- Liittynyt
- 14.07.2018
- Viestejä
- 922
Ketjun otsikkoon, tänä talvena en esilämmitä autoa lainkaan. Syynä on, että vaihdoin kesällä leasariin (Bassadonen uusi vuodeksi), ja auton varusteisiin ei kuulu moottorinlämmitintä. Tuo olisi pitänyt siis asennuttaa omalla kustannuksella, ja kun en tarvitse autoa työmatkoihin ja muutenkin talviaikaan vain muutaman kerran viikossa, en halunnut tuohon satasia laittaa. Mitään tarkoitusta ei ole pitää autoa pidempään kuin 1-2 vuotta, ja uskon uuden bensa-auton lähtevän kyllä käyntiin aina tarvittaessa kovimmillakin eteläisen Suomen pakkasilla. Sisätilalämppäri olisi toki kiva, mutta nyt mennään tällä.
Kun yksityisleasingeja on koko ajan enemmän, niin saattaa olla että en ole valintani kanssa yksin ja lämmitintä vailla olevat uudehkot autot yleistyvät. Vai mahtavatko jotkut leasingfirmat asennuttaa myös leasareihin lämmittimiä. Ongelmaa ei tietysti ole, jos autossa on tehtaalla asennettu moottorilämmitin.
Eipä lämmittimiä ole perinteisesti käytetty kadunvarsipysäköinnissä ja se on sentään isoimmissa kaupungeissa melko yleistä niin meillä kuin isossa osassa Kanadaa ja Yhdysvaltoja. Eikä käyntiinlähtemättömyys vaikuta olevan mikään laajamittainen ongelma kovemmillakaan pakkasilla. (Tai sitten kyse on käyttäjän nuukailusta, ettei ole pidetty huolta akusta ja sytytyspuolen komponenteista.)
Silloinkin kun lämmitysmahdollisuus on olemassa, kyse on melko turhasta varusteesta. Uutta autoa harvoin pidetään niin kauan, että kylmäkäynnistysten moottoria kuluttava vaikutus ehtisi tulla esiin. Toki ymmärrän, että joku on valmis maksamaan muutaman satasen sisätilalämmittimestä saadakseen lähteä kylminä talviaamuina lämpöisellä ja sulalla autolla.