Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Ei se voi mennä niin, että spammataan tänne 10min videopätkä jostakin ja sanotaan että katso tuo. Edelleen, lue aiemmat viestit ja niissä olevat perustelut niin ymmärrät mikä on vikana noissa videopostauksissa. Jodel ja muut jonnesomekanavat sitten erikseen. Ja tosiaan myös täällä on sovitut käytännöt lähdeviittauksille, vaikka niissä joustoa onkin.
Tosin toinen puoli on se, että ko henkilö ei ilmeisesti ole aivan turhaan opettaja, eli sen tekemät yhteenvedot on melko hyviä, vaikka ovatkin videoita, eikä vain täysin merkityksetöntä mussutusta. Noissa yhdenkin videon lähteissä voi olla hyvinkin paljon sivuja ja raskasta avattavaa.

Huomioi myös se, että noissa Campellin videoissa taitaa olla usein siinä videon alapuolella ne lähteet ja ydinasiat ihan tekstimuodossa, joten videon katsominen ei ole pakollista niiden saamiseksi, klikkaa vain sen show moresta auki.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.06.2018
Viestejä
277
Onko tää DR. Cambell tehnyt tieteellistä uraa, onko artikkelien lukeminen/referointi mahdollisimman objektiivisesti hänelle tuttua? Noissahan täytyy olla melko kriittinen ja kokenut lukija, juurikin metodiosioiden järkevyyden ja tilastollisten johtopäätösten arvioinnissa. Tietääkö joku onko korona-papereista kerennyt tulla jo review-artikkeleita, joissa alan tutkijat on klaaranneet läpi ison pinon artikkeleita ja koostaneet näistä n.s. keskiarvon?

Ps. olen kännissä ja luin vaan vikan sivun keskustelusta.
 
Liittynyt
05.10.2017
Viestejä
346
Eli et edelleenkään ymmärrä mitä sinulle kirjoitettiin, vaan aina pakko yrittää saada paskasta kultaa? Tohtorin youtubevideot eivät ole hyvä tai uskottava lähde.
Toisin kuin oletat youtubevideo voi olla hyvä ja informatiivinen tedonlähde. Tätä Campbelliä ovat muuten haastatelleet mm. Deutcshe Welle ja Arirang, ainakin näissä uutisjärjestöissä kaveria on pidetty jonain muuna kuin höpöheikkinä mutta varmaan täällä io-techin palstoilla tämä(kin) asia paremmin tiedetään.
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Kyllä ne minusta on ihan hyvä ja uskottava lähde. Saat olla toki eri mieltä. Jos koet mielekkäämmäksi vaikkapa plarata kaiken tutkimusmateriaalin itse ja vetää niistä johtopäätökset, niin kaikin mokomin. Mulla ei ole sellaiseen aikaa, vaan mielelläni katson jonkun tekemän hyvän yhteenvedon uusimmista käänteistä.
Minusta vaikuttaa vähän siltä, että et oikein ymmärrä mikä näissä videolinkeissä on ongelmana. Onko rikkinäisen puhelimen probleema tuttu? Mitä useampi välittäjä, sitä etäämmälle sisältö muuntuu alkuperäisestä.

Ongelma on siinä, että ko. videot eivät ole varsinaisia tietolähteitä vaan ne on parhammillaankin toisen sukupolven lähteitä, jossa joku kertoo käsityksiään alkuperäislähteistä. Ne degeneroituvat edelleen kolmannen sukupolven lähteiksi, jos kommentoidaan alkuperäisiä tutkimuksia analysoivia kirjoituksia. Sisältö voi muuntua hyvinkin etäälle siitä, mitä oikeasti on tutkittu. Erittäin tyypillinen ongelma on, että tutkimuksiin liittyvät epävarmuudet sivuutetaan kiinnittämällä huomiota vain johtopäätöksiin tai jätetään kertomatta jotain olennaista itse aineistosta mitä on tutkittu.

Jos haluaa päästä katsomaan mitä uutta tiede on tuottanut, on aivan välttämätöntä päästä käsiksi juuri siihen alkuperäiseen tutkimukseen. Vain silloin voi itse arvioida miten tukevalla pohjalla mahdolliset johtopäätökset on ja mitä heikkouksia tutkimukseen sisältyy.

En välttämättä olisi kieltämässä videolinkkejä tyystin mutta niiden yhteyteen pitäisi liittää riittävät viitetiedot, jotta videon taustalla olevat tutkimuskin olisi kaivettavissa esiin katsomatta videota. Tämä olisi erityisen tärkeää silloin, kun annetaan ymmärtää, että nyt olisi uutta tieteellistä tietoa tarjolla.
 
namke

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2017
Viestejä
448
Toisin kuin oletat youtubevideo voi olla hyvä ja informatiivinen tedonlähde. Tätä Campbelliä ovat muuten haastatelleet mm. Deutcshe Welle ja Arirang, ainakin näissä uutisjärjestöissä kaveria on pidetty jonain muuna kuin höpöheikkinä mutta varmaan täällä io-techin palstoilla tämä(kin) asia paremmin tiedetään.
Kysehän ei ole youtubevideoiden sisällöstä taikka informatiivisuudesta, vaan kyseisen tuottajan spämmi tänne ilman mitään referointia taikka oikeita lähteitä. Kyseinen heppuhan ei itse ole lähde. Ja vaikka totuus lukisikin wikipediassa, tekeekö se wikipediasta luotettavan lähteen, mihin kuka vaan voi kirjoitella mitä tahansa?
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Koko tappelu lähti siitä, että minä vaan heitin että Campbell jutteli taas liikalihavuudesta liittyen covidiin...

Hoh hoijaa.

Mutta jatkakaa toki.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Koko tappelu lähti siitä, että minä vaan heitin että Campbell jutteli taas liikalihavuudesta liittyen covidiin...

Hoh hoijaa.

Mutta jatkakaa toki.
Älä viitsi vääristellä/uhriutua. Tämä lähti liikkeelle siitä, että teit taas sen saman virheen mistä sinua ja muitakin on täällä ohjattu ties kuinka monta kertaa aiemmin. Pelkkien videopätkien postaaminen ilman kattavaa tiivistelmää ja/tai lähdeluetteloa ei ole ok.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Älä viitsi vääristellä/uhriutua. Tämä lähti liikkeelle siitä, että teit taas sen saman virheen mistä sinua ja muitakin on täällä ohjattu ties kuinka monta kertaa aiemmin. Pelkkien videopätkien postaaminen ilman kattavaa tiivistelmää ja/tai lähdeluetteloa ei ole ok.
En laittanut edes mitään videopätkää, vaan kirjaimellisesti sanoin: "Dr. Campbell selitti tänään taas lihavien henkilöiden suuremmasta riskistä sairastua covidiin ja sen vakavaan muotoon..."

Ja lähteetkin on laitettu jo aikoja sitten: Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Lopettakaa nyt jo.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
En laittanut edes mitään videopätkää, vaan kirjaimellisesti sanoin: "Dr. Campbell selitti tänään taas lihavien henkilöiden suuremmasta riskistä sairastua covidiin ja sen vakavaan muotoon..."
Tosiaan, unohdin että kämmäsit tuon alunperin vielä pahemmin, eli jäi se videokin laitamatta ja oletit että kaikki toki tuntevat tämän fanittamasi youtube-hoitsun nimeltä ja osaavat ja haluavat googletella juuri sen videon jota tällä kerralla tarkoitit ilman mitään viittausta.

Niin, sitten kun niitä erikseen tivattiin. Kiitos siitä, mutta ei siltikään näin.

Lopettakaa nyt jo.
Samat sanat. On se nyt perkele, kun kymmenet ihmiset valittavat moderaattoreiden kanssa samasta asiasta ja edelleenkään sinussa ei ole mitään vikaa.
 
Liittynyt
05.10.2017
Viestejä
346
Kysehän ei ole youtubevideoiden sisällöstä taikka informatiivisuudesta, vaan kyseisen tuottajan spämmi tänne ilman mitään referointia taikka oikeita lähteitä. Kyseinen heppuhan ei itse ole lähde. Ja vaikka totuus lukisikin wikipediassa, tekeekö se wikipediasta luotettavan lähteen, mihin kuka vaan voi kirjoitella mitä tahansa?
Niin tuon vastineesi perusteella tunnuit olevan sitä mieltä että youtubevideo ei voisi olla informatiivinen ja/tai luotettava tiedonlähde jonka takia noin vastasin. Se onko jonkin henkilön tekemä youtubevideo yksistään riittävä referenssi onkin mielenkiintoinen kysymys. Jos esim. Fauci tekisi youtubevideoita ja joku täällä referoisi niitä niin tuskin kukaan toteaisi että nyt tarvitaan kyllä parempia lähteitä kuin pelkkä youtubevideo. Campbell ei ole Fauci mutta jo sen verran tunnettu ja tavallaan tunnustettu noiden mediaorganisaatioiden haastattelujen kautta että ei luultavasti mene kovin pahasti metsään jos häntä referoi.
Toki kannattaisi mainita onko Campbell käyttänyt jotain lähdettä ja mikä se on vai onko kyseessä hänen omaa pohdiskeluaan koska hän on kuitenkin periaatteessa vain hyvin informoitu maallikko.
 
Joo, Campbell ei ole Fauci, se on varmasti kaikille selvää. Fauci on immunologi, joka on toiminut National Institutes of Healthin alaisen kansallisen allergia- ja infektiotautien instituutin pääjohtajana 80-luvulta lähtien ja kuuluu nykyään mm. koronaviruspandemian yhteydessä perustettuun Valkoisen talon koronavirustyöryhmään. Campbell taas on eläkkeellä oleva hoitaja, joka tekee näitä Youtube-videoita harrastuksenaan tulkaten muualta poimimiaan tietoja. Medianäkyvyydestakään en ole ihan vakuuttunut, kun herran nimellä Google löytää käytännössä vain tuon hänen oman videokanavan ja pari satunnaista artikkelia, joissa viitataan juuri niihin videoihin.

En vähättele hänen tekemisiään tarkoituksella, mutta kyllähän se kieltämättä hieman ahdistaa, kun tätä pappaa pidetään jotain koronatiedon autenttisena auktoriteettina, vaikka kaikki hänen tiedot tulevat jostakin muualta. ja vielä enemmän tökkii, jos häneen viitataan pelkillä videoilla, tai jopa pelkällä nimellä.
 
Liittynyt
05.10.2017
Viestejä
346
Medianäkyvyydestakään en ole ihan vakuuttunut, kun herran nimellä Google löytää käytännössä vain tuon hänen oman videokanavan ja pari satunnaista artikkelia, joissa viitataan juuri niihin videoihin.
Sun pitää vähän tehostaa googlen käyttöä:

Juu ei tuo takaa muuta kuin sen että herran videoita on näissä organisaatioissa katseltu ja sen perusteella havaittu riittävän luotettavaksi antamaan ns. asiantuntijalausuntoja vaikkei asiantuntija olekaan. Sitä voi sitten pitää sen arvoisena mitä lystää.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Niin tuon vastineesi perusteella tunnuit olevan sitä mieltä että youtubevideo ei voisi olla informatiivinen ja/tai luotettava tiedonlähde jonka takia noin vastasin. Se onko jonkin henkilön tekemä youtubevideo yksistään riittävä referenssi onkin mielenkiintoinen kysymys. Jos esim. Fauci tekisi youtubevideoita ja joku täällä referoisi niitä niin tuskin kukaan toteaisi että nyt tarvitaan kyllä parempia lähteitä kuin pelkkä youtubevideo. Campbell ei ole Fauci mutta jo sen verran tunnettu ja tavallaan tunnustettu noiden mediaorganisaatioiden haastattelujen kautta että ei luultavasti mene kovin pahasti metsään jos häntä referoi.
Toki kannattaisi mainita onko Campbell käyttänyt jotain lähdettä ja mikä se on vai onko kyseessä hänen omaa pohdiskeluaan koska hän on kuitenkin periaatteessa vain hyvin informoitu maallikko.
Siis tuleeko tästä jampasta nyt relevantti ensikäden lähde aiheesta covid-19 kun sitä on DW ja joku toinen mainoskanava haastatellut? Jos haastattelut mediaan validoi näitä lähteitä niin tuo viime vuoden elokuusta asti koronaa sairastaineiden FB-ryhmä on sitten varmaan varsinainen kultakaivos kun ei enää montaa kotimaista mediaa ole, jossa sen guru ei ole oireistaan turinoinut.

Onneksi media tituleeraa "Retired UK nurse" tätä "tohtoria".
 
Kannattaa muistaa, että Campell on eläkkeellä, niin sillä on ollut aikaa oikeasti käydä läpi noita lähteitään. Lisäksi on ollut alan käytännönpuolen (opettaja), joten tietää varmasti pitkän työuran seurauksena, mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomioita.

Jos pitäisi etsiä youtubesta joku parempi lähde tai netistä yleensä joku selkeämpi lähde, niin empä tietäisi, pistä toiki muutama, jotka julkaisevat coronan käytännön puolesta vastaavasti!
 
Eikö se nyt tullut jo yhdestä sivullisesta ilmi, että ongelma on nimenomaan YouTubessa toistaminen (tai mahdollisesti sepittäminen kun emme voi tietää)?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Eikö se nyt tullut jo yhdestä sivullisesta ilmi, että ongelma on nimenomaan YouTubessa toistaminen (tai mahdollisesti sepittäminen kun emme voi tietää)?
Mikä sepittäminen?
Mitä emme voi tietää?
Eikö ko videossa ole sanottu niitä lähteitä tai videon alapuolella olevassa tekstiyhteenvedossa (Muista klikata siitä lue lisää).
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Mikä sepittäminen?
Mitä emme voi tietää?
Eikö ko videossa ole sanottu niitä lähteitä tai videon alapuolella olevassa tekstiyhteenvedossa (Muista klikata siitä lue lisää).
Kuka hitto katsoo jonkun parinkymmenen minuutin videon selvittääkseen, että mitä siinä oikeasti sanotaan ja onko lähteet mainittu vai tonkiakseen sitten ne lähteet itse esiin, joissa se varsinainen asia on? :facepalm:

Kun vielä huomioi, että näillä paasaavilla tuubitohtoreilla tapaa olla aina vahva mielipide ja missio asiassa mukana niin faktatkin tulevat läpi miten milloinkin tulkittuina tai väritettyinä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065
Mikä sepittäminen?
Mitä emme voi tietää?
Eikö ko videossa ole sanottu niitä lähteitä tai videon alapuolella olevassa tekstiyhteenvedossa (Muista klikata siitä lue lisää).
Pointti on se, että foorumilla ei ole aikaa eikä motivaatiota katsella jotain 10min pätkiä useita spammivideoita. Varsinkin kun videon höpötäjä ei ole mikään originaali lähde jutuillensa.
Mitään lisäarvoa ne eivät tuo tähän covid-19 aiheeseen.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Kuka hitto katsoo jonkun parinkymmenen minuutin videon selvittääkseen, että mitä siinä oikeasti sanotaan ja onko lähteet mainittu vai tonkiakseen sitten ne lähteet itse esiin, joissa se varsinainen asia on? :facepalm:
Älä katso sitten niitä videosta, vaan videon alapuolella olevasta teksti selityksestä, siitä ne on ainankin ydessä parissa ko tyypin videossa olleet, joissa on ollut mielenkiintoista asiaa..
Pointti on se, että foorumilla ei ole aikaa eikä motivaatiota katsella jotain 10min pätkiä useita spammivideoita. Varsinkin kun videon höpötäjä ei ole mikään originaali lähde jutuillensa.
Mitään lisäarvoa ne eivät tuo tähän covid-19 aiheeseen.
Ko henkilö olisi erittäin hyvä lähde (paljon esimerkiksi tätä foorumia parempi, itseasiassa), jos käsittelisi asiaa Suomen näkökulmasta suoraan. Tuollaisenaankin noista tulee paljon arvokasta tietoa ja uutisia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065
Älä katso sitten niitä videosta, vaan videon alapuolella olevasta teksti selityksestä, siitä ne on ainankin ydessä parissa ko tyypin videossa olleet, joissa on ollut mielenkiintoista asiaa..
Se, että niissä on " ollut mielenkiintoista asiaa" ei ole syy spammailla niitä ylenmäärin. Se ei kiinnosta kuin ainoastaan näköjään sinua ja erkkiä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 343
Huomioi myös se, että noissa Campellin videoissa taitaa olla usein siinä videon alapuolella ne lähteet ja ydinasiat ihan tekstimuodossa, joten videon katsominen ei ole pakollista niiden saamiseksi, klikkaa vain sen show moresta auki.
No miksei sitten voida vaan postata niitä ydinasioita suoraan tähän ketjuun? Kyseinen kaveri ei ole lähde, vaan luettelee muita lähteitä. Jos mies tekisi omaa tutkimusta, voitaisiin näitä tutkimuksia (ja häntä itseään) käyttää lähteinä, mutta näin ei taida olla?
 
Liittynyt
09.04.2018
Viestejä
1 989
Älä viitsi vääristellä/uhriutua. Tämä lähti liikkeelle siitä, että teit taas sen saman virheen mistä sinua ja muitakin on täällä ohjattu ties kuinka monta kertaa aiemmin. Pelkkien videopätkien postaaminen ilman kattavaa tiivistelmää ja/tai lähdeluetteloa ei ole ok.
Sinä voit katsoa sen videon tai olla katsomatta ja antaa muiden nauttia hyvästä informaatiosta. Joidenkin on vain pakko päästä ulisemaan tyhjästä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Se, että niissä on " ollut mielenkiintoista asiaa" ei ole syy spammailla niitä ylenmäärin. Se ei kiinnosta kuin ainoastaan näköjään sinua ja erkkiä.
EIpäs oletella siellä, kun et asiaa teidä. Ja mikä ihmeen spammailu? Ei niitä täälä ketjussa ihan mahdottoman tiheästi ole ollut. Ko tyyppi kuitenkin taitaa julkaista noita melko usein, ettei olisi päivittäin, (en ole tutkinut, koska ei kiinnosta).
Tänne linkatuissa on ollut yleensä oikein mielenkiintoista ja kuranttia asiaa ja ilman ko linkkauksia tässä ketjusta olisi saanut selkeästi huonommin tietoa.
Voisit tietysti heittää parempia lähteitä ja kerran Campellin videoihin linkkaaminen on automaattisesti mielestäsi spammausta. Campell tekee videoita (jotka seuraavat coronaa edes kohtuu ajantasaisesti ja siihen liittyviä asioita.)

No miksei sitten voida vaan postata niitä ydinasioita suoraan tähän ketjuun? Kyseinen kaveri ei ole lähde, vaan luettelee muita lähteitä. Jos mies tekisi omaa tutkimusta, voitaisiin näitä tutkimuksia (ja häntä itseään) käyttää lähteinä, mutta näin ei taida olla?
Ainankin itseä kiinnostaa oletettu lopputulos, kunhan se on paikkansapitävää, eikä ne lähteet jne (en ole tekemässä täällä mitään tieteellistä tutkimusta) . Ja Campell on tehnyt mielestäni oikein ansiokkaita yhteenvetoja ja poiminut ainankin itseä kiinnostavat pointit tutkimuksista / maailmalle liikkuneista tiedoista, ainankin niiden muutaman videon osalta, jotka olen tarkemmin katsonut.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 343
Kannattaa muistaa, että Campell on eläkkeellä, niin sillä on ollut aikaa oikeasti käydä läpi noita lähteitään. Lisäksi on ollut alan käytännönpuolen (opettaja), joten tietää varmasti pitkän työuran seurauksena, mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomioita.
Suomi on täynnä asiantuntijoita, jos kriteereiksi riittää eläköitynyt erikoissairaanhoitaja, jolla on tarpeeksi aikaa tutkia nettiä.

EDIT: On muuten Suomen epidemia tosiaan rauhallisessa vaiheessa, kun meillä mielenkiintoisin keskustelunaihe koronaan liittyen on satunnaisen brittipapan nettivideot.
 
Ok, ja kuka niistä asiantuntijoista julkaisee ajantasaista tietoa, päivittäin. Ihan oikeasti nyt kiinnostaa, pistä nyt toki linkkejä julkaisukokoelmiin / julkaisuihin!

Niin, eipä Suomen tilanteessa ole pientä ed viikkoista pientä kohoamista lukuunottamatta ole ollut mitään uutta. Ke-to akselilla näkee sitten edellisen viiikon tiedot ja sen, onko määrät kääntyneet laskuun vai kasvu jatkunut.

Tässä tietysti voi nys spekuloida, että sää on hieman ollut huono, joten ihmiset ovat enemmän sisällä, joka tuntuu lisäävän tartuntariskiä. Jos huono sää jatkuu pidempään, niin tulos saattaa näkyä sitten myöhemmin..
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 343
Ok, ja kuka niistä asiantuntijoista julkaisee ajantasaista tietoa, päivittäin. Ihan oikeasti nyt kiinnostaa, pistä nyt toki linkkejä julkaisukokoelmiin / julkaisuihin!
Eli Campell julkaisee omaa tutkimustaan? Vai etsii netistä lähteitä ja luettelee niitä sitten videollaan? Koska jälkimmäistä voi tehdä kuka vaan, se lähteiden postailu ei tee kenestäkään uskottavampaa tai vähemmän uskottavaa. Vaikka minä linkittelisin tähän ketjuun päivittäin ison listan linkkejä ja tulkitsisin niitä, ei se tekisi minusta luotettavaa lähdettä.

Sen sijaan ne Campellin lähteet saattavat oikeasti olla hyviä ja siinä tapauksessa ne voi, kuten aiemmin todettiin, postailla tähänkin ketjuun.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Ei kai tämä ole nyt näin vaikeaa:

Ne jotka nauttii Nurse Campbellin videoista voi lyödä sen Youtubessa tilaukseen/notifiointiin jolloin näkevät kun tulee uusia videoita saataville ja sitten katsovat. Jos sieltä kyseiset henkilöt sitten bongaa jotain mielenkiintoisia artikkeleja tai tutkimuksia niin linkkaa tänne ne primäärilähteet, ei sitä videota.
Sitten jos vielä on tarvetta jauhaa siitä että kuinka luotettava lähde Campbell on niin sitä varten on tuo Koronan offtopic ketju.
 
Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 984

Ja edellinen sanoi ettei ne lähteet ole luotettavia kun ne kerrotaan videolla mut nyt ne olisi jos laittaa linkin. Älkää kattoko niitä videoita jos se on niin haastavaa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Eli Campell julkaisee omaa tutkimustaan? Vai etsii netistä lähteitä ja luettelee niitä sitten videollaan? Koska jälkimmäistä voi tehdä kuka vaan, se lähteiden postailu ei tee kenestäkään uskottavampaa tai vähemmän uskottavaa. Vaikka minä linkittelisin tähän ketjuun päivittäin ison listan linkkejä ja tulkitsisin niitä, ei se tekisi minusta luotettavaa lähdettä.

Sen sijaan ne Campellin lähteet saattavat oikeasti olla hyviä ja siinä tapauksessa ne voi, kuten aiemmin todettiin, postailla tähänkin ketjuun.
Minua eikä todennäköisesti ketään muutakaan tässä ketjussa kiinnosta pätkääkään, että "kuka vaan" voi julkaista. Nyt niitä julkaisu linkkejä, kiitos, kun niitä kerran pitäisi tuon ylemmän postauksen mukaan olla reippaasti. Tiedot kiinnostavat kyllä!

Myös yhteenvedot tällaisessa uudessa ja nopesti etenevässä asiassa ovat hyvinkin arvokkaita ja hyviä olla tiedossa. Ei niiden tarvitse myöskään perustua mihinkään tutkimukseen.

Itseasiassa kunnollisen tutkimusdatan tuottamiseen menee pitkään. Koronasta ei juuri ole edes olemassa tutkimuksia, jotka olisivat käyneet kaikki vaadittavat mutkat läpi, ollakseen täysin varmasti valideja.

Koronan kanssa ei ole ollut yksinkertaisesti aikaa tehdä ensin tutkimuksia ja sitten toimia niiden perusteella. Homma kusahti käteen ihan yllättäin tammi- helmikuussa ympäri maailmaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 343
Minua eikä todennäköisesti ketään muutakaan tässä ketjussa kiinnosta pätkääkään, että "kuka vaan" voi julkaista. Nyt niitä julkaisu linkkejä, kiitos, kun niitä kerran pitäisi tuon ylemmän postauksen mukaan olla reippaasti. Tiedot kiinnostavat kyllä!
Ohitit pointtini nyt aika kovaa. Mutta en aio tästä enää väitellä.
Myös yhteenvedot tällaisessa uudessa ja nopesti etenevässä asiassa ovat hyvinkin arvokkaita ja hyviä olla tiedossa. Ei niiden tarvitse myöskään perustua mihinkään tutkimukseen.
Ehdottomasti. Ja siksi niitä kannattaakin postailla tähän ketjuun, teksteinä. Tämä meidänkin keskustelu olisi kestänyt moninkertaisesti pidempään, jos oltaisiin jouduttu katsomaan toistemme vastaukset videoina.

Mutta tässä tosiaan minun osaltani tästä aiheesta. Väittely on aina kivaa, mutta tässä ei taida voittajia löytyä, kun kaikki ollaan kaivauduttu poteroihimme eikä ole mitään toivoa löytää yhteistä mielipidettä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Ei kai tämä ole nyt näin vaikeaa:

Ne jotka nauttii Nurse Campbellin videoista voi lyödä sen Youtubessa tilaukseen/notifiointiin jolloin näkevät kun tulee uusia videoita saataville ja sitten katsovat. Jos sieltä kyseiset henkilöt sitten bongaa jotain mielenkiintoisia artikkeleja tai tutkimuksia niin linkkaa tänne ne primäärilähteet, ei sitä videota.
Sitten jos vielä on tarvetta jauhaa siitä että kuinka luotettava lähde Campbell on niin sitä varten on tuo Koronan offtopic ketju.
Tai täältä videon, muutaman lauseen yhteenvedolla bongaavat voivat katsoa sen videon tai ohittaa sen, jos ei kiinnosta tarpeeksi. Ja jos lähteet kiinnostavat, niin ne näkee sitten siltä videosta ja jos niitä ei ole, niin voi sitten kritisoida niiden puutetta halutessaan.

Edelleen odotan niitä vaihtoehtoisia lähteitä, jotka julkaisevat mm. ajantasaisia yhteenvetoja tilanteen kehittymisestä maailmalla ja uusista tiedonmuruista..
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Esim. kaikki isoimmat uutissivustot viimeisen 3 kk:n aikana.
Kaikki isommat uutissivustot?
Niin, mitkä?
Eikö siellä muka ole etupäässä muita uutisia, joten joidenkin koronauutisten kaivaminen kuulostaa hankalata!
Lisäksi: Onko "kaikilla isoilla uutissivustoilla" lähteet mainittu edes niinhyvin, kuin Campelilla yleensä on?
Kaikki isot uutissivustot on melkein, kuin "internetistä löytyy".
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Tai täältä videon, muutaman lauseen yhteenvedolla bongaavat voivat katsoa sen videon tai ohittaa sen, jos ei kiinnosta tarpeeksi. Ja jos lähteet kiinnostavat, niin ne näkee sitten siltä videosta ja jos niitä ei ole, niin voi sitten kritisoida niiden puutetta halutessaan.

Edelleen odotan niitä vaihtoehtoisia lähteitä, jotka julkaisevat mm. ajantasaisia yhteenvetoja tilanteen kehittymisestä maailmalla ja uusista tiedonmuruista..
Tai sitten postataan vain sitä asiaa koskeva alkup. lähde lainauksineen kuten moni jo täällä pyysi. Helvetin paljon nopeampaa kaikille ja päästään suoraan asiaan. Kenenkään ei tarvise selata 30-60min videoita yhden faktan takia. Mitään videota ei tarvita. Ja jos on tarve spämmätä ihan vain Campbellin yleiskatsauksia ilman sen kummempaa aihetta, niin niitäkään ei täällä tarvita. Jokainen halukas voi seurata kanavaa tilaamalla sen ihan itse.
 
Liittynyt
09.03.2018
Viestejä
1 091
Kaikki isommat uutissivustot?
Niin, mitkä?
Jos et ole huomannut niin ainakin Coronavirus news: the latest on the global pandemic - CNN
http://www.bbc.com/news/coronavirus

Noilla ja kymmenillä muilla, todella helposti löydettävillä sivustoilla suomeksi ja englanniksi löytyy ajantasaista tietoa koronaviruksesta, siihen liittyvistä uutisista ja uusista tutkimuksista asiaan liittyen.
 
...

Siinä viiden minuutin googlettelulla.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Tai sitten postataan vain sitä asiaa koskeva alkup. lähde lainauksineen kuten moni jo täällä pyysi. Helvetin paljon nopeampaa kaikille ja päästään suoraan asiaan. Kenenkään ei tarvise selata 30-60min videoita yhden faktan takia. Mitään videota ei tarvita. Ja jos on tarve spämmätä ihan vain Campbellin yleiskatsauksia ilman sen kummempaa aihetta, niin niitäkään ei täällä tarvita. Jokainen halukas voi seurata kanavaa tilaamalla sen ihan itse.
Miksi koronvirusketjuun ei saisi postata koronaviruksesta sisältävää asiaa? Nyt en kyllä oikein ollenkaan hahmota.
Ja tosiaankin, jos videosta on tehty muutaman lauseen yhteenveto ja se ei vaikuta kiinnostavalta, niin sitä ei ole aikuitsen oikeasti mikään pakko katsoa vaan ko postauksen voi sitten ohittaa. Kuulostaa nyt jo melko kummalliselta toiminnalta, jos tuntee olevansa pakotettu katsonaam esim tunnin videon.

Sitten näkisin syytä kritiikkiin, jos video ei sisätäisi mitään koronaan liittyvää asiaa. Mutta nuo (ainankin ne, jotka olen katsonut /kuunnellut ovat sisältäneet.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065
Palataampa pitkästä aikaa asiaan.
Nyt kun meillä tilanne on tällä hetkellä hyvä ja hallinnassa niin nyt olisi hyvä varautua mahdolliseen uuteen aaltoon, niin kuin saksassa, italiassa ja espanjassa on käynyt. Eli siellä on tullut uusia tartuntaryppäitä ja todennäköisesti kaikki ovat tuliaisia maiden rajojen ulkopuolelta.
Toivoa täytyy että hallitus ja viranomaiset ovat ajoissa hereillä ja valmiit suunnitelmat jos paska osuu uudelleen tuulettimeen. Pieniä varoitusmerkkejä näistä jo olikin muutamilla työmailla.

Viranomaisten mukaan tartunnat on jäljitetty hedelmien poimijoihin, hoitokoteihin ja kodittomien asuntoloihin.

”Meidän pitäisi asettaa poliisi valvomaan rajoja ja maahan tulijoiden tiedot pitäisi välittää terveysviranomaisille. Se on ainoa keino välttää tilanne, johon nyt olemme joutumassa”, Zaia sanoi toimittajille lauantaina.

Suomessa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin entinen toimitusjohtaja, sdp:n kansanedustaja Aki Lindén hillitsisi suomalaisten ulkomaanmatkailua koronavirustilanteen vuoksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Miksi koronvirusketjuun ei saisi postata koronaviruksesta sisältävää asiaa? Nyt en kyllä oikein ollenkaan hahmota.
Turha varmaan enää toistaa, sillä syyt kerrottu moneen kertaan ja annettu paremmat vaihtoehdot. Lue pari aiempaa sivua ajatuksella.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Turha varmaan enää toistaa, sillä syyt kerrottu moneen kertaan ja annettu paremmat vaihtoehdot. Lue pari aiempaa sivua ajatuksella.
Niin, on annettu ymmärtää, että olisi parempi selata läpi läjä artikkeleita, jotka voivat olla pitkiäkin ja ovat ympäri nettiä, ennemmin, kuin katsoa itseä kiinnostavasta asiasta esim 30 minuutin hyväyhteenveto.

En nyt näe tuota merkityksellisesti parempana asiana, vaikka kuinka pinnistän...
 
Liittynyt
03.04.2018
Viestejä
305
Vilkaisin herran kanavaa ja siellä oli 32 kappaletta noin 30 minuutin videota pelkästään viimeisen kahden viikon ajalta. Aivan tällä perusteella niitten videoitten katselu on aivan järkyttävää ajanhukkaa.

Youtube ylipäätään on 1000 kertaa paskempi luotettavuudessa kuin wikipedia ja wikipediakaan ei ole mikään luotettava lähde. Youtube kanavat on vahvasti biasoituneet tekemään tikusta asiaa ja keksimään jostakin ihan pikkutujusta jotakin joka on muka maailman suurin asia. Ja tekemään niistä miljoona videota.

En katso 32 kappaletta 30 minuutin videoita jotta minulla sen jälkeen olisi mahdollisuus muodostaa minkäänlainen mielipide tämän yhden kanavan sisällöstä ja etsiä sieltä mikä nyt on se tämän parin viikon ajalta tärkeät asiat jotka olisi hyvä tietää. Ja en suosittele tällaista kenellekään muullekaan. Ihan järkyttävää että tällaista ajanhukkaa suositellaan.

On mahdollista että jos lähtee tällaisia videoita katselemaan niin joutuu johonkin psykoosiin jossa on koko ajan paniikissa jostakin asiasta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Niin, on annettu ymmärtää, että olisi parempi selata läpi läjä artikkeleita, jotka voivat olla pitkiäkin ja ovat ympäri nettiä, ennemmin, kuin katsoa itseä kiinnostavasta asiasta esim 30 minuutin hyväyhteenveto.
Toistan taas itseäni: Sinä ja Erikeepperit voitte katsella rauhassa ne kaikki videot läpi (joita on ihan saatanasti), ottaa sen ketjun kannalta oleellisen väitteen sieltä, postata väitteen tänne ja laittaa sen yhteyteen lainauksen ja linkin alkuperäiseen lähteeseen. Ja lisäksi oma ajatus siitä, miksi sen postaaminen on oleellista tämän ketjun kannalta. Näin kenenkään meistä ei tarvitse katsella läpi niitä samoja videoita ja etsiä niitä samoja lähteitä. Erikeepperi kokeili tätä 1-2 sivua sitten ja sehän toimi mahtavasti! Annoin tunnustusta.

Tuon lisäksi jos laittaa linkin videon, niin ei siitä ole mitään haittaa. Halukkaat voivat sitten tuhlata aikaansa katseluun. Ongelma on se, että lähteenä pidetään 30-60min videota, joka oikeasti ei ole se lähde.

PS. Mode, tämän viestin saa poistaa kun tämä ketju siivotaan tästä OT:sta. :kahvi:
 
Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 984
Palataampa pitkästä aikaa asiaan.
Nyt kun meillä tilanne on tällä hetkellä hyvä ja hallinnassa niin nyt olisi hyvä varautua mahdolliseen uuteen aaltoon, niin kuin saksassa, italiassa ja espanjassa on käynyt. Eli siellä on tullut uusia tartuntaryppäitä ja todennäköisesti kaikki ovat tuliaisia maiden rajojen ulkopuolelta.
Toivoa täytyy että hallitus ja viranomaiset ovat ajoissa hereillä ja valmiit suunnitelmat jos paska osuu uudelleen tuulettimeen. Pieniä varoitusmerkkejä näistä jo olikin muutamilla työmailla.

Viranomaisten mukaan tartunnat on jäljitetty hedelmien poimijoihin, hoitokoteihin ja kodittomien asuntoloihin.

”Meidän pitäisi asettaa poliisi valvomaan rajoja ja maahan tulijoiden tiedot pitäisi välittää terveysviranomaisille. Se on ainoa keino välttää tilanne, johon nyt olemme joutumassa”, Zaia sanoi toimittajille lauantaina.

Suomessa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin entinen toimitusjohtaja, sdp:n kansanedustaja Aki Lindén hillitsisi suomalaisten ulkomaanmatkailua koronavirustilanteen vuoksi.
Tätä sanoin jo jokunen aika sitten että ulkomaanmatkaaminen on nyt erittäin iso riski Suomelle ja jotenkin tota pitäisi valvoa tarkemmin. Vaikka pakko karanteeni 14 vrk.
 
Liittynyt
09.04.2018
Viestejä
1 989
Kiinalla on ollut virus jo seitsemän vuotta salassa.

CHINESE scientists secretly found a virus strain similar to COVID-19 in an abandoned mine in 2013 but kept the discovery secret, according to a shocking new report.

An investigation by The Sunday Times claims the closest linked “strain" to coronavirus was discovered in a bat and rat infested mine in 2013 and was stored for years at a virology lab in Wuhan.

A new report claims the closest linked virus to COVID-19 were secretly stored at the Wuhan Institute of VirologyCredit: EPA
The discovery of a strain, made seven years ago at the copper mine in south west China, is said to be the strongest lead yet in the hunt for where the pandemic began.

It was found after six men were struck down in 2012 with fever, coughs and pneumonia, half of them fatally, after working in the mineshaft.

The report says four of the men tested positive for coronavirus antibodies - but two died before they could be checked.

Dr Shi Zhengli - nicknamed “Bat Woman” by her colleagues at the Wuhan Institute of Virology – in February co-authored the most extensive academic paper on the novel coronavirus up to that point.

In addition to giving a full genetic description of the virus, Dr Shi’s paper – published in Nature – revealed the WIV housed a bat sample named RaTG13, saying it was a 96.2 per cent match with COVID-19.

But one of Dr Shi's longstanding colleagues alleged the RaTG13 sample was found in the mine in 2013 but the information on the sister virus was not shared.

The news comes after Donald Trump in April said he had a "high level of confidence" that COVID-19 came from the Wuhan Institute of Virology after seeing evidence.

He added that US authorities were "looking at it very, very strongly", saying: "We're going to see where it is - we're going to see where it comes from. There's a lot of theories. China might even tell us."

The president announced in June that he would withhold funding to the World Health Organization (WHO) over their handling of the virus outbreak, in which they praised China’s attempts to “contain” the virus.

But after recent pressure from the WHO, China is to launch an investigation into claims the the virus could have leaked from the Wuhan laboratory.

The institute - the largest infectious disease lab in the world - is alleged to have been carrying out high-risk experiments to increase the infectivity of coronaviruses in an attempt to understand the mechanisms that might cause a pandemic.

The newspaper says researchers collected hundreds of coronavirus samples from remote regions of China and brought them back to the city.

However, the Wuhan Institute claims experiments were shelved because they did not believe the strain was a close enough match to the Sars virus.

However, scientists have questioned the likelihood of this scenario.

Nikolai Petrovsky of Flinders University in Adelaide told The Times: “If you really thought you had a novel virus that had caused an outbreak that killed humans then there is nothing you wouldn’t do — given that was their whole reason for being [there] — to get to the bottom of that, even if that meant exhausting the sample and then going back to get more.”

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
En nyt kyllä sanoisi, että 96,2 % geenivastaavuus on läheskään sama virus. Jos useita sairastui 7 vuotta sitten yllättäin, niin ilmeisesti virus ei kyennyt siirtymään silloin ihmisestä toiseen, kun ei levinnyt käsiin jo silloin..
 
Ehkä ei silloin osunut kohdalle sopivaa isäntää ja tapahtunut vaadittavaa mutaatiota, tai kävi vain hyvä mäihä. Eihän tuo virus nytkään valtoimenaan leviä, vaikka tautisia käyskentelee ihmisten keskuudessa.
 
Juu, vähintään olis hyvä että olisi jotain kontekstia tuolle "96,2%" geenivastaavuudelle. Meinaan tuo on prosentteina pikkasen vähemmän kuin ihmisten ja orankien välinen ero.
Toki viruksilla on aivan helvetisti vähemmän geenejä kuin ihmisillä mutta kontekstia saisi esim. sillä että verrattaisiin tuota samankaltaisuutta siihen että kuinka lähellä tämä sars-cov-2 on niitä muita maailmalla kiertäviä koronaviruksia jotka ovat suht harmittomia.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Ehkä ei silloin osunut kohdalle sopivaa isäntää ja tapahtunut vaadittavaa mutaatiota, tai kävi vain hyvä mäihä. Eihän tuo virus nytkään valtoimenaan leviä, vaikka tautisia käyskentelee ihmisten keskuudessa.
Senverran rajusti kuitenkin alkoi levitä ja tappaa sekä muutenkin aiheuttaa ongelmia, että kaikki maailman maat on pistäneet vähintään jonkinlaisia rajoitteita pystyyn. Yleensä on rajoitettu matkustamista ja kokoontumisia. Ilman rajoituksia koko maailma olisi ollut täysin 100%:n kusessa tämän koronan kanssa.

Se hyvä puoli koronassa kuitenkin on, että kokoontumisrajoitukset tepsivät ja se ei tunnu tarttuvan todistetusti, ainakaan merkittävässä määrin esim elintarvikkeiden tai vastaavien asioiden kautta. Vaikka alussa vaikutti, että tarttuu paljon pintojen kautta, niin myöhemmin on tullut melko ilmeiseksi, että tarttuu ilman kautta hyvinkin usein, kun ollaan samassa tilassa..

Korona on myös hyvin tuonut esiin monia heikkouksia eri järjestelmissä (esim tuotannon täysin liiallisessa keskittämisessä halpamaihin, kuten Kiinaan.)
 
Liittynyt
09.03.2018
Viestejä
1 091
Senverran rajusti kuitenkin alkoi levitä ja tappaa sekä muutenkin aiheuttaa ongelmia, että kaikki maailman maat on pistäneet vähintään jonkinlaisia rajoitteita pystyyn. Yleensä on rajoitettu matkustamista ja kokoontumisia. Ilman rajoituksia koko maailma olisi ollut täysin 100%:n kusessa tämän koronan kanssa.
Kannatta nyt kuitenkin muistaa, että vaikka pahin skenaario olisi toteutunut, niin 98-99 prosenttia ihmiskunnasta olisi edelleen täällä, että tuo "täysin 100%:n kusessa" ei ole mitään verrattuna esim. ydinsotaan, joka olisi paljon pahempi skenaario.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 483
Viestejä
4 163 813
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom