Maassa, jonka tavoite on nostaa korkeakoulutettujen suhteellisuutta osuutta, korkeakoulutuspaikkojen supistaminen olisikin varsin nerokasta.
Ensinnäkin, ihmiset tekevät valintoja omista lähtökohdistaan eivätkä välttämättä hakeudu ”jonkun mielestä tuottavan” tuottavan alan koulutukseen vain siksi, että ”jonkun mielestä tuottamattoman alan” koulutuspaikkoja ajettaisiin alas. Sen sijaan he, tai ainakin osa heistä, saattaa tehdä arvaamattomia valintoja eli jättäytyä vaikkapa toisen asteen tutkinnon varaan tai vaille koulutusta.
Toiseksi, on äärimmäisen vaikea ennustaa, minkä alojen koulutus on hyödyllistä ja tarpeellista vaikkapa 20-30 vuoden kuluttua. 90-luvulla ja kaksituhattaluvun taitteessa yliopistokoulutuksen osalta puhuttiin pitkälle erikoistumisen tarpeesta, nyt on jo kymmenisen vuotta ajateltu, että generalistinen osaaminen on tärkeää ja generalistit on alkaneet myös työllistyä oikein hyvin.
Kolmanneksi on aina hyvä kysyä, millaisesta tuottavuudesta puhutaan. Jos nöhdäön taloustieteen tapaan hyvinvointi taloudellisena tuottavuutena, niin silloinkin kyse on monimutkaisesta verkostosta, jossa monien eri koulutusalojen ihmiset yhdessä mahdollistavat niiden kansantaloudelle tärkeiden vientialojen menestymisen. Täällä keskustelussa nostetaan hyvin usein di:t esimerkiksi, mutta on hyvä huomata, että sen di:n koulutus- ja urapolun varrella on ollut ja on aivan valtavan eri alan ammattilaisia mahdollistamassa sitä polkua, kasvamista ympäröivää yhteiskuntaa, mielen ja fysiikan terveyttä.
Yhteiskunta on monimutkainen kokonaisuus ja kaikki vaikuttaa kaikkeen.