Mikä ärsyttää kanssa-autoilijoissa?

Itse olen monesti päättänyt sen välin mihin liityn jo motaria ylittäessä sillalta sivulle vilkaistessa. Hölmöltä se vaikuttaa motaria vakkarilla ajaessa, kun katsoo että sivusta joku kiihdyttää viereen ja sitten vasta alkaa miettiä mihin on menossa.
 
Meinaan siis esim. tällaista. Talvella nuo kaarteet voi olla aika liukkaita.

1734270170928.png
Tämä on vielä helppo. Turussa ohikulkutieltä VT8 Rauman suuntaan on paljon ikävämpi. Kurvi on pirun jyrkkä, kesällä kyllä tehokkaalla autolla just ehtii kelata 100 km/h lasiin 200 metrin aikana, ongelmana vaan että moni tulee rajoitusta kovempaa jo tuossa kohtaa.
 
Nokitan samalta ohikulkutieltä tällä:
Tuo on aika nihkeä, kun sieltä tulee vielä usein isompaa kalustoa. Näkyvyys on onneksi hyvä. Henkilöautoille pahempi on Bauhausin liittymä vaikka pidempi, kun se on ylämäkeen. "Kulje Micra kulje". Nykyään siinä on 80 km/h, niin useimmat pääsevät mukaan. Toki 100 km/h alue alkaa heti samasta kohtaa, niin aikamoinen avopallohärdelli aamulla Naantalin suunnasta tulevien loputtomien rekkajonojen kanssa.
 
Edellisiin viitaten - Street View · Google Maps

Laitetaan nyt paikka vielä missä itsellä ainoat tiukat paikat olleet. Näkyväisyys liityttävälle tielle on puiden peitossa pitkän aikaa, noin 30-40m ennen liittymistä näet onko kaistalla tilaa. Käytännössä jos sieltä joku tulee, täytyy hypätä jarrulle, jos ei halua alle/eteen ajaa. Päätiellä tosin vain 80kmh rajoitus tuossa, eli ei niin suuri ongelma, jollain vaan vielä vauhtia +100 kun alue juuri vaihtuu. Kaipa tämän tyyppisiä liittymiä muitakin on Suomessa, harvinaisen paskasti vaan tuo toteutettu.

Edit: pitääpä muokata, digiroad aineiston mukaan tuossa kyllä olisi 100kmh rajoitus, ei 80
 
Viimeksi muokattu:
No joo nämä on kyllä vielä paljon pahempia kuin tuo minun postaama, mitähän lie liikkunut jonkun päässä näitä suunnitellessa.
 
No joo nämä on kyllä vielä paljon pahempia kuin tuo minun postaama, mitähän lie liikkunut jonkun päässä näitä suunnitellessa.
Tossa vois hyvin olla kaistakohtanen rajotus ja sulkuviiva (tai jopa aita) erottamassa liittymäkaistan. Tavallaan ahtaampi versio järjestelystä joka on risteävällä tiellä sillan alla.

Varmaan ajateltu, että länteen poistuvaa liikennettä on tarpeeksi vähän. Mutta käytännössä liittyjän on ehkä vaikea nähdä millä kaistalla autot ovat.
 
Vastaava asia(joka ainakin itseä liikenteessä ollessa ärsyttää) on autoilijat, jotka antavat virheellisesti tietä suojatietä ajaen ylittäville pyöräilijöille sellaisissa paikoissa joissa pyöräilijä on selkeästi väistämisvelvollinen. Tästä tulee monelle pyöräilijälle se virheolettama että kaikki autoilijat antaisivat tietä heille ja kun sattuu kohdalle se joka ei anna niin käy kipeää. Pahin asia tähän liittyen on tilanne, jossa tien ylittää pyörillään aikuinen lapsensa/lapsiensa kanssa. Siinä opetetaan lapsellekin se virheellinen toimintatapa.
Usein tämä johtaa vieläpä siihen, että vaikka se pyöräilijä olisi ensin odottanut kiltisti tien laidassa vuoroaan, niin autoilijan antaessa tilaa hän lähteekin sitten laput silmillä pyöräilemään toisesta suunnasta tulevan eteen. Ja sitten se vastakkaisesta suunnasta tuleva autoilija näyttää mulkulta kaikkien tilanteessa olevien mielestä, kun jarruttaa viime tipassa ja painaa tööttiä.
 
Itsellä ainoa oikeasti paska keissi on ollut alla olevassa liittymässä. Alla MX-5, jäätä ja lunta ja et voi antaa milliäkään kaasua tai perä irtoaa ja pääset kiihdyttämään vasta kun saat auton suoraan ja silloin matkaa oli jo huomattavan vähän liittymiselle. Onneksi tuo on niin hankala monelle että jengi älyää vetää hyvissä ajoin vasemmalle kaistalle. En edes halua tietää mitä tuo on jollain 75hp vapari Micralla.

Viime viikonlopun lumimyräkkä sai taas ison osan autoilijoista täysin sekaisin. Olosuhteet kieltämättä olivat haastavat, mutta tulipas taas nähtyä mitä eksoottisempia suorituksia, mm. älyvapaita tilannenopeuksia motarilta markettien parkkipaikoille sekä vakavia oman auton ja kaistojen ulottuvuuksien hahmotushaasteita. Useampikin kanssa-autoilija erehtyi lisäksi luulemaan omaa pikkuautoaan vähintään G-sarjan maasturimersuksi mitä tulee etenemiskykyyn; farmaricorolla liitää aika heikosti lähes puolimetrisen lumipolanteen yli.
 
Ei ole turha painottaa turvavälin merkitystä. Silti moni kokee turvalliseksi ajaa lähes takakonttiin kiinni oli kesä tai talvi, oli moottoritie tai taajama. Missä lienee kirjekurssilla ajokortti hankittu.

Useaa peräänajoa ei edes tapahtuisi, jos jätettäisiin väliä.
 
En tiedä mistä kärrymiehestä puhut, ihan sama mitä siellä päätiellä on ja kuinka lujaa siellä ajetaan sillä hetkellä, menetelmä on sama.
Kärrymies ajaa alle tikkarinopeuden kesällä. :-) ja vähän supistaen talvellakkin alle.

En tietenkään ”katsomatta” liity vaan vedän katsomatta linkatussa rampissa about ylikulkusillan kohdalle - jossa itse liittyminen ei vielä ole edes mahdollista. Tuossa kohtaa kun oma vauhti on _vähintään_ päätien verran niin itse liittyminen on hyvin helppo proseduuri kuten edellä jo kuvasin, tarvittessa pientä hienosäätöä. Jossain apexin kohdalle ihan turha kuikuilla päätiellä koska a) mahdoton arvioida tuosta kulmasta siellä menevien nopeuksia b) liukkaalla autot menevät siellä sen verran lujaa että sun katsoma väli on 200-300m päässä edessä kun liittymiskohtaan ehdit c) olennaisempaa on keskittyä kelamaan max nopeus kelillä kuin kelillä kaarteessa ja sen jälkeen.

Kopsasin tuon kuvan, kuva taisi lähteä siitä että nyky keleillä haasteellinen paikka kiriä sitä vauhtia. Kesällä kuvan mukaan paha paikka katsoa sitä paikkaa ajoissa, kun ilmeisen pahat näkymäesteet, eli tuo kohde on kyllä vähän niitä aja sokkona ja luota siihen että pääväyällä ajetaan asiallisesti.

Eli kun nyt ymmärrän mitä ajat takaa, niin paikka katsotaan heiti kun voi ja sen jälkeen sitten sovitellaan vauhti sen mukaan. Jos tuon noulen kohdella on pääväylä kuskin edellä sen muutama metrin ja vauhtia on reilusti enemmän, niin kiihdytyskaistalla kerkiää sitä eroa saada niin paljon ettei homma sujuu, ja pääväylällä olevalle ei yllätyksiä, jos vilkkuakin ajoissa käytetty.

Juttu lähti siitä että tuossa ei kerkiä saada vauhtia huonolla kelillä, niin jos se ei ole ongelma jos on metrejä edellä, mutta vauhtia uupuu, jatkaa vauhdin sovittamista ja ottaa paikan sen lähellä olevan takaa.

Ongelmia tulee jos ei osu sokkona hyvään saumaan, ja kiihdytyskaistan kunto on sitä luokkaa että siinä eteneminen menee vaaralliseksi.

kuva_2024-12-16_170218573.png

Tossa vois hyvin olla kaistakohtanen rajotus ja sulkuviiva (tai jopa aita) erottamassa liittymäkaistan. Tavallaan ahtaampi versio järjestelystä joka on risteävällä tiellä sillan alla.

Varmaan ajateltu, että länteen poistuvaa liikennettä on tarpeeksi vähän. Mutta käytännössä liittyjän on ehkä vaikea nähdä millä kaistalla autot ovat.

Kaide tosiaan hyvä idea, ajo urat ai lähde ennen aikojaan seikkaileen, eikä kukaan tuikkaille sulkuviivan yli rinnalle jne. Kaiteen pitäisi olla selalinen että näkyvyys haitta minimaalinen.

Ei ole turha painottaa turvavälin merkitystä. Silti moni kokee turvalliseksi ajaa lähes takakonttiin kiinni oli kesä tai talvi, oli moottoritie tai taajama. Missä lienee kirjekurssilla ajokortti hankittu.

Useaa peräänajoa ei edes tapahtuisi, jos jätettäisiin väliä.

Hämmentää miksi monelle kuskille se turvaväli on vaikea, veikkaan että monella puuttuu syvyysnäkö, tai ainakin kyky arvioida sitä siedettävästi. Ymmärrän että se on vaikeaa, mutta silti. Ajokortti kuitenkin.

Osalla , siis ihan "pitkät" autokoulut käynneillä on jostain tarttunut vahva usko siihen että parisekunttia pissaa ja no sekin olisi kesällä jotain, mutta jos puuttuu kyky arvioida se väli, ja mennään sekunnin pintaa, muutama kymmennen metriä.

Ne kymmen, kahden päässä roikkujat, ei kaikki tilastollisesti voi olla syvyys sokeita.
 
Vähän riippuen rampista, niin ei siihen kaarteeseen tarvitse tulla kahtasataa. Sellainen nopeus, jossa auton hallitsee ja voi samaan aikaan kurkkia pääväylälle (ellei sitä mahdollisuutta ole ollut aiemmin). Jos sieltä tulee metrin turvaväleillä monta autoa (ruuhka-aikaan varsinkin vilkkaita liityntäkaistoja lähestyessä kun vauhdit hidastuu, niin jonot puristuu vähän kasaan*), eikä usko kerkeävänsä niiden eteen, niin ennemmin jää vaikka sinne mutkaan seisomaan ja odottamaan, kuin että jää niiden idioottien motittamaksi. Ääriesimerkki tietysti.

*Tästä hyvä esimerkki on Martsarin liittymä 3-tiellä kohti pohjoista. Samaisen liittymän poistumiskaista on aika lyhyt, joten varsinkin näillä keleillä pääväylän nopeus laskee niillä paikkein jopa sinne 60 km/h. Korostuu jos ajetaan olemattomilla turvaväleillä. Moni poistuu Kehä III:lle, joista osa on jäänyt suosiolla jo ajoissa oikealle kaistalle, eli ruuhkaa pukkaa. Samaan aikaan oikean kaistan hidasta vauhtia kiroavat kiireiset ihmiset painavat vasenta kaistaa aina tuohon Martsarin liittymän paikkeille ja alkavat siinä vaiheessa ängetä oikealle kaistalle, puurouttaen sitä entisestään.

Yritä siinä sitten sen sekoilun keskelle tunkea ittes johonkin väliin, kun siinä kiihdytellään ja jarrutellaan miten sattuu. Itse ei tarvitse tuosta liittyä, mutta sympatiat on kyllä heidän puolellaan. Sopivilla turvaväleillä tuo ei olis minkäänlainen ongelma, mutta porukassa tyhmyys ja turvavälit tiivistyy.

Itsellä ainoa oikeasti paska keissi on ollut alla olevassa liittymässä. Alla MX-5, jäätä ja lunta ja et voi antaa milliäkään kaasua tai perä irtoaa ja pääset kiihdyttämään vasta kun saat auton suoraan ja silloin matkaa oli jo huomattavan vähän liittymiselle. Onneksi tuo on niin hankala monelle että jengi älyää vetää hyvissä ajoin vasemmalle kaistalle. En edes halua tietää mitä tuo on jollain 75hp vapari Micralla.

Tämä koko risteys, joka johtaa tolle rampille on aivan perseestä. Siinä korostuu sen tärkeys sujuvuudelle, että mennään silloin kun sitä tilaa on. Yksi sellaisista harvinaisista risteyksistä, joissa ei oikeastaan edes haittaa, vaikka joku tunkee hieman liian pieneen väliin.
 
Tuo ei tainnut olla motari. Tosin tuossa ei kai olisi ongelmia liittyä jos siellä väylällä ajettaisiin asiallisesti. (toki ne liittyjät voi töpeksiä)
 
Tuo ei tainnut olla motari. Tosin tuossa ei kai olisi ongelmia liittyä jos siellä väylällä ajettaisiin asiallisesti. (toki ne liittyjät voi töpeksiä)
80kmh rajoitus joka on vaikea saavuttaa tehottomimmilla autoilla jo kuivalla kesäkelillä, jos et uskalla ajaa mutkaan yhtään kovempaa.
 
80kmh rajoitus joka on vaikea saavuttaa tehottomimmilla autoilla jo kuivalla kesäkelillä, jos et uskalla ajaa mutkaan yhtään kovempaa.
Niin, jos siellä pääväylällä ajetaan asiallisesti, turvavälein niin ei pitäisi olla ongelma liittyä hitaammin, jatkaa vauhdin keräämistä siinä välissä.

Katunäkymässä toki jälleen nähdään näkyvyyttä haittaavia puskia, ettei nyt jonkin rekan kohdalla suoraan osuisi.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
261 779
Viestejä
4 539 155
Jäsenet
74 878
Uusin jäsen
RonZGi

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom