Yleistä keskustelua sähköautoista

Vahvaa mutua seuraa, mutta ylivoimaisesti suurin osa uuden auton ostajista ostaa autonsa vertaillen ja harkiten, ilman mitään pakkotilannetta, kun nykyinen auto alkaa kyllästyttää ja/tai rahoitus/takuu on päättymässä. Eli he pystyvät ajoittamaan uuden auton hankinnan miten parhaaksi näkevät.

Pakkohankinta on edessä lähinnä, jos nykyinen auto menee lunastukseen (melko harvinaista) tai hajoaa mutterikasaksi tienposkeen/katsastuskonttorille (yleisempää). Mutta jälkimmäisessä ryhmässä on tuskin juurikaan uuden auton ostajia, harva hyppää tonnin pommista uuteen Teslaan.
Mutuilusi menee siinä mielessä vähän metsään, että puolet uusista autoista hankkii yritykset, ja niistä suurin osa leasingin kautta. Siinä ei paljon jäädä uusia malleja odottelemaan kun vanhan soppari menee umpeen.
 
Ja yhä useampi yksityinenkin ajaa kk-maksullisella autolla, jossa on kiinteä sopimuskausi. Siinä on uusi hommattava aika rajattuna aikana.

Nytkin on Polestarilla ollut hyvinkin mukavasti hinnoiteltu leasingkamppis jo pidemmän aikaa. Tossa 24kk kesto ja sitten auto palautukseen…

Taikka vaikka hullupösökamppis (jossa kyllä sai jatkaa toisen ja kolmannenkin vuoden).
 
Viime vuonna oli tässä lähistöllä useampikin google maps ongelma, tässä yksi mikä vielä toistui useampaan kertaan:

Tämä on nyt hieman erityyppinen ongelma kuin kuvailemani. Tuossa on selvästi jotain dataa tien suluista tai muutoksista haettu jostain(mistä, kenen toimesta?) ja sitä on tulkittu väärin ja annettu se lähtötiedoksi mapsille.

Kun taas kuvailemassani tapauksessa on päivänselvää, että järkevintä olisi ajaa valtatietasoista tietä, eikä kääntyä jonnekin peltotielle, joka ei koskaan ole ollut järkevä reitti mihinkään ellei asu sen tien varrella.

Tomtomista ei ole itsellä valtavasti kokemusta, mutta sekä gmapsia ja hereä käyttäneenä en ole koskaan niissä törmännyt mihinkään totaalisiin aivopieruihin mitä nuo teslan ongelmat on olleet.
 
Mitä noihin ohjausavustimiin, niin ainakin RVSymonds preferoi Volkkarin versiota. Mielestäni ihan hyvillä esimerkeillä esittelee toiminnallisuutta.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Mutta tosiaan Teslan autopilot ei kestä yhtään isompaa vastaliikettä. Sitä en osaa sanoa onko tuo Highland versio parempi ratin kontaktin osalta kuin vanha. Kun mielestäni se vanhempi vaati pientä ratin mikro liikettä (ei riittänyt että piti ratista kiinni), mutta käsittääkseni tämä uudempi käyttää kameraa. Tuosta vaan on ollut vähän ristiriitaista arviota kun piippaa ja valittaa herkästi huomion herpaantumisesta.

Toki tuntuu että tuonkin toimivuudessa on joko yksilökohtaisia eroja autotasolla tai sitten vaan jollekin käyttötyylille auto on herkempi.
 
Viimeksi muokattu:
Mutuilusi menee siinä mielessä vähän metsään, että puolet uusista autoista hankkii yritykset, ja niistä suurin osa leasingin kautta. Siinä ei paljon jäädä uusia malleja odottelemaan kun vanhan soppari menee umpeen.

Näköjään. Sähköautojen osuus ensirekisteröitävistä työsuhdeautoista on suurempi kuin sähköautojen osuus kaikista ensirekisteröinneistä. Ja jos leasing-kauden päättyminen on jo näköpiirissä, niin seuraavasta autosta kirjoitettaneen paperit kuukausia etukäteen. Ts. Muskin viimeaikainen sekoilu ei ole vaikuttanut tuohon markkinaosuuteen.

Toisaalta Teslan ostamista pohtineista kuluttajista monet ovat saattaneet pyörtää autohankintansa Muskin toiminnan myötä. Ja luultavasti on paljon niitäkin, jotka ovat päätyneet odottamaan FL-mallia - teslailijat lienevät kuitenkin keskimäärin nuorempia ja paremmin alaa seuraavia kuin vaikkapa Mersun tai Toyotan ostavat. Hankala sanoa mitään varmaa.

No, seurataan mielenkiinnolla, mihin suuntaan nuo Teslan toimitukset menevät. Vähän sääliksi käy sijoittajia, mutta ehkäpä Teslan akkubisnekset lähtevät pyörimään, kun Rumppi purkaa keinotekoiset rajoitteet kaupankäynniltä Venäjän kanssa ja kenties vielä Ukrainankin luonnonvarat saadaan valloitettua parempiin taskuihin.
 
Mutta tosiaan Teslan autopilot ei kestä yhtään isompaa vastaliikettä. Sitä en osaa sanoa onko tuo Highland versio parempi ratin kontaktin osalta kuin vanha. Kun mielestäni se vanhempi vaati pientä ratin mikro liikettä (ei riittänyt että piti ratista kiinni), mutta käsittääkseni tämä uudempi käyttää kameraa. Tuosta vaan on ollut vähän ristiriitaista arviota kun piippaa ja valittaa herkästi huomion herpaantumisesta.

Toki tuntuu että tuonkin toimivuudessa on joko yksilökohtaisia eroja autotasolla tai sitten vaan jollekin käyttötyylille auto on herkempi.
Toi on mielestäni muuttunut tässä viimeisen parin vuoden aikana. Ennen piti laittaa ohjaus comfortille, jotta pelkkä käden lepuutus ratilla riitti. Sportilla piti välillä vähän liikuttaa. Nyt ei ole pitkään aikaan tarvinnut Sportillakaan liikutella. En sitten tiedä onko kyse jostain päivityksestä, vai onko tuo ratti vanhetessaan tullut herkemmäksi kosketukselle.

Mä en ole saanut yhtään kertaa huomautusta herpaantumisesta, vaikka fabossa vinkuivat siitä joskus kilpaa. En tiedä mitä siinä pitäisi säätää, että alkaisi huutamaan. Kahvien ja sämpylöiden kanssa sählääminen tai puhelimen räpelöiminen siihen ei ainakaan riitä. Eli todennäköisesti voi olla yksilöllisiä eroja, tai sitten jotkut puuhaavat siellä autossa jotain niin kummallisia asioita etten vain osaa kuvitella
 
Jos on katse suoraan eteenpäin niin sisäkameralla nykyään seurataan tilannetta. Jos liikaa katselee muualle se ilmoittaa että katse eteenpäin.

Ratin osalta se kevyt vastus riittää yhtä.
 
Vahvaa mutua seuraa, mutta ylivoimaisesti suurin osa uuden auton ostajista ostaa autonsa vertaillen ja harkiten, ilman mitään pakkotilannetta, kun nykyinen auto alkaa kyllästyttää ja/tai rahoitus/takuu on päättymässä. Eli he pystyvät ajoittamaan uuden auton hankinnan miten parhaaksi näkevät.
No mulla oli vähän tämmöinen tilanne. Ei välttämättä mikään varsinainen hinku vaihtaa, mutta pienoinen autokuumeen poikanen ja toisaalta päättyvä takuu pakottivat vähän miettimään, että oisko nyt kuitenkin hyvä hetki vai pidetäänkö sitten suoraan 5 vuotta lisää. Euroopasta pukkaa siihen tahtiin tuontina samaa kampetta, että takuun loputtua varmaan taas kymppi häviää eikä myynnissä enää järkeä vs. pitkä pito ja halvat kilsat edessä.

Loppukesästä asti tuli ihmeteltyä eri vaihtoehtoja. Mitään faceliftejä en kyllä venannut. Lähinnä hyviä tarjouksia omalta shortlistiltä (jolle ostamani auto ei kuuulunut enkä varmuudella sellaista muistanut edes ennen nähneeni) ja vähintään 32k rahaa vanhasta vaihdossa, joka ei näyttänyt enää vuoden vaihduttua todennäköiseltä.
i4 ja uusi 3 olivat lopussa oikeastaan ainoat, jotka kiinnostivat. Hynyt olivat ihan ok myös, mutta se ulkonäkö on vain niissä molemmissa mulle liikaa. Aika pieni toi tarjonta loppujen lopuksi on, jos ei premiumiin riitä hillot, mutta haluaa sekä rangea, että kulkua. Id7, korealaiset, Tesla, ehkä muutamat muut. Lapsivankkureissa varmaan enemmän tarjontaa, joita sellaiset kiinnostaa.
 
Jos jollain on EV3 kiikarissa niin TM:n huomio kannattaa pistää mieleen:

1740520058613.png

Käyttötestiraportissa aikanaan varmaan kerrotaan tarkemmin mistä kyse, mutta aika onnettomaltahan tuo näyttää.
 
Taman miehen videoita tunnutaan vihaavan aika railakkaasti koska niissa luetaan valmistajien brosyyreita ilman sen suurempaa kritiikkia. Itse taas pidan siita etta aikani ei haaskata silla etta joudun kuuntelemaan jonkun oman pierun hajusia mielipiteita vaan saan muodostaa niita itse. Mutta asiaa. Vaikuttaisi silta etta ei edes 60 euroa / kwh tule olemaan mikaan pohja hinta kennoilla lyhyella aikavalilla vaan viela voidaan menna helposti puolet alle. Nykyisellaan raaka-aine ja ja energia kulut ovat niin lahella tuota 60 euroa ettei omassa mielessa ollut nakyvissa helppoja tapoja laskea hintaa mutta niin vaan on uusia menetelmia ja raaka-aine on loytynyt. Asia tietenkin eri sen suhteen etta onnistuuko vai ei. Siihen tuo video ei ota kantaa.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Noup. 2022 LR kolmonen.

No, siksi higlandista juuri kysyin kun ei Nyland sitä vanhempaa mallia ole koskaan kiinalaisena tuolta osin pitänyt. Myös Siintomaan testissä auto oli todella herkkä urputtamaan asioista, verrattuna siihen mitä aiemmat eivät ole olleet.
 
Tuosta herpaantumisesta ovat kyllä vinkuneet vanhempienkin omistajat. Muistaakseni esim. Tegellä on ollut tämäkin ongelma omassaan kaikkien muiden lisäksi.
 
Ei Tesla muuten herjaile kun viivojen välissä pysyy, mut AP päällä se ei kyllä siedä yhtään alaviistoon katselemista. Joskus yrittänyt saada sitä hermostumaan katselemalla sivuikkunasta maisemia, mut itsellä pettää hermo aiemmin katsoa eteenpäin.
 
Alkaa olemaan. Ne viihtyy parhaiten näissä kevätkeleissä.
 
Bydillä on tainnut olla Björnin testissä joku toinenkin malli joka on tuolle herkkä. Sinänsä normiajossa ei ongelmaa tietenkään ole kun pikalatausta harvemmin käytetään ja tuossa testissä ajetaan sitä 120 km/h nopeutta koko ajan jolloin akku ei jäähdy riittävästi.

En nyt muista mikä se toinen malli on, mutta molemmat taisivat olla sellaisia joita ei myydä esim. Thaimaassa ollenkaan (missä Björn myös pyörii).

Noissa tosiaan latausnopeus tippuu ensin 50 asteessa ja sitten pari astetta lisää niin lstauskyky romahtaa reilusti lisää.
 
Miten se 120km/h vaikuttaa siihen, että akku ei jäähdy riittävästi? Ja vielä pakkasella.
 
No tuossa tapauksessa varmaan siihen että siitä otetaan koko ajan niin paljon tehoa. Sinänsä omalla logiikalla pitäisi ennemmin jäähtyä kun vauhtia on riittävästi, mutta ilmeisesti ko. mallinen Blade akku ei jäähdy keskeltä kuin nimeksi ja täten lämpötilaero on akuston laidalla ja keskellä todella korkea.
 
Huonosti toteutettu jäähdytys kun ei nestekiertokaan saa lämpötilaa tippumaan.
 
Jos jollain on EV3 kiikarissa niin TM:n huomio kannattaa pistää mieleen:
1740520058613.png

Käyttötestiraportissa aikanaan varmaan kerrotaan tarkemmin mistä kyse, mutta aika onnettomaltahan tuo näyttää.
Ohhoh. Enpä ole moiseen ilmiöön koskaan törmännyt missään muussa autossa.
 
Ihan mielenkiintoista mitä tuosta sanotaan, eli onko joku akun lämmitysjuttu eli jäässä olevaan akkua lämmitetään ensin. Eli lähinnä kauanko tuo kestää vain onko tuo pidempiaikainen ongelma. Sinänsä Kian Connect sovellus saattaa näyttää heti latauksen kytkemisen jälkeen joskus väärin, mutta kun päivittää tiedon niin korjaantuu kyllä.
 
No tuossa tapauksessa varmaan siihen että siitä otetaan koko ajan niin paljon tehoa. Sinänsä omalla logiikalla pitäisi ennemmin jäähtyä kun vauhtia on riittävästi, mutta ilmeisesti ko. mallinen Blade akku ei jäähdy keskeltä kuin nimeksi ja täten lämpötilaero on akuston laidalla ja keskellä todella korkea.
Vaan eipä joku 120km/h ajo nyt kauheasti tehoa vielä vaadi. Tota vauhtia ajanee 2-3h ainakin, ennenkuin akku on tyhjä. Ladatessa sama määrä energiaa tuupataan akkuun 30-45min ajassa. Siinä sen lämmön luulisi olevan haastavampi, kuin puuttuu vielä ajoviiman vaikutus.
 
Jos jollain on EV3 kiikarissa niin TM:n huomio kannattaa pistää mieleen:

Ohhoh. Enpä ole moiseen ilmiöön koskaan törmännyt missään muussa autossa.
Kyllä esimerkiksi alkupään ID-sarja käyttäytyi noin. Akkuun saattoi pahimmillaan mennä alle puolet lataustehosta, kun osalla kapasiteetista lämmitettiin akkua. Eikö Teslan LFP akulliset käyttäydy samalla tapaa, että kovin kylmänä eivät lataa käytännössä ollenkaan itse akkua.
 
Käyttökelpoisia varmasti ovat jos ei kiire ole, mutta onhan ne nyt surkean näköisiä ja hitaita. AA/CP vaatimus on ainoastaan todiste siitä, että se vakio on niin huono, että sitä ei kehtaa käyttää. Ja se AA/CP ei todellakaan ole mikään täydellisen maailman tuote. Nykyään autoissa on paljon langattomia latureita ja AA/CP toimii langattomasti, mutta jos haluat käyttää sitä ajaessasi, puhelin voi kuumeta todella kuumaksi, koska se käyttää koko ajan nettiä ja navigoi AA/CP. Kaverin puhelimessa on tullut pätkimisongelmaa nimenomaan nyt AA:ta ja langatonta latausalustaa käytettäessä, kun puhelin kuumenee liikaa.
Omassa Teslassa on muuten ensimmäinen auto tai langaton latausratkaisu koskaan, jossa langaton lataus kuumentaa puhelinta liikaa. Ei todellakaan kehtaa pitää tai oikeastaan edes pysty pitämään pitkillä matkoilla koko ajan latauksessa, kun puhelin on käteen tulikuuma ja valittaa tehojen laskusta. Koskee sekä vaimon iPhone 13:ta ja omaa iPhone 15 Pro Maxia. Käsittääkseni ongelmana on surkea latausalustan design, jossa kuoret nostavat useita puhelimia hieman liian ylös suhteessa suunniteltuun sijaintiin. Hieman hämmentävää, kun iPhonen luulisi olleen the puhelin testata tuota Amerikkalaiselle yritykselle?

Omat kokemukset Carplaystä ovat täysin päinvastaiset noin muutoinkin. Omassa 2021 Audissa Carplay toimi 100% ja Infotainment olikin pelkästään Carplayn ansiosta ominaisuuksiltaan aivan älyttömästi edellä Teslan nykyistä ratkaisua. Lisäksi langaton lataus kyllä kuumensi puhelinta, mutta koskaan se ei raportoinut ylikuumenemisesta - se oli selkeästi vähemmän kuumentuvaa sorttia. Carplayn langaton toimivuus ja langattoman latauksen toimivuus kulkee varsin käsi kädessä Carplayn hyödyn kanssa.

Käytännössä Teslan infotainment on erittäin hieno, kiiltävä, sujuva ja näyttävä, mutta ominaisuuksiltaan aika vastaava, kuin Doro vs älypuhelin tarjoaisi: Siinä on vähän köpö navi ( en voi tehdä reittiä automaattisesti laturilta laturille, pl. Teslan omat. Why? ), se ei osaa suomenkielisiä osoitteita puhuttuna ja niin edelleen. Audissa tai missä tahansa vuokra-autossa, jossa Carplay, erinomaisesti toimiva, liki joka matkalla käytössä ollut puheohjattu navi puuttuu. Puheohjaus Podcasteihin ei toimi tai en sitten vain osaa, samoin kuin puheohjaus musiikkiin toimii myös huonosti. Viesteihin ei voi vastata kätevästi puheella. Yleensäkin suomenkielen tuki puheohjaukseen uupuu, joten puheohjaus on omalta osaltani pääosin pois pelistä.

Perusominaisuuksista Teslassa ei ole toimivaa kalenteri-integraatiota eikä se osaa edes näyttää kalenteria kätevästi, kaikkiin Teslan integroituihin appeihin joutuu jostain syystä jatkuvasti kirjautumaan uudestaan ja uudestaan, vs. Audissa ne toimi aina, kun lähdit liikenteeseen. Lisäksi synkronointi sekä appien toiminta on jostain syystä surkea Teslassa; Puhelimessa, pädissä ja kellossa loistavasti toimiva Audible on ajoittain väärässä timestampissä ja ärsyttävästi päivittää kaikkiin muihin laitteisiin väärän kohdan, Youtube pakottaa kirjautumaan jopa kesken session uudestaan ja Apple podcast sekoilee myös. Toisin sanoen oma arvioini on, että Teslan infotainment on hyvä yksinkertaiseen peruskäyttöön - mutta on varsin buginen. Vaihtoehtoisesti se lienee hyvä, jos multimediakäyttö on sellaista Dorotasoa; Sillä voi erittäin toimivasti käyttää mm. radiota, bluetoothia, ehkä Spotifyä ( en käytä itse, en osaa kommentoida ) tai muuta simppeliä. Jos on tottunut johonkin älypuhelintasoon, ei kannata odottaa saavansa samaa tasoa, Teslan infotainment ei vain taivu tähän.

Yleensäkin itse ajattelen niin, Carplay ei ole mitenkään irti siitä auton infotainmentistä, vaan osa sitä. Jos auto ei sitä osaa tukea, sen pitäisi osata nuo kaikki muut - Tesla ei sitä alkuunkaan kykene, vaan räpistelee eri luokassa kuin täysiverinen älypuhelinintegroitu infotainment. Tesla on mitä tahansa hyvin toimivaa ( langatonta ) Carplay tai AA autoa 5-10v kehityksessä jäljessä, ja hieman yli vuoden omistajuuden perusteella ei ainaakaan ole saavuttamassa niitä. Se, että onko tällä merkitystä, on tietenkin mielipidekysymys ja kuskikohtainen asia. Dorokäyttäjille Tesla on erinomainen, älyominaisuushypettäjille ei todellakaan. Ja liki kaikille, eli siltä väliltä oleville, se on jotain siltä väliltä. Fonttien koon ja käyttöliittymän yleisilmeen osalta Dorokäyttäjät toki voivat olla Teslalla ongelmissa, mutta tätä en tässä halunnut lähteä arvioimaan.

Strategisesti Teslan näkökulmasta tarkastellessa ymmärrän kyllä hyvin, miksi Tesla tyytyy Doro -tasoon. Ylivomaisesti suurimmalle osalle sujuva ja näyttävä käyttöliittymä riittää vähäisemmilläkin ominaisuuksilla. Carplay/AA tuki antaa kaiken vipuvarren alustaomistajuudesta pois - jos jatkossa appien ostaminen autoihin suoraan yleistyy, et pääse perimään 30% veroa kaikesta, vaan se raha valuu Applelle ja Googlelle. Alustaomistajuus on viimeisien kymmenien vuosien aikana ollut kultakaivos ja ennustajat eivät aiemminkaan onnistuneet ennustamaan mistä muodostuu kokonaan uusi markkina saada uusia rahavirtoja. Epäilen itse kyllä tätä lähestymiskulmaa, kuten myös Bemarin kuukausimaksullisia penkinlämmittimiä. Aika näyttää, mikä sitten taloudellisesti voittaa.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllähän tämä Solid state kehitys etenee. Tiedä siitä sitten mikä on aikataulu kaupalliseen tuotteeseen.

Alkuperäinen tiedote :

Ok, meillä ei ole iPhone 15 ja iPhone 13 kanssa mitään ongelmia, parhaiten toimiva latausalusta vrt. mikään aiempi auto tai kavereitten auto Model Y:ssä. Ja lataakin iha hyvää vauhtia. Jos teillä on jotain halpoja ei-magsafe yhteensopivia kuoria, niin ne varmaan aiheuttaa ongelmia joissain langattomissa latureissa. Meillä on Applen omat kuoret ja toimii.

Carplay on ihan ok niin kauan kun pitää navigoida sähköautolla ja lämmittää akkua. Se ei osaa tehdä sitä, jolloin joutuu Volkswagenin DoroOS:ään, joka lagittaa ja näyttää vanhalta. Ilmeisesti Doro-juttuni upposi syvälle, kun yrität nyt käyttää sitä Teslan käyttöjärjestelmästä. :D Tai jos pitää mennä auton asetuksiin. Sieluun sattuu kun pitää käyttää kahta erilaista käyttöliittymää peräjälkeen.

Meillä ei ole tuollaista uloskirjautumisongelmaa, on kyllä oudon kuuloista tuo teidän käyttö? Onko teillä premium käytössä vai jaatteko puhelimesta nettiä? Meillä on premium ja on kyllä ollut erittäin sujuva käyttökokemus.

Puheohjauksen osalta Carplay kyllä voittaa ja siinä se on loistava. Jospa me saataisiin Teslaan se Grok joskus suomeksi?

Meillä kalenteri-integraatio ainakin toimii. Jos on kalenterimerkintä sijainnilla ja paikalla, niin auto navigoi automaattisesti sinne kohteeseen kun lähtee merkinnän lähellä ajamaan.

Meillä oli tosiaan Carplay aiemmassa autossa (Volkkari) ja olihan se ihan pakollinen siinä. Mutta ei meillä ole sitä yhtään ikävä nyt Teslalla ajaessa. Ei sitä enää tarvi. Ehkä me ei käytetä juuri oikeita appeja ajon aikana, että huomataan eroa. Sieltä tulee musaa tai äänikirjoja, soitetaan ihmisille (onnistuu paremmin Carplaysta Sirin takia), sillä navigoidaan (Carplay kuumentaa puhelinta enemmän, akun lämmitys ei onnistu Carplayssa), pelataan (ei onnistu Carplayssa), katotaan sarjoja (ei tietääkseni onnistu Carplaysta?), katotaan kulutuksia (ei onnistu Carplaysta), vaihdetaan auton asetuksia (ei onnistu Carplaysta). Aika paljon siten jää asiat sellaisiksi, joissa ei Carplay auta.
 
Viimeksi muokattu:
Olikos tämä täällä jo ?

Ompas erikoinen tapahtuma. Onko tämä laajempi ongelma vai huono yksilö ? BYD Tang kyseessä.

Videolla näkyy myös kuinka akun matalin lämpötila on 12 minuutin kohdalla 35 astetta ja korkein tuo 52 astetta. En katsonut kommentoiko Björn tuota seikkaa tällä kertaa, mutta noin iso lämpötilaero on myös huonoksi akulle ja voi aiheuttaa ajan kanssa kennojen kulumista eri tahtiin.
Vertailun vuoksi kun pikalatailee Teslaa, niin lämpötilaero on tyypillisesti alle 5 astetta. Muistaakseni myös bZ4x oli aika isot lämpötilaerot akussa latauksen aikana, mutta tuollainen 20 asteen lämpötilaero on jo todella poikkeuksellinen sen perusteella mitä itse olen videoilta nähnyt.
 
Omassa Teslassa on muuten ensimmäinen auto tai langaton latausratkaisu koskaan, jossa langaton lataus kuumentaa puhelinta liikaa. Ei todellakaan kehtaa pitää tai oikeastaan edes pysty pitämään pitkillä matkoilla koko ajan latauksessa, kun puhelin on käteen tulikuuma ja valittaa tehojen laskusta. Koskee sekä vaimon iPhone 13:ta ja omaa iPhone 15 Pro Maxia. Käsittääkseni ongelmana on surkea latausalustan design, jossa kuoret nostavat useita puhelimia hieman liian ylös suhteessa suunniteltuun sijaintiin. Hieman hämmentävää, kun iPhonen luulisi olleen the puhelin testata tuota Amerikkalaiselle yritykselle?
Olen ajatellut tämän olevan ihan iPhone-feature. Meillä lataa Androidit langattomasti ihan kivasti, mutta omenoissa tuo laturi on aivan törkeän hidas ja lisäksi se puhelin käy kuumana. Hitaampi se on mutulla myös muissa langattomissa latureissa (Olen lopettanut himassa käyttämisen sen jälkeen kun tuli omenaan erehdyttyä)
Omat kokemukset Carplaystä ovat täysin päinvastaiset noin muutoinkin. Omassa 2021 Audissa Carplay toimi 100% ja Infotainment olikin pelkästään Carplayn ansiosta ominaisuuksiltaan aivan älyttömästi edellä Teslan nykyistä ratkaisua. Lisäksi langaton lataus kyllä kuumensi puhelinta, mutta koskaan se ei raportoinut ylikuumenemisesta - se oli selkeästi vähemmän kuumentuvaa sorttia. Carplayn langaton toimivuus ja langattoman latauksen toimivuus kulkee varsin käsi kädessä Carplayn hyödyn kanssa.

Käytännössä Teslan infotainment on erittäin hieno, kiiltävä, sujuva ja näyttävä, mutta ominaisuuksiltaan aika vastaava, kuin Doro vs älypuhelin tarjoaisi: Siinä on vähän köpö navi ( en voi tehdä reittiä automaattisesti laturilta laturille, pl. Teslan omat. Why? ), se ei osaa suomenkielisiä osoitteita puhuttuna ja niin edelleen. Audissa tai missä tahansa vuokra-autossa, jossa Carplay, erinomaisesti toimiva, liki joka matkalla käytössä ollut puheohjattu navi puuttuu. Puheohjaus Podcasteihin ei toimi tai en sitten vain osaa, samoin kuin puheohjaus musiikkiin toimii myös huonosti. Viesteihin ei voi vastata kätevästi puheella. Yleensäkin suomenkielen tuki puheohjaukseen uupuu, joten puheohjaus on omalta osaltani pääosin pois pelistä.
Tää on vähän kaksipiippuinen juttu. Mulla yhdistyy puhelin automaattisesti bluetoothilla autoon ja voin sen avulla kontrolloida kaikkea mitä tapahtuu - varmaan myös puheohjauksella, jos tykkäisin puhelimelle jutella. En keksi yhtään syytä miksi haluaisin ne samat asiat siihen auton screenille, mutta tiedän kyllä, että jotkut rämppäävät mielummin sitä screeniä.

Teslan navin kielisyydestä toki miinusta, mutta tuossa muita autoja koeajellessani en ollut ihan vakuuttunut niistä tarjotuista laturireitityksistä kun siellä oli läntätty suunnitelmaan kaiken maailman markettilatauksia, joista tietää katsomattakin, että tarjolla on nopeuden sijaan vain pahaa oloa ja ahdistusta jossain ostoshelvetin/ABC:n pihalla. En tutkinut, mutta toivoisin, että tuossa omassa tulevassa autossani saa ainakin suoraan feidata nuo ei toivotut mestat pois niin ettei se jatkossa sellaisia enää ehdottelisi. Toki tuo pelkät superit on joillain reiteillä rajoite, joka aiheuttaa ylimääräisiä napin painalluksia navissa matkan aikana, jos ne eivät ole itselle preferoituja latauspaikkoja, mutta sama tapahtuu toisinpäin näillä all inclusive ratkaisuilla, jossa on sitä paskaakin mukana. Lisäksi se automaattinen esilämmitys ja varauksin myös kameratolpat ovat kiva - ja erityisen kiva sellaiselle, joka ei tiedä sen esilämmityksen merkitystä / osaisi sellaista itse käyttää. Jos oikein ymmärsin, niin esim. korealaisissa täytyy käydä jostain toisesta valikosta rämppämässä tuo toiminnallisuus päälle (eli vaatii tietämystä siitä mitä se tekee ja että sitä on hyvä käyttää). Lisäksi se taitaa olla jotenkin typerästi rajoitettu niin, että pitäisi olla yli 23% akkua kun menee lataamaan tai lämmitys loppuu, joka on äkkiseltään ajateltuna ihan älytöntä (voi olla että käsitin tämän väärin). Vaggineiden kanssa en päässyt niin pitkälle, että olisin tuon toiminnallisuuden ns. seamless integraatiota alkanut selvittelemään.
Strategisesti Teslan näkökulmasta tarkastellessa ymmärrän kyllä hyvin, miksi Tesla tyytyy Doro -tasoon. Ylivomaisesti suurimmalle osalle sujuva ja näyttävä käyttöliittymä riittää vähäisemmilläkin ominaisuuksilla. Carplay/AA tuki antaa kaiken vipuvarren alustaomistajuudesta pois - jos jatkossa appien ostaminen autoihin suoraan yleistyy, et pääse perimään 30% veroa kaikesta, vaan se raha valuu Applelle ja Googlelle. Alustaomistajuus on viimeisien kymmenien vuosien aikana ollut kultakaivos ja ennustajat eivät aiemminkaan onnistuneet ennustamaan mistä muodostuu kokonaan uusi markkina saada uusia rahavirtoja. Epäilen itse kyllä tätä lähestymiskulmaa, kuten myös Bemarin kuukausimaksullisia penkinlämmittimiä. Aika näyttää, mikä sitten taloudellisesti voittaa.
Mulla oli mielessä Apple vs. Symbian, mutta samoista asioista kyllä puhutaan. Oma fiilis on, että Teslan minimalismissa on pointtinsa. Se mikä siinä on, toimii pääasiassa aika hyvin ja perusasiat ovat hyvin saatavilla / niitä on ajateltu myös käytettävyyden kannalta. Euroissa / korealaisissa taas softapuolta yhdistetty tämmöiseen perinteisempään autokabiiniajatteluun erittäin kirjavalla menestyksellä. Paljon on kaikenlaista ja osassa on perinteisempää auto designia (bmw, mb, audi, korealaiset) ja osassa töröttäviä tabletteja, mutta niiden käytettävyyden kanssa on sitten vähän niin ja näin. Mittaristoilla näkyy yhtälailla kaikkea turhaa shaibaa mitä Teslassakin (esim. sen oman auton kuva kaistojen välissä), mutta sitten jotain nopeustietoa saa etsiä kissojen ja koirien kanssa, jos ei ole sattunut ruksimaan hudia lisävarusteisiin. Lisäksi käyttöliittymillä on niin paljon tavaraa + alavalikoita, ettei niitä jaksa ajon aikana räveltää vanha erkkikään. Onneksi ne ajamiseen liittyvät asiat nyt kuitenkin ovat pääosin ok. Henkilökohtaisesti toivon, että maailma ei todellakaan muutu siihen suuntaan, että noi telkkarit ja älylaiteominaisuudet + maksulliset kk-featuret tulevat yleistymään, joten en ole kummankaan approachin kannalta, vaan kääntäisin näissä ennemmin kelloa 10v taaksepäin.
 
@TommiZeliard sut huudettu epäsuorasti! Minun arvaus on ettei 120kmh vauhti vaadi kovinkaan paljon tehoja vielä.
En ole katsonut ollenkaan videota.

Tuossa ollee monta syytä kuumenemiseen:

1. Tang (brutto 111 kWh) on suuren ajovastuksen auto. Omamassa on 2 705 kg, leveyttä ilman peilejä 196 cm ja korkeutta lähes pakettiautomaiset 175 cm. EVDB 110 km/h@+23 C on 26,5 kWh/100 km vs. pieniakkuinen (brutto 60,0) Model 3:n 14,2 kWh/100 km. Samaan suhteelliseen purkutehoon Tangissa pitäisi siis olla 26,5 / 14,2 * 60,0 = 112,0 kWh brutto. No, yhtä vaille sellainen siinä onkin, mutta suurempaan akkuun on vaikeampi tehdä suhteessa yhtä tehokas jäähdytys. Akun ulkomitoissa ja pinta-aloissa ei näet ole noin suurta eroa kuin kapasiteeteissä (111 / 60).

2. Björnin 1 000 km@120 km/h ja aivan putkeen nopeinta pikalatausta nopein SoC-alue hyödyntäen on ns. happotesti.

3. Edellisistä huolimatta akulle olisi mahdollista järjestää asiallinen jäähdytys - etenkin kyseisessä pikkupakkasessa. @Fact0ry kuitenkin mainitsi Tangin akun sisäiset suuret lämpötilaerot, mikä kielii heikosti toteutetusta lämmönhallinnasta.

4. Voihan siinä olla valmistusvirhekin. Tämä selviäisi uusintatestillä toisella yksilöllä.

Niin se teho@120 km/h, -6 C. Käytän helppouden nimissä vain EVDB:n tietoja.

Kulutus 110 km/h@-10 C on 33,0 kWh/100 km.

Vierinvastukseen tuollainen 2 705 kg 0,0075 Cr:llä käyttää 75-hyötysuhteella 7,4 kWh/100 km riippumatta nopeudesta. Jäljelle jää 25,6 kWh/100 km, josta 3,6 kWh/100 km menköön lämmitykseen ja sähkölaiteille, eli 3,96 kW. Ilmanvastukseen menee silloin häviöineen 22 kWh/100 km. Tällöin 120 km/h kuluttaa ilmanvastukseen 22 * (120 / 110) ^ 2 = 26,2 kWh/100 km, mikä tarkoittaa 31,4 kW.

Tangin kulutus@120 km/h, -10 C olisi 7,4 kWh/100 km + (3,96 + 31,4) / (120 / 100) = 36,9 kWh/100 km. Teho olisi 44,3 kW, eli akun jäähdytystehon tulee olla noin 4,5 kW, jotta akun lämpötila pysyy vakiona. Tauoilla varmaankin tuupataan triplateholla latausta, mikä nostaa akun lämpötilaa, jos jäähdytysteho olisi vain 4,5 kW.

@Vepasto
 
Ei Tesla muuten herjaile kun viivojen välissä pysyy, mut AP päällä se ei kyllä siedä yhtään alaviistoon katselemista. Joskus yrittänyt saada sitä hermostumaan katselemalla sivuikkunasta maisemia, mut itsellä pettää hermo aiemmin katsoa eteenpäin.
Tuossa täytyy olla jotain ajoasennosta johtuvia eroja, sillä olen joskus oikein yrittämällä yrittänyt saada tuon sisäkameran urputtamaan siinä kuitenkaan onnistumatta. Kertaakaan en ole saanut tuosta valitusta vaikka yrittänyt katsella minne tahansa.
 
Yritäpä AP päällä katsoa alaviistoon. (kuten katsoisit kännykkää ajaessa) Ja nimenomaan AP, ei vakionopeudensäädin.
 
Samma här.
 
Björnin videon kommenteissa on noussut esiin, että sama vika koskis kaikkia isoja BYDejä kevyessä pakkaskelissä.

Syyksi tarjotaan, että BYD käyttää ilmastointilaitetta akun jäähdytykseen, ei nestekiertoa;

Kylmästöintilaite ei autossa toimi kylmemmässä kuin -3°C, joten pikkupakkasella akku jäähtyy vain Leafin tyyliin passiivisesti. Vaikka auto sanoi, että jäähdytys on kytketty päälle latauksessa -10° ulkolämpötilassa, se ei tosiasiassa ole, koska kompressoria ei käytetä noin kylmällä.
 
Tuota voisi ehkä testata tuuppaamalla sisälämmöt täysille, näkyykö mitään värähdystä arvoissa?
 
En usko, koska kyse on siis siitä, että ilmastoinnin kompressori ei käy > akkuun ei syötetä kylmäainekierron kautta jäähdytystä.

Jos siinä olis jäähdytinnesteellä kierto, toimis. Mutta pelkällä kylmäaineella, ei. Eikös BMW, Porsche ja Volvo hybrideissään jäähdytä kans akkua pelkällä kylmäainekierrolla?
 
Björnin videon kommenteissa on noussut esiin, että sama vika koskis kaikkia isoja BYDejä kevyessä pakkaskelissä.

Syyksi tarjotaan, että BYD käyttää ilmastointilaitetta akun jäähdytykseen, ei nestekiertoa;

Kylmästöintilaite ei autossa toimi kylmemmässä kuin -3°C, joten pikkupakkasella akku jäähtyy vain Leafin tyyliin passiivisesti. Vaikka auto sanoi, että jäähdytys on kytketty päälle latauksessa -10° ulkolämpötilassa, se ei tosiasiassa ole, koska kompressoria ei käytetä noin kylmällä.
No mutta, tämähän on sitten väärin suunniteltu järjestelmä talviolosuhteisiin. Toisaalta mikään ei estäisi sitä kompuraa käyttämättä pakkasilla, sillä höyrystymispuolihan on siellä lämpimässä akussa ja laudutin vain lämpenee. Mitään jäätymisongelmia tai muuta murehdittavaa ei siis ole. Eiköhän kiinalaiset tämän korjaa softapäivityksellä.
 
Ei Tesla muuten herjaile kun viivojen välissä pysyy, mut AP päällä se ei kyllä siedä yhtään alaviistoon katselemista. Joskus yrittänyt saada sitä hermostumaan katselemalla sivuikkunasta maisemia, mut itsellä pettää hermo aiemmin katsoa eteenpäin.

Miten Tesla siis tuota tutkii? Toimiiko se aurinkolaseilla siis lainkaan? Silmiäkö se seuraa vai leuan asentoa?
 
Sisäkamera katsoo sua taustapeilin jalasta, seuraa silmiä ja toimii ilmeisesti arskojenkin kanssa kuten tuossa muutama X sitten oli maininta, en suoraan muista kun on ollut niin harmaata keliä ettei ole ollut lasit nenällä hetkeen kuinka se meni polaroivien kanssa.
 
Yritäpä AP päällä katsoa alaviistoon. (kuten katsoisit kännykkää ajaessa) Ja nimenomaan AP, ei vakionopeudensäädin.
Meikäläisellä ainakin myös herjaa todella herkästi AP päällä, jos vähänkin useamman sekunnin putkeen vilkuilee alaviistoon.
 
Yritäpä AP päällä katsoa alaviistoon. (kuten katsoisit kännykkää ajaessa) Ja nimenomaan AP, ei vakionopeudensäädin.
Tämä sinänsä hyvä ominaisuus varmasti ärsyttää monia. Oli yksi aamu katuvalot pois päältä ja oli pientä ruuhkaa. Valehtelematta ainakin joka toisessa autossa näkys että kuski plärää puhelinta ajaessaan.
 
Tuon vaan pystyy kiertämään vaikka laittamalla rahatukon lompakosta peilin ja katon väliin (tai mitä siellä lompakossa nyt sattuukin olemaan, itselläni oli vaan kuitteja)
 
Statistiikka

Viestiketjuista
299 701
Viestejä
5 106 382
Jäsenet
81 689
Uusin jäsen
Venn

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom