- Liittynyt
- 11.07.2022
- Viestejä
- 15
Itselläni on kokemusta avokonttorista. Siellä on vaikea koodata tai tehdä syvää ajatuksellista vaativaa työtä. Jotkut Ad Hoc sähköpostiviestit ja rutiinilla menevät tehtävät voi tehdä. Tämän takia ne koodit jutut tehtiin sitten konttorilla, kun siellä oli hiljaista tai etänä kotona. Joissakin työpaikoissa on sitten ollut luksusta ja on saanut ihan oman työhuoneen. Silloin pystyi hoitamaan ne Teams/Zoom/Google meetings palaverit muita häiritsemättä ja analyyttiset työt saatiin tehtyä rauhassa.
Noita avokonttoreita vastustaa ihan opetusalalla toimivat. Olen kavereiltani saanut kuulla kuinka ahtaassa opettajahuoneessa ei pysty tekemään oman opetukseen liittyviä hommia, kun siellä on hälinää jne. Noita avokonttoreista on tehty tutkimuksia ja se heikentää työntekemistä sekä heikentää työntekijöiden työssä jaksamista [1-5].
Itselläni on vain sellainen tulkinta, että kun ne toimistotilat eivät ole ilmaisia [6], niin sinne halutaan että väki on siellä ja sitten se on joillekin johtajille helpompaa johtaa työntekijöitä, kun ne ovat samassa tilassa. Sitten uskotaan että avoimessa toimistotilassa ne uudet ideat leviävät nopeammin jne [7]. Mutta eipä tämä työssä jaksaminen oikein enää merkitse mitään, kun voidaan vain sanoa: "On niitä muidenkin firmojen haalareita, joita voi sovittaa päälle". Vielä pitäisi jaksaa eläkeikään asti tätä touhua, jossa ei ole selkeää kuka on se "oikea pahis" siellä työelämässä. kun tämä koko työelämä on julma hyvin usealle ihmisille. Osa ongelmaa ovat tuhoisat johtajat [8-9], työpaikalla tapahtuva kiusaaminen (joka on yleensä johtajasi) [10], työturvallisuusrikoksia tekevät yrittäjät [11], työntekijät jotka jäähdyttelevät ja työkuorma kasvaa [12-13], verotus joka pitää huolen että ei kannata tehdä yhtään ylimääräistä kun rahat menevät siihen yhteiseen demarilompakkoon [14-15] jne.
Suomalaisessa työelämässä on lukuisi ongelmia ja keskustelu on hyvin kapeaa, että mitä niille pitäisi tehdä. Mielestäni suurin yhteiskunnallinen ongelma on, että sanotaan koulutuksen kannattavan aina [16-19], kun se hyöty loppuu heti, jos ei ole yrityksiä jotka voivat palkata tai osaamiselle ei ole kysyntää Suomessa tai sitä on muutamalle harvalle valitulle. Tai se kysyntää vähenee/loppuu osaamiselle, kun valmistut koulusta laskukautena. Se on helppo sanoa, että muuta ulkomaille tai ryhdy yrittäjäksi. Tuntuu siltä, että tämä on vain tälläistä jota koetaan läpi ja tässä saa vain odottaa, että milloin se oma onni loppuu kesken.
Viitteet
[1] Sander E (Libby) J, Marques C, Birt J, Stead M, Baumann O. Open-plan office noise is stressful: multimodal stress detection in a simulated work environment. Journal of Management & Organization. 2021;27(6):1021-1037. Open-plan office noise is stressful: multimodal stress detection in a simulated work environment | Journal of Management & Organization | Cambridge Core
[2] Colenberg, S., Jylhä, T., & Arkesteijn, M. (2020). The relationship between interior office space and employee health and well-being – a literature review. Building Research & Information, 49(3), 352–366. https://doi.org/10.1080/09613218.2019.1710098
[3] Why open offices are bad for us
[4] A research roundup to show that your office layout is toxic (and some tips for making it better)
[5] https://www.researchgate.net/public...g_widespread_myths_about_workplace_design#pfa
[6] The High Cost of Empty Offices: Corporate Challenges and Smart Tech Solutions | Accruent
[7] How to Make Sure People Won’t Hate Your New Open Office Plan
[8] Tuhoava johtaminen vastavuoroisena johtamisprosessina - pdf
[9] https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/64413/Rautava_Rasmus.pdf?sequence=1&isAllowed=y
[10] Työsuojeluviranomaiset penkoivat sata kiusaamistapausta: kiusaaja oli useimmiten esimies, ei työkaveri – näin tunnistat ongelmapomon
[11] Paasonen, Jyri – Lindfors, Henriikka. Työturvallisuuslainsäädännön rikkomusten rangaistuskäytännöstä. Defensor Legis 2/2021 s. 390–410. Paasonen, Jyri – Lindfors, Henriikka: Työturvallisuuslainsäädännön rikkomusten rangaistuskäytännöstä
[12] Tekniikan Maailma
[13] Jopa 80 prosenttia rakennustyömailla tehtävästä työstä on tehotonta – jatkuvat keskeytykset vaikuttavat myös turvallisuuteen | Aalto-yliopisto
[14] Lisätuloa 400 euroa, käteen 200 euroa - näin verotus iskee | Verkkouutiset
[15] Palkkasi nousi, mutta käteen ei jäänyt paljon mitään? Verokiila iskee ankarasti jo melko pieniinkin tuloihin - Laskuri näyttää paljonko käteesi jää palkankorotuksesta
[16] Analyysi: Koulutus ei aina kannata, jos haluaa hyvän palkan – mutta yhdessä asiassa tulee iso ero. Analyysi: Koulutus ei aina kannata, jos haluaa hyvän palkan – mutta yhdessä asiassa tulee iso ero
[17] Analyysi: Kannattaako opiskelu? Korkeakoulututkinto tuo miehelle 600 000 euroa enemmän, naiselle 400 000 euroa. Analyysi: Kannattaako opiskelu? Korkeakoulututkinto tuo miehelle 600 000 euroa enemmän, naiselle 400 000 euroa
[18] Olen surullinen esimerkki siitä, että korkeakoulutus ei takaa työpaikkaa. Lukijan mielipide | Olen surullinen esimerkki siitä, että korkeakoulutus ei takaa työpaikkaa
[19] Filosofian tohtori Arto tajusi kolmekymppisenä, että 10 vuotta työurasta meni hukkaan – Tohtoritutkinnon suorittaneet avoimina. Filosofian tohtori Arto tajusi kolmekymppisenä, että 10 vuotta työurasta meni hukkaan – Tohtoritutkinnon suorittaneet avoimina

Viimeksi muokattu: