Kuriirifirmat: DHL, UPS, DPD, Fedex yms.

Selvisipä myös miksi Tulli on kiinnostunut yhdestä DHL Expressin paketista. Siellä oli mukana pieni määrä selvästi askartelu/taide/sisustuskäyttöön tarkoitettuja kuivattuja unikoita.

Tuntuu kyllä ihan puhtaasti vittuilulta, kun ymmärtääkseni niissä huumehommissa siellä hiekka-aavikon keskellä viilletään niitä tuoreita kasveja mistä sitä oopiumia sitten saadaan. Ilmeisesti sitä jää jotenkin noihin kuivattuihinkin kasveihin, kun labrassa oli väitetysti löytynyt jotain huumejäämiä niistä, mutta luuleeko Tulli nyt ihan oikeasti, että meikäläisellä olisi joku saatanan salainen labra missä niitä voisi ekstraktoida? Lisäksi kyseessä oli niin päivänselvästi taidetarkoitukseen tulevia materiaaleja, että haiskahtaa ihan perinteiseltä vallankäytöltä ja kiusaamiselta.
Täälläpäin ainakin aikanaan nistit keittelivät kuivatuista unikoista teetä itselleen, tosin niissä lajikkeissa taisi noita huimausaineita olla vähän isompia pitoisuuksia. Ilmeisesti joku koira oli tehnyt merkkauksen tullissa ja olivat sen takia ottaneet pakettisi tarkempaan tutkintaan.
 
Juu, eipä ne pakettia tarkastamatta voi todeta oikeaa laitaa. Koira kyl merkkaa pienimmätki aromit. Kummallista vittuiluna tuollaista ottaa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
261 900
Viestejä
4 539 997
Jäsenet
74 907
Uusin jäsen
Kalamies69

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom