Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Live: io-techin Tekniikkapodcast tänään perjantaina noin klo 15:30 alkaen. Keskustellaan viikon mielenkiintoisimmista tietotekniikka- ja mobiiliaiheista. Suora lähetys YouTubessa. Tule mukaan katselemaan ja keskustelemaan! Linkki lähetykseen >>
Itse olen laittanut ihan vaan lasinpesuainetta ja pyyhkimistä. Paras jälki noin.Jotain lasinpesuainetta, vähemmän on enemmän, koska vettyessään liikaa taas ei hommasta tule mitään. Lasinpesuvaahto vaikkapa.
No, määrän määrittää 100%:sesti uutena myytävien määrä.Tuo pari vuotta ajettuna johonkin 15k hintaan voi olla monen eka sähkis.
Kusinen tilanne?Stella on ollut ja on aika kusisessa tilanteessa jo hetken, saas nähdä kuinka nokkamiehen lähtö vaikuttaa, mut ensimmäisenä jonossa jos (kun) perinteisiä isoja kaatuu sähköistymisen sekä Kiinan vyöryn edetessä.
Veikkaan ettei 30-luvulle pääse tai ainakin paljon on merkkipalettia karsittu.
Lataaminen olisi kahden aikuisen matkustuksessa aika perseestä näilläkin keleillä. Meillä matkavauhtia rajoittaa tuo alle vuoden ikäinen sen verran reippaasti, että juuri nyt se ei ole ole ongelma. 250km motariajon jälkeen 20% akulla laturille saapuessa ei latausnopeus juuri yli 100kW noussut, joten ei tuossa kyllä juhlittavaa juuri ole. Tämä johtuu ihan suoraan vaan akun esilämmityksen puutteesta, johon facelift auttaisi. Kesällä varmaan tilanne olisi varmaan parempi ja kun kokemus vähän kasvaa, niin ehkä uskaltaa päästää lähemmäs tyhjää jolloin saanee vähän nopeammin sähköä.
Suomen yhdistelmä ”törkeän halpa sähkö” ja ”törkeän kallis diesel/bensa”, ei ole mikään yleispätevä tilanne, vaan monessa paikassa pikalatauksesta pääsee maksamaan tuplasti suomeen verrattuna samalla kun polttoaineet ovat hieman halvempia.Varmaan eniten ärsyttäisi jos pitäisi jatkuvasti ajaa kelloa vastaan jotain 600-700 km ajosuoritteita missä saa usein jo pari kertaa latailla. Toisaalta en tiedä ärsyttäisikö siltikään, kun on tarpeeksi pihi luonne. Aika on tässä tapauksessa rahaa toiseen suuntaan, kun 10 tkm matkalla säästää 1000 euroa polttonesteissä.
Joo, omat reissut on ollut pohjoismaissa niin vähän eri hinnat polttoaineissa. Lisäksi Ionityllä saa 30 snt/kWh sähköt niin vaaka kallistuu selvästi. Puhumattakaan siitä koko vuoden kulutuksesta, kun 90 % ajosta on jotain ihan muuta kun Euroopan-matkailua.Suomen yhdistelmä ”törkeän halpa sähkö” ja ”törkeän kallis diesel/bensa”, ei ole mikään yleispätevä tilanne, vaan monessa paikassa pikalatauksesta pääsee maksamaan tuplasti suomeen verrattuna samalla kun polttoaineet ovat hieman halvempia.
Esim. Mulle Eqyaqilla ajo on Espanjassa hieman kalliimpaa kuin diesel-golffilla ajo. 23kWh/100km x 37snt/kWh = 8.5€/100km.
Golffi meni 1.23€/litra x 5.5l/100 = 6.8€/100km.
Ranskassa pääsee sähköllä vähän voitolle, saksassa polttoaineella ajo on halvempaa ja sveitsissä ollaan aika tasoissa.
Tämä siis oletuksella että kaikki lataus julkisilla pikalatureilla.
Suurteholatureilla latailu on kallista, peruslatureilla vähän halvempaa, kotilataus halvinta.Suomen yhdistelmä ”törkeän halpa sähkö” ja ”törkeän kallis diesel/bensa”, ei ole mikään yleispätevä tilanne, vaan monessa paikassa pikalatauksesta pääsee maksamaan tuplasti suomeen verrattuna samalla kun polttoaineet ovat hieman halvempia.
Esim. Mulle Eqyaqilla ajo on Espanjassa hieman kalliimpaa kuin diesel-golffilla ajo. 23kWh/100km x 37snt/kWh = 8.5€/100km.
Golffi meni 1.23€/litra x 5.5l/100 = 6.8€/100km.
Ranskassa pääsee sähköllä vähän voitolle, saksassa polttoaineella ajo on halvempaa ja sveitsissä ollaan aika tasoissa.
Tämä siis oletuksella että kaikki lataus julkisilla pikalatureilla.
Tässä ei ole mukana arvonalenemaa vai onko kyseessä leasing-auto? Arvonalenema on kuitenkin uudemmissa autoissa ylivoimaisesti suurin kulu. Kiinnostaisi tietää paljonko tuollainen Enyaq menettää arvoaan kuukaudessa, jääkö kolminumeroiseksi summaksi vai eiOman Enyaqin kirjanpito näyttää nyt 30 250km matkalle kuluksi 3,47€/100km

Ei ole arvonalenemaa tuossa, vain "polttoaine" eli sähkökulu.Tässä ei ole mukana arvonalenemaa vai onko kyseessä leasing-auto? Arvonalenema on kuitenkin uudemmissa autoissa ylivoimaisesti suurin kulu. Kiinnostaisi tietää paljonko tuollainen Enyaq menettää arvoaan kuukaudessa, jääkö kolminumeroiseksi summaksi vai ei![]()
Pakkoko sitä autoa on vuoden välein vaihtaa?Tässä ei ole mukana arvonalenemaa vai onko kyseessä leasing-auto? Arvonalenema on kuitenkin uudemmissa autoissa ylivoimaisesti suurin kulu. Kiinnostaisi tietää paljonko tuollainen Enyaq menettää arvoaan kuukaudessa, jääkö kolminumeroiseksi summaksi vai ei![]()
En ole vielä löytänyt keskieuroopasta hidaslatausta joka olisi yhtä halpa kuin Ionity powerpassilla.Suurteholatureilla latailu on kallista, peruslatureilla vähän halvempaa, kotilataus halvinta.
Totta tämäkin, mutta jos Gugi on ajanut 30 000 km käyttökuluilla 1 000 euroa kun samaan aikaan ajoneuvon arvo laskee tuon käyttökulujen verran kuussa olisi mielestäni älyllistä epärehellisyyttä jättää arvonalenema huomioimatta. Toki arvonlasku pitää jyvittää koko käyttöajalle, kuluja alkuvaiheessa laskettaessa se on jäätävän iso. Itselläni lähes nelivuotias Volvo XC90 laski arvoaan vielä yli tonnin kuussa Autovexin tarjousten perusteella, en halua edes arvailla mitä arvonalenema oli uutenaPakkoko sitä autoa on vuoden välein vaihtaa?
Pidät 5v, niin kummasti vähenee kuukausikohtainen arvon alenema.
Nimimerkillä ei koskaan enää autoa omiin nimiin.No näin mäkin oon järkeillyt ja 2017 lähtien vain liisareita/työsuhdeautoaja tai takaisinostosopparillisia. Vaan nytpä ei ollutkaan mulle mieluista tarjolla mihinkään järkihintaan (Polestarit ei vain napanneet), niin halvalla korolla saa ainakin halvoilla kuukausimaksuilla auton alle. Katsotaan sitten paljonko maksoi oikeasti kun vaihtoaika tulee..Totta tämäkin, mutta jos Gugi on ajanut 30 000 km käyttökuluilla 1 000 euroa kun samaan aikaan ajoneuvon arvo laskee tuon käyttökulujen verran kuussa olisi mielestäni älyllistä epärehellisyyttä jättää arvonalenema huomioimatta. Toki arvonlasku pitää jyvittää koko käyttöajalle, kuluja alkuvaiheessa laskettaessa se on jäätävän iso. Itselläni lähes nelivuotias Volvo XC90 laski arvoaan vielä yli tonnin kuussa Autovexin tarjousten perusteella, en halua edes arvailla mitä arvonalenema oli uutenaNimimerkillä ei koskaan enää autoa omiin nimiin.
Eihän autossa kannata rahaa kiinni pitää. Itse otin 75te lainaa nollakäsirahalla. Todellinen korko n.2.3%. Rahat pidän sijoituksissa, joissa tuotto-odotus paljon suurempi.Sähköatoissakin on valikoimaa, joissa kolmi-nelivuotiailla ei enää ole ihmeempää arvonmenetystä vuosittain. Muistelin kyllä että jossain on ohjeistettu ettei autoa pitäisi ostaa suoralla tilisiirrolla, mutten muista missä ja miksi. Oma excelöinti näyttää vaan että halvinta on omistaa verrattuna siihen että joku muu omistaa ja itse maksat hieman extraa siitä hyvästä.
Tähän asti kaikki autot nykyinen sähkäri mukaanlukien on suoritettu suoralla tilisiirrolla. Työsuhdesähköautoa tarjottiin palkan päälle hiljattain, mutta taas laskin että pirun kalliiksi tulisi sekin vaihtoehto, kun nyt ajan omalla työajot kilometrikorvauksilla.
Tämä auto tienaa noin 1000-2000€/kk verottomana.Eihän autossa kannata rahaa kiinni pitää. Itse otin 75te lainaa nollakäsirahalla. Todellinen korko n.2.3%. Rahat pidän sijoituksissa, joissa tuotto-odotus paljon suurempi.
Ei rahaa kannata autoon sitoa.
Tämän huomannut kans. Kerrassaan koomista että hidaslataukset luokkaa 50 snt/kWh kun Suomessa saa 15-20 snt. Pikalataus sitten saman hintaista.En ole vielä löytänyt keskieuroopasta hidaslatausta joka olisi yhtä halpa kuin Ionity powerpassilla.
Luonnollisesti Ionityjä vaan ei ole lähikaupan parkkiksilla ja jos lomamajoituksessa ei ole laturia, niin olis kätevin latailla kauppareissun aikana jollain 50kW tai edes 11kW pömpelillä.
No ei silti kannata pitää rahaa kiinni autossa. Ei liity kilsakorvauksiin mitenkään. Aika paljon saat noihin rahoihin ajaa.Tämä auto tienaa noin 1000-2000€/kk verottomana.![]()
Jep. Mutta kuitenkin pidän tätä sijoituksena henkilökohtaiseen huoltovarmuuteen. Jos vaikka sijoitukset pääsisi romahtamaan ja siinä samassa menisi vielä työt, niin aika pulassa olisi jonkun osamaksuvirityksen kanssa.No ei silti kannata pitää rahaa kiinni autossa. Ei liity kilsakorvauksiin mitenkään. Aika paljon saat noihin rahoihin ajaa.
Ja kyllä se auto kuluukin noilla kilsoilla ja arvo laskee.
Tässä toki se ero, että autolainan voi hyvällä tarjouksella saada pienellä korolla. Sijoituslainoissa taitaa nykyään korot olla hieman korkeammat tai ainakaan en 2.3% korolla ole missään sijoituslainoja nähnyt.Jep. Mutta kuitenkin pidän tätä sijoituksena henkilökohtaiseen huoltovarmuuteen. Jos vaikka sijoitukset pääsisi romahtamaan ja siinä samassa menisi vielä työt, niin aika pulassa olisi jonkun osamaksuvirityksen kanssa.
Jos ottaa lainaa autoa varten ja sijoittaa rahoja osakkeisiin, niin sehän olisi ihan sama ottaa lainaa sijoittamista varten myös. Jota en myöskään harrasta(siis lainarahalla).
Autolainan saa normaalilainaa pienemmällä korolla sillä mekanismilla että siinä auton hinnassa on ylimääräistä.Tässä toki se ero, että autolainan voi hyvällä tarjouksella saada pienellä korolla. Sijoituslainoissa taitaa nykyään korot olla hieman korkeammat tai ainakaan en 2.3% korolla ole missään sijoituslainoja nähnyt.
Käytetyissä ehkä. Uusista yleensä ei saa vastaavaa hinnan tiputusta, mitä tuo korko ale on eli näissä käteisostajat häviävät.Autolainan saa normaalilainaa pienemmällä korolla sillä mekanismilla että siinä auton hinnassa on ylimääräistä.
Nyt tulin 60km / ~30min motariajolta ionitylle 13% soc:lla ~ +7C kelissä auton seistyä parkkitalossa päivän ja tämä antaa 95-100kW.Sisarmallin 118tkm kokemuksella ei johdu esilämmityksen puutteesta. Ihan normi, että prefl-mebbi ei lähde hyvällä käyrällä lataamaan noin täydellä akulla vaan laturille on hyvä tulla noin 10% SOCilla. Tuo tulee lataamaan 95% identtisesti keskellä kesääkin. Aika nopeasti tuohon saa tatsin ja navi päällä rangearvio on tarkka.
Eihän autossa kannata rahaa kiinni pitää. Itse otin 75te lainaa nollakäsirahalla. Todellinen korko n.2.3%. Rahat pidän sijoituksissa, joissa tuotto-odotus paljon suurempi.
Ei rahaa kannata autoon sitoa.
No ei kyllä ole mikään universaali totuus tämä. Mun kaksi viimeistä autokauppaa (muut siis liisareita tms.) ovat 2019 ostettu uusi Ibiza FR, kuluton, koroton ja käsirahaton (eli oikea 0% laina), autosta alennusta >15%. Nyt ostettu iX, todellinen vuosikorko 2,3% ja ilman käsirahaa. Auton listahinnasta alennusta >22%.Autolainan saa normaalilainaa pienemmällä korolla sillä mekanismilla että siinä auton hinnassa on ylimääräistä.
Nythön on hyviä korkodiilejä näin loppuvuonna käytettyihinkin. Useampaa iX:ää kyselin myös käyettynä ja korkoja oli 1.99-3.5% välissä monellakin. Ja hinnat ihan kohdallaan.Sanoisin kuitenkin että rahaa ei kannata autoon sitoa jos sitä saa noin alhaisella korolla, mutta eihän sitä aina saa. Uusiin on todella paljon parempia diilejä tarjolla kuin käytettyihin, mutta arvonalenema uudessa kyllä tuntuu.
Keskiverto tallaajalle autorahoitus käytettyyn on ennemminkin 8 kuin 2%.
Hetkonen, väitätkö että sait iX:n hinnasta 22% alennusta ? Huima luku. Uusi vai käytetty ?Auton listahinnasta alennusta >22%.
Uusi iX40. Listahinta BMW konfiguraattorilla 99te mun paketilla, maksoin 76,7te. Teknisesti alennus sopparissa lukee 17000e ja auton ohjehinta 93700. Tosin tohon tuli vielä päälle 21" alkuperäinen BMW kitkarengassetti ovh. 5222e, eli tekee listahinnalla sen 99te koko roska.Hetkonen, väitätkö että sait iX:n hinnasta 22% alennusta ? Huima luku. Uusi vai käytetty ?
No uusi ja uusi. Ulkoisesti ihan minimalistisia muutoksia. IX40 kyllä poistuu ja korvautuu iX45, jossa akku suurempi. IX50 ei käytännössä muutu yhtään.Uusi iX on just tulossa ja noita vanhoja varastoja pistetään ulos aggressiivilla hinnoilla ja rahoituksella. Jännä et käytettyjen iX hintoihin tuo ei ole vielä tarttunut, mut ennustan droppia niihin ensi vuodelle.
No toi linkin takana on 67te. Tohon talvirenkaat päälle, tekee sen 72te. Päälle vielä ilmajousitus, kuten mulla, niin tekee 74te. Eipä tossa nyt radikaalia eroa Suomen hintaan ole. Ja onko tossa koukkua? Mulle ehdoton.Bytbilissä on jo vähän edullisemminkin ihan ilman "kovia alennuksia" uusia iX40 listattuna. Ja 1-2 vuotta vanhat normaalit 20-40tkm ajetut ovat -50% listahinnasta.
![]()
BMW iX xDrive40 | Business Lounge Edition | Drag | H/K | 2 (PUY449)
768 700 kr, 2024, inget miltal angivet, SUV, Phytonic Blue Metallic, Däcktrycksmonitor, Bagagenät, Varningstriangel, BMW IconicSounds Electric, Helljusassistent, DAB-radio, TeleServices, ConnectedDrive Services, Elektrisk utfällbar dragkrok, Tonade rutor, Innertak Anthracite, AC laddning...www.bytbil.com
Pointti oli ettei tuossa ole mitään erityistä alennusta, vaan se on ihan julkinen hinta. Ilmoitettu hinta tuskin on sielläkään tiukka ja ei epäilystäkään etteikö tuohon voisi saada 5 miljardin euron arvoisen talvirengassetin ihan ilmaiseksi.No toi linkin takana on 67te. Tohon talvirenkaat päälle, tekee sen 72te. Päälle vielä ilmajousitus, kuten mulla, niin tekee 74te. Eipä tossa nyt radikaalia eroa Suomen hintaan ole. Ja onko tossa koukkua? Mulle ehdoton.
Itsekin noita Ruotsista katselin, mutta rahoituskuvion ja kuitenkin pienen hintaeron takia en lähtenyt noihin.
Totta tämäkin, mutta jos Gugi on ajanut 30 000 km käyttökuluilla 1 000 euroa kun samaan aikaan ajoneuvon arvo laskee tuon käyttökulujen verran kuussa olisi mielestäni älyllistä epärehellisyyttä jättää arvonalenema huomioimatta. Toki arvonlasku pitää jyvittää koko käyttöajalle, kuluja alkuvaiheessa laskettaessa se on jäätävän iso. Itselläni lähes nelivuotias Volvo XC90 laski arvoaan vielä yli tonnin kuussa Autovexin tarjousten perusteella, en halua edes arvailla mitä arvonalenema oli uutenaNimimerkillä ei koskaan enää autoa omiin nimiin.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.