- Liittynyt
- 16.10.2016
- Viestejä
- 11 566
Avustimen tulisi auttaa hahmottamaan tilanne. Nythän kameran sijaan on sama kuin katsoisi peileistä jolloin tämä visualisointi oikeasti on turha. Voiko siihen siis luottaa että varoittaa kun on kolahtamassa?Peruuttaessahan se on yhtä luotettava kuin on näkökykysi, näet elävästä kuvasta kamerasta kuinka lähellä se kohde on. Keula edellä joo se on itellekkin hiukan epämiellyttävä ajaa lähelle seinää. Uudessa Model Y:ssä tämä on korjattu kiitos etupuskurikameran.
Itse katson tätä HiFi parkin visualisointia vain kun pitää parkkeerata parkkiruutuihin. Parhaimmillaan se onkin juuri silloin kun on vastakkain ruutuja ja parkkeeraa keula edellä, niin siitä visualisoinnista näkee miten pitkälle pitää ajaa jotta ollaan ruudun sisällä eikä mennä yli.
Ei ne parkkitutkat autuaaksi tee. Nekin huutaa lumesta ja jäästä ja silloin niistä ei ole hyötyä. Etu ja takapuskurikameroille kun laittaisi pesurit ja lämmittimet niin oli keli mikä tahansa niistä olisi hyötyä pysäköinnissä.
Tänä talvena taisi olla kerran sensorit jumissa ja viime vuonna kerran tai kaksi. Autoni säilyy vain ulkona joten, en nyt omalla kohdallani näe että sensorit menisi tukkoon.
