Taasko se romu on hajalla? Täällä korjataan autoja

Tarkasta maffin ja muiden piuhat ettei ole tullut mitään havereita niiden kanssa.
Imuilman lämpöanturi on ilmeisesti integroitu maffiin. Ajon aikana lämpötilat ovat olleet linjassa, mutta nyt vikatilassa arvoja ei ole katsottu. Tuo koodi saattanee kuitenkin liittyä siihen, kun MAF liitin oli irrallaan joidenkin starttiyritysten aikana.
 
Audi kotiutettu trailerilla. Vikakoodi laihalle menosta taitaa johtua polttoainepumpusta. Pumpun resistanssi oli ääretön, eikä se lähtenyt pyörimään varavirtalähteellä. Purin pumppupaketin, koputtelin vasaralla pumpun kylkeen ja sen jälkeen se heräsi eloon. Nykyinen alkuperäinen pumppupaketti (pumppu+polttaineen määräanturi) on VDO:n valmistama. Uusi tarvikepumppupaketti VDO:n valmistamana maksaa 150€. Pelkkää pumppua löytyisi vähän halvemmalla, mutta oudonkuuloisilta valmistajilta. Vanhan asetelman sai ehjänä purettua ja letkutkin lähti irti, kunhan ensin vähän lämmitti kuumailmapistoolilla, mutta se taitaa nyt jäädä varaosiksi.

11.jpeg12.jpeg13.jpeg
 
Mikä olisi fiksuin tapa ruosteisten helmojen fiksaamiseen? Tuntuu löytyvän vähän kaikenlaista mielipidettä googlella. Auto 17 vuotta vanha muutaman satasen ooppeli, niin ei mahdottomia kannata panostaa. Jos nyt kuitenkin välttyisi hitsaushommilta pariksi vuodeksi vielä.

Oma suunnitelma olisi seuraava:
  1. Teräsharjalla/lamellilaikalla/neekerintukalla isoimmat ruosteet pois. Vai pitäisikö vaan hommata hiekkapuhallin? Kompura löytyy kuitenkin
  2. Annitrol fosforihappoa sutii pellille. Voi tosin olla hankalaa kun on ihan lirua
  3. 1K happopohjamaali?
  4. Kiveniskumassa
  5. Varsinainen pintamaali ja lakka
Varsinkin tuosta pohjamaalin valinnasta on epäselvyyttä. Löytyy 1K ja 2K epoksipohjamaaleja, sinkkipohjamaalia, ruosteenestopohjamaalia, hiontapohjamaalia yms. Ilmeisesti ainakaan happopohjamaalin päällä ei pysy kitti? Tosin ei tässä toivottavasti ole tarvetta kitata mitään.
Löytyihän sieltä reikiä kun massat rapsutteli pois. Kolme palasta siihen joutui hitsaamaan. Olisi melkein ollut fiksumpaa ostaa 15 € maksava korjauspelti, jos olisi tähän hätään jostain saanut. Näköjään oli helmaa hitsattu jo aiemmin jonkun toimesta. Ostin auton viime syksynä, ja vaikutti vähän siltä että ennen myyntiä on vaan ruosteen päälle sudittu reilusti alustamassaa.

Kuvassa sommitellaan ensimmäistä korjauspalaa
DSC_0731.JPG
 
Ai sattana. Pitäs varmaan tollaset magneetit ostaa itellekkin jos/kun joutuu taas autoa joskus hitsailee!
 
Löytyihän sieltä reikiä kun massat rapsutteli pois. Kolme palasta siihen joutui hitsaamaan. Olisi melkein ollut fiksumpaa ostaa 15 € maksava korjauspelti, jos olisi tähän hätään jostain saanut. Näköjään oli helmaa hitsattu jo aiemmin jonkun toimesta. Ostin auton viime syksynä, ja vaikutti vähän siltä että ennen myyntiä on vaan ruosteen päälle sudittu reilusti alustamassaa.

Kuvassa sommitellaan ensimmäistä korjauspalaa
DSC_0731.JPG
Itse olisin tuollaiset vierekkäin olevat reiät korjannut yhdellä isolla palalla, likimain sama vaiva, ja varmaan kestävämpikin, kuin sellainen pienistä palasista sinne tänne tehty "tilkkutäkki"
 
tulee hieno kun maalaa paikat erivärillä ja maalaa sitten tikkauksen siihen ympärille... :D
 
Lexus hylättiin katsastuksessa, koska takalevyt olivat sisäpuolelta ruosteessa. Varustauduin remonttiin levyillä, paloilla ja satuloiden korjaussarjalla. Uudet levyt käytin sähkösinkittävänä ja lisäksi maalasin paksun kerroksen kilikolimaalia. Saadaanko siitä puheenaihetta? Viime yönä remontti eteni niin pitkälle, että sain satulat kunnostettua ja ne uusien levyjen kera paikoilleen. Molemmilla puolilla ulommat männät olivat kunnossa ja liikkuivat hyvin, mutta sisemmät olivat arvatenkin kunnolla jumissa. Sisemmät männät tiivisteineen vaihtuivat uusiin. Navan pintaan, johon levy kiinnittyy, laitoin kotelonsuoja-ainetta. Onko muuten mäntiin ja tiivisteisiin tarkoitetussa jarruvaseliinissa jotain spesiaalia, joka estää perus vaseliinin käytön? Positiivista oli, että levy ei ole erikseen kiinni navassa. Olen törmännyt M8-senkkikantaruuveihin tässä tarkoituksessa muissa autoissa, ja niiden avaamisesta on ollut murhetta. Ilmankaan moisia ruuveja en usko, että levy pääsee hukkaan navan ja vanteen välistä, eli ruuveista on pelkkää harmia. Tänään olisi tarkoitus niputtaa loppuun. En ollut aikaisemmin rempannut tämän sorttisia tai köykämiinistä valmistettuja satuloita. Täytyy kehua, että olivat mukava tuttavuus, koska mäntiä lukuuottamatta mikään ei ollut ruosteessa tai jumissa. Mitähän materiaalia satulat ovat, koska ovat huomattavan kevyet, eivät ole syöpyneet ja lisäksi pinta vaikuttaa kohtalaisen kovalta? Saa nähdä, viekö palat vain nätisti maalit pois levyjen kitkapinnalta, vai tuleeko murhetta esim. palojen tukkeutumisen ja vinkumisen muodossa.
 
Liitteet

  • 01.JPG
    01.JPG
    4,1 MB · Luettu: 215
  • 02.JPG
    02.JPG
    4 MB · Luettu: 281
  • 03.JPG
    03.JPG
    3,8 MB · Luettu: 303
Siis sähkösinkitsit uudet levyt ja vedit kitkapinnoillekin reilun kerroksen maalia? Kuulostaa vähän erikoiselta ratkaisulta.
Tavallinen vaseliini kai turvottaa jarrukumit, niin sen takia pitäisi käyttää silikonipohjaista rasvaa.
 
Lexus hylättiin katsastuksessa, koska takalevyt olivat sisäpuolelta ruosteessa. Varustauduin remonttiin levyillä, paloilla ja satuloiden korjaussarjalla. Uudet levyt käytin sähkösinkittävänä ja lisäksi maalasin paksun kerroksen kilikolimaalia. Saadaanko siitä puheenaihetta? Viime yönä remontti eteni niin pitkälle, että sain satulat kunnostettua ja ne uusien levyjen kera paikoilleen. Molemmilla puolilla ulommat männät olivat kunnossa ja liikkuivat hyvin, mutta sisemmät olivat arvatenkin kunnolla jumissa. Sisemmät männät tiivisteineen vaihtuivat uusiin. Navan pintaan, johon levy kiinnittyy, laitoin kotelonsuoja-ainetta. Onko muuten mäntiin ja tiivisteisiin tarkoitetussa jarruvaseliinissa jotain spesiaalia, joka estää perus vaseliinin käytön? Positiivista oli, että levy ei ole erikseen kiinni navassa. Olen törmännyt M8-senkkikantaruuveihin tässä tarkoituksessa muissa autoissa, ja niiden avaamisesta on ollut murhetta. Ilmankaan moisia ruuveja en usko, että levy pääsee hukkaan navan ja vanteen välistä, eli ruuveista on pelkkää harmia. Tänään olisi tarkoitus niputtaa loppuun. En ollut aikaisemmin rempannut tämän sorttisia tai köykämiinistä valmistettuja satuloita. Täytyy kehua, että olivat mukava tuttavuus, koska mäntiä lukuuottamatta mikään ei ollut ruosteessa tai jumissa. Mitähän materiaalia satulat ovat, koska ovat huomattavan kevyet, eivät ole syöpyneet ja lisäksi pinta vaikuttaa kohtalaisen kovalta? Saa nähdä, viekö palat vain nätisti maalit pois levyjen kitkapinnalta, vai tuleeko murhetta esim. palojen tukkeutumisen ja vinkumisen muodossa.
Helpommalla olisit päässyt, kun olisit ostanut suoraan vaikka zimmermann coat-z levyt missä on sinkitys valmiina.
 
Siis sähkösinkitsit uudet levyt ja vedit kitkapinnoillekin reilun kerroksen maalia?
Juu, paitsi enemmän maalaamisessa panostin levyn "napaosaan". Koko kilikolipullon vedin neljään levyyn.

Helpommalla olisit päässyt, kun olisit ostanut suoraan vaikka zimmermann coat-z levyt missä on sinkitys valmiina.
Vielä helpommalla olisi päässyt, kun olisi ajanut auton paalattavaksi. Rockautosta löytyi tähän pinnoitettuja levyjä, mutta ne eivät olisi tulleet järkevän hintaiseksi, eikä minulle oikein selvinnyt, mikä pinnoite levyissä olisi ollut, todennäköisesti sähkösinkki. Olisin joka tapauksessa nekin maalannut, koska sähkösinkin yhdessä kilikolimaalin kanssa olen todennut kohtalaisesti suojaavan ruosteelta.
 
Juu, paitsi enemmän maalaamisessa panostin levyn "napaosaan". Koko kilikolipullon vedin neljään levyyn.

Vielä helpommalla olisi päässyt, kun olisi ajanut auton paalattavaksi. Rockautosta löytyi tähän pinnoitettuja levyjä, mutta ne eivät olisi tulleet järkevän hintaiseksi, eikä minulle oikein selvinnyt, mikä pinnoite levyissä olisi ollut, todennäköisesti sähkösinkki. Olisin joka tapauksessa nekin maalannut, koska sähkösinkin yhdessä kilikolimaalin kanssa olen todennut kohtalaisesti suojaavan ruosteelta.

En ole kyllä ikinä kuullut että levyihin vedetään maalia vielä...miten se voi kestää edes tossa.
 
Itelle tuli audiin zimmermanin levyt joissa jonkin sortin pinnoitus. Muutamat kerrat oli vähän karkean kuuloista jarruttelua, mutta kyllä ne teräkselle kulu melko nopsaan :sevil:

Eikä ole nyt yli vuoden ajelujen jälkeen keskiosa levyistä lähtenyt ruostumaan.
 
Ainakin joka kerta, kun on jarruista tullut uusintanäyttö, niin katsastaja on testannu jarrut.
Sama täällä, tänä kesänä katsastin auton jossa piti levyt ja palat vaihtaa kun olivat kuluneet. Jarrut toimivat normaalisti ennen vaihtoakin mutta testissä piti silti käydä vaikka uudet levyt ja palat näki hyvin vanteen välistä.
 
Sanokaas mitä tälle kannattaisi tehdä: Transporter T4 2001 iskarien vaihto jäi kesken, kun kuvassa näkyvä pultin kanta pyörii mutterin kanssa (mutteri kuvassa hylsyn sisässä). Kuva on siis etuiskarin ylätuennasta.
B4316D61-53A3-40DF-AF06-165EE8620D18.jpeg
 
Pikku hitsitäppä kantaan ja lämpöä pultille...
 
Vielä helpommalla olisi päässyt, kun olisi ajanut auton paalattavaksi. Rockautosta löytyi tähän pinnoitettuja levyjä, mutta ne eivät olisi tulleet järkevän hintaiseksi, eikä minulle oikein selvinnyt, mikä pinnoite levyissä olisi ollut, todennäköisesti sähkösinkki. Olisin joka tapauksessa nekin maalannut, koska sähkösinkin yhdessä kilikolimaalin kanssa olen todennut kohtalaisesti suojaavan ruosteelta.
Oman kokemuksen mukaan Rockautossa on aika suolainen rahti kaikelle painavalle, näin jälkiviisasteluna olisiko esim. aeromotorsilta löytynyt uusia levyjä? Rockauton varastosysteemi on muutenkin omituinen, kerää tavaraa ostoskoriin niin lähettäisi kolmesta varastosta, lisää jonkun öljynsuodattimen koriin niin saa kaikki yhdestä. :D
 
Kävi mielessä, mutta valitettavasti parkkipaikkaremppana olisi tämä tarkoitus suorittaa. Tietysti jos ei muu auta, niin täytyy jostain keksiä vermeet ja tilat.

Saattaa onnistua jos jollakin saa kiilattua tuon kannan (sopiva tamppi tuohon kannan vasemmalle puolen) ja akkupulttarilla sit auki. Viimeisenä sitten että rälläkällä pultti poikki mutta taskusta kannattaa löytyä vastaava pultti ennen sitä.
 
Mikäs mahtaisi olla helpoin tapa saada maalikuprut korjattua, ajattelin hakea Biltemasta pistehiekkapuhaltimen ja sillä puhaltaa tasaiseksi pinnaksi ja vetää itse maalit päälle, bonuksena voisi vetäistä veljen Mazda 6:sta ruosteet kanssa pois. Mielipiteitä ja ehdotuksia otetaan kiitollisena vastaan.

IMG_20201004_123621.jpg
 
Hiekkapuhallusvermeet voi olla vähän rajuja, mut soodapuhallus varmaan toimii paree kun vaan raaputtaa ensin maalin pois ja jälkikäteen hapottaa... just a thought.
 
Kiitos vastauksesta, tässä ollaan vielä vähän kahden vaiheilla että kokeilisiko ensin puhdistuslaikalla ennen kuin alkaa ostelemaan hiekkapuhallusvermeitä.
 
Kokeilisin melkein tuolla pistehiekkapuhaltimella, ei ole läheskään niin raju mitä joku kunnon puhallin. Ruostetta siellä kuprun alla on kuitenkin. Itseltänikin tuo löytyy, mutta en ole vielä testannut heräteostosta mihinkään.
 
Mikäs mahtaisi olla helpoin tapa saada maalikuprut korjattua, ajattelin hakea Biltemasta pistehiekkapuhaltimen ja sillä puhaltaa tasaiseksi pinnaksi ja vetää itse maalit päälle, bonuksena voisi vetäistä veljen Mazda 6:sta ruosteet kanssa pois. Mielipiteitä ja ehdotuksia otetaan kiitollisena vastaan.

IMG_20201004_123621.jpg
Varaudu siihen että tuossa on reikä ja ota toi puskuri myös pois.
 
Mitenkäs se eräs minulle hyvin tuttu autopeltiseppä sanoikaan: ruostevauriosta näkyy yleensä noin 10%

Pitänyt nyrkkisääntönä aika hyvin paikkansa kun noita ruosteita on auki alkanut raaputtelemaan.
 
Mitäs parissa entisessä autossa on jouduttu takapyöränkoteloista korjaamaan ruostepaikkoja, niin mennyt
yllättävän paljon uutta peltiä. Ja vaihtamaan helmoja, niin koko helma monessa kohtaa ruosteessa.
 
Minä aloitin kerran vaihtamaan väyrysmersuun helmaa. Ei siihen tarvinnut kuin kardaanitunneliin asti laittaa uutta peltiä :) Tunkin kohdat tuli vahvistettua vähän reilummin, laitoin paksua sinkittyä putkea helman sisälle.
 
Parasta, jota oon kuullut, että aikanaan joku oli ostanut liikkeestä japsiauton ja pohjasta täysin mätä. Liike oli kustantanut hitsaukset ja olikos se, että olivat maksaneet jopa enemmän mitä ostaja oli maksanut autosta. Auton ostohinta oli 13000-14000mk.
 
Voi olla jarrutehoissa katsurilla sanottavaa jos vielä niitä testaa :think:
Pari ajokertaa vei kitkapinnoista maalin. Maalista ei aiheutunut vinkunaa tai muutakaan haittaa, eli kaikki vaikutukset ovat olleet tylsiä. Raportoin keväällä, miten maali kestää, ja ruoste pysyy poissa. Katsastuskin oli muuten tylsä juttu, mutta sai minut hyvälle mielelle, kun oli kuulemma mahtava auto. Jarrut mitattiin ja olivat kunnossa. Yritin kaivella kommenttia levyjen maalauksesta kertomalla, että maalasin levyt paksusti. Sitäkin pidettiin hyvänä ratkaisuna, jotta pysyy ruoste poissa.
 
Eikö se maalipöly sotke jarrusatuloita?
 
Voiko kytkinlevyn niitit ottaa kiinni asetelman joustossa jos on oikeanlainen osa tilattu? Vai onko korjaamo kussut asennuksen?

pic2.jpg
pic1.jpg
 
Startti pyörii muttei pyöritä moottoria. Milläs keinoilla lähdetään poissulkemaan asioita?
 
Toki varmistua ensin, että se todella ei pyöritä. Esim. ketjun / hihnan katkeaminen / huonot puristukset.
 
Startti pyörii muttei pyöritä moottoria. Milläs keinoilla lähdetään poissulkemaan asioita?

Eli oletan, että kuuluu startin surina, muttei vaan pyöritä mottia. Ehkä on vain startin akselin ratas sorvaantunut pyöreäks. Eli startti irti ja tutkimaan.
 
Jos oikeasti startti pyörii ja moottori ei (eikä esimerkiksi alakerta pyörii mutta yläkerta ei..) niin ei siinä oikein ole kuin kaksi järkevää vaihtoehtoa: Startista joko akseli ei liiku tai on sorvannut hampaat.

Helpoin tapa todeta ja korjata on ottaa startti kätöseen ja sen jälkeen törkätä uusi tilalle. Voi niitä osaa startteja purkaa ja korjatakkin mutta itse olen aina kokenut sen vittumaiseksi puuhasteluksi.
 
Oman kokemukseni mukaan myös huonolla akulla -jännitteen kyykätessä- startti saattaa "tippua kehältä" tmv. kesken starttauksen. Jatkaa siis edelleen pyörimistä, mutta surisee vain tyhjää. Itselleni näin on tapahtunut Yamaha Grizzly mönkijällä, jossa oli 10 vuotias akku ja 1.9 TDI Passatilla. Kumpainenkin korjaantuivat lisävirralla / akun vaihdolla.
 
Jossain tapauksissa vauhtipyörästä voi olla hammas poikki, jolloin startti surraa tyhjää siinä kohtaa. Ainakin nelisylinterinen kone sammuu aina samaan suunnilleen samaan kohtaan. Pikakorjauksena työntäminen vaihde päälle hieman eteen tai taakse.

Oikein erikoisessa tapauksessa voi myös nostajat jumittaa, öljynpaine ei pääse jostain syystä pääse poistumaan nostajista, vaan pakottavat venttiilit auki. Tällöin kone pyörii ikäänkuin ilman puristuksia varsin vauhdikkaasta. Yleinen vaiva Volvon 20v koneissa jos on ajettu vain lyhyitä matkoja. Itsellä tämä ongelma tuli eteen VW-konsernin 1.8 20v moottorissa, ja kyllä siinä hetki meni raapiessa päätä kunnes syyllinen oli selvillä..
 
Startti pyörii muttei pyöritä moottoria. Milläs keinoilla lähdetään poissulkemaan asioita?
Jos se startti vaan huutaa kovilla kierroksilla, eikä muuta tapahdu, niin voi olla bendixistä menny pito. Usein kyllä tässä tapauksessa joskus ottaa kiinni ja startti pelaa, mut kai se voi kerralla kokonaankin hajota. Jos osaamista on, niin bedix pyörän voi vaihtaa starttiin, muuten sitten vaan vaihtolaitetta tilalle.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 848
Viestejä
4 891 632
Jäsenet
78 888
Uusin jäsen
StefanN

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom