Yleistä keskustelua sähköautoista

Kiitos, tämä vähän yllätti, mennyt täysin ohi tuollaiset Tesla haasteet.
Julkisuuduestakin jäänyt mielikuva että lähinnä muilla merkeillä ollut haasteita.

Mitä tuollainen alusta ja "octovalve" remppa maksaa. missä kilometreissä tulee.

Tässäkin ketjussa juttua tuosta omasta ilp-ratkaisusta. Se taitaa olla 3-4k osuma, jos sattuu leviämään.

Ja tiedä sitten mitääen yleensä, mutta omissa vuokraehdoissa on, että auto pitäisi ennen luovutusta katsastaa. Voisiko olla sitten joku menneisyyden haamu.
 
Tuskin huoltosoppari tai yleisesti hinnoittelu edes eroaa toisistaan. Lähinnä kelat siitä kuinka todennäköisesti leasing-kauden sisällä tulee Teslan kanssa isompia ylläreitä, jotka menevät vielä vuokraajan piikkiin. Noita kalliihkoja remppojahan tulee ehkä Teslan kanssa nopeammin pienemmillä kilsoilla kuin vaikka saksalaisilla ja vielä ensimmäinen katsastuskin ehtii tulla 3v kaudellakin eteen, jossa vastaan voi tulla alustaremppaa.

Mutta tämä ihan mutuiluna tähän miksi Teslan leasing-vuokra on suhteessa kallis ja saksalaiset leviää sitten vasta liisarikauden jälkeen seuraavalla todennäköisimmin.

Teslan takuu ainakin on 4v/80tkm, määräaikaishuoltoja ei ole ja melko erikoinen ajotyyli saa olla, jos kuljettaja ajaa kulutusosat (esim. jarrupalat) loppuun noilla kilometreillä. Joten mitä huoltokustannuksia leasing-kaudella realistisesti tulee?

Edit: Jaa, kirjoititkin tuolla ylempänä isommista kilometreistä tyyliin pitkälti yli 100 tkm.
 
Tässäkin ketjussa juttua tuosta omasta ilp-ratkaisusta. Se taitaa olla 3-4k osuma, jos sattuu leviämään.
Meneekö muilla sitten takuuseen.

Eli jos meillä on se kymppitonnin ero, niin Tesla

- Riski muutaman tonnin remppaa, saksalaisilla paremmat takuut,/ tai huolenpitosoppareita kaupanpäälle
- Jälleenmyyntiarvo, Teslan arvo kyykkää, rajusti, vs saksalaiset.
- Saksalaiset maahantuoja/jämyt antaa alennuksia

Lisäki omia hettoja
- Merkkiriski kasvanut, ei haluta aikaikunaan lisää.
- Enemmän hinnoitteluvoimaa, voi pyytää enemmän.

Ja tiedä sitten mitääen yleensä, mutta omissa vuokraehdoissa on, että auto pitäisi ennen luovutusta katsastaa. Voisiko olla sitten joku menneisyyden haamu.

Onhan tuo tapa asiakkaan maksettavaksi laittaa osa vastaanotto tarkastuksesta.. Jos sillä ei tarkoiteta sitä että pitää leimaa vuosi jäljellä. jos joku yleis ehto, joka koskee myös pitkiä soppareita, tai sitten se haamu menenisydyestä ja todettu hyväksi....

No jos tuo leima on sen jälkeen 2v voimassa, niin ei tarvi realisoidessa siitä huolstua.
 
Tekniikan Maailma oli taas testannut sähköautoja:
  • BYD Seal U Design
  • Ford Explorer Premium RWD 77 kWh
  • Kia EV6 Business RWD 77 kWh
  • Peugeot E-3008 GT Launch Edition 73 kWh
  • Renault Scenic 220 hv Long Range Iconic
  • Tesla Model Y RWD Long Range
  • Toyota bZ4X Style Edition
  • Volkswagen ID.4 Pro Elegance
Tässä loppuarvostelu:

1732100857688.png
 
Hitusen taas vedetään Volkkarin suuntaan pisteitä, kun samalla alustalla ja tekniikalla oleva Ford on lähes kaikilla noilla osa-alueilla huonompi ja esimerkiksi KIA varmasti nopeammalla 800V tekniikalla saa huonommat pisteet latauksesta. Vähän taas haiskahtaa siltä, että Volkkari pitää saada voittajaksi ja sitten katsotaan miten pisteitä jaetaan :asif::rofl:
 
Fordin livenä nähneenä en välttämättä ihmettele pistetystä...

e: Onpa kamala taulukkoformaatti.
e2: Volkkari sai varmaan lisäpisteen manuaalisesta akun lämmityksestä. Kian on perinteinen naviin perustava eli täysin perseestä.
 
Ford sai huonommat arvosanat lähinnä isompien renkaiden vuoksi, jotka siis huonontavat auton ominaisuuksia. ID.4 toimintamatka oli Kiaa pidempi mutta lataus hitaampi, tekstissä ei perustella kuinka nuo arvosanat on päätetty.
 
Ilmeisesti VW tavaratilat on optimaaliset kun on saanut 9 pistettä siitä. Jos on isompi tai pienempi tavaratila niin se on luonnollisesti vähemmän pisteitä koska ei ole "optimi" kuten VW:ssä.
"Takapenkillä kaikissa matkustaa mukavasti kaksi jalkatilojen puolesta, mutta pitkäselkäisillä pääntila on kortilla Teslassa, jossa kattoikkunan takareunan muotoilu osuu suoraan pääntuen kohdalle pienentäen pääntilaa.

Kolmen takamatkustajan kuormalla parhaat oltavat ovat Bydissä, jossa hartiatilaa on runsaasti ja ovikoteloiden muotoilu on onnistunutta.

Tavaratilan perustilavuuden puolesta selvä ykkönen on Volkswagen, jonka ainoat kauneusvirheet ovat etutavaratilan puute ja kynnys takaistuimet kaadettuna. Comfort plus -paketin myötä jälkimmäisen ongelman ratkaisee säädettävä välipohja.

Tilavuudeltaan hyvien joukko on kattava, sillä tilavuudet ovat hyvin lähellä toisiaan, eikä käyttävyyksissä ole suuria eroja. Poikkeuksen tekee Tesla, jossa varsinainen tavaratila on muita pienempi.."
 
Fordin livenä nähneenä en välttämättä ihmettele pistetystä...

e: Onpa kamala taulukkoformaatti.
e2: Volkkari sai varmaan lisäpisteen manuaalisesta akun lämmityksestä. Kian on perinteinen naviin perustava eli täysin perseestä.
Eihän livenä näkemisessä / kylmätyypeillä ole mitään tekemistä toimintamatkaan, ajettavuuteen jne.
 
ID.4 toimintamatka oli Kiaa pidempi mutta lataus hitaampi, tekstissä ei perustella kuinka nuo arvosanat on päätetty.
Kulutuksessa molemmilla on sama pisteytys eli toimintamatkankin pitäisi olla melko identtinen, kun sama akkukoko (77kWh?), mutta silti nopeammin lataava saa huonomman pisteet. Varmaankin taas säädetty pisteet niin, että kun Volkkari kulkenut 450km matkan niin saa 10 pistettä, mutta kun Kia kulki vain 449km niin saa siksi 9 pistettä...
 
Hitusen taas vedetään Volkkarin suuntaan pisteitä, kun samalla alustalla ja tekniikalla oleva Ford on lähes kaikilla noilla osa-alueilla huonompi ja esimerkiksi KIA varmasti nopeammalla 800V tekniikalla saa huonommat pisteet latauksesta. Vähän taas haiskahtaa siltä, että Volkkari pitää saada voittajaksi ja sitten katsotaan miten pisteitä jaetaan :asif::rofl:
Tai ehkä sitten, heitän tähän tällaisen täysin poikkeavan ajatuksen joka ei käy monella mielessäkään, volkkari nyt vaan on hyvä ja voitti ihan ansaitusti?
 
Tai ehkä sitten, heitän tähän tällaisen täysin poikkeavan ajatuksen joka ei käy monella mielessäkään, volkkari nyt vaan on hyvä ja voitti ihan ansaitusti?
Ei siinä, ID4 on ihan hyvä auto ajettavuudeltaan sellaisella 3 vuotta ajaneena. Ei vaan mene ihan jakeluun, että saadaan melkein pisteen ero loppupisteissä autoon, joka on ulkopeltejä lukuunottamatta käytännössä sama auto tekniikaltaan kuin se Volkkari. Jos siis pelkällä rengasvalinnalla saa noin ison eron aikaiseksi niin testattiinko testissä autoja vaiko renkaita?
 
Eihän livenä näkemisessä / kylmätyypeillä ole mitään tekemistä toimintamatkaan, ajettavuuteen jne.
Eikö muka esim. jo mainitusta rengaskoosta pysty päättelemään jotain? Ratista ja yleisestä ergonomiasta tulee muuhun pisteisiin eroa. Jos auto on "hyi helvetti" tasoa verrattuna volkkarin "ihan jees, mitäänsanomaton", niin ihan varmasti vaikuttaa arvosteluun. Halusi arvostelija sitä tai ei.

e: Ja se pöllönoksennus, mikä ID4 oli alussa on aika hyvin hioutunut pienillä päivityksillä sellaiseksi, että "tällainen sen alkujaankin olisi pitänyt olla". Edelleen materiaalit ja tietyt käyttöliittymäelementit saisivat olla parempia, mutta kyllä tuota jo sietää pystyy. Ford edusti olemuksellaan perusjenkkiä eli tyylitön muovilaatikko.
 
Ei siinä, ID4 on ihan hyvä auto ajettavuudeltaan sellaisella 3 vuotta ajaneena. Ei vaan mene ihan jakeluun, että saadaan melkein pisteen ero loppupisteissä autoon, joka on ulkopeltejä lukuunottamatta käytännössä sama auto tekniikaltaan kuin se Volkkari. Jos siis pelkällä rengasvalinnalla saa noin ison eron aikaiseksi niin testattiinko testissä autoja vaiko renkaita?
Maantieajossa Ford on huonompi koska isommat renkaat ovat epämukavammat. Ääritilanteissa Fordissa on huonommin säädetty ajonvakautus, joka estää auton kääntymisen. Kulutus on ID.4:ää isompi johtuen isommista renkaista ja pystymmästä tuulilasista. Ford on myös huomattavan meluisa, johtuen taas isoista renkaista.
 
Eikö muka esim. jo mainitusta rengaskoosta pysty päättelemään jotain?
Näyttelytilan auton rengastuksella on aika vähän tekemistä testissä olevan auton kanssa, koska kummatkin voi olla vakiorengastuksella tai lisävarusterengastuksella. Ei jostain tuuman erikokoisesta renkaasta voi tehdä suurempia päätelmiä suuntaan tai toiseen.
 
Itse noista autoista suunnilleen puolia ajaneena sanoisin, että jos jotain niin id4 edustaa sitä vahvaa keskikastia, jossa ei ole mitään erityisen loistavaa, jos ei nyt mitään älyttömän paskaakaan (varsinkaan näissä viimeisimmissä vuosimalleissa). Hämmentää myös aika paljon, miten varsin hitaasti lataava ja kohtuullisen isokulutuksinen id4 saa latauksesta ja toimintamatkasta täydet pisteet ja mikä tekee siitä ääritilanteissa paremman kuin vertailun muut autot. Teslan paskat maantiepisteet kyllä ymmärrän hyvin.

Muttajoo, vaikeapa tuota on juttua lukeamatta hirveän paljon enempää kommentoida. Jännä, että hinta ei ollut ollenkaan kriteerinä, koska kaikissa noissa Teslaa ja Bydiä lukuunottamatta monet suoraan pisteytettäviin asiohin vaikuttavista ominaisuuksista on jemmattu korkeampien varustelutasojen (eli hintojen) taakse, ihan turvaominaisuuksista lähtien, mukavuusjutuista puhumattakaan.
 
Ei TM:ssä hinta ole kriteerinä autovertailussa about koskaan, noi on kuitenkin jotakuinkin samassa hintaluokassa nopeasti arvioituna.

Ja noita painotuksia on tarkoitus muutella omien preferenssien mukaan, itselläni melu olisi aivan varmasti suuremmalla painoarvolla kuin 5% mutta jollain toisella kiihtyvyys voi olla sitten taas 20% painoarvolla.

Turha näistä on alkaa hirveitä salaliittoteorioita kehittämään.
 
Kyllä minun mielestä voi silti ihan aiheellisesti kysyä esim., että minkä takia ei-mitenkään ihmeellisesti lataava ei-mitenkään ihmeellisellä rangella varustettu id4 sai silti täydet 10 pistettä oletuspainoarvoltaan isoimmassa kategoriassa ja paremmat kuin about samalla rangella varustettu mutta selvästi nopeammin lataava EV6? Mutjoo, eipä ole itsellä hevosta tässä kisassa ja asiat voi nähdä monella tavalla.

Isäukolla on id4 GTX ja onhan se ihan mukava peli, joskin käsisäätöiset penkit (ostoaikaan) yli 60 tonnin autossa pistää hihityttämään ja omista hankintapohdinnoista VW tippui markkinoiden paskimman takuun vuoksi jokseenkin heti alussa pois.
 
Kyllä minun mielestä voi silti ihan aiheellisesti kysyä, että minkä takia ei-mitenkään ihmeellisesti lataava ei-mitenkään ihmeellisellä rangella varustettu id4 sai silti täydet 10 pistettä oletuspainoarvoltaan isoimmassa kategoriassa ja paremmat kuin about samalla rangella varustettu mutta selvästi nopeammin lataava EV6? Mutjoo, eipä ole itsellä hevosta tässä kisassa ja asiat voi nähdä monella tavalla.

Voiko tässä olla se manuaalinen akun esilämmitys selityksenä? Sehän on aivan must varuste nykyaikana.

En pääse juttua nyt lukemaan mutta onko lataustesti tehty 400V laturilla vai 800V Ionityllä?
 
Voiko tässä olla se manuaalinen akun esilämmitys selityksenä? Sehän on aivan must varuste nykyaikana.

En pääse juttua nyt lukemaan mutta onko lataustesti tehty 400V laturilla vai 800V Ionityllä?
Voi olla. Ford ja VW oli ainoat joissa esilämmitys toimii sekä navigoinnin perusteella, että manuaalisesti käynnistettynä.

Kyllä minun mielestä voi silti ihan aiheellisesti kysyä esim., että minkä takia ei-mitenkään ihmeellisesti lataava ei-mitenkään ihmeellisellä rangella varustettu id4 sai silti täydet 10 pistettä oletuspainoarvoltaan isoimmassa kategoriassa ja paremmat kuin about samalla rangella varustettu mutta selvästi nopeammin lataava EV6?
ID.4 oli latauksen keskinopeudessa 10% -> 80% toiseksi paras, Kia oli selvästi parempi, mutta muissa alkuteho oli isompi mutta lataus hyytyi kun päästiin yli 50% varaukseen. Varmaan tuo esilämmitys on riittänyt nostamaan ID.4:sen samaan arvosanaan kuin Kia, jossa oli nopeampi lataus mutta surkeampi esilämmitys.

Toimintamatka maantieajossa keskinopeudella 75 km/h sekä moottoritiellä keskinopeudella 89 km/h, oli ID.4:lla toiseksi paras Teslan jälkeen. Kia jäi kolmanneksi.
 
ID.4 toimintamatka oli Kiaa pidempi mutta lataus hitaampi, tekstissä ei perustella kuinka nuo arvosanat on päätetty.
Kia ei lataa varmaan juurikaan nopeammin jos pysähtyy 400V laturille, joita ylivoimainen valtaosa Suomen latureista on? Itse ainakin pistäisin jotain painoarvoa tuollekin, vaikkei se spekseissä näykään lataushitautena.
 
Jaa enpäs menisi sanomaan tuosta ylivoimaisesta valtaosasta, sen verran paljon on 800V latureita, että halutessaan sellaisen kyllä löytänee matkan varrelta. Testissä Kia imee sisään vielä 50% kohdalla yli 230 kW, sitä en huomannut oliko 800V vai 400V laturi kyseessä. Vertailun vuoksi esim. Teslan latausnopeus 50% kohdalla oli vain noin 110 kW, ja jopa ID.4 veti tuossa kohdassa 130 kW. Mutta näyttää että arvostelussa on huomioitu tuo Kian muita huomattavasti nopeampi lataaminen. (Lisäinfona Audi A6/Q6 osaa jakautua kahdeksi 400V moduuliksi joita se lataa rinnakkain jos laturi on 400V, asiasta viidenteen, mutta ei ollut testissä mukana.)
 
Hitusen taas vedetään Volkkarin suuntaan pisteitä, kun samalla alustalla ja tekniikalla oleva Ford on lähes kaikilla noilla osa-alueilla huonompi ja esimerkiksi KIA varmasti nopeammalla 800V tekniikalla saa huonommat pisteet latauksesta.
"Pikalataus ja toimintamatka saivat yhteisen arvosanan, koska näiden katsotaan olevan matka-ajossa aika toisiinsa liittyviä. Toimintamatkan painoarvo oli 70 % ja latauksen 30 %. Logiikka on se, että pitkällä toimintamatkalla tarvitsee ladata harvemmin.
Latauksesta Kia sai kympin, toimintamatkasta ysin. VW:llä arvosanat meni toisin päin, ja siksi loppuarvosana osa-alueesta oli Kialla 9 ja VW:llä 10."
 
Teslan romahdus alkaa näkymään. Suhteellisen lyhyessä ajassa perinteiset autovalmistajat ovat menneet rinnalle ja suhisten ohi (Y-Teslan sijoitus oli 5/8). Hyvin vaikea nähdä että nykyisellä tahdillaan tulisi Tesla tätä väliä enää ikinä kirimään kiinni. Sähkövoimalinjan speksit edelleen varsin ok, mutta kaikessa muussa aika pasce.
 
Jos eGMP autojen limiitti on joku 100kW vai 130kW 400V laturilla niin kyllä sen on ollut pakko olla 800V laturi jos 230kW saanut.
400V laturin maksimi nyt ylipäätäänkin on CCS-standardin mukaan 200kW.

Ainoastaan speksiä noudattamattomat Superchargerit pystyvät korkeampiin tehoihin "400V" järjestelmällä.
 
"Pikalataus ja toimintamatka saivat yhteisen arvosanan, koska näiden katsotaan olevan matka-ajossa aika toisiinsa liittyviä. Toimintamatkan painoarvo oli 70 % ja latauksen 30 %. Logiikka on se, että pitkällä toimintamatkalla tarvitsee ladata harvemmin.
Latauksesta Kia sai kympin, toimintamatkasta ysin. VW:llä arvosanat meni toisin päin, ja siksi loppuarvosana osa-alueesta oli Kialla 9 ja VW:llä 10."
Paljonko oli molempien autojan toimintamatkat?
 
Hyvin vaikea nähdä että nykyisellä tahdillaan tulisi Tesla tätä väliä enää ikinä kirimään kiinni. Sähkövoimalinjan speksit edelleen varsin ok, mutta kaikessa muussa aika pasce.
Niin me puhumme valmistajasta, joka myy edelleen moninkertaisesti sen mitä kilpailjat, jolla on jo sanotaanko koekäytössä 48V/800V jännitejärjestelmillä oleva malli ja täysin erilainen tapa valmistaa ajoneuvo työvoimalla 'minimit' sekä tällä hetkellä nelinkertainen arvo verrattuna maailman suurimpaan autonvalmistajaan?

Kiihkoilematta asiasta sanoisin, että vieläkin ainoa valmistaja, joka pystyy ottamaan idän punaisen aallon vastaan suhteellisen rauhallisin mielin. :comp:
 
Jatkot ehkä muualle. Puhutaan siis valmistajasta joka pääsi erinomaisesti hyödyntämään hetkellisesti markkinatilannetta edukseen, kun oli ainoa joka pystyi tuuttaamaan sellaista kamaa paljon ulos jolle oli paljon ostajia. Tämä ei siis mitenkään tarkoita että se tuote olisi mitenkään hyvä. Miljoona kärpästä jne. Eikä tarvii paljoa googletella että näkee miten markkinaosuus ja tuotto ovat kääntyneet laskuun. Vaikka markkina-arvo onkin kova, muut luvut eivät ole kovin hääppöiset. Teslalasit kannattais ottaa pois jo.
 
Heh, jotenkin arvasinkin, että ihan merkityksetön ero toimintamatkassa ja raja täysille pisteille sekä laskukaava sopivasti valittu VW:n eduksi. Tuon 10-20km ero rangessa on käytännön tasolla merkityksetön. Testimielessä siis olisi parempi päästä pidemmälle, mutta tarvittaessa ladata pidemmän ajan. Tämän voi käytännössä saavutta ajamalla vähän hitaammin jolloin range kasvaa, mutta on myöhemmin perillä.
 
Kuka ajaa moottoritiellä 89 km/h? Olisi saattanut Volkkarin pisteet vähän laskea, jos painettaisiin rajoituksen mukaan 120 km/h eikä ajettaisi rekkojen perässä. Kulutus olisi ainakin kolmanneksen enemmän kuin Teslalla.
Tuo on keskinopeus.

Tietääkseni noita pisteitä saa säätää itselleen sopivaksi mikä peilaa sen mukaan arvosanaan.
 
Mitä ne puhui testissä tuosta käytettävyydestä, mitä siihen kuuluu kun Pösö sai siinä ainoana 10 pistettä? Ihan vaan mielenkiinnosta kun itsellä on samanlainen auto.
 
Huomautus - provosointi, foorumilla ei ole tarkoitus keskustella toisista käyttäjistä
Tiesin jo aamulla tuon jutun ja vertailun julki tullessa, että Tesla-faneilla menee ihon alle tuo tulos koska olisihan voitto nyt ollut ainoa oikea tulos ja kaikki muut vaihtoehdot puolueellisuutta, Tesla/Musk-vihaa jne. Ensinnäkin koeajoautot on väärin valittu, toisekseen testit väärin suoritettu ja lopuksi VW on ostanut TM:stä niin paljon mainoksia että toimittajat suosii sitä ja sorsii Teslaa.

Näin voi tietysti uskotella itselleen ja sovittaa foliohattua syvemmälle päähän jos se helpottaa omistamisen(osake tai auto) tuskaa, mutta syytteet puolueellisuudesta on aika halpoja jos yhtään käyttää tervettä järkeä.

Tuloksissahan ei tietenkään ole mitään tekemistä sillä, että ilman autopilottia Tesla on vertailukohtiinsa nähden surkea ajettava maantiellä huonon ohjauksensa takia. Tai sillä, että jousituksen pintakovuus täräyttää paikat irti hampaista sekä maantiellä että kaupungissa. Puhumattakaan muovipenkeistä joissa ei ole reisiosalle mitään tukea eikä parempia saa millään rahalla. Jos mennään ääritilanteiden puolella niin id4 näyttää videoiden perusteella menevän keilakujan läpi eleettömästi sekä kuormattuna että pienellä kuormalla. Tesla sen sijaan menee näyttävästi/vaarallisesti leveissä luistoissa keilat sinkoillen ja pienelläkin kuormalla on tekemistä kiitos tunnottoman ohjauksen. Eikös Teslan pitänyt olla turvallisin auto ikinä?

Toki Tesla sai kehujakin kulutuksesta, latausnopeudesta ja one pedal drivea kehuttiin helpoksi omaksua. Ja tässä ei ole mitään uutta edelleenkään. Teslan voimalinja on edelleen todennäköisesti markkinoiden paras, mutta se on se muu auto siinä ympärillä joka jättää toivomisen varaa.

ID.4:n suurin synti on täydellinen karisman puute. Siitä vertailukriteerimme eivät välitä.
 
Mitä ne puhui testissä tuosta käytettävyydestä, mitä siihen kuuluu kun Pösö sai siinä ainoana 10 pistettä? Ihan vaan mielenkiinnosta kun itsellä on samanlainen auto.

Ei pösö kymppiä saanut, vaan ysin yhdessä rellun kanssa. Noissahan lienee melkein sama UI, mutta näin lausuttiin:
Monipuoliset verkkomahdollisuudet, nopean reagoinnin, loogisen käyttöliittymän ja toimivan puhelimen etäkäyttösovelluksen yhdistyvät parhaiten Renaultin Google-pohjaisessa järjestelmässä. Käytön oppii nopeasti, ja Google Mapsiin perustuva navigointi on erityisen pätevä. Helpon käyttökokemuksen kruunaavat fyysiset kytkimet ilmastoinnille ja MySafety-pikanäppäin ajoavustimille.

Peugeot on toinen yhdeksikön ansaitseva. Järjestelmän sukujuuret tunnistaa Stellantis-konserniin, mutta kehitys STLA-perusrakenteelle näkyy. Keskinäytön alla oleva pikavalintanäyttö on erinomainen oivallus. Siihen saa kymmenen mukautettavaa pikapainiketta, mikä auttaa vähentämään keskinäytön selailua ajonaikana.
 
KIA on kyllä yksi surkeimmista autoista mitä olen koskaan ajanut, edes 90 luvun 200 diesel mersu ei ole noin epämääräinen ajettava, joten BYD täytyy olla todella surkea. TM testeissä VW on voittanut kaikki testit niin pitkään kuin testejä on tehty, joten markkinointirahaa liikkuu ja arvosanat kestää hyvänä. Teslalla taas arvosanaa laski arvomaailma.
 
En epäile etteikö tämä nykyinen #MEB olisi kulmat hiottuina just sellainen tasapaksu suorittaja, joka tasaisella suorituksella nousee aika lähelle hyvää tuotetta.

Siitä onko se muihin kandeihin nähden paras, EOS kun en ole muita käynyt kokeilemassa. Enkä käy ennenkuin on aika lähteä etsimään uutta, todennäköisesti siihen mennessä on tullut faceliftejö, järjestwlmäpäivityksiä ja uusia malleja. Ehkä jopa uusia pelureitakin. :comp:
 
Tiesin jo aamulla tuon jutun ja vertailun julki tullessa, että Tesla-faneilla menee ihon alle tuo tulos koska olisihan voitto nyt ollut ainoa oikea tulos ja kaikki muut vaihtoehdot puolueellisuutta, Tesla/Musk-vihaa jne.

Tuloksissahan ei tietenkään ole mitään tekemistä sillä, että ilman autopilottia Tesla on vertailukohtiinsa nähden surkea ajettava maantiellä huonon ohjauksensa takia. Tai sillä, että jousituksen pintakovuus täräyttää paikat irti hampaista sekä maantiellä että kaupungissa. Puhumattakaan muovipenkeistä joissa ei ole reisiosalle mitään tukea eikä parempia saa millään rahalla. Jos mennään ääritilanteiden puolella niin id4 näyttää videoiden perusteella menevän keilakujan läpi eleettömästi sekä kuormattuna että pienellä kuormalla. Tesla sen sijaan menee näyttävästi/vaarallisesti leveissä luistoissa keilat sinkoillen ja pienelläkin kuormalla on tekemistä kiitos tunnottoman ohjauksen. Eikös Teslan pitänyt olla turvallisin auto ikinä?

Toki Tesla sai kehujakin kulutuksesta, latausnopeudesta ja one pedal drivea kehuttiin helpoksi omaksua. Ja tässä ei ole mitään uutta edelleenkään. Teslan voimalinja on edelleen todennäköisesti markkinoiden paras, mutta se on se muu auto siinä ympärillä joka jättää toivomisen varaa.
Minä taas olin varma, että joku teslavihaaja tulee puhumaan teslafaneista ja miten heidän mielestään tulos oli väärä :x3:

En pidä Teslan ohjausta huonona, mutta en hyvänäkään. Paikat eivät ole lähteneet hampaista, vaikka alusta on oikeasti huono. Muovipenkit ovat materiaaliltaan perseestä (heh), mutta niissä saa kuitenkin kallistuksella sellaisen ok asennon. Olen ajanut yli 200tkm bemarin comforteilla, joten tiedän kyllä miltä hyvä penkki tuntuu.

Minusta Tesla sai sellaisen tuloksen, mitä ansaitsikin. Erinomainen sähköauto, huonohko auto ja sillä ei testejä voiteta syystä. Tällä kertaan on huolella nillitetty VW:n tuloksesta ja väännelty salaliittoja, mainosrahoja jne. Sinun viestisi on taas on kokonaisuudessaan esimerkki aivan eri asiasta mitä väität. 33 viestiä on kirjoitettu testituloksen julkistuksen jälkeen ja kaksi niistä on teslavinkkelistä positiivisia ja vain toinen osittain kritisoi testitapaa.
 
Näyttelytilan auton rengastuksella on aika vähän tekemistä testissä olevan auton kanssa, koska kummatkin voi olla vakiorengastuksella tai lisävarusterengastuksella. Ei jostain tuuman erikokoisesta renkaasta voi tehdä suurempia päätelmiä suuntaan tai toiseen.
No tuo traktori tulee tasan yhdellä 20" renkaalla ja optio 21". Volkkarin vakio on 19" ja lisärahalla 20 tai 21". Aika suurella varmuudella Fordissa oli isommat nakit alla. Tuuma lisää ja/tai kisakireämmät renkaat, niin auto voi muuttua ihan erilaiseksi. Sama alustakin voi olla viritettynä niin monella tavalla, että aika heikoilla hankilla liikut tulkintasi kanssa. Ja kuten totesin, renkaat nyt oli vain yksi huomioi kokonaisuudessa, joka Fordissa ei ollut erityisen mieleinen ainakaan minun makuuni.
 
Suomen teillä ei kyllä kannata olla yli 19" kiekot, jos välittää matkustusmukavuudesta ja ohjauksen helppoudesta.

Siksipä onkin perseestä, että näis vispilöis mennään näyttävyys edellä ja isketään ylisuuret rengaskoot, vaikka jarrut ei niitä kaipaa.

Nimimerkillä 21"/19"
miettiiaf.gif
 
Sen olen oppinut että voittajaan ei voi luottaa kun ovat lukemani mukaan maksaneet aina TM voiton...Niin sitten kaksi voittajaa on ranskiksia:D
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
286 630
Viestejä
4 923 561
Jäsenet
79 223
Uusin jäsen
kantaluuppa

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom