Yleistä keskustelua sähköautoista

Jotain lasinpesuainetta, vähemmän on enemmän, koska vettyessään liikaa taas ei hommasta tule mitään. Lasinpesuvaahto vaikkapa.
 
Ajanut nyt muutaman kuukauden tuolla E-3008GT Launch Editionilla. Nyt kävin ajamassa emännän RAV4 Plugarilla, niin miksi noissa muissa autoissa pitää olla ratti kuin rekoissa. Aika huvittavan tuntuista ajaa :lol:
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tämä taisi olla ensinmäinen Stellantiksen STLA large alustan tuotos? Ei ihan kauhean lupaavalta vaikuta. Ajattelin että Alfa Romeo Giulia EV voisi tulevaisuudessa olla kiinnostava.
 
Stella on ollut ja on aika kusisessa tilanteessa jo hetken, saas nähdä kuinka nokkamiehen lähtö vaikuttaa, mut ensimmäisenä jonossa jos (kun) perinteisiä isoja kaatuu sähköistymisen sekä Kiinan vyöryn edetessä.

Veikkaan ettei 30-luvulle pääse tai ainakin paljon on merkkipalettia karsittu.
 
Näin maallikkona paha sanoa, missä tilanteessa Stellantis on. Valikoimaa alkaa olla kuitenkin ihan hyvin sähkiksissäkin ja peugeot yms. ovat oikeasti aika hyviä (hintaankaan nähden eivät ihan tolkuttomia). Sitten taas mitä voittoihin tulee, niin siellähän tehtiin juuri autoja tekevien yrityksiin nähden isoin voitto ja autoissa on paras kateprosentti. Toki tilanne on lähiaikoina laskenut selkeästi, mutta toisaalta myynti on tippunut muillakin paljon esim. sähkiksissä (esim. Tesla vetää koko sähköautomarkkinaa alaspäin euroopassa kun myynnit laskivat edellisessä kuussa esim. Saksassa 40% edelliseen vuoteen nähden). Sinänsä kassaa on kerääntynyt voittojen takia sen verran, että investointehin ja nykyautojen kehittämiseen kuitenkin rahaa pitäisi riittää.

Toki firmassa on eri autoissa paljon eri malleja, joten niiden jonkinlainen karsiminen olisi ehkä järkevää muutenkin.

Nokkamieshän lähti ainakin julkisesti sen takia kun näkemys Stellantiksen tulevaisuudesta erosi johtokunnan näkemyksestä. Siihen en ole tutustunut kuka oli menossa mihinkin (esim. sähköautojen osalta).
 
Onko stellantiksella nyt mitään erityisempiä ongelmia muualla kuin jenkkilässä?
 
Stella on ollut ja on aika kusisessa tilanteessa jo hetken, saas nähdä kuinka nokkamiehen lähtö vaikuttaa, mut ensimmäisenä jonossa jos (kun) perinteisiä isoja kaatuu sähköistymisen sekä Kiinan vyöryn edetessä.

Veikkaan ettei 30-luvulle pääse tai ainakin paljon on merkkipalettia karsittu.
Kusinen tilanne?

Stellantis teki tämän vuoden H1:llä enemmän nettovoittoa kuin esim. Tesla, en nyt ihan keksi miksi heidän tilanne olisi kovin kusinen?
 
Brit...eiku kiinalaisilta mielestäni onnistunut sähkö-roadster. Videolla Doug DeMuron esittely autosta.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ehkä olisin kaivannut vielä hieman enemmän cyberiä kuin äänet ja näytön grafiikat. Takavalot hämmentävät, toki kätevät nuolet jos auto jää tielle näkee mistä pääsee ohi. Kai tuolla kelpaisi Suomen harvoina aurinkoisina kesäpäivinä ajella.
 
vähän keskustelua kansan sähköautoista tähän väliin, on näköjään Hyundai Inster saanut suomihinnat. Ihan kohtuulliset, mutta pari lisävarustetta kyllä nostaa hinnan reilusti yli 30k€ jos haluaa ison akun ja parhaat varusteet. Lähinnä tuo 360 kamera näyttää olevan kohtuu kallis varuste.

Nyt on 1300km takana '23 Enyaq 80x:llä ja muutama ajatus on muodostunut autosta ja kaikenkaikkiaan se vastaa aikalailla odotuksia. Parannuksia olisi saanut satsaamalla rahaa joko faceliftattuun vm '24:seen tai ID7 GTX:ään, mutta ensin mainitusta olisi saanut maksaa ~kymppitonnin lisää ja jälkimmäiseen liekö edes 20k riittänyt. Myös Audi Q6 karkasi oman maksuhalun ulkopuolelle.
--

Tilaa ja käytännöllisyyttä Enyaqissa on ihan hyvin - tämä sitten näkyy motarilla polttoaineen kulutuksena, joka pyöri jossain 22-24kWh/100km lukemissa (Continental Wintercontact 19”) tuollaisessa Keski-Euroopan talvessa jossa on vähän vesisadetta, muutama hetki loskaakin veden seassa ja tuulta + pilvistä ja yleisesti +5C tjsp. En tiedä menisikö takaveto vähän vähemmillä? Tuskin kuitenkaan niin suuri ero, että se juuri pelastaisi.

Lataaminen olisi kahden aikuisen matkustuksessa aika perseestä näilläkin keleillä. Meillä matkavauhtia rajoittaa tuo alle vuoden ikäinen sen verran reippaasti, että juuri nyt se ei ole ole ongelma. 250km motariajon jälkeen 20% akulla laturille saapuessa ei latausnopeus juuri yli 100kW noussut, joten ei tuossa kyllä juhlittavaa juuri ole. Tämä johtuu ihan suoraan vaan akun esilämmityksen puutteesta, johon facelift auttaisi. Kesällä varmaan tilanne olisi varmaan parempi ja kun kokemus vähän kasvaa, niin ehkä uskaltaa päästää lähemmäs tyhjää jolloin saanee vähän nopeammin sähköä.

Jos pelkkää autoa arvioidaan myös muutenkin kuin sähköautona, niin mitään suurempia valitettavia ei ole.

Hyviä puolia:

Ei piippaile pl. jos pitää auton mielestä liian kevyesti ratista kiinni jolloin Travel Assist alkaa ahdistua ja muistuttaa tarttumaan ohjauspyörään. Muuten auto piippasi tasan kerran parkkiluolasta ulos ajaessa ilmoittaessaan että nyt on +4C. Piippausten vähyys on henkilökohtaisesti minulle todella tärkeää - en siedä sitä kun laitteet piippaavat ja plim-plommaavat kaikesta.

Travel Assist toimii varsin mukavasti. Vaatii hieman totuttelua pelkkään ACC:hen verrattuna ja jonkin verran se arpoo hölmöjä nopeusrajoitusarvauksia. Assist myös aiheuttaa joskus vähän liian tiukkoja jarrutuksia kun lähtee motarilta rampille ja rajoitus putoaa 130/120 -> 90/70/50 nopeasti tai jos 80/90 alueelta tulee liikenneympyrä, niin riippuen ympyrän kääntösäteestä tuo saattaa yrittää vauhdin pudotusta 25km/h tasolle asti. Nykykokemuksella ottaisin kuitenkin suoraan uudelleen, sen verran mukava tuo on motarilla ja ruuhkassa. Mitään haamujarruja sen sijaan ei tunnu tulleen - toiminta on hyvin odotettavaa kun vaan oppii miten tuo toimii. Nuo on helppo ennakoida pois. Ehkä voisi klikata nopeusrajoitustunnistuksen pois ja kokeilla miten tuo vaikuttaa. Ainoa valituksen aihe on se, että vaatii pitämään ratista tiukemmin kiinni kuin "normaalisti" tekisin.

MEB3.7 infotainment on välillä vähän laginen, mutta kyllä tuon kanssa elää. EV-reititys vähän tökkii kun tuo ei uskalla päästää autoa kovin rajoille vaan alkaa tarjota heti 20% SOC:lla uudelleenreititystä lähimmälle laturille vaikka targettina olisi jo pikalaturi johon luulisi pääsevän perille ~10% SOC:lla. Navigointikohteet saa suht kätevästi lähetettyä mySkoda appsilla autolle jos haluaa käyttää kiinteää navia carplayn sijaan.

Matriisi-ledejä ei ole vielä tullut juuri testailtua - vaikuttivat kuitenkin olevan selkeä upgrade verrattuna entisiin VW golfin manuaalisiin normivaloihin.

DCC-plus olisi ehkä ollut kiva, mutta sitä näytti saavan lähinnä RS-mallien kaverina käytettynä ja hinta olisi noussut aika paljon suhteessa siihen että auto on silti melkoinen laiva.

Kuskin penkki on ihan ok - reisituen pidennystä kaipaisin, mutta kun käytettyjä ostelin niin oli vaikea löytää juuri sellaista mallia missä oli itselle osuvat kilsat, vuodet ja kaikki toivotut featuret. Ja kyllä tuossa 700km päivämatkan vetäisi ilman mitään ongelmia.
--
Miinuksena kaikenlainen hajuttomuus ja tuntemusten puute, mutta mitä muuta voi Skoda merkkiseltä SUV:lta odottaa, varsinkin kun jäi tuo DCC saamatta? Ja tietty VAG-jutut jos ne nyt ärsyttävät. Valohoitoa pitäisi antaa joka vuosi ja infotainment-softa nyt on vähän mitä on.

Ja yleisesti pitkällä matkalla kun on tarkoitus päästä perille, tämmöinen 2019-2020 designing sähköauto sanelee aika paljolti sitä miten pitää kulkea. Meitä se ei juuri nyt tuon vauvan takia juuri rajoita, mutta lapsettomana tämä olisi kyllä ollut aika hirveä downgrade melkein mistä vaan polttiksesta kun ajetaan pidempää matkaa. Lähipyöritykseen varmaan tietty kiva ja jos mökki ja sukulaismatkat ovat max. yhdellä latauksella, niin aika se ja sama varmaan.
 
Viimeksi muokattu:
Ite kans tommosen downgraden tein ja kun viime kevään 1400 km matkalla tuli pakollisia latauspysähdyksiä 2,5 tuntia niin eipä kyllä ainakaan itselle ollut ongelma. On tullut kyllä ajettua polttiksellakin kusematta reilu 1000 kilometriä, mutta ei se nyt niin hauskaa puuhaa ollut että en taukoja arvostaisi.

Varmaan eniten ärsyttäisi jos pitäisi jatkuvasti ajaa kelloa vastaan jotain 600-700 km ajosuoritteita missä saa usein jo pari kertaa latailla. Toisaalta en tiedä ärsyttäisikö siltikään, kun on tarpeeksi pihi luonne. Aika on tässä tapauksessa rahaa toiseen suuntaan, kun 10 tkm matkalla säästää 1000 euroa polttonesteissä.
 
Lataaminen olisi kahden aikuisen matkustuksessa aika perseestä näilläkin keleillä. Meillä matkavauhtia rajoittaa tuo alle vuoden ikäinen sen verran reippaasti, että juuri nyt se ei ole ole ongelma. 250km motariajon jälkeen 20% akulla laturille saapuessa ei latausnopeus juuri yli 100kW noussut, joten ei tuossa kyllä juhlittavaa juuri ole. Tämä johtuu ihan suoraan vaan akun esilämmityksen puutteesta, johon facelift auttaisi. Kesällä varmaan tilanne olisi varmaan parempi ja kun kokemus vähän kasvaa, niin ehkä uskaltaa päästää lähemmäs tyhjää jolloin saanee vähän nopeammin sähköä.

Sisarmallin 118tkm kokemuksella ei johdu esilämmityksen puutteesta. Ihan normi, että prefl-mebbi ei lähde hyvällä käyrällä lataamaan noin täydellä akulla vaan laturille on hyvä tulla noin 10% SOCilla. Tuo tulee lataamaan 95% identtisesti keskellä kesääkin. Aika nopeasti tuohon saa tatsin ja navi päällä rangearvio on tarkka.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Pieni väläys raskaalta puolelta, hiljalleen.
 
Varmaan eniten ärsyttäisi jos pitäisi jatkuvasti ajaa kelloa vastaan jotain 600-700 km ajosuoritteita missä saa usein jo pari kertaa latailla. Toisaalta en tiedä ärsyttäisikö siltikään, kun on tarpeeksi pihi luonne. Aika on tässä tapauksessa rahaa toiseen suuntaan, kun 10 tkm matkalla säästää 1000 euroa polttonesteissä.
Suomen yhdistelmä ”törkeän halpa sähkö” ja ”törkeän kallis diesel/bensa”, ei ole mikään yleispätevä tilanne, vaan monessa paikassa pikalatauksesta pääsee maksamaan tuplasti suomeen verrattuna samalla kun polttoaineet ovat hieman halvempia.

Esim. Mulle Eqyaqilla ajo on Espanjassa hieman kalliimpaa kuin diesel-golffilla ajo. 23kWh/100km x 37snt/kWh = 8.5€/100km.

Golffi meni 1.23€/litra x 5.5l/100 = 6.8€/100km.

Ranskassa pääsee sähköllä vähän voitolle, saksassa polttoaineella ajo on halvempaa ja sveitsissä ollaan aika tasoissa.

Tämä siis oletuksella että kaikki lataus julkisilla pikalatureilla.
 
Ranskassa kun on tullut etanoligolffilla ajettua niin muu polttoaine kun on aika Suomen hinnassa ja etanoli about puolet verrattuna nuihin niin kustannus on todella paljon pienempi. Sähkön uskoisin pärjäävän kotilatauksen takia ihan jees. Pidemmät matkat sitten sähkön osalta vähän haastavampia juuri kustannusten takia.
 
Suomen yhdistelmä ”törkeän halpa sähkö” ja ”törkeän kallis diesel/bensa”, ei ole mikään yleispätevä tilanne, vaan monessa paikassa pikalatauksesta pääsee maksamaan tuplasti suomeen verrattuna samalla kun polttoaineet ovat hieman halvempia.

Esim. Mulle Eqyaqilla ajo on Espanjassa hieman kalliimpaa kuin diesel-golffilla ajo. 23kWh/100km x 37snt/kWh = 8.5€/100km.

Golffi meni 1.23€/litra x 5.5l/100 = 6.8€/100km.

Ranskassa pääsee sähköllä vähän voitolle, saksassa polttoaineella ajo on halvempaa ja sveitsissä ollaan aika tasoissa.

Tämä siis oletuksella että kaikki lataus julkisilla pikalatureilla.
Joo, omat reissut on ollut pohjoismaissa niin vähän eri hinnat polttoaineissa. Lisäksi Ionityllä saa 30 snt/kWh sähköt niin vaaka kallistuu selvästi. Puhumattakaan siitä koko vuoden kulutuksesta, kun 90 % ajosta on jotain ihan muuta kun Euroopan-matkailua.
 
Suomen yhdistelmä ”törkeän halpa sähkö” ja ”törkeän kallis diesel/bensa”, ei ole mikään yleispätevä tilanne, vaan monessa paikassa pikalatauksesta pääsee maksamaan tuplasti suomeen verrattuna samalla kun polttoaineet ovat hieman halvempia.

Esim. Mulle Eqyaqilla ajo on Espanjassa hieman kalliimpaa kuin diesel-golffilla ajo. 23kWh/100km x 37snt/kWh = 8.5€/100km.

Golffi meni 1.23€/litra x 5.5l/100 = 6.8€/100km.

Ranskassa pääsee sähköllä vähän voitolle, saksassa polttoaineella ajo on halvempaa ja sveitsissä ollaan aika tasoissa.

Tämä siis oletuksella että kaikki lataus julkisilla pikalatureilla.
Suurteholatureilla latailu on kallista, peruslatureilla vähän halvempaa, kotilataus halvinta.

Oman Enyaqin kirjanpito näyttää nyt 30 250km matkalle kuluksi 3,47€/100km
Pääosin kotilatausta, mutta on myös reisattu ympäri suomea ja reissuissa käytetty suurteholatureita.
 
Oman Enyaqin kirjanpito näyttää nyt 30 250km matkalle kuluksi 3,47€/100km
Tässä ei ole mukana arvonalenemaa vai onko kyseessä leasing-auto? Arvonalenema on kuitenkin uudemmissa autoissa ylivoimaisesti suurin kulu. Kiinnostaisi tietää paljonko tuollainen Enyaq menettää arvoaan kuukaudessa, jääkö kolminumeroiseksi summaksi vai ei :beye:
 
Ei ole arvonalenemaa tuossa, vain "polttoaine" eli sähkökulu.
Käytettynä noin vuoden vanhana tuon ostin aikoinaan, taitaa nykyisellään arvonalenema olla nippanappa kolminumeroinen kuukaudessa.
Edelleen jos kokonaiskuluna arvonalenemisineen haluaa halvinta mahdollista, niin se max 2000€ perus bensapirssi on se edullisin.
Ei tarvi rahoituskuluja ja kaskonkin voi uneuttaa kunhan liikennevakuutus vaan on. Hyvässä lykyssä arvo voi jopa nousta ajansaatossa.
 
Tässä ei ole mukana arvonalenemaa vai onko kyseessä leasing-auto? Arvonalenema on kuitenkin uudemmissa autoissa ylivoimaisesti suurin kulu. Kiinnostaisi tietää paljonko tuollainen Enyaq menettää arvoaan kuukaudessa, jääkö kolminumeroiseksi summaksi vai ei :beye:
Pakkoko sitä autoa on vuoden välein vaihtaa?

Pidät 5v, niin kummasti vähenee kuukausikohtainen arvon alenema.
 
Suurteholatureilla latailu on kallista, peruslatureilla vähän halvempaa, kotilataus halvinta.
En ole vielä löytänyt keskieuroopasta hidaslatausta joka olisi yhtä halpa kuin Ionity powerpassilla.

Luonnollisesti Ionityjä vaan ei ole lähikaupan parkkiksilla ja jos lomamajoituksessa ei ole laturia, niin olis kätevin latailla kauppareissun aikana jollain 50kW tai edes 11kW pömpelillä.
 
Pakkoko sitä autoa on vuoden välein vaihtaa?

Pidät 5v, niin kummasti vähenee kuukausikohtainen arvon alenema.
Totta tämäkin, mutta jos Gugi on ajanut 30 000 km käyttökuluilla 1 000 euroa kun samaan aikaan ajoneuvon arvo laskee tuon käyttökulujen verran kuussa olisi mielestäni älyllistä epärehellisyyttä jättää arvonalenema huomioimatta. Toki arvonlasku pitää jyvittää koko käyttöajalle, kuluja alkuvaiheessa laskettaessa se on jäätävän iso. Itselläni lähes nelivuotias Volvo XC90 laski arvoaan vielä yli tonnin kuussa Autovexin tarjousten perusteella, en halua edes arvailla mitä arvonalenema oli uutena :beye: Nimimerkillä ei koskaan enää autoa omiin nimiin.
 
No näin mäkin oon järkeillyt ja 2017 lähtien vain liisareita/työsuhdeautoaja tai takaisinostosopparillisia. Vaan nytpä ei ollutkaan mulle mieluista tarjolla mihinkään järkihintaan (Polestarit ei vain napanneet), niin halvalla korolla saa ainakin halvoilla kuukausimaksuilla auton alle. Katsotaan sitten paljonko maksoi oikeasti kun vaihtoaika tulee..
 
Viimeksi muokattu:
Sähköatoissakin on valikoimaa, joissa kolmi-nelivuotiailla ei enää ole ihmeempää arvonmenetystä vuosittain. Muistelin kyllä että jossain on ohjeistettu ettei autoa pitäisi ostaa suoralla tilisiirrolla, mutten muista missä ja miksi. Oma excelöinti näyttää vaan että halvinta on omistaa verrattuna siihen että joku muu omistaa ja itse maksat hieman extraa siitä hyvästä.

Tähän asti kaikki autot nykyinen sähkäri mukaanlukien on suoritettu suoralla tilisiirrolla. Työsuhdesähköautoa tarjottiin palkan päälle hiljattain, mutta taas laskin että pirun kalliiksi tulisi sekin vaihtoehto, kun nyt ajan omalla työajot kilometrikorvauksilla.
 
Eihän autossa kannata rahaa kiinni pitää. Itse otin 75te lainaa nollakäsirahalla. Todellinen korko n.2.3%. Rahat pidän sijoituksissa, joissa tuotto-odotus paljon suurempi.

Ei rahaa kannata autoon sitoa.
 
En ole vielä löytänyt keskieuroopasta hidaslatausta joka olisi yhtä halpa kuin Ionity powerpassilla.

Luonnollisesti Ionityjä vaan ei ole lähikaupan parkkiksilla ja jos lomamajoituksessa ei ole laturia, niin olis kätevin latailla kauppareissun aikana jollain 50kW tai edes 11kW pömpelillä.
Tämän huomannut kans. Kerrassaan koomista että hidaslataukset luokkaa 50 snt/kWh kun Suomessa saa 15-20 snt. Pikalataus sitten saman hintaista.
 
No ei silti kannata pitää rahaa kiinni autossa. Ei liity kilsakorvauksiin mitenkään. Aika paljon saat noihin rahoihin ajaa.

Ja kyllä se auto kuluukin noilla kilsoilla ja arvo laskee.
Jep. Mutta kuitenkin pidän tätä sijoituksena henkilökohtaiseen huoltovarmuuteen. Jos vaikka sijoitukset pääsisi romahtamaan ja siinä samassa menisi vielä työt, niin aika pulassa olisi jonkun osamaksuvirityksen kanssa.

Jos ottaa lainaa autoa varten ja sijoittaa rahoja osakkeisiin, niin sehän olisi ihan sama ottaa lainaa sijoittamista varten myös. Jota en myöskään harrasta(siis lainarahalla).
 
Tässä toki se ero, että autolainan voi hyvällä tarjouksella saada pienellä korolla. Sijoituslainoissa taitaa nykyään korot olla hieman korkeammat tai ainakaan en 2.3% korolla ole missään sijoituslainoja nähnyt.
 
Autolainan saa normaalilainaa pienemmällä korolla sillä mekanismilla että siinä auton hinnassa on ylimääräistä.
 
Sisarmallin 118tkm kokemuksella ei johdu esilämmityksen puutteesta. Ihan normi, että prefl-mebbi ei lähde hyvällä käyrällä lataamaan noin täydellä akulla vaan laturille on hyvä tulla noin 10% SOCilla. Tuo tulee lataamaan 95% identtisesti keskellä kesääkin. Aika nopeasti tuohon saa tatsin ja navi päällä rangearvio on tarkka.
Nyt tulin 60km / ~30min motariajolta ionitylle 13% soc:lla ~ +7C kelissä auton seistyä parkkitalossa päivän ja tämä antaa 95-100kW.

Mikäs nyt kanittaa, kai tän pitäisi ainakin 130kW, ellei 170kW:kin antaa näillä nurkilla jos lämmöt olisivat kunnossa.

Nyt 105kW 25%:ssa. Vissiin vaan kylmä ahdistaa?
 
Eihän autossa kannata rahaa kiinni pitää. Itse otin 75te lainaa nollakäsirahalla. Todellinen korko n.2.3%. Rahat pidän sijoituksissa, joissa tuotto-odotus paljon suurempi.

Ei rahaa kannata autoon sitoa.

Sanoisin kuitenkin että rahaa ei kannata autoon sitoa jos sitä saa noin alhaisella korolla, mutta eihän sitä aina saa. Uusiin on todella paljon parempia diilejä tarjolla kuin käytettyihin, mutta arvonalenema uudessa kyllä tuntuu.

Keskiverto tallaajalle autorahoitus käytettyyn on ennemminkin 8 kuin 2%.
 
Viimeksi muokattu:
Autolainan saa normaalilainaa pienemmällä korolla sillä mekanismilla että siinä auton hinnassa on ylimääräistä.
No ei kyllä ole mikään universaali totuus tämä. Mun kaksi viimeistä autokauppaa (muut siis liisareita tms.) ovat 2019 ostettu uusi Ibiza FR, kuluton, koroton ja käsirahaton (eli oikea 0% laina), autosta alennusta >15%. Nyt ostettu iX, todellinen vuosikorko 2,3% ja ilman käsirahaa. Auton listahinnasta alennusta >22%.

Sama kun katselin Polestareja, niin P3 saa 0% ja P4 1,99%. Noista ei mitään alennuksia saa, ostaa lainalla tai ilman. Näissä vaan jälleenmyyntiarvo voi olla ihan mitä vaan, johtuen myös Polestarin tilanteesta. Sama Teslan kanssa.

Ja kyllä, uuden sähkärin kanssa palaa rahaa, jos pitää vain 1-2v. Eli onhan tossa omat riskinsä. Vaan ajattelin sen 3-5v pitää (80-100tkm) . Akkutakuu kuitenkin 8v/160tkm, eli kai tosta eroon pääsee. Hinta sxelviää sitten.
 
Sanoisin kuitenkin että rahaa ei kannata autoon sitoa jos sitä saa noin alhaisella korolla, mutta eihän sitä aina saa. Uusiin on todella paljon parempia diilejä tarjolla kuin käytettyihin, mutta arvonalenema uudessa kyllä tuntuu.

Keskiverto tallaajalle autorahoitus käytettyyn on ennemminkin 8 kuin 2%.
Nythön on hyviä korkodiilejä näin loppuvuonna käytettyihinkin. Useampaa iX:ää kyselin myös käyettynä ja korkoja oli 1.99-3.5% välissä monellakin. Ja hinnat ihan kohdallaan.
 
Hetkonen, väitätkö että sait iX:n hinnasta 22% alennusta ? Huima luku. Uusi vai käytetty ?
Uusi iX40. Listahinta BMW konfiguraattorilla 99te mun paketilla, maksoin 76,7te. Teknisesti alennus sopparissa lukee 17000e ja auton ohjehinta 93700. Tosin tohon tuli vielä päälle 21" alkuperäinen BMW kitkarengassetti ovh. 5222e, eli tekee listahinnalla sen 99te koko roska.

Alla kuvat. Tossa vielä mukana kaupan päälle tullut BMW Wallbox. Jätettiin se pois ja hinta tippui tosta 500e.

1734504414418.png

1734504430159.png
 
Uusi iX on just tulossa ja noita vanhoja varastoja pistetään ulos aggressiivilla hinnoilla ja rahoituksella. Jännä et käytettyjen iX hintoihin tuo ei ole vielä tarttunut, mut ennustan droppia niihin ensi vuodelle.
 
No uusi ja uusi. Ulkoisesti ihan minimalistisia muutoksia. IX40 kyllä poistuu ja korvautuu iX45, jossa akku suurempi. IX50 ei käytännössä muutu yhtään.

muoks. Ja varmasti hinnat tippuvat ihan reippaasti. Mutta en nyt usko mihinkään romahdukseen. 4v. pitoajalla 40te ois ihan ok. Eli karvan alle 40te jos tosta 4v vajaa 100tkm ajettuna saisi, niin ok.
 
Viimeksi muokattu:
Bytbilissä on jo vähän edullisemminkin ihan ilman "kovia alennuksia" uusia iX40 listattuna. Ja 1-2 vuotta vanhat normaalit 20-40tkm ajetut ovat -50% listahinnasta.

Bytbilissä on jo vähän edullisemminkin ihan ilman "kovia alennuksia" uusia iX40 listattuna. Ja 1-2 vuotta vanhat normaalit 20-40tkm ajetut ovat -50% listahinnasta.

No toi linkin takana on 67te. Tohon talvirenkaat päälle, tekee sen 72te. Päälle vielä ilmajousitus, kuten mulla, niin tekee 74te. Eipä tossa nyt radikaalia eroa Suomen hintaan ole. Ja onko tossa koukkua? Mulle ehdoton.

Itsekin noita Ruotsista katselin, mutta rahoituskuvion ja kuitenkin pienen hintaeron takia en lähtenyt noihin.
 
Pointti oli ettei tuossa ole mitään erityistä alennusta, vaan se on ihan julkinen hinta. Ilmoitettu hinta tuskin on sielläkään tiukka ja ei epäilystäkään etteikö tuohon voisi saada 5 miljardin euron arvoisen talvirengassetin ihan ilmaiseksi.
 
Totta tämäkin, mutta jos Gugi on ajanut 30 000 km käyttökuluilla 1 000 euroa kun samaan aikaan ajoneuvon arvo laskee tuon käyttökulujen verran kuussa olisi mielestäni älyllistä epärehellisyyttä jättää arvonalenema huomioimatta. Toki arvonlasku pitää jyvittää koko käyttöajalle, kuluja alkuvaiheessa laskettaessa se on jäätävän iso. Itselläni lähes nelivuotias Volvo XC90 laski arvoaan vielä yli tonnin kuussa Autovexin tarjousten perusteella, en halua edes arvailla mitä arvonalenema oli uutena :beye: Nimimerkillä ei koskaan enää autoa omiin nimiin.

Kertokaas tyhmälle, eikö (yksityis)liisatessa se arvonalenema ole laskettu mukaan siihen hintaan? Toki se on sit etukäteen tiedossa jos tuleekin jotain tesla jne. tyylisiä yhden yön 6000e hinnanpudotuksia mutta jos näitä ei lasketa mukaan niin eikö noi nyt aikalailla vastaa toisiaan?
 
Tottakai, ei se liisarifirma mikään hyväntekeväisyysjärjestö ole.

Aasiakas maksaa. :psmoke:
 
Statistiikka

Viestiketjuista
299 744
Viestejä
5 104 772
Jäsenet
81 702
Uusin jäsen
Helteinen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom