjaa.
- Edelleen nopeasti juostu läpi, ehkä neljä tuntia kului Hardilla.
- Melko vähän vaihtelua.
- Ei erilaisia loppuratkaisuja kuten alkuperäisessä.
 
Batman: Arkham Origins (PC)
No mikäs tässä muka nyt niin huonoa oli... Noh näköjään aika moni asia.

Keskimäärin tämä on vähän kuin Arkham City, lähes samaan kaupunkiin on ympätty lisäsiipi ja 4 lisäaluetta. Kaupunkia on nostettu ylöspäin, eli talot ja tornit on korkeampia ja kadulle on vielä vähemmän asiaa kuin jo muutenkin oli Cityn aikana. Itse pelin tapahtumat tapahtuvat pitkälti lineaarisissa ja varsin pitkissäkin tehtävissä rakennuksien sisällä, joten kaupungissa kulkemiselle on loppu viimein aika vähän syytä jos välttää asioiden keräilyä. Haksahdin hetkeksi tähän kun oli muuta ajateltavaa pelin ohessa, mutta jätin sit kuitenkin paikat siivoamatta. 20h vierähti pääjuonen ja n. 75% sivutehtävien suorittamisessa.

Tappelu tuntuu jotenkin huonommalta kuin Cityssä, oli paljon vaikeuksia saada itellä noita lyöntejä kohdistumaan niin että flow ei katkennut ja vähän väliä Batman ei suostunut tekemään sitä mitä siltä pyysi, esim. lyömään maassa olevaa(saattoi heittää joskus esim. savupommin sen sijaan, kiitti vitusti). Peli pitelee kädestä vielä pahemmin kuin edeltävät ja lähes lopussa olevassa firefly kamppailussa tämä käy jo lähes säälittäväksi pelaajan aliarvionniksi.

Jotakin on uusittu ja jotakin on ryssitty siinä samalla. Kykypuu on jotenkin todella yksiulotteinen, vaatii paljon edeltävien kykyjen hankkimista, jos jotain haluaa. Samalla osa kyvyistä on lukittu eri sivuhahmojen voittamiseen(joista osa avautuu varsin myöhään) ja osa kyvyistä on sitten erilaisten haastepuiden suorittamiseen. Katselin, että olin täsmälleen samassa tilanteessa kuin edellispelissäkin noiden haastepuiden purkamisessa, joista yksi ei ollut edennyt kuin 4/15 pykälää. Oli jotenkin järjetöntä, että esim. yhden puun viimeinen tehtävä on käydä joka alueella estämässä meneillä oleva rikos, mutta näitä ei voi mitenkään "käynnistää", pitää vain odotella että sellainen alueelle tulee. Tuon matalimmaksi jääneen "hiipimishaasteet" viides tehtävä oli jo niin monimutkainen, että sen pystyi toteuttaa vain ilmeisesti kolmessa paikassa koko pelin aikana, joista viimeinen on aivan pelin lopussa.

Graafisesti ilme on vähän vaihteleva, toisaalta ihan ok, toisaalta jotenkin todella väsyneen näköinen. Ei nyt mitenkään silmiä särkevä, mutta vähän vanhahtava tunne tulee paikoin. Jostain syystä tämäkin peli kaatuili minulla urakalla, joskin nyt kun näitä kaatuilevia pelejä on jo ollut useampi, niin ehkäpä se alkaa johtua myös koneesta eikä aina pelistä(vaikka Wolf2 kohdalla oli kyllä muitaki joilla sama ongelma). Vaikea siis sanoa, oliko teknisesti paska toteutus vai onko kone vaan vetelemässä viimeisiään.

Ite juoni oli jo Arkham-sarjalle tyypilliseksi muodostunutta todella väsyttävää "Black mask on pääpahis, eiku Jokeri, eiku Bane, eiku Jokeri, eiku Bane, eiku Jokeri". Loppua kohden oli jotenkin yhdentekevää ja Firefly taistelu tuntui jo todella pidennetyltä väännöltä. Sitä alkoi skippailemaan noita viimeisiä videoita ja keskusteluita, mikä toki sitten aiheutti pari koomista kohtaa kun Batman denytti juuri kuolemankielistä selviytyneen Alfredin puhelinsoitot:
"Are you okay master Bruce?"
"I should be asking you the same question"
"Well .... *click*"

"Are you okay master Bruce"
"Yes. " *click*


Arkham Knightihän se vielä olis jälellä tätä sarjaa, mutta pitänee vähän taas pidellä taukoa, ei oikeen tuo 2kk riittänyt nyt tauoksi.
Sit ois ihan parissa vuodessa uudelleen pelattu joista suurimman osan kohdalla voinee todeta, ettei tarvitse enää palata ellei jostain siunaannu ihan hirveästi aikaa. Ihan mukava tälleen kuitenki pelata kokonaisia sarjoja läpi peräkkäin, et näkee vähän miten ne sarjat on kehittyneet tai muuttuneet. Uuden koneen myötä tulee taas sit niin siunatusti uusia pelejä hollille, että suurin osa näistä jää ihan ajanpuutteenkin takia historian ja muistin hämäriin.
Half-Lifet
Crysikset
Wolfensteinit
Tomb Raiderit (2013->)
Assasin's Creedit
Batman Arkhamit
 
Divinity: Original Sin 2 - Definite Edition (PC)

Pitkä kuin mikä mutta myös hyvä roolipeli, joka ei pahemmin pitele kädestä.

Rivellonin maailmassa ei mene hyvin. Source-taikuudelle herkät ihmiset vetävät puoleensa Voidwoken-hirviöitä joten magister-lainvalvojat alkavat kerätä heitä Fort Joy -linnoitukseen. Sinne on myös pelaaja matkalla pelin alussa muiden hahmojen kanssa. Tämä peli ei todellakaan pehmitä. Alussa olin kirjaimellisesti pihalla kuin lumiukko ensimmäiset kymmenen tuntia. Ei mitään hajua minne pitäisi mennä ja miksi ja joka puolella tuntuu olevan vihollisryhmiä, jotka ovat liian kova vastus. Tehtäväkuvaukset ovat hyvin ympäripyöreitä eikä aina edes kartalla merkata, että missä on seuraava etappi. Sitten pikku hiljaa löytyi vihuryhmä, jonka sai kaadettua ja porukkaakin kertyy mukaan. Kunnes taas tulee seinä vastaan. Pelasin 99% ajasta Clasic-vaikeustasolla mutta varsinkin alussa piti joissakin taisteluissa laskea sitä tutkimusmatkaajalle kun ei vaan pystynyt. Lopulta kuitenkin alkoi mekaniikat aukeamaan ja kun maailmakin aukeni enemmän niin ei tarvinnut samoihin vastustajiin hakata päätä seinään vaan pystyi hakemaan kokemusta ensin muualta. Pelifilosofiasta tuli yleisesti ottaen mieleen erään Miyazakin tuotokset.

Peli on siis roolipeli ja hahmonkehitys ja varustelu on siis iso osa sitä. Tuli jopa vähän old school -fiilis, kun ei tällaista pahemmin tänä päivänä näe. Pelihahmon voi valita muutamasta valmiista tai luoda itse. Otin synkkää salaisuutta sisällään pitävän Lohse-bardin, josta tein ensisijaisesti vesitaikoja heittelevän maagin, edeltäjästä oppineena, että parannustaiat kuuluvat vesimagiaan. Muitakin elementtejä on valittavana ja pisteitä riittää pelin aikana useamman osa-alueen valintaan. Mitään yleis-Jaskaa ei kuitenkaan kannata tehdä vaan keskittyä maksimissaan pariin-kolmeen kykyyn. Taistelumaagi, jousiampujapyro, you name it. Kaikilla hahmoilla on parin eri tyypin panssaria jotka pitää ensin murtaa, ennen kuin kikat toimivat niihin. Vihollinen ei jäädy ennen kuin taikapanssari on poistettu eikä tyrmäänny ennen fyysinen suojan kulutusta. Erilaiset buffit kuuluvat myös peliin ja välillä tuntui, ettei muita ehdi heitelläkään. Taistelu on haastavaa eikä vihollinen anna periksi. Välillä tosin (harvoin) jäi ihme idlailuun, minkä hyödynsin armotta. Jossain kohtaa törmäsin netissä vinkkiin, että taistelun saa tietyllä kikalla tehtyä jopa triviaaliksi, myös vaikeimmalla jossa tallennus poistetaan koko ryhmän kuoltua. Voi kun sen olisin tiennyt jo pelin alussa... No, nyt on kärsitty niin jos myöhemmin sit uudestaan Emmentalilla ;)

Pituutta tällä myös piisaa. Oma läpäisyni kesti rapiat 140 h mutta tein pauttiarallaa kaikki tehtävät, myös DE:n uudet. Isoimmalla alueella meni varmaan yli puolet koko peliajasta. Juoni oli alussa vähän suurpiirteinen eikä mulla tosiaan silloin ollut oikein mitään käsitystä siitä, kuin että vankisaarelta pitäisi vaan päästä pois. Kunnolla se pääsee käyntiin vasta joskus puolivälin tienoilla mutta loppu onkin sitten jo aika hyvää kamaa. Ei mitään superia ehkä mutta perushyvää toimivaa, josta ei oikein löydä valittamista. Musiikistakin tykkäsin, vaikka vanha suosikkini Tides of Battle enää listoilla ollutkaan. Jos jotain negatiivista pitää mainita niin kamera saisi olla nostettavissa korkeammalle, välillä kaipaisi korkeampaa lintuperspektiiviä. Lisäksi pelin maailma ei ole kovin ikimuistoinen, siinä on myöskin melko kepeä yleisvire ja vähän sellainen "ei tää niin vakavaa ole"-fiilis pastelliväreineen, mikä tuntuu kovin yleiseltä tätä nykyä. Enkä siis meinaa, että kaiken pitäisi olla yrmistelyä mutta välillä olisi ihan jees jos teokset ottaisivat itsensä hieman vakavammin.

Alussa olin siis vähän, että mitä tästä tulee mutta lopulta fiilis on positiivinen, myös loppu oli hyvä. Edeltäjästä jäi juuri sellainen ihan ok -fiilis, tämä toimi paremmin. Seuraava vielä parempi sit? No, ei mennä asioiden edelle. Ekan Alkuperäisen Synnin läpäisin 2018, joten tällä kaavalla pääsen kolmannen Palturin Porteille sit 2030 :) Ehkä silloin sitä saa jopa 30% alessa...

 
Planescape: Torment Enhanced Edition (ostettu GOG.com:sta koska DRM-free rulz!)

Yritän nyt edistää tuon pelaamista, edelleen ihan alussa pelissä. Mulla on pari ongelmaa tuon pelaamisen kanssa, jotka ovat enemmän henkilökohtaisia ongelmia kuin tuon pelin ongelmia:

1. Sattuneesta syystä tuon pelaaminen tuntuu jäävän myöhäiseen iltaan kun pojat ja vaimo menevät nukkumaan, esim. klo 21-22 jälkeen. Monesti telkkaristakin tulee silloin jotain jota haluan katsoa, esim. eilen tuli Liikanen Harri, ei kyseistä Clint Eastwood leffaa voi vain missata. Eli aloin oikeasti pelata peliä ehkä joskus klo 23 jälkeen, eikä mennyt kuin 10 minuuttia kun aloin haukotella kovasti ja olla valmis itse painumaan pehkuihin. Jäi pelaaminen ehkä puoleen tuntiin.

Jotenkin tuollaiset hitaat "pulmapelit" joissa joutuu miettimään paljon, saavat henkisesti raskaan työpäivän jälkeen (IT-ala) pään väsymään jos on muutenkin jo hieman väsynyt. Olen huomannut saman myös esim. point&click seikkailupeleissä joissa saattaa olla juuttunut samaan kohtaan pitkäksi aikaa, ei vain tunnu jaksavan... Joku Team Fortress 2-toimintapaukuttelu netissä, tai kiinnostava reaaliaikanaksu (esim. legendaarinen Starcraft) puolestaan saa jotenkin adrenaliinin koholle ja unet karisemaan silmistä myöhään yöhön.

Kannattaisi ehkä koittaa pelata tuota aiemmin päivällä, mutta silloin puolestaan on monesti niin hälinää kotona ettei pysty keskittymään, ja monesti muutakin tehtävää, pitäis kaupassa käydä ja sitä ja tätä... Swiddu!

2. Tykkään roolipeleistä, mutta ne ovat minulle myös jotenkin stressaavia pelejä koska en halua missata mitään enkä tehdä vahingossa huonoja valintoja. Homma menee herkästi nytkin siihen että minulla on toisella ruudulla netistä kaapattu läpipeluuohje jotta en varmasti tee pelissä huonoja valintoja. Olen jo pari kertaa aloittanut pelin uudestaan alusta koska opin läpipeluuohjeesta että kumppanillesi Mortelle ei kannata olla sarkastinen eikä NPC:eille tule valehdella koska muuten menetät Lawful Good statuksen, mikä sitten ilmeisesti tarkoittaa että myöhemmin pelissä tulet missaamaan jonkun yber-aseen tms. jonka voi saada vain lawful good statuksella. Eli aloitin alusta olematta kenellekään sarkastinen, valehtelematta kenellekään ja heittelemällä sarkastisia vitsejä puhumattomille zombieille.

Se ei lupaa hyvää että läpipeluuohjeessakin neuvotaan että peli tulisi AINA tallettaa ennenkuin keskustelee kenenkään NPC:n kanssa koska saatat vahingossa missata jonkun tärkeän keskusteluosion tekemällä väärän vastauksen. Eli käytännössä homma menee siihen että kokeilet eri vastauksia savescummaamalla löytääkseni parhaimmat joista saat optimaalisimman tuloksen...


Aargh! Näitä pelejähän (myös esim. Fallout-pelejä) mainostetaan aina sillä että on ihan sama miten pelaat, voit pelata ihan millaista hahmoa haluat... mutta jotenkin en vain pääse siitä yli että pelaan jotenkin "epäoptimaalisesti", vähän kuin tekisi hahmonluonnissa heikon taistelijan tai vähä-älyisen maagikon joka ei saa tehtyä mitään taikoja. Otan tällaiset roolipelit ehkä liikaa suorittamisena missä minun pitää pystyä min/max hahmoni tai joukkueeni, ei missata mitään alitehtäviä tai tärkeitä keskusteluja...

Olisi tietty niin paljon helpompaa jos voisi ihan vain heittäytyä roolipeliin ja pelata miten tuntuu ja ihan sama miten menee, mutta jotenkin ei vaan pysty, ja siksi on läpipeluuohje ja FAQ edessä jo hahmonluonnista lähtien. Alkaa tuntua liikaa työltä...
 
timppeli sanoi:
Eli aloin oikeasti pelata peliä ehkä joskus klo 23 jälkeen, eikä mennyt kuin 10 minuuttia kun aloin haukotella kovasti ja olla valmis itse painumaan pehkuihin. Jäi pelaaminen ehkä puoleen tuntiin.

Jotenkin tuollaiset hitaat "pulmapelit" joissa joutuu miettimään paljon, saavat henkisesti raskaan työpäivän jälkeen (IT-ala) pään väsymään jos on muutenkin jo hieman väsynyt. Olen huomannut saman myös esim. point&click seikkailupeleissä joissa saattaa olla juuttunut samaan kohtaan pitkäksi aikaa, ei vain tunnu jaksavan... Joku Team Fortress 2-toimintapaukuttelu netissä, tai kiinnostava reaaliaikanaksu (esim. legendaarinen Starcraft) puolestaan saa jotenkin adrenaliinin koholle ja unet karisemaan silmistä myöhään yöhön.
Napsauta laajentaaksesi...
Sama homma täällä. Oonkin suosilla jättänyt noi enemmän keskittymistä vaativat viikonlopuille tai vapaille, tuommoisia esim. BG3 tyylisiä on kiva pelata lauantai-aamuna kahvi kädessä, nyt jos joulun vapailla saisi tuon pidemmälle ja ehkä CP2077 aloitettua (jälleen kerran) alusta.

Arkisin menee helposti tuohon, että "jaksaa" just sen 5-10min pelata mutta kokee liian raskaaksi ja vaihtaa johonkin nopeatempoiseen esim. CoDiin jota voi sitten pelata niin monta rundia kuin sattuu huvittamaan. Jotain indieitä tulee myös arkisin pelailtua. Varmaan just toi kun liikuttelee hiirtä arkipäivät ja aivoissa pyörii työasiat vielä kotonakin, ei pysty tuommoisiin täpöillä keskittyyn.
timppeli sanoi:
Olisi tietty niin paljon helpompaa jos voisi ihan vain heittäytyä roolipeliin ja pelata miten tuntuu ja ihan sama miten menee, mutta jotenkin ei vaan pysty, ja siksi on läpipeluuohje ja FAQ edessä jo hahmonluonnista lähtien. Alkaa tuntua liikaa työltä...
Napsauta laajentaaksesi...
Tuohon pystyy kyllä opettelemaan. Aika moni nuorempana "suorittaa" peleissäkin, mutta ikävuosia kun kertyy enemmän ottaa nämä enemmän viihteen kannalta eikä kaikki asiat ole niin justiinsa. Itse oon tosin siirtynyt aika toiseen ääripäähän eli välttelen kaikenlaisia materiaaleja, youtube-videoita ja jopa keskusteluja, jos on vaarana spoilata itsensä tai nähdä jotain "optimi" aseita tai muita. Sitten joskus puolen vuoden päästä jos on päässyt läpi astikin, voi alkaa noita katsomaan että tuliko missattua kenties jotain.

Tulee nautittua paljon enemmän muutenkin kun on varaa sekoilla, pelata päin helvettiä ja tehdä typeriä päätöksiä, joskus jopa huvittaa itseäkin miten idioottimaisia asioita tulee tehtyä, esim. jossain Diablo 3 tai 4 menin romuttamaan hahmolleni about pelin parhaan armorin, vasta sekuntia myöhemmin juolahti mieleen että hetkinen mitäs tulikaan tehtyä, varmaan 100 tuntia myöhemmin vasta sain lähellekään yhtä hyvän. :D
 
Itellä vaan korostunut iän myötä, ei oo ehkä aikaa pelata noita mammuttipelejä toista kertaa ku joskus 5-10v päästä nii ei oo oikeen "varaa" pelata niin että ajaa ittensä nurkkaan tai puolet contentista jää näkemättä. Ei niitä juttuja muista kuitenkaan 5v päästä ja tekee ne samat virheet uudestaan. Toisaalta kaikissa muissa peleissä sit vähentynyt, ei eti enää saavutuksia eikä keräilyesineitä niin ahkerasti tms. jotka pilkkois pelin tempoa.
 
perato sanoi:
Itellä vaan korostunut iän myötä, ei oo ehkä aikaa pelata noita mammuttipelejä toista kertaa ku joskus 5-10v päästä nii ei oo oikeen "varaa" pelata niin että ajaa ittensä nurkkaan tai puolet contentista jää näkemättä. Ei niitä juttuja muista kuitenkaan 5v päästä ja tekee ne samat virheet uudestaan. Toisaalta kaikissa muissa peleissä sit vähentynyt, ei eti enää saavutuksia eikä keräilyesineitä niin ahkerasti tms. jotka pilkkois pelin tempoa.
Napsauta laajentaaksesi...
Juu kyllä tosi vähissä on nykyään ne mitä tulee enemmän kuin kertaalleen pelattua läpi. Tuntuu olevan uusi normaali ennemmin se, että joutuu aloittamaan 4-5 kertaa uudelleen kun tulee niin pitkä tauko ettei muista enää mitä tapahtui tai mitä oli tehnyt.
 
JerryKannu sanoi:
Sama homma täällä. Oonkin suosilla jättänyt noi enemmän keskittymistä vaativat viikonlopuille tai vapaille, tuommoisia esim. BG3 tyylisiä on kiva pelata lauantai-aamuna kahvi kädessä, nyt jos joulun vapailla saisi tuon pidemmälle ja ehkä CP2077 aloitettua (jälleen kerran) alusta.

Arkisin menee helposti tuohon, että "jaksaa" just sen 5-10min pelata mutta kokee liian raskaaksi ja vaihtaa johonkin nopeatempoiseen esim. CoDiin jota voi sitten pelata niin monta rundia kuin sattuu huvittamaan. Jotain indieitä tulee myös arkisin pelailtua. Varmaan just toi kun liikuttelee hiirtä arkipäivät ja aivoissa pyörii työasiat vielä kotonakin, ei pysty tuommoisiin täpöillä keskittyyn.

Tuohon pystyy kyllä opettelemaan. Aika moni nuorempana "suorittaa" peleissäkin, mutta ikävuosia kun kertyy enemmän ottaa nämä enemmän viihteen kannalta eikä kaikki asiat ole niin justiinsa. Itse oon tosin siirtynyt aika toiseen ääripäähän eli välttelen kaikenlaisia materiaaleja, youtube-videoita ja jopa keskusteluja, jos on vaarana spoilata itsensä tai nähdä jotain "optimi" aseita tai muita. Sitten joskus puolen vuoden päästä jos on päässyt läpi astikin, voi alkaa noita katsomaan että tuliko missattua kenties jotain.

Tulee nautittua paljon enemmän muutenkin kun on varaa sekoilla, pelata päin helvettiä ja tehdä typeriä päätöksiä, joskus jopa huvittaa itseäkin miten idioottimaisia asioita tulee tehtyä, esim. jossain Diablo 3 tai 4 menin romuttamaan hahmolleni about pelin parhaan armorin, vasta sekuntia myöhemmin juolahti mieleen että hetkinen mitäs tulikaan tehtyä, varmaan 100 tuntia myöhemmin vasta sain lähellekään yhtä hyvän. :D
Napsauta laajentaaksesi...
Itsellä auttanut epicin ilmaispelit tuohon vaivaan, että pitäisi kaikki sivutehtävätkin hinkata. Eihän niihin elämä riittäisi, että saisi kaikki sataprosenttisesti pelattua. Enemmän että ei väliä ja pelaa miten pelaa. Ja juuri kyllä jopa nauttiikin peleistä paljon enemmän kun ei ota niin vakavasti. Sitten jos peli osoittautuu oikeinkin hyväksi, niin sen voi pelata ajatuksella uudestaan. Aika harvoihin tulee palattua.
 
JerryKannu sanoi:
Tuohon pystyy kyllä opettelemaan. Aika moni nuorempana "suorittaa" peleissäkin, mutta ikävuosia kun kertyy enemmän ottaa nämä enemmän viihteen kannalta eikä kaikki asiat ole niin justiinsa. Itse oon tosin siirtynyt aika toiseen ääripäähän eli välttelen kaikenlaisia materiaaleja, youtube-videoita ja jopa keskusteluja, jos on vaarana spoilata itsensä tai nähdä jotain "optimi" aseita tai muita. Sitten joskus puolen vuoden päästä jos on päässyt läpi astikin, voi alkaa noita katsomaan että tuliko missattua kenties jotain.

Tulee nautittua paljon enemmän muutenkin kun on varaa sekoilla, pelata päin helvettiä ja tehdä typeriä päätöksiä, joskus jopa huvittaa itseäkin miten idioottimaisia asioita tulee tehtyä, esim. jossain Diablo 3 tai 4 menin romuttamaan hahmolleni about pelin parhaan armorin, vasta sekuntia myöhemmin juolahti mieleen että hetkinen mitäs tulikaan tehtyä, varmaan 100 tuntia myöhemmin vasta sain lähellekään yhtä hyvän. :D
Napsauta laajentaaksesi...
Pitäisi kyllä pyrkiä tuohon roolipeleissä, mutta jotenkin sitä ajattelee että ei tule välttämättä pelaamaan peliä kuitenkaan useita kertoja läpi, ja haluaisi siitä yhdestä läpipeluukerrasta maksimaalisen kokemuksen, eikä että eka tai pari ekaa läpipeluukertaa on kantapään kautta virheistään oppimista ja sitten pelaa uudelleen läpi paremmilla tiedoilla.

Se auttaisi jos roolipeli on suunniteltu niin että voit korjata jälkikäteen aiemmin tekemiäsi mokia, ainakin hahmonkehityksessä. Joku Gothic oli suht hyvä tai vanha Ultima Underworld (muistaakseni) että alussa olit vain geneerinen hahmo mutta pelin aikana aloit kehittyä eri suuntiin, sen mukaan mitä teit tai valitsit.

Toisesta ääripäästä oli joku Fallout Tactics (strategiapainoitteinen "roolipeli") jonka pelasin läpi Redux-mod:lla (koska ilman sitä oli hirveästi bugeja), valitettavasti se modi myös muutti peliä, esim. vaikeustaso oli korkeampi, monet aseet ja jopa pelihahmot oli korvattu toisilla jne.

Siinä tapahtui niin että olin jo suorittanut pelistä ehkä 85% kunnes tajusin mokanneeni oikein kunnolla pelin alkumetreillä hahmonkehityksessä, joka oli pahasti hidastanut hahmojeni kehitystä loppupelin aikana. Ja koska peli tuntui tosi vaikealta, oli sille lisäkehitykselle tarvetta. Tärkein pointti oli että siinä oli yksi opittava taito joka oli syytä oppia niin aikaisin kuin mahdollista koska siitä eteenpäin se nopeutti huomattavasti muiden taitojen oppimista kumulatiivisesti; lisäksi oli pari muutakin juttua kuten esim. health pointsien kertyminen tasokorotuksissa.

Päädyin sitten aloittamaan koko pelin alusta, ja kirjoitin itselleni ihan suunnitelman mitä taitoja eri hahmojeni pitää valita missäkin levelissä jne. Sinänsä kannatti koska siinä vaiheessa kun pääsin samaan kohtaan missä olin aiemmin lopettanut pelini, olivat pelihahmoni huomattavan paljon kyvykkäämpiä kuin aiemmalla kerralla, ja loppupeli tuntui jopa mahdolliselta voittaa , vaikka vaikeaa se oli edelleen (savescumming ahkerassa käytössä, ei voinut mitään kun joskus vihollinen sai tapettua melkein koko tiimini yhden tai kahden vuoron aikana, oli paljon tuurista kiinni sillä vaikeustasolla).

Eli se on juuri tuo tunne kun tajuat aiemmin kaukana pelissä tehneesi jonkun perustavaa laatua olevan mokan, etkä pysty sitä jälkikäteen enää korjaamaan. Sitä tuntuu tapahtuvan nimenomaan roolipeleissä, jos on tapahtuakseen. Toki sitten erikseen mokat jotka estävät koko loppupelin läpäisyn, esim. mainitussa vanhassa Ultima Underworld roolipelissä muistan vahingossa tyrkänneeni erään NPC:n (joku vanha mummeli) laavaan, ja myöhemmin muistaakseni kävi selväksi etten pysty pelaamaan peliä loppuun koska kyseistä henkilöä tarvittiin jonkun tärkeän questin loppuunsaattamiseen.

Sinänsä tuo oli pelintekijöiden moka että joku kriittinen hahmo oli mahdollista tappaa, ainakin vahingossa. Muistaakseni aloitin koko pelin alusta mutta onneksi se oli niin hyvä ja tunnelmallinen peli että jaksoin pelata alusta asti uudestaan.
 
Viimeksi muokattu:
JerryKannu sanoi:
Tuntuu olevan uusi normaali ennemmin se, että joutuu aloittamaan 4-5 kertaa uudelleen kun tulee niin pitkä tauko ettei muista enää mitä tapahtui tai mitä oli tehnyt.
Napsauta laajentaaksesi...
Juu tuo myös nyppii monissa roolipeleissä, ellei sitten niissä ole niin hyvä quest log että pääsee myöhemminkin nopeasti kärryille mitä olikaan vielä tekemättä ja minne menemässä.

Siksi oikeastaan tykkäsinkin ennen pelata esim. RTS-strategiapelejä koska niissä ei tarvinnut muistella mitä oli aiemmin tehnyt ja mitä seuraavaksi tekemässä. No varmaankin aioin tuhota tuon vihollisen tukikohdan, duh.
 
Paska, paskempi, Quake 4.
- Todellinen Quaken fiilis on totaalisesti hukassa, kun Raven softwaren oksentamassa COD kloonissa juostaan ahtaita putkia pitkin suorittamassa näennäisiä tehtäviä tyhmien tekoälykaverien kanssa. Viholliset ovat joko alienejä mariinien kuosissa tai persoonattomia mutantteja. Grafiikka on periaatteessa kelvollista hyvän kontrastin ja valaistuksen puolesta, mutta tekstuurit ovat lowres paskaa, jopa ikivanhassa Duke Nuken 3D:ssä oli tarkemmat tekstuurit kuin tässä. Vaihteluna pääsee mechin ohjaimiin, jonka pelaattavuus muistuttaa varhaisia rail shootereita mutta olemattomalla pelattavuudella ja paskalla suunnittelulla maustettuna. Pelimaailma on persoonaton ja yhdentekevä, kenttäsuunnittelu harhailua putkesta toiseen, ja salaisuudet tasoa ammu singolla satunnaiseen seinään ja toivo parasta. Juoni on B-luokan CODia scifimausteilla eli aivan uskomatonta paskaa, toki pelin puolessavälissä tapahtuva käännekohta pelastaa vähän. Kaiken huippuna peli on ohjelmoitu päin vittua, jonka seurauksena kuvasuhde on oletuksena vääristynyt muilla kuin 4:3 kuvasuhteen monitoreilla, ja yhtäkään vuoden 2010 jälkeen julkaista näytönohjainta ei tunnisteta ellei haxxaa config tiedostoa netistä löytyvillä vinkeillä. Lisäksi latausajat ovat helvetin pitkät (lukittu samaan kestoon riippumatta omasta hardiksesta), ja näistä saa nauttia joka kerta, kun henki lähtee, useimmiten yhdestä iskusta, kun instakill mutantti spawnaa selän taakse varoittamatta. Kokonaisarvio: Paskin FPS mitä olen koskaan pelannut, jopa Hexen on parempi :sick:
 
Shadow Tactics: Blades of the Shogun (PC)
Shadow Tactics: Aiko's Choice (PC) Epicin ilmaispelit osa XXVIII

Shadow Tactics tullut aiemminkin pelattua ja olen oikeastaan tämän genren suuri fani ollut jo Commandosista alkaen. Tullut omistettua C,C2, Desperados 1 ja 3, tämä ja pelattua pari muutakin vastaavaa kun nämä oli 20v sitten kova juttu. Commandos 2 on oma lempparini, vaikkakin siinä tietyt ongelmat näihin muihin peleihin verrattaen.

Olin näköjään edellisen läpipeluun vetänyt tästä Hardcorella ja liekkö se vaikuttanut vähän siihen, että tästä oli vähemmän hyvä muistikuva. Nyt tuli otettua ihan suosiolla Normal vaikeusaste(vaikuttaa lähinnä miten äkäsesti vastustajat huomaa), mutta sillä painotuksella, että tein joitakin mielenkiintoisia badgeja tehtävistä. Badget on esimerkiksi "tee tehtävä koskematta yhteen hahmoon ollenkaan" tai "älä käytä naamiopukua" tai "elä kiipeä tikkaita/viiniköynnöksiä pitkin". Tällaiset badget toi vähän haasteita joihinkin tehtäviin kun tarkoituksella rajasi itseltä vaihtoehtoja, mutta toisaalta tiesi, että tasot oli suunniteltu niin, että badget oli mahdollisia ilman mikrosekunttirefleksejä.

Toisin kuin muistikuvani, oli peli kyllä todella mukava pelata. Nämähän on ytimeltään pulmapelejä yhdistettynä power wash simulatoriin. Kentällä 100 ukkoa kattelemassa ja partioimassa eri suuntiin ja nämä pitää saada hengiltä yksi alue kerrallaan. Välillä pysähdytään miettimään, miten seuraavan pätsin saa hengiltä, kuka pitää tappaa ensiksi, jotta solmu aukeaa. Harvassa toki pakko kaikkia tappaa, mutta monessa tehtävässä tehtävä helpompi suorittaa tyhjentämällä kenttä ylimääräisistä silmäpareista. Joissakin tehtävissä enemmän painotus hiipimisessä ja vain "muutaman vartijan" poisnappaamisesta, mutta pääasiassa tehtävät on sellaisia, että vähemmistö vihollisista jää henkiin. 20h nappas kello kun peli päättyi ja väitän että varmasti 3-4h lisätuntia tuli noiden badgejen aiheuttaman hidastuksen vuoksi. Ainoastaan pari tehtävää näin normaalilla aiheutti kunnon save load rumbaa ja pään rapsuttelua hetkellisesti, mutta ei mitään todellisia jumitilanteita ollut. Ainoat kritiikinaiheet kohdistuvat grafiikkaan, joka tuntui Desperados 3 jälkeen varsin karulta sekä siihen, että yksi hahmoista oli itselläni jatkuvasti ylikäytettynä, riisitautinen Yuki ja hänen huilu+ansa kombonsa. Joissakin tehtävissä vastasi n. 80% peliajasta ja tapoista. Toisaalta taas sit hyvin rajoitettu Takuma jäi todella vähälle käytölle, sen vuoksi että sillä on lähinnä yksi kyky jossa ei oo rajallinen määrä käyttöjä.

Tuon lisärin pääsin pelamaan kiitos Epicin. Siinä en jaksanut badgeja katella, tässä pelissä kun on se huono puoli, että badget näkee vasta kun tehtävä on ohi(tai netistä katsomalla ennen). Pelasin siis Aikos Choicen ilman kummempia haasteita viiteen tuntiin. Siinä siis 3 isoa tehtävää ja 3 hyvin lyhyttä minitehtävää välissä. Ehkä jopa enemmän päänrapsuttelua aiheutti tämä välillä kuin tuo emopeli, vaikka tässä kaikki hahmot käytössä lähes koko ajan. Muutaman kerran oli pakko turvautua tuohon shadow modeen + kaikkien hahmojen yhteistyöhön joistakin kohdista eteenpäin pääsemiseksi. Tämä itsenäinen lisäri oli kuitenkin varsin lyhyt ja ei tarjonnut oikeen mitään uutta ja sisälsi paljon kertausta, varsinkin ensimmäisessä tehtävässä. Tuntui että vaikeusaste alkoi taas "alusta" ja eka tehtävä vastasi suunnilleen emopelin ensimmäisiä tehtäviä.
 
A Plague Tale: Requiem (PC Game Pass)

Peli on kolmannen persoonan hiiviskelyominaisuuksilla höystetty seikkailupeli, joka sijoittuu 1300-luvun Ranskaan ja käsittelee mustaa surmaa. Peli on jatko-osa vuonna 2019 julkaistulle A Plague Tale: Innocence, jonka läpäisin toukokuussa 2021.

Peli on hyvin samanlainen kuin edeltäjänsä. Edetään hyvin lineaarista polkua pitkin ratkoen yksinkertaisia ongelmia ja pääasiassa vältellään vihollisia, mutta tarvittaessa niitäkin pääsee listimään. Peli onkin ehkä liiankin samanlainen kuin edeltäjänsä, vain tuplasti pidempi.

Suurin ongelma pelissä on pelattavuus. Peli on melko kankea ja tylsä pelata. Samat ratkaisut ongelmiin, samat vihollisten välttelyt ja samat taistelut pitkin peliä. Pääasiallinen ase, ritsa, saa kyllä pelin aikana erilaisia ammuksia, mutta valjuksi se silti jättää. Tämä on pelattavuudeltaan aika samanlainen kuin uudet God of Warit, mutta tietysti enemmän hiiviskelykulmalla.

Grafiikka on kaunista ja maailma on rujo, josta aina tykkään peleissä. Mitä paskemmin maailmassa menee, sen paremmin tunnun viihtyvän. Peli pyörii ihan mukavasti, mutta säteenseuranta piti ottaa pois päältä, kun aiheutti 4080:lläkin nykimistä. Ilmeisesti yleinen ongelma. Ilman sitä FPS tasaisesti yli 150:ssä.

Juonihan tätä peliä sinänsä kannattelee. Tai noh, ei sekään mikään mestariteos ole, mutta riittävän hyvä, että tämän jaksoi pelata loppuun. Valitettavasti aika usein kattelin kelloa, että jokohan tämäkin taso olisi paketissa. Propsit siitä, että pelissä uskallettiin tehdä teeman mukaisesti rohkeita päätöksiä juonen ja lopputulemien suhteen.

Ei sinänsä harmita, että tämä tuli pelattua, mutta en tätä välttämättä kovinkaan lämpöisesti suosittele. Liian tylsä ja sen myötä myös liian pitkä. Puolet pois ja fiilis olisi varmasti parempi, mutta nyt alkoi maistumaan puulle. 3/5.
 
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi tänne.

Uutiset

Uutisia lyhyesti

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
261 276
Viestejä
4 533 792
Jäsenet
74 778
Uusin jäsen
Jaakko sarajärvi

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom