Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[Refloni]

Epicin ilmaispelit, osa 43.

Ghostwire Tokyo

Moshi moshi? Ghostbusters! Eräänä kauniina iltana Tokio muuttuu kirjaimellisesti aavekaupungiksi, kun kaikki sen asukkaat katoavat yhtäkkiä savuna ilmaan. Tilalle putkahtaa joukko kasvottomia humanoideja, hirviöitä ja japanilaisen kansanperinteen olentoja. TV-ruuduilla mesoavalla demoninaamioisella jantterilla lienee jotain tekemistä asian kanssa. Ainoa ruumiinsa säilyttänyt ihminen on pelaajahahmo Akito, joka sattui avainhetkellä olemaan teknisesti kuollut mopokolarin vuoksi. Sitten kämppäkaveriksi pääkoppaan änkeää shintomanaaja KK, joka tietää yhtä ja toista tapahtumien kulusta ja omaa taikavoimia, joilla haamuja ja hirviöitä vastaan voi pärjätä. Parivaljakko lähtee pelastamaan kaupunkia.

Japanilaisten kummitusjuttujen ystävänä nautin pelin teemasta ja tunnelmasta kovasti. Autioitunut Shibuyan kaupunginosa on toteutettu hienosti ja paikkoja tutkii tutkimisen ilosta. Pelin virtuaaliturismi on jopa parempaa kuin Yakuzoissa, vaikka paikallisten ihmisten kanssa ei voikaan hengailla. Teemasta huolimatta Ghostwire ei ole varsinainen kauhupeli, ainoa pelottava osuus (ja pelin huippuhetki) on kirottuun kouluun sijoittuva sivutehtävä. Laskin vain kaksi tahallista hyppysäikkyä ja niistäkin toinen oli humoristinen.

Let's goooost!

Valitettavasti pelin avoin maailma on mallia Ubisoft. Pitkin karttaa on siroteltu 250 000 eksynyttä sielua (sadan hengen ryppäissä, mutta silti) jotka pitäisi toimittaa puhelinkoppeihin kätkettyihin pullonpalautusautomaatteihin. Piiloutuneet pesukarhut, graffitit, valokuvat, puutarhatontut ja KK:n keikkatarinat olisi myös hyvä löytää. Tykkäsin pelin premissistä niin paljon että lähdin imuroimaan maailmaa tyhjäksi, eikä olisi ehkä kannattanut. Yhdessä kohtaa puhelimen päässä oleva sivuhahmo arveli, että minulla oli iso joukko avustajia, koska eihän kukaan täysjärkinen tällaista yksin lähtisi tekemään. Juttujen kerääminen on koukuttavaa mutta pitemmän päälle puuduttavaa puurtamista, eikä sormipyssytaistelukaan kestä satoja toistoja. Sivutehtävät kyllä suosittelen tekemään.

Tarina ei oikein lähtenyt. Se ajaa asiansa, mutta on hyvin geneerinen ja suoraviivainen ja hahmot aika pahvisia. Parasta antia on arkinen läpänheitto Akiton ja KK:n välillä. Finaalissa on vartin kestävä kävelysimulaattoriosio, jolla syvennetään yhden hahmon taustatarinaa, eikä se olisi voinut vähempää kiinnostaa.

Vaikuttaa myös että suurin osa jutuista, joista pidin, lisättiin peliin jälkikäteen Spider's Thread -jättipäivityksellä. Peli olisi huomattavasti vaisumpi tapaus ilman valokuva-aarrejahtia, ilmatappoa, roguelike-moodia (jota tosin jaksoin vain pari kierrosta) ja varsinkin kummituskoulua. Mitään ei kannata pelata julkaisun aikaan.

 

[pilot]

Bus Simulator 21 Next Stop (PC Steam ilmainen viikonloppu, Amazon Games ilmainen ja Epic Games ilmainen+karttalaajennus)

Autopelejä ja simulaattoreita pelaavana kokeilin Bus Simulatoria! Minulla on ajopelejä varten G29-ratti, polkimet ja H-vaihdekeppi sekä Wheel Stand Pro –rattiteline, niin ratti on helppo ottaa käyttöön pöydän alta noin 10 sekunnissa.

Kirjoitin aiemmin savefileistä (Steam savefile -> Amazon games & Epic games) ja Steam achievements. Epic Gamesissa tämän pelin saavutukset näkyvät vain pelin aikana Shift-F3:lla.

Pelit - Ilmaiset (-100 %) pelit (Epic, Steam, GOG jne.)

Prime-tilaajien kannattanee käydä taas tökkimässä pelejä Epicciin ja Gogiin. (Tai on siihen Amazonin omaankin jotain, mutta enpä ole koskaan asentanut.) mm. Elite Dangerous (Epic) Jurassic World Evolution (Epic) Shogun Showdown (GOG) En muista oliko vaikka Tomb Raider: Anniversary (GOG) jo...

bbs.io-tech.fi

Laitoin toiminnot Stream Deck XL:ään valaistuihin painikkeisiin, niin ei tarvitse muistella niitä edes pidemmän pelitauon jälkeen. Pohjalla käytin rekkapeliin tekemiäni määrittelyjä, joten kuvia oli valmiiksi. Jos painikkeessa on kaksi toimintoa, niin harvinaisempi on muistilistan tapaan näkyvissä. Eli suosittelen tällaista laitetta!

(edit: Kuvassa on parkki päällä (painikkeelle on ON- ja OFF-kuvat) ei ollutkaan, kun vaihdoin kuvan ennen lähettämistä...). Center-painikkeella (tai näppis F4 tai ratissa joku painike) on näppärä palauttaa katselusuunta, kun se menee hiirtä käyttämällä helposti sekaisin.

Uramoodissa lähes 10 ensimmäistä tehtävää (missions) olivat opastusta, eikä silloin vielä voinut tehdä omia bussireittejä muuta kuin ohjatusti. Niissä menee ehkä tunti tai enemmänkin jos testaa asetuksia ja opettelee.

Tehtävissä luodaan reittejä uusien alueiden kautta, nostetaan pysäkkien leveliä (mahdollista bussireittien lisäämisen), ajetaan reittejä vähintään tietyllä arvosanalla ym. Levelin nostamiseen paras on alussa saatu nivelbussi, jota voi käyttää myös peruuttamisen harjoitteluun.

Bussireittien määrittelyssä ei joskus saa käytettyä jotain pysäkkiä vaikka levelin mukaan pitäisi. Lisäksi se haluaa aika monesti käyttää reittiin nähden kadun väärällä puolella olevaa pysäkkiä, jolloin ajoreittiin tulee ylimääräisiä mutkia. NIitä saa joskus vältettyä muuttamalla pysäkkien ajojärjestystä.

Asetuksista voi poistaa lipunmyynnin ja vaihtorahan antamisen, jolloin kaikilla olisi matkakortit (lippuja tarkistaessa huomaa, ettei ole). Myös voi vaikuttaa matkustajien aiheuttamien häiriöiden määrään (kuten oviaukkoon jääminen, musiikin kuuntelu kovaa). Aikataulussa pysymistä voi helpottaa myös lisäämällä aikaa jollekin pysäkille aikataulunäytössä. Jos myöhästyy liikaa, bussi otetaan pois reitiltä.

Euro Truck Simulator 2:een verrattuna eroja: kuskeja ei tarvitse palkata, autoja ei tankata eikä käytetä korjaamolla (kun törmäilee, niin menee vain rahaa ja ehkä pisteitä).

Miinusta siitä, että H-kuvioista vaihdekeppiä ei voi käyttää täysin automaattivaihteisen auton tapaan suunnanvalitsimena niin että R=pakki edessä, N=vapaa keskellä, D=aja takana. Ajosuunta määräytyy kaasu- ja jarrupolkimilla. Se tosin ei ole WASD-näppäimillä ongelma.

Muut autot antavat tilaa, vaikka tulisi bussilla kärkikolmion takaa reipastakin vauhtia!!

Jalankulkijat ovat välillä ongelma ja voivat ylittää katua yllättäen väärästäkin paikasta tai punaisia päin. Törmäys ei tosin haittaa, kun bussi vain pomppaa taaksepäin ja sitten taas voi matka jatkua.

Kun olin luonut useita kymmeniä bussilinjoja (ja laittanut busseihin mainostarrat), niin rahaa tuli niin, että voin ostaa uuden tehtävän alkaessa useitakin uusia busseja. Siksi olenkin mielestäni jo ratkaissut tämän pelin, vaikka en ole saanut läheskään kaikkia saavutuksia tai avannut kaikkia alueita, pysäkkejä tai busseja. Tämä taisi tapahtua jo vähän yli 20 missionin jälkeen.

Grafiikka on ihan OK (jalankulkijat vaan vähän kömpelöitä). RTX 3080 toimi lähes 100 prosentilla kun 4K ja parhaimmat asetukset. Peli ei kaatunut tai jumitellut kertaakaan.

Simulaatioista ja ajopeleistä (muutkin kuin kilpa-ajo) kiinnostuneille on tässä kokeiltavaa useaksikin illaksi tai päiväksi. Jossain vaiheessa tosin bussikuskin homma ja bussireittien määrittely voi alkaa vaikuttaa työltä ja grindaamiselta. Käyn itse jatkossa varmaankin enää vain harvakseltaan pelaamassa jonkun tehtävän. Ainakin käyn vielä kokeilemassa ilmaista karttalaajennusta.

Seuraavaksi kokeiluun joku ilmaiseksi saatu train tai farm simulator.

 

[CaseAce]

Teemasta huolimatta Ghostwire ei ole varsinainen kauhupeli, ainoa pelottava osuus (ja pelin huippuhetki) on kirottuun kouluun sijoittuva sivutehtävä.

Tämä tehtävä muuten tuli peliin jälkikäteen päivityksenä, eli jos joku pelasi pelin jo heti julkaisussa, niin kannattaa käydä tämäkin tehtävä tekemässä. Oli minustakin koko pelin paras osuus.

Omalla kohdalla suurin pettymys oli, kun peli alkoi tuntua saman toistolta, mutta oli aika vaihtaa maisemaa sai moottoripyörän alle. Jes, vaihtelua, pääsee huristelemaan pitkin katuja ja väistelemään haamuja. Mutta ei. Koko moottoripyöräily ja haamujen väistely oli vain pitkä cutscene jossa sai katsella kuinka siistiä olisi ajaa nuo kohdat itse, mutta sai tyytyä katsojan rooliin.

 

[Sikatiiker]

Serious Sam 4 PS5:lla. Viimeksi olen pelannut kakkososaa PC:llä ehkä 10 vuotta sitten. Ajattelin että pakkohan tämän on olla näin pitkänä pelisarjana hyvää mätkettä tätä nykyä. Noh, survival mode on ihan hauskaa rätkettä, mutta yksinpelikampanjaa pelatessa tulee kyllä mieleen että onpa harvinaisen tönkkö peli ja jotenkin onttoa ja kolkkoa menoa. Vihut ei välillä ymmärrä tulla nurkan takaa ollenkaan kimppuun ja ammusten loppuessa normal-vaikeustasollakin yllättävän usein voit vain vaania sisällä ja käydä ulkona ampumassa yhden vihun kerrallaan turvallisemmin jos haluat päästä eteenpäin kohdasta jota ei tee mieli hinkata montaa kertaa ryskäämällä läpi.

No, en voi kovin avoimesti suositella tätä mutta enpä hävinnyt kuin 5€ tällä kertaa.

 

[Lare]

Dead Space Remake PC

Tästä olen kuullut paljon hyvää ja piti ottaa itsekin kokeiluun. Alkuun oli kovakin innostus peliä kohtaan. Tunnelmaa riitti ja valtava avaruusalus oli mielenkiintoinen paikka tutkia. Peli myös kannusti koluamaan kaikki nurkat. Aseiden kanssa riitti opettelemista ja taistelu tuntui varsin hyvältä. Mitenkään hirveän pelottavalta tämä ei tuntunut, vaikka kauhuteema selvästi oli taustalla. Musiikit ja äänimaailma olivat ainakin kohdallaan.

Ehkä puolet pelistä meni innolla, mutta sen jälkeen alkoi vähän hyytymään. Eri alueet eivät lopulta tuoneet hirveästi vaihtelua ja avaruusalue tuntui vähän turhankin monimutkaiselta sokkelolta. Puzzlet puolestaan olivat vähän väkisin tehtyjä. Miksi jotain ovea varten pitäisi kantaa virtalähde muualta? Tai miksi nosturi vie tavaraa juuri siltojen kohdalta, jotka pitää käydä yksi kerrallaan nostamassa hetkeksi ylös? Tarinassakaan ei ihan hirveästi tullut yllätyksiä. Tuntui, että vaihtoehto 1 meni aina pieleen ja sitten siirryttiin vaihtoehto 2:een, joka onnistui juuri ja juuri. Kokonaisuutena ihan pelattava kuitenkin ja kouluarvosanaksi voisin antaa 8.5.

Graafisesti nätti peli myös. Säteenseuranta ei ollut hirveän suuressa osassa, mutta toi kuitenkin hyvin lisää varjostusta. Peli myös pyöri kaikki tapissa aika hyvin. Uusille alueille tullessa oli vain todella pahoja FPS-droppeja ja nykimisiä.

Dead Island 2 PC

Jo alusta lähtien tuli selväksi, että peli on tehty ehkä enemmän kieli poskella ja huumorimielessä. Hahmot heittivät jatkuvasti läppää ja vakavaa tunnelmaa ei ollut. Tarina ei ollut lopulta kovin ihmeellinen, eivätkä myöskään tehtävätkään. Samat tylsät puzzlet toistuivat ja aina piti käydä etsimässä circuit breakeria, joka oli mystisesti kadonnut jonnekin. NPC-hahmot olivat varsin tylsiä ja lopussa tuli skipattua välivideoita. Pelin tehtävistä kertoo hyvin se, kuinka yhdessä kohdassa piti esiintyä ja lahdata zombeja jonkun some-vaikuttajan videolla

Monet mutanttizombit olivat lähinnä ehkä ärsyttäviä. Esimerkiksi jotkut zombit saattoivat aiheuttaa vahinkoa hyppäämällä maahan ja aiheuttamalla paineaallon ympärilleen. Zombimätössä on ehkä turha puhua immersiosta ja realismista, mutta ehkä olisi voinut suunnitella vihollisia enemmänkin. Taistelu sinänsä oli kohtuullista ja aseista sai vaihtelua. Niitä myös riitti paljon, eli montaa vara-asetta ei tarvinnut kantaa mukana. Loputtomat vesikanisterit ja heittäessä palamaan syttyvät auton akut huvittivat hieman.

Maailma oli nätti ja aurinkoinen. Tässähän ei ollut aiempien tapaan avointa maailmaa ja toteutus toi mieleen ehkä Dishonoredin tai Metro Exoduksen. Alueelta toiselle edettiin tarinan mukana ja alueita sai tutkia vapaasti. Tuokin toimi ihan hyvin ja alueet olivat yksityiskohtaisesti tehty. Myös sivutehtäviäkin oli, mutta ne eivät tarjonneet kummemmin arvoa. Graafisesti ihan ok näköinen ja pyöri hyvin.

Sen verran täytyy sanoa, että yksin pelatessa tämä olisi jäänyt varmaan kesken. Tarina ja tehtävät olivat sen verran kehnoja. Kaverin kanssa kuitenkin ihan kohtuullista mättöä. Monet naurut tuli, toisen piti jatkuvasti käydä nostamassa toista maasta ja välillä juostiin kovaa karkuun. Kouluarvosanaksi Co-op-pelinä 8-.

 

[Nathorr]

Still Wakes the Deep (PC Game Pass)

Otsikon peli on ensimmäisen persoonan kauhuelementeillä höystetty kävelysimulaattori. Pelissä seurataan vahvaa skottiaksenttia puhuvaa Cazia, joka työskentelee öljynporuaslautalla, jossa alkaa tapahtumaan hirveitä.

Mulla oli jostain syystä aika kovat ennakko-odotukset tätä kohtaan. Julkaisun aikana muistaakseni Game Pass -versiosta jätettiin säteenseuranta pois ja peli jäi mielessä negatiiviseen valoon. Redditistä kahlasin Game Passin suositeltuja pelejä ja tätä ehdotti monet. Annoin mahdollisuuden ja kannattihan se taas.

Peli on tosi hyvä siinä, mitä se tekee. Tämä on mun makuun kävelysimulaattori, joka on tehty oikein. Ei haittaa, vaikka pelilliset elementit jäävät valjuiksi, kun tarinankerronta on loistavaa. Etenet öljylautalla eri paikkoihin, teet yksinkertaisia puzzleja ja välttelet hirviöitä. Peli on myös sopivan lyhyt, jotta se ei ala maistumaan puulta. Piti otteessaan ihan loppuun asti.

Graafinen ilme on mielestäni erinomainen. Miljöö on hyvin tunnelmallinen ja paikkoja voisi ihmetellä ajoittain enemmänkin, mutta edetä pitää. Tekstuurit olivat joissain tilanteissa vähän suttuiset, mutta ei se pistänyt silmään kuin kerran tai kaksi. Tarinan lisäksi pelin vahvuus on ääninäyttely. Pidin päällä vakiona olevan skottiaksentin ja se todella herättää hahmot eloon. Oli myös virkistävää, miten päähenkilö ei aina heti hyväksynyt muiden heittämiä ehdotuksia, vaan oikeasti pisti vastaan ja kyseenalaisti, vaikka lopulta ohjeita tietysti seurattiin.

Juoni on perinteinen, mutta hyvä. Tapahtuu katastrofi ja siitä yritetään selvitä. Kuten sanottua, se pitää otteessaan loppuun asti. Olisin ehkä lopettanut pelin jo sen varsinaiseen loppukohtaukseen. Lopun cutscenet olivat turhia ja veivät vähän fiilistä.

Vahvasti tarinavetoisten pelien ystäville vahvat suosittelut. Tietää vaan mitä odottaa. 40 € on tästä liian kova hinta, mutta Game Passista ehdottomasti peluuseen. 5/5.

 

[Bigfoot007]

Blaster Master Zero (Nintendon Vitsi)
Kyseessä on osittain uudistettu versio 80-luvun Blaster Master NES pelistä, joka sisälsi perinteiostä 2D tasopomppimista ja ammuntaa pyörillä liikkuvalla tankilla ja lintuperspektiivistä kuvattua toimintaa luolastoissa. Blaster Master Zerosta löytyy ulkoisesti löytyy kohtalaisen siistiä 8 bittistä pikselitaidetta laajakuvanäytölle ja menevää 80-luvun tyylistä pelimuzakkia, jossa osa kappaleista on alkuperäisen NES pelin soundtrackin remastereita ja loput uutta tuotantoa. Tasojen rakenne on pintapuolisesti samanlainen kuin NES pelissä mutta paljon muutoksia on tehty, osa myös huonompaan suuntaan mm. turhaa hiiviskelyä ja pakkopulla-luolastojen putsausta. Karttanäkymä on oikein selkeä, jonka ansiosta pelissä ei eksy läheskään yhtä helposti kuin alkuperäisessä. Ensimmäisen tason perusteella peli vaikutti todella koukuttavalta, mutta mitä pidemmälle pääsi, sitä heikommaksi sisältö muuttui. Loppupuolelta löytyy niin kehnoja tasohyppelykohtauksia, hidastempoista lintiperspiktiivimoodissa käytävää ammuskelua itseään toistavissa luolastoissa, joihin on tungettu väkisin päälleliimattuja gimmickejä ja tietenkin paljon backtrackingia, erityisesti jos halusi kerätä kaikki powerupit, joiden myötä salainen 8 maailma aukeni. Alkuperäinen NES peli oli aikoinaan helvetillisin vaikea, erityisesti pomotaistelut. Zero painoksen vaikeustaso taas oli aivan vinksallaan, suurin osa pomoista räjähti atomeiksi suunnilleen kymmenessä sekunnissa, ennen kuin ne ehtivät tehdä elettäkään, ja muutama keskivaiheen pomovastus antoi vähän enemmän haastetta. Sen sijaan lopputaistelu kohtalaisen oli kohtalaisen vakuuttava. Vanhan NES pelin perintönä ampuminen lintuperspektiivistä onnistuu vain kahdeksaan suuntaan ja liikkuminen taas vain neljään suuntaan. Kontrolleissa oli hieman jähmeyttä, erityisesti vedestä hyppiminen oli tuskaista ja tikkaiden käyttö suoraan helvetistä (löytyy myös pari äkkikuolemakohtaa, joissa yritetään hyppiä tai pudottautua tikkaisiin). Vihulaisten tekoäly on kohtuu aneeminen, ja hitaasti etenevä pelaaja selviää ilman osumia, samalla kun pelaamisen mielekkyys laskee pohjalukemiin. Tankilla pääsee myöhemmin leijumaan drone-tyyliin, mutta tähän vaaditaan energiaa, joka latautuu tuskallisen hitaasti tai tippuu satunnaisesti tuhotuneilta vihulaisilta. Tankkimoodissa nergiaa voi kuluttaa myös (yli tehokkaisiin) sivuaseisiin. Lintuperspektiivimoodissa puolestaan kerätään punaisia pillereitä maastosta ja tuhotuilta vihulaisilta, joka mahdollistaa tehokkaampien aseiden käyttämisen mutta varjopuolena osumat vihollisiin tiputtavat asemoodin pykälällä alaspäin. Vihollisiin voi jäädä myös "kiinni", jolloin energiat saattavat tippua nollille parissa sekunnissa, koska hetkellistä kuolemattomuutta iskun jälkeen ei yksinkertaisesti ole.
Peli oli puskettu täydellisesti läpi noin seitsemässä tunnissa, joka on ihan kohtalainen pituus noin 5 - 10 euron hinnalle. Lopputulemana melko keskinkertainen ja mitäänsanomaton retropelin uusversio. Blaster Master Zero 2 ja erityisestio 3 ovat huomattavasti parempia kokemuksia, ja korjaavat osan ykkösversion synneistä, erityisesti vaikeustason.

 

[perato]

Max Payne 3 (PC)
En malttanut odottaa uusia MP remakeja, ja tämä oli listalla peleistä joita vois vielä pelailla ennen uutta konetta. Tämä on kyl edelleen hyvä peli, ongelmistaan huolimatta. Tykkäsin tästä kovasti aikanaan, erityisesti sen vuoksi, että pelin teemat on varsin aikuismaisia, ihmiskauppaa, köyhyyttä ynnä muuta. Siviilejä on kentissä ja niitäkin voi välillä ampua jos siltä tuntuu. Koko tarina on kauttaaltaan melko vakava ja synkkenee loppua kohden jatkuvasti. Tykkään että moderniin pelimaailmaan löytyy paikkoja maapallolta jotka ei ole A) USA / B) Japani ja ne on tunnistettavissa sellaiseksi. Sao Paolo tuntuu todellakin tehtävästä riippuen onnistuneelta luomukselta.

Ammuskelu on tässä pelissä pääasiassa kivaa, tykkäsin että on muitakin tapoja kuin shoot-dodge tai pelkkä bullet-timellä juoksentelu. Aseet tuntuu pääasiassa aika hyvätehoisilta, erityisesti nuo raskaammat pistoolit, minkä vuoksi tulikin aika paljon pelailtua pistooleilla ammuskellen. Tilastoja katsellen, yllättävän vähälle taas jäi nimenomaan tuo pelisarjalle ominainen shoot-dodge hyppy, se kun yleensä tuntui päättyvän varsin huonosti Maxin kannalta. Ammuskelussa on pieniä pikkuongelmia, erityisesti sen vuoksi, että Max voi ammuskella periaatteessa seinän läpi nurkkien takaa(ammukset menee sinne mihin tähtäin osoittaa, ei aina sinne minne piippu osoittaa). Toisaalta vahvasti skriptatut kohdat pakottaa juoksentelemaan peliä eteenpäin, muuten vihut on näkymättömissä nurkan takana, joten liika kyykistelykään ei tule kyseeseen.

Omasta mielestä tähän peliin sopii hyvin seinän taakse liimautuminen kyykistyminen ja roll. Hieman jopa John Wick tyyppistä toimintaa syntyi sitä myöten. Peli on nykypäivänäkin ihan siedettävän näköinen. Tässäkin oli hyvä muistella sitä, että pelasin tätä ensimmäisen kerran Intelin E8500 ja Radeon 4890HD kortilla ja silloinkin pyöri ihan hyvin.

Pelin ongelmat ehkä osui nyt vähän enemmän silmään. Vähän liikaa peli pätkii itseään eri välivideoihin joissa mennään lähinnä ovesta tai Max tekee jotain typerää kuten kiinnittää vastustajien huomion ennen videon loppumista. Toisinaan tämä tekee pelaamisesta kovin tempoilevaa kun vähän väliä menettää hahmosta otteen. Nyt pelissä oli myös teknisiä ongelmia, joista en ennen joutunut kärsimään, mm. välivideot piti puukottaa ultrawidelle. Peli myös jatkuvasti tuppasi menemään PAUSE:lle tai menuun kesken toiminnan, ja tämä on ilmeisen yleinenkin bugi johon ei kovin helppoja ratkaisuja netistä löytynyt. Nyt myös hieman alkoi 9h pelin aikana väsyttää tuo Maxin lakoninen monologi "Maailma olisi nyt perseestä, jos se ei olisi ollut jo perseestä monta vuotta".

 

[Nathorr]

Planet of Lana (PC Game Pass)

Vaihteeksi vähän kevyempää peliä Game Passista. Planet of Lana on elokuvauksellinen tasohyppely, eli samaa genreä kuin mitä vaikka Limbo ja INSIDE edustavat. Pelataan hahmolla nimeltä Lana, jonka kotiplaneetalla tapahtuu hirveyksiä.

Kuten sanottua, tämä noudattelee samoja pelisääntöjä mitä elokuvaukselliset tasohyppelyt yleensä. Hahmo on ja liikkuu ihmismäisesti ilman superloikkia tai -voimia. Ei myöskään ole rahkeita listiä vihollisia, vaan niiden ohi pitää onnistua ympäristöä hyödyntäen ohittamaan. Puzzlet eivät ole vaikeita ja ne ovat pelin keskivaiheilla vähän tylsiä ja itseään toistavia, mutta toisaalta pian tunnelma ottaa ohjat ja ongelmanratkonnan ongelmat unohtuvat. Siinä missä Limbo ja INSIDE hakevat tunnelmaasa synkistä teemoista, Planet of Lana on pääosan pelistä hyvinkin värikäs ja jopa iloinen, vaikka käsiteltävät teemat ovat tietysti synkkiä.

Audiovisuaalisesti peli on hyvin kaunis ja se on varmasti ammentanut inspiraatiota niin Studio Giblin teoksista kuin Star Warssista. Vaikka pelissä edetään genren mukaisesti jatkuvasti oikealle, peli antaa välillä mahdollisuuden ihailla maisema ja zoomaa taakse, jotta kuvankaunis maailma pääsee täyteen loistoonsa. Musapuoli naulataan myös, se on erinomainen.

Lyhyestä pituudestaan huolimatta pelin heikkous on sen tylsyys. Tunnelma on hyvä, muttei pääse esikuviensa tasolle. Hyvä välipeli, mutta ei mestariteos. Annan silti kovat pisteet, 4/5.

 

[Nathorr]

Return to Grace (PC Game Pass)

Joulua odotellessa toinen lyhyt peli Game Passista. Return to Grace on ensimmäisen persoonan kävelysimulaattori, jossa seikkaillaan vuodessa 3820 ja etsitään aikanaan ihmisiä johtanutta AI:a, Gracea.

Käytän aika paljon aikaa hyvien tarinapelien metsästykseen ja olen aika hyvin perillä niin uusista kuin vanhoistakin peleistä, mutta tästä en ollut koskaan ennen kuullut. Tämä parituntinen peli osoittautui ihan mielettämömän hyväksi. Pelissä tutkitaan tyhjää rakennusta, seuranaan vain joukko eri persoonallisuuksia omaavia tekoälyjä. Pienet puzzlet ovat helppoja, pääasiassa seurataan tarinaa ja tutkitaan mestoja.

Graafinen ilme on ihan hyvä. Immersiota rikkoo satunnaiset grafiikkojen välkynnät ja ultrawidellä huonosti skaalautuva päähenkilön avaruuspuku. Tutkittava alue on esteettisesti miellyttävä, mutta se ei varsinaisesti kerro tarinaa, vaan kaikki tulee päähahmon ja tekoälyjen keskusteluista. Ääninäyttely on myös tosi hyvää!

Tarina iski muhun yllättävän kovaa. Pelissä on useampi eri loppu, joista lisää spoilereissa. Pelissä on muutamia valintoja, joita pelaaja tekee usein huomaamattaan. Pelin loppupuolella tulee myös selkeä valinta, jossa valitaan hyvän ja huonon lopun väliltä. Huono loppu voi mennä myös tosi huonoksi, jos on sattumalta tai tahallaan tehnyt pitkin peliä valintoja erästä tekoälyä vastaan. Saamani loppu oli se ns. hyvä lopetus ja se oli ainakin erinomainen, jättäen pelaajan lopullisen valinnan avoimeksi.

Lämmin suositus ainakin Game Passin tilaajille. Väitän, että vuoden suurin yllättäjä ja yksi parhaista koko vuonna. Ei tämä nyt mikään saman arvosanan saanut Alan Wake 2 ole, mutta 2 tunnin kävelysimulaattorina ihan pirun hyvä. 5/5.

 

[Heseman]

Warhammer 40,000: Space Marine II (PC)

Keisarin nimeen! Parviälyiset tyranid-muukalaiset hyökkäävät taktisesti tärkeälle planeetalle, mutta onneksi paikalle saapuu Adeptus Astartesin ultramariini-osasto vetämään xenos-saastaa turpaan. Tämä on jatkoa edeltäjälleen ja lyhyesti tätä voisi kuvailla "Kuin ykkönen, mutta parempi ja örkit on vaihdettu tyranideihin." Käytännössä tämä on kuitenkin vähän enemmän.

Peli on räiskintää meleellä. Uutuutena ykköseen on parry, joka on itse asiassa aika isossa osassa. Nimen mukaisesti sillä torjutaan vihollisten meleeiskuja, varsinkin sinisenä hohtavat kannattaa yrittää torjua. Oranssien kohdalla kannattaa sitten vain väistää tai tulee damagea. En ole koskaan ollut kovin kummoinen parryn kanssa esim. Soulseissa, mutta tässä se onnistui enimmäkseen ihan hyvin. Hieman hämäävästi joka parry ei aiheuta vihollisen horjahtamista, vaan kuten Elden Ringissä niin parryjä voi vaadita useampi tai sitten lisää damagea. Keskityin pääosin meleeseen, räiskintä lonkalta on nimensä mukaista ja tähtäyksessä liikkuminen on hidasta ja näkökenttäkin kapenee, mikä varsinkin lopputaistelussa ärsytti. Pelasin kuitenkin Veteran-vaikeustasolla (mikä pelin mukaan on oletus) ja se meni pääosin suht helposti. Yksi alkupuolen aikarajoitteinen tehtävä vaan oli liikaa ja siinä piti laskea hetkeksi normaalille. Myös lopputaistelu oli vähän hanurista, varsinkin yksi hyökkäys, mistä mulla ei oikeastaan ollut mitään hajua, kuinka siitä voisi realistisesti selvitä ottamatta damagea. Väistelin vaan ympäriinsä ja välillä selvisin vähemmällä damagella, välillä tuli enemmän. Muutenkin lopputaistelu meni ehkä vähän turhan kikkailuksi.

Mutta se, mikä on toteutetu erinomaisesti niin on 40k-maailma. Kaikki huokuu sotaisan universumin henkeä, jossa pelkkä lojaalius jumalkeisarille merkitsee. Etenkin ultramariinien sotisovat näyttävät kuin hienoilta itse maalatuilta figuureilta. Peli ottaa myös itsensä riittävän vakavasti, eikä sorru mihinkään marvelmaiseen "hei mitä jos me ollaankin videopelissä höhö eiks oo tyhmiä nää isot haarniskat"-meininkiin. Monesti olinkin suu typerässä virneessä, kun meininkiä huokuu. Tällaiset tuntuvat tätä nykyä enemmän olevan poikkeus kuin sääntö. Juonikin on hyvä, ei kovinkaan syvällinen mutta välillä on hyvä tehdä yksinkertainen perusjuoni kunnolla kuin yrittää liikaa. Ei ravintola-annoksiinkaan sotketa kaikkea mahdollista, mitä jääkaapista löytyy.

Tälle Keisari suosittelee -leima pienistä ärsytyksistä huolimatta. Ja mainittakoon vielä, että tämän koodi tuli mulle AMD:n pelibundlessa, jos se joillekin merkkaa jotakin.

https://www.pcgamingwiki.com/wiki/Warhammer_40,000:_Space_Marine_II

 

[Corex]

Heh vihdoinkin pelasin Witcher 2 läpi. Olin aloittanut tämän varmaan pari-kolme kertaa alusta mutta alkujaan peli ei oikein pyörinyt kunnolla kokoonpanoillani, joten motivaatio laski. Pikakelaus vuoteen 2024 ja nyt sai pistää vähän grafiikkamodeja päälle ja +150fps 4k resolla niin kelpasi pelata. Yllättävän hyvän näköinen peli vieläkin varsinkin tekstuurimodien jälkeen.

Witcher 1 olen myös pelannut läpi aikoinaan. Pelasin tämän 2 osan Hard vaikeustasolla läpi. Vähän epätasapainoinen elämys; alkuun vaikeaa mutta loppua kohti naurettavan helppo kun olin boostannut mage-puolen tappiin ja varusteissa sign intensinyt maksimiin. Senkus spämmää igniä ja kaikki lakoaa kahvikuppi toisessa kädessä.

Mutta tarinan puolestahan tätä pelattiin lähinnä ja se ei petä. Tosin puolet poliittisista juonitteluista ja vallanpitäjien nimistä/asemista yms. meni kyllä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos...

Seuraavaksi Witcher 3 tulille.

 

[Nathorr]

As Dusk Falls (PC Game Pass)

Peli on elokuvallinen tarinapeli, jossa valinnoilla on suuri merkitys lopputuloksen kannalta. Tämä seuraa samaa kaavaan kuin esimerkiksi Quantic Dreamin ja Telltale Gamesin pelit sillä erolla, että pelissä ei liikuta ollenkaan, vaan tarina etenee automaattisesti ja siihen vaikutetaan ainoastaan quick time eventeillä ja puheenvuorovalinnoilla.

Peli on tosi hyvä ja se pitää otteessaan. Pelissä on paljon hahmoja, joita ohjata, mutta rytmitys on niin hyvää, että jokaisesta pysyy hyvin kartalla. Peli on jaettu kahteen "kirjaan", jotka taas on jaettu kolmeen "kappaleeseen". Loppuvariaatioita on ilmeisesti yhteensä 48.

Graafisesti peli kulkee omaa polkuaan. Pelimaailma on ihan normalia 3D:tä, mutta hahmot ovat ikäänkuin maalattuja still-kuvia. Tämä toimii tosi hyvin ja mielessäni näen tarinan täysin liikkuvana. Vähän kuin sarjakuvaa lukisi, mielikuvitus lisää loput.

Tarina on erinomainen. Kommentoin loppua taas spoilereissa: vikasta kappaleesta en pitänyt niin paljoan kuin edellisistä, mutta se selvästi tasoitti tietä tulevalle jatko-osalle.

Vahva suositus, 5/5.

 

[AsiJu]

Perilous Warp (PC, Steam)

Jostain alitajunnan syövereistä tuli hinku kokeilla tätä uudestaan ja nyt hurahti läpi melkein yhdeltä istumalta, enää lopputaistelua vaille.

Peli on nähtävästi jonkinlainen spiritual successor 90-luvun Chasmille ja mm. aseet on heti tunnistettavissa. Pelaaminen muistuttaa kuitenkin enemmän 2000-luvun alun fps pelejä eli tempo on hitaampi kuin 90-luvun old school kamassa.
Myös graafinen ulkoasu on lähempänä 00-luvun alkua suuremmalla polygonimäärällä sekä dynaamisella valaistuksella ja varjoilla. PW näyttääkin hyvältä ottaen huomioon mihin se pyrkii.
Peli pyöri mukisematta 240 fps 1440p resolla nupit kaakossa ja grafiikka-asetuksia on kiitettävä määrä. Valittavissa on joko D3D9 tai OpenGL renderöinti.

Tästä päästäänkin sitten pelin ongelmaan eli pelattavuus ei oikein istu hitaampaan taktisempaan muottiin eikä vanhaan nopeampitempoiseenkaan.
Useissa taisteluissa pitää selvästi pysyä liikkeellä, mutta hahmon nopeus ei riitä väistelyyn ja taitaa raketteja ampuvia sekä melee örvelöitä lukuun ottamatta kaikki viholliset ollakin hitscan.
Siinäpä olikin muuten jo lähes kaikki vihutyypit; vähän isompaa ja pienempää mutanttia tulee jonossa.
Bunny hoppingilla saat lajinsa äijään vauhtia lisää, mutta sen pitäisi olla lisä eikä lähes välttämättömyys, päälle höökivien mörköjen väistämiseen ei normaali (auto run) nopeus riitä.

Peli myös todella tykkää väijytyksistä - jopa kodeksit ottaa tämän huomioon kieli poskessa - että sikälikin kai tyylilleen uskollinen, mutta ei se pelattavuutta ainakaan paranna.
Ehkä lähin vertailukohta on Doom 3, joskaan en Doom 3:ssa kokenut pelaamista näin... epäjohdonmukaiseksi. Kuulun siihen ryhmään, joka pitää Doom 3:sta, toim. huom.

Peli on kovin lyhyt ja visuaalisia ilmeitä on tasan yksi eli ruskea.
Eipä tätä tosin jää lisää kaipaamaan tällä designilla.

Edelleen huomaan hankalaksi antaa pelille kokonaisarviota. Huono tekele ei ole missään nimessä ja ongelmista huolimatta aseet tuntuu hyviltä ja monsterit lakoaa orgastisen meheviksi gibseiksi, pelin ollessa myös jokseenkin uniikki retro shooter genressä, mutta toteutus on jäänyt puolitiehen.

Asetelma ja tekniikka on kohdallaan, mutta pelattavuus olisi vaatinut enemmän työtä. Vähintäänkin selkeämmän rajanvedon mitä tyyliä pelataan ja gameplay design sen mukaisesti.

Yhteenvetona, että mikäli Chasm kiinnostaa tai herättää nostalgiafiiliksiä - tai tämän kuvauksen perusteella kiinnostui - niin ei tämä huono hankinta ole millään muotoa.

Muussa tapauksessa voinee kuitenkin sivuuttaa.

 

[CaseAce]

Heh vihdoinkin pelasin Witcher 2 läpi. Olin aloittanut tämän varmaan pari-kolme kertaa alusta mutta alkujaan peli ei oikein pyörinyt kunnolla kokoonpanoillani, joten motivaatio laski. Pikakelaus vuoteen 2024 ja nyt sai pistää vähän grafiikkamodeja päälle ja +150fps 4k resolla niin kelpasi pelata. Yllättävän hyvän näköinen peli vieläkin varsinkin tekstuurimodien jälkeen.

Witcher 1 olen myös pelannut läpi aikoinaan. Pelasin tämän 2 osan Hard vaikeustasolla läpi. Vähän epätasapainoinen elämys; alkuun vaikeaa mutta loppua kohti naurettavan helppo kun olin boostannut mage-puolen tappiin ja varusteissa sign intensinyt maksimiin. Senkus spämmää igniä ja kaikki lakoaa kahvikuppi toisessa kädessä.

Mutta tarinan puolestahan tätä pelattiin lähinnä ja se ei petä. Tosin puolet poliittisista juonitteluista ja vallanpitäjien nimistä/asemista yms. meni kyllä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos...

Seuraavaksi Witcher 3 tulille.

Witcher 2 joutuu pelaamaan kahteen kertaan. Tehtävässä "crossroads" nimensä mukaisesti juoni haarutuu. Ja kyllähän ne molemmat haarat kannattaa kokea.

 

[Bigfoot007]

Puoli elämä kakkonen pelattu läpi persoonallisella pöytätietokoneella
Gordon Vapaamies on jälleen pelastamassa maailmaa muukalaisten käsistä. Suurin osa chaptereista oli melko viihdyttäviä ja hyvin scriptattuja. Ammuskelu on perustasoa, ei mitään ihmeellistä ja asevalikoima on kohtalaisen niukka: löytyy pari konekivääriä, pistooli, magnum, haulikko, jousitykki (= sniper rifle), granaatit ja lämpöhakeutuvia ohjuksia ampuva sinko. Alussa tarjolla on pelkästään sorkkarauta, jolla pistetään puutavaraa palasiksi ja tosipaikan tullen mätkitään vihollisia. Kun peliä on pelaillut noin 1/3 asti, asevalikoimaan lisätään tasapainopyssy, jolla voi vetää esineitä puoleensa ja ampua niitä. Kahdessa chapterissa tasapainopyssyllä leikitään vähän enemmän, muualla käyttö on rajoitettu hyvin satunnaiseksi. Pelin kesto on jotain 12 - 15 tunnin väliltä riippuen miten hyvin löytää pisteestä A pisteeseen B ja pysyä hengissä siinä välissä. Maailma näyttää ulkoisesti avoimelta mutta käytännössä edetään hyvin naamioitua putkea pitkin, joka on sopivan vaihteleva. Välillä pääsee erilaisen ajoneuvojen kyytiin, joiden ohjaus näppäimistöllä on semisti hanurista. Pelin loppupuolelta löytyy muutama huonompi chapteri, joissa on tuskattuvan pitkiä "selviydy areenalla" kohtauksia, tai singon kanssa joutuu ammuskelemaan liian monta kertaa vähän isompiin peltipoliiseihin.

Eniten turhautusta tuottivat seuraavat asiat:
1. Tikkaissa kiipeäminen, joko pelaajassa on vika tai tikkaissa navigointi on muuten vain täysin hanurista.
2. Suurin osa ääniefekteistä, erityisesti keinoälyn(?) antamat kommentit, valtaosa räjähdyksistä, Combinen radioiden sirinä ja pitkä piippaus, joka sattuu korviin Vapaamiehen ottaessa vähän enemmän osumaa. Konekiväärien huudattaminen kuulostaa myös melko tuhnulta.
3. Fysiikkamoottorin monet ongelmat. Maastoon tahtoo jäädä helposti jumiin, hipaisu ovenkarmiin tai puunoksaan pysäyttää liikkeen kuin seinään, törmäykset ja osumat rekisteröityvät välillä epäloogisesti tai eivät ollenkaan. Maasto ja kaikki objektit ovat jäykkiä, eivät jousta yhtään ja ovat tuhottavissa vain scriptatuissa kohdissa.
4. Tasoloikkakohtaukset, jotka vaativat pikkutarkkaa hyppelyä, joka toimii kohtuu surkeasti tällä pelimoottorilla. Välillä hyppääminen ei rekisteröidy lainkaan tai input lagi on jotain käsittämätöntä, jolloin tippuu halpaan kuolemaan.
5. Tiimikaverien tekoäly on yhtä surkeaa kuin legendaarisen surkeassa Daikatanassa. Useimmiten pölkkypäät estävät liikkumisen tai juoksevat oman tulilinjan eteen, potkivat granaatit syliin tai parhaassa tapauksessa jäävät jumiin seinän taakse. Onneksi vain muutamasa kohdassa tarvitsee pitää tiimikaverit hengissä (toisin kuin Daikatanassa).
6. Grafiikka on muuten kohtuu siistiä, ainakin kaukaa katsottuna, mutta lähelle mentäessä tekstuurit ovat melkoista lowres puuroa, josta tulee alkuperäinen Quake mieleen vuodelta 1996.
7. Checkpointtien sijoittelu on monesti epäloogista, jolloin joutuu turvautumaan välitallennuksiin, erityisesti kun pelistä löytyy kourallinen trial and error kohtauksia tai jyrkkiä piikkejä vaikeustasossa.

Puoli elämä kaksi on vielä tänä päivinä ihan siedettävä kokemus mutta ajanhammas on jyrsinyt peliä pahemman kerran.

 

[hundi]

Puoli elämä kakkonen pelattu läpi persoonallisella pöytätietokoneella
Gordon Vapaamies on jälleen pelastamassa maailmaa muukalaisten käsistä. Suurin osa chaptereista oli melko viihdyttäviä ja hyvin scriptattuja. Ammuskelu on perustasoa, ei mitään ihmeellistä ja asevalikoima on kohtalaisen niukka: löytyy pari konekivääriä, pistooli, magnum, haulikko, jousitykki (= sniper rifle), granaatit ja lämpöhakeutuvia ohjuksia ampuva sinko. Alussa tarjolla on pelkästään sorkkarauta, jolla pistetään puutavaraa palasiksi ja tosipaikan tullen mätkitään vihollisia. Kun peliä on pelaillut noin 1/3 asti, asevalikoimaan lisätään tasapainopyssy, jolla voi vetää esineitä puoleensa ja ampua niitä. Kahdessa chapterissa tasapainopyssyllä leikitään vähän enemmän, muualla käyttö on rajoitettu hyvin satunnaiseksi. Pelin kesto on jotain 12 - 15 tunnin väliltä riippuen miten hyvin löytää pisteestä A pisteeseen B ja pysyä hengissä siinä välissä. Maailma näyttää ulkoisesti avoimelta mutta käytännössä edetään hyvin naamioitua putkea pitkin, joka on sopivan vaihteleva. Välillä pääsee erilaisen ajoneuvojen kyytiin, joiden ohjaus näppäimistöllä on semisti hanurista. Pelin loppupuolelta löytyy muutama huonompi chapteri, joissa on tuskattuvan pitkiä "selviydy areenalla" kohtauksia, tai singon kanssa joutuu ammuskelemaan liian monta kertaa vähän isompiin peltipoliiseihin.

Eniten turhautusta tuottivat seuraavat asiat:
1. Tikkaissa kiipeäminen, joko pelaajassa on vika tai tikkaissa navigointi on muuten vain täysin hanurista.
2. Suurin osa ääniefekteistä, erityisesti keinoälyn(?) antamat kommentit, valtaosa räjähdyksistä, Combinen radioiden sirinä ja pitkä piippaus, joka sattuu korviin Vapaamiehen ottaessa vähän enemmän osumaa. Konekiväärien huudattaminen kuulostaa myös melko tuhnulta.
3. Fysiikkamoottorin monet ongelmat. Maastoon tahtoo jäädä helposti jumiin, hipaisu ovenkarmiin tai puunoksaan pysäyttää liikkeen kuin seinään, törmäykset ja osumat rekisteröityvät välillä epäloogisesti tai eivät ollenkaan. Maasto ja kaikki objektit ovat jäykkiä, eivät jousta yhtään ja ovat tuhottavissa vain scriptatuissa kohdissa.
4. Tasoloikkakohtaukset, jotka vaativat pikkutarkkaa hyppelyä, joka toimii kohtuu surkeasti tällä pelimoottorilla. Välillä hyppääminen ei rekisteröidy lainkaan tai input lagi on jotain käsittämätöntä, jolloin tippuu halpaan kuolemaan.
5. Tiimikaverien tekoäly on yhtä surkeaa kuin legendaarisen surkeassa Daikatanassa. Useimmiten pölkkypäät estävät liikkumisen tai juoksevat oman tulilinjan eteen, potkivat granaatit syliin tai parhaassa tapauksessa jäävät jumiin seinän taakse. Onneksi vain muutamasa kohdassa tarvitsee pitää tiimikaverit hengissä (toisin kuin Daikatanassa).
6. Grafiikka on muuten kohtuu siistiä, ainakin kaukaa katsottuna, mutta lähelle mentäessä tekstuurit ovat melkoista lowres puuroa, josta tulee alkuperäinen Quake mieleen vuodelta 1996.
7. Checkpointtien sijoittelu on monesti epäloogista, jolloin joutuu turvautumaan välitallennuksiin, erityisesti kun pelistä löytyy kourallinen trial and error kohtauksia tai jyrkkiä piikkejä vaikeustasossa.

Puoli elämä kaksi on vielä tänä päivinä ihan siedettävä kokemus mutta ajanhammas on jyrsinyt peliä pahemman kerran.

Käännöstyö on ainakin persoonallista.

 

[timppeli]

Witcher 2 joutuu pelaamaan kahteen kertaan. Tehtävässä "crossroads" nimensä mukaisesti juoni haarutuu. Ja kyllähän ne molemmat haarat kannattaa kokea.

Toimiiko että tallettaa pelin juuri ennen kyseistä kohtaa, ja toisella peluukerralla aloittaa ko. kohdasta? Ettei sentään alusta asti tarvitse kahdesti pelata, -kö?

 

[CaseAce]

Toimiiko että tallettaa pelin juuri ennen kyseistä kohtaa, ja toisella peluukerralla aloittaa ko. kohdasta? Ettei sentään alusta asti tarvitse kahdesti pelata, -kö?

Toimii. Vanha save vaan auki joka on ennen haarautumista.

 

[Nathorr]

Deathloop (PC Game Pass)

Vielä ehdin läpäistä yhden pelin ennen joulua. Deathloop on ensimmäisen persoonan immersiivinen simulaattori Dishonored-sarjasta ja Preystä tunnetulta Arkane Studiosilta. Pelissä päähenkilö on juuttunut aikasilmukkaan ja yrittää etsiä tapaa aikasilmukan purkamiseksi. Mukana on tukku erilaisia aseita sekä Dishonored-sarjasta tuttuja erikoisvoimia. Pelin idea on, että maailma resetoituu aina päivän päätyttyä, mutta päivän aikana kerätty tieto sekä eräällä melko alussa esiteltävällä pelimekaniikalla valitut aseet ja voimat pysyy.

Pelimekaniikat on sitä tuttua Arkanea, eli soljuvaa mähinää erilaisilla aseilla ja erikoisvoimilla. Rakennettu maailma on siisti ja mielenkiintoinen. Siinä missä monien suuri kritiikki on se, että lopulta pelissä on vain yksi ratkaisu, mua pelotti, että peli alkaa liiallisen toiston takia maistumaan puulta, kun joutuu kokeilemaan eri vaihtoehtoja. Peli kuitenkin syöttää päätehtävää ja sitä seuraamalla pelin läpäisee. Tämä ei sovi kaikille, mutta mulle tämä ratkaisu oli parempi.

Graafisesti peli on riittävän hyvä ja ainakin nykyisellään se pyörii myös mukavasti. Asetukset tapissa ja DLSS Qualityllä päästiin tasaisesti yli 150:een FPS:n. Ei tämä grafiikoiden puolesta sinänsä jää mieleen, mutta peli on uskollinen samalle tyylille, jota käytetään Dishonoredissa ja Preyssä.

Juoni on pelissä vahvasti läsnä. Päähenkilö käy keskustelua toisen hahmon kanssa radion välityksellä, mutta muuten maailmassa ei ole kavereita, kelle jutella. Pelistä löytyy jos jonkinlaista luettavaa paperilappusta, mutta se oli liikaa omaan makuuni. Juonen mukana pysyi melko hyvin ilman, että luki kaikkea, mutta olisin ehkä toivonut enemmän enemmän pelaajalle syötettyä tarina.

Peli jakaa paljon mielipiteitä ja mullekin se jätti lopulta aika ristiriitaiset fiilikset. Ahmin pelin eilisen ja tämän päivän aika ja lyhyesti voisi sanoa, että se maistui tosi hyvin, mutta toisaalta siinä on paljon hukattua potentiaalia. Pelissä on aivan liikaa ja liian pitkiä latauskatkoja, jotka rikkovat immersiota. Pelin menujen käyttöliittymä on todella epäselvä, eikä sitä ole kiva käyttää. Pelin "ajankohtien" välissä joutuu painamaan aivan liian monta kertaa entteritä, että pääsee taas pelaamaan. Pelissä on myös lopulta vähän liikaa hyppelyä aikasilmukan ajankohtien välillä, joka korostaa menujen ja latausaikojen surkeutta. Pelin intro on liian pitkä ja siitä jää pää pahasti pyörälle. Onneksi peli kuitenkin imaisi mukaansa nopeasti intron jälkeen. Maailmaa ei ole kiva tutkia, sillä jos jää vihulle kiinni, noutaja tulee herkästi ja menettää taas yhden ajankohdan aikasilmukasta.

Pelissä on valtavasti potentiaalia, mutta sitä ei kieltämättä hyödynnetä täysin. Pidin silti siitä todella paljon hyvin pitkälti siitä syystä, että päätehtävää oli helppo ja koukuttavaa seurata ja pelata eteenpäin. Ironista sinänsä, että se on yksi suurin kritiikin aihe. Samaan aikaan raivostuttava ja tosi hyvä, arvosanaksi 4/5.

 

[swttii]

Senhän voi "juustoilla" niin helposti peruspelissä. On jopa vähän hassua näin nykypelien mittapuussa miten paljon tossa pelissä on noita "noh tää pahis kaatuu tällä yhellä kikalla ihan helposti" tyyppisiä ratkaisuja. Muistaa kyl aikanaan mitä kaikkia kikkoja sen kaatamiseksi piti keksiä. Sit kuitenkaa ei jaksa mitää vaikeutuksia tähän, ettei pelin flow katkea liialliseen save-load rumbaan.


Wolfenstein: The Old Blood (PC)
MachineGamesin Blazkowicz trilogia seuraavaksi läpipeluuseen.

Jännä ku jotenki muistelin että tää olis jopa vähän huonohko peli, mutta eihän tää ollut. Jopa oma arvosana ja viimeksi kirjoittamani muutama lause oli eri mieltä tämän muiston kanssa. Mukavahan tätä oli pelata, etes zombit ei haitanneet tällä kertaa ja loppupahis meni onneksi helpolla ohi. Vähän helpommalla vaikeusasteella varmaan tätä pelasin ja ku en kerännyt mitään keräiltäviä niin oli joutuisaa pelata. Silti tässä pelisarjassa on sitä jotain, missä aseet tuntuu aseilta eikä tussareilta. Bulletspongeja on vähän ja vihuja voi laittaa näyttävästi lakoon tupla-automaattihaulikoilla tai poksautella päitä kiväärillä. Gorea on just sillee sopivasti, että tuntuu että aiheuttaa vahinkoa ja vihut tosiaan kuolee kohtuu helpolla. Vähän tuo alku oli hidas, mutta 6h pelissä kaikki on suhteellista. Graafisesti vähän bugaili, mutta en jaksanut korjata.

Tästä postauksesta muistui mieleen että Old Blood on pelaamatta, kun New Orderista tuttu idTech 5 60 fps lukko teki pelaamisesta tuskallista (ja bugeja tulee jos taas poistaa lukon).

Kehitys on kuitenkin kehittynyt ja Lossless scaling softa tulee pelastamaan. 60 fps lukko ja siihen vaan generoidaan 2x tai 3x freimejä päälle (120fps tai 180fps), niin pelaaminen maistuu taas. Latenssia tulee lisää ja pieniä virheitä kun nopeesti huitoo, mutta voittaa 100-0 tuon 60 fps lukon. Nyt taas natsien kurmotus maistuu.

 

[timppeli]

Tästä postauksesta muistui mieleen että Old Blood on pelaamatta, kun New Orderista tuttu idTech 5 60 fps lukko teki pelaamisesta tuskallista (ja bugeja tulee jos taas poistaa lukon).

Kehitys on kuitenkin kehittynyt ja Lossless scaling softa tulee pelastamaan. 60 fps lukko ja siihen vaan generoidaan 2x tai 3x freimejä päälle (120fps tai 180fps), niin pelaaminen maistuu taas. Latenssia tulee lisää ja pieniä virheitä kun nopeesti huitoo, mutta voittaa 100-0 tuon 60 fps lukon. Nyt taas natsien kurmotus maistuu.

Kun itse tällaisena vanhan liiton miehenä 60fps on tuntunut peleissä aina enemmän kuin riittävältä, miksi 60 lukko aiheutti sinulle ettei voinut pelata? Tuliko siitä todellisia ongelmia pelattavuudelle, vai ihan vain ei tuntunut niin sulavalta mihin on tottunut 120fps jne. peleissä?

En sentään kuitenkaan väitä että esim. 30fps olisi toimintapeleille tarpeeksi, kyllä jopa minä huomaan selvän eron (toimintapeleissä) 30fps ja 60fps välillä. Voin kyllä pelata jos on pakko 30fps (esim. peli on suunniteltu sitä varten, kuten monet vanhemmat pelit ovat), mutta 60fps kyllä tuntuu ja näyttää selvästi sulavammalta.

Se sitten riippuu toki pelistä pelaanko sitä mieluummin isommalla resolla ja enemmällä silmäkarkilla 30fps, vai rujomman näköisenä ja alemmalla resolla 60fps. Riippuen siitä kuinka tärkeää tuo sulavuus tai vastaavasti korkea reso + hyvät grafiikat pelille ovat. Ainakin online toimintamoninpelit mieluummin 60fps, vaikka sitten tarkoittaisi jopa alempaa resoluutiota.

 

[swttii]

Kun itse tällaisena vanhan liiton miehenä 60fps on tuntunut peleissä aina enemmän kuin riittävältä, miksi 60 lukko aiheutti sinulle ettei voinut pelata? Tuliko siitä todellisia ongelmia pelattavuudelle, vai ihan vain ei tuntunut niin sulavalta mihin on tottunut 120fps jne. peleissä?

En sentään kuitenkaan väitä että esim. 30fps olisi toimintapeleille tarpeeksi, kyllä jopa minä huomaan selvän eron (toimintapeleissä) 30fps ja 60fps välillä. Voin kyllä pelata jos on pakko 30fps (esim. peli on suunniteltu sitä varten, kuten monet vanhemmat pelit ovat), mutta 60fps kyllä tuntuu ja näyttää selvästi sulavammalta.

Se sitten riippuu toki pelistä pelaanko sitä mieluummin isommalla resolla ja enemmällä silmäkarkilla 30fps, vai rujomman näköisenä ja alemmalla resolla 60fps. Riippuen siitä kuinka tärkeää tuo sulavuus tai vastaavasti korkea reso + hyvät grafiikat pelille ovat. Ainakin online toimintamoninpelit mieluummin 60fps, vaikka sitten tarkoittaisi jopa alempaa resoluutiota.

Kai ihmiset on erilaisia, mutta kun hiirellä pelaa 60 fps tökkii niin paljon että se melkein "sattuu" silmiin. En osaa paremmin kuvailla. Varsinkin nämä idTech5 pelit on ikäviä tämän osalta.

Jos taas pelaa jotain kolmannen persoonan seikkailua johon saa hyvän motion blurrin peittämään pätkimistä ja käyttää peliohjainta, sitten 60 fps voi olla ihan jees.

Ja oon pelannu 90-luvulta alkaen, enkä kaipaa niitä aikoja pelien tekniikkapuolella. Toki osittain johtuen siitä ettei lapsena saanut uusinta rautaa käsiinsä.

 

[AsiJu]

Kai ihmiset on erilaisia, mutta kun hiirellä pelaa 60 fps tökkii niin paljon että se melkein "sattuu" silmiin. En osaa paremmin kuvailla. Varsinkin nämä idTech5 pelit on ikäviä tämän osalta.

Jos taas pelaa jotain kolmannen persoonan seikkailua johon saa hyvän motion blurrin peittämään pätkimistä ja käyttää peliohjainta, sitten 60 fps voi olla ihan jees.

Ja oon pelannu 90-luvulta alkaen, enkä kaipaa niitä aikoja pelien tekniikkapuolella. Toki osittain johtuen siitä ettei lapsena saanut uusinta rautaa käsiinsä.

Mulla on tasan sama tarina, kyllähän se 90-luvulla meni se 320x200 ja 30 fps kun ei paremmastakaan monasti ollut tietoa, nykyään kun on korkeamman virkistystaajuuden näyttöihin tottunut niin 60 fps tuntuu vaan karkealle varsinkin hiirellä.

 

[Nathorr]

The Case of the Golden Idol (PC Game Pass)

Kyseessä on pulmapeli, jossa pelaajan tulee johtolankoja keräämällä päätellä erilaisten murhien tapahtumat, eli kuka tappoi ja kenet. Peli koostuu yhteensä 11 tehtävästä, jotka kaikki liittyvät toisiinsa ja kokonaisuutena rakentavat pelin tarinan.

En ole tämmösiä etsiväpelejä ennen juuri pelannut, mutta mielestäni tämä on toteutettu erinomaisesti. Ensin eri asioihin, esineisiin ja teksteihin tutustutaan ja sitten aloitetaan päättelemään tapahtuman kulkua. Pelissä vai vaadita varsinaista pikselinmetsästystä, jollaiseksi nämä varmaan helposti menee, vaan tarkkaavaisuutta. Tehtävät eivät ole ainakaan viimeistä lukuunottamatta kovin vaikeita, mutta kyllä niitä joutuu pähkäilemään.

Pelissä on kuulemma toimiva ohjaintuki, mutta hiirellä näitä on ehkä kivempi kliksutella. Pelimekaniikoiltaan ei mitään kummallista, vaan kaikki päättely tapahtuu pään sisällä. Graafinen ulkoasu on karikatyyrinen ja se toimii ihan kivasti. Grafiikka on myös riittävän selkeää, että mainitsemaltani pikselinmetsästykseltä vältytään.

Juoni tosiaan rakentuu pikkuhiljaa ja jos jotain olisin ehkä kaivannut, niin tehtävien väliin vielä lisää tarinankerrontaa. Olisi rytmittänyt hyvin ja ikäänkuin palkinnut pelaajaa onnistuneesta suorituksesta. Muuten peli on kyllä tosi hyvä ja se tuli ahmittua tässä yhden päivän aikana, joka ehkä oli virhe, kun viimeisen ja ehdottomasti vaikeimman tehtävän kohdalla alkoi jo väsy painaa.

Tosi hyvä ja sopivan pituinen. En pelkästään tämmöisiä jaksaisi pelata, mutta muiden välissä kyllä kelpasi hyvin. Pisteiksi 4/5.

 

[Taneli-]

State of Decay 2: Juggernaut Edition. Todella laaja peli (alle 3€ nykyiseen hintaan Steamissa katsoen) missä on paitsi tietysti Zombie maailmanlopun jälkeistä eloonjäämistä myös tukikohdan rakentamista, tiimityöskentelyä, hiiviskelyä, strategiaa, yllättävän laajoja kenttiä ja erilaisia aseita sekä kulkuneuvoja mitä käytellä.

Kyseessä on avoimen maailman "seikkailu", tukikohdan rakentelu, zombieiden lahtaus peli missä kerätään erilaisia tavaroita ja varastoja, ollaan yhteydessä myös muihin (NPC) tukikohtiin joita voidaan auttaa tai joista voi myös löytyä ne pahimmat vastukset (ihmiset kun osaavat käyttää aseita, zombit eivät). Tätä voi pelata yksin tai kavereidenkin kanssa (en ole tosin testannut kuin yksinpeliä) ja graafisesti peli on ihan nätti eikä vaadi "järkyttävän paljoa" kun joku vuoden 2020 "keskitason" näytönohjain mitä saattaa saada vielä tarjouksesta jollain 300€ (6700XT) riittää sitä hyvin pyörittämään nupit kaakossa 1440p resoluutiolla.

Voin ihan suositella (ainakin tuolla hinnalla) jos haluaa jotain kevyttä ammuskelua Fallout / GTA tyyppisesti hiekkalaatikossa sisältäen kuitenkin hieman enempi tekemistä & hahmonkehitystä kuin perus räiskinnöissä yleensä 4/5.

 

[swttii]

The Case of the Golden Idol (PC Game Pass)

Kyseessä on pulmapeli, jossa pelaajan tulee johtolankoja keräämällä päätellä erilaisten murhien tapahtumat, eli kuka tappoi ja kenet. Peli koostuu yhteensä 11 tehtävästä, jotka kaikki liittyvät toisiinsa ja kokonaisuutena rakentavat pelin tarinan.

En ole tämmösiä etsiväpelejä ennen juuri pelannut, mutta mielestäni tämä on toteutettu erinomaisesti. Ensin eri asioihin, esineisiin ja teksteihin tutustutaan ja sitten aloitetaan päättelemään tapahtuman kulkua. Pelissä vai vaadita varsinaista pikselinmetsästystä, jollaiseksi nämä varmaan helposti menee, vaan tarkkaavaisuutta. Tehtävät eivät ole ainakaan viimeistä lukuunottamatta kovin vaikeita, mutta kyllä niitä joutuu pähkäilemään.

Pelissä on kuulemma toimiva ohjaintuki, mutta hiirellä näitä on ehkä kivempi kliksutella. Pelimekaniikoiltaan ei mitään kummallista, vaan kaikki päättely tapahtuu pään sisällä. Graafinen ulkoasu on karikatyyrinen ja se toimii ihan kivasti. Grafiikka on myös riittävän selkeää, että mainitsemaltani pikselinmetsästykseltä vältytään.

Juoni tosiaan rakentuu pikkuhiljaa ja jos jotain olisin ehkä kaivannut, niin tehtävien väliin vielä lisää tarinankerrontaa. Olisi rytmittänyt hyvin ja ikäänkuin palkinnut pelaajaa onnistuneesta suorituksesta. Muuten peli on kyllä tosi hyvä ja se tuli ahmittua tässä yhden päivän aikana, joka ehkä oli virhe, kun viimeisen ja ehdottomasti vaikeimman tehtävän kohdalla alkoi jo väsy painaa.

Tosi hyvä ja sopivan pituinen. En pelkästään tämmöisiä jaksaisi pelata, mutta muiden välissä kyllä kelpasi hyvin. Pisteiksi 4/5.

Tää ja jatko-osa löytyy netflixistä muuten ja toimii hyvin android-tabletilla ainakin.

Tykkäsin kans pelistä paljon, eikä vastaavaa ole tullut pelattua aiemmin.

 

[Cuningas]

Olen Delta Forcea hakannut tässä joulukuun aikana ja onhan se hyvä peli. Pelaan vain Warfarea (Battlefieldin kaltainen, muutama eri moodi), Operations ei maistu minulle (Escape from Tarkov -tyylinen).

Aseet munakkaita, kartat pääosin ihan hyviä, paljon lainattua BF2042 mutta BF on minun pääräiskintäsarjani joten ei haittaa. Yksittäinen sinkomies pärjää tankeille ja AA kerrankin tehoaa helikoptereihin (toisin kuin BF jossa nerfataan kaikkea AA ja pikkulintu saa raiskata pitkin mappeja miten haluavat).

Aseisiin jos minkälaista lisähärpäkettä ja niitä voi vielä hienosäätääkin juuri sellaiseksi kuin haluaa.

Tällä hetkellä kyllä pelaan mieluiten tätä, voi olla toki uutuudenviehätys mikä puhuu. Ilmainen kuitenkin joten ei haittaa. Jotain maksullisia skinejä sun muita on mutta kuka niitä tarvitsee, tehdasväri on seksikäs.

 

[Nathorr]

Citizen Sleeper (PC Game Pass)

Citizen Sleeper on vähän näkökulmasta riippuen digitaalinen pöytäroolipeli tai roolipeliominaisuuksilla höystetty visuaalinen novelli. Olet myynyt kehosi korporaatiolle ja tietoisuutesi on siirretty avaruusasemalle siirrettyyn robottiin. Päivän alussa arvotut nopan silmäluvuilla suoritat tai epäonnistut erilaisissa tehtävissä. Samalla uusi kehosi meinaa hajota ja energiat loppua. Luo elämäsi uudelleen tai pakene.

Pelin "gameplay loop" vaikutti nopealla vilkaisulla tylsältä, mutta tarina kun avautui päivä päivältä enemmän, peli aiheutti nopeasti Civeistä tutun "vielä yksi vuoro" -kehän ja pelin ahminkin lopulta eilisen illan ja tämän päivän aikana. Pelissä on tehtäviä, joita varten suoritetaan erilaisia pienempiä taskeja siellä täällä avaruusasemaa. Samalla pitäisi ansaita rahaa ruokaa ja lääkkeitä varten. Alkuun tämä on hankalaa ja valintoja pitää miettiä, mutta loppua kohden tilanne helpottaa.

Graafisesti pelissä on perinteisen scifi. Hahmot ovat piirrettyjä ja niissä on anime-vivahteita, mutta ei mitään ylivedettyä. UI bugaili ohjaimella pelatessa välillä, mutta ei niin paljoa, että se olisi ruvennut häiritsemään. En ole kyllä ihan varma, että kuinka paljon ongelmasta sai syyttää vain ohjaimen yhteysongelmia. Tämä ei arvosteluun liity, mutta pelasin pelin Moonlightin ja Sunshinen avulla pöytäkoneelta telkkariin striimattuna. Toimi tosi kivasti ja mahdolliset lagailut eivät tällaisessa hitaassa pelissä häiritse.

Juonihan se on kaiken keskiössä. Pelissä monet nykymaailman poliittiset ongelmat läsnä aina kapitalismin ongelmista rasismiin ja AI:n vaaroihin. Mahdollisia loppuja on monia ja siistä voi tavallaan kokea useamman yhden pelikerran aikana, jos tarjotuista mahdollisuuksista kieltäytyy. Valinnoista riippuen juoni voi olla hyvinkin koskettava ja kantaaottava.

Pelissä on runsaasti tekstiä ja ääninäyttelyä ei ole, joten siihen on hyvä varautua. Olen yleensä vähän allerginen tämmösille peleille, mutta kun aihe kiehtoi, annoin mahdollisuuden. Pidin kyllä tosi paljon, vaikka tämä meni enemmän kirjasta kuin pelistä. 5/5.