Koitas nyt päättää. Hetki sitten olit sitä mieltä, että puhuttiin eri aiheesta.Ei, ollaan puhuttu samasta asiasta eli rokottamattomista.
Mutta selvä juttu. Kumoa sitten väitteeni, niin jatketaan toki siitä.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Koitas nyt päättää. Hetki sitten olit sitä mieltä, että puhuttiin eri aiheesta.Ei, ollaan puhuttu samasta asiasta eli rokottamattomista.
Jos spekulaatiosi osui oikeaan niin tuo ajattelutapa on oikein hyvä. Rokotusten merkitys korostuu iän suhteen kasvavasti. Lasten rokottaminen ei ole epidemian hallinnan kannalta oleellista. Juuri tuollainen tulkitseva, analyyttinen ja rajoja selkiyttävä tulkintakyky on äärimmäisen tärkeä voimavara varsinkin kun tiede tämän suhteen on kaukana maturiteetista.En kyllä oikein edelleenkään ymmärrä miksi sinun tarvitsee toimia jonkinlaisena valkoisena ritarina puolustamassa vähän nuorempien rokottamattomien oikeuksia, jos joku foorumilla sattuu sanomaan, että rokottamattomat aiheuttavat suurimman osan tämän hetkeen sairaalakuormasta. "Jos voisimme jotenkin estää yli 50-vuotiaiden sairaalaan joutumisen, niin sairaaloiden kuormitus putoaisi niin alas, ettei tarvittaisi mitään rajoituksia tai passeja." Jos voisimme? Hmmm... Mitenköhän ihmeessä me tämän voisimme toteuttaa.. Enpä tiedä.. Jotenkin tulee mieleen kuitenkin se rokotus. Sillehän me ei mahdeta mitään, jos joku uskoo folioteorioihin tai muuhun huttuun mitä rokotteista internetissä näkee.
Eniten tässä vain huvittaa se, että sä jostain syystä kierrät tuon rokotevastaisuutesi vain jonkinlaisen sumuverhon taakse. Miksi? Mikä hyöty tuosta kiertelystä ja kaartelusta on? Vai onko se vain rokotevastaisuutta nyt koskien näitä nuorempia ikäluokkia? Kukaan kuka tilastoja, tutkimuksia ja raportteja lukee ei todellakaan niputa kaikkia rokottamattomia samaan kasaan. Se tuppaa vaan olemaan ainoa argumentti mitä vastaan sinäkin pystyt hyökkäämään, kun joka kerta ei viitsi olla heittämässä disclaimeria, että edelleen puhutaan suurimmaksi osaksi niistä 50+ hölmöistä ketkä ei ole rokotetta hakeneet. Pieniltä osin toki sitä nuoremmistakin, kuten nuo marraskuun tilastot osoittavat
En kyllä oikein edelleenkään ymmärrä miksi sinun tarvitsee toimia jonkinlaisena valkoisena ritarina puolustamassa vähän nuorempien rokottamattomien oikeuksia, jos joku foorumilla sattuu sanomaan, että rokottamattomat aiheuttavat suurimman osan tämän hetkeen sairaalakuormasta. "Jos voisimme jotenkin estää yli 50-vuotiaiden sairaalaan joutumisen, niin sairaaloiden kuormitus putoaisi niin alas, ettei tarvittaisi mitään rajoituksia tai passeja." Jos voisimme? Hmmm... Mitenköhän ihmeessä me tämän voisimme toteuttaa.. Enpä tiedä.. Jotenkin tulee mieleen kuitenkin se rokotus. Sillehän me ei mahdeta mitään, jos joku uskoo folioteorioihin tai muuhun huttuun mitä rokotteista internetissä näkee.
Eniten tässä vain huvittaa se, että sä jostain syystä kierrät tuon rokotevastaisuutesi vain jonkinlaisen sumuverhon taakse. Miksi? Mikä hyöty tuosta kiertelystä ja kaartelusta on? Vai onko se vain rokotevastaisuutta nyt koskien näitä nuorempia ikäluokkia? Kukaan kuka tilastoja, tutkimuksia ja raportteja lukee ei todellakaan niputa kaikkia rokottamattomia samaan kasaan. Se tuppaa vaan olemaan ainoa argumentti mitä vastaan sinäkin pystyt hyökkäämään, kun joka kerta ei viitsi olla heittämässä disclaimeria, että edelleen puhutaan suurimmaksi osaksi niistä 50+ hölmöistä ketkä ei ole rokotetta hakeneet. Pieniltä osin toki sitä nuoremmistakin, kuten nuo marraskuun tilastot osoittavat
En myöskään kannata 100% rokotekattavuutta, koska se on täysin utopistinen ajatus ja lisäksi kuten olen jo useaan otteeseen perustellut, niin sairaalakuormituksen kannalta olisi tehokkainta vaikuttaa 50-70-vuotiaisiin. Viimeisen on tuonut julki myös THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.
On vanhemmassakin väessä niitä, joilla on ominaisuuksia, joiden perusteella voi olettaa vakavan tautimuodon olevan hyvin epätodennäköinen, eikä rokote tällöin tarjoa yhtä suurta suojaa kuin niille joilta kyseiset ominaisuudet puuttuu.
Kiitos! Mahdollisesti auttaa kovasti. Täytynee tsekata nuo primer-sekvenssit läpi. Yksiselitteisestä vastausta ei löytynyt, mutta tämä auttaa ymmärtämään diagnostiikkaa sen verran, että voin täsmentää kysymystä (jos tarpeen). Mitä ehdin välissä lukea, niin omikronin lukuisista mutaatioosta moni on saman kaltaisia vanhojen koronavirusten kanssa. Palaan tähän välipäivinä.
Onko kukaan tsekannut pystyykö tämä omikronin erotteluun käytetty tekniikka erottamaan näytteen muista flunssaa aiheuttavista koronaviruksista?
Kysyn, koska olen tähän saakka oppinut, että erottaminen tapahtuu tutkimalla yhtä (?) deletaatiota aiempiin variantteihin verrattuna. Onko tämä uniikki ominaisuus omikronille vai puuttuuko sama pätkä muista ei-sars-cov-2 koronaviruksista?
En tosiaankaan tiedä tarkkaa erottelutapaa joten jos joku onnistuu tämän selventämään niin arvostan kovasti. Siistiä keskustelua, pliis.
Eipä mennyt kuin alle 3vrk penskan ekoista oireista ja itsellä alkoi oireet.Tupla-rokotuksen mRNA rokotuksilla suoja omikronin vakavaa tautimuotoa vastaan on alle 40 prosenttia. Oireista lievempää tautia vastaan käsitääkseni tätä pienempi.
Eli hyvin todennäköisesti on odotettavissa "positiivisia" uutisia vanhemmille itselleen lähipäivinä jos kyseessä oli omikron-tartunta.
Sitten taas jos on delta-variantti, niin silloin mahdollisuus saada "posiviivisia" uutisia on paljon pienempi.
Ei mikään noista ikäryhmistä elä tyhjiössä. Jos joku nuorempi ottaa rokotteen, niin ehkä se samalla kannustaa vanhempiaan ottamaan rokotteen. Kaikkein yksinkertaisin sanoma on, että menkää kaikki hakemaan se rokotus, kun se vähentää vakavien tapausten määriä merkittävästi kaikissa ikäryhmissä. Sairaaloiden kuormitukselle toki ne vanhemmat merkittävämpi erä. Mutta ei se sairastaminen muillekaan kivaa ole.
'En kannata 100% tavoitetta kätkytkuolemien poistamiseksi, koska se on täysin utopistinen ajatus'. Pidän argumenttia kehnona.
– Yksikään maa ei pysty tehosterokottamaan tietään pois pandemiasta, Tedros sanoi järjestön tiedotustilaisuudessa keskiviikkona.
– Kattavat tehosterokoteohjelmat pidentävät todennäköisesti pandemiaa sen sijaan, että ne päättäisivät sen. Ne ohjaavat tarjontaa maihin, joilla on jo korkeat rokotekattavuudet ja antavat virukselle enemmän tilaa levitä ja muuntua, Tedros sanoi.
– Vilpittömästi sanoen, on vaikea ymmärtää, miksi kolme neljästä afrikkalaisesta terveydenhuollon työntekijästä on edelleen rokottamatta vuosi sen jälkeen, kun rokotteet tulivat tarjolle, hän lisäsi.

Oma arvaus on että seuraavana 3kk aikana tulee sellainen Omnikroni taiffuuni että sen jälkeen suomalainen terveyden hoito ei ole enää uhattuna ja voimme unohtaa viimeisetkin rajoitukset ja tehosteet kesällä.No, ei muuta kuin rajoituksia, rajoituksia, lisää rajoituksia ja kolmet tehosterokotteet vuonna 2022 niin ehkä se siitä
Oma arvaus on että seuraavana 3kk aikana tulee sellainen Omnikroni taiffuuni että sen jälkeen suomalainen terveyden hoito ei ole enää uhattuna ja voimme unohtaa viimeisetkin rajoitukset ja tehosteet kesällä.
Oma orvaukseni että Omnikroni käy niin hyvin väestön lävitse että loka/marraskuussa vakavat sairastumiset ovat sen verran harvinaisia, että ne eivät vaaranna sairaanhoitoa. Rajoituksille tai koronapasseille ei ole tarvetta jos tehopaikat ovat tyhjillään.mutta loka/marraskuussa taas mennään
Oma orvaukseni että Omnikroni käy niin hyvin väestön lävitse että loka/marraskuussa vakavat sairastumiset ovat sen verran harvinaisia, että ne eivät vaaranna sairaanhoitoa. Rajoituksille tai koronapasseille ei ole tarvetta jos tehopaikat ovat tyhjillään.
Tässähän sä olet väärässä. Sairaalakuorman osalta ei juurikaan ole merkitystä, mutta epidemian kannalta näyttäisi kuitenkin olevan merkitystä: Selvitys: Rokotukset suojaavat myös lapsia tehokkaasti tartunnoilta – 11-vuotiailla jopa kaksinkertainen määrä tartuntoja 12-vuotiaisiin verrattunaLasten rokottaminen ei ole epidemian hallinnan kannalta oleellista.
Tässähän sä olet väärässä. Sairaalakuorman osalta ei juurikaan ole merkitystä, mutta epidemian kannalta näyttäisi kuitenkin olevan merkitystä: Selvitys: Rokotukset suojaavat myös lapsia tehokkaasti tartunnoilta – 11-vuotiailla jopa kaksinkertainen määrä tartuntoja 12-vuotiaisiin verrattuna
Oma orvaukseni että Omnikroni käy niin hyvin väestön lävitse että loka/marraskuussa vakavat sairastumiset ovat sen verran harvinaisia, että ne eivät vaaranna sairaanhoitoa. Rajoituksille tai koronapasseille ei ole tarvetta jos tehopaikat ovat tyhjillään.
Ei kai se epidemian kannalta muutu yhtään mihinkään rokotetaan ne lapset täällä tai siellä ulkomailla. Eihän tässä nyt pelkästään Suomesta olekaan kyse koko epidemian kannaltaHöpö höpö. Epidemian kannalta parasta on luovuttaa ne lapsille kaavaillut rokotteet ulkomaille. Tämä tartuntojen vähentäminen rokottamalla on suomalaistenkin asiantuntijoiden mukaan typerää tavoitteena.
Ei kai se epidemian kannalta muutu yhtään mihinkään rokotetaan ne lapset täällä tai siellä ulkomailla. Eihän tässä nyt pelkästään Suomesta olekaan kyse koko epidemian kannalta
Voi hyvää päivää tätä väärin ymmärtämisen taitoa. Jälleen kerran vastasin vain käyttäjän väittämään, että lasten rokottamisella ei ole merkitystä epidemian kannalta. Sillä on, koska se selkeästi vähentää tartuntoja. En puhunut yhtään mitään siitä ketä pitää rokottaa ja missä. Se on oma tarinansa, enkä ole eri mieltä kanssasi asiastaKuka sanoi että niillä rokotettaisiin ulkomailla lapsia? Sehän olisi ihan tuhlausta.
Äläpä siirtele maalitolppia. Ja katsohan vähän mitä kirjoitat, vertailet rokottamattomia rokottamattomiin.
Kuinka omikron erotetaan muista varianteista, ja miten on varmistettu, etteivät muut koronavirukset tuota samaa tulosta. Kuten alkuperäiseen kysymykseeni olin muotoillut.
Totta kai kannatan 100% kätkyt kuolemien poistamista, kunhan siihen ei sisälly menetelmiä, jotka sotii yksilön vapauksia vastaan. Kannatan koronaviruksen 100% hävittämistä, mutta se ei tarkoita, että minun pitäisi tietää millä keinoilla se saavutetaan. Jos samaan lopputulokseen päästään viruksen luonnollisella mutatoitumisella, niin sekin on hyvä.
Eivät toimi sen vertaa, että edes se koronapassi olisi mahdollinen. Tartuntoja mitataan, koska siihen on totuttu, eikä muutakaan tapaa ole keksitty.Rokotteethan juuri ei toimi. Ainakaan sillä mittarilla millä paikkoja pistetään säppiin yhteiskunnassamme. Kun kerta rokotteet ei toimi kummemmin siinä että ehkäisisivät tartuntoja ja silti edelleen tartuntoja mittaamalla päätetään sulkutiloista, niin ihan vituiksihan menee.
Fakta on myös se, että suurin osa rokottamattomistakaan ei tarvitse sairaalahoitoa. Näiden rokottaminen ei vähennä sairaalakuormaa yhtään.
Rokotteethan juuri ei toimi. Ainakaan sillä mittarilla millä paikkoja pistetään säppiin yhteiskunnassamme. Kun kerta rokotteet ei toimi kummemmin siinä että ehkäisisivät tartuntoja ja silti edelleen tartuntoja mittaamalla päätetään sulkutiloista, niin ihan vituiksihan menee.
On se nyt saatana kun liikunta on joku isokin rikos nykyajan yhteiskunnassa. Riipasenpa kunnon kännit tänään. Alko on muuten auki tänään. Ho-ho-ho vaan kaikille. Jouluna saa vapaasti vetää vaimoansa ja lapsiansa pataan. Kunhan et vaan mene urheilemaan.![]()
Nopeaa matikkaa:Selkeät tilastot puhuvat puolestaan, olemme rokottamattomien panttivankeina.
THL julkaisi tuoreet tilastot Suomen koronasyksystä – rokottamattomat täysin omassa kastissaan
![]()
Hotelli- ja ravintola-ala on elintärkeä matkailulle ja nyt on kiivas joulukausi.Onhan toi älytöntä että kuntosalit laitetaan kokonaan säppiin mutta baarit ja ravintolat saa kuitenkin pitää auki.
Eikö sillä kuntosaliyrittäjällä ole sitten niin väliä?
Varmaan siksi koska kuntosaleilla on kk- maksut. Perusraha tulee vaikka on kiinni.Onhan toi älytöntä että kuntosalit laitetaan kokonaan säppiin mutta baarit ja ravintolat saa kuitenkin pitää auki.
Eikö sillä kuntosaliyrittäjällä ole sitten niin väliä?
Kyllä hyvän tavan mukaista on antaa hyvitystä kk maksusta jos ei pääse treenaamaan.Varmaan siksi koska kuntosaleilla on kk- maksut. Perusraha tulee vaikka on kiinni.
Joutunevat hyvittämään sen ajan minkä on kiinni.Kyllä hyvän tavan mukaista on antaa hyvitystä kk maksusta jos ei pääse treenaamaan.
Onhan toi älytöntä että kuntosalit laitetaan kokonaan säppiin mutta baarit ja ravintolat saa kuitenkin pitää auki.
Eikö sillä kuntosaliyrittäjällä ole sitten niin väliä?
Luulisi joutuvan palauttamaan maksut tuossa tilanteessa.Varmaan siksi koska kuntosaleilla on kk- maksut. Perusraha tulee vaikka on kiinni.
No tämä. Muistatteko Israelin vielä? Ekan rokotteen jälkeen iloittiin että toimii. Toisen rokotteen jälkeen iloittiin uudestaan että toimii. Kolmannen rokotteen jälkeen osoitettiin taas Israelin suuntaan että kattokaa nyt kun kolmas rokote toimii111!!!
No mitä tapahtui? Siellä taas kovasti tartunnat räjähtäneet. 1745 tartuntaa 23 joulukuuta.
Pidetään nyt peukkuja että se neljäs rokote toimii. Voi vittujen kevät sentään. Montako kymmentä miljardia tähän paskaan nyt hassataan? Jos kerta raha ei ole esteenä, niin miksi resursseja ei olla pistetty ennaltaehkäisemiseen? Suomeen vaan tupla tai triplamäärä niitä perkeleen tehohoitopaikkoja varmuuden vuoksi. Kun kerta lainaa voi ottaa vapaasti ja sitä ei ikinä tarvitse maksaa takaisin.![]()
No kun pääministerimme Marinaadin harrastuksiin kuuluu bilettäminen.
Nopeaa matikkaa:
Suomessa vajaa 800000 rokottomatonta yli 12-vuotiasta. Suomessa jonkin verran yli 4 miljoonaa rokotettua yli 12-vuotiasta. Hoidon tarve rokottamattomilla, 51,75 per 100000. Hoidon tarve rokotetuilla 14,62 (tästä voi toki käydä keskustelua että voiko osittaisen ja täyden laskea yhteen, mutta uskoisin että rokotteen kyseenalaisen vaikutuspituuden suhteen suurin osa ihmisistä on jossain tuolla välimaastossa suojan suhteen).
Absoluuttisia hoidontarveita rokottamattomilla 51.75 * 8 = 414.
Absoluuttiset hoidontarpeet rokotetuilla 14,62 * 40 = 584.
Mikäli kaikki yli 12-vuotiaat olisi rokotettu, 14,62 * 48 = 701. Erotus utopistisen täyden rokottautumisen ja nykytilanteen välillä siis (414+583-701) 297 sairaalahoitoatarvetta (ei tehohoitoa, toim. huom.) per kuukausi. Tästä voi sitten kaikki varmaan vetää omat johtopäätöksensä sen pitääkö valtiovaltaa puskea totalitaritariseen suuntaan jotta kaikille voidaan pakottaa rokote vai pitäisikö asiaa kenties lähestyä jostain muusta vinkkelistä. Jos ikäryhmävertailut voisi tehdä absoluuttisien numeroiden valossa niin alle 50-vuotiaiden pakkorokottaminen näyttäytyisi todennäköisesti vielä epäedullisemmassa valossa.
Hoidon tarve rokotetuilla 14,62 (tästä voi toki käydä keskustelua että voiko osittaisen ja täyden laskea yhteen...
Jos sairaalahoitoa vaatineiden tartuntojen ilmaantuvuus yhdesti rokotetuilla on 11,14, niin ei se ilmaantuvuus NOUSE siitä että tuohon ryhmään otetaan myös tuplarokotetut. Vaan se on noiden välissä, painotettu keskiarvo joka riippuu siitä missä suhteessa yhdesti ja kahdesti rokotettuja on. Vähän valoja päälle.Mun mielestä on ihan hyvä tarkentaa, koska kaikki mahdolliset rajoitukset ja pakotukset mitä yhteiskunnassa tehdään pitäisi aina koittaa minimoida. Esim. Itse en oikein näe miksi alle 20 vuotiaisiin pitäisi kohdistaa mitään rajoituksia tai pakotuksia.Miksi sinä haluat tarkentaa tätä asiaa? Mikä ihme siinä pännii, että kun puhutaan rokottamattomista niin pitää alkaa tarttumaan näihin lillukan varsiin, että "ei se tässä ryhmässä tai tuossa ryhmässä niin ootte tyhmiä kun sanotte, että ootte rokottamattomien panttivankeina". Pitääkö tosiaan aina tarkentaa, että tässä nyt ollaan sitten esimerkiksi +50-vuotiaiden rokottamattomien panttivankina vai mitä sinä haluat? Koska tuolla ylempänä jo saatat löytää sitä faktaa myös sieltä nuoremmasta ikäryhmästä missä näkyy selkeä ero siinä montako rokottamatonta on siellä sairaalassa ja teholla käynyt verrattuna rokotettuihin.
Jos lasten rokottamisella olisi tuntuva vaikutus, epidemian etenemisessä pitäisi olla merkittäviä eroja niiden maiden välillä joissa lasten rokotusasteet heittelevät reilusti.Voi hyvää päivää tätä väärin ymmärtämisen taitoa. Jälleen kerran vastasin vain käyttäjän väittämään, että lasten rokottamisella ei ole merkitystä epidemian kannalta. Sillä on, koska se selkeästi vähentää tartuntoja. En puhunut yhtään mitään siitä ketä pitää rokottaa ja missä. Se on oma tarinansa, enkä ole eri mieltä kanssasi asiasta
Mun mielestä on ihan hyvä tarkentaa, koska kaikki mahdolliset rajoitukset ja pakotukset mitä yhteiskunnassa tehdään pitäisi aina koittaa minimoida. Esim. Itse en oikein näe miksi alle 20 vuotiaisiin pitäisi kohdistaa mitään rajoituksia tai pakotuksia.
He eivät käytännössä joudu sairalaan rokotusstatuksesta riippumatta, eivätkä täten aiheuta sitä sairaanhoitokuormaa, jota kaikilla toimilla pyritään keventämään. Miksi siis heihin kohdistettaisiin toimia kun ne toimet eivät edes voi aikaansaada mitään?
Heti kun mennään yli 25v iästä, niin tilanne on eri.
Vaikka se tarkoittaisi huomattavan paljon enemmän vakavasti sairastuneita ja kuolleita? Kuten olisi, jos rokotteita ei olisi käytössä.
Sitten voidaan tietysti miettiä, että onko henkilön oikeus terveyteen suurempi kuin toisen oikeus olla ottamatta rokotetta. Tällä hetkellä rokottamattomien määrä sairaalassa vaikuttaa muiden oikeuteen saada terveydenhuoltoa, koska leikkauksia ja hoitoa joudutaan perumaan. Tätä ongelmaa ei juuri olisi, jos rokottamattomat sairastuisivat vakavasti yhtä usein kuin rokotetut.
www.verkkouutiset.fi
Eihän se käsittääkseni koskaan ole mikään prioriteetti ollut lyödä rokotetta heti hihaan, jos on taudin sairastanut. Samaahan on sanottu alusta astiJohan minä kirjoitin aikaisemmin, että ei minua kiinnosta kuka ottaa rokotteen ja kuka ei. Hyvä jos ne ottaa, joilla on suurempi todennäköisyys joutua sairaalaan. Jos eivät ota, niin fine. Ei ole minun asiani, eikä pitäisi olla kenenkään muunkaan. Kun puhuin mutatoitumisen kautta katoavasta viruksesta, niin en sulkenut pois rokotteiden tuomaa vaikutusta. Missään en ole sanonut, ettei saisi tai pitäisi rokottaa, mutta aina sellaisen joku onnistuu päättelemään viesteistäni. En kannata sitä, että rokotteita tuputetaan jokaiselle vauvasta vaariin, vaan sitä että niiden ottaminen on täysin vapaaehtoista. Hyvä asia olisi jos niistä saisi suojaa ne ketkä sitä eniten tarvitsevat.
Hannallakin alkaa jo hahmottua näkemys kokonaisuudesta ja toimenpiteiden priorisoinnista. Ja se ei ole se, että nyt välittömästi kaikille kerralla piikkiä hihaan.
![]()
THL:n Hanna Nohynek IS:lle: Sairastettu infektio toimii ikään kuin rokoteannoksena | Verkkouutiset
THL:n Hanna Nohynek IS:lle: Sairastettu infektio toimii ikään kuin rokoteannoksena | Verkkouutisetwww.verkkouutiset.fi
"Nohynekin mukaan myös mahdollinen jo varattu rokotusaika kannattaa perua, mikäli ehtii sairastaa koronainfektion ennen rokotteen saamista.
– Ihan niin pian sairastetun infektion jälkeen ei kannata mennä rokotukseen. Kolmas annos kannattaa siirtää otettavaksi suositusten mukaan eli 3–6 kuukauden päähän sairastamisesta, jotta rokotteella olisi voimakkaampi ja pitkäkestoisempi tehostava vaikutus."
Samaa mieltä. Jos teho-osastoilta oikeasti alkaa loppua tila, asiaa voisi harkita uudestaan. Mutta se, että meillä on tuhat nuhaista karanteenissa ei vielä pitäisi olla mikään syy mihinkään muutokseen. Ja jos nyt jotain halutaan sulkea, aloittaisivat edes ns turhista asioista. Yökerhot, baarit. Jonkun kuntosalin tai sulishallin sulut on järjettömiä.Minä ainakin alan olla täysin kypsä näihin rajoituksiin ja foliohattujen hörhöilyyn rokotteista.
Paikat auki rokotetuille ja sillä sipuli. Rokottamattomat voivat puolestani istua kotona päät folioituna maailman tappiin saakka niin halutessaan.
Vielä parempi vaihtoehto olisi avata paikat kaikille ja antaa rokottamattojen päätyä teholle, mutta tähän ei valitettavasti kapasiteetti sairaaloissa ilmeisesti riitä.
Suomessa koronan vuoksi tehohoidossa on tällä hetkellä 38 potilasta.
Yhteensä Suomessa on nyt noin 300 tehohoitopaikkaa, kertoo tehohoidon professori Matti Reinikainen tehohoidon kansallisesta koordinaatioryhmästä.
Johan minä kirjoitin aikaisemmin, että ei minua kiinnosta kuka ottaa rokotteen ja kuka ei. Hyvä jos ne ottaa, joilla on suurempi todennäköisyys joutua sairaalaan. Jos eivät ota, niin fine. Ei ole minun asiani, eikä pitäisi olla kenenkään muunkaan. Kun puhuin mutatoitumisen kautta katoavasta viruksesta, niin en sulkenut pois rokotteiden tuomaa vaikutusta. Missään en ole sanonut, ettei saisi tai pitäisi rokottaa, mutta aina sellaisen joku onnistuu päättelemään viesteistäni. En kannata sitä, että rokotteita tuputetaan jokaiselle vauvasta vaariin, vaan sitä että niiden ottaminen on täysin vapaaehtoista. Hyvä asia olisi jos niistä saisi suojaa ne ketkä sitä eniten tarvitsevat.
Alkaa sulkutila näkymään, ei se virus itsestään minnekään katoa, se on jo nähty tässä 2v aikana. Jonkinlaista kausivaihtelua on mutta kyllä tuo näyttää leviävän myös kesällä tehokkaasti.Tanskan ja Norjan tartunnat näyttävät vähän hiipuneen. Jokohan niissä on huippukohta ohi niinkuin Etelä-Afrikassa?
![]()
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.