Ylinopeus (kameravalvonta)

Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Luukkonen sanoi: "En myöskään hyppää tielle itsemurha aikeissa, mutta kävelen selvästi tielle ja autot väistää."

Mikä tuossa saa sinut kuvittelemaan, että hän olisi rynnimässä ajoradalle katsomatta? Oikeasti, lukekaa niitä muiden kommentteja ennen oman tajunnanvirran suoltamista.
Ei ne kaikki Hesassa päälleajetut ole sinne suojatielle hypänneet. Vaan olettaneet, että
autoilija heidät huomaa. Liikenteessä on paljon muitakin asioita huomattavana kuin jalankulkijat. Minä ainakin suosittelen olemaan varovainen, mukavampi kävellä terveenä.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637

No shit sherlock, onko joku ollut tästä eri mieltä? Sen lisäksi että on mukavampi kävellä terveenä, on myös mukavampi ylipäätään liikkua kun kaikki noudattavat liikennesääntöjä.

Moni kuolee liikenteessä liikennevälineestä huolimatta ihan omaa tyhmyyttään tai varomattomuuttaan, mutta ei se siltikään tarkoita että kaikkien muiden pitäisi unohtaa omista oikeuksista huolehtiminen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 126
Luukkonen sanoi: "En myöskään hyppää tielle itsemurha aikeissa, mutta kävelen selvästi tielle ja autot väistää."

Mikä tuossa saa sinut kuvittelemaan, että hän olisi rynnimässä ajoradalle katsomatta? Oikeasti, lukekaa niitä muiden kommentteja ennen oman tajunnanvirran suoltamista.

Kyllä se nyt vain on niin, että kun jalankulkija on astumassa suojatielle, tulee ajoradalla kulkevan liikenteen pysähtyä ja antaa tilaa. Näin ei tule tapahtumaan niin pitkään kun kaiken maailman lampaat odottavat tumput suorina siinä suojatien edessä, ettei autoliikennettä enää olisi ja joka kerta kun tällaista tapahtuu, se antaa ohittaville autoilijoille vain vahvemman signaalin siitä että se on oikein.

Selvät aikeet ja katsekontakti kuljettajaan ovat kaiken a ja o. Ja koska osuman tullessa on turha kinastella siitä kuka oli oikeassa, niin luonnollisesti aina kannattaa jättää itselle sen verran pelivaraa, että pystyy väistämään tiukassa paikassa.
Ei kukaan ole väittänytkään että Luukkonen säntäisi sinne suojatielle itsemurha-aikeissa. Se nyt on vaan niin että ei ne kaikki autoilijat ole ajantasalla. Ei edes täällä helsingissä. Siinä ajon aikana on monta muuta juttua mihin kuskit kiinnittää huomionsa, eikä välttämättä siihen liikenteeseen 100%. Eilen viimeksi Mannerheimintiellä, ennen Tullinpuomia taksi veti iloisesti oikeaa kaistaa ohi vaikka vasemmalle ryhmittynyt auto oli pysähtynyt suojatien eteen. Onneksi jalankulkija ei ehtinyt sille oikealle kaistalle, sen verran vauhdilla meni ohi että jälki olisi ollut rumaa.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Saatais kannattaa laittaa Lotto vireille, jos noin hyvätuurinen olet (oletan että katsomatta) sinne eteen astelet?

Ongelma tuossa on, että autot pysähtyvät vaikka ei siellä suojatielle ketään ole edes tulossa
=> kaikki autoilijat eivät aina pysähdy, useimmat sentään hiljentävät.
Kovan riskin olet valmis ottamaan, autoilijalla saataa olla huomio aivan muualla, esim. miettii aamuista riitaansa puolisonsa kanssa tai katsoo nopeuttaa mittarista peltipoliisin pelossa.
Niin sieltä saattaa tulla siviilipoliisikin virkatehtävissä ja vauhdilla. Itse katson mieluummin kuin otan riskin.
Hyvin useassa Hesan risteyksessä on kamerat, niitä sitten katsellaan vahingon sattuessa. Tapaturman seurauksia ne eivät tietenkään estä.
Lue se mun eka viesti, en todellakaan hyppää eteen itsemurha aikeissa katsomatta ensin sivuille, mutta teen myös selväksi että minä en väistä.

Et kuitenkaan omista autoa tai sinulla ei ole ajokorttia..?

"Mikäli poliisi havaitsee tällaisen tilanteen, jossa suojatien yli ajetaan pysähtymättä ja mukana on vielä jalankulkijakin, asia käsitellään vakavana piittaamattomuutena ja siitä seuraa sakkojen lisäksi ajokieltoa, eli kortti lähtee niin sanotusti kuivumaan."
Poliisi: Eikö tärkeä suojatiesääntö ole yhtään tuttu? – ”Kortti lähtee heti” - Pietar.in
On mulla kortti ja siinä lähes kaikki kirjaimet, ajan autoa tai prätkää päivittäin ja julkisia käyttänyt viimeeksi +20v sitten kun olin alaikäinen.

Tiedän myös liikennesäännöt ja noudatan niitä, olin sitten millä tahansa liikenteessä.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Luukkonen sanoi: "En myöskään hyppää tielle itsemurha aikeissa, mutta kävelen selvästi tielle ja autot väistää."

Mikä tuossa saa sinut kuvittelemaan, että hän olisi rynnimässä ajoradalle katsomatta? Oikeasti, lukekaa niitä muiden kommentteja ennen oman tajunnanvirran suoltamista.

Kyllä se nyt vain on niin, että kun jalankulkija on astumassa suojatielle, tulee ajoradalla kulkevan liikenteen pysähtyä ja antaa tilaa. Näin ei tule tapahtumaan niin pitkään kun kaiken maailman lampaat odottavat tumput suorina siinä suojatien edessä, ettei autoliikennettä enää olisi ja joka kerta kun tällaista tapahtuu, se antaa ohittaville autoilijoille vain vahvemman signaalin siitä että se on oikein.

Selvät aikeet ja katsekontakti kuljettajaan ovat kaiken a ja o. Ja koska osuman tullessa on turha kinastella siitä kuka oli oikeassa, niin luonnollisesti aina kannattaa jättää itselle sen verran pelivaraa, että pystyy väistämään tiukassa paikassa.
Juuri näin. :tup:
 
”diginatiivi”

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
994
Lue se mun eka viesti, en todellakaan hyppää eteen itsemurha aikeissa katsomatta ensin sivuille, mutta teen myös selväksi että minä en väistä.

On mulla kortti ja siinä lähes kaikki kirjaimet, ajan autoa tai prätkää päivittäin ja julkisia käyttänyt viimeeksi +20v sitten kun olin alaikäinen.

Tiedän myös liikennesäännöt ja noudatan niitä, olin sitten millä tahansa liikenteessä.
Ei se että sinulla on muutama kirjain kortissa kerro mitään.
Eikä sekään että tietää liikennesäännöt.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 126
Niin, tuo boldaamani lause on melko idioottimainen. Varsinkin jos sen mieltää ohjeeksi.

Kyllä ne pysähtyy, Suomessa ollaan vain niin lapasia ettei uskalleta astua siihen tielle.

En ole koskaan jäännyt auton alle vaikka mun ylitys on tullut "yllätyksenä" autoilijalle, tiukkoja jarrutuksia ja muutamia keskusteluita liikennesäännöistä on käyty.

En myöskään hyppää tielle itsemurha aikeissa, mutta kävelen selvästi tielle ja autot väistää.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Niin, tuo boldaamani lause on melko idioottimainen. Varsinkin jos sen mieltää ohjeeksi.
Varmaan käsitetään tuo kommentti eri tavalla. Koska siinä on mainittu "kävelen selvästi tielle", niin minä ainakin käsitän tuon niin, että ilmaistaan autoilijalle selvästi oma aie astua tielle ja se käsittää samalla myös katsekontaktin. Ei se katsekontakti suojaa vahingoilta, mutta sen perusteella voi tarvittaessa havainnoida autoilijan tekemisiä ja väistää tarvittaessa.
 
Minut sai kommentoimaan toi " ja autoilijat väistää" , edes se, että autoilijalla on katsekontakti ei takaa, että autoilija todella väistää. Varsinkin lapsille soisin opetettavan, "anna sen auton mennä ellei se selvästi pysähdy".
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 126
Minut sai kommentoimaan toi "autoilijat väistää" , edes se, että autoilijalla on katsekontakti ei takaa, että autoilija todella väistää. Varsinkin lapsille soisin opettevan, "anna sen auton mennä ellei se selvästi pysähdy",
Varsinkaan kun on se kaksi kaistaa ja viereltä yksi vetää viereltä ohi suojatien. Ei siinä paljoa katsekontaktit auta.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Minut sai kommentoimaan toi " ja autoilijat väistää" , edes se, että autoilijalla on katsekontakti ei takaa, että autoilija todella väistää. Varsinkin lapsille soisin opetettavan, "anna sen auton mennä ellei se selvästi pysähdy".
Tuota samaahan tässä on toitetettu koko ajan. Ei sinne puskurin alle tietenkään pidä ehdoin tahdoin lompsia. Katsekontakti on vain yksi apukeino lisää saada selville, millä ajatusmaailmalla kuski on liikenteessä. Onhan niitäkin tapauksia olemassa, joissa kuski on jarruttanut ja antanut tietä suojatietä ylittäville (lapsille) ja sen jälkeen tämä onkin yrittänyt ajaa päälle.
Varsinkaan kun on se kaksi kaistaa ja viereltä yksi vetää viereltä ohi suojatien. Ei siinä paljoa katsekontaktit auta.
Ööh, no siis tavallaan se suojatie alkaa tässä mielessä uudestaan sen ekan auton ohittamisen jälkeen, eli toimenpiteet ovat sillä kohdalla kutakuinkin samat. Nämä ovat pahoja paikkoja, mutta kun valvontaa on niin vähän, niin lopputulos on tämä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 126
Joo, turha jankta asiasta tämän enempää. Kukin ylittää suojatien omalla riskillään.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Niin, tuo boldaamani lause on melko idioottimainen. Varsinkin jos sen mieltää ohjeeksi.
Ei sitä ole tarkoitettu ohjeeksi "kävele auton alle", toki sen voi niin mieltää mutta se keskustelu kuuluu sitten tuonne "tyhmät ihmiset" ketjuun.

Idea on näyttää autolle että jalankulkija tulossa ja auton velvollisuus väistää, mutta en mä nyt 5m varomatkalla alle hyppää.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
722
Täytyy kyllä sanoa, että nämä uudet kamerat 4-tien varrella (jkl-heinola) on sijoitettu mitä naurettavimpiin paikkoihin.

Useat ovat joko heti asennettu ohituskaistojen perään samalla kun lasketaan nopeuksia ja/tai niiden avulla tapatetaan nopeus montun pohjalla hyvin usein, vaikka autolla olisi energiaa rullata vapaalla vaikka miten pitkälle. Toinen on sitten ”kaarteet”, joista löytyy tolppa ilman sen erikoisempia syitä.

”Erittäin” taloudellista matkantekoa ainakin.

En ole itse huomannut mitään reaktiota omassa tiekäyttäytymisessäni ainakaan, muuta kuin se, että tulee kytättyä enemmän noita tolppia kuin esim. eläimiä teiden pientareilla. Sekopäät siellä kyllä ajelee ihan yhtä vammaisesti kuin ennenkin, oli tolppia tai ei.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 799

Ja sitten on ne japanilaiset kilometrimittarit, joissa nopeus näytetään sen vakituisen 10km/h yläkanttiin, eikä laadukkaamman navigaattorin hankinta kiinnosta.

"kaarteissa ilman erikoista syytä" voisin kuvitella kameran säästävän tien oikomiskustannuksista kansainvälisesti verrattavaan valtatieksi. Suunnitellulla vastavalla VT26:lla (Hamina-Taavetti (vt7 satamineen-vt6)) on vastaavanlaiseen suunnittelukohde ollut jo vuosia. Kyseessä on 50-60 luvun säästöistä syntynyt turha, jyrkkä kaarre, jossa 60km/h:n alennettu nopeus. Paikalliset ja säännölliset rekkakuskit sen oppivat, mutta muuten epätoivoinen räpellys investoinnin pitkittämiseen.
 
Jep. Tuon lisäksi itsellä tulee mieleen esim. sivuteiden liittymät isolle tielle. Mutta taas toisaalta, sitä vartenhan siellä on kolmiot ja riittävä visuaalinen näkyvyys molempiin suuntiin, että ottakoot kuinka kauan tahansa päästä kääntymään isolle tielle.

Alkaa mennä kohta samaan kategoriaan kuin teiden suolaaminen; ihan turhaa lässytystä ja aiheuttaa peilijäätä enemmän kuin se normaali kauden mukainen lumitilanne. Ei sitäkään ole turhaan laissa säädetty, että talvirenkaat tulee olla käytössä tiettyinä aikoina vuodesta. Mutta tämä toki oma keskustelunsa, käytin vain aasin selkänä kuinka hölmöinä ihmisiä pidetään liikenteessä.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Täytyy kyllä sanoa, että nämä uudet kamerat 4-tien varrella (jkl-heinola) on sijoitettu mitä naurettavimpiin paikkoihin.

Useat ovat joko heti asennettu ohituskaistojen perään samalla kun lasketaan nopeuksia ja/tai niiden avulla tapatetaan nopeus montun pohjalla hyvin usein, vaikka autolla olisi energiaa rullata vapaalla vaikka miten pitkälle. Toinen on sitten ”kaarteet”, joista löytyy tolppa ilman sen erikoisempia syitä.

”Erittäin” taloudellista matkantekoa ainakin.

En ole itse huomannut mitään reaktiota omassa tiekäyttäytymisessäni ainakaan, muuta kuin se, että tulee kytättyä enemmän noita tolppia kuin esim. eläimiä teiden pientareilla. Sekopäät siellä kyllä ajelee ihan yhtä vammaisesti kuin ennenkin, oli tolppia tai ei.
Ei siellä taida ohituskaistojen lopussa olla kuin yksi tai kaksi kameraa. Mitään "nopeuden tapatukseen" keskittyviä tolppiakaan en tuolta väliltä äkkiseltään muista.

Olisi kyllä hyvä, jos jossakin olisi valmiina kartta, jossa on kaikki nämä uudet ja vanhat kamerat listattu, niin ei tarvitsisi kenenkään mutuilla foorumeilla kuinka perseiilleen ja pelkästään sakkotarkoituksessa ne on asennettu. Ja siis sanon tämän ilman mitään vittuilua kenellekään, kun osa niistä kameroista tuntuu tosiaan olevan olemassa pelkästään rahastusta varten. Tökkii vaan kun vähän väliä joku kertoo nähneensä jossakin kameran, joka oli sillä tällä ja tuolla tavalla väärässä paikassa, mutta harvemmin kyetään sitten kuitenkaan tarkemmin kertomaan missä ja mikä se kamera oli ja vielä vähemmän muut voivat varmistaa tapahtumapaikan kuvauksen ja olla joko samaa tai eri mieltä.
 
Tullut ajeltua viimeiset 6kk tuota väliä 2-3 krt edestakaisin viikkotasolla, eli tiedän kyllä missä kamera on, kyse ei ole siitä. En vaan näe niille mitään muuta käytännön arvoa kuin nimenomaan mainitsemasi rahastus. Liikkuvapoliisi lakkautetaan osa kerrallaan ja sitten lyödään tolppia tuo(kin) väylä täyteen.

Sinänsä ymmärtäisin tuon, jos se olisi sillä idealla aikoinaan markkinoitu. Nyt ne tosiaankin ovat vain rahantekovälineitä ja LP:n korvikkeita. Turvallisuus ei ole se ensimmäinen tekijä.
 
Tuo ei nyt ihan pelkästään ollut tarkoitettu sinulle, vaan tässä on yleisesti kuullut näitä heittoja "täysin väärin ja pelkästään rahastuksen vuoksi" sijoitetuista kameroista, mutta ikävän harvoin niille löytyy sitten kuitenkaan sitä todellista sijaintia keskustelun ja väitteiden kaveriksi. Syitä tähän voi olla monia, mutta minä laittaisin rahat sille, että tarinoita on kiva pikkuisen vihastuksissaan paisutella. Kukaan Pastersteinin lisäksi ei pidä niistä tolpista, mutta keskustelu kuitenkin vääristyy, jos ei välitetä faktoista.

Sinäkin tuossa sanoit, että useita kameroita olisi asennettu ohituskaistojen perään, mutta eihän se pidä paikkaansa, kun ei tuolla välillä ole "useaa kameraa" ohituskaistojen lopussa. Siellä on korkeintaan kaksi kameraa sijoitettu niin, että niiden voidaan sanoa olevan ohituskaistojen perässä, enkä muista ovatko nämä molemmat edes samaan suuntaan ajettaessa. Pääosin kamerat on tuolla välillä sijoitettu mielestäni ihan fiksusti risteyksiin. Sille aiemmin keskustellulle Vaajakosken tolpallekin löytyy perusteluita, vaikka itse en niitä niin merkittävinä näekään, että olisin siihen kohdalle tolppaa pystyttänyt.

Valvonnasta yleisesti sen verran, että Liikkuvaa Poliisiahan (LP) ei Suomessa ole erillisenä poliisiyksikkönä ollut enää 2014 jälkeen. Samoja tehtäviä hoitavat paikallispoliisit erillisillä "teemakampanjoillaan" ja kun muilta hommilta ehtivät. Se on selvä, että tolpat eivät LP:n toimintaa korvaa ja että eniten näistä tolpista kärsii tavallinen kansalainen mitättömillä ylityksillään. Satunnaiset kamerapakut ja tutkaustempaukset ovat edelleen pelkona tolppien välillä, mutta todella harvoin niitäkin näkee. Oli miten oli, ne oikeat vaaratapaukset paahtavat jatkossakin sen minkä lystäävät ja missä lystäävät.

Henkilökohtaisesti olen eniten huolissani siitä miten vähän kuljettajien ajokuntoa nykyään valvotaan. Minä en muista nähneeni ainuttakaan ratsiaa ainakaan 10 vuoteen, edes kaupungeissa, saati sitten missään isommalla tiellä. Nykyään tosin rattijuoppojakaan ei oteta kiinni pelkillä puhallusratsioilla, kun porukka vetää ties mitä mömmöjä, jotka eivät näy alkometrille mitenkään.

Liikkuvan poliisin lakkauttaminen vei liikenteen valvonnasta yli 100 000 työtuntia – "raskasta liikennettä valvotaan enää lähinnä teemaviikoilla"
YLLÄTYS – Liikkuvan Poliisin lakkauttaminen olikin huono toimi
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
722
Tuo ei nyt ihan pelkästään ollut tarkoitettu sinulle, vaan tässä on yleisesti kuullut näitä heittoja "täysin väärin ja pelkästään rahastuksen vuoksi" sijoitetuista kameroista, mutta ikävän harvoin niille löytyy sitten kuitenkaan sitä todellista sijaintia keskustelun ja väitteiden kaveriksi. Syitä tähän voi olla monia, mutta minä laittaisin rahat sille, että tarinoita on kiva pikkuisen vihastuksissaan paisutella. Kukaan Pastersteinin lisäksi ei pidä niistä tolpista, mutta keskustelu kuitenkin vääristyy, jos ei välitetä faktoista.
Täydennän sen verran aiempia kirjoituksiani, että tolpat ovat sellaisissa paikoissa, joissa maantieteellisistä (= tien profiili) syistä johtuen nopeus joudutaan jarruttamalla hidastamaan, että kamera ei välähdä.

Etelään päin mennessä:

”Toivakan tolppa”; ohituskaista ennen sitä, jossa nopeusrajoitus 100. Sen jälkeen erittäin pitkä ja jyrkähkö alamäki, jonka pohjalla odottelee 80 rajoitus. Tolppa näkee suoraan montun pohjalle ja jarrut pohjassa saa tulla koko mäen. Risteysalueet itsessään ovat näkyvyyden kannalta mitä parhaimmat mitä tulee esimerkiksi turvallisuuteen. Miksi tolppa?

Seuraavana taitaa tullakin vasta Leivonmäen jälkeen ennen Joutsan hätälaskeutumiskenttää oleva tammibaarin risteysalue. Aika pitkälti sama tilanne kuin aiemminkin; 100 rajoituksella oleva ohituskaista ja sen jälkeinen siirtymä tolpalle (mutuarvio 800m?). Juuri ennen tolppaa 80 rajoitus ja jarrutellen risteysalueelle, jossa erittäin hyvä näkyvyys molempiin suuntiin.

Seuraava onkin kentän jälkeinen osuus, jossa tullaan taas yli 100kmh nopeudella viettävään alamäkeen, jossa ainakin minulla pysyy vauhti yllä pitkälle yli tolpan, ellen sitä itse hidasta. Alueella on liityntäkohta tai risteysalue, millä sitä ikinä tuleekin kutsua. Mutta edelleen, näkyvyys on todella hyvä kaikilla osapuolilla. Ei voi olla yllätys autoilijoille, että jos tulet kolmion takaa niin joudut ottamaan rauhassa sen risteyksen haltuun ja miettimään ehditkö mennä vaiko et.

Seuraava kyseenalainen sijainti on Hartolan jälkeinen ohituskaista ennen pölkkybaaria (Pohjolan raittia). Ohituskaista, 100kmh, alamäki ja älyttömän selkeä ja hyvä näkyvyksinen liittymäkohta. Jarrutellen taas 80kmh ettei tule räpsyjä.

Sysmä/Nuoramoinen risteys ihan samanlainen kuin aiemmat. Näkyvyys jälleen erittäin hyvä.

Onkiniemen / Liikkuvan kiven tolppa taas on todella hyvä, koska siellä näkyvyys on huono.

Pohjoisen suuntaan mentäessä ovat aikalailla peilikuvat.. en nyt äkkiseltään muista, että siellä mitään isoja eroavaisuuksia olisi tilanteisiin.

Toki näitä oppii varomaan ja muistamaan, mutta kun se ei ole autoilun tarkoitus. Se ei ole muistipeli, vaan sen tulee olla sellaista, että se focus pysyy oleellisissa asioissa (muu liikenne, eläimet, oma vireystaso jne). Siitä turvallisuus muodostuu, eikä siitä, että lätkitään tolppia joka ikiseen paikkaan missä niitä ei vielä ole.

Toki olen tietyllä tavalla ärsyyntynyt näihin tolppiin, mutta se ei johdu siitä, että olisin kaahari tai muuten vain kiukuttelisin valtiolle. Kyseenalaistan näiden järkevyyden ja sen taustatarinan, jolla ne on teiden varsille saatu hankittua.

Ja noh, kyllähän se aina jarruttaessa laittaa miettimään että tämäkö se on polttoainetehokasta ajamista... (kaikki ihmiset eivät aja tuota tietä niin paljoa, että oppisivat ennakoivasti rullailemaan tolpalta tolpalle, vaan se on nimenomaan sitä jojo-efektiä liikenteessä).
 
Viimeksi muokattu:

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Täydennän sen verran aiempia kirjoituksiani, että tolpat ovat sellaisissa paikoissa, joissa maantieteellisistä (= tien profiili) syistä johtuen nopeus joudutaan jarruttamalla hidastamaan, että kamera ei välähdä.

Jos tarkastellaan vaikka aluksi Jyväskylästä Heinolan suuntaan, eli etelän kulkusuunta.

”Toivakan tolppa”; ohituskaista ennen sitä, jossa nopeusrajoitus 100. Sen jälkeen erittäin pitkä ja jyrkähkö alamäki, jonka pohjalla odottelee 80 rajoitus. Tolppa näkee suoraan montun pohjalle ja jarrut pohjassa saa tulla koko mäen. Risteysalueet itsessään ovat näkyvyyden kannalta mitä parhaimmat mitä tulee esimerkiksi turvallisuuteen. Miksi tolppa?
En tiedä viranomaisten aivoituksia, mutta eiköhän se pointti ole rajoittaa nopeus sillä tolpalla risteyksen edellyttämään 80km/h lukemaan. Oletettavasti "laskettelu" sieltä ohituskaistalta jatkuisi huolettomasti ilman tolppaa myös sen risteyksen ohi.

Ei se risteysalueen näkyvyys varmaankaan ole ollut näitä paikkoja valittaessa ollut kovinkaan korkealla prioriteetilla, vaan lähinnä risteysten kolarimäärät ja havaitut vaaratilanteet jne. Sama idea on pääosin niissä muissakin tolppapaikoissa.

Minäkin olen puhunut joskus tarkoituksellisista sakkorysistä jne, mutta sen verran haluaisin silti uskoa Suomalaiseen virkamieheen, että ei siellä tolppien sijoituspäätöksiä ole oikeasti mitään rahastusta ajatellen tehty. Harmi vaan, kun ei näistä ole saatavilla mitään dokumentteja perusteluineen, niin pitää mutuilla.
 
Sain viimeisteltyä aiemmin kämmätyb viestini.. taitaa olla aiemmalla sivulla.

Tokihan se näin on kuten totesit, ja ymmärrän että ”safety first”.

Kyseenalaistan vain nämä keinot, jotka ovat kuitenkin hyvin kankeita ja tietyllä tapaa passiivisia, koska nököttävät 24/7 samassa paikassa odottamassa uhrejaan.

Kaaharit kaahaa edelleen ja tekee tilanteista vaarallisia myös ulkopuolisille, itsensä lisäksi. Nyt vain tuntuu, että hyysätään liikaa ja viedään ihmisten (ja näin ollen kuljettajien) ajatukset väärään suuntaan tien päällä. Keskitytään vääriin asioihin kun ajetaan ja sitä kautta riskit kasvaa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 799
Minäkin olen puhunut joskus tarkoituksellisista sakkorysistä jne, mutta sen verran haluaisin silti uskoa Suomalaiseen virkamieheen, että ei siellä tolppien sijoituspäätöksiä ole oikeasti mitään rahastusta ajatellen tehty. Harmi vaan, kun ei näistä ole saatavilla mitään dokumentteja perusteluineen, niin pitää mutuilla.
Suosittelen lukemaan "Auschwitzin komendantti" muistelmateoksen. Kyseessä on erään virkamiehen teksti, joka organisoi alaisia ja häntä ylempänä oli päätäntävalta. Tämän kommentin lukemisen jälkeen sinun ei ehkä tarvitsekkaan lukea aiemmin suosittelemaani teosta, vaan näkemään "virkamies" (tai mikä sitten sen sukupuolineutraali nimitys onkaan) muussa, kuin sinisilmäisessä valossa.

Siispä virkamies saa sanoa mitä huvittaa, hänellä on vastuuhenkilönsä ja harvemmin pääsee siihen portaaliin, että seuraava olisi ministeri. Turha antaa luottoa, jos ei virkamies ole korruptioitavissa.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Tuossapa hyvin kiteytettynä muutama tärkeä pointti.
Kyllä ja tässä mielestäni se olennaisin:

Ruotsissa kameratolpat sijoitetaan vaarallisena pidettyihin paikkoihin, yleensä risteyksiin. Niistä varoitetaan etukäteen, samoin nopeusrajoituksen alenemisesta ilmoitetaan parisataa metriä etukäteen varoitusmerkillä. Kaikki tämä tähtää siihen, että ajonopeudet todella alenisivat juuri siinä vaarallisessa kohdassa
Ruotsissa automaattisesta kameravalvonnasta varoitetaan erillisellä liikennemerkillä ennen jokaista valvontapistettä, myös nopeusrajoituksen muutoksista varoitetaan hyvissä ajoin. Suomessa vastaavaa käytäntöä ei ole. Jos nopeusrajoituksen muutos jää kuljettajalta huomaamatta, on seuraavaksi edessä jo valvontapiste.
Mikä ihme siinä mahtaa olla, ettei samanlaiseen ajatteluun kyetä Suomessa, ei sitten millään? Kuka pahvipää oikeasti kuvittelee että liikenneturvallisuus paranee, jos yritetään piilotella kiinteästi betoniin pultattuja kameratolppia? Pääosalla niistä tulee kuitenkin varoitus etukäteen naviin/puhelimeen ja niillä joilla ei tule, on vaarana nopeudesta riippuen päätyä kamerakuvaan ja saada huomautus tai maksumuistutus, jolloin valtio tietenkin saa pikkuisen lisää tuloja, mutta jos oikeasti liikenneturvallisuus olisi kameroiden pääasiallisena tavoitteena, niin niistä kannattaisi mm. Ruotsin tapaan varoittaa joka ikinen kerta vallitsevan rajoituksen kanssa selkeästi pikkuisen etukäteen, jolloin kukaan ei ajaisi sillä kohdalla liian kovaa (paitsi ne joita ei saa kuvan perusteella kiinni muutenkaan).

Millaisen yhtälön lopputuloksena jälkimmäinen vaihtoehto on noista huonompi kuin edellinen? Does not compute!? Voisiko joku twitter-ihminen spammata kysymyksen vaikka suoraan paskersteinille.

Tämän jutun mukaan kameroita hoitaa poliisi, joka sysää nopeusrajoituksista tiedottamisen ELY-keskuksen vastuulle, joka taas pesee tuttuun tapaan kätensä kaikesta vedoten ties mihin munkkirinkilän reikien soikeudesta lähtien.
On hyvä mitä paremmin nopeusrajoitus tiedetään. Merkkejä on lisättykin, mutta tämä on ELY-keskusten heiniä, ei poliisin. Meidän tavoitehan on, että yhtään seuraamusta ei tarvitsisi lähettää.
Samaisessa jutussa on maininta niiden sakkorysienkin osalta:
Kameroiden sijoittaminen on herättänyt niin ikään vilkasta keskustelua. Poliisin mukaan sijoituspäätöksiä ei tehdä sakkotulot mielessä, vaan liikenneturvallisuuden ehdoilla.

Uudet valvontapisteet suunnitellaan yhteistyössä poliisin, ELY-keskusten ja IMT Finlandin yhteistyön perusteella. Päätösten tukena käytetään liikenteestä kerättyä dataa.

– Sakkorysiä ei tehdä. Tämä on ennaltaehkäisevää toimintaa, Ihalainen napauttaa.
Kumma vaan, ettei niitä perusteluita sijoittelulle kuitenkaan irtoa julkisesti mistään, vaikka siellä todistettavasti on muutamia hieman kyseenalaisesti pultattuja kameroita.

Aikamoisen kuplan otsaan saa kyllä noita artikkeleita lukiessa. Ihan kuin Väylä-virastossa, ITM Finlandissa, ELY-keskuksessa ja Poliisissa ei kukaan asinomainen olisi kykenevä ajattelemaan kokonaisuutta, vaan kaikki pelaavat myhäillen omaan pussiinsa ja syyttelevät sitten muita eri medioissa. Lopputuloksena rahaa palaa, nopeudet putoavat ja kansantalous ja kansalaiset kärsivät. VMP!
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
722
Raha ja reurssit tätä maailmaa määrää, mukaanlukien valtioita.

Näiden tolppasijoitusten ansiosta joku kampaviineripoliisi pääsi herrakerhoon ja askeleen lähemmäksi parempaa eläkevirkaa. Niin se vain menee.

Nuo viralliset tahot, jotka ovat antaneet lausuntoja liittyen uusiin tolppiin, antavat ainoastaan ympäripyöreitä vastauksia, jossa todellisuus on puettu turvallisuus-sanan taakse.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828

mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 717
Jarruttelu ja nopeusrajoituksen unohtaminen taas mainittu. Kumma kyllä, en muista koskaan kenenkään edelläni ajaneen jarruttaneen tolpan kohdalla alempaan rajoitukseen asti. Satasella nopeus tippuu yleensä 90 km:iin/h tai vähän yli ja vastaavasti 80-alueella 70:een. Rajoitus on siis tiedossa, kyseessä on silkka asennevamma kameroita kohtaan.
Eli sinäkin olet siis nähnyt kuinka laskeneet nopeuden juuri huomautus/sakotusrajalle. 69@60 = huomautus. 89@80 = huomautus.

Juuri pari päivää sitten ajoin yhden perässä 80 alueella ja vauhti muuten 85-90. Kameran kohdalle 70km/h. Jos rajoitus tiedossa niin miksi laskea 10kmh alle sen? Vai viekö se mittarin tuijotus loputkin ajotaidoista ja keskittymisestä niin että parempi ajaa reilusti alle? Lopputulos on se että kamerat heikentää turvallisuutta. Ne joilla muutenkin hankalaa se ajaminen käyttää kaikki voimat mittarin vahtimiseen. Samalla puurouttaa muuten sujuvasti kulkevaa liikennettä.
 
Liittynyt
03.10.2017
Viestejä
424
Sen verta on noita ansoitettuja kameroita ilman selvää syytä Suomessa että kun tuntemattomalla tiellä tulee pönttö vastaan eikä hetkeen ole näkynyt nopeuskylttiä niin oletuksena on ansakamera ja nopeuskyltti johon ei vain tullut kiinnitettyä huomiota. Suomessa tulee niin iso kasa paskaa naamalle jos kameraan ajaan että pienimmässäkin epävarmuudessa tulee himmattua nopeutta.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Eli sinäkin olet siis nähnyt kuinka laskeneet nopeuden juuri huomautus/sakotusrajalle. 69@60 = huomautus. 89@80 = huomautus.

Juuri pari päivää sitten ajoin yhden perässä 80 alueella ja vauhti muuten 85-90. Kameran kohdalle 70km/h. Jos rajoitus tiedossa niin miksi laskea 10kmh alle sen? Vai viekö se mittarin tuijotus loputkin ajotaidoista ja keskittymisestä niin että parempi ajaa reilusti alle? Lopputulos on se että kamerat heikentää turvallisuutta. Ne joilla muutenkin hankalaa se ajaminen käyttää kaikki voimat mittarin vahtimiseen. Samalla puurouttaa muuten sujuvasti kulkevaa liikennettä.
Kirjoitin "tai vähän yli". Ei siis 89 km/h, vaan jotain luokkaa 90-95. Veikkaan, että mittarivirhe + vielä vähän varmuuden vuoksi, koska paha kamera. Tämä muuten monesti tapahtuu myös takanani. Itse ajelen GPS:n mukaan nopeusrajoitusta kameran ohi vakkarilla, ja silti takana väli venyy yhtäkkiä reilusti. Sitten sieltä tullaan taas kohta törkeää ylinopeutta ajaen perään kiinni ja jäädään siihen. :bored:
 
Monesti juuri noin käy itsellekin. Joskus onnistunut väläyttämään itselleni ja takapuskurissa roikkuneelle huomautukset. Gps nopeudella ja tarkoituksella väläytin kameran, joka melkein aina paikallaan. Hetkeksi aikaa se mersu katosi johonkin, mutta muutaman minuutin päästä paahtoi kauheaa vauhtia ohi. ;D

Mutta olen myös nähnyt niitä että lasketaan varmuuden vuoksi melkein 20 alle rajoituksen. Kerran olisi itsekin pitänyt kun kamerapaku oli oikeassa sakkorysäpaikassa. 20km 100km/h tietä, yksi pusikossa ollut 80 lätkä ja 600m myöhemmin kamerapaku. Näin ja tunnistin pakun välkkeen 300m päästä, mutta se puskassa ollut 80 kyltti oli jäänyt rekkahärdellin takia huomaamatta. 97km/h ja sakot. Oli niin päin helvettiä tehty sakkorysäpaikka että kiistin ja jätin maksamatta.
 
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
4 383
Eli sinäkin olet siis nähnyt kuinka laskeneet nopeuden juuri huomautus/sakotusrajalle. 69@60 = huomautus. 89@80 = huomautus.

Juuri pari päivää sitten ajoin yhden perässä 80 alueella ja vauhti muuten 85-90. Kameran kohdalle 70km/h. Jos rajoitus tiedossa niin miksi laskea 10kmh alle sen? Vai viekö se mittarin tuijotus loputkin ajotaidoista ja keskittymisestä niin että parempi ajaa reilusti alle? Lopputulos on se että kamerat heikentää turvallisuutta. Ne joilla muutenkin hankalaa se ajaminen käyttää kaikki voimat mittarin vahtimiseen. Samalla puurouttaa muuten sujuvasti kulkevaa liikennettä.
Itse ajoin pari vuotta sitten 60 km/h alueella, jossa nopeusrajoitus oli pitkään ("aina") ollut 80 km/h, 68 km/h kameraan ja maksoin tästä lystistä 180 euroa. Tuttu väli eikä mitään merkkiä, jossa olisi kerrottu nopeusrajoituksen muuttuneen. Ilmeisesti muutettu jonkun tuolla risteysalueella sattuneen kuolemankolarin takia. Näin siis tuttu kertoi jälkikäteen.

Kaveri sai kirjallisen huomautuksen, kun ajoi 61 tai 62 km/h 60:n alueella.
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Minäkin olen puhunut joskus tarkoituksellisista sakkorysistä jne, mutta sen verran haluaisin silti uskoa Suomalaiseen virkamieheen, että ei siellä tolppien sijoituspäätöksiä ole oikeasti mitään rahastusta ajatellen tehty. Harmi vaan, kun ei näistä ole saatavilla mitään dokumentteja perusteluineen, niin pitää mutuilla.
Miksi suomalaiseen virkamieheen pitäisi luottaa yhtään enempää kuin muunmaalaiseen, etenkään liikenneasioissa? Eikö tuo luottamus pitäisi jotenkin ansaita?

Poliisi toimii hyvin tehokkaasti nakertaakseen vähääkin luottamusta. Esimerkiksi kamerasakotuskiintiö ei ole omiaan kasvattamaan luottamusta liikennevalvonnan mielekkyyteen:
Hurja luku tiskiin peltipoliiseista – ensi vuonna tavoitteena kirjoittaa jopa 700 000 sakkoa ja huomautusta
Automaattinen liikennevalvonta saattaa tuottaa ensi vuonna valtiolle jopa yli 70 miljoonan sakkotulot.
...
Vuonna 2014 keskuksessa lähetettiin sakkoja tai huomautuksia noin 365 000 peltipoliisin ottaman valokuvan perusteella. Tänä vuonna keskuksen tavoitteeksi on asetettu 600 000 tapauksen käsittely.
 Pääsemme ainakin lähelle tavoitetta. Kun saamme täyden miehityksen, voimme käsitellä ensi vuonna ehkä jopa 700 000 sakkoa tai huomautusta, Pasterstein kertoo IS:lle.
Niille, jotka uskovat toiminnan olevan "rahastusta", suosittelen pilkun paikan tarkistamista. Liikenteen verotuotot n. 8 mrd/v vs. intensiivisen kamerasakottelun tuotto 0,07 mrd/v.

Vaikuttaisi siltä, että yhtenä tavoitteena on leimata autolijat ryhmänä rikollisiksi. Toimittajien käsissä tilastot kääntyvät tämäntapaiseksi uutisoinniksi:
Liikenteessä törttöilijöitä kiinni aiempaa enemmän
Liikenneturvallisuuden vaarantamisia ja liikennerikkomuksia kirjattiin yhteensä 201 700.

Kaikkiaan rikoksia on tullut viranomaisten tietoon tämän vuoden tammi-kesäkuussa 3,6 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.
...
Tapauksista omaisuusrikoksia on 110 300, mikä on 5,6 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.

Näin onkin näppärästi luotu mielikuva, että liikennerikkomukset on kaksi kertaa pahempi ongelma kuin vaikkapa omaisuusrikokset.

Oma lukunsa sitten on, kuinka "tasapuolisesti" poliisi puuttuu eri tienkäyttäjien liikennerikkeisiin. Monestiko poliisi on antanut rikesakon vaikka punaisia päin kävelystä tai kadun ylittämisestä muualta kuin suojatien kohdalta?
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
722
Eli tavoitteet asetetaan tuleville vuosille aina nojautuen tavoitesakkomäärään, ei turvallisuuteen? Mielestäni tämä on erittäin taloudellinen lähestymistapa organisaatiolle, jolta valtio leikkaa vuosi vuodelta toimirahoja joissakin määrin.

Jos tässä olisi jokin muu intressi kuin korvata ihmistyötunteja teiden varsilta niin voisin ymmärtää nuo tolpat. Tällä hetkellä en vain usko, että tässä on mitään muuta tavoitteena.
 
Ei kai poliisi saa pitää sakkorahoja itse edes Suomessa? Sakkojen määrällä ei näin ole suoraa vaikutusta poliisin taloustilanteeseen, joten sakkotuottojen ainakin pitäisi olla yhdentekeviä poliisin toiminnan suunnittelun kannalta.

Onko työtuntien määrä edes vähentynyt oleellisesti? Yksittäisen sakon työmäärä on toki pieni mutta kamerasakkoja annetaan monin verroin enemmän kuin perinteisiä.
 
Ei todennäköisesti saakaan, mutta tavoitteet tulevat poliisillekin "sieltä ylempää" (ts. ministeriötasolta asti).

Kritisoin nimenomaan sitä, että valtio asettaa tavoitteita, joilla ei ole mitään tekemistä turvallisuuden kanssa. Se, että sakkoja saadaan aikaiseksi on toki hyvä asia (siis henkilöille, jotka ansaitsevat ne ajokäyttäytymisellään), mutta tällä sakkojärjestelmän automatisoinnilla ei saada liikenteestä turvallisempaa millään tavalla.

Mielestäni jopa päinvastoin; poliisin läsnäolo on teillä vähäisempää, jolloin kynnys ylittää ja rikkoa liikennesääntöjä kasvaa (sekä myös aiemmin mainitsemani ns. normaalikuljettajan focus on väärissä asioissa).
 
Se on paskapuhetta, että ei olisi mitään tekemistä turvalisuuden kannalta. Ihan varmasti nopeudet ovat tolppien kohdalla alhaisempia kuin ilman niitä ja jos tolppa on fiksussa paikassa, niin sehän on vaan hyvä juttu.

Kritiikki tuleekin lähinnä juuri siitä missä tietyt tolpat ovat ja miten/missä niiden kohdalla vallitseva nopeusrajoitus on ilmaistu. Toinen kritiikin aihe on poliisin yleinen näkyvyys liikenteessä, mutta kun ei rahaa ole rajattomasti, niin lopputulos on tämä.
 
No millä sinä pystyt perustelemaan että sillä on vaikutusta turvallisuuteen? Tolppien sijainnit ovat 95% sellaisissa paikoissa, että risteysalueet ovat näkyvyyden puitteissa jo ihan tarpeeksi turvallisia. Puhumattakaan kun liukkaat kelit tulevat ja jengi painaa jarrut pohjassa mäkiä alas sen kameran pelossa?

Kritiikki tuleekin lähinnä juuri siitä missä tietyt tolpat ovat ja miten/missä niiden kohdalla vallitseva nopeusrajoitus on ilmaistu. Toinen kritiikin aihe on poliisin yleinen näkyvyys liikenteessä, mutta kun ei rahaa ole rajattomasti, niin lopputulos on tämä.
Miten nopeusrajoitus on ilmaistu? En ymmärrä tätä. Toki rahaa ei ole loputtomasti, mutta maa kuin Suomi, jossa on pitkät etäisyydet muutenkin ja ihmisten yksinkertaisesti on liikuttava, tulisi poliisien näkyä myös siellä tien päällä, missä ne onnettomuudet ja suuret nopeudet vallitsee.
 
Freeze

Elitisti
Team Folding @ Home
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 113
Väittäisin, että tolpan aiheuttama alempi ajonopeus (yleisesti ajateltuna) on kolareita sekä niiden vakavuutta vähentävä tekijä. Vai onko jollakulla antaa todisteita vastavirtaan? Ja nyt ei puhuta jarrutuksista tolpan kohdalla, vaan alemmasta ajonopeudesta.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
544
Rikoksen valmistelu ja tietoinen tekeminen katsotaan yleensä rangaistusta koventavaksi. Pientä rinnastusta. Kun tietoisesti varaa matka-aikaa liian vähän ja sitten ajaa tutkaan tai kameraan ylinopeutta..? Entä ns. maan tapa, jolla myös tekoa yleisesti puolustetaan lain rikkomisen yhteydessä? On ehkä muodostunut maan tapa ajaa lähes aina ns. limiitillä tai sen ylikin rajoituksiin nähden. Myös painostaa samalla muitakin kanssakulkijoita noudattamaan samaa menettelyä. Olisiko asennoitumisessa ja aikataulutuksissa sittenkin se muutostarve. Joustoa on ihan ilmaiseksi tarjolla, ilman rahan ja hermojen menetystä.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
No millä sinä pystyt perustelemaan että sillä on vaikutusta turvallisuuteen?
Maalaisjärjellä?

Onhan se nyt ihan päivänselvä asia, että jos väki ajaa tolppien vuoksi hiljempaa niiden vaikutusalueella, niin sillä alueella on myös epätodennäköisempää sattua minkäänlaisia onnettomuuksia. Se on sitten eri asia kuinka merkittävä tuo turvallisuushyöty on kustannuksiin verrattuna.

Turvallisuusvaikutukset yliarvioituja? Tutkimus kameratolpista on kuin märkä rätti valvonnan naamalle

Tolppien sijainnit ovat 95% sellaisissa paikoissa, että risteysalueet ovat näkyvyyden puitteissa jo ihan tarpeeksi turvallisia.
Vai niin. Sinulla on tähän varmaan tarjota jotain faktaa/tilastoja? Näkyvyys ei ole risteyksissäkään se ainoa olennainen huomioitava seikka.

Puhumattakaan kun liukkaat kelit tulevat ja jengi painaa jarrut pohjassa mäkiä alas sen kameran pelossa?
Vai että "jarrut pohjassa"? Minä väittäisin että tuolla samaisella 95% hihavakiolla yleensä riittää kun nostaa jalan kaasulta ennen nopeusrajoitusta.

Jos on pakko ajaa limitillä jokaiselle merkille saakka, niin sitten pitää luonnollisesti jarruttaa enemmän merkin kohdalla, mutta ei siitä siltikään mitään riskitekijää tule, eikä todellakaan tarvitse vetää "jarruja pohjaan" noudattaakseen rajoituksia.

Miten nopeusrajoitus on ilmaistu? En ymmärrä tätä.
Siis mitä et ymmärrä? Onhan tästä ollut puhetta tässäkin ketjussa vaikka kuinka monesti, että nopeusrajoituksen tulisi liiallisen hiljentelyn vuoksi olla ilmaistu merkillä (+kaistamaalauksilla) niin, ettei kenellekään olisi koskaan epäselvää mikä on voimassaoleva rajoitus tolpan kohdalla. Nykyisellään liika jarruttelu johtuu monesti juuri siitä, kun ei olla varmoja rajoituksesta ja ajetaan tolpan ohi varmuuden vuoksi reilusti hiljempaa. Mm. Ruotsissa tämä on ymmärretty ja toteutettu fiksummin, mutta meillä Suomessa on tiestön kuntoon ja merkintöihin liittyen niin monta eri toimijaa ja kasapäin byrokratiaa, että ei vaan onnistu, ei sitten millään.

Toki rahaa ei ole loputtomasti, mutta maa kuin Suomi, jossa on pitkät etäisyydet muutenkin ja ihmisten yksinkertaisesti on liikuttava, tulisi poliisien näkyä myös siellä tien päällä, missä ne onnettomuudet ja suuret nopeudet vallitsee.
Olen tästä samaa mieltä, mutta poliisin rajalliset resurssit pitää keskittää olennaisiin asioihin, eikä liikennevalvonta ole siellä kaikkein korkeimmalla paikalla. Se on fakta, johon ei kiukuttelu auta. Tolpilla yritetään paikata poliisin läsnäolon puuttumista niissä paikoissa, joissa tilastojen mukaan sattuu ja tapahtuu eniten.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Olisiko asennoitumisessa ja aikataulutuksissa sittenkin se muutostarve. Joustoa on ihan ilmaiseksi tarjolla, ilman rahan ja hermojen menetystä.
Asenteissa on korjattavaa varmasti myös, mutta unohdat tästä nyt kuitenkin sujuvasti sen että rajoituksista ei pidetä, koska ne koetaan liian alhaisiksi tiestön ja autokannan kunnon huomioiden.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
722
Maalaisjärjellä?

Onhan se nyt ihan päivänselvä asia, että jos väki ajaa tolppien vuoksi hiljempaa niiden vaikutusalueella, niin sillä alueella on myös epätodennäköisempää sattua minkäänlaisia onnettomuuksia. Se on sitten eri asia kuinka merkittävä tuo turvallisuushyöty on kustannuksiin verrattuna.

Vai niin. Sinulla on tähän varmaan tarjota jotain faktaa/tilastoja? Näkyvyys ei ole risteyksissäkään se ainoa olennainen huomioitava seikka.

Vai että "jarrut pohjassa"? Minä väittäisin että tuolla samaisella 95% hihavakiolla yleensä riittää kun nostaa jalan kaasulta ennen nopeusrajoitusta.

Jos on pakko ajaa limitillä jokaiselle merkille saakka, niin sitten pitää luonnollisesti jarruttaa enemmän merkin kohdalla, mutta ei siitä siltikään mitään riskitekijää tule, eikä todellakaan tarvitse vetää "jarruja pohjaan" noudattaakseen rajoituksia.
No kuten aiemmissa viesteissä kirjoitin, useamman konkreettisen esimerkin kera, ei auta ”vapaalla” rullailu siihen, että vauhti hidastuisi tarpeeksi ennen kameraa. Testattu lukuisia kertoja molempiin suuntiin.

Eli väittämäsi mukaan kaikki liikenneonnettomuudet / tapaturmat tapahtuvat nimenomaan siellä missä on tolppia? Muu matkanteko ”tapahtuu ilman riskejä ja vaaroja”? Voin ihan kokemuksesta sanoa, että esimerkiksi oma mielenkiintoni tiellä on paljon enemmän niissä kameroissa kuin esimerkiksi pientareissa eläimiä tarkkaillessa. Rohkenen myös väittää, että en todellakaan ole ainut, tai edes vähemmistöä. Toki voi olla ”alun huumaa” ja tilanne muuttuu kun oppii tuntemaan omien väylien kameroiden sijainnit... vaikka eihän sen pitäisi mikään muistipeli olla.

Se, että ihmiset havainnoivat risteysalueilla on toki hyvä asia, mutta se on myös samaan aikaan itsestään selvyys. Suomessa valtateiden varrella on tehty luonnolle niin paljon muokkaustöitä viime vuosikymmeninä, että harvoin siellä joutuu ”arvailemaan”, että tuleeko sieltä joku jota olisi väistettävä.

Limitillä ajaminen? Se on rajoitus jota ei saa ylittää, mutta on todettu olevan turvallinen ajaa kaikissa kauden olosuhteissa. Jos ajat 80kmh alueella 80kmh niin ei se mun mielestä mikään pahe ole.. ja valtaosa muustakin liikenteestä ajaa siellä ”limitillä”. Toki niitä 5-20kmh alle rajotuksen ajaviakin on, mutta sitä varten on sopivat paikat turvallisen ohittamisen suorittamista varten.
 
Ei sen vauhdin pidäkään hidastua ennen kameraa, vaan ennen nopeusrajoitusmerkkiä. Jos ja kun ei kaasun nosto riitä, niin sitten pitää painaa hieman myös jarrua. Paino sanalla hieman.

Ja minä en väittänyt onnettomuuksiin liittyen mitään. Tolppien sijoittelu on päätetty viranomaisten toimesta ja julkisesti on kerrottu, että näiden päätösten taustalla ovat hyvin pitkälti tilastot onnettomuuksista ja havaituista ylinopeuksista.

Minä ajan lähes aina maanteillä gps:n mukaan sakkorajalla, mutta en ole kokenut ongelmaksi jarruttaa alempaan nopeuteen rajoituksen vaihtuessa. Siitä en kuitenkaan pidä, jos ja kun vallitsevaa rajoitusta ei ole tolpan läheisyydessä mainittu ja syyt siihen jo kerroinkin.

Ja kiinteiden kameroiden sijainteja ei tarvitse opetella ulkoa, kun sitä varten on tarjolla vaikka millaisia sovelluksia. Niiden käyttämiseen on kannustettu myös viranomaisten toimesta.
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Väittäisin, että tolpan aiheuttama alempi ajonopeus (yleisesti ajateltuna) on kolareita sekä niiden vakavuutta vähentävä tekijä. Vai onko jollakulla antaa todisteita vastavirtaan? Ja nyt ei puhuta jarrutuksista tolpan kohdalla, vaan alemmasta ajonopeudesta.
Tässä mennään metsään siinä, että oletetaan kovan nopeuden olevan aina haitallista ja hitaamman nopeuden turvallisempaa. Kun vähän liikkuu tien päällä, niin voi huomata, että yleensä kovaa ajetaan hyvissä paikoissa, joissa näkyvyys on hyvä eikä häiriötekijöitä ole näköpiirissäkään. Tiukemmissa paikoissa vauhti hidastuu luonnostaan.

Mihin Suomi-poliisi sijoittaa kameratolpat? No tietenkin sinne, missä olot on parhaat ja vauhdit suurimmat. Kriittisempiin paikkoihin ei kameroita kannata laittaa, koska siellähän ajetaan muutenkin jo siivosti.

IMHO, kameroilla voisi uskoa olevan vaikutusta nimenomaan paikoissa, joissa rajoitusta vähänkään suurempi nopeus johtaa liian suuriin tilannenopeuksiin.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Tässä mennään metsään siinä, että oletetaan kovan nopeuden olevan aina haitallista ja hitaamman nopeuden turvallisempaa.
Sinulla sitten on varmaan esittää joku tunnetut fysiikan lait kumoava teoria, joka todistaa miten kovempi nopeus parantaa turvallisuutta normaalissa tieliikenteessä?

Alhaisempi nopeus tarkoittaa lyhyempiä jarrutusmatkoja ja mahdollisessa kolaritilanteessa nopeudella on merkittävä vaikutus siihen kuinka vakavia vammoja syntyy.

Minäkin olen sitä mieltä, että rajoitukset ovat paikoin liian alhaisia, mutta ei tätä kannata sillä perusteella yrittää muuttaa, että alkaa väittämään kovemman nopeuden olevan turvallisempaa. :D

Mihin Suomi-poliisi sijoittaa kameratolpat? No tietenkin sinne, missä olot on parhaat ja vauhdit suurimmat. Kriittisempiin paikkoihin ei kameroita kannata laittaa, koska siellähän ajetaan muutenkin jo siivosti.
Voisitko vaikka google-linkin kanssa kertoa tarkalleen ottaen missä tällä tavalla sijoitettuja tolppia on? Näitä liioiteltuja heittoja täysin virheellisesti sijoitetuista tolpista pukkaa ketjuun oikealta ja vasemmalta, mutta useimmiten edes kysyttäessä ei kyetä kertomaan missä ne ovat.

IMHO, kameroilla voisi uskoa olevan vaikutusta nimenomaan paikoissa, joissa rajoitusta vähänkään suurempi nopeus johtaa liian suuriin tilannenopeuksiin.
Sellaisiinhan niitä juuri on pääosin laitettukin. Tai no, eihän sellaista paikkaa olekaan missä onnettomuus tapahtuu heti kun joku ajaa vähänkin rajoitusta kovempaa, mutta edelleen ne kolaritilastot ovat olleet julkisuuteen kerrottujen tietojen perusteella merkittävästi ohjaava tekijä tolppien sijoittelulle.

Vähän taas tuntuu, että kiukku ja suuttumus automaattivalvontaa kohtaan hämärtää loogisen ajattelun ja laittaa liioittelemaan ongelmia.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 672
Viestejä
4 188 398
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom