Suunnittelun kukkaset

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Sampsa
  • Aloitettu Aloitettu
Näyttäisihän tuo olevan, ehkä hämäännyinkin vähän itse. Toisaalta 100m on 80 km/h vauhdilla 5 sekuntia ja eiköhän ne merkit tuollakin vauhdilla vähän kauemmin näy (toisin sanoen merkit näkyy yli 100m matkalta).

Reilusti saisi tuossa tuoda toki lähemmäs kuten @pulatunnus kirjoittikin.

Niin ja tuossahan tuo 60 km/h on jo ainakin 2 kilometriä ennen tuota taajama kylttiä voimassa, mutta ehkä joskus 10 vuotta sitten on voinut olla tuohon asti 80 km/h ja oisko merkkien paikat peruja siitä. En muista vaikka tuosta viimeiset 20 vuotta on tullut ajeltua vähintään kerran kuussa
 
No ei mahdottoman pitkä. Mutta ei niin lyhyt, että "tuplarajoituksen" pöhköys ei koskaan realisoituisi kiihdytykseen vaadittavan matkan vuoksi.

Noin 300 metriä näyttäisi olevan olettaen, että lyhtypylväät ovat 50 metrin välein.

Ei tavatonta, että jossain on aika pitkän oloinen matka ennenkuin tikkari kertoo tielle tulleelle yleisrajoutusta matalammasta rajoituksesta. Jos vaikuttaa 80 tieltä niin ehkä turisti voi polkasta turhaa ennen kuin havaitsee rajoituksen.
Joskus sääntö tai jossain auto ketjussa aiheesta väännetty, voiko sakottaa, jos ei aidosti tiedä. jäänyt mielikuva että jos aidosti ei tiedä ja muuten asiallisesti ajanut niin ei voisi sakottaa. Mutta tiedossa että lappuja on jaettu paikallisille jotka sata varmasti tietää. (siis kohdissa missä pidempi matka tikkariin)

Niin ja tuossahan tuo 60 km/h on jo ainakin 2 kilometriä ennen tuota taajama kylttiä voimassa, mutta ehkä joskus 10 vuotta sitten on voinut olla tuohon asti 80 km/h ja oisko merkkien paikat peruja siitä. En muista vaikka tuosta viimeiset 20 vuotta on tullut ajeltua vähintään kerran kuussa
Silti vaikuttaa mokalta, jos taajaman merkkin on asentanut kunta niin kai se kuitenkin ELY keskuksen kanssa sovittu, tai sitä ennen tiepiirin vai mikä niitä ennen hoiti, onko sitten ollut epätarkempaa.

Se hämää kun tuota taajamerkkiä on kuitenkin siiretty sivusuunnassa, siihen on joku puuttunut.

Eihän tuo nyt vaarallista ole, mutta turistille vähän liiankaukana varsinkin jos edellä menee joku koppiauto joka peittää merkin näkyvyyden.

Ei sillä, en kuvittele että tuolla edes turisti merkille asti hiljentävät, hyvä jos edes kohdalla nostavat jalkaa, jolloin jo seuraava merkki näkyy.
 
Nopeuksien mikromanagerointi on noin ylipäätään lähtenyt lapasesta pidemmän aikaa. Taajamanopeus on kaikkialla eteläsuomessa jo romukopassa, kun vähenevien perheiden murkkuikäisiä suojellaan kaikilta vaaroilta. Ei riitä että on maailman leveimmät tiet reunustettuna valtavilla kevyen liikenteen väylillä kymmenen metrin välein suojateineen. On lisäksi pudotettava 50km yleisrajoitus 40km tai jopa 30kmh.

Koska saadaan välinopeudet, mielestäni 35 tai 45 toisi lisää mahdollisuuksia toisten manageeraamiseen.

Heitän samaan koppaan muuttuvat nopeudet motareilla. Alkaa olemaan tavallista että insinöörismiehet sovittelevat ajonopeuksia siellä jossain nahkasohva-valvomossa. Kun on motarilla "ruuhkaa" niin rajoitus sovitetaan vastaamaan alinta nopeutta 10km pätkällä. Usein 80kmh. Tämä jätetään sitten ilmeisesti ajasteisesti päättymään joskus klo 18 kun tiellä ajelee enää muutama ajoneuvo.'

Tätä se on kun vähäjärkisille annetaan valtaa toisten tekemisiin.
 
Autot osiossa voisi olla ketjuja joissa keskustellaan liikenne asioista aktiivisesti, myös nopeusrajoituksista.
 
Heitän samaan koppaan muuttuvat nopeudet motareilla. Alkaa olemaan tavallista että insinöörismiehet sovittelevat ajonopeuksia siellä jossain nahkasohva-valvomossa. Kun on motarilla "ruuhkaa" niin rajoitus sovitetaan vastaamaan alinta nopeutta 10km pätkällä. Usein 80kmh. Tämä jätetään sitten ilmeisesti ajasteisesti päättymään joskus klo 18 kun tiellä ajelee enää muutama ajoneuvo.'

Tätä se on kun vähäjärkisille annetaan valtaa toisten tekemisiin.
Nopeuksia säädetään liikennetilanteen tai keli mukaan automaattisesti, ei niitä manuaalisesti säädetä kuin erikoistapauksissa. Esimerkiksi huoltomiehiä motarilla tms. Aika harvassa kalenteriohjaukset on nykypäivänä.

PK seudulla on yleisempää, että säädetään nopeuksia liikenteen mukaan, muualla Suomessa pudotetaan nopeuksia pääasiassa kelin perusteella.
t. Vähäjärkinen insinööri
 
Hyvä kun varmistit kaikki havaintoni. En kyllä painajaisissanikaan olisi uskonut, että olette räpellykset vieneet jo automaatiotasolle, mutta vain insinööri osaa käyttää aikansa automatisoimaan sen, mitä ei olisi koskaan pitänyt alun perinkään tehdä.
 
Tarkennetaan aikasempaa sen verran, että kaikkialla tarkkaillaan liikenteen sujuvuutta ja keliä, mutta harvoin muualla kuin PK-seudulla on tarpeeksi liikennettä, että olisi tarvetta pudottaa nopeutta. Eihän tuota pelkästään turvallisuuden varjolla tehdä, sillä nopeuden lasku vähentää ruuhkia ja siten parantaa sujuvuutta.
Aikaisempaan kommenttin: Taajamassa on suuri vaikutus melutasoon, jos nopeuksia pudotetaan. Eli ei ole välttämättä pelkästään turvallisuus siinäkään mittarina.

ps. Insinöörit vain toteuttaa sen mitä jotkut virkamiehet päättää
 
Nopeuksien mikromanagerointi on noin ylipäätään lähtenyt lapasesta pidemmän aikaa. Taajamanopeus on kaikkialla eteläsuomessa jo romukopassa, kun vähenevien perheiden murkkuikäisiä suojellaan kaikilta vaaroilta. Ei riitä että on maailman leveimmät tiet reunustettuna valtavilla kevyen liikenteen väylillä kymmenen metrin välein suojateineen. On lisäksi pudotettava 50km yleisrajoitus 40km tai jopa 30kmh.

Koska saadaan välinopeudet, mielestäni 35 tai 45 toisi lisää mahdollisuuksia toisten manageeraamiseen.

Heitän samaan koppaan muuttuvat nopeudet motareilla. Alkaa olemaan tavallista että insinöörismiehet sovittelevat ajonopeuksia siellä jossain nahkasohva-valvomossa. Kun on motarilla "ruuhkaa" niin rajoitus sovitetaan vastaamaan alinta nopeutta 10km pätkällä. Usein 80kmh. Tämä jätetään sitten ilmeisesti ajasteisesti päättymään joskus klo 18 kun tiellä ajelee enää muutama ajoneuvo.'

Tätä se on kun vähäjärkisille annetaan valtaa toisten tekemisiin.
Just tämmöistä perinteistä "minä ajan nyt autolla ja haluan ajaa omilla ehdoillani ja ripeästi" -öyhöttämistä. Turvallisuuden (yleensä kevyen liikenteen kun puhutaan taajama-alueesta) lisääminen on vain ja ainoastaan hyvästä, ja sitä on järkeenkäpää hallita nopeusrajoituksin. Maanteillä se 80-100 -vaihtelu yhdistettynä kameroihin ärsyttää itseäkin, mutta noille kaikille asioille on kyllä yleisesti perustellut syynsä. Tommonrn systeemiä vastaan kiukuttelu ja "insinöörien" mollaaminen on lähinnä lapsellista. Säännöt on kaikille samat. Ja nämä "insinöörit" todennäköisesti tuntevat alansa ja osaavat ottaa asioita huomioon huomattavasti laajemmassa skaalassa kuin se, josta sinä tätä katselet.
 
Juuri näin, lapsellista kiukuttelua. MINÄMINÄMINÄ-asenne yhdistettynä verrattomiin ajotaitoihin, unohtamatta alistavasta SYSTEEMISTÄ itkemistä, kun alakoulun ohi ei saakaan pyyhkiä 150km/h lasissa jollain velkarahalla hankitulla Skodalla :facepalm:
 
Plus ne tietyt kuskit jotka luulevat motarilla että heillä on oikeus ajaa yli 120kmh ja sitten vilkuttelevat takana valoja kun edellä ajava ajaa nopeusrajoitusten mukaan.
 
Täytyy kyllä tunnustaa omista ajamisista sen verran, että jos liikenteen muu massa vetää 80 tiellä 90 , niin menen mukana, en jää jurraamaan siihen 80. Mutta jos massa menee rajoitusten mukaan, niin menen myös mukana. Liikennevirran nopeudesta poikkeava ajonopeus molempiin suuntiin aiheuttaa vaaratilanteita.

Ja tämähän on kiinni siitä , millaisen porukan/ letkan mukaan sitä lyöttäytyy . Hyvä siinä on kuitenkin vähän mittariakin katsella :)
 
Nyt tartuttiin tuohon yhteen minä-minä-minä kommentoijaan mutta on hänellä kyllä totuudenkin siementä jutussaan. En ymmärrä miten Hollola-Lahti välillä on nykyyän iso pätkä molempinen kuntien puolella 60 rajoitusta valtatiellä. Minusta 60 on kyllä ylimitoitettu turvallisuusteko kun pätkällä on seuraavat asia kunnossa:
  • Kaksi kaistaa kumpaankin suuntaan
  • Leveä keskikoroke viheralueineen
  • Valaistus
  • Kevyenliikenteen väylät molemmilla puolilla jotka erotettu metsäkaistaleella tiestä
  • Meluvallit lähes koko matkalla
  • Alikulkutunnelit, ei yhtään suojatietä tien yli
  • Liikennevalot joka risteyksessä (paitsi nyt yhdessä kun tuli uusi liittymä Fazerin tehtaalle, vanha liittymä jäi vain kaupungin suuntaan käyttöön)
Tämä on siis entinen Tampereen tie josta kaikki liikenne kulki. Miksi se on pitänyt laittaa 60 rajoitukseksi jo hyvissä ajoin ennen kupunkia, vaikka edellytykset olisi nopeammalle liikenteelle. Se on vielä typerästi pätkitty moneen osaan kun Hollolassa on ensin 60, sitten tulee rajalla 70 ja hetken päästä uudelleen 60. Itse löisin 80 ja vaikka parit kamerat jos pelottaa ylinopeudet. Jos alalla työskentelevä insinööri osaa tähän vastata koska minä en tajua ja pidän tätä suunnittelun kukkasena tai kukkahattutäteilynä.
 
Puhutko Hämeenlinnan tiestä ? siinä ei kai ihmeteltävää. Mutta eikö näille liikenne jutuille ole ihan omia ketjuja.
 
Jos pilkkua viilataan, niin se pätkä ei ole enää valtatie Eteläisen kehätien käyttöönoton myötä. Tosin omastakin mielestä nopeusrajoitukset sillä tiellä on turhan alhaiset.
 
Kaipa näitä sitten on sellasia narukäsiä että lasinen kansi muodostuu ylitsepääsemättömäksi esteeksi painonsa puolesta. mitenköhän selviävät maitotölkin nostamisesta vai ostaako ne vaan 2dl tetroja.

Fiskarssin paistokasari on toiminut kaikessa kananmunan ja kalan paistamisesta pussipatojen valmistamiseen. ja on lasikansi joka on kevyt (mun mielestä). Löytyy myös pari muuta paistinpannua mutta niitä tulee ehkä käytettä pari kertaa vuodessa. liitoksetkin pysyneet. nupin sijasta kahva, umpinainen. silikoni reunus niin ei edes kilise ja kolise.
Tulee todennäköisesti myös se päivä, kun sinä et jaksa enää nostaa painavaa kantta. On paljon ihmisiä, joille tuo kattilankannen nosto ja käsittely liike etenkin kuumien keittiövälineiden tapauksessa on jo oikeasti vähän vaarallista. Ikä, sairaudet yms.
 
tuskin se on ongelma koska se että en jaksa nostaa pannua tulee vastaan paljon ennen kuin en jaksa nostaa kantta. Siinä vaiheessa kannataa miettiä jo sen ruuanlaiton lopettamista jos siitä tulee niin vaarallista itselleen ja ympäristölleen.
 
Hylly ASTRUP 6 hyllyä musta | JYSK
En ymmärrä mitä ihmeen hyötyä tuosta alimmasta hyllytasosta, alle jää vain tila johon ei pääse imurilla.
Eipä siinä mitään, porasin ylempien tasojen väliin ylimääräiset reiät ja nostin alimman tason sinne.
Jos hylly on vaikka matolla niin pysyy tavarat paremmin pystyssä? Tai jos koira kusee lattialle niin ei ole tavarat lattian lisäksi kusessa. Rakenteellinen ratkaisu? Visuaalinen ratkaisu? Ja eikös melkein joka ikisessä hyllyssä ole alataso jonka alle ei mahdu imuri (ja yleensä on sokkeli niin ei edes pääse)
 
Hylly ASTRUP 6 hyllyä musta | JYSK
En ymmärrä mitä ihmeen hyötyä tuosta alimmasta hyllytasosta, alle jää vain tila johon ei pääse imurilla.
Eipä siinä mitään, porasin ylempien tasojen väliin ylimääräiset reiät ja nostin alimman tason sinne.
kuva_2025-02-10_145700735.png
Jos ei puututa siihen olisiko muutaman sentin korkeammalla parempi, niin onhan se yksi hyllytaso lisää. Ihan alaslaittaminen taasen aiheuttaisi ongelmia monilla lattioilla.
Ja voin kuvitella että mitoitus on minimit, joten tukevuuden kannalta merkitystä.

Siinä samaa mieltä että sen verran voisi olla tilaa että arki siivoaminen vaivatonta.
 
4 cm korkeudella olevalla tasolla ei mielestäni mitään järkeä lapsiperheessä, sinne alle pyörii aina pientä kamaa ja joudut kaivamaan niitä jollain kepillä pois.
Omasta mielestäni paljon parempi ilman tuota alatasoa. En sinänsä valita, helppo homma siirtää taso ylemmäksi, mietin vain kaipaako joku oikeasti tuota alatasoa?

IMG_20250210_150735_075.jpg
 
4cm kelpaa monelle, ei kaikki halua lattialle tavaraa laittaa, ja jos sitä kritisoitiin siivoamisen kannalta niin ei se lattialle pienominen kuullosta hyvältä.

Eli yksi idea on se että lattia pölyt ja jo mainittukin niin ei heti kosteusvahinkoa jos lattia märkä ja näin talvella tietenkin varsin yleinen lattialämmitys.

Siinä samaa mieltä että kolmen sentin rako ei ehkä ihan toivoituin, jos miettiii sieltä alta viivoamista. viis senttiä jo parempi ja jos pölyimuri niin pari senttiä lisää ei ehkä haitaksi.

Valinnan mahdollisuus kai hyvä, jos haluaa kuten kuvassa niin pois kokonaan, muille sitten säätövaraa. Sokkeli voi toimia jollekkin, mutta ei kaikille.
 
4 cm korkeudella olevalla tasolla ei mielestäni mitään järkeä lapsiperheessä, sinne alle pyörii aina pientä kamaa ja joudut kaivamaan niitä jollain kepillä pois.
Omasta mielestäni paljon parempi ilman tuota alatasoa. En sinänsä valita, helppo homma siirtää taso ylemmäksi, mietin vain kaipaako joku oikeasti tuota alatasoa?

IMG_20250210_150735_075.jpg
Ainakin omat olohuoneen Lundia-hyllyt näyttäisi varsin hölmöiltä jos sitä alinta tasoa ei olisi.
 
kuva_2025-02-10_145700735.png
Jos ei puututa siihen olisiko muutaman sentin korkeammalla parempi, niin onhan se yksi hyllytaso lisää. Ihan alaslaittaminen taasen aiheuttaisi ongelmia monilla lattioilla.
Ja voin kuvitella että mitoitus on minimit, joten tukevuuden kannalta merkitystä.

Siinä samaa mieltä että sen verran voisi olla tilaa että arki siivoaminen vaivatonta.
Mä luulen että se on joku turvallisuusjuttu. Noi on niin onnettomasti tehty että jos alin hylly on ylempänä niin pienikin tönäisy niin hontelo jalka taipuu ja hylly kaatuu. Eri asia tukevilla puuhyllyillä.
 
Seinäänhän nuo on joka tapauksessa kiinnitettävä. Saattaa kyllä silti olla painojakauman takia noin alhaalla.
 
Metallirungossa seinäkiinnitysreiät ja mukana myös hylläseinäkiinnike eli pysyy pystyssä hätätilassa vaikka etummaiset jalat leikkaisi poikki.
 
4 cm korkeudella olevalla tasolla ei mielestäni mitään järkeä lapsiperheessä, sinne alle pyörii aina pientä kamaa ja joudut kaivamaan niitä jollain kepillä pois.
Omasta mielestäni paljon parempi ilman tuota alatasoa. En sinänsä valita, helppo homma siirtää taso ylemmäksi, mietin vain kaipaako joku oikeasti tuota alatasoa?

IMG_20250210_150735_075.jpg
Kirjahylly alkaa näyttämään varastohyllyltä ilman alatasoa. Kts kuva.
 
Juuri näin. Tuolla alimmalla hyllytasolla saa edes vähän yritystä sitä ajatellen, että joku haluaisi sijoittaa tuollaisen peltihässäkän mihinkään näkyville. Bonuksena se auttaa hieman myös tukemaan rakennetta.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
267 681
Viestejä
4 627 291
Jäsenet
76 085
Uusin jäsen
Djangoo

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom