Talvista ja pakkasista oppineena halusin tehdä ylläpitolataamisesta mahdollisimman helppoa. Ei napannut myöskään sitten johtojen vaihtaminen jossain -27c:ssä defan ja ctekin välillä, joten sekin piti ratkaista. Kahteen autoon laitoin ctek comfortin, eli johdot kiinteästi akkuun tai sen pisteisiin, ja sitten viritys etupuskuriin defan viereen. Tähän sopii aika hyvin ihan U:n muotoinen metallikiinnike. Alla esimerkkikuva autosta jota ei enää ole, ja asennuskin piti tuolloin syystä X tehdä vinoon, mutta pointti tulee selväksi.
Tähän comfortin kaveriksi laitoin sitten postiluukun ajamaan 'sähkökaapin' virkaa seinälle. Sinne menee sisälle defan ja ctekin johdot ja mx 5.0 laturi, jotka taas menevät ulkopistokkeeseen talon seinällä. Johtosukan vielä laitoin jotta johdot pysyvät siististi samassa nipussa ja postilaatikon alle koukun johon johtokokonaisuuden voi rullata. Nämä on kytketty home assistanttiin sopivaan adapteriin. Lopuksi varmistin että viritys kestää sähkömäärää. Laitteet kyllä kestää, mutta koska ampeerit eivät riitä kahden auton lämmitykseen ja vielä toisen lataukseen, olen estänyt assistantista samaan aikaan defan ja ctekin päällekytkeytymisen.
Molemmat johdot voivat kuitenkin olla autossa kiinni, joten auto voi ensin seistä vaikka viikon pakkasessa ja jos pitää joku aamu saada defa päälle, senkun ajastan sen assistantista lämmittämään. Automaatio hoitaa sen, että ctek menee pois päältä muutama minuutti ennen lämmitystä, tai jos manuaalisesti alan lämmittämään jotta ampeerit eivät ylity.
Pari kertaa tuota viritystä on luultu postilaatikoksi vaikka onkin korkealla, joten laitoin tarran sisälle syöttöaukkoon että ei kannata kirjeitä laittaa sisälle.
Aikamoinen virityshän tämä lopulta on, mutta etätyöläisenä ei tule talvella paljoa ajettua. Comforttijohto menee kyllä heittämällä ihan jokaiseen autoon jonka hommaan. Ainoat huonot puolet ovat se, että joskus voi unohtaa tuon suojaläpän laittaa takaisin etupuskurin liittimeen, kun siihen en ole keksinyt defan kaltaista läppää, käytän johdon omaa joka roikkuu johdosta itsestään.
Toinen huono puoli tuossa comfort-johdossa on, että sen oma akun latauksen indikaattori konepellin alla kyllä kertoo latauksen eri tasot eri värisillä ledeillä, mutta ei tuosta oikein ole hyötyä kun nykyautot herätessäänkin laskevat voltit jo oranssin ledin alueelle.