Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä
- Keskustelun aloittaja Saatana
- Aloitettu
- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 6 673
Wildermyth (PC)
Tätä en ole pelannut puoleen vuoteen, mutta pistän ulkomuistista jotain ajatuksia ylös kun peli on jollain tasolla taas ajankohtainen.
Eli tämä on hyvin omalaatuinen, taiteellisessa mielessä tekee paljon asioita eri tavalla kuin muut vuoropohjaiset rpg-naksuttelut. Perus taistelukuvio on sinänsä aika tyypillinen tällaisille peleille, eli roolitukset hahmoilla ja AP- systeemit ja damagen tuotto jne. Esteettisesti hahmot on kaksiulotteisia "paperihahmoja" piirretyssä 3D- maisemassa, joka oikeastaan toimii paremmin kuin miltä näyttää. Kesti jonkin aikaa ostaa peli kun oli tiettyjä ennakkoluuloja. Vihollisia on muutamaa eri rotua/tyyppiä ja niissä on mukavasti monipuolisuutta.
Pelissä on tiettyjä erittäin omantakeisia piirteitä. Pelin "tarina" on yhdistelmä käsikirjoitettuja (?) tapahtumia arvottuna proseduraalisiin tarinankerronnallisiin tekstifragmentteihin ja sarjakuviin. Tästä poikii semisti satunnaisia tarinoita joista jotkut tykkää tosi paljon. Aina välillä pelin foorumeilla jne. joku alkoi pohtimaan että onko näissä edes oikeasti ihmisen tekemää käsikirjoitusta mukana muuten kuin lätkimässä jotain ylätason teemoja tapahtumille. Tarinat on juuri sellaista mitä tekoälyltä voisi odottaa (ja ne on enimmäkseen tehty pari vuotta ennen mainstream AI- hypetystä), mutta on niihin laitettu myös ihan nimen kanssa tekijätiimin käsikirjoittaja. En ole ihan varma mitä mieltä itse olen, mutta veikkaan että siinä on joku vähän autistinen tai muuten outo ihminen joka onnistuu kuulostamaan tekoälyltä ihan sellaisenaan ilman noita proseduraalisia elementtejä. Huumoria dialogeissa on paljon ja sekin kuulostaa siltä kuin AI:lle olisi syötetty 15 kautta Putousta ja Joonas Nordman show'ta ja annettu huumoriparametriksi 88 asteikolla 1-100. Mielenvikaista läpändeerosta...
Eniten ehkä tykkäsin kampanjoiden itemisaatiosta, hahmonkehityksen stat pointseista ja legacy hero- konseptista jolla hahmot tulevat tärkeiksi itselle. Itemisaatio on periaatteessa yksinkertainen (noukkii vaikka uuden aseen ja valitsee että kuka sen saa ja sitä ei voi jälkikäteen vaihdella muuten kuin hankkimalla jotain sen tilalle). Mutta tykkään että on roolipelejä jotka tekee näin, eikä vaan sitä että kaikki säkit on täynnä yhdentekevää roinaa ja pelistä puolet menee inventoryn säätämiseen, terveisiä Pathfinder-peleille jne.). Lisäksi on mainiosti toteutettu transformaatiosysteemi, jossa hahmo esim. pikkuhiljaa muuttuu korpiksi tai sudeksi tai spesiaalimaagiksi, ja saa uusia senmukaisia kykyjä ja stat-pointseja. Pitkän kampanjan aikana hahmot vanhentuvat parikymppisestä vanhuuden kynnykselle ja joutuvat paikoin eläköitymään ennen loppukahinoita, tämä tuo myös oman strategisen elementtinsä mukaan. Voi myös draftata "vanhoja staroja" edellisistä kampanjoista pelastamaan tilanne.
Kampanjat on joka tapauksessa aika hyviä kokonaisuuksia, joskin tein niistä itselleni hieman liiankin vaikeita pelaamalla ironman- tyylisesti ("carved in stone") ja toiseksi vaikeimmalla tasolla. Tämä toi minulle eeppisiä onnistumisen kokomuksia, mutta toisaalta myös päinvastaista missä joku 15 tunnin tarkkaan hiottu peli meni hukkaan johonkin suht epäreiluun yksittäiseen taisteluun jossa kaikki vyöryy päälle yhtä aikaa. Mutta tuota alempi vaikeustaso sattuu olemaan liian helppo, ja ilman ironmania pelin huonot puolet korostuu liikaa. Siten minulla on edelleen 3-4 kampanjaa pelaamatta vaikka pelasin tätä yli 60 tuntia talvella (voi myös olla että tuli kyllästymispiste tuohon tarinankerrontaan). Meni hermot, mutta ei nöyryys riitä että pelaisin helpommalla tavalla... mutta mutta, tästä on tullut DLC joka on pakotetusti ironman ja vaikeustasoa ei voi säätää. Kuulostaa minulle sopivalta, ja tuo voisi olla tapa tehdä comeback tähän peliin.
Pari huonoa puolta lisää: overland kartta ja sen mekaniikat on aika huonoja. Lisäksi pelissä on todella paska musiikki, tai teoriassa ihan ok koneellisesti tehtyä viulunvingutusta mutta se toimii lähinnä lyhyisiin sessioihin, ei kukaan halua sellaista kuunnella tuntikausia jos pelaa pitempään. Oikeastaan pelistä on helppo listata huonoja puolia, mutta siinä on silti tavoitettu jotain poikkeuksellista ja immersiivistä, en minä keskinkertaisia pelejä pelaa yli 60 tuntia.
Pelintekijät ilmoittivat että tämä oli tässä, joten lisäsisältöä ei tule ja jatko-osaa lienee turha odottaa (potentiaali sellaiselle olisi kylläkin valtaisa).
Tätä en ole pelannut puoleen vuoteen, mutta pistän ulkomuistista jotain ajatuksia ylös kun peli on jollain tasolla taas ajankohtainen.
Eli tämä on hyvin omalaatuinen, taiteellisessa mielessä tekee paljon asioita eri tavalla kuin muut vuoropohjaiset rpg-naksuttelut. Perus taistelukuvio on sinänsä aika tyypillinen tällaisille peleille, eli roolitukset hahmoilla ja AP- systeemit ja damagen tuotto jne. Esteettisesti hahmot on kaksiulotteisia "paperihahmoja" piirretyssä 3D- maisemassa, joka oikeastaan toimii paremmin kuin miltä näyttää. Kesti jonkin aikaa ostaa peli kun oli tiettyjä ennakkoluuloja. Vihollisia on muutamaa eri rotua/tyyppiä ja niissä on mukavasti monipuolisuutta.
Pelissä on tiettyjä erittäin omantakeisia piirteitä. Pelin "tarina" on yhdistelmä käsikirjoitettuja (?) tapahtumia arvottuna proseduraalisiin tarinankerronnallisiin tekstifragmentteihin ja sarjakuviin. Tästä poikii semisti satunnaisia tarinoita joista jotkut tykkää tosi paljon. Aina välillä pelin foorumeilla jne. joku alkoi pohtimaan että onko näissä edes oikeasti ihmisen tekemää käsikirjoitusta mukana muuten kuin lätkimässä jotain ylätason teemoja tapahtumille. Tarinat on juuri sellaista mitä tekoälyltä voisi odottaa (ja ne on enimmäkseen tehty pari vuotta ennen mainstream AI- hypetystä), mutta on niihin laitettu myös ihan nimen kanssa tekijätiimin käsikirjoittaja. En ole ihan varma mitä mieltä itse olen, mutta veikkaan että siinä on joku vähän autistinen tai muuten outo ihminen joka onnistuu kuulostamaan tekoälyltä ihan sellaisenaan ilman noita proseduraalisia elementtejä. Huumoria dialogeissa on paljon ja sekin kuulostaa siltä kuin AI:lle olisi syötetty 15 kautta Putousta ja Joonas Nordman show'ta ja annettu huumoriparametriksi 88 asteikolla 1-100. Mielenvikaista läpändeerosta...
Eniten ehkä tykkäsin kampanjoiden itemisaatiosta, hahmonkehityksen stat pointseista ja legacy hero- konseptista jolla hahmot tulevat tärkeiksi itselle. Itemisaatio on periaatteessa yksinkertainen (noukkii vaikka uuden aseen ja valitsee että kuka sen saa ja sitä ei voi jälkikäteen vaihdella muuten kuin hankkimalla jotain sen tilalle). Mutta tykkään että on roolipelejä jotka tekee näin, eikä vaan sitä että kaikki säkit on täynnä yhdentekevää roinaa ja pelistä puolet menee inventoryn säätämiseen, terveisiä Pathfinder-peleille jne.). Lisäksi on mainiosti toteutettu transformaatiosysteemi, jossa hahmo esim. pikkuhiljaa muuttuu korpiksi tai sudeksi tai spesiaalimaagiksi, ja saa uusia senmukaisia kykyjä ja stat-pointseja. Pitkän kampanjan aikana hahmot vanhentuvat parikymppisestä vanhuuden kynnykselle ja joutuvat paikoin eläköitymään ennen loppukahinoita, tämä tuo myös oman strategisen elementtinsä mukaan. Voi myös draftata "vanhoja staroja" edellisistä kampanjoista pelastamaan tilanne.
Kampanjat on joka tapauksessa aika hyviä kokonaisuuksia, joskin tein niistä itselleni hieman liiankin vaikeita pelaamalla ironman- tyylisesti ("carved in stone") ja toiseksi vaikeimmalla tasolla. Tämä toi minulle eeppisiä onnistumisen kokomuksia, mutta toisaalta myös päinvastaista missä joku 15 tunnin tarkkaan hiottu peli meni hukkaan johonkin suht epäreiluun yksittäiseen taisteluun jossa kaikki vyöryy päälle yhtä aikaa. Mutta tuota alempi vaikeustaso sattuu olemaan liian helppo, ja ilman ironmania pelin huonot puolet korostuu liikaa. Siten minulla on edelleen 3-4 kampanjaa pelaamatta vaikka pelasin tätä yli 60 tuntia talvella (voi myös olla että tuli kyllästymispiste tuohon tarinankerrontaan). Meni hermot, mutta ei nöyryys riitä että pelaisin helpommalla tavalla... mutta mutta, tästä on tullut DLC joka on pakotetusti ironman ja vaikeustasoa ei voi säätää. Kuulostaa minulle sopivalta, ja tuo voisi olla tapa tehdä comeback tähän peliin.
Pari huonoa puolta lisää: overland kartta ja sen mekaniikat on aika huonoja. Lisäksi pelissä on todella paska musiikki, tai teoriassa ihan ok koneellisesti tehtyä viulunvingutusta mutta se toimii lähinnä lyhyisiin sessioihin, ei kukaan halua sellaista kuunnella tuntikausia jos pelaa pitempään. Oikeastaan pelistä on helppo listata huonoja puolia, mutta siinä on silti tavoitettu jotain poikkeuksellista ja immersiivistä, en minä keskinkertaisia pelejä pelaa yli 60 tuntia.
Pelintekijät ilmoittivat että tämä oli tässä, joten lisäsisältöä ei tule ja jatko-osaa lienee turha odottaa (potentiaali sellaiselle olisi kylläkin valtaisa).
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 499
Diablo II: Resurrected (PC)
Örkkimättö-loottifesti jatkuu. Tämä tuli viime vuonna hommaamani Diablo III -bundlen mukana ja pääsin heti seuraavana vuonna tämän remasterin pariin. Alkuperäinen on tullut pelattua pari kertaa läpi paladiinina kauan sitten, tällä kertaa päätin kokeilla jotain uutta ja otin nekromanserin. Siinä missä paladiini on lähitaistelija, tämä hahmo manaa vihollisten ruhoista luurankoja taistelemaan puolestaan ja kiroaa vihollisia ottamaan enemmän vahinkoa jne. Ymmärtääkseni tämä on aika suosittu hahmoluokka eikä sinänsä ihme, taistelu on sillä lähes triviaalia. Alkupelin lähinnä keräsin skeletooripossea ja sitten katsoin sivusta kun nämä pätkivät viholliset, välillä piti manata uusia kun joku kuoli mutta ei yleensä sen kummempaa. Bossit olivat kuitenkin poikkeus. Siinä missä normipelissä vihollisia kuolee jatkuvasti ja täten uutta taistelijamateriaalia on toistuvasti saatavilla, bossit ovat yleensä roskamobeista erillään ja kun skeletoorit kaatuvat bossien hyökkäyksiin kuin heinä viikatteeseen niin ei paljon naurata. Ne olivatkin hidasta kituuttamista, kun koitin palkkasoturikaverini ja golemini kanssa pikku hiljaa nakertaa pomojen terveysmittaria kuolema toisensa jälkeen. Todennäköisesti tein jotain väärin, mutta brute force toimi ja pääsin pelin läpi, vaikka välillä kyllä vähän jännittikin, että tähänkö jäädään. Varsinkin kakkoskappaleen bossi on ensimmäinen kunnon vastus, sitä kirosin aikanaan paladiineillanikin. Ja toki niilläkin meno oli hidasta nakerrusta, mutta paladiini sentään pärjää yksinkin toisin kuin nekromanserini, joka vasta lopussa uskalsi käydä vihollisten kimppuunkin.
Teknisesti remaster toimii hyvin. Resoluutiot ovat tätä päivää ja ruutukin päivittyy enemmän kuin alkuperäisen 25 kertaa sekunnissa. Vanhaan versioon ja takaisin pääsee nappia painamalla kuten vaikkapa Monkey Islandien remastereissa, jolloin voi muistella millaista silloin oli tai kauhistella, kuinka me vanhukset ollaan tuollaista voitu joskus pelata. Ja onhan tämä muutenkin edelleen hyvä, jos loottifesti maistuu. Staminamittaria en muistanut ja se on alussa vähän ärsyttävä, kun vähän väliä joutuu hidastamaan mutta kun tasot nousee niin nousee staminakin. Ja kun odottaa skeletoorien mätön loppumista ehtii hyvin hengähtää. Musiikista eritysimaininta, se on tunnelmallista varsinkin kolmosen totaalisen yhdentekevän jälkeen. Lisäksi tämä remaster toimii myös offlinessa toisin kuin kolmonen ja nelonen, mutta vähintään kerran kuussa pitää käydä netissä. Toki jos vanhat levyt löytyy nurkista niin se pitäisi ilmeisesti pystyä modaamaan siedettäväksi nykyversioksi. Pelinä tämä kakkonen lienee näistä se paras, nelosta en ole vielä pelannut mutta tuskin se tätä voittaa. Ykkösen tunnelman ehkä kuitekin nostaisin sarjan parhaaksi.
Örkkimättö-loottifesti jatkuu. Tämä tuli viime vuonna hommaamani Diablo III -bundlen mukana ja pääsin heti seuraavana vuonna tämän remasterin pariin. Alkuperäinen on tullut pelattua pari kertaa läpi paladiinina kauan sitten, tällä kertaa päätin kokeilla jotain uutta ja otin nekromanserin. Siinä missä paladiini on lähitaistelija, tämä hahmo manaa vihollisten ruhoista luurankoja taistelemaan puolestaan ja kiroaa vihollisia ottamaan enemmän vahinkoa jne. Ymmärtääkseni tämä on aika suosittu hahmoluokka eikä sinänsä ihme, taistelu on sillä lähes triviaalia. Alkupelin lähinnä keräsin skeletooripossea ja sitten katsoin sivusta kun nämä pätkivät viholliset, välillä piti manata uusia kun joku kuoli mutta ei yleensä sen kummempaa. Bossit olivat kuitenkin poikkeus. Siinä missä normipelissä vihollisia kuolee jatkuvasti ja täten uutta taistelijamateriaalia on toistuvasti saatavilla, bossit ovat yleensä roskamobeista erillään ja kun skeletoorit kaatuvat bossien hyökkäyksiin kuin heinä viikatteeseen niin ei paljon naurata. Ne olivatkin hidasta kituuttamista, kun koitin palkkasoturikaverini ja golemini kanssa pikku hiljaa nakertaa pomojen terveysmittaria kuolema toisensa jälkeen. Todennäköisesti tein jotain väärin, mutta brute force toimi ja pääsin pelin läpi, vaikka välillä kyllä vähän jännittikin, että tähänkö jäädään. Varsinkin kakkoskappaleen bossi on ensimmäinen kunnon vastus, sitä kirosin aikanaan paladiineillanikin. Ja toki niilläkin meno oli hidasta nakerrusta, mutta paladiini sentään pärjää yksinkin toisin kuin nekromanserini, joka vasta lopussa uskalsi käydä vihollisten kimppuunkin.
Teknisesti remaster toimii hyvin. Resoluutiot ovat tätä päivää ja ruutukin päivittyy enemmän kuin alkuperäisen 25 kertaa sekunnissa. Vanhaan versioon ja takaisin pääsee nappia painamalla kuten vaikkapa Monkey Islandien remastereissa, jolloin voi muistella millaista silloin oli tai kauhistella, kuinka me vanhukset ollaan tuollaista voitu joskus pelata. Ja onhan tämä muutenkin edelleen hyvä, jos loottifesti maistuu. Staminamittaria en muistanut ja se on alussa vähän ärsyttävä, kun vähän väliä joutuu hidastamaan mutta kun tasot nousee niin nousee staminakin. Ja kun odottaa skeletoorien mätön loppumista ehtii hyvin hengähtää. Musiikista eritysimaininta, se on tunnelmallista varsinkin kolmosen totaalisen yhdentekevän jälkeen. Lisäksi tämä remaster toimii myös offlinessa toisin kuin kolmonen ja nelonen, mutta vähintään kerran kuussa pitää käydä netissä. Toki jos vanhat levyt löytyy nurkista niin se pitäisi ilmeisesti pystyä modaamaan siedettäväksi nykyversioksi. Pelinä tämä kakkonen lienee näistä se paras, nelosta en ole vielä pelannut mutta tuskin se tätä voittaa. Ykkösen tunnelman ehkä kuitekin nostaisin sarjan parhaaksi.
- Liittynyt
- 09.12.2023
- Viestejä
- 592
Tietyt pelit tulee pelattua aina uudelleen, kun vain on aikaa kulunut riittävästi. Omat suosikit ovat Dead Space trilogia, ja FEAR ja sen pari lisäosaa. Jälkimmäinen julkaistiin jo 2005, ja se yksi ahdistavimmista peleistä mitä olen pelannut. Siinä on mielestäni hyvä juoni, joka etenee hyvin pelin edetessä. Mutta se tunnelma. Se on saatu todella toimimaan vaikka sen aikainen grafiikka ei niin huippua olekaan. Pimeys, varjot, niukka valon käyttö, yllättäen eteen ilmestyvä Alma saavat aivan spontaanin pelkoreaktion aikaan. Säikyttelyyn käytetään onnistuneesti samoja tehokeinoja kuin kauhuleffoissa. Ehdottomasti ansaitsisi remaken.
Dead Space on taas perinteisempää örkkimättöä, mutta vihulaiset tunkevat silmille hillittömällä raivolla. DS remake on onnistunut ja siihen on lisätty lisää pelattavaa. En tiedä mikä tuossa pelissä vetää, mutta sekin ja lisäosat on tullut pelattua moneen kertaan. Dead Space pelisarja on yllättävän onnistunut, mutta asiaan kuuluvasti 3. osan jatko-osa on tietysti ryssitty idioottimaisella lopulla.
Dead Space on taas perinteisempää örkkimättöä, mutta vihulaiset tunkevat silmille hillittömällä raivolla. DS remake on onnistunut ja siihen on lisätty lisää pelattavaa. En tiedä mikä tuossa pelissä vetää, mutta sekin ja lisäosat on tullut pelattua moneen kertaan. Dead Space pelisarja on yllättävän onnistunut, mutta asiaan kuuluvasti 3. osan jatko-osa on tietysti ryssitty idioottimaisella lopulla.
- Liittynyt
- 21.10.2016
- Viestejä
- 1 017
Avatar: Frontiers of Pandora (PC)
Peli tuli prossun mukana AMD Rewardina viime vuoden lopulla. Panttasin koodia siihen asti, kunnes arvostelut julkaistiin. Monet sanoi 7/10-peliksi, jota haukuttiin Far Cry -kopioksi. Päätin kuitenkin pitää pelin, sillä en ole Far Cryitä pelannut sitten kakkososan ja Pandora kiinnosti maailmana. Kyllä kannatti.
Maailma on tajuttoman kaunis. Digital Foundry valitsi pelin top-3-listalleen parhaiden grafiikoiden puolesta yhdessä Cyberpunk 2077:n ja Alan Wake 2:n. Noita kahta en ole vielä pelannut ja tämä oli minulle tähänastisista pelimaailmoista kaikista upein. Kerta toisensa jälkeen maailmaa jäi ihmettelemään. Pelattavuus on myös yllättävän sujuvaa ja nopeatempoista, vaikkakin hiiviskelyyn kannustetaan. Asevaihtoehtoina on perinteinen rynkky ja haulikko, mutta myös Na'Vien jousipyssyt. Tehtävien pelimekaniikat eivät sinänsä yllätä: hiiviskellään, hakkeroidaan laitteita, tuhotaan vihollisia jne. Ubisoft-tyyliin maailmassa on jos jonkinlaista etsittävää ja keräiltävää, mutta nämä voi melko surutta skipata. Juoni ei ole mitenkään erikoinen, mutta sitä jaksaa seurata. Sivutehtävät ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta aika tylsiä, mutta mahtui sinne pari pidempää ja mielenkiintoisempaakin mukaan.
Jouduin kesken pelin lukemaan, että mikä tässä nyt oikeastaan on vialla, kun viihdyin pelin parissa todella hyvin. Maailma on melko tyhjä eikä siellä hirveästi tapahdu. Myös kyläyhteisöt ovat tylsiä verrattuna vaikka RDR2:een. Jostain syystä tämä ei häirinnyt, kun olin niin Pandoran lumoissa. Ymmärrän, että tämä on varmasti turhan tuttua, jos kaikki Far Cryt on pelattu läpi, mutta mulle onneksi maistui.
Peli toimi pääpiireittäin erinomaisesti. Sivuttaisliikkeessä on joskus pientä stutteria. DLSS:ssä oli ghostingia, mutta siihen auttoi tämä postaus. Kerran pelin aikana tekstuurit rupesi välkkymään ja FPS droppasi mielettömästi, mutta pelin uudelleenkäynnistys auttoi. Asetuksista löytyi valmis näppäinprofiili vasurille, mutta valitettavasti kaikki nappulat eivät toimineet oikein. Kaikesta kuitenkin selvittiin vähän konffaamalla.
Helpot suosittelut, jos immersiivinen seikkailu Pandorassa kiinnostaa. Jos olet jo korviasi myöten täynnä Ubisoftin tekeleitä, niin älä pelaa tätäkään. Multa helppo 4/5. Saa nähdä, tuleeko DLC:itä joskus ostettua.
Peli tuli prossun mukana AMD Rewardina viime vuoden lopulla. Panttasin koodia siihen asti, kunnes arvostelut julkaistiin. Monet sanoi 7/10-peliksi, jota haukuttiin Far Cry -kopioksi. Päätin kuitenkin pitää pelin, sillä en ole Far Cryitä pelannut sitten kakkososan ja Pandora kiinnosti maailmana. Kyllä kannatti.
Maailma on tajuttoman kaunis. Digital Foundry valitsi pelin top-3-listalleen parhaiden grafiikoiden puolesta yhdessä Cyberpunk 2077:n ja Alan Wake 2:n. Noita kahta en ole vielä pelannut ja tämä oli minulle tähänastisista pelimaailmoista kaikista upein. Kerta toisensa jälkeen maailmaa jäi ihmettelemään. Pelattavuus on myös yllättävän sujuvaa ja nopeatempoista, vaikkakin hiiviskelyyn kannustetaan. Asevaihtoehtoina on perinteinen rynkky ja haulikko, mutta myös Na'Vien jousipyssyt. Tehtävien pelimekaniikat eivät sinänsä yllätä: hiiviskellään, hakkeroidaan laitteita, tuhotaan vihollisia jne. Ubisoft-tyyliin maailmassa on jos jonkinlaista etsittävää ja keräiltävää, mutta nämä voi melko surutta skipata. Juoni ei ole mitenkään erikoinen, mutta sitä jaksaa seurata. Sivutehtävät ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta aika tylsiä, mutta mahtui sinne pari pidempää ja mielenkiintoisempaakin mukaan.
Jouduin kesken pelin lukemaan, että mikä tässä nyt oikeastaan on vialla, kun viihdyin pelin parissa todella hyvin. Maailma on melko tyhjä eikä siellä hirveästi tapahdu. Myös kyläyhteisöt ovat tylsiä verrattuna vaikka RDR2:een. Jostain syystä tämä ei häirinnyt, kun olin niin Pandoran lumoissa. Ymmärrän, että tämä on varmasti turhan tuttua, jos kaikki Far Cryt on pelattu läpi, mutta mulle onneksi maistui.
Peli toimi pääpiireittäin erinomaisesti. Sivuttaisliikkeessä on joskus pientä stutteria. DLSS:ssä oli ghostingia, mutta siihen auttoi tämä postaus. Kerran pelin aikana tekstuurit rupesi välkkymään ja FPS droppasi mielettömästi, mutta pelin uudelleenkäynnistys auttoi. Asetuksista löytyi valmis näppäinprofiili vasurille, mutta valitettavasti kaikki nappulat eivät toimineet oikein. Kaikesta kuitenkin selvittiin vähän konffaamalla.
Helpot suosittelut, jos immersiivinen seikkailu Pandorassa kiinnostaa. Jos olet jo korviasi myöten täynnä Ubisoftin tekeleitä, niin älä pelaa tätäkään. Multa helppo 4/5. Saa nähdä, tuleeko DLC:itä joskus ostettua.
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 499
Star Trek: Voyager - Elite Force (PC)
Tässä Raven Softwaren tekemässä räiskintäpelissä ollaan osana deltakvadranttiin eksyneen Voyagerin uutta erikoisjoukkoa, Hazard Teamia. Ajallisesti se sijoittuu sarjan loppukausille ja on varsin uskollisesti tehty, havaitsin pikku juttuja jotka huomaa jos sarjan paremmin tuntee. Mukana on myös sarjan päänäyttelijöitä äänirooleissa, oli hieno kuulla Janeway, Chakotay, Tuvok, Seven of Nine, B'Elanna, Tohtori ja muut oikeilla äänillään. Mitä tuuletinpalveluun tulee niin siinä tämä peli loistaa. Entä itse se peli? No, se on vähän keskinkertaista. Räiskintä on simppeliä ja viholliset höökivät tyhmänä päälle. Kentät ovat varsin suoraviivaisia, välillä on joitakin valinnaisia osuuksia mutta pääosin paahdetaan vaan eteenpäin. Tiimiläiset kuitenkin rupattelevat vähän väliä ja se luo hahmoista vähän pahvinukkeja syvempiä sekä vähentää muun pelin monotonisuutta. Pituutta ei ollut kuin kuutisen tuntia mutta toisaalta itse en puhtaita räiskintöjä kauheasti sitä pitempää jaksaisikaan. Jos Voyager ja räiskinnät kiinnostaa niin kannattaa tsekata.
Tässä Raven Softwaren tekemässä räiskintäpelissä ollaan osana deltakvadranttiin eksyneen Voyagerin uutta erikoisjoukkoa, Hazard Teamia. Ajallisesti se sijoittuu sarjan loppukausille ja on varsin uskollisesti tehty, havaitsin pikku juttuja jotka huomaa jos sarjan paremmin tuntee. Mukana on myös sarjan päänäyttelijöitä äänirooleissa, oli hieno kuulla Janeway, Chakotay, Tuvok, Seven of Nine, B'Elanna, Tohtori ja muut oikeilla äänillään. Mitä tuuletinpalveluun tulee niin siinä tämä peli loistaa. Entä itse se peli? No, se on vähän keskinkertaista. Räiskintä on simppeliä ja viholliset höökivät tyhmänä päälle. Kentät ovat varsin suoraviivaisia, välillä on joitakin valinnaisia osuuksia mutta pääosin paahdetaan vaan eteenpäin. Tiimiläiset kuitenkin rupattelevat vähän väliä ja se luo hahmoista vähän pahvinukkeja syvempiä sekä vähentää muun pelin monotonisuutta. Pituutta ei ollut kuin kuutisen tuntia mutta toisaalta itse en puhtaita räiskintöjä kauheasti sitä pitempää jaksaisikaan. Jos Voyager ja räiskinnät kiinnostaa niin kannattaa tsekata.
- Liittynyt
- 18.10.2016
- Viestejä
- 2 260
Still Wakes the Deep (PC)
The Chinese Roomin tekemä öljynporauslautalla tapahtuva noin kuuden tunnin kauhuseikkailu ja kävelysimulaattori. Jokin näissä tietyissä kävelysimuissa vetää puoleensa, ehkä siksi ettei näiden pelaaminen vaadi paljoa tekemistä ja menee mukavasti välipalana isompien eeposten välissä. Tässä oli kiinnostava teema, kerrankin hyvä päähahmo, pelissä käytetään itselle vierasta skottikieltä ja jos on nähnyt elokuvan
niin tämä aivan varmasti uppoaa. Pelimekaniikoiden osalta pelissä on aika paljon kiipeilyä, QTE:tä, satunnaista vihollisten jallittamista ja välttelyä sekä paljon ahtaissa paikoissa ryömimistä että ohuilla kielekkeillä taiteilua. Peli on nätti kuin mikä graafisesti. Ehdottomasti suosittelen jos reilu pari kymppiä kuuden tunnin pelistä ei ole esteenä tai nappaa myöhemmin aleista.
The Chinese Roomin tekemä öljynporauslautalla tapahtuva noin kuuden tunnin kauhuseikkailu ja kävelysimulaattori. Jokin näissä tietyissä kävelysimuissa vetää puoleensa, ehkä siksi ettei näiden pelaaminen vaadi paljoa tekemistä ja menee mukavasti välipalana isompien eeposten välissä. Tässä oli kiinnostava teema, kerrankin hyvä päähahmo, pelissä käytetään itselle vierasta skottikieltä ja jos on nähnyt elokuvan
The Thing vuodelta 1982
- Liittynyt
- 18.11.2016
- Viestejä
- 4 738
The Outer Worlds: No tästä kirjoitin sen omaan ketjuun. Sain noi pari lisäosaa vihdoin pelattua hiljattain, yllättävän paljon uutta pelaamista noissa. Suurella innolla odotan jatko-osaa.
Wasteland 3. Paljon tuttua JA hieman vierasta Fallout faneille, erityisen paljon samaa F1-F2:n kanssa. Taktinen, vuoropohjainen taistelu on pelissä pääosassa. Alussa ja hieman keskivaiheilla kohtalaisen haastavakin, lopussa teami oli voittamaton. Harmi että ilmeisesti nelososaa ei olla tekemässä. Ainakaan siis missään suunnitelmissakaan ei ole, kehittäjät tekevät muuta tällä hetkellä.
Joskus jotain kautta sai ilmaiseksi ainakin Wasteland 1:n. Kyseinen sarjan eka peli on siis vuodelta -88, ja kokeilin sitä muutaman tunnin pelata, ja luovutin koska se oli tyypillinen sen ajan peli, enkä yhtään ymmärtänyt miten sitä pelataan. Erityisesti, en osannut healata sitä teamia ja täten taistelu taistelulta ne tyypit heikentyivät, enkä voinut enää edetä. Enkä myöskään niin vanhan pelin takia ollut kiinnostunut opiskelemaan miten kyseistä peliä pelataan.
Sen sijaan WL2 ja tämä WL3 ovat "moderneja" pelejä, jotka avautuvat pitkälti itsestään. Niitä voi siis helposti oppia pelaamaan pelaamaalla, vaikkakin hieman nykytyyliä haastavemmin, koska peli on kuitenkin melko uskollinen alkuperäiselle. WL2 olisi hauska saada jostain ilmaiseksi ja koettaa saada se pelattua nopeasti mutta kovemmalla vaikeustasolla, kerta videoiden perusteella WL3 on hieman pehmoisampi kokemus. Toisaalta noi ei näytä niin dramaattisen erilaisilta.
Tuossa WL3 on siis nimellisesti juoni/tarina, ja siinä on liuta päätehtäviä jotka lopulta tavalla tai toisella suorittaa sen tehtävän. Siinä on liuta erilaisia sivutehtäviä jotka pitkälti avautuvat sitä päätehtävää tehdessä. Pelissä on nimellisesti iso ulkoalueen kartta, mutta se on paitsi aika pieni, ensin myöskin hemmetin rajoittunut, koska siinä ei voi ajeskella kovin vapaasti ympäriinsä, koska monet paikat ovat säteilyllä saatuneita ja siinä ajetaan sellaisella kuorma-auton nupista tehtyä lumitraktoria, johon sitten saa päivitettyä mm. paremman säteilysuojauksen. Ilman sitä koko porukka kuolee siihen säteilyyn hyvin nopeasti.
Siis korostan, vaikka tässä pelissä on kaikkea pientä muutakin, se ei ole varsinainen seikkailupeli(ARGP tms) jossa on kovin paljon mielekästä tutkittavaa ja löydettävää siitä pelimaailmasta. Vaan merkittävin osa pelistä on niitä taktisesti hoidettavia taisteluita. Pelissä on myös pieniä valintoja joita voi tehdä silloin tällöin tehtävien suorituksen suhteen, mutta aika kevyitä ja minusta merkityksettömiä.
Ehkä myöhemmin voisi päivittää tähän sellaisen hienon kuvaavan esimerkin noista taisteluista muutamalla kuvankaappauksella, koska muistaakseni otin yhdestä ekasta kohtaamisesta todella sitkeitä vihollisia(nää oli jotain mutantti sammakoita) vastaan. Ja sellainen pelaaja joka osaa pelata tän pelin systeemillä tehokkaasti, pystyy kuittamaan sen taistelun todella helposti. Itselläni meni sen parissa varmaan pari tuntia yritystä yrityksen jälkeen, ennenkuin tajusin miten helposti sen saa kuitattua.
Hauskana yksityioskohtana ne sammakot olivat eräässä bunkkerissa jossain sivuhaarassa, jonkun ison tuuletuskanavan perällä, eikä siinä sivuhaarassa niiden sammakoiden jälkeen ollut mitään tärkeää, korkeintaan hieman jotain loottia. Sen bunkkerin pääpointti oli muualla "pääkäytävän" varrella/perällä, ja ne sammakot olisi voinut jättää sinne mätänemään, tai hoidettavaksi myöhemmin paremmin kehitetyillä hahmoilla ja tehokkaammilla aseilla, mutta koska ne tulivat vastaan, halusin grindata ne sen taistelun haasteellisuuden takia.
Ehkä tulevaisuudessa voisin kokeilla tuota WL1:sta uudestaan, nyt kun ymmärrän systeemin paremmin. Mutta ilmeisesti se saattaa silti olla hyvin pitkä peli, ja se mulla jossain oleva ilmainen versio on alkuperäinen dos versio toki W32 käännettynä, eli siinä on aika hemmetin vaatimattomat lähes tekstitilaa muistuttavat grafiikat. En tiedä viihdyttäisikö se riittävästi. Sen sijaan mitä tätä kirjoittaessa katsoin tuosta WL2:sta, siinä voi olla enemmän haastetta ja samalla enemmän palkintoa pelaajalle joka osaa pelata systeemillä.
Wasteland 3. Paljon tuttua JA hieman vierasta Fallout faneille, erityisen paljon samaa F1-F2:n kanssa. Taktinen, vuoropohjainen taistelu on pelissä pääosassa. Alussa ja hieman keskivaiheilla kohtalaisen haastavakin, lopussa teami oli voittamaton. Harmi että ilmeisesti nelososaa ei olla tekemässä. Ainakaan siis missään suunnitelmissakaan ei ole, kehittäjät tekevät muuta tällä hetkellä.
Joskus jotain kautta sai ilmaiseksi ainakin Wasteland 1:n. Kyseinen sarjan eka peli on siis vuodelta -88, ja kokeilin sitä muutaman tunnin pelata, ja luovutin koska se oli tyypillinen sen ajan peli, enkä yhtään ymmärtänyt miten sitä pelataan. Erityisesti, en osannut healata sitä teamia ja täten taistelu taistelulta ne tyypit heikentyivät, enkä voinut enää edetä. Enkä myöskään niin vanhan pelin takia ollut kiinnostunut opiskelemaan miten kyseistä peliä pelataan.
Sen sijaan WL2 ja tämä WL3 ovat "moderneja" pelejä, jotka avautuvat pitkälti itsestään. Niitä voi siis helposti oppia pelaamaan pelaamaalla, vaikkakin hieman nykytyyliä haastavemmin, koska peli on kuitenkin melko uskollinen alkuperäiselle. WL2 olisi hauska saada jostain ilmaiseksi ja koettaa saada se pelattua nopeasti mutta kovemmalla vaikeustasolla, kerta videoiden perusteella WL3 on hieman pehmoisampi kokemus. Toisaalta noi ei näytä niin dramaattisen erilaisilta.
Tuossa WL3 on siis nimellisesti juoni/tarina, ja siinä on liuta päätehtäviä jotka lopulta tavalla tai toisella suorittaa sen tehtävän. Siinä on liuta erilaisia sivutehtäviä jotka pitkälti avautuvat sitä päätehtävää tehdessä. Pelissä on nimellisesti iso ulkoalueen kartta, mutta se on paitsi aika pieni, ensin myöskin hemmetin rajoittunut, koska siinä ei voi ajeskella kovin vapaasti ympäriinsä, koska monet paikat ovat säteilyllä saatuneita ja siinä ajetaan sellaisella kuorma-auton nupista tehtyä lumitraktoria, johon sitten saa päivitettyä mm. paremman säteilysuojauksen. Ilman sitä koko porukka kuolee siihen säteilyyn hyvin nopeasti.
Siis korostan, vaikka tässä pelissä on kaikkea pientä muutakin, se ei ole varsinainen seikkailupeli(ARGP tms) jossa on kovin paljon mielekästä tutkittavaa ja löydettävää siitä pelimaailmasta. Vaan merkittävin osa pelistä on niitä taktisesti hoidettavia taisteluita. Pelissä on myös pieniä valintoja joita voi tehdä silloin tällöin tehtävien suorituksen suhteen, mutta aika kevyitä ja minusta merkityksettömiä.
Ehkä myöhemmin voisi päivittää tähän sellaisen hienon kuvaavan esimerkin noista taisteluista muutamalla kuvankaappauksella, koska muistaakseni otin yhdestä ekasta kohtaamisesta todella sitkeitä vihollisia(nää oli jotain mutantti sammakoita) vastaan. Ja sellainen pelaaja joka osaa pelata tän pelin systeemillä tehokkaasti, pystyy kuittamaan sen taistelun todella helposti. Itselläni meni sen parissa varmaan pari tuntia yritystä yrityksen jälkeen, ennenkuin tajusin miten helposti sen saa kuitattua.
Hauskana yksityioskohtana ne sammakot olivat eräässä bunkkerissa jossain sivuhaarassa, jonkun ison tuuletuskanavan perällä, eikä siinä sivuhaarassa niiden sammakoiden jälkeen ollut mitään tärkeää, korkeintaan hieman jotain loottia. Sen bunkkerin pääpointti oli muualla "pääkäytävän" varrella/perällä, ja ne sammakot olisi voinut jättää sinne mätänemään, tai hoidettavaksi myöhemmin paremmin kehitetyillä hahmoilla ja tehokkaammilla aseilla, mutta koska ne tulivat vastaan, halusin grindata ne sen taistelun haasteellisuuden takia.
Ehkä tulevaisuudessa voisin kokeilla tuota WL1:sta uudestaan, nyt kun ymmärrän systeemin paremmin. Mutta ilmeisesti se saattaa silti olla hyvin pitkä peli, ja se mulla jossain oleva ilmainen versio on alkuperäinen dos versio toki W32 käännettynä, eli siinä on aika hemmetin vaatimattomat lähes tekstitilaa muistuttavat grafiikat. En tiedä viihdyttäisikö se riittävästi. Sen sijaan mitä tätä kirjoittaessa katsoin tuosta WL2:sta, siinä voi olla enemmän haastetta ja samalla enemmän palkintoa pelaajalle joka osaa pelata systeemillä.
Injustice 2, Playstation Plus kuukausittainen peli. Just tämän takia maksan tätä plussaa, niin löytyy aina välillä kivoja pelejä. Tarjontaa on nykyään aivan liikaa, että jaksaisi edes seuloa läpi kaikki nuo pelit, joten onneksi Playstation tekee sen mun puolesta.
Injustice 2 on tappelupeli, jossa pelataan aika monellakin supersankarilla. Yksinpelin juoni on mielenkiintoinen ja sitten juonen keskeyttää aina sivulta päin kuvattu tappelu, vähän kuin joku Mortal Kombat. Oikein hyvä kesäpeli, mukavan rentoa menoa.
Injustice 2 on tappelupeli, jossa pelataan aika monellakin supersankarilla. Yksinpelin juoni on mielenkiintoinen ja sitten juonen keskeyttää aina sivulta päin kuvattu tappelu, vähän kuin joku Mortal Kombat. Oikein hyvä kesäpeli, mukavan rentoa menoa.
Juuri menossa Quake 2 remaster läpipeluu kaikkine lisäosineen, syystä tai toisesta maistuu oilein hyvin!
N64 versio, pääpeli ja The Reckoning lisäosa jo pelattu, Ground Zero menossa ja sitten vielä Call of the Machine joka on kai MachineGamesin tekemä ihan uusi lisäosa, samaan tyyliin kuin oli Quake remasterille.
N64 versio, pääpeli ja The Reckoning lisäosa jo pelattu, Ground Zero menossa ja sitten vielä Call of the Machine joka on kai MachineGamesin tekemä ihan uusi lisäosa, samaan tyyliin kuin oli Quake remasterille.
- Liittynyt
- 21.10.2016
- Viestejä
- 1 017
Life is Strange: True Colors (PC)
Tarinapelit jatkuu Life is Strangen viimeisimmällä osalla. Sarjan edeltävistä osista alkuperäisen läpäisin joulukuussa 2015, Before the Stormin syyskuussa 2018, Captain Spritin toukokuussa 2020, kakkosen lokakuussa 2023 ja Tell Me Whyn, jos sen samaan sarjaa saa laskea, joulukuussa 2023.
True Colors noudattaa samoja askelmerkkejä sarjan edellisten pelien kanssa. Päähahmolla on yliluonnollinen voima, tällä kertaa muiden tunteiden lukeminen, jota hän käyttää selvitellessään heti ensimmäisessä episodessa tapahtunutta tragediaa. Pelimekaniikat on tuttuja: kävellään ympäriinsä, ihmetellään esineitä ja jutellaan ihmisille. Välillä tehdään vaikeita valintoja kahden tai kolmen vaihtoehdon väliltä.
Peli on siis jaettu viiteen episodeen, joissa laatutaso heittelee aika paljonkin. Ensimmäinen on erinomainen, mutta kakkonen menee lähinnä ensimmäisestä "toipumiseen". Kolmonen on taas ihan hyvä, muttei yllä ensimmäisen tasolle. Nelonen on kolmostakin parempi, mutta valitettavan lyhyt. Vitosesta en oikein pitänyt, paitsi ehkä ihan lopusta.
Graafisesti peli on uusimpana tietysti myös nätein, hyödyntäen jopa säteenseurantaa. Peli toimii hyvin ilman mitään suorituskykyongelmia tai kaatuiluja.
Oli ihan kiva, että tätä ei oltu venytetty turhan pitkäksi. Toisaalta harmittaa, että alku oli sarjan vahvin osa, eikä koskaan saavutettu samaa. Loppu tavallaan lässähti, sillä tehdyillä valinnoilla ei lopputuloksen kannalta ollut juuri merkitystä. Enivei, viihdyin pelin parissa, mutta lopusta rokotan yhden pisteen: 4/5.
Tarinapelit jatkuu Life is Strangen viimeisimmällä osalla. Sarjan edeltävistä osista alkuperäisen läpäisin joulukuussa 2015, Before the Stormin syyskuussa 2018, Captain Spritin toukokuussa 2020, kakkosen lokakuussa 2023 ja Tell Me Whyn, jos sen samaan sarjaa saa laskea, joulukuussa 2023.
True Colors noudattaa samoja askelmerkkejä sarjan edellisten pelien kanssa. Päähahmolla on yliluonnollinen voima, tällä kertaa muiden tunteiden lukeminen, jota hän käyttää selvitellessään heti ensimmäisessä episodessa tapahtunutta tragediaa. Pelimekaniikat on tuttuja: kävellään ympäriinsä, ihmetellään esineitä ja jutellaan ihmisille. Välillä tehdään vaikeita valintoja kahden tai kolmen vaihtoehdon väliltä.
Peli on siis jaettu viiteen episodeen, joissa laatutaso heittelee aika paljonkin. Ensimmäinen on erinomainen, mutta kakkonen menee lähinnä ensimmäisestä "toipumiseen". Kolmonen on taas ihan hyvä, muttei yllä ensimmäisen tasolle. Nelonen on kolmostakin parempi, mutta valitettavan lyhyt. Vitosesta en oikein pitänyt, paitsi ehkä ihan lopusta.
Graafisesti peli on uusimpana tietysti myös nätein, hyödyntäen jopa säteenseurantaa. Peli toimii hyvin ilman mitään suorituskykyongelmia tai kaatuiluja.
Oli ihan kiva, että tätä ei oltu venytetty turhan pitkäksi. Toisaalta harmittaa, että alku oli sarjan vahvin osa, eikä koskaan saavutettu samaa. Loppu tavallaan lässähti, sillä tehdyillä valinnoilla ei lopputuloksen kannalta ollut juuri merkitystä. Enivei, viihdyin pelin parissa, mutta lopusta rokotan yhden pisteen: 4/5.
Jatkoa tähän: Call of the Machine on ylivoimaisesti parasta Quake kakkosta mitä paketista löytyy.
Hubista valitaan mission, joista jokainen koostuu useammasta kentästä ja valtaosassa edetään lineaarisesti eli peruspelistä tuttu eestaas meno kenttien välillä on jätetty pois melkein kokonaan.
Useassa missionissa on myös salainen kenttä ja ne on tähän asti nähdyn perusteella aivan priimaa.
Kenttäsuunnittelu on ihan eri tasolla - ei sinänsä yllätä kun reilu pari vuosikymmentä evoluutiota välissä - ja kentät on paljon mielenkiintoisempia ja taistelut monipuolisempia.
Aseet saa nopeammin ja ammuksia paremmin ja tätä myöten vihulaisia tulee vastaan enemmän, toiminta on paljon hektisempää olematta liikaa ja selvästi ajatusta on käytetty taisteluihin, joissain tarvitsee vähän jo taktiikkaakin, herra varjele.
Vaikka Quake 2 sinänsä ei olisi alunperin kiinnostanutkaan suositan koittamaan tätä. Jos tämä olisi ollut Q2 kampanja aikanaan, peliä muisteltaisiin mestariteoksena vieläkin, lol
E: täsmennetty tietoja
E2: nyt on läpäistynä myös COTM. Sortuu hieman samoihin temppuihin kuin perus Q2 lopulta, mutta ei vähennä sen laatua tai hauskuutta!
Lopussa on myös aika siisti viittaus, kenties Strogg liittyy sittenkin alkuperäiseen Quakeen...
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 10 323
Hankin, kun nyt on -80% tarjous, Forza Horizon 4 Ultimate paketin (sekä pelin, mukaan tulee 50 lisäosaa ja ilmaiseksi saa vielä lisättyä yhden eli yhteensä 51) ja kyllä tuo sinänsä oikein hyvä peli on. Varsinkin jos ottaa kaikki avusteet pois ja laittaa päälle vahingon ja renkaiden kulumisen. Muuten ns. perusasetuksilla todella arkade tyyppinen mikä tietysti lisää pelaajien määrää.
Avoimen maailman edelleen todella kauniilla grafiikoilla oleva ajopeli missä moottori on kuitenkin Gran Turismo / Forza Motorsport (mistä moottori otettu) luokkaa. Toki se että "lähes kaikesta" voi mennä lävitse ja on tuhoutumaton helpoimmilla asetuksilla antaa myös "ei simulaattori" pelaajille hauskaa pelailtavaa.
Peli ei vaadi ihan järkyttävän paljoa koneelta (julkaistu 2018) ja 1440p 144Hz/144FPS suurimman osan aikaa saa täysillä karkeilla 6700XT (hieman viritelty profiili) sekä 5900X prosessorilla.
Toki normaalilla hinnalla (99,99€) en tuota voisi oikein suositella, ellei sitten oikeasti pidä juuri tämäntyyppisistä peleistä. Mutta hieman alle 20€ hintaan paketti on oikein hyvä ja se kannattaa napata Steamin alennuksista jos tämän tyyppisistä peleistä pitää.
Avoimen maailman edelleen todella kauniilla grafiikoilla oleva ajopeli missä moottori on kuitenkin Gran Turismo / Forza Motorsport (mistä moottori otettu) luokkaa. Toki se että "lähes kaikesta" voi mennä lävitse ja on tuhoutumaton helpoimmilla asetuksilla antaa myös "ei simulaattori" pelaajille hauskaa pelailtavaa.
Peli ei vaadi ihan järkyttävän paljoa koneelta (julkaistu 2018) ja 1440p 144Hz/144FPS suurimman osan aikaa saa täysillä karkeilla 6700XT (hieman viritelty profiili) sekä 5900X prosessorilla.
Toki normaalilla hinnalla (99,99€) en tuota voisi oikein suositella, ellei sitten oikeasti pidä juuri tämäntyyppisistä peleistä. Mutta hieman alle 20€ hintaan paketti on oikein hyvä ja se kannattaa napata Steamin alennuksista jos tämän tyyppisistä peleistä pitää.
- Liittynyt
- 18.10.2016
- Viestejä
- 2 260
Spider-man 2 (PS5)
Tämä ollut peluussa monta kuukautta ja monta peliä tullut väliin joita on pitänyt päästä pelaamaan. Kertoo ehkä siitä ettei tätä ole kovin usein jaksanut pelata, mikä on ihme kun tykkäsin ekasta sekä Miles Moralesista paljon enemmän. Tässä pelataan vuorotellen jommalla kummalla Spidermanilla ja välillä tietokone ohjaa toista myö samaan aikaan. Juoni on aika peruskauraa ja alussa rönsyilee turhan pahasti mutta loppua kohden tiivistyy mutta sitä venytetään ja venytetään aivan liikaa. Kartta ja grafiikat ovat upeita ja itse kaupungissa matkustaminen on toteutettu edelleen hienosti. Taistelun osalta en tiedä osasinko pelata oikein ja suurin osa komboistakin oli varmaan aina unohtunut mutta tuntui että oli aika kaavamaista toistoa uudelleen ja uudelleen. Hahmojen osalta tuntui että Milesistä oli tehty paljon tehokkaampi erikoisliikkeineen ja Peterillä tuli otettua paljon helpommin turpaan. Muutenkin tuntui että Peteristä oltiin tehty pelissä aikamoinen vässykkä ja varmaan tietoinen valinta kun lopussa vähän vihjaillaankin kumpi tulee jatkossa jatkamaan hommia.
Pelissä on paljon pomotaisteluita pääjuonessa loppupäässä uuvuttavaan toistoon asti. Tätä pahentaa se että pahimmillaan pomolla on 4 eri osuutta taistelussa ja aina uusi energiamittari vaikkei pomon taktiikka vaihtuisi juuri mitenkään. Lisäksi loppupuolella taistellaan ensin yhdellä bossilla toista bossia vastaan, toisella Spidermanilla tämmöistä bossia vastaan ja sitten vielä toisella. Viitsiikö edes mainita että kaveruksetkin mäiskivät tätä ennen toisiaan.
Pelissä on open world -tyylisesti paljon päälleliimattua sivutekemistä jolla ei ole käytännössä hirveästi mitään merkitystä muuten kuin hommata lisää kamoja itselleen. No vihollisten salaa nappailu ympäri vihollisasemia huomaamatta on sentään kohtalaisen tyydyttävää.
Pienehkö pettymys ja aivan turhan pitkäksi venytetty pääjuoni. Minulla taisi itse asiassa kulua enemmän aikaa läpäistä ykkönen ja se tuntui paljon tiiviimmältä paketilta.
Tämä ollut peluussa monta kuukautta ja monta peliä tullut väliin joita on pitänyt päästä pelaamaan. Kertoo ehkä siitä ettei tätä ole kovin usein jaksanut pelata, mikä on ihme kun tykkäsin ekasta sekä Miles Moralesista paljon enemmän. Tässä pelataan vuorotellen jommalla kummalla Spidermanilla ja välillä tietokone ohjaa toista myö samaan aikaan. Juoni on aika peruskauraa ja alussa rönsyilee turhan pahasti mutta loppua kohden tiivistyy mutta sitä venytetään ja venytetään aivan liikaa. Kartta ja grafiikat ovat upeita ja itse kaupungissa matkustaminen on toteutettu edelleen hienosti. Taistelun osalta en tiedä osasinko pelata oikein ja suurin osa komboistakin oli varmaan aina unohtunut mutta tuntui että oli aika kaavamaista toistoa uudelleen ja uudelleen. Hahmojen osalta tuntui että Milesistä oli tehty paljon tehokkaampi erikoisliikkeineen ja Peterillä tuli otettua paljon helpommin turpaan. Muutenkin tuntui että Peteristä oltiin tehty pelissä aikamoinen vässykkä ja varmaan tietoinen valinta kun lopussa vähän vihjaillaankin kumpi tulee jatkossa jatkamaan hommia.
Pelissä on paljon pomotaisteluita pääjuonessa loppupäässä uuvuttavaan toistoon asti. Tätä pahentaa se että pahimmillaan pomolla on 4 eri osuutta taistelussa ja aina uusi energiamittari vaikkei pomon taktiikka vaihtuisi juuri mitenkään. Lisäksi loppupuolella taistellaan ensin yhdellä bossilla toista bossia vastaan, toisella Spidermanilla tämmöistä bossia vastaan ja sitten vielä toisella. Viitsiikö edes mainita että kaveruksetkin mäiskivät tätä ennen toisiaan.
Pelissä on open world -tyylisesti paljon päälleliimattua sivutekemistä jolla ei ole käytännössä hirveästi mitään merkitystä muuten kuin hommata lisää kamoja itselleen. No vihollisten salaa nappailu ympäri vihollisasemia huomaamatta on sentään kohtalaisen tyydyttävää.Pienehkö pettymys ja aivan turhan pitkäksi venytetty pääjuoni. Minulla taisi itse asiassa kulua enemmän aikaa läpäistä ykkönen ja se tuntui paljon tiiviimmältä paketilta.
- Liittynyt
- 21.10.2016
- Viestejä
- 1 017
The Outer Worlds: Spacer's Choice Edition (PC)
Ensimmäinen Epic Launcherin kautta ilmaiseksi saatu ja myöskin pelattu peli. Obsidianin tekemä tarinavetoinen roolipeli, josta tykkäsin kyllä tosi paljon. Roolipeleissä olen aina aika nirso. Fantasiahommat ei oikein tahdo toimia, ellei se ole ns. dark fantasyä, jossa maailma on rujo, kuten vaikka Witchereissä. Post-apokalyptinen menee paljon paremmin, mutta parhaiten iskee kuitenkin avaruus- ja scifi-teemaiset pelit. The Outer Worlds on vähän kuin sekoitus uusimpia Falloutteja, Mass Effectejä ja BioShockkeja. Mulla oli tähän aika isot ennakko-odotukset, sillä tästä ei aina netissä puhuta kovinkaan ruusuisesti, mutta annoin silti mahdollisuuden, kun ilmaiseksi sai.
Tarinaa on, kuten usein, kiva seurata. Tällä kertaa se on niin yli vedetty, että oksat pois. Överiä satiiria ajatuksesta, tai ehkä todellisuudesta, jossa yritykset hallitsevat maailmaa ja valtioilla ei ole arvoa. Tarina ja sen kerronta kuitenkin toimii, mutta ymmärrän, että kaikkiin tämä ei iske. Meno myös pahenee tunti tunnilta. Pelin ydin onkin hahmoissa. Ropettaminen ja räiskintä on vähän kuin pakollista pahaa, kun lähinnä tulee juostua paikasta toiseen keskustelemaan ihmisten kanssa. Ymmärrän, että se on joidenkin mielestä myös suuri heikkous: peli on aivan liian helppo. Käytännössä lyöt sopivan aseen NPC-kamuille käteen ja ne lahtaavat jokaisen vihollisen edestä pois.
Peli on omaan silmään kaunis ja ulkonäöllisestikkin se on vedetty överiksi, kuten teemaan sopii. Julkaisussa tämä oli kai aika rikki, mutta ongelmat näyttää olevan korjattu. Peli ei kaatunut tai stutteroinut kertaakaan. Pelattavuus on myös kivaa, kun omat ampuilun ja ajanhidastusvoiman lisäksi voi parilla napilla ohjailla NPC-hahmoja. Helppouden lisäksi yksi pelin iso ongelma on myös lootin määrä: sitä on aivan liikaa ja se on aika yksitoikkoista.
Ongelmat eivät mua kuitenkaan haitanneet. Ahmin peliä tämän viikon aikana useammassa yli 5 tunnin pelisessiossa. Älyttömyys, upeat maisemat ja sulavuus saivat himoamaan aina vielä yhtä keskustelua. Oliko peli maailmaamullistava kokemus? Ei ollut. Onko se Fallout New Vegas 2? Ei ehkä. Mutta tätä oli tosi kiva pelata. Ja useista muista RPG:istä poiketen tämä ei kestänytkään kuin alle 30 tuntia. Kyllä tätä mielellään suosittelen: 5/5.
DLC:itä oli paketissa pari mukana ja ne oli molemmat tosi hyviä. Vähän erilaista kulmaa tarinankerrontaan, etenkin jälkimmäisessä, jossa pelaajan tulee selvittää murha. Vaan muista pelata ne ennen viimeistä tehtävää, kuten peli varoittaa.
Ensimmäinen Epic Launcherin kautta ilmaiseksi saatu ja myöskin pelattu peli. Obsidianin tekemä tarinavetoinen roolipeli, josta tykkäsin kyllä tosi paljon. Roolipeleissä olen aina aika nirso. Fantasiahommat ei oikein tahdo toimia, ellei se ole ns. dark fantasyä, jossa maailma on rujo, kuten vaikka Witchereissä. Post-apokalyptinen menee paljon paremmin, mutta parhaiten iskee kuitenkin avaruus- ja scifi-teemaiset pelit. The Outer Worlds on vähän kuin sekoitus uusimpia Falloutteja, Mass Effectejä ja BioShockkeja. Mulla oli tähän aika isot ennakko-odotukset, sillä tästä ei aina netissä puhuta kovinkaan ruusuisesti, mutta annoin silti mahdollisuuden, kun ilmaiseksi sai.
Tarinaa on, kuten usein, kiva seurata. Tällä kertaa se on niin yli vedetty, että oksat pois. Överiä satiiria ajatuksesta, tai ehkä todellisuudesta, jossa yritykset hallitsevat maailmaa ja valtioilla ei ole arvoa. Tarina ja sen kerronta kuitenkin toimii, mutta ymmärrän, että kaikkiin tämä ei iske. Meno myös pahenee tunti tunnilta. Pelin ydin onkin hahmoissa. Ropettaminen ja räiskintä on vähän kuin pakollista pahaa, kun lähinnä tulee juostua paikasta toiseen keskustelemaan ihmisten kanssa. Ymmärrän, että se on joidenkin mielestä myös suuri heikkous: peli on aivan liian helppo. Käytännössä lyöt sopivan aseen NPC-kamuille käteen ja ne lahtaavat jokaisen vihollisen edestä pois.
Peli on omaan silmään kaunis ja ulkonäöllisestikkin se on vedetty överiksi, kuten teemaan sopii. Julkaisussa tämä oli kai aika rikki, mutta ongelmat näyttää olevan korjattu. Peli ei kaatunut tai stutteroinut kertaakaan. Pelattavuus on myös kivaa, kun omat ampuilun ja ajanhidastusvoiman lisäksi voi parilla napilla ohjailla NPC-hahmoja. Helppouden lisäksi yksi pelin iso ongelma on myös lootin määrä: sitä on aivan liikaa ja se on aika yksitoikkoista.
Ongelmat eivät mua kuitenkaan haitanneet. Ahmin peliä tämän viikon aikana useammassa yli 5 tunnin pelisessiossa. Älyttömyys, upeat maisemat ja sulavuus saivat himoamaan aina vielä yhtä keskustelua. Oliko peli maailmaamullistava kokemus? Ei ollut. Onko se Fallout New Vegas 2? Ei ehkä. Mutta tätä oli tosi kiva pelata. Ja useista muista RPG:istä poiketen tämä ei kestänytkään kuin alle 30 tuntia. Kyllä tätä mielellään suosittelen: 5/5.
DLC:itä oli paketissa pari mukana ja ne oli molemmat tosi hyviä. Vähän erilaista kulmaa tarinankerrontaan, etenkin jälkimmäisessä, jossa pelaajan tulee selvittää murha. Vaan muista pelata ne ennen viimeistä tehtävää, kuten peli varoittaa.
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 499
Elden Ring: Shadow of the Erdtree DLC (PC)
Meinasin aluksi pelata tämän myöhemmin mutta kiinnostus heräsi ja kun lomaakin tässä oli niin perhana, hellettä ja sateita pakoon Erd-puun varjoon vaan. Lyhyesti tämä on lisää sitä samaa mutta vaikeampana. Vaikeutta tasapainottamassa on uudet siunaukset pelihahmolle ja aputuhkille, joita saa keräämällä pelimaailmasta löytyviä esineitä. Siunaukset vaikuttavat vain lisärissä, eli peruspelin tasapaino ei siitä järky. Tämä on erinomainen keksintö. Hahmoni oli muutenkin jo jossain 240-tasolla eli aika korkealla, mutta silti osa bosseista tuotti kohtuullisesti haastetta. Ihan kaikkia en vielä itse löytänyt, pelasin tämän normaalista poiketen lähes täysin pimennossa, olin katsonut vain jonkun trailerin kuukausia sitten, josta muistin pari bossia. Mistä puheen ollen, yhteen niistä meni kuutisen tuntia ja yhteen kolme, mutta muut löytämäni meni alle tunnissa. Paitsi viimeinen, joka mursi minut. Olen jo useamman Soulsin pelannut siten, että olen päässyt joka bossin vähintään kerran ilman apuja, mutta tämän loppari oli minulle liikaa. Kun en tunnissa ollut saanut kuin ehkä kahdeksasosan hipareista, usein vain yhden tai kaksi osumaa ennen kuolemaa niin oli aika nöyrtyä ja ottaa miimikko apuun. Paitsi ettei siitäkään ollut apua, ihmisapurit kehiin. Heidän avullaan sain sen kaadettua muutaman yrityksen jälkeen. Lopetin pelin eilen siihen kun saimme sen kaadettua ja tänään kun jatkoin siitä niin... Ei mitään? Yksi muisto vaan (jonka katselin itse asiassa jo eilen) ja kun nyt tsekkasin netistä niin se oli vissiin siinä sit. Ei loppuvideota eikä oikein muutakaan. Vähän hämmentynyt olo ja mitä nopeasti kommentteja tsekkasin niin ei muutkaan kauhean iloisia olleet. Muutenkin loppu oli... Onko "mielenkiintoinen" sopiva sana tähän kohtaan?
Entä se pelimaailma? Se on parasta tässä, kuten oli jo emopelissä. Nämä todistavat, että kartan ei tarvitse olla täynnä arkkuja ja huutomerkeillä varustettuja NPC:itä ollakseen kiinnostava. Kartta on emopeliä pienempi (d'uh) mutta mielestäni jopa parempi. Risteäviä reittejä löytyy paremmin ja hauska huomata, että kun yritti mennä tiettyyn paikkaan niin sinne ei päästykään sieltä, mistä alunperin luuli. Ennakkotilasin tämän täyteen hintaan (takaa kuuluu buu, kuulin kyllä) ja kun siihen kului about 54 h niin koin saaneeni rahoilleni vastinetta. Enkä siis edes löytänyt vielä kaikkia alueita ja bosseja, valtaosan kylläkin. Voisinkin nyt mennä tutkimaan loput alueet ennen kuin siirryn seuraavan peliin.
Meinasin aluksi pelata tämän myöhemmin mutta kiinnostus heräsi ja kun lomaakin tässä oli niin perhana, hellettä ja sateita pakoon Erd-puun varjoon vaan. Lyhyesti tämä on lisää sitä samaa mutta vaikeampana. Vaikeutta tasapainottamassa on uudet siunaukset pelihahmolle ja aputuhkille, joita saa keräämällä pelimaailmasta löytyviä esineitä. Siunaukset vaikuttavat vain lisärissä, eli peruspelin tasapaino ei siitä järky. Tämä on erinomainen keksintö. Hahmoni oli muutenkin jo jossain 240-tasolla eli aika korkealla, mutta silti osa bosseista tuotti kohtuullisesti haastetta. Ihan kaikkia en vielä itse löytänyt, pelasin tämän normaalista poiketen lähes täysin pimennossa, olin katsonut vain jonkun trailerin kuukausia sitten, josta muistin pari bossia. Mistä puheen ollen, yhteen niistä meni kuutisen tuntia ja yhteen kolme, mutta muut löytämäni meni alle tunnissa. Paitsi viimeinen, joka mursi minut. Olen jo useamman Soulsin pelannut siten, että olen päässyt joka bossin vähintään kerran ilman apuja, mutta tämän loppari oli minulle liikaa. Kun en tunnissa ollut saanut kuin ehkä kahdeksasosan hipareista, usein vain yhden tai kaksi osumaa ennen kuolemaa niin oli aika nöyrtyä ja ottaa miimikko apuun. Paitsi ettei siitäkään ollut apua, ihmisapurit kehiin. Heidän avullaan sain sen kaadettua muutaman yrityksen jälkeen. Lopetin pelin eilen siihen kun saimme sen kaadettua ja tänään kun jatkoin siitä niin... Ei mitään? Yksi muisto vaan (jonka katselin itse asiassa jo eilen) ja kun nyt tsekkasin netistä niin se oli vissiin siinä sit. Ei loppuvideota eikä oikein muutakaan. Vähän hämmentynyt olo ja mitä nopeasti kommentteja tsekkasin niin ei muutkaan kauhean iloisia olleet. Muutenkin loppu oli... Onko "mielenkiintoinen" sopiva sana tähän kohtaan?
Entä se pelimaailma? Se on parasta tässä, kuten oli jo emopelissä. Nämä todistavat, että kartan ei tarvitse olla täynnä arkkuja ja huutomerkeillä varustettuja NPC:itä ollakseen kiinnostava. Kartta on emopeliä pienempi (d'uh) mutta mielestäni jopa parempi. Risteäviä reittejä löytyy paremmin ja hauska huomata, että kun yritti mennä tiettyyn paikkaan niin sinne ei päästykään sieltä, mistä alunperin luuli. Ennakkotilasin tämän täyteen hintaan (takaa kuuluu buu, kuulin kyllä) ja kun siihen kului about 54 h niin koin saaneeni rahoilleni vastinetta. Enkä siis edes löytänyt vielä kaikkia alueita ja bosseja, valtaosan kylläkin. Voisinkin nyt mennä tutkimaan loput alueet ennen kuin siirryn seuraavan peliin.
- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 6 250
Last Campfire lähti pois, en jaksanut käynnistää toista kertaa.
Uudelleen peluuseen sit takavuosien indiehittejä, pelejä joita on pitänyt "replay" listalla melko pitkään, mutta nyt uutta konetta haaveillessa ottanut niitä peluuseen pikkuhiljaa.
Steamworld: Heist (PC)
Tämä oli yks yllättäjä aikanaan, en tykännyt ensimmäisestä Steamworld Digistä, mutta tämä iski nopeasti. 2D XCOMia sivusuunnassa; valitse tiimi, raidaa vihollisaluksen aarteet, pakene aluksesta. Tarinan tynkää on, soundtracki vaihteleva(Steampowered Giraffe laulaa lauluja, mutta näitä soi harvoin, muuten aika yksitoikkoista paukutusta). Hahmoja on n. kymmenisen ja ovat sopivan erilaisia ja kuitenkin samanlaisia, että paljosta ei jää paitsi jos menee samalla tiimillä loppuun asti. Tehtäviä voi uudelleen pelata monta kertaa ja valita vaikeustason, tiimin ja tavarat joka kerralle erikseen, joten varsinaista painetta onnistua ei ole. Jos kuolema koittaa, niin vaikeusasteen mukaan lähtee osa pelissä käytettävästä rahasta, mutta sitä saa nopeasti lisää tekemällä helpompia tehtäviä, hahmoja tai tavaroita ei menetä. Pelimekaniikka on vuoropohjoista "liiku ja ammu" tyyppistä, jossa valitun hahmon pyssyä ohjataan hiirellä ampumaan yleensä "sinne päin", koska robojen kädet eivät ole kovin vakaita ja ainoastaan "tarkka-ampujan" pyssyistä lähtee lasersäde pitemmälle kuin nenän päähän asti. Hauskaa, huoletonta menoa, jota mielelään grindailis pitempäänkin jos ei olis ajasta puutetta. Pädillekkin tämä ilmeisesti on, että jos sellaisen omistais niin varmaan sillä sit enemmänkin tulis pelattua. Ainakin jos Deckin hankin nii siihen semmoseksi taukopeliksi. DLC:n hankin, joka oli ihan kiva, uus hahmo oli mukava, ei mitenkään ylivoimainen mutta ihan hauska ja sopivan erilainen kyky muihin verrattuna. Tästä kakkososa tulossa, joka kyl kiinnostaa kovasti.
Orcs Must Die (PC)
Tämä oli aikanaan myös vähän yllätyshaku itseltä, jostain alennusmyynnistä tämän aikanaan ostin kolmella eurolla ja kyllähän siitä hupia riitti nyt toisenkin pelikerran verran. 3rd person tower defence, jossa ovista puskee örkkejä ja näitä pitää tappaa joko hahmon aseilla tai ansoilla joita ostetaan örkkien tappamisesta saadulla 'rahalla'. Vauhdikasta menoa, joskin pikapikaa löytyy taktiikka jälleen, jolla monet tasot selvittää ilman ongelmia. En jaksanut kuitenkaan alkaa hioa viimeistä tasoa viidelle tähdelle, tarkoitus kun oli pelata myös OMD2 ja nyt ilmaiseksi Epicistä tarjottu OMD3.
OMD2 ostin lisärit mutta sen jälkeen peli ei käynnistynytkään enää, joten jäi sit sille tielle. Ehkä tuon kolmosen voisi kuitenkin uutena tuttavuutena pelata.
Mark of the Ninja (PC)
2D-hiippailua ninjana modernissa ympäristössä. Mukavasti soljuu, aluksi vaikea jotenkin saada kontrolleista otetta hiiri näppiksellä, mutta pian se sit lähteeki sujumaan. Paljolti rauhassa saa pelata, vähän mitään kiiretasoja ja vihuja voi listiä monella eri tapaa(tai jättää listimättä). Pistin päälle developer commentaryt niin niitäkin ollut mukava lukea ihan näin pelintekemisen ummikkona, mitä kaikkea on jouduttu miettimään ja tekemään peliä tehdessä. Päivitetyn version tästäkin ostin, ei maksanut päivitys montaa euroa. Kieltämättä hyvin tehty peli, että tähän voisi jopa kolmannen kerran joskus 10v päästä taas palata, jos on liikaa aikaa ja tarttee raskaampien/pitempien pelien ohelle jotain kevyempää.
Uudelleen peluuseen sit takavuosien indiehittejä, pelejä joita on pitänyt "replay" listalla melko pitkään, mutta nyt uutta konetta haaveillessa ottanut niitä peluuseen pikkuhiljaa.
Steamworld: Heist (PC)
Tämä oli yks yllättäjä aikanaan, en tykännyt ensimmäisestä Steamworld Digistä, mutta tämä iski nopeasti. 2D XCOMia sivusuunnassa; valitse tiimi, raidaa vihollisaluksen aarteet, pakene aluksesta. Tarinan tynkää on, soundtracki vaihteleva(Steampowered Giraffe laulaa lauluja, mutta näitä soi harvoin, muuten aika yksitoikkoista paukutusta). Hahmoja on n. kymmenisen ja ovat sopivan erilaisia ja kuitenkin samanlaisia, että paljosta ei jää paitsi jos menee samalla tiimillä loppuun asti. Tehtäviä voi uudelleen pelata monta kertaa ja valita vaikeustason, tiimin ja tavarat joka kerralle erikseen, joten varsinaista painetta onnistua ei ole. Jos kuolema koittaa, niin vaikeusasteen mukaan lähtee osa pelissä käytettävästä rahasta, mutta sitä saa nopeasti lisää tekemällä helpompia tehtäviä, hahmoja tai tavaroita ei menetä. Pelimekaniikka on vuoropohjoista "liiku ja ammu" tyyppistä, jossa valitun hahmon pyssyä ohjataan hiirellä ampumaan yleensä "sinne päin", koska robojen kädet eivät ole kovin vakaita ja ainoastaan "tarkka-ampujan" pyssyistä lähtee lasersäde pitemmälle kuin nenän päähän asti. Hauskaa, huoletonta menoa, jota mielelään grindailis pitempäänkin jos ei olis ajasta puutetta. Pädillekkin tämä ilmeisesti on, että jos sellaisen omistais niin varmaan sillä sit enemmänkin tulis pelattua. Ainakin jos Deckin hankin nii siihen semmoseksi taukopeliksi. DLC:n hankin, joka oli ihan kiva, uus hahmo oli mukava, ei mitenkään ylivoimainen mutta ihan hauska ja sopivan erilainen kyky muihin verrattuna. Tästä kakkososa tulossa, joka kyl kiinnostaa kovasti.
Orcs Must Die (PC)
Tämä oli aikanaan myös vähän yllätyshaku itseltä, jostain alennusmyynnistä tämän aikanaan ostin kolmella eurolla ja kyllähän siitä hupia riitti nyt toisenkin pelikerran verran. 3rd person tower defence, jossa ovista puskee örkkejä ja näitä pitää tappaa joko hahmon aseilla tai ansoilla joita ostetaan örkkien tappamisesta saadulla 'rahalla'. Vauhdikasta menoa, joskin pikapikaa löytyy taktiikka jälleen, jolla monet tasot selvittää ilman ongelmia. En jaksanut kuitenkaan alkaa hioa viimeistä tasoa viidelle tähdelle, tarkoitus kun oli pelata myös OMD2 ja nyt ilmaiseksi Epicistä tarjottu OMD3.
OMD2 ostin lisärit mutta sen jälkeen peli ei käynnistynytkään enää, joten jäi sit sille tielle. Ehkä tuon kolmosen voisi kuitenkin uutena tuttavuutena pelata.
Mark of the Ninja (PC)
2D-hiippailua ninjana modernissa ympäristössä. Mukavasti soljuu, aluksi vaikea jotenkin saada kontrolleista otetta hiiri näppiksellä, mutta pian se sit lähteeki sujumaan. Paljolti rauhassa saa pelata, vähän mitään kiiretasoja ja vihuja voi listiä monella eri tapaa(tai jättää listimättä). Pistin päälle developer commentaryt niin niitäkin ollut mukava lukea ihan näin pelintekemisen ummikkona, mitä kaikkea on jouduttu miettimään ja tekemään peliä tehdessä. Päivitetyn version tästäkin ostin, ei maksanut päivitys montaa euroa. Kieltämättä hyvin tehty peli, että tähän voisi jopa kolmannen kerran joskus 10v päästä taas palata, jos on liikaa aikaa ja tarttee raskaampien/pitempien pelien ohelle jotain kevyempää.
- Liittynyt
- 18.10.2016
- Viestejä
- 1 699
A Plague Tale: Requiem (pc)
Tämä jäänyt aikaisemmin välistä, mutta kun halvalla sai. Ekasta osasta (Innocence) tykkäsin tosi paljon, niin odotukset korkealla. Mutta mutta....
Ei tää kyllä ainakaan alkuun ekan osan tunnelmaan pääse. Vaikka Innocencen tarina ei kaikkein paksuimpia ja loppua kohti menee ihan överiksi, niin parempi se kuitenkin kuin tämän että ei käytännössä oikein tarinaa ollenkaan. Supernopea kertaus pelimekaniikoista, ja rotat tottakai, ja sitten eikun putkijuoksua. Hugo on kipeä, etsi lääkäri, etsi kukka, etsi vene, juokse putkessa. Naurettavan yksinkertaisia ja itsestäänselviä "puzzleja" ja poissa on kaikki Innocencen tarinankerronta hahmojen keskinäisistä suhteista, joka sai sen loistamaan. Npc ai ei ollut ennenkään mitään kengännumeroa suurempaa, mutta tässä ne tuntuvat jotenkin vielä pöljemmiltä. Huomata kyllä osaavat milloin mistäkin ja kuolema korjaa jatkuvasti, ja pelin tyyli tuntuu sitä olevan. Ei puutu kuin ak47 ritsan tilalle. Poissaolollaan loistaa myös kaikki inhimillisyys, kuten Amician järkytykset siitä, että joutuu tappamaan vihuja, ym. Ehkä tässä on haluttu vähentää vähän kävelyusimulaattorimaisuutta ensimmäiseen osaan nähden, mutta aika lailla metsään on menty.
Joku ehkä kolmannes peliä takana, ja ehkä se siitä vielä aukeaa ja muuttuu mielenkiintoiseksi, mutta jaksaako sinne saakka koskaan. Nyt on että varttitunnin jaksaa kerralla, mutta ei juuri enempää. Taidan yrittää pelata Cyberpunkin loppuun, vaikka se jäi siiten hiton Odaan.
Päivitys, että kyllä se tarina sieltä lähti lopulta avautumaan. Puolessa välissä kai, kun pääsi saarella vähän etenemään. Että kokonaisuudessaan peliä ei voi siltä osin tyrmätä. Se kuitenkin v*tuttaa edelleen, että puskee shootertyyliä siihen tarkoitukseen aivan vajailla pelimekaaniikoilla. Ja ne rotat. Jotenkin olisi odottanut hienovaraisempaa ja hiljaa kehittyvää tarinaa niiden osalta, eikä talonkorkuisia tsunameja joita juostaan karkuun.
Tämä jäänyt aikaisemmin välistä, mutta kun halvalla sai. Ekasta osasta (Innocence) tykkäsin tosi paljon, niin odotukset korkealla. Mutta mutta....
Ei tää kyllä ainakaan alkuun ekan osan tunnelmaan pääse. Vaikka Innocencen tarina ei kaikkein paksuimpia ja loppua kohti menee ihan överiksi, niin parempi se kuitenkin kuin tämän että ei käytännössä oikein tarinaa ollenkaan. Supernopea kertaus pelimekaniikoista, ja rotat tottakai, ja sitten eikun putkijuoksua. Hugo on kipeä, etsi lääkäri, etsi kukka, etsi vene, juokse putkessa. Naurettavan yksinkertaisia ja itsestäänselviä "puzzleja" ja poissa on kaikki Innocencen tarinankerronta hahmojen keskinäisistä suhteista, joka sai sen loistamaan. Npc ai ei ollut ennenkään mitään kengännumeroa suurempaa, mutta tässä ne tuntuvat jotenkin vielä pöljemmiltä. Huomata kyllä osaavat milloin mistäkin ja kuolema korjaa jatkuvasti, ja pelin tyyli tuntuu sitä olevan. Ei puutu kuin ak47 ritsan tilalle. Poissaolollaan loistaa myös kaikki inhimillisyys, kuten Amician järkytykset siitä, että joutuu tappamaan vihuja, ym. Ehkä tässä on haluttu vähentää vähän kävelyusimulaattorimaisuutta ensimmäiseen osaan nähden, mutta aika lailla metsään on menty.
Joku ehkä kolmannes peliä takana, ja ehkä se siitä vielä aukeaa ja muuttuu mielenkiintoiseksi, mutta jaksaako sinne saakka koskaan. Nyt on että varttitunnin jaksaa kerralla, mutta ei juuri enempää. Taidan yrittää pelata Cyberpunkin loppuun, vaikka se jäi siiten hiton Odaan.
Päivitys, että kyllä se tarina sieltä lähti lopulta avautumaan. Puolessa välissä kai, kun pääsi saarella vähän etenemään. Että kokonaisuudessaan peliä ei voi siltä osin tyrmätä. Se kuitenkin v*tuttaa edelleen, että puskee shootertyyliä siihen tarkoitukseen aivan vajailla pelimekaaniikoilla. Ja ne rotat. Jotenkin olisi odottanut hienovaraisempaa ja hiljaa kehittyvää tarinaa niiden osalta, eikä talonkorkuisia tsunameja joita juostaan karkuun.
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 23.10.2016
- Viestejä
- 1 734
Nämähän kannattaa sitten pelata kaksinpelinä, kun sellainen kerta tarjotaan. En ole yksin näitä pelannutkaan, mutta useimmat tasot tuntuu olevan suunniteltu kahdelle pelaajalle, joista molemmat puolustaa omaa käytäväänsä, ja käyvät sitten auttelemassa toisiaan tai joskus multitaskaavat kolmannen/neljännen reitin kanssa. Yksin saa toki multitaskata runsaasti enemmän, mutta moninpelissä on tietysti oma hauskuutensa vaikka yhteistyöelementtejä ei ole mitenkään huomattavan paljoa.
- Liittynyt
- 27.03.2017
- Viestejä
- 3 296
Juuri tuon takia jäänyt pelaamatta nämä "uudet" Orcs Must Diet. Raivostuttavaa että örkkejä tulee kahdesta paikasta, ois mukavaa keskittyä varustamaan vain yhtä reittiä. Sitä ensimmäistä pidin ihan hyvänä pelinä ja taisin mennä läpikin aikoinaan, mutta jatko-osia ei jaksa.
- Liittynyt
- 13.01.2017
- Viestejä
- 5 358
The First Descendant (PC)
50h lasissa ja peli pelattu tarinan puolesta läpi. Enää olisi jäljellä Hanged Man bossin kaataminen ja loputon buildien optimointi/grindaaminen Warframe tyyliin.
Peli on käytännössä röyhkeä kopio Destinyä (30%) ja Warframea (70%), void interception taitaa olla aikalailla ainoa First Descendantin pelimekaniikka mitä ei kahdesta edellämainitusta pelistä löydy.
Peli on ollut kaiken kaikkiaan positiivinen yllätys, menin pelonsekaisin tuntein peliin sisään kun tiesin että julkaisijana on Nexon minkä tekeleet on aina ollut aika kauheaa tuubaa monetisaation puolesta.
Kaikkiwarframet descendantit voi avata ilman kukkaronnyörin löysäämistä aivan kuten se on toteutettu Warframessa, ainoa asia mikä todella pännii on ettei warframejen descendanttien värikuosia voi muuttaa ilman että ostat fashion-asusteen cash-shopista mitä sitten voi alkaa värjäämään mieleisekseen. Betassa ilmeisesti pystyi aloituskamppeitakin värjäämään mutta poistivat sen julkaisussa. Perus Nexonia, Fashionframe on Warframen yksi kantavista voimista niin en tajua että miksi pitää alkaa rahaa kiskomaan noin typerästä paikasta kun niistä eri väreistä pitää kuitenkin maksaa erikseen (kuten Warframessa).
+ Graafisesti hyvä, 7900XTX ei oikein pysy perässä 4K ja RT päällä.
+ Pelimekaniikaltaan Warframe meets Destiny 2, avoimet Destiny tyyliset pelialueet ja Warframe tyyliset build-mekaniikat.
+ Void Interception hauska pelimuoto
- Monetisaatio, cash shop perus Nexon shaibaa hinnoittelultaan (15€ yhdestä perustason descendant-lukitusta asusteesta).
- Ei mahdollisuutta värjätä aloituskamppeita.
- Grindin määrä jos haluat avata kaikki descendantit ilman visa-kortista löytyvää huijauskoodia.
- Ei trade-toimintoa. Eli et voi käydä vaihtokauppaawarframe descendanttien avaamiseen tarvittavista materiaaleista.
50h lasissa ja peli pelattu tarinan puolesta läpi. Enää olisi jäljellä Hanged Man bossin kaataminen ja loputon buildien optimointi/grindaaminen Warframe tyyliin.
Peli on käytännössä röyhkeä kopio Destinyä (30%) ja Warframea (70%), void interception taitaa olla aikalailla ainoa First Descendantin pelimekaniikka mitä ei kahdesta edellämainitusta pelistä löydy.
Peli on ollut kaiken kaikkiaan positiivinen yllätys, menin pelonsekaisin tuntein peliin sisään kun tiesin että julkaisijana on Nexon minkä tekeleet on aina ollut aika kauheaa tuubaa monetisaation puolesta.
Kaikki
+ Graafisesti hyvä, 7900XTX ei oikein pysy perässä 4K ja RT päällä.
+ Pelimekaniikaltaan Warframe meets Destiny 2, avoimet Destiny tyyliset pelialueet ja Warframe tyyliset build-mekaniikat.
+ Void Interception hauska pelimuoto
- Monetisaatio, cash shop perus Nexon shaibaa hinnoittelultaan (15€ yhdestä perustason descendant-lukitusta asusteesta).
- Ei mahdollisuutta värjätä aloituskamppeita.
- Grindin määrä jos haluat avata kaikki descendantit ilman visa-kortista löytyvää huijauskoodia.
- Ei trade-toimintoa. Eli et voi käydä vaihtokauppaa
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 6 250
Mie kyl ton kakkosen pelasin muistaakseni ihan ongelmitta yksinkin, toki siinä olis kaksinpeli ollut hauskempaa varmasti.
- Liittynyt
- 21.10.2016
- Viestejä
- 1 017
Crash Bandicoot 4: It's About Time (PC)
Kesällä maistuu vähän kevyempi pelaaminen. En ole pleikkaria koskaan omistanut, mutta pelisarja on kyllä tuttu, kun kavereilla tuli junnuna pelattua Crasheistä ainakin ykköstä ja kakkosta, ehkä myös kolmosta. Myös vähän CTR:ää sekä rutkasti Crash Bashia. Läpäisin N. Sane Trilogyn PC:llä lokakuussa 2019 ja pidin niistä todella paljon. Crash 4 päätyi ostoslistalle heti sen ilmestyttyä Steamiin ja nyt kesäalesta sen lopulta ostin. Vinkkinä muuten, että pelillä on hintaa vajaa 17 €, jos Steamistä löytyy ennestään tuo N. Sane Trilogy sekä Spyro remake. Mulle ne tuli joskus Humblesta.
Peli on erinomainen ja ehkä paras Crash-pelisarjan peleistä. Taattua laatua uusilla twisteillä. Kaikki toimii tosi sulavasti ja, kuten tämmöseen tasoloikkaan usein kuuluu, hermot meinaa mennä lähes jokaisella pelikerralla. Uudet maskit tuovat lisäkykyjä ja oli virkistävää päästä pelaamaan myös muilla pelisarjan hahmoilla. Tasoja on reilu 30 ja yhden läpäisyyn menee yleensä 10-20 minuuttia. Loppua kohden tasot vaikeutuvat, mutta pelin läpäisy onnistuu varmasti kaikilta. Sadan prosentin hinkuttaminen on ilmeisesti työn ja tuskan takana, joten mulle 10 tuntia tätä riitti hyvin.
Emmä tiiä oikeastaan, että miten tätä voisi edes parantaa, kun teknisestikin kaikki toimi moitteitta. Jos olet 3D-tasohyppelyiden fani, niin tämä lienee paras genren peli niistä, joiden nimestä ei löydy sanaa "Mario". 5/5.
Kesällä maistuu vähän kevyempi pelaaminen. En ole pleikkaria koskaan omistanut, mutta pelisarja on kyllä tuttu, kun kavereilla tuli junnuna pelattua Crasheistä ainakin ykköstä ja kakkosta, ehkä myös kolmosta. Myös vähän CTR:ää sekä rutkasti Crash Bashia. Läpäisin N. Sane Trilogyn PC:llä lokakuussa 2019 ja pidin niistä todella paljon. Crash 4 päätyi ostoslistalle heti sen ilmestyttyä Steamiin ja nyt kesäalesta sen lopulta ostin. Vinkkinä muuten, että pelillä on hintaa vajaa 17 €, jos Steamistä löytyy ennestään tuo N. Sane Trilogy sekä Spyro remake. Mulle ne tuli joskus Humblesta.
Peli on erinomainen ja ehkä paras Crash-pelisarjan peleistä. Taattua laatua uusilla twisteillä. Kaikki toimii tosi sulavasti ja, kuten tämmöseen tasoloikkaan usein kuuluu, hermot meinaa mennä lähes jokaisella pelikerralla. Uudet maskit tuovat lisäkykyjä ja oli virkistävää päästä pelaamaan myös muilla pelisarjan hahmoilla. Tasoja on reilu 30 ja yhden läpäisyyn menee yleensä 10-20 minuuttia. Loppua kohden tasot vaikeutuvat, mutta pelin läpäisy onnistuu varmasti kaikilta. Sadan prosentin hinkuttaminen on ilmeisesti työn ja tuskan takana, joten mulle 10 tuntia tätä riitti hyvin.
Emmä tiiä oikeastaan, että miten tätä voisi edes parantaa, kun teknisestikin kaikki toimi moitteitta. Jos olet 3D-tasohyppelyiden fani, niin tämä lienee paras genren peli niistä, joiden nimestä ei löydy sanaa "Mario". 5/5.
Hellsinki
Kapteeni pienkonekorjaaja
- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 2 633
Half life
En koskaan päässyt nauttimaan pelistä aikanaan, kun oli silloin niin hidas tietokone. No nyt huomasin että olin ilmaisena steamistä joskus ottanut talteen.
Tunnelma on loistava , grafiikat hyvät. Kaiken kaikkiaan miellyttävää viihdettä vuonna 2024 vaikka peli tulikin jo 1998 lopussa.
En koskaan päässyt nauttimaan pelistä aikanaan, kun oli silloin niin hidas tietokone. No nyt huomasin että olin ilmaisena steamistä joskus ottanut talteen.
Tunnelma on loistava , grafiikat hyvät. Kaiken kaikkiaan miellyttävää viihdettä vuonna 2024 vaikka peli tulikin jo 1998 lopussa.
tjkoo
Tukijäsen
- Liittynyt
- 20.10.2016
- Viestejä
- 4 165
Mä yritin tätä mökillä jouluna läppärillä, kun piti löytää jotain vaatimattomia pelejä mitkä pyörisi. En vaan oikeen millään saanut kiinni, en tosin jaksanut
yrittääkään kuin jonkun tunnin.
Vähän sama Heroines Questin kanssa, olin aikoinaan hiton kova Quest For Glory (Heros Quest) fani, ja huomasin tässä samoja elementtejä, mutta ei vaan motivaatio riitä.. Ehkä joskus..
Half Life päivittyi Anniversary versioon viime vuonna ja sai siinä samalla pientä viilausta graafisesti ynnä muuta.
Samalla se korvasi erilliset Half-Life ja Half-Life Source versiot Steamissa.
Pelasin itse uudestaan läpi viime vuonna ja toimii edelleen, taidan pelata tänä kesänä tuas.
Half-Life 2 on muuten päivittynyt ajan saatossa myös ja on nykyään tuoreemmalla Source moottorin versiolla. Tätä myöten HL2 on hyvinkin graafisesti vielä näyttävä ja mikäli HL2 on kokematta niin lämmin suositus.
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 499
Dredge - The Pale Reach DLC (PC)
Lovecraftiaanisilla kauhuelementeillä maustettu kalastelupeli sai pienen lisärin, joka sijoittuu uudelle jäiselle alueelle. Periaatteessa lisää sitä samaa, kestoa 1-2 tuntia pääjuonelle ja vähän lisää jos kalastelee kaikki kalat ja tekee sivutehtävät. Minulle maistui vielä ja täytynee tsekata syksyllä julkaistava toinen lisärikin aikanaan.
Lovecraftiaanisilla kauhuelementeillä maustettu kalastelupeli sai pienen lisärin, joka sijoittuu uudelle jäiselle alueelle. Periaatteessa lisää sitä samaa, kestoa 1-2 tuntia pääjuonelle ja vähän lisää jos kalastelee kaikki kalat ja tekee sivutehtävät. Minulle maistui vielä ja täytynee tsekata syksyllä julkaistava toinen lisärikin aikanaan.
Itse myös pelasin tuon alkuvuodesta ensimmäistä kertaa. Silloin muinoin en muuta saanut aikaiseksi kuin polttaa tuon CD:lle. Ei riittänyt tehot kunnolla pelaamiseen. Tuo ykkönen oli tosiaan joskus ilmaiseksi jaossa ja sille kaveriksi hommasin Opposing Force ja Blue Shift jatko-osat ja nekin meni samassa putkessa. Edelleen ihan pelattavia, vaikka muutama kohta vähän ärsytti. Niin ja jos nykypeleistä valitetaan että ovat bugisia niin on ne nuokin. Monesti hissit oli sellaisia paikkoja että peli tilttasi. Ja youtubesta löytyi ikivanhoja klippejä joissa oli ratkaisuja noihin kohtiin, yleensä niistä selvisi hyppäämällä ilmaan juuri oikeassa kohdassa kun seuraava taso latautuu. Mutta sinänsä mielenkiintoista että samat bugit on edelleen jotka oli silloin vuosituhannen taitteessakin. Niin ja spawnaavat viholliset, se kuuluu tähän peliin että sen toki ymmärtää, mutta vähän tuntui epäreilulta meiningiltä jos olet pitkän käytävän keskellä ja vihut spawnaa yhtäaikaa sekä eteen että taakse. Vähän haastetta jos meinaa selvitä ilman osumia.
Mutta ei cut-scenejä (paitsi se yksi), eikä lataustaukoja tasojen välillä jos pientä nykähdystä ei lasketa. Edistyksellinen peli aikanaan.
Half Life 2 ja sille Episode One ja Two pitää myös pelata. Nekin on jo kirjastossa odottelemassa.
- Liittynyt
- 18.10.2016
- Viestejä
- 1 699
Final fantasy XIII (pc)
Onks tää edelleen niin huono kuin kaikki sanoo? Ei ole. Itseasiassa todella hyvä putkijuoksu. Jokseenkin jopa raikas tuulahdus menneisyydestä verrattuna kaikkiin ubisoft open worldeihin. Hahmot, niiden kehitys tarinaan, täyttä kultaa. Lightning
Onks tää edelleen niin huono kuin kaikki sanoo? Ei ole. Itseasiassa todella hyvä putkijuoksu. Jokseenkin jopa raikas tuulahdus menneisyydestä verrattuna kaikkiin ubisoft open worldeihin. Hahmot, niiden kehitys tarinaan, täyttä kultaa. Lightning
- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 6 250
Starcraft 2 Wings of Liberty (PC)
Tuli yhtäkkiä himo jotain reaalinaksua pelata ja tähän tuli tartuttua, ei edes himottanut muuta ku tää terran kampanja vaikka tämä jo kolmas läpipeluu siitä ja edellisestäkin vain neljä vuotta aikaa. Nyt kliksuttelin kaikki välivideot yms. pois ja pelasin vaan. Ihan kivahan tämä oli, vaikkakin ehkä viimisissä tehtävissä alko oleen vähän kiirehtimisen makua omalta osalta ja rushaili vaan sen suurempia miettimättä, ehkä korkeampi vaikeusaste olis muuttanut pelitapaa, mutta en jaksa ressata näitä pelejä kun ei enää oikeen klikkausvauhti ole ku jotain muutamaa per minuutti. Ehkä vähän nyt alko paistaa silmiin se, miten tämä kampanja on välillä vaan yhtä "tämä tehtävä ja tähän sopii tämä yksikkö" tyyppistä esittelyä, missä monessa tehtävässä se yksi uusi yksikkötyyppi loistaa, mutta muuten sillä yksiköllä ei sit hirveesti tule käyttöjä. Toki osa yksiköistä jäi silloinkin käyttämättä, en esim. tuota Vulturea käyttänyt kertaakaan, vähän kun en ykkösessäkään.
Muistikuvat on kahdelta pelikerralta että Zerg kampanjan laatu ei ole lähellekkään samaa(ja pääasiassa hydralisk ajaa joka tehtävässä asian) ja Protoss on jo vähän pitkästyttävä, joten en näihin lähtenyt ollenkaan. Ehkä periaatteessa vois vetää SC1 remasterista Terranit läpi, mutta eipä nyt ole aikaa peleille jotka "ehkä" kiinnostaa.
Seuraavaksi otetaan Tomb Raider(2013, Shadow of the ja Rise of the) työn alle.
Tuli yhtäkkiä himo jotain reaalinaksua pelata ja tähän tuli tartuttua, ei edes himottanut muuta ku tää terran kampanja vaikka tämä jo kolmas läpipeluu siitä ja edellisestäkin vain neljä vuotta aikaa. Nyt kliksuttelin kaikki välivideot yms. pois ja pelasin vaan. Ihan kivahan tämä oli, vaikkakin ehkä viimisissä tehtävissä alko oleen vähän kiirehtimisen makua omalta osalta ja rushaili vaan sen suurempia miettimättä, ehkä korkeampi vaikeusaste olis muuttanut pelitapaa, mutta en jaksa ressata näitä pelejä kun ei enää oikeen klikkausvauhti ole ku jotain muutamaa per minuutti. Ehkä vähän nyt alko paistaa silmiin se, miten tämä kampanja on välillä vaan yhtä "tämä tehtävä ja tähän sopii tämä yksikkö" tyyppistä esittelyä, missä monessa tehtävässä se yksi uusi yksikkötyyppi loistaa, mutta muuten sillä yksiköllä ei sit hirveesti tule käyttöjä. Toki osa yksiköistä jäi silloinkin käyttämättä, en esim. tuota Vulturea käyttänyt kertaakaan, vähän kun en ykkösessäkään.
Muistikuvat on kahdelta pelikerralta että Zerg kampanjan laatu ei ole lähellekkään samaa(ja pääasiassa hydralisk ajaa joka tehtävässä asian) ja Protoss on jo vähän pitkästyttävä, joten en näihin lähtenyt ollenkaan. Ehkä periaatteessa vois vetää SC1 remasterista Terranit läpi, mutta eipä nyt ole aikaa peleille jotka "ehkä" kiinnostaa.
Seuraavaksi otetaan Tomb Raider(2013, Shadow of the ja Rise of the) työn alle.
Ikuisuuden ollut steamissa. Pitää tsekata. Aika usein tuntuu, että putkijuoksu on synonyymi jotenkin huonolle. Toisinaan niitä on kyllä erittäin mukava pelata. Aina ei kaipaa miljoonaa suuntaa.
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 499
Trine 5: A Clockwork Conspiracy (PC)
Velho Amadeus, varas Zoya ja ritari Pontius seikkailevat taas. Jos on pelannut yhtä sarjan osaa niin tietää kyllä mikä tässä on meininki. Fysiikkapohjaisia pulmia siis ratkotaan hahmojen eri kykyjä hyväksi käyttäen. Tämä oli pitempi kuin edeltäjänsä, sellaiset 27,5 h meni kun co-oppina tämä vedettiin pikku hiljaa. Vähän kinkkisiä olivat kyllä välillä mutta tietynlaisella bruteforcella nekin sai läpi lopulta. Ihan ok, varsinkin co-oppina. Yksin näitä tuskin jaksaisin. Tosin onko oikeasti niin vaikeaa laittaa suomalaiseen peliin suomalaiset tekstit? Vaikka englantia hyvin ymmärränkin niin tää on vähän sellainen periaatteellinen juttu.
Velho Amadeus, varas Zoya ja ritari Pontius seikkailevat taas. Jos on pelannut yhtä sarjan osaa niin tietää kyllä mikä tässä on meininki. Fysiikkapohjaisia pulmia siis ratkotaan hahmojen eri kykyjä hyväksi käyttäen. Tämä oli pitempi kuin edeltäjänsä, sellaiset 27,5 h meni kun co-oppina tämä vedettiin pikku hiljaa. Vähän kinkkisiä olivat kyllä välillä mutta tietynlaisella bruteforcella nekin sai läpi lopulta. Ihan ok, varsinkin co-oppina. Yksin näitä tuskin jaksaisin. Tosin onko oikeasti niin vaikeaa laittaa suomalaiseen peliin suomalaiset tekstit? Vaikka englantia hyvin ymmärränkin niin tää on vähän sellainen periaatteellinen juttu.
- Liittynyt
- 30.03.2017
- Viestejä
- 1 249
Epicin ilmaispelit, osa 41.
Shadow Tactics: Blades of the Shogun: Aiko's Choice
Pelasin hiljattain Desperados 3:n uudelleen läpi. Ostin lisärit, korotin vaikeustason tappiin ja lähdin jahtaamaan saavutuksia. Uudella pelikerralla aloin arvostamaan tarinaa ja varsinkin pelin napakkaa dialogia entistä enemmän, ja jossain vaiheessa pelistä tykkääminen muuttui suorastaan rakkaudeksi. Kävin tapojeni vastaisesti jättämässä Steam-arvostelun ja opettelin soittamaan pelin tunnuskappaleen kitaralla. Desperados 3 on maailman paras länkkäripeli, se voittaa minun kirjoissani jopa Red Dead kakkosen.
Blades of the Shoguniin palaaminen oli Desperadosin jälkeen vähän shokki. Eikö tämän pitänyt olla sama peli eri teemalla? Mekaniikat ovatkin lähes täysin samat, mutta Blades on hiukan rumempi, alkeellisempi ja tylsempi. Reitinhaku ei osaa huomioida kiipeilykohtia, esimerkiksi tikkaat ovat ylittämätön este jos hahmon komentaa suoraan katolle. Ninjailupelissä tämä tarkoittaa että hahmoja saa koko ajan paimentaa mikrotasolla. Suurikontrastinen cel-sheidattu taidetyyli särkee silmiä. Hahmot eivät ole tarinallisesti kovin kiinnostavia ja tasapaino heittää: ansoja virittelevästä Yuki-tytöstä ei ole oikein mitään hyötyä, samurai-Mugen taas voi soolota helposti suurimman osan pelistä. Luettelemani viat ovat pieniä, mutta kun on nähnyt saman pelin paremmin tehtynä...
Aiko's Choice on itsenäinen lisäosa, mutta käytännössä vaatii pääpelinsä pelaamisen, muuten tarinasta ei tajua mitään. Emopeliin verrattuna kyseessä on vain lisää samaa, kooltaan kolme isoa kenttää ja muutama välipala. Peli on pätevää ja maistuvaa hiippailua, vaikka korostaakin lännenhattuisen sisarpelinsä paremmuutta.
F.I.S.T: Forged In Shadow Torch
Maailman siisteimmän pupun seikkailut dystooppisessa teräskaupungissa. Robottikoirien rautasaapas alistaa karvaisia kansalaisia, joten arpinen sotaveteraanikani Rayton joutuu pomppimaan tiensä vallan huipulle ja sitä vaihtamaan. Auttavana kätenä hänellä on matkassa itseään isompi teräsnyrkki. Beyond Good & Evil 2 ei valmistu ikinä, joten Pixar-eläinten vallankumous saa kelvata metroidvaniana.
N.Y.R.K.K.I: Naapuruston Yrmein Rusakko Kurmottaa Konekoiria Iltaisin
Taistelussa on rytinää ja räjähdyksiä, varsinkin erinäiset kombot ovat todella näyttäviä. Tuntuma on vain vähän veltto jostain epämääräisestä syystä. Joskus peli ei tunnu rekisteröivän ohjaimen painalluksia ja parry-mekaniikka on hirveä viritelmä, jonka käyttö onnistuu lähinnä vahingossa. Onneksi torjuminen ei ole pakollista missään kohtaa peliä ja väisteleminen on hauskempaakin. Välipomoja on paljon, mutta niissä kauaa kuono tuhise, koska ylitehokkaat kombot tekevät bosseistakin nopeasti selvää - en tosin tarkoita että matsit olisivat helppoja. Isompien vihollisjoukkojen kanssa auttaa uusista Doomeista pihistetty glory kill -systeemi.
Teknisesti F.I.S.T on hieman viimeistelemätön. Peli pätkii ja yskähtelee varsinkin pikamatkustuksen jälkeen ja sillä on vaikeuksia saada tekstuurit ladattua, ennen kuin pelaaja ehättää telmimään niiden sekaan. Komeiden välinäytösten vastapainona on mykkää dialogia ja töksähtelevää tarinankerrontaa. Peli kaatuikin muutaman kerran.
F.I.S.T on kuitenkin metroidvanioiden paremmasta päästä. Pelissä on rutkasti kiinnostavia alueita, salaisuuksia ja oikoteitä, ja liikkuminen tuntuu mehevältä ainakin muutaman päivityksen jälkeen. Erikoiskykyjä ja -liikkeitä on kymmenkunta ja kehitys on nopeaa, pystysuoria seiniäkin pääsee kiipeämään melko alussa. F.I.S.T:in selkein esikuva on Hollow Knight. Hyvin tehtyä metroidvaniaa on aina ilo pelata.
Freshly Frosted
Donitsitehtaan liukuhihnojen rakentelua. Tehdasteema on harhaanjohtava, sillä peli on oikeastaan vain viivanvetopuzzle, jossa pitää käydä laitteet läpi järjestyksessä. Kännykkäpelin makua, mutta vaikeustaso kasvaa yllättävän kovaksi.
Kehystarina on niin turha, että sen voi kytkeä asetuksista pois päältä, mutta kertojanääni on miellyttävä. Samoin musiikki. Freshly Frosted on jotenkin rauhoittava peli, ainakin siihen asti, että puzzlet saavat pelaajan repimään hiuksiaan.
Kenttiä on toista sataa ja peli kestää taatusti kauemmin kuin keskivertopelaajan kärsivällisyys. Jaksoin itse vähän puoliväliä pitemmälle. Kaipa tämän voisi pieninä annoksina kitkuttaa loppuun, mutta "aktiivipelinä" en kyllä aio sitä pitää.
Shadow Tactics: Blades of the Shogun: Aiko's Choice
Pelasin hiljattain Desperados 3:n uudelleen läpi. Ostin lisärit, korotin vaikeustason tappiin ja lähdin jahtaamaan saavutuksia. Uudella pelikerralla aloin arvostamaan tarinaa ja varsinkin pelin napakkaa dialogia entistä enemmän, ja jossain vaiheessa pelistä tykkääminen muuttui suorastaan rakkaudeksi. Kävin tapojeni vastaisesti jättämässä Steam-arvostelun ja opettelin soittamaan pelin tunnuskappaleen kitaralla. Desperados 3 on maailman paras länkkäripeli, se voittaa minun kirjoissani jopa Red Dead kakkosen.
Blades of the Shoguniin palaaminen oli Desperadosin jälkeen vähän shokki. Eikö tämän pitänyt olla sama peli eri teemalla? Mekaniikat ovatkin lähes täysin samat, mutta Blades on hiukan rumempi, alkeellisempi ja tylsempi. Reitinhaku ei osaa huomioida kiipeilykohtia, esimerkiksi tikkaat ovat ylittämätön este jos hahmon komentaa suoraan katolle. Ninjailupelissä tämä tarkoittaa että hahmoja saa koko ajan paimentaa mikrotasolla. Suurikontrastinen cel-sheidattu taidetyyli särkee silmiä. Hahmot eivät ole tarinallisesti kovin kiinnostavia ja tasapaino heittää: ansoja virittelevästä Yuki-tytöstä ei ole oikein mitään hyötyä, samurai-Mugen taas voi soolota helposti suurimman osan pelistä. Luettelemani viat ovat pieniä, mutta kun on nähnyt saman pelin paremmin tehtynä...
Aiko's Choice on itsenäinen lisäosa, mutta käytännössä vaatii pääpelinsä pelaamisen, muuten tarinasta ei tajua mitään. Emopeliin verrattuna kyseessä on vain lisää samaa, kooltaan kolme isoa kenttää ja muutama välipala. Peli on pätevää ja maistuvaa hiippailua, vaikka korostaakin lännenhattuisen sisarpelinsä paremmuutta.
F.I.S.T: Forged In Shadow Torch
Maailman siisteimmän pupun seikkailut dystooppisessa teräskaupungissa. Robottikoirien rautasaapas alistaa karvaisia kansalaisia, joten arpinen sotaveteraanikani Rayton joutuu pomppimaan tiensä vallan huipulle ja sitä vaihtamaan. Auttavana kätenä hänellä on matkassa itseään isompi teräsnyrkki. Beyond Good & Evil 2 ei valmistu ikinä, joten Pixar-eläinten vallankumous saa kelvata metroidvaniana.
N.Y.R.K.K.I: Naapuruston Yrmein Rusakko Kurmottaa Konekoiria Iltaisin
Taistelussa on rytinää ja räjähdyksiä, varsinkin erinäiset kombot ovat todella näyttäviä. Tuntuma on vain vähän veltto jostain epämääräisestä syystä. Joskus peli ei tunnu rekisteröivän ohjaimen painalluksia ja parry-mekaniikka on hirveä viritelmä, jonka käyttö onnistuu lähinnä vahingossa. Onneksi torjuminen ei ole pakollista missään kohtaa peliä ja väisteleminen on hauskempaakin. Välipomoja on paljon, mutta niissä kauaa kuono tuhise, koska ylitehokkaat kombot tekevät bosseistakin nopeasti selvää - en tosin tarkoita että matsit olisivat helppoja. Isompien vihollisjoukkojen kanssa auttaa uusista Doomeista pihistetty glory kill -systeemi.
Teknisesti F.I.S.T on hieman viimeistelemätön. Peli pätkii ja yskähtelee varsinkin pikamatkustuksen jälkeen ja sillä on vaikeuksia saada tekstuurit ladattua, ennen kuin pelaaja ehättää telmimään niiden sekaan. Komeiden välinäytösten vastapainona on mykkää dialogia ja töksähtelevää tarinankerrontaa. Peli kaatuikin muutaman kerran.
F.I.S.T on kuitenkin metroidvanioiden paremmasta päästä. Pelissä on rutkasti kiinnostavia alueita, salaisuuksia ja oikoteitä, ja liikkuminen tuntuu mehevältä ainakin muutaman päivityksen jälkeen. Erikoiskykyjä ja -liikkeitä on kymmenkunta ja kehitys on nopeaa, pystysuoria seiniäkin pääsee kiipeämään melko alussa. F.I.S.T:in selkein esikuva on Hollow Knight. Hyvin tehtyä metroidvaniaa on aina ilo pelata.
Freshly Frosted
Donitsitehtaan liukuhihnojen rakentelua. Tehdasteema on harhaanjohtava, sillä peli on oikeastaan vain viivanvetopuzzle, jossa pitää käydä laitteet läpi järjestyksessä. Kännykkäpelin makua, mutta vaikeustaso kasvaa yllättävän kovaksi.
Kehystarina on niin turha, että sen voi kytkeä asetuksista pois päältä, mutta kertojanääni on miellyttävä. Samoin musiikki. Freshly Frosted on jotenkin rauhoittava peli, ainakin siihen asti, että puzzlet saavat pelaajan repimään hiuksiaan.
Kenttiä on toista sataa ja peli kestää taatusti kauemmin kuin keskivertopelaajan kärsivällisyys. Jaksoin itse vähän puoliväliä pitemmälle. Kaipa tämän voisi pieninä annoksina kitkuttaa loppuun, mutta "aktiivipelinä" en kyllä aio sitä pitää.
Epicin ilmaispelit, osa 41.
Shadow Tactics: Blades of the Shogun: Aiko's Choice
Pelasin hiljattain Desperados 3:n uudelleen läpi. Ostin lisärit, korotin vaikeustason tappiin ja lähdin jahtaamaan saavutuksia. Uudella pelikerralla aloin arvostamaan tarinaa ja varsinkin pelin napakkaa dialogia entistä enemmän, ja jossain vaiheessa pelistä tykkääminen muuttui suorastaan rakkaudeksi. Kävin tapojeni vastaisesti jättämässä Steam-arvostelun ja opettelin soittamaan pelin tunnuskappaleen kitaralla. Desperados 3 on maailman paras länkkäripeli, se voittaa minun kirjoissani jopa Red Dead kakkosen.
Blades of the Shoguniin palaaminen oli Desperadosin jälkeen vähän shokki. Eikö tämän pitänyt olla sama peli eri teemalla? Mekaniikat ovatkin lähes täysin samat, mutta Blades on hiukan rumempi, alkeellisempi ja tylsempi. Reitinhaku ei osaa huomioida kiipeilykohtia, esimerkiksi tikkaat ovat ylittämätön este jos hahmon komentaa suoraan katolle. Ninjailupelissä tämä tarkoittaa että hahmoja saa koko ajan paimentaa mikrotasolla. Suurikontrastinen cel-sheidattu taidetyyli särkee silmiä. Hahmot eivät ole tarinallisesti kovin kiinnostavia ja tasapaino heittää: ansoja virittelevästä Yuki-tytöstä ei ole oikein mitään hyötyä, samurai-Mugen taas voi soolota helposti suurimman osan pelistä. Luettelemani viat ovat pieniä, mutta kun on nähnyt saman pelin paremmin tehtynä...
Aiko's Choice on itsenäinen lisäosa, mutta käytännössä vaatii pääpelinsä pelaamisen, muuten tarinasta ei tajua mitään. Emopeliin verrattuna kyseessä on vain lisää samaa, kooltaan kolme isoa kenttää ja muutama välipala. Peli on pätevää ja maistuvaa hiippailua, vaikka korostaakin lännenhattuisen sisarpelinsä paremmuutta.
F.I.S.T: Forged In Shadow Torch
Maailman siisteimmän pupun seikkailut dystooppisessa teräskaupungissa. Robottikoirien rautasaapas alistaa karvaisia kansalaisia, joten arpinen sotaveteraanikani Rayton joutuu pomppimaan tiensä vallan huipulle ja sitä vaihtamaan. Auttavana kätenä hänellä on matkassa itseään isompi teräsnyrkki. Beyond Good & Evil 2 ei valmistu ikinä, joten Pixar-eläinten vallankumous saa kelvata metroidvaniana.
N.Y.R.K.K.I: Naapuruston Yrmein Rusakko Kurmottaa Konekoiria Iltaisin
Taistelussa on rytinää ja räjähdyksiä, varsinkin erinäiset kombot ovat todella näyttäviä. Tuntuma on vain vähän veltto jostain epämääräisestä syystä. Joskus peli ei tunnu rekisteröivän ohjaimen painalluksia ja parry-mekaniikka on hirveä viritelmä, jonka käyttö onnistuu lähinnä vahingossa. Onneksi torjuminen ei ole pakollista missään kohtaa peliä ja väisteleminen on hauskempaakin. Välipomoja on paljon, mutta niissä kauaa kuono tuhise, koska ylitehokkaat kombot tekevät bosseistakin nopeasti selvää - en tosin tarkoita että matsit olisivat helppoja. Isompien vihollisjoukkojen kanssa auttaa uusista Doomeista pihistetty glory kill -systeemi.
Teknisesti F.I.S.T on hieman viimeistelemätön. Peli pätkii ja yskähtelee varsinkin pikamatkustuksen jälkeen ja sillä on vaikeuksia saada tekstuurit ladattua, ennen kuin pelaaja ehättää telmimään niiden sekaan. Komeiden välinäytösten vastapainona on mykkää dialogia ja töksähtelevää tarinankerrontaa. Peli kaatuikin muutaman kerran.
F.I.S.T on kuitenkin metroidvanioiden paremmasta päästä. Pelissä on rutkasti kiinnostavia alueita, salaisuuksia ja oikoteitä, ja liikkuminen tuntuu mehevältä ainakin muutaman päivityksen jälkeen. Erikoiskykyjä ja -liikkeitä on kymmenkunta ja kehitys on nopeaa, pystysuoria seiniäkin pääsee kiipeämään melko alussa. F.I.S.T:in selkein esikuva on Hollow Knight. Hyvin tehtyä metroidvaniaa on aina ilo pelata.
Freshly Frosted
Donitsitehtaan liukuhihnojen rakentelua. Tehdasteema on harhaanjohtava, sillä peli on oikeastaan vain viivanvetopuzzle, jossa pitää käydä laitteet läpi järjestyksessä. Kännykkäpelin makua, mutta vaikeustaso kasvaa yllättävän kovaksi.
Kehystarina on niin turha, että sen voi kytkeä asetuksista pois päältä, mutta kertojanääni on miellyttävä. Samoin musiikki. Freshly Frosted on jotenkin rauhoittava peli, ainakin siihen asti, että puzzlet saavat pelaajan repimään hiuksiaan.
Kenttiä on toista sataa ja peli kestää taatusti kauemmin kuin keskivertopelaajan kärsivällisyys. Jaksoin itse vähän puoliväliä pitemmälle. Kaipa tämän voisi pieninä annoksina kitkuttaa loppuun, mutta "aktiivipelinä" en kyllä aio sitä pitää.
Kiitoksia näistä, muistinkin, että Desperados 3 jäi aikanaan kesken (vinkki: älä osta aikaa vaativia taktiikkapelejä kun lapsi on vauvaiässä, lol), täytyy jatkaa se loppuun!
Taktiikkapelit ei ole edes suosikkigenre, mutta Desperados 3 maistuu oikein hyvin, tykkäsin myös alkuperäisestä. Peli tuli hankittuakin, kun näki, että oho Desperados sarja sai jatkoa vuonna 2020.
Erityisesti pidän siitä... en nyt muista miksi oli nimetty, mutta se mekaniikka missä voit ketjuttaa eri hahmojen toimia vähän niinkuin makroksi.
Ai vitsi kun saat useamman pahiksen teilattua tai jonkin usean toimen ketjun tehtyä nätisti...
muistelen, että kerran sain näin yhden erityisen hankalan pahiksen tainnutettua, pakettiin ja piiloon nopeasti laittamalla sopivia toimia peräkkäin ja muistaakseni myös tuo pakettiin laitto onnistui, koska se oli kontekstiriippuvainen ja koska vihu oli jo tainnutettu, niin Cooper pisti köydet.
Shogunia olen joskus harkinnut juuri siksi kun on sama tekijä, mutta hyvä tietää.
- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 6 250
Tomb Raider (2013) PC
Tarkotus ottaa nyt trilogiarun tästä sarjasta ja sit tuskin tarvii tähän palata, edelliset peluukerrat tälle vuodelta 2017 ja 2018 ja jotensakin tuntuu että tän taso vaan laskee ja laskee pelikerrasta toiseen. Rise of the TR tuli pelattua tuolloin -18 ja Shadow 2020, joten pelikerroista sen verran aikaa ja niiden välillä reilusti eroa ettei oikeen kokonaisuutta tästä kolmikosta ole jäänyt mieleen.
Tarkotus ottaa nyt trilogiarun tästä sarjasta ja sit tuskin tarvii tähän palata, edelliset peluukerrat tälle vuodelta 2017 ja 2018 ja jotensakin tuntuu että tän taso vaan laskee ja laskee pelikerrasta toiseen. Rise of the TR tuli pelattua tuolloin -18 ja Shadow 2020, joten pelikerroista sen verran aikaa ja niiden välillä reilusti eroa ettei oikeen kokonaisuutta tästä kolmikosta ole jäänyt mieleen.
Tämä nyt vaan korostuu. Itse pelillisesti tuntuu jopa vähän köykäseltä nuo ammuskelut, tutkimiset yms. ja kokonaisuutena varsin jähmeä. Haudat on tylsiä yhen jutun ihmeitä, vihut headshotattavissa pistoolilla ja kaikenkaikkiaan liikkuminen on niin rajattua ettei se ole mitenkään päin hauskaa. Ehkä tuo AC-sarjan vetäminen viime vuonna saa jotenki vertailemaan sen liikkumiseen. Mut joo kokonaisuudessa pelistä jää lähinnä mieleen, että tän pitäs sijoittua johonki avaruuteen tms. jossa kaikki koko ajan räjähtää kun happea on liikaa ja samalla painovoima heittää häränpyllyä. Sit hypättäis johonki vesiliukumäkeen ja QTE rumbaan. Ois jäänyt kesken, ellei olis nyt tarkotus tosiaan kaikki kolme pelata läpi ja vähän vertailla miten tämä pelisarja eteni ja kehittyi.
- Liittynyt
- 18.10.2016
- Viestejä
- 1 484
Itse vähän samaa mieltä tästä. Pelailin juuri n. puoli vuotta sitten ekan "uuden" TR:n uudestaan ja aika ei ole kyllä suosinut sitä. Vaikkakin toki myönnän että julkaisussa se oli kova peli ja hyvin uudelleensynnytti pelisarjan.
Ajatuksena oli tuon jälkeen pelata heti perään se toinen, joka alkaa sieltä jostain siperiasta tms. lumipaikasta mutta tähän ekaan pettyneenä en jaksanut.
- Liittynyt
- 27.03.2017
- Viestejä
- 3 296
Julkaisussa käytiin suht tuoreen tyttöystävän kanssa verkkokaupassa ostamassa jotain ja eukko osti tuon "uuden" Tomb Raiderin hyvillä mielin odottaen samaa 90-luvun kokemusta.
-"Näytössä vilkkuu A, miksi?"
-"Paina A niin siirtää sen puun rungon pois edestä."
-"Ahaaaa...."
-"Mistä hyppää?"
-"Ei tässä enää voi hyppiä..."
*5 minuuttia peliä*
"Siis, mitä järkeä näitä nappeja on painella!!!! Tämä ei ole yhtään kuin ne edelliset Tomb Raiderit! Se tekee vain jonku ennaltamäärätyn asian!!!!"
-"Ei niin! Näitä voi hädin tuskin edes sanoa peleiksi."
Jäi kesken tuo surkea Uncharted kopio ihan alkumetreille. En voi käsittää miten tuollaisia pelejä tehdään. Positiivista että ehkä fyysisen pelin arvo nousee kun niitä ei 10v ole juuri myyty.
- Liittynyt
- 19.10.2016
- Viestejä
- 212
Nyt on pelattu jotain ihan eri peliä kun kyllä uusissa Tomb raidereissa voi hyppiä.
- Liittynyt
- 19.10.2016
- Viestejä
- 4 573
Toi on viides kerta, kun tarina löytyy ketjusta*. Ilmeisesti peli on lopetettu jonkun alun tutoriaalin aikana.
E. * Korjaan, alueelta.
E. En voi itsekään sanoa, että viimeksi pelaama, mutta pelasin aikoinaan ensimmäisen osan läpi, minkä melkein voisin sanoa olevan suositus, vaikka ei se mikään mieleenpainuvin kokemus ollut.
Viimeksi muokattu:
Minä tykkäsin enempi ekasta eniten ja siitä vähenevästi. Varmaan paras automaattinen cover systeemi näissä tomb raider peleissä.
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 499
Immortals Fenyx Rising DLC:t (PC)
Backlogiani läpi käydessäni löysin nämä ja otin pelailuun.
A New God on käytännössä peruspelin Tartaros-luolastotrialeita enkä jaksanut sitä alkua pitemmälle, kuten vähän ennakkoon ajattelinkin.
Myths of the Eastern Realm on emopeli minikoossa uudella kartalla ja kiinalaisella mytologialla. Tosin aika kevyesti ja kun en sitä tunne yhtään toisin kuin kreikan mytologiaa, niin en osaa sanoa, paljonko on otettu vapauksia. Dialogi on edelleen ärsyttävää, mutta muuten tykkäsin tästä sen reilun kymmenen tunnin verran mitä kului kun koko kartan kolusin.
The Lost Gods -lisärissä taasen etsitään kadonneita Kreikan jumalia. Kuvakulma on vaan vedetty lintuperspektiiviin Diablon tyyliin eikä kameraa voi kallistaa, mikä saa aikaan klaustrofobisen fiiliksen. Lisäksi tallentaa ei saa ilman että kerää krääsää ympäristöstä ja kaikki muukin on sidottu tällaiseen keräiltävään kamaan. Viimeinen niitti oli (tässäkin) Tartaros-luolasto, johon tämä sit jäi reilun tunnin pelaamisen jälkeen.
Backlogiani läpi käydessäni löysin nämä ja otin pelailuun.
A New God on käytännössä peruspelin Tartaros-luolastotrialeita enkä jaksanut sitä alkua pitemmälle, kuten vähän ennakkoon ajattelinkin.
Myths of the Eastern Realm on emopeli minikoossa uudella kartalla ja kiinalaisella mytologialla. Tosin aika kevyesti ja kun en sitä tunne yhtään toisin kuin kreikan mytologiaa, niin en osaa sanoa, paljonko on otettu vapauksia. Dialogi on edelleen ärsyttävää, mutta muuten tykkäsin tästä sen reilun kymmenen tunnin verran mitä kului kun koko kartan kolusin.
The Lost Gods -lisärissä taasen etsitään kadonneita Kreikan jumalia. Kuvakulma on vaan vedetty lintuperspektiiviin Diablon tyyliin eikä kameraa voi kallistaa, mikä saa aikaan klaustrofobisen fiiliksen. Lisäksi tallentaa ei saa ilman että kerää krääsää ympäristöstä ja kaikki muukin on sidottu tällaiseen keräiltävään kamaan. Viimeinen niitti oli (tässäkin) Tartaros-luolasto, johon tämä sit jäi reilun tunnin pelaamisen jälkeen.
Viime sivun Fallout 2 mainintoihin liittyen tuli itse pelattua nyt vkl:nä loppuun Fallout: Sonora.
Kyseessä on veli venäläisten tekemä Fallout 2 modi uudella tarinalla, kartalla ja joillain uusilla ominaisuuksilla.
Tullut odotettua tuon enkkusubeja useampi vuosi ja nyt osui silmään, että on viimeinkin toimivat subit ja kyllähän ne toimi - ihan muutamaa kohtaa lukuun ottamatta jossa dialogin sijalla oli vain teksti Error, mutta nuo eivät haitanneet etenemistä.
Fallout 1/2 verrattuna ei osunut vastaan mitään hauskaa dialogia vaan vakava henkinen Fallout kokemus. Aseita on aika niukalti ja armoreita sitäkin niukemmin mutta tämä ei itseäni häirinnyt.
Jos on vastaavat modit kuten Fallout 1.5 ja Fallout Nevada jo pelattuna niin suosittelen tuota kyllä ehdottomasti kaikille fo1/fo2 tykkääville.
Pelaamista oli ehkä 20-30h verran näin nopeasti heitettynä kun teki paljon side questeja.
Kyseessä on veli venäläisten tekemä Fallout 2 modi uudella tarinalla, kartalla ja joillain uusilla ominaisuuksilla.
Tullut odotettua tuon enkkusubeja useampi vuosi ja nyt osui silmään, että on viimeinkin toimivat subit ja kyllähän ne toimi - ihan muutamaa kohtaa lukuun ottamatta jossa dialogin sijalla oli vain teksti Error, mutta nuo eivät haitanneet etenemistä.
Fallout 1/2 verrattuna ei osunut vastaan mitään hauskaa dialogia vaan vakava henkinen Fallout kokemus. Aseita on aika niukalti ja armoreita sitäkin niukemmin mutta tämä ei itseäni häirinnyt.
Jos on vastaavat modit kuten Fallout 1.5 ja Fallout Nevada jo pelattuna niin suosittelen tuota kyllä ehdottomasti kaikille fo1/fo2 tykkääville.
Pelaamista oli ehkä 20-30h verran näin nopeasti heitettynä kun teki paljon side questeja.
- Liittynyt
- 21.10.2016
- Viestejä
- 1 017
Hetki meni hakiessa uutta peliä, joka näin kesällä maistuisi. Ensin testissä oli Brütal Legend, mutta se oli niin kankea ja maailma niin tyhjä, että jätin kesken, vaikka sinänsä teema ja hahmot oli ihan hauskoja. Seuraavana testasin taas XCOM: Enemy Withiniä, mutta en jotenkin pääse siihen sisälle. Strategiapelit aina ajatuksena kiinnostaa, mutta aika nopeasti into lässähtää. Kaivelin Steamin kirjastoa ja kokeilin indie-kulmaa.
Hotline Miami (PC)
Jostain Humble Bundlesta aikanaan napattu ultraväkivaltainen indie-helmi oli pelaamatta. Olin tätä joskus 2017 kokeillut, mutta silloin jäi nopeasti kesken. Nyt osui ja upposi. Nopeatempoinen ja armoton, mutta ei silti liian vaikea. Kuolet yhdestä iskusta, joten jokainen kenttä pitää läpäistä ilman osumia. Aseita on monia erilaisia meleestä pyssyihin ja jokaisen levelin alussa puettava maski tuo pientä lisätwistiä pelimekanikkoihin. Todella viihdyttävää ja jollain tavalla rentoa, vaikka kainaloita rupesi välillä hikoiluttamaan. Musat ovat ihan mielettömät. Taustalla pyörii myös tarina, mutta pelattavuuden ja musiikin takia tätä kannattaa pelata. Läpäisyyn meni vähän alle 5 tuntia. Helppo 5/5.
Hotline Miami (PC)
Jostain Humble Bundlesta aikanaan napattu ultraväkivaltainen indie-helmi oli pelaamatta. Olin tätä joskus 2017 kokeillut, mutta silloin jäi nopeasti kesken. Nyt osui ja upposi. Nopeatempoinen ja armoton, mutta ei silti liian vaikea. Kuolet yhdestä iskusta, joten jokainen kenttä pitää läpäistä ilman osumia. Aseita on monia erilaisia meleestä pyssyihin ja jokaisen levelin alussa puettava maski tuo pientä lisätwistiä pelimekanikkoihin. Todella viihdyttävää ja jollain tavalla rentoa, vaikka kainaloita rupesi välillä hikoiluttamaan. Musat ovat ihan mielettömät. Taustalla pyörii myös tarina, mutta pelattavuuden ja musiikin takia tätä kannattaa pelata. Läpäisyyn meni vähän alle 5 tuntia. Helppo 5/5.
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 499
Deus Ex: Human Revolution - Director's Cut (PC)
DX:HR on klassikon onnistunut modernisointi.
Eletään vuotta 2027, eli noin 25 vuotta ennen alkuperäisen pelin tapahtumia. Detroit kukoistaa jälleen kiitos ihmisaugmentaatioteknologian ja paikallisen Sarif Industriesin tuore turvallisuuspäällikkö Adam Jensen joutuu heti tulikasteeseen, kun tuntematon ryhmä hyökkää rakennukseen ja surmaa keksiestä teknologisen läpimurron löytäneet tutkijat, joista yksi on Adamin exä. Juoni ja kässäri on ihan ok, vähän keskitasoa parempaa, muttei yllä alkuperäisen tasolle. Myös 2000-luvun taitteessa pinnalla olleet salaliitot eivät tähän oikein kunnolla taivu. Dialogikin on välillä vähän hassua kuten myös ääninäyttely ("You... Robot"). Yritystä kuitenkin on, joten siitä voinee antaa papukaijamerkin sentään.
Immersiosimulatioissa keskeistä on kuitenkin pelimaailma ja monta eri tapaa suorittaa annettu tehtävä. Mennäkö etuovesta aseet laulaen vai selustasta hiipien kolkaten viholiset tajuttomiksi? Vai kenties hakkeroimalla turvajärjestelmät vihollisten kimppuun? Ehkä väistellen kaikki viholliset ilmastointikanavissa hiipien? Tai paikallisille juttelemalla ja heitä avustamalla saa vihjeitä avuksi. Monta eri tapaa ja kaikki periaatteessa yhtä valideja, tosin pieniä eroja löytyy. Hakkerointi esimerkiksi kannattaa aina vaikka numerokoodi tai salasana löytyisi, koska tällöin saa paitsi kokemusta, myös mahdollisuuden saada lisäkokemusta sekä hakkeroinnissa tarvittavia työkaluja. Tämä oli vähän pöljää, onneksi se muistaakseni korjattiin jatko-osassa. Hakkerointi on muutenkin selkein parannus alkuperäiseen, tässä se on aktiivista toimintaa kun siinä katseltiin vain kun palkki eteni ruudulla. Muutenkaan tämä ei ole yhtä kankea esim. räiskinnän suhteen, tosin kun oletuspelityylini on hiipparihakkeri niin sen kummemmin en voi sitä kommentoida.
Nykyisin ainoa myynnissä oleva versio on tämä DC, joka pulttaa peruspeliin erottamattomasti kaksi lisäosaa. Toinen taisi olla Augmented Editionissa ja siinä on alkuperäisestä pelistä tuttu Tracer Tong nuorempana tehtävän kohteena. Toinen on erillisenä lisärinä julkaistu The Missing Link, joka sijoittuu pelin keskelle loppupuolelle. Jälkimmäinen oli varsin hyvää laatua ja jopa peruspeliä laadukkaampaa tavaraa, varsinkin kun delsut olivat aikanaan melkoista rahastusräpellystä. Siinä pystyi pääpomon myös tainnuttamaan, mikä ei emopelin pomomatseissa onnistunut. Se olikin alkuperäisen isoin aivopieru. DC:ssä on sentään muitakin vaihtoehtoja niihin kuin suora räiskintä, mutta kuolema on silti edelleen bossien ainoa kohtalo. Tätä yritettiin selitellä sillä, että pomomatsit ulkoistettiin, mutta se on huono selitys jo siksi, kun juoni pakotti lopputuloksen tiettyyn muottiin. Puuttuvan lenkin toinen huono puoli on se, että kun se alunperin oli erillinen niin Adamin augmentaatiot piti nollata. Tulee vähän mieleen pelien kulunut "jäät vangiksi ja menetät kaikki tavarasi"-klisee, mikä se käytännössä onkin. Lisäksi lisäri pistää pääjuonen pauseen useaksi tunniksi ja sen jälkeen paluu peruspeliin on vähän haikea, kun tasoeroa on. Kuitenkaan se ei enää häirinnyt niin paljon kuin aikoinaan. Olen kai kuin banaani, pehmenen vanhetessani. DC kuitenkin jostain syystä huononsi valaistusta peruspelistä, sen saa onneksi takaisin modilla. Lisäksi lopuppuolella on ilmeisesti joku bugi, että jos tietyt viholliset tappaa tai tainnuttaa ennen lopputaistelua niin peli hirttää kiinni... Käsittämätöntä tällainen, mutta kun se on tiedossa niin pystyy sentään varautumaan.
Kokonaisuutena kolmas Deus Ex on siis onnistunut modernisointi Invisible Warin kompuroinnin jälkeen. Tekijätiimi ei tainnut uskaltaa ottaa liikaa riskejä, kun pelin rakennekin on hyvin samanlainen kuin alkuperäisessä. Ollaan siis aluksi Jenkeissä, sieltä mennään Kiinan kautta Ranskaan... Tai Montrealiin, mutta käytännössä sama juttu
Myös alkuperäisiä musiikkeja kuuluu radiosta siellä täällä mikä herättää pienen fiiliksen, että haluaisi pelata taas alkuperäistä. No, ei tällä kertaa. Tätä näkee usein esim. GOG.comissa alessa muutamalla eurolla (kuten juuri nyt parhaillaan), niin hinnasta tämän hankkiminen tuskin jää kiinni.
e: Niin ja melkein unohdin, Michael McCannin musiikki on erinomaista.
DX:HR on klassikon onnistunut modernisointi.
Eletään vuotta 2027, eli noin 25 vuotta ennen alkuperäisen pelin tapahtumia. Detroit kukoistaa jälleen kiitos ihmisaugmentaatioteknologian ja paikallisen Sarif Industriesin tuore turvallisuuspäällikkö Adam Jensen joutuu heti tulikasteeseen, kun tuntematon ryhmä hyökkää rakennukseen ja surmaa keksiestä teknologisen läpimurron löytäneet tutkijat, joista yksi on Adamin exä. Juoni ja kässäri on ihan ok, vähän keskitasoa parempaa, muttei yllä alkuperäisen tasolle. Myös 2000-luvun taitteessa pinnalla olleet salaliitot eivät tähän oikein kunnolla taivu. Dialogikin on välillä vähän hassua kuten myös ääninäyttely ("You... Robot"). Yritystä kuitenkin on, joten siitä voinee antaa papukaijamerkin sentään.
Immersiosimulatioissa keskeistä on kuitenkin pelimaailma ja monta eri tapaa suorittaa annettu tehtävä. Mennäkö etuovesta aseet laulaen vai selustasta hiipien kolkaten viholiset tajuttomiksi? Vai kenties hakkeroimalla turvajärjestelmät vihollisten kimppuun? Ehkä väistellen kaikki viholliset ilmastointikanavissa hiipien? Tai paikallisille juttelemalla ja heitä avustamalla saa vihjeitä avuksi. Monta eri tapaa ja kaikki periaatteessa yhtä valideja, tosin pieniä eroja löytyy. Hakkerointi esimerkiksi kannattaa aina vaikka numerokoodi tai salasana löytyisi, koska tällöin saa paitsi kokemusta, myös mahdollisuuden saada lisäkokemusta sekä hakkeroinnissa tarvittavia työkaluja. Tämä oli vähän pöljää, onneksi se muistaakseni korjattiin jatko-osassa. Hakkerointi on muutenkin selkein parannus alkuperäiseen, tässä se on aktiivista toimintaa kun siinä katseltiin vain kun palkki eteni ruudulla. Muutenkaan tämä ei ole yhtä kankea esim. räiskinnän suhteen, tosin kun oletuspelityylini on hiipparihakkeri niin sen kummemmin en voi sitä kommentoida.
Nykyisin ainoa myynnissä oleva versio on tämä DC, joka pulttaa peruspeliin erottamattomasti kaksi lisäosaa. Toinen taisi olla Augmented Editionissa ja siinä on alkuperäisestä pelistä tuttu Tracer Tong nuorempana tehtävän kohteena. Toinen on erillisenä lisärinä julkaistu The Missing Link, joka sijoittuu pelin keskelle loppupuolelle. Jälkimmäinen oli varsin hyvää laatua ja jopa peruspeliä laadukkaampaa tavaraa, varsinkin kun delsut olivat aikanaan melkoista rahastusräpellystä. Siinä pystyi pääpomon myös tainnuttamaan, mikä ei emopelin pomomatseissa onnistunut. Se olikin alkuperäisen isoin aivopieru. DC:ssä on sentään muitakin vaihtoehtoja niihin kuin suora räiskintä, mutta kuolema on silti edelleen bossien ainoa kohtalo. Tätä yritettiin selitellä sillä, että pomomatsit ulkoistettiin, mutta se on huono selitys jo siksi, kun juoni pakotti lopputuloksen tiettyyn muottiin. Puuttuvan lenkin toinen huono puoli on se, että kun se alunperin oli erillinen niin Adamin augmentaatiot piti nollata. Tulee vähän mieleen pelien kulunut "jäät vangiksi ja menetät kaikki tavarasi"-klisee, mikä se käytännössä onkin. Lisäksi lisäri pistää pääjuonen pauseen useaksi tunniksi ja sen jälkeen paluu peruspeliin on vähän haikea, kun tasoeroa on. Kuitenkaan se ei enää häirinnyt niin paljon kuin aikoinaan. Olen kai kuin banaani, pehmenen vanhetessani. DC kuitenkin jostain syystä huononsi valaistusta peruspelistä, sen saa onneksi takaisin modilla. Lisäksi lopuppuolella on ilmeisesti joku bugi, että jos tietyt viholliset tappaa tai tainnuttaa ennen lopputaistelua niin peli hirttää kiinni... Käsittämätöntä tällainen, mutta kun se on tiedossa niin pystyy sentään varautumaan.
Kokonaisuutena kolmas Deus Ex on siis onnistunut modernisointi Invisible Warin kompuroinnin jälkeen. Tekijätiimi ei tainnut uskaltaa ottaa liikaa riskejä, kun pelin rakennekin on hyvin samanlainen kuin alkuperäisessä. Ollaan siis aluksi Jenkeissä, sieltä mennään Kiinan kautta Ranskaan... Tai Montrealiin, mutta käytännössä sama juttu
Myös alkuperäisiä musiikkeja kuuluu radiosta siellä täällä mikä herättää pienen fiiliksen, että haluaisi pelata taas alkuperäistä. No, ei tällä kertaa. Tätä näkee usein esim. GOG.comissa alessa muutamalla eurolla (kuten juuri nyt parhaillaan), niin hinnasta tämän hankkiminen tuskin jää kiinni.e: Niin ja melkein unohdin, Michael McCannin musiikki on erinomaista.
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 21.10.2016
- Viestejä
- 1 017
Pony Island (PC)
Ostin tämän outolinnun Steamin kesäalesta 2017, kun se oli mainittuna jossain "Hidden Gems" -listauksessa, ja nyt heti 7 vuotta myöhemmin sain aikaiseksi kokeilla. Peli on lyhyt, reilu parituntinen, ja se meni yhdeltä istumalta läpi. Pelissä pelaajan on tarkoitus "hakkeroida" itsensä ulos pelistä. Pelimekaniikat ovat yksinkertaisia, mutta jotkut puzzlet aiheuttavat kyllä päänvaivaa. En meinannut päästä ensimmäisestäkään eteenpäin, peli kun tuntui alkavan jo ennen kuin painoin "Start Game". Peli rikkoo neljättä seinää ja ottaa kontaktia pelaajaan. Loppuja on useita, mutta mulle riitti varsinaisen pelin läpäisy ja loput kattelin YouTubesta. Tosi hyvä. Tämähän on Inscryptionin tekijöiltä. Sen ostin juuri tänä kesänä. Toivottavasti en odota sen peluuta 7 vuotta. 5/5.
Ostin tämän outolinnun Steamin kesäalesta 2017, kun se oli mainittuna jossain "Hidden Gems" -listauksessa, ja nyt heti 7 vuotta myöhemmin sain aikaiseksi kokeilla. Peli on lyhyt, reilu parituntinen, ja se meni yhdeltä istumalta läpi. Pelissä pelaajan on tarkoitus "hakkeroida" itsensä ulos pelistä. Pelimekaniikat ovat yksinkertaisia, mutta jotkut puzzlet aiheuttavat kyllä päänvaivaa. En meinannut päästä ensimmäisestäkään eteenpäin, peli kun tuntui alkavan jo ennen kuin painoin "Start Game". Peli rikkoo neljättä seinää ja ottaa kontaktia pelaajaan. Loppuja on useita, mutta mulle riitti varsinaisen pelin läpäisy ja loput kattelin YouTubesta. Tosi hyvä. Tämähän on Inscryptionin tekijöiltä. Sen ostin juuri tänä kesänä. Toivottavasti en odota sen peluuta 7 vuotta. 5/5.
Viimeksi muokattu:
Deus Ex: Human Revolution - Director's Cut (PC)
DX:HR on klassikon onnistunut modernisointi.
Eletään vuotta 2027, eli noin 25 vuotta ennen alkuperäisen pelin tapahtumia. Detroit kukoistaa jälleen kiitos ihmisaugmentaatioteknologian ja paikallisen Sarif Industriesin tuore turvallisuuspäällikkö Adam Jensen joutuu heti tulikasteeseen, kun tuntematon ryhmä hyökkää rakennukseen ja surmaa keksiestä teknologisen läpimurron löytäneet tutkijat, joista yksi on Adamin exä. Juoni ja kässäri on ihan ok, vähän keskitasoa parempaa, muttei yllä alkuperäisen tasolle. Myös 2000-luvun taitteessa pinnalla olleet salaliitot eivät tähän oikein kunnolla taivu. Dialogikin on välillä vähän hassua kuten myös ääninäyttely ("You... Robot"). Yritystä kuitenkin on, joten siitä voinee antaa papukaijamerkin sentään.
Immersiosimulatioissa keskeistä on kuitenkin pelimaailma ja monta eri tapaa suorittaa annettu tehtävä. Mennäkö etuovesta aseet laulaen vai selustasta hiipien kolkaten viholiset tajuttomiksi? Vai kenties hakkeroimalla turvajärjestelmät vihollisten kimppuun? Ehkä väistellen kaikki viholliset ilmastointikanavissa hiipien? Tai paikallisille juttelemalla ja heitä avustamalla saa vihjeitä avuksi. Monta eri tapaa ja kaikki periaatteessa yhtä valideja, tosin pieniä eroja löytyy. Hakkerointi esimerkiksi kannattaa aina vaikka numerokoodi tai salasana löytyisi, koska tällöin saa paitsi kokemusta, myös mahdollisuuden saada lisäkokemusta sekä hakkeroinnissa tarvittavia työkaluja. Tämä oli vähän pöljää, onneksi se muistaakseni korjattiin jatko-osassa. Hakkerointi on muutenkin selkein parannus alkuperäiseen, tässä se on aktiivista toimintaa kun siinä katseltiin vain kun palkki eteni ruudulla. Muutenkaan tämä ei ole yhtä kankea esim. räiskinnän suhteen, tosin kun oletuspelityylini on hiipparihakkeri niin sen kummemmin en voi sitä kommentoida.
Nykyisin ainoa myynnissä oleva versio on tämä DC, joka pulttaa peruspeliin erottamattomasti kaksi lisäosaa. Toinen taisi olla Augmented Editionissa ja siinä on alkuperäisestä pelistä tuttu Tracer Tong nuorempana tehtävän kohteena. Toinen on erillisenä lisärinä julkaistu The Missing Link, joka sijoittuu pelin keskelle loppupuolelle. Jälkimmäinen oli varsin hyvää laatua ja jopa peruspeliä laadukkaampaa tavaraa, varsinkin kun delsut olivat aikanaan melkoista rahastusräpellystä. Siinä pystyi pääpomon myös tainnuttamaan, mikä ei emopelin pomomatseissa onnistunut. Se olikin alkuperäisen isoin aivopieru. DC:ssä on sentään muitakin vaihtoehtoja niihin kuin suora räiskintä, mutta kuolema on silti edelleen bossien ainoa kohtalo. Tätä yritettiin selitellä sillä, että pomomatsit ulkoistettiin, mutta se on huono selitys jo siksi, kun juoni pakotti lopputuloksen tiettyyn muottiin. Puuttuvan lenkin toinen huono puoli on se, että kun se alunperin oli erillinen niin Adamin augmentaatiot piti nollata. Tulee vähän mieleen pelien kulunut "jäät vangiksi ja menetät kaikki tavarasi"-klisee, mikä se käytännössä onkin. Lisäksi lisäri pistää pääjuonen pauseen useaksi tunniksi ja sen jälkeen paluu peruspeliin on vähän haikea, kun tasoeroa on. Kuitenkaan se ei enää häirinnyt niin paljon kuin aikoinaan. Olen kai kuin banaani, pehmenen vanhetessani. DC kuitenkin jostain syystä huononsi valaistusta peruspelistä, sen saa onneksi takaisin modilla. Lisäksi lopuppuolella on ilmeisesti joku bugi, että jos tietyt viholliset tappaa tai tainnuttaa ennen lopputaistelua niin peli hirttää kiinni... Käsittämätöntä tällainen, mutta kun se on tiedossa niin pystyy sentään varautumaan.
Kokonaisuutena kolmas Deus Ex on siis onnistunut modernisointi Invisible Warin kompuroinnin jälkeen. Tekijätiimi ei tainnut uskaltaa ottaa liikaa riskejä, kun pelin rakennekin on hyvin samanlainen kuin alkuperäisessä. Ollaan siis aluksi Jenkeissä, sieltä mennään Kiinan kautta Ranskaan... Tai Montrealiin, mutta käytännössä sama juttu
e: Niin ja melkein unohdin, Michael McCannin musiikki on erinomaista.
Aloitin HR uuden läpipeluun jokin aika sitten, jäi silloin kesken jostain syystä, mutta tämäpä inspiroi jatkamaan. Meinaan sitten pelata MD perään uusiksi kanssa.
Tällä kertaa en hinkkaa mitään täydellistä stealthia saati aina non-lethal metodeja, yritän ensin, mutta jos menee ketuiksi niin sitten pannaan aseet laulaen.
Muistan ekalta läpipeluukerralta (olisko vuodelta 2012) hetken kun tämä todella kolahti, Detroitissa oli se jokin slummialue, jossa oli kerrostaloasuntoja.
Lähes jokaiseen tai peräti jokaiseen olisi voinut murtautua oven hakkeroimalla. Tämä oli jotenkin todella vaikuttavaa, että voit ihan oikeasti suurin piirtein tehdä mitä vaan.
Joo varmaan todellisuudessa suurin osa olisi ollut tyhjiä tai vaan muutama copy-paste emaili koneelta luettavissa ja parit pickupit, mutta silti.
HR ja MD on itselle kaikkien aikojen suosikkeja kyllä.
- Liittynyt
- 21.10.2016
- Viestejä
- 1 017
Machinarium (PC)
Indie-pelit saa jatkoa. Tämän olen lisännyt Steamiin Humble Indie Bundle 2:n myötä jouluna 2011. Kyseessä on siis kevyt point & click -seikkailupeli. Peli on tosi tunnelmallinen ja maailma on käsinpiirrettynä edelleen tosi kaunis, mutta olen kyllä toivottoman huono näissä. Saan olla jatkuvasti katsomassa apua, kun logiikka ei jotenkin uppoa. Pelin hienous ja oivallukset jää näin vähiin, kun maltti ei riitä. Ehkä nämä kliksuttelupelit eivät vain sovi tämmöselle rauhattomalle milleniaalille, joka on kasvanut enemmän räiskintä- kuin seikkailupelien äärellä. Tunnelma oli onneksi hyvä. Pelille annan 4/5.
Indie-pelit saa jatkoa. Tämän olen lisännyt Steamiin Humble Indie Bundle 2:n myötä jouluna 2011. Kyseessä on siis kevyt point & click -seikkailupeli. Peli on tosi tunnelmallinen ja maailma on käsinpiirrettynä edelleen tosi kaunis, mutta olen kyllä toivottoman huono näissä. Saan olla jatkuvasti katsomassa apua, kun logiikka ei jotenkin uppoa. Pelin hienous ja oivallukset jää näin vähiin, kun maltti ei riitä. Ehkä nämä kliksuttelupelit eivät vain sovi tämmöselle rauhattomalle milleniaalille, joka on kasvanut enemmän räiskintä- kuin seikkailupelien äärellä. Tunnelma oli onneksi hyvä. Pelille annan 4/5.
- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 4 880
Hmm, jännä homma. Mun mielestä kun taas DC on selkeä huononnus vrt. alkuperänen, ihan yksinomaan sen takia et se pulttaa ton Missing Linkin pakolliseks osioks pääpelin keskelle. Ei sillä että se lisäri varsinaisesti huono on, mut ei se myöskään ihan pääpelin tasolle yltänyt oikeastaan mitenkään. Tai no, riippuu miten asiaa kattoo, ite pääpelissä on mun mielestä aika rajujakin laatuvaihteluita ja homma alkaa jo lipsumaan Detroitin ja Hengshan uudelleenvisiiteillä, ja viimeistään romuttuu sit lopun putkijuoksussa kun eka napostelet sen Missing Linkin josta onkin suora polku pääpelin maaliin.Nykyisin ainoa myynnissä oleva versio on tämä DC, joka pulttaa peruspeliin erottamattomasti kaksi lisäosaa. Toinen taisi olla Augmented Editionissa ja siinä on alkuperäisestä pelistä tuttu Tracer Tong nuorempana tehtävän kohteena. Toinen on erillisenä lisärinä julkaistu The Missing Link, joka sijoittuu pelin keskelle loppupuolelle. Jälkimmäinen oli varsin hyvää laatua ja jopa peruspeliä laadukkaampaa tavaraa, varsinkin kun delsut olivat aikanaan melkoista rahastusräpellystä. Siinä pystyi pääpomon myös tainnuttamaan, mikä ei emopelin pomomatseissa onnistunut. Se olikin alkuperäisen isoin aivopieru. DC:ssä on sentään muitakin vaihtoehtoja niihin kuin suora räiskintä, mutta kuolema on silti edelleen bossien ainoa kohtalo. Tätä yritettiin selitellä sillä, että pomomatsit ulkoistettiin, mutta se on huono selitys jo siksi, kun juoni pakotti lopputuloksen tiettyyn muottiin. Puuttuvan lenkin toinen huono puoli on se, että kun se alunperin oli erillinen niin Adamin augmentaatiot piti nollata. Tulee vähän mieleen pelien kulunut "jäät vangiksi ja menetät kaikki tavarasi"-klisee, mikä se käytännössä onkin. Lisäksi lisäri pistää pääjuonen pauseen useaksi tunniksi ja sen jälkeen paluu peruspeliin on vähän haikea, kun tasoeroa on. Kuitenkaan se ei enää häirinnyt niin paljon kuin aikoinaan. Olen kai kuin banaani, pehmenen vanhetessani. DC kuitenkin jostain syystä huononsi valaistusta peruspelistä, sen saa onneksi takaisin modilla. Lisäksi lopuppuolella on ilmeisesti joku bugi, että jos tietyt viholliset tappaa tai tainnuttaa ennen lopputaistelua niin peli hirttää kiinni... Käsittämätöntä tällainen, mutta kun se on tiedossa niin pystyy sentään varautumaan.
Kokonaisuutena kolmas Deus Ex on siis onnistunut modernisointi Invisible Warin kompuroinnin jälkeen. Tekijätiimi ei tainnut uskaltaa ottaa liikaa riskejä, kun pelin rakennekin on hyvin samanlainen kuin alkuperäisessä. Ollaan siis aluksi Jenkeissä, sieltä mennään Kiinan kautta Ranskaan... Tai Montrealiin, mutta käytännössä sama juttu
e: Niin ja melkein unohdin, Michael McCannin musiikki on erinomaista.
Ku vähän riippumatta siitä et miten asiaa kattoo niin Missing Link paskoo sen rytmityksen aivan täysin ja se ei juurikaan tunnu siltä et se oikeasti kuuluis siihen väliin. Mut siinä se on DC versiossa ja mitään vaihtoehtoja ei tarjoilla et haluatko pelata sen vai et. Koska sen aina joutuu pelaamaan.
Orkkisversiota ei enää saa, mutta omasta Steamin kirjastosta se onneks löytyy. Nykyään jos haluaa HR:ää laitella uusintarundille niin se on kyllä se OG versio jota käynnistelen, pelaan sit Missing Linkin perästä jos kiinnostaa tai huvittaa.
Uutiset
-
NVIDIA julkaisi uudet GeForce 591.59 -ajurit näytönohjaimilleen
23.12.2025 18:30
-
Samsung julkaisi maailman ensimmäisen 2 nanometrin mobiilijärjestelmäpiirin: Exynos 2600
22.12.2025 21:09
-
LIVE: io-techin hyväntekeväisyysstriimi 2025 joulukeräykseen klo 19:00
21.12.2025 12:44
-
Live: io-techin Tekniikkapodcast (51/2025)
19.12.2025 10:53
-
Myös Kingstonilla uskotaan muistipiirien hinnan ja saatavuuden pahentuvan entisestään ensi vuoden alussa
18.12.2025 21:44
