Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Vaikea asiahan tää on. Itte mene viikon päästä ottamaan toisen piikin ja sen jälkeen pari viikkoa niin en aio kokea kyllä mitään tunnontuskia siitä että liikun ilman kuonokoppaa. En nyt suuremmin ole kokenut tähän astikkaan, varsinkin kun tuossa uutisoitiin muutama päivä sitten että edes kirurgi luokituksen maskit ei enää riitä joten varsin turhaa touhua laukata kuonokoppa naamalla.

Loputtomiin ei voida jatkaa rajoitusten kanssa, jossain vaiheessa vaan täytyy hyväksyä se että osa kuolee koska nyt alkaa vaikuttaa siltä että tää virus on tullut jäädäkseen, eli siitä tulee kausi influenssa monien muiden tapaan.
Itse aion käyttää FFP2-maskia niin kauan kuin Suomessa on korona-epidemia. Ja mitä lapsiin tulee, niin olisiko ihan mahdoton ajatus, että siirretään (lähi-)opetuksen alkua esimerkiksi syyskuulle ja katsotaan sitten uudestaan, ainakin keskiasteen ja korkea-asteen osalta? Jostain syystä tuntuu olevan, en kyllä tiedä miksi. Ihan turhaa nyt tahallaan tartuttaa viattomia ihmisiä tässä vaiheessa.
 
Tuli muuten mieleen että miten toi rokotepassi ja työpaikat?

Nyt jo huudetaan työvoimapulaa... Jos työpaikka vaatisi passin, niin miten sitten? Huudetaan kolminkerroin työvoimapulaa?

Ei menny Ranskassa läpi et työnantaja voi antaa kenkää jos ei kokeellista piikkiä ota. Suomessa se tietyst voi mennä läpi
 
Tämä tullaan juurikin rajaamaan tiettyyn poikkeutilanteeseen. Kuulostaa siltä että rokottamattomilla on iso huoli siitä jos koronapassi tulee syksyllä käyttöön. Ei pääse baariin.
Voihan kyynel.
Ei kyllä itseä huoleta ollenkaan. Koeponnistetaan syksyllä sitten, miten saatte toimimaan koronapassin/lainkuuliaiset yrittäjät. Kyllä se raha kelpaa yrityksille, oli passi, kaksi tai ei yhtään.
 
Itse aion käyttää FFP2-maskia niin kauan kuin Suomessa on korona-epidemia. Ja mitä lapsiin tulee, niin olisiko ihan mahdoton ajatus, että siirretään (lähi-)opetuksen alkua esimerkiksi syyskuulle ja katsotaan sitten uudestaan, ainakin keskiasteen ja korkea-asteen osalta? Jostain syystä tuntuu olevan, en kyllä tiedä miksi. Ihan turhaa nyt tahallaan tartuttaa viattomia ihmisiä tässä vaiheessa.

Miksi niitä ongelmia pitäisi lapsille lisätä kun ei ole pakko? Lasten lääkärit olivat silloin aiemman etäkoulun aikana hyvin huolissaan lapsista.
 
Itse aion käyttää FFP2-maskia niin kauan kuin Suomessa on korona-epidemia. Ja mitä lapsiin tulee, niin olisiko ihan mahdoton ajatus, että siirretään (lähi-)opetuksen alkua esimerkiksi syyskuulle ja katsotaan sitten uudestaan, ainakin keskiasteen ja korkea-asteen osalta? Jostain syystä tuntuu olevan, en kyllä tiedä miksi. Ihan turhaa nyt tahallaan tartuttaa viattomia ihmisiä tässä vaiheessa.
Miksi käytät FFP2- maskia jos olet saanut rokotesuojan..?
 
FFP2-maskeja ois ainaki tohon toiseen rokotussuojaan asti. Kävin kyllä hiljattain testeissä, eikä tartuntaa ole ja nyt etänä varmaan siihen toiseen asti.

Vanhemmat altistuu varmaan joka toinen päivä koronalle ja näen niitä usein.
 
Tänään on sitten rokotettu 66.6% väestöstä (ref THL). Pedon torstai ;)

Toisia annoksia 36.6%, eli tasan 30% vähemmän. Tuo ero kävi jo yli 40 prosentissa jossain välissä, eli mitäs tässä - vähitellen kiritään.
 
Victorian osavaltio Australiassa tempaisi viikon lockdownin päälle, koska osavaltiossa kellotettiin 8 tartuntaa. Ei ole muita vaihtoehtoja, sanoi osavaltion pääministeri. Edellinen lockdown loppui alle kaksi viikkoa sitten. Että sellaista se on, jos yritetään pitää tauti kurissa ja herran nuhteessa ;)

Entäpä se, että määrättyihin töihin vaaditaan rikosrekisteriote ja huumeseula? Onko perustuslain vastaista? Tai kassahommiin puhtaat luottotiedot? Onpa tämä nyt ärhäkkä aihe voi jestas :facepalm:

Hygieniapassin vaatiminen on kanssa sellaista sortoa että ei hyvää päivää..

Victorian osavaltio Australiassa tempaisi viikon lockdownin päälle, koska osavaltiossa kellotettiin 8 tartuntaa. Ei ole muita vaihtoehtoja, sanoi osavaltion pääministeri. Edellinen lockdown loppui alle kaksi viikkoa sitten. Että sellaista se on, jos yritetään pitää tauti kurissa ja herran nuhteessa ;)

Kyl vaihtoehtoja on. Rokotetaan ne jotka rokotuksen suostuu ottamaan ja sen jälkeen rajoitukset veke ja katotaan ketkä kuolee. Kaikki ei tule kuolemaan koronaan, se on päivän selvää.
 
Victorian osavaltio Australiassa tempaisi viikon lockdownin päälle, koska osavaltiossa kellotettiin 8 tartuntaa. Ei ole muita vaihtoehtoja, sanoi osavaltion pääministeri. Edellinen lockdown loppui alle kaksi viikkoa sitten. Että sellaista se on, jos yritetään pitää tauti kurissa ja herran nuhteessa ;)

...samaan aikaan koronapassivastaiset kansalaiset ovat täällä kauhuissaan ihmisoikeuksien polkemisesta. :btooth:
 
Victorian osavaltio Australiassa tempaisi viikon lockdownin päälle, koska osavaltiossa kellotettiin 8 tartuntaa. Ei ole muita vaihtoehtoja, sanoi osavaltion pääministeri. Edellinen lockdown loppui alle kaksi viikkoa sitten. Että sellaista se on, jos yritetään pitää tauti kurissa ja herran nuhteessa ;)

Täytyy kyllä hattua nostaa kuuliaisille alamaisille, kun kerta toisensa jälkeen istuu kiltisti kotona. Mitä nyt pientä mielenosoitusta, mutta ilmeisesti ei isommassa mittakaavassa, Jotkuthan voisi jopa nauraa näin kuuliaisille alamaisille.
 
Moni on miettinyt kauanko kestää saada riittävä rokotekattavuus.. Sen pitäisi nykytiedon mukaan olla 80-90% väestöstä. Tai sitten riittävä määrä sairastuneita.

Laskin nopeasti mikä se olisi jos rookotettavia riittää.. Tuohon 90% koko väestöstä en usko että päästään koskaan. 80% on jo kova luku.

Mutta, 90% 5,5m asukasta, = 9,9m rokotetta.

Nyt rokotettu n. 6,2miljoonaa annosta, rokottamatta 4,2miljoonaa. Jos rokotteita tulee n. 300t /vko loppujen rokotukset vie 12vkoa

80% kattavuuteen päästäisiin reilussa kahdeksassa viikossa.

Luvuissa on heittoa viralliseen tilastoon koska ei ole tietoa miksi sanomalehtien annetut rokoteannokset (n 5,8milj) ja THL:n maahantulleet rokoteannokset (n 6,2 miljoonaa) heittävät niin paljon. Onko annetuissa rokotteissa noin paljon tilastointiviivettä, onko maahan tulleissa mukana kaikki Astran rokotteet tai mikä on varasto jos esim lomien takia rokottajia ei ole työvoimaksi?
 
No Verstappenille riittää kun näyttää tiliotetta!
.
Yleensä mulla on ollut käteisvarojakin näytettäväks vähintään tonni. En tiedä miten nykyään, mutta ennen ne kelpas, eikä tarvinnut edes antaa kellekään. Riitti kyllä aina joka paikkaan se, että EU ajokortti, jossa luki FIN.
 
Moni on miettinyt kauanko kestää saada riittävä rokotekattavuus.. Sen pitäisi nykytiedon mukaan olla 80-90% väestöstä. Tai sitten riittävä määrä sairastuneita.

Laskin nopeasti mikä se olisi jos rookotettavia riittää.. Tuohon 90% koko väestöstä en usko että päästään koskaan. 80% on jo kova luku.

Mutta, 90% 5,5m asukasta, = 9,9m rokotetta.

Nyt rokotettu n. 6,2miljoonaa annosta, rokottamatta 4,2miljoonaa. Jos rokotteita tulee n. 300t /vko loppujen rokotukset vie 12vkoa

80% kattavuuteen päästäisiin reilussa kahdeksassa viikossa.

Luvuissa on heittoa viralliseen tilastoon koska ei ole tietoa miksi sanomalehtien annetut rokoteannokset (n 5,8milj) ja THL:n maahantulleet rokoteannokset (n 6,2 miljoonaa) heittävät niin paljon. Onko annetuissa rokotteissa noin paljon tilastointiviivettä, onko maahan tulleissa mukana kaikki Astran rokotteet tai mikä on varasto jos esim lomien takia rokottajia ei ole työvoimaksi?
Jos Suomessa rokotushalukkuus on korkeampaa kuin muualla EU:ssa, voidaan me ehkä pikku hiljaa saada "ylijäämärokotteita" muiden EU-maiden kiintiöistä, kuten nyt ilmeisesti saadaankin lapsia varten 200.000 jämä-annosta Romanialta ja Bulgarialta.

Toisaalta noissa maissa delta ottaa vasta alkukiihdytystään, joten eiköhän siellä kohta panikoida siihen malliin että rokotteet alkaa taas kelvata...
 
Vaikea asiahan tää on. Itte mene viikon päästä ottamaan toisen piikin ja sen jälkeen pari viikkoa niin en aio kokea kyllä mitään tunnontuskia siitä että liikun ilman kuonokoppaa. En nyt suuremmin ole kokenut tähän astikkaan, varsinkin kun tuossa uutisoitiin muutama päivä sitten että edes kirurgi luokituksen maskit ei enää riitä joten varsin turhaa touhua laukata kuonokoppa naamalla.
Miksi käytät FFP2- maskia jos olet saanut rokotesuojan..?
Tää asenne rokotetuissa vähän huolestuttaa. Kun rokotteet on saatu, voidaankin olla kuin ellun kanat. Ei muisteta, että rokotettukin voi sairastua ja levittää muille rokotetuille ja rokottamattomille.
 
Thaimaassa olin joskus kuukauden, mut sielläkin riitti passi ja ajokorrtti. Euroopassa on mukavaa.

Menee OT mutta edes Viroon ei saisi matkustaa ilman passia tai henkilökorttia. Ajokortti ei riitä. Jos tarkistetaan saat sakot. Pohjoismaat ovat ainoat missä ei tarvita passia/henkilökorttia.

Erikoista jos lentoyhtiöille on riittänyt ajokortti. Ei pitäisi kelvata.

Luvuissa on heittoa viralliseen tilastoon koska ei ole tietoa miksi sanomalehtien annetut rokoteannokset (n 5,8milj) ja THL:n maahantulleet rokoteannokset (n 6,2 miljoonaa) heittävät niin paljon. Onko annetuissa rokotteissa noin paljon tilastointiviivettä, onko maahan tulleissa mukana kaikki Astran rokotteet tai mikä on varasto jos esim lomien takia rokottajia ei ole työvoimaksi?

Veikkaisin että ensimmäisen rokoteannoksen saaneille varataan saapuneista eristä heti toinen annos, eli kakkosannos odottaa pakkasessa rokotuspäivää että se varmasti on ajanvarauksen mukaan sitten saatavilla.
 
Moni on miettinyt kauanko kestää saada riittävä rokotekattavuus.. Sen pitäisi nykytiedon mukaan olla 80-90% väestöstä. Tai sitten riittävä määrä sairastuneita.

Laskin nopeasti mikä se olisi jos rookotettavia riittää.. Tuohon 90% koko väestöstä en usko että päästään koskaan. 80% on jo kova luku.

Mutta, 90% 5,5m asukasta, = 9,9m rokotetta.

Nyt rokotettu n. 6,2miljoonaa annosta, rokottamatta 4,2miljoonaa. Jos rokotteita tulee n. 300t /vko loppujen rokotukset vie 12vkoa

80% kattavuuteen päästäisiin reilussa kahdeksassa viikossa.

Luvuissa on heittoa viralliseen tilastoon koska ei ole tietoa miksi sanomalehtien annetut rokoteannokset (n 5,8milj) ja THL:n maahantulleet rokoteannokset (n 6,2 miljoonaa) heittävät niin paljon. Onko annetuissa rokotteissa noin paljon tilastointiviivettä, onko maahan tulleissa mukana kaikki Astran rokotteet tai mikä on varasto jos esim lomien takia rokottajia ei ole työvoimaksi?

Alle 12v ei voida vielä rokottaa kun ei ole tutkittua tietoa rokotteista niin nuorilla. Eli rokotettavia on vähemmän ainakin toistaiseksi. Alle 12v on yli 10% väestöstä. Eli 8 miljoonaa riittää jo yli 80%, kun puhutaan yli 12v. Ei ole rokotettu 6.2M vaan se 5.8M. Homma etenee vain niin hitaasti, ei nyt mikään ihme julkisenpuolella, että homma kestää. Eli pari viikkoa siitä kun rokote on tullut maahan saadaan se annettua.
 
Alle 12v ei voida vielä rokottaa kun ei ole tutkittua tietoa rokotteista niin nuorilla. Eli rokotettavia on vähemmän ainakin toistaiseksi. Alle 12v on yli 10% väestöstä. Eli 8 miljoonaa riittää jo yli 80%, kun puhutaan yli 12v.

Totta, 80% päästään kyllä aikuisväestöstä mutta koko väestöstä sekin on kova tavoite kun huomioidaan alle 12v, rokotevastaiset, henkilöt joita asia ei kiinnosta/liikuta millään lailla jne
 
Tuskin päästään yli 80% kokoväestöstä ennen alle 12v rokottamista, ei ole oikein realistinen tavoite. Tarkoittaisi kaikille yli 12v yli 90%. Tuo 80% olisi jo hyvä saavutus 12v+ väestössä.
 
Tää asenne rokotetuissa vähän huolestuttaa. Kun rokotteet on saatu, voidaankin olla kuin ellun kanat. Ei muisteta, että rokotettukin voi sairastua ja levittää muille rokotetuille ja rokottamattomille.
Ehkä se on helpompi perustella itselleen, että on saanut koronavirukselta suojaavaan rokotteen, kuin myöntää, että tulikin otettua kokeellinen injektio, jonka tosiallinen vaikutus sekä henkilökohtaisesti, että epidemiologisesti ajatellen on edelleen kysymysmerkki.
 
Viikkotasolla nykytahdilla n. 5,8% koko väestöstä saa rokotteen (joko ensimmäisen tai toisen) viikossa.

Kyllä, mutta ongelma on siinä, että ensimmäisten rokotteiden määrä on todella alhainen tällä hetkellä viikko tasolla. 2 viikko menty jo ~60k/vko eikä näytä tämäkään viikko paljon paremmalta, vasta 20K tällä viikolla. Tuolla ~60k/viikko tahdilla kestäisi jotain 20 viikkoa päästä neljään miljoonaan ensimmäisen piikin saaneeseen.
 
(itse saanut molemmat rokotteet jo helmikuussa, ei edes lieviä haittavaikutuksia omalla kohdalla)
Sorry ot. Mutta pakko kysyä että miten tämä on onnistunut, eli siis kaksi rokotetta saman kuun aikana? Eikös se rokoteen anto väli ollut 12vk?
 
Viimeksi muokattu:
Sorry ot. Mutta pakko kysyä että miten tämä on onnistunut, eli siis kaksi rokotetta saman kuun aikana?
Siirsin offtopicin oikeaan ketjuun. Se alkuperäinen rokoteaikataulu oli 3 viikon välillä ja tein silloin hoitsun hommia vanhusten parissa, eli porukassa joka rokotettiin toisena heti suoraan koronapotilaiden kanssa työskentelevien jälkeen. Se aikataulutus itseasiassa vaihtui mun rokotusten välissä ja jos olisin ollut suoraan kaupungin leivillä olisin saanut tokan vasta 3kk ekasta, mutta vedin keikkalaisena ja se keikkafirma rokotti alkuperäisellä aikataululla ainakin ne jotka oli aikataulun muuttuessa saaneet jo ekan rokotteensa.
Työskentelemällä oikeassa paikassa, eli ns. KSE eli Koulutuksen Suoma Etu
Ei pelkästään koulutuksen, nykyisissä hommissa mun osastolla osa on nyt vasta ottamassa ekoja piikkejään.
 
Menee OT mutta edes Viroon ei saisi matkustaa ilman passia tai henkilökorttia. Ajokortti ei riitä. Jos tarkistetaan saat sakot. Pohjoismaat ovat ainoat missä ei tarvita passia/henkilökorttia.

Erikoista jos lentoyhtiöille on riittänyt ajokortti. Ei pitäisi kelvata.

Offaria vielä. Finnair lentää Pohjoismaissa myös ajokortilla. Oon itsekin lentänyt EU:n sisällä, pohjoismaiden ulkopuolella ja pelkkä ajokortti riitti koneeseen nousuun. Eivät tunnista sitä ajokortiksi.
 
Alle 12v ei voida vielä rokottaa kun ei ole tutkittua tietoa rokotteista niin nuorilla. Eli rokotettavia on vähemmän ainakin toistaiseksi.

Jos se deltan vaatima rokotekattavuus on 80-90% koko väestöstä, niin sitten se on 80-90% koko väestöstä. Ja jos alle 12-vuotiaita ei voida rokottaa, se tarkoittaa että yli 12-vuotiaille vaaditaan siis vielä korkeampi rokotekattavuus jotta koko populaation kattavuus saadaan sinne 80-90% tasolle. Mitä isompaa osaa ei voida rokottaa, sitä korkeampi on muiden rokotekattavuusvaatimus.
 
Offaria vielä. Finnair lentää Pohjoismaissa myös ajokortilla. Oon itsekin lentänyt EU:n sisällä, pohjoismaiden ulkopuolella ja pelkkä ajokortti riitti koneeseen nousuun. Eivät tunnista sitä ajokortiksi.

Jatketaan nyt vielä ennen kuin nämä poistetaan. Pohjoismaissa saa tosiaan matkustaa pelkällä ajokortilla siksi kelpaa finskille. Muualle ei pitäisi kelvata mutta tuurilla ne laivatkin seilaa..

Viimeksi kun olin Espanjassa autovuokraamolle ei esim kelvannut pelkkä ajokortti, passi oli tietty reissussa mukana mutta säilytyksessä hotellin safetyboxissa, Ymmärrettävää sinänsä, vaikka maksaa luottokortilla tarvitsevat vuokramossa täydet tiedot jos tuleekin isompia ongelmia vuokraajan kanssa vastaan.
 
Ehkä se on helpompi perustella itselleen, että on saanut koronavirukselta suojaavaan rokotteen, kuin myöntää, että tulikin otettua kokeellinen injektio, jonka tosiallinen vaikutus sekä henkilökohtaisesti, että epidemiologisesti ajatellen on edelleen kysymysmerkki.
Itsehän päätin tarkan hyöty- ja haittaharkinnan jälkeen ottaa kokeellista injisoitavaa lääkettä, ja aion 1-5 viikon kuluttua ottaa sitä lisääkin. Arvostan kuitenkin näkemystäsi. Asioita pitäisi itse kunkin miettiä itse. Eri ääripäiden täysin epäkoherentteja elämänkoululaisia öyhötysnäkemyksiä on nähty tarpeeksi.

Sikäli kun oma arvioni on lainkaan realistinen, arvostan sitäkin että enemmistö näyttää tehneen saman päätöksen.

Siitä en piittaa, että jotkut tekevät fiksun valinnan vääristä syistä eli kritiikittömyydestä, tottelevaisuudesta tai pelosta. Lopputulos on tällöin menettelevä, mutta sehän on motivaatioiltaan yhtä typerää kuin tehdä huono valinta siksi, että on tyhmä moukka. Minä kun olen niin kapinallinen, että kehtaan vapaa-ajallanikin poistua kotoa, kävin vajaa viikko sitten tyhjähköllä ulkoterassilla juomassa viisi tuopillista hyvää hanavehnää. Satuin sivusta kuulemaan, kuinka joku pubiruusu nollataulu kommentoi kuullessaan naapuripöydässä jonkun ottaneen rokotteen. "Kuinka sä uskallat ottaa sellaista? Siitähän saa niinku sen taudin ja se voi olla vaarallista. Ei. Ei. Kyl mä oon tätä mieltä, sää saat olla mitä tahansa mieltä." No, onneksi istuivat kaukana. En siis pelännyt koronatartuntaa vaan sitä, että kasetti menisi paskaksi jos moinen tulisi jutulle.

Sitä taas en ollenkaan arvosta, että ihmiset haluavat luoda aina vaan lisää kontrollia ja osallistua hajottamisen ja hallitsemisen politiikkaan. Ei ole mitään Godwinin reduktiota muistuttaa, että historia opettaa kunhan sitä kuuntelee. Tilanne ei ole mitään sellaista, mikä vaatisi hihamerkkejä ja oikeuksien polkemista. Se on pelkkää poliittista noidankehää.
 
Viimeksi muokattu:
No olisihan se tavallaan aika mukavaa, että baariin menoon tarvitsisi todistuksen kuten autolla ajoonkin. Ehkä jonkinlainen baari-inssi pitäisi toki järjestää, jonka hyväksyttävästi suorittaen osaisi myös käyttäytyä kuten kuuluu.
 
Jos se deltan vaatima rokotekattavuus on 80-90% koko väestöstä, niin sitten se on 80-90% koko väestöstä. Ja jos alle 12-vuotiaita ei voida rokottaa, se tarkoittaa että yli 12-vuotiaille vaaditaan siis vielä korkeampi rokotekattavuus jotta koko populaation kattavuus saadaan sinne 80-90% tasolle. Mitä isompaa osaa ei voida rokottaa, sitä korkeampi on muiden rokotekattavuusvaatimus.

Ne alle 12v ei sinne sairaalaan joudu koronan takia, joten ne eivät uhkaa terveydenhuollon kapasiteettia. Koko väestöstä tuollainen 80-90% tuskin tulee tapahtumaan ilman alle 12v rokotuksia (eikä vielä ole saatu tuloksia miten nämä rokotteet toimii alle 12v). 90% ei ole edes mahdollinen vaikka jokainen yli 12v ottaisi rokotteen, kun niitä alle 12v on yli 10% väestöstä. Rokotevastaisia myös on jonkin verran. Toki tälläisiä käytännössä mahdottomia tavoitteita asettamalla voidaan sitten näppärästi jatkaa rajoituksia kuinka pitkään vaan. Briteillä ~70% koko väestöstä on saanut ensimmäisen piikin ja näyttäisi pysäyttäneen jo tartuntojen nousun melko hyvin. Toki sairastamalla osa on saanut immuniteetin. Näiden rokote tavoitteiden pitäisi olla realistia, jotta ne voidaan myös käytännössä saavuttaa. Ei näitä rajoituksia voida loputtomasti jatkaa, koska epärealistinen tavoite x ei toteutunutkaan.
 
Ne alle 12v ei sinne sairaalaan joudu koronan takia, joten ne eivät uhkaa terveydenhuollon kapasiteettia.
Ei kannata luottaa tuohon. Delta vie lapsia enemmän sairaalaan, kuin muut variantit. Vielä ei ole suuria määriä, mutta todennäköisesti kasvaa jenkeissä noiden osuus sairaalahoitoa vaativissa.
 
No kuinka suuri riski sitten on? Ainakin Briteissä puhuivat 1/50 000 riskiksi lapselle joutua teholle koronan takia.
 
Tää asenne rokotetuissa vähän huolestuttaa. Kun rokotteet on saatu, voidaankin olla kuin ellun kanat. Ei muisteta, että rokotettukin voi sairastua ja levittää muille rokotetuille ja rokottamattomille.
Toisaalta. Toisaalta taas vaikka itse olenkin ainoana maskilajina käyttänyt FFP2 sen jälkeen kun niitä tuli tavaksi syksyllä käyttää, niin en silti ole vaatimassa samaa yleisesti muilta.

Sitä tosin ihmettelen, miten jotkut satunnaisessa työyhteisössäni taksinkuljettajina ovat niin kovin tohkeissaan maskinkäytöstä ja silti käyttävät halloween-kangasmaskeja tai sinisiä kertakäyttöisiä. Miltä he luulevat merkittävästi suojautuvansa? Taitavat haluta vain luoda sosiaalisesti vaikutelman, että ovat kovin huolissaan, käyttäytyvät normin mukaisesti ja tietenkin ensisijaisesti haluavat noudattaa tilaajan ohjeistusta. Tämä on sinänsä ihan ok, mutta samojen halpismaskien käyttäjät paniikissa pesevät autoa 2 tuntia kun taas joku kaka tampio on salakavalasti ottanut kyydin testaukseen ilmoittamatta että "nyt olis tällainen". Edelleen samoilla feikkinaamareilla varustettuna paniikkipesun aikana.
 
Taksinkuljettajan ammatti on kyllä paha näinä aikoina. Jos mä joutuisin sitä hommaa tekemään, niin vähintään FFP2-tason suojaus olisi koko ajan (asiakkaiden läsnäollessa) ja lisäksi auton ilmastointi täysillä... Jos oireinen asiakas pyrkisi sisään niin kieltäytyisin kunniasta.
 
No kuinka suuri riski sitten on? Ainakin Briteissä puhuivat 1/50 000 riskiksi lapselle joutua teholle koronan takia.

Entä sairaalaan ylipäänsä? Ei ole tullut kuin kerran jouduttua, mutta oli lapsena, eikä se nyt ihan hauskaa ollut.
 
Taksinkuljettajan ammatti on kyllä paha näinä aikoina. Jos mä joutuisin sitä hommaa tekemään, niin vähintään FFP2-tason suojaus olisi koko ajan (asiakkaiden läsnäollessa) ja lisäksi auton ilmastointi täysillä... Jos oireinen asiakas pyrkisi sisään niin kieltäytyisin kunniasta.

Mitä se ilmastoinnin täydellä pitäminen hyödyttää? Varsinkin jos on oikein automaattinen ilmastointi niin sehän kierrättää sisäilmaa suurimman osan aikaa kun se on tehokkaampaa kuin hörppiä jatkuvasti tuoretta ilmaa ulkoa.

Lehtokoneissa tilanne hiukan eri, siellähän koko matkustamon ilma vaihtuu täysin muutamassa minuutissa kun se matkustamo lämmitetään ilmalla joka tulee suihkumoottoreilta. (Suihkumoottorissa siis osa ilmasta ohjataan ohi jolla jäähdytetään moottoreita ja tästä taas osa tuupataan koneen sisälle)
 
Näsäviisas... Tarkoitin sitä, että auton puhallin on täysillä puhaltamassa tuoretta korvausilmaa auton ulkopuolelta auton sisälle.
 
Harvemmin mikään sairastuminen on hauskaa. Tai no itse en ainakaan pidä sairastumista hauskana. Elämässä kaikki ei ole hauskaa. Kuinka monta lasta sitten on sairaalassa koronan takia? Ei ole ainakaan missään nähnyt puhuttavan, että olisi paljon lapsia koronan takia sairaalassa.
 
Taksinkuljettajan ammatti on kyllä paha näinä aikoina. Jos mä joutuisin sitä hommaa tekemään, niin vähintään FFP2-tason suojaus olisi koko ajan (asiakkaiden läsnäollessa) ja lisäksi auton ilmastointi täysillä... Jos oireinen asiakas pyrkisi sisään niin kieltäytyisin kunniasta.
Juuri näin olen menetellyt, sen vähän kuin on moisella työmaalla jaksanut tai kannattanut käydä. Paitsi että puhallusta ei tietenkään voi lisätä normaalista kovinkaan paljon. Sisäkiertotoimintoa ei tule käyttää.

Samoin ovat varmaankin muutkin toimineet, sillä erotuksella että juuri kukaan ei käytä suodatinta vaan halpoja suu-nenäsuojaimia eri syistä. Näkisin, että juuri tuossa työympäristössä on oleellista pyrkiä välttämään omaa tartuntaa välttääkseen jatkolevittämistä, eikä yleisen Prismassa juoksemisen doktriini housut jalassa toisten päälle pissimisestä ole niin relevantti. Noin teoriassa. Ei ole hyödyllistä ottaa lauantai-illan huutavilta känniläisiltä deltakorona sininen maski päässä ja puhallella se tiistaina taksiyhtiön mustan kangasmainoksen läpi sairaan vammaisen naamalle ennen kuin jää keskiviikkona sairaslomalle tai vapaalle oireettomana.

Jotkut eivät käytä mitään suojaimia, ja käytännössä vapaiden yrittäjien osalta tälle ei kukaan mitään voi. Toisaalta miksi kukaan menisi villiin taksiin muutenkaan? Siinä olisi pienin ongelma vaikka tietäisi, että maskittomalla kuljettajalla on varmuudella tarttuva korona.
Mitä se ilmastoinnin täydellä pitäminen hyödyttää? Varsinkin jos on oikein automaattinen ilmastointi niin sehän kierrättää sisäilmaa suurimman osan aikaa kun se on tehokkaampaa kuin hörppiä jatkuvasti tuoretta ilmaa ulkoa.

Lehtokoneissa tilanne hiukan eri, siellähän koko matkustamon ilma vaihtuu täysin muutamassa minuutissa kun se matkustamo lämmitetään ilmalla joka tulee suihkumoottoreilta. (Suihkumoottorissa siis osa ilmasta ohjataan ohi jolla jäähdytetään moottoreita ja tästä taas osa tuupataan koneen sisälle)
Toki automaattinen ilmastointi ja automaattinen sisäilmankierto vaikeuttavat yhtälöä, mutta ilma silti käytännössä vaihtuu melko tehokkaasti kun laitteita käytetään oikein. Etenkin verrattuna siihen pieneen tilavuuteen, joka henkilöautossa mielletään olevan.

Taksimatkustaminen ei ole noussut esiin merkittävänä tartuntareittinä. Tämä tosin johtunee siitä, että altistusaika on tyypillisessä kyydissä melko lyhyt, itämisaikaakin on ja kuljettajan altistumisen ja sairastumisen tai muuten vaan useamman päivän vapaalle jäämisen välillä kontaktimäärä on melko rajallinen näin syvän laman aikana.
Näsäviisas... Tarkoitin sitä, että auton puhallin on täysillä puhaltamassa tuoretta korvausilmaa auton ulkopuolelta auton sisälle.
Tämä ei tietenkään ole mahdollista. Yleisen normin mukainen palvelukriteeri ei mahdollista asiakkaiden kiusaamista tai vilustuttamista, ja melutasokin tulisi ongelmaksi.
 
Lämpötila voidaan toki säätää miellyttäväksi.. Sellainenkin ominaisuus "useimmissa" autoissa tiettävästi on. ;)

Melu nyt on aika väsynyt tekosyy... Sitä paitsi luulisi, että mahdollisimman koronaturvallinen matkustaminen on asiakkaankin etu eikä useimmat pane varmasti ollenkaan pahakseen vaan voisivat jopa maksaa extraa koronaturvallisesta kyydistä.
 
Tää asenne rokotetuissa vähän huolestuttaa. Kun rokotteet on saatu, voidaankin olla kuin ellun kanat. Ei muisteta, että rokotettukin voi sairastua ja levittää muille rokotetuille ja rokottamattomille.

Eipä tuo täysi rokotussetti ole vaikuttanut minulla mitenkään maskin käyttöön, täällä maski vaaditaan joka tapauksessa julkisissa tiloissa, ajoneuvoissa, jne. Maskia käyttämällä lasken todennäköisyyttä tartuttaa joku muu (jos minulla nyt sattuisi korona olemaan tietämättäni) ja toivottavasti lasken myös todennäköisyyttä sairastua itse rokotuksesta huolimatta. Ei tämä mitään rakettitiedettä ole.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 329
Viestejä
4 881 881
Jäsenet
78 809
Uusin jäsen
Fen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom