Yleistä keskustelua sähköautoista

Käsitin että ne mustat muovilokasuojat tulee kyllä about muihin väreihin kuin valkoiseen ja mustaan.
 
No en tiedä kun bemariin ja audiin ainakin saa halutessaan 5v takuun ja Porscheen 14v.
Ja ilmaiseksi antavat ihan hyvän tahdon eleenä, vai joutuuko noista jotain maksamaankin? Se että lisähinnalla saat ostettua takuuta kuulostaa kyllä parhaimmalta kusetukselta :)
 
Ja ilmaiseksi antavat ihan hyvän tahdon eleenä, vai joutuuko noista jotain maksamaankin? Se että lisähinnalla saat ostettua takuuta kuulostaa kyllä parhaimmalta kusetukselta :)
Pitkistä takuista voi tietysti sanoa samaa. Luuleeko joku, että pitkä takuu annetaan hyvän tahdon eleenä vai onko se leivottu auton myyntihintaan.
 
Ei sitä välttämättä myyntihintaan ole leivottu. Voi sen tietysti siihenkin leipoa, mutta yleisemmin mielestäni se on enemmän markkinointikeino myydä autoa ja toisena seikkana esim. oman plugariKian seitsemän vuotta on kuitenkin vain kolme vuotta esim. infotainmentilla. Koko takuu harvoin koskee kaikkia auton palikoita. Vähän kuin Tesla markkinoi omaa autoa huoltamattomuudella ja sitten se on pajalla tai rangerilla kuitenkin useammin kuin normi huoltovälillä moni muu auto olisi.
 
Tuo noiden pitkien takuiden ongelma monesti on, vag 5v takuu tuntunut kyllä korvaavan ihan kaiken mitä yleensä takuuseen oletettavaankin kuuluvan.

Turha edes mielestäni puhua 7v takuusta jos sieltä raksitaan/tiputellaan asioita pois.
 
Oma kokemus noista lisätakuista on myös sen suuntainen, että nuo maksulliset ovat tuntuneet kattavilta ja loogisilta. Lisäksi ainakin juuri ne takuulistat mitä itse olen sattunut selailemaan ovat myös antanet ymmärtää, että ilmaiset pidemmät takuut voivat olla oikeasti vähän samankaltaisia kuin vaikka erittäin pitkät koritakuut: Juuri sitä yleisintä ( kosmeettista ) ruostevikaa se ei välttämättä korvaa, mutta liki mahdoton rungon ruostuminen korvattaisiin. Eli sisältö on varsin vajavainen.

Ja maksulliset lisätakuut ovat olleet helppoja tinkauksen kohteita. Se kannattaa ottaa viimeisenä oljenkortena ja kaupanpäällisenä, ja ainakin sen 1-2v lisätakuuta myös yleensä saa.

Paras on tietenkin ilmainen kattava takuu, mutta järkevä vertailu vaatii kyllä viitseliäisyyttä tutustua.
 
Viimeksi muokattu:
Lisäksi autonvalmistajissa on myös paljon eroa tullaanko virhevastuu -kysymyksissä vastaan vai ei. Tuota ei välttämättä auton ostovaiheessa voi tietää (maahantuojan vaihtuminen yms. muuttuvat seikat), paitsi joidenkin valmistajien kohdalla.

Sanotaanko että mustalla listalla oleminen on ainakin aika selkeä vihje.
 
Eikös Tesla ole sanonut aika suoraan etteivät mitään suosituksia noudattele, että siitä vaan käräjöimään virhevastuusta omalla riskillä.

"– Ymmärrämme, ettei päätöksemme välttämättä ole sitä mitä toivoitte. On kuitenkin tärkeä huomata, että kuluttajariitalautakunta tekee ainoastaan suosituksia. Tässä tapauksessa jo mainittujen seikkojen pohjalta Tesla on päättänyt ettei tässä tapauksessa seuraa kyseistä suositusta."
 
Kotimainen V2G-värkki, Latinki, josta Harri Salo tekin marraskuussa videon, on nyt ihan julkisuudessa esittelemässä laitetta:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tässä vielä firman sivut:
 
Lisäksi autonvalmistajissa on myös paljon eroa tullaanko virhevastuu -kysymyksissä vastaan vai ei. Tuota ei välttämättä auton ostovaiheessa voi tietää (maahantuojan vaihtuminen yms. muuttuvat seikat), paitsi joidenkin valmistajien kohdalla.

Sanotaanko että mustalla listalla oleminen on ainakin aika selkeä vihje.
Jos on auton ensimmäinen omistaja niin ainakin omien kokemuksien mukaan tehdas tulee aika pitkäänkin takuuajan jälkeen vastaan jos on isompia ongelmia. Lisäksi huomannut että käytetyissä jos ollut jotain niin se että onko myyty uutena suomeen vai ei vaikuttaa aika isosti miten merkkiliike/maahantuoja jaksaa nähdä vaivaa minkään eteen.
 
Ei sitä välttämättä myyntihintaan ole leivottu. Voi sen tietysti siihenkin leipoa, mutta yleisemmin mielestäni se on enemmän markkinointikeino myydä autoa ja toisena seikkana esim. oman plugariKian seitsemän vuotta on kuitenkin vain kolme vuotta esim. infotainmentilla. Koko takuu harvoin koskee kaikkia auton palikoita. Vähän kuin Tesla markkinoi omaa autoa huoltamattomuudella ja sitten se on pajalla tai rangerilla kuitenkin useammin kuin normi huoltovälillä moni muu auto olisi.
Tietysti se on myyntihintaan leivottu, kaikille merkin ostajille yhteisesti. Jos siitä ei makseta yksittäin lisähintaa niin kaikki maksavat.
 
Onko kukaan tutustunut Smart #5 mikä on sen juttu? Tuntuu hinta olevan kohdallaan ja saa aika kovaa tekniikkaa myös.
 
Itseänikin kiinnostaa. Aika kova setti kun takuukin 5v ilman km rajaa.

Mikä tämä "merkki" siis on? Muistelin, että joskus smart oli mersu mutta oliko se edes ikinä niinkään?

200 000km takuu akullekin, ja tuo 5v ilman kilometrirajaakin näkyy olevan.

Millaiset lienee kaistavahdit/travell assistit tälläisessä?

Mielenkiintoinen tuote ja hinta on kai kilpailukykyinen? Nopeasti katsottuna se on joko täysin perusmalli LFP akulla fiksuin 72kwh akulla, tai sit suoraaan Pulse 4wd ja 55 000e mut 92kwh akkukin NMC:llä.

Ja vakiovarusteetkin jo kattavat! Mm. V2L ulosotto kaikissa (?) malleissa, joka taitaa joku 1800e tms. varuste olla esim. Kia:lla. Edessäkin isofixit.
Kaippa tuota on testattava istua jossain, missähän pääsisi näkemään?

Oikeastaan tuosta ei puutu, kuin kokemukset? Paljon ajavalle tietysti adaptiivisten valojen, adaptiivisen vakkarin ja "travell asisstin" toiminta tietysti hyvin kriittistä, mut hyvällä hintaa kyllä sinänsä saa, koska esim. enemmän ominaisuuksia, kuin Teslassa ja silti samanhintainen..
 
Viimeksi muokattu:
Mikä tämä "merkki" siis on? Muistelin, että joskus smart oli mersu mutta oliko se edes ikinä niinkään?

200 000km takuu akullekin, ja tuo 5v ilman kilometrirajaakin näkyy olevan.

Millaiset lienee kaistavahdit/travell assistit tälläisessä?

Mielenkiintoinen tuote ja hinta on kai kilpailukykyinen? Nopeasti katsottuna se on joko täysin perusmalli LFP akulla fiksuin 72kwh akulla, tai sit suoraaan Pulse 4wd ja 55 000e mut 92kwh akkukin NMC:llä.
Puokkiin omistavat Mersu ja kiinalaiset smartin.
 
Ensi kuun alussa limeisesti tätä pääsee näkemään fyysisesti Smart-myymälöissä.
- Veho Airpot
- Veho Olari
- Veho Turku
- Veho Tampere
 
Mulla ollut nyt taloudessa #1 Pulse jo jonkin aikaa.

Eli siis käytännössä kiinalaisen geelyn auto, jossa design mersua. Maahantuojana Veho joka myös huoltaa autot, tuo 5v takuu koskee vain Vehon maahantuomia autoja, esim saksasta tuodut jne ovat lyhyemmällä takuulla, veho itse ostanut tuon takuun heidän tuomiin autoihin.

Autot itsessään erittäin kattavasti varusteltuja, useita varusteita mitä edes samoille pohjalle tehdyissä autoissa ei ole kilpailijoilla edes saatavilla, esim ex30 vs #1.

Autojen laatu on sisustaltaan suht premium puoleista, nahkaa, parempaa tikkausta, säätöjä asioissa, valoissa jne.

Varusteluokat aika simppelit, ei ole oikeastaan mitään erikseen otettavaa tai erikseen pois jätettävää vaan luokkien mukaan mennään.

Autoissa on perus sähköautoiluun aikalailla kaikki ja enemmänkin, esim. perusluokista ylöspäin ilpit, v2l, vetomassat, 22kw, sis laturit, hud jne. Akkujen esilämmitys nappi/navin mukaan on kaikissa.

Sitten miinuksia, auton tiepalvelu jne. joka sisältää kaikki samanlailla kun vaikka mb on englanniksi. Veholle aika uusi merkki, koulutettuja asentajia ei oikein vielä ole, myyjät ja muu huollon asiat ovat vielä aika uusia. Lapsuusjuttuja on vielä jonkin verrankin softassa ja itse autoissa, esim. vakkarit ei toimi trailermodessa, appi ja digitalkey on välillä alhaalla yms. Korissa on kahvat ja niiden vaieroinnit jäässä, muoveja saattaa halkeilla, kosteutta olla umpiossa jne. uusien automallien perusvikoja.

Lisäksi ainakin #1 ja #3 takuuehdoissa on tuo mersun pykälä, eli auton akun korvausarvio verrataan auton markkinahintaan sillä hetkellä. Eli toki takuuaikana 5v korvaillaan, mutta sen vanhetessa saattaa olla akku ei korvausvelvollinen täysin vaikka akkutakuuta olisi jäljellä.

Mulla on itselläni ihan ok vehon kanssa asiointi mennyt, takuuseen on korjailtu juttuja, softat on parantuneet jne. mutta onhan näissä toki paljon kehitettävää ja melko typeriä, vaikka myös suht nerokkaitakin asioita ollut.

Omaan vehkeeseen nyt kolmannet vaijerit meni viimetalvena sisään, nämäkin tosin olleet kehitysversioita ja aina uudenlaisia. Jäätyvät siis talvisin.

Toiset ovenkahvat menee ensiviikolla sisään. Näistä muovi halkeilee ja hipaisukytkin hajoaa jostain syystä.

Vakkaria ei vieläkään ole softassa trailermodessa.

Auto hinattu kerran kun ovia ei saatu kiinni, aukesivat muttei lukittautuneet talvella. Kerran hinattu kun fyysinen avain oli kotona ja puhelinäppi missä digitalkey päätti olla euroopanlaajuisesti päivän jumissa.

Sijarit, hinaukset, korvaukset ja huollot menneet ihan jees smart liikkumisturvan ja vehon kanssa.

Yleisesti kun itselläni tiedossa, että hieman lapsuusjuttuja ja takaisinkutsuja on tiedossa uusissa korimalleissa ja ota-päivityksiä on tiedossa softaan niin suht tyytyväinen kuitenkin ollut autoon.
 
Miten on ajettavuus ja avustimet toimineet Suomessa?
Entä miten näissä on huollot? Joku käytä 20tkm välein valon alla?
 
Viimeksi muokattu:
Koko juttu on maksumuurin takana, mutta jo muutamat ensimmäiset kappaleet kertovat, että harvinaisen vikainen Enyaq on jollekin onnettomalle päätynyt. Ja huolto on korjaillut vika kerrallaan saamatta tilannetta paremmaksi... Onkohan tuon sähköjärjestelmää koskaan tutkittu kokonaisuutena? Vitonen vetoa, että 12v-sähköjärjestelmässä on jotain jännitepiikkejä tai tuotantolinjalla paskasti kiinnitetty maakaapeli. Vagenin tutustumista autoon odotellessa...

  • Tykkää
Reactions: eba

Melkein kun mun Enyaq aikanaan. Jotain tuollaista sähköjärjestelmän vikaa siinä itsekkin ajattelin olevan kun jatkuvasti joku moduuli paskana. Eikä se tietenkään helpota että huollossa selittävät että osa ongelmista on softassa, ei voi tehdä mitään ja sitten taas monesta muusta piti itse kerätä todisteita että uskoivat.
 
Miten on ajettavuus ja avustimet toimineet Suomessa?
Entä miten näissä on huollot? Joku käytä 20tkm välein valon alla?

Huollot 30k / 2v, perus raikkari valohoitoineen ja isommassa jarrunesteet.

Avustimet ovat parantuneet paljon päivityksillä, lyhyesti:

Pilotti jäykistää ratin aika kovin, se tunnistaa ja seuraa aika hyvin edellä olevia autoja ja ei tee mitään haamuja tms outoja turvattomia juttuja.

Nopeus hieman erikoinen, vaikka 100 oma maksimi ni saattaa jäädä seuraamaan tutkassa olevaa autoa esim 103 asti ja vasta katkaisee seurannan selvällä nopeuserolla. Toki tämän auton pitää olla omalla kaistalla.

Kaistanvaihto automaatilla on melko jyrkkä, mutta noinhan kaistavahtoavustin on aika usein näissä.

Ehdottomasti plussaa siitä, että itse ainakin saan aika rennon kosketuksen rattiin ilman mitään herjauksia, joissain autoissa tuntuu et pitää painaa hemmetin kovaa johonkin ettei herjaile mitään.

Vaihtoehtoina on pilotti, adapt. ja nopeudenrajoitin. Normaali vakkaria ei siis ole, eli jos vaikka sattuu reilusti satamaan lunta niin käytännössä olet ilman vakkaria.

Mikään vakkari ei toimi myöskään jos kärry perässä eli trailermode, nopeudenrajoitin ainoastaan.

Yhdenpolkimen ajoa käytän oikeastaan aina jos ei venettä/kärryä ole perässä ja mielestäni toimii ihan hyvin. Myös mersuista tuttu autohold jarrupainamisella yms. fyysiset käyttöasiat toimii järkevästi.

Plussaa myös siitä, että kaikki piipitykset, nopeusvaroitukset, hereilläolon seuranta jne muut saa aika helposti aina pois nopeasti ilman että täytyy satoja valikon alavalikoita valita.

Painikkeet ja näppäimet ihan fyysisiä, ei kaikki esim näytön kautta tai kosketuskakkaa vaan ihan nappi jonka tuntee painaako sitä.

Tästä #5 en tiedä miten käyttöjärjestelmä jne muut kaikki tulee, onko samankaltaisuutta vai ihan uusi juttu.
 
Smart #5 osalta pitäisi saapua Brabus malli toukokuun alussa ja koeajot alkavat kesäkuussa. Tarjous 2,99% ja kulut + soppari voimassa toukokuun loppuun asti.
 
#5 tais olla näytillä automessuilla. Tosin oli joku off-road versio, hemmetin korkealta vaikutti.

1745440259593.png
 
Niin en kokoa tarkoittanut mutta onko valmistaja sama? Jos on niin niin juoksisin karkuun :lol:

Ainakin puoliksi. Geely tuossa häärii takana, wikissä oli eroteltu vähän platformin mukaan: Sustainable Experience Architecture - Wikipedia

Aika paletti pitää yllä esim. softan kehityksen osalta, toivottavasti ei ole nokia tyyliin jokaiseen tehty omaa versiota, mikä sit unohdetaan saman tien kun tuote shippaa..
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ei vielä juttuja VAG konsernin päämarkkina-alueelta? Meille ei näitä olla tarjoamassa.

Ajaapa ihan päin vittua liikenneympyrässä, toivottavasti tuossa ei nyt autopilotista ole videossa kysymys :)

Mutta heittämällä parhaimman näköinen volkkari aikoihin.
 
#5 tais olla näytillä automessuilla. Tosin oli joku off-road versio, hemmetin korkealta vaikutti.

1745440259593.png

Tämä lopullinen taitaa olla kyllä huomattavasti aneemisemmalla 15 cm maavaralla. Tosin vähän epäselvää tuleeko tuosta vielä jotain varusteluversioita isommallakin maavaralla kun jossain oli maininta myös 21 cm maavarasta. Olisi kyllä ihan hyvä markkinarako kun tällä hetkellä taitaa Solterra edelleen olla ainoa sähköauto tuolla 20 cm paremmalla puolen. Toki rangelle huono, mutta kyllä itselle ainakin maavara kelpaa rangen kustannuksellakin.
 
Fr0d laski Explon sekä Caprin hintoja.
Totta kai laski kun tuleva auto on jo tilattu, toisaalta. Katsoin itse samaa taas eilistä lehteä lukiessa ja totesin, että siinäpä laskevat kun toivomaansa autoa ei saisi kuitenkaan mahdollisesti toimitettuna tänä kesänä( olikohan toimitusajat luokkaa 25- 30 viikkoa tietyille kokoonpanoille)
 
Viimeksi muokattu:
Joo jos tuollainen litistetty keula miellyttää. Omaan silmään järkyttävän ruma. Nuo valotkin..hyi.
Aina kun joku sanoo noin, niin pakko kysyä: no mikä on sitten ihailtavan kaunis ?

Omasta mielestä volkkari saanut tuossa selvän piristysruiskeen nykyiseen ilmeeseen verrattuna. Ainakin tuosta kuvakulmasta.
 
Ihailtavan kauniista en osaa sanoa mutta hienompia esim uusi Mazda tai RAV5 keula.

mazda_ez6_new_sports.jpg

2022-rav4-hybrid-grs-ext-001.jpg
 
Totta kai laski kun tuleva auto on jo tilattu, toisaalta. Katsoin itse samaa eilistä lehteä lukiessa ja totesin, että siinäpä laskevat kun toivomaansa autoa ei saisi kuitenkaan mahdollisesti toimitettuna tänä kesänä( olikohan toimitusajat luokkaa 25- 30 viikkoa tietyille kokoonpanoille)
Saako muita kuin Teslan tilattua etänä? Lähinnä siis kun näissä hinnan tiputus tapauksissa etätilaus on ihan ylivoimainen kun tilauksen voi kuluitta perua, joten käytännössä myyjän pitää laskea hintaa jo tilatuille jos tulee joku hintaromahdus, koska muuten kaikki vaan peruu tilauksensa ja tilaa uudestaan.
 
Teknisissä tiedoissa lukee että min maavara alkaa mallista riippuen joko 16 tai 17cm. Sitten max on 19cm.
 
Tämä lopullinen taitaa olla kyllä huomattavasti aneemisemmalla 15 cm maavaralla. Tosin vähän epäselvää tuleeko tuosta vielä jotain varusteluversioita isommallakin maavaralla kun jossain oli maininta myös 21 cm maavarasta. Olisi kyllä ihan hyvä markkinarako kun tällä hetkellä taitaa Solterra edelleen olla ainoa sähköauto tuolla 20 cm paremmalla puolen. Toki rangelle huono, mutta kyllä itselle ainakin maavara kelpaa rangen kustannuksellakin.

Tässä on listattu mutta en ole varma onko mitat oikein. Ei siinä montaa Subarun hintaista autoa ole samalla maavaralla.
 
Tässä on listattu mutta en ole varma onko mitat oikein. Ei siinä montaa Subarun hintaista autoa ole samalla maavaralla.

Kuten sanottua, eipä Solterralla paljon kilpailua ole. Itseasiassa tuota listaa kun katsoo niin id4:n maavarakin taitaa olla väärin, kun ainakin kaikissa Volkkarin omissa materiaaleissa puhutaan 16.3 cm maavarasta ja Porsche Macanin maavarakin on vissiin ilmoitettu ilmajousitus maksimiasennossa (jossa ei yleensä saa ajaa kovin kovaa ym.), teräsjousilla 18 cm. Eli ainoa Suomessa saatavilla oleva Subarua parempaa maavaraa tarjoava sähköauto on sadan tonnin Volvo EX90.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
300 028
Viestejä
5 114 648
Jäsenet
81 729
Uusin jäsen
juuaohoo

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom