Shadow Gambit: The Cursed Crew
Mimimin kolmas ja viimeinen isometrinen hiippailu. Pelin tehtyään firma laittoi pillit pussiin, mutta sen perinnölle on sentään
muita jatkajia.
Ninjoja ja cowboyita seuraa tietysti merirosvot. Blades of the Shogunin ja Desperados 3:n olisi voinut sovittaa oikeaan historiaan huolimatta satunnaisista fantasiaelementeistä, mutta Cursed Crew on puhdasta fantasiaa. Pelin "Kadonnut Karibia" on tulvillaan taikuutta ja epäkuolleita. Pelaajan kontrollissa on ryhmä zombi- luuranko- ja kummituspiraatteja, joiden tukikohtana on aavelaiva. Vaikutteita on otettu ainakin Pirates of the Caribbeanista, ehkä myös Monkey Islandista.
Hahmoja on kahdeksan, mikä on tälle genrelle paljon - muistaakseni vain Commandos 2:ssa ja Robin Hood: The Legend of Sherwoodissa oli isompi sakki käytössä. Commandoskin pääsee yhdeksään vain jos koira lasketaan. Cursed Crewin kikka on, että piraatit availlaan käyttöön vapaassa järjestyksessä ja melkein joka kenttään saa valita tiimin kokoonpanon. Hahmojen kyvyt on vaihtelevia ja mielenkiintoisia, fantasiateema mahdollistaa villimmätkin ideat.
Ikävä kyllä tämä tarkoittaa että kehitystiimi ei ole voinut tietää, millainen porukka pelaajalla on käytössä kussakin tehtävässä, ja ne on pitänyt suunnitella niin että millä vain kombinaatiolla pääsee läpi. Tämä näkyy matalana vaikeustasona, peli on selvästi Bladesia ja Desperadosia helpompi. Edellisten pelien kentät oli parhaimmillaan pirullisia pulmapähkinöitä, jotka oli räätälöity juuri käytössä olevien työkalujen mukaan. Cursedissakin on muutama vaikeuspiikki, mutta ne on enemmän poikkeus kuin sääntö.
Enteristä tapahtuu paljon ja äkkiä.
Kenttäsysteemi on vielä isompi uudistus. Pelin tehtävät sijoittuvat saarille, joille palataan aina uudestaan uusien tehtävien merkeissä. Kierrätystä ei periaatteessa ole
kovin paljon, koska eri tehtävien päämäärät sijoittuvat eri puolille kenttää ja lähtö- ja poistumispisteitä voi vaihdella, mutta jokaista kenttää ei kannata tyhjentää ellei halua nitistää samoja vihollisia tehtävästä toiseen. Tehtäviä on paljon enemmän kuin aikaisemmissa peleissä ja ne on lyhyempiä. En tykännyt tästä alussa, mutta kaikkeen tottuu. Isompi ongelma on oikeastaan se, että kentät näyttävät liikaa toisiltaan. Palmusaari on palmusaari vaikka kuinka koristelisi.
Tarina on vaisu aarrejahti, heikoin esitys Mimimin hiippailukolmikosta. Loppupuolella mukaan tulee kiinnostavia juttuja, mutta niitä saa odottaa liian kauan. Kolmas näytös on aivan liian pitkä ja kenttien kierrätys alkaa tässä vaiheessa tuntumaan. Yksi erikoistehtävä kullekin miehistön jäsenelle olisi riittänyt. Mielipiteeni pelistä parani selvästi sen edetessä, mutta ensin piti sinnitellä alkupettymysten läpi.
Desperados 3 jäi Mimimin mestariteokseksi. Harmittaa haukkua hyvää peliä, mutta Cursed Crew nyt sattuu olemaan heikompi versio loistavasta pelistä.
The Council
Eletään 1700-luvun loppua. Syrjäisellä saarella asuva eksentrinen lordi kutsuu joukon historiallisia merkkimiehiä vieraaksi ökykartanoonsa. Vallan huipulla suunnitellaan, vehkeillään ja päätetään koko maailman uudesta suunnasta. Päähenkilö ui piireihin nepotismin avulla, sillä hänen äitinsä on vaikutusvaltaisen salaseuran johtaja. Ja kadonnut epämääräisissä olosuhteissa.
The Council on tarinapeli mallia Telltale, mutta dialogia on urhoollisesti yritetty pelillistää. Pelaajan taskussa on toimintapisteitä, esineitä ja 15 taitoa joita voi kehittää ja käyttää keskustelussa. Systeemi toimii yllättävän hyvin ja sen kanssa on kiva leikkiä, vaikka roolipelielementit saavatkin keskustelun välillä harhailemaan. Mukana on myös aivan aitoja puzzleja, jotka on enimmäkseen hauskoja ja haastavia. Oikea pelaaminen tarinapeleissä on harvinainen ja tervetullut yllätys.
Hankin The Councilin alkuun Steam Deckille matkapeliksi, mutta tarina oli sen verran kiinnostava että jatkoin kotonakin - ja siirryin aika nopeasti tavallisen tietokoneen ääreen. Deck on mainio matkakaveri, mutta 7 tuuman ruudulla ei ole mitään jakoa 32-tuumaista vastaan. Suurempi näyttö teki pelikokemuksesta paljon mukavamman, mutta paljasti samalla graafiset puutteet, kuten tönköt animaatiot ja kehnon valaistuksen. Toisaalta pelin jankki on osa sen charmia. Erityismaininta ihastuttavan rumille hahmomalleille, jotka näyttävät vahakabinetista karanneilta. Siis Visulahden eikä Tussaudsin.
Pelin tunnelma on koko ajan jännä: mysteerejä, okkultismia, viitta ja tikari -kieroilua ja 1700-luvun politiikkaa. Harmi vain että puolivälin juonenkäänne on niin yliampuva että peliltä menee uskottavuus. Siihen asti tarina vaikutti fiksulta poliittiselta trilleriltä. Peli vähän kuin kompastuu ja lentää portaita alas näyttävillä kärrynpyörillä ja kuperkeikoilla. Se on loppuun asti viihdyttävä, mutta ihan eri syistä kuin aiemmin.