• Klo 11 alkaen tietokanta-ajoon liittyvä ongelma, joka aiheuttaa palvelinvirhettä viestejä lähettäessä. Viestien kirjoittaminen pois käytöstä väliaikaisesti. Pyrimme saamaan ongelman korjattua mahdollisimman pian. Pahoittelut häiriöistä.

Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Kyllähän Suomi tunaroi koronan kanssa alkuvaiheissa.

Tiedettiin, että mm. Italiassa oli koronaa liikkeellä.
Tiedettiin, että oli hiihtolomat.
Tiedettiin, että hyvin levisi Kiinassa, kiinalaisen juhlinta-ajan seurauksena.
Tiedettiin, että tarttuu helposti muutamassa päivässä (Tapaus saksan oireeton kouluttaja Kiinasta) (esim)
Kukaan ei voinut olla tietämättä, että viikon lomalla ihmiset matkustelevat paljon ulkomailla, mm Italiassa.
Silti kenellekään palaaville ei edes hiiskuttu mitään kotikaranteenistakaan tai ohjeistettu millään tavoin. Tiedotus oli LUOKATTOMAN huonoa.

Tartuntojakin oletettiin tulevan vain, jos esim istui siinä ihan lähipenkissä, lentokoneessa tunnetun tapauksen kanssa (Yli 15 minuuttia).

Alussa testeihin pääsy oli ihan liian hankalaa, sairaita jäi varmasti silloin pistämättä karanteeniin.

Suojavarusteista valehdeltiin törkeästi (Jotta niitä on hyvin) tai ei kertakaikkiaan oltu asioiden tasalla. Sittenkun paska alkoi olla uhkaavan lähellä tuuletinta, sähellettiin niiden kanssa ja ostettiin, ihan mistä sattuu, miten sattuu ja tulos ei ollut aluksi kuin onneton.

Maskien kanssa hölmöillään edelleen. Tietysti niitä ei ole saatavissa (Helposti ja edullisesti), mutta turha siitä hyödyllisyydestä on silti valehdella päin naamaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 122
Mitä hölmöilyä maskien kanssa on? Alussa oli hölmöilyä kun niitä ei riittänyt terveyden - ja hoitoalan työntekijöille.
Jos taas tarkoitat keskustelua maskipakosta koko kansalle, sitä ei tule. Suosituksia on ja tulee ehkä vielä lisää, aika näyttää.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Huomautus. Jätetään turha flametus pois.
Mitä hölmöilyä maskien kanssa on? Alussa oli hölmöilyä kun niitä ei riittänyt terveyden - ja hoitoalan työntekijöille.
Jos taas tarkoitat keskustelua maskipakosta koko kansalle, sitä ei tule. Suosituksia on ja tulee ehkä vielä lisää, aika näyttää.
Vastaus kysymykseen. Lue lause nyt ihan ajatuksella, niin sen sisällön pitäisi kyllä selvitä. Tuo ei ole vaikea 2X lauseet mielestäni.

En kritisoinut mitään maskien hyödyllisyydestä tai hyödyttömyydestä.
 
Liittynyt
15.07.2017
Viestejä
197
Tää toki vain sun omaa tulkintaasi. THL kuitenkin toimi neuvonatajana toimille, jotka hallitus toteutti. THL ei (onneksi) esittänyt turhia ja yhteiskuntaa turhaan haittaavia toimia, kuten esim. Italiassa tehtiin. Vaan valittu strategia mitoitettiin omiin tarpeisiimme ja tähän ympäristöön. Ja toimet ajoitettiin parhaan vaikutuksen mukaan. Ja tässä sinulle iso annos sitä THL:n "vähättelyä":

Tämän jälkeen voit kouluttaa itseäsi katsomalla, paljonko teholla enimmillään oli ja paljonko sairaalahoidossa. Vinkki: vähemmän kuin tuossa lievemmässä skenaariossa. Vakavammassa skenaariossa tehohoitoa olisi tarvinnut yhtäaikaa noin 500 potilasta. Siinäpä sitä paljon puhuttua "vähättelyä".
Artikkeli, jonka linkkasi itseasiassa tukee vahvasti näkemystä, jonka mukaan tästä selvittiin THL:stä huolimatta ei heidän avullaan. Toukokuun alkuun saakka kaikki oletukset ja mallinnukset ovat lähteneet oletuksesta, että ainoa mahdollinen skenaarioa on, että tauti sairastetaan pois ja kyse on vain nopeudesta. Linkkaamasi artikkelin luvuista voidaan laskea katastrofaaliseen väärät taustaoletukset (n. 60% sairastuu, tehohoitoa tarvitsee 0,3-0,4% sairastuneista). Todellisuudessa kuolleisuus on 1% luokkaa ja tehohoitoa tarvitsee useampi prosentti. Näistä täysin virheellisistä luvuista pidettiin kiinni 2kk vaikka ne olivat täysin yleisen tiedemaailman näkemyksen vastaisia. THL strategia oli selkeä laumasuoja, joka perustui oppikirjamalleihim influenssa A:sta ja valtavasta oireettomien määrästä. Onneksi kyse rajoitustoimet painoivat R-luvun selvästi alle yhden ja epidemia saatiin kuriin tuurilla. Mikäli tähtäimessä olleet R luvut olisivat toteutuneet, oltaisi oltu todella kuseesaa. Vielä huhtikuun lopussa Mika Salminen harmitteli liian hidasta leviämistä ja koko Hetemäen raporttikin rakentui tämän päälle. Käännekohta THL:n ohjauksessa tapahtui jossain toukokuun puolessa välissä, jolloin hallituksenkin viesti selvästi muuttui.

Onni tilanteessa tosiaan oli se, että tämä ei käyttäydykään kuten se influenssa A ja tartunnat vahvasti rypäsmäisiä ja tapahtuu eritoten sisätiloissa, jolloin epidemia on paikallisesti tukahdutettavissa oikeanlaisilla toimilla. THL:ää ei kyllä asiasta ole kiittäminen, viestintä oli jopa vaarallista ja kommentit vähätteleviä esim. London Imperial collegen lukuja vastaan. Vahvistusharha oli todella vahva ja tosiaan huhtikuun alusta oli selvää, että kaikkien mallinnuksien oletusluvut olivat täysin virheellisiä.

Rautalangasta => THL vähätteli ilman mitään tätä tukevaa dataa taudin vaarallisuutta ja ajoi laumasuojaa. Onni tilanteessa oli kuitenkin, että osin taudin luonteen ja osin suomalaisten oletettua suuremman kontaktien välttämisen vuoksi R painui paljon oletettua pienemmäksi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664
katastrofaaliseen väärät taustaoletukset
Poimit kivasti rusinoita pullasta. THL nimenomaan yliarvioi taudin vaarallisuuden sairastuvien osuuden suhteen ja näin ollen tehohoitokapasiteetin ja sairaalapaikkojen tarve myös yliarvioitiin. Puhumattakaan kuolleista. Ja tämän jo linkkasinkin. Infektiokuolleisuus taas aliarvioitiin, joten taudin vakavuuden arviointi ei onneksi mennyt niin paljon yläkanttiin. No, parempi näin päin kuin toisinpäin, jolloin tehokapasiteetti olisi loppu ja sen takia kuolleisuus raketoisi Italian tyyliin.
 
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
1 692
Tää toki vain sun omaa tulkintaasi. THL kuitenkin toimi neuvonatajana toimille, jotka hallitus toteutti. THL ei (onneksi) esittänyt turhia ja yhteiskuntaa turhaan haittaavia toimia, kuten esim. Italiassa tehtiin. Vaan valittu strategia mitoitettiin omiin tarpeisiimme ja tähän ympäristöön. Ja toimet ajoitettiin parhaan vaikutuksen mukaan. Ja tässä sinulle iso annos sitä THL:n "vähättelyä":

Tämän jälkeen voit kouluttaa itseäsi katsomalla, paljonko teholla enimmillään oli ja paljonko sairaalahoidossa. Vinkki: vähemmän kuin tuossa lievemmässä skenaariossa. Vakavammassa skenaariossa tehohoitoa olisi tarvinnut yhtäaikaa noin 500 potilasta. Siinäpä sitä paljon puhuttua "vähättelyä".
Anteeksi jos tämä tuntuu hiustenhalkomiselta, mutta muistikuvat tapahtumien järjestyksestä haalistuvat nopeasti. Tammikuun loppu-maaliskuun alku on ainakin minulle se aikaväli, jonka toimia kritisoin enemmän - hiihtolomakauden peruuttaminen on sitä "wishful thinking"-osastoa, mutta jakson loppupäässä Italian tilanne oli jo täysillä päällä.

Maaliskuun ensimmäinen viikko oli näin ulkopuolisen näkökulmasta jatkuvan epäselvyyden aikaa, jolloin hallitukselle tuli monesta suunnasta erilaisia neuvoja (tai painostuksia), ja hallitus pyrki menemään vielä THL:n neuvojen linjoilla. Näkyvä linjamuutos testauskriteerien ym. suhteen tapahtui joskus ~maaliskuun toisella viikolla, ja ne uutisoidut (ja varmasti värittyneet) sisäpiiritiedot ovat antaneet ymmärtää että THL hankasi vielä tuossa vaiheessa rajoitustoimia vastaan.

25.3. tilanne oli jo melkoisesti selkiytynyt, vaikka epäilemättä suunnanmuutoksen syiden ja tavoitteiden perusteluja ei oltu muotoiltu niin tarkasti ja niillä sanamuodoilla kuin tässä ketjussa haluttiin. Kuitenkaan valittujen rajoitustoimien tehosta ei ollut vielä tietoa. Niin kuin tekstissä lukee, kyseessä "tämän hetken ennuste".
 
Liittynyt
15.07.2017
Viestejä
197
Poimit kivasti rusinoita pullasta. THL nimenomaan yliarvioi taudin vaarallisuuden sairastuvien osuuden suhteen ja näin ollen tehohoitokapasiteetin ja sairaalapaikkojen tarve myös yliarvioitiin. Puhumattakaan kuolleista. Ja tämän jo linkkasinkin. Infektiokuolleisuus taas aliarvioitiin, joten taudin vakavuuden arviointi ei onneksi mennyt niin paljon yläkanttiin. No, parempi näin päin kuin toisinpäin, jolloin tehokapasiteetti olisi loppu ja sen takia kuolleisuus raketoisi Italian tyyliin.
Niin siis, taudin vaarallisuus kriittisten lukujen suhteen aliarviointiin dekadiluokan heitolla ja jääräpäisesti pidettiin kiinni 2kk siitä, että tämä pitää / tullaan sairastamaan. Kaikki mallinnukset olivat täysin arvottomia ja ajatusta, että tämä voitaisiin hallita muuten ammuttiin alas jatkuvasti. Sitten kun tauti saatiinkin hallintaan ja R alle yhden, vastoin kaikki mallinnuksia, tavoitteita ja skenaarioita tätä pitäisi sanoa hyväksi suoritukseksi THL osalta?

Noh miten vaan, siitä olen itsekin iloinen että rajoitustoimien teho aliarvioitiin ja valittua strategia ei ollutkaan toteutuskelpoinen.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Poimit kivasti rusinoita pullasta. THL nimenomaan yliarvioi taudin vaarallisuuden sairastuvien osuuden suhteen ja näin ollen tehohoitokapasiteetin ja sairaalapaikkojen tarve myös yliarvioitiin. Puhumattakaan kuolleista. Ja tämän jo linkkasinkin. Infektiokuolleisuus taas aliarvioitiin, joten taudin vakavuuden arviointi ei onneksi mennyt niin paljon yläkanttiin. No, parempi näin päin kuin toisinpäin, jolloin tehokapasiteetti olisi loppu ja sen takia kuolleisuus raketoisi Italian tyyliin.
Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, ja miksei oltaisi, niin THL tarkkaanottaen lähinnä yliarvioi ihmisten halun sairastua ja levittää koronavirusta. Rajoitukset toimivat paljon tehokkaammin kuin piti, koska ihmisten kontaktit vähenivät selvästi enemmän mitä oli tarkoitus.

Tätähän sitten myöhemmin surkuteltiin, kun nyt etenee liian hitaasti ja pitäisi saada ihmiset pois kotoa ja tauti liikkeelle.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
936
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 946
HS:ssä on näkemys siitä, kuinka STM katsoo oman arvovaltansa olevan tärkeämpää kuin viruksen leviämisen estäminen maskeja käyttämällä. Näemmä ministeriö on valmis uhkailemaan jopa maskien käytön kieltämisellä:

Maskiasiasta on tullut sosiaali- ja terveysministeriölle kunniakysymys, jossa halutaan pitää kiinni omasta arvovallasta. ”Olisihan vaihtoehtona ollut myös se, että [maskit] voisi kieltää”, ministeriön osastopäällikkö Tuija Kumpulainen sanoi keskiviikkona tiedotustilaisuudessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 122
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 842
THL kultistien valehtelulla miksikään muutu.
Niin, ja jotkut taas kuvittelevat typeryyksien laukomisen muuttavan asioita toiseksi.

Tästä vielä hieman realismia, kun monet kuvittelevat pandemian olevan melkein ohi: CNN: Koronatartunnat lisääntyvät maailmassa aiempaa nopeammin

Toivotaan että rokotetukimukset tuottavat oikeasti tulosta:

WHO:n rokoteasiantuntija Ann Lindstrand sanoo Expressenin haastattelussa, että ensimmäinen koronarokote saattaa valmistua jo syyskuussa. Hän viittaa Oxfordin yliopiston koronarokotteeseen, jonka kehitys on hänen mukaansa pisimmällä.

Rokotetta on tarkoitus valmistaa 2 miljardia annosta.

Yrityksen mukaan tarkoituksena on saada tuotantokoneistot käyntiin ilman voittoa, jotta rokotetta voidaan alkaa heti jakaa, mikäli se osoittautuu toimivaksi testeissä.

Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 144
Niin, ja jotkut taas kuvittelevat typeryyksien laukomisen muuttavan asioita toiseksi.

Toivotaan että rokotetukimukset tuottavat oikeasti tulosta:

WHO:n rokoteasiantuntija Ann Lindstrand sanoo Expressenin haastattelussa, että ensimmäinen koronarokote saattaa valmistua jo syyskuussa. Hän viittaa Oxfordin yliopiston koronarokotteeseen, jonka kehitys on hänen mukaansa pisimmällä.

Rokotetta on tarkoitus valmistaa 2 miljardia annosta.

Yrityksen mukaan tarkoituksena on saada tuotantokoneistot käyntiin ilman voittoa, jotta rokotetta voidaan alkaa heti jakaa, mikäli se osoittautuu toimivaksi testeissä.

On kyllä saatettu laittaa munat vähän väärään koriin, sillä käsittääkseni apinakokeissa toi Oxfordin rokote ei osoittautunutkaan niin hyväksi kuin toivottiin. Olisihan tuota valmistuskapasiteettia voinut jakaa useammankin eri rokote-aihion kesken...
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Ei se ohi ole vielä pitkään aikaan mutta euroopassa se on hidastunut.

Vaikka viruksen leviäminen näyttää hidastuneen esimerkiksi monissa Euroopan maissa, se on kiihtynyt etenkin Etelä-Amerikassa, Lähi-idässä ja Afrikassa.
Kun aktiivisia tautitapauksia on paljon, on suurempi vaara, että syntyy pahemmin leviävä mutaatio..
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Toki, jos tutkit ketjua joskus, olikohan helmikuun kohdalta tai maaliskuun, niin siellä oli kuva / linkki sivulle, jossa oli kuva siitä, miten viruksesta oli lukuisia mutaatioita (viruksen mutaatio "sukupuu").
Lisäksi siitä on ollut puhetta aina aika-ajoin, että liikkeellä on voimakkaampaa ja vähemmän voimakasta versiota, jota pidän erittäin uskottavana viruksen suuren mutaationopeuden takia.

Tosin varmasti monet mutaatiot tekevät viruksesta myös siedettävämmän. Mutta se on matemaattinen tosiasia, että jos meillä on joku todennäköisyys tapahtumalle X (= pahempi virusversio), kun tapahtuu asia Y (=uusi tautitapaus), niin X:n kokonaistodennäköisyys kasvaa Y:n kasvaessa.

Eli mitä pidempään ja mitä runsaammin virus etenee, sitä enemmän on mutaatioita, joiden seurauksena voi käydä esim kausi-influenssa ilmiö tai muuten vain ongelmallisempi versio viruksesta.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703
Kun aktiivisia tautitapauksia on paljon, on suurempi vaara, että syntyy pahemmin leviävä mutaatio..
Onko tästä ihan faktatietoa olemassa?
Tarviiko tuohon faktatietoa sen enempää? Raja-arvo 0 aktiivista tautitapausta vastaa luonnollisesti 0:aa mutaatiota. Pieni vaara.

Mutaatiotaajuuden ollessa vakio, luku luonnollisesti kasvaa virusten lukumäärän funktiona. Suuri vaara.
 
Liittynyt
26.06.2019
Viestejä
163
Mitä hölmöilyä maskien kanssa on? Alussa oli hölmöilyä kun niitä ei riittänyt terveyden - ja hoitoalan työntekijöille.
Jos taas tarkoitat keskustelua maskipakosta koko kansalle, sitä ei tule. Suosituksia on ja tulee ehkä vielä lisää, aika näyttää.
Maskipakkoa ei tule vain ja ainoastaan siksi koska se laittaisi ministeriön epäonnistuneeseen valoon. Täysin poliittinen päätös. WHO jo syosittelee maskeja, tokassa aallossa lienee jo pakottaminen mutta mitä tekevät sisunautit? Avaruutenkin ilman kypärääkö?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 842
On kyllä saatettu laittaa munat vähän väärään koriin, sillä käsittääkseni apinakokeissa toi Oxfordin rokote ei osoittautunutkaan niin hyväksi kuin toivottiin. Olisihan tuota valmistuskapasiteettia voinut jakaa useammankin eri rokote-aihion kesken...
Voi olla. Toivossa on vain kivempi elää ja onneksi on paljon muitakin aihoita mihin myös satsataan.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 144
Voi olla. Toivossa on vain kivempi elää ja onneksi on paljon muitakin aihoita mihin myös satsataan.
No joo, mutta esimerkiksi Bill Gatesin säätiöllä tuskin on varaa pistää 750 miljoonaa ihan jokaisen massavalmistusta varten...

Taitaa toivo tuon Oxfordin rokotteen suhteen olla siinä, että se auttaisi edes vähän...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 122
Ihan perus virusten biologiaa. Kun viruksen genomi monistuu siihen voi tulla mutaatioita. Mitä enemmän infektoituneita ihmisiä ja soluja joissa virus voi monistua tarkoittaa luonnollisesti suurempaa todennäköisyyttä mutaatioille.
Voi tulla voi olla tulematta. En muista nähneeni yhtään tutkimusta covid-19 viruksesta jossa se olisi muuntunut radikaalisti. Tottakai virus elää ja pieniä muutoksia esiintyy mutta eikös se ole normaalia käytöstä viruksille.
 
ttppii

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
567
Ei se ohi ole vielä pitkään aikaan mutta euroopassa se on hidastunut.

Vaikka viruksen leviäminen näyttää hidastuneen esimerkiksi monissa Euroopan maissa, se on kiihtynyt etenkin Etelä-Amerikassa, Lähi-idässä ja Afrikassa.
Mitä nyt Ruotsissa räjähtämässä...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 122
Ja hypännyt viime viikolla n 30% edelliseen viikkoon ja ylivoimaisesti korkeimmat lukemat koko aikana. Ei lupaa kovin hyvää. Yli tuhat per päivä.
Siellä pääministeri kertoi juuri että nyt svenssonit saa vapaasti matkustaa ja lomailla pitkin ruotsia. Muunmuassa Gotlannin laivamatkat oli myyty loppuun muutamassa tunnissa.
 
Viimeksi muokattu:

Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Ja hypännyt viime viikolla n 30% edelliseen viikkoon ja ylivoimaisesti korkeimmat lukemat koko aikana. Ei lupaa kovin hyvää. Yli tuhat per päivä.
Ruotsissa on selkeästi jonkinverran liian lievät rajoitukset tällä hetkellä, joten hommat kusevat.

Saisivat tehdä ryhtiliikkeen tai vaihtoehtoisesti Suomen kannattaisi huolehtia siitä, että kaikki ei täysin välttämätön liikenne Ruotsin rajan yli pysähtyy.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 184
Onko tästä ihan faktatietoa olemassa?
Käsittääkseni tämä on perusoppimäärää. Toisaalta homman hyvänä puolena niinikään maallikon mutuni mukaan sama perusoppimäärä osoittaa, että yleensä parhaiten leviävät mutaatiot ovat vähemmän tappavia.

Tosin valitettavasti vain keskimäärin, eli enemmän tai vähemmän uuden taudinaiheuttajan raivotessa ympäri pallon voisivat asiat tilapäisesti perkelöityä juuri väärään aikaan. Näin kävi Espanjantaudin jälkiaallossa.

Tietääkö joku, miten vakavan taudin nuhakuumekoronat ovat joskus aikanaan aiheuttaneet? Muistelisin lukeneeni ainakin yhden nykyään yleisen ja lieväoireisen lajikkeen olevan perimänsä perusteella noin 1800-luvun loppupuolella ihmisissä yleistynyt zoonoosi. Sellainenhan on voinut hyvinkin olla alkuvuosina kausi-influenssaa tappavampi eikä asiasta ole sen aikaisella tieteellä bäänyt kuin korkeintaan maininta pahasta räkätautivuodesta.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 631
Taitaa toivo tuon Oxfordin rokotteen suhteen olla siinä, että se auttaisi edes vähän...
Ihan varmasti se "auttaa edes vähän". Jos se ei olekaan täydellinen rokotteena, mitä nyt ei vielä tiedä kukaan, niin se vie joka tapauksessa tutkimusta/kehitystä eteenpäin.

Olisi naiivia kuvitella, että nopeutetun testikanavan kautta tulee tällä aikataululla muutenkaan turvallista ja lopullisesti valmista ratkaisua tähän soppaan koko maailmaa ajatellen. Se on sitä paitsi käsittääkseni suunnattu lähinnä kehittyville maille, joissa korona-epidemia on vasta laajenemassa. Jos ja kun siellä kakka osuu tuulettimeen kunnolla, niin siellä ei ole aikaa eikä resursseja odotella länsimaiset kriteerit täyttävää apua. Jos tuo rokote valmistuu ajallaan ja auttaa edes vähän, niin se voi siellä suunnalla olla kriittinen tekijä monen maan selviämiselle. Se on sitten kokonaan eri keskustelu, onko yleisesti ottaen muutenkaan hyvä jos tuolla alueella tekohengitetään väkisin muutenkin liikapopuloitua maapalloa.

Saatko sinä muuten jotain kiksejä tuosta jatkuvasta huolehtimisesta ja mustien pilvien malailemisesta? Jokainen viesti on jonkinlainen maailmanlopun toivotus, jolla pohjana tuntuu olevan lähinnä huoli siitä, jos se maailmanloppu ei tulekaan. Relaa hyvä ihminen vähän.
Käsittääkseni tämä on perusoppimäärää. Toisaalta homman hyvänä puolena niinikään maallikon mutuni mukaan sama perusoppimäärä osoittaa, että yleensä parhaiten leviävät mutaatiot ovat vähemmän tappavia.
Näinhän se menee. Virus ei olisi virus, jos se ei muuttuisi. Jos virus muuttuu enemmän tappavaksi, sen leviäminen ei yleensä ole yhtä tehokasta. Viruksella ei ole kuitenkaan aivoja, eikä se siten myöskään suunnittele mitään kollektiivista strategiaa maailmanvalloitukseen, vaan virus muuntautuu perimässään olevan ns. mutaatiofrekvenssin myötä ja leviää jos on levitäkseen. Tämä muuntuminen hankaloittaa samalla merkittävästi myös rokotteen kehittämistä ja siksi mm. kausi-influenssaan ei olemassa ole mitään aukottomasti toimivaa rokotetta.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 144
Saatko sinä muuten jotain kiksejä tuosta jatkuvasta huolehtimisesta ja mustien pilvien malailemisesta? Jokainen viesti on jonkinlainen maailmanlopun toivotus, jolla pohjana tuntuu olevan lähinnä huoli siitä, jos se maailmanloppu ei tulekaan. Relaa hyvä ihminen vähän.
Apinatestissä Oxfordin rokote ei ehkäissyt tartuntaa, mutta ilmeisesti lievitti sairautta:

Joten kyllä vaikuttaa siltä, että Oxfordin rokote ei ehkä ole ihan niin hyvä kuin voisi olla ja jotkut muut rokote-aihiot varmasti tulee olemaan. Siinä mielessä tuntuu vähän tyhmältä pistää niin paljon munia juuri tähän koriin. Tarvitseeko maailma tosiaan 2 miljardia kappaletta tällaisia potentiaalisia "köyhän miehen rokotteita", jos oletetaan, että parempiakin varmaan tulee saataville? Ja "köyhällä miehellä" en siis viittaa hintaan vaan laatuun.
 
Eivät Oxfordin tekemiset ole millään tavalla pois muiden yliopistojen tai lääkefirmojen kehityksestä.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 631
No, jos esimerkiksi Bill & Melinda Gatesin säätiö pisti Oxfordin rokotteen massavalmistukseen 750 miljoonaa dollaria, niin kyllä se varmaan on jostain muusta pois.
Voit laittaa Billille meiliä, että "Pekka Bostik täällä suomesta moi, olen tässä vähän surffannut internetseissä ja näyttää siltä, että törsäät rahasi ihan väärään paaikkaan". :D
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703
Näinhän se menee. Virus ei olisi virus, jos se ei muuttuisi. Jos virus muuttuu enemmän tappavaksi, sen leviäminen ei yleensä ole yhtä tehokasta. Viruksella ei ole kuitenkaan aivoja, eikä se siten myöskään suunnittele mitään kollektiivista strategiaa maailmanvalloitukseen, vaan virus muuntautuu perimässään olevan ns. mutaatiofrekvenssin myötä ja leviää jos on levitäkseen. Tämä muuntuminen hankaloittaa samalla merkittävästi myös rokotteen kehittämistä ja siksi mm. kausi-influenssaan ei olemassa ole mitään aukottomasti toimivaa rokotetta.
Eiköhän influenssarokotteen toimimattomuus johdu pitkälti rokotteen osittaisesta kattavuudesta (tyypillisesti nelivalenttinen) eikä niinkään siitä, että rokotteeseen valitut viruskannat mutatoituisivat karkuun.

Sitkeä kaveri toi vuodesta 2013 roikkunut Phuketilainen.

Influenssakauden 2019-2020 rokotteiden viruskannat ovat:
  • Kannan A/Brisbane/02/2018 (H1N1)pdm09 kaltainen virus
  • Kannan A/Kansas/14/2017 (H3N2) kaltainen virus
  • B/Colorado/06/2017 -kaltainen viruskanta (Victoria-haara)
  • B/Phuket/3073/2013 -kaltainen viruskanta (Yamagata-haara)
Influenssakauden 2020-2021 nelivalenttisten rokotteiden viruskannat ovat:
  • A/Guangdong-Maonan/SWL1536/2019 (H1N1)pdm09 –kaltainen viruskanta
  • A/Hong Kong/2671/2019 (H3N2) -kaltainen viruskanta
  • B/Washington/02/2019 –kaltainen viruskanta (Victoria-haara)
  • B/Phuket/3073/2013 –kaltainen viruskanta (Yamagata-haara)
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 144
Voit laittaa Billille meiliä, että "Pekka Bostik täällä suomesta moi, olen tässä vähän surffannut internetseissä ja näyttää siltä, että törsäät rahasi ihan väärään paaikkaan". :D
Itse olisin Billin housuissa hajauttanut noita rahoja eri rokotetuotantoihin enkä vain tähän yhteen, joka vaikuttaa apinakokeiden perusteella vähän kehnolta.

Jos sillä on varaa laittaa satoja miljoonia muihinkin hankkeisiin, niin hyvä, mutta epäilen...
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 184
Itse olisin Billin housuissa hajauttanut noita rahoja eri rokotetuotantoihin enkä vain tähän yhteen, joka vaikuttaa apinakokeiden perusteella vähän kehnolta.

Jos sillä on varaa laittaa satoja miljoonia muihinkin hankkeisiin, niin hyvä, mutta epäilen...
Jotenkin arvelisin, että rokotetta tuskin valmistetaan kahta miljardia, jos se osoittautuu kehnoksi.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 631
Itse olisin Billin housuissa hajauttanut noita rahoja eri rokotetuotantoihin enkä vain tähän yhteen, joka vaikuttaa apinakokeiden perusteella vähän kehnolta.

Jos sillä on varaa laittaa satoja miljoonia muihinkin hankkeisiin, niin hyvä, mutta epäilen...
B.Gates on yksi maailman rikkaimmista ihmisistä ja yksi suurimmista hyväntekijöistä. Siellä säätiössä on varmaan aika paljon oikeita asiantuntijoita arvioimassa järkeviä kohteita. Oxford tuskin on ainoa kohde tälle tai muillekaan vastaaville rahoittajille.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 184
Apinatestissä Oxfordin rokote ei ehkäissyt tartuntaa, mutta ilmeisesti lievitti sairautta:

Joten kyllä vaikuttaa siltä, että Oxfordin rokote ei ehkä ole ihan niin hyvä kuin voisi olla ja jotkut muut rokote-aihiot varmasti tulee olemaan. Siinä mielessä tuntuu vähän tyhmältä pistää niin paljon munia juuri tähän koriin. Tarvitseeko maailma tosiaan 2 miljardia kappaletta tällaisia potentiaalisia "köyhän miehen rokotteita", jos oletetaan, että parempiakin varmaan tulee saataville? Ja "köyhällä miehellä" en siis viittaa hintaan vaan laatuun.
Jos nyt oletetaan, että ongelma ei mene pois ilman rokotetta, niin olen paljon enemmän huolissani rokotteen mahdollisista haitoista kuin siitä, estääkö se sairastumisen vai merkittävästi lievittää sitä. Molemmat ominaisuudet ovat vielä kaikkien rokotteiden osalta tuntemattomia.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 144
Jos nyt oletetaan, että ongelma ei mene pois ilman rokotetta, niin olen paljon enemmän huolissani rokotteen mahdollisista haitoista kuin siitä, estääkö se sairastumisen vai merkittävästi lievittää sitä. Molemmat ominaisuudet ovat vielä kaikkien rokotteiden osalta tuntemattomia.
Mahdolliset haitat selvinnee eri tutkimusvaiheissa, mutta apinakokeiden perusteella Oxfordin rokotteen teho ei vaikuta järin lupaavalta. Olisi varmaan aika yllättävää, että se nyt toimisikin ihmisillä oleellisesti paremmin.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
2 150
Kuten monet täällä muistavat ja tuosta ja muistakin artikkeleista selviää THL vähätteli epidemiaa ja muiden piti päättää että nyt pitää tehdä jotain ennenkuin saatiin kunnon rajoitukset jotka estivät meitä kokemasta joko Ruotsin kohtaloa tai ainakin jotain huomattavasti pahempaa kuin mitä nyt on koettu. Suomi ei onnistunut THL:n ansiosta vaan siitä huolimatta.
Tämä tilannehan on THL:n kannalta epäonnistuminen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 184
Tämä tilannehan on THL:n kannalta epäonnistuminen.
Monessakin mielessä. THL epäonnistui surkeasti sekä tehtävässään että agendassaan ja vielä samanaikaisesti - mikä on melkoinen saavutus kun otetaan huomioon näiden ristiriitaisuus. Tämän tietysti mahdollisti se, että uhka oli niin tuntematon ja lopulta kävi ainakin kansallisella tasolla uskomaton tuuri ja toisaalta ideologien kannalta hirveän huono onni.

Moni on tullut samaan johtopäätökseen, ja se kiukuttaa tsaarinaikaisesti ajattelevia. Ei sellaista saisi sanoa, ja nyt näitä toisinajattelijoita ei voida lähettää edes minnekään työleirille. Tätä projisoidaan siten, että nämä tyytymättömät yksilöt politisoivat asiaa tai vähättelevät tai maalaavat maailmanlopun kauhukuvia. Mitä milloinkin päivän fiiliksen mukaan. Kiinassakin ollaan rehellisempiä, kun epäkohtien julkistamista tai asioista rehellisesti puhumista sanotaan pelkästään kiertoilmauksella paniikin ja poliittisen levottomuuden lietsomiseksi ja kaikki tietävät, että toisinajattelijat lähtevät uudelleenkoulutukseen tai hautaan(vai heitetäänkö suoraan roskiin, en tiedä).
 
Viimeksi muokattu:

Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Voi tulla voi olla tulematta. En muista nähneeni yhtään tutkimusta covid-19 viruksesta jossa se olisi muuntunut radikaalisti. Tottakai virus elää ja pieniä muutoksia esiintyy mutta eikös se ole normaalia käytöstä viruksille.
Koko Covid on siirtynyt ihmisiin mutaation avulla, joskus viimevuoden loppupuolella. Covid mutatoituu jatkuvasti, niinkuin virukset tekevät. Tällöin sen ominaisuudet muuttuvat. Varmasti löydät virusten muuntumisesta tutkimuksia, kun googlettelet, jos yksityiskohdat kiinnostavat.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 122
Koko Covid on siirtynyt ihmisiin mutaation avulla, joskus viimevuoden loppupuolella. Covid mutatoituu jatkuvasti, niinkuin virukset tekevät. Tällöin sen ominaisuudet muuttuvat. Varmasti löydät virusten muuntumisesta tutkimuksia, kun googlettelet, jos yksityiskohdat kiinnostavat.
Kyllä, tämä on tiedossa. Tarkoitin että tämä covid-19 virus ei ole vielä muuntunut "erilaiseksi" virukseksi. Voi olla että jos ja kun toinen aalto tulee niin silloin se ei ole enää sama. Todennäköisesti virus heikkenee.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Kyllä, tämä on tiedossa. Tarkoitin että tämä covid-19 virus ei ole vielä muuntunut "erilaiseksi" virukseksi. Voi olla että jos ja kun toinen aalto tulee niin silloin se ei ole enää sama. Todennäköisesti virus heikkenee.
Mistäs tämän tiedät?
Niin harvat ovat sen sairastaneet ja matkustelu ympäri maailmaa on jäähyllä. Ei ole mitenkään mahdotonta, että eri puolilla maailmaa olisi kantoja, joihin ei samat rokotteet tepsi tai joihin ei toisen version sairastaminen vaikuttaisi (sairastuuu siis uudestaan).

Sehän on jo todettu, että on vaikeudeltaan eriasteisen taudin aiheuttavia..
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 584
Viestejä
4 191 452
Jäsenet
70 772
Uusin jäsen
PaulusKaita

Hinta.fi

Ylös Bottom