- Liittynyt
- 31.10.2016
- Viestejä
- 1 117
Aivan. Mutta tuossa vanhassa testamentissa nuo asiat mainittiin ensimmäisen kerran, ja nuo ajatukset kopioituvat sitten tuosta eteenpäin kaikkialle muualle. Tuota ennen... kaikki oikeus oli aina vahvemman puolella, ja pystyvät ja kykenevät tekivät muille aivan mitä lystäsivät. Kai ne tekevät yhä edelleen niin, mutta nyt sitä ymmärretään edes paheksua. Ennen tuollainen oli vain täysin luonnollinen asiaintila. Vähän silleen, kuin että pedot syövät kasvissyöjä eläimiä, ja että isot petokalat syövät pienempiä kaloja.
Kyllä ns. "usko" tuossa menneessä hyvin vanhassa vanhatestamentillisessa muodossaan on luonut kuitenkin perusteet tähän nykyiseen kulttuuriin. Muissa kulttuureissahan esim. jokin verikosto on aivan suoranainen velvollisuus, ja näin rettelöt periytyvät alaspäin kuin juurikin jokin peritty synti. Kyseisten muiden kulttuurien muitakin saavutuksia voi sitten samalla sujuvasti ihmetellä, ne ovat aika lyhyttä luettavaa, tai niitä ei edes ole.
Viittaukseni vanhaan testamenttiin johtui siitä, kuin sitäkin pidetään jo täysin menneen talven lumina. Tulkinta on kuitenkin mielestäni virheellinen, koska moni oikeudenmukainen vaatimus pohjaa kuitenkin juuri siihen. Osa selityksistä saattoi olla myös metaforia, jumalan tekemä syntien kostaminen 3. ja 4. polveen saattoi olla pelkkä tehty tyly empiirinen havainto siitä, kuinka kauan sosiaalinen nousu romahduksen jälkeen (lue: syntiin lankeamisen jälkeen) takaisin saattoi kestää. Näkeehän sen vielä nykyäänkin, kuinka huono-osaisuus periytyy, ja esim. jostain sossun asiakkuudesta tulee jo täysin normaaliksi tulkittava olotila. Osalla toimijoista tuo on jo ns. kulttuurillinen piirre ja ominaisuus. Koulutusta ei välttämättä kovin arvosteta.
Eikä usko ole mikään sekatavarakauppa, mistä mieluisat asiat vain valitaan itselle, ja muut epämieluisat sitten hylätään ja ohitetaan pois. Kristinuskon perusteos on juurikin raamattu, ja on aika ymmärrettävää, että osa sitkeimmistä kristityistä pitää siitä kiinni kynsin hampain. Miksikähän tätä ei juuri kristityille suoda, kun se suodaan kaikille muillekin? Kaikki muut näemmä saavat pitää kiinni omista uskonnollisista tulkinnoistaan, mutta juuri kristityille tätä ei sallita, vaan juuri heidän täytyisi nyt joustaa omasta uskostaan? Mielenkiintoinen tulkinta yleisen tasapuolisuuden edellytysten valossa. Noin pääsääntöisestihän pitäisi olla niin, että oikeudet ja velvollisuudet täällä koskisivat yhtäläisesti aivan kaikkia, eikö?
Päivi Räsästä lyödään kuin vierasta sikaa, vaikka hänellä on varmasti aivan epäämätön oikeus omaan kristilliseen tulkintaansa oman kristillisen kirkkonsa asioista. Eikö? Hän myös perustelee omat käsityksensä raamatulla, enkä ole nähnyt muiden toista mieltä olevien pystyvän vastaavaan.
T -.-