Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Aavistuksen reilumpi luoja olisi luonut auringon, joka ei ole vaarallinen ihmiselle. Katsomalla aurinkoon silmät vaurioituu ja liian kauan auringonpaisteessa oleillemalla ihosi palaa. Reilua.Mustaihoisilla on ihossa (verinahassa) enemmän pigmenttiä jotta Auringon UV-säteet eivät vahingoittaisi DNA:ta. Valkoihoiset pohjoisessa saavat vähemmän auringonvaloa niin ihossa ei tarvitse pigmenttiä niin paljon. Tässä on siis tapahtunut mikroevoluutiota. ELi sopeutumista.
Valkoihoisilla on laktoositoleranssia koska mikroevoluutio on aktivoinut maitoproteiinia pilkkovan geenin. Joka laktoosi-intoleransseilta puuttuu.
Eli normi uskovainen. Eipä näillä muutenkaan ole muuta arvoa kuin huumoriarvo.Ei tässä keskustelussa ole mitään järkeä, koska on ihan sama mitä tähän ketjuun kirjoitetaan niin hikeä ei kiinnosta oppia. Hiki toistaa samoja fraaseja välittämättä mitään muut kirjoittaa tai kyselee.
Hiki vaan tietää vastoin tiedettä, että hän on oikeassa.
Harmi vain, että koska Jumala on juurikin taruolento, niin sellainen ei voi todistaa olevansa olemassa.Todistaja oli Jumala itse. Kalevalat ja muut ovat viihdettä eivät Jumalan inspiroimaa sanaa.
Pienenä korjauksena tuohon: radiohiiliajoituksen tarkkuus käytännössä loppuu, kun mittauskohteen ikä ylittää 50000 vuotta. Lucyn ja muiden miljoonien vuosien ikäisten fossiilien iän mittaukseen käytetään kalium-argon- ja argon-argon-ajoituksia.Vertaa vaikka case Lucy, jos ajankohtaa ei olisi pystytty ajoittamaan radiohiilliajoituksella, tämä ei olisi todiste, vana vain perusteeton väite.
Evoluutioteoria on ongelma kirjaimellisesti Raamattua tulkitseville uskovaisille. Jos ihminen ei olekaan Jumalan luoma, vaan aikojen saatossa kehittynyt nykyiselleen apinamaisista esi-isistä, niin silloin tarinat Aatamista ja Eevasta, Eedenin puutarhasta, syntiinlankeemuksesta, perisynnistä jne. eivät olekaan totta. Ja jos syntiinlankeemus ei olekaan totta, niin koko kristinuskon kova ydin - Jeesuksen uhraus ihmiskunnan syntien sovittamiseksi - menettää merkityksensä. Siksi fundalistisemmat kristityt yrittävät vastustaa evoluutioteoriaa kaikin mahdollisin keinoin. Vähemmän fanaattisille kristityille kyseessä on vain taas yksi asia, jossa Raamattua pitää tulkita vähemmän kirjaimellisesti.Sitten vielä minua suuresti askarruttava kysymys, miksi evoluutioteoria ei sovi maailmankuvaasi ? Mitä haittaa siitä olisi jos se oliskin totta ?
Oletko sattunut lukemaan kirjaa nimeltä " The Greatest Shown on Eart : The Evidence for Evolutiuon " ?Edelleen odotan havaittavia todisteita makroevoluutiosta.
Ei kirjat edelleen muuta mitään.Oletko sattunut lukemaan kirjaa nimeltä " The Greatest Shown on Eart : The Evidence for Evolutiuon " ?
(löytyy kirjastoista myös suomeksi, Maailma hienon esitys - Evoluution todisteet.)
Kehoitan lukemaan ihan yleissivistyksen vuoksi vaikkei siihen uskoisikaan. Olen minäkin raamattua plärännyt ja sitä on opeteltu kouluaikoina hyvinkin paljon. Kirja on hyvin jäsenneltyä ajatusmallia faktojen pohjalta, joita on mielestäni vaikea kiistää.
Jos meinaat lukematta tyrmätä kirjan, niin et myöskään kykene tai voi kommentoida sitä.
Jos sinulla on vastaava kirjallisuutta jossa on selkeästi ja faktojen perusteella todisteet Jumalan olemassaolosta, niin vinkkaa, luen sen heti. Ihan vain yleissivistyksen vuoksi.
Oletko sattunut lukemaan kirjaa nimeltä " The Greatest Shown on Eart : The Evidence for Evolutiuon " ?
(löytyy kirjastoista myös suomeksi, Maailma hienon esitys - Evoluution todisteet.)
Kehoitan lukemaan ihan yleissivistyksen vuoksi vaikkei siihen uskoisikaan. Olen minäkin raamattua plärännyt ja sitä on opeteltu kouluaikoina hyvinkin paljon. Kirja on hyvin jäsenneltyä ajatusmallia faktojen pohjalta, joita on mielestäni vaikea kiistää.
Jos meinaat lukematta tyrmätä kirjan, niin et myöskään kykene tai voi kommentoida sitä.
Jos sinulla on vastaava kirjallisuutta jossa on selkeästi ja faktojen perusteella todisteet Jumalan olemassaolosta, niin vinkkaa, luen sen heti. Ihan vain yleissivistyksen vuoksi.
onko kukaan maininnut uskonto keskusteluissa omamuamuaa?
Mutta et tuota mainitsemaani teosta. Lukaise ihmeessä jos uskallat. Vastineeksi lupaan lukea jonkun sinun esittämän teoksen , joka todistaa Jumalan olemassaolon. Palataan sitten keskusteluun, kun olemme tutustuneet toistemme näkökantoihin.Olen lukenut toki näitä ateistien teoksia.
Ei sekoiteta ateisteja tähän, sillä ei ole mittän tekemmistä evoluution kanssa. Voisitko hieman valaista, miksi nämä ateistit eivät ymmärrä evoluutiota ?Sama ongelma evoluution kanssa. Ateistit eivät edes ymmärrä koko kysymystä.
Kuka tai miten elämä tänne päätyi, siihen en ota enään kantaa, mutta voi hyvin olla totta, vastoin todennäköisyyksiä, että tämä on ainoa paikka jossa on elämää.Raamatun kertomus kuinka Jumala loi elämää vain maapallolle on totta.
Pienenä korjauksena tuohon: radiohiiliajoituksen tarkkuus käytännössä loppuu, kun mittauskohteen ikä ylittää 50000 vuotta. Lucyn ja muiden miljoonien vuosien ikäisten fossiilien iän mittaukseen käytetään kalium-argon- ja argon-argon-ajoituksia.
Evoluutioteoria on ongelma kirjaimellisesti Raamattua tulkitseville uskovaisille. Jos ihminen ei olekaan Jumalan luoma, vaan aikojen saatossa kehittynyt nykyiselleen apinamaisista esi-isistä, niin silloin tarinat Aatamista ja Eevasta, Eedenin puutarhasta, syntiinlankeemuksesta, perisynnistä jne. eivät olekaan totta. Ja jos syntiinlankeemus ei olekaan totta, niin koko kristinuskon kova ydin - Jeesuksen uhraus ihmiskunnan syntien sovittamiseksi - menettää merkityksensä. Siksi fundalistisemmat kristityt yrittävät vastustaa evoluutioteoriaa kaikin mahdollisin keinoin. Vähemmän fanaattisille kristityille kyseessä on vain taas yksi asia, jossa Raamattua pitää tulkita vähemmän kirjaimellisesti.
Jos ei pysty todistamaan , niin ei ole ? Aika yksinkertaista loogisesti ajateltuna.Koska Jumala ei asu luomassaan universumissa lakeineen. Niin miten ihminen voisi jotenkin tieteellisesti todistaa Jumalan olemassaolon näillä universumin lailla?
Universumin laajeneminen ei ole mihinkään pysähtynyt. Se laajenee jatkuvasti ja jossain kohtaa tulee eteen tilanne että täältä Maasta ei enää yksinkertaisesti päästä millään raketilla toisiin aurinkokuntiin kun avaruusalus ei pysty menemään vauhdikkaammin kuin mitä siinä kohtaa galaksit erkanee toisistaan.Kun Jumala loi nykyisen neliulotteisen aika-avaruuden, painovoiman, ydinvoiman ja sähkömagneettiset voimat 80 fysikaalista vakiota jne.
Jumala ei suinkaan luonut kotia itselleen.
Koska Jumala oli olemassa omassa ulottuvuudessaan ennenkuin loi universumin tyhjästä.
Jos jotain tyhjästä räjähti ja inflaatiolla laajeni nopeammin kuin valo. Ja sitten jostain syystä pysähtyi laajenemasta.. Niin sinulla on jo 4 ihmettä ennenkuin universumi on edes 1s ikäinen.
Ja Maan jossa on ainoastaan elämää koko 93e9 valovuoden havaittavan universumin sisällä. Ellei alieneita läydetä...
Koska Jumala ei asu luomassaan universumissa lakeineen. Niin miten ihminen voisi jotenkin tieteellisesti todistaa Jumalan olemassaolon näillä universumin lailla?
Jumala loi tämän 93e9 valuvuoden havaittavan universumin vain ihmistä varten.
2 biljoonaa galaksia. Joilla jokaisella on miljoona miljoonaa eli biljoona tähteä.
Nämä kaikki tarvitaan että vain Maassa elämä on mahdollista. Missään muualla avaruudessa ei ole elämää. Vain Maassa.
Tämän kaiken Jumala loi suuressa rakkaudessaan ihmistä varten.
Kun Jumala loi nykyisen neliulotteisen aika-avaruuden, painovoiman, ydinvoiman ja sähkömagneettiset voimat 80 fysikaalista vakiota jne.
Jumalasta ei ole todisteita että olisi luonut mitään.Jumala ei suinkaan luonut kotia itselleen.
Koska Jumala oli olemassa omassa ulottuvuudessaan ennenkuin loi universumin tyhjästä.
Jos jotain tyhjästä räjähti ja inflaatiolla laajeni nopeammin kuin valo. Ja sitten jostain syystä pysähtyi laajenemasta.. Niin sinulla on jo 4 ihmettä ennenkuin universumi on edes 1s ikäinen.
Ja Maan jossa on ainoastaan elämää koko 93e9 valovuoden havaittavan universumin sisällä. Ellei alieneita läydetä...
Koska Jumala ei asu luomassaan universumissa lakeineen. Niin miten ihminen voisi jotenkin tieteellisesti todistaa Jumalan olemassaolon näillä universumin lailla?
Jumala loi tämän 93e9 valuvuoden havaittavan universumin vain ihmistä varten.
2 biljoonaa galaksia. Joilla jokaisella on miljoona miljoonaa eli biljoona tähteä.
Nämä kaikki tarvitaan että vain Maassa elämä on mahdollista.
Missään muualla avaruudessa ei ole elämää. Vain Maassa.
Tämän kaiken Jumala loi suuressa rakkaudessaan ihmistä varten.
Naturalistisesti olet syntynyt ei mistään.
Olet vain suurta kosmista sattumaa vailla älykästä suunnittelijaa.
Elämälläsi ei ole mitään päämäärää.
Kun kuolet menet hautaan.
Naapurin vaimoa on ok käydä polkaisemassa koska näin darwinistisesti varmistetaan omien geenien jatkuminen. Mitään moraalia ei ole. Vain survival of the fittest and the elimination of the weak.
Kuulostaa aika huolestuttavalta jos tarvitset ihan vakavissaan Jumalan suorittamaa ohjausta ja valvontaa ja uhkasakkona ikuisuutta helvetissä siihen että pysyt kurissa ja nuhteessa etkä ala murhailemaan ja raiskailemaan ihmisiä hetken mielijohteesta. Mikäli näin on, niin on toki hyvä että uskot Jumalaan. Itsellä on vanhemmilta saadun kasvatuksen, koulun ja yleisesti yhteiskunnassa mukana elämisen johdosta kehittynyt etiikka ja moraali ja kykenen toimimaan niin että itselläni on mukavaa enkä siinä sivussa tunkeudu ilman yhteistä sopimusta muiden kanssaeläjien mukavuusalueelle. Oma näkemykseni on se, että jokaisella on tosiaan se oma vapaa tahto ja jokaisen on itse keksittävä itselleen oma elämän tarkoitus. Koska ihminen yleensä elää yhteiskunnassa, niin niitä yhteiskunnan pelisääntöjä on noudatettava tai sitten on pyrittävä sellaiseen asemaan jossa voi muuttaa niitä sääntöjä omien mieltymysten mukaisesti. Jos et ole ollenkaan yhteensopiva yhteiskuntaan, niin yhteiskunta pistää toiminnallesi lopun.
Mielenkiinnolla odotan jatko-osaa tuolle videolle, että miten vesimeloni on jumalan luoma.
Mikä iso ongelma?Ihmisellä ja apinoilla on jokin kantaisäapina. Joka 5M vuotta sitten eriytyi eri lajeiksi. Missä on tämä kantaisä ja missä on ketju siihen? Ihmisellä on 23 paria kromosomia ja muilla kädellisillä on 24 paria. Tässä on jo iso ongelma.
Mites se selityksen et se jumala jatkaa edelleen luomistaan sit vissiin, koska kokoajan mailmankaikkeus laajenee.. raamatussa oli vissiin siitäkin? En paljon ollut uskonnontunilla mutta mitä siitä muistan ja tiedän, oli aika keskittynyttä vaan tähän palloon.. ilman ees naapuri planeetoista puhetta, tähdistä toki oli.. ne osas vaihtaa paikkaa syntymän merkiks ja tulla kirkaammiksi...Kun Jumala loi nykyisen neliulotteisen aika-avaruuden, painovoiman, ydinvoiman ja sähkömagneettiset voimat 80 fysikaalista vakiota jne.
Jumala ei suinkaan luonut kotia itselleen.
Koska Jumala oli olemassa omassa ulottuvuudessaan ennenkuin loi universumin tyhjästä.
Jos jotain tyhjästä räjähti ja inflaatiolla laajeni nopeammin kuin valo. Ja sitten jostain syystä pysähtyi laajenemasta.. Niin sinulla on jo 4 ihmettä ennenkuin universumi on edes 1s ikäinen.
Ja Maan jossa on ainoastaan elämää koko 93e9 valovuoden havaittavan universumin sisällä. Ellei alieneita läydetä...
Koska Jumala ei asu luomassaan universumissa lakeineen. Niin miten ihminen voisi jotenkin tieteellisesti todistaa Jumalan olemassaolon näillä universumin lailla?
Jumala loi tämän 93e9 valuvuoden havaittavan universumin vain ihmistä varten.
2 biljoonaa galaksia. Joilla jokaisella on miljoona miljoonaa eli biljoona tähteä.
Nämä kaikki tarvitaan että vain Maassa elämä on mahdollista. Missään muualla avaruudessa ei ole elämää. Vain Maassa.
Tämän kaiken Jumala loi suuressa rakkaudessaan ihmistä varten.
Evoluutio koskee elämän kehittymistä.
Alkuräjähdys koskee universumin kehittymistä.
Ateismi koskee käsitystä jumalien olemassaolemattomuudesta.
Elämän syntyä ei ole täysin pystytty mallintamaan ja selkeää teoriaa ei ole, mutta kyse siinäkin on vain elämän synnystä.
Nämä kaikki ovat omia aihealueitaan eivätkä juurikaan liity toisiinsa. Erityisesti ateismi ei liity mitenkään tieteellisiin teorioihin kuten evoluutioteoria tai alkuräjähdysteoria.
Tämähän pätee myös politiikkaan niillä, joilla on suosikkipuolue. Sama vahvistusharha jyllää uskonnossa ja poliittisissa somekuplissa.Tämä uskovaisten asenne paljastaa myös sen, mitä monet uskovaiset tekevät eli lähtöasetelma on se, että kuinka hankin todisteita että jumala on totta.
Tämähän pätee myös politiikkaan niillä, joilla on suosikkipuolue. Sama vahvistusharha jyllää uskonnossa ja poliittisissa somekuplissa.
Voidaan puhua denialismista.Uskovaisten kanssa keskustelu on turhauttavaa kun aina voi sanoa niin mutta Jumalani on tuon nurkan takana. Viihdettähän tämä on mutta silti ihmetyttää miten ihmiset pystyvät sulkemaan silmänsä ja uskomaan yhteen satuun varauksetta.
Mikä iso ongelma?
Ihmisellä on 23 kromosomia sukusoluissa. Munasoluissa ja siittiöissä. Normaalisoluissa on 46 kromosomia. Sukusoluissa on meioosi eli solujakautuminen. Koska lapsi saa kummaltakin vanhemmalta 23 + 23 kromosomia. Geenit sekoittuvat. Eli Jumala luo uuden ihmisen. Ei suinkaan jokin naturalistinen shuffle-funktio. 1 pari on sukukromosomeja. XX on tyttö ja XY on poika. Mitoosi on solujakautuminen kun solu kloonautuu. Identtinen kaksonen on munasolun mitoosi eli sama munasolu kloonautuu.
Se että ihmisellä on 46 kromosomia ja muilla kädellisillä on 48 kromosomia tarkoittaa että apina ja ihminen eivät voi lisääntyä. Ja eivät täten ole sukua.
Se että ihmisellä on 46 kromosomia ja muilla kädellisillä on 48 kromosomia tarkoittaa että apina ja ihminen eivät voi lisääntyä. Ja eivät täten ole sukua.
Ei ole todisteita että loi.
Jumalasta ei ole todisteita että olisi luonut mitään.
Ei ole todisteita jumalan omasta ulottuvuudesta tai luomisesta. Jos tyhjästä ei voi tulla mitään niin miten Jumala voi luoda tyhjästä jotain.
Mikä pysähtyi laajenemasta?
Ihminen pystyy havaitsemaan universumista hyvin vähän ja vielä siten että pystyisi tunnistamaan elämän.
Koska Jumalasta ei ole järkeviä todisteita niin paras johtopäätös ei ole se, että jumala ei jätä itsestään todisteita vaan että ei ehkä ole jumalaa jättämässä todisteita.
Miksi universimissa pitää olla niin hirveästi ylimääräistä, että vain maassa elämä on mahdollista. Mihin tuota hukkatavaraa tarvitaan. Paljon tuosta hukkatavarasta on myös ihmiselle sopimatonta ja vaarallista.
Oliskos tästä todisteita?
Hirveästi kaikenlaista ylimääräistä ihmistä varten. Aika huono hyötysuhde sun jumalallasi jos siis olisi olemassa.
Tarkoittako siis se, että hevosella on 64 kromosomia ja aasilla 62 kromosomia, että hevoset ja aasit eivät voi lisääntyä? Eivätkä täten ole sukua? Mitä tapahtuu, kun Jumala luo muulin jolla on 63 kromosomia?
Kuulostaa aika huolestuttavalta jos tarvitset ihan vakavissaan Jumalan suorittamaa ohjausta ja valvontaa ja uhkasakkona ikuisuutta helvetissä siihen että pysyt kurissa ja nuhteessa etkä ala murhailemaan ja raiskailemaan ihmisiä hetken mielijohteesta. Mikäli näin on, niin on toki hyvä että uskot Jumalaan. Itsellä on vanhemmilta saadun kasvatuksen, koulun ja yleisesti yhteiskunnassa mukana elämisen johdosta kehittynyt etiikka ja moraali ja kykenen toimimaan niin että itselläni on mukavaa enkä siinä sivussa tunkeudu ilman yhteistä sopimusta muiden kanssaeläjien mukavuusalueelle. Oma näkemykseni on se, että jokaisella on tosiaan se oma vapaa tahto ja jokaisen on itse keksittävä itselleen oma elämän tarkoitus. Koska ihminen yleensä elää yhteiskunnassa, niin niitä yhteiskunnan pelisääntöjä on noudatettava tai sitten on pyrittävä sellaiseen asemaan jossa voi muuttaa niitä sääntöjä omien mieltymysten mukaisesti. Jos et ole ollenkaan yhteensopiva yhteiskuntaan, niin yhteiskunta pistää toiminnallesi lopun.
Evoluutio koskee elämän kehittymistä.
Alkuräjähdys koskee universumin kehittymistä.
Ateismi koskee käsitystä jumalien olemassaolemattomuudesta.
Elämän syntyä ei ole täysin pystytty mallintamaan ja selkeää teoriaa ei ole, mutta kyse siinäkin on vain elämän synnystä.
Nämä kaikki ovat omia aihealueitaan eivätkä juurikaan liity toisiinsa. Erityisesti ateismi ei liity mitenkään tieteellisiin teorioihin kuten evoluutioteoria tai alkuräjähdysteoria.
Kuka puhui murhaamisesta ja raiskaamisesta? Vain sinä. Taisi olla freudilainen lipsahdus sinulta?
Jos yhteiskunnan väkivaltakoneisto ei estäisi sinun fantasioita saattaisit olla raiskaamassa. Esim. sodassa sotilaat raiskaavat systemaattisesti vihollisen naiset. Tällaista on ateismi.
Teistit luultavasti uskovat olevansa Jumalan mestariteoksia. Suurella ja mahtavalla Olennolla on suuri suunnitelma varallesi.
Ei jonkin naturalistisen evoluutioprosessin sattumaa.
Naturalistisesti olet syntynyt ei mistään.
Olet vain suurta kosmista sattumaa vailla älykästä suunnittelijaa.
Elämälläsi ei ole mitään päämäärää.
Kun kuolet menet hautaan.
Naapurin vaimoa on ok käydä polkaisemassa koska näin darwinistisesti varmistetaan omien geenien jatkuminen. Mitään moraalia ei ole. Vain survival of the fittest and the elimination of the weak.
Eikö yhtään tunnu pahalta selittää ihan täysiä valheita jatkuvalla syötöllä? Vieläpä jatkuvasti samoja uudelleen jotka sinulle on jo debunkattu moneen kertaan. Laitetaan nyt kuitenkin pari linkkiäkin ihan:Mitä lisätodisteita oikein tarvitset Jumalasta. Että Jumala paljastaa Michelangelo veistoksen kaltaiset kasvonsa taivaasta juuri sinulle? Jumalalla on parempaakin tekemistä.
Ei Jumala tarvitse ateisteja mihinkään. Jumala on Jumala. Jumala oli olemassa jo ikuisuuden olemassa ennenkuin loi universumin ihmistä varten.
Ei todisteita luomisesta? Alkuräjähdys on aika hyvä todiste. Jumala loi kaiken tyhjästä by logos. Eli sanalla. Kuten tiede osoittaa kaikki on vain säikeiden värähtelyä eli informaatiota.
Jumala loi tämän universumin ihmistä varten.
Se miksi alieneita ei ole löydetty johtuu 'The Goldilocks Zone' missä Maa sijaitsee. Esim. monellakaan planeetalla ei ole sulaa rautaydintä joka antaa magneettikentällä suojaa Auringon hiukkastulitusta vastaan. Ja miljoona muuta parametria tuunattuna juuri oikeaan.
Se miksi universumi on niin iso. Johtuu samasta syystä miksi Patek Phillippen Nautiluksessa on niin paljon rattaita. Jos otat yhden rattaan pois niin kello ei toimi. Jokaikinen biljoonasta galaksista tarvitaan.
Mikä pysähtyi laajenemasta. Inflaatio 10 ^ -90s -> 1e-10s. Miten muuten äärettömän iso universumi olisi täynnä materiaalia jos 13.8e9 v sitten alkuräjähdys olisi laajennut vain valonnopeutta.
Miksi kosminen inflaatio yhtäkkiä loppui? Koska Jumala päätti niin.
Se että ihminen keskittyy sotimiseen eikä alieneiden etsimiseen on huono tekosyy.
Ateistien on parempi löytää alienit ja vähän niinkuin olisi jo että. Jotta kemiallinen ja makroevoluutio saisi vähän lihaa luiden ympärille.
Silloinhan Jumala olisi luonut elämää Maahan, Siriukselle ja ties mihinkä.
Silloin voin tarkistella evolutiivisia todisteita tarkemmin.
Mites se selityksen et se jumala jatkaa edelleen luomistaan sit vissiin, koska kokoajan mailmankaikkeus laajenee.. raamatussa oli vissiin siitäkin? En paljon ollut uskonnontunilla mutta mitä siitä muistan ja tiedän, oli aika keskittynyttä vaan tähän palloon.. ilman ees naapuri planeetoista puhetta, tähdistä toki oli.. ne osas vaihtaa paikkaa syntymän merkiks ja tulla kirkaammiksi...
Evoluutio liittyy Jumalaan vahvasti. Koska Raamatussa kerrotaan että Jumala loi miehen maan tomusta. Kun kuolet niin pappi lausuu arkullasi: "Maasta sinä olet tullut. Ja maaksi sinun on jälleen tuleva".
Ei niin että Jumala loi ihmisen eläimen kautta odottaen makroevoluutiota apinankaltaisista(tarkalleen ottaen mistä? Ja mistä tämä olento kehittyi) eläimistä miljoonia vuosia. Eläimet luotiin ensin ja viimeisenä ihminen.
ja sitten myöhemmin...Geenit sekoittuvat. Eli Jumala luo uuden ihmisen.
Aina vaan ihmeellisemmäksi menee. Koita nyt päättää että luoko vai eikö luo.Jumala ei luo enää. Vaan nyt on menossa 7 päivä. Raamatussa ei mainittu 7 päivän iltaa. Joten Jumala lepää ja ihailee kättensä töitä.
Kaveriksi, joka laskee ala-aste matematiikalla kompleksilukuja ja on oman ilmoituksensa mukaan tehnyt tieteellisiä julkaisuja sinulla edelleen on heikot tiedot mitä tieteessä tapahtuu.Mitään uusia läpimurtoja ei tieteessä ole tapahtunut sitten Einsteinin.
Miksi kosminen inflaatio yhtäkkiä loppui? Koska Jumala päätti niin.
Ja taas toisessa viestissä sanotaan jotain ja seuraavassa päinvastaista.Universumi laajenee kiihtyvästi koska jokin voima (dark energy?) vaikuttaa.
Raamattu ei ole todiste mistään.Evoluutio liittyy Jumalaan vahvasti. Koska Raamatussa kerrotaan että Jumala loi miehen maan tomusta.
Ei todisteita luomisesta? Alkuräjähdys on aika hyvä todiste.
Ateistien on parempi löytää alienit ja vähän niinkuin olisi jo että.
ja sitten myöhemmin...
Aina vaan ihmeellisemmäksi menee. Koita nyt päättää että luoko vai eikö luo.
Kaveriksi, joka laskee ala-aste matematiikalla kompleksilukuja ja on oman ilmoituksensa mukaan tehnyt tieteellisiä julkaisuja sinulla edelleen on heikot tiedot mitä tieteessä tapahtuu.
Ja taas toisessa viestissä sanotaan jotain ja seuraavassa päinvastaista.
Raamattu ei ole todiste mistään.