Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisillä ei ole monestikaan suhteellisuudentajua eri riskien vakavuuden ja todennäköisyyden suhteen.Eikö tämä tarkoita, että tauti tulisi pitää aisoissa, jotta ihmiset uskaltavat käydä sairaalasssa tutkimuksissa?
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisillä ei ole monestikaan suhteellisuudentajua eri riskien vakavuuden ja todennäköisyyden suhteen.Eikö tämä tarkoita, että tauti tulisi pitää aisoissa, jotta ihmiset uskaltavat käydä sairaalasssa tutkimuksissa?
Ja jos sairaanhoito olisi ollut tukossa, koska sairaalat olisivat olleet täynnä koronapotilaita tai henkilökunta sairaana / ylityöllistetty, niin noita olisi jäänyt vielä nykyistä enemmänkin tutkimatta, koska resursseja ei olisi yksikertaisesti ollut. Siinä ei olisi auttanut, vaikka olisi kuinka uskaltanut mennä.Minä tiedän useita ihmisiä, jotka jättivät syöpäepäilynsä tutkimatta, koska pelkäsivät saavansa koronatartunnan sairaalasta. Voi se kuolleisuus nousta noinkin.
Ei itsellä ole tähän mitään taikaratkaisua, joka olisi hyvä kaikille, enkä onneksi edes joudu asioista päättämään.Ja sitten kun hoitajat päästävät omaisia kylästelemään miten sattuu, vanhukseen/useampaan tai muuhun riskiryhmään kuuluva heittää veivin koronan takia... niin väki huutelee hoitajan päätä pölkylle? Mikä on mielestäsi oikea toimintamalli, että kaikki olisivat tyytyväisiä?
edit:
Sen kummemmin siis aihetta kritisoimatta, niin tuntuu ettei tuossa koskaan voi olla "varmasti oikeaa ratkaisua". Vaikka se asukas olisikin omassa kämpässään, niin se hoitaja ramppaa siellä parhaillaan monta kertaa päivässä ja sen jälkeen muidenkin tarvitsevien asunnoissa.
Suomessa julkisen terveydenhuollon resurssit ovat kyllä kaikilla maailmankin mittapuilla hyvät. Ongelma on se resurssien jakaminen, 10% populasta vie 90% resursseista, ja valitettavan suuri osa resursseista palaa siihen porukkaan, jotka tulevat "vaatimaan sitä ja tätä". Siten ne kiltisti sairastavat saattavat jäädä valitettavasti vähemmälle huomiolle näiden itsekeskeisten kusipäiden sijaan.Ja jos sairaanhoito olisi ollut tukossa, koska sairaalat olisivat olleet täynnä koronapotilaita tai henkilökunta sairaana / ylityöllistetty, niin noita olisi jäänyt vielä nykyistä enemmänkin tutkimatta, koska resursseja ei olisi yksikertaisesti ollut. Siinä ei olisi auttanut, vaikka olisi kuinka uskaltanut mennä.
Jos ei mene, omasta vapaasta tahdostaan, niin se on ihan yksilön oma ongelma. Yleensä typeryydestä seuraa kuolleisuuden nouseminen tms ikävyys..
Suomessa ongelma on se, että täällä ei oikeasti ole nuo terveydenhuollon resurssit mitenkään kovin hyvät julkisella puolella. Vaikka kuinka haluaisi hoitoa, niin hoitoon pääsy voi kestää esim kuukausia ja tilanne pahentua huomattavasti sinä aikana. Yksi sukulainen kuoli tuossa parisen vuotta sitten ko syystä. Ensin ei tutkittu, vaikka yritettiin saada tutkimuksiin ja oli päivänselvää, että oli olemassa ongelma.
Pari kuukautta myöhemmin todettiin, että ei nyt voida tutkia, kun on niin huonossa kunnossa, saattohoitoon.
Kuolinsyytä ei saatu selville. Kuolemaan lopulta johtaneet oireet tosin ajoittuvat tietyn lääkityksen alkamisaikaan.
------------------------
Katson, että ko tapaus on esimerkki resurssien vähyydestä. Suomen terveydenhuolto ei ole kovin vakaalla pohjalla ja korona voi kyllä kyykyttää sen helposti. Lääkärit ovat aina välillä ilmaisseet huoltansa asian suhteen lehdissä (jos on lehtiä lukenut).
Muusta ihan täysin samaa mieltä, mutta resurssit on melkolailla keskivertoiset.Suomessa julkisen terveydenhuollon resurssit ovat kyllä kaikilla maailmankin mittapuilla hyvät. Ongelma on se resurssien jakaminen, 10% populasta vie 90% resursseista, ja valitettavan suuri osa resursseista palaa siihen porukkaan, jotka tulevat "vaatimaan sitä ja tätä". Siten ne kiltisti sairastavat saattavat jäädä valitettavasti vähemmälle huomiolle näiden itsekeskeisten kusipäiden sijaan.
Ei liity enää topiikkiin millään tavalla, mutta jos tossa vertaillaan käytettyjä dollareita, niin selitys löytyy jenkkien järjettömästä vakuutuspolitiikasta.Muusta ihan täysin samaa mieltä, mutta resurssit on melkolailla keskivertoiset.
Itse olisin päästänyt vaikka yhden lähiomaisen (tämä olisi sovittu jokaisen potilaan kanssa kuka se on eikä vaihtoa sallita joko lainkaan tai ainakaan kovin usein) per potilas. Erillinen tila missä tavata (eli ei kontakteja muihin potilaisiin) ja suojavaatetukset ynnä muut. Tosin muistisairaiden kohdalla tuosta vaatetuksesta varmaan joutuisi joustamaan tai luopumaan. Moni näistä lähiomaisistakin on iäkäs ja viettänyt aikaa lähinnä kodissaan joten siinäkin mielessä riski taudin tartuttamiseen on pienempi kuin keskiverrolla tallaajalla. Ehkä alkuun olisi pitänyt olla sellainen noin 2 viikon mittainen vierailukielto ja toivomus sille lähiomaiselle että välttää kontakteja muussa elämässään jotta potilaatkin pysyvät turvassa. Uskoisin että monesti se lähiomainen on puoliso ja se voi olla monelle suorastaan ylitsepääsemätöntä että ei pääse kuukausiin tapaamaan. Näin oli ainakin omassa suvussa tilanne.Ja sitten kun hoitajat päästävät omaisia kylästelemään miten sattuu, vanhukseen/useampaan tai muuhun riskiryhmään kuuluva heittää veivin koronan takia... niin väki huutelee hoitajan päätä pölkylle? Mikä on mielestäsi oikea toimintamalli, että kaikki olisivat tyytyväisiä?
edit:
Sen kummemmin siis aihetta kritisoimatta, niin tuntuu ettei tuossa koskaan voi olla "varmasti oikeaa ratkaisua". Vaikka se asukas olisikin omassa kämpässään, niin se hoitaja ramppaa siellä parhaillaan monta kertaa päivässä ja sen jälkeen muidenkin tarvitsevien asunnoissa.
Ja sitten kun hoitajat päästävät omaisia kylästelemään miten sattuu, vanhukseen/useampaan tai muuhun riskiryhmään kuuluva heittää veivin koronan takia... niin väki huutelee hoitajan päätä pölkylle? Mikä on mielestäsi oikea toimintamalli, että kaikki olisivat tyytyväisiä?
Johtuisiko siitä, että suurin osa tartunnan saaneista tuottaa viruksia niin vähän etteivät käytännössä pysty tartuttamaan muita? Tuossa 7 joukossakaan ei todennäköisesti ollut kuin korkeintaan yksi joka pystyy muita tartuttamaan.Ihmetyttää, että tässä kohta 8kk akuutimpaa tilannetta takana ja vieläkään ei mitään kovin konkreettista tarttumisesta ole. Aerosolitartunta vs. pisaratartunta linjaakin väännetään edelleen ja molemmille puolille on näyttöä. Tuli vaan tässä mieleen uutisia lukiessa, että ilmeisesti Jokerien pelaajistakaan yksikään ei saanut tartuntaa vaikka väänsivät fyysisesti ja pärskien pari tuntia joukkuetta vastaan, josta löytyi 7 (?) tartuntaa matsin jälkeen?
Epäeksaktit tieteet...
Lähinnä tässä on mun mielestä kyse siitä, että osa ihmisistä huutelee näitä rajoituksia edelleen, vaikka niille ei mun mielestä ole enää mitään järkeviä perusteita taudinkuvan lieventymisen takia. Tästä koronastakin on ilmeisesti tullut jokin uskontoa muistuttava asia.
Lääkärit kyseenalaistavat Twitter-keskusteluketjussaan uutisoidut väitteet siitä, että koronavirus olisi toisen aallon aikaan esiintynyt lievempänä. Ylilääkäri Harri Tohmo on jakanut kuvatwiitin, jonka diagrammissa näkyy sairaalaan joutuneiden koronaviruspotilaiden määrän kasvu Yhdysvaltain Fox Valleyssa Wisconsinissa.
Twiitin mukaan Yhdysvalloissa on kuukausien ajan kerrottu, että koronavirus ei aiheuta enää yhtä paljon sairaalahoitoa vaativaa tautia kuin aiemmin.
− ”… kuukausien ajan vahvaa propagandaa miten virus on heikentynyt eivätkä uudet tapaukset johda sairaalahoitoon”, Harri Tohmo kirjoittaa.
Keuhkolääkäri Marjukka Myllärniemi vetoaa, että Suomessa ei elettäisi tällaisessa uskossa.
− Tämä viruksen lieventymismeemi on siis jo maailmalla tuttu ilmiö. Siihen liittyvät lausunnot asiantuntijoilta ovat vahingollisia. Ei mennä tähän halpaan suomessa, eihän? Hän twiittaa.
Myllärniemen mielestä Suomen pitää osata ennakoida.
− Meidän etu on, että suomen epidemia laahaa perässä ja voidaan ennakoida.
Tuo nyt oli ensimmäinen uutinen mikä tuli vastaan tähän "tauti on lieventynyt" -kommentointiin liittyen, mutta ei se mikään uniikki näkemys ole. Virukset muuntuvat jatkuvasti, eikä niiden leviämiselle ole kantajan tappaminen eduksi, mutta viruksilla ei ole kuitenkaan mitään kollektiivista älyä, jonka avulla ne tekisivät päätöksiä muuntautumisestaan ja koska mitään tieteellistä näyttöä viruksen muuttumisesta nimenomaan lievemmäksi ei ole, niin ei sellaista myöskään kannata faktana levitellä."Vahvaa propagandaa", "lieventymismeemi". Ja vielä "vahingollisia lausumia" asiantuntijoita. Anteeksi nyt mutta jos sitten vähän maltillisemmalta laidalta voisi mainita myös "koronarummutuksen" ja "paniikinlietsonnan"
Tein taustatyöt puolestanne: Marjukka Myllärniemi on näköjään paatunut tukahduttaja since kevät 2020 ja yksi "avoimen kirjeen" kirjoittajista
edit: Harri Tohmo, ihan samaa porukkaa:
Ylilääkärin koronavaroitus: Monia työnantajia epäillään vielä rikoksesta | Verkkouutiset
Ylilääkärin koronavaroitus: Monia työnantajia epäillään vielä rikoksesta | Verkkouutisetwww.verkkouutiset.fi
Tuo nyt oli ensimmäinen uutinen mikä tuli vastaan tähän tauti on lieventynyt-kommentointiin liittyen, mutta ei se mikään uniikki näkemys ole. Virukset muuntuvat jatkuvasti, eikä niiden leviämiselle ole kantajan tappaminen eduksi, mutta viruksilla ei ole kuitenkaan mitään kollektiivista älyä, jonka avulla ne tekisivät päätöksiä muuntautumisestaan ja koska mitään tieteellistä näyttöä viruksen muuttumisesta nimenomaan lievemmäksi ei ole, niin ei sellaista myöskään kannata faktana levitellä.
Täällä lisää aiheesta:
Onko koronavirus mutatoitunut vähemmän tappavaksi? Yksiselitteistä syytä pienempään kuolleisuuteen ei ole löydetty
Virus on nyt Euroopassa hiukan erinäköinen kuin se oli Wuhanista lähtiessään. ”Osa tutkijoista spekuloi, että piikkiproteiinin muutos on voinut vaikuttaa siihen, että virus on muuttunut vähemmän tappavaksi ja että se toisaalta leviää nyt vähän aiempaa tehokkaammin", Tyksin ylilääkäri Mika...www.uusisuomi.fi
Mutta pitäisi ottaa vakavasti kaikenlaiset maallikot, joiden pääargumentti perustuu sille, että "kotona on vaan niin mälsää".Vähän vaikea ottaa vakavasti lääkäriä joka puhuu "lieventymismeemistä". Muutenkin on vähän kärjistävä ulosanti, ei kai tässä mistään "nolla prosenttia sairaalaan" viruksesta kukaan puhukaan, eikä Marjukalta tule mitään faktoja sen enempää kuin muiltakaan.
Jos "asiantuntijat" eivät osaa antaa sairaalaanpäätymisen prosentin tilastollisesti merkittävälle (radikaalille) pienenemiselle muuta selitystä kuin "se nyt vaan pyörii nuorissa ikäluokissa nyt", niin voivat siirtyä siitä seuraavaan kohtaan eli selittämään miksi nuoret ikäluokat ei (enää) tartuta vanhempia ikäluokkia vaikka näiden välinen kanssakäyminen ei ole keväästä ainakaan vähentynyt.
Voi sen rahan muuallekin käyttää kuin baareihin joista nyt niin kovasti huolissaan ollaan. Talous ottaa hittiä, jos ihmiset eivät uskalla kuluttaa ja kaikista eniten niitä ihmisten kukkaronnyörejä sulkee se, että tulevaisuus on epävarma ja tauti leviää.Täällä on kyllä mun mielestä puhuttu rajoitusten taloudelle aiheuttamasta vahingosta, mutta ihan miten vaan
Mihin tämä väitös perustuu, että tulee taloudellisesti kannattavammaksi antaa Koronan levitä vapaasti?Täällä on kyllä mun mielestä puhuttu rajoitusten taloudelle aiheuttamasta vahingosta, mutta ihan miten vaan
Mihin tämä väitös perustuu, että tulee taloudellisesti kannattavammaksi antaa Koronan levitä vapaasti?
Ihmiset rajoittavat menemisiään tartuntamäärän mukaan. Tämä nähtiin keväällä myös Ruotsissa ja heidän taloutensa ottaa ennusteiden mukaan tänä vuonna enemmän osumaan kuin Suomen.
Jos halutaan palvelualojen talouden pyörivän hyvin, pitäisi myös tartuntamäärät olla kurissa jotta ihmiset voivat/uskaltavat liikkua vapaasti. Jos taudin annetaan levitä vapaasti "talous edellä", siinä voikin käydä huonommin yrittäjän kannalta.
Mitä jos annetaan kuluttajien ja yrittäjien tehdä se päätös keskenään sen sijaan, että tehdään jotain pakottavia päätöksiä, jotka tappaa elinkeinon teit mitä vaan tai miten hyvin vaan?
Jos yritykset eivät onnistu luomaan tarpeeksi turvallista vaikutelmaa niin ihmiset eivät uskalla ja se siitä. Heillä oli sentään mahdollisuus. Nythän suurempi poru on siitä, että ihmiset tuntuvat uskaltavan ihan hyvin.
Luvut taas pikkusen pompsahti. Harmillista.
Suomessa 149 uutta koronatartuntaa – katso tilanne eri kunnissa
Suomessa on todettu 149 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Viimeisten kahden viikon aikana on todettu 502 tartuntaa enemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana.www.is.fi
Joko ollaan ensi perjantaina 14.8. sadan kappaleen päivävauhdissa?
Mikäs maa on näin tehnyt ja sen talous nousee tällä hetkellä?
Niin, hyvä esimerkki on nuo ongelmalliset yökerhot. Väkeä rajoittamalla ei touhu kannata yrittäjän kannalta ja jos pidetään auki, typerykset tunkevat niihin kuitenkin, ihan sama minkälainen tartuntatilanne onkaan. Jos todetaan, että korona leviää ja tartuntaketjuja lähtee koko ajan yökerhoista, en oikein näe muuta keinoa kuin rajoittaa niiden aukioloaikoja, kuten esim. Virossa tekevät. Halvemmaksi paikalliset rajoitukset tulee kun antaa paskan vaan levitä "talous edellä".Jos yritykset eivät onnistu luomaan tarpeeksi turvallista vaikutelmaa niin ihmiset eivät uskalla ja se siitä. Heillä oli sentään mahdollisuus. Nythän suurempi poru on siitä, että ihmiset tuntuvat uskaltavan ihan hyvin.
Niin, hyvä esimerkki on nuo ongelmalliset yökerhot. Väkeä rajoittamalla ei touhu kannata yrittäjän kannalta ja jos pidetään auki, typerykset tunkevat niihin kuitenkin, ihan sama minkälainen tartuntatilanne onkaan. Jos todetaan, että korona leviää ja tartuntaketjuja lähtee koko ajan yökerhoista, en oikein näe muuta keinoa kuin rajoittaa niiden aukioloaikoja, kuten esim. Virossa tekevät. Halvemmaksi paikalliset rajoitukset tulee kun antaa paskan vaan levitä "talous edellä".
Kun nyt ei vaan olisi joka päivä tuo +150Pomppas, saatana! Satastahan tässä pelkäiltiin
pitkään...
... ja nyt on jo yhden päässä, pyöristääkö samantien 200:aan
Kerran on tullut yksi.Onkos muille tullut vielä puhelimen exposure logiin matched keys entryjä? Itsellä on ensimmäinen, joka ei ylittänyt Koronavilkun kriteerejä.
Onkos muille tullut vielä puhelimen exposure logiin matched keys entryjä? Itsellä on ensimmäinen, joka ei ylittänyt Koronavilkun kriteerejä.
Onhan tuo jonkinasteinen läppä, että muualla maailmassa osataan raportoida päivätasolla, kun taas Suomessa maakunnissa joku naputtaa kerran viikossa lukuja jonnekin järjestelmään/sähköpostiin.
Aikoinaan on pitänyt saada jokaiselle insinöörille tässä massa joku väkinäinen työpaikka (samaa työtä useaan kertaan tehdään) terveydenhuollon järjestelmien parissa, kun jokaisella sairaanhoitopiirillä omat järjestelmät.
Onhan tuo jonkinasteinen läppä, että muualla maailmassa osataan raportoida päivätasolla, kun taas Suomessa maakunnissa joku naputtaa kerran viikossa lukuja jonnekin järjestelmään/sähköpostiin.
No sinänsä merkitys on olematon kunhan nyt kahden viikon juoksevaan ehtivät nuo tulokset. Lööppilehdistö kiittää kirjauspäivänä.
Mistä sä tiedät, että ne muiden maiden "päivätasot" on tarkkuudeltaan edes samalla tasolla meidän kanssa saati parempia? Täällä sentään ne tapaukset kuitenkin kirjataan näytteenottopäivän mukaan.Onhan tuo jonkinasteinen läppä, että muualla maailmassa osataan raportoida päivätasolla, kun taas Suomessa maakunnissa joku naputtaa kerran viikossa lukuja jonnekin järjestelmään/sähköpostiin.
Mistä sä tiedät, että ne muiden maiden "päivätasot" on tarkkuudeltaan edes samalla tasolla meidän kanssa saati parempia? Täällä sentään ne tapaukset kuitenkin kirjataan näytteenottopäivän mukaan.
Eihän ruotsissakaan taidettu kirjata viikonloppuna lukuja ollenkaan?
Katsopa Ruotsin käyriä. Ne vasta naurettavia on kun tosiaan viikonloppuina on 20 tartuntaa päivässä, maanantaisin 250 ja tiistaisin 550.Niitä lukuja voi ihan katsella muidenkin maiden kohdalla, ja ei niissä mitään tällaisia "kerran viikossa kerätään viikon data" hyppäyksiä ole. Ruotsin kohdalla muistaakseni tosiaan sunnuntait näyttää lähes nollaa. Toki sitten jos ihan banaanivaltioihin mennään, niin välillä luvut tuntuu tulevan jostain puppugeneraattorista (liian symmetristä tms.). Mutta katso nyt vaikka joku Espanja, niin siinä on ihan selkeä, uskottava raportointi ma-pe ja sitten la-su jonkun verran pienemmät luvut koska vähemmän resursseja töissä.
21 sep14.27
Inga coronasiffror på måndagar
Sedan förra veckan rapporterar Folkhälsomyndigheten inte längre några siffror över bekräftade smittofall och dödsfall på måndagar.
Senaste statistiken från Sverige är alltså sedan i fredags och en uppdatering kommer i dag tisdag, då FHM även håller presskonferens.
SVT · Linnéa Gustafson
Ruotsissa ei raportoida tartuntoja viikonloppuna ja nyt viime maanantaista lähtien maanantaisinkaan ei enää ilmoteta
Ei kyllä hyvältä näytä jos kahden viikon välein tartunnat tuplaantuvat kuten nyt. Sekin on huono jos päiväluvut huitelevat koko ajan yli viidenkymmenen.No joo mutta ei näitä tavikset tiedä vaan todennäköisesti vauhkoaa radikaalisti nousseita päivälukemia. Nousuhan näyttäisi suorastaan eksponentiaaliselta jos ei tiedä kontekstia.
Sitten se vasta on huono, kun tartunnan saaneet tarvitsevat teho-hoitoa.Ei kyllä hyvältä näytä jos kahden viikon välein tartunnat tuplaantuvat kuten nyt. Sekin on huono jos päiväluvut huitelevat koko ajan yli viidenkymmenen.
Eivät ne puhelimessa näkyvät koodit ole päivittäisiä tartuntalukuja, vaan positiivisesta tartunnasta ilmoittaneiden käyttäjien puhelinten random-tunnisteita, joita taas voi olla samalla puhelimella useita saman päivän aikana. Niistä ei voi siis vetää suoria johtopäätöksiä tartunnoista.Miten noi koronavilkkuun syötetyt määrät toimivat? Meinaan kun kattelin ni eilen ja toissapäivänä molempina syötetty noin 200 koodia, mutta thl ilmoittamat tartuntaluvut pienempiä. Kun karttoo viimeistä 2 viikkoa ni koodeja on syötetty about 30% enemmän ku ilmoitettuja tartuntoja.