Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
14.03.2020
Viestejä
168
Tän "kattellaan nyt rauhassa"-linjan ongelmaksi on paljastumassa, että sellaista linjaa ajavat eivät varsinaisesti ole valmiita sitä linjaa muuttamaan myöhemminkään. Siinä on vähän samaa kuin tukahduttajien "sitten voidaan elää normaalisti"-ajattelussa ja lupailussa. Ei voida, ei se tauti mihinkään katoa eikä ainakaan sen pelko.

Jos nyt oletetaan, että tän kanssa mennään vuosiakin niin en näe, miksi "syksymmällä" olisi parempi vedenjakaja kuin kesän tulo tai alkusyksy oli.
Tämä tuossa tukahduttamislinjassa on kyllä vähän ihmetyttänyt alusta asti. Tuntuu muutenkin, että tämä koronatilanne on mennyt pitkälti ihan turhaksi paniikinlietsonnaksi. Ihan niinkuin olisi unohdettu kokonaan, että vanhuksia, pitkäaikaissairaita ja huonokuntoisia kuolee joka tapauksessa näihin influenssoihin.

Mielestäni nykylinja on ihan hyvä, eli rajoitetaan esimerkiksi matkustusta ja joukkotapahtumia siinä määrin kuin sen on järkevää. Tämä tilanne on kestänyt suomessa noin puoli vuotta ja talous alkaa olla jo nyt ihan kuralla, joten en kyllä tiedä miten tämän kanssa selvitään potentiaalisesti jopa vuosia ilman jotain merkittävää yhteiskunnallista mullistusta, jos pian aletaan taas tiukentaa rajoituksia.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
13 349
Medialla on tietty vähän vaikea rooli kun osaa kansasta pitäisi rauhoitella ja osaa varoitella. Nämä luetaan sitten ristiin ja paniikkijengi panikoi entuudestaan ja siteeraa toiselle laidalle tarkoitettuja uutisia ja päin vastoin.

Tukahduttamislinja oli alusta asti ihan huuhaata, jota ajoi vahvasti lähinnä yhden alan asiantuntijat, joiden oli helppo jättää realiteetit huomioimatta. Keinoja ei kaihdettu vaan kaikkea kepistä porkkanaan kokeiltiin. Kannattaa seurata vaikka Uuden-Seelannin uutisia jos totuus kiinnostaa. Samalla tavalla siellä oppositio piiskaa hallituksen "täysin vastuutonta" toimintaa ja siinä missä täällä päivän paniikkiannoksen täyttää "satoja mahdollisesti altistuneita", riittää siellä ihan yksi kaupassa ja kuntosalillla käynyt samaan vaikutukseen ja lehdissä sitten listataan minuuttiaikataululla positiivisten tapausten liikkeitä.
 
Kautium

IOdootti
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
9 774
Tämä tuossa tukahduttamislinjassa on kyllä vähän ihmetyttänyt alusta asti. Tuntuu muutenkin, että tämä koronatilanne on mennyt pitkälti ihan turhaksi paniikinlietsonnaksi. Ihan niinkuin olisi unohdettu kokonaan, että vanhuksia, pitkäaikaissairaita ja huonokuntoisia kuolee joka tapauksessa näihin influenssoihin.
Media lietsoo paniikkia, koska se myy, mutta on tuossa toisaalta taustalla sekin, että kyse on uudesta ja tuntemattomata viruksesta, johon pitää siksikin suhtautua sen ansaitsemalla vakavuudella.
 
Liittynyt
14.03.2020
Viestejä
168
Media lietsoo paniikkia, koska se myy, mutta on tuossa toisaalta taustalla sekin, että kyse on uudesta ja tuntemattomata viruksesta, johon pitää siksikin suhtautua sen ansaitsemalla vakavuudella.
Tämä on totta, mutta nykytiedon valossa alkaa näyttää siltä että ei tämä olekaan niin vaarallinen kuin alun perin luultiin. Toki tilanne voi vielä kääntyä huonompaan suuntaan, mutta on tämän kanssa kuitenkin eletty jo puoli vuotta.

En nyt ala kaivamaan uutista esiin, mutta vasta joskus viikko tai pari sitten uutisoitiin, että jätevesistä otettujen näytteiden perusteella korona on levinnyt luultua laajemmalle. Tuokin saatiin maalattua mediassa jotenkin todella uhkaavaksi ja hiolestuttavaksi, mutta mielestäni tuo oli taas ihan turhaa paniikin lietsontaa. Jos korona on kerta levinnyt luultua laajemalle, niin eikö se tarkoita että se onkin vähemmän vaarallinen kuin mitä on luultu, koska tartuntojen määrä suhteessa kuolleiden määrään on luultua suurempi.

Tukahduttamislinja oli alusta asti ihan huuhaata, jota ajoi vahvasti lähinnä yhden alan asiantuntijat, joiden oli helppo jättää realiteetit huomioimatta
Olen kääntynyt itse ihan samalle linjalle. Taudin leviämistä tulee pyrkiä hidastamaan, mutta jokin täydellinen tukahduttaminen ei tule toimimaan ellei yhteiskuntaa haluta pitää kiinni siihen asti, että toimiva rokote saadaan kaikille. Kyllä tässä on valitettavasti pakko miettiä myös taloudellisia realiteetteja
 
Kautium

IOdootti
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
9 774
Tämä on totta, mutta nykytiedon valossa alkaa näyttää siltä että ei tämä olekaan niin vaarallinen kuin alun perin luultiin. Toki tilanne voi vielä kääntyä huonompaan suuntaan, mutta on tämän kanssa kuitenkin eletty jo puoli vuotta.
Joo, mutta tätäkään kehitystä ei ole kukaan voinut tietää etukäteen. Parempi olla vähän varovaisempi, kuin turvautua toiveisiin.
 
Liittynyt
14.03.2020
Viestejä
168
Parempi olla vähän varovaisempi, kuin turvautua toiveisiin.
Ongelma on se, että loppuuko tämä "parempi olla varovaisempi", linja koskaan? Vai muuttuuko yhteiskunta pysyvästi tällaiseksi? Korona ei varmasti ole viimeinen laajempi epidemia, ja uskon että joskus tulevaisuudessa tullaan näkemään vielä pahempia tauteja jotka kaatavat porukkaa vähän reilummin mustan surman tyyliin
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
241

Eikä ensimmäinen laajempi epidemia ihmiskunnan historiassa. Etäisyydet ovat "lyhentyneet" yhteyksien myötä.

Jälkiviisastelu on aina parasta viisastelua :smoke:
 
tuoppi´

Köyhä
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 286
Ongelma on se, että loppuuko tämä "parempi olla varovaisempi", linja koskaan? Vai muuttuuko yhteiskunta pysyvästi tällaiseksi? Korona ei varmasti ole viimeinen laajempi epidemia, ja uskon että joskus tulevaisuudessa tullaan näkemään vielä pahempia tauteja jotka kaatavat porukkaa vähän reilummin mustan surman tyyliin
Jep. Olihan se aluksi ihan paikallaan varmuuden vuoksi olla varovainen. Ehkä voisi jopa väittää, että olisi voitu olla varovaisempiakin. Mutta nyt kun on jo puolen vuoden ajan kertynyt dataa ja nähty ettei tämä nyt ihan niin vaarallinen ollutkaan, niin voitaisiin yhteiskuntaa alkaa avaamaan. Sitä paitsi ei sen avauspäätöksenkään tarvitse olla lopullinen, jos alkaa näyttää huonolta.

Suurin este on varmaan, ettei kukaan politiikko halua olla se, joka ehdottaa tuota tai varsinkaan tekee päätöstä avaamisesta, ennen kuin on aivan varma, että riskiä ei ole.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 585
voitaisiin yhteiskuntaa alkaa avaamaan
Ja on ajo vattukin (EDIT: mitvit, "jo avattukin" siis). Ei ole Uudenmaan sulkua, koulut pääosin toimivat lähiopetuksessa, kokoontumisrajoituksia höllennetty, ravintoloiden rajoituksia höllennetty jne.

Askel kerrallaan ja sitten pitää odotella tilanteen tasaantumista että voi tehdä uusia päätöksiä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.02.2018
Viestejä
99
Meinaatko, että moni maa päätti olla ottamatta rokotetta koska uutisoitiin, että se saattaa yhdellä firmalla viivästyä?

Nyt saa vääntää rautalankaa vähän näiden "me päästäs rokottaa tänä vuonna jos vaan haluttais" juttujen tueksi. Tietääkseni yksikään yhtiö ei myy edes etäisesti turvalliseksi testattua rokotetta tällä hetkellä.
Ei maa, vaan yksittäinen ihminen. Oletko itse ensimmäisten joukossa hakemassa tätä, kun on vielä 2009 aika tuoreessa muistissa?
 
FireFly Renaissance

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
6 413
Jep. Olihan se aluksi ihan paikallaan varmuuden vuoksi olla varovainen. Ehkä voisi jopa väittää, että olisi voitu olla varovaisempiakin. Mutta nyt kun on jo puolen vuoden ajan kertynyt dataa ja nähty ettei tämä nyt ihan niin vaarallinen ollutkaan, niin voitaisiin yhteiskuntaa alkaa avaamaan. Sitä paitsi ei sen avauspäätöksenkään tarvitse olla lopullinen, jos alkaa näyttää huonolta.

Suurin este on varmaan, ettei kukaan politiikko halua olla se, joka ehdottaa tuota tai varsinkaan tekee päätöstä avaamisesta, ennen kuin on aivan varma, että riskiä ei ole.
Siis onko yhteiskunta nyt jotenkin erityisen suljettu? Ei se ainakaan omassa elämässä mitenkään siltä näytä. 99 % kaikesta pyörii ihan normaalisti, ja se 1 % erityisen riskialttiista toiminnasta on jäissä.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
13 349
Ei maa, vaan yksittäinen ihminen. Oletko itse ensimmäisten joukossa hakemassa tätä, kun on vielä 2009 aika tuoreessa muistissa?
Jos tulee joku hätäisesti testattu kiinanruutta lekurin kädessä tarjolle niin kieltämättä katson mieluummin kortit ja loisin laumasuojan mukana vaikka normaalisti rokotteita pidänkin erittäin hyvänä asiana.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 787
Perinteiseen malliin tiistaina taas muuta viikkoa korkeammat lukemat, mutta oli miten oli, käyrä osoittaa silti ikävästi ylöspäin:

Suomi joutuu kohta laittamaan itsensä sinne punaiselle listalle. :D
Kannattaa kuitenkin huomioida se, että nämä luvut ovat THL:n mukaan 10 edelliseltä päivältä yhteensä. Eli periaatteesa tämä oli jo tiedossa kun päijät-hämeen ja savo ja oliko se jyväskylän ryppäät ovat tässä mukana. Erikoisuutena viime kevääseen on se että viimeisen 14 vuorokauden tartunnat ovat Uudellamaalla pienemmät versus muu suomi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 585
Erikoisuutena viime kevääseen on se että viimeisen 14 vuorokauden tartunnat ovat Uudellamaalla pienemmät versus muu suomi.
Joo, tää on virkistävää näin helsinkiläisen näkökulmasta. (Ei siis se, että muualla määrät kasvaa, vaan se että täällä juurikaan ei). Väestöntiheyteen suhteutettuna tilanne on oleellisesti erilainen. Tällä hetkellä johdossa Päijät-Häme, Keski-Suomi ja Etelä-Savo. Tiedä sitten, mikä on syynä. Harjoitellaanko muualla Suomessa sitä, mitä täällä harjoiteltiin koko alkuvuosi vain onko kyse vain sattumasta.
 
Liittynyt
27.02.2018
Viestejä
99
Aika mielenkiintoisia kommentteja tossa Salmisen Mikan IS-jutussa, missä kanta on nyt ettei viirus olekaan niin vaarallinen. Hyvin on onnistunut kyllä ihmiset pelottelemaan, tai sitten ehkä THL:n uskottavuus putosi kevään aikana, eikä kukaan oikein tiedä mihin uskoa?

"Nämä lääkärin valat ovat sanojen helinää kun rahat määräävät suunnan. Mikä on ihmishengen hinta "

"Hänen tulisi googlata haku: "MIS-C", niin saisi uusinta tutkittua tietoa, miten lapset sairastuvat tai jopa kuolevat MIS-C oireyhtymään. "

Just joo. Aukaiskaa yhteiskunta kunnolla ja katsotaan kuinka paljon ihmisiä tulee tarvitsemaan hengityskonetta. Kun katsoo Salmisen kommentteja keväällä, niin uskottavuus on aika vähäinen tähän kaveriin. ""
 
Ketä sä tässä nyt siteeraat? Linkkiä?
 
Kuka lukee uutiskommentteja? Kuka niitä kirjoittaa? Ilmeisesti joku, joka luulee Salmista lääkäriksi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
312
Ei ihme että jengi on sekaisin tästä, jos joku asia on käynyt selväksi tässä vuoden aikana on se ettei kukaan ymmärrä pandemioiden käyttäytymisestä hevon helvettiä.

Keväällä ensin epidemologit otti matsia siitä pitäisikö pandemiaa ylipäänsä rajoittaa, esimerkiksi THL perusteli asiaa sillä ettei rajoituksilla ole vaikutusta kun ei ihmiset niitä kuitenkaan malta noudattaa. No sehän meni putkeen, jengi hamstrasi kaapin täyteen vessapaperia ja muurautui kotiin niiden keskelle heti kun Sanna vähän murahti. Siellä piirreltiin hienoja gaussin käyriä siitä miten epidemia käyttäytyy eri rajoitustoimien mukaan, nyt niitä vois liimailla toteutuneiden päälle ja katsoa mikä ennustearvo oli...

Ruotsi lähti ihan omalle linjalle laumasuojapolitiikkansa kanssa, mikä osoittautui sitten ihan tuulesta temmatuksi, mutta odotusten vastaisesti sielläkin selvittiin tuurilla, ja raatopankkiin saatiin vain 6000 ylimääräistä mummoa.

Sitten nyt on helppo lähteä tuumimaan että paskat, väärä hälyytys, ihan normaali flunssa - muisti on vähän lyhyt, eikä oikein rekisteröi sitä että ei kovin monta kuukautta sitten jengi tukehtui täysien sairaaloiden käytäville Etelä-Euroopassa. Kun katsoo Euromomot, niin vähän erilaiselta tää näytti keväällä kuin perus influenssakausi:

euromomo.PNG

...ja tuossakin pitää vielä ottaa huomioon että tuossa piikin huipulla pistettiin koko hiton Eurooppa kiinni, noissa normaaleissa influenssapiikeissä ei tehty oikeastaan yhtään mitään. On ihan arvoitus kuinka korkea tuosta olisi tullut jos oltaisiin vaan annettu mennä.

Mutta nyt paketti on taas ihan sekaisin, kun pöpö ei ole mikroskoopilla tihrustaessa muuttunut yhtään mitenkään, mutta porukka ei vaan enää lakoa samaan malliin.
 
Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 218

Tuotakin kun kattoo niin se huonoin osa taas on tulossa tuossa vuoden vaihteessa.
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
360
Ei ihme että jengi on sekaisin tästä, jos joku asia on käynyt selväksi tässä vuoden aikana on se ettei kukaan ymmärrä pandemioiden käyttäytymisestä hevon helvettiä.
Näin se tuntuisi olevan. Tai sanotaanko näin, että varmasti paljon tiedetään, mutta paljon enemmän on asioita, joita ei tunneta.

Siksipä jokainen voi leikkiä asiantuntijaa. Itse tällaisella mututiedolla veikkaan, että keväällä näissä pahimmissa kriisimaissa (Kiina, Italia, Espanja) tautia sairasti monikymmenkertaisesti diagnosoituihin nähden, se miksi tartunnat eivät näy vasta-ainetesteissä on vielä kysymysmerkki. Nyt, vaikka tartuntoja on diagnosoitu ennätysmääriä kevääseen verrattuna, todelliset tartuntamäärät olivat keväällä paljon isommat.

Tämä on havaittavissa Suomessakin pienessä mittakaavassa, eli Helsingissä tartunnat eivät enää syksyllä ole räjähtäneet muuhun Suomeen nähden, vaikka olosuhteet olisivat otollisimmat (erityisesti väestöntiheys). Helsingissä olisi siis jo jonkinlaista vastustuskykyä, toki heikosti, mutta silti sen verran, että ensimmäisenä tauti iskee neitseellisiin maakuntiin kovemmin. Ainoa ongelma tässä teoriassa on tosiaan nämä vasta-ainetestit, joiden mukaan tautia ei juuri keväällä olisi sairastettu, mutta ehkäpä tämä joskus selviää.
 
Liittynyt
14.03.2020
Viestejä
168
Olen itse välillä miettinyt sitäkin, että mitä jos tämä on loppujen lopuksi vain influenssa muiden joukossa ja kaikki tämä on ollut jonkinlaista massahysteriaa. Tämä on aika turhaa spekulointia, koska ei voida tietää mitä olisi tapahtunut jos minkäänlaisia rajoituksia ei olisi tehty, mutta tuntuu siltä että tämä mahdollisuus on ihan kokonaan sivuutettu julkisessa keskustelussa. Mielestäni tästäkin pitäisi pystyä keskustelemaan avoimesti. Voiko olla niin, että tänä internet aikakautena kaikki asiat influenssa mukaan lukien saavat aivan käsittämättömät mittasuhteet.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
7 893

"Vain influenssa muiden joukossa" ei oikein päde jos katsotaan mitä on tapahtunut useiden maiden terveydenhuoltojärjestelmille.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
849
Eipä tuota reilu viikko sitten tapahtunutta altistumista Mikkelissä pahemmin kyllä huomannu/huomaa kansassa.
Ihan samalla lailla porukka tuolla kaupungilla vaeltaa ihan kuin ei olisi ollut mitään altistusta. :smoke:
 
Mä en tiedä miten pieni paikka Mikkeli on mutta ootko huomioinut, että ne on mahdollisesti eri ihmisiä jokaisella kellonlyömällä?

Tuskin se teidän keskusta itsessään on mitenkään kontaminoitunut.
 
Liittynyt
17.11.2017
Viestejä
256
Olen itse välillä miettinyt sitäkin, että mitä jos tämä on loppujen lopuksi vain influenssa muiden joukossa ja kaikki tämä on ollut jonkinlaista massahysteriaa. Tämä on aika turhaa spekulointia, koska ei voida tietää mitä olisi tapahtunut jos minkäänlaisia rajoituksia ei olisi tehty, mutta tuntuu siltä että tämä mahdollisuus on ihan kokonaan sivuutettu julkisessa keskustelussa. Mielestäni tästäkin pitäisi pystyä keskustelemaan avoimesti. Voiko olla niin, että tänä internet aikakautena kaikki asiat influenssa mukaan lukien saavat aivan käsittämättömät mittasuhteet.
Taitaa kevään osalta olla jo kaikkien tiedossa miten olisi käynyt, jos mitään rajoituksia ei olisi tehty. Varsinkin näissä riskimaissa, jossa väestörakenne virukselle optimaalinen.
Totaalisella lockdownilla saatiin sairaalat ylikapasiteetille, ruumiita säilöttiin jäähalleissa ym. ja näkyyhän se noissa kuolintilastoissakin.
Toki tämä syksy ja tuleva talvi on kysymysmerkki, jos virus on muuntunut ja heikentynyt.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
849
Mä en tiedä miten pieni paikka Mikkeli on mutta ootko huomioinut, että ne on mahdollisesti eri ihmisiä jokaisella kellonlyömällä?

Tuskin se teidän keskusta itsessään on mitenkään kontaminoitunut.
Joo muttakun ainakin viikon ajan suositeltiin välttämään keskustassa liikkumista, mutta eipähän toi pahemmin väessä näkyny. Keskustassa taitaa asua se vajaa 40000 henkeä ja kaiketi yli 500 on voinu altistua tälle... Eihän toi toki paljoa ole, kun alkujaan piti lähes kaikki tona viikonloppuna keskustassa liikkuneet altistua ja veikaan että on liikkunut paljon enemmän kuin toi 500 henkeä.
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
360
Olen itse välillä miettinyt sitäkin, että mitä jos tämä on loppujen lopuksi vain influenssa muiden joukossa ja kaikki tämä on ollut jonkinlaista massahysteriaa. Tämä on aika turhaa spekulointia, koska ei voida tietää mitä olisi tapahtunut jos minkäänlaisia rajoituksia ei olisi tehty, mutta tuntuu siltä että tämä mahdollisuus on ihan kokonaan sivuutettu julkisessa keskustelussa. Mielestäni tästäkin pitäisi pystyä keskustelemaan avoimesti. Voiko olla niin, että tänä internet aikakautena kaikki asiat influenssa mukaan lukien saavat aivan käsittämättömät mittasuhteet.
Voi hyvin olla, että koronavirus on lopulta kuin mikä hyvänsä influenssavirus, eli aiheuttaa yhtä vakavat oireet ja kuolleisuus on samalla tasolla. Erona kuitenkin on (oli) se, että koronavirukseen ei ole olemassa rokotetta eikä ihmisillä luontaista vastustuskykyä (ainakaan merkittävästi). Tästä syystä on selvää, että aluksi se kaataa selvästi normaalia enemmän väkeä.

Sikainfluenssa oli alustavien tietojen mukaan erittäin vaarallinen, mutta paljastui lopulta suht kesyksi. Sikainfluenssan tapauksessa lopulta toteutuneita, hyvinkin matalia kuolleisuuslukuja, on selitetty mm. sillä, että tauti ei normaaleihin influenssaviruksiin verrattuna kurittanut vanhusväestöä, koska vanhuksilla oli joistain aiemmista influenssaepidemioista saatua vastustuskykyä, joka toimi myös sikainfluenssaa vastaan. Jos tauti ei tartu vanhuksiin, kuolleisuus pysyy hyvin aisoissa, se kai on influenssavirusten "ominaisuus".

Koska terveydenhuoltoa ei ole mitoitettu normaalia reilusti isompaa tarvetta varten, ylikuormitus tapahtuu aika nopeasti, jos tilanne poikkeaa normaalista. Pahimpina kausi-influenssavuosina sairaaloiden petipaikat alkavat täyttyä ja viranomaiset varoittelevat ihmisiä ja patistelevat ottamaan rokotteita.

Väitän, että koronatilanteen hoidossa on mukana paljon nykyaikaista nopean tiedonkulun ja vertaisuutisoinnin aiheuttamaa paniikkia, joka heijastuu päättäjien päätöksiin. Vaikka ihmisiä ei olisi "hitsattu" asuntoihinsa sisälle, niin tuskinpa tilanne olisi ollut paljon pahempi missään, eli mielestäni globaalisti on ylireagoitu ja pahasti.
 
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
830

Tai voi olla, että koronavirus on erikoisen hyvä löytämään itse kunkin kehosta ne heikot kohdat ja (yli)kuormittamaan niitä... tai vaikkapa niin, että sen käytännön vaikutus on vanhentaa kroppaa muutamalla vuodella. Tämähän selittäisi, mistä syystä kuolleet ovat jo valtaosin puolikuolleita, ja nuo long covid-oireethan ovat melko samantyyppisiä kuin vanhenemiseen liittyvät krempat. Heei...

Kaikkea voi spekuloida, eikä tämän juuri keksimäni "covid edistää biologista kelloa 5 vuotta"-teorian ignorointi tai lyttääminen valtamediassa ja keskustelufoorumeilla todellakaan tarkoittaisi sitä että teoria on jostain syystä oikeassa ja todellista salatietoa ;)
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
985
Jos verrataan kevään ja syksyn tilannetta on viruksessa joku muutos tapahtunut. Pohjois-Euroopassa voidaan selittää pienet kuolleisuusluvut paremmalla vanhusten suojaamisella mutta entä Etelä-Eurooppa?

Vaikka Espanja missä on erittäin yleistä monen sukupolven asuminen saman katon alla. Myöskään samanlaisia vanhusten säilöntälaitoksia siellä ei ole vaan vanhukset ovat osa normaalia perhe elämää kunnes joutuvat mullan alle.

Oheisesta sivusta näkyy Espanjan luvut.. Nyt ollaan oltu yli kk yli 5000 tartunnan päivätahdissa ja korkeimmat luvut hipovat kevään reilun 10k ennätyksiä.

Keväällä tauti iski nopeasti ja kuolleisuus oli kovaa mutta rajoitusten myötä myös laski alas nopeasti. Nyt tartuntoja on ollut pidempää mutta jostain syystä kuolleisuus ei kasva läheskään samassa suhteessa.

Osan selittää se että nyt testataan enemmän ja tartuntoja löydetään herkemmin mutta ei sekään kaikkea mielestäni selitä. Ero on kuitenkin niin iso.

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
6 258
Helmikuussa sitten näkee, käyttäytyykö virus, kuten edellisessä helmikuussa, tappavuuden suhteen..
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
189
Nehän ovat keksineet muutamia vanhoja lääkkeitä jotka auttavat vakavasti sairastuneita. Ei niiden pitänyt silti vähentää montaa prosenttia kuolleisuutta. Voisivatko ne silti toimia huomattavasti paremmin kuin tutkimukset lupaavat?

Edit: Remdesivir, Dexamethasone ja parantuneiden veriplasma ovat jossain määrin käytössä vakavasti sairastuneiden hoidossa. Näitäei nähdäkseni ollut keväällä käytössä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 640
Helmikuussa sitten näkee, käyttäytyykö virus, kuten edellisessä helmikuussa, tappavuuden suhteen..
Eikä silloinkaan poistu kuin säätilan vaikutus, kun ihmiset ovat muuttaneet semipysyvästi käyttäytymistään. Lisäksi sairaalahoidossa osataan toimia paremmin, jolloin sinne päätyneistä kuolee viime vuoden helmikuuta pienempi osa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
6 258
Eikä silloinkaan poistu kuin säätilan vaikutus, kun ihmiset ovat muuttaneet semipysyvästi käyttäytymistään. Lisäksi sairaalahoidossa osataan toimia paremmin, jolloin sinne päätyneistä kuolee viime vuoden helmikuuta pienempi osa.
Silti influenssat (joiden sukulainen korona on, vaikkakin paljon pahempi) jylläävät silloin talvella, (Joulukuu - Maaliskuu välisenä aikana (kts ravallon käppyrät) Suomessa pahiten).
En nyt ollenkaan ihmettelisi, vaikka koronan kanssa olisi sama homma.
Siksi olisi hyvä, että korona rokotetta olisi piikittää ainankin kohtuulliisesti ennen "influenssa-aikaa".
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 879
Nehän ovat keksineet muutamia vanhoja lääkkeitä jotka auttavat vakavasti sairastuneita. Ei niiden pitänyt silti vähentää montaa prosenttia kuolleisuutta. Voisivatko ne silti toimia huomattavasti paremmin kuin tutkimukset lupaavat?

Edit: Remdesivir, Dexamethasone ja parantuneiden veriplasma ovat jossain määrin käytössä vakavasti sairastuneiden hoidossa. Näitäei nähdäkseni ollut keväällä käytössä.
Osittain tietysti tätäkin, mutta merkittävin pointti isossa kuvassa on se, että porukkaa ei enää käytännössä joudu sairaalaan tämän takia. Ja kaikki mikä tapahtuu ennen mahdollista sairaalahoitoa on käytännössä ihmisen itsensä varassa eli jotain ihan vaan että makailee kotona ja vetää apteekin reseptivapaata paracetamolia. Vai jaellaanko vahvistetun tartunnan saaneille jotain lääkkeitä itsehoitoon?

Sairaalaprosessi on sinänsä luvuissa mitattuna aika ennalta-arvattavaa että tietty osa sairaalapotilaista teholle ja niistä tietty osa kuolee. Siinä luvut varmasti paranee pikkuhiljaa, mutta merkittävin pointti on että miksi ei esim. Espanjassa ja vastaavissa maissa sairaalat täyty enää. Maskit ei selityksestä käy, koska totta helvetissä ne on siellä koko suku ilman maskeja viettämässä vapaa-aikaa kodeissaan.

Toki tässä on se mainittu disclaimeri että tarvitaan vertailudataa ensi talvesta/alkukeväästä, koska näissä on tietty vuosisykli.
 
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
592
Kyllä meikäläinenkin ymmärtää sen suu suojan käytön. Jos kaikki ois vitun hyviä ja lyötäis tilannetta, mutta ikivävä kyllä me ollaan todella kaukana siitä, tämä on totuus!

Me ollaan kaukana siitä miten huiput käyttää niitä.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
54
Osittain tietysti tätäkin, mutta merkittävin pointti isossa kuvassa on se, että porukkaa ei enää käytännössä joudu sairaalaan tämän takia. Ja kaikki mikä tapahtuu ennen mahdollista sairaalahoitoa on käytännössä ihmisen itsensä varassa eli jotain ihan vaan että makailee kotona ja vetää apteekin reseptivapaata paracetamolia. Vai jaellaanko vahvistetun tartunnan saaneille jotain lääkkeitä itsehoitoon?

Sairaalaprosessi on sinänsä luvuissa mitattuna aika ennalta-arvattavaa että tietty osa sairaalapotilaista teholle ja niistä tietty osa kuolee. Siinä luvut varmasti paranee pikkuhiljaa, mutta merkittävin pointti on että miksi ei esim. Espanjassa ja vastaavissa maissa sairaalat täyty enää. Maskit ei selityksestä käy, koska totta helvetissä ne on siellä koko suku ilman maskeja viettämässä vapaa-aikaa kodeissaan.

Toki tässä on se mainittu disclaimeri että tarvitaan vertailudataa ensi talvesta/alkukeväästä, koska näissä on tietty vuosisykli.
Nuoret eivät juuri joudu sairaalaan ja tauti leviää nyt lähes pelkästään nuorten keskuudessa. Jos tartunnat lisääntyvät varttuneemmalla väestöllä alkavat sairaalatkin taas täyttyä. Kaikki puheet lieventyneestä koronasta ovat vailla näyttöä.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
924
Kyllä ainakin esim. Itävallassa sairaala- ja tehohoidossa olevien COVID-potilaiden määrä on lähtenyt selvään nousuun kesästä, jolloin oltiin lähes nollissa. Ei ole toki samaa luokkaa kuin keväällä, mutta taitaa olla karkeasti nyt 1/3-osa keväästä nyt (321 sairaalahoidossa ja 45 teholla). Selvästi myös positiiviset testitulokset jakaantuvat nyt enemmän nuorempiin ikäryhmiin, kuten trendi on muuallakin Euroopassa ollut.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
13 349
Nuoret eivät juuri joudu sairaalaan ja tauti leviää nyt lähes pelkästään nuorten keskuudessa. Jos tartunnat lisääntyvät varttuneemmalla väestöllä alkavat sairaalatkin taas täyttyä. Kaikki puheet lieventyneestä koronasta ovat vailla näyttöä.
Toinen vaihtoehtoinen mutuselitys: Ikä oli keväällä korreloiva tekijä taudin vakavuuden kanssa mutta suora kausaliteetti puuttuu ja todellinen riskitekijä on joku muu
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 879
Nuoret eivät juuri joudu sairaalaan ja tauti leviää nyt lähes pelkästään nuorten keskuudessa. Jos tartunnat lisääntyvät varttuneemmalla väestöllä alkavat sairaalatkin taas täyttyä. Kaikki puheet lieventyneestä koronasta ovat vailla näyttöä.
Eli koet että tauti on muuttunut sellaiseksi joka ei enää tartu nuoremmista vanhempiin? Aika jännää. Ihan samalla tavalla eri ikäryhmät ovat keskenään kontaktissa kuin ennenkin, ja tässä on veivattu tätä "nuorten koronaa" jo yli kuukauden.
 
Miten selität sitten aiemmin mainitsemani Espanjan tilanteen?

Tässä kopio aiemmasta vastauksestani

"
Jos verrataan kevään ja syksyn tilannetta on viruksessa joku muutos tapahtunut. Pohjois-Euroopassa voidaan selittää pienet kuolleisuusluvut paremmalla vanhusten suojaamisella mutta entä Etelä-Eurooppa?

Vaikka Espanja missä on erittäin yleistä monen sukupolven asuminen saman katon alla. Myöskään samanlaisia vanhusten säilöntälaitoksia siellä ei ole vaan vanhukset ovat osa normaalia perhe elämää kunnes joutuvat mullan alle.

Oheisesta sivusta näkyy Espanjan luvut.. Nyt ollaan oltu yli kk yli 5000 tartunnan päivätahdissa ja korkeimmat luvut hipovat kevään reilun 10k ennätyksiä.

Keväällä tauti iski nopeasti ja kuolleisuus oli kovaa mutta rajoitusten myötä myös laski alas nopeasti. Nyt tartuntoja on ollut pidempää mutta jostain syystä kuolleisuus ei kasva läheskään samassa suhteessa.

Osan selittää se että nyt testataan enemmän ja tartuntoja löydetään herkemmin mutta ei sekään kaikkea mielestäni selitä. Ero on kuitenkin niin iso."

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
13 349
Eli koet että tauti on muuttunut sellaiseksi joka ei enää tartu nuoremmista vanhempiin? Aika jännää. Ihan samalla tavalla eri ikäryhmät ovat keskenään kontaktissa kuin ennenkin, ja tässä on veivattu tätä "nuorten koronaa" jo yli kuukauden.
Tähän vielä se, että nythän vanhukset ei hoivakoteja lukuunottamatta ihmeemmin itseään eristä, toisin kuin keväällä joten luulis tarttuvan.

Vuodenaikaspekulaatioon: Israelissa homma menee kuin paska tuulettimeen ja siellä on kaikilla mittareilla kesä.
 
FireFly Renaissance

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
6 413
Tähän vielä se, että nythän vanhukset ei hoivakoteja lukuunottamatta ihmeemmin itseään eristä, toisin kuin keväällä joten luulis tarttuvan.

Vuodenaikaspekulaatioon: Israelissa homma menee kuin paska tuulettimeen ja siellä on kaikilla mittareilla kesä.
Tämä nyt ei perustu taaskaan mihinkään. Kyllä täysjärkiset vanhukset välttelevät riskejä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 879
Ainakaan vanhukset ei enää sillei "periaatteen vuoksi" veivaa joukolla pururatoja edestakaisin toinen jalka haudassa kuten huhtikuussa.
Terv. nimim. "tyttöystävä asuu vanhainkodin lähellä".
 
Täällä stadissa ne ovat ihan normaaliin malliin olleet liikkeellä siitä kun karanteeni "määräys" poistettiin. Kaupoissa, toreilla, kahviloissa jne.
 
Joo toki. Meinaan vaan että nyt liikkuvat normaalisti ja keväällä normaalia enemmän. Mutta osalla maski päässä.
 
Kaikilla mittareilla elo-syyskuu on ollut paljon parempi aika olla mummojen liikkeellä kuin maalis-huhtikuu. Itse olen kaupassa töissä niin +60v ikäryhmällä erittäin harvalla on maskia.. Ehkä 1/500 ton ikäryhmän asiakkaista.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
100 189
Viestejä
2 008 715
Jäsenet
41 669
Uusin jäsen
BrownLuther007

Hinta.fi

Ylös Bottom