• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

USAn presidentinvaalit 2024

Liittynyt
25.03.2024
Viestejä
201
os siitä puolueellisuudesta haluaa syyttää niin sitten on hyvä myös rehellisesti myöntää, että Trump sai selvästi enemmän puheaikaa väittelyssä ja hänelle annettiin viimeinen sana selvästi usemmassa aiheessa, itseasiassa jokaisessa aiheessa Politicon mukaan.
Mitä puheajalla on merkitystä? Sitähän voisi laittaa moderaattorit kyselemään yhdeltä ehdokkaalta jatkuvasti ikäviä kysymyksiä ja lopulta hänellä olisi vaikkapa 90% puheajasta, olisiko se jotenkin sille ehdokkaalle hyvä tilanne?
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
1 625
Aika harva on väittänyt, että ei ole ollut yhtään virhettä/väärää väittämää/valhetta. Mutta sä oot nyt niitä niin paljon hehkuttanut, että laita tänne vaan ne ja perusteet niille. Käydään sitten läpi ja vähän vertaillaan niitä Trumpin väittämiin ja tilanteisiin, jossa korjattiin.
Käy näitä läpi, vai onko liian vaikeita?

"140 virkavallan edustajaa loukkaantui Capitolilla, ja jotkut kuolivat".
Väärin, kuoli yksi ei-poliisi poliisin luotiin.

"Tulee Bloodbath jos Trump ei pääse pressaksi"
Totta, autoteollisuudelle.

Trump jätti yhden historian pahimmista kauppa alijäämistä.
Totta, mutta Biden/Harrisilla se on vaan pahentunut, lujaa.

"Trump kutsui Talibanin johtajat Camp Davidiin".
Väärin, Trump sanoi kutsuvansa mutta peruutti myöhemmin.

Trumpin Project 2025 yhteys.
Väärin, ei mitään todisteita.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 189
Kysyit väitteitä ja lähteitä, joten ala niitä nyt kumoamaan. Alkuperäiset lähteet on saatavillasi.
Toi lista nyt on niin luokaton että siihen on turha käyttää aikaa. Paljon kertoo Gateway Pundit ja että linkit menee jonkun donaldjtrump.comin seurantaredirectin läpi. Vähän joku uskottavampi lista tarvittaisiin kun tuossa on varmaan taas vähintään puolet sitten valhetta itsessään, silmäyksellä huomasi heti että ne "lähteet" oli useammassa tapauksessa jotain vanhoja lausuntoja jotka ei nykyään ole Harrisin kanta.

Kyllähän toki todelliset mediatkin on joitain Harrisin väitteitä virheellisiksi arvioinut vaikka aste-ero on tietenkin valtava verrattuna Trumpin poskettomien valheiden tulvaan.
 
Liittynyt
08.04.2020
Viestejä
1 386

En uskonutkaan, että olisi ollut halua näitä väitteitä kiistämään. Riittää, että ne tulevat väärästä lähteestä. Eli aiempi väitteiden pyytäminen ei ollut todellista.
 
Valheellisten väitteiden esittäminen on huomattavasti helpompaa kuin niiden totuudenmukaisuuden tarkistaminen josta johtuen itse en ainakaan tuhlaa aikaa jonkun Infowarsien faktantarkistukseen sen enempää kuin lähtökohtaisesti noin epäluotettavasta lähteestä tulleen listan. Tässä tapauksessa varsinkaan kun ei ole mitään puutetta niistä luotettavammista lähteistäkään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 553

Laitetaan sulle nyt tunnetun lähteen valheet ja totuudet, eli ABC lähteenä.

Harris 3 valhetta
Trump 11 valhetta
Nopeasti laskettuna ja luettuna

Liittynyt
21.02.2017
Viestejä
5 207
Mitä puheajalla on merkitystä? Sitähän voisi laittaa moderaattorit kyselemään yhdeltä ehdokkaalta jatkuvasti ikäviä kysymyksiä ja lopulta hänellä olisi vaikkapa 90% puheajasta, olisiko se jotenkin sille ehdokkaalle hyvä tilanne?
Juu ja maratoonarin, jolle on annettu lähdössä 20km etumatka voisi vaikka ampua ennen maalia -> yleistäkäämme, ettei etumatka ole etu.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.04.2020
Viestejä
1 386
Valheellisten väitteiden esittäminen on huomattavasti helpompaa kuin niiden totuudenmukaisuuden tarkistaminen josta johtuen itse en ainakaan tuhlaa aikaa jonkun Infowarsien faktantarkistukseen sen enempää kuin lähtökohtaisesti noin epäluotettavasta lähteestä tulleen listan. Tässä tapauksessa varsinkaan kun ei ole mitään puutetta niistä luotettavammista lähteistäkään.
Miksi sitten edes kommentoit keskusteluun, johon et halua osallistua? Itse asiaan et kuitenkaan ota kantaa, eli niihin väitteisiin, joista tässä keskustellaan. Kamalan valheellisia väitteitä pyydettiin, jotka annettiin ja joista haluttiin keskustella porukalla:

Listaa ne valheet ja vastineet tähän, ni keskustellaan niistä koko porukallla.
Laitetaan sulle nyt tunnetun lähteen valheet ja totuudet, eli ABC lähteenä.

Harris 3 valhetta
Trump 11 valhetta
Nopeasti laskettuna ja luettuna

Laita ne Harrisin valheelliset väitteet tekstinä, en keskustele linkeillä
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 553
Miksi sitten edes kommentoit keskusteluun, johon et halua osallistua? Itse asiaan et kuitenkaan ota kantaa, eli niihin väitteisiin, joista tässä keskustellaan. Kamalan valheellisia väitteitä pyydettiin, jotka annettiin ja joista haluttiin keskustella porukalla:

Laita ne Harrisin valheelliset väitteet tekstinä, en keskustele linkeillä

HARRIS CLAIM: 16 Nobel laureates say Trump's plan would increase inflation and land us in a recession
FACT-CHECK: Mostly true

HARRIS CLAIM: Trump wants a "20% tax on everyday goods" that would cost families "about $4,000 more a year."
FACT-CHECK: True, but needs context

HARRIS CLAIM: Harris said, "Trump left us the worst unemployment since the Great Depression."
FACT-CHECK: Needs context

HARRIS CLAIM: Trump "killed" bill that would have secured border
FACT-CHECK: True

HARRIS CLAIM: Trump 'intends on implementing' Project 2025
FACT-CHECK: Needs context

HARRIS CLAIM: Harris said, 'If Donald Trump were to be reelected, he will sign a national abortion ban.'
FACT-CHECK: False

HARRIS CLAIM: If elected, Trump would be immune from criminal prosecution
FACT-CHECK: Partly true

HARRIS CLAIM: Trump's deal with the Taliban is to blame for the chaotic withdrawal in Afghanistan.
FACT-CHECK: Needs context

HARRIS CLAIM: Harris said of the Central Park 5, 'Trump took out a full-page ad calling for their execution'
FACT-CHECK: True

HARRIS CLAIM: Trump exchanged love letters with Kim Jong Un
FACT-CHECK: False

HARRIS CLAIM: Biden-Harris made historic investments in clean energy
FACT-CHECK: Needs context

HARRIS CLAIM: Harris said, 'As of today, there is not one member of the United States military who is an active duty in a combat zone, in any war zone around the world, the first time this century.'
FACT-CHECK: False

HARRIS CLAIM: Harris said, 'The former president said climate change is a hoax'
FACT-CHECK: True

Selitykset näille voinet lukea siitä linkistä.
 
Pyysin Harrisin valheellisia väitteitä, ehkä ymmärsit väärin. Aloitetaan helpoilla, miksi ABC:n fack-checkissä ei ole Charlottesville hoaxia, valheellista väittämää IVF-bännistä tai ettei USA:n sotilaita ole aktiivisella taistelualuella?
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
5 291
Käy näitä läpi, vai onko liian vaikeita?

"140 virkavallan edustajaa loukkaantui Capitolilla, ja jotkut kuolivat".
Väärin, kuoli yksi ei-poliisi poliisin luotiin.
jos tuo "ja jotkut kuolivat" viittaa poliiseihin, niin juu, ei kuollut. Mutta Tuolla kuoli useampi henkilö.
"Tulee Bloodbath jos Trump ei pääse pressaksi"
Totta, autoteollisuudelle.
Eikö se jan 6 ollut viimeksiki aika "bloodbath"? Ja sen syy oli, ettei Trump päässyt presidentiksi.
Trump jätti yhden historian pahimmista kauppa alijäämistä.
Totta, mutta Biden/Harrisilla se on vaan pahentunut, lujaa.
Kumulatiivinen nousee tietenkin. Alijäämä on Bidenilla pienimpi 4v ajalta, kuin Trumpilla. Jenkit on ollu alijäämäinen viimeiset 23 vuotta.
"Trump kutsui Talibanin johtajat Camp Davidiin".
Väärin, Trump sanoi kutsuvansa mutta peruutti myöhemmin.
Joo peruutti.
Trumpin Project 2025 yhteys.
Väärin, ei mitään todisteita.
Tämä onkin hauska.... Palataan tähän kohta.

Kamala falsely claimed she does not support a government takeover of health care (she does).
Kamala denied she supports a fracking ban (she does) and mandatory gun confiscation (she does).
Nämä asiat ei ole valheita. Me emme tiedä, mikä on linja, ennen kuin on päättämässä. Mutta, et voi pitää näitä valheena, ja samalla sanoa, että project 2025 väite on valhe. Joko me otetaan tällainen spekulaatio mukaan totena, tai ei.
Kamala falsely claimed President Trump supports “Project 2025” — despite the fact that he has never been involved.
Eli tämä on joko väärin, tai ei ole. Voit päättää.

Kamala falsely claimed “not one member of the United States military…is in active duty in a combat zone.”
Irakia ei lueta combat zoneksi. Terrori-iskuja tapahtuu, mutta combat zone on eri asia.

Kamala said “that’s not true” when President Trump highlighted her support for defunding the police — which she has repeatedly called to do.
Molemmat on sanonut tuota. Trump taitaa haluta poistaa koko FBIn.

Kamala falsely claimed Tim Walz didn’t legalize abortion-on-demand until birth in Minnesota — which is exactly what he did.
Väitätkö sä, että "jälkiabortti" syntymän jälkeen on tuolla laillinen?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 553
Pyysin Harrisin valheellisia väitteitä, ehkä ymmärsit väärin. Aloitetaan helpoilla, miksi ABC:n fack-checkissä ei ole Charlottesville hoaxia, valheellista väittämää IVF-bännistä tai ettei USA:n sotilaita ole aktiivisella taistelualuella?
Keskustellaan nyt näistä ABC:n luettelemista väitteistä eikä siirrellä tolppia. En ota kantaa näihin mitkä eivät liittyneet väittelyyn tai radikaalioikeiston huulten heilutteluun.
 
Liittynyt
08.04.2020
Viestejä
1 386
Keskustellaan nyt näistä ABC:n luettelemista väitteistä eikä siirrellä tolppia. En ota kantaa näihin mitkä eivät liittyneet väittelyyn tai radikaalioikeiston huulten heilutteluun.
Siirsit jo tolppia alkuperäisistä väitteistä linkittämiisi ABC:n (joka moderoi väittelyä huom.) hyväksymiin väitteisiin, etkä edes silloin yksilöinyt Harrisin valheelisia väitteitä. Nämä kolme valhetta ovat hyvinkin selviä kaikille:
HARRIS CLAIM: Harris said, 'If Donald Trump were to be reelected, he will sign a national abortion ban.'
HARRIS CLAIM: Trump exchanged love letters with Kim Jong Un
HARRIS CLAIM: Harris said, 'As of today, there is not one member of the United States military who is an active duty in a combat zone, in any war zone around the world, the first time this century.'
Kaikki valheita

Rakkauskirjeitä lukuunottamatta samat valheelliset väitteet kuin listauksessani. Ehkä gatewaypundit en nähnyt tarpeelliseksi tarttua näin räikeään valheeseen.

Mutta et vastannut noihin muihin väitteisiin viestissä #3246 Ovatko ne siis totta, tai Harrisin tapauksessa valhetta myöskin?
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 909
Trumpin rakkauskirjeet Kimille oli tietenkin sarkasmia, eikä tarkoitettu otettavaksi kirjaimellisesti, se nyt on varmaan kaikille selvää.

Tuskin kukaan luulee, että Trump olisi homoseksuaali, ja vaikka olisikin, että hän olisi homoeroottisesti kiinnostunut Kimistä. Ajatus on täysin absurdi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.04.2020
Viestejä
1 386
Trumpin rakkauskirjeet Kimille oli tietenkin sarkasmia, eikä tarkoitettu otettavaksi kirjaimellisesti, se nyt on varmaan kaikille selvää.

Tuskin kukaan luulee, että Trump olisi homoseksuaali, ja vaikka olisikin, että hän olisi homoeroottisesti kiinnostunut Kimistä.
Kamala niitä kutsui rakkauskirjeiksi, virheellisesti:
"And then we fell in love, okay? No, really - he wrote me beautiful letters, and they're great letters," Trump said at the rally. Trump did often speak favorably of North Korean leader Kim Jong Un during and after his presidency.
Muut tietävät mitä sen jälkeen tapahtui, eli Trump astui Pohjois-Korean maaperälle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 189
Siirsit jo tolppia alkuperäisistä väitteistä linkittämiisi ABC:n (joka moderoi väittelyä huom.) hyväksymiin väitteisiin, etkä edes silloin yksilöinyt Harrisin valheelisia väitteitä. Nämä kolme valhetta ovat hyvinkin selviä kaikille:

Kaikki valheita

Rakkauskirjeitä lukuunottamatta samat valheelliset väitteet kuin listauksessani. Ehkä gatewaypundit en nähnyt tarpeelliseksi tarttua näin räikeään valheeseen.

Mutta et vastannut noihin muihin väitteisiin viestissä #3246 Ovatko ne siis totta, tai Harrisin tapauksessa valhetta myöskin?
Rakkauskirjejutun lisäksi ei kyllä tuo aborttiasiakaan mitenkään niin selkeästi valhe kyllä ole ottaen huomioon että Trump ei suostunut vastaamaan siihen että olisiko valmis tuollaisen kansallisen aborttikiellon allekirjoittamaan vai käyttäisikö veto-oikeutta vaikka toistuvasti ihan samaisessa väittelyssä kysyttiin.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
3 545
"140 virkavallan edustaa loukkaantui Capitolilla, ja jotkut kuolivat".
Totta, jos spinnaa siitä että kuoli yksi veteraani poliisin luotiin.

"Tulee Bloodbath jos Trump ei pääse pressaksi"
Totta, autoteollisuudelle.

Trump jätti yhden historian pahimmista alijäämistä.
Totta, mutta Biden/Harrisilla se on vaan pahentunut, lujaa.

"Trump kutsui Talibanin johtajat Camp Davidiin".
Väärin, Trump sanoi kutsuvansa mutta peruutti myöhemmin.

Trumpin Project 2025 yhteys.
Väärin, ei mitään todisteita.
Noin 140 poliisia loukkaantui ja yksi poliisi kuoli päivä capitolin pahoinpitelyn jälkeen:

Bloodpath meni käsittääkseni oikein

Kertoi kutsuvansa Talibanit, perui ja teki niiden kanssa diilin pari kuukautta myöhemmin.

Alijäämistä.. Aika lailla vähemmän velkaa on tullut Bidenin kaudella vs Trump, korona pois luettunakin.

Project 2025:
Trumpin viimehallinto nojasi aika hyvin heritage foundationiin. Project 2025 isokiholta saatiin haastattelussa Trump tukee meitä kommentteja, Trump on käynyt heritage foundationin tilaisuudessa kehumassa miten tekevät hyvää työtä ja taustalla on hitosti oman hallinnon kavereita.
 
Tää on vähän sellainen "vaalilupauksia" aihe. Emme voi tietää, ennen kuin jotain suuntia tämän kanssa tulee, että kusettiko vai ei. Mä veikkaan, että tässä(kin) Trump kusettaa, eli tuolta tulee paljon päätöksiä.
 
  • Tykkää
Reactions: AIF
Liittynyt
08.04.2020
Viestejä
1 386
Rakkauskirjejutun lisäksi ei kyllä tuo aborttiasiakaan mitenkään niin selkeästi valhe kyllä ole ottaen huomioon että Trump ei suostunut vastaamaan siihen että olisiko valmis tuollaisen kansallisen aborttikiellon allekirjoittamaan vai käyttäisikö veto-oikeutta vaikka toistuvasti ihan samaisessa väittelyssä kysyttiin.
Laitatko viiteet kysymykseen, vastaukseen ja väitteeseen mistä puhut.

Muutoin vaikuttaisi siltä, että Gatewaypunditin listaus olisi todenmukainen #3246. #factchecktrue
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
5 291
Laitatko viiteet kysymykseen, vastaukseen ja väitteeseen mistä puhut.

Muutoin vaikuttaisi siltä, että Gatewaypunditin listaus olisi todenmukainen #3246. #factchecktrue
Ei ole. Todella paljon vääriä.

Irak ei ole "combat zone".
Joko Trump kannattaa 2025 tai ei, mutta jos ei, niin silloin et voi myöskään pitää Harrisin särötyskieltoa tai sairaanhoidon siirtoa julkisen alle varmana asiana.

Harris myös puhuu turvallisuuden saamisesta jollain muilla keinoilla, kuin vain poliisin rahoituksella. Ja tuohan on ihan järkevää. Trump taas myös puhuu "defund police", tai oikastaan FBI, mutta tässä ei ole taustalla kenenkään turvallisuus. Vain Trumpin mahdollisuus joutua tutkintaan. Ja taas tehdään politiikkaa itsekkäistä syistä.

Tuossa on sun listan neljä ekaa. Aika lailla kaikki väärin. Sori 0 points. #Factcheckfalse.
 
Liittynyt
08.04.2020
Viestejä
1 386
Ei ole. Todella paljon vääriä.

Irak ei ole "combat zone".
Lainaus annetusta linkistä:
"7 U.S. troops hurt in Iraq raid targeting Islamic State group militants that killed 15" Vaikuttaisi taistelu-alueelta.
Joko Trump kannattaa 2025 tai ei, mutta jos ei, niin silloin et voi myöskään pitää Harrisin särötyskieltoa tai sairaanhoidon siirtoa julkisen alle varmana asiana.
Eli Trump ei kannata 2025?
Harris myös puhuu turvallisuuden saamisesta jollain muilla keinoilla, kuin vain poliisin rahoituksella. Ja tuohan on ihan järkevää. Trump taas myös puhuu "defund police", tai oikastaan FBI, mutta tässä ei ole taustalla kenenkään turvallisuus. Vain Trumpin mahdollisuus joutua tutkintaan. Ja taas tehdään politiikkaa itsekkäistä syistä.

Tuossa on sun listan neljä ekaa. Aika lailla kaikki väärin. Sori 0 points. #Factcheckfalse.
Ja tämän lopun osalta voisit ottaa tarkasti kantaa väitteisiin, muutoin tämä on omien mielipiteiden esittämistä.
#factchecktrue
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
1 625
Noin 140 poliisia loukkaantui ja yksi poliisi kuoli päivä capitolin pahoinpitelyn jälkeen:

Bloodpath meni käsittääkseni oikein

Kertoi kutsuvansa Talibanit, perui ja teki niiden kanssa diilin pari kuukautta myöhemmin.

Alijäämistä.. Aika lailla vähemmän velkaa on tullut Bidenin kaudella vs Trump, korona pois luettunakin.

Project 2025:
Trumpin viimehallinto nojasi aika hyvin heritage foundationiin. Project 2025 isokiholta saatiin haastattelussa Trump tukee meitä kommentteja, Trump on käynyt heritage foundationin tilaisuudessa kehumassa miten tekevät hyvää työtä ja taustalla on hitosti oman hallinnon kavereita.
- Joo, yksi poliisi kuoli päivää myöhemmin, ja pari muuta teki itsemurhan viikon sisällä. Mutta se pitäisi todistettavasti liittyä Jan6 tapahtumiin. Jos ei tarvi todistaa, niin voihan Haitilaisetkin olla syönyt jonkun kissan.

- Trump puhui autoteollisuudesta jotain että se menestyy hänen aikana, mutta jos hän ei pääse tulee Bloodbath.
Economics
Bloodbath is an informal term used to refer to a major Economic disaster.
- Eli ei kutsunut Talibanin johtajia Camp Davidiin toisin kuin Harris väitti.

- Kauppa-alijäämä juttu saattaa olla niinkuin sanot vaikka Harris sanoikin sen kuin koko vajesummana.
Well, let's be clear that the Trump administration resulted in a trade deficit, one of the highest we've ever seen in the history of America
edit. Ei olekaan niinkuin sanot. Kyse oli kauppa alijäämästä eikä velasta.

- Project 2025, nuo linkin sekavat yhteydet ei oikein riitä yhteyden todistukseen.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
252 682
Viestejä
4 398 188
Jäsenet
73 044
Uusin jäsen
Kurda

Hinta.fi

Ylös Bottom