• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Työttömän elämä -thread

Toki näin, mutta jos mietitään yleistä Suomen työllisyystilannetta ja miten on tarjolla missäkin näitä työpaikkoja, niin parempi käydä pidemmällä ja saada palkkaa, kuin olla päivät pitkät kotona. Nyt sentään kaiken tämän jälkeen sen verran "käteen", että voidaan lähteä lomalle, käydä patikoimassa ulkomailla jne. Harvassa on sellaiset työt, että siellä ennemmin viettäisi aikaansa, kuin perheen ja/tai kavereiden ja/tai harrastuksen parissa. Välillä vaan täytyy tehdä asiat siten miten on mahdollisuuksia.
Toki näin. Jos vaihtoehdot olisivat olla työtön tai käydä työssä, jossa on tunnin työmatka suuntaansa, valitsisin töissäkäynnin. Mutta jos pitäisi valita nykyinen työni käytännössä nollaminuutin työmatkalla tai uusi homma, jossa saisi 1 000 € enemmän kuussa mutta päälle tulisi tunnin työmatka suuntaansa, en vaihtaisi.
Itse asiassa headhunterit ovat kysyneet minua haastatteluihin juuri tällaisiin paikkoihin, mutta olen kieltäytynyt suosiolla. Minun on tietysti helppo huudella: saamme tehtyä ne kaksi ulkomaanmatkaa vuodessa, eikä ruokakaupassa tai ravintolassa tarvitse valita asioita hinnan perusteella. Foorumeilla sitä tahtoo sortua turhan helposti huutelemaan vain omasta perspektiivistään miettimättä muita näkökulmia – sorruin ehkä tähän tällä kertaa.
 
Jos vaihtoehdot olisivat olla työtön tai käydä työssä, jossa on tunnin työmatka suuntaansa, valitsisin töissäkäynnin
Eikö tässä ole mitään muuttujia, esim palkka?
 
Foorumeilla sitä tahtoo sortua turhan helposti huutelemaan vain omasta perspektiivistään miettimättä muita näkökulmia – sorruin ehkä tähän tällä kertaa.
Toisinaan meistä jokainen sortuu tähän, ei siinä mitään ihmeellistä ole. Ymmärrän kyllä hyvin, että esim. 100% etätöihin tottuneena tuo vapaa-aika on sellainen tekijä, että sen arvon huomaa hyvin jos siitä täytyy nipistellä pois. Vastaavaa itsekin näen hyvin, kun on etäpäiviä toisinaan ja yhtäkkiä tuleekin kolme tuntia ylimääräistä vuorokauteen. Sillä on merkittävä vaikutus mitä saa aikaiseksi, miten voi jaksottaa koko päivän tekemisen ja miten jollain vartilla sinne tai tänne ei ole enää mitään väliä. Jos ei menisi työmatkoihin noin saakelisti, niin kyllähän se 1000€ vähemmän kompensoisi enemmän kuin tarpeeksi moista. Jos miettii että viikolla keskimäärin menee 10-15 tuntia työmatkoihin ja heikoilla keleillä helposti 20h, tuohon päälle se 40h työviikko, niin kummallisesti tuntuu viikko lyhyemmältä.
 
Jos miettii että viikolla keskimäärin menee 10-15 tuntia työmatkoihin ja heikoilla keleillä helposti 20h, tuohon päälle se 40h työviikko, niin kummallisesti tuntuu viikko lyhyemmältä.
Tuo voisi olla helpostikin kuviteltavissa oleva tilanne jossain miljoonakaupungissa, mutta Suomessa? Jos on hyvinpalkattua työtä niin voi ymmärtää,muuten en. Jos miettii vaikka kansantaloudellisesti (en tiedä miettiikö kukaan omalla kohdalla) niin eikö kannattaisi palkata työntekijä sieltä missä se työpaikka on? Suomessa on ylitarjontaa työläisistä niin ei ole mitään järkeä että joku ajaa toiselta paikkakunnalta duuniin.. (ja siis ennenkuin joku kuittaa jotain niin puhutaan normiduuneista johon tekijän löytää eikä mistään astronauteista tms)
 
Toinen mikä ihmetyttää että miksi niitä työpaikkoja ei viedä sinne missä on halpaa työvoimaa? Suomi täys työttömiä jossa sais jonkun hitsaamon pystyyn eikä tarviis maksaa pääkaupunkilisää.
 
Perus bittinikkareille se toimisto voi nykyään periaatteessa olla missä vain, mutta voi olla lähes mahdotonta löytää klusteri työttömiä, osaavia hitsareita. Jotka vielä suostuvat tekemään töitä nälkäpalkalla.

Ylipäätään aika harvassa on ne "haalarihommat" joihin voi nakata lähipuistikon juopon ja olettaa että jälki on sellaista josta joku suostuu maksamaan
 
Tuo voisi olla helpostikin kuviteltavissa oleva tilanne jossain miljoonakaupungissa, mutta Suomessa? Jos on hyvinpalkattua työtä niin voi ymmärtää,muuten en. Jos miettii vaikka kansantaloudellisesti (en tiedä miettiikö kukaan omalla kohdalla) niin eikö kannattaisi palkata työntekijä sieltä missä se työpaikka on? Suomessa on ylitarjontaa työläisistä niin ei ole mitään järkeä että joku ajaa toiselta paikkakunnalta duuniin.. (ja siis ennenkuin joku kuittaa jotain niin puhutaan normiduuneista johon tekijän löytää eikä mistään astronauteista tms)

Siis nämä ovat itse muuttaneet skuttaan.
Ei saisi yleistää, mutta ainakin omat työkavarit ovat tehneet tietoisen valinnan asua melkein tai reilusti yli tunnin ajomatkan päässä.
 
Tuo voisi olla helpostikin kuviteltavissa oleva tilanne jossain miljoonakaupungissa, mutta Suomessa? Jos on hyvinpalkattua työtä niin voi ymmärtää,muuten en. Jos miettii vaikka kansantaloudellisesti (en tiedä miettiikö kukaan omalla kohdalla) niin eikö kannattaisi palkata työntekijä sieltä missä se työpaikka on? Suomessa on ylitarjontaa työläisistä niin ei ole mitään järkeä että joku ajaa toiselta paikkakunnalta duuniin.. (ja siis ennenkuin joku kuittaa jotain niin puhutaan normiduuneista johon tekijän löytää eikä mistään astronauteista tms)
Yksilöllisiä keissejä kaikki. Joskus sitä duunia ei saa omalta paikkakunnalta ja silloin olen aina tyytynyt siihen silloiseen työmatkaan että on jotain töitä. Vuosi tai kaksi on elämässä lyhyt vaihe ja yleensä niistä vähemmän optimaalisista järjestelyistä on tullut siirryttyä eteenpäin ennemmin tai myöhemmin. Kai tämäkin jonkin sortin aivovamma on pyrkiä sitä omaa resilienssiään kasvattamaan ns. kaiken suhteen. Viisas pääsee usein vähemmällä ja joskus on varmaan viisaampaa jäädä odottamaan seuraavaa junaa jos ei ole oma juttu.

Tunnen toki ihmisiä, jotka aina vaan joko ajavat 100km työmatkaa tai pitävät kakkosasuntoa lähempänä vuosikaudet. Heillä on kaiketi toisenlaiset omat syynsä.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
306 113
Viestejä
5 180 004
Jäsenet
82 842
Uusin jäsen
JaKaali

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom