Uskoontulo ja sen subjektiivinen kokemus tarkoittavat sitä, että tulee uskomaan maailman hengelliseen ulottuvuuteen. Tätä voisi sanoa ei-materiaaliseksi ulottuvuudeksi, ihmiselle näkymättömäksi yliluonnolliseksi todellisuudeksi. On olemassa myös henkiä, ei vain materiaa. Tähän on uskonut valtaosa ihmiskunnasta historiallisesti.
Siinä toimii muita kuin ihmispersoonia, jotka kykenevät toimimaan todellisuudessa ja ihmisten välityksellä. Ihmiset ovat hengellinen taistelukenttä. Todellisuus ei ole vain materiaalista kausaliteettia tai inhimillistä toimintaa, vaan myös hengellistä, jossa vaikutukset tulevat kuin eri tasolta.
Usko on osa elämän yliluonnollista ulottuvuutta (vertikaalinen ulottuvuus), eräänlainen ihme, jonka Jumala on aikaansaanut uskovassa. Hänet on lunastettu Jeesuksen uhrin kautta pois pelkästään maailmallisesta pelikentästä ikään kuin osaksi toista korkeampaa todellisuutta, jossa on tulevaisuudentoivoa (kaikki ei pääty kuolemaan).
Henkien vaikutukset voivat näkyä maailmassa oli uskova tai ei (ihmisen metafyysiset oletukset maailman rakenteesta ja sen toimijoista ratkaisevat paljon tulkinnoista), vaikka kiistämättömät ihmeet ovat harvinaisia. Mutta uskova voi ”bongailla” niitä omassa elämässään helpommin esimerkiksi rukousvastauksina.
Uskovan subjektiivinen ja kirkon jaettu historiallinen usko sekä ihmisen tietoinen kokemus ja muisti liittyvät Raamatun kirjoituksiin ja omaan elämään. Ja seurakunnan/kirkon elämään ja todistuksiin, aikaisempien pyhien elämiin. Asioita voi selittää tarvittaessa hengellisesti, Jumalan tai muiden henkien toimintana (ei vain esim. fysikaalisesti tai ihmisten toimintana). Kirkkohistoriassa on monenlaisia pyhiä hahmoja (”huippuammattilaisia”) ja marttyyreitä tavallisten tallaajien lisäksi. Kaikki näyttäytyy uskottavana, koska omassa elämässä on avattu tämä hengellinen ulottuvuus. Elämä ei rajoitu yksin näkyvään materialismiin, sieluille voi tulla autuutta tai vahinkoa.
Oman elämän palapeli ja elämänkokemukset selittyvät parhaiten – ja ainoalla järkevällä tavalla – sillä, että hengellinen todellisuus on olemassa. Jeesus Kristus on sanonut olevansa Tie, Totuus ja Elämä, ja totuus selittää asioita. Usko voi kuitenkin olla hapuilevampaa tai varmempaa.
En mene erilaisiin hengenilmiöihin tässä (Paavali on esim. luetellut monia Raamatussa), niillä voi olla erilainen osa uskovien kokemusmaailmassa ja uskossa. Jotkut ovat kokeneet elämässään kaikenlaista mysteeristä ja ihmeellistä, toiset eivät välttämättä mitään täysin poikkeuksellista. Hengenilmiöt voivat tulla näkyviksi elämässä eri tavoin, lähetyskentillä tai rajakohdissa voi olla ”rankempaa.” Uskoa voi monelta perustalta. Ihmiset eivät ole uskovan vihollisia, mutta on olemassa hengellisiä toimijoita, jotka ovat Jumalan ja ihmisten vihollisia.
Käytännössä tuohan usko aivan erilaisen suhtautumistavan moniin arkielämän osa-alueisiin, vaikka opettelemista on paljon. On valtaisa pyhä Jumala, joka on persoona. Hän on luonut hyvin yhteen toimivat luonnonlait ja tämän elämälle hienoviritetyn universumin puhumattakaan muista hengellisistä maailmoista. On kuolemanjälkeistä elämää erilaisine ylösnousemusruumiineen, tuomioita, on toivoa, moraalilla ja hyveillä on tosiaan väliä, hyvä ja paha ovat tosiasia, rakkaus on keskeistä jne. C. S. Lewis tuli ilon yllättämäksi.
Raamatussa on paljon sisältöä ja ohjeita, joista voi löytää merkitystä. Tämä voi pikkuhiljaa auttaa paremman hengellisen perspektiivin omaksumisessa, jossa kaikki ei ole esimerkiksi niinkään taloutta ja tehokkuutta tai mielihyväperusteista itsekkyyttä, jossa ollaan vähän aikaa oravanpyörässä ja sitten kupsahdetaan. Toisilla ihmisillä on väliä, iankaikkisuutta voi miettiä. Hengellisen elämän lupaukset ovat valtavat verrattuna materialismiin, ja onneksi niille voi löytää katetta oman etsinnän kautta.
Tiedä sitten saako tästä sepustuksesta selvää kukaan muu kuin minä, mutta tulipahan yritettyä avata tätä omasta perspektiivistäni.
Viimeksi muokattu:
