Yleistä keskustelua sähköautoista

En kyllä sanoisi tuota mitenkään hiljaiseksi edes perusnakeilla. Just ja just siedettävä, nopeuden kasvaessa tietysti pahenee. Vähän samaa vaivaa koko konsernin tuotteissa koko linjan rengasmelun läpipuskemisessa, A6/Q6/Macania myöten. Skoda on hintaluokassa parempi kuin korealaiset, Rellulle häviää selvästi melun laadusss. Jotenkin se Rellun spektri (lähinnä scenic) on ainakin omaan korvaan miellyttävämpi. Stellantiksen halvat pikkupurkit (208, 2008 ja sisarmerkkien kloonit) ovat hintaansa nähden aika hyviä melussa. Muuten meh. Tl;dr; Ei oikein löydy sähköautoa, jonka melutasoon voisi olla aidosti tyytyväinen.
Milloin kävit koeajamassa Elroqin 19"-pyörillä? Jos siitä on jo aikaa, niin asfaltti oli karkeimmillaan. Tuoreessa muistissa oli vielä pehmeäkumisten talvirenkaiden jyristämätön kyyti, kun taas koeajoautossa ehkä oli kesärenkaat. Jos ilma vielä oli selvästi alle +15 C, niin kesärenkaan kumiseos on kovaa ja kumisevaa.

Minulla oli +18 C, pahin asfaltin karkeus täryytetty jo pien tasalle, suurin akku, 3 hlö kyydissä, 19", paineet itse laskettu 2,7 bariin (2,8-3,0 barista). Olin positiivisesti yllättynyt hiljaisuudesta. Ensimmäisen kerran kuului "häiritsevää" rengasmelua Turunväylällä ennen Ämmässuota 120-125 mittarissa ja tahalleen urissa ajaen. Silloin se nousi kuuluviin, mutta oli edelleen laadukasta ja nopeuteen/uriin nähden vaimeahkoa. Varmasti menee top 10:iin meikäläisen ajamista autoista. Pykälää parempia ovat olleet:

1. MB S 350 Bluetec 2013 17"-pyörillä, uutena pitkä koeajo pe-ma

2. BMW 523i sedan 1998 15"-pyörillä (205/65?), viikon ajelu vuonna 1999

3. Volvo S80 1999 205/65R15, uudesta asti ajoin kolmisen vuotta appiukon autolla mummolareissuja. Appiukko osti toisen (joka meni lunariin Kajaanin ketjukolarissa) ja kolmannenkin tuoreemman S80:n, mutta ne olivat huomattavasti äänekkäämpiä kuin ensimmäinen S80. Ensimmäisessä oli erittäin miellyttävää jutella takapenkkiläistenkin kanssa, kun kuuli hämmentävän hyvin heidän äänen.

Ei Elroq noille vetänyt vertoja, mutta sai silti kiitettävän minulta. Saipa näköjään kiitettävän melusta myös uudessa TM:ssa, 09/2025.

Arvosanat:
Elroq, 9
Peugeot e-308 SW, 8
Volvo EX30, 8
Kia EV3, 7

Harvinaisen kovat lukemat, edessä ja takana 65 dB@120 km/h ja sanallisesti: "Skodaa voi pitää jo miellyttävän tiiviinä."

Screenshot_2025-05-25-23-47-10-04_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12.jpg

Screenshot_2025-05-25-23-47-32-53_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12.jpg

Screenshot_2025-05-25-23-47-55-30_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12.jpg
 
Kitkoilla varmaan viimeisinö hetkinä kuin vaihtoivat kesäkumeihin. Asfaltin pinta ei ole järkevä kriteeri, koska uudella/sileällä paskinkin menee mukavasti. TM:n tulos lienee omien koeajo perusteella aikalailla oikein, mutta haastajat ei varsinaisesti päätä huimaa. Sun koeajoon voi olla vaikuttanut se jousitus, mulla oli ihan perusmalli ja fiilis oli hyvinkin skodamainen äänimaailmaltaan. Ja tämä ei ole kehu.

e: Ja kuten jo aiemmin totesin, niin desibeleihin ihan turha pelkästään tuijottaa, koska äänen sävyllä alkaa sähköautoissa olemaan enemmän merkitystä.
 
Viimeksi muokattu:
Onko kellään kokemusta BMW i4 facelift/LCI -mallin ajovaloista? Jos oikein tulkitsen konfiguraattoria niin laser-ajovalot ovat poistuneet valikoimasta. Vanhassa mallissa nuo lisävarusteiset laser-valot saivat ainakin tekniikan maailmalta hyvät kehut valotehostaan. Onko uuden mallin adaptiiviset ajovalot vähintään yhtä hyvät?
 
Oho, jos Veho saa tohon jonkun järkevän korkotarjouksen - sanotaan nyt 1,99% tms - niin noihan revitään käsistä.

Toki Veho ja korkotarjous ei juuri koskaan mahdu samaan lauseeseen.
 
Kovia lupauksia. Hinta alkaa alle 50k perusmallissa.

770+ WLTP ja 800v.
Mutta vain 800V. Ihan kovat varusteet jo perusmallissa, mm. peltivanteet ja videoneuvottelukamera.
No, huomennahan pääsee jo katsomaan vähän tarkemmin miten hinnasto rakentuu. Periaatteessa ihan kiinnostavasti hinnoiteltu kuitenkin.
 
Suomessa 800V infra on ihan hyvässä kuosissa. Toki vakiona 11kw AC ja saa 22kw AC jos haluaa rahalla.
 
On joo, mutta on tuo silti tarpeeton jännitysmomentti, josta ei taida yksikään kilpailija kärsiä.
Jos et ekojen joukossa osta, niin artikkelista sanotaan, että 400v tuki tulee myöhemmin.
Pikalatauksen huipputeho on 320 kilowattia, mutta alkutuotannon autot eivät tue vanhanmallisia 400 voltin pikalatureita. Jännitteenmuunnin tulee osaksi CLA:n varustelua myöhemmässä vaiheessa tuotantoa. Suomessa 800 voltin latureiden verkko on jo sangen hyvä, jolloin jännitekysymys koskee tyypillisesti kauppakeskusten 50 kilowatin latureita. Mercedes-Benz CLA:n Type 2 AC-lataus on 11 kilowattia (kolmivaiheinen 16 ampeeria) ja se on lisävarusteltavissa 22-kilowattiseksi.
Eiköhän tässä kuitenkin enemmän vetoa tuo, että CLA saa 50k.
 
Jos et ekojen joukossa osta, niin artikkelista sanotaan, että 400v tuki tulee myöhemmin.

Eiköhän tässä kuitenkin enemmän vetoa tuo, että CLA saa 50k.
Tottakai. Silti on typerää, ettei tuota ole alusta asti. Selvästi joku on tajunnut virheen liian myöhään.

Kyllä. Toki onhan CLA:n hinnat alkaen mallia saanut ennenkin (nytkin) alle 50k.
Hupailin vain sillä, että uudessa vakiona peltivanteet ja tärkeänä vakiovarusteena videoneuvottelukamera. Eli tuo kamera on koettu tärkeämmäksi, kuin nyt vaikkapa se 400V tuki.
 
Hupailin vain sillä, että uudessa vakiona peltivanteet ja tärkeänä vakiovarusteena videoneuvottelukamera. Eli tuo kamera on koettu tärkeämmäksi, kuin nyt vaikkapa se 400V tuki.
Käytännön elämässä tuolle videoneuvottelukameralle on ainakin Suomessa varmasti enemmän käyttöä kuin sille 400V tuelle. Jotain tuokin tuki maksaa ja parempi vain, jos auto sen pois jättämisen vuoksi on halvempi.
 
Käytännön elämässä tuolle videoneuvottelukameralle on ainakin Suomessa varmasti enemmän käyttöä kuin sille 400V tuelle.

Onkohan noissa videoneuvottelujutuissa jokin rajoitus, ettei noita voi käyttää ajon aikana? Tuntuu jotenkin sairaalta ajatukseltakin, että ihmiset vaarantavat muiden henkiä osallistumalla videoneuvotteluun samalla kun ajavat autoa.
 
No jos nykyisellään olet teamsissa autossa, niin auton järjestelmien kautta ei tule kuin ääni. Koskee myös carplay:tä ja oletettavasti AA:ta. Eipä tuo kännykän hands-free ratkaisua kummempi ole. Eipä taida video toimia silloinkaan vaikka olisi auto seis, mikä tietysti on vähän nihkeää kokoustamisen kannalta. Sen voi kyllä kiertää sillä, että laittaa pelkät äänet BT:lla autoon ja muuten katsoo kännyllä (pysäköitynä). Kännyhän ei tiedä missä on, joten se toimii normaalisti. Eikä sitä vois muutenkaan blokata, kun todella moni työmatkustaja käyttää Teamsia.

Sitä en kyllä tiedä mikä tolkku autoon on kamera pistää, äkkiseltään jos autossa joutuu olemaan palaverissa mukana, niin en kyllä taatusti haluaisi minkään kameran kuvaavan. Kaipa tuohon joku fiksu ratkaisu on keksitty.
 
Monissa autoissa on sisäkamerat valmiina tutkimassa kuskin keskittymistä / nukahtamista / mitälie.

Videoneuvottelukamera tuntuu kyllä aika hassulta, mutta jos hudin vieressä nyt joku kamera on, niin kyllähän siitä naaman näkee hyvästä kulmasta ja lähtökohtaisesti silmätkin osoittavat aikalailla kameran suuntaan.
 
Lisäksihän on nykyisinkin jo profiilin valintaa naaman tunnistuksella, joten voihan sitä kameraa käyttää vaikka mihin.

Vähän epäkäytännöllistä jos pitkän kuljettajan pitää änkeä lyhyen kuljettajan jälkeen kuskin paikalle.

Olisikohan tuo kamera vaan kuskin vireystilaa normaalisti valvomassa, mutta joku saamut mahtavan idean että sitä voi käyttää myös videoneuvotteluun.
 
No penkki aika monessa autossa lähtee liikkumaan taaksepäin kun poistut/sammutat auton/avaat etuoven, joten aika keksimällä keksitty ongelma tuollainen mielestäni. Profiilin valintaa tosiaan on naama tunnistamisesta ja sormenjäljestä ja vaikka mistä nykyään.
 
Mutta vain 800V. Ihan kovat varusteet jo perusmallissa, mm. peltivanteet ja videoneuvottelukamera.
No, huomennahan pääsee jo katsomaan vähän tarkemmin miten hinnasto rakentuu. Periaatteessa ihan kiinnostavasti hinnoiteltu kuitenkin.
Mistä nuo peltivanteet päättelit? Karvalakissa on 17" kevytmetallivanteet aerokapselein. Videoneuvottelukamera meni oikein.

CLA 250+, karvalakki 49 990 € sisältää:

-85 kWh netto (90 kWh brutto)
-WLTP Vehicle 10,7 kWh/100 km
-WLTP 792 km
-takaveto, 200 kW
-0-100 6,7 s
-210 km/h
-perävaunu 1500 kg
-AC 11 kW
-DC 320 kW (325 km WLTP@10 min)
-tavaratila 405 l + 101 l frunk

-LED High Performance -ajovalot
-adaptiivinen kaukovaloavustin
-panoraamalasikatto
-valaistu ja animoitu keulamaski
-mittaristonäyttö 10,25"
-keskinäyttö 14"
-peilipaketti
-kiintolevynavigointi (näytti siinä olevan myös Google Maps ja ChatGPT)
-automaatti-ilmastointi, 1-vyöhyke
-etuistuimien nelisuuntainen ristiselänsäätö
-videoneuvottelukamera

-kevytmetallivanteet 17" aerokapselein
-mukavuusistuimet
-tekonahka-/kangasverhoilu
-monitoiminahkaratti
-aktiivivakkari
-parkkitutkat edessä ja takana
-peruutuskamera
-lämmitetty ratti ja lämmitetyt tuulilasinpyyhkimet

-MB Charge Public
-digitaaliset lisäpalvelut
-USB-paketti Plus
-katveavustin
-katveavustin plus
-kaista-avustin
-parktronic
-peruutusavustin
-kuljettajan polviturvatyyny
-keskiturvatyyny
-MB hätäpuhelu
-tavaratilan liukuestematto, musta

-lämpöpumppu
-comfort-alusta
-nopeuden mukauttaminen reitin mukaan

-ulkoväreinä ilman lisämaksua yönmusta tai kosmoksenmusta

Minusta 49 990 €:n karvalakissa on aika paljonkin varusteita videoneuvottelukameran lisäksi, ja peloteltujen peltivanteiden sijaan vakiovarusteena ovatkin 17"-kevytmetallivanteet.

Minä ruksisin noiden päälle ainakin hierovat etuistuimet ja takasivuturvatyynyt, +70 € ja +170 €= 50 230 €.

Vetokoukkua kaipaava voi valita sähköisen vetokoukun, +1 320.

Sininen ulkoväri +1 000 €

Avaimetonta kaipaava joutuu valitsemaan 1 650 eurolla advanced plus -paketin, jossa kessyn lisäksi tunnelmavalaistus, langattomat lataukset kännyköille, tuplamukipidikkeet takapenkin kyynärnojaan ja ulosnousevat ovenkahvat.

360-kamerat +670 €

Edit. @Vepasto :lle tarkennukset.
 
Viimeksi muokattu:
Mielenkiintoista nähdä reaalimaailman kulutus. Pian sekin varmaan tiedetään.

Kiintolevynavigointi :thumbsup:
Tuulilasinpyyhkimet :thumbsup::)

mikähän tämä on ?
-nopeuden mukauttaminen reitin mukaan
 
Mistä nuo peltivanteet päättelit? Karvalakissa on 17" kevytmetallivanteet aerokapselein. Videoneuvottelukamera meni oikein.
No niistä pölykapseleista, nehän oli ennakkotiedoissa, kuten se kamerakin. En toki tiedä mitä Mersussa yleensä on pölykapseleiden alla, kunhan mutuilin tietenkin.
Mutta ei siinä, jälkiviisaasti on hyvä kommentoida.

Aiheeseen: tuossahan on oikein järkevän kokoiset vanteet, kun vakiot 17" ja AMG Line 18". Erittäin virkistävää sähköautojen seassa.
Taitaa tulla jonkinlainen hitti tästä ja antaa kunnolla painetta Neue Klassille.
 
Viimeksi muokattu:
Eikös tämä ole adaptiivisen vakkarin vakio-ominaisuus? Tosin millään mutkapätkällä esim. Porkkalantiellä ei ole tullut kokeiltua.
Kävin koeajamassa Mersun EQB:n ja myyjä avas hieman tuota toimintaa niin, että auto säätää nopeutta valitun reitin mukaan (samalla kun vastasi mun kysymykseen miksen voisi käyttää tuttua google mapsia). Itse huomasin toiminnan siinä kun mulla oli navissa autoliikkeen osoite ja poistuin Tuusulanväylältä Kehä III:lle. Vakkarissa 110, mutta ramppia lähestyessä ATK alkaa laskemaan nopeutta, koska tietää että ollaan saapumassa mutkaan. Tai no en ymmärrä näistä ominaisuuksista tarpeeksi, etteikö se voisi olla tuo mainittu ajoavustinkin, mutta mulle jäi se käsitys, että reitin mukaan säätyvä nopeus on nimenomaan esim. tiukempiin kaarteisiin tai risteyksiin reagoimista.
 
Kyll toi mielestäni on toiminut jo aikoja ja vanhoissakin autoissa. Hyvin helppoa toteuttaa x määrä vauhtia ja x määrä ohjaus kulmaa niin himmaa automaattisesti vauhtia hieman.

Suoralla tiellä hidastaminen liittyy sit yleensä pilotin paketteihin esim nopeusrajoitukseen säätyvään vakkariin tai yleinen oletus ett rampeissa on 80km+ rajoitus.
 
Tuo kyseinen toiminnallisuus pudottaa nopeutta ennen mutkaa. Ei vasta sitten kun rattia käännetään.
 
Millähän perusteella Leaf sitten hidastaa tiukoissa mutkissa automaattisesti?
Ainakin se Leafin perus adaptiivinen vakkari kyllä lähtee kiihdyttämään mutkassa, jos on siihen asti ajellut jonkun perässä. Kun auto edestä kurvaa mutkaan, auto katsoo että nyt on latu vapaa ja lähtee kiihdyttämään.

Näin siis ainakin -21 lefassa
 
BMW i4 M50 on näköjään päivittynyt M60:ksi. Tietääkö joku mitä muutoksia tässä on?
Ainakin:
-moottorit uudet, 400 kW -> 442 kW (vääntö sama 795 Nm)
-omamassasta 5 kg pois, 2 290 kg -> 2 285 kg
-0-100 3,9 s -> 3,7 s
-range 414-519 km -> 433-551 km

Jos kiinnostaa enemmän, kannattaa leikkiä konfiguraattorilla:

Edit. Löytyy Suomenkin konfiguraattorista.

@Hammer Schultz suurin osa parannuksesta on peräisin uuden moottorin paremmasta hyötysuhteesta, jos rengaskokoa/vanteen mallia ei ole muutettu.

@Proscribo hämäävästi tuossa bmw-m.com luki "new" laser-takavalot, kts. kuvakaappaus.

Edit2. Akku onkin jo aiemmin ollut sama 81,1 kWh netto.

Screenshot_2025-05-28-12-08-19-31_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12.jpg

Screenshot_2025-05-28-12-21-00-18_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Ainakin se Leafin perus adaptiivinen vakkari kyllä lähtee kiihdyttämään mutkassa, jos on siihen asti ajellut jonkun perässä. Kun auto edestä kurvaa mutkaan, auto katsoo että nyt on latu vapaa ja lähtee kiihdyttämään.

Näin siis ainakin -21 lefassa
Lähtee kyllä, muttei välttämättä siihen asetettuun nopeuteen saakka. Hidastustoiminta on myös aika huomaamaton, eli ei tule mitään selvää jarrutusta, vaan nopeus tippuu niin ettei siihen välttämättä kiinnitä huomiota.
 
Kyll toi mielestäni on toiminut jo aikoja ja vanhoissakin autoissa. Hyvin helppoa toteuttaa x määrä vauhtia ja x määrä ohjaus kulmaa niin himmaa automaattisesti vauhtia hieman.

Suoralla tiellä hidastaminen liittyy sit yleensä pilotin paketteihin esim nopeusrajoitukseen säätyvään vakkariin tai yleinen oletus ett rampeissa on 80km+ rajoitus.
Riippuu täysin autosta. Oma Volvo ei ainakaan adaptiivisella tehnyt mitään muuta kuin sääti nopeuden edelläajavan mukaan. Nykyisessä autossa on "tienkulun ennakointi" erillisenä toimintona ja se osaa hidastaa mutkiin ja liikenneympyröihin itsekseen. Tosin laitoin pois päältä, kun ei tuolle hirveästi käyttöä ole ja se välillä on turhankin varovainen.
 
Tuleeko tämä pelkästään moottorin hyötysuhteesta vai onko akun buffereita pienennetty tai tehty jotain aero-muutoksia jolla rangea saatu lisää?
Speksien mukaan akun netto on sama ja ainakaan ulkoisesti ei näy mitään muutoksia aero-ominaisuuksissa.
Kiinnostelisi vaihtaa tuohon lisätehojen takia, mutta arvonalenema nykyisessä on oletettavasti ollut sen verta rasvaista että tulee kyllä 50 lisähevosvoimalle hintaa.
 
Toki i5:sta otetut uudemmat moottorit varmaan vähän lisää rangea, mutta tulee myös sellainen vaihtoehto mieleen että onkohan ne vaan "paperikilometrejä". Tuolla M50 mallilla pystyy maantienopeuksilla kesäolosuhteissa ajamaan pitemmälle kuin WLTP range, ja se ei ole kovin yleinen ilmiö. Että jos uudessa on WLTP laskettu vaan optimistisemmin kun muutkin niin tekee, ja oikeasti käytännön range ei sitte ole noin paljon parempi?
 
Tuo i4 xDrive40 on kyllä järjettömästi hinnoiteltu. Laittamalla paritonnia lisää, saa tuon M60 mallin.
 
Alkaa olemaan aika käyttökelpoista tavaraa Toyotakin. bZ4x Touring farkkukontilla. Akku ja latausnopeus ei ole parhaiden tasolla, mutta moneen riittävä. Itseä ehkä häiritsee liikaa lokareiden suojamuovit, mutta se on makuasia.

Yllättipä positiivisesti tuon CLAn hinta. Onko tietoa/veikkauksia paljonko shooting brake nostaa hintaa ja milloin se olisi tulossa?
Minäkin yllätyin positiivisesti, koska olin veikkaillut perusmallin hinnan viitisen tonnia suuremmaksi Saksan hinnaston perusteella.

Uusi CLA 250+ on Miin lisäksi ainoa tietämäni automalli, joka on/on ollut Suomessa halvempi kuin Saksassa.

Suomessa hinta ilman toimituskuluja on 49 990 € vs. Saksassa alkaen 53 065,67 €. Muuten varusteet ovat täsmälleen samat, mutta Saksan alkaen-mallista puuttuvat winter-pack (lämmittimet ratissa ja pyyhkijöissä), parktronic ja peruutusavustin. Nuo lisäämällä varusteet ovat juuri samat:
Suomi 49 990 €
Saksa 54 122,69 €

Suomi-poika saa samanlaisen takavetoisen 4 132,69 €:n rabatsulla. Auto on 10 % halvempi kuin odotin.

Nelivedon sakemanni sen sijaan saa tuttuun tapaan 1 571,41 euroa halvemmalla, 58 418,59 € vs. 59 990 €, joten se ei minua yllättänyt.

En osaa sanoa farkun ajankohdasta. Hintalisää voi arvailla polttomoottoristen autoverottomien perusteella:

180 A, +1 550 €
250 e, +1 000 €
250 e Star Edition, -50 €

Noiden perusteella lisähinta olisi noin tonnin. Toisaalta taas, jos myynninaloitusta odotellessa takavetoisen hintataso korjataan normaaliksi suhteessa Saksaan, niin Shooting Brake voisi olla noin 56 000 € vs. Coupe juuri nyt 49 990 €.

Edit. @pulssi aerokapselit peittävät ja silottavat navan ja pyöränmutterit, kuten kuvasta näkyy. Ylempi on vakiovarusteinen 17"-kevytmetallivanne, eikä sen mutterit näy. Alemmassa 18-tuumaisessa näkyy.

Minäkin ihastelin järkevää vannekokoa, 17". Suurin osa sähköautotarjonnasta on ollut möhkö-SUVeja, joissa on akusta huolimatta oltava maavaraa, mikä on johtanut vielä polttis-SUVeja suurempaan pyöränhalkaisijaan, eli vanteet ovat helposti 18-20".

MB CLA 250+:ssa on edessä 205/55R17 ja takana 225/50R17.

Screenshot_2025-05-28-19-39-24-80_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12.jpg

Screenshot_2025-05-28-20-15-06-81_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12.jpg
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
278 446
Viestejä
4 788 972
Jäsenet
77 755
Uusin jäsen
sjkl

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom