Mikä ärsyttää kanssa-autoilijoissa?

Itse olen monesti päättänyt sen välin mihin liityn jo motaria ylittäessä sillalta sivulle vilkaistessa. Hölmöltä se vaikuttaa motaria vakkarilla ajaessa, kun katsoo että sivusta joku kiihdyttää viereen ja sitten vasta alkaa miettiä mihin on menossa.
 
Meinaan siis esim. tällaista. Talvella nuo kaarteet voi olla aika liukkaita.

1734270170928.png
Tämä on vielä helppo. Turussa ohikulkutieltä VT8 Rauman suuntaan on paljon ikävämpi. Kurvi on pirun jyrkkä, kesällä kyllä tehokkaalla autolla just ehtii kelata 100 km/h lasiin 200 metrin aikana, ongelmana vaan että moni tulee rajoitusta kovempaa jo tuossa kohtaa.
 
Nokitan samalta ohikulkutieltä tällä:
Tuo on aika nihkeä, kun sieltä tulee vielä usein isompaa kalustoa. Näkyvyys on onneksi hyvä. Henkilöautoille pahempi on Bauhausin liittymä vaikka pidempi, kun se on ylämäkeen. "Kulje Micra kulje". Nykyään siinä on 80 km/h, niin useimmat pääsevät mukaan. Toki 100 km/h alue alkaa heti samasta kohtaa, niin aikamoinen avopallohärdelli aamulla Naantalin suunnasta tulevien loputtomien rekkajonojen kanssa.
 
Edellisiin viitaten - Street View · Google Maps

Laitetaan nyt paikka vielä missä itsellä ainoat tiukat paikat olleet. Näkyväisyys liityttävälle tielle on puiden peitossa pitkän aikaa, noin 30-40m ennen liittymistä näet onko kaistalla tilaa. Käytännössä jos sieltä joku tulee, täytyy hypätä jarrulle, jos ei halua alle/eteen ajaa. Päätiellä tosin vain 80kmh rajoitus tuossa, eli ei niin suuri ongelma, jollain vaan vielä vauhtia +100 kun alue juuri vaihtuu. Kaipa tämän tyyppisiä liittymiä muitakin on Suomessa, harvinaisen paskasti vaan tuo toteutettu.

Edit: pitääpä muokata, digiroad aineiston mukaan tuossa kyllä olisi 100kmh rajoitus, ei 80
 
Viimeksi muokattu:
No joo nämä on kyllä vielä paljon pahempia kuin tuo minun postaama, mitähän lie liikkunut jonkun päässä näitä suunnitellessa.
 
No joo nämä on kyllä vielä paljon pahempia kuin tuo minun postaama, mitähän lie liikkunut jonkun päässä näitä suunnitellessa.
Tossa vois hyvin olla kaistakohtanen rajotus ja sulkuviiva (tai jopa aita) erottamassa liittymäkaistan. Tavallaan ahtaampi versio järjestelystä joka on risteävällä tiellä sillan alla.

Varmaan ajateltu, että länteen poistuvaa liikennettä on tarpeeksi vähän. Mutta käytännössä liittyjän on ehkä vaikea nähdä millä kaistalla autot ovat.
 
Vastaava asia(joka ainakin itseä liikenteessä ollessa ärsyttää) on autoilijat, jotka antavat virheellisesti tietä suojatietä ajaen ylittäville pyöräilijöille sellaisissa paikoissa joissa pyöräilijä on selkeästi väistämisvelvollinen. Tästä tulee monelle pyöräilijälle se virheolettama että kaikki autoilijat antaisivat tietä heille ja kun sattuu kohdalle se joka ei anna niin käy kipeää. Pahin asia tähän liittyen on tilanne, jossa tien ylittää pyörillään aikuinen lapsensa/lapsiensa kanssa. Siinä opetetaan lapsellekin se virheellinen toimintatapa.
Usein tämä johtaa vieläpä siihen, että vaikka se pyöräilijä olisi ensin odottanut kiltisti tien laidassa vuoroaan, niin autoilijan antaessa tilaa hän lähteekin sitten laput silmillä pyöräilemään toisesta suunnasta tulevan eteen. Ja sitten se vastakkaisesta suunnasta tuleva autoilija näyttää mulkulta kaikkien tilanteessa olevien mielestä, kun jarruttaa viime tipassa ja painaa tööttiä.
 
Itsellä ainoa oikeasti paska keissi on ollut alla olevassa liittymässä. Alla MX-5, jäätä ja lunta ja et voi antaa milliäkään kaasua tai perä irtoaa ja pääset kiihdyttämään vasta kun saat auton suoraan ja silloin matkaa oli jo huomattavan vähän liittymiselle. Onneksi tuo on niin hankala monelle että jengi älyää vetää hyvissä ajoin vasemmalle kaistalle. En edes halua tietää mitä tuo on jollain 75hp vapari Micralla.

Viime viikonlopun lumimyräkkä sai taas ison osan autoilijoista täysin sekaisin. Olosuhteet kieltämättä olivat haastavat, mutta tulipas taas nähtyä mitä eksoottisempia suorituksia, mm. älyvapaita tilannenopeuksia motarilta markettien parkkipaikoille sekä vakavia oman auton ja kaistojen ulottuvuuksien hahmotushaasteita. Useampikin kanssa-autoilija erehtyi lisäksi luulemaan omaa pikkuautoaan vähintään G-sarjan maasturimersuksi mitä tulee etenemiskykyyn; farmaricorolla liitää aika heikosti lähes puolimetrisen lumipolanteen yli.
 
Ei ole turha painottaa turvavälin merkitystä. Silti moni kokee turvalliseksi ajaa lähes takakonttiin kiinni oli kesä tai talvi, oli moottoritie tai taajama. Missä lienee kirjekurssilla ajokortti hankittu.

Useaa peräänajoa ei edes tapahtuisi, jos jätettäisiin väliä.
 
En tiedä mistä kärrymiehestä puhut, ihan sama mitä siellä päätiellä on ja kuinka lujaa siellä ajetaan sillä hetkellä, menetelmä on sama.
Kärrymies ajaa alle tikkarinopeuden kesällä. :-) ja vähän supistaen talvellakkin alle.

En tietenkään ”katsomatta” liity vaan vedän katsomatta linkatussa rampissa about ylikulkusillan kohdalle - jossa itse liittyminen ei vielä ole edes mahdollista. Tuossa kohtaa kun oma vauhti on _vähintään_ päätien verran niin itse liittyminen on hyvin helppo proseduuri kuten edellä jo kuvasin, tarvittessa pientä hienosäätöä. Jossain apexin kohdalle ihan turha kuikuilla päätiellä koska a) mahdoton arvioida tuosta kulmasta siellä menevien nopeuksia b) liukkaalla autot menevät siellä sen verran lujaa että sun katsoma väli on 200-300m päässä edessä kun liittymiskohtaan ehdit c) olennaisempaa on keskittyä kelamaan max nopeus kelillä kuin kelillä kaarteessa ja sen jälkeen.

Kopsasin tuon kuvan, kuva taisi lähteä siitä että nyky keleillä haasteellinen paikka kiriä sitä vauhtia. Kesällä kuvan mukaan paha paikka katsoa sitä paikkaa ajoissa, kun ilmeisen pahat näkymäesteet, eli tuo kohde on kyllä vähän niitä aja sokkona ja luota siihen että pääväyällä ajetaan asiallisesti.

Eli kun nyt ymmärrän mitä ajat takaa, niin paikka katsotaan heiti kun voi ja sen jälkeen sitten sovitellaan vauhti sen mukaan. Jos tuon noulen kohdella on pääväylä kuskin edellä sen muutama metrin ja vauhtia on reilusti enemmän, niin kiihdytyskaistalla kerkiää sitä eroa saada niin paljon ettei homma sujuu, ja pääväylällä olevalle ei yllätyksiä, jos vilkkuakin ajoissa käytetty.

Juttu lähti siitä että tuossa ei kerkiä saada vauhtia huonolla kelillä, niin jos se ei ole ongelma jos on metrejä edellä, mutta vauhtia uupuu, jatkaa vauhdin sovittamista ja ottaa paikan sen lähellä olevan takaa.

Ongelmia tulee jos ei osu sokkona hyvään saumaan, ja kiihdytyskaistan kunto on sitä luokkaa että siinä eteneminen menee vaaralliseksi.

kuva_2024-12-16_170218573.png

Tossa vois hyvin olla kaistakohtanen rajotus ja sulkuviiva (tai jopa aita) erottamassa liittymäkaistan. Tavallaan ahtaampi versio järjestelystä joka on risteävällä tiellä sillan alla.

Varmaan ajateltu, että länteen poistuvaa liikennettä on tarpeeksi vähän. Mutta käytännössä liittyjän on ehkä vaikea nähdä millä kaistalla autot ovat.

Kaide tosiaan hyvä idea, ajo urat ai lähde ennen aikojaan seikkaileen, eikä kukaan tuikkaille sulkuviivan yli rinnalle jne. Kaiteen pitäisi olla selalinen että näkyvyys haitta minimaalinen.

Ei ole turha painottaa turvavälin merkitystä. Silti moni kokee turvalliseksi ajaa lähes takakonttiin kiinni oli kesä tai talvi, oli moottoritie tai taajama. Missä lienee kirjekurssilla ajokortti hankittu.

Useaa peräänajoa ei edes tapahtuisi, jos jätettäisiin väliä.

Hämmentää miksi monelle kuskille se turvaväli on vaikea, veikkaan että monella puuttuu syvyysnäkö, tai ainakin kyky arvioida sitä siedettävästi. Ymmärrän että se on vaikeaa, mutta silti. Ajokortti kuitenkin.

Osalla , siis ihan "pitkät" autokoulut käynneillä on jostain tarttunut vahva usko siihen että parisekunttia pissaa ja no sekin olisi kesällä jotain, mutta jos puuttuu kyky arvioida se väli, ja mennään sekunnin pintaa, muutama kymmennen metriä.

Ne kymmen, kahden päässä roikkujat, ei kaikki tilastollisesti voi olla syvyys sokeita.
 
Vähän riippuen rampista, niin ei siihen kaarteeseen tarvitse tulla kahtasataa. Sellainen nopeus, jossa auton hallitsee ja voi samaan aikaan kurkkia pääväylälle (ellei sitä mahdollisuutta ole ollut aiemmin). Jos sieltä tulee metrin turvaväleillä monta autoa (ruuhka-aikaan varsinkin vilkkaita liityntäkaistoja lähestyessä kun vauhdit hidastuu, niin jonot puristuu vähän kasaan*), eikä usko kerkeävänsä niiden eteen, niin ennemmin jää vaikka sinne mutkaan seisomaan ja odottamaan, kuin että jää niiden idioottien motittamaksi. Ääriesimerkki tietysti.

*Tästä hyvä esimerkki on Martsarin liittymä 3-tiellä kohti pohjoista. Samaisen liittymän poistumiskaista on aika lyhyt, joten varsinkin näillä keleillä pääväylän nopeus laskee niillä paikkein jopa sinne 60 km/h. Korostuu jos ajetaan olemattomilla turvaväleillä. Moni poistuu Kehä III:lle, joista osa on jäänyt suosiolla jo ajoissa oikealle kaistalle, eli ruuhkaa pukkaa. Samaan aikaan oikean kaistan hidasta vauhtia kiroavat kiireiset ihmiset painavat vasenta kaistaa aina tuohon Martsarin liittymän paikkeille ja alkavat siinä vaiheessa ängetä oikealle kaistalle, puurouttaen sitä entisestään.

Yritä siinä sitten sen sekoilun keskelle tunkea ittes johonkin väliin, kun siinä kiihdytellään ja jarrutellaan miten sattuu. Itse ei tarvitse tuosta liittyä, mutta sympatiat on kyllä heidän puolellaan. Sopivilla turvaväleillä tuo ei olis minkäänlainen ongelma, mutta porukassa tyhmyys ja turvavälit tiivistyy.

Itsellä ainoa oikeasti paska keissi on ollut alla olevassa liittymässä. Alla MX-5, jäätä ja lunta ja et voi antaa milliäkään kaasua tai perä irtoaa ja pääset kiihdyttämään vasta kun saat auton suoraan ja silloin matkaa oli jo huomattavan vähän liittymiselle. Onneksi tuo on niin hankala monelle että jengi älyää vetää hyvissä ajoin vasemmalle kaistalle. En edes halua tietää mitä tuo on jollain 75hp vapari Micralla.

Tämä koko risteys, joka johtaa tolle rampille on aivan perseestä. Siinä korostuu sen tärkeys sujuvuudelle, että mennään silloin kun sitä tilaa on. Yksi sellaisista harvinaisista risteyksistä, joissa ei oikeastaan edes haittaa, vaikka joku tunkee hieman liian pieneen väliin.
 
Tuo ei tainnut olla motari. Tosin tuossa ei kai olisi ongelmia liittyä jos siellä väylällä ajettaisiin asiallisesti. (toki ne liittyjät voi töpeksiä)
 
Tuo ei tainnut olla motari. Tosin tuossa ei kai olisi ongelmia liittyä jos siellä väylällä ajettaisiin asiallisesti. (toki ne liittyjät voi töpeksiä)
80kmh rajoitus joka on vaikea saavuttaa tehottomimmilla autoilla jo kuivalla kesäkelillä, jos et uskalla ajaa mutkaan yhtään kovempaa.
 
80kmh rajoitus joka on vaikea saavuttaa tehottomimmilla autoilla jo kuivalla kesäkelillä, jos et uskalla ajaa mutkaan yhtään kovempaa.
Niin, jos siellä pääväylällä ajetaan asiallisesti, turvavälein niin ei pitäisi olla ongelma liittyä hitaammin, jatkaa vauhdin keräämistä siinä välissä.

Katunäkymässä toki jälleen nähdään näkyvyyttä haittaavia puskia, ettei nyt jonkin rekan kohdalla suoraan osuisi.
 
Tuo ei tainnut olla motari. Tosin tuossa ei kai olisi ongelmia liittyä jos siellä väylällä ajettaisiin asiallisesti. (toki ne liittyjät voi töpeksiä)
Se on kyllä yhteistä kaikkiin liittymistilanteisiin. Jos siellä väylällä ajettaisiin ennakoitavasti ja riittävillä väleillä, niin ei nämä haastavammatkaan tapaukset olis niin haastavia.

Lainaamassasi viestissä puhuin kuitenkin siitä rampin alla olevasta risteyksestä. Se on usein aika paha sumppu siinä joskus kahden ja viiden välillä.
 
Joku voisi selittää minulle että miksi 3-tietä etelään ajettaessa osa Kehä Ykköselle pyrkivistä autoilijoista haluaa välttää liityntäkaistalle ryhmittymistä viimeiseen asti?

Tuntuu vieläpä olevan ihan sama onko kyseessä ruuhka vai aamuyön tunnit. Kerran tätä olin juuri kaverille kerennyt manata, ja kun tuntia myöhemmin matkattiin kohti Espoota niin ainoa lisäksemme tiellä ollut auto kiskaisee keulan eteen puolivälissä liittymää edeltävää pysäkkiä.

Tuijotetaanko siellä jotain navia tilanteesta toiseen?

Toinen ihmetyksen aihe on runkkarit jotka esim samalla pätkällä kiihdyttävät vasemmalla kaistalla perseeseen kiinni niin että peilissä näkyy vain auton valot ja keulakoriste. Mutta kun siirryt oikealle antaaksesi kiireiselle tietä, niin jäävät sitten roikkumaan siihen kuolleeseen kulmaan loppupäiväksi. Ajelen vakkari päällä, joten ei ole omasta vauhdinvaihtelusta kiinni. Mitkä toiminnot kopassa näillä ovat epäkunnossa?
 
Osa vaihtaa myöhemmin ihan bussien takia. Riippuen tilanteesta saatan itsekin odottaa sen aikaa, että näen molemmat pysäkit ja päätän siinä vaiheessa vaihdanko heti, vai vasta pysäkkien jälkeen. Bussikuskit tuntuu oppineen, että tuossa on pakko mennä vaikka sellaiseen väliin, missä takaa tulijat saattaa joutua jarruttamaan huomattavasti, kunhan pelti ei kolise. Sujuvuuden kannalta se keskimmäisen kaistan pitäminen voi olla hyvä ratkaisu.

Osa varmaan sitten epäröi, että jatkuukohan se kaista kehän liittymään asti ja siksi vaihtavat aika myöhään. Vasta siinä vaiheessa, kun saavat visuaalisen vahvistuksen.

Eteen vaihtamiseen pätee varmaan sama kuin muutenkin. Ne silmillä olevat laput tai muu syy olla seuraamatta ympäröivää liikennettä.

Tollaset perskärpäset lienee kanssa noita laput silmillä autoilevia. Ajavat edellä menevän perävalojen ohjaamana ja sitten kun ne häviävät, niin sitten voi tapahtua mitä vaan. Havahtuvat omaan nopeuteensa vasta kun vaihdat kaistaa tai jarrutat. Ja niitähän on jostain kumman syystä pakko tuijottaa siitä kahden metrin päästä 🤨
 
Joku voisi selittää minulle että miksi 3-tietä etelään ajettaessa osa Kehä Ykköselle pyrkivistä autoilijoista haluaa välttää liityntäkaistalle ryhmittymistä viimeiseen asti?

Tuntuu vieläpä olevan ihan sama onko kyseessä ruuhka vai aamuyön tunnit. Kerran tätä olin juuri kaverille kerennyt manata, ja kun tuntia myöhemmin matkattiin kohti Espoota niin ainoa lisäksemme tiellä ollut auto kiskaisee keulan eteen puolivälissä liittymää edeltävää pysäkkiä.
Ehkä historia? Ko. kaista oli muinoin muistaakseni n. puoliväliin suoraa bussikaistaksi merkitty.
 
Ehkä historia? Ko. kaista oli muinoin muistaakseni n. puoliväliin suoraa bussikaistaksi merkitty.

Enpä tuota muistanut, vaikka varmaan parikymmentä vuotta siinä sahannut.

Vuoden suoritus tällä saralla menee kuitenkin ulkomaiselle täysperävaunuyhdistelmälle, joka tajusi Lahdentieltä sittenkin haluavansa Kehä Ykköselle. Siinä ei repäisty vain sulkuviivan yli, vaan sen metrien levyisen raidoitetun alueen loppupäästä, melkein päällysteen lopussa olevan liikennemerkin läpi. Onneksi tajusin jarruttaa ennen kivisadetta, ja olin turvallisen etäisyyden päässä josta kykenin nauttimaan myös peliliikkeen toistoa kun kiskaisi vielä itään vievältä kaistalta lännen suuntaan.
 
Kehä ykkönen ja Mestarintien tunneli. Miksi on niin vaikeaa pitää tasainen nopeus? Tunneliin ajetaan +60 km/h ja tunnelista alle 50 km/h ulos. Joka saatanan aamu.
Sama homma Tampereella rantatunnellissa. Molemmista suunnista alkaa alamäellä ja loppuu loivaan ylämäkeen, rajoitus on 60kmh. Tasakaasukuskit tulee alussa aivan perään kiinni ja haluavat ohi, mutta ohituksen suoritettuaan meno hyytyy nopeasti ja joutuu itse menemään vasuria pitkin ohi. Sitten on vielä se oma ryhmä, joilla on muuten kauhea kiire, mutta hidastavat ennen kameraa mittarinopeuteen 60kmh tai jopa alle.
 
Kehä ykkönen ja Mestarintien tunneli. Miksi on niin vaikeaa pitää tasainen nopeus? Tunneliin ajetaan +60 km/h ja tunnelista alle 50 km/h ulos. Joka saatanan aamu.

En minkäkään halua ohittaa muita sen takia että voisin ajaa ylinopeutta, vaan sen takia että 99% autoilijoista ei keskity siihen mitä tekevät, nopeus seilaa -20 ja +10km/h väliä niin siinä perässä on todella raskasta ajaa.
 
Joku voisi selittää minulle että miksi 3-tietä etelään ajettaessa osa Kehä Ykköselle pyrkivistä autoilijoista haluaa välttää liityntäkaistalle ryhmittymistä viimeiseen asti?

Tuntuu vieläpä olevan ihan sama onko kyseessä ruuhka vai aamuyön tunnit. Kerran tätä olin juuri kaverille kerennyt manata, ja kun tuntia myöhemmin matkattiin kohti Espoota niin ainoa lisäksemme tiellä ollut auto kiskaisee keulan eteen puolivälissä liittymää edeltävää pysäkkiä.

Tuijotetaanko siellä jotain navia tilanteesta toiseen?
Navi voi olla hyvinkin syyllinen, jos ei tie ole tuttu. Tuossa kohtaa navigaattorin reitistä (siten kuten se automaattisesti asettuu) ei välttämättä näe kumpaan suuntaan Kehälle tulisi mistäkin kohtaa liittyä. Moni voi olettaa liittymän toiseen suuntaan tulevan myöhemmin. Tuossa tapauksessa ne erkanee samalta kaistalta, joka selviää kartasta vasta lähempänä liittymää.
 
Se on kyllä yhteistä kaikkiin liittymistilanteisiin. Jos siellä väylällä ajettaisiin ennakoitavasti ja riittävillä väleillä, niin ei nämä haastavammatkaan tapaukset olis niin haastavia.

Lainaamassasi viestissä puhuin kuitenkin siitä rampin alla olevasta risteyksestä. Se on usein aika paha sumppu siinä joskus kahden ja viiden välillä.
Alla, etelässä ?
kuva_2024-12-17_144345382.png

Tavallinen oikealla risteys missä pieni kiihdytyskaista, ettei tarvi odottaa ihan niin pitkää väliä, turvaväli voisi riittää.
 
Alla, etelässä ?
kuva_2024-12-17_144345382.png

Tavallinen oikealla risteys missä pieni kiihdytyskaista, ettei tarvi odottaa ihan niin pitkää väliä, turvaväli voisi riittää.
Juuri tämä paikka. Kuvausauton kaistalla jono välillä Tampereen väylälle saakka. Oikealta Myyrmäen suunnasta tulevia kertyy tuohon ihan jonoksi asti, kuten kuvaustilanteessakin on. Samaan aikaan vasemmalta Silvolan suunnasta tulee ripotellen autoja, joista osa ajaa suoraan ja osa kääntyy kuvausauton suuntaan. Pahimmillaan niitä tulee sen verran, ettei tuo Myyrmäen suunnasta tulevien jono pääse purkautumaan pitkään aikaan kokonaan, jolloin kuvausauton kaista seisoo.
 
Vain jos tarvitsee. Eli tulee tilanne jossa ohitettava kiihdyttää yms jne jne. Eio ollu tapanani ajaa sakkorajan yli ja jarrutella tolppien lähestyessä tai hiillostaa edellämeneviä että voi taas ajaa yli.

107 ei sakkoja saa. Ei tarvitse tolppien kohdalla jarruttaa eikä muita hiillostaa.
Ehkä koko kommentin tarkoitus oli, että yritä ajaa sitä nopeutta, mitä muutkin ajavat. Selviät paljon vähemmällä kirjoittelulla ja pienemmällä verenpaineella.
Voihan olla, että tämän teesin opettelun jälkeen jää joku onnettomuus tapahtumatta.
 
Tämä, ajan aina vakkarilla kehällä sen 86-87km/h, motarilla talvella 106-107 ja kesällä 126-127, kamerat ei välky, eikä poliisia kiinnosta, koska ottavat tuosta sen 3km/h varmuusvähennystä vielä pois.

En kaahaa, mutta en ole muidenkaan edessä koska suurin osa tuolla pk-seudun liikenteessä ajaa samoja nopeuksia.
 
Mulla on vakkarissa kymppi yli rajotuksen ja omalla menopelillä heittoa se kolmisen km/h, joten ollaan myös noissa @Dunlop lukemissa varsinaista. Ei välky kamerat, eikä liikuta poliisia, joten voi painaa kehät ja motarit miettimättä nopeuttaan. Joskus joku menee edessä vähän hitaampaa, mutta joko adaptiivinen vakkari hoitaa reagoinnin tai sitten mennään ohi.

Joo turhauttaahan se vähän jos joku ohittaa letkaa kovin pienellä nopeuserolla, kun itse tahtois painaa nopeempaa, mutta nopeastihan nuo tilanteet menee ohi, joten eivät vaikuta matka-aikaan juuri lainkaan. Toisaalta esim. kehät on ruuhka-aikaan kokonaisuudessaan mitä on, joten taas kun laittaa vakkariin sen 90 ja antaa mennä virran mukana, niin sitä on kuta kuinkin samaan aikaan perillä kuin jos lähtis pujottelemaan ja matalammalla verenpaineella, jos alkais puristaa rattia ja puremaan hammasta, kun ei saa ajaa sitä haluamaansa nopeutta. Ruuhkassa se vaan ei pääse juuri toteutumaan.
 
Pahimpia tuolla liikenteessä ovat nämä jotka ajavat sitä mittarin mukaan tasan 80km/h tms. ja vielä nostetaan kaasua kameran kohdalla.

Pahimpia ovat ihan omalla otannalla Toyota kuskit, pari toyotaa itsekkin omistaneena niin mittari näytti 5-8km/h liikaa ja jos olisin mittarin mukaan ajanut tasan nopeusrajoitusta niin aikamoisena tientukkona olisin ollut!
 
Käytössä mulla Philipsin XtremeVision-polttimot (+150 %, HIR2) ja huomasihan ne vanhoja kirkkaammiksi kun vaihdoin. Puolitoista vuotta ovat nyt kestäneet (ehkä 18 tkm). Ehkä seuraavaksi saman valmistajan WhiteVisionit. Jos on kokemuksia kestosta, niin sopii kertoa.
Jossain määrin OT kai, mutta vastaan itselleni, että nuo extremet kestivät sitten juuri yli puolitoista vuotta. Tai siis toinen sammahti, joten tietty molemmat äkkiä vaihtoon ettei tarvitse hajuaistilla ajaa. Sen verran vittumaista vaihtaa Aurikseen etenkin oikealle, että ostin sittenkin jotkut Philipsin Ecot tms., joilla pitäisi vaihtovälin olla selvästi pidempi. Varmaan ovat selvästi keltaisemmat ja epäilemättä heikommalla valokeilalla, mutta lähiöliikenteessä en mitään eroa havainnut.
 
Jos joidenkin autoilua vertaisi lottorivien täyttämiseen, niin osa porukasta pitää kyllä huolen siitä, että useampia rivejä on täytetty sen toivossa, että voitto osuu kohdalle, tässä tapauksessa onnettomuus:

- Näin liukkailla keleillä toisinaan näkee, että joku lähtee sivutieltä liittymään kohti pääväylää, mutta liukkaus yllättääkin sen verran, ettei se auto sieltä aivan saman tien edestä ehdi pois. Mitä tekee pääväylällä ajava: no ei ainakaan hidasta, vaan päinvastoin kiihdyttää vauhtia ja luo leffamaisen tilanteen, jossa kaksi autoa kiihdyttää toisiaan kohti ja katsotaan kuka jänistää ensiksi. Eli siis asetaan oma ja muiden terveys vaaraan luomalla täysin keinotekoinen vaaratilanne, jossa tilanne yritetään sysätä liittyjän syyksi. Mää en ole koskaan ymmärtänyt tätä. Ja kyse ei ole liian pieneen väliin liittymisestä, vaan ihan inhimillisestä tilanteesta, että rajoittuneen näkyvyyden alueella liitytään pääväylälle, sitten sieltä tuleekin auto kun ollaan jo liittymässä, mutta liukkauden vuoksi auto ei siitä ihan gepardina hievahda.

- Motarilla tai kaksikaistaisella väylällä kaistan vaihtaminen ohitettavan eteen aivan keulan eteen ja heti perään voimakas jarrutus (kyse tuskin kuitenkaan brake check tilanteesta, vaan jonossa ohittamisesta, missä sinne väliin kiilaamisen seurauksena joudutaan jarruttamaan)

- Tahallinen väärin ryhmittäytyminen ja sitä myötä liikenteen sujuvuuden haittaaminen. Tervetuloa Jyväskylän Seppälään, jossa tätä näkee päivittäin. Pahimmoilleen kaksikaistaiselta rantaväylältä yritetään sieltä vasemmaisimmalta kaistalta vaihtaa oikealle kääntyvien kaistalle, kun ei malteta ryhmittäytyä oikein. Tämä voi hetkellisesti pysäyttää koko tien liikenteen, kun jäädään odottamaan, että nämä kiireisemmät saavat kiilattua sinne kääntyvien jonoon väliin.

- Pitkien vilkuttelu ja töötön soittaminen motarin ohituskaistaa ajavalle tilanteessa, kun vasemman kaistan ajaja ajaa todellista nopeutta vähintään suurinta sallittua, eikä hän roiku kaistalla ylimääräistä.

- Olemattomien turvavälien pitäminen edellä ajavaan, varsinkin liukkaalla kelillä

- Motarin ohituskaistalle siirtyminen kun kaista on auraamatta ja täynnä lunta

Vielä yksi bonus viime maanantain haastavasta kelipäivästä: Porukka ei malta pysähtyä bussipysäkille tms. putsaamaan jäätynyttä tuulilasia alijäähtyneestä vedestä johtuen, vaan härkäpäisesti yritetään ajaa eteenpäin vailla mitään kunnon näkyvyyttä. Tuli mielenkiintoinen tilanne, kun vastaantuleva ei enää ajanut edes omalla kaistallaan, vaan kuljettajan pyörän renkaat olivat jo vastaantulijoiden puolella, kun kuljettajan näkyvyys oli ilmeisesti jo niin huono.
 
Kyllä minua niin ärsyttää Nobinan linja-autot täällä kehäkolmosen sisällä. Kerrompa muutamia asioita miksi asia minua niin samperisti ärsyttää. Kohta 1: Nobian bussit meinaavat jyrätä kylkeen pysäkiltä lähtiessään kun mokomat eivät osaa käyttää suuntavilkkua. Kohta 2: Oikealta ohittelua kehä kolmosella ja muilla isoilla teillä reippaasti yli satasen tilannenopeudelle kun rajoitus on 80 km/h. Kohta 3. Kiertoliittymässä eli liikenneympyrässä tullaan väkisin läpi vaikka väistämisvelvollisuus pitäisi kaiken järjen mukaan olla Nobinan busseilla. Kohta 4. Aika monesti saan todistaa kohtalaisen villiä kaista-ajoa, jossa bussin perä heiluu kaistalta toiselle, joka on erityisen vaarallista pikkuteillä, joissa ei ole käytännössä mahdollisuutta väistää pientareelle. Kohta 5. (yleensä virolainen tai slobon näköinen) kuljettaja keskittyy enemmän kännykän tai tabletin räpeltämiseen kuin ajamiseen. Jos matkustaja huomauttaa asiasta, vastauksena on keskisormen heiluttelu tai pari voimasanaa hoonolla soomella.
Ps. Yllä listaamani asiat eivät todennäköisesti koske aivan kaikkia Nobinan linja-autokuskeja mutta vähintään suurta enemmistöä ;)
 
Miten kummassa bussilla voi ohittaa ketään oikealta? Ainoa skenaario jonka keksin, on se että ohitettava tuuhioi jotain ihan omaa aivan väärällä kaistalla. Ylipäätään pitäisi olla kovin kovin harvinaista joutua bussin ohittamaksi.

Huomioi myös, että ohi ajaminen ei ole ohittamista. Sinun tulee varautua AINA siihen, että viereisellä kaistalla joku saattaa ajaa nopeammin. Pl. moottoritie, jossa vastaava tarkkaavaisuus on sielläkin hyödyksi.
 
Bussikaistat.... En kyllä usko 100 km/h nopeuteen ellei jostain alamäestä kyse.
 
Ei taida olla kyse mistään ohittamisesta bussin ajaessa omalla kaistallaan.
Ei ne bussikaistat yhtäjaksoisia ole. Hyvin voi kyse olla ihan ohittamisestakin. Sinällään ihan sama, varmasti jokainen ymmärsi bussin menneen oikealta puolelta ohi. Ei siihen tarvitse keksiä mitään skenaarioita, että ap ajoi väärää kaistaa.
 
Joo, mutta oikealta ohi meneminen ja oikelta ohittaminen on täysin eri tilanteita sekä lakiteknisesti, että liikennekulttuurin osalta. Niitä ei voi rinnastaa. Bussi voi hyvinkin ajaa viereisellä kaistalla (kummalla tahansa puolella) toista ajoneuvoa nopeampaa. Ohitukseksi muuttuakseen se vaatii muitakin tekijöitä, kuten esimerkiksi kaistan vaihdon ohittavan ajoneuvon osalta.

Se miten millainen skenaario lopulta on ollutkaan, ei varmasti käyttäjän itsensä kertomana tule selväksi. Se on selvää, että häntä harmittaa bussikuskit, jotka hänen mukaansa yrittävät ajaa kylkeen pysäkiltä lähtiessä. Jotta että moisesta saa järjestelmällisen ongelman itselleen, niin voi kyllä reflektoida omaa ennakointikykyään. Satunnainen virhe toisen tienkäyttäjän kohdalla on satunnainen virhe, mutta jos jatkuvasti törmää tietynkaltaisiin ongelmiin niin vika on lähes poikkeuksetta itsessä.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 188
Viestejä
4 547 389
Jäsenet
74 941
Uusin jäsen
Säkkiel

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom