Omat far cryt alkoi tästä ja siten pitänyt ehkä jopa sarjan parhaana pelinä, niin ajattelin ottaa sellaisen retrospektiivisen erän, että oliko se oikeasti niin hyvä kun tuntui. Täytyy kyllä myöntää, että ei. On hyviäkin puolia, kuten perksysteemi ja musiikki on täyttä rautaa ja ehkä paras soundtracki koskaan. Kun radiosta alkaa soida Bachman-Turner Overdrive, niin kyllä siinä melkein tippa lirahtaa housuun. Mutta muuten tuntuu vaan vähän valjulta, tiet ja maisemat ihmeen autioita ja tehtävät ovat tyhmiä ja yksinkertaisia ja toistavat itseään. Ja tarinankerronta pakkokaappauksilla on vaan takapuolesta. Voi kun tämän ja kuutosen olisi saanut risteytettyä ottaen molemmista parhaat puolet.
Edit mikä unohtui. Niin ihmeen buginen nykyisellä kokoonpanolla 13500 ja 3060ti. Aikaisemmalla koneella ei ollut vastaavaa, että esim lähes joka kerta kun hyppää matalata kielekkeeltä ja ottaa laskuvarjolla vastaan, niin mennään pohjan läpi.
Lisää RTX-pelejä läpäisty. Pelin 2 aiempaa osaa tuli läpäistyä kesä-heinäkuussa 2021 ja pidin niistä paljon. Poikkeusta kaavaan ei tee sarjan viimeisinkään osa. Todella tunnelmallinen ja kaunis peli ydinkatastrofin jälkeisessä Venäjässä. Edellisosiin poiketen pelin kartat on pieniä avoimia maailmoja putkijuoksun sijaan. Tulee vähän sellainen fiilis, että tämä on tämmönen tarinavetoisempi STALKER. Eikä ihme, kun taitaa tekijäporukka olla vanhoja STALKER-devaajia.
Maailma on säteenseurannan kanssa mielettömän kaunis ja peli toimii hyvin. Samaan aikaan tarkemmin tutkailtuna tekstuurit ovat yllättävänkin nuhjuiset. Tarina on hauska, mutta vähän harmittaa päähahmon puhumattomuus. Maailmaa on kiva tutkia eikä se tunnu liian isolta. Parhaimmillaan Metron maailma toimii mielestäni talvimaisemissa. Aavikko- ja metsälevelit ovat huomattavasti normaalimpia ja tavallaan se Metron magia vähän katoaa. Myös craftaus ja aseiden modailu on toteutettu kevyen hallittavasti. Pelissä on myös piilotettu moraalimittari, eli hyvä tyyppi saa paremman lopun.
Peliä on tosi kiva pelata maailmaa samalla tutkien. Peruspeli on myös sopivan mittainen, vaikkakin sivuhahmot pölisevät ehkä vähän turhankin paljon. Hiippailusta palkitaan ja ensimmäisen parin tunnin jälkeen ainakaan normaalilla vaikeustasolla ei ollut pulaa resursseista.
DLC:t olivat erinomaiset. Ensimmäinen on lyhyt ja kivasti tehty aikajanajumppa, joka taustoittaa erästä pääpelin lopussa missattua juonikuviota. Toisen maailma on ehkä koko pelin paras, vaikkakaan sitä ei hyödynnetä ehkä ihan niin hyvin kuin olisin toivonut, sillä veneilyä on turhan paljon ja jotkut osat ovat aika suoraviivaisia. Miinusta myös aivan turhista pomotaisteluista. Pakko myöntää, että lopussa alkoi vähän ähkykin painamaan. Pelikellossa 24 tuntia, joka on tämmöselle aika intensiiviselle kokemukselle aika paljon.
Tunnelmaltaan ihan yksi kaikkien aikojen peleistä, joka herättää vaan lisää nälkää syksyn STALKER 2:ta ajatellen. Saa nähdä, palataanko joskus vielä Metronkin maailmaan. 5/5, tosi jees.
Zelda Tears of the Kingdom pelattu läpi lasten kanssa. Huikea peli ja varmaankin paras peli mitä olen koskaan pelannut. Eipä tule oikeastaan mitään negatiivista mieleen.
Gacha eli japanilainen lootbox on yksi vihamielisimmistä mikromaksumekaniikoista. Loottilootista putoilee pelissä käytettäviä hahmoja (yleensä söpöjä animetyttöjä), jotka kannustavat availemaan lisää laatikoita emotionaalisen manipuloinnin ja ihan vaan paljaan pinnan avulla. Mahdollisuudet hyvään voittoon ovat joitakin prosentteja ja mikromaksut yhtä riistohintaisia kuin mobiilipeleissä aina. Pelit ovat ilmaisia, mutta yrittävät viedä käyttäjän rahat viekkaudella ja vääryydellä.
Weebukaverini kuitenkin jankuttivat, että näistä peleistä löytyy ihan oikeaa sisältöä, hyviä tarinoita ja kiinnostavia pelimekaniikkoja. Otin siis projektiksi kokeilla muutamaa kehutuinta gachaa eri maista - Fate on japanilainen, Nikke korealainen ja Star Rail kiinalainen. Kokeilu on nyt jatkunut reilun vuoden ja jokaiseen kolmeen peliin on upotettu satoja tunteja. Rahaa en laittanut yhteenkään.
Fate: Grand Order
Aikapoliisien päämajassa räjähtää. Jonkin sortin aikaterroristit ovat sabotoineet historiaa muuttamalla sen kulkua kriittisissä kohdissa, ja poliisien päämajan pommittaminen viimeistelee juonen. Pelaaja ja pari muuta eloonjäänyttä koettavat siivota sotkun. He matkustavat ajassa taaksepäin historian käännekohtiin ja tapaavat merkkimiehiä, jotka ovat monissa tapauksissa muuttuneet tytöiksi. Kullakin aikakaudella edessä on kaoottinen seikkailu, jossa tapellaan vastapuolen velhoja ja hirviöitä vastaan. Luulitko tätä scifiksi?
Pelaaminen on simppeliä toimintakorttien lätkimistä - jos joku on pelannut Steamworld Questia, perusidea on sama. Kortteja voi kombottaa ja erikoistaidoilla tehdä temppuja. Homma ei räjäytä tajuntaa, mutta toimii ihan tarpeeksi hyvin.
Tarinassa ei ole kehumista. Taikuuden kyllästämä aikamatkailu ja sadat hahmot (pitäähän sitä gachaa myydä) tekevät kokonaisuudesta todella sekavan ja kaoottisen. Juoni ja hahmot ovat animemittapuullakin ala-arvoisia. Pelaajalle tarjotaan välillä “valintoja”, jotka eivät usein vaikuta edes seuraavaan repliikkiin. Vaihtoehdot A ja B johtavat lopputulokseen A.
Peliä ei kiinnosta vähääkään, mitä dialogissa valitsit. Miksi minun pitäisi kiinnostua sen tarinasta?
Päätarina on pelkästään huono, mutta kausitapahtumien (joulu, pääsiäinen jne.) juonikuviot tuhoavat aivosoluja. Jos pelaatte niitä, skipatkaa välinäytökset oman mielenterveytenne vuoksi.
Kampanjassa nousee lopulta grindimuuri vastaan. Viides tai kuudes trippi historiaan lyö vastaan todella epäreilun bossen, joka on monta kertaluokkaa siihenastisia vihollisia kovempi. Vaikeuspiikistä ei pääse yli millään muulla kuin pitkällä, tuskallisella grindaamisella. Se on hyvä paikka lopettaa peli. FGO:n tarina päättyy siihen että Gawain tappaa koko seurueen ja maailma on tuhoon tuomittu.
En suosittele peliä. Sen parhaatkin osa-alueet eli taistelu ja musiikki ovat keskinkertaisia. Fate: Grand Orderissa ei yksinkertaisesti ole mitään, minkä vuoksi sitä kannattaisi pelata.
Nikke: Goddess of Victory
Avaruudesta tai mistä lie tulleet robottivalloittajat, Rapturet, ovat tuhonneet lähes koko ihmiskunnan ja hallitsevat raunioitunutta Maapalloa. Ihmisten viimeinen turvapaikka, maanalainen kaupunki Arkki, kehittää ensimmäisen konehirviöitä vastaan toimivan puolustuskeinon. Kyberneettiset Nikke-sotilaat pystyvät mekaanisine ruumiineen käsittelemään tarpeeksi järeitä aseita, jotta taistelu Raptureita vastaan on mahdollista. Näillä eväillä lähdetään sitten valloittamaan maanpintaa takaisin.
Ensimmäisenä Nikessä pistää silmään sen seksuaalisuus. Kaikki niket ovat naisia ja perusteellisesti animoituja. Pelkässä hengitysanimaatiossa molemmat tissit heiluvat erikseen uhmaten fysiikan ja hyvän maun lakeja. Suurin osa waifuboteista lähtee tetsaamaan todellisessa härövarustuksessa.
Punahilkka on vahvin ja asiallisimmin pukeutunut soturini.
Mistään pornopelistä ei ole kuitenkaan kyse. Niken ikäraja on 12+ kuten muillakin näistä peleistä. On vaikuttavaa - ja todella koomista - miten paljon peli ottaa ikärajastaan irti ja kokeilee sen rajoja. Normipelaajan odotukset putoavat tässä vaiheessa pohjamutiin…
…ja sitten ne ylittyvät reilusti. Niken tarina onkin hyvä, kunhan hahmojen ulkoasusta pääsee yli. Pelin dystooppisella tulevaisuudella on tarjota yllättävän riipaisevia ja pysäyttäviä hetkiä, jotka vetävät vertoja “oikeille” tarinapeleille. Päätarina on kiinnostava, raadollinen scifiseikkailu. Kausitapahtumien ja sivutehtävien taso heittelee laidasta laitaan, välillä tiedossa on animeperseilyä ja välillä erittäin laadukasta tarinaa, joka ylittää pääjuonenkin tason. Dialogivalinnat vaikuttavat sentään vähän keskusteluiden kulkuun, mutta pelaajaa railroadataan tekemään ilmiselvän typeriä asioita.
Pelillisesti Nikke on suojaräiskintää. Ryhmän jäsenet kökkivät poteroissaan, ampuvat ja heittelevät erikoistaitoja. Sihtaamisen ja taitojen käytön voi joko tehdä itse tai laittaa automaatille, jolloin peli pelaa itseään. Bottaaminen kuulostaa typerältä, mutta peli toistaa itseään ja siinä on paljon grindaamista. Jokaista rähinää ei todellakaan jaksa sotia itse. Manuaaliohjauksen voi säästää hankalampiin tappeluihin.
Lopulta Nikkekin vaikeutuu niin että se vaatii kohtuuttoman määrän grindaamista. Eteen ei nouse oikeastaan seinää, vaan jyrkkä ylämäki. Seuraavan taistelun pääsee nippanappa läpi, sitten pitää grindata vähän, sitten rahkeet taas riittävät juuri ja juuri seuraavan askeleen ottamiseen. Sitten pelaaja kyllästyy.
Nikkeä voi jo varovasti suositella, sen parhaat tarinat ovat oikeasti kokemisen arvoisia. Sillä varauksella että tätä ei kehtaa pelata samassa huoneessa muiden ihmisten kanssa.
Honkai: Star Rail
Pelaaja herää futuristisella avaruusasemalla vailla muistikuvia. Asema on sekasorron vallassa, koska sinne hyökkää jonkinlainen avaruusolioiden armeija. Pölyn laskeuduttua vastaan tulee ryhmä ihmisiä, jotka matkustavat avaruusjunalla kuolleen jumalan jalanjäljissä. Pelaajalla ei ole muutakaan paikkaa jonne mennä, joten hän hyppää pyhiinvaeltajien matkaan. Reissua hankaloittavat sivilisaatioita tuhoavat Stellaron-artefaktit, jotka tuntuvat kylvävän kaaosta jokaisella planeetalla jolle juna sattuu pysähtymään. Yksi tällainen tuhoväline on pelaajan mahassa.
Seikkailulla ei ole päämäärää. Tavoitteena on vain tutkia avaruutta ja tutustua erilaisiin sivilisaatioihin ja kulttuureihin. Junan väki kutsuu itseään “tienraivaajiksi”, mutta käytännössä kyse on turistimatkasta. Loputon junareissu on selvä tekosyy tehdä peliin aina vain lisää kontsaa ja esitellä tekijöiden luomaa universumia, joka on kieltämättä upea. FGO:n tapaan Star Rail on olevinaan scifiä mutta osoittautuu käytännössä fantasiaksi. Hyvän maailmanrakennuksen ansiosta se ei kuitenkaan haittaa. Teknologia on vain niin kehittynyttä, ettei sitä enää erota taikuudesta.
Tarina lienee samaa tasoa kuin Nikessä, mutta niitä on vaikea vertailla, koska pelien tyylit eivät voisi olla kauempana toisistaan. Star Railin universumi on optimistinen utopia täynnä seikkailuja, ja koomisia hetkiä on paljon enemmän kuin traagisia. Dialogivalintaa on kymmenen kertaa enemmän kuin edellisissä peleissä yhteensä, ja peli jopa kunnioittaa tehtyjä valintoja! Tämähän on roolipeli! Star Rail, missä sinä olit kaiken sen ajan kun kidutin itseäni FGO:lla?
Pelaaminen on puoliavoimen maailman tutkimista, pulmanratkontaa ja JRPG-taistelua. Minä vihaan JRPG-taistelua. Olen jättänyt monta hyvääkin peliä kesken, esim. Persona 4:n, koska en voi sietää loputonta rivissä pönöttämistä ja valikoiden pläräämistä.
Star Rail on ainoa koskaan pelaamani peli, joka on onnistunut tekemään JRPG-taistelusta hauskaa.
Ystävyyden voima kukistaa sinut!
Taistelun aikana ei tarvitse avata yhden yhtä valikkoa. Hahmoilla on vain kolme temppua joista valita ja niille pikanäppäimet. Tärkeimmät päätökset (oikeat soturit, mahdolliset esineet) tehdään ennen taistelun alkua. Tämä kaikki tekee tappelusta todella nopeatempoista ja sulavaa. Tylsää tulee vain jos vastapuolen hiparipalkki on kilometrien pituinen - sitäkin kyllä tapahtuu, mutta harvemmin.
Star Railissa on valtava määrä sivukontenttia ja ylimääräistä puuhaa. Pelkästään eri pulmatyyppejä on kymmeniä ja isommat minipelit esittelevät kokonaisia pelimekaniikkoja, joilla ei välttämättä ole taistelun kanssa mitään tekemistä. Suurin osa niistä on laatuviihdettä.
Pelkäsin grindimuuria, mutta sitä ei ollut. Pääsin tällä kertaa koko tarinan läpi - tai “läpi”, koska viimeisen tehtävän jälkeen ruudulle lävähti “jatkuu ensi päivityksessä” -ilmoitus. Ei tämä tarina tule koskaan loppumaan, mutta olen mielelläni mukana niin kauan kuin kyyti kestää. Grindiä riittää kyllä sitä kaipaaville ja hahmojen kehittäminen käy lopulta todella hitaaksi ja kalliiksi, mutta tappiin nostetut hahmot on pakollisia vain valinnaisissa lisähaasteissa. Kaikki tarinatehtävät saa läpi grindaamatta.
Star Rail on aidosti hyvä peli, eikä pelkästään verrattuna muihin gachoihin. Myrkylliset mikromaksut jäävät pelin isoimmaksi varjopuoleksi, mutta niitäkään ei ole tuunattu optimaalisen ahneiksi, ja ilmaisessa pelissä pieni ruinaus on ymmärrettävää. Aion jatkaa Star Railin pelaamista ainakin niin kauan kuin se on maksamatta hauskaa.
Gacha eli japanilainen lootbox on yksi vihamielisimmistä mikromaksumekaniikoista. Loottilootista putoilee pelissä käytettäviä hahmoja (yleensä söpöjä animetyttöjä), jotka kannustavat availemaan lisää laatikoita emotionaalisen manipuloinnin ja ihan vaan paljaan pinnan avulla. Mahdollisuudet hyvään voittoon ovat joitakin prosentteja ja mikromaksut yhtä riistohintaisia kuin mobiilipeleissä aina. Pelit ovat ilmaisia, mutta yrittävät viedä käyttäjän rahat viekkaudella ja vääryydellä.
Weebukaverini kuitenkin jankuttivat, että näistä peleistä löytyy ihan oikeaa sisältöä, hyviä tarinoita ja kiinnostavia pelimekaniikkoja. Otin siis projektiksi kokeilla muutamaa kehutuinta gachaa eri maista - Fate on japanilainen, Nikke korealainen ja Star Rail kiinalainen. Kokeilu on nyt jatkunut reilun vuoden ja jokaiseen kolmeen peliin on upotettu satoja tunteja. Rahaa en laittanut yhteenkään.
Fate: Grand Order
Aikapoliisien päämajassa räjähtää. Jonkin sortin aikaterroristit ovat sabotoineet historiaa muuttamalla sen kulkua kriittisissä kohdissa, ja poliisien päämajan pommittaminen viimeistelee juonen. Pelaaja ja pari muuta eloonjäänyttä koettavat siivota sotkun. He matkustavat ajassa taaksepäin historian käännekohtiin ja tapaavat merkkimiehiä, jotka ovat monissa tapauksissa muuttuneet tytöiksi. Kullakin aikakaudella edessä on kaoottinen seikkailu, jossa tapellaan vastapuolen velhoja ja hirviöitä vastaan. Luulitko tätä scifiksi?
Pelaaminen on simppeliä toimintakorttien lätkimistä - jos joku on pelannut Steamworld Questia, perusidea on sama. Kortteja voi kombottaa ja erikoistaidoilla tehdä temppuja. Homma ei räjäytä tajuntaa, mutta toimii ihan tarpeeksi hyvin.
Tarinassa ei ole kehumista. Taikuuden kyllästämä aikamatkailu ja sadat hahmot (pitäähän sitä gachaa myydä) tekevät kokonaisuudesta todella sekavan ja kaoottisen. Juoni ja hahmot ovat animemittapuullakin ala-arvoisia. Pelaajalle tarjotaan välillä “valintoja”, jotka eivät usein vaikuta edes seuraavaan repliikkiin. Vaihtoehdot A ja B johtavat lopputulokseen A.
Peliä ei kiinnosta vähääkään, mitä dialogissa valitsit. Miksi minun pitäisi kiinnostua sen tarinasta?
Päätarina on pelkästään huono, mutta kausitapahtumien (joulu, pääsiäinen jne.) juonikuviot tuhoavat aivosoluja. Jos pelaatte niitä, skipatkaa välinäytökset oman mielenterveytenne vuoksi.
Kampanjassa nousee lopulta grindimuuri vastaan. Viides tai kuudes trippi historiaan lyö vastaan todella epäreilun bossen, joka on monta kertaluokkaa siihenastisia vihollisia kovempi. Vaikeuspiikistä ei pääse yli millään muulla kuin pitkällä, tuskallisella grindaamisella. Se on hyvä paikka lopettaa peli. FGO:n tarina päättyy siihen että Gawain tappaa koko seurueen ja maailma on tuhoon tuomittu.
En suosittele peliä. Sen parhaatkin osa-alueet eli taistelu ja musiikki ovat keskinkertaisia. Fate: Grand Orderissa ei yksinkertaisesti ole mitään, minkä vuoksi sitä kannattaisi pelata.
Nikke: Goddess of Victory
Avaruudesta tai mistä lie tulleet robottivalloittajat, Rapturet, ovat tuhonneet lähes koko ihmiskunnan ja hallitsevat raunioitunutta Maapalloa. Ihmisten viimeinen turvapaikka, maanalainen kaupunki Arkki, kehittää ensimmäisen konehirviöitä vastaan toimivan puolustuskeinon. Kyberneettiset Nikke-sotilaat pystyvät mekaanisine ruumiineen käsittelemään tarpeeksi järeitä aseita, jotta taistelu Raptureita vastaan on mahdollista. Näillä eväillä lähdetään sitten valloittamaan maanpintaa takaisin.
Ensimmäisenä Nikessä pistää silmään sen seksuaalisuus. Kaikki niket ovat naisia ja perusteellisesti animoituja. Pelkässä hengitysanimaatiossa molemmat tissit heiluvat erikseen uhmaten fysiikan ja hyvän maun lakeja. Suurin osa waifuboteista lähtee tetsaamaan todellisessa härövarustuksessa.
Punahilkka on vahvin ja asiallisimmin pukeutunut soturini.
Mistään pornopelistä ei ole kuitenkaan kyse. Niken ikäraja on 12+ kuten muillakin näistä peleistä. On vaikuttavaa - ja todella koomista - miten paljon peli ottaa ikärajastaan irti ja kokeilee sen rajoja. Normipelaajan odotukset putoavat tässä vaiheessa pohjamutiin…
…ja sitten ne ylittyvät reilusti. Niken tarina onkin hyvä, kunhan hahmojen ulkoasusta pääsee yli. Pelin dystooppisella tulevaisuudella on tarjota yllättävän riipaisevia ja pysäyttäviä hetkiä, jotka vetävät vertoja “oikeille” tarinapeleille. Päätarina on kiinnostava, raadollinen scifiseikkailu. Kausitapahtumien ja sivutehtävien taso heittelee laidasta laitaan, välillä tiedossa on animeperseilyä ja välillä erittäin laadukasta tarinaa, joka ylittää pääjuonenkin tason. Dialogivalinnat vaikuttavat sentään vähän keskusteluiden kulkuun, mutta pelaajaa railroadataan tekemään ilmiselvän typeriä asioita.
Pelillisesti Nikke on suojaräiskintää. Ryhmän jäsenet kökkivät poteroissaan, ampuvat ja heittelevät erikoistaitoja. Sihtaamisen ja taitojen käytön voi joko tehdä itse tai laittaa automaatille, jolloin peli pelaa itseään. Bottaaminen kuulostaa typerältä, mutta peli toistaa itseään ja siinä on paljon grindaamista. Jokaista rähinää ei todellakaan jaksa sotia itse. Manuaaliohjauksen voi säästää hankalampiin tappeluihin.
Lopulta Nikkekin vaikeutuu niin että se vaatii kohtuuttoman määrän grindaamista. Eteen ei nouse oikeastaan seinää, vaan jyrkkä ylämäki. Seuraavan taistelun pääsee nippanappa läpi, sitten pitää grindata vähän, sitten rahkeet taas riittävät juuri ja juuri seuraavan askeleen ottamiseen. Sitten pelaaja kyllästyy.
Nikkeä voi jo varovasti suositella, sen parhaat tarinat ovat oikeasti kokemisen arvoisia. Sillä varauksella että tätä ei kehtaa pelata samassa huoneessa muiden ihmisten kanssa.
Honkai: Star Rail
Pelaaja herää futuristisella avaruusasemalla vailla muistikuvia. Asema on sekasorron vallassa, koska sinne hyökkää jonkinlainen avaruusolioiden armeija. Pölyn laskeuduttua vastaan tulee ryhmä ihmisiä, jotka matkustavat avaruusjunalla kuolleen jumalan jalanjäljissä. Pelaajalla ei ole muutakaan paikkaa jonne mennä, joten hän hyppää pyhiinvaeltajien matkaan. Reissua hankaloittavat sivilisaatioita tuhoavat Stellaron-artefaktit, jotka tuntuvat kylvävän kaaosta jokaisella planeetalla jolle juna sattuu pysähtymään. Yksi tällainen tuhoväline on pelaajan mahassa.
Seikkailulla ei ole päämäärää. Tavoitteena on vain tutkia avaruutta ja tutustua erilaisiin sivilisaatioihin ja kulttuureihin. Junan väki kutsuu itseään “tienraivaajiksi”, mutta käytännössä kyse on turistimatkasta. Loputon junareissu on selvä tekosyy tehdä peliin aina vain lisää kontsaa ja esitellä tekijöiden luomaa universumia, joka on kieltämättä upea. FGO:n tapaan Star Rail on olevinaan scifiä mutta osoittautuu käytännössä fantasiaksi. Hyvän maailmanrakennuksen ansiosta se ei kuitenkaan haittaa. Teknologia on vain niin kehittynyttä, ettei sitä enää erota taikuudesta.
Tarina lienee samaa tasoa kuin Nikessä, mutta niitä on vaikea vertailla, koska pelien tyylit eivät voisi olla kauempana toisistaan. Star Railin universumi on optimistinen utopia täynnä seikkailuja, ja koomisia hetkiä on paljon enemmän kuin traagisia. Dialogivalintaa on kymmenen kertaa enemmän kuin edellisissä peleissä yhteensä, ja peli jopa kunnioittaa tehtyjä valintoja! Tämähän on roolipeli! Star Rail, missä sinä olit kaiken sen ajan kun kidutin itseäni FGO:lla?
Pelaaminen on puoliavoimen maailman tutkimista, pulmanratkontaa ja JRPG-taistelua. Minä vihaan JRPG-taistelua. Olen jättänyt monta hyvääkin peliä kesken, esim. Persona 4:n, koska en voi sietää loputonta rivissä pönöttämistä ja valikoiden pläräämistä.
Star Rail on ainoa koskaan pelaamani peli, joka on onnistunut tekemään JRPG-taistelusta hauskaa.
Taistelun aikana ei tarvitse avata yhden yhtä valikkoa. Hahmoilla on vain kolme temppua joista valita ja niille pikanäppäimet. Tärkeimmät päätökset (oikeat soturit, mahdolliset esineet) tehdään ennen taistelun alkua. Tämä kaikki tekee tappelusta todella nopeatempoista ja sulavaa. Tylsää tulee vain jos vastapuolen hiparipalkki on kilometrien pituinen - sitäkin kyllä tapahtuu, mutta harvemmin.
Star Railissa on valtava määrä sivukontenttia ja ylimääräistä puuhaa. Pelkästään eri pulmatyyppejä on kymmeniä ja isommat minipelit esittelevät kokonaisia pelimekaniikkoja, joilla ei välttämättä ole taistelun kanssa mitään tekemistä. Suurin osa niistä on laatuviihdettä.
Pelkäsin grindimuuria, mutta sitä ei ollut. Pääsin tällä kertaa koko tarinan läpi - tai “läpi”, koska viimeisen tehtävän jälkeen ruudulle lävähti “jatkuu ensi päivityksessä” -ilmoitus. Ei tämä tarina tule koskaan loppumaan, mutta olen mielelläni mukana niin kauan kuin kyyti kestää. Grindiä riittää kyllä sitä kaipaaville ja hahmojen kehittäminen käy lopulta todella hitaaksi ja kalliiksi, mutta tappiin nostetut hahmot on pakollisia vain valinnaisissa lisähaasteissa. Kaikki tarinatehtävät saa läpi grindaamatta.
Star Rail on aidosti hyvä peli, eikä pelkästään verrattuna muihin gachoihin. Myrkylliset mikromaksut jäävät pelin isoimmaksi varjopuoleksi, mutta niitäkään ei ole tuunattu optimaalisen ahneiksi, ja ilmaisessa pelissä pieni ruinaus on ymmärrettävää. Aion jatkaa Star Railin pelaamista ainakin niin kauan kuin se on maksamatta hauskaa.
Hyvät jutut arviot. Lisäksi erittäin hyvä muistutus itselle, että miksi ei noita aasian pelejä juuri ole tullut jaksaneeksi edes yrittää ff7 ja ensimmäistä metal gear solidia (molemmat ps1 ja erittäin hyviä pelejä) lukuunottamatta.
edit: heti pitää korjata että lisätään myös resident evilit ja muutamat sen pelisarjan remaket siihen päälle.
Tuleeko muillekin Youtubessa jatkuvalla syötöllä niitä mainoksia Hero Wars, Evony (vai mikä lienee) pelimainoksia? Tuntuu että yli puolet näkemistäni Youtube-mainoksista on noita häröpelejä, ja tätä on jatkunut varmaan toista vuotta.
Joskus päätin jotain noista kokeilla mutta kuten epäilin, ei se peli ollut lopulta yhtään sellainen kuin mainoksessa. Mainoksethan on yritetty tehdä koukuttaviksi, ikäänkuin pelissä pärjäämisessä olisi kyse vain siitä osaako vertailla onko oman hahmon voimaluku korkeampi kuin edessä olevan vihollisen (jos ei ole, älä hyökkää), ja osaako yksinkertaisia yhteenlaskuja yms. Menin sitten ansaan kun menin kokeilemaan kyseistä peliä, mutta jäi siihen kertaan; selaimen kautta sitä muistaakseni pystyi pelaamaan eli ei varsinaisesti tarvinnut asennella mitään malwarea tms.
Ehkä tuon kokeilun takia niitä edelleen tulee, vaikka IP-osoite on välissä varmasti vaihtunut ja kokeilin peliä toisessa koneessa firefox-selaimella jossa evästeet yms. puhdistetaan aina pois kun selaimen sulkee. Ehkä jotenkin kuitenkin edelleen haistavat minut sopivaksi uhriksi, ellei sitten niitä samoja mainoksia näy kaikille samalla intensiteetillä.
Tuleeko muillekin Youtubessa jatkuvalla syötöllä niitä mainoksia Hero Wars, Evony (vai mikä lienee) pelimainoksia? Tuntuu että yli puolet näkemistäni Youtube-mainoksista on noita häröpelejä, ja tätä on jatkunut varmaan toista vuotta.
uBlock Origin is not just an “ad blocker“, it's a wide-spectrum content blocker with CPU and memory efficiency as a primary feature. Developed by Raymond Hill.
ublockorigin.com
Autossa tulee käyttää turvavyötä, pyöräillessä kypärää, ja netissä adblokkeria.
Noniin, nyt on tämäkin mammutti viimein kaadettu toistamiseen. Edelleen roolipelien parhaimmistoa mutta näin vanhempana ja kyynisempänä ei enää pysty kaikkia ongelmia noin vaan ohittamaan.
Juonen keskiössä on Geraltin kasvattitytär Cirilla, jota jahtaa myös pelin nimen mukainen mystinen villijahti. Tarina etenee Valkeasta puutarhasta Velenin maaseudulle ja sieltä edelleen pohjoisen helmen, Novigradin kautta Skelligen saaristoon. Kolme viimeistä voi periaatteessa edetä missä järjestyksessä haluaa, mutta käytännössä vihollisten tasot on järjestelty siten, että kuolo korjaa äkkiä jos menee väärään paikkaan. Varsinkin jos pelaa vaikeimmalla Death March! -vaikeustasolla, jolla itsekin pelasin pelin läpi. Tosin ei se nyt ihan niin paha ole. Kuten netissä todettiin niin ensimmäiset seitsemän tasoa on haastavampaa ja saa tosissaan valita kohtaamiset tarkkaan mutta sitten alkaa olla Geraltilla terveyttä riittävästi, ettei heti kuole ja varusteetkin kohtuullista tasoa. Samalla oppii taistelumekaniikan, joka on edeltäjänsä tapaan tasoa lyö - väistä - lyö - lyö - väistä. Quen-suojataika oli myös kovassa käytössä. Lisäksi varsinkin alussa Geralt liikkuu todella oudon tuntuisesti. Siihen kyllä tottuu, mutta aina välillä se silti pistää silmään myöhemminkin. Loppupuolella en edes meinannut muistaa pelaavani vaikeimmalla, lopparikin meni toisella yrittämällä. Tosin eipä nämä Soulseja olekaan, vaikka vaikeus tuntuu hieman sieltä vaikutteita saaneenkin.
Graafisesti peli on todella upea, vaikka onkin kohta yhdeksän vuotta vanha. Velenin auringonlaskuja ei voi kuin ihailla. Hintana tälle on, että peli on edelleen myös raskas. Resoluutionani oli 1440p enkä voinut käyttää kuin high-asetuksia, ettei ruudunpäivitys olisi tippunut liikaa. Uuden next gen -päivityksen Ultra+ -asetukset sai unohtaa, onneksi sentään tekstuurit eivät ole kuin näyttömuistista riippuvaisia. En tiedä, tuliko next genin mukana lisäraskautta vai mistä johtuu.
Juoni alkaa vahvasti ja pysyy kiinnostavana siihen asti, kun pahikset alkavat tulla kuvioihin. Siinä missä Geralt ja kumppanit ovat erinomaisesti kirjoitettuja (josta osakiitos menee toki itse Sapkowskille), pääpahikset jäävät vähän latteiksi. Heihin keskitytään liian myöhään eikä silloinkaan tarpeeksi. Ensimmäisellä kerralla en tainnut kiinnittää tähän niin paljoa huomiota, toki silloin olin kahdeksan vuotta nuorempi. Hitto, että tuntee itsensä vanhaksi... Myöskin Skellige tuntui vähän lattealta paikalta Veleniin ja Novigradiin verrattuna. Sivutehtäviä tuntui olevan vähemmän ja saariston oma tehtäväketju oli luikauksella ohi. Vastineeksi saa sitten uiskennella salakuljettajien kätköjä kyllästymiseen asti. Ekalla kerralla taisin skipata ne suosista ja tällä kertaa OCD sai vallan. Tuntui vähän tutulta tarinalta, pelin alkuun panostettu ja sitten loppupäästä oiotaan mutkia. BTW Yenneferin ääninäyttelijä oli Dedra Andorista. Mind. Blown. Yennefer muutenkin taisi olla suosikkisivuhahmoni, erään kiivaahkon väittelyn lopputulos oli varsin hupaisa
Läpipeluuseen kului vajaat 140 tuntia, kun ekalla kerralla mulla meni noin sata. Toki tällä kertaa siis nuohosin Skelligen läpi ja etsin kaikki noiturivarusteet sekä pelasin Gwent-korttipeliä. Siihen en ekalla kerralla koskenut, pelasin kerran ja siihen jäi. Tällä kertaa ymmärsin miksi. Eka vastustaja jota vastaan silloin aikanaan pelasin oli alun palatsissa hengaava tyyppi, joka oli yllättävän kova vastus ja kun sellainen on ekana niin tuli "Pitäkää tunkkinne"-fiilis. Nyt aloitin tutoriaalialueen jampasta, joka olikin paljon helpompi. Korttipakka tuli kerättyä täyteen ja Passifloran turnauskin meni pienillä vinkeillä heittämällä, vaikka olin sen kohdalla henkisesti varautunut savescummaamiseen. Mulla oli toki muutama ekan lisärin korteistakin, niistä saattoi saada pientä apua. Sitten kun satunnaisesti saatavat kortit oli kerätty niin en enää jaksanut viskoa kortteja kauppiaitten ja seppien kanssa, vaikka se sinänsä ihan hauskaa olikin. Pelissä oli myös siellä täällä pikku bugeja kaikkien näiden vuosien jälkeenkin, esim. tehtäväketjun triggeri saattoi jäädä aktivoitumatta. Ne tosin pääsääntöisesti hoituivat lataamalla edellinen tallennus.
Summa summarum, peli on edelleen hyvä, varsinkin alkupuolella mutta taisi tekijöillä pelinteon realiteetit tulla hieman vastaan. Silti täytyy kumartaa heidän kunnianhimoaan, sillä myös tarinankeronta on tasolla, jolle ei monessa firmassa päästä puhumattakaan sen yli. Rockstar ja Yakuza 0:n tekijät tulevat lähinnä äkkiä mieleen. Jos pitää roolipeleistä eikä jostain syystä ole Witchereitä vielä kokenut niin nyt on syytä paikata aukko sivistyksessä. Ne ovat vieläpä nyt tarjouksessa GOG.comissa 4.4. asti, esimerkiksi tämän pelin Complete Edition, jossa mukana lisärit (jotka myös backlogissani muttei nyt heti perään jaksa) lähtee alle 13 €.
The Witcher 3: Wild Hunt (PC)
...
Ne ovat vieläpä nyt tarjouksessa GOG.comissa 4.4. asti, esimerkiksi tämän pelin Complete Edition, jossa mukana lisärit (jotka myös backlogissani muttei nyt heti perään jaksa) lähtee alle 13 €.
Jep, huomasin itsekin tuon tarjouksen eilen ja tuli latailtua. Pelasin tämän PS4:lla julkaisun aikaan läpi, tai oikeastaan Hearts of Stone DLC jäi kesken (sammakkoon). Sen koommin unohtui sitten koko juttu.
Kun on aikaa niin "napit kaakossa" PC:llä uudelleen
Tuleeko muillekin Youtubessa jatkuvalla syötöllä niitä mainoksia Hero Wars, Evony (vai mikä lienee) pelimainoksia? Tuntuu että yli puolet näkemistäni Youtube-mainoksista on noita häröpelejä, ja tätä on jatkunut varmaan toista vuotta.
Erinnäkösissä äpeissä tulee näitä ja työpaikan selaimissa. Käyn joskus huvikseen katselemassa mitä ihmiset kirjottaa arvosteluksi, melkeen aina "fake ad". Ilmeisesti ne feikit kuitenkin toimii kun tätä kuuklettelin. Yleensähän näissä on se valtava FAIL teksti kaverina ja joskus jotain sarjakuvariettautta.
uBlock Origin is not just an “ad blocker“, it's a wide-spectrum content blocker with CPU and memory efficiency as a primary feature. Developed by Raymond Hill.
ublockorigin.com
Autossa tulee käyttää turvavyötä, pyöräillessä kypärää, ja netissä adblokkeria.
Lähinnä hain sitä että näkevätkö muutkin juuri näitä samoja pelimainoksia, vai satunko minä yhtenä vain olemaan niiden huomion kohteena, jo varmaan parin vuoden ajan? Noista fake-pelimainoksista on toki useita variaatioita, joskus oli niitä mitkä mainostivat olevansa yksinkertaisia pulmapelejä missä piti keksiä missä järjestyksessä poistaa pinnejä jne.
Lähinnä hain sitä että näkevätkö muutkin juuri näitä samoja pelimainoksia, vai satunko minä yhtenä vain olemaan niiden huomion kohteena, jo varmaan parin vuoden ajan? Noista fake-pelimainoksista on toki useita variaatioita, joskus oli niitä mitkä mainostivat olevansa yksinkertaisia pulmapelejä missä piti keksiä missä järjestyksessä poistaa pinnejä jne.
Jos Google tietää sinun tykkäävän pelaamisesta niin se antaa pelimainoksia. Sitä ei kiinnosta millaisista peleistä pidät, pelit ylipäätään on riittävän kapea kategoria mainostajille. Mainokset on niiltä peleiltä jotka maksavat eniten, joten kyllä, samat herowarsit pyörii jokaisen pelaajan ruudulla. Pelit itsessään on lähes poikkeuksetta paskaa.
Varmaan noin, mutta en katso pääsääntöisesti pelivideoita Youtubesta tms., aika paljon kuitenkin.
Paljon enemmän seuraan esim. maailmanpolitiikan videoita (esim. Gazan tilannetta ja väittelyvideoita woke-ilmiöstä) tai hauskoja kissakoiravideoita ja huumoripläjäyksiä, mutta silti tulee lähinnä noita yksiä ja samoja paskapelimainoksia. Kai niitä sitten tuupataan niin paljon ilmoille...
Tämä pelisarja on mulla jäänyt kesken noin Black Flag:n julkaisun aikoihin. Nyt aloin saagan alusta asti ajatuksella että vihdoin pelaan niitä niin pitkälle kun olen niitä ostanut, tämän ensimmäisen olen pelannut läpi pari kertaa aiemmin, viimeksi n. kymmenen vuotta sitten.
Paljon olin unohtanut mutta melkein yhtä paljon muistin, tarina vetää mukanaan hienosti kunnes tehtävät alkaa toistaa itseään ja myös tarina alkaa tuntua väkisin venytetyltä.
Kontrollit (näppis ja hiiri) toimii hyvin kunnes alkaa edistyneempiä "aseita" ja kontrolleja aukeamaan jolloin (niin kuin muistin) kontrollit alkaa tahmaamaan pahasti viiveen ollessa pahimmillaan aivan järjetön, hatusta heittäen vähintään toista sekuntia, jolloin saapi ihan vapaasti klikkailla mitä haluaa mutta mitään ei tapahdu vaikka jopa framerate oli vakaa 9.0ms (rajoitettu 110FPS koska ainakin alkuvaiheessa korkeampi FPS kaatoi pelin) RTSS:n mukaan koko ajan.
Lisäksi peli tykkäsi kaatuilla usein. Aloin GoG:n versiolla, kokeilin Steamin:n versiota (sama tulos) mutta vasta luuhattuversio toimi moitteetta. Ehkä W11 + Ubersh.. Sori, Ubisoft ongelma?
Grafiikka on ajaltaan mutta silti paikoin mielestäni jopa näyttävää, eikä RTX 3080 juurikaan nostanut kelloja muuten kuin haukotellessaan
Ääninäyttely on välillä aika gringeä, välillä hyvää mutta lienee kohtuullista ottaa huomioon pelin ikä tässä.
On tässä silti edelleen ne elementit jotka mut tähän pelisarjaan koukutti aikanaan. Voidaan vaikka ottaa esimerkiksi katolta vihollisen niskaan hyppääminen, käyttäen tätä pehmusteena sekä itsellesi että terällesi
+ Silmiä hivelevä grafiikka
+ Todella hyvä grafiikka moottori
+ Ympäristö, on kun pelaisi oikealla jalkapallo areenalla TV:n välityksellä
+ Selostus on kuin oikeasta pelistä.
+ Tässä pelissä Playstation 5 grafiikkaa pyörittävän raudan laskentateho pääsee oikeisiin oikeuksiinsa.
+ Ohjain pääsee oikeisiin oikeuksiinsa
+ Silmiä hivelevä grafiikka
+ Todella hyvä grafiikka moottori
+ Ympäristö, on kun pelaisi oikealla jalkapallo areenalla TV:n välityksellä
+ Selostus on kuin oikeasta pelistä.
+ Tässä pelissä Playstation 5 grafiikkaa pyörittävän raudan laskentateho pääsee oikeisiin oikeuksiinsa.
+ Ohjain pääsee oikeisiin oikeuksiinsa
Ja sitten kokoelman viimeinen, jonka pelasin aikonaan Äkspöks 360:lla kuten kolmosenkin. Silloin kolmonen innosti ja tämä ei, tällä kertaa kävin toisinpäin ja tämä toimi paremmin. Mietin vähän mistä se mahtoi johtua ja päädyin siihen, että kiinnostukseni korreloi kenttiin piilotetujen terminaalien löytymisen suhteen. Nyt en löytänyt niitä kolmosesta yhtään kun tästä melkein kaikki. Terminaalit siis valottavat pelin maailmaa välivideoilla, eli ovat ns. loredumppeja. Itse pelin tarina on vähän kaksijakoinen, pahis on aika daa (vaikka tälle terminaalien kautta taustaa saatiinkin) mutta liian kauan käytössä olleen Cortana-tekoälyn hajoilu oli ihan mielenkiintoista. Ja miksi sitä Covenantia oli pakko tähän raahata mukaan, ihan turhia olivat. Itse präiskyttelykin on ihan jees, samoin kuin uudet aseet. Vähän harmi, että tästä eteenpäin kaikki ilmeisesti kustiin lahjakkaasti. Vitosta ei kokoelmaan laitettu eikä sitä ole PC:llä nähty, mikä kertonee studion itsensäkin luotosta siihen...
Olen katsonut viimepäivinä tämän pelaamista YouTubessa ja Twitchissä niin paljon, että olisi luullut tulevan mielenkiinto tukahdutettua.
Mutta eilen, lauantaina, innostuin ostamaan itsellekkin ja samantien pelasin noin 6 tuntia. Vielä piisaa intoa ja pelissä pelaamista, täytyy jatkaa kunhan kerkeän.
On mielenkiintoista suht yksinkirtaista hiiren naksuttelua, mutta jotenkin niin koukuttavaa.
Grafiikoiltaan toisaalta vähän kökköä, mutta ihan riittävä tämänkaltaiseen peliin. Värimaailmaltaan grafiikat ovat mukavan piristäviä, eikä mitään Gas Station Simulatorin kaltaista ankeutta.
Vaikka onkin early access, niin yhtään bugia ei ole tullut vastaan.
Kaikenlaisia päivityksiä on peliin lupailta, mutta tälläisenäänkin on ollut itselleni sijoitetun rahan väärti.
Kiitos tästä Ei helvetti kuinka yksinkertainen voi joskus vaan koukuttaa... Eilen ku luin tän viestin niin ostin ja illalla pelasin varmaan 3h muutaman oluen säestyksellä.
Mutta osaatko sanoa missä olis jotain tarkempaa dataa mitkä tuotteet on liian kalliita? Nythän se päivän päätteeksi vaan ilmottaa määrän kuinka monen mielestä tuote on kallis, enkä mie nyt ala mitään kirjaa kyllä ite pitämään tuotteiden hinnoista
Kiitos tästä Ei helvetti kuinka yksinkertainen voi joskus vaan koukuttaa... Eilen ku luin tän viestin niin ostin ja illalla pelasin varmaan 3h muutaman oluen säestyksellä.
Mutta osaatko sanoa missä olis jotain tarkempaa dataa mitkä tuotteet on liian kalliita? Nythän se päivän päätteeksi vaan ilmottaa määrän kuinka monen mielestä tuote on kallis, enkä mie nyt ala mitään kirjaa kyllä ite pitämään tuotteiden hinnoista
Noin 10-20c yli "market pricen" on ok hinta, harvoin valittavat.
Nyt on jokunen kymmenen tuntia pelaamista (tai ainakin pelin käynnissäoloa) takana ja vieläkin kiinnostaa pelata.
Noin 10-20c yli "market pricen" on ok hinta, harvoin valittavat.
Nyt on jokunen kymmenen tuntia pelaamista (tai ainakin pelin käynnissäoloa) takana ja vieläkin kiinnostaa pelata.
Jaa... Mie olen laittanu suoraan pari euroa tuon päälle Ehkä samasta syystä en olekaan k-kauppias
Hauska huomio muuten, en varmaan kertaakaan ole noiden pukumiesten nähny valittavan hinnoista, mutta aina ku tulee se neitokainen "tramp stampillä" valittaa kaikesta ja ostaa pullon vettä
E; eka bugi tuli vastaan:
Nämä oli kaupan ekat asiakkaat ja tuossa ne on nyt pyöriny kokoajan
Jaa... Mie olen laittanu suoraan pari euroa tuon päälle Ehkä samasta syystä en olekaan k-kauppias
Hauska huomio muuten, en varmaan kertaakaan ole noiden pukumiesten nähny valittavan hinnoista, mutta aina ku tulee se neitokainen "tramp stampillä" valittaa kaikesta ja ostaa pullon vettä
E; eka bugi tuli vastaan:
Nämä oli kaupan ekat asiakkaat ja tuossa ne on nyt pyöriny kokoajan
Just sun hinnoittelupolitiikan mukaan olet, kuin K-kauppias 29.3 tullut pienoinen päivitys peliin. Poisti levitoivat laatikot, nyt laatikot tukevasti lattialla.
Just sun hinnoittelupolitiikan mukaan olet, kuin K-kauppias 29.3 tullut pienoinen päivitys peliin. Poisti levitoivat laatikot, nyt laatikot tukevasti lattialla.
Tehdääs tälle ketju ettei mene tuo toinen ketju solmuun tästä pelistä :tup: Erään nimeltä mainitsemattoman ansiosta ostin tän pelin ja on kyllä koukuttava. Hauska kauppiaan simulaattori ja mukava "tappaa aikaa" tän parissa. Pari bugia tullu vastaan joista olikin kuvakaappaus tuolla Viimeksi...
Tekken 8, 300+ tuntia. Tykkäsin muuten kovasti, mutta jotenkin aivan käsittämätöntä, ettei kilpailullisen pelin ranked moodissa ole vuonna 2024 mitään automatisoitua järjestelmää esim. rage quittaajien varalle. Twitterissä uhotaan, kuinka exceliin kerätään nimiä ja bannia seuraa, mikäli lakihommat on ok, että bannit voidaan antaa. Ööh..
Tympii myös, että Tekken Shop jätettiin julkkarista pois parempien arvostelujen vuoksi jne.
Vähän kaksijakoset fiilikset. Olin tätä peliä odottanut kovasti, mutta alku oli vähän kankea. Liikkuminen tuntui esimerkiksi Assassin's Creedeihin tottuneena todella tönköltä ja pelaaminen tosi putkimaiselta, jota se tietysti onkin. Vaikka tässä jonkinlainen avoin maailma on, niin pelin kentät on varsin suoraviivaisia ja etenevät kaikki samalla kaavalla: puzzlea ja mätkintää. Kyllä se siitä sitten lopulta rupesi maistumaan, kun sai lisää skillejä ja uuden aseen. Pelin rope-elementit ovat maltilliset ja alun lämmittelyn jälkeen eivät liikaa kiusaa ajoittain vahvoja RPG-elementtejä vierauksuvaa pelaajaa.
Pelin vahvuus on ehdottomasti tarinassa, joka on selvästi keskiössä ja jota on kiva seurata. Pelin kuvaus on lähes elokuvamainen. Mielestäni kamera ei leikannut kertaakaan koko pelin aikana, vaan jatkoi aina sulavasti välivideoihin ja niistä takaisin pelattavaan osuuteen. Todella siistiä. Mielettömän kaunis, mutta toisaalta FOV on ihan liian lähellä. Flawless Widescreen -ohjelmalla sitä sai vähän parannettua. FPS oli koko pelin ajan yli 120, joka on maininnan arvoinen suoritus, kun liian usein näitä pelejä julkaistaan rikkinäisenä. Näyttiksenä RTX 4080, resona 3440x1440, kaikki asetukset tapissa.
Hahmot ovat hauskoja ja kahden mytologian sekottaminen on kivaa twistiä. Mietin vähän, että mahtaako tulla skandijumalista ähky, kun juuri upotti sen melkein 100 tuntia AC Valhallaan, mutta ei onneksi. Odotin Steamin Overwhelmingly Positive -arvostelusta helppoa 5/5-peliä, kun genre on juuri se joka itselleni uppoaa parhaiten, mutta pakko rokottaa yksi piste, kun pelattavuus oli omaan makuun vähän kankeaa. 4/5, jatko-osa tulee varmasti pelattua sen tullessa PC:lle.
Balatro
Ihan hauskoja pelejä nämä deckbuilderit. En tälle sentään 10/10 tai Overhelmingly Positivea antais mitä Steami väittää. Pohjimmiltaan peli on pokeria erilaisilla kertoimilla ja ties millä hauskoilla lisäjutuilla. [EDIT2: Ylläolevan rivin ja sen jälkeen kirjoitetun välillä on tunti tai pari tuntia väliä. Viesti tunnelma muuttui tyystin! lol]
En tiiä voiko tätä edes sanoa hyväksi peliksi, sillä tässä on kaksi isoa vikaa. Ensimmäinen on että että vaadittavat pisteet kasvavat eksponentiaalisesti. Se tarkoittaa että omaan pakkaan pitäisi saada kokoajan hyviä kortteja tai muita bonuksia. Yleensä se onnistuu kunhan peli kulkee edes jotenkin, ja tätä ei monestikaan välttämättä edes huomaa.
Sitten on se vakavampi vika, liiallinen satunnaisuus. Viimeiset 4 peliä ovat olleet nopeasti ohi erilaisia syistä... Viime pelissä ainoa mitä peli tarjosi oli keskittyä keräämään herttaa(bonusta jokaisesta pelatusta hertasta), ja peli alkoikin sujumaan, mutta sitten "pomotaistelussa" yhdestäkään hertasta ei saanut pisteitä. Ei mitään mahdollisuuksia voittaa.
En ymmärrä miten pelaajille näyttää menevän läpi epäreilu häviäminen? Tuntuuko sellaisen jälkeen pienikin onnistuminen hyvältä? Näen tämän surkean RNG:n läpi! Tämä on niinku FTL jossa voi heittää noppaa alussa ja sitten peli onkin läpi.
Pääsin muuten pelin läpi 5 tunnissa, kun satuin saamaan hyvän pelin. Ehkä peli nyt lyö jarrua ja tarjoaa epärealistisen huonon tuurin.
Kaikesta huolimatta nautinnollinen peli.
EDIT: No nyt ei anna elintärkeitä jokereita ollenkaan! Pari tuntia hävinny putkeen, riittää.
The first major update for Balatro, 1.0.1, is available for public testers on Steam, and will debut publicly within the coming weeks. The update brings changes
www.ign.com
Tuo pelihän ei ole vielä varsinaisesti läpi, jos kerran voittaa. Jokaisen voiton jälkeen saa lisähaasteen uudella aloituspakalla tai korkeammalla panoksella. Päivitys korjaa juuri näitä korkeimpia panoksia, jotka alunperin olivat turhauttavan epäreilua tahkoamista. Pientä viilausta myös moniin jokereihin.
Satunnaisuus mielestäni kuuluu korttipeleihin. Huonolla kädellä ei voi voittaa, mutta erinomaisella kädellä voitonhuuma on sitäkin suurempi.
The first major update for Balatro, 1.0.1, is available for public testers on Steam, and will debut publicly within the coming weeks. The update brings changes
www.ign.com
Tuo pelihän ei ole vielä varsinaisesti läpi, jos kerran voittaa. Jokaisen voiton jälkeen saa lisähaasteen uudella aloituspakalla tai korkeammalla panoksella. Päivitys korjaa juuri näitä korkeimpia panoksia, jotka alunperin olivat turhauttavan epäreilua tahkoamista. Pientä viilausta myös moniin jokereihin.
Satunnaisuus mielestäni kuuluu korttipeleihin. Huonolla kädellä ei voi voittaa, mutta erinomaisella kädellä voitonhuuma on sitäkin suurempi.
Juu, tuon viestin kirjoituksen aikaan oli jokin käsittämätön huonon RNG:n päivä... Eilen pelasin taas monta tuntia ja aloitin aina heti uuden kun edellinen epäonnistui tai meni läpi, eli peli on ihan toimiva kun sille päälle sattuu.
Tuli joskus aikoja sitten jostain alennuskorista hankittua, enkä koskaan edes aloittanut, mutta nyt sitten. Onhan aika tuskainen tapaus, jos vielä pitäisi kymmeniä tunteja jaksaa. Samaa ubisoftia heti alusta alkaen, joka niin nähty. Juostaan edestakaisin tehtävämerkkien perässä, eikä oikein tiedä edes miksi. Ja voi miksi on pitänyt kaikki ääninäyttely tehdä siten että ärrää sorretaan. Aivan kamalan kuuloista. Ja miksi ensimmäiset varusteet auringonpaisteisessa kreikassa on joku talviturkki? Ehkä tätä pelaa tunnin silloin ja toisen tällöin, mutta ei kyllä paljon enempää. Jos vuoteen 2028 mennessä saisi loppuun. Siinä tavoitetta.
Gacha eli japanilainen lootbox on yksi vihamielisimmistä mikromaksumekaniikoista. Loottilootista putoilee pelissä käytettäviä hahmoja (yleensä söpöjä animetyttöjä), jotka kannustavat availemaan lisää laatikoita emotionaalisen manipuloinnin ja ihan vaan paljaan pinnan avulla. Mahdollisuudet hyvään voittoon ovat joitakin prosentteja ja mikromaksut yhtä riistohintaisia kuin mobiilipeleissä aina. Pelit ovat ilmaisia, mutta yrittävät viedä käyttäjän rahat viekkaudella ja vääryydellä...
Hyvää settiä! Muistuttaa minua erinomaisesti miksi inhoan ja vihaan ihan v*tusti lähes kaikkea aasiasta tulevia pelejä. Oli sitten FF, Personat, DBZ pelit, jne. on näissä aina itselleni täysin luotaantyötävä graafinen ulkoasu ja immersio omalla kohdalla on täysin pakkasen puolella. Tuntuu että länsi RPG peleissä parhaimillaan "elät" siellä maailmassa tehden melko aidon oloisia asioita ja nautit olostasi... näissä peleissä taas tuntuu että se kartta on joku paskan näköinen miljöö missä on joki, pieni kylä missä seisoo staattisesti pari vendoria ja muutama NPC kävelee sekä jotain random peltoja. Unohtamatta että samaan karttaan on ahdettu metrin välein (jopa kylän viereen tai jopa tyyliin pellolle) jotain isoja vihollisen hahmoja joiden lähelle menet, lyöt tyyliin kerran miekalla ja taistelu menee johonkin paskan näköiseen vuoropohja moodiin eri karttaan. Mitään immersiota ei ole, vaan joku kivalta kuulostava kalastusaktiviteettikin on tyyliin pahimmillaan X painikkeen painamista joen vieressä niin inventarioon ilmestyy joku helvetin river salmon, vs. länkkäripelit niinkuin vaikka RDR2 jossa kyseinen aktiviteetti on oikeasti rentouttavaa, aidon oloista ja suhteellisen mukavaa ajanvietettä. Eikä unohdeta sitä kanssakäymistä näissä joissa Äxää rämpyttäen käyt jotain Pokemon Silver tason teksiruutua läpi ja saat questin tai et.
Noh päätetääs tämä asian ohi menevä ränttäys ennenkuin joku pahoittaa mielensä (minä pahoitin kun päätin tälläisen avautumisen kirjoittaa).
Tätä eteläkorealaista Souls-likea on pidetty genrensä parhaimpana sekä vaikeimpanana ja kyllähän se osuva kuvaus on.
Klassisen sadun Pinokkio-nukke herää Krat-kaupungin junalaiturilta. Orjatyövoimana toimivat nuket ovat saaneet raivokohtauksen ja pistäneet kaupungin ja asukkaat päreiksi. Pitää siis löytää Geppetto-isä ja selvittää, mitä hittoa oikein on tapahtunut. Idea on sen verran nerokas, etten ymmärrä, miksei tätä ole keksitty aiemmin. (Tai ehkä juuri siksi, koska se vaatisi kekseliäisyyttä pelintekijöiltä...) Vanhat sadut kun ovat vapaassa käytössä niin ei tule tekijänoikeuskiistojakaan. Varsinaista juonta pelissä ei genren tyyliin ole, etetään paikasta toiseen ja selvitetään, mitä on tapahtunut.
Graafisesti peli tuo kovasti mieleen Bloodbornen, varsinkin alussa. Peli on suht. kevyt, pyöri koneellani maksimiasetuksilla telkkarin kautta oikealla 4K:lla sellaiset 70 FPS, vain yhdessä kohdassa muistan olleen isomman pudotuksen. Äänimaailma oli ihan jees, joskin musiikki oli aika mitäänsanomatonta ja jäi mieleen lähinnä runsaasti toistettuna. Mistä päästäänkin aasinsillan kautta bosseihin.
Peliä on siis pidetty vaikeana ja voin allekirjoittaa sen täysin. Alkupuoliskolla vaikeustaso oli minulle about täydellinen, bossit kaatuivat säädyllisessä ajassa mutteivät olleet läpihuutojuttuja. Puolivälistä sitten alkoi haaste ja muutamaa sai hakata monta tuntia ennen kuin osasin riittävästi & tuuri kävi ja bossi kaatui. Pahin oli loppupuolella sillalla ollut vastus, johon taisi mennä yli 7 h. Apureita en käyttänyt näin ekalla kierroksella. Isompaa turhautumista ei kuitenkaan tullut kuten Elden Ringin tapauksessa, yksi bossimatsi tosin nosti kummasti verenpainetta (peliä pelanneet arvanevat, mikä se oli). Sekin lopulta kaatui kun jaksoi tyynesti yrittää uudelleen ja uudelleen. Jos hermostuu niin alkaa rämpytys ja se ei toimi, jos haluaa jatkuvasti hakata niin pitää löytää siihenkin oikea rytmi. Pelintekijät ovat muutenkin kuunnelleet "Soulsit ovat rytmipelejä"-meemiä, sillä tämä on todellakin sitä. Pelimekaniikan koukku on oikeaan ajoitukseen perustuva torjunta, jolloin P ei ota damagea ja jopa hiukan parantaa jos on ottanut osumaa kuten Bloodbornessa. Parannusta saa myös hyökätessään ja torjuttuaan osittain osumien jälkeen, mutta vihollista ei pidä päästää osumaan puhtaasti. On siis parempi torjua liian aikaisin kuin liian myöhään. Kun saa tarpeeksi torjuttua ja lyötyä viholliset menevät horjuvaan tilaan, jolloin osunut ladattu hyökkäys saa ne seisahduksiin ja pääsee antamaan vaparisarjan. Bosseissa sain parhaimmillani pari tällaista vaparia, hyvät torjujat saanevat enemmän. Itse olen aina ollut huono parryissä mutta tässä onnistuin lopulta kohtuullisesti, pääsinhän pelin läpi. Siltikin ajoitus tuntui tiukemmalta kuin Sekirossa, joka on pelimekaniikaltaan hyvin lähellä tätä.
Jotkut tykkäävät pelata nämä Soulsit täysin pimennossa, itse kurkin vain oleellisimmat eli mitkä kerättävät tavarat jäävät "lukkojen taakse" sekä minimaalisesti mitä eri loppuihin vaaditaan. Kaikkea ei ekalla kierroksella ole edes mahdollista saada, sillä osa on jemmattu NG+ taakse. Sitä voisi vielä koittaa, tällä kerralla kyllä apurit käyttöön heti kun näyttää pahalta. Muutenkin jatkossa täytyy miettiä, alanko ottamaan apuja vaan käyttöön. Vaikka tämä ei siis varsinaisesti vituttanutkaan kun monta tuntia yritin tiettyjä bosseja, niin kyllä siinä vähän mietti, että olisin voinut pelata tämän jo lävitse ja jatkaa seuraavaan peliin. Ja kun ei vaikean bossin voittaminenkaan enää tunnu kovinkaan erikoiselta niin ehkä vaan parempi optimoida ajankäyttö. Tämä jääköön siis (ainakin näillä tiedoilla) omaksi pelaamisen saavutuksekseni, kun pääsin sen ilman apuja läpi.
Tämä on myös Xbox Gamepassissa jos haluaa kokeilla halvalla. Denuvokin poistettiin helmikuussa pätsillä, joskaan minulla ei sen kanssa ole koskaan ollut kuin korkeintaan periaatteellisia ongelmia.
Lievästi XCOMista ja vahvasti D&D:stä inspiroitunut vuoropohjainen luolaryynäys. Hahmoja on kerrallaan käytössä enemmän kuin tämmöisissä peleissä yleensä, jopa kahdeksan. Taistelusysteemi on periaatteessa monimutkainen ja täynnä numeroitten laskentaa ja nopanheittoa, mutta yksittäinen hahmo ei osaa kovin montaa temppua, joten päätöksenteko on helpompaa kuin stattiruutujen ja koplan koon perusteella luulisi.
Kontrollit ja käyttöliittymä ovat vähän kömpelöitä ja vapaa liikkuminen tuntuu kankeammalta kuin pitäisi. Nopat ovat armottomat ja vaikkapa 70% osumistodennäköisyyttä kannattaa ajatella lähes varmana hutina. RNG:tä tasapainotetaan kyvyillä, jotka latautuvat huonosta tuurista. Mitä kehnompi mäihä käy, sitä nopeammin saa käyttöönsä temppuja, joilla voi kääntää taistelun suunnan. Hyvä idea.
Häröpallossa on tunnelmaa.
Naheulbeuk on huumoripeli. Stereotyyppiset hahmot eivät käyttäydy kuin tilanteessa oikeasti olevat ihmiset, vaan sanailu on aivan kuin keskimääräisestä D&D-sessiosta. Juuri tällaista läpänheittoa olen kuullut omassakin peliporukassani. Suunsoitto ja sekasortoiset tappelut, joista usein selvitään vain nippa nappa, luovat lähes autenttisen D&D-kokemuksen. Huumorin taso... No sanotaan vaikka, että jos annat täysin tumpelolle tikanheittäjälle 500 tikkaa, muutama niistä osuu kyllä napakymppiin.
Islets
Näppärä pikku metroidvania. Leijuvien saarten valtakunta oli aikoinaan yksi möntti, kunnes jokin hajotti saaret erillisiksi kimpaleiksi. Pelaajan tehtävä on yhdistää saaret taas - siis kirjaimellisesti. Jokainen saari on oma kenttänsä, ja kun niitä liimaillaan yhteen tarinan aikana, paljastuu uusia alueita. Hauska idea, mutta siitä olisi voinut ottaa enemmänkin irti. Entä jos pelaaja voisi kontrolloida mikä saari liitetään mihin?
Peli on helpohko. Sellaiset pelit kuin Guacamelee ja Hollow Knight totuttivat siihen että metroidvaniassa kuuluu olla kunnolla haastetta, mutta Isletsin rennompi asenne on ihan tervetullutta vaihtelua. Pomoviholliset on mallia bullet hell, mikä kannattaa ehkä tietää ennen aloittamista. En itse juurikaan pidä luotisateista, mutta löysä vaikeustaso teki niistä siedettäviä. Jos Undertale meni niin tämäkin menee.
Thief 2014
Voi Garrett-parkaa. Kaupungin paras varas palaa eläkkeeltä kymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen ja huomaa iän saaneen hänet kiinni. Hänen jalkoihinsa on pultattu apupyörät ja kadot aidattu näkymättömillä seinillä, ettei vanha voro vain putoaisi. Miesparka ei osaa enää edes hypätä!
Pelisuunnittelija luulee tekevänsä elokuvaa, eikä elokuvissakaan kukaan hypi yhtäkkiä paikoillaan ilman syytä. Miksi sen pitäisi olla peleissä sallittua? Kiipeily, hyppiminen ja muut akrobaattitemput onnistuvat vain pelin erikseen merkitsemissä kohdissa, jos peli siis tajuaa mitä pelaaja yrittää. Yhdessä kohdassa tarvittiin kymmeniä yrityksiä, ennenkuin peli hoksasi että yritin saada Garrettin hyppäämään roikkumaan köydestä enkä pudottautumaan kuiluun kuolemaansa. Toisessa kohtaa taas jäin pulmaan jumiin pitkäksi aikaa, kunnes tajusin että piti pudottautua kielekkeeltä pyöriville portaille. Kolmen metrin päässä vasemmalla oli toinen täysin samanlainen kohta, joka oli tukittu näkymättömällä seinällä.
Mukana on myös Tomb Raider 2013:sta varastettuja spektaakkelijuoksukohtia, jotka olivat huonoin osa myös sitä peliä. Pääasia että näyttää hyvältä trailerissa, eikö?
Apua, jättiläinen!! Eikun sori, z-järjestys vain bugailee.
Kyllähän minä tiesin, mihin rupesin. Ensimmäiset Thiefit ovat parhaan peligenren, immersiivisen simulaation, rakastettuja kantaisiä. Thief 2014 on vain tyhmä, putkimainen ja elokuvamainen hiippailu. Peli lytättiin joka taholta ja sillä on ansaittu maine sarjansa mustana lampaana. Thiefille tehtiin sama kuin Falloutille, mutta pahemmin. Bethesdan mutanttiräiskinnät löysivät kuitenkin oman yleisönsä. Thiefin uudesta suunnasta taas ei tykännyt kukaan, ja sarja kuoli siihen.
Latausruutujen pilkkomat kentät ovat todella ahtaita. Ne tuntuvat pienemmiltä kuin edellisosa Deadly Shadowsissa, jossa ongelma oli jo paha. Latausruutuja on aivan uskomaton määrä, varsinkin tehtävien välisessä kaupungissa, jossa joutuu viettämään paljon aikaa jos tekee sivutehtäviä. Deadly Shadowsiin on modi, joka poistaa enimmät lataustauot ja tekee kentistä yhtenäisiä. Kukaan ei välittänyt 2014:sta tarpeeksi tehdäkseen samaa.
Äänimiksaus on harvinaisen surkeaa. On täysin arpapeliä, miten kovaa hahmojen äänet kuuluvat. Aivan vieressä saattaa keskustella kaksi vartijaa, joista toisen ääni kuuluu selvästi ja toisen on kaukaista mutinaa. Tarinasta missaisi puolet ilman tekstityksiä. Aikoinaan tätä pelisarjaa pelattiin yhtä paljon korvilla kuin silmillä...
En minä tätä sydämeni pohjasta vihannut. Hyviä kohtia on jonkun verran, kaamea kummitustalo ja eräs hulvattoman hauska varjostustehtävä nousevat mieleen pelin huippuhetkinä. Thief 2014 on yhä aito hiippailupeli eikä ruvennut Dishonored-tyyliseksi voimafantasiaksi. Kiusaus oli varmasti kova. Peli ei ole totaalinen paske, eli se on teknisesti ottaen mainettaan parempi, ja sytytti ainakin kipinän mennä pelaamaan niitä hyviä Thiefejä uudestaan.
29 tehtävää. 5/5 tähteä kaikista muista paitsi yhdestä 4/5 (vaikka tein myös siinä kaiken mitä piti...) . = "46% - You lost!". ?!?!. Olisi ehkä ollut "ihan vaan vähän" selkeämpää, jos jossain olisi selitetty, että mitkä tehtävät kannattaa tehdä ja mitkä ei. Ja että mikä on lopputuloksen kannalta tärkeää ja mikä ei.
Ja myös, että miksi ihmeessä se "unaware" (= salamurha-) mittari on muka pakollinen - kunnes välillä ei olekkaan sitä.
Ei näin. Ei todellakaan näin. (Googletus kertoo että en ole ainoa, joka on ihmetellyt "miten ja miksi hävisin pelin, vaikka voitin kaikki tehtävät kirkkaasti?")
Juonivetoista leffapeliä Quantic Dreamilta, voi juma. Heavy Rainin pelasin läpi viime marraskuussa ja ymmärsin sen hienouden, mutta kokonasuudessaan en voi sanoa olevani fani. Studion uusin sen sijaan ihastutti todella. Pelattavuus on sinänsä hyvin samanlaista, mutta hiotumpaa. Hahmot ovat mielenkiintoisempia, animaatiot parempia, ääninäyttely hyvää ja aihekkin oli koskettava. Nälkä kasvoi syödessään ja ilta illalta pelisessiot pitenivät ja pitenivät. Kaikin puolin tosi kiva kokemus, eikä ollut liian pitkäkään, kuten nämä "epäpelit" eivät mielestäni saakkaan olla, että mielenkiinto pysyy loppuun asti. Ihan lopussa ehkä omaan makuun hypittiin vähän turhan paljon pelattavien hahmojen välillä, mutta muuten tosi jees. Iso plussa myös siitä, että chapterien lopussa näkyi flowchartit, josta ymmärsi, miten mikäkin päätös lopulta vaikutti mihin. Miinus siitä, että ultrawideä ei tuettu ilman lisäohjelmia. Genre huomioonottaen tyylipuhdas suoritus, 5/5.
Tätä eteläkorealaista Souls-likea on pidetty genrensä parhaimpana sekä vaikeimpanana ja kyllähän se osuva kuvaus on.
Klassisen sadun Pinokkio-nukke herää Krat-kaupungin junalaiturilta. Orjatyövoimana toimivat nuket ovat saaneet raivokohtauksen ja pistäneet kaupungin ja asukkaat päreiksi. Pitää siis löytää Geppetto-isä ja selvittää, mitä hittoa oikein on tapahtunut. Idea on sen verran nerokas, etten ymmärrä, miksei tätä ole keksitty aiemmin. (Tai ehkä juuri siksi, koska se vaatisi kekseliäisyyttä pelintekijöiltä...) Vanhat sadut kun ovat vapaassa käytössä niin ei tule tekijänoikeuskiistojakaan. Varsinaista juonta pelissä ei genren tyyliin ole, etetään paikasta toiseen ja selvitetään, mitä on tapahtunut.
Graafisesti peli tuo kovasti mieleen Bloodbornen, varsinkin alussa. Peli on suht. kevyt, pyöri koneellani maksimiasetuksilla telkkarin kautta oikealla 4K:lla sellaiset 70 FPS, vain yhdessä kohdassa muistan olleen isomman pudotuksen. Äänimaailma oli ihan jees, joskin musiikki oli aika mitäänsanomatonta ja jäi mieleen lähinnä runsaasti toistettuna. Mistä päästäänkin aasinsillan kautta bosseihin.
Peliä on siis pidetty vaikeana ja voin allekirjoittaa sen täysin. Alkupuoliskolla vaikeustaso oli minulle about täydellinen, bossit kaatuivat säädyllisessä ajassa mutteivät olleet läpihuutojuttuja. Puolivälistä sitten alkoi haaste ja muutamaa sai hakata monta tuntia ennen kuin osasin riittävästi & tuuri kävi ja bossi kaatui. Pahin oli loppupuolella sillalla ollut vastus, johon taisi mennä yli 7 h. Apureita en käyttänyt näin ekalla kierroksella. Isompaa turhautumista ei kuitenkaan tullut kuten Elden Ringin tapauksessa, yksi bossimatsi tosin nosti kummasti verenpainetta (peliä pelanneet arvanevat, mikä se oli). Sekin lopulta kaatui kun jaksoi tyynesti yrittää uudelleen ja uudelleen. Jos hermostuu niin alkaa rämpytys ja se ei toimi, jos haluaa jatkuvasti hakata niin pitää löytää siihenkin oikea rytmi. Pelintekijät ovat muutenkin kuunnelleet "Soulsit ovat rytmipelejä"-meemiä, sillä tämä on todellakin sitä. Pelimekaniikan koukku on oikeaan ajoitukseen perustuva torjunta, jolloin P ei ota damagea ja jopa hiukan parantaa jos on ottanut osumaa kuten Bloodbornessa. Parannusta saa myös hyökätessään ja torjuttuaan osittain osumien jälkeen, mutta vihollista ei pidä päästää osumaan puhtaasti. On siis parempi torjua liian aikaisin kuin liian myöhään. Kun saa tarpeeksi torjuttua ja lyötyä viholliset menevät horjuvaan tilaan, jolloin osunut ladattu hyökkäys saa ne seisahduksiin ja pääsee antamaan vaparisarjan. Bosseissa sain parhaimmillani pari tällaista vaparia, hyvät torjujat saanevat enemmän. Itse olen aina ollut huono parryissä mutta tässä onnistuin lopulta kohtuullisesti, pääsinhän pelin läpi. Siltikin ajoitus tuntui tiukemmalta kuin Sekirossa, joka on pelimekaniikaltaan hyvin lähellä tätä.
Jotkut tykkäävät pelata nämä Soulsit täysin pimennossa, itse kurkin vain oleellisimmat eli mitkä kerättävät tavarat jäävät "lukkojen taakse" sekä minimaalisesti mitä eri loppuihin vaaditaan. Kaikkea ei ekalla kierroksella ole edes mahdollista saada, sillä osa on jemmattu NG+ taakse. Sitä voisi vielä koittaa, tällä kerralla kyllä apurit käyttöön heti kun näyttää pahalta. Muutenkin jatkossa täytyy miettiä, alanko ottamaan apuja vaan käyttöön. Vaikka tämä ei siis varsinaisesti vituttanutkaan kun monta tuntia yritin tiettyjä bosseja, niin kyllä siinä vähän mietti, että olisin voinut pelata tämän jo lävitse ja jatkaa seuraavaan peliin. Ja kun ei vaikean bossin voittaminenkaan enää tunnu kovinkaan erikoiselta niin ehkä vaan parempi optimoida ajankäyttö. Tämä jääköön siis (ainakin näillä tiedoilla) omaksi pelaamisen saavutuksekseni, kun pääsin sen ilman apuja läpi.
Tämä on myös Xbox Gamepassissa jos haluaa kokeilla halvalla. Denuvokin poistettiin helmikuussa pätsillä, joskaan minulla ei sen kanssa ole koskaan ollut kuin korkeintaan periaatteellisia ongelmia.
Noniin, tämä tuli juuri läpäistyä NG+ ja yllättäen se ei ollut enää niin paha, apureitakaan en tarvinnut vaikka siihen olin jo henkisesti varautunut. Verenpainetta nostattanut pomomatsikin meni tällä kertaa ekalla. Vihonviimeinen oli pahin, siihen meni taas melkein tunti. Varusteetkin oli parempia niin sekin toki vaikutti. Nyt jotain simppelimpää vaihteeksi sit.
Taas yksi aikanaan kesken jäänyt peli läpäisty. Alottelin tätä ensimmäisen kerran syksyllä 2022, mutta se jäi silloin 5 tunnin jälkeen kesken. En ihan tarkkaan muista, mutta taisi olla, etten vaan jotenkin innostunut tai päässyt siihen sisälle. Aloitin nyt uuden tallennuksen ja samaa vaivaa jälleen. Pelissä on hidas alku ja eikä oikein tiedä, että miten tätä pitäisi pelata. Tekstiä tulee todella paljon ja välillä on raskasta pysyä mukana. Ehkä n. 8 tunnin kohdalla, pelin sisäisen 2. päivän lopussa, vihdoin joku loksahti ja peli alkoi maistumaan. Sen jälkeen se pyörikin päässä koko ajan ja kaikki ylimääräinen aika tänä viikonloppuna tuli tarinaa seurattua eteenpäin.
Peli on siis isometrinen roolipeli, jossa pelaat muistinsa menettänyttä ja pahoin alkoholisoitunutta poliisia, jonka tehtävä on selvittää murha. Samalla selvitetään omaa menneisyyttä, kaupungissa olevaa luokkasotaa ja sivuhahmojen pienempiä ongelmia. Pelissä ei peliteknisesti hirveästi muuta olekkaan. Juostaan ympäriinsä, jutellaan ihmisille ja selvitetään skillcheckkejä. Tai ollaan selvittämättä. Tämä ei ole ihan perinteinen roolipeli. Joskus onnistunut skillcheck saa aikaan huonoja asioita ja epäonnistuminen on parempi vaihtoehto.
Murhan selvittelyn lisäksi löytyy paljon sivujuonia. Mielenkiintoisten hahmojen ja maailman lisäksi oli tosi hyvä, että pelialue ei ole mielettömän laaja ja se tuntuu hallittavalta. Pelin sisäinen kello kuitenkin pakotti vähän miettimään, mitä teki milloinkin, jos halusi selvittää vähän kaikkea, mitä peli tarjoaa. Peli teki myös taitavasti sen, että juuri kun tuntuu siltä, että ei oikein tiedä, että mitä pitäisi tehdä seuraavaksi, niin jokin keskustelu ohjaa seuraavan johtolangan jäljelle. Lopulta yllättävätkin asiat vaikuttivat isosti juonen kulkuun. Parhaan kokemuksen saa, kun ei lueskele pelistä juuri mitään etukäteen, vaan tutkii vaan paikkoja ja juttelee ihmisille. Siitä se sitten rupee avautumaan.
Tämä peli varmaan on aika erilainen, jos larppaisi erilaista kyttää. Otin tarkoituksella monien suositteleman "sekonpään" (inland empire + shivers), jonka käsitys todellisuudesta horjuu jatkuvasti. Mutta pelaa ihan kuten haluat, ei varmaan ole oikeaa tai väärää.
Tosi kiva peli, joka imaisi mukaansa. Valitettavan hidas alku ja ajoittain tekstiä oli liikaa. Surutta skippasin jotain vähemmän mielenkiintoisia keskusteluita. Ei ihan jokaiselle, jos maailma ja juoni ei iske. Combattia ei ole ollenkaan. 4/5.
Taas yksi aikanaan kesken jäänyt peli läpäisty. Alottelin tätä ensimmäisen kerran syksyllä 2022, mutta se jäi silloin 5 tunnin jälkeen kesken. En ihan tarkkaan muista, mutta taisi olla, etten vaan jotenkin innostunut tai päässyt siihen sisälle. Aloitin nyt uuden tallennuksen ja samaa vaivaa jälleen. Pelissä on hidas alku ja eikä oikein tiedä, että miten tätä pitäisi pelata. Tekstiä tulee todella paljon ja välillä on raskasta pysyä mukana. Ehkä n. 8 tunnin kohdalla, pelin sisäisen 2. päivän lopussa, vihdoin joku loksahti ja peli alkoi maistumaan. Sen jälkeen se pyörikin päässä koko ajan ja kaikki ylimääräinen aika tänä viikonloppuna tuli tarinaa seurattua eteenpäin.
Peli on siis isometrinen roolipeli, jossa pelaat muistinsa menettänyttä ja pahoin alkoholisoitunutta poliisia, jonka tehtävä on selvittää murha. Samalla selvitetään omaa menneisyyttä, kaupungissa olevaa luokkasotaa ja sivuhahmojen pienempiä ongelmia. Pelissä ei peliteknisesti hirveästi muuta olekkaan. Juostaan ympäriinsä, jutellaan ihmisille ja selvitetään skillcheckkejä. Tai ollaan selvittämättä. Tämä ei ole ihan perinteinen roolipeli. Joskus onnistunut skillcheck saa aikaan huonoja asioita ja epäonnistuminen on parempi vaihtoehto.
Murhan selvittelyn lisäksi löytyy paljon sivujuonia. Mielenkiintoisten hahmojen ja maailman lisäksi oli tosi hyvä, että pelialue ei ole mielettömän laaja ja se tuntuu hallittavalta. Pelin sisäinen kello kuitenkin pakotti vähän miettimään, mitä teki milloinkin, jos halusi selvittää vähän kaikkea, mitä peli tarjoaa. Peli teki myös taitavasti sen, että juuri kun tuntuu siltä, että ei oikein tiedä, että mitä pitäisi tehdä seuraavaksi, niin jokin keskustelu ohjaa seuraavan johtolangan jäljelle. Lopulta yllättävätkin asiat vaikuttivat isosti juonen kulkuun. Parhaan kokemuksen saa, kun ei lueskele pelistä juuri mitään etukäteen, vaan tutkii vaan paikkoja ja juttelee ihmisille. Siitä se sitten rupee avautumaan.
Tämä peli varmaan on aika erilainen, jos larppaisi erilaista kyttää. Otin tarkoituksella monien suositteleman "sekonpään" (inland empire + shivers), jonka käsitys todellisuudesta on horjuu jatkuvasti. Mutta pelaa ihan kuten haluat, ei varmaan ole oikeaa tai väärää.
Tosi kiva peli, joka imaisi mukaansa. Valitettavan hidas alku ja ajoittain tekstiä oli liikaa. Surutta skippasin jotain vähemmän mielenkiintoisia keskusteluita. Ei ihan jokaiselle, jos maailma ja juoni ei iske. Combattia ei ole ollenkaan. 4/5.
Vähän saman mielteet tuosta, mutta vielä en ole päässyt kynnyksen yli. Ensimmäinen pelikerta meni vihkoon kun oletin enemmän fallout/wasteland tyyliä, mutta tämä onkin enemmän interaktiivinen tarina. Toisella kertaa stressasi edelleen liikaa kykypisteitä ja aikarajoja, mutta pääsin toisen päivän puolelle. Josko kolmas vapaamielisempi kerta toden sanoisi, koska paperilla peli tuntuu edelleen erittäin houkuttelevalta.
Aviary attorney on 1800-luvun Pariisiin sijoittuva etsivä-lakimiespeli. Kuten nimestä saattaa arvella, pelihahmot ovat antropomorfisia eli eläinhahmoisia ihmisiä. Jayjay Falcon ja tämän avustaja Sparrowson saavat aluksi tutkiakseen paikallisen porvaristosammakon murhan. Jos eläinhahmojen vuoksi kääntää tästä katseensa tekee kyllä pahan virheen. En tiennyt tarkalleen mitä tältä odottaa, mutta ehkä juuri siksi se iskikin kovaa. Jo esteettisesti peli on hieno, mutta juoni ja hahmot veivät minut mukanaan. Myös huumori iski ja huomasin monesti nauraneeni ääneen, etenkin Varpuspojan tyhmät jutut huvittivat. Nappasin tämän Steamin alesta alle neljällä eurolla ja vaikka se kestikin vajaat kuusi tuntia, olisin voinut maksaa tästä jopa hiukan enemmän näin jälkeenpäin ajateltuna. Tälle suositus.
Takavuosina DF2: Jedi Knight oli yksi suosikkipeleistäni ja se on tullut läpäistyä aikanaan useita kertoja, viimeksi jokunen vuosi sitten. Ykkösestä tuttu palkkasoturi Kyle Katarn sotkeutuu Pimeiden Jedien juoneen. Tämä remake on vissiin yhden jampan tekele ja siihen nähden varsin vakuuttavaa tekoa. Se on myös hyvin uskollinen, sen mitä vanhasta versiosta muistan. Samat musiikit, ääniefektit, repliikit, juustoisia FMV-välivideoita unohtamatta. Grafiikat vain ovat uudet ja nekin on tehty uskollisesti mutta päivittäen nykyaikaan. Ensimmäisessä kentässä isoin ero oli napin painalluksessa oleva kädelläpainoanimaatio, mikä luo mielestäni turhan sekunnin viiveen. Tämän kentän jälkeen olin huikeassa retrofiiliksessä ja olisin voinut pelata tätä paljon pidemmällekin. Toinen kenttä taas... Se hyppää juonessa eteenpäin ollen pelin eka jeditaistelu valomiekalla ja voi pojat kun se on perseestä. Ne olivat jo aikanaan tönkköjä mutta silloin sain ne pelattua, myös viimeksi alkuperäistä pelatessani. Tässä en vaan enää pystynyt. Toki olen jo iäkkäämpi ja huonompi, mutta silti... En vaan saanut kunnolla osuttua vastustajaan vaikka kuinka tunnin verran yritin. Mielestäni sillä oli uusia liikkeitä, joita en muista vanhasta, toki siitä on hieman aikaa. Mutta ainakaan uutta potku-maassamakaaminenliikettä ei vanhassa ollut. Se oli todella ärsyttävä. Myöskään kentässä ei ole parannustavaroita eikä edes alustavia jedivoimia, joita siinä kohtaa kyllä oli jo saatavilla. Koitin sitten vanhoja huijauskoodeja ja peli vissiin rekisteröi ne, mutta tekijä vaan vittuili mulle, "etkö tätä nyt muka ilman koodeja pääse, phyh". No en, kiitos vaan. Se jätti vähän paskan maun suuhun muuten hyvästä remakesta. Tämä on siis vielä kehitysvaiheessa ja sisältää nuo kaksi kenttää, sen voi ladata allaolevasta linkistä.
Pelisarjan ensimmäinen osa, To The Moon, on yksi kaikkien aikojen lempipelejäni ja pidän sitä ehkä parhaana videopelitarinana, jonka olen kokenut. Ensimmäinen peli, joka sai tipan linssiin. Toinen osa, Finding Paradise, on myös erinomainen. Tämä kolmas on kuitenkin vähän pettymys. Koska pelissä ei tietysti ole hirveästi muuta kuin tarina, en voi sitä hirveän syvällisesti analysoida mitään spoilaamatta. Tässä siis spoilerissa tiiviisti oma mielipide: ihan kiva, mutta aika korkealentoinen. Tuntui lopulta, että tämä peli oli vain sitä varten, että seuraava voidaan tehdä. 2/5.
Persona 5 Royal sytytti minussa fanin pelisarjaa kohtaan, ja kun Persona 3:n remake tuli game passiin tarjolle varastin konsolin emännältä parempaan käyttöön.
Monella tapaa samankaltainen (ylläri) kuin Persona 5, mielestäni vain joka suhteessa napsun vaatimattomampi etenkin silloin kun ei olla mättämässä shadoweja turpaan. Varsinkin tiimin jäseniin ei muodostunut yhtä vahvaa sidettä kuin Persona 5:ssa, mikä osaltaan ehkä johtuu siitä että iso osa soul linkeistä on ns. ulkopuolisia tyyppejä sen sijaan että kuuluisivat persona-käyttäjien eliittiryhmään. Mielenkiintoista nähdä millainen syksyllä tuleva DLC on, ja miten se vaikuttaa peliin. Sanoisin että 8-/10 arvoinen peli.
Tacoma on tyhjään avaruusasemaan sijoittuva kävelysimulaatori, jossa tutkitaan AR-videotallenteiden kautta aseman miehistön kohtaloa. Läpäisin tämän pari tuntia kestävän pikkupelin edeltäjän, Gone Homen, kesällä 2014. Tämä ei pääse edeltäjänsä tasolle, vaikka tarinaa on taas mielenkiintoista seurata. Tutkittavaa on riittävästi ja luettavaa ei ole liikaa, vaan suurin osa tarinasta tulee juuri näiden videotallenteiden kautta. Niiden lisäksi etsitään helposti löytyviä numerosarjoja ja avaimia. Ei maata mullistava kokemus, mutta kyllä tästä euron tai kaksi maksoi mielellään. 3/5.
Nunnan elämää luostarissa. Pituus pari tuntia. Hinta 25€.
En jaksa kiinnostua ollenkaan tälläisistä "peleistä" joissa mennään kokoajan raitella kohti seuraavaa skriptattua juttua, joten menin katsomaan kun striimaaja pelasi tämän läpi parissa tunnissa. Se oli virhe, sillä olisin varmasti viihtynyt! Ihan rehellisesti sanottuna on tunne, että jäin jostain paitsi... Ääninäyttely on 10/10.
Roguelite-deckbuilder-autobattler jossa ostellaan ja järjestellään tavaraa inventaarioon. Demo on ilmainen ja siinä on kaksi hahmoluokkaa, eli puolet tämän hetken early access pelistä. Hahmojen grafiikat on aivan täyttä paskaa, mutta muuten ne miellyttää silmää. Valittamista on oikeastaan aika paljon, varsinkin käyttöliittymästä, mutta hyvin tämän seurassa viihtyy. Pelaaminen on epäsuoraa PvP:tä jossa vastaan tulee vain jonkun toisen pelaajan hahmo, epäilen että peli loihtii sopivan vastustajan lennosta ja lyö sille vain jonkun pelaajan nimen.
Tarkoitus olisi ostella tavaroita jotka tukevat toisiaan ja lopulta tehdä erilaisia buildeja, mutta se on hankalaa sillä käyttöliittymä ei oikein taivu siihen. Tavarat ovat epäselviä niin kauan kunnes ne muistaa ulkoa, koska esim. infotekstit ovat välissä väärässä paikassa, siellä alueella missä lukee efektit. On mahdotonta aluksi ymmärtää, että jouskari tekee piikkejä, mutta ei pysty itse käyttämään niitä.
Myös itse taistelu on uskomattoman epäselvää, eikä siitä pysy millään kärryillä. Hillitön virhe missata koko autobattlereiden jännityselementti, vaikka se yleistä onkin! Myös taisteluloki on surkeudessaan nähtävyys. Tekisin itse niiiiin paljon paremman!
Peliä kannatteleekin uusien tavaroiden hommaus, että löytyykö sieltä sitä tiettyä haarniskaa tai miekkaa. Erittäin harmillisesti yksi kierros on erittäin lyhyt ja erittäin helppo. Early accesshan tämä vielä on, mutta vaikuttaa etteivät tekijät oikein hahmota peliään. Suositukset silti, kyllä tätä varmaan vielä jonku päivän jaksaa.
Roguelite-deckbuilder-autobattler jossa ostellaan ja järjestellään tavaraa inventaarioon. Demo on ilmainen ja siinä on kaksi hahmoluokkaa, eli puolet tämän hetken early access pelistä. Hahmojen grafiikat on aivan täyttä paskaa, mutta muuten ne miellyttää silmää. Valittamista on oikeastaan aika paljon, varsinkin käyttöliittymästä, mutta hyvin tämän seurassa viihtyy. Pelaaminen on epäsuoraa PvP:tä jossa vastaan tulee vain jonkun toisen pelaajan hahmo, epäilen että peli loihtii sopivan vastustajan lennosta ja lyö sille vain jonkun pelaajan nimen.
Tarkoitus olisi ostella tavaroita jotka tukevat toisiaan ja lopulta tehdä erilaisia buildeja, mutta se on hankalaa sillä käyttöliittymä ei oikein taivu siihen. Tavarat ovat epäselviä niin kauan kunnes ne muistaa ulkoa, koska esim. infotekstit ovat välissä väärässä paikassa, siellä alueella missä lukee efektit. On mahdotonta aluksi ymmärtää, että jouskari tekee piikkejä, mutta ei pysty itse käyttämään niitä.
Myös itse taistelu on uskomattoman epäselvää, eikä siitä pysy millään kärryillä. Hillitön virhe missata koko autobattlereiden jännityselementti, vaikka se yleistä onkin! Myös taisteluloki on surkeudessaan nähtävyys. Tekisin itse niiiiin paljon paremman!
Peliä kannatteleekin uusien tavaroiden hommaus, että löytyykö sieltä sitä tiettyä haarniskaa tai miekkaa. Erittäin harmillisesti yksi kierros on erittäin lyhyt ja erittäin helppo. Early accesshan tämä vielä on, mutta vaikuttaa etteivät tekijät oikein hahmota peliään. Suositukset silti, kyllä tätä varmaan vielä jonku päivän jaksaa.
Jahas... Sanoin aiemmin pelin olevan todella helppo, ei ole enää. Nousin parin päivän pelaamisella pronssilta hopealle ja jossain vaiheessa alkoi tulemaan pelkkää häviötä, sillä nyt vastustajat tietävät mitä tekevät, ja on hankala hahmottaa miksi hävisin. Kyllä ne vastustajat taitavat olla ihan oikeiden pelaajien tekemiä.
Tavaroita ja synergioita on lähes mahdoton tietää ilman netin valmiiden buildioppaiden lukua! Eli nyt ei enää voi voittaa kokeilemalla erilaisia juttuja, vaan pitäisi pelata jotain buildia. Vähän harmi kun pidin pelin rennosta otteesta, mutta näinhän sitä käy kyllä vähän kaikissa pvp-pelissä ja esim. Hearthstonessakin jossain rank 20-17 paikkeilla, ettei enää pärjää jos ei pelaa mahdollisimman tehokkaasti. HS:ssä rank5 pelanneena tiedän että kyllä buildin pelaamisessakin on oma viehätyksensä. Se on ehkä jopa hauskempaa kuin opetteluvaihe, harmi vain että pelin sisältä haluttujen tavaroiden selaaminen on tuskaa tai mahdotonta ja wikiä on pakko käyttää.
Tavaroita ja synergioita on lähes mahdoton tietää ilman netin valmiiden buildioppaiden lukua! Eli nyt ei enää voi voittaa kokeilemalla erilaisia juttuja, vaan pitäisi pelata jotain buildia. Vähän harmi kun pidin pelin rennosta otteesta, mutta näinhän sitä käy kyllä vähän kaikissa pvp-pelissä ja esim. Hearthstonessakin jossain rank 20-17 paikkeilla, ettei enää pärjää jos ei pelaa mahdollisimman tehokkaasti. HS:ssä rank5 pelanneena tiedän että kyllä buildin pelaamisessakin on oma viehätyksensä. Se on ehkä jopa hauskempaa kuin opetteluvaihe, harmi vain että pelin sisältä haluttujen tavaroiden selaaminen on tuskaa tai mahdotonta ja wikiä on pakko käyttää.
Itse en ihan allekirjoita tätä, joku noin 50 tuntia on kellossa tässä pelissä ja olen 70+ platinumissa kaikilla hahmoilla, rangerin sain diamondiin tuossa muutama päivä sitten - enkä ole vaivautunut noita guideja lukemaan. Kyllä tossa löytyy aika luonnollisesti hyviä komboja kunhan vaan pelaa.
Pitkästä aikaa paluuta nuoruusvuosiin ja Fallout 2:ta kehiin.
Jonkin verran vaatii säätöä saada asetukset kohdalleen, mutta peli palkitsee kyllä sisällöllään. Restoration patch kannattaa tietenkin asentaa, että saa pahimmat bugit korjattua ja keskeneräiseksi jääneet sisällöt peliin mukaan. Tulee hyvä mieli kun pläjäyttää rosvoa pulssikiväärillä silmään ja korsto muuttuu savuavaksi tuhkakasaksi. Dialogit sun muut edelleen huikeita, ja uudelleenpeluuarvo on hyvä kun vaan tekee erilaisen hahmon niin tehtävien ratkaisut ja palkinnot muuttuvat.
Täällä vähän sama meininki, mutta kohteeksi valikoitunut Outlaws ja Settlers 2: 10th anniversary. Näissä huomaa miten ennen tehtiin tietyt asiat paremmin (tai sitten se on GOG-versiosta) - Settlersin ku lyöt tulille niin 5 sekuntia ja oot nopeimmillaan jo pelissä. Ei tarvi vatkata montaa minuuttia että pääsee edes introista, videoista ja menuista ym. läpi.
Samalla toisella kädellä selaan myyntipalstaa ja etsin tehokkaampaa näyttistä siitä huolimatta, että nämä pyöris vaikka leivänpaahtimella
Ei helvetti kuinka yksinkertainen voi joskus vaan koukuttaa... Eilen ku luin tän viestin niin ostin ja illalla pelasin varmaan 3h muutaman oluen säestyksellä.
