• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

YLE - yhteiskunnallinen asema

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja ollyz
  • Aloitettu Aloitettu
On kyllä koomista. Persut ja muut laitaoikeistolaiset itkee ja vaatii Ylen budjetin leikkaamista. Ylen budjettia leikataan. Persut ja muut laitaoikeistolaiset itkevät kahta kauheammin.
Purra lisäksi älähtänyt kun YLE alkanut tuottamaan uutisia myös arabian ja somalian kielillä. Hän kokonaan unohtaa sen että tämäkin on itseasiassa yksi toimi joka auttaa kotoutumisessa.
 
Purra lisäksi älähtänyt kun YLE alkanut tuottamaan uutisia myös arabian ja somalian kielillä. Hän kokonaan unohtaa sen että tämäkin on itseasiassa yksi toimi joka auttaa kotoutumisessa.
Eikös parhaiten ole kotoutuneet he (aasialaiset) jotka ovat nopeasti oppineet kielen ja työllistyneet, kieli on myös erittäin tärkeä kulttuuriin sopeutumisessa. Kun taas huonoiten sopeutuneet ovat kymmeniä vuosia lorvailleet eivätkä vieläkään osaa kieltä. Asuvat keskenään, eivät sopeudu, eivät työllisty vaan alkaa jengiytyminen.

Yle voisikin arabian ja somalian sijaan tarjota enemmän sisältöä selkosuomeksi, esimerkiksi Areenassa.
 
Eikös arabien ja somalien tulisi opetella suomen kieli, eikä odottaa että muut tekee kaiken heidän puolesta?
Ihan turha kuvitella että juuri maahan saapuneet osaisivat tulkita suomenkielisiä uutisia. Tämä on ollut kyllä YLEltä todella hieno veto. Kielikylpyä tulee kyllä jo tarpeeksi.
 
Jotenkin tuntuu että ne kielikylvyt ei ole kovin tehokkaita kun kielen oppiminen on näinkin heikkoa. Näkeehän sen korkeakouluopiskelijoistakin jotka ovat kuitenkin lähtökohtaisesti fiksua väkeä - jos on mahdollista jumia omiin porukoihin niin ei sitä integraatiota ja kielen oppimista oikein pääse tapahtumaan.
 
Ihan turha kuvitella että juuri maahan saapuneet osaisivat tulkita suomenkielisiä uutisia. Tämä on ollut kyllä YLEltä todella hieno veto. Kielikylpyä tulee kyllä jo tarpeeksi.
Juuri maahan saapuneille on tarjolla lukuisia kielikursseja ym, sen lisäksi meillä on nämä hienot kämmentietokoneet, jotka sisältävät lukuisia kielenoppimisohjelmia. Kyse on vain motivaatiosta oppia uutta.

Moni oppii oppii lukemaan ennen kouluikää. Minäkin olen käytännössä oppinut englanninkielen television ja tietotekniikan kautta.
 
@10YG tässä oivasti vastaakin @Naamapalmu lle miksi parlamentaarinen päätös on Ylen tapauksessa paras. Ei kukaan varmaan halua että seuraavan hallituksen vuorolla Don Heinäluoma junailisi Ylelle budjettia.
Vääristelet sanojani, mutta se on ihan oikein minulle. En vääntänyt sanomaani rautalangasta sillä tavalla, jotta yksinkertaisinkin lukija sen ymmärtäisi.
 
Viimeksi muokattu:

Miksi tämän Ylen pitäisi olla poikkeus muista? Jos on äänestetty oikeistohallitus, niin kyllä minä oikeistolaisena haluan ja odotan, että he tekevät oikeistolaista talouspolitiikkaa. Jos taas on äänestetty vasemmistohallitus, niin odotan ja oletan heidän tekevän vasemmistolaista talouspolitiikkaa.
 
Yle kertoo, että lokakuussa julkaistaan Sanna Marin -audiodraama:
Onkohan audiodraama sama asia kuin kuunnelma?

Olisiko tällainen audiodraama-kuunnelma-podcast juuri sellainen radio-ohjelma, jonka tekeminen kuuluu kaupallisille yrityksille?
 
Vääristelet sanojani, mutta se on ihan oikein minulle. En vääntänyt sanomaani rautalangasta sillä tavalla, jotta yksinkertaisinkin lukija sen ymmärtäisi.
Siivosin sanasi pois koska halusin vain käyttää tuota liittämääsi kuvaa. Kuva ikäänkuin alleviivaa omaa pointtiani. Ikävää, ettei se nyt sitten ollutkaan ihan selvää.

Persut taitaa kuitenkin olla ainoa puolue, joka haluaa poliittisesti ohjata Yleä, joten Don-uhkakuva ei onneksi ole realistinen näkymä.
 
Eikös arabien ja somalien tulisi opetella suomen kieli, eikä odottaa että muut tekee kaiken heidän puolesta?
On pelkästään järkevää kohdistaa viestintää helposti saavutettavaksi tiedetyille ongelmaryhmille. Esimerkiksi Venäläisten uutisten alottaminen oli myös pelkästään hyvä asia, jotta suomessa asuvat venäläiset saavat muutakin tiedotusta kuin se mitä joku putinin pravda heille oksentaa. Sama somalien ja arabien tapauksessa, parempi että saa Yleltäkin jotain sen sijaan että kattoo vaan jotain ähläm- paskatuubia. No moniko kattoo lienee arvotus, mutta ajatuksena tuo on hyvä.

Joo, pitäs niitten opetella kieli ja toimia niinkun muutkin ihmiset, mutta jossei toimi eikä niitä ihmisiä haluta ulos maastakaan karkottaa niin tämä nyt on yksi keino hallita sitä ongelmaa, että suomessa asuu laajojakin vähemmistöjä, mitkä eivät osaa suomea.
Miksi tämän Ylen pitäisi olla poikkeus muista? Jos on äänestetty oikeistohallitus, niin kyllä minä oikeistolaisena haluan ja odotan, että he tekevät oikeistolaista talouspolitiikkaa. Jos taas on äänestetty vasemmistohallitus, niin odotan ja oletan heidän tekevän vasemmistolaista talouspolitiikkaa.
Tässäkään ei ole mitään järkeä, sillä on fiksumpaa ajaa ylihallituskautisesti aika monia asioita tai muutoin osallistaa oppositioita kuin että 4 vuoden välein heitetään politiikka laidasta toiseen ilman jatkuvuutta tai opposition sitoutumista yhtään mihinkään. Politiikka on aina polkuriippuvaista, oli sitten mikä tahansa hallitus ja jos suomessa on totuttu että vaikka sillä ylellä on laajat toiminnot, niin vähittäinen muutos polkuun on parempi kuin joku täysleikkaus ja seuraavana hallituskautena taas antaa valtava määräraha. Tämä hallitus nyt toteuttaa oikeistolaista politiikkaa ja leikkasi yleltä sen sijaan että olisi jakanut sille lisää. Mariinin aikana kun rahaa jaeltiin varsin avokätisesti kaikenlaisiin valtion laitoksiin, niin ne ongelmat tuli esille. Sipilän jäljiltä oli potkittu henkilöstöä ulos, eikä ollu henkilöstöä käyttämään sitä kaikkea rahamäärää mitä päälle kaadettiin ja aloitettiin kauheat rekryt, ja nyt taas tulee leikkaukset niin ne ihmiset ajetaan sieltä pihalle. Kunnes taas joku Marin kakkonen tulee ja kippaa rahaa niskaan ämpärikaupalla ja ne ihmiset taas rekrytään sinne. Aivan tehotonta tollanen toimintatapa.

Tää sipilä, marin, orpo- heittely erityisesti sipilän ja mariinin osalta oli todella poikkeuksellista, maltillisemmat muutokset polun suuntaan on se normaali tapa hoitaa asioita.
 
Viimeksi muokattu:
Tässäkään ei ole mitään järkeä, sillä on fiksumpaa ajaa ylihallituskautisesti aika monia asioita tai muutoin osallistaa oppositioita kuin että 4 vuoden välein heitetään politiikka laidasta toiseen ilman jatkuvuutta tai opposition sitoutumista yhtään mihinkään.
Joo, monia asioita voi olla fiksumpaa ajaa ylihallituskautisesti, esimerkiksi turvallisuuteen ja puolustukseen liittyvät asiat, mutta en vieläkään saanut vastausta sille, miksi juuri Ylen pitäisi olla se poikkeus. Vaikka jotkin asiat herättävät aluksi vastustusta ja kiivastakin keskustelua, niin ei niitä kaikkia asioita suinkaan pureta heti seuraavalla hallituskaudella.

Jos korkeatasoinen ja vapaa media riippuu lähes 600m€ budjetista, niin ilmeisesti meillä ei ollut 15 vuotta sitten korkeatasoista ja vapaata mediaa, koska ylen budjetti oli "vain" 380m€.
 
Niin mikä "poikkeus"? Poikkeuksellista olisi heittää paljon asioita laidasta toiseen toiseen kuten nyt on parina hallituskautena tehty. Poikkeuksellista ei ole ajaa asioita ylihallituskautisesti vaan just hallituskausi kerrallaan. Vähittäiset muutokset "politiikkapolkuun" tai "politiikkauraan" on se normaali tapa ajaa asioita, mitkä ajan tullen kumuloituu isoksi jos on kumuloituakseen, tai sitten jää vain yhden hallituksen puuhasteluksi. Tähän polun pitämiseen suht stabiilina on kaikenlaisia kehysmenettelyjä sun muita (mistä Marin irtisanoutui, mikä oli poikkeuksellista) rakennettu että politiikka olisi melko ennustettavaa eikä hirmusta heittelyä pääsisi hallituskausien välillä tapahtumaan.

Tää Ylenkin leikkaus on normaali toimenpide, mikä jää joko tän hallituksen 60m tai mitä olikaan, leikkaukseksi, tai sitten seuraava hallitus leikkaa saman verran ja taas seuraava, jollon onkin 180m leikkaus kumuloitunut...tai sitten seuraava palauttaa tuon leikkauksen resursoinnin ja mitään ei tapahdu tai lisäleikkauksia ei tehdä ja Ylen koko vakiinnutetaan tuohon leikattuun.

Enemmänkin pitäisi perustella, miksi Ylen asiassa pitäisi toimia poikkeuksellisesti ja tehdä joku radikaali muutos vain ajatellen tätä hallituskautta. Yle kuitenkin on "going concern" eikä mikään yhden hallituksen hanke, jolloin normaali toimintatapa vähittäisestä polun muuttamisesta on se miten asia mielestäni kannattaa hoitaa. Ylessä ei ole mitään akuuttia kriisiä, mikä vaatisi nopeuta ja rajuja toimenpiteitä, kuten ei Ylen budjettileikkauskaan valtiontaloudenkaan kelkkaa yksistään käännä tai ole edes määrällisesti merkittävä leikkauskohde. 60m on ihan hyvä kokeilu polun muutokseen, mitä seuraaavat hallitukset joko jatkaa tai palauttaa tai avaa jonkun oman polun, joten en näe kovin huonona lopputulemana jos Ylen leikkauksia kannattaa. vaihtoehtona kun lähinnä on joko se, että Yleltä ei leikata tai Ylen rahoitusta lisätään.
 
Viimeksi muokattu:
Liekö sattumaa vai onko tämä kannanotto Ylen toimittajien ammattitaitoa kohtaan?
1726340327740.png
 
Niin mikä "poikkeus"? Poikkeuksellista olisi heittää paljon asioita laidasta toiseen toiseen kuten nyt on parina hallituskautena tehty. Poikkeuksellista ei ole ajaa asioita ylihallituskautisesti vaan just hallituskausi kerrallaan.
Näin huonossa taloustilanteessa on aika poikkeuksellista, että kun kaikkialta muualta kuten sosiaaliturvasta ja terveydenhuollosta leikataan (osasta ihan rankallakin kädellä), niin Ylen budjettiin hädin tuskin kosketaan. Monella poliitikolla ja ihmisellä on prioriteetit täysin hukassa, koska Yle käytännössä nähdään kaiken tuon ylä puolella. Kuten sanoin, joitakin valtion ydintehtäviä voi olla hyvä ja perustellusti ajaa ylihallituskautisesti, mutta en vieläkään ymmärrä mitä Ylellä on tekemistä tämän kanssa. Valtion ydintehtäviä ovat lainsäädäntöön, turvallisuuteen, puolustukseen, kansainvälisiin suhteisiin jne liittyvät asiat.

Vähittäiset toimenpiteet ovat varmaan niitä juurisyitä, miksi ollaan tässä tilanteessa, kukaan ei uskaltanut, eikä näytä vieläkään uskaltavan tehdä vaadittavia muutoksia. Höyläämistä on kokeiltu ja tulokset nähty.

Tää Ylenkin leikkaus on normaali toimenpide, mikä jää joko tän hallituksen 60m tai mitä olikaan, leikkaukseksi, tai sitten seuraava hallitus leikkaa saman verran ja taas seuraava, jollon onkin 180m leikkaus kumuloitunut...tai sitten seuraava palauttaa tuon leikkauksen resursoinnin ja mitään ei tapahdu tai lisäleikkauksia ei tehdä ja Ylen koko vakiinnutetaan tuohon leikattuun.
Meillä on akuutti talouskriisi nyt, meitä muistutetaan tästä kriisistä päivittäin, toimenpiteitä on tehtävä nyt, eikä viidestoista päivä tai niitä olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. Mahdollinen 180m€ leikkaus joskus vuosina 2031-2035 ei ole vastaus meidän akuuttiin ongelmaan.
 
Näin huonossa taloustilanteessa on aika poikkeuksellista, että kun kaikkialta muualta kuten sosiaaliturvasta ja terveydenhuollosta leikataan (osasta ihan rankallakin kädellä), niin Ylen budjettiin hädin tuskin kosketaan.
Johtuu ihan siitä, että Yle ei ole kovinkaan merkittävä kustannuserä budjetissa verrattuna sosiaaliturvaan ja terveydenhuoltoon.
Monella poliitikolla ja ihmisellä on prioriteetit täysin hukassa, koska Yle käytännössä nähdään kaiken tuon ylä puolella.
Tyypillinen toimintatapa Ylen suhteen ei viesti siitä, että Yle nähtäisiin jonain "kaiken yläpuolella olevana".
Kuten sanoin, joitakin valtion ydintehtäviä voi olla hyvä ja perustellusti ajaa ylihallituskautisesti, mutta en vieläkään ymmärrä mitä Ylellä on tekemistä tämän kanssa.
Yle on "going concern". Se sillä on tekemistä tämän asian kanssa. Ylellä, kuten vähän kaikilla vastaavilla valtion laitoksilla pitää olla jatkuvuus eikä epäjatkuvuus 4 vuoden välein. Jos 60m leikkaukseen voi sitoutua parlamentaarisesti on se parempi kuin vaikka 400m leikkaus ja parin vuoden päästä 400m lisärahoitus hallituksen vaihtuessa. Eli siis ekaks potkitaan henkilöstö ulos ja sitten rekrytään takaisin jotta voidaan potkia ne taas ulos hallituksen vaihtuessa.

Vähittäiset toimenpiteet ovat varmaan niitä juurisyitä, miksi ollaan tässä tilanteessa, kukaan ei uskaltanut, eikä näytä vieläkään uskaltavan tehdä vaadittavia muutoksia. Höyläämistä on kokeiltu ja tulokset nähty.
No niitähän on tehty joka suuntaan ilman yhtenäistä suuntaa. Ekaks sipilä leikkasi norsu posliinikaupassa tyylillä, seuraavaksi mariini kippasi rahaa kaikkialle ja nyt orpo taas leikkelee. En siis ymmärrä mitä valitat kun olet saanut sitä mitä haluat. Tosin, ei ole mitään järkeä hoitaa asioita näin ja tämä tapa aiheuttaa vain turhanpäiväisiä kustannuksia ja tehottomuutta vrt. joku suunta mihin edetään.

Meillä on akuutti talouskriisi nyt, meitä muistutetaan tästä kriisistä päivittäin, toimenpiteitä on tehtävä nyt, eikä viidestoista päivä tai niitä olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. Mahdollinen 180m€ leikkaus joskus vuosina 2031-2035 ei ole vastaus meidän akuuttiin ongelmaan.
Suomella ei ole akuuttia ongelmaa ennen kuin suomi ei saa rahoitusta, eli jostain tulee uskomus ettei suomi kykene tulevaisuudessa maksamaan velkojaan. Tämähän ei ole tilanne tällä hetkellä, joten asioita on turha paisutella. Vähittäinen suunnanmuutos muuttaa reilustikkin tulevaisuuden odotuksia maksukyvyn suhteen. Jos suunnanmuutos tehdään 4 vuoden välein toisesta suunnasta toiseen, se taas lisää riskiä mikä lisää uskoa siitä ettei ole varmaa että suomi maksaisi tulevaisuudessa velkansa. Parlamentarisuus lisää ennustettavuutta, kun kaikki ovat päätöksen takana. Siksi se on parempi tapa hoitaa asioita kuin vaan joku asioiden "junttaaminen" väkisin läpi ja vastaus ongelmiin. Taas tämä politiikka mitä tehtiin 2010- luku ja 2020- luku kokonaan vain luo niitä ongelmia kun mitään suuntaa ei ole ja riskit kasvaa.

Tokaksi, se ylen nostaminen kaiken yläpuolelle on juuri tätä että Ylen osuus budjetista halutaan nähdä jonain kohtuuttoman suurena. 60m on edelleen ihan hyvä polun muutos jos sellaista kannattaa, eikä siitä kannata valittaa, kun vaihtoehdot oli paljon huonompia. Keskusta-oikeistolaisjohtoinen hallitus tekee oikeistopolitiikkaa niinkun kai sitten kuuluukin.
 
Viimeksi muokattu:
Johtuu ihan siitä, että Yle ei ole kovinkaan merkittävä kustannuserä budjetissa verrattuna sosiaaliturvaan ja terveydenhuoltoon.

Tyypillinen toimintatapa Ylen suhteen ei viesti siitä, että Yle nähtäisiin jonain "kaiken yläpuolella olevana".
Tämä on oikeasti niin puhkikulunut selitys, "merkityksetön kustannuserä", "Yleä leikkaamalla ei korjata valtion taloutta" jne. Näin ajattelemalla voimme poissulkea aika helvetin monta asiaa.

Viestii juurikin siitä. Samalla kun sairauspäivärahan leikkauksella saadaan noin 60m€ säästöt, oli käytännössä työn ja tuskan takana saada Ylestä säästettyä edes yhtä paljon. Tai kun hallitus on suunnittelemassa 90m€ euron säästöjä lääkekustannuksiin, niin Ylestä ei saatu irti edes sen vertaa. Prioriteetit ovat hukassa, eikä Yle muutu kuluttajalle ruoaksi, lääkkeeksi tai hoidoksi, mitkä pitäisi olla prioriteetit #1,#2,#3.

Yle on "going concern". Se sillä on tekemistä tämän asian kanssa. Ylellä, kuten vähän kaikilla vastaavilla valtion laitoksilla pitää olla jatkuvuus eikä epäjatkuvuus 4 vuoden välein. Jos 60m leikkaukseen voi sitoutua parlamentaarisesti on se parempi kuin vaikka 400m leikkaus ja parin vuoden päästä 400m lisärahoitus hallituksen vaihtuessa. Eli siis ekaks potkitaan henkilöstö ulos ja sitten rekrytään takaisin jotta voidaan potkia ne taas ulos hallituksen vaihtuessa.
Mun mielestä on vähän huvittavaa verrata Ylen toimintaa valtion virastoihin näin yleisellä tasolla (vaikka niistäkin leikataan 400m€). Mutta ehkäpä tuo ns. jatkuvuus, mikä käytännössä tarkoittaa rahan pumppaamista onkin se ongelman juurisyy, että ei saada tarvittavia säästötoimenpiteitä ja kustannustehokuutta ym lisättyä. Yle ei lakkaa olemasta pienemmällä budjetilla, Ylen budjetti on lähes kaksinkertaistunut noin parissakymmenessä vuodessa ja meidän verokkimaat tekevät käytännössä saman pienemmällä budjetilla, huomattavasti paremmassa taloustilanteessa.

No niitähän on tehty joka suuntaan ilman yhtenäistä suuntaa. Ekaks sipilä leikkasi norsu posliinikaupassa tyylillä, seuraavaksi mariini kippasi rahaa kaikkialle ja nyt orpo taas leikkelee. En siis ymmärrä mitä valitat kun olet saanut sitä mitä haluat. Tosin, ei ole mitään järkeä hoitaa asioita näin ja tämä tapa aiheuttaa vain turhanpäiväisiä kustannuksia ja tehottomuutta vrt. joku suunta mihin edetään.
Mitään yhtenäistä suuntaa on mahdotonta löytää, jos juustohöylääminenkin nähdään merkittävänä leikkauksena ja siinä se ongelma piilee. En minä halunnut juustohöylää, koska juustohöylän tehokkuus ollaan nähty jo sieltä Kataisen sekä Stubbin ajoilta asti. Mutta porsastellaan vielä, aika käy vähiin tiimalasissa.

Suomella ei ole akuuttia ongelmaa ennen kuin suomi ei saa rahoitusta, eli jostain tulee uskomus ettei suomi kykene tulevaisuudessa maksamaan velkojaan. Tämähän ei ole tilanne tällä hetkellä, joten asioita on turha paisutella. Vähittäinen suunnanmuutos muuttaa reilustikkin tulevaisuuden odotuksia maksukyvyn suhteen. Jos suunnanmuutos tehdään 4 vuoden välein toisesta suunnasta toiseen, se taas lisää riskiä mikä lisää uskoa siitä ettei ole varmaa että suomi maksaisi tulevaisuudessa velkansa. Parlamentarisuus lisää ennustettavuutta, kun kaikki ovat päätöksen takana. Siksi se on parempi tapa hoitaa asioita kuin vaan joku asioiden "junttaaminen" väkisin läpi ja vastaus ongelmiin. Taas tämä politiikka mitä tehtiin 2010- luku ja 2020- luku kokonaan vain luo niitä ongelmia kun mitään suuntaa ei ole ja riskit kasvaa.
Suomi vältti täpärästi EU:n liiallisen alijäämän menettelyn, ylitys oli vähäistä ja sitä pidettiin väliaikaisena, asiaan myös varmaan vaikutti meidän maine EU:ssa. Vältytäänkö enää ensi vuonna tai sitä seuraavana jää nähtäväksi, mutta pahaa pelkään tätä menoa. Siitä seuraa se, että EU antaa suositukset ja ohjeistukset jäsenvaltiolle sekä seuraa niiden toteuttamista, mikäli näitä ei noudateta tulee penaltia ja rajoituksia. Tällöin mallioppilas Suomi toimii täysin niin kuin EU:sta ohjeistetaan.
 
Tämä on oikeasti niin puhkikulunut selitys, "merkityksetön kustannuserä", "Yleä leikkaamalla ei korjata valtion taloutta" jne. Näin ajattelemalla voimme poissulkea aika helvetin monta asiaa.
Yleä ei poissuljettu, vaan sieltä leikattiin 60 miljoonaa.

Viestii juurikin siitä. Samalla kun sairauspäivärahan leikkauksella saadaan noin 60m€ säästöt, oli käytännössä työn ja tuskan takana saada Ylestä säästettyä edes yhtä paljon. Tai kun hallitus on suunnittelemassa 90m€ euron säästöjä lääkekustannuksiin, niin Ylestä ei saatu irti edes sen vertaa. Prioriteetit ovat hukassa, eikä Yle muutu kuluttajalle ruoaksi, lääkkeeksi tai hoidoksi, mitkä pitäisi olla prioriteetit #1,#2,#3.
kuulostaa ihan perinteiseltä juustohöyläleikkaamiselta. Prioriteetit on siltäosin hukassa ettei niitä ole.

Mun mielestä on vähän huvittavaa verrata Ylen toimintaa valtion virastoihin näin yleisellä tasolla (vaikka niistäkin leikataan 400m€). Mutta ehkäpä tuo ns. jatkuvuus, mikä käytännössä tarkoittaa rahan pumppaamista onkin se ongelman juurisyy, että ei saada tarvittavia säästötoimenpiteitä ja kustannustehokuutta ym lisättyä. Yle ei lakkaa olemasta pienemmällä budjetilla, Ylen budjetti on lähes kaksinkertaistunut noin parissakymmenessä vuodessa ja meidän verokkimaat tekevät käytännössä saman pienemmällä budjetilla, huomattavasti paremmassa taloustilanteessa.
Going concern viittaa enemmänkin yrityksissä käytettyyn oletukseen liiketoiminnan jatkuvuudesta, mikä totta kai on totta myös yleisradion tapauksessa ja valtion laitosten tapauksessa. Yle ei edelleenkään ole jokin hanke tai yksittäinen toiminto, vaan yleisradioyhtiö mikä saa rahoituksensa valtiolta.

Nyt itsekkin tuot esille sen, että Ylen budjetti on kaksinkertaistunut 20 vuodessa. Siis polku on ollut koko ajan rahoituksen kasvattamisen suuntaan. Nyt kun tämä tie käännettiin leikkauksiksi, niin en todellakaan ymmärrä valitusta sillä saavutus on aika suuri. Vähitellen se budjetti on kasvatettu eikä yhdessä hallituskaudessa, ja vähitellen se myös supistetaan. Suunnan kääntäminen on vaikein osuus. Tuntuu, että tässäkin valitetaan siitä että joku täysin epärealistinen vaihtoehto ei toteutunut ja saatiin vain paras realistisista vaihtoehdoista. Tämä on saavutus, mistä pitäisi olla tyytyväinen.

Mitään yhtenäistä suuntaa on mahdotonta löytää, jos juustohöylääminenkin nähdään merkittävänä leikkauksena ja siinä se ongelma piilee. En minä halunnut juustohöylää, koska juustohöylän tehokkuus ollaan nähty jo sieltä Kataisen sekä Stubbin ajoilta asti. Mutta porsastellaan vielä, aika käy vähiin tiimalasissa.
Ongelma on laajempi, eikä senkään ratkaisussa kannata ihmeitä odottaa ja pettyä kun ei tullutkaan jotian ihmeentekijäpoliitikkoja. Jos tätä maata on tuhottu 15-30 vuotta, niin jälleenrakentaminen ei tapahdu neljässä vuodessa. Suunnan kääntäminen on vaikein osuus tässäkin eikä se tapahdu vaan ajamalla kaikki sekasin aliresursoimalla vaan vähittäisellä suunnan muutoksella. Tästä hallituksesta ei ollut tämän suhteen suunnan kääntäjäksi, ehkäpä seuraavasta...

Suomi vältti täpärästi EU:n liiallisen alijäämän menettelyn, ylitys oli vähäistä ja sitä pidettiin väliaikaisena, asiaan myös varmaan vaikutti meidän maine EU:ssa. Vältytäänkö enää ensi vuonna tai sitä seuraavana jää nähtäväksi, mutta pahaa pelkään tätä menoa. Siitä seuraa se, että EU antaa suositukset ja ohjeistukset jäsenvaltiolle sekä seuraa niiden toteuttamista, mikäli näitä ei noudateta tulee penaltia ja rajoituksia. Tällöin mallioppilas Suomi toimii täysin niin kuin EU:sta ohjeistetaan.
Tää on taas tätä suomi- narratiivia missä koko ajan ollaan mukamas kuilun partaalla. Sitä en epäile etteikö mallioppilas-suomi toimisi kuten joku jossain käskee, mutta se on lähinnä suomalaisten ihan omasta luuseriasenteesta johtuva ongelma. Tätä ongelmaa kuvastaa sekin että tämä nostetaan joksikin argumentiksi. Suomen ei tartte välittää oikeesti paskan vertaa mistään EU:n valituksista, vaan pelkästään siitä että suomi saa markkinoilta rahoitusta. Tätä ei edesauta joku kaaottinen leikkauslista tai omaisuuden muuntaminen muodosta toiseen (kuvitellen että nostamalla pankista rahaa rikastuu...) vaan vähittäiset muutokset millä signaloida muutosta parempaan ja samalla signalointi että ne muutokset jatkuu myös yli hallituskausien. Tässä parlamentaarinen valmistelu on pääjuttuna. Sellainen sopeutus, mihin ei muut kuin päähallituspuolueet sitoudu, ei ole kovin pitkälle kantavia.
 
Viimeksi muokattu:
Ylen Ruben Stillerin ohjelmassa oli tänään vieraana Mikko Alasaarela. Koin, että Stiller käytti Alasaarelaa keppihevosena Trump- ja Musk-vastaisuudelleen.
Mikko Alasaarela oli viimeksi Stillerin ohjelmassa marraskuussa 2023:
Miksi Stiller käyttää tätä samaa ihmistä taas?

Mihin Ylen ohjelmien tekijät käyttävät työaikaansa kesällä?
Esimerkiksi Stillerin ohjelmassa on yli kahden kuukauden tauko kesällä. Yleensä työläisen kesäloma on neljä viikkoa.
 
Mihin Ylen ohjelmien tekijät käyttävät työaikaansa kesällä?
Esimerkiksi Stillerin ohjelmassa on yli kahden kuukauden tauko kesällä. Yleensä työläisen kesäloma on neljä viikkoa.

Onko Stiller edes työläinen Ylessä, vai toimiiko yrittäjänä, kenen yritykseltä yle ostanut ohjelman/palvelun? Ja voihan hän tehdä valmistelevaa työtä sinä aikana kun ohjelma ei pyöri kesällä.
 
Onko Stiller edes työläinen Ylessä, vai toimiiko yrittäjänä, kenen yritykseltä yle ostanut ohjelman/palvelun? Ja voihan hän tehdä valmistelevaa työtä sinä aikana kun ohjelma ei pyöri kesällä.
Stiller on yleläinen (HS). Miksi epäilet asiaa?
Sehän tästä vielä puuttuisi, että Yle ostaisi Stilleriltä kerran viikossa ohjelman ja käyttäisi häntä muissa ohjelmissa vierailijana, vaikka yhtiössä on yli 3000 palkattua työntekijää. Uskon, että hän tekee tärkeää valmistelevaa työtä ainakin omasta mielestään, kun omia ohjelmia ei ole. Ikävä kyllä se ei kuulu näissä ohjelmissa.
 
Yle esittää Kerttu ja Markku - Toivoa etsimässä -ohjelmasarjaa.
Siinä Ylen entinen meteorologi Kerttu Kotakorpi on huolissaan luonnosta. Markku Sipi on toinen toimittaja.

Jussi Tuulensuu esittää oikein hyviä kysymyksiä tästä sarjasta:

Älä tee niin kuin minä teen. Tee niin kuin minä sanon.
Ilmastoahdistus on tappava tauti.
 
Ylen Ruben Stillerin ohjelmassa oli tänään vieraana Mikko Alasaarela. Koin, että Stiller käytti Alasaarelaa keppihevosena Trump- ja Musk-vastaisuudelleen.
Mikko Alasaarela oli viimeksi Stillerin ohjelmassa marraskuussa 2023:
Miksi Stiller käyttää tätä samaa ihmistä taas?

Mihin Ylen ohjelmien tekijät käyttävät työaikaansa kesällä?
Esimerkiksi Stillerin ohjelmassa on yli kahden kuukauden tauko kesällä. Yleensä työläisen kesäloma on neljä viikkoa.

Miksei noista asioista saisi keskustella? Niin Musk kuin Trump lausuvat kovin usein länsivastaisia juttuja ja kehuvat itänaapuriamme. Melko selvää että Kiina että Venäjä tekevät vaikuttamista noilla somealustoilla.
 
Miksei noista asioista saisi keskustella?
En tietääkseni ole kieltämässä keskustelua.
Agendajournalismin heittäisin Ylestä ulos, jos voisin. Stiller on mielestäni hyvä esimerkki tällaisesta journalismista. Ymmärrän kyllä, että on paljon ihmisiä, joille Stiller on puolueeton ja hyvä journalisti.
 
Kokoomuksen kansanedustajilta meni vati nurin – ”Kuin pukki kaalimaan vartijana”

Jotain järkevää Kokoomuksenkin suunnalta, "pukki kaalimaan vartijana".

– Olemme edustaja Aalto-Setälän kanssa istuneet turhautuneina vuoden Yleisradion hallintoneuvostossa. Päätösvaltaa ei ole eikä todellisia mahdollisuuksia valvoa yhtiön hallitusta. Kokouksissa esitellään mielellään katsojalukuja, mutta kun penäämme talouslukuja, niitä on vaikea saada, Päivärinta sanoo tiedotteessa.

Kumpikin on pitkän linjan media-alan ammattilaisia, tartuntapintaa on asioista varmaan enemmän kuin keskiverto kansanedustajalla.
 
Tälläinen on laitettu pystyyn joten ei muuta kuin allekirjoittamaan.

Kansalaisaloitepalvelu - Yle kuriin nyt!

Aloitteen sisältö
Vaadimme, että Yleisradio osallistuu tiukempiin taloudellisiin sopeutustoimiin ja sen lakisääteiset tehtävät rajataan tarkemmin vastaamaan kansalaisten tahtoa ja yhteiskunnan tarpeita. Ylen on osoitettava vastuullisuutta verovarojen käytössä ja sopeuduttava julkisen talouden realiteetteihin kuten muidenkin julkisten toimijoiden. On myös varmistettava, ettei Yle-veroa koroteta sopeutustoimien seurauksena, vaan Yle ohjataan tarkkarajaisemmilla tehtävillä ja tiukemmalla rahoituksella keskittymään vain tärkeimpiin ydintehtäviinsä: tiedonvälitykseen, ajankohtaisohjelmiin, kansalliskulttuurin tukemiseen ja kriisiajan viestintään.
 
Vaadimme, että Yleisradio osallistuu tiukempiin taloudellisiin sopeutustoimiin ja sen lakisääteiset tehtävät rajataan tarkemmin vastaamaan kansalaisten tahtoa ja yhteiskunnan tarpeita.

Tuo on sinällään ihan hyvä juttu, mutta miten tuo kansalaisten tahto on oikein mitattu, jollain kyselyllä vai mistä se saadaan? Vai onko tuo nykästy jostain hihasta?
 
Tälläinen on laitettu pystyyn joten ei muuta kuin allekirjoittamaan.

Kansalaisaloitepalvelu - Yle kuriin nyt!

Aloitteen sisältö
Vaadimme, että Yleisradio osallistuu tiukempiin taloudellisiin sopeutustoimiin ja sen lakisääteiset tehtävät rajataan tarkemmin vastaamaan kansalaisten tahtoa ja yhteiskunnan tarpeita. Ylen on osoitettava vastuullisuutta verovarojen käytössä ja sopeuduttava julkisen talouden realiteetteihin kuten muidenkin julkisten toimijoiden. On myös varmistettava, ettei Yle-veroa koroteta sopeutustoimien seurauksena, vaan Yle ohjataan tarkkarajaisemmilla tehtävillä ja tiukemmalla rahoituksella keskittymään vain tärkeimpiin ydintehtäviinsä: tiedonvälitykseen, ajankohtaisohjelmiin, kansalliskulttuurin tukemiseen ja kriisiajan viestintään.

Kävinpä kuittaamassa. Aika rakettimainen nousu kyllä kannatusilmoituksissa. :D

Harmi vaan sinänsä, että tuo tullaan 1000% varmuudella spinnaamaan jokseenkin malliin: "Natsi- ja jeesusnuoret haluavat ulkoparlamentaarisin keinoin tuhota VAPAAN TIADON VÄLITYKSEN ja MAALITTAA Yleä. Seuraavaksi haluavat varmaan yhden Rieseneistäni ja heti sen jälkeen joukkotuhoamisleirit. Yle best ihq<3 <3 <3 <3 <3 <3". Noh, josko tuosta kuitenkin jotain yhteiskunnallista keskustelua saataisiin aikaiseksi jos kannatusmäärä kasvaa niin suureksi, että siitä on pakko keskustella muutenkin kuin tuossa kontekstissa.
 
Varmaan mitataan jossain määrin ainakin sillä tuleeko allekirjoituksia vai ei.

No, allekirjoituksia tuskin saadaan kuitenkaan sataatuhatta enempää. Ja tuo määrä on hyvin kapea otanta suomalaisista, ja painottuu vielä todella vahvasti tietynlaisiin ryhmiin. Tämä ongelma on tietysti kaikilla kansalaisaloitteilla.

Tuosta johtuen allekirjoittaneiden määrästä ei voida vetää kovin suurta johtopäätöstä.
 
Tälläinen on laitettu pystyyn joten ei muuta kuin allekirjoittamaan.

Kansalaisaloitepalvelu - Yle kuriin nyt!

Aloitteen sisältö
Vaadimme, että Yleisradio osallistuu tiukempiin taloudellisiin sopeutustoimiin ja sen lakisääteiset tehtävät rajataan tarkemmin vastaamaan kansalaisten tahtoa ja yhteiskunnan tarpeita. Ylen on osoitettava vastuullisuutta verovarojen käytössä ja sopeuduttava julkisen talouden realiteetteihin kuten muidenkin julkisten toimijoiden. On myös varmistettava, ettei Yle-veroa koroteta sopeutustoimien seurauksena, vaan Yle ohjataan tarkkarajaisemmilla tehtävillä ja tiukemmalla rahoituksella keskittymään vain tärkeimpiin ydintehtäviinsä: tiedonvälitykseen, ajankohtaisohjelmiin, kansalliskulttuurin tukemiseen ja kriisiajan viestintään.
Parissa päivässä lähes 30000 allekirjoitusta, toivottavasti ihmiset jatkavat allekirjoittamista 50000 rajapyykin jälkeenkin, sitä vahvempi signaali politiikoille kuin Ylelle.
 
Vihrervasemmistolaiset hörhöt kävivät "maalaamassa" jauhesammuttimiin tungetulla punaisella maalilla eduskuntataloa. YLE:n A-studio joutui vähän pakon edessä ottamaan aiheen käsiteltäväksi, mutta millä tavalla?

Elokapina-aktivisti Hertta Suolahti sai kaikessa rauhassa jutella mukavia YLE:n toimittajan kanssa ja kertoa suuresta ilmastotuhosta ja ahdistuksesta. Eli historiallisesti arvokkaan rakennuksen tärvelemisestä palkitaan vielä ilmaisella 9 minuutin mainosspotilla verorahoitteisella valtakunnallisella TV-kanavalla.

Odotan mielenkiinnolla vastaavaa käytäntöä, kun joku konservatiivi/oikeistoporukka tekee jäynää haitallista maahanmuuttoa vastustaessaan. Pääseekö aktivisti tällöin puhumaan mukavia suoraan TV-lähetykseen ja kertomaan mikä Suomessa oikeasti ahdistaa (?). En pidätä henkeäni odotellessani.

Mikäli joku oikeistolainen ryhmittymä olisi maalannut pylväät mustaksi sekä vaatinut esimerkiksi fossiilisen energiantuotannon lisäämistä, niin A-studion teemana olisi "onko demokratia uhattuna". Otsikot lehdissä olisivat tyyliin "oliko kansanedustajien turvallisuus uhattuna tekohetkellä", "hyökkäys Suomen Tasavallan demokratiaa ja parlamentarismia vastaan", "kuinka eduskunnan turvallisuusjohtaja ja turvahenkilöt ovat varautuneet tilanteeseen" jne. Studiossa, eduskunnassa ja kommenteissa porukka huutaisi pää punaisena paljon avoimemmin terrori-iskusta.
 
On ollut ilo seurata Ylen eri ohjelmissa keskustelua ruotsalaisten tempauksesta eri näkökulmista. Juuri nyt jälkiviisaissa oli mielenkiintoisia näkökulmia aiheesta ja omaa näkemystä lähellä oli Eerolan mielipide, jossa palauteltiin töhrijöitä ja elokapinaa maan pinnalle.

Virkistävää seurata asiallista keskustelua sosiaalisen median paikoin hyvinkin lapsellisen uhriutumisen sijaan. Toki sieltäkin löytyy asiaa, mutta ne helposti hautautuu huutelijoiden alle.
 
Mikäli joku oikeistolainen ryhmittymä olisi maalannut pylväät mustaksi
...täällä olisivat palstan persut ja muut hengenheimolaiset hurranneet ja pitäneet asiaa täysin oikeutettuna ilmaisuvapauden ilmentymänä ja samalla jollakin olkiukolla syyttäneet Yleä vasemmistolasmediaksi. Mutta näinhän ei ole tapahtunut, joten turhaa spekulointia.

Nyt vassari-Yle on julkaissut uutisen otsikolla Poliisi määräsi Elokapinan mielenilmauksen päättymään lainvastaisena – raahaa osallistujia bussiin

Uskomatonta ekoterroristien päänsilittelyä!
 
Kuka muistaa vielä kuinka pari kuukautta sitten YLE:n tutkiva journalismi kaivoi esiin "suomalaisen" uusnatsin joka oli väitetysti kiihottamassa Britannian mellakoita?

YLE:n haastatteleman äärioikeisto"tutkijan" mukaan tämä oli odotettavissa:

Tällöin jotkut yksittäiset ylilautasalapoliisit väittivät ettei kyseessä olisi ihan perinteinen espoolainen pellavapää. Noh, äärioikeiston salaliittoteoria tämä tietenkin oli, mutta jostain kumman syystä asian hierominen loppui kuin seinään eikä YLE julkaissut henkilöstä enempää tietoa tai kuvia.

Nyt BBC kävi miehen luona ja julkaisi tiedot. Tässä se arjalainen uusnatsi nyt sitten olisi. 🤣
 
mutta jostain kumman syystä asian hierominen loppui kuin seinään eikä YLE julkaissut henkilöstä enempää tietoa tai kuvia.

Yle uutisoi siitä niin paljon, kuin suomalaisten medioiden omien ohjeiden mukaan on asiallista uutisoida. Kerta kyseessä oli yksityishenkilö, jota ei ole tuomittu rikoksesta, niin Yle ei tuollaisessa tilanteessa julkaise kuvia tai henkilön nimeä. Muutenhan tuo Ylen jälkimmäinen artikkeli kattoi aika paljon kyseisen tyypin aiheeseen liittyviä tekemisiä.
Tyypin ihonväri on toki Clayton Bigsbymäisesti huvittava, mutta se ei kuitenkaan ole tuon Ylen uutisen kannalta niin olennaista, että tuollainen yksityiskohta olisi ollut perusteltua mainita jutussa.
 
Ainakin Ylen politiikka-radiossa tyypistä tuotiin esille, että hän kannattaa valkoisen rodun ylivaltaa vaikka ei itse kuulu tuohon joukkoon. Aika erikoinen tapaus kaiken kaikkiaan.
 
Yle uutisoi siitä niin paljon, kuin suomalaisten medioiden omien ohjeiden mukaan on asiallista uutisoida. Kerta kyseessä oli yksityishenkilö, jota ei ole tuomittu rikoksesta, niin Yle ei tuollaisessa tilanteessa julkaise kuvia tai henkilön nimeä. Muutenhan tuo Ylen jälkimmäinen artikkeli kattoi aika paljon kyseisen tyypin aiheeseen liittyviä tekemisiä.
Tyypin ihonväri on toki Clayton Bigsbymäisesti huvittava, mutta se ei kuitenkaan ole tuon Ylen uutisen kannalta niin olennaista, että tuollainen yksityiskohta olisi ollut perusteltua mainita jutussa.
Yle uutisoi, että äärioikeisto ja uusnatsit Suomessa yllyttää mellakoihin Britanniassa, mutta sattuikin sitten olemaan maahanmuuttaja tekemässä mitä ne nyt usein tekee.
 
Yle uutisoi, että äärioikeisto ja uusnatsit Suomessa yllyttää mellakoihin Britanniassa, mutta sattuikin sitten olemaan maahanmuuttaja tekemässä mitä ne nyt usein tekee.

Siis sehän olikin uusnatsi, eikä missään ole lukenut mitään, että olisi maahanmuuttaja. Oikeastaan päinvastoin, sukunimen perusteella suomalainen.
 
^^ Yle uutisoi suomalaisesta miehestä jo elokuussa:
Yle siis tapasi miehen henkilökohtaisesti. Olisiko Ylen kannattanut tutkia asiaa vähän tarkemmin?

Musta mies Suomesta, Charles-Emmanuel Mikko Räsänen, jakaa materiaalia, jossa ei tykätä juutalaisista ja muslimeista. BBC:
"The manual is believed to have been written by a Russian fascist group proscribed as terrorists in their own country. It includes details on how to avoid the police and it encourages the targeting of Muslims and Jews."
Ylen olisi pitänyt selvittää ja selittää asia tarkemmin tai sitten ei ollenkaan. Nyt sanottiin:
"Nuori suomalainen uusnatsi on toiminut taustavoimana Ison-Britannian ulkomaalaisvastaisten mellakoiden järjestelyissä."
Lipsahti sinne agendajournalismin puolelle.

Pidän tuota vähintäänkin vaillinaisena uutisointina. Kaveri vaikuttaa aika erikoiselta, jos ja kun haluan sanoa asian kauniisti.
 
Viimeksi muokattu:

"Valtiovarainministeriö lähetti 4. lokakuuta lausuntokierrokselle hallituksen esitysluonnoksen, jossa ehdotetaan muutoksia henkilön yleisradioveroon ja yleisradiotoiminnan arvonlisäverotukseen. -- arvonlisäveron osalta työryhmä ehdotti, että Yleisradio Oy:n määrärahastaan maksama arvonlisävero siirrettäisiin nykyisestä 10 prosentin verokannasta 14 prosentin verokantaan 1.1.2026 alkaen. --
Henkilöiden yleisradioveroa ehdotetaan kevennettäväksi seuraavasti:

  • Tuloraja, jonka ylittävästä osasta veroa kertyy, korotettaisiin 14 000 eurosta 15 150 euroon.
  • Veron enimmäismäärä alennettaisiin 163 eurosta 160 euroon.
Muutokset tulisivat voimaan vuoden 2025 alusta. -- Tulorajan korotuksen myötä Yleisradioveroa maksavien luonnollisten henkilöiden lukumäärä vähenisi noin 90 000 henkilöllä. Muutos lisäisi näiden henkilöiden käytettävissä olevia tuloja keskimäärin 14,5 eurolla vuodessa. Veron enimmäismäärän alentaminen keventäisi veron enimmäismäärää maksavien verotusta 3 eurolla vuodessa."

Mihin käyttäisinkään 3 euroa, saakohan sillä viikonlopun iltiksen tms. :) No alku on tämäkin toki.
 
^^ Yle uutisoi suomalaisesta miehestä jo elokuussa:
Yle siis tapasi miehen henkilökohtaisesti. Olisiko Ylen kannattanut tutkia asiaa vähän tarkemmin?

Musta mies Suomesta, Charles-Emmanuel Mikko Räsänen, jakaa materiaalia, jossa ei tykätä juutalaisista ja muslimeista. BBC:
"The manual is believed to have been written by a Russian fascist group proscribed as terrorists in their own country. It includes details on how to avoid the police and it encourages the targeting of Muslims and Jews."
Ylen olisi pitänyt selvittää ja selittää asia tarkemmin tai sitten ei ollenkaan. Nyt sanottiin:
"Nuori suomalainen uusnatsi on toiminut taustavoimana Ison-Britannian ulkomaalaisvastaisten mellakoiden järjestelyissä."
Lipsahti sinne agendajournalismin puolelle.

Pidän tuota vähintäänkin vaillinaisena uutisointina. Kaveri vaikuttaa aika erikoiselta, jos ja kun haluan sanoa asian kauniisti.

Niin siis mikä tuossa nyt on vaillinaista? Tuossa Ylen jälkimmäisessä artikkelissa kyllä käydään aika kattavasti läpi tuon tyypin tekosia. Tyypin ihonväriä ei mainita, kerta vaikkakin se on huvittava yksityiskohta, varsinaisen jutun sisällön kannalta se on aika irrelevantti.
 
Tuossa jutussa, johon viittaan, olisi Ylen Tuomas Rimpiläisen pitänyt kertoa koko jutun outous. Jos olisin Rimpiläinen, ihmettelisin miksi Suomessa asuva musta mies on mukana äärioikeistolaisessa toiminnassa ja kannattaa natsiaatetta ja ihannoi Hitleriä.
On tuossa mielestäni paljon outoa. Jos sinusta ei ole, niin hyvä niin. Tuosta jutusta tuli minulle kuva, että kyseessä on jonkun joensuun skini.
 
Viimeksi muokattu:
Tuossa jutussa, johon viittaan, olisi Ylen Tuomas Rimpiläisen pitänyt kertoa koko jutun outous. Jos olisin Rimpiläinen ihmettelisin, miksi Suomessa asuva musta mies on mukana äärioikeistolaisessa toiminnassa ja kannattaa natsiaatetta ja ihannoi Hitleriä.
On tuossa mielestäni paljon outoa. Jos sinusta ei ole, niin hyvä niin. Tuosta jutusta tuli minulle kuva, että kyseessä on jonkun joensuun skini.

Varmasti se sitä ihmetteleekin, mutta se ei tarkoita, että se olisi tuon uutisen kannalta relevanttia sisältöä. Tai ainakaan niin relevanttia, että sen julkaiseminen olisi perusteltua, kun kyseessä on yksityishenkilö. Yle (kuten muutkin suomalaiset laatumediat) pitävät tuollaiset henkilökohtaiset yksityiskohdat minimissä, koska pyrkivät suojelemaan kyseisen henkilön yksityisyyttä.
 
Jos Rimpiläinen ihmetteli, niin olisi pitänyt kertoa. Rimpiläisen olisi pitänyt kertoa kaikki olennainen asian ympärillä. Nyt hän ei sitä tehnyt. Nimeä ei tietenkään pidä kertoa.
 
Jos Rimpiläinen ihmetteli, niin olisi pitänyt kertoa. Rimpiläisen olisi pitänyt kertoa kaikki olennainen asian ympärillä. Nyt hän ei sitä tehnyt. Nimeä ei tietäänkään pidä kertoa.

Kuten tuossa totesin, yksityiselämään kuuluvat asiat pidetään poissa tuollaisista uutisista, jos niiden julkistamiseen ei ole erittäin hyvää syytä. Tässä sitä ei ollut.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 240
Viestejä
4 549 721
Jäsenet
74 948
Uusin jäsen
Peltzi68

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom