Itseasiassa armaflex jo asennettuna omasta toimesta kun moista ylimääräisenä varastosta löytyi.
Siis ennen vai nyt jäätymisen jälkeen?
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Itseasiassa armaflex jo asennettuna omasta toimesta kun moista ylimääräisenä varastosta löytyi.
Itse aikanaan pösön 406, kun siinäkin huohotin tuppasi jäätymään niin huohottimen eristin. Tulikohan 50mm eristettä ympärille, niin kesti hyvin 4 talvea mitä vielä oli sen jälkeen. Toki letku ja eriste oli opiskelijabudjetilla tehty, eli harjottelupaikan roskista kamat mukaan.
Jäätymisen, eipä tuota osannut ajatella ennen jäätymistä, ensikertaa kun omalle kohdalle sattui.Siis ennen vai nyt jäätymisen jälkeen?
Jäätymisen, eipä tuota osannut ajatella ennen jäätymistä, ensikertaa kun omalle kohdalle sattui.
Itseasiassa armaflex jo asennettuna omasta toimesta kun moista ylimääräisenä varastosta löytyi.
Niinhän tuo kuulostaa olevan, kaverin "hoidon" Audi oli tehnyt saman tempun pari päivää myöhemmin, liekö säällä ollut vaikutusta.Pätkäajossa aika yleinen vaiva.
Sitäkin tuli jo harkittua, mutta tuon Zafiran keula niin ahdas ettei sisäpuolelle saa ilman kovempia otteita. Katsoo nyt riittääkö tuo armaflex-viritys, helppo irroittaa ja tarkistaa onko sakkaa kertynyt.Kun sieltä nyt jo yksi letku petti kankeiden öljyjen takia niin maskisuoja on kohtuu edullinen varmistuksen varmistus mitä kannattaa käyttää kovilla pakkasilla. Varsikin jos joutuu ajelemaan noottoritietä tms. Aika mistäkö tiedän![]()
Niinhän tuo kuulostaa olevan, kaverin "hoidon" Audi oli tehnyt saman tempun pari päivää myöhemmin, liekö säällä ollut vaikutusta.
Eikö tämä sovi?Sitäkin tuli jo harkittua, mutta tuon Zafiran keula niin ahdas ettei sisäpuolelle saa ilman kovempia otteita. Katsoo nyt riittääkö tuo armaflex-viritys, helppo irroittaa ja tarkistaa onko sakkaa kertynyt.
Sitäkin tuli jo harkittua, mutta tuon Zafiran keula niin ahdas ettei sisäpuolelle saa ilman kovempia otteita. Katsoo nyt riittääkö tuo armaflex-viritys, helppo irroittaa ja tarkistaa onko sakkaa kertynyt.
Vaikka tätä jos löytyy noista sinun kaupoista Polaric jäähdytinneste 3L käyttövalmis sopii kaikkien kanssa sekaisin.Mitä jäähdytysnestettä voi käyttää täydentämään Mondeo 1.6 EcoBoost, '11 alle minimien pudonnutta määrää? Auto motkottaa Engine Malfunctionia, ja auton aiemmassa elämässä syy on ollut juuri jäähdytysnesteen taso. Sitä on korjattu monta kertaa aiheesta, mutta ei näköjään ole vieläkään kunnossa.
Jotain ainetta pitäisi lisätä, jotta sillä voisi ajella korjaukseen asti. Neste on oranssia ja ohjekirja sanoo WSS-M97B44-D / Ford tai Motorcraft -pakkasneste Super Plus Premium. Mieluiten jotain kamaa, mitä saa vaikka huoltsikalta, Tokmannista tai Prismoista tms.
Mitä jäähdytysnestettä voi käyttää täydentämään Mondeo 1.6 EcoBoost, '11 alle minimien pudonnutta määrää? Auto motkottaa Engine Malfunctionia, ja auton aiemmassa elämässä syy on ollut juuri jäähdytysnesteen taso. Sitä on korjattu monta kertaa aiheesta, mutta ei näköjään ole vieläkään kunnossa.
Jotain ainetta pitäisi lisätä, jotta sillä voisi ajella korjaukseen asti. Neste on oranssia ja ohjekirja sanoo WSS-M97B44-D / Ford tai Motorcraft -pakkasneste Super Plus Premium. Mieluiten jotain kamaa, mitä saa vaikka huoltsikalta, Tokmannista tai Prismoista tms.
Edit: Kai se tommonen Motox LongLife pakkasneste punainen 2l 100% | Motonet Oy. Ihmetyttää tuo "Pakkasneste jos PUNAINEN" ja kuva, kun minusta tuo on ilmiselvästi autossa sekä kuvan kannussa oranssia?
Kiitos, laitan tuota.Samanlaisen purkin löysin, jos Motonet on lähettyvillä.
![]()
Mahtaa käydä siis myös omaan 2.0 Ecoboostiin, joka ei kyllä jäähdytysnestettä syö.
Kiitos, laitan tuota.
Ja näkyyhän siellä taas yksi jäähdytysjärjestelmän letku, joka oli märkä ja maassa pieni läntti. Autosta on vuosien varrella vaihdettu jäähdytysjärjestelmän vuotojen takia vesipumppu (eli koko jakopää tehty etuajassa), lohkolämmitin vaihdettu ja joku letku myös. Auto on ollut meillä kai viisi vuotta ja olen aina ihmetellyt, kun aika reippaasti puskee vesihöyryä kiihdytyksissä verrattuna muihin. Että en olisi mahdottoman yllättynyt, vaikka tuo vuotaisi nestettä moottoriin sisäänkin... Mutta toistaiseksi ulkoisia osia on huollot (eri) vain vaihdelleet.
Edit: Tietääkö joku häviääkö nesteen tasosta johtuva "Engine Malfunction" väliaikaisesti, kun nesteen taso korjaantuu?
Ei se nyt varsinaisesti hajalla ole mutta ei musta maalariksi ole.
Takaluukussa alkava ruoste, farmariauto ja kohta melkein keskellä luukkua. Hiotaan pois isommalta alueelta että että saadaan joku fiksu alue mille rajata uudet maalaukset, hiontapohjamaalia kerros jos toinenkin ja sitä siloittelee. Näyttää ja tuntuu tasaiselta. Pölyliinalla ja rasvanpoistajalla ennen ja jälkeen pohjamaalin.
Pintamaali ja lopputulos ihan hirveetä paskaa
Tasaisuudesta enää tietoakaan. Tekisi mieli syyttää kilikolipulloja mutta väärää puuta siinä haukuttaisiin. Täytyy vaan hinkata enemmän.
Onneksi väri on sentään lähellä oikeaa lakan kanssa, ei tarvitse uusia pulloja hakea kun seuraavan kerran jaksaa joskus yrittää.
Vois kuvitella syynä olevan webaston puolen renkaan ABS anturi/johdotus.Sain vaimon Köyhän Ihmisen Autosta korjattua Webaston. Jo tallista ulos ajaessa syttyi ESP off -varoiusvalo. Yritin keksiä, että olisin murjonut jonkin liittimen tai johdon, mutta en keksinyt sellaistakaan. Pitää käydä luetuttamassa koodit, jos sieltä selviäisi, mikä mättää. Tuollainen vajaa 300tkm:ä ajettu KIA kyllä järjestää tiheään ajanvietettä.
Se tuli itsellekin mieleen. Kurkein alle, mutta anturin johto näytti olevan hyvässä suojassa ylätukivarren alla, eli ajattelin, etten olisi saanut sitä murjottua. Olisihan se ihmeellinen tsägä, jos ilman syy-yhteyttä vika olisi ilmantunut samaan aikaan. Samalla kerralla olivat silti ajovalot irti polttimoiden vaihdon takia, eli lisää mahdollisuuksia tulee sitä kautta. Omalla OBD-lukijalla ei saa luettua ajonvakautuksen koodeja ja luottokorjaaja on lomalla. Jos liikun autolla, käyn Motomaatissa luetuttamassa vikakoodin.Vois kuvitella syynä olevan webaston puolen renkaan ABS anturi/johdotus.
Ovet kun ruostuu sisältäpäin, niin suihkinko sinne ensin fosforihappoa ja sitten parin päivän päästä kotelosuojaa, vai pelkkää kotelosuojaa?
Tod.näk. pintapuhdistus.
Jos pro paja, avaavat pintapellin irti ovesta ja sitten erikseen runko ja pintapellit puhtaaks, happoset pohjat, kasaus ja liimaus, lopuks värit pintaan. Mut varmaankin ymmärrämme kaikki, että pintapuolinen siivous on murto-osan hintainen homma vs pintapaneelin irroitus jne.
Ei varmaan sama, mutta omassa kulkimessa erillinen kytkin kojelaudassa, jolla saa pois ESP:n. Tällöin keltainen varoitusvalo päällä.Sain vaimon Köyhän Ihmisen Autosta korjattua Webaston. Jo tallista ulos ajaessa syttyi ESP off -varoiusvalo. Yritin keksiä, että olisin murjonut jonkin liittimen tai johdon, mutta en keksinyt sellaistakaan. Pitää käydä luetuttamassa koodit, jos sieltä selviäisi, mikä mättää. Tuollainen vajaa 300tkm:ä ajettu KIA kyllä järjestää tiheään ajanvietettä.
Kaverin automaalaamolla oli joku aika sitten työn alla tuollainen 5 koppainen Golf ( arvo ehkä 3-6 k€ ), josta kaveri paikkasi ovien alareunoissa, helmoissa ja takaluukussa olevat ruosteet.
Kaveri otti ovien pintapellit pois työn tekemisen helpottamiseksi ( ei tarvitse irrottaa koko ovea pohjien tekoa ja maalausta varten ) ja samalla paikkasi ovien sisältä pari alkavaa ruostekohtaa ja laittoi kotelonsuoja-aineet ovien sisään.
Koko lysti maksoi asiakkaalle reilut 3000 €, mutta asiakkaan mielestä se oli järkevää maksaa, kun aikoi ajaa kyseisen auton aivan loppuun ennen sähköauton hankintaa.
Minulla myös teki ceed välillä tuota ,valo syttyi mutta hävisi muutaman käynnistyksen jälkeen,ajan kanssa paheni ja jäi palamaan jatkuvasti,syyllinen oli viallinen jarruvalokytkin.Sain vaimon Köyhän Ihmisen Autosta korjattua Webaston. Jo tallista ulos ajaessa syttyi ESP off -varoiusvalo. Yritin keksiä, että olisin murjonut jonkin liittimen tai johdon, mutta en keksinyt sellaistakaan. Pitää käydä luetuttamassa koodit, jos sieltä selviäisi, mikä mättää. Tuollainen vajaa 300tkm:ä ajettu KIA kyllä järjestää tiheään ajanvietettä.
Laita reilusti fosforihappoa ja sitten tosiaan kuivalle pinnalle kotelosuojaa, niin saattaa tulla hyvä.
Pelkällä kotelosuojalla happaneminen jatkuu kotelosuojan alla.
Please note if extensive corrosion or rust are present you may require an additional product DINITROL RC900. The specialist product converts rust on substrates into a stable organic iron complex indicated in see Step Two. If you find any signs of corrosion still in the early stages you are OK to skip Step Two and continue with Step Three the cavity wax treatment
Seat Leon ST 2017 1.0 -70tkm lahos eilen
Vikakoodi näyttää: Kaasuläpän sähkömoottori, Vikaa virtapiirissä.
Auton näyttämät viat: Vika Start/stop, EPC valo, moottorin vikavalo.
Ei ota kierroksia ja nopeus max 20km/h sekä käy huonosti.
Onneksi on 5v takuu niin soitettua SEAT-huoltoon sanoivat suoraan että takuuhommia. Mietin vain että onko kuinka yleinen vika tai kallis jos olisi itse joutunut maksamaan? Tosiaan takuu vielä Heinäkuulle 2022 asti voimassa. Onneksi. Hinurin kyydillä lähti vakuutuksen piikkiin niin eipä tästä kuluja tullut, mutta ihmeyttää tuollainen noin pienillä kilometreillä ja kaikki huollot tehty.
Olisipa Sorentossakin se. Millaisia koodeja antoi siitä?Minulla myös teki ceed välillä tuota ,valo syttyi mutta hävisi muutaman käynnistyksen jälkeen,ajan kanssa paheni ja jäi palamaan jatkuvasti,syyllinen oli viallinen jarruvalokytkin.
Oliko akku irti? Jos oli niin pitäisi sammua parin päivän sisällä. Kovalla pakkasella tekee myös tuota aamun ensimmäisessä käynnistyksessä, mutta tuolloin sammuu jos sammuttaa moottorin ja käynnistää uudelleen.Sain vaimon Köyhän Ihmisen Autosta korjattua Webaston. Jo tallista ulos ajaessa syttyi ESP off -varoiusvalo. Yritin keksiä, että olisin murjonut jonkin liittimen tai johdon, mutta en keksinyt sellaistakaan. Pitää käydä luetuttamassa koodit, jos sieltä selviäisi, mikä mättää. Tuollainen vajaa 300tkm:ä ajettu KIA kyllä järjestää tiheään ajanvietettä.
Ei ollut akku irti.Oliko akku irti?
En käynyt luettamassa koodeja kun vika nollautui viimeistään muutamalla uudelleen käynnistyksellä ja kun vika jäi päälle niin vein Deltalle korjattavaksi,oli vielä takuuta vähän jäljellä.Olisipa Sorentossakin se. Millaisia koodeja antoi siitä?
Tällaiset koodit irtosi meidän Kiasta:
C2402 ABS Pump Motor Electrical
C2112 Valve relay error
Nollauksen jälkeen ei syttynyt muutaman ajon aikana ja ABS ja EPS toimivat normaalisti. Ei viat itsestään korjaannu, eli ajan kysymys on, että koska syttyy uudestaan.
Voisiko C2112:n aiheuttaa erillinen fyysinen rele, vai onko kyseessä ABS/ESP -ohjausboksin sisäinen komponentti?
[EDIT:] 2008 Kia Sorento BL 3.3 bensa on kyseessä.
Kyllä kotelosuojan on nimenomaan tarkoitus ehkäistä myös jo alkaneen ruosteen jatkuminen, sen takiahan sitä sinne laitetaan. Itse en vaivautuisi happoihin. Irtoruosteet pois, pesu ja hyvä kuivaus vaan. Ei haposta varmasti mitään haittaakaan ole, vaikuttaa vaan vähän sellaiselta työvaiheelta joka tehdään että tulee itselle parempi mieli.
Ja melko erikoinen asiakas ollut. Toki jos 3ke hitsaukset 3ke autoon ei paljon taloutta paina niin erittäin hieno asia että tuetaan kotimaista yrittäjää.
E: saatoit sekoittaa kotelosuojan ja alustamassan, alustamassaa ei voi laittaa ruosteen päälle. Tuossa dinitrolin ohje https://www.dinitroldirect.com/car-rustproofing-guide/
Eikö tulisi halvemmaksi ostaa ruosteettomat/vähemmän ruosteiset ovet ja luukku jostain purkuautosta ja hitsauttaa korkeintaan helmat ym. korin ruosteet ammattilaisella? Kuulostaa melko riskisijoitukselta tollanen. Hitsatusta vehkeestä ei saa esim. lunastukseen mennessä euroakaan enempää. Eikä +200tkm jälkeen ikinä tiedä milloin porsii vaihteisto tai moottori.
Mitäpä sitä muuta tekemään. Lisäksi vielä johdot voi tarkistaa(silmämääräisesti/piipparilla), ennenkuin rupeaa uutta osaa tilaamaan.Tänään syttyi ESP-valo heti käynnistyksen jälkeen ennen, kuin Köyhän Ihmisen Auto edes liikahti. Ajattelin nyppiä konehuoneen puolelta ABS-liittyviä liittimiä auki ja laittaa kontaktipintoihin spray-vaseliinia. Saman teen ABS-liittyville releille ja sulakkeille. Onko parempia ideoita?
Koodit olivat viimeksi:
C2402 ABS Pump Motor Electrical
C2112 Valve relay error
2008 Kia Sorento BL 3.3 bensa on kyseessä.
Hankin "uuden" vectran eli 05 farkun. Hyvin pelitti kunnes syttyi nämä valot.
![]()
Oikeanpuoleinen lienee joku traction control ja vasemmanpuolimmainen LUULISIN olevan ohjaustehostimen kevyempi varoitusvalo? Tuo ei kuitenkaan ole punainen hälytysvalo, kuten netissä kerrotaan, jos se olisi rikki. Nestettä on ja ohjaustehostin ainakin tuntuu jotenkin toimivan. Neste pikaisella katsauksella (huonossa paikassa) näyttää mähmäiseltä. Onko ehdotuksia? Ajattelin imaista ne nesteet sieltä pois ja vaihtaa tilalle tuoreempaa. Varmaan auttaisi myös jos saisin vehkeen sulamaan jossain, mutta ei ole ollut vielä käyntiä missään parkkihalleissa. Täällä on ollut pakkasta koko ajan sen jälkeen kuin nuo syttyi.
3
Ei saa kyllä kuvasta mitään selkoa mikä siellä palaa, mutta vikakoodin lukuun mars mars
power steering![]()
ESP/TC![]()
Ostamani OBD2 anturi ei anna mitään vikakoodeja - voi ja ehkä onkin niin että tuo ei noita vikoja edes tunnista. Voisi kuvitella että se olisi ainakin peruste palauttaa laite? Onko noi jotenkin merkkikohtaisia?
Lukemani perusteella voisi olla joko hydrauliikkavika tai ohjauspyörän asentotunnistin/siihen liittyviä vikoja.
Ja noista voisi kuvitella että on ohjauspyörän asentotunnistin josta syystä ajonvakautuskaan ei toimi koska ei tiedä mikä on ratin asento. Eli liittyvät toisiinsa.power steering![]()
ESP/TC![]()
Ostamani OBD2 anturi ei anna mitään vikakoodeja - voi ja ehkä onkin niin että tuo ei noita vikoja edes tunnista. Voisi kuvitella että se olisi ainakin peruste palauttaa laite? Onko noi jotenkin merkkikohtaisia?
Lukemani perusteella voisi olla joko hydrauliikkavika tai ohjauspyörän asentotunnistin/siihen liittyviä vikoja.
Hankin "uuden" vectran eli 05 farkun. Hyvin pelitti kunnes syttyi nämä valot.
![]()
Oikeanpuoleinen lienee joku traction control ja vasemmanpuolimmainen LUULISIN olevan ohjaustehostimen kevyempi varoitusvalo? Tuo ei kuitenkaan ole punainen hälytysvalo, kuten netissä kerrotaan, jos se olisi rikki. Nestettä on ja ohjaustehostin ainakin tuntuu jotenkin toimivan. Neste pikaisella katsauksella (huonossa paikassa) näyttää mähmäiseltä. Onko ehdotuksia? Ajattelin imaista ne nesteet sieltä pois ja vaihtaa tilalle tuoreempaa. Varmaan auttaisi myös jos saisin vehkeen sulamaan jossain, mutta ei ole ollut vielä käyntiä missään parkkihalleissa. Täällä on ollut pakkasta koko ajan sen jälkeen kuin nuo syttyi.
3
Tervehdys!
Eilen Ford Focus mk2.5 1.8tdci:stä halkesi letku polttoainesuodattimelta menevästä päädystä joka jatkuu pumpulle asti.
Onko kellään hajua miten tuo pumpun päädyn pikaliittimen pitäisi toimia? En haluaisi sitä poistaessa rikkoa mitään pumpun päästä. Irroitin etuvalon saadakseni lisää tilaa, onhan tuossa vielä jäähdyttimen letkua tiellä mutten millään niitä haluaisi alkaa kylmässä tallissa poistamaan ja sitä kautta ilmailemaan jäähdytys systeemiä.
Alemmat kuvat itse otettuja liittimestä, toisessa pyöräytetty talttapää meisselillä liitin ympäri.
Kuvia:
Ai siinä on semmoinenkinPaina siitä liittimestä (toi vihreä "nappi") ja vedä putki irti
Tervehdys!
Eilen Ford Focus mk2.5 1.8tdci:stä halkesi letku polttoainesuodattimelta menevästä päädystä joka jatkuu pumpulle asti.
Onko kellään hajua miten tuo pumpun päädyn pikaliittimen pitäisi toimia? En haluaisi sitä poistaessa rikkoa mitään pumpun päästä. Irroitin etuvalon saadakseni lisää tilaa, onhan tuossa vielä jäähdyttimen letkua tiellä mutten millään niitä haluaisi alkaa kylmässä tallissa poistamaan ja sitä kautta ilmailemaan jäähdytys systeemiä.
Alemmat kuvat itse otettuja liittimestä, toisessa pyöräytetty talttapää meisselillä liitin ympäri.
Vai onko se noin yksinkertaisesti että tappi alas, panta löystyy ja liittimen pitäisi irroita kun vähän kampeaa? Tuossa oli nimittäin tappi ylempänä ensin.
Kuvia:
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.