Yleistä keskustelua sähköautoista

Mielenkiintoista softakehityksessä on, että käytännössä:
- VAG: Porsche ja Audi siirtyi Google automotiveen 2024-. Volkswagen aikoo siirtyä myöhemmin, uskon Skodan/muut VAG seuraavan.
- Rellu/Nissan: Siirtynyt 2024
- Ford osin siirtynyt
- BMW ilmeisesti myös. Neue Klasse on android, ei suoraanGoogle pohjainen. En ole aivan varma mitkä kaikista on Android ja mitkä Google. Googlea ainakin Volvo, Renault ja Porsche+Audi.
+ monia muita.

Näyttää et
- Kia ja Hyundai suunnittelee siirtyvän Androidiin 2026-

Ei Google tai Android?
- Tesla
- Toyota
- ?

Käytännössä valmistajat todenneet pääosin, ettei oman softan kehitys ola kannattavaa pois lukien ainakin Tesla ja Toyota. Toki merkeillä on omat ulkoasut softilla.

Täälläpä kattava lista:
 
Käytännössä valmistajat todenneet pääosin, ettei oman softan kehitys ola kannattavaa pois lukien ainakin Tesla ja Toyota. Toki merkeillä on omat ulkoasut softilla.
*legacy valmistajat todenneet. Kiinalaiset eivät varmasti käytä AA, ja BYD ja kumppanit tulee olemaan ne jotka pyyhkii lattiaa vaikka VAGilla muutaman vuoden sisään.
 
Hep, oon lukemassa ketjua sivulla 706 enkä kahlannut läpi tänne asti. Jos aiheesta on jo keskustelu niin pahoittelut. Skod Enyaqin äppiin on tullut mahdollisuus estää auton aktivoituminen automaattisesti avatessa sovellusta. Ilmeisesti aktivoi auton sitten vasta komennuksesta/ pyynnön lähetyksestä suojellakseen pikkuakkua. En ole huomannut mitään poikkeavaa vaikka täppäsin aktivoituminen heti pois. Auto näyttää edellisen onlinetiedon akkuprosentit ja ylläpitolämmitysen statuksen yms. kuten ennenkin .
Myöskään auto ei heilahda heti onlineen vaikka täppäisi aktivoitumistäpin päälle ja sovelluksen auki.
Mikäs tämän funktio on siis , koska täppi pois päältä kaikki komennot herättää auton ja aktivoi halutun toiminnon kuten ennenkin?

Screenshot_2025-02-10-13-10-55-53_444dc4eb74c51ce3b2252e98bbce8321.jpg
 
Seatin softan perusteella arvaan, että tuolla valitaan päivittääkö softa tiedot autosta automaattisesti vai ei, kun avaat softan. Seatti ainakin näyttää tietoja, mutta ne eivät ole täysin ajantasalla, ladatessa huomaa päivitysviiveen parhaiten.
 
Ok , kyllä tuo on aikaisemminkin päivittänyt appiin tiedot kellonajan kanssa aina kun vain on onlinessa ollut. Oli täppä päällä tai ei niin tulee sovellukseen " Päivitetty autosta tänään klo xx.xx"
 
*legacy valmistajat todenneet. Kiinalaiset eivät varmasti käytä AA, ja BYD ja kumppanit tulee olemaan ne jotka pyyhkii lattiaa vaikka VAGilla muutaman vuoden sisään.
Hyvä huomio, uskon monen käyttävän omaa softaa. En ihmettelisi myöskään, jos Geely johdannaiset Volvo ja Polestar alkaisivat käyttää ZeekR:n luomaa softaa. ZeekR on ainakin tehnyt oman softansa kokonaan autoon ja videoiden perusteella erittäin toimiva ja hyvä.

Tulipa käytyä istumassa eri ikäisten BMW:n i-mallien sisällä ja kyllä tuo uusi android-pohjainen infoteimentti onkos nyt vuodesta 2024- eteenpäin on vaan paljonkin parempi kuin vanha. Uuteen tullut alavalikot, lieneekö saavan pikana jotain näppäimia. Vanha tökkii ja hieman odottelee, tottuuhan siihenkin ja monet ei kiinnitä huomioita, mutta hieman nihkeyttä maksaa 40-50k€ autosta, jossa käyttis lagaa. Tietyistä asioista tulee valitettavasti sellaisia odotusarvoja ja mielikuvat menee johonkin vanhaan nokialaiseen, jos käyttis ei toimi jouhevasti. Sama vaiva vanhassa Porschen Taycanissa.

Huikee on 92.000 euron BMW i5, jossa kaikki muut asiat säätyvät sähköllä paitsi penkki eteen- ja taaksepäin. Samaan aikaan kiinalaiset [ja amerikkalaiset osa] laittaa kaikki varusteet siihen hinnat alkaen malliin, lähtien soft close / itsestään avautuvista ovista [joskin vain ZeekR 7X ja onkos NiO on soft close+itsestään avautuvat ovet].
 
En ihmettelisi myöskään, jos Geely johdannaiset Volvo ja Polestar alkaisivat käyttää ZeekR:n luomaa softaa.
Pollesta en tiedä mutta olen aika varma että Vollella on aika suuri kynnys ottaa autoihin mitään kiina-softaa - ainakaan näkyvää sellaista - koska tietävät että moni länsimaissa on varsin skeptisiä kiinalaisten vakoilua kohtaan.
 
Android automotive on sitten vain sen infotainment-näytön (näyttöjen) käyttöjärjestelmä. Suurin osa auton softasta on muualla kuin infotainment-järjestelmässä.

Sellaista (uutta) autoa jossa ei ole Kiinalaista koodia ei taida ollakkaan. Euroautoissa ja teslassakin on sen verran paljon kiinalaisia osia joissa pyörii varmasti kiinalaista koodia.
 
Ennen autoissa oli tärkeintä (ja ainakin itselleni edelleen on) ajo-ominaisuudet, turvallisuus, valot, yms.

Nyt väännetään jostain infotainmentista aivan viimeiseen asti. Ettekö aja niillä autoilla? Kun ei kai kukaan räplää infotainmenttia ajaessa?

Siksi viimeisin valinta oli Stuttgartin tuotos.
 
Tämä. Tässäkin ketjussa ihastellaan videoita joissa hivellään auton sisäpintoja muttei ajeta metriäkään. Aivan sama onko sisusta genuiinin nahkaa ja kojelaudassa 21" näyttö jos auto on meluisa ja huono ajaa.
 
Samoilla linjoilla. Itselle riittää että keskinäytössä näkee kartan, silloin jos pitää johonkin navigoida. Navigointinuolet HUDissa korvaa pitkälti senkin. Hyvä automatka on sellainen jonka aikana ei joudu keskinäyttöä vilkaisemaan tai koskemaan kertaakaan.
 
Tärkein ominaisuus autossa on se, että sillä pääsee liikkumaan kun sitä tarvitsee.
En silti väheksy mukavuutta, ajettavuutta ja varusteita, mutta niistä on vähän apua jos auto piiputtaa ja pitäisi olla matkalla johonkin ihmettelyn sijaan.
 
Aiemmin autoissa oli kytkimet kaikelle mahdolliselle ja vielä 12 pikavalintanäppäintä radiokanaville.

Nyt autojen käyttöliittymänä toimii kojelautaan isketty tabletti, niin kyllä vaan itseäni kiinnostaa sen jouhevuus, käytettävyys ja mahdolliset hyvät lisäominaisuudet.

Kiinnostus infotainmentiin ei poissulje kiinnostusta ajo-ominaisuuksiin, hiljaisuuteen, valoihin, vilkkuviikseen, ovenkahvoihin, matriisivaloihin, alustan pintakovuuteen ja niin edelleen.
 
Mutta juuri ne siinä "tabletissa" pitäis olla selkeitä ja nopeasti käytettävissä ilman isompaa tihrailua. Toki se on kivaa ja hienoa ko kaikkea hi-techiä... Mutta niiden pitäis olla lähes niiden entisten kytkimienluokkaa.
Selkeä näyttö valittavissa ajon aikana jossa kaikki auton hallintaan/lämmitys yms kerralla selkeästi esillö, mahdollisimman isoilla iconeilla, ettei tälläsen ikänäkösen tarvee välillä laittaa lukulaseja et näkee, ja taas ottaa ne pois silmiltä et näkee tien
Edit esim omassa ID3:ssa ei tarveis olla kartaa juurikaan koskaan, osaan ajaa mihin oon menossa.. enkä kaipaa muuta ko yhen radiokanavan.. mutta joudun selaa eri valikkoa ko haluan ratista lämmitystä tai penkistä. Tai kun puhelin yhdistyy ja tulee viestejä esim whatsuppiin äänellä tarvii alkaa vaihtelee mediaa et kuulen ne, tai poistaa bt kännystä..
Ei mitään logikkaa vaan haetaan vaan hienouksia et jos känny kii ni kuuntelee sieltä sptifytä tms.. no ku ei!
Tehkööt hienoja mutta antais si modata mitä ite haluaa!
 
Mutta juuri ne siinä "tabletissa" pitäis olla selkeitä ja nopeasti käytettävissä ilman isompaa tihrailua. Toki se on kivaa ja hienoa ko kaikkea hi-techiä...

Kirjoitin aiemmin tänne oman näkemykseni:
Ei hyvä. Mikä sitten on hyvä:
1. Kaikki vipuset ja napit kuskin puolella pl. matkustajan säädöt
2. Auton liikkuessa valikkorakenne muuttuu yksinkertaistetuksi ja kosketusnäyttövalinnat isoiksi.
3. Pysähdyksissä leiska voi muuttua tiiviimmäksi ja sisältää valintoja, joita ajaessa ei tarvitse.
4. Valikkorakennetta ja ikkunoiden kokoa olisi mahdollista muokata + tuoda omia pikanäppäimiä.
5. Nopea ja ei töki.
 
Käyttistä käyttää yleensä aina ajaessa: musiikki, navi, verkkoselain - joku toiminto tulee käytettäväksi. Aamulla laitetaan lämmitys sisältä ja penkkeihin äpistä tai ajoitetaan lämpimäksi. Samoin aina avataan ovi, katsotaan sisustusta, tunnetaan alustan kautta tien iskut, ajomelu ja niin edelleen. Sanoisin et TM:n arvostama ajotuntuma on merkityksenä heikentynyt, harva ikinä tuntee mitään ajotuntumaa, koska ohjaukset on sähköistyneet tai ei osaa erottaa mikä on ”tuntumaa”.

Sisäpuolen ”näyttö” järjestelmällä on merkitystä monellekin. Mutkatonta kun auto tietää kalenterin mukaan minne mennä tai aamulla aina töihin nopeinta reittiä. Kaikki mahdollisimman automaattisesti.

Kaikki ei tartte tällaista, mut tottuessa kiva. Periaatekin voi olla, et jos maksaa 40.000 euroa autosta, niin miksi sen tekninen järjestelmä toimii hitaammin kuin 200€ Huawein tai näyttää dorolta? - onneksi kaikille löytyy sopiva valinta
 
Tämä. Tässäkin ketjussa ihastellaan videoita joissa hivellään auton sisäpintoja muttei ajeta metriäkään. Aivan sama onko sisusta genuiinin nahkaa ja kojelaudassa 21" näyttö jos auto on meluisa ja huono ajaa.
Toisaalta tuokin johtuu paljon käyttötarkoituksesta. Jos 90% on jossain ruuhkissa kärvistelyä, nuo viihtyvyys seikat menee sen ajon edelle.

Toisaalta, jos konetiellä tarvii peltoreita ja hornetpilotin taitoja, käy sekin kyllä hermon päälle.
 
Käyttistä käyttää yleensä aina ajaessa: musiikki, navi, verkkoselain - joku toiminto tulee käytettäväksi. Aamulla laitetaan lämmitys sisältä ja penkkeihin äpistä tai ajoitetaan lämpimäksi. Samoin aina avataan ovi, katsotaan sisustusta, tunnetaan alustan kautta tien iskut, ajomelu ja niin edelleen. Sanoisin et TM:n arvostama ajotuntuma on merkityksenä heikentynyt, harva ikinä tuntee mitään ajotuntumaa, koska ohjaukset on sähköistyneet tai ei osaa erottaa mikä on ”tuntumaa”.

Sisäpuolen ”näyttö” järjestelmällä on merkitystä monellekin. Mutkatonta kun auto tietää kalenterin mukaan minne mennä tai aamulla aina töihin nopeinta reittiä. Kaikki mahdollisimman automaattisesti.

Kaikki ei tartte tällaista, mut tottuessa kiva. Periaatekin voi olla, et jos maksaa 40.000 euroa autosta, niin miksi sen tekninen järjestelmä toimii hitaammin kuin 200€ Huawein tai näyttää dorolta? - onneksi kaikille löytyy sopiva valinta
Minäkin sitä koulukuntaa joka aika vähän käyttää infotainmenttia 90% ajasta siinä paistuu joku default ruutu mikä startatessa siihen ilmestyy, välillä näkyy navi tai CP josta valitaan mitä kuunnella. Hyviä stereoita kyllä arvostan ja niistä viimeksikin jopa maksoin.

Tuota olen kyllä monessa muussakin vehkeessä kuin autossa ihmetellyt. Mutta etenkin autossa joka maksaa kymmeniä tuhansia, miksei siihen tietokoneeseen saada sen verran potkua että käyttökokemus ole ihan luokkaa kiina android. Joku 15v vanha työpöytä CPU varmasti pyörittäisi noin simppeliä liittymää rivakammin.
 
Nähdäkseni kiinassa on tapahtunut tai jo ollut erilainen autokulttuuri, siellä kerrotaan olevan käyttöjärjestelmä tärkeässä roolissa, mutta en tiedä oikein kuin nyt tärkeä. Mielenkiintoista miten relativisia saattavat voida olla ne asiat, jotka synnyttävät idean hyvästä autosta. Uusista autoista 45 % sähköisiä. Pitäisi varmaan katsoa joku kiinalainen autoesittelyvideo ja verrata Tekniikan Maailman esittelyyn.

Tesla toi ison ruudun 2013. Nyt nähdään BMW:n Neue Klasessa iso ruutu 2025 ja Volkswagenin Id-konsernin autoissa. Polestar 3 ja 4 isonäyttöisiä. Kiinalaiset pääosa.

Osa tätä isoruutuisuutta on kyllä varmasti ajatus, että autot alkavat ajamaan pääosin valvotusti autonomisesti ihan lähiaikoina. Tämä taso 2 ajaminen on saavutettu jo monella, regulaatio EU:ssa ollut esteenä.

Kokonaisuudessaan itselle nuo mainitut asiat yksi osa varmaan kokonaisuudessaan puolenkymmenen muun osan joukossa.
 
Koskien auton kykyä ottaa energiaa akusta ja auton moottoreista auton sisätilojen lämmitykseen, sekä kyky lämmittää akkua sähkömoottoreilla. Muilla valmistajilla?

Onko tietoa onko muilla valmistajilla Teslan kaltainen järjestelmä, jossa on vain yksi nestekiertopiiri (en ole aivan varma). Sama neste kiertää akun - lämmityslaitteen häkkyrän - moottorien välillä, vai onko kuten vaikkapa Macanissa jossa on kaksi erillistä jäähdytyspiiriä: korkea ja matalalämpöinen. Korkea lämpöinen moottoreille ja matala akulle ja lämmityslaitteelle. Macanissa oli myös oma lämmitin akulle. Teslassa akkua lämmitetään auton omilla sähkömoottoreilla (viitta et vain yksi nestekierto). Äkkiseltään pääteltynä Teslan tekniikka poistaa kokonaan toisen jäähdytyspiirin ja myös erillisen vastuksen akun lämmitykselle, fiksua suunnittelua, jos näin. Samoin se osaa hyödyntää moottorien lämpöä sisätilojen lämmitykseen.

Halvemmat käyttökulut + pienempi kulutus lopputuloksena, sekä halvempi ostohinta.
 
Hyvä huomio, uskon monen käyttävän omaa softaa. En ihmettelisi myöskään, jos Geely johdannaiset Volvo ja Polestar alkaisivat käyttää ZeekR:n luomaa softaa. ZeekR on ainakin tehnyt oman softansa kokonaan autoon ja videoiden perusteella erittäin toimiva ja hyvä.
ZeekR Geelyn merkkejä, en usko että Polestar ja Volvo ottaa lisää käyttöön kiinalaista softa, vaan pyrkivät niistä irti.

Geely sitten miettii millä tuotemerkeillä missäkin toimii, jos ZeekR laajasti länsimarkkinoille niin joutuu miettiin kannattaako kehittää ja ylläpitää useita. Ehkä, mitä Xi määrää.

Kaikki ei tartte tällaista, mut tottuessa kiva. Periaatekin voi olla, et jos maksaa 40.000 euroa autosta, niin miksi sen tekninen järjestelmä toimii hitaammin kuin 200€ Huawein tai näyttää dorolta? - onneksi kaikille löytyy sopiva valinta
Ei oikeastaan hinnasta kiinni, uuden kehitys maksaa miljardeja, siis se että saadaan koko järjestelmä ohjeemisto pohja ja systeemi tehtyä.
Joku käyttöliittymäkomponentti, jos se sössitää muutaman kympin takia niin se on moka. Selitys voi olla se että ei ole aikoinaan osattu arvioida kehitystä ja lähdetty tekeen aikansa raudalla. Ja tietenkin autoteollisuus on vuosikymmenet viilannut niitä senttejä, ei ne autot muuten olisi niin halpoja.

Jos siinä budjetissa on rajat, niin miettiä laittaako 50€johonkin tablettiin ja jättää pois tärkeämmät käyttöliittymä koponentit. vei ethdä siitä täppäristä riittävä ja laittaa se 50€ muihin tärkeämpiin komponentteihin.
 
Viimeksi muokattu:
Koskien auton kykyä ottaa energiaa akusta ja auton moottoreista auton sisätilojen lämmitykseen, sekä kyky lämmittää akkua sähkömoottoreilla. Muilla valmistajilla?

Onko tietoa onko muilla valmistajilla Teslan kaltainen järjestelmä, jossa on vain yksi nestekiertopiiri (en ole aivan varma). Sama neste kiertää akun - lämmityslaitteen häkkyrän - moottorien välillä, vai onko kuten vaikkapa Macanissa jossa on kaksi erillistä jäähdytyspiiriä: korkea ja matalalämpöinen. Korkea lämpöinen moottoreille ja matala akulle ja lämmityslaitteelle. Macanissa oli myös oma lämmitin akulle. Teslassa akkua lämmitetään auton omilla sähkömoottoreilla (viitta et vain yksi nestekierto). Äkkiseltään pääteltynä Teslan tekniikka poistaa kokonaan toisen jäähdytyspiirin ja myös erillisen vastuksen akun lämmitykselle, fiksua suunnittelua, jos näin. Samoin se osaa hyödyntää moottorien lämpöä sisätilojen lämmitykseen.

Halvemmat käyttökulut + pienempi kulutus lopputuloksena, sekä halvempi ostohinta.
Ja kun siihen yhteen piiriin tulee vika, vaikuttaa se sitten kaikkeen. Tuosta voi olla montaa mieltä onko se fiksua suunnittelua.
 
Koskien auton kykyä ottaa energiaa akusta ja auton moottoreista auton sisätilojen lämmitykseen, sekä kyky lämmittää akkua sähkömoottoreilla. Muilla valmistajilla?

Onko tietoa onko muilla valmistajilla Teslan kaltainen järjestelmä, jossa on vain yksi nestekiertopiiri (en ole aivan varma). Sama neste kiertää akun - lämmityslaitteen häkkyrän - moottorien välillä, vai onko kuten vaikkapa Macanissa jossa on kaksi erillistä jäähdytyspiiriä: korkea ja matalalämpöinen. Korkea lämpöinen moottoreille ja matala akulle ja lämmityslaitteelle. Macanissa oli myös oma lämmitin akulle. Teslassa akkua lämmitetään auton omilla sähkömoottoreilla (viitta et vain yksi nestekierto). Äkkiseltään pääteltynä Teslan tekniikka poistaa kokonaan toisen jäähdytyspiirin ja myös erillisen vastuksen akun lämmitykselle, fiksua suunnittelua, jos näin. Samoin se osaa hyödyntää moottorien lämpöä sisätilojen lämmitykseen.

Halvemmat käyttökulut + pienempi kulutus lopputuloksena, sekä halvempi ostohinta.
Teslassa ilmeisesti kiertää kylmäaine? Akussa sitten taas kiertää jäähdytysneste? Eli lämmönvaihdin on välissä.

Teslan järjestelmä ainakin on heikkoa tekoa. Voi rikkoontua jopa takuuajan sisälläkin (80tkm/4 vuotta).

Toki jotain päivityksiä on tullut, että lämpöpumpun kompressori pyörii pienemmällä teholla. Kompressoriin on siis tullut enemmän käyttötunteja, kuin mitä alussa oli.
 
Eri kyselyjen perusteella rikkoja 5-10 % myydyistä autoista. Minulla meni kaksi turboa diesel BMW:stä talvessa a-hinta 3000 €. Meni takuuseen, mutta oli vain maininta, et kullakin merkillä omat heikkoutensa.
 
Teslassa ilmeisesti kiertää kylmäaine? Akussa sitten taas kiertää jäähdytysneste? Eli lämmönvaihdin on välissä.

Teslan järjestelmä ainakin on heikkoa tekoa. Voi rikkoontua jopa takuuajan sisälläkin (80tkm/4 vuotta).

Toki jotain päivityksiä on tullut, että lämpöpumpun kompressori pyörii pienemmällä teholla. Kompressoriin on siis tullut enemmän käyttötunteja, kuin mitä alussa oli.

Teslassa kiertää jäähdytysneste akussa, moottoreissa, syylarissa, BMS:ssä, ja kompressorissa. Jäähdytysnesteen ja kylmäaineen välillä chilleri ja LCC siirtävät lämpöä haluttuun suuntaan.

Eri moodit kuvattu oheisessa vidissä.

Koska tuolla kylmäaineen puolella ei ole kovinkaan paljon komponentteja (kompressori ja ohjaamon lauhdutin & höyrystin) ei siellä ole kovin paljon rikki meneviä komponentteja mutta mitä olen itse huomannut niin yleensä kompressori ja supermanifold itsessään menevät vaihtoon.
 
Ei satu kellään olemaan kokemusta EQV:stä ? Näyttää hinnaltaan edulliselta polttomoottorilaitteisiin, siis saman mallisarjan V-sarjaan (Mercedes) nähden.
Ilmeisesti matkaa tuolla ei ajeta, mutta olisihan tuo sinänsä ihan ok? Tosin kulutus talvella 35wh/100km eli jopa yllättävän vähän eroa dieselin hintoihin.
Tai sanotaanko näin, että jos luotettavuus tuollaisella olisi kohdallaan, niin tuohan menisi "kakkos ykkösautona", kun hinnatkin "jokseenkin tippuneet".
 
Jos aiot pitää pitkään, niin selvitä mikä toi 100kwh akku, ettei ole joku vain EQV koottu, joita ei purkuautoissa kovin montaa.

Sähköautolla ajo julkisilla CCS-latauksilla ei ole juuri pihiä polttista halvenpaa, koska hinnat pääsääntöisesti 0,4€/kwh. Toki vaikkapa Ionityn kk-sopparilla paljon lataava pääsee 0,35€/kwh tuntumaan.
 
Älä nyt ainakaan tuota mätänetin peruslaatuista mene ostamaan. Toki harrastus se niitä on joka vuosi vaihtaa...

e: Tesla-ketju olis varmaan hyödyllisempi keskusteluympäristö suoraan ko. autoon liittyen. Esim. mikä osa tilalle.
 
Meylellä alkaa olla HD osaa Tesloihin, kysyisin autovaraosa myymälästä vaihtoehtoja. Tuo Atoy autohuolto (jos lähellä) tuntuis olevan myös asialtainen paikka, oli TM sivuilla just video kun vaihtaa puslaa tukivarteen ettei heti myydä vaan uutta tukivartta tilalle.
 
Tesla Model S 90D fl 2016 auton katsastin tänään. Ei kumminkaan mennyt ekalla läpi. Edellisen katsastuksen jälkeen ajettu 45tkm. Ulompi raidetangon pää toisella puolella oli välyksellinen.

Saattaa olla tuollainen 40€ osa.
 
Älä nyt ainakaan tuota mätänetin peruslaatuista mene ostamaan. Toki harrastus se niitä on joka vuosi vaihtaa...

e: Tesla-ketju olis varmaan hyödyllisempi keskusteluympäristö suoraan ko. autoon liittyen. Esim. mikä osa tilalle.
Meylellä alkaa olla HD osaa Tesloihin, kysyisin autovaraosa myymälästä vaihtoehtoja. Tuo Atoy autohuolto (jos lähellä) tuntuis olevan myös asialtainen paikka, oli TM sivuilla just video kun vaihtaa puslaa tukivarteen ettei heti myydä vaan uutta tukivartta tilalle.
Jos tuo vaan on sopiva osa, niin täytyy laittaa tilaukseen. Toki tuon yhden lähikaupan hinnat/valikoiman käyn kysymässä, kun ehdin.

45€.
Brändi: LEMFÖRDER

Täytyy jatkaa tuolla (jos tulee kysyttävää). Itse en mitään vikaa huomannut autossa, mutta olihan se selvästi "ihan holo".
 
Ei satu kellään olemaan kokemusta EQV:stä ? Näyttää hinnaltaan edulliselta polttomoottorilaitteisiin, siis saman mallisarjan V-sarjaan (Mercedes) nähden.
Ilmeisesti matkaa tuolla ei ajeta, mutta olisihan tuo sinänsä ihan ok? Tosin kulutus talvella 35wh/100km eli jopa yllättävän vähän eroa dieselin hintoihin.
Tai sanotaanko näin, että jos luotettavuus tuollaisella olisi kohdallaan, niin tuohan menisi "kakkos ykkösautona", kun hinnatkin "jokseenkin tippuneet".
Noissa on kai vanhoista tesloista suunnitteluvikoineen kopsittu moottori joka porsii vissiin ennemmin tai myöhemmin varmasti.
 
Noissa on tosiaan se Teslan iso takamoottori. Se ei kestä. Eli vuotaa jäähdytysnestettä moottorin sisälle ja siitä seuraa se, että moottori hajoaa.

Jos nyt muistan yhtään oikein Kokkolan autohuollon videolta. Esim mulla Model S 90D ja siinä on pieni takamoottori. Siinä ei ole vikaa, koska moottori ei taida olla ollenkaan jäähdytetty. Takavetojen ja esim P85D, P90D ja P100D ongelma tuo jäähdytysnestevuoto moottorin sisälle.
 
Eikö noi moottoriviat ole alkupään ässän vikoja? Mersun EQV tehty 2022- eteenpäin, mutta en ole kuullutkaan et Mersu käyttäisi Teslan sähkökomponentteja, sen tiedän ässät tehtiin alkuun jostain mersun osista. Onko varmempi tieto?
 
Kaikissa Teslan LDU takamoottoreissa on se jäähdytysnestevuotovika. Toki alkupään ässästä moottorit on jo hajonneet. Uudet hajoaa varmaan pian, kun sama vika niissäkin. Esim P100D.

Olikohan että Teslan Raven takamoottori on jo uudempaa suunnittelua, eikä niissä ole vikaa. On luotettava jo.

Noissa on kai vanhoista tesloista suunnitteluvikoineen kopsittu moottori joka porsii vissiin ennemmin tai myöhemmin varmasti.
Mersu käyttää ainakin tuota Teslan LDU moottoria.

Siitä en kyllä yhtään tiedä, että mikä moottori on Mersun EQV autossa? Se pitäisi jostain Googlata? Voisi kuvitella, että noinkin uusi Mersu käyttäisi jo Mersun omaa moottoria?

Tuo siis on itselle täysin vieras, että mitä tekniikkaa käyttää:
 
Huh, ite katellu tuota samaa 100 kWh akulla. Hyvä että tuli puheeksi, niin osaa tingata sen viis tonnia mitä maksaa kun Kokkolassa pistetään moottori korjaten.
 
Voi tuossa olla joku Mersun oma moottorikin? Tosin en kyllä löytänyt mistään varmistusta asialle.
 
Teslallahan tuli tuosta LDU moottorista pari vuotta sitten päivitetty U malli, missä ohitettu tuo roottorin jäähdytys. Kokkolan autohuolto taitaa n1000€ laittaa oman versionsa ohituksesta vanhempiin moottoreihin. Moni muukin myy päivitys sarjaa vanhempiin moottoreihin
 
Jep. Tuossa näkyy se uusi teetetty osa Kokkolan autohuollon videolla.

Tuo Atoy autohuolto (jos lähellä) tuntuis olevan myös asialtainen paikka, oli TM sivuilla just video kun vaihtaa puslaa tukivarteen ettei heti myydä vaan uutta tukivartta tilalle.
Oho. Saako ne oikeasti siellä joskus jotain tehtyäkin. Mersua käytin pari kertaa. Mielellään ottivat sisään aina, mutta parin tunnin päästä soi puhelin, jossa kertoivat etteivät osaa eikä ole oikeanlaista testeriä. Vie Veholle. Osasivat kyllä laskuttaa sen satasen/pari niistäkin kerroista.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
267 832
Viestejä
4 632 260
Jäsenet
76 095
Uusin jäsen
Dogma65

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom