Yleistä keskustelua sähköautoista

Kaksi asiaa, joihin itsellä eniten homma haukkaa: kahden vuoden takuu ja VAG-konserni.
Volkkariinkin saa kanta-asiakas ilmaiseksi kolmannen vuoden, muut rahalla. Seatilla 5 v, Skodalla taisi rahalla irrota sama. Sitä en uskalla arvailla kummalla on huonompi jälkimarkkinointi, mutta VAG ja Tesla taitaa olla ne mädäntyneimmät omenat korissa eli otti kumman tahansa, niin ei aihetta juhlaan.
 
Lisäksi noihin VAG-autoihin saa huolenpitosopimuksia. Taloudellisesti tuskin kannattaa, mutta saapahan kustannusten ennakoitavuutta ja mielenrauhaa.
 
Model 3 on takatiloiltaan pieni, lattia on korkealla (tai istuin matalalla) 190cm lyhyt istuu polvet koukussa omien jalkojensa välissä.
10 vuotta vanha Golf on tilankäytöltään parempi mitä takapenkkeihin tulee.. kuskin taakse mahtuu myös turvaistuin tai samankokoinen matkustaja.

Jaa-a, vaikea näin standardimittaisena kommentoida muuten kuin, että ainakin tällä videolla kaksimetrinen kaveri mahtuu omasta mielestään ihan hyvin kolmosen rattiin ja mahtuu myös ainakin vänkärin puolen takapenkille kun edessä istuu 182 cm pitkä kaveri. Ihan kohtuullisesti myös tämä 190 senttinen kaveri näyttäisi kolmosen takapenkille mahtuvan. Toisaalta itselle nyt auton takatilat on muutenkin aika yhdentekevät, kun enpä minä oman autoni takapenkillä ikinä istu ja jos ei matkustajille kyyti kelpaa niin voi vaikka tilata taksin tai kävellä. :D Lapset taas mahtuu pienemmällekin takapenkille ja toisaalta omissa testeissä meidän todella iso kääntyvä turvaistuin mahtui Model 3:ssa kuskin penkin taakse ihan heittämällä, vaikka olenkin toki vain 180 cm. Mutta jälleen, kukin omiin tarpeisiinsa jne.

Tuo akuston takia korkea lattia nyt vaan on vähän kaikkien sähköautojen ongelma, mikä johtaa siihen, että takapenkillä istutaan melkein kaikissa jalat korkeammalla kuin vastaavan kokoisissa polttiksissa. Tämä tietysti myös korostuu kun auto on kokonaisuudessaan matalampi.

Ariya? 87kWh & AWD olis 53k. Korimalli tosin erilainen ja pitäisi tyytyä Advance -varustelutasoon, en tiedä miten näiden osalta vertautuu tuohon Teslaan.
Tämä on ollut harkinnassa hyvin korkealla. Kävin koeajamassakin ja oli ihan helvetin mukava ajaa ja meni todella raffillakin tiellä ihan sukkasillaan. Ongelmana on vaan se, että Ariyan tilat on oikeasti yllättävän surkeat auton koosta huolimatta. Säilytysratkaisut sisällä on vähän ihmeellisiä, frunkkia ei ole ollenkaan ja takakontti on ihan aikuisten oikeasti pienempi kuin Model 3:ssa. Suorastaan hämmentävän pieni noin isoon autoon ja nelivedossa kontti on vielä etuvetoakin pienempi. Väittäisin, että edes "ylipakkaamalla" ei mahdu yhtä paljon tavaraa kyytiin kuin kolmoseen. Nissanin softa oli kanssa vähän ysärihenkinen ja jostain aivan käsittämättömästä syystä Ariyassa ei pysty ladatessa rajoittamaan ohjelmallisesti akun varaustilaa esim. 80%, vaikka autossa on NMC-akku ja Nissan itsekin käskee välttämään täyteen lataamista. Lisäksi toimitusaika olisi useamman kuukauden.

Tästä huolimatta on kyllä edelleen harkinnassa ja ajattelin ainakin tarjouksen pyytää, koska oli vaan niin mukava ajaa. Maksimaalista tilantarvetta kun nyt on aika harvoin ja vähän isompi kulutus on aika yhdentekevää kun ajaminen on joka tapauksessa niin halpaa.
 
Viimeksi muokattu:
Volkkariinkin saa kanta-asiakas ilmaiseksi kolmannen vuoden, muut rahalla. Seatilla 5 v, Skodalla taisi rahalla irrota sama. Sitä en uskalla arvailla kummalla on huonompi jälkimarkkinointi, mutta VAG ja Tesla taitaa olla ne mädäntyneimmät omenat korissa eli otti kumman tahansa, niin ei aihetta juhlaan.
Sähköautoissa karttaisin ennemmin Mersua kuin Vaggia viimeaikaisten akkuperseilyjen johdosta. Lommo akun vieressä pohjalevyssä --> koko paska uusintaan. Vag uusii pohjalevyn ja jatkaa ajoa.
 
Enkä rehellisesti ymmärrä tuota ID-kammoa kuka ostaa auton jonkun softan perusteella, tasan nolla vikaa vuoden kokemuksella. Android auto/ Carplay tekee sen softan muutenkin turhaksi.

Tätä miettinyt itsekkin ihan jo sähköautoissa. Mitä softaa saat vaikka Audin Q6 mitä et saa vastaavasta polttomoottorivehkeestä? Vai johtuuko siitä että monelle taitaa sähköauto olla eka ihan uusi auto tai ainakin tältä vuosikymmeneltä ja ollaan haltioissaan kun saa auton ovet auki applikaatiosta.
 
Äh on tämä kyllä tesla-vihassaan toksinen ketju. Pitää käydä taas vuoden päästä kurkistamassa missä mennään.
Taitaa kyllä enemmän olla ongelmana, että vaikka sanotaan ymmärrettävän erilaiset tarpeet, niin silti se oma valinta on paras. Jos tämä keskustelu näytti sinusta tesla-vihalta, niin kannattaa ehkä puhdistaa ne fanilasit.
 
Jos tämä oli minulle suunnattu, niin en ole kyllä valinnut vielä yhtään mitään. :D

Koomista muutenkin, että jotenkin minä olen nyt täällä puolustelemassa Teslaa, kun yleensä olen niitä jotka kärkäimmin sitä haukkuvat. Toisaalta jos vastaavasti ottaa ne vihalasit pois silmiltä, niin vaatii suoranaista älyllistä epärehellisyyttä väittää, etteikö varsinkin standard range Model 3 tarjoaisi tällä hetkellä varsin ylivoimaista bang/buckkia perushyvää sähkäriä hakevalle henkilölle, joka ei säännöllisesti kuljeta pesukoneita ja/tai pelaa NBA:ssa ja/tai kuskaa NBA-pelaajia. Ei se todellakaan täydellinen auto ole, mutta ongelmistaan huolimatta aika pirun hyvä, ainakin jos pystyy elämään (edelleen vitun tyhmien) nappivilkkujen kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
En olisi valtavan huolissani minkään sähköauton akun mekaanisesta kolhiintumisesta, harvemmin teillä öljypohjatkaan on autoista paukkunut?

Kyllä, tapahtuu niitäkin, mutta aika vähäisissä määrin. Epävarmoissa tilanteissa (mökkitie jne) vauhtia minimiin ja tarkastella etukäteen minnekkä on ajamassa.
 
Jos tämä oli minulle suunnattu, niin en ole kyllä valinnut vielä yhtään mitään. :D

Koomista muutenkin, että jotenkin minä olen nyt täällä puolustelemassa Teslaa, kun yleensä olen niitä jotka kärkäimmin sitä haukkuvat. Toisaalta jos vastaavasti ottaa ne vihalasit pois silmiltä ja on oikeasti rehellinen itselleen, niin vaatii jo suoranaista älyllistä epärehellisyyttä väittää, etteikö varsinkin standard range Model 3 tarjoaisi tällä hetkellä varsin ylivoimaista bang/buckkia perushyvää sähkäriä hakevalle henkilölle, joka ei säännöllisesti kuljeta pesukoneita ja/tai pelaa NBA:ssa ja/tai kuskaa NBA-pelaajia. Ei se todellakaan täydellinen auto ole, mutta ongelmistaan huolimatta aika pirun hyvä, ainakin jos pystyy elämään (edelleen vitun tyhmien) nappivilkkujen kanssa.
No suurimmaksi osaksi oli suunnattu sille kenelle vastasin.

Mutta kyllähän tämäkin viestisi nyt jonkinlaista denialismia kommenttini mukaisesti edustaa. Asetat auton valinnalle reunaehtoja, jotka eivät ole sinun asiasi päättää muiden puolesta. Ei bang/buck merkitse paskaakaan, jos se auto ei täytä käyttäjänsä vaatimuksia. Sellainen auto kun ei päädy edes vertailulistalle. Bang/buck on tasan 0, kun auto ei ole sopiva. Tämä ei tietysti muuta sitä asiaa, että jollekin toiselle valinta on täysin päinvastoin. Ihan miten ne käyttäjän vaatimukset menevät. Muutama vuosi sitten ei ollut sitä luksusta, että olisi voinut hylätä autoja pois, kun malleja oli hyvin rajallisesti. Nyt on varaa valita ja pääsääntöisesti jokaisella pääsee liikkumaan enemmän tai vähemmän vaivatta.

(Se kyllä täytyy todeta, että sedanin takaluukku oli paskaa käytettävyydeltään jo ennen kuin koko Teslaa oli keksittykään.)
 
Itseäkään ei softa edes kiinnosta, kunhan homma toimii.
Tarkotitaa käytännössä sitä, että etälämmitys onnistuu tms. muut mukavuusjutut ja perusjutut toimii enempää miettimättä.
Varusteista adaptive cruise control, "ohjaava kaistavahti", ja "sähköwebasto", adaptiiviset ajovalot, "keyless go" ja mennään jo pitkälle.

Eli ihan riittää että normijutut toimii ja loput on tiloista kiinni.

Softa ei kiinnosta sen suuremmin, kunhan tilat on kohdillaan ja hinta/laatu vastaa odotuksia..

"Tuleviin remontteihin" viitaten, niin onhan tuo sinänsä hyvä että mallia valmistetaan "valtavia määriä". Se teettää varmasti pitkällä aikajänteellä hyvää "korjauspalveluille", olkoonkin että esm. Model Y:t taitaa olla Suomesssa 2021 vm eteenpäin käytännössä eli eivät ole "vanhoja ja raihnaisia" vielä hetkeen isossa kuvassa. Toisaalta en ole varma, että auttaako valmistusmäärätkään, jos akku on osa kantavaa runkoa ja "yhdestä valusta" ?

Mutta joo, hintahan tuossa monelle on "siihe mitä saa" mikä noissa Tesloissa kiinnostaa. Kyllähän sitä itekki jonku VW.ID7 GTX tms. KIA EV9 tai jonku Polestar 3 ottaisi, mutta tahtovat olla kalliita köyhälle. Ja ID.7:ssa on aivan kauheat haptiset ne rattinapit; kukahan ne "keksi" siihen laittaa.. Mut toivoa on, kuten polttis-passat näyttää.
-

Loppuvuodesta tulossa ilmeisesti kiinnostavista autoista vielä Ford Tourneo E, mutta onkohan mitä muita malleja tulossa vielä tähän Q4..
 
Mutta kyllähän tämäkin viestisi nyt jonkinlaista denialismia kommenttini mukaisesti edustaa. Asetat auton valinnalle reunaehtoja, jotka eivät ole sinun asiasi päättää muiden puolesta. Ei bang/buck merkitse paskaakaan, jos se auto ei täytä käyttäjänsä vaatimuksia. Sellainen auto kun ei päädy edes vertailulistalle. Bang/buck on tasan 0, kun auto ei ole sopiva. Tämä ei tietysti muuta sitä asiaa, että jollekin toiselle valinta on täysin päinvastoin. Ihan miten ne käyttäjän vaatimukset menevät. Muutama vuosi sitten ei ollut sitä luksusta, että olisi voinut hylätä autoja pois, kun malleja oli hyvin rajallisesti. Nyt on varaa valita ja pääsääntöisesti jokaisella pääsee liikkumaan enemmän tai vähemmän vaivatta.

Edelleen, jokaisen kannattaa toki painottaa omassa auton valinnassa niitä asioita jotka on aidosti itselle tärkeitä, mutta vähän kyllä tulee sellaisia "patteri autot on iha paskoja ku ei voi ajaa kusematta lappiin ja takas kolmen peräkärryn kanssa" - viboja näistä "model 3 on pikkuauto" - jutuista ja lähinnä olen niihin puuttunut, ihan vaan kun on tässä tullut lähiaikoina käytyä vähän kaikenlaisten autojen renkaita potkimassa, eli on tuoretta ensikäden kokemusta asioihin. Sen pohjalta väitän, että ihan objektiivisesti model 3 on varsin yleishyvä ja erityisesti hinta-ominaisuudet-suhteeltaan aika helvetin kova auto. Ei tietenkään kaikille, enkä tosiaan ole itsekään vielä yhtään varma päädynkö siihen.

EV6 ois ehkä se mikä eniten kiinnostaa, mutta ne on (varusteltuina) kalliita ja ICCU yms. kuumoddaa.
 
Tämä on ollut harkinnassa hyvin korkealla. Kävin koeajamassakin ja oli ihan helvetin mukava ajaa ja meni todella raffillakin tiellä ihan sukkasillaan. Ongelmana on vaan se, että Ariyan tilat on oikeasti yllättävän surkeat auton koosta huolimatta. Säilytysratkaisut sisällä on vähän ihmeellisiä, frunkkia ei ole ollenkaan ja takakontti on ihan aikuisten oikeasti pienempi kuin Model 3:ssa. Suorastaan hämmentävän pieni noin isoon autoon ja nelivedossa kontti on vielä etuvetoakin pienempi. Väittäisin, että edes "ylipakkaamalla" ei mahdu yhtä paljon tavaraa kyytiin kuin kolmoseen. Nissanin softa oli kanssa vähän ysärihenkinen ja jostain aivan käsittämättömästä syystä Ariyassa ei pysty ladatessa rajoittamaan ohjelmallisesti akun varaustilaa esim. 80%, vaikka autossa on NMC-akku ja Nissan itsekin käskee välttämään täyteen lataamista. Lisäksi toimitusaika olisi useamman kuukauden.

Tästä huolimatta on kyllä edelleen harkinnassa ja ajattelin ainakin tarjouksen pyytää, koska oli vaan niin mukava ajaa. Maksimaalista tilantarvetta kun nyt on aika harvoin ja vähän isompi kulutus on aika yhdentekevää kun ajaminen on joka tapauksessa niin halpaa.
Juu, itsellä nyt 10tkm awd Ariyalla kilsoja takana ja olen digannut. Frunkin puutetta en ole kokenut minkäänlaiseksi ongelmaksi, takakonttiin mahtuu sinne levyn alle latausjohto ja muut pikkurölöt mitä ei aktiivisesti tule muuten tarvittua.

Takakontti on kyllä auton kokoon nähden pieni (415l awd:a), samaa kokoluokkaa kuin Astralla (422l), Volvo C40 (413l) tai Polestar 2 (405l). Ei ole tosin itsellä tullut vielä tuo ongelmaksi, kontissa on kulkenut niin ruohonleikkuria kuin perheen matkalaukutkin useamman päivän roadtripin aikana. Tietty jos tilantarve on iso tekijä autonvalinnassa löytyy varmasti parempiakin vaihtoehtoja.

Olen myös tietoinen siitä että Nissan jossain lähteissä ei suosittele lataamista 100% vaikkei sitä voi autosta softallisesti rajoittaa. En ole tästä jaksanut stressata vaan lataan aina täyteen. Pitäisikin katsella miltä SOH näyttää.
 
Edelleen, jokaisen kannattaa toki painottaa omassa auton valinnassa niitä asioita jotka on aidosti itselle tärkeitä, mutta vähän kyllä tulee sellaisia "patteri autot on iha paskoja ku ei voi ajaa kusematta lappiin ja takas kolmen peräkärryn kanssa" - viboja näistä "model 3 on pikkuauto" - jutuista ja lähinnä olen niihin puuttunut, ihan vaan kun on tässä tullut lähiaikoina käytyä vähän kaikenlaisten autojen renkaita potkimassa, eli on tuoretta ensikäden kokemusta asioihin. Sen pohjalta väitän, että ihan objektiivisesti model 3 on varsin yleishyvä ja erityisesti hinta-ominaisuudet-suhteeltaan aika helvetin kova auto. Ei tietenkään kaikille, enkä tosiaan ole itsekään vielä yhtään varma päädynkö siihen.

EV6 ois ehkä se mikä eniten kiinnostaa, mutta ne on (varusteltuina) kalliita ja ICCU yms. kuumoddaa.
Et sinä ainoa ketjun renkaidenpotkija ole, meidän sähkö-miillä alkaa tulla ns. päivät täyteen. Väitteessäsi model 3:n hintasuhteessa ei ole pätkääkään objektiivisuutta vaan se on sinun mielipide perustuen siihen mitä arvostat. Jos lähdetään sinun leikkiisi ja kuvitellaan, että auton mallilla ei ole mitään väliä, niin model 3 tietysti tarjoaa rahalle vastinetta. Poistomyynnissä oleva Leaf tarjoaisi vielä enemmän - Jso millään muulla kuin bang/puck ei ole väliä. Uudet tulokkaat Skodalta ja korealaisilta yms. tunkevat kyllä siinä määrin model 3 alueelle ja perhekäyttäjille paremman muotoisina, että kilpailu tulee olemaan veristä.
 
Ei noita kukaan vaihtele pommeihin enää merkkiliikkessä tulevaisuudessa pajat rupeaa kansirempan sijaan vaihtamaan moduuleita.

Kyllä pääperiaate pitää olla että koko akku ei mene vaihtoon. Jos koko akun joutuu vaihtamaan niin katastrofeilla ei ole eroa mitä se maksaa.

Moduleittain niitä tullaan jatkossa korjaamaan (kuten jo nykyään tehdään) valmistajan omien korjausten ulkopuolella. Jos akku ei ole purettavissa moduleiksi niin se on se huonoin tilanne.
Kyllä se paras akku on se akku joka kestää koko auton elinkaaren ilman korjauksia, samalla tavalla kuin polttiksissa moottorin tulisi kestää koko auton elinkaari. Toki kolarissa, pohjakosketuksessa tms. vaurioitunut akku olisi näppärintä korjata niin että vaihdetaan vaurioituneet moduulit, mutta esim. klassikko model ässien akut hajoili sen takia että kosteutta pääsi sisään. Joten en ihan täysin paskaksi haukkuisi tuollaista ei-niin-helposti korjattavissa olevaa Structural akkupakettia johon kosteuden on vaikeampaa päästä rikkomaan paikkoja.

Hiukan taas täällä mehustellaan näiden akkuremppojen kanssa. Aika harvaan nykypolttikseenkaan tehdään mitään koneremppoja. Jos kone leviää, niin vaihtomoottori tilalle.
 
Sähköautossa on todella paljon softaa, todella vanhentunut näkemys tuo, että vain ínfotainment on sitä softaa. On totta, että Teslassa käyttöliittymä on ok ja infotainmet ripeä toimimaan. Mutta softahan nimenomaan on sitä missä Teslalla on ongelmia ja jossa se on jäljessä perinnevalmistajien autoja ja softa on se jossa Teslan pitää vielä panostaa saadakseen muiden etumatka kiinni.

Teslan softaongelmat haijastuu juuri siihen kuinka vaikeaa Teslalle on ihan perusjuttuja tehdä. Kauanko kesti, että Tesla sai koodattua matriisivalot? Lasinpyyhkimien softaa Tesla ei vieläkään ole saanut kuntoon. Adaptiivinen vakionopeudensäädin ei toimi vaan esim. haamujarrutuksia tulee vielä vuonna 2024 paikoissa missä niitä on tullut jo vuosia, Tesla ei vaan osaa vielä softapuolta niin hyvin kuin muut. Tai sitten vaikka tasaisen lämpoötilan pitäminen autossa, miten se voi olla niin vaikeaa (no se on vaikeaa, koska se on sitä softaa). Applen CarPlayta Tesla ei tue ollenkaan (toki siinä kyseessä on ilmeisesti ideologiset syyt eikä pelkästään osaaminen, mutta softaongelma se silti on) jne.

Rumuudet ja hienoudet on sitten makuasioita, mutta onhan esim. Teslan penkit helvetin rumat muovinahka möhköt. Mutta sitten taas tumman harmaa Model Y hienoilla vanteilla on yllättävän hieno, eikä näytä saippuapalalta kuin vaikkapa valkoinen Model Y.

Sähköautoasiassa Tesla onkin sitten todella hyvä ja vaikka meidän halpis Kia voittaa Teslan softassa, muotoilussa ja perusjutuissa niin kyllähän se vie talvella liikaa sähköä ja lataaminen on aika onnetonta kun Teslaan vertaa.
Mitenköhän paljon perinnevalmistajat itse koodailevat autojensa softia? Taitaa suurinosa tulla jostain alihankintana, ja valojen ja muiden softa tulee varmaan jostain bosch/hella/valeo miltä lie. Tesla tehnyt kuitenkin reilu 10v vasta autoja niin on se ihme jos perinnevalmistajat ei millään osa-alueella olisi parempia kuin Tesla. Joko muut valmistajat tarjoaa samassa mittakaavassa OTA päivityksiä kuin Tesla? Vielä siis niin että ne päivitykset koskee muutakin kuin infotainmenttia. Ei se VAGillakaan tuo softapuoli toimi kuin ajatus kun sitä uutta BMS softaa Audeihin joudutaan odottamaan tammi-maaliskuulle asti? Siihen asti ajeltava niin että vaarana tulipalo.
 
OTA on hyvä asia mutta onko se pakollinen? Tesla toki tekee paljon muutoksia hyvään tai huonoon suuntaa. Jopa poistavat ominaisuuksia autosta huonontaen sen toimintoja.

Ehkä perinnevalmistajat haluavat testata softansa ennen kuin puskevat sen ulos.
 
Kyllä se OTA aika pakollinen on, ihan sen takia että päivitysten jakelu ja asennus onnistuu ilman korjaamoreissua. Vai meinasitko, että joka kerta kun löytyy joku haavoittovuus auton softasta, varataan aika huoltoon ja annetaan poikien siellä se päivittää? Nykyautoissa on kuitenkin tota compuutteripuolta ja ovat netissä kiinni 247, että on hyvä että jos löytyy tieturva-aukkoa ja muuta vastaavaa niin saadaan päivitykset sisään ilman korjaamoreissua.
 
Onhan noita aukkoja mutta harvemmin niistä ainakaan on uutisoitu, että suoraan viedään autot vaikka niiden avulla käsistä.

OTA ei aina ole pakollista jos ohjelmisto testataan ja se toimii kuten pitää.

Toisin kuin se että Teslan pystyy viemään rasbilla mikä jatkaa omistajan BTn kantavuutta.
 
Onhan tämä sähköautoketju, mutta siinä viestissä kirjoitettiin autoista yleisellä tasolla. Ja varmaan suurin osa tuontiautoista on edelleen muita kuin sähköisiä, kaikenmaailman Bemmejä ja Mersujahan sieltä Saksasta on iänkaiken haettu tänne Pohjolaan.
Ladattavia selkeästi suurin osa, mutta jakaantuu ladattavat hybridi ja täys sähkö

Sähköautoissa karttaisin ennemmin Mersua kuin Vaggia viimeaikaisten akkuperseilyjen johdosta. Lommo akun vieressä pohjalevyssä --> koko paska uusintaan. Vag uusii pohjalevyn ja jatkaa ajoa.
Mistä tästä aiheesta on kirjoitettu. Oletan ettei kyse yksittäisestä tapauksesta, vaan joku laajempi tarina.

Ja onko siis kyse pohjalevylommosta mikä ei ole vaurioittannut akkupaketinmuita rakenteita, eli ei sisäpuolella vauriota tai vaurio rajoittuu "ilmatilaan" Perseilyllä tarkoitat että pohjalvey olisi erikseen vaihdettavissa ?
 
Valmistajan ohjeaika akuston purkamiselle ja kokoamiselle vertailussa käyte-
tylle ID.4-mallille on 8,6 tuntia, ja siihen lisätään vielä järjestelmätesterin käyttö-
aika käytetyn ajan mukaan, joka on yleensä noin tunti. Tähän lisätään osan
vaihtoon kuluva aika; esimerkiksi yhden akkumoduulin vaihtoaika on 1,3 tuntia,
ja siihen lisätään balansointiin kuluva aika, joka voi olla tilanteesta riippuen use-
ammankin tunnin. E-golfin akuston purkamisen ja kasaamisen ohjeaika on 9
tuntia, ja siihen lisätään järjestelmätesterillä tehty työaika, joka on noin tunnin.
E-Golfin eri moduuleille on eri ohjeajat uusinnalle, koska joidenkin moduulien
edestä täytyy purkaa ensin yksi tai useampi moduuli pois edestä, kuten liit-
teessä 1 olevasta kuvasta havaitaan. Esimerkiksi alimmaisena olevan akkumo-
duulin uusimisen ohjeaika on 4,4 tuntia, johon lisätään vielä balansointiin kuluva
aika, jolloin ohjeaika on huomattavasti suurempi kuin ID:n moduulin uusimiseen
kuluva aika.
Korkeajänniteakku on usein sähköauton kallein osa. E-Golfin isäntämoduulin
hinta on 1297,87 euroa, orjamoduulin 1200,80 euroa ja pienemmän orjamoduu-
lin 585,26 euroa. Koko akuston hinta on 25 000 euroa eli 55 % auton hinnasta
uutena. ID.4-mallin moduulin hinta on 1788,25 euroa ja koko akuston hinta
34 300 euroa eli 73,69 % auton hinnasta uutena. ID:n varaosana saatavan
akuston hinta on siis huomattavasti korkeampi suhteessa auton arvoon uutena
kuin e-Golfissa. Korkeajänniteakkujen korjauksen voidaan todeta olevan huo-
mattavasti aikaavievämpää sekä kalliimpaa kuin polttomoottoriautojen korjauk-
set keskimäärin.

Onhan ne suolaiset hinnat. Eikä se paska pyörittämällä miksikään muutu jos yhden moduulin vaihtaa, toki voi sen pommin laittaa halvemmalla kiertoon toiselle, mutta ainoa ratkaisu pitkäikäiseen korjaukseen on koko akun vaihto täysin uuteen ja Tesla tarjoaa sen edullisimmin.
Moottori vertaili akkujen korjauksia.

"Pisimmän korren vie silti Volkswagen, jonka huoltoverkostossa on peräti 22 valtuutettua akkukorjaamoa. Kokonainen suuremman kapasiteetin akku maksaa ID.4:ään noin 29 500 euroa, mutta Nissanin tapaan akkumoduulit ja pohjalevy voidaan vaihtaa erikseen. Yhden akkumoduulin hinta on 2 606 euroa ilman töitä ja tarvikkeita, ja pohjalevyn hinnaksi maahantuoja kertoo 922 euroa, minkä päälle tulee noin 150 euron arvoinen työn osuus."

Akku kestää auton eliniän, mutta toki siihen voi tulla vikaa kolhuista tai muuten vaan. Niinpä auton vanhentuessa juurikin akun järkevä korjattavuus on tärkeää ja mahdollistaa pidemmän eliniän.
 
En olisi valtavan huolissani minkään sähköauton akun mekaanisesta kolhiintumisesta, harvemmin teillä öljypohjatkaan on autoista paukkunut?

Kyllä, tapahtuu niitäkin, mutta aika vähäisissä määrin. Epävarmoissa tilanteissa (mökkitie jne) vauhtia minimiin ja tarkastella etukäteen minnekkä on ajamassa.
Tämäpä. Tosin perinteisen polttiksen öljypohja on pinta-alaltaan niin pieni että siellä mökkitiessä törröttävän kiven osuminen siihen on pienempi todennäköisyys, kuin melkein koko auton pohjan kattavan akun osuminen samaan kiveen.
Vielä kun se öljypohja on siellä akselin kupeessa pyörien välissä, jolloin kumpareen osuessa kohdalle se nousee pyörien ja akselin mukana ylemmäs kun ne menee kumpareen yli. Sitten kun akseli on mennyt kumpareen toiselle puolelle niin auto laskeutuu ja seuraavana pohjakosketukseen joutuu kuskin persauksen alla oleva pohjalevy. Jossa sähköautossa on juurikin se akku.
Kyllä näiden kanssa vaan joutuu pikkasen enemmän varomaan kuin polttiksien. Vaikka todennäköisyys olisikin pieni.
Harmittavasti vaan tuppaa autojen maavarat kokoajan pienenemään. Toki parantaa aerodynamiikkaa ja vähentää kulutusta mikä on hyvä. Ja jotkut ilmeisesti tykkää että auton pitää olla "tontissa". Makuasioita sano musti, mutta kyllä se ~16cm on itselle minimimaavara jolla sais mielenrauhaa näillä suomen roudan raiskaamilla teillä.
Tästä syystä mm. Model 3 piti tiputtaa omista haaveista pois. Model Y menisi ja ulkonäkökin on omaan silmään ihan hyvä, ja valkea perusvärikin on kiva kesän helteillä. Mutta Enyaq tuli sitten valkattua kun sattui sopiva vaihtotarjous aikoinaan.
 
Mistä tästä aiheesta on kirjoitettu. Oletan ettei kyse yksittäisestä tapauksesta, vaan joku laajempi tarina.

Ja onko siis kyse pohjalevylommosta mikä ei ole vaurioittannut akkupaketinmuita rakenteita, eli ei sisäpuolella vauriota tai vaurio rajoittuu "ilmatilaan" Perseilyllä tarkoitat että pohjalvey olisi erikseen vaihdettavissa ?
Eikö tässä vasta iltalehdessä ollut iso juttu että henkilön mersussa oli pohjahuovan kiinnikeruuvi vääntynyt niin lasku oli 65000e. Ruuvi oli vääntynyt niin että painanut huopaa pitävään levyyn 5mm painauman. Itse akkukotelossa ei ollut mitään jälkiä. Ei jaksa kyllä kaivaa artikkelia mutta varmaan google antaa tarvittaessa lisää tietoa.
 
Kyllä se paras akku on se akku joka kestää koko auton elinkaaren ilman korjauksia, samalla tavalla kuin polttiksissa moottorin tulisi kestää koko auton elinkaari. Toki kolarissa, pohjakosketuksessa tms. vaurioitunut akku olisi näppärintä korjata niin että vaihdetaan vaurioituneet moduulit, mutta esim. klassikko model ässien akut hajoili sen takia että kosteutta pääsi sisään. Joten en ihan täysin paskaksi haukkuisi tuollaista ei-niin-helposti korjattavissa olevaa Structural akkupakettia johon kosteuden on vaikeampaa päästä rikkomaan paikkoja.

Kyllähän polttiksissa korjattiin kansia aika moneenkin yksilöön (kuten omaan relluunkin) kerran sen 350k ajomäärillä ja maksoihan se satasia mutta ihan ok. Toisekseen väittäisin Suomen talvessa pohjakosketuksen olevan paljon todennäköisempi kuin akun kosteusobgelmat ko. talven aikana. Kosteusongelmat tulevat kuitenkin vasta vuosien ja vuosien päästä, riippuen tietty rakenteesta. Esim. Volvon akut kun ovat kardaanitunnelissa niin ovat vedeltä paremmin suojassa ja viat johtuvat muusta kuin kosteudesta. Pohjakosketus ei vaadi kuin sopivaa jäävallia tai sitten mökkitien kiveä (ja toki sitä romua voi olla tielläkin, mutta onneksi ei niin usein).
 
Eikö tässä vasta iltalehdessä ollut iso juttu että henkilön mersussa oli pohjahuovan kiinnikeruuvi vääntynyt niin lasku oli 65000e. Ruuvi oli vääntynyt niin että painanut huopaa pitävään levyyn 5mm painauman. Itse akkukotelossa ei ollut mitään jälkiä. Ei jaksa kyllä kaivaa artikkelia mutta varmaan google antaa tarvittaessa lisää tietoa.
Siinä taisi olla kyse vähän isommasta, Veholla ei ole akkukorjaamoa ja vahingossa kyse siis vähän isommasta riskistä kuin pohjahuovan kiinnike ruuvin paikallaan pysyminen. Riski ei niin iso että akku olisi pakko korjata tai vaihtaa.

Mutta tuo kyllä esille sen onko maahantuojalla osaamista jälkimarkkinaa, ilman valmistajan vahvaa tukea toki vaikea osaamista rakentaa. Moni valmistaja/maahantuoja on akkujen kanssa kipuillut, mutta kehitys on ollut isoa, osaa potkineet vauhtiin vakuutusyhtiöt. Markkinolle toki tullut akkupaketteja jotka suunniteltu niin että niitä vaikea korjata.

Tuossa ruuvi tapauksessa toki tulee mieleen, että oltu vähän yliherkillä, ja vähän tuli mieleen että toimijalla ei ole kykyä arvioida akuston kuntoa riittävästi, jotta pystyisi luotettavasti toteamaan ei vaurioita, jos taasen varmoja vauriohavaintoja, niin jotain kongreettisempia toimia olisi varmaan tehty.
 
Kyllähän polttiksissa korjattiin kansia aika moneenkin yksilöön (kuten omaan relluunkin) kerran sen 350k ajomäärillä ja maksoihan se satasia mutta ihan ok. Toisekseen väittäisin Suomen talvessa pohjakosketuksen olevan paljon todennäköisempi kuin akun kosteusobgelmat ko. talven aikana. Kosteusongelmat tulevat kuitenkin vasta vuosien ja vuosien päästä, riippuen tietty rakenteesta. Esim. Volvon akut kun ovat kardaanitunnelissa niin ovat vedeltä paremmin suojassa ja viat johtuvat muusta kuin kosteudesta. Pohjakosketus ei vaadi kuin sopivaa jäävallia tai sitten mökkitien kiveä (ja toki sitä romua voi olla tielläkin, mutta onneksi ei niin usein).
Jos jätetään ne tilanteet että vedetään kaiteen yli betoniporsaan päälle, mennään etelän kadunvarsien jääpaakkujen yli, isokulmaisia liuskoja, hitaassa lammikoissa piileviä routakuoppia, haja-asutusalueen pikkuteitä, metsäautoteitä, niin väitän , toivon, uskon että meille asiallisesti suunnitellussa autossa ei ole kalliita ongelmia, kestää ne, ja jos leimalla kynnys ylittyy, niin valmistajan edustaja voi tsekata, ei korjaust tarvetta, tai sitten tuo pohjalevy.

Siis polttisvertaukset, arkea että pohja kosketusta, polttiksessa alla kaikenlaista, muovia, pakoputkilinjaa , lattiaa, uskon ja toivon että sähkiksen akkupohjat kestää paljon paremmin. Ja syytäkin jos polttiksessa kyse lähinnä jonkin ilmanohjain koristeen vaihtamisesta, ja sen repsottaminen lähinä roskaamis riski.

Kokeneellekkin oman rahan kuskille silti ymmärettävää että akkuriski pelottaa ja syytäkin.
 
..objektiivisesti model 3 on varsin yleishyvä ja erityisesti hinta-ominaisuudet-suhteeltaan aika helvetin kova auto.
Objektiivinen lehti Tekniikan Maailma vertaili vastikään uutta Tesla Model kolmosta (Long Range All-Wheel Drive) Polestar 2:een (Long Range Dual Motor) ja BYD Sealiin (Excellence AWD). Tämä "helvetin kova auto" ei yllättäen ollutkaan ylivoimainen, vaan oli lähempänä viimeistä sijaa kuin voittaja Polestaria. Tässä joitain testaajien huomioita Teslasta, jotka ovat yllättäen samansuuntaisia omaan koeajokokemukseen Model Y:stä:

“Ohjaus on joukon tahmein ja vaatii eniten voimaa, eikä ohjauspyörään siirtyneiden vilkkupainikkeiden käyttö ole aina itsestään selvää. Kääntöympyrämittaukset todistavat tuntemukset auton kankeudesta todeksi.

BYD ja Tesla ovat numeron verran Polestaria perässä. Kumpaakin vaivaavat ohjauksen ongelmat, jotka tekevät suuremmilla teillä ajamisesta hyvin uuvuttavaa.

Teslan ohjaus on todella tunkkainen, eikä talvivertailun yhteydessä kuvattu simulaattorimaisuus ole kesäolosuhteissa parantunut. Etenkin moottoritiellä Tesla on levottoman tuntuinen ja työläs pitää suunnassaan. Uraisella tiellä ajaminen on vieläkin raskaampaa. Tilanne paranee pienemmillä ja mutkaisemmilla tieosuuksilla, mutta jättää silti toivomisen varaa. Soratiellä Model 3 on joukon levottomin ja tunnottomin. Ongelmaksi muodostuu epäluottamus keulaan, joka tuntuu lähtevän herkästi alta.

Suurempi ongelma on vakionopeudensäädin, joka pelästyy milloin vastaantulevia autoja, milloin edessä hitaammin ajavaa autoa. Kuljettajan luottamus järjestelmään murenee muutaman haamujarrutuksen jälkeen. Auto Pilot tipahtaa myös pois päältä kaistaa vaihtaessa. Kun se verrokeissa aktivoituu nopeasti itsekseen, Teslassa se täytyy joka kerta aktivoida uudelleen. Mikäli siinä onnistuu.

Laatuvaikutelma ei ole vieläkään parhaasta päästä resonoivien sisätilojen ja roikkuvan verhoilun takia.”
Tämän lisäksi huolimatta ylivertaisesta voimalinjasta kiihtyvyys 0-100 km/h oli joukon hitain ja ylläpitokulutkin olivat kymmeniä prosentteja Polestaria kalliimmat.

Jos maantiellä ajo on yhtä kärsimystä, onko auton muilla ominaisuuksilla mitään väliä? TM:n testin perusteella ne muutkaan ominaisuudet tai laatu eivät päätä huimaa.
 
Vaikka onkin maailman turhin vänkäyksen aihe, osallistun silti. Model 3:lla olen ajanut muutama tuhat kilometriä enkä ikinä ostaisi sitä mallia itselle. Syynä melko kelvoton eriparialusta, omiin tarpeisiin aivan liian pieni maavara ja muutama muu asia. Mutta Model 3 on sen jälkeen kehittynyt enkä ole varma, pitääkö noista enää muu paikkaansa kuin onneton maavara. Sekin kyllä riittää.

Model Y:n koeajon meinasin lopettaa heti alkuunsa, aivan liian iso rengasmelu siinä mallissa. Mutta Y:kin on tuon jälkeen epäilemättä parantunut.

Idiootti pääomistajana ja ajoavustimien testeissä, vertailuissa tai tosielämässä todetut virhetoiminnot eivät nekään varsinaisesti ole innostaneet. Virhetoiminto väärässä paikassa voi viedä hengen. Ei osu monelle, mutta riskikin on epämiellyttävä. Minä ajan vakkarilla myös talvisilla teillä, jossain välissä TMn talvivertailun jälkeen Teslan edustaja totesi, ettei vakkaria pidä käyttää talvella. Pelkästään tuo riittäisi sulkemaan auton ulos vaihtoehdoistani.

Mutta kaikilla meillä on omat kriteerimme ja melko pöhköä on yleistää omat kriteerinsä kaikkia koskeviksi.
 
Minäkin haluan osallistua.

Kaikilla meillä on aivan varmasti yksi yhteinen tärkeä kriteeri ja se on hinta. Tekkiläisellä se voi olla napsun korkeampi kuin perustuularilla, mutta täällä persaukisten maassa yleensä uuden auton hinta on mieluummin alhainen kuin korkea.

Objektiivinen lehti Tekniikan Maailma vertaili vastikään uutta Tesla Model kolmosta (Long Range All-Wheel Drive) Polestar 2:een (Long Range Dual Motor) ja BYD Sealiin (Excellence AWD). Tämä "helvetin kova auto" ei yllättäen ollutkaan ylivoimainen, vaan oli lähempänä viimeistä sijaa kuin voittaja Polestaria.
Eikös Polestar ole 12-14k€ eli ~20% kalliimpi auto kuin vastaava kolmostesla (niin vajaa- kuin neliveto)? En pitäisi ihmeenä, että häviää pollelle testissä. Onhan Polestar autona varmasti parempi.

Minun Tesla-kokemukset ovat pääosin Y:stä ja sitä ennen on ollut useita saksalaisia premiumeja sun muuta alla. Teslan ohjaus on tunnoton, säätämällä ohjausvasteen siitä häviää tahmeus, vaikka tunnottomuus jää. Alusta on huono ja auto on meluisa premiumeihin nähden, esim. volkkareihin nähden ei niinkään. Y on tarkka rengaspaineista. Kun ne ovat kunnossa, ajaminen on minusta leppoisaa. Myös 20-21" renkaiden sijasta 19" auttaa Suomen teillä. Haamujarruttelut ovat hanurista, mutta ei ole minun vakkarin käyttöä rajoittanut, ei kesällä eikä talvella pl. pääkallokelit. Sisätilan laatuvaikutelma on minusta ok ja peräti hyvä. Poikkeuksena on onnettomat muovipenkit ja -ratti.

Pidän takapotkukolmosta aika hyvä sähköautona hintaansa(!) nähden. Sillä saa sähköautorintamalla tärkeitä asioita eli toimintamatkaa, latausnopeutta, akun lämmitystä ja toimivan sovelluksen. Autona siinä on varmasti parannettavaa, mutta tuohon sähköautokokonaisuuteen on 40-50k€ hintalapulla vaikea muiden merkkien päästä. Sama asia on Y:n kanssa, kun lisäkriteeriksi tulee tilat. Siksi aikanaan Y:n päädyin, kun tilava sähköauto piti saada. Polttomoottorisena en olisi ikinä Y:tä hommannut.

Aika saivartelua vääntää, että ei voisi yleisesti väittää jotain autoa parhaaksi, koska jokaisella on omat kriteerit. Ainakin hintasegmenttikärjellä vertailuja tehdään kaikissa lehdissä, podcasteissa ja nettivertailuissa koko ajan. 40k€ luokassa pidän kolmosta todella hyvänä vaihtoehtona. Jos rahaa on tuplat, niin mielestäni BMW on paras.

Vaikka foorumilla keskustelua syntyy (jyrkkien) eriävien mielipiteiden myötä, niin ehdottomuus ei minusta kanna pitkälle. Väittäisin aika monen kuskin kriteerien muuttuvan ajan myötä. 10v sitten sähköautoja pidettiin humputuksena. 8v sitten vannoin, että omaan talliin ei koskaan tule Nissania. Silti sähköautoja on tallissa kaksi eikä Arya vaikuta ollenkaan hullummalta, vaikka sellaista en myt omistakaan.

Sitten niihin fanilaseihin. Viimeisten viiden autoni osalta minulla on ollut neljä eri merkkiä ja paremmalla puoliskolla viisi eri merkkiä. Mitään merkkiuskollisuutta itseltäni ei löydy ja tuskin seuraava auto on Tesla ellei juniper yllätä totaalisesti. Yllä olevan kirjoitin siis mahdollisimman objektiivisesti. Aika usein on niin, että fanilasiväittämiin turvautuvat pitävät itse vihalaseja.
 
On kyllä käsittämätön määrä bugeja Polestar 4:ssa.

  • Ei lähde cruise päälle. Piti bootata pari kertaa, että lähti päälle.
  • Sekunnin viive napin painalluksesta siihen, että lähtee cruise päälle.
  • Cruise ei aja suoraan, vaan seilaa kaistan sisällä.
  • Päänäyttö boottaa, kun laittaa vilkun päälle (ilmeisesti vain kun cruise päällä).
  • Pikkunäytössä näkyy randomisti varoitusmerkki, jonka merkitystä ei voi tietää. Päänäytön notifikaatioissa on vain joku placeholder teksti.
  • Notifikaatioissa jotakin softan sisäisiä ilmoituksia tyyliin joku "service running". Ei varmisti pidä loppukäyttäjän nähdä tällaista.
  • Ilmeisesti akun esilämmitys ei toimi. Tai sitten vaan tosi herkästi rajoittaa lataustehoa, jos ei ole vähintään 15 astetta lämmintä.
  • Latauksen aikana ei näytä kilowatteja, vaan erikseen jännitteen ja virran. Kuinkahan moni ymmärtää tehdä kertolaskun? Tai mitä merkitystä loppukäyttäjälle on sillä jännitteellä? Auto ei kuitenkaan tue mitään 800 V latausta.
  • HUD näyttö lakkasi toimimasta kesken kaiken.
  • Performance / range moodi resetoituu, kun laittaa cruisen päälle / pois.
Auto on ymmärtääkseni ollut saatavilla jo jonkin aikaa, eli ei voi mistään pre-production softasta olla kyse.
 
Viimeksi muokattu:
On kyllä käsittämätön määrä bugeja Polestar 4:ssa.

  • Ei lähde cruise päälle. Piti bootata pari kertaa, että lähti päälle.
  • Sekunnin viive napin painalluksesta siihen, että lähtee cruise päälle.
  • Cruise ei aja suoraan, vaan seilaa kaistan sisällä.
  • Päänäyttö boottaa, kun laittaa vilkun päälle (ilmeisesti vain kun cruise päällä).
  • Pikkunäytössä näkyy randomisti varoitusmerkki, jonka merkitystä ei voi tietää. Päänäytön notifikaatioissa on vain joku placeholder teksti.
  • Notifikaatioissa jotakin softan sisäisiä ilmoituksia tyyliin joku "service running". Ei varmisti pidä loppukäyttäjän nähdä tällaista.
  • Ilmeisesti akun esilämmitys ei toimi. Tai sitten vaan tosi herkästi rajoittaa lataustehoa, jos ei ole vähintään 15 astetta lämmintä.
  • Latauksen aikana ei näytä kilowatteja, vaan erikseen jännitteen ja virran. Kuinkahan moni ymmärtää tehdä kertolaskun? Tai mitä merkitystä loppukäyttäjälle on sillä jännitteellä? Auto ei kuitenkaan tue mitään 800 V latausta.
Auto on ymmärtääkseni ollut saatavilla jo jonkin aikaa, eli ei voi mistään pre-production softasta olla kyse.

Jakaa samat höyryävät "ominaisuudet" Volvo EX90 kanssa? Hanskalokeroa ei saa ajon aikana auki yms. laatusettiä.
 
On kyllä käsittämätön määrä bugeja Polestar 4:ssa.

  • Ei lähde cruise päälle. Piti bootata pari kertaa, että lähti päälle.
  • Sekunnin viive napin painalluksesta siihen, että lähtee cruise päälle.
  • Cruise ei aja suoraan, vaan seilaa kaistan sisällä.
  • Päänäyttö boottaa, kun laittaa vilkun päälle (ilmeisesti vain kun cruise päällä).
  • Pikkunäytössä näkyy randomisti varoitusmerkki, jonka merkitystä ei voi tietää. Päänäytön notifikaatioissa on vain joku placeholder teksti.
  • Notifikaatioissa jotakin softan sisäisiä ilmoituksia tyyliin joku "service running". Ei varmisti pidä loppukäyttäjän nähdä tällaista.
  • Ilmeisesti akun esilämmitys ei toimi. Tai sitten vaan tosi herkästi rajoittaa lataustehoa, jos ei ole vähintään 15 astetta lämmintä.
  • Latauksen aikana ei näytä kilowatteja, vaan erikseen jännitteen ja virran. Kuinkahan moni ymmärtää tehdä kertolaskun? Tai mitä merkitystä loppukäyttäjälle on sillä jännitteellä? Auto ei kuitenkaan tue mitään 800 V latausta.
Auto on ymmärtääkseni ollut saatavilla jo jonkin aikaa, eli ei voi mistään pre-production softasta olla kyse.

Mut hei, onneks muut, pl. Tesla, testaa softansa ennen kun päästävät ne markkinoille joten OTA:a ei tarvita. :tup:
 
On kyllä käsittämätön määrä bugeja Polestar 4:ssa.

  • Ei lähde cruise päälle. Piti bootata pari kertaa, että lähti päälle.
  • Sekunnin viive napin painalluksesta siihen, että lähtee cruise päälle.
  • Cruise ei aja suoraan, vaan seilaa kaistan sisällä.
  • Päänäyttö boottaa, kun laittaa vilkun päälle (ilmeisesti vain kun cruise päällä).
  • Pikkunäytössä näkyy randomisti varoitusmerkki, jonka merkitystä ei voi tietää. Päänäytön notifikaatioissa on vain joku placeholder teksti.
  • Notifikaatioissa jotakin softan sisäisiä ilmoituksia tyyliin joku "service running". Ei varmisti pidä loppukäyttäjän nähdä tällaista.
  • Ilmeisesti akun esilämmitys ei toimi. Tai sitten vaan tosi herkästi rajoittaa lataustehoa, jos ei ole vähintään 15 astetta lämmintä.
  • Latauksen aikana ei näytä kilowatteja, vaan erikseen jännitteen ja virran. Kuinkahan moni ymmärtää tehdä kertolaskun? Tai mitä merkitystä loppukäyttäjälle on sillä jännitteellä? Auto ei kuitenkaan tue mitään 800 V latausta.
Auto on ymmärtääkseni ollut saatavilla jo jonkin aikaa, eli ei voi mistään pre-production softasta olla kyse.

Piti ihan selailla läpi että näki nämä itsekin. Lisäksi vielä pari muuta:
  • Näyttäisi myös videolla kahdesti hukanneen 3-4 kilometriä ODO:sta resetin yhteydessä.
  • Samaten hukkaili osamatkamittarin tietoja resetin yhteydessä

Autona tuo näyttää hyvältä ja tykkään käyttöliittymän ulkoasusta, mutta ei tuollaista bugista roskaa kyllä kiinnosta edes en enempää harkita.
 
On kyllä käsittämätön määrä bugeja Polestar 4:ssa.

Auto on ymmärtääkseni ollut saatavilla jo jonkin aikaa, eli ei voi mistään pre-production softasta olla kyse.

Polestar 3:stakin lykättiin muutaman kerran softan keskeneräisyyden takia. Autona se jo toimii (mitä noita kotimaisiakin testejä katsonut), mutta sovelluksella avaaminen esim. vielä puuttuu ja muuta vastaavaa.

Onhan tässä Volvo/polestar kohdalla ollut viime aikoina softan kehityksessä selvää hitautta. Toisaalta positiivisena puolena molemmissa softa on kehittynyt sentään ja ongelmana on ollut lähinnä auton markkinoille puskeminen liian aikaisin. En ole siis hirveän yllättynyt että polestar4:ssa on myös ongelmia. Sinänsä jatkaa tuota ex30 linjaa, eli alussa softa on buginen ja ongelmia täynnä mutta sentään sitä koko ajan korjataan.
 
Sillai vähän hassua tarkastella tätä yleistä asennoitumista eri autonvalmistajien sähkärilähtöihin. Tojolla/Subarulla oli e-TNGAn kanssa jännät paikat kun piti tehdä takaisinkutsu mahdollisesti ajossa irtoavien renkaiden takia (tapahtuikohan tätä oikeasti kertaakan), puhumattakaan pikalatausgatesta (for real, kuka oikeasti, ehkä taksikuskeja lukuunottamatta joutuu käyttämään DC-latausta useammin kuin kaksi kertaa vuorokaudessa?) ja range näytettiin hassusti (joka korjattiin käsittääkseni OTAna)

Näistä kaikista sai Tojo järkyttävää ruoskaa lehdistössä ja foorumeilla, samanaikaisesti kun taas sitten eri MEB-variantit luistelivat huomattavasti pienemmällä dissauksella huolimatta siitä että erilaisia, ajoakin estäviä/keskeyttäviä ongelmia oli huomattavasti enemmän.

Toivotaan ettei uuden pollen mahdollisia ongelmia paineta villaisella.
 
Polestar 3:stakin lykättiin muutaman kerran softan keskeneräisyyden takia.
Vähän jännittää kun ensi kuussa pääsee tuolla ajamaan. Ihan normisettiä että näytöt pimenee kesken ajon, samanlainen stealth-moodi kuin Saabeissa aikoinaan :cigarbeye: Tai voi kurvata tien sivuun ja irroittaa takaluukun alta sulakkeen numero 9 ja/tai akun kaapelin 10-millin avaimella :hammer: Onneksi leasingiin kuuluu sijaisauto kun Polestar on pajalla.

Amerikassahan noita ei ole vielä edes luovutettu asiakkaille ongelmien vuoksi, vanhalla mantereella menee ihan täydestä :poop:
 
Piti ihan selailla läpi että näki nämä itsekin. Lisäksi vielä pari muuta:
  • Näyttäisi myös videolla kahdesti hukanneen 3-4 kilometriä ODO:sta resetin yhteydessä.
  • Samaten hukkaili osamatkamittarin tietoja resetin yhteydessä

Autona tuo näyttää hyvältä ja tykkään käyttöliittymän ulkoasusta, mutta ei tuollaista bugista roskaa kyllä kiinnosta edes en enempää harkita.
No joo, ei varmaan ole softan kehittäjille speksattu, että matkamittarien tiedot pitää tallentaa rebootin yhteydessä, kun eihän sitä reboottia pitäisi "koskaan" tarvita. Jos se kuitenkin käytännössä on vähintään jokapäiväinen toimenpide kyseisellä autolla, niin toki vaatimuksetkin sen toimivuudelle ovat toisenlaiset.
 
Sillai vähän hassua tarkastella tätä yleistä asennoitumista eri autonvalmistajien sähkärilähtöihin. Tojolla/Subarulla oli e-TNGAn kanssa jännät paikat kun piti tehdä takaisinkutsu mahdollisesti ajossa irtoavien renkaiden takia (tapahtuikohan tätä oikeasti kertaakan), puhumattakaan pikalatausgatesta (for real, kuka oikeasti, ehkä taksikuskeja lukuunottamatta joutuu käyttämään DC-latausta useammin kuin kaksi kertaa vuorokaudessa?) ja range näytettiin hassusti (joka korjattiin käsittääkseni OTAna)

Näistä kaikista sai Tojo järkyttävää ruoskaa lehdistössä ja foorumeilla, samanaikaisesti kun taas sitten eri MEB-variantit luistelivat huomattavasti pienemmällä dissauksella huolimatta siitä että erilaisia, ajoakin estäviä/keskeyttäviä ongelmia oli huomattavasti enemmän.

Toivotaan ettei uuden pollen mahdollisia ongelmia paineta villaisella.

Paukkuuhan tuo jo ihan Oulu-Helsinki välillä talvesta puhumattakaan, muutenkin kovan kulutuksen auto. Meb matkantekoautona paljon parempi ja ns. riittävä suurimmalle osalle tuulipuvuista. Meb on yleisempi kuin Teslat Suomessa myyntitilaston mukaan, niin ongelmista enemmän puhetta, ei se sitä tarkoita, että joka autoa edes koskisi. Meb haukuttu kyllä foorumeilla ihan suohon vaikka kukaan tuntemani meb kuski ei täysin allekirjoita näitä tarinoita.
 
muutenkin kovan kulutuksen auto
Samaa luokkaa kuin muutkin samanlaiset perhevankkurit. Alunperin vain näytti lataushäviötkin kulutuslukemissa mistä sai huonoa mainetta.

Isoimmat todelliset ongelmat ovat nuo esilämmityksen puute ja siitä ja Japanin insinöörien varovaisuudesta johtuvat aneemiset pikalatausnopeudet talvella.
 
Polestar ei ole perinnevalmistaja.
Lisäksi Polestar tukee OTA päivityksiä.
Polestar oli Volvon vanha mallimerkintä näille urheilullisille autoille, vähän kuin Seatin Cuprat aikanaan. Tiedä sitten miten tuo Polestar on firmana muuttunut vuosien aikana.
 
Onhan ne suolaiset hinnat. Eikä se paska pyörittämällä miksikään muutu jos yhden moduulin vaihtaa, toki voi sen pommin laittaa halvemmalla kiertoon toiselle, mutta ainoa ratkaisu pitkäikäiseen korjaukseen on koko akun vaihto täysin uuteen ja Tesla tarjoaa sen edullisimmin.

Mistä teslaan saa täysin uuden akun?

Teslaltahan sitä ei saa, vaan ne ovat juurikin niitä käytettyjä akkuja joihin on moduuli vaihdettu. Tietysti jokin osa niistä Teslalla vaihdettavista akuista on täysin uusiakin, mutta pääasiassahan ne ovat juurikin "refurbished" akkupaketteja, Tesla tekee vain nuo korjaukset keskitetysti, ja paikallisissa huolloissa vaihdetaan koko paketti, sen sijaan että se avattaisiin ja korjattaisiin.

EIhän se sinänsä kohtuuttoman paha hinta ole siitä kokonaisesta akusta, jos nyt vaikka verrataan mersun vastaavaan, mutta itsepetosta jos sitä uutena käyttämättömänä akkuna pitää.
 
Samaa luokkaa kuin muutkin samanlaiset perhevankkurit. Alunperin vain näytti lataushäviötkin kulutuslukemissa mistä sai huonoa mainetta.

Isoimmat todelliset ongelmat ovat nuo esilämmityksen puute ja siitä ja Japanin insinöörien varovaisuudesta johtuvat aneemiset pikalatausnopeudet talvella.
Eli saa viettää pakkasilla aikaa letkun nokassa huomattavasti kilpailijoita kauemmin. 2 pikalatausta ei pakkasella kovin pitkää matkaa tarvi.
 
Mites Volvo ja EX30? Softapuoli kondikses kertalaakista?

Nykyään alkaa olemaan aika hyvässä kunnossa, vaikka jotain mainostettuja ominaisuuksia vielä puuttuukin. Ei ole ainakaan uusimman päivityksen jälkeen osunut kohdalle mitään suurempaa ärsytyksen aihetta.

Tai no, mukautuva äänenvoimakkuuden toivoisi olevan kytkettävissä pois. Sille henkilölle joka on päättänyt, että sen pitää aina olla päällä saisi antaa potkut.

Alkuaikoina oli kyllä muutamakin ominaisuus jotka ottivat kunnolla aivoon, mm. adaptiivisen vakkarin epäsäännöllisen säännöllinen toimimattomuus.
 
Mistä teslaan saa täysin uuden akun?

Teslaltahan sitä ei saa, vaan ne ovat juurikin niitä käytettyjä akkuja joihin on moduuli vaihdettu. Tietysti jokin osa niistä Teslalla vaihdettavista akuista on täysin uusiakin, mutta pääasiassahan ne ovat juurikin "refurbished" akkupaketteja, Tesla tekee vain nuo korjaukset keskitetysti, ja paikallisissa huolloissa vaihdetaan koko paketti, sen sijaan että se avattaisiin ja korjattaisiin.

EIhän se sinänsä kohtuuttoman paha hinta ole siitä kokonaisesta akusta, jos nyt vaikka verrataan mersun vastaavaan, mutta itsepetosta jos sitä uutena käyttämättömänä akkuna pitää.
Jos akku menee takuun (8v) jälkeen niin tuskin eroa huomaa siirtymisessä kunnostettuun käytettyyn. Ja takuuhan "uudelleenkin" akulle tulee.

Väitän mutulla arvelen että Tesla vie nyt akkujen vaihto/korjaus bisneksessä muita 100-0. Ja koska ylivoimaisesti yleisin auto, Teslan ympärille ne nyrkkipajojen "akkupajatkin" tulevat
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 272
Viestejä
4 550 582
Jäsenet
74 950
Uusin jäsen
Kampamaneetti

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom