Saisko täältä vähän vinkkiä tienaamiseen. Keväällä olisi tarkoitus tulla Suomeen painamaan niskalimassa duunia.Ja tienaamaan euroja mahdollisimman paljon kesätyön merkeissä. Työpäivillä saa olla pituutta (tottunut 12 tunnin päiviin ja vkl vuoroihin) Muuta elämää ei varsinaisesti ole, joten työlle varsin omistautunut kaveri olisi tässä. Työpaikan sijainnilla ei niinkään väliä. Ehkä kuitenkin Suomen rajojen sisäpuolella. Palkka saisi olla ns. varma, eli ei mielellään mitään provikkaan sidonnaisia.
35v. hyvässä fyysisessä kunnossa, ja ehkä keskivertoa kaveria kyvykkäämpi kaveri oppimaan uutta.
Kovin kummoista koulutusta ei ole, melkein valmis insinööri vain (rakennustekniikan opinnäytetyöstä kiinni). Ja työelämästä pitänyt vapaaehtoista taukoa muutaman vuoden reissaten. Nyt olisi tarkoitus tulla takaisin Suomeen ja kasvattaa taas matkaa kassaa tulevaisuutta varten. Työkokemusta ennestään löytyy, raksalta ja rakennusteollisuudesta, sekä erinäisistä maatalouden töistä.
Töitähän Suomessa saa tehdä niin paljon ku jaksaa, mutta nyt olisi hakusessa palkanmaksu kykyinen/haluinen työnantaja.
Tarkoitus siis ansaita n.6kk maksimit.
Vinkkejä saa laittaa myös yksityisviesteillä.