Grillit & grillaus

Sain perusteltua! Meni yllättävän kevyesti.

Mutta tuo liian vähän savua lähinnä jos ei käytä savupuita ollenkaan. Yleensä jo yksi omenapuun palakin riittää siihen, että olen saanut lihoihin sellaisen pistävän savun maun, mikä jopa haisee koko kämpässä kun tuo läskin sisälle grillistä. Ei hyvä. Kävin kesällä JJ BBQ mestassa ja silloin tajusin, että tältä sen savustetun lihan pitää maistua. Välillä jopa joutui ihan hakea sitä makua sieltä, että onko tämä edes savustettu? Silloin on mielestäni oikea määrä savua. Ymmärtääkseni Traeger ei ainakaan liikaa sitä savun makua ruokaan puske.
Itselläni tulee tuota kitkerää sivuamakua tuntuu tulevan jos on vähänkään kosteita brikettejä. Itse tykkään tuosta JJ ja oikein sydämmestä ottaa kun jengi lisäilee brisket vetoihin erikseen savulastuja yli 10 tunnin ajan.
 
Mulla on tullut aina ihan kuivillakin hiilillä. Se savu on vaan niin kamalan sakeaa ja jotenkin olen kyllästynyt tuohon säätämiseen ja epäonnistumisiin. Lihakin on nykyään niin kallista, että ei jaksaisi aina epäonnistua. Varmaan osaamattomuutta joo. Mutta ainakaan vielä reilu kahden vuoden ja ehkä kymmenien (tai jopa satojen?) youtube videoiden jälkeen en montaa kertaa ole pitkissä vedoissa onnistunut kunnolla ilman sivumakuja.

Nopeissa vedoissa esim hampurilaispihvit tuo viisseiska on todella mukava käyttää, mutta kyllä musta taitaa kevään mittaan tulla pellettimies.
 
Se siniseen sävähtävä savu on taika, sitä kun saat aikaiseksi niin hyvä tulee. Usein onnistun siinä kun laitan lämmöt ja briketit melko kuumaksi tuon savun tuottamisen ajaksi. Toki tämä siis wsm, 57 vähän arpapeliä.
 
Mulla on tullut aina ihan kuivillakin hiilillä. Se savu on vaan niin kamalan sakeaa ja jotenkin olen kyllästynyt tuohon säätämiseen ja epäonnistumisiin. Lihakin on nykyään niin kallista, että ei jaksaisi aina epäonnistua. Varmaan osaamattomuutta joo. Mutta ainakaan vielä reilu kahden vuoden ja ehkä kymmenien (tai jopa satojen?) youtube videoiden jälkeen en montaa kertaa ole pitkissä vedoissa onnistunut kunnolla ilman sivumakuja.

Nopeissa vedoissa esim hampurilaispihvit tuo viisseiska on todella mukava käyttää, mutta kyllä musta taitaa kevään mittaan tulla pellettimies.
Eihän kaikki pidä savun mausta. Ehkä se on vain siitä kiinni? Itsellänikin töykkää kaikki "tönkkösavustettu". Eihän siinä tuotteessa enää muu edes maistu.

Pelkät laadukkaat hiilet riittää itselleni usein. Kalalla eri asia.
 
Voi se tämäkin olla. Mutta se keikka siellä JJ BBQ:ssa laittoi ajattelemaan. Ne oli kuitenkin ihan rehellisesti savustettuja tuotteita, mutta esimerkiksi brisketissä oli vain hyvin ohut savun maku ja sellaisesta tykkäänkin. Traegerilla monet valittaa liian miedosta savun mausta eli sopinee meille ainakin teoriassa. Mukana tulee myös helppous, mitä kaipaisi aika usein varsinkin talvella kun viisseiskan kanssa tusaa.
 
Mulla on tullut aina ihan kuivillakin hiilillä. Se savu on vaan niin kamalan sakeaa ja jotenkin olen kyllästynyt tuohon säätämiseen ja epäonnistumisiin. Lihakin on nykyään niin kallista, että ei jaksaisi aina epäonnistua. Varmaan osaamattomuutta joo. Mutta ainakaan vielä reilu kahden vuoden ja ehkä kymmenien (tai jopa satojen?) youtube videoiden jälkeen en montaa kertaa ole pitkissä vedoissa onnistunut kunnolla ilman sivumakuja.

Nopeissa vedoissa esim hampurilaispihvit tuo viisseiska on todella mukava käyttää, mutta kyllä musta taitaa kevään mittaan tulla pellettimies.
Ethän ole laittanut lihoja liian nopeasti grilliin? Pelkillä hiilillä vetäessä pitää odotella, että savu muuttuu sankasta valkoisesta lähes näkymättömäksi siniseksi savuksi, aivan kuten @Juzzi tuossa edellä mainitsi. Sama pätee savustuspalojen kanssa, jos laitat palat hiilille ja heti perään lihat grilliin, niin aivan varmasti lihaan tulee kitkerä maku. Pitää odottaa että sankin savu hälvenee ja sitten vasta lihat grilliin.

Paras loppumaku savusta saadaan, jos savu kulkee hiilien läpi, tavallaan suodattuen. Kamadossa toiset tapaa tehdä niin, että savustuspalat laitetaan alaluukusta hiilien alle ja päälle tippuva kuuma tuhka ja pienet hiilet tuottavat savua joka nousee hiilien läpi. Itse tuota kokeilin joskus, mutta ei toiminut lainkaan, kun käytössä pitäisi luultavasti olla hiilikori. Ei tuon vakio pohjaritilän läpi tule mitään muuta kuin jäähtynyttä tuhkaa. Pitäisi löytää tuohon 18" Mustangin M kamadoon sopiva hiilikori ja yrittää uusiksi. Olen itse tehnyt pari viime kertaa niin, että kasaan hiiliä enemmän reunoille, niin että keskelle jää kuoppa. Sitten sytytän keskeltä ja kun hiillos on keskeltä hyvä, niin savustuspalat keskelle ja hiilihangolla siirtelen reunoilta hiiliä keskelle niin että palat peittyy.
 
Ethän ole laittanut lihoja liian nopeasti grilliin? Pelkillä hiilillä vetäessä pitää odotella, että savu muuttuu sankasta valkoisesta lähes näkymättömäksi siniseksi savuksi, aivan kuten @Juzzi tuossa edellä mainitsi. Sama pätee savustuspalojen kanssa, jos laitat palat hiilille ja heti perään lihat grilliin, niin aivan varmasti lihaan tulee kitkerä maku. Pitää odottaa että sankin savu hälvenee ja sitten vasta lihat grilliin.
Todennäköisesti olen tehnyt kaikki nämä virheet. Monesti olen yrittänyt odotella, että savu muuttuu puhtaammaksi, mutta yleensä silloin savustuspuukin on jo palanut melkein loppuun.

Mites sitten kun porukka käyttää esimerkiksi hyvin yleistä snake methodia, missä savupuut on aseteltu valmiiksi käärmeen päälle? Eihän siinäkään odotella, että savu muuttuu ”puhtaammaksi” vaan liha käytännössä on jo grillissä valmiina silloin kun savustuspuu syttyy ja alkaa tuottamaan sitä sakeaa savua.
 
Hyvä kysymys, en ole koskaan snakella tehnyt mitään.
 
Onkos tollanen mustangin offset georgia järkevä tollaseksi offset grilliksi vai onko jotain selkeästi parempaa tarjolla. Hintapuoli ei sinänsä ole ongelma vaikka maksaisikin vähän enemmän, mutta mitään jj's custon 3000€ laitetta en ole kuitenkaan hankkimassa. Grillailin kerrostaloasujana aina pallogrillillä hiilillä mutta se grilli oli suht entinen, kun muutettiin ja saatiin kämpän mukana perus kaasugrilli vähävaivaiseen grillailuun. Kaipaisin kuitenkin tollasta 2 in 1 hiilivehjettä, missä vois vetää suoraan tulipesän ritilällä paistopintaa pihveihin, mutta savustusoptiokin olisi.
 
Itsellä Oklahoma Joen vastaavaa 400:lla kokeilussa ja ollut erittäin tyytyväinen.
Screenshot_2022-09-04-18-49-47-38_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12.jpg
 
Googlasin ton grillin ja jostain syystä sitä on kaikenmaailman elektroniikkaliikkeillä ja vpd:llä myynnissä :D. Täytyy perehtyä tuohonkin kuitenkin, aika samoissa hinnoissa liikkuu.
 
  • Tykkää
Reactions: Six

Jep :lol: . Itse 'tuunannut' sitä vielä Ytuubin ohjeilla, eli lisäkustannuksia, eli tiivistenauhaa lisännyt, lisälämpötilamittari, rasvaämpäri ja hiilikori. Lähes kaikki saa edullisesti Amazonista. Datasystemistä ostin.
 
Onkos tollanen mustangin offset georgia järkevä tollaseksi offset grilliksi vai onko jotain selkeästi parempaa tarjolla. Hintapuoli ei sinänsä ole ongelma vaikka maksaisikin vähän enemmän, mutta mitään jj's custon 3000€ laitetta en ole kuitenkaan hankkimassa. Grillailin kerrostaloasujana aina pallogrillillä hiilillä mutta se grilli oli suht entinen, kun muutettiin ja saatiin kämpän mukana perus kaasugrilli vähävaivaiseen grillailuun. Kaipaisin kuitenkin tollasta 2 in 1 hiilivehjettä, missä vois vetää suoraan tulipesän ritilällä paistopintaa pihveihin, mutta savustusoptiokin olisi.

Itse ehdottaisin Kamado grilliä noilla spekseillä. Sillä voi savustaa, paistaa kuumassa ja vielä lisäksi pelittää pizza uuninakin. Tietty riippuu vähän budjetista ja siitä kuinka ison grillausalan tarvitsee onko tämä vaihtoehto.
Big Green eggit kannattaa unohtaa heti, ne on niin ylihintaisia.

Kamado on kyllä tuttu, mutta tässä olis ehkä hakusessa vähän tollanen isompi grillausala ja mulla toisaalta on erikseen myös pizzauuni, joten senkään puolesta kamadolle ei ole oikeastaan tarvetta.
 
Onko kukaan bongannu pieniä kamadoja et olis missään alessa?
Ite ruvennu sellasta nyt miettii mustang L vierelle...
 
Nyt on pari kertaa tullut käytettyä tuota Traegerin pro22 pellettigrilliä ja täytyy sanoa, että on kyllä mainio peli. Näillä kokemuksilla vihdoinkin grillaaminen on sitä mitä se pitääkin olla. Traeger ja weberin pallogrilli yhdistelmällä mennään nyt ja pallolla lähinnä suorat grillaukset ja tietysti reverse searin sear osuus. Hidas kypsennys pelleteillä.

Ainut miinus, että nämä traegerin omat lämpömittarit (2kpl) näyttää ihan mitä sattuu. Arviolta 15-20 astetta enemmän kun todellinen lämpötila. Onko muilla vastaavia kokemuksia?
 
Miten korkeelle tuommosessa pellettigrillissä saa lämmöt? Onko niin, ettei toimi ainoana grillinä? Onko oltava joku Sear grilli toisena?
 
No omasta mielestäni pitää olla erikseen sear grilli. Kyllä tuossa lämmöt saa johonkin 200 asteeseen, mutta eipä se mielestäni kunnon hiilellä käristämistä voita millään. Enkä aio edes kokeilla. Mielummin tuolla kypsennys ja searit sitten pallolla sen päälle.
 
Eilen oli ensimmäinen kunnon tulikoe Traegerin pellettigrillillä, kun tein perinteisen pulled porkin. Lihana toimi 1,2 kiloinen hk:n kassler. Lihasta tuli todella hyvän makuinen, mutta ei ihan niin helposti revittävä kuin olisin toivonut. Homma meni näin:

Edellisenä iltana injektoin suolavettä lihaan ja seuraavana aamuna rubit pintaan. Grilli 107 asteen pyyntiin, joskin todellinen lämpötila keskimäärin 100-104. Liha sisään ja ensimmäiset noin 4 tuntia tuossa lämmössä paljaaltaan. Pari kertaa kostutin pinnan suihkuttamalla coca-colaa.

Neljän tunnin jälkeen sisälämpö lihassa oli vähän päälle 60 astetta ja tässä kohtaa käärin lihan butchers paperiin ja laitoin metallivuoan päälle ja takaisin grilliin. Nostin myös grillin lämpötilan 120 asteeseen.

Johonkin 82 asteeseen (n. 8 tuntia grillausta kokonaisuudessaan takana) asti liha kypsyi hyvin, mutta sitten stallasi vähän liian kauaksi aikaa, niin päätin heittää lihan pois paperista ja pistää valurauta uunivuokaan ja sopivasti nestettä pohjalle.

Tuossa uunivuoassa liha kypsyikin sitten reilussa tunnissa johonkin 93-95 asteeseen ja tässä kohtaa otin sen vuokineen päivineen tunnin lepoon sisälle. Sen jälkeen kun aloin repimään, niin osa lihasta tuntui tosi kuivalta, ja pieni osa ehkä 1/3 osaa köntistä oli sitten mehukkaampaa.

Missä meni vikaan, ettei ihan täydellistä lopputulosta saavutettu?
 
Lihan palasesta nuo joskus on kiinni kuinka siihen osuu läskiä josta se paras maku tulee. Mitä isompi lihanpala sen tasalaatuisempaa yleensä tulee. Tuommoinen 1.2kg saattaa olla vähän nafti Joskus läskiä on liian vähän ja se on vähän voivoi. Liha revitään juuri sen vuoksi että sen revityn koostumus saadaan tasaiseksi. Eli kuivaa lihaa ja läskiä sopivasti joka haarukalliseen.
Aika paljon olet jaksanut puuhailla asian eteen, itselläni normaali prosessi on laittaa WSM 120 asteeseen ja alussa pari klapia savupuuta, seuraavan kerran avaan kannen kun lämpömittari näyttää minimissään 93. En liota lihanpalaa mitenkään etukäteen, laitan ehkä sinappia pintaan ja siihen rub päälle joskus ilman sinappia. Joskus laitan rubit vasta kun wsm lämpiää.
 
Tämä kävi itsellänikin mielessä, että voi johtua myös lihapalasta. Ensi kerralla aion laittaa suoraan lämmöt 120 asteeseen ja ensimmäiset 3-4h siinä ja sen jälkeen suosiolla vuokaan, missä loppu lämpö pitäisi tulla huomattavasti nopeammin, jolloin kokonais grillausaika jäisi johonkin 7 tuntiin.

Tuskin tuo köntti kuitenkaan hirveästi ottaa savua enää 4 tunnin jälkeen jos sisälämpö alkaa olla jo jossain 55-65 asteessa. Hieman korkeammalla grillin lämmöllä myös barkki muodostuu varmaan paremmaksi? Nyt jäi pitkästä grillauksesta huolimatta barkki hieman vaatimattomaksi.

Muuten kyllä erittäin tyytyväinen tuohon Traegerin helppouteen ja siihen lempeään savun makuun, minkä se lihaan tuottaa. Aiemmat viritykset weberin pallolla tuotti aina omasta mielestä liian kitkerän ja voimakkaan savun lihaan. Ja kyllä, tiedän etten vaan osaa.
 
Onko kukaan bongannu pieniä kamadoja et olis missään alessa?
Ite ruvennu sellasta nyt miettii mustang L vierelle...

Mikä ajatus hankkia pikku kamado isomman kaveriksi?
Jos mielessä että helpompaa paistella paketti makkaroita, niin ennemmin hommaa jonku pienen kaasugrillin, joka lämpeää nopeasti makkaroita varten?
 
Kuluttaa vähemmän hiiliä pienemmällä määrällä kypsennettävää, vaihtelu, eipä kai siinä sen kummempaa pointtia ole.

Tällä hetkellä on mastertouch kakkosena mutta eipä sitä ole ikinä mitään järkeä käynnistää kun on vielä isompi ku kamado…

Kaasugrilliä tähän talouteen ei enää tule vaikka mikä olisi, sillä voi se itse ruoanlaitto olla helpompaa mutta kaikki muu paska mitä se vaatii tekee siitä kokonaisuutena paljon hitaamman kuin hiiligrillistä.
Se vitun kamala siivoaminen kun se ei itse polta rasvoja pois, ja sen kaasupullon siirtely, ja se letkun tarkastelu…
Sen lisäksi ruoka maistuu paljon huonommalta kuin hiilillä, ei vittu ikinä enää.
 
Eilen oli ensimmäinen kunnon tulikoe Traegerin pellettigrillillä, kun tein perinteisen pulled porkin. Lihana toimi 1,2 kiloinen hk:n kassler. Lihasta tuli todella hyvän makuinen, mutta ei ihan niin helposti revittävä kuin olisin toivonut. Homma meni näin:

Edellisenä iltana injektoin suolavettä lihaan ja seuraavana aamuna rubit pintaan. Grilli 107 asteen pyyntiin, joskin todellinen lämpötila keskimäärin 100-104. Liha sisään ja ensimmäiset noin 4 tuntia tuossa lämmössä paljaaltaan. Pari kertaa kostutin pinnan suihkuttamalla coca-colaa.

Neljän tunnin jälkeen sisälämpö lihassa oli vähän päälle 60 astetta ja tässä kohtaa käärin lihan butchers paperiin ja laitoin metallivuoan päälle ja takaisin grilliin. Nostin myös grillin lämpötilan 120 asteeseen.

Johonkin 82 asteeseen (n. 8 tuntia grillausta kokonaisuudessaan takana) asti liha kypsyi hyvin, mutta sitten stallasi vähän liian kauaksi aikaa, niin päätin heittää lihan pois paperista ja pistää valurauta uunivuokaan ja sopivasti nestettä pohjalle.

Tuossa uunivuoassa liha kypsyikin sitten reilussa tunnissa johonkin 93-95 asteeseen ja tässä kohtaa otin sen vuokineen päivineen tunnin lepoon sisälle. Sen jälkeen kun aloin repimään, niin osa lihasta tuntui tosi kuivalta, ja pieni osa ehkä 1/3 osaa köntistä oli sitten mehukkaampaa.

Missä meni vikaan, ettei ihan täydellistä lopputulosta saavutettu?
Yleensähän kassler on jo valmiiksi suolattua. En tiedä onko sen suolavedellä lisäpumppaamisesta ainakaan hyötyä. Itsekin olen maustettua omenamehua injektoinut mutta näinköhän se ja mitään tekee jos siis muuten kosteutuksesta on pidetty huolta.

Kannattaa kokeilla lapaa seuraavaksi, on yleensä läskisempää.
 
Yleensähän kassler on jo valmiiksi suolattua. En tiedä onko sen suolavedellä lisäpumppaamisesta ainakaan hyötyä.
Öööö. Eihän ole. En ainakaan itse mitään valmiiksi suolattuja tai varsinkaan marinoituja lihanpaloja ostele ikinä. Paitsi joulukinkun.
 
Näitä valmiiksi suolattuja ne pienemmät vakuumipalat nimenomaan monesti on.
 
Tämä kävi itsellänikin mielessä, että voi johtua myös lihapalasta. Ensi kerralla aion laittaa suoraan lämmöt 120 asteeseen ja ensimmäiset 3-4h siinä ja sen jälkeen suosiolla vuokaan, missä loppu lämpö pitäisi tulla huomattavasti nopeammin, jolloin kokonais grillausaika jäisi johonkin 7 tuntiin.

Tuskin tuo köntti kuitenkaan hirveästi ottaa savua enää 4 tunnin jälkeen jos sisälämpö alkaa olla jo jossain 55-65 asteessa. Hieman korkeammalla grillin lämmöllä myös barkki muodostuu varmaan paremmaksi? Nyt jäi pitkästä grillauksesta huolimatta barkki hieman vaatimattomaksi.

Muuten kyllä erittäin tyytyväinen tuohon Traegerin helppouteen ja siihen lempeään savun makuun, minkä se lihaan tuottaa. Aiemmat viritykset weberin pallolla tuotti aina omasta mielestä liian kitkerän ja voimakkaan savun lihaan. Ja kyllä, tiedän etten vaan osaa.
Barkin saa tuhottua helposti wrapilla, itse en käytä folioita tai Butcher paperia kuin ribseihin 321 metodilla. Lämmöllä ei barkin muodostuminen parane, ainakaan omien kokemusten mukaan.
 
Näitä valmiiksi suolattuja ne pienemmät vakuumipalat nimenomaan monesti on.
Joo mulla oli se hk:n joku 2,5 kilon pala ja siinä ei kyllä valmiiksi suolaa ollut. Ja monesti ostan nämä vielä ihan suoraan lihatiskiltä. Mutta eipä tuossa atriankaan palassa mikään kovin tymäkkä suola ole.
 
Markettien lihatiskeihin ne lapataan yleensä niistä HK:n tai Atria samaisista pakkauksista, joilla ne täyttää ne hyllytkin eli sikäli ihan turhaa jollei tiskissä ole pientuottajien tuotteita. Näkeehän sen palan tietysti ehkä vähän paremmin siinä tiskissä mutta aika geneeristähän se kassler kuitenkin on.
 
Kuluttaa vähemmän hiiliä pienemmällä määrällä kypsennettävää, vaihtelu, eipä kai siinä sen kummempaa pointtia ole.

Tällä hetkellä on mastertouch kakkosena mutta eipä sitä ole ikinä mitään järkeä käynnistää kun on vielä isompi ku kamado…

Kaasugrilliä tähän talouteen ei enää tule vaikka mikä olisi, sillä voi se itse ruoanlaitto olla helpompaa mutta kaikki muu paska mitä se vaatii tekee siitä kokonaisuutena paljon hitaamman kuin hiiligrillistä.
Se vitun kamala siivoaminen kun se ei itse polta rasvoja pois, ja sen kaasupullon siirtely, ja se letkun tarkastelu…
Sen lisäksi ruoka maistuu paljon huonommalta kuin hiilillä, ei vittu ikinä enää.

Minulla voisi olla pieni kamado myytävänä. Cellon 15" varustepaketilla.
Eli nämä grilli ja varustepaketti. Turusta löytyy.
 
Tilasin juuri ensimmäisen kamadon, pitkiä savuja ootellessa jo mietin mihin tän sijottaisi.

Onko noi kamadot miten paloturvallisia olla puisella terassilla vai pitääkö näille rakentaa joku kiveys? Entä onko jengillä katoksien alla, värjääkö pahasti rasvalla katteet / sulaako katemuovit.
 
Ei ne nyt alaspäin mitään sytytä.
 
Tilasin juuri ensimmäisen kamadon, pitkiä savuja ootellessa jo mietin mihin tän sijottaisi.

Onko noi kamadot miten paloturvallisia olla puisella terassilla vai pitääkö näille rakentaa joku kiveys? Entä onko jengillä katoksien alla, värjääkö pahasti rasvalla katteet / sulaako katemuovit.

Jotkin hiilet (marabu) on vähän "kipinöineet" syttyessään, mulla kamado terassi-katoksen alla kivetyksen päällä, mut ei ne kipinät ole lentäny kauas tai aiheuttaneet mitään palo vaaraa.
 
Puisella terasilla minulla on. Kerran pääsi piippusytyttimestä kekäle putoamaan terassille ja siitä jäi jälki.
 
Tilasin juuri ensimmäisen kamadon, pitkiä savuja ootellessa jo mietin mihin tän sijottaisi.

Onko noi kamadot miten paloturvallisia olla puisella terassilla vai pitääkö näille rakentaa joku kiveys? Entä onko jengillä katoksien alla, värjääkö pahasti rasvalla katteet / sulaako katemuovit.
Meillä ollut komposiittiterassilla nyt viisi vuotta ja kuten tuossa sanottiinkin ettei nuo juurikaan alaspäin kuumenna. Siihen kannattaa varautua, että rasva ja tuhkat tulevat sotkemaan terassin.
 
Itellä grillin alle tarkoitettu matto. Suojaa rasvalta yms. Toki sen alla olevat laudat päivettyy erilailla.
 
Eniten huomioisin mitä terassin alla on. Sahanpuru/kuiva nurmikko/heinä jne roska ja lehdet jotka kuivana syttyvät helposti kipinä/hiilien pudotessa.

Terassilla itselläni grillausmatto, sen päällä kamadot.
 
Ehdottomasti grillin alle tarkoitettu matto. Kamadoon helposti sujahtaa noita isompia lihoja, joista tippuu sitä kuumaa rasvaa joka jättää ikävän jäljen terassille.

Myös pientä tuhkaa tulee helposti tuhkaluukusta ulos, joka helposti jää kengän alle joka vaan leviää terassille entistä enemmän.

Tuhkaimuri oli täällä jo aikaisemmin mainittu ja sellaisen hankin myös itse. Älyttömän näppärä laite Kamadon puhdistukseen.
 
Puisella terasilla minulla on. Kerran pääsi piippusytyttimestä kekäle putoamaan terassille ja siitä jäi jälki.

Itse lopetin piippusytyttimen käytön tämän vuoksi. Sytyttimen etu on aika pieni ja käytettäessä saattaa kekäleitä päästä tippumaan.
 
Piippusytyttimen käyttö on noloa, varsinkin kamadossa joka on muutenkin jo malliltaan kuin iso piippusytytin :D

Itse ostin mustangin puhaltimen jonka voi kiinnittää kamadon alaluukkuun ja se vetää sellasella tahdilla ilmaa sisään että tarvittaessa saa varmasti kamadonsa halki talvella:D
Pienempään kakkoskamadoon toi ei sovi, mutta ihan hyvä vaan meinaan kun sitä pitää kädessä 10cm päästä alaluukusta ja osoittaa sinne niin se on silti niin tehokas että tuhkaa lensi ulos kamadosta ja liekit nousi oikeen pirun korkeelle ulos kamadosta…

Tota käytän sit pahimmissa vesisateissa tai sitten jos on vaan älytön kiire.

Muissa tapauksissa mä nautin hiiligrillin sytyttämisestä, mahdollisimman vähällä avustuksella, ja itseasiassa tännekkin kirjoitin kamadon hommaamisen jälkeen valitusta siitä että mulla on hankala saada grillauksen fiilistä sen kanssa kun se on niin älyttömän helppo sytyttää, pohdin jopa sen myymistä sen takia :D

Harmikseni kamado on sitten kaikelta muulta osin niin valovuosia edellä weber mastertouchia että olen asian kanssa oppinut elämään.:)
 
Piippusytytin on elinehto kesällä kun teinit ramppaa edestakaisin reissuiltaan ja parhaimpina(?) päivinä Weber kettle lämmitetään kuusi kertaa makkaroille, lihalle, halloumille, maissille, mitä nyt kukin haluaa.
 
Itse lopetin piippusytyttimen käytön tämän vuoksi. Sytyttimen etu on aika pieni ja käytettäessä saattaa kekäleitä päästä tippumaan.
Aika harvoin tulee enää käytettyä. Alkuun opetellessa tuli käytettyä ja vieläkin joskus saattaa olla hyötyä hiilistä riippuen. Sähkölämmittimiä ja -puhaltimia ei tule mökillä käytettyä kun ei ole sähköjä.
 
Alkaa riittämään grillin uusiminen 2-3 vuoden välein. Nyt viimeisin, ihan siisti, verkkokauppa.comin Anton Oliver GS-300 on palvellut, hetkinen... Olikin hankittu 2016. Sehän on merkittävä ikä 179e grillille. Eli kysymykseen, onko Weber sellainen, joka kestää "isältä pojalle"? Edes 10 vuotta? Ovatko tupla- ja triplahinnat perusteltuja?

Nykyisen Anton Oliverin ulkopinnat, polttimot ja runko lähes virheettömät. Rasvapelti alkaa olla puhki. Uuden voisi teettää paikallisesti, tuskin montaa kymppiä maksaa. Lämmönjakolevyt alkavat niin ikään olla tiensä päässä. Samoin runko niiltä osin, missä polttimo lepää. Saisi tätä varmaankin vielä elvytettyä.
 
Ehdottomasti Weber 10 vuoden takuulla. Onhan noissa esimerkiksi Spirit II malleissa kaikille osille 10 vuoden takuu, joten aika huoletta pitäisi saada käytellä. Oletetun kestävyyden lisäksi noissa saa paljon muitakin etuja halvimpiin grilleihin verrattuna. Viime keväänä ensimmäinen Weber (Spirit II S-320) otettu käyttöön ja paluuta ei enää ole.
 
Itse juuri tuossa viime vuonna myin Weberin Spiritin, joka oli ollut itselläni käytössä 6vuotta ja torista sain vielä 180e kaasupulloineen sen myytyä.

Siskolla ja äidillä on ollut aina noita 200e grillejä ja sitten niitä saa vaihtaa pari-kolmen vuoden välein niin ei sekään tule halvaksi.

Mutta edelleen kaikken tärkein on se grillin puhtaana pito. Sitä ei voi myöskään Weberin kohdalla unohtaa.
 
Unohtaa sen kaasumikron ja tilalle kamado.
Ei tarvii putsailla, eikä uusia 3 vuoden välein.
Ja ruokakin maistuu paremmalle ku perus uunista. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Six
Tuli rakennettua kesällä isompi terassi ja pitäisi täydentää ooni kodan, weberin kaasu- ja hiiligrillin kaveriksi kamado. Kun rajaksi laittaa 1000€ niin nämä kaksi grilliä pomppaa esiin:

Varustelista näyttää hyvin yhtenevältä molemmissa, evolvessa mielestäni tuo yläpuolen ilma-aukko on fiksumpi jos taivasalla grillaa. Bonoa taas puoltaa se, että sen voisi käydä itse hakemassa niin säästäisi rahtihinnat. Molemmissa keraamisilla osilla ensimmäiselle omistajalle elinikäinen takuu. Bono ollut pidempään markkinoilla ja evolve on varsin uusi yritys. Otti noista kumman tahansa niin lienee saavan aika samanlaatuista tavaraa?

Onko kamadoon jotain "pakollista" lisävurestatta mikä on hyvä hankkia heti? Jonkin verran erilaista sälää jo hiiligrillaus harrastuksen myötä löytyy..
 
Ehdottomasti Weber 10 vuoden takuulla. Onhan noissa esimerkiksi Spirit II malleissa kaikille osille 10 vuoden takuu, joten aika huoletta pitäisi saada käytellä. Oletetun kestävyyden lisäksi noissa saa paljon muitakin etuja halvimpiin grilleihin verrattuna. Viime keväänä ensimmäinen Weber (Spirit II S-320) otettu käyttöön ja paluuta ei enää ole.
Aivan, en muistanutkaan tuota takuuta. Sitten pitäisi löytää Weberit jostain tarjouksesta, aika harvoin sellaisia on kyllä tullut vastaan.
Siskolla ja äidillä on ollut aina noita 200e grillejä ja sitten niitä saa vaihtaa pari-kolmen vuoden välein niin ei sekään tule halvaksi.
Pakko sen verran kommentoida, että tuon Anttonin ikä kyllä todella yllätti. Olin ajatellut, että se on ollut sen 2-3 vuotta, mutta 7 vuotta on tuolle jo pitkä aika. Ja on ollut kyllä käytössä.
Unohtaa sen kaasumikron ja tilalle kamado.
Ei tarvii putsailla, eikä uusia 3 vuoden välein.
Ja ruokakin maistuu paremmalle ku perus uunista. :)
Niin, itse kyllä grillaan, en lämmitä. Ja onhan kaasugrillin ja kamadon käyttö ihan erilaista.
 
Onko kamadoon jotain "pakollista" lisävurestatta mikä on hyvä hankkia heti? Jonkin verran erilaista sälää jo hiiligrillaus harrastuksen myötä löytyy..

Hiilikori. Hiilet palaa paremmin ja puhtaammaksi. Helpompi myös putsata.

Valurautainen parila, mielestäni hintaa nähden tuo käyttömukavuutta ja helpoutta grillaukseen, jos tykkää vaikka pieniä paistinperunoita käyttää.

Tuhkaimuri kyllä erittäin kiva lisä putsaukseen, mutta pärjää ilmankin.

Ota kahta eri grillihiiliä heti. Pitkiin vetoihin kovapuuhiiliä ja elä käytä niitä perus grillaukseen vaan ota esim. Marienburgia normaaliin grillaukseen.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
297 588
Viestejä
5 075 575
Jäsenet
81 335
Uusin jäsen
Kosminen kettu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom