Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[Refloni]

Vuosien vastustelun jälkeen retkahdin ja tilasin Game Passin. Xbox App on koomisen huono kökkäre, mutta itse passi tuntuu toimivan. En pidä vuokrapelaamisen aiheuttamasta aikapaineesta, joten järjestely ei tule olemaan pysyvä. Suunnitelma on kokeilla kaikkea lievästi kiinnostavaa jota en raaski ostaa, raivopelata kaikki kiinnostavat pelit läpi ja katkaista tilaus sitten. Aion edelleen ostaa omaksi pelit joista haluan nauttia ajan kanssa.

Ensimmäinen kokeilu on ilmainen kuten muissakin huumeissa. Näytönohjaimen mukana tullut koodi, jonka olisi kupongin mukaan pitänyt vanhentua viime kesänä, kelpasi Mikkikselle hyvin. Koetan saada "projektin" pakettiin puolen vuoden sisällä.

Redfall

Kaikkea sitä tekee sairaalloisen uteliaisuuden vuoksi.

Yhteenkään pelifirmaan ei voi luottaa. Ihan sama miten loistavia pelejä pulju on aikaisemmin pukannut, seuraava voi aina olla pökäle. Arkane Austinin tekemä Prey 2017 on paras koskaan tehty immersiivinen simulaatio ja sitten julkaisija pakotti heidät väkertämään surkuhupaisan vampyyrinkiusaamispelin. Tekijät eivät halunneet tehdä sitä eivätkä pelaajat pelata sitä. Arkane Austinin taru päättyi siihen, levätköön rauhassa. Ainakin viimeisessä päivityksessä mukaan lisättiin offline-moodi kuten kaikkien pilvipalvelupelien pitäisi tehdä.

Peliä ehdittiin varmaan jonkun verran korjata ennen hylkäämistä. Merkittäviä bugeja ei näkynyt, mutta tekoäly... Pari ensimmäistä taistelua oli niin traagisia esityksiä, että nostin vaikeustason tappiin silkasta säälistä. Viholliset ovat kuuroja, sokeita ja varustettu simpukan älynlahjoilla. Halusin antaa heille kaiken mahdollisen tuen. Päänähtävyys eli vampyyrit pistävät hanttiin enemmän, mutta Mensaan ei ole heilläkään asiaa. Yleensä riittää että sytyttää taistelukentällä pari öljylätäkköä liekkeihin, niin ympäriinsä singahtelevat verenimijät juoksevat tuleen ja tappavat itsensä.

Tarina on huono. Hahmot ovat huonoja. Huumori on huonoa. Pelaajahahmo kommentoi tapahtumia ja veistelee vitsejä, mutta yksikään murjaisu ei edes lievästi hymyilyttänyt. Redfallista löytyy imsimien perinteinen kummitustalo, enkä ihan aidosti tiedä oliko sen tarkoitus olla pelottava. Aaveet ja vampyyrit pyörivät pitkin käytäviä ja ikkunat paukahtelivat, mutta en tuntenut yhtään mitään. Minun naurattamiseeni tai säikyttelemiseeni ei vaadita paljoa! Nauroin räkä poskella Borderlands 3:n jutuille ja Minecraftin luolat aiheuttavat kylmänhikeä.

Arkanen historia kannattelee peliä sen verran että sen jaksaa pelata läpi. Vanhojen imsimien jäänteet näkee kyllä ja ne tekevät taistelusta ja tutkimisesta siedettävää. Taustatarinassa on joitain kiinnostavia elementtejä ja taidetyyli on oikeasti nätin näköinen.

Sniper Elite 5

On synnyinkotoni ampujain saari, ei sihdistäin karkaa yksikään maali...

Tarkk'ammuntaa ja hiippailua toisen maailmansodan maisemissa. Homman vetonaula on sniputus ja siinä joutuu miettimään äänen kantavuutta ja ballistiikkaa, mutta peli on enemmän hiiviskely kuin häyhäily. Kentät ovat avoimia ja niissä on sivutehtäviä, useita aloituspaikkoja ja erilaisia ratkaisuja tehtäviin. Peli selvästi kärttää että kenttiä pelattaisiin monta kertaa kuten Hitmanissa, mutta koin nähneeni ensimmäisellä kerralla ihan tarpeeksi. Jokaisessa kentässä on murhattava erikoiskohde, jonka voi bonuspisteiden toivossa tappaa hassusti. Hitmanista lainattua tämäkin.

Tyrimisen jälkeisestä hälytystilasta ja taistelusta pystyy toipumaan yllättävän hyvin. Rymistely ei edes tunnu väärältä tavalta pelata, sotaahan tämä on. Käytössä on paljon työkaluja niin räiskintään kuin hiippailuun, ja peli tuntuu parhaimmillaan kuin yhden hahmon Commandosilta. Immersiota lisäävät upean näköiset kentät ja se, että sakut puhuvat saksaa ja ranskikset ranskaa.

Luulin Mont-Saint-Micheliä osaksi skyboxia, mutta linnaan kuuluu oikeasti mennä.

Peli on oletusasetuksilla liian innokas tappokameransa kanssa ja kuuluisa röntgennäkymä on aika karseaa katsottavaa. Siinä voi seurata vaikkapa pallien murskaantumista hidastettuna. En halua tuomita muiden fetissejä, olen vain kiitollinen että gorekameran saa pois päältä.

Tarina on peruskauraa. Natseilla on taas uusi wunderwaffe joka pitää pysäyttää. Matkan varrella salamurhataan pamppuja, sabotoidaan pumppuja ja soditaan rintamalla. Yllätyksiä ei ole mutta ei erityisempiä pettymyksiäkään.

Ori and the Will of the Wisps

Teitte sitten saman pelin uudestaan? Virvatulten Viisaus on sikanätti metroidvania, joka tuntuu tarkalleen samalta kuin Sokea Salo. Noh, tykkäsin siitä ja tykkään tästäkin. Pari uudistusta löytyy, matkustelua ja tallentamista on suoraviivaistettu ja sivuhahmoja ja -kusteja on paljon enemmän. Taistelua on kehitetty niin että siitäkin nauttii. Liikkumissysteemi taitaa olla täysin samanlainen kuin viimeksi, mutta mitäpä toimivaa rikkomaan. Jopa tarina kulkee aivan samoja polkuja ihan loppuun asti, jossa tehdään jotain vähän erilaista. Kyynel vierähti.

Minuutteja kestävät kujanjuoksut, joita joutuu pahimmillaan yrittämään kymmeniä kertoja, on tarkalleen yhtä rasittavia kuin viimeksikin. Kehittyneempi taistelusysteemi mahdollistaa nyt myös oikeat pomotaistelut ja ne on huomattavasti siedettävämpiä.

Taidetyylistä tuli aika paljon mieleen Trine. "Ällöttävin kenttä lastenpelissä" -palkinto kuuluu edelleen Trine 2:n hiekkamadolle, mutta Will of the Wispsin mätänevien ötököiden täyttämä luolasto pääsi aika lähelle.

Orin kanssa huomasin, miten vuokrapelaamisen aiheuttama paine vaikuttaa pelityyliin. Yleensä tyhjennän metroidvaniat täysin, mutta nyt ei huvittanut jäädä penkomaan jokaista nurkkaa kun kuukausimaksu tykyttää takaraivossa. Saavutuksetkin jäävät turhalle alustalle.

 

[Raxama]

Nyt kun Monolith Productions (se länsimainen, ei se japanilainen) sai kirveestä niin aattelin että vois nyt sit kerrankin pelata edes jonkun niiden teoksen läpi asti. Tai siis oon mä Shadow of Mordorin pelannu mut se oli mun mielestä loppujenlopuks aika paska open world kötöstys joka on pitkälti hajuton ja mauton poislukien se nemesis systeemi, mut ei se kanna muuten tollasta Ubisoft-kaavalla tehtyä peliä hirveen pitkälle. En siis varsinaisesti jää perään itkemään kun viimenen peli mitä tekivät oli Shadow of War joka jatko samaa paskaa muutamalla syöpäsellä lisämausteella (jäätävä grindaus vaatimuksena) jotka vissiin patchattiin pois, mutta taitaa tää homma mennä julkasijan piikkiin enemmänkin, siltä se ainakin haiskahtas et päätös tuli ylempää. Plus studiosta on lähteny kävelemään se jengi jo kauan aikaa sitten joka teki ne hyvät pelit.

Ja niistä hyvistä peleistä puheenollen niitähän on sit useempikin kappale. Kaikki siinä about +-20v vanhoja. Latasin muutaman jo valmiiksi ja rupesin sit runttaamaan.

F.E.A.R (PC, 2005)

Muistan kun tän demon joskus latasin aika skidinä sillon 20v sitten. Eihän sitä sillon oikeen pystyny pelaamaan kuumotuksiltansa, niin jäi aika alkumetreille. Kokeielin myös sitä ilmaista FEAR Onlinea joka oli pelin MP puolisko irtautettuna single playeristä. En muista sen olleen kovinkaan hyvä, mutta peli tais pyöriä sillosella ATK:lla aika paskasti ja muutenkin siinä iässä saatto vielä olla aika huono pelaamaan noin muutenkin.

No, jokatapauksessa nykypäivänä ei tän tyyliset pelit jaksa ihan kauheasti jännittää. Tarpeeks kauhupelejä kun on pelannu niin niistä kaikista katoaa vähän se terä, enkä muutenkaan tiedä sanosinko fearia ihan täyseveriseks kauhupeliks. Hyppysäikyttelyllä ja paikoten jännällä tunnelmalla varustettu räiskintähän tää enemmän on.

Pelin juoni on noh, mitenkäs sen sanois. Nykypäivänä jokseenkin arvattava? Juoni toteutetaan sillä tavalla et pelaajana sulla ei oo mitään hajua oikeastaan yhtään mistään, ei edes siitä et kuka se pelattava hahmo on, mutta sitä sit selkeytetään pelin edetessä. Ei tarvinnu kuitenkaan kovin pitkälle rämpiä ennenkun homma oli jo aika arvattavissa, mut se ehkä enemmänkin johtuu siitä et vuoden 2005 jälkeen näitä samoja juonikuvioita on käytetty ainakin yhdessä pelissä, oikeastaan aika hävyttömästikkin. Juoni kyllä periaatteessa toimii, mut täytyy myöntää et ei se oikeastaan tälläsessä pelissä kiinnosta juurikaan. Hymähtelin aika usein sille et millasia tekosyitä ne keksii sille että pelaaja saadaan laitettua yksin jokaseen tilanteeseen, vaikka pelin juonen mukasesti pelattava hahmo on osa isompaa "iskuryhmää"

Ite pelattavuus taas on se pääruoka tässä. Pelin gimmick/suola on Max Paynestakin tuttu bullet time jolla voi aikaa hidastella aika anteliaastikkin ja paukuttaa huoneellisen vihollsia täyteen reikiä ilman että ite ottaa osumaakaan. Vihollisia on yleensä aika runsaasti ja niitten tekoäly oli oikeasti aikaansa edellä ja on periaatteessa vieläkin. Ne hakeutuu fiksusti suojaan, yrittää tulla selkään onnistuen siinä jos ei ite hiffaa sitä estää, sekä noin muutenkin käyttäytyy fiksummin kun ykskään nykyräiskintöjen palikka-aivo joka seisoo peukalo perseessä keskellä aukiota. Pelin aseet tosin valitettavasti ainakin omasta mielestä tuntuu vähän lussuilta äänten ja efektien osalta, ainakin se ihan perinteinen assault rifle. Harmi sinänsä kun niissä on välillä pieniä pilkahduksia siitä et ne ei ookkaan lussuja, kuten esimerkiks se et sillä 10mm naulaimella sä oikeasti runttaat ne viholliset seiniin kiinni ja haulikolla kun tarpeeks läheltä ampuu niin kaverit muuttuu kirjaimellisesti punaiseks sumupilveks kun menevät raukat niin palasiksi.

Pelasin pelin ehkä liian helpolla (mediumilla) tai sit tässä muuten vaan tulee pieni jumalakompleksi kun pistät joku sata äijää hautaan per chapter ja parhaimmillaan teet sen hyppimällä sen haulikon kanssa ikkunoiden läpi bullet time päällä. On vaikea olla saamatta sellasta fiilistä et minä en ole alakynnessä, vaan te vaikka teitä onkin 20 tässä yhdessä huoneessa.

Pelin kenttäsuunnittelu on aika perinteistä kamaa 20v takaa. Se on lineaarista, mutta se yrittää piilottaa sitä parhaansa mukaan. Välistä tuntuu vähän sokkeloiselta ja pelin keskikohdilla oleva toimistorakennus alkoi jossain vaiheessa ihan naurattamaankin kun rupesin miettimään et arkkitehti on varmasti ollu kännissä piirtämässä piirustuksia kun on tehny vaan vitusti käytävää mutta ei ollenkaan huoneita. Umpikujia löytyy sieltä täältä ja aina ei oo ihan selkeetä minne mennä, mut kehittäjät on koittanu valoilla yms korostuksilla pikkasen vihjata suuntaa paikoitellen. Kesti aluks hetken aikaa virittää ittensä siihen mielentilaan et nyt pelataan 20v vanhaa peliä jossa ei ookkaan keltasta maalia sudittu joka paikkaan tai ruudulla näkyvää ikonia joka johdattaa. Mut sit parin chapterin jälkeen se olikin jo aika luonnostaan tulevaa ja välillä ihan itekin piti miettiä et miten tän oikean reitin käytännössä arvas ilman sen kummosempia ettimisiä, etenkin jos se ei ihan ilmiselvä ollu.

FEAR on kuitenkin 20v iässäkin aika kova FPS ja on kestäny aikaa poikkeuksellisen hyvin. Pääruoka eli se ammukselu on hemmetin kivaa, mut kenttäsuunnittelu joskus tuntuu vähän hölmöltä. Tarinasta jos ei oo kiinnostunu niin pelin välillä pakottamat hiljasemmat kohdat voi tuntua ikäviltä.

Taidan jättää lisärit toistaseks pelaamatta ja siirtyä suoraan jatko-osaan. Sen jälkeen olis tarkoitus ottaa selvää et miten samana vuonna (ekan Fearin kanssa siis, muistatteko vielä kun peleissä ei kestäny 10v ilmestyä!) ilmestyny Condemned pärjää nykypäivänä. Harmi ettei Condemned kakkonen ikinä selvinnyt PC:lle asti. Sit jos vielä kiinnostaa lähteä suorittamaan arkeologiaa pidemmälle niin No One Lives Foreveritkin olis tuolla tarjolla. Ykkösosaa aiemmin jo pikkasen testannut ja pitänyt, mutta jäänyt kesken öööh, jostain syystä.

 

[AsiJu]

Lepää rauhassa Monolith.

@Raxama alkuperäinen Blood kannattaa pelata myös, löytyy Fresh Supply remasterina nykyään niin ei tarvihe dosboxin kanssa leikkiä tai BloodGDX:n.

FEAR on todella, todella, todella hyvä.

Sen kauhu on usein myös hienovaraisempaa.
Muistan hyvin kakkostehtävän alun sen jälkeen kun Alma on tehnyt deltoista verisoppaa.

Kun tulet samaan paikkaan yhtäkkiä yksi valo vaan paukahtaa rikki, radiosta kuuluu kohinaa ja teksti "incoming: unknown origin"
Ekalla kerralla tuli justiinsa save and quit!

Eipä toki enää ole erityisen hyytävä ja toimintapelihän FEAR on ennen kaikkea, mutta peli osaa muistuttaa siitä, että vaikka olet tappokone niin jotkin asiat eivät siitä välitä.

FEAR 2 on hyvä, joskaan ei originaalin veroinen. Kolmonen ei sitten olekaan enää Monolithin käsialaa ja sen huomaa.

 

[Raxama]

Lepää rauhassa Monolith.

@Raxama alkuperäinen Blood kannattaa pelata myös, löytyy Fresh Supply remasterina nykyään niin ei tarvihe dosboxin kanssa leikkiä tai BloodGDX:n.

FEAR on todella, todella, todella hyvä.

Sen kauhu on usein myös hienovaraisempaa.
Muistan hyvin kakkostehtävän alun sen jälkeen kun Alma on tehnyt deltoista verisoppaa.

Kun tulet samaan paikkaan yhtäkkiä yksi valo vaan paukahtaa rikki, radiosta kuuluu kohinaa ja teksti "incoming: unknown origin"
Ekalla kerralla tuli justiinsa save and quit!

Eipä toki enää ole erityisen hyytävä ja toimintapelihän FEAR on ennen kaikkea, mutta peli osaa muistuttaa siitä, että vaikka olet tappokone niin jotkin asiat eivät siitä välitä.

FEAR 2 on hyvä, joskaan ei originaalin veroinen. Kolmonen ei sitten olekaan enää Monolithin käsialaa ja sen huomaa.

Oon mä Bloodia muistaakseni joskus pelannutkin, kuten useempaa noista boomer shootereista. En vaan juurikaan noista saa irti enää nykypäivänä vaikka Duke3D ja Doom 1/2 tulikin skidinä myös hakattua.

Ja joo, kyllä mä veikkaan et vuonna 2005 oli ihan toimiva kauhupelinäkin. Sekin genre on kehittyny tosta 2010-luvusta eteenpäin aika rajusti ja sen jälkeen on sit julkastu pelejä jotka on sit jo huomattavasti kuumottavampia. Tai no en mä tiedä, Silent Hill 2 ja 3 tuli ennen tätä ja ne on molemmat ekalla pelikerralla aika vahvoja fiiliksiä herättäviä. En kyllä sinällänsä usko et tästä oli tarkotuskaan ihan hirveän pelottavaa tehdä, se kun on muutenkin vähän hankala lähteä tekemään ihan kunnon räiskintäpeliä ja saada siitä ihka aito kauhupelikin vielä samalla.

 

[masax]

Far Cry 3: Blood Dragon (pc)

Selailin ubisoftin alennuksia ja tuli huomattua, että nehän jakavat tätä nykyään jälkikäteen tarjottuna ilmaiseksi myös far cry 6 perusversion omistajille. No, pelattua tajuaa kyllä miksi, liekö tässä turhin far cry koko sarjasta. Karsitaan far cry:sta pois kaikki mitä on vain karsittavissa ja keksitään joku ohuttakin ohuempi tarinantapainen ja mitä saadaan: Blood Dragon. Toisaalta ihan ok välipala fps peliksi, kun mitään suurempaa bloattia ei ole, mutta ei kyllä paljon menetä vaikka jäisi väliinkin.

 

[Raxama]

FEAR 2 (PC, 2009)

Noh niin, mitähän tästä sanois oikeestaan. Alkuperäsen jalanjäljissä mennään mut samalla otetaan askelia tiettyjen asioiden saralla taaksepäin? Ilmiselvästi vähän konsolimaistettu ja suoraviivaistettu entisestään, näkyy esimerkiks siinä ettei isommat räiskinnät tapahdu sellasilla alueilla joissa viholliset pääsis kummosemmin mitään reittiä yllättämään alkuperäsen tavalla. Tää ei oikeastaan myöskään tota peruskaavaa muuta millään muotoa ja aseetkin on oikeastaan pitkälti tuttuja alkuperäsestä uudella ulkonäöllä ja parilla lisäyksellä joita pääsee käyttämään hyvin vähän.

Tarina on taas vähän sellasta ihan sama-tasoa. Tapahtuu alussa rinnakkain ykkösen kanssa ja sit jatketaan ykkösen lopusta. Ykkösen pelanneena ei tarjoa yllätyksiä ja loppuratkasu oli toisaalta järkeenkäyvä mut samalla myös hippasen typerä ja jätti touhun taas vähän cliffhangeriin, enkä tiedä saatiinko tuohon koskaan vastausta. DLC:tä en omista enkä aio ostaakkaan euroa kalliimmalla.

Pituutta about sama mitä ykkösellä, nää molemmathan on oikeasti aika syntisen lyhyitä kokemuksia jos ei liikaa eksy tai jää kuolemaan. 4h aikalailla meni ykkösessä, tässä vielä vähemmän. Sinänsä huvittavaa miettiä et molemmat kuitenkin täyshintasia pelejä aikanaan olleet, toki näissä oli aikansa tyylisesti multiplayerit mukana, joskaan en tiedä et kuinka suuri paino näillä oli kehityksessä, vai oliko tän kakkosen multiplayer pääasiassa vaan päälleliimattu homma kuten tän sukupolven aikana oli myös vähän ikävästi tapana. Selvääkään ei voi ottaa, koska palvelimet kiinni. Tohon on joku kiertomenetelmä mut ei kyllä sen vertaa jaksa kiinnostaa.

Ei tää huono ole, mut vähän sellanen peli et tuun jo ens viikolla unohtamaan et tän oon edes pelannutkaan. Ei tee yksinkertaisesti mitään erikoista tai uutta, mut kyllä tän kerran pelaa läpi. Ai niin joo, ei tässäkään pahemmin jännittäny. Meinas olla jo yritystä koulussa, mut jotenkin tuntuu et ykkösessä ja kakkosessa on sama ongelma kun ne menee sykleissä pelottelukohdista suoraan räiskintään ja siitä sit takas, eikä noi pelottelukohdat saa riittävästi aikaa, tai sit vaan juoksin niiden läpi muuten vaan liian nopeasti.

Seuraavaks Condemnedin pariin, vissiin sekin aika lyhyt kokemus. Sinänsä ei haittaa sekään. Katellaan sit kun se on lävitse.

 

[Nathorr]

Metal Gear Solid - Master Collection Version (PC)

Parhaiden tarinapelien metsästys jatkuu palaamalla 90-luvun loppuun. PS1-pelit on mulle siinä mielessä tuntematonta seutua, että en ole pleikkaria koskaan omistanut, mutta nuorempana tuli kymmeniä tunteja tuijoteltua, kun kaverit pelasi niin Digimon-pelejä, Final Fantasyjä kuin Metal Gear Solidiakin. Ostin MGSV:n vuosia sitten, mutta kun tarinaan en ilman recap-videoita päässyt sisälle, lopetin ja päätin, että joskus palaan tähän pelisarjaan kunnolla. Master Collection -kokoelma tarttui joulualesta ja ensimmäinen osa on nyt taputeltu.

Vahvasti tarinavetoinen hiippailupeli oli aikaansa edellä elokuvamaisella otteellaan pitkine välivideoineen ja juonenkäänteineen. Peli oli yllättävänkin tiivis pakkaus, eli siinä on yksi tehtävä, joka suoritetaan yhdellä alueella. Tämä ei ole ollenkaan huono asia, mutta mulla oli jostain syystä kuva, että peli koostuisi pienistä tehtävistä eri alueilla.

Siinä missä tarina on ehkä silloin 25 vuotta sitten ollut vallankumouksellinen ja pätevä edelleen, on peli muuten pahasti vanhentunut. Pelaaminen on nykypeleihin tottuneelle tosi stressaavaa, kun koko ajan tapahtuu ja virheisiin ei ole varaa. Hiippaillessa huomaa tuijottavansa enemmän yläreunan karttaa kuin itse peliä ja viholliskontaktia välttää viimeiseen asti. Onneksi pelissä on jonkinlainen autosave-systeemi, eli kuolema ei palauta edelliseen tallennukseen, vaan usein kyseisen alueen alkuun.

Graafisesti tämä on rujo. Tämä versiohan on käsittääkseni emuloitu PS1-versio ja paljon paremman lopputuloksen saisi, jos pelaisi kunnollisen emulaattorin kautta graafisilla parannuksilla, mutta päätin taistella "alkuperäisen" version läpi, että tästä jää jokin jälki Steamiin. En sinänsä ole kranttu graffojen suhteen, jos on jotain muuta, joka pelissä viehättää.

Tarina on tosi hyvä, mutta nykymittapuulla siinä on ehkä joitain elementtejä, jotka eivät nykyään välttämättä lentäisi. Nämä pitää kuitenkin aina suhteuttaa julkaisuajankohtaan ja uskonkin, että tämä on taas yksi niistä suunnannäyttäjistä, jonka ideoiden päälle muut pelit edelleen rakentavat omiaan. Siisteintä on kuitenkin päästä tähän maailmaan mukaan ja ehkä lopulta joskus saavuttaa se MGSV:kin.

Hyvä peli, joka oli aikaansa edellä, mutta nykymittapuulla aika raskas kokoemus. Jos nostalgialaseja ei ole, ei ole kiinnostunut pelistä jostain kulttuurillisesta tai historiallisesta syystä, kannattaa ehkä jättää kuitenkin pelaamatta. Emmä tiiä, ikävä dumata aikansa mestariteosta, kun on ite niin huono

Varovainen 4/5.

Metal Gear Solid 2: Sons of Liberty - Master Collection Version (PC)

Heti kakkososan kimppuun. Peli jatkaa tarinaa pari vuotta ensimmäisen jälkeen. Pelistä on vaikea puhua puhumatta tarinasta liikaa, mutta yritetään.

Pelattavuus ja graafinen ilme on kaikin puolin parempaa kuin ykkösessä. Ykkönen on nykystandardeilla tosi karu, mutta kakkososa menisi ihan vakuuttavasta indie-pelistä, jos tarinaa ei oteta huomioon. Liikkuminen on soljuvampaa, ympäristöä voi käyttää paremmin hyödyksi ja tarkkoja laukauksia voi ampua ensimmäisestä persoonasta. En tiedä, miten paljon tämä on paranneltu alkuperäisestä PS2-versiosta, mutta nyt ollaan mielestäni hyvällä tasolla. Kuten sanottua, myös grafiikat ovat saaneet rutkasti kaivattua parannusta. Tietysti kasvojen animaatiot ovat vanhentuneita, mutta muuten tämä on ihan mukiinmenevä tapaus.

Tarina on ehkä vielä ykköstäkin parempi, mutta toisaalta sitä ei voi täysin nauttia ilman, että ykkönen on pelattu pohjalle. Parhaat osat rakentuvat juuri ykkösen kokemuksen päälle. Uudesta päähahmosta en hirveästi loppupeleissä pitänyt, vaikuttaa ärsyttävältä kakaralta, mutta ehkä se kuitenkin paikalleen sopii. Oli ihan sika siistiä, kun Solid Snake oli mukana sivuosassa. Tarinahan seuraa periaatteessa samaa kaavaa kuin ykkösessä. Loppupeleissä juonenkäänteitä on vielä ykköstäkin enemmän ja täytyy myöntää, että en ihan viimeisimmissä enää pysynyt täysin mukana, mutta eipä se mitään.

Edellinen oli varovainen 4/5. Olkoon tämä sitten vahva 4/5.

Nälkä kasvaa syödessä ja kyllä se on MGS3 pelattava seuraavaksi. Siitä eteenpäin joutuukin odottelemaan hyvän tovin, ennen kuin KONAMI saa Master Collection vol. 2:n ulos.

 

[perato]

Supraland (PC) Epicin ilmaisepelit nro. XXIX

Olipa lässähys. Otin tämän Alien Isolationin kaveriksi jos aurinko paistaa liikaa ja se söis tota pimeässä laahkaamisen mielekkyyttä. Pari kertaa käynnistin, pelikellossa ehkä 2h ja tuntemus on että eiköhän tää ollut tässä. Ei kyl tarjonnu mitään. Tuntu joltain huonolta HL2 modilta. Pelissä pelataan tikku-ukolla hiekkalaatikossa jossa on leluesineitä yms. Jostain syystä siel on luurankovastustajia joita pitää hakata miekalla ja sen lisäksi pulmia. Pulmat ei ollu kiinnostavia, tasoloikkailu aika tylsää, kentät todella pettymys ja nuo vihut vain ärsyttävä hidaste. Kovin kehuttu tämä tuntui olevan nii yllätti miten mitäänsanomaton tämä sit lopulta oli.

 

[Bigfoot007]

Castlevania Symphony of the Night (Bill Gates laatikko ykkönen)
Ala-arvoinen porttaus yliarvostetusta pelistä. Monien mielestä Symphony of the Night on yksi kaikkien aikojen parhaista peleistä, joka määritteli niin sanotun Metroidvania genren. Parasta pelissä on todella hyvä musiikki ja simppeli pelaaminen, ja eteneminen ei ole usein suoraviivaista. Sitten mennään niihin huonoihin puoliin. Alkuperäinen peli on julkaistu jo vuonna 1997, ja porttaus 10 vuotta myöhemmin. Pelin ikä kieltämättä näkyy huonolla tavalla, grafiikka on kuin Super Nintendolta, ja kuoleman koittaessa peli paiskaa alkuvalikkoon, josta pistää ladata tallennus uudelleen. Pelisuunnittelu on hyvän alkuosuuden jälkeen turhauttavaa haahuilua ja samanlaisten hirviöiden tuhoamista. Eteneminen on monin paikoin epäloogista, suorastaan kryptistä, ja vaikeustaso poukkoilee miten sattuu. Suurimmaksi osaksi peli on haasteetonta puurtamista, mutta hetkellisesti vaikeustaso hyppää katosta läpi tai on yksinkertaisesti halpamaista mm. meduusoja vilisevä torni, jossa veteen tippuminen johtaa satunnaisesti äkkikuolemaan. Tallennuspisteet sijoittuvat useimmiten vasta pomotaistelun jälkeen (?!) eikä ennen kuten muissa Metroidvanioissa, ja pomohuoneeseen päädytään varoittamatta. Moni reitti päättyy umpikujaan, josta nettoaa parhaimmillaan alitehoisen varusteen, ja sen jälkeen saa haahuilla pitkin samoja käytäviä, ja arvata mihin seuraavaksi pitäisi mennä. Keskivaiheilla linna kääntyy ylösalaisin, jonka jälkeen saa koluta samat paikat uudelleen, jotka on kansoitettu vähä erilaisilla tusinahirviöillä.
Porttaus on äärimmäisen laiska emulointi, jossa varsinainen peliruutu on kutistettu näytön keskelle ja ruudunpäivitys on lukittu 30 ruutuun sekunnissa. Venytetyt pikselit ja pilattu väripaletti näyttää yksinkertaisesti rumalta. Ääniefektit ovat raiskattu huonolla pakkauksella ja äänet tykkäävät rätistä ja kompressoitua, jos ruudulla tapahtuu enemmän kuin yksi asia kerrallaan. Volyymitasit ovat säädetty myös päin persettä, joka ilmenee parhaimmillaan huonoissa juonikohtauksissa, joissa jo valmiiksi paska ja ylipakattu dubbaus murtaa äänivallin. Mitään välitallennuksia tai muita parannuksia ei ole tarjolla, paitsi staattinen taustakuva, jota ei voi vaihtaa. Paska porttauksen kruunaa jatkuva kaatuilu, jota tapahtuu erityisesti pomotaisteluissa, joissa musiikki katoaa hetkellisesti, ja alkaa sen jälkeen nykymään ja lopulta ruudulla ei liiku yhtään mitään, tai ihan vaan esinevalikkoon siirtymällä, jolloin ruutu muuttuu mustaksi, jolloin pelisessio on pakko resetoida. Alkuperäisen version välivideot ovat myös leikattu pois jostain syystä.
Alkuperäinen playstation versio on huomattavasti umpipaskaa porttausta parempi pelikokemus. Metroidvania sarja on kehittänyt huomattavasti vuoden 1997 jälkeen, ja erityisesti Game Boy Advancen Castlevania Aria of Sorrow tekee kaiken paremmin kuin Symphony of the Night. Myös DS Castlevaniat ovat huomattavasti laadukkaampia ja ennen kaikkea viihdyttävämpiä pelikokemuksia.

 

[xarot]

Demon's Souls remake (PS5)

Se ihan ensimmäinen "Souls". Tätä peliä kohtaan on lämpimiä muistoja PS3-ajalta, kun myyttinen Demon's Souls saapui myös eurooppalaisten pelaajien tietoisuuteen ja oli kova hype "erittäin vaikeana" pelinä. Itselläni on kaapissa vieläkin Black Phantom edition jossa oli mukana lyhyehkö opas peliin. Itse asiassa olin kuvitellut pelin olevan paljon enemmän vanhojen MD- ja SNES-aikakauden pelien tyyppinen, että kuolon korjatessa game over. Mutta tässähän herätäänkin vain Nexuksessa uudelleen. Pelasin pelin kolme kertaa läpi, joista toisen NG+.

Peli ei varmaan ole mitenkään tuntematon nykyään kenellekään, mutta itse pidän tätä parempana kuin yhtään Dark Soulsia, varmaan siksi kun tämä oli se ensimmäinen, myyttinen kokemus. Tässä on jotenkin tunnelmaa yllin kyllin. Pelaaminen on enemmänkin sellaista shakki-matti tyylistä, eli ansoja ja pelaajan jallitusta riittää. Kentät on rakennettu osin ahtaiksi ja sokkeloisiksi tarkoituksella. Dark Soulseissa taas tuntui, että laitetaanpa kaikki monsut ja bossit hakkaamaan pelaaja tuhannen päreiksi, mitä enemmän voimaa sitä parempi. Tässä voi hankkia ruohoja ja spicejä käytännössä loputtimiin kunhan on vain pätäkkää millä ostaa. Siinä mielessä pidin paljon enemmän kuin keinotekoisesta Estus Flaskin rajoittamisesta.

Tässä bossit on suurin osa melko läpihuutojuttuja, mutta minusta bossien ei aina tarvitsekaan olla mitään, mihin tuhrautuu pari kolme iltaa ja tuhansia ärräpäitä. Ensimmäistä kertaa pelasin maagilla ja muutama bossi meni ihan juoksemalla bossin viereen ja loihtimalla Firestorm-loitsu kerran. Myyttinen Flamelurkerkaan ei maagilla tuottanut mitään vastusta, vaikka tuota tuli hierottua meleessä tuntitolkulla PS3:lla. Suurin haaste pelissä on aina ollut Shrine of Storms alussa, sekä Island's Edge reapereineen. Niin nytkin.

Varmaan palaan tämän pariin taas joskus kymmenen vuoden päästä, kun on ehtinyt unohtaa kaikki kettumaisimmat ansat ja monsut.

 

[Heseman]

Demon's Souls remake (PS5)

Se ihan ensimmäinen "Souls". Tätä peliä kohtaan on lämpimiä muistoja PS3-ajalta, kun myyttinen Demon's Souls saapui myös eurooppalaisten pelaajien tietoisuuteen ja oli kova hype "erittäin vaikeana" pelinä. Itselläni on kaapissa vieläkin Black Phantom edition jossa oli mukana lyhyehkö opas peliin. Itse asiassa olin kuvitellut pelin olevan paljon enemmän vanhojen MD- ja SNES-aikakauden pelien tyyppinen, että kuolon korjatessa game over. Mutta tässähän herätäänkin vain Nexuksessa uudelleen. Pelasin pelin kolme kertaa läpi, joista toisen NG+.

Peli ei varmaan ole mitenkään tuntematon nykyään kenellekään, mutta itse pidän tätä parempana kuin yhtään Dark Soulsia, varmaan siksi kun tämä oli se ensimmäinen, myyttinen kokemus. Tässä on jotenkin tunnelmaa yllin kyllin. Pelaaminen on enemmänkin sellaista shakki-matti tyylistä, eli ansoja ja pelaajan jallitusta riittää. Kentät on rakennettu osin ahtaiksi ja sokkeloisiksi tarkoituksella. Dark Soulseissa taas tuntui, että laitetaanpa kaikki monsut ja bossit hakkaamaan pelaaja tuhannen päreiksi, mitä enemmän voimaa sitä parempi. Tässä voi hankkia ruohoja ja spicejä käytännössä loputtimiin kunhan on vain pätäkkää millä ostaa. Siinä mielessä pidin paljon enemmän kuin keinotekoisesta Estus Flaskin rajoittamisesta.

Tässä bossit on suurin osa melko läpihuutojuttuja, mutta minusta bossien ei aina tarvitsekaan olla mitään, mihin tuhrautuu pari kolme iltaa ja tuhansia ärräpäitä. Ensimmäistä kertaa pelasin maagilla ja muutama bossi meni ihan juoksemalla bossin viereen ja loihtimalla Firestorm-loitsu kerran. Myyttinen Flamelurkerkaan ei maagilla tuottanut mitään vastusta, vaikka tuota tuli hierottua meleessä tuntitolkulla PS3:lla. Suurin haaste pelissä on aina ollut Shrine of Storms alussa, sekä Island's Edge reapereineen. Niin nytkin.

Varmaan palaan tämän pariin taas joskus kymmenen vuoden päästä, kun on ehtinyt unohtaa kaikki kettumaisimmat ansat ja monsut.

Itse kanssa OG Demon's Soulsista lähtenyt näissä liikkeelle. Onkos tässä remakessa vanhat musiikit ("Hah-hahahah-hah") vaihtoehtona vai vain uutta geneeristä orkestraa?

 

[Raxama]

Itse kanssa OG Demon's Soulsista lähtenyt näissä liikkeelle. Onkos tässä remakessa vanhat musiikit ("Hah-hahahah-hah") vaihtoehtona vai vain uutta geneeristä orkestraa?

Ei saa vanhoja prööt-torvia valitettavasti.

Demon's Souls on siitä kyllä vähän erikoinen Dark Soulseihin tjsp verrattuna et siinä ne bossit on tosiaan aika helppoja, ja haaste tuleekin niistä vittumaisista alueista. Valley of Defilement oli kyllä aika kova keissi kasetille ekalla pelikerralla, mut nää on siinä mielessä vähän ongelmanratkontaa et kun löytää oikeat kikat niin elämästä saa aika paljon helpompaakin.

 

[xarot]

Itse kanssa OG Demon's Soulsista lähtenyt näissä liikkeelle. Onkos tässä remakessa vanhat musiikit ("Hah-hahahah-hah") vaihtoehtona vai vain uutta geneeristä orkestraa?

En oikein edes enää muistanut kovin hyvin millainen OG soundtrack on, mutta nyt kun sanoit niin piti vähän vertailla. Nuo uudet musiikit kuulostaa enemmän elokuvamaisilta, itse tykkään enemmän vanhoista.

 

[Heseman]

En oikein edes enää muistanut kovin hyvin millainen OG soundtrack on, mutta nyt kun sanoit niin piti vähän vertailla. Nuo uudet musiikit kuulostaa enemmän elokuvamaisilta, itse tykkään enemmän vanhoista.

Jeps, itseänikin kiinnostaa enemmän ne vanhat musat, vaikka ne joidenkin mielestä voi hassuja ollakin. Muutenkin tässä remakessa menty yhtä sun toista muuttelemaan niin ei ole ollut kiirettä tätä hankkia. Ja kun tätä ei ole edes vielä PC:lle tuotu... Ohessa Ratatoskrin kommentteja esteettisistä muutoksista ja muista.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Hyväksy kolmannen osapuolen evästeet

 

[Rokkijani]

En oikein edes enää muistanut kovin hyvin millainen OG soundtrack on, mutta nyt kun sanoit niin piti vähän vertailla. Nuo uudet musiikit kuulostaa enemmän elokuvamaisilta, itse tykkään enemmän vanhoista.

Vanhat on kyllä kohtuu kipeät siis hyvällä tavalla.

Huikea peli. Tower of Latria ei poistu mielestä eikä kyllä Valley of Defilement.

Tulisipa Pc-versio vielä.

 

[Bucky]

Balatro puhelimella.

Työpäivät menevät vauhdikkaasti tämän pelin kanssa. Käytännössä huumetta pelin muodossa.

Suosittelen ehdottomasti kaikille. Peli on myös saatavilla Game Passissa nykyään mutta ei kyllä paljoa muutenkaan maksa.

 

[Refloni]

Halo: The Master Chief Collection

Taas klassikkojen kimppuun. Legendaarinen Halo-sarja on koottu samaan peliin, jossa eri osien asennuksia voi veivailla edestakaisin ja joka pakottaa moninpelijuttujaan ärsyttävästi. Sinulla on 65 uutta ilmoitusta, osta äkkiä nämä skinit kun vielä voit, tässä koko ruudun mainos jota kukaan ei lue. Fortnite-päävalikon jälkeen kampanjat on kuitenkin ihan pelikelpoisia.

Halo: Combat Evolved (Anniversary)

Ruma, tylsä ja tympeä räiskyttely. Luulin sarjaa joksikin Xboxin Mass Effectiksi, mutta kovia odotuksia seuraa kova pettymys. Pelin rengasmaailma on visuaalisesti hieno ja musiikki on hyvää, mutta siinä ne hyvät puolet sitten olikin. Pelin kompastuskivi on ennen kaikkea surkea kenttäsuunnittelu, jossa joutuu ryynäämään samoja copypastattuja rännejä tunnista toiseen. Voinko vielä palauttaa kirjastokorttini?

Vanhan ja uusitun grafiikan välillä voi vaihtaa lennosta. Kumpikaan niistä ei toimi. Vanha tyyli on todella rujo uudisversion rinnalla eikä sen harmaissa betonilaatikoissa halua pelata, kun tabia painamalla maisemat muuttuvat huomattavasti nätimmiksi. Uusissa grafiikoissa on kuitenkin omat ongelmansa, koska kehitystiimi ei tajunnut mitä vanhalla tyylillä aikoinaan tavoiteltiin. Aavikkokenttä on muuttunut lähes viidakoksi, halon vastapuolta ei aina näy taivaalla vaikka pitäisi, kauhukenttään on lisätty kirkkaat valot. Maahan pudonneita aseita on vaikea löytää heinikossa, jota ei palikkagrafiikoilla ole edes olemassa. Pahinta on kuitenkin epäluotettavat hitboxit.

Röpöti röpöti, ilma on kovaa.

Grafiikkauudistuksessa myös 3D-mallit on pistetty remonttiin ja esimerkiksi puita on ohennettu, mutta vanhat hitboxit on säilytetty entisellään. Huomasin tämän kun yritin tuloksetta ampua puun taakse piiloutunutta vihollista. Vanha törmäyslaatikko ympäröi jokaista puuta kuin näkymätön voimakenttä. Naputin vanhaa grafiikkaa päälle ja pois koko loppupelin ajan, koska kiipeilyn ja taistelun kannalta on tärkeää tietää miltä maasto oikeasti näyttää.

Halojen vaikeustasosta on täällä puhuttu. Otin rutiinilla toiseksi vaikeimman, joka on Halossa Hard. Homma toimi siihen asti kun softlockasin itseni. Jouduin hiparit minimissä väijytykseen, jossa ahtaaseen huoneeseen tulee joka ilmansuunnasta vihollisia ja näkymättömiä, kerrasta tappavia hiippareita. Koko kenttä piti aloittaa alusta. No pelataan normaalilla sitten, vaikka vähän harmittaa miten paljon vaikeustaso vetää kotiinpäin. Isommissa taisteluissa huomaa kyllä, kumpi tiimi osaa ampua.

Räiskinnän lisäksi pelissä on autolla ajelua. Warthog sai minut kaipaamaan Mass Effectin Makoa.

Halo 2 (Anniversary)

Valtava hyppy eteenpäin. Kunnon kenttäsuunnittelu tekee pelistä oikeasti hauskan räimeen. Peli-ilon suhteen Halo 2 on aivan toiselta planeetalta kuin edeltäjänsä. Uusi grafiikkatyyli on tällä kertaa uskollinen vanhalle eikä Xbox-grafiikkaa tee enää mieli edes vilkaista.

Tällaista maisemaa haluaa vain jäädä katselemaan, ihan sama mitä ympärillä tapahtuu.

Tarinankerronta on silkkaa Marvelia. Muukalaiset hyökkäävät maapallolle ja miljoonat ihmiset kuolevat, mutta koko ajan on pakko vääntää vitsiä. Taistelutoverit ovat suutaan piekseviä Aliens-mariineja, jotka jauhavat purkkaa ja räjäyttelevät avaruusolioita kunnes purkka loppuu. Eeppisestä draamastaan huolimatta peli on käytännössä komedia. Yllätyksenä mukana on myös pitkät pätkät pelaamista yhden avaruusolion nahoissa. Hylkiöksi joutunut sotapäällikkö joutuu tuhoamaan laumoittain Tulvaa ja muita alieneita sisällissodan merkeissä, mutta pelillä ei ole tarpeeksi munaa laittaa vastustajiksi ihmisiä.

Halo 2 on siisti rymistely alusta loppuun. Se vain katkeaa hölmöön cliffhangeriin, ihan kuin viimeinen kenttä olisi unohdettu laittaa mukaan.

Halo 3

Ensimmäinen peli jota ei ole remasteroitu, mutta kulmikkaisiin grafiikoihin tottuu nopeasti. Isompi ongelma on pelaajahahmon kypärän visiiri, joka peittää osan näytöstä, on alkuun raivostuttava eikä sitä saa pois mitenkään. Ihan kuin näytössä olisi likaa joka ei lähde pois. Sitä oppii sietämään ajan kanssa.

Kampanja alkaa taas maapallolta. Tyyyl-sää! Miksi avaruussarjat, jotka voisivat sijoittua miten mielikuvituksellisiin ympäristöihin tahansa, olettavat että haluamme kököttää samassa vanhassa Maassa ja räiskiä sinne saapuvia alieneita? Mass Effect 3, katson myös sinua. Tapahtumapaikaksi on sentään valittu Afrikka eikä New York, ja pelin puolivälissä lähdetään reilusti mielenkiintoisempiin maisemiin.

Tarina on paras tähän asti. Komedian ja draaman välille on löytynyt parempi tasapaino eikä joka kohtaus ole enää vitsikilpailu. Sodassa on monta osapuolta ja yllättäviä liittolaisuuksia, zombilaumankin kanssa voi neuvotella joissain tilanteissa. Peli tavoittaa elämää suuremman avaruusoopperan hengen hienosti. Mutta miten keskeneräisellä halolla voi olla painovoima, kun se ei pyöri?

Halo 3 on hyvä loppu pelisarjalle. Tai olisi, jos se olisi loppu.

Halo 3: ODST

Mitä tehdään tyydyttävän lopun jälkeen? Tietenkin etko-osia. ODST on spinoff, joka kertoo pienen mittakaavan tarinan keskellä kolmosen tapahtumia. Kolmosen saamasta palautteesta on otettu opiksi: tiimi päätti että HUDin täyttävä visiiri ei ollut tarpeeksi ärsyttävä ja päätti tehdä siitä vielä paljon pahemman.

Aaaargh!

Maa on edelleen tylsä paikka avaruusseikkailussa ja peli ei edes tunnu Halolta, vaan laadukkaalta modilta. Päähenkilö ei ole mikään sotilasmestari, vaan rivijermu jonka operaatio menee FUBARiksi jo alkumetreillä. Tarina on tiivis ja kiinnostavalla tavalla kerrottu. Tummanpuhuvat maisemat ja yksinäisyys tekevät tunnelmasta jännittävän.

Kentät ovat niin avoimia että mukana on nyt ensimmäistä kertaa kartta. Vasta ihan lopussa peli muistaa olevansa Halo ja laittaa pelaajan tetsaamaan pari kilometriä samannäköisiä teräskäytäviä pitkin.

Muutama Halo jäljellä, laitan arviota joskus tulevaisuudessa. Vitonen on varmaan pakko pelata pilvistriiminä...

 

[arcane]

Halojen vaikeustasosta on täällä puhuttu. Otin rutiinilla toiseksi vaikeimman, joka on Halossa Hard. Homma toimi siihen asti kun softlockasin itseni. Jouduin hiparit minimissä väijytykseen, jossa ahtaaseen huoneeseen tulee joka ilmansuunnasta vihollisia ja näkymättömiä, kerrasta tappavia hiippareita. Koko kenttä piti aloittaa alusta.

Ei Hard vaan Heroic. Ja "very hard" on sitten Legendary. Yleensähän Halossa vaikeustaso on melko alhainen, kunhan oppii, ettei vihollisia kannata oikeasti ampua käytännössä mihinkään muuhun ruumiinosaan kuin päähän. Halo 2 on oikeastaan ainoa poikkeus, sen Legendary on melko sadistinen.

Lisäksi jos 343 Studios ei ole collection-julkaisussa tätä mokannut, Haloissa on fallback tällaisille tilanteille. Kun kuolee liian monta kertaa pienen ajan sisään samassa checkpointissa, niin peli palauttaa nykyistä edeltävälle checkpointille. Tarkkaa määrää en tiedä tai milloin tämä laukeaa, mutta on tullut tutuksi pelisarjaa pelatessa. Nuo checkpointit kun eivät ole mitenkään takuuvarmoja, vaan satunnaisesti peli automaattitallentaa esimerkiksi pisteeseen, jossa raketti on lentämässä suoraan päin näköä.

Supraland (PC) Epicin ilmaisepelit nro. XXIX

Olipa lässähys. Otin tämän Alien Isolationin kaveriksi jos aurinko paistaa liikaa ja se söis tota pimeässä laahkaamisen mielekkyyttä. Pari kertaa käynnistin, pelikellossa ehkä 2h ja tuntemus on että eiköhän tää ollut tässä. Ei kyl tarjonnu mitään. Tuntu joltain huonolta HL2 modilta. Pelissä pelataan tikku-ukolla hiekkalaatikossa jossa on leluesineitä yms. Jostain syystä siel on luurankovastustajia joita pitää hakata miekalla ja sen lisäksi pulmia. Pulmat ei ollu kiinnostavia, tasoloikkailu aika tylsää, kentät todella pettymys ja nuo vihut vain ärsyttävä hidaste. Kovin kehuttu tämä tuntui olevan nii yllätti miten mitäänsanomaton tämä sit lopulta oli.

Väärä mielipide.

Supralandin kohdalla kannattaa ehkä ymmärtää sekin, että se on 95% yhden kehittäjän peli. Esimerkiksi tuon hiekkalaatikkoteeman taisi sanella budjetti ja sekoitelma käytettävissä olleita assetteja. Myös musiikit ovat muistaakseni jostain ilmaiskirjastosta. Taistelu on selvästi turhin osuus peliä, jonka tekijäkin taisi myöntää ja se käytännössä tiputettiin pois sekä DLCstä että "spinoff"/jatko-osassa lähes kokonaan. Supraland on pitkälti Portalin ja Metroidin sekoitelma, jossa pääosa pelistä on erilaiset puzzlet ja monikäyttöiset puzzlevälineet. Jos puzzlepeli vähän vapaammalla maailmalla ja Metroid-tyylisesti avautuvilla maailmalla ei nappaa, niin sitten ei toki vaan nappaa.

 

[perato]

Väärä mielipide.

Supralandin kohdalla kannattaa ehkä ymmärtää sekin, että se on 95% yhden kehittäjän peli. Esimerkiksi tuon hiekkalaatikkoteeman taisi sanella budjetti ja sekoitelma käytettävissä olleita assetteja. Myös musiikit ovat muistaakseni jostain ilmaiskirjastosta. Taistelu on selvästi turhin osuus peliä, jonka tekijäkin taisi myöntää ja se käytännössä tiputettiin pois sekä DLCstä että "spinoff"/jatko-osassa lähes kokonaan. Supraland on pitkälti Portalin ja Metroidin sekoitelma, jossa pääosa pelistä on erilaiset puzzlet ja monikäyttöiset puzzlevälineet. Jos puzzlepeli vähän vapaammalla maailmalla ja Metroid-tyylisesti avautuvilla maailmalla ei nappaa, niin sitten ei toki vaan nappaa.

Arvasin et joku tulee kertomaan että pelistä pitää tykätä koska yksi tekijä. No ei pidä. Miten se mun pelikokemukseen vaikuttaa jos tuotos on sit kuitenkin just sellanen, modilta tuntuva assettiköpöstys. Puzzlet oli kyl omaan makuun ekan kahen tunnin aikana nii onnettomia, että en edes ajatellut tuota puzzlepelinä ennen ku netistä sen luin. Laita palikka tähän niin saat oven auki, vau. Ja omasta mielestä puzzlet ja meitroidvanian tyyliset lockattavat asiat on pahasti keskenään ristiriidassa niin tekee tuotoksesta entistä köykäsemmän. Tympiä yrittää ratkaista puzzlea jos sen ratkasu on siitä kiinni että sulla on joku 6h myöhemmin saatava esine joka tekee ratkasusta triviaalin.

 

[arcane]

Arvasin et joku tulee kertomaan että pelistä pitää tykätä koska yksi tekijä. No ei pidä. Miten se mun pelikokemukseen vaikuttaa jos tuotos on sit kuitenkin just sellanen, modilta tuntuva assettiköpöstys. Puzzlet oli kyl omaan makuun ekan kahen tunnin aikana nii onnettomia, että en edes ajatellut tuota puzzlepelinä ennen ku netistä sen luin. Laita palikka tähän niin saat oven auki, vau. Ja omasta mielestä puzzlet ja meitroidvanian tyyliset lockattavat asiat on pahasti keskenään ristiriidassa niin tekee tuotoksesta entistä köykäsemmän. Tympiä yrittää ratkaista puzzlea jos sen ratkasu on siitä kiinni että sulla on joku 6h myöhemmin saatava esine joka tekee ratkasusta triviaalin.

Jäi puuttumaan sellainen "" hymiö tuosta "väärä mielipide" perästä.

Ei toki ollut viestini pointti, että pelistä pitäisi automaattisesti pitää koska siinä on kengännauhabudjetti. Lähinnä pointtina oli mainita, että budjetti ja tekijä saattavat selittää tietynlaista modimaisuutta tai assettimaisuutta ulkoasussa. Puzzlepelinä vaikeustaso on aluksi aika alhainen, mutta toisaalta myös Portalia voi kuvailla sanoin "laita palikka tähän niin saat oven auki, vau".

Huvittaa vain, kuinka eri tavoin peleihin on tutustuttu. Jos sinulle se on ollut ilmaispeli ja on odotukset olleet ehkä pelistä vähän eri kuin mitä peli on. Minulle taas tuli joskus demo Steam-sivulta, joka selkeästi toteaa "A mix between Portal, Zelda and Metroid. Exploration, puzzles, terrible combat, secret upgrades and new abilities that help you reach new places". En odottanut peliltä juuri mitään, pistin demon päälle, ja demon päätteeksi totes että voishan tämän ostaa. 19h myöhemmin huomaa että pelannut 100% pelin, vaikka erityisesti pelin julkaisun aikaan en ollut tehnyt niin moneen vuoteen.

 

[masax]

Witcher 2 assassins of kings (pc)

Aloitin witcher 3:n, että jos viimeinkin saisi sen pelattua, mutta ei vaan lähde oikein täydet open world pelit, kun ähky tullut paikasta toiseen kulkemiseen, niin otetaanpa vähän vauhtia kauempaa. Varmaan kymmenen vuotta kun 2:n pelannut, niin eihän enää juuri edes muista koko peliä.

On kyllä huikean hieno tarina ja tunnelma, joka etenee myös kunnolla ilman, että täytyy niin karttamerkkien perässä vaan kulkea. Sivutehtäviä kun tekee, niin vähän puuduttavaa, mutta ei kuitenkaan pahasti. Sen sijaan voi äly kuinka kökkö pelattavuus ja kontrollit. Ei kyllä ergonomiaa ajateltu siinä ollenkaan, milloin täytyy painaa mitäkin nappia ja milloin tökkiä hiiren osoittimella, eikä sellaista saisi olla, että hiiren kursoria joutuu siirtämään pitkiä matkoja ruudulla, että saa jotain ok nappia painettua. Taisteluissa ohjaus kanssa mitä sattuu. Monta kertaa miettii, että onko hiiri ja näppäimistö rikki, kun geralt tekee ihan omiaan. Ei ole laitteet rikki, vaan kontrollit on rikki.

Huonon pelattavuuden kanssa kun tuskaillen pärjää, niin muuten lähes täyden kympin peli.

 

[Raxama]

Prey (2017, PC)

Toinen pelikerta. Muistelisin että ei tässä 6 tai 7 vuoden aikana oo kyllä mielipide kauheasti muuttunut, mikä on sinällänsä tosi iso sääli. Tää vois muuten olla yks lempipeleistä, mutta tässä vaan loppuu puhti kesken ja oikeasti todella pahastikin. Siihen ei periaatteessa oo mitään yksittäistä syytä, vaan se on pikemminkin monen asian summa. Vihollistyyppejä on aika vähän loppujenlopuksi (joista iso osa turhan ärsyttäviä taistella vastaan), aseita vielä vähemmän ja jos vielä rajotat ittes vaan toiseen kykypuuhun niin menee vielä vähän köyhemmäks. Mut sit jos taas otat molemmista parhaat palat, menee vähän liian helpoks ja jokaseen tilanteeseen löytyy välittömästi ratkaisu ilman et tarvii kummosemmin miettiä. Samalla myös tuntuu et alus alkaa olemaan kauttaaltaan nähty aika nopeasti Arboretumiin saapumisen jälkeen. Tai sit se vaan johtuu siitä et peli on laittanut kaikki kortit vihollisten, aseiden ja skillien puolesta jo pöytään tossa vaiheessa, eikä mitään varsinaisesti uutta ja mullistavaa enää tule. Tai en mä oikeastaan tiiä, jos tätä vertaa vaikka johonkin Deus Ex Human Revolutioniin niin ei siinäkään kyllä uusia pelimekaniikkoja varsinaisesti esitellä kovinkaan paljoa alun jälkeen, mut maisemat ja tehtävät sentään vaihtuu. Tässä taas noh, ei välttämättä. Arboretumin jälkeen peli vähän menee sellaseks jatkuvaks ravaamiseks, ja ennen pitkää huomaat myös senkin että vaan juokset vihollisista ohi sinne minne täytyy ikinä mennäkkään, koska sulla oo tarvetta millekkään resursseille tai millekkään muullekkaan mitä vois löytyä, koska sulla sattumoisin on jo kaikkea tarpeeks.

Musta vähän tuntuu et toi pelin craftausjärjestelmä on aika iso osa sitä miks tutkimisesta tulee aika merkityksetöntä ja hyvin nopeasti. Ei ees kovin kummosesti tartte ettiskellä materiaaleja niin oot aika nopeasti siinä pisteessä et kannat selkä vääränä ammuksia, ja sitten kun Neuromodeja (aka pelin skillpointteja) pystyy craftaamaan niin sittenhän se vasta lähteekin käpälästä. Niitä kun voi tehä ihan helvetisti, ja nopeasti ollaankin siinä pisteessä et mitään muuta ei oikeastaan kannatakkaan enää craftailla = peli helpottuu entisestään. Pitää varmaan jossain vaiheessa huvikseen kokeilla et jos ottais tuon mahollisuuden iteltä pois kokonaan (pl. avainten yms craftaamiset jotka pääjuonen osalta pakollisia) niin vaikuttaako kokemukseen. Peli on kuitenkin ton ekan alkupuoliskon enempivähempi selviytymistä, kunnes vaikeustaso vetäsee ukemin ja viholliset ottaa tota selviytyjän roolia ja susta tuleekin se metsästäjä. Ja kun se keskikohta on just toi aiemmin mainittu Arboretum, niin se et puolet pelistä on huomattavasti heikompi kun eka puolisko ei kovin hyvä juttu oo.

Harmi sinänsä, sillä alkupuolisko on tosi vahva ja nautittava kokemus, mut keskipaikkeilla kaikki alkaa ole nähtyä ja haastettakaan ei löydy, eikä varsinaisesti tarvetta myöskään tutkia paikkoja samalla tavalla kun alkupuoliskolla, niin kyllähän toi sit vähän suorittamisen puolelle menee jos meinaa loppuun asti viedä.

Pitänee kyllä ihan rehellisesti vielä kokeilla jos laittais itelle rajotuksia. Tai kokeilis tota No Needles-achievementtia jossa ei saa noita Neuromodeja käyttää yhtäkään. Toisaalta sit ne kaikki materiaalit menis sit siihen et juokset pitkin asemaa 1000 haulikon panosta taskussa. Kun ei tässä varsinaisesti muitakaan varteenotettavia pyssyjä ole kuitenkaan. Eka pelikerta meni pelkillä Human-abilityillä ja sekin oli liian helppo tietystä pisteestä eteenpäin.

 

[perato]

Prey (2017, PC)

Toinen pelikerta. Muistelisin että ei tässä 6 tai 7 vuoden aikana oo kyllä mielipide kauheasti muuttunut, mikä on sinällänsä tosi iso sääli. Tää vois muuten olla yks lempipeleistä, mutta tässä vaan loppuu puhti kesken ja oikeasti todella pahastikin. Siihen ei periaatteessa oo mitään yksittäistä syytä, vaan se on pikemminkin monen asian summa. Vihollistyyppejä on aika vähän loppujenlopuksi (joista iso osa turhan ärsyttäviä taistella vastaan), aseita vielä vähemmän ja jos vielä rajotat ittes vaan toiseen kykypuuhun niin menee vielä vähän köyhemmäks. Mut sit jos taas otat molemmista parhaat palat, menee vähän liian helpoks ja jokaseen tilanteeseen löytyy välittömästi ratkaisu ilman et tarvii kummosemmin miettiä. Samalla myös tuntuu et alus alkaa olemaan kauttaaltaan nähty aika nopeasti Arboretumiin saapumisen jälkeen. Tai sit se vaan johtuu siitä et peli on laittanut kaikki kortit vihollisten, aseiden ja skillien puolesta jo pöytään tossa vaiheessa, eikä mitään varsinaisesti uutta ja mullistavaa enää tule. Tai en mä oikeastaan tiiä, jos tätä vertaa vaikka johonkin Deus Ex Human Revolutioniin niin ei siinäkään kyllä uusia pelimekaniikkoja varsinaisesti esitellä kovinkaan paljoa alun jälkeen, mut maisemat ja tehtävät sentään vaihtuu. Tässä taas noh, ei välttämättä. Arboretumin jälkeen peli vähän menee sellaseks jatkuvaks ravaamiseks, ja ennen pitkää huomaat myös senkin että vaan juokset vihollisista ohi sinne minne täytyy ikinä mennäkkään, koska sulla oo tarvetta millekkään resursseille tai millekkään muullekkaan mitä vois löytyä, koska sulla sattumoisin on jo kaikkea tarpeeks.

Musta vähän tuntuu et toi pelin craftausjärjestelmä on aika iso osa sitä miks tutkimisesta tulee aika merkityksetöntä ja hyvin nopeasti. Ei ees kovin kummosesti tartte ettiskellä materiaaleja niin oot aika nopeasti siinä pisteessä et kannat selkä vääränä ammuksia, ja sitten kun Neuromodeja (aka pelin skillpointteja) pystyy craftaamaan niin sittenhän se vasta lähteekin käpälästä. Niitä kun voi tehä ihan helvetisti, ja nopeasti ollaankin siinä pisteessä et mitään muuta ei oikeastaan kannatakkaan enää craftailla = peli helpottuu entisestään. Pitää varmaan jossain vaiheessa huvikseen kokeilla et jos ottais tuon mahollisuuden iteltä pois kokonaan (pl. avainten yms craftaamiset jotka pääjuonen osalta pakollisia) niin vaikuttaako kokemukseen. Peli on kuitenkin ton ekan alkupuoliskon enempivähempi selviytymistä, kunnes vaikeustaso vetäsee ukemin ja viholliset ottaa tota selviytyjän roolia ja susta tuleekin se metsästäjä. Ja kun se keskikohta on just toi aiemmin mainittu Arboretum, niin se et puolet pelistä on huomattavasti heikompi kun eka puolisko ei kovin hyvä juttu oo.

Harmi sinänsä, sillä alkupuolisko on tosi vahva ja nautittava kokemus, mut keskipaikkeilla kaikki alkaa ole nähtyä ja haastettakaan ei löydy, eikä varsinaisesti tarvetta myöskään tutkia paikkoja samalla tavalla kun alkupuoliskolla, niin kyllähän toi sit vähän suorittamisen puolelle menee jos meinaa loppuun asti viedä.

Pitänee kyllä ihan rehellisesti vielä kokeilla jos laittais itelle rajotuksia. Tai kokeilis tota No Needles-achievementtia jossa ei saa noita Neuromodeja käyttää yhtäkään. Toisaalta sit ne kaikki materiaalit menis sit siihen et juokset pitkin asemaa 1000 haulikon panosta taskussa. Kun ei tässä varsinaisesti muitakaan varteenotettavia pyssyjä ole kuitenkaan. Eka pelikerta meni pelkillä Human-abilityillä ja sekin oli liian helppo tietystä pisteestä eteenpäin.

Tuli tehtyä toi No-needles run itellä niin että että pelasin no-needlenä niin pitkälle ku jaksoin, sit pelasin pelkästään alienina loppuun. Sit kun kaikii oli niin tuttua nii pelasin no-needlen loppuun just tolleen juoksemalla kaikesta vaan ohi. Itelle oli mielekästä pelata tämä peli läpi juurikin niin että eka peli oli puhas human skillset ja sit alien skillset myöhemmällä peluulla. Toi mukavasti haastetta varsinkin alkuun kun ja osa vihuista on tosiaan vaikeampia ilman toista kykypuuta.

 

[Migu]

Witcher 2 assassins of kings (pc)

...sen sijaan voi äly kuinka kökkö pelattavuus ja kontrollit. Ei kyllä ergonomiaa ajateltu siinä ollenkaan, milloin täytyy painaa mitäkin nappia ja milloin tökkiä hiiren osoittimella, eikä sellaista saisi olla, että hiiren kursoria joutuu siirtämään pitkiä matkoja ruudulla, että saa jotain ok nappia painettua. Taisteluissa ohjaus kanssa mitä sattuu. Monta kertaa miettii, että onko hiiri ja näppäimistö rikki, kun geralt tekee ihan omiaan. Ei ole laitteet rikki, vaan kontrollit on rikki.

Huonon pelattavuuden kanssa kun tuskaillen pärjää, niin muuten lähes täyden kympin peli.

Pelasin talvella tämän PC:llä läpi XBOX One -padia käyttäen. Käytössä oli Full Combat rebalance -modi, joskaan en ole ihan varma onko tuo mikään sateentekijä taistelun parantamiseksi, mutta olenkin niitä, joita ei häiritse edes The Witcher ykkösen hiirikliksuttelumiekkailu. On kyllä hieno peli, joskin heikkoudet löytyy juuri tuosta taistelusta ja kököistä käyttöliittymistä.

Peli on vieläkin hienon näköinen asetukset tapissa, mutta grafiikkaa tuli paranneltua tarkemmilla tekstuureilla (AI upscaled textures), Geraltin Witcher 3 -naamalla ja mm. piirtoetäisyyksiä (Extreme vegetation rendering distance) ja muita asetuksia twiikkaamalla paremmiksi.

Myös elämänlaatua parantavia modeja kannatta käyttää, kuten medaljonkiskannauksen jäähtymisaikaa lyhentävää modia (Medallion cooldown reduced). Noppapeliinkin löytyi modi, joka rauhotti kuvakulman vaihtelut ja poisti noppien mitätöitymisen, jos ne karkaavat laudan yli.
Project Mersey Fix pack puolestaan on suositeltu modi, joka korjaa peliin jääneitä bugeja.

The Witcher 2 - Nexus Mods

 

[Jumi]

Witcher 2 assassins of kings (pc)

Aloitin witcher 3:n, että jos viimeinkin saisi sen pelattua, mutta ei vaan lähde oikein täydet open world pelit, kun ähky tullut paikasta toiseen kulkemiseen, niin otetaanpa vähän vauhtia kauempaa. Varmaan kymmenen vuotta kun 2:n pelannut, niin eihän enää juuri edes muista koko peliä.

On kyllä huikean hieno tarina ja tunnelma, joka etenee myös kunnolla ilman, että täytyy niin karttamerkkien perässä vaan kulkea. Sivutehtäviä kun tekee, niin vähän puuduttavaa, mutta ei kuitenkaan pahasti. Sen sijaan voi äly kuinka kökkö pelattavuus ja kontrollit. Ei kyllä ergonomiaa ajateltu siinä ollenkaan, milloin täytyy painaa mitäkin nappia ja milloin tökkiä hiiren osoittimella, eikä sellaista saisi olla, että hiiren kursoria joutuu siirtämään pitkiä matkoja ruudulla, että saa jotain ok nappia painettua. Taisteluissa ohjaus kanssa mitä sattuu. Monta kertaa miettii, että onko hiiri ja näppäimistö rikki, kun geralt tekee ihan omiaan. Ei ole laitteet rikki, vaan kontrollit on rikki.

Huonon pelattavuuden kanssa kun tuskaillen pärjää, niin muuten lähes täyden kympin peli.

Pelasin Witcher 2 yli puolen välin, koska odotin pelin parantuvan jossain välissä super hyvien arvosteluiden ansiosta. Kontrollit ja taistelu oli pelin surkeinta antia enkä koskaan oppinut sitä. Pelasin vieläpä jonkun päivityksen jälkeen joka paransi witcher kykyjen cool downia. Luin jopa netistä neuvoja, mutta sielläkin porukka valitti, että taistelu oli vain:
1. Lyö.
2. Juokse karkuun.
3. Palaa kohtaan 1.

Witcher 3:sta pelasin pahasti myöhässä, koska en luottanut lukuisiin 10/10 arvosteluihin, mutta en olivatkin totta ja W3 on yksi parhaista peleistä ja taistelukin on siedettävämpää.

 

[perato]

Alien Isolation (PC)

Tätä onkin sit tullut pideltyä pitkään tuolla "replay" kansiossa. Jätti aikanaan huiput muistot, mutta pelin ahdistavuus ja ehkä vähän se, että vaatii vähän pimeyttä, vaikuttanut siihen, että tän on monesti asentanut marraskuussa ja poistanut maaliskuussa kun ei saanutkaan aikaseksi pelattua. Väli ehti niin pitkäksi, että ehdin yhden VA näytön käyttää tässä välissä loppuun, jonka aikanaan hankin, että vastaavat pelit olisi parempi kokemus kuin TN/IPS näytöillä. Noh, nyt sitten uudella OLEDilla pääsi testailemaan miltä se näyttää.

Ja edelleen näyttää minusta hemmetin hienolta peliltä. Tunnelma tässä on aivan huippua, aikanaan piti järjestää koko "atmospheric" kansio uudestaan kun tästä tuli se virstanpylväs mihin muita verrattiin. Pelillisestihän tämä on suhteellisen raiteilla etenevä, mutta muistuttaa silti etäisesti joitain immersive simejä. Ei silti reittejä ole useinkaan kovin montaa, mutta sellaista illuusiota vähän pidetään, että käytävän voi välillä ohittaa muiden huoneiden kautta tai putkistossa kulkemalla. Asemaa voi myös omalla vastuullaan tutkia enemmänkin ja palata vanhoille alueille., kun esineiden levelit kasvaa ja pääsee läpi eri lukoista.

Pelasin tämän toistamiseen Easy vaikeusasteella, mikä tekee tästä vähemmän turhauttavan kokemuksen. Androidit saa kaadettua kohtuudella ja Xeno ei pyöri koko ajan käytävällä pelaajan lähialueelle liimautuneena. Antaa se silti välillä haasteita, mutta ehkä tällä kertaa muuten tuntui että tuntui helpommalta kuin viimeksi. Pelin vaikeusaste kuitenkin määrittää hyvin paljon miltä peli tuntuu, niin suosittelen rohkeasti kokeilemaan eri vaikeusasteita jos jollain tavalla peli ei miellytä. Onhan tähän myös modeja jotka muuttaa Alienin käytöstä. Peli eteni yllättävän jouhevasti, 17h tuli pelikelloon täyteen. Montaakaan kohtaa ei ollut, missä olisin ollut jotenkin jumissa, kyykistelin vähemmän ja kävelin enemmän ja rohkeammin, joten tuli rivakammin päästyä eteenpäin eikä kykittyä komeroissa piilossa. Toisaalta myös Xenon ja androidien heikkoudet tuntien oli ehkä helpompi päästä niistä välillä ohi.

Tämä kyl edelleen pysyy siel viime vuosikymmenen parhaimmissa tunnelmallisissa peleissä(LiS, KCD ja Preyn ohella) ja ehkä tän voisi joskus jopa kolmannen kerran pelata, varsinkin jos tulee joku raytracing remake. Hassua on että pelille on jostain syystä jäänyt maine, että se on aivan liian pitkä ja pitkitetty. Viimeksi pohdiskelin, että pelissä tulee ihan oikein fiilis, että asemalta haluaa pois, mutta ei pääse. Nyt ei oikeastaan siihen fiilikseen edes päässyt, vaan jäi jopa omasta mielestä vähän lyhkäseksi kokemukseksi, joitakin alueita olisin halunnut ehkä tosissaan koettavan uudestaan vähän eri vinkkelistä. Ehkä ihan lopussa on yksi turhake kohta, mutta kun se pitkittää peliä ehkä 20min, nii en nyt nähnyt sitä mitenkään ongelmaksi.

Tälle pelille ei screenshotit tee oikeutta. Tää reaktori oli kuitenkin sellanen kohta jota pysähty hetkeksi katteleen, varsinki kun tuossa sit välähteli semmoset salamat, mitkä valaisi tota aluetta.

Jäi puuttumaan sellainen "" hymiö tuosta "väärä mielipide" perästä.

No sen sinulta arvasin, ettei se ihan tosissaan kirjotettu ollut, mutta ajattelin silti vastata ennen ku joku muu tulee tosissaan ähkimään. Mutta eniveis pidin tuota netistä luettuna puolustuspuheena yleensäkin vähän hassuna että "yksi mies teki, kyllä nyt kelpaa pelata".

 

[eeneku]

...(LiS, KCD ja Preyn ohella) ...

Preystä oon kuullu, mut mitä nää kaks muuta on?

 

[batigol]

Life is Strange ja Kingdom Come Deliverance.

 

[perato]

Life is Strange ja Kingdom Come Deliverance.

Preystä oon kuullu, mut mitä nää kaks muuta on?

Joo nuo. Tuli vähä kiire viimeistellä viesti ku itkuhälystä alko kuulua kahinat =]

 

[Refloni]

Hemmetti kun alkoi taas "Warum Warum" soimaan päässä kun luki näitä Supraland-juttuja. Pahin korvamato pelin lopputeksteissä mitä oon nähnyt Immortalityn ohella.

Ostin pelin itsekin jo ennen kuin se tuli Epicin lahjuslistaan ja tykkäsin kovasti. Hauskaa tutkimusmatkailua, huumoria ja pulmanratkontaa. Yhden miehen projekteille ei tarvitse antaa mitään säälipisteitä, mutta niistä tietää että pelin vision suhteen ei ole tarvinnut tehdä kompromisseja. Tekijä on voinut laittaa mukaan kaiken mitä mieleen juolahtaa tarvitsematta neuvotella kenenkään kanssa.

Taistelu on selvästi turhin osuus peliä, jonka tekijäkin taisi myöntää ja se käytännössä tiputettiin pois sekä DLCstä että "spinoff"/jatko-osassa lähes kokonaan.

Todella hyvä uutinen! Olen lykännyt uusintakierrosta ja Six Feet Underin pelaamista juuri sen pakkopullataistelun takia. Jos nuo ehtisi jossain välissä paukuttaa läpi ennen Supraworldin ilmestymistä ensi vuonna.

Spoileri: Supraworldin "versiot"

 

[arcane]

Todella hyvä uutinen! Olen lykännyt uusintakierrosta ja Six Feet Underin pelaamista juuri sen pakkopullataistelun takia. Jos nuo ehtisi jossain välissä paukuttaa läpi ennen Supraworldin ilmestymistä ensi vuonna

The Crash dlc ei tosiaan sisällä taistelua muistaakseni lainkaan, vaan on ihan puhtaasti pelkkää puzzlea.

Six Feet Under sisältää pienesti, mutta hyvin vähän sekin. Six Feet Under vaan on minusta selvästi huonompi tasosuunnittelun kannalta, kun pelissä on käytännössä yksi keskushubi, josta pääsee neljään tai viiteen suuntaan, josta sitten alueen pelaamisen jälkeen palataan takaisin hubiin. Tästäkin oli muistaakseni joku designer diary / retrospective tyylinen postaus, jossa piti tuota ehdottomasti Six Feet Underin kohdalla hieman pieleen menneenä asiana. Six Feet Under on "ihan hyvä", mutta minusta alkuperäinen oli parempi, juurikin koska pidin maailmasta enempi.

Toivottavasti Supraworld toimittaa. Minä joskus tuin sitä kauan sitten Kickstarterissa, jossa alkuperäinen visio oli 1 DLC + jatko-osa. Eka DLC tulikin ja siihen sain heti koodin, mutta Six Feet Underia ei luettu jatko-osaksi, se piti ostaa erikseen. Tekijä on kyllä varmistanut, että Kickstarteriin osallistuneiden pitäisi saada Supraworldin koodi heti kun peli vaan julkaistaan.

 

[xarot]

Robocop: Rogue City (PC)

"I'd buy that for a dollar"

En tunnistaudu kovaksi Robocop-faniksi, itse ensimmäisen elokuvan nähnyt ehkä pari kertaa joista viimeksi puolisen vuotta sitten. Saman firman Terminator: Resistance kuitenkin herätti mielenkiinnon.

Pelissä pelataan siis luonnollisesti Robocopilla ja peli on erittäin väkivaltainen. Päät poksahtavat, raajat ja veri lentävät kaaressa. Vihollistyyppejä on muutamia erilaisia, osa ottaa enemmän osumaa ja osa vähemmän. Hupaisana yksityiskohtana huomasin, että kovemmalla armorillakin varustautuneet kaatuvat lähes saman tien, kun ampuu aina jalkoihin ja ei yritäkään tähdätä muualle. Asearsenaali on enimmäkseen Robocopin oma ase, matkalta voi sitten kerätä vihuilta muuta kamaa kuten kranaatinlaukaisimen, tarkkuuskiväärin räjähtävillä ammuksilla, jne. Sitten on myös isompia bosseja kuten ED-209 joihin saa tuhlata kymmeniä lippaallisia ja erittäin turhauttavaa. Näitä voi kuitenkin helposti jallittaa tolpan taakse ilman mitään ongelmia. Harmi että portaat puuttuvat, kun niissähän elokuvan mukaan nämä hajosivat heti.

Pelissä on ihan oikea juonikin ja tätä on täytetty hitusen hassuilla lisätehtävillä, kuten autojen sakottamisella jos on pysäköity vesipostin eteen, sekä parane pian -kortin nimmarien keräyksellä ja niin edelleen. Itse pääjuoni kuitenkin rullaa melko vauhdilla koko ajan eteenpäin. Anne Lewis on mukana mutta lähinnä hyvin pienessä sivuroolissa. Pieni myötähäpeä paistaa välillä mutta ehkä se on tarkoituksellista kun kuitenkin samaa pientä myötähäpeää on kun nykyään katsoo vanhaa elokuvaa. Pelistä paistaa myös hitusen se samanlainen "hiomattomuus" kuin Terminator: Resistancesta.

Loppupuolella kuitenkin kun elokuvan päämusiikki lävähtää soimaan ja saa ammuskella tarkkuuskiväärillä räjähtävillä ammuksilla, alkaa löytyä samaa intoa kuin Terminatorissa. Ammuskelu on ihan hauskaa ja tulee se tunne, että kun ampuu niin sillä tekee myös todella paljon tuhoa eikä kädessä ole mitään hernepyssyä.

Pelissä oli muutamia kummallisia bugeja, kuten kesken tehtävän cutscenen suorituskyky romahti johonkin 5 fps ja kun tuli seuraava cutscene palautui taas normaaliksi. Myöskin sairaalakentässä tuli jonkinlainen röntgen-leiska päälle yhtäkkiä. Pieniä bugeja kuitenkin.

Suosittelen, jos tykkäät Robocopista, muut ehkä jättää hitusen kylmäksi.

Edit. pelin saa tällä hetkellä hintaan 9,99€ Steamista joten pikkurahalla hyvä peli.

 

[CaseAce]

Far Cry 3: Blood Dragon (pc)

Selailin ubisoftin alennuksia ja tuli huomattua, että nehän jakavat tätä nykyään jälkikäteen tarjottuna ilmaiseksi myös far cry 6 perusversion omistajille. No, pelattua tajuaa kyllä miksi, liekö tässä turhin far cry koko sarjasta. Karsitaan far cry:sta pois kaikki mitä on vain karsittavissa ja keksitään joku ohuttakin ohuempi tarinantapainen ja mitä saadaan: Blood Dragon. Toisaalta ihan ok välipala fps peliksi, kun mitään suurempaa bloattia ei ole, mutta ei kyllä paljon menetä vaikka jäisi väliinkin.

Luokittelen itse tämän parodiaksi, joka iskee erityisesti 80-luvun scifileffoja katsoneille sekä tiettyjä Ubisoftin pelejä pelanneille. Jo menun musiikki ja kuva on ehtaa 80-lukua. Kertojaäänenä on aikansa legenda, Michael Biehn, joka on 80-luvulta tuttu sellaisista leffoista kuin The Terminator ja Aliens. Aseiden tekstikuvaukset ovat suoraa parodiaa, esim. että miten tulevaisuuden asearsenaalissa on jousipyssy, no me laitettiin siihen neon-värejä, niin se on tulevaisuuden jousipyssy. Daa. C-4 räjähteen nimi tulevaisuudessa on tietenkin C-4000 jne. Parodiaa on myös VHS-kasettien keräily, josta vielä hero heittä kuittia että onneksi en kerää mitään v**un lippuja tai höyheniä. Assassin's Creed ykkösessä piti kerätä 400(!) lippua ja kakkosessa 100 höyhentä. Ja yleisesti peleihin lisätystä päälle liimatusta keräilystä, tyyliin että minuun investoitiin tsiljardi dollaria jotta saatiin täydellinen sotilas ja tätäkö mä nyt sitten teen.

Toki jos 80-luvun scifi ei ole ollenkaan tuttua eikä pelitkään mihin tässä viitataan niin aika ohueksi jää kokemus. Kartta on pieni, tekemistä vähän, juoni olematon ja lyhyt vaikkakin siinä muutama hauska kohta onkin.

 

[AsiJu]

Luokittelen itse tämän parodiaksi, joka iskee erityisesti 80-luvun scifileffoja katsoneille sekä tiettyjä Ubisoftin pelejä pelanneille. Jo menun musiikki ja kuva on ehtaa 80-lukua. Kertojaäänenä on aikansa legenda, Michael Biehn, joka on 80-luvulta tuttu sellaisista leffoista kuin The Terminator ja Aliens. Aseiden tekstikuvaukset ovat suoraa parodiaa, esim. että miten tulevaisuuden asearsenaalissa on jousipyssy, no me laitettiin siihen neon-värejä, niin se on tulevaisuuden jousipyssy. Daa. C-4 räjähteen nimi tulevaisuudessa on tietenkin C-4000 jne. Parodiaa on myös VHS-kasettien keräily, josta vielä hero heittä kuittia että onneksi en kerää mitään v**un lippuja tai höyheniä. Assassin's Creed ykkösessä piti kerätä 400(!) lippua ja kakkosessa 100 höyhentä. Ja yleisesti peleihin lisätystä päälle liimatusta keräilystä, tyyliin että minuun investoitiin tsiljardi dollaria jotta saatiin täydellinen sotilas ja tätäkö mä nyt sitten teen.

Toki jos 80-luvun scifi ei ole ollenkaan tuttua eikä pelitkään mihin tässä viitataan niin aika ohueksi jää kokemus. Kartta on pieni, tekemistä vähän, juoni olematon ja lyhyt vaikkakin siinä muutama hauska kohta onkin.

Tuohon Ubi kuittailuun liittyen The Outer Worldsissa on kohta, jossa pitää käydä laittamassa radiotorni päälle.

Dialogioptiona voi useamman kerran sanoa tätä pyytäneelle, että niin niin, mutta montakos tornia sitten pitää vielä käydä kiipeämässä sen jälkeen, johon NPC vastaa, että herranen aika vain tämä yksi, kuka nyt tuommoisen monen tornin rumban suunnittelisi

 

[masax]

Tuohon Ubi kuittailuun liittyen The Outer Worldsissa on kohta, jossa pitää käydä laittamassa radiotorni päälle.

Dialogioptiona voi useamman kerran sanoa tätä pyytäneelle, että niin niin, mutta montakos tornia sitten pitää vielä käydä kiipeämässä sen jälkeen, johon NPC vastaa, että herranen aika vain tämä yksi, kuka nyt tuommoisen monen tornin rumban suunnittelisi

Far cry 5:ssä oli sama homma. Alussa pitää radiomastoon kiivetä, mutta tulee kommenttia, että älä huoli, on ainoa sellainen.

 

[Corex]

Horizon Zero Dawn - Remastered (+frozen wild lisäri) - PC

Forbidden westin jälkeen tulikin Zero Dawnista remasteroitu versio + lisäri, joten pitihän sitä aloittaa toinen läpipeluukerta. Pääsi todella harvalukuisten pelien joukkoon mitä olen pelannut läpi useamman kerran. Fallout 2 kuuluu tahkotuimpiin...

Olisin pelannut varmaan muutenkin mutta grafiikkapäivitys ja lisäosa nosti motivaatiota. Meni joku 55h joten aika halvalla paljon hupia kun remasteroitu maksoi jonkun kympin lisää. Pelissä on lähes kaikki kohdallaan, pelimekaniikka, tarina, grafiikat, bugittomuus ja uudelleenpeluuarvoa löytyy.

Nostin vähän vaikeustasoa Hardille ja lähdinkin pelaan Frozen Wild lisäosaa lähes heti kärkeen. Melkoinen turpasauna alkuun mutta kun sen oli kolunnut läpi, niin itse pääpeli on melkoisen hupaisaa pelattavaa täyteen buffatulla hahmolla Muutenkin otin asevalikoimaa vähän laajemmaksi kuin pelkän jousen. Lopputaistelukin meni ihan cruise control tilassa, vihut tykitettiin maan rakoon alta aikayksikön lvl 59 Aloylla.

Vähän tekisi mieli aloittaa Forbidden West uudestaan mutta enpä tiedä...ehkä pieni tauko ja jotain muuta välillä.

Zero Dawn pääsee myös TOP5 listalleni mihin kuuluu ainakin:
-Fallout 2
-Star Wars Knights of Old Rebublic 1 & 2
-Horizon Zero Dawn + FBW
-Mass Effect 1,2,3
-Witcher 1,2,3

Edit: Kun kerta vanhoja aloin muistelemaan niin pistin tulille Mass Effect 1. Päivitin tuohon "legendary editioniin". Maksoi jonkun 6€ Ihan kiva grafiikkapäivitys ainakin, kestää katsella tänäkin päivänä. Ajattelin pelata kerrankin renegade tyyliin, sai jo muutamat hyvät naurut

 

[AsiJu]

Far cry 5:ssä oli sama homma. Alussa pitää radiomastoon kiivetä, mutta tulee kommenttia, että älä huoli, on ainoa sellainen.

Niinpä muuten olikin. Pitäiskin FC 5 pelata uusiksi tässä joskus.

 

[masax]

Immortals Fenyx Rising (pc)

Päätin säälistä tukea kympillä ubisoftia ja alennuksista tarttui tällainen. Olipa positiivinen yllätys. Pelihän on hyvä, varsinkin ubisoftin avoimen maailman peliksi. Ei ollenkaan niin ähkyä aiheuttavan raskas pelattava kuten ubisoftit yleensä. Maailma ei mitenkään ylisuuri ja kulkemisia venytetty, vaan sopivan tiivis, ja peli ja tarinakin etenee ilman tuskamisia. Minimappikin loistaa upeasti poissaolollaan. Tarina ehkä vähän ohut ja tyhjänpäiväinen, mutta atmosfääri muuten hieno ja kreikkalainen mytologia toimii hyvin. Vähän kuin pikkulasten historiantunnilla tulisi kreikan jumalat ja muut vastaan. Peli muutenkin ilmapiiriltään hyvin kevyt, yrittää kai olla jopa huumoria, mutta kevyt on kyllä parempi termi kuin varsinaisesti mikään ylihauska. Puzzlet myös ihan kivoja. Ei liian monimutkaisia tai vaikeita, vaan oikein mukavaa puuhastelua ja rentoa ratkaisujen keksimistä. Pientä miinusta, että näppäimistö hiiren kanssa ei tunnu aina oikein sopivan kontrolleihin, selvästi enemmän ohjaimelle suunniteltu. Kaikenkaikkiaan erinomaisen loistavaa viihdettä 4 euron hintaan. Vielä vähän, että pääsee pelin läpi ja sitten kympin toisen puolikkaan, eli Anno 1800:n kimppuun.

 

[perato]

Batman Arkham Knight (PC)

Tauko tästä sarjasta teki hyvää ja tämä maistui taas erillä lailla kuin Origins. Reilu 20h tähän meni. Yllättävän hyvän näköinen ja vaikea uskoa et näiden(Origins) kahden pelin välillä on vain 2 vuotta. Kontrolleja on jostain syystä hämmennetty epäintuitiiviseksi ja sivuvastustajat on sitä samaa Pingviiniä ja Arvuuttajaa kuin muissaki sarjan peleissä.

Gotham City on sopivan kokonen autolla rälläilyyn ja eikäy liian suureksi. Toisaalta tätä vaivaa hyvinkin pelillinen fiilis. Sivutehtävät tuntuvat kovin päälleliimatulta ja lisätekemine vähän turhan toisteista. Pääjuoni taas ihan OK mutta siinä taas paljon huonoja ja heikkoja tehtäviä. Ehkä ärsyttävin asia tuossa on tuo jatkuva Jokerin länkytys, jota en ole jaksanut kuunnella sen Asylumin jälkeen.

Ei tästä paljoa muistanut ja tää on just vähän näitä pelejä joita on ihan mukava pelata mut mitään ei meinaa jäädä mieleen. Yhä enemmän todennut että melko monen 3rd person pelin kohalla käy näin.

Jos tätä sarjaa enää ikinä palaa pelaamaan nii voinee pelata vain ykkösen ja nelosen. Kaks keskimmäistä ei oikein nykyään tarjoa kovin ihmeitä siihen väliin.

 

[Jumi]

Immortals Fenyx Rising (pc)

Päätin säälistä tukea kympillä ubisoftia ja alennuksista tarttui tällainen. Olipa positiivinen yllätys. Pelihän on hyvä, varsinkin ubisoftin avoimen maailman peliksi. Ei ollenkaan niin ähkyä aiheuttavan raskas pelattava kuten ubisoftit yleensä. Maailma ei mitenkään ylisuuri ja kulkemisia venytetty, vaan sopivan tiivis, ja peli ja tarinakin etenee ilman tuskamisia. Minimappikin loistaa upeasti poissaolollaan. Tarina ehkä vähän ohut ja tyhjänpäiväinen, mutta atmosfääri muuten hieno ja kreikkalainen mytologia toimii hyvin. Vähän kuin pikkulasten historiantunnilla tulisi kreikan jumalat ja muut vastaan. Peli muutenkin ilmapiiriltään hyvin kevyt, yrittää kai olla jopa huumoria, mutta kevyt on kyllä parempi termi kuin varsinaisesti mikään ylihauska. Puzzlet myös ihan kivoja. Ei liian monimutkaisia tai vaikeita, vaan oikein mukavaa puuhastelua ja rentoa ratkaisujen keksimistä. Pientä miinusta, että näppäimistö hiiren kanssa ei tunnu aina oikein sopivan kontrolleihin, selvästi enemmän ohjaimelle suunniteltu. Kaikenkaikkiaan erinomaisen loistavaa viihdettä 4 euron hintaan. Vielä vähän, että pääsee pelin läpi ja sitten kympin toisen puolikkaan, eli Anno 1800:n kimppuun.

Tuo Zelda: Breath of the Wild -kopio oli kyllä hyvä pitkään, mutta vaati jossain vaiheessa vaikeustason nostamista. Se teki taistelusta jännittävää, mutta peli jäi jostain syystä kesken. En muista tarkkaa syytä, mutta itse peli oli kyllä ihan hyvä.
Zeldalle se silti jäi paljon, kun mukana ei ollut gyroskooppi tähtäystä. Nintendolla vain aletaan ampumaan "sinnepäin" ja sitten korjataan tähtäystä peliohjaimella tarkasti. Erittäin hauskaa hommaa.

 

[perato]

Spec Ops: The Line (PC)
Ajattelin kokeilla, että vieläkö tämä vanha peli jaksais kiinnostaa sen verran, että jäis mieleen mitä ihmettä tää juonena yritti kertoa. Ensimmäiset viis tehtävää oli vaan kyllä niin perus pumpum, ja kutosen alkuun jäin vaikeustasollisesti jumiin nii tuli vähän semmonen fiilis, että annettaisko sit vaipua historian hämärään. Tuskin tätä enää seuraavalla koneella tulee kokeiltua, alkaa jo ikä painamaan graafisesti mutta erityisesti pelillisesti. Cover shooter typerillä AI kavereilla ei oikein lämmitä näin nykypäivänä kun ei se lämmittänyt sillonkaan. Ekan viiden tehtävän aikana pistettiin jo pataljoona vastustajia pinoon ja luvassa on kuitenkin pakollista helikopteriajelua, "heavy" vastustajia ynnä muuta tylsäkettä tuolta samalta aikakaudelta. Olihan tässä ne muutama kohta aikanaan jonka takia tää jäi mieleen, mutta en ehkä niiden takia jaksa tätä jatkaa pitempään.

 

[masax]

Tuo Zelda: Breath of the Wild -kopio oli kyllä hyvä pitkään, mutta vaati jossain vaiheessa vaikeustason nostamista. Se teki taistelusta jännittävää, mutta peli jäi jostain syystä kesken. En muista tarkkaa syytä, mutta itse peli oli kyllä ihan hyvä.
Zeldalle se silti jäi paljon, kun mukana ei ollut gyroskooppi tähtäystä. Nintendolla vain aletaan ampumaan "sinnepäin" ja sitten korjataan tähtäystä peliohjaimella tarkasti. Erittäin hauskaa hommaa.

Itse en ole zeldaa pelannut, niin siitä en osaa sanoa, mutta tuota immortalsia pelatessa tulee kanssa mieleen vähän Jonathan Blow:n The Witness. Vaikka ei ihan samanlainen olekaan, niin tunnelmassa paljon samaa saturoituneine värimaailmoineen ja kiveksi muuttuneine ihmispatsaineen ja puzzlejen perässä kun mennään.

 

[AsiJu]

Tovi sitten sain Metro Exodus läpipeluun valmiiksi - peli jäi ekalla kerralla kesken Dead Cityssä jostain syystä - ja peli piti kyllä otteessaan loppuun asti.
Jokin tässä vain vetoaa vaikka tämäkään ei palasina tarkasteltuna ole mitenkään erikoinen, toinen läpipeluu lähti heti käyntiin ja parhaimman lopun metsästys.

Dead City on selvästi muuten ns. old school Metroa tarkoituksella ja se myös toimii, tunnelma on todella voimakas ja peli osaa vaan tehdä sen fiiliksen, että nyt ollaan pahassa paikassa.
Dead Citystä tuli myös paikka paikoin Half Life 2 viba, mutta eipä se lie mikään salaisuus, että Half Lifet on Metro sarjan lähteinä toimineet myös.
Metrossakin on katkeamaton first person narrative ja tietysti muutenkin samantyylinen maailmanlopun meininki, vaikka ihan eri paikoissa ja eri syistä.

Tarina on lopulta aika koskettava ja loppuhan riippuu sitten pelaajan teoista.

Lopusta laajasti sisältäen pohdintaa, saapi vastata toisessa spoilerissa jos tietää vastauksia:

Spoileri

Kaikissa Metro peleissähän on tämä karmasysteemi, joka vaikuttaa siihen minkälaisen lopun saat, näin tässäkin.
Exoduksessa tekojen vaikutukset olikin yllättävän konkreettiset lopulta nähtävästi; mikäli miehistöstä puuttuu Duke tai Alyosha, saati molemmat, ei verenluovuttajia riitä tarpeeksi ja Artyom kuolee säteilyyn.

Lääke Annalle löytyi, sitä en tosin tiedä vaikuttaako karmapisteet siihen onko lääke edes löydettävissä vai ei, olettaisin, että vaikuttaa.
Pelissä on muuten mahdollisesti pieni plothole tuon suhteen: hieman ennen labraa löytyy viesti, jossa on mainittu saapuneita lähetyksiä ja nimenomaan sen tarvitun lääkkeen kohdalla lukee SHIPMENT CANCELLED.
OK voinhan tuon tulkita niin, että jokin lisälähetys oli peruttu ja varastossa oli edellisiä vielä ja tässä olikin vaan tarkoitus säikäyttää pelaajaa, mutta olettaen, että lääkettä joko on tai ei ole riippuen karmasta, niin tuo on vähän särö uskottavuudessa.

Damirhan jää Kaspianille omasta tahdostaan eikä siihen voine vaikuttaa, Damir näkee kansansa kärsimyksen joka tapauksessa ja minä tietääkseni vapautin kaikki mahdolliset orjatkin Kaspianissa.
Tai sitten ratkaisu on olla menemättä siinä loppukohtauksessa ihan ylös asti ja avatakin tuli jo matkalla (näinkin voi tehdä btw, kokeilin), mutta en tiedä vaikuttaako tuokaan siihen miten lopulta käy, kuvittelisin, että ei vaikuta, tai sitten vaikuttaa niin, että Damirkin saa luodista.
Koska joka tapauksessa lopussa puhkeaa taistelu ja Paroni saa luodin otsaansa, sekä selvästi ylös asti meneminen on se "ajateltu" tapa pelata.

Minulta puuttui Duke kun menin Volgassa tappamaan (köh, kaikki....) kirkossa olleet kultin jäsenet ja siksihän sitten tämä Silantius tekee hälytyksen lopussa, jonka tuoksinassa Duke saa osuman ja joutuu jäämään pois junasta.
Oletettavasti pelaamalla toisin tätä ei tapahdu ja Duke säilyy völjyssä. Silantius tekee selväksi, että ei voi koskaan antaa anteeksi "lastensa murhaamista", mutta muuten kai olisi voinutkin neuvotella.

Alyosha selvisi karhutappelusta Taigassa kun sen alueen taas pelasin tappamatta ketään ns. metsän lapsista läpi. Muistan ekalta läpipeluulta, että Alyosha haavoittui tuossa kohti.
Tapoin kaikki vastaan tullet roistot Taigassakin tosin, eli ne saakin pistää lihoiksi!

Tuohon liittyen, kannattaa laittaa pelin asetuksista subtitlet ja Speaker Name päälle. Silloin dialogia kuunnellessa voi päätellä tuosta nimestä, onko vastassa roistoja (Thug, Bandit) vai jotain muuta.
Kaikki Thugit ja Banditit on vapaata riistaa karmasysteemin puolesta, mutta muiden kohdalla kannattaa pyrkiä ei-kuolettaviin keinoihin.
Tosin antautuvia vihollisia ei pitäisi tappaa, mutta nyrkillä kanveesiin ne toki saa ja kannattaakin laittaa.

Tuon karmasysteemin itse asiassa havaitsee jo pelatessa. Jos asiat tekee oikein, näyttö käy hetken sellaisena sinivaalean sävyisenä ja kuuluu heleähkö ääniefekti.
Jos taas teet jotain huonoa, näyttö käy punertavana ja kuuluu pahaenteisempi ääniefekti.

Sitä en tiedä edellyttääkö paras loppu täysin puhdasta karmaa, päätellen edellisestä läpipeluusta oletan, että ei, koska varsinkin Volgassa oli liipaisinsormi herkässä ja vaikka Duke sen myötä menikin, jäin käsitykseen, että muuten loppu oli hyvä kun Anna jäi henkiin.

 

[perato]

Beyond Blue (PC, EPICin ilmaistarjonta osa XXX)

Piti ihan ennen alotusta tarkistaa, etten ollut jo pelannut tätä peliä, mutta se edellinen oli siis ABZU. Kyseessä kuitenkin vähän saman tyyppinen peli, joskin paljon enemmän opetusmaisella otteella. ABZU on lähinnä Uintisimulaattori jossa on vähän jotain scifijuonen tynkää. Tämä on enemmän meribiologialuento peli, jossa uiskennellaan waypointilta toiselle, skannaillaan mereneläviä ja kuunnellaan muutaman hahmon jutustelua. Päälle on jostain syystä ängetty jotain "voi ei mun sisko hoitaa mun dementiamummua kotona" tyyppistä tarinaa, mut yllättäen 2,5h pelissä tämmöset ei oikeen lähe lentoon. Ääninäyttelykin on niin köpöä, jotain yläasteen englannin kuuntelu -tasoa. Eläimiä skannatessa saa vähän lisätietoa niistä, mutta ei todellakaan tarpeeksi ja skannauksia saa tehdä ihan urakalla(tyyliin joissakin yli 20 kertaa samaa eliötä) että saa tietää millä korkeudella se eliö elää. Lisäksi on tarjolla muutamia hyvin lyhyitä videopätkiä jotka syventää näitä meribiologia juttuja, mutta pääasiassa näytti toistavan samoja asioita mitä jo pelissä kerrottiin.

Väittäisin että first personina ja VR:nä olis ollut hauskempi ja hienompi kokemus. 3rd personina ei oikeen nyt päässyt siihen vesimaailmaan kuitenkaan niin sisälle. Uintivauhti oli myös ehkä vähän hidas, ja kentät aika ahtaan tuntuisia, jolloin tuntui että samalla alueella pyörii sata valasta ja haita ja muuta eliötä.

Silti ehkä 2,5h aikana tuli yhtä monta puistatuskohtausta ku 18h Alien Isolationin aikana, joten nää syvänmeren pelit toimii aina meikälle myös kauhupeleinä =D.

Noh peli oli ilmanen, ja näitä on aina ihan hauska kokeilla ja katella mitä muuta pelit tarjoaa nykyään ku pikseliretroilua, roolipeliä, openworldia tai pumpumia. Listassa monia muitakin lyhyitä pelejä nyt kun töihinpaluu edessä ja uusi kone pitäs saapua parin viikon sisään ja sit pääsee lyhentään pitkäksi päässyttä "ei riitä tehot näihin peleihin" backlogia.

 

[Heseman]

The Surge - Augmented Edition (PC)

Ihan hyvä scifi-Souls.

Pelihahmon ensimmäinen työpäivä CREO:lla, maapallon pelastamiseen keskittyvällä suuryrityksellä, ei mene hyvin. Robotit ja ulkoisella tukirangalla (exo-rig) varustetut työntekijät ovat seonneet ja pitäisi selvittää, mitä hittoa on tapahtunut ja kuinka sen voisi korjata. Alkaa taistelu kohti tehdaskompleksin sydäntä. Jos on joskus pelannut Soulseja tai -likejä, niin tietää homman nimen. Kuoltua menettää vain taskuun kerätyt rahat, tässä pelissä teknorojun. Soulseista poiketen niiden takaisinkeräämisessä on aikaraja, jota voi kasvattaa tappamalla vihollisia matkalla kuolemispaikalle. Hahmoa ei myöskään suoraan päivitetä, vaan rigiä. Kun sen tehoytimen taso nousee, pääsee laittamaan enemmän implantteja, jotka hoitavat erilaisia tehtäviä. Terveysimplantit kasvattavat (yllättäen) terveyttä, staminaimplantit, no, annan teidän arvata. Eri ruumiinosien panssaritkin vaativat eri määrän tehoa, jotta niitä voi käyttää. Terveyttä palauttavat injektorit vievät myös implanttipaikkoja ja vastaan tuleekin tasapainoilu rigin ytimen tason ja paikkojen kesken. Aseilla ei ole tasovaatimuksia ja niiden sekä panssarinosien teho nostetaan niitä päivittämällä. Tämä tapahtuu leikaamalla vihollisilta eri ruumiinosia irti tähtäämällä niitä ja lyömällä, kunnes se on ottanut tarpeeksi damagea. Se on myös yksi pelisarjan omista lisäyksistä genreen. Eri tasoiset viholliset kantavat eri tasoisia kamoja eikä ensimmäisellä alueella ole mahdollista päästä täysiin lukuihin.

Kartoissa on keskiössä aina parannushuone, josta lähdetään tutkimaan paikkoja. Jotta ei pitäisi aina juosta kilometriä sinne päästäkseen, aukeaa pelatessa useita pikareittejä ja kun ensimmäisen kerran huomaa, että ai täältä pääsee tänne, on se hieno tunne. Nämä ovat pomomatseissa oleellisia, sillä mikään ei ole turhauttavampaa kuin juosta kilometri samoja vihollisia väistellen ja kuolla matkalla, kun pari roskamobia onnistui gänkkäämään. Pomomatseja ei ole peruspelissä kuin kourallinen, mikä on mukavaa vaihtelua Elden Ringin jälkeen. Ne eivät ole sinänsä erityisen haastavia, varsinkaan Miyazakin masokismirundien jälkeen. Haastavuus tulee epämääräisistä hitboxeista ja muusta yleisestä kankeudesta, mikä on pelin huonoin puoli. Esimerkiksi käyttämässäni single rig -aseessa oli kombon toisessa osassa sarja lyöntejä, joita ei voi perua ja jotka vievät pelihahmoa eteenpäin. Ja jos tähtää reunalla olevaa vihollista niin voitte arvata, kuinka käy... Pitikin siis opetella lyömään vihuja oikeaan aikaan. Myös muutamassa pomomatsissa on mahdollista pudota ja sekös vasta riemukasta onkin. Mutta pelaamalla näiden kanssa oppii elämään ja loppari menikin ekalla yrittämällä, mulla tosin oli taskut täynnä huippuluokan terveysinjektoreita sekä tuplasti terveyttä.

Augmented edition sisältää kaikki julkaistut lisärit. Monet vain tuovat uusia panssareita sekä aseita ja ne tulee anastaa kenttiin pudotetuilta vihollisilta. A Walk in the Park on periaatteessa peruspeli pienoiskoossa omalla erillisellä kartallaan ja bosseillaan. The Good, The Bad and The Augmented taasen on muutamasta erillisestä kartasta kasatut yhdeksän episodia, joita voi mennä läpi uudestaan niin monta kertaa kuin jaksaa. Kun kokeilin tätä ensimmäisen kerran pelin alussa niin fiilis oli VMP. Kun kokeilin uudelleen pelin loppupuolella (jolloin kaikki episodit oli avattu) se toimi paljon paremmin. Toki silloin oli jo huippuluokan kamat ja aseet ja muutenkin jo sisäistänyt pelin mekaniikat. Pidin muutenkin sen pienestä kieli poskella -meiningistä. Molemmassa lisärissä on pelattavaa parista muutamaan tuntiin riippuen, kuinka tarkkaan nurkat nuohoaa.

Pelasin kakkosen aikanaan Xbox PC -gamepassilla ennen tätä ja se on ehkä teknisesti vähän tätä parempi. Tosin kun tämän pelaa ensin niin jotkin juttu aukenee paremmin kakkosessa. Tässä myös hieman parempi tarina, vaikkei sekään maata mullista (heh). Kakkosta tosin tuskin jaksan mennä uudestaan läpi, ainakaan vähään aikaan. Joka tapauksessa tämä oli ihan mukava välipala eikä pomoihin tarvinnut tuhlata tunteja.

https://www.pcgamingwiki.com/wiki/The_Surge

 

[perato]

The Surge

Kieltämättä moneen kertaan mietityttänyt tän osto, varsinki ku maksaa jonku 2e alennuksissa. Tuo kyllä myös vähän lisäsi kiinnostusta, että pomovastustajia on vähemmän, omasta mielestä From Softwaren heikkous ne pomot.

AER - Memories of Old (PC, Epicin ilmaispelit osa XXXI)
10 Minuuttia tuota päämärätöntä liitelyä ja kökköä tarinankerrontaa kerto sulkemaan pelin ja poistamaan. Peliaikaa pelille on luvattu se noin 2 tuntia, niin tän mittasten pelien pitäs koukuttaa niinku ihan heti. Tämä oli kaiken lisäksi omaan makuun ruma peli. NEEEEXT!

 

[Heseman]

Dead Island 2 (PC)

Zombieinfestaatio iskee L.A:ssa ja osa yritää lentokoneella pakoon, tai jotain. Juoni on aika huttua, pelin merkittävin osa-alue on zombiemättö. Tai olisi, ellei se olisi saakelin tylsää. Samaa tunnotonta kärpäslätkähuitomista mitä oli jo Oblivionissa. Aseetkin hajoavat koko ajan niin niitäkin joutuu koko ajan metsästämään. Pari tuntia jaksoin tätä ja sitten uninstall. Sain tämän edellisen AMD:n näyttiksen bundlena ja tähän asti se vain lojui Epicin kokoelmissä digipölyä keräämässä, kun mikään tästä näkemäni videomateriaali ei herättänyt kiinnostusta. Olisi pitänyt uskoa ennakkoluuloja. No, nyt se on itse koettu.

https://www.pcgamingwiki.com/wiki/Dead_Island_2

 

[masax]

Alice: Madness Returns (pc)

Enpä siirtynytkään vielä annon pariin, vaan jatkoin sääliostoksia steamin alesta. Vuorossa Electronic Arts.

Liisa on päässyt mielisairaalasta ja ihmemaan on vallannut pahuus. Siitä Liisa sitten verisen keittiöveitsen kanssa asiaa korjaamaan pippurimyllyn toimiessa konepistoolina. Tunnelmassa lastensadut kohtaavat Stephen Kingin. Peli on ihan puhdas tasohyppely, jossa mäiskitään vihuja tuonpuoleiseen. Vanha kuin taivas, vuodelta 2011, mutta kestänyt kyllä aikaa hyvin. Ihan hienon näköinenkin, kun hahmot enemmän puoliksi piirroshahmoja, niin ei oikein edes kaipaa paljoa enempää polygoneja ja tarkempia tekstuureja, menee sen puoleen ihan hyvin. Pikkuisen 3d-tasohyppelyjen perisyntejä, kuten joissain kohtaa sekoilevaa kameraa, mutta senkin kanssa pystyy tässä elämään, vaikka jotkut taistelut pomovastuksia vastaan sen takia vähän ärsyttäviä. Muuten oikein hauska pläjäys yhden euron hintaan.

 

[perato]

Alba: A Wildlife Adventure (PC, Epicin ilmaispelit osa XXXII)
10/10 peli. Pelissä pelataan alakouluikäisellä Alballa ja tarkotus on estää pienelle saaren luontoreservaattiin rakennettavan suurhotellin valmistuminen. Tämä tapahtuu auttamalla ihmisiä ja eläimiä saarella, ottamalla kuvia eläimistä, rakentamalla pieniä juttuja takaisin ehyeksi ja juttelemalla ihmisten kanssa. Hyvinkin siis lastenelokuva tason juoni, pienet lapset vastaan iso paha korporaatio. Peli on kivan näköinen, kuuloinen ja pääasiassa toimii. Tekis mieli ostaa Steamiin ihan sen vuoksi, että muistan tän muutaman vuoden päästä ku oma lapsi vois olla siinä iässä että tästä vois olla iloa. Tälleen tusinalintubongarina myös kiva kun linnuilla oikeat äänet ja latinankieliset nimet, mukava kuulla se talitintin ääni tai tunnistaa joku lintu ihan ulkonäöstä vaikka graafinen ilme on mallia piirretty. Tämmönen peli voi olla oikean ikäiselle just semmonen sytyke, että innostaa lähtä mukaan kattelemaan luontoon lintuja ja toki yleensäkin olla mukava muille ihmisille ja ympäristölle. Pelin koko on lapselle sopiva niin kestoltaan kuin pelialueeltaan. Lapsella luonnollisesti peliin voi mennä paljon pitemminkin aikaa jos haahuilee paljon.

Kestoa n. 4h kun keräilee kaikki eläinkuvat ja pikkusivutehtävät. Täydellä hinnalla voi olla ehkä hapokas, mutta alennuksesta 4e, ja toki ilmanen niille jotka Epicistä sen nappas. Suomeksi ei valitettavasti ole käännöstä, mutta kyl tämä peli pelataan lapsen kans kahestaan muutenkin.

Mainittakoon että testasin myös hetken The Talos Principleä, mutta totesin aika pian, että kerta oli tätä tarpeeksi. Samalla kakkonen tipahti wishlistillä kymmenen pykälää. Ihan hyvä se oli ekalla kerralla muistaakseni, mutta muistelen myös olleen aika helppo. Nyt kun läpijuoksi sen toistakymmentä puzzlea ilman suurta ajatusta niin ajattelin et tuskin tästä kovin hyvä maku jää näin. En juonesta tai sen kuljetuksesta viimeks kauhiana tykännyt niin ei etes siitä riitä inspiraatiota uusintapeluulle.

 

[VonKaiser]

Split Fiction. Tästä ei näyttänyt ketjua täältä löytyvän, vaikka kyseessä on ensimmäisen tunnin perusteella helkkarin hyvä co-op. Tämä on siis aiemman hittipelin, It takes twon tekijöiltä ja jatkaa samalla mekaniikalla.