- Liittynyt
- 18.04.2024
- Viestejä
- 1 220
Monesti näissä liikenneympyröissä menisi nätisti vetoketjuna autot läpi jos ihmiset osaisi painaa kaasua ja hahmottaa liikennettä, mutta kuten itsekkin monesti sanonut, ihmiset painaa AINA mielummin jarrua kuin kaasua ja sitten jonot seisoo kun yksi tai kaksi hönöä ei uskalla mennä. Liikenne välillä vaatii hieman ripeyttä ja moni ei vain kykene nopeisiin liikkeisiin.Väistämisvelvollisuus ei koske vain niitä, ketkä ovat ehtineet ympyrään. Olet kärkikolmion velvoittamana väistämisvelvollinen muihin nähden aivan kuten normaalissa risteyksessä, riippumatta heidän väistämisvelvollisuuksistaan. Jos kuvittelen esittämäsi skenaarion, niin jos vasemmalta tuleva auto tulee sellaista vauhtia, ettet ehdi hänen eteensä häiriötä aiheuttamatta, et voi edetä laiminlyömättä väistämisvelvollisuuttasi. Asiantuntija @Antti Alien voi halutessaan tarkentaa.
Samaa mieltä siitä, että turhat odottajat ärsyttää. Se että on asetettu väistämisvelvollisen asemaan, ei tarkoita sitä, että pitää odottaa jotakuta väistettävää ennen kuin saa edetä.
Hyvä esimerkki tuossa kotikulmilla kun tullaan motarilta ramppia ylös ja käännytään vasemmalle normaalin + risteyksen kautta, ruuhka-aikana tuossa saattaa olla 200m jono kun siellä on muutama hönö välissä jotka saattaa seisoa jopa minuutin odottamassa ISOA väliä mihin mennä. Samalla itse olisin mahtunut niistä 20 mahdollisesta paikasta jokaiseen.
Nämä nyt tilanteita missä ei jalankulkijoita, jos jalankulkijoita liikkuu samassa risteyksessä, niin toki varovaisuus kunniaan.