• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltojen presidentinvaalit

USA:ssa kuten monessa muussakin maassa on kilpailuoikeus, eli antitrusti-, kartelli- jne. lainsäädäntöä. Eli kapitalistisessakin maassa kolmas osapuoli voi asettaa rajoituksia toiminnalle. Keskustelua voi käydä siitä onko Twitterillä monopoliasema viestityksessä, Googlella hakukoneena ja videoiden levityksessä (youtube) jne. siinä määrin, että puuttumalla joko yksittäisinä toimijoina tai yhdessä, kuten nyt on tapahtunut, tietyn käyttäjäkunnan toimitaan että tätä voidaan pitää lainvastaisena.

Kartelli vaatisi sen että yritykset sopivat kilpailun rajoittamisesta keskenään.

Ja voidaan käydä keskustelua siitä että onko noilla yrityksillä monopoliasemat noissa asioissa mutta tuo keskustelu olisi aika turhaa koska vastaus on että ei todellakaan.
Twitterin lisäksi on olemassa Facebook, Snapchat, Reddit, TikTok ja ties mitä muita palveluja joilla saat äänesi kuulumaan jos niin haluat. Puhumattakaan sitten kaikista niistä keskustelupalstoista joita voit käyttää tai siitä että käytännössä kuka tahansa voi laittaa pystyyn oman webbisivunsa ja toitottaa siellä mitä tahansa haluaa.
Ajatus Googlesta monopolina hakukoneissa on myös täysin absurdi. On olemassa Bing. Ja Yandex. Ja DuckDuckGo. Ja ties mitä muita vaihtoehtoja Googlelle joihin pääset tasan tarkkaan yhtä vaivattomasti kuin Googleen.

Se että jotku palvelut ovat paljon parempia ja/tai suositumpia kuin muut ei tarkoita että ne olisivat monopoleja.
 
Monopoli siitä tulee vasta siinä vaiheessa, kun muita vaihtoehtoja ei ole. Jokaiselle alustalle on olemassa vaihtoehto jos vaikka Twitterin, Facebookin tai ehdot tai toiminta miellytä. Mikään tai kukaan ei pakota ihmisiä käyttämään mitään näistä palveluista, eikä niiden käyttämättä jättäminen ole elämisen kannalta merkityksellistä.

1890 oli jonkun mielestä USA:ssa vaihtoehtoja rautateille ja 1911 vaihtoehtoja öljykartellille. Jokainen toki elää ilman näitä palveluja, nyt tosin osa konservatiiveista joutuvat tahtomattaankin etsimään vaihtoehtoja. Jostain syystä tämän valinnan edessa on vain osa poliittista keskustelua käyvistä käyttäjistä.
 
Kartelli vaatisi sen että yritykset sopivat kilpailun rajoittamisesta keskenään.

Ja voidaan käydä keskustelua siitä että onko noilla yrityksillä monopoliasemat noissa asioissa mutta tuo keskustelu olisi aika turhaa koska vastaus on että ei todellakaan.
Twitterin lisäksi on olemassa Facebook, Snapchat, Reddit, TikTok ja ties mitä muita palveluja joilla saat äänesi kuulumaan jos niin haluat. Puhumattakaan sitten kaikista niistä keskustelupalstoista joita voit käyttää tai siitä että käytännössä kuka tahansa voi laittaa pystyyn oman webbisivunsa ja toitottaa siellä mitä tahansa haluaa.
Ajatus Googlesta monopolina hakukoneissa on myös täysin absurdi. On olemassa Bing. Ja Yandex. Ja DuckDuckGo. Ja ties mitä muita vaihtoehtoja Googlelle joihin pääset tasan tarkkaan yhtä vaivattomasti kuin Googleen.

Se että jotku palvelut ovat paljon parempia ja/tai suositumpia kuin muut ei tarkoita että ne olisivat monopoleja.

Jos Twitterin lisäksi vaihtoehtona on Facebook kuten kirjoitat, mitä mielestäni kertoo se, että tietyt käyttäjät bannataan molemmilta alustoilta samanaikaisesti. Tekevätkö nämä yritykset keskenään yhteistyötä?
 
No se on sitten tuomioistuimen päätettävissä jos on syytä epäillä että näin toimitaan.

Kuulostaa että sun toive olisi että kategorisesti tietyt yritykset ajettaisiin valtion regulaation piiriin niiden koon ja merkittävyyden mukaan. Luoja yksinään sitten tietää mitkä yritykset tähän listaan laitetaan mukaan.
 
Yhyy, Trump jr aloitti itkuvirren twitterissä. Ei muuta kuin jaksuhaleja.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Alueella on tarkoitus keskustella ketjun aiheesta, ei kanssakeskustelijoista. Henkilökohtaiset loukkaukset ja hyökkäykset toista keskustelijaa kohtaan ovat ankarasti kielletty ja johtavat suoraan banniin.
No se on sitten tuomioistuimen päätettävissä jos on syytä epäillä että näin toimitaan.

Kuulostaa että sun toive olisi että kategorisesti tietyt yritykset ajettaisiin valtion regulaation piiriin niiden koon ja merkittävyyden mukaan. Luoja yksinään sitten tietää mitkä yritykset tähän listaan laitetaan mukaan.
Jackkk taitaakin olla piilokommunisti, kun tuollaista agendaa ajaa.
 
No se on sitten tuomioistuimen päätettävissä jos on syytä epäillä että näin toimitaan.

Kuulostaa että sun toive olisi että kategorisesti tietyt yritykset ajettaisiin valtion regulaation piiriin niiden koon ja merkittävyyden mukaan. Luoja yksinään sitten tietää mitkä yritykset tähän listaan laitetaan mukaan.

mihin muuhun regulaation pitäisi perustua kuin kokoon ja sitä kautta merkittävyyteen/vaikutusmahdollisuuksiin kilpailua rajoittamalla markkinoilla, eikö tähän kaikki kilpailuoikeudellinen regulaatio pääasiassa perustu?
 
No mun mielestä sen regulaation pitäisi perustua markkinaoikeudessa jo aika selkeästi määriteltyihin monopoleihin tai kilpailuaseman väärinkäytöksiin ja muihin lakeihin. Eikö sun mielestä ole aika hullua että mahdollisuus johonkin aiheuttaisi toimenpiteitä? Monopolista tuomitseminen tai monopolin mukainen kohtelu pitää perustua monopoliin, ei siihen kuinka hyvin yrityksellä menee. Tällä hetkellä markkinoille pääsee erittäin helposti ja kuluttajille on vaihtoehtoja vaikka kuinka.

On nimittäin suht vasemmistolaista alkaa ruotia oikeushenkilöitä niiden koon tai menestyksen mukaan, mutta jokainen tavallaan.
 
Jos Twitterin lisäksi vaihtoehtona on Facebook kuten kirjoitat, mitä mielestäni kertoo se, että tietyt käyttäjät bannataan molemmilta alustoilta samanaikaisesti. Tekevätkö nämä yritykset keskenään yhteistyötä?

Ei vaan sitä että he reagoivat samoihin asioihin.
Lisäksi jotta kyseessä olisi kartelli niin toimien pitäisi keskittyä kilpailun rajoittamiseen, eli noiden yritysten kohdalla käytännössä jonkinlaiseen mainosten hintojen koordinointiin.
 
No mun mielestä sen regulaation pitäisi perustua markkinaoikeudessa jo aika selkeästi määriteltyihin monopoleihin tai kilpailuaseman väärinkäytöksiin ja muihin lakeihin. Eikö sun mielestä ole aika hullua että mahdollisuus johonkin aiheuttaisi toimenpiteitä? Monopolista tuomitseminen tai monopolin mukainen kohtelu pitää perustua monopoliin, ei siihen kuinka hyvin yrityksellä menee. Tällä hetkellä markkinoille pääsee erittäin helposti ja kuluttajille on vaihtoehtoja vaikka kuinka.

On nimittäin suht vasemmistolaista alkaa ruotia oikeushenkilöitä niiden koon tai menestyksen mukaan, mutta jokainen tavallaan.

markkinoille ei nimenomaan pääse helposti, katso vaikka Parlerin kampitusta. Kyse on ole myöskään mahdollisuudesta johonkin vaan jo tehtyihin toimiin. Menestymistä ei myöskään olla kieltämässä, päinvaistoin Google, Apple, Twitter, Facebook jne saavat tehdä tulosta kuinka paljon haluvat. Kun alkavat joko yksittäisinä tai yhteistyössä rajoittamaan kilpailijoiden mahdollisuuksia tai käyttäjien sananvapautta puhutaan eri asiasta, johon lainsäädäntö antaa mahdollisuudet puuttua joko olemassa olevien lakien tai lainsäädännön muutosta kautta.
 
Voisiko väännön näistä keskustelualustoista ja niiden sananvapudesta yms lopettaa. Eivät liity ketjun aiheeseen.
ed: moderointi ehtikin jo huomauttaa.
 
Ei vissiin tiettyä porukkaa kiinnosta ylläpidon kannat off topicista yhtään?

asia on tuon varmaan muutama kuukausi vanhan kommentin jälkeen sattuneesta syystä ajankohtainen ja liittyy olleellisesti myös vaaleihin ja niistä käytävään keskusteluun. Jos halutaan niin asia on myös oman ketjun arvoinen, jos sellaisen joku haluaa perustaa.
 
Ei vissiin tiettyä porukkaa kiinnosta ylläpidon kannat off topicista yhtään?

Tämä näemmä on 3kk sitten annettu niin ei ihme että porukka näemmä missanut/unohtanut.

Olisiko tässä parempi ketju keskusteluun somealustoista olettaen että Kokkolan 3kk sitten antama linjaus offtopicista on yhä voimassa? Tuli missattua kys. linjaus itse. Aihe on kuitenkin taas ajankohtainen kun Trump sai bannit Facebookista ja Twitteristä.

Viimeksi muokattu:
Olisiko tässä parempi ketju keskusteluun somealustoista olettaen että Kokkolan 3kk sitten antama linjaus offtopicista on yhtä voimassa? Tuli missattua kys. linjaus itse. Aihe on kuitenkin taas ajankohtainen kun Trump sai bannit Facebookista ja Twitteristä.

No Twitteriin ja Facebookin bannit koskien Trumppia nykytilanteessa vielä menee, mutta sulla lähti jo laukalle whataboutismilla Turkkiin ja Kiinaan.
 
No twitterin ja facebookin bannauspolitiikasta on vaikea keskustella pelkästään yhden esimerkin (Trump) perusteella.
 
Lopettakaa nyt trollit tuon Twitter-bannin itkeminen. Olisihan Twitterin pitänyt tuo banni tehdä jo aikoja sitten, mutta varmaan pelkäsivät jotain kostotoimenpidettä tms, mikä jo sinänsä on absurdia. Riippumaton media on se mitä kaikki haluavat ja sen takia niitä uutislähteitä onkin nyt joka lähtöön. Fox nuoleskelee Trumpia ja CNN vastapuolta. Olet vapaa seuramaan mitä haluat.

Ja ne jotka ulisevat täysin vapaan sananvapauden perään, niin sellaista ei ole missään. Syy siihen on ihan vain ihmiskunnassa yleensä; ilman mitään moderointia millä tahansa alustalla on hetken päästä pornoa, irtileikattuja päitä tai jotain muuta häiriköintiä. Moderointi maksaa minkä takia sitä ei mielellään tehdä ylimääräistä, mutta jos sitä ei taas tehdä ollenkaan niin ei sitä bisnestäkään hetken päästä ole kun oman firman maine menee niiden skeidapostausten mukana. Esimerkiksi minua ei voisi joku Parlel kiinnostaa vähäkään juuri sen takia että se on yksi kaatopaikka. Mutta näin sen kuuluukin toimia, Twitter ei halua leimautua Trumpin huuruisten kansankiihotusten ja katkerien salaliittoteorioiden alustaksi, niin voi ukko mennä levittelemään sitä skeidaa jonnekin muualle. Sitten ne joilla on aikaa tuhlata elämäänsä kaiken maailman Qanon-alienjuttuihin voivat peuhata siellä samalla tunkiolla mielin määrin. Sitä voi myös miettiä minkä takia nämä toksiset, irti todellisuudesta olevat keskustelualustat/alueet eivät nyt sitten kuitenkaan mitään maailman suurimpia tai suosituimpia paikkoja ole ylipäätään.

Ikävä puoli tässä internetin sananvapaudessa on se että nykyään se tietty pieni porukka saa äänensä paremmin kuuluviin ja pystyvät aktiivisudellaan tuottamaan välillä sellaisen valheellisen kuvan että iso osa sakista olisi jonkun oudon asian kannalla. Vähän kuin yksityishenkilöiden harrastamaa propagandaa. Trump oli hyvä esimerkki tästä, tyypillä ei ollut oikestaan mitään hyvää tai oikeasti kehittävää sanottavaa mistään, mutta jessus sitä Twitteri-skeidaa tuli yötä päivää.

Sinänsä tietty hyvä että voivat purkaa turhautumistaan virtuaalisesti sen sijaan että potkitsivat ohikulkijoita kadulla. Samalla on virkavallankin helppo seurata ainakin osaa porukasta kun voi lukea suoraan missä nyt porisee.
 
Viimeksi muokattu:
Jos Twitterin lisäksi vaihtoehtona on Facebook kuten kirjoitat, mitä mielestäni kertoo se, että tietyt käyttäjät bannataan molemmilta alustoilta samanaikaisesti. Tekevätkö nämä yritykset keskenään yhteistyötä?

Jos postaa lapsipornoa samanaikaisesti useaan palveluun, tulee varmaan bänni yhtäaikaa kumpaankin vaikkei mitään yhteistyötä olisikaan palveluiden välillä. Ei kai tuossa ole mitään outoa. Monissa somepalveluissa on samansuuntaisia sääntöjä.
 
Eipä siinä mennyt kauaa kun näitä järjen jättiläisiä on saatu pidätettyä. Hymy on hyytynyt. Toivottavasti 20 vuodeksi.

Näyttökuva (35).png

Jep, kerrankin hyvä juttu että maskivastaisuus ja trumpetismi korreloivat vahvasti.
Orange is the new red. Näiden tyyppien siirtyminen pitkälle jäähylle (+toivottavasti myös varoittava esimerkki) tervehdyttävät republikaanipuoluetta ja amerikkalaista politiikkaa yleisemminkin. Vihan lietsonnasta ja ilmeisesti perättömien salaliittoteorioiden levittämisestä saisi kyllä bannivasara heilua herkemminkin. Ja pahimmat hörhöt voisi ohjata koulutukseen. Ei mihinkään pohjois-korealaisen mallin uudelleen koulutukseen, mutta jo historian ja yhteiskuntaopin oppimäärän kertaamisella pääsisi pitkälle.
 
demokraattien reaktioita tapahtumiin seuraamalla näyttäisivät olevan nykyisestä tilanteesta hyvinkin mielissään.

Jep, jälleen hyvä esimerkki Trumpin totaalisesta epäonnistumisesta. Tilannehan on kaikin puolin ironinen, kun sitä hieman pohtii. Trumpin olisi kannattanut äänestää Bidenia :woot: Bonuksena olisi ollut voittajan puolella.
 
Tältä pohjalta ei ole hyvä että ihmisten sananvapaus on yksityisten käsissä.

Onneksti nyt on twitter ja facebook ja meillä sen myötä sananvapaus vai? Sinulla on ilmeisen vaikeata tajuta mitä sananvapaus tarkoittaa. Se ei tarkoita sitä että sinulla pitää olla muiden tarjoama alusta millä olet vapaa sanomaan mitä haluat.
 
Tämä on minusta vähän tyhmän leikkimistä. Varmaan ymmärsit aivan hyvin mitä hain ja miten käytännössä ihmisten sananvapaus on somejäteillä jos nämä saavat määritellä mitä miljardit ihmiset saavat miljardiyleisölle kertoa.
 
Paitsi että ne eivät määrittele mitä miljardit ihmiset saavat sanoa miljardeille ihmisille. Me eletään vapaassa internetissä missä ihmisillä on lukemattomia erilaisia kykyjä kommunikoida keskenään ja julkaista mitä ikinä mielipiteitä haluavatkin.

Somejätit luonnollisesti saavat määritellä sen että mihin heidän palveluja saa käyttää.
 
Varmaan ymmärrät mitä sana käytännössä tarkoittaa.
 
Tiedän mutta ne somejätit eivät estä sitä ihmistä julkaisemasta mielipidettänsä. Sillä ihmisellä on vaikka mitä tapoja saada se oma mielipiteensä luettavaksi. Sananvapaus tarkoittaa että sua ei rangaista sun puheista tai kirjoituksista. Se ei tarkoita että jollakin on velvoite antaa sulle se megafoni jolla voit huutaa sen sun mielipiteen siten että kaikki kuulee sen.
*edit*
Ja osa sananvapautta on se että ketään ei voida pakottaa antaan sulle sitä megafonia vastoin omaa tahtoaan.
 
Tiedän mutta ne somejätit eivät estä sitä ihmistä julkaisemasta mielipidettänsä. Sillä ihmisellä on vaikka mitä tapoja saada se oma mielipiteensä luettavaksi. Sananvapaus tarkoittaa että sua ei rangaista sun puheista tai kirjoituksista. Se ei tarkoita että jollakin on velvoite antaa sulle se megafoni jolla voit huutaa sen sun mielipiteen siten että kaikki kuulee sen.

Ei tämä nyt ihan pidä paikkaansa. Vaikka niitä tapoja on ziljoonia niin niillä ei millään pääse lähellekkään sitä volyymia mitä esim. Twitter ja Facebook miljardeilla käyttäjillä tavoittaa.
 
So fucking what? Kuten sanoin, sananvapaus ei anna mitään velvoitetta millekään taholle toimittaa sulle sitä megafonia. Päinvastoin, sananvapaus tarkoittaa että ketään ei voida velvoittaa antaan sulle sitä megafonia.
 
Kuten sanoin niin käytännössä asia menee niin. Trump on käytännössä nyt vaijennettu. Riittää omalta osalta offtopic tästä.
 
Miten niin? Mieshän voi samantien kutsua tiedotustilaisuuden ja paikalle saapuu kymmeniä toimittajia niin nopeasti kuin vain pääsevät. Trump voi laittaa tiedotteen ulos. Trump voi pyytää lehdistövastaavaansa kutsumaan paikalle tiedotusvälineet ja lukea tiedotteen. Trump on perhana vie Yhdysvaltain presidentti, ei mikään avuton reppana, jonka ainoa keino saada sanansa ulos oli muutama nettipalvelu.
 
Tämä on minusta vähän tyhmän leikkimistä. Varmaan ymmärsit aivan hyvin mitä hain ja miten käytännössä ihmisten sananvapaus on somejäteillä jos nämä saavat määritellä mitä miljardit ihmiset saavat miljardiyleisölle kertoa.

Somejäteillä ei ole mitään ihmisten sananvapautta, ihmisillä olisi sanavapaus vaikka kaikki somejätit laittaisivat lapun luukulle huomenna. Se että se sanoma mitä sananvapaudella julistetaan ei tavoite välttämättä niin paljon ihmisiä ei muuta sitä sananvapautta mitenkään.

Somejäteillä pitää myös olla vapaus määritellä säännöt minkä perusteella he voivat jättää viestejä julkaisematta, joskus kyseiset säännöt perustuvat jopa lakeihin. Yleensä ne säännöt on selvitetty palveluun liityttäessä. Trumpille oli myös jo annettu enemmän siimaa kuin tavalliselle pulliaiselle.
Voit lukea tuon bännin vaikka näin että "Herra (ex)presidentti, menkää harjoittamaan sananvapauttanne jonnekin muualle"

Mutta kaikki tämä on varmasti jo käsitelty aiemmin.
 
Miten niin? Mieshän voi samantien kutsua tiedotustilaisuuden ja paikalle saapuu kymmeniä toimittajia niin nopeasti kuin vain pääsevät. Trump voi laittaa tiedotteen ulos. Trump voi pyytää lehdistövastaavaansa kutsumaan paikalle tiedotusvälineet ja lukea tiedotteen. Trump on perhana vie Yhdysvaltain presidentti, ei mikään avuton reppana, jonka ainoa keino saada sanansa ulos oli muutama nettipalvelu.

laita hakukoneeseen "CNN cuts off", "CBS cuts off", "MSNBC cuts off" jne. niin ymmärrät ettei tiedotustilaisuuden pitäminen vastaa suoraa viestintää kansalle.
 
Jos sillä olisi jotain oikeaa asiaa eikä väsyneitä salaliittoteorioita, niin kyllä se tiedotus näytettäisiin. Lisäksi herra presidentti voi käyttää USA:n hätätiedotuskanavia.
 
laita hakukoneeseen "CNN cuts off", "CBS cuts off", "MSNBC cuts off" jne. niin ymmärrät ettei tiedotustilaisuuden pitäminen vastaa suoraa viestintää kansalle.
No mutta eihän sillä ole väliä, kun Trump on itse sanonut, että niitä ei kannata katsoa vaan ovat fake news.
 
Mene sinne kadunkulmaan huutamaan asiasi... No muttakun ei sielä ole ketään kuutelemassa ja kaikkien PITÄÄ saada kuulla mitä mulla on sanottavana. Byääh!

laita hakukoneeseen "CNN cuts off", "CBS cuts off", "MSNBC cuts off" jne. niin ymmärrät ettei tiedotustilaisuuden pitäminen vastaa suoraa viestintää kansalle.
Miksi sen pitäisi olla suora? Mitä maagista siinä suorassa lähetyksessä on suhteessa siihen, että leikkaavat sen salaliittopaskeen pois ja pistävät vain sen oleellisen.
 
suoraan tarkoittaa sensuroimatonta/muunnelmatonta viestiä suoraan vastaanottajalle sellaisena kuin se on lähetetty.
 
laita hakukoneeseen "CNN cuts off", "CBS cuts off", "MSNBC cuts off" jne. niin ymmärrät ettei tiedotustilaisuuden pitäminen vastaa suoraa viestintää kansalle.

Vaikka jokainen media ja sosiaalisen median alusta laittaisi Trumpin ignoreen niin silti Trump pystyy kirjoittamaan tai nauhoittamaan minkä tahansa lausunnon haluaakaan ja julkaisemaan sen vaikka kuinka monella Trumpin henkilökohtaisella tai USA:n liittovaltion nettisivulla siten että kuka tahansa amerikkalainen jolla on internet yhteys pystyy lukemaan sen.
Eli Trumpilla on tasan tarkkaan se sama sananvapaus kuin kenellä tahansa muulla USA:n asukkaalla (tai oikeastaan voidaan argumentoida että Trumpilla on enemmän sananvapautta koska vielä vajaan 11 päivän ajan hänellä on virkansa tuoma lisäsuoja oikeustoimien osalta).
 
suoraan tarkoittaa sensuroimatonta/muunnelmatonta viestiä suoraan vastaanottajalle sellaisena kuin se on lähetetty.
Jos Trump pysyy asiassa, saa varmasti sen. Heti kun alkaa suoltamaan salaliittoja, pitääkin se katkaista. Tuon hörhön takia big techeissä on jonkin tasoinen uhka tällä hetkellä, väki valloittaa capitolin, pizzeriassakin ammuttiin ihminen, kun luultiin siellä olevan pedofiili rinki jne. Rajansa kaikella.

Ei, edes presidentille ei tarvitse antaa megafonia sanomaan, että ihmisten kannattaa juoda valkaisuainetta.
 
Vaikka jokainen media ja sosiaalisen median alusta laittaisi Trumpin ignoreen niin silti Trump pystyy kirjoittamaan tai nauhoittamaan minkä tahansa lausunnon haluaakaan ja julkaisemaan sen vaikka kuinka monella Trumpin henkilökohtaisella tai USA:n liittovaltion nettisivulla siten että kuka tahansa amerikkalainen jolla on internet yhteys pystyy lukemaan sen.
Eli Trumpilla on tasan tarkkaan se sama sananvapaus kuin kenellä tahansa muulla USA:n asukkaalla (tai oikeastaan voidaan argumentoida että Trumpilla on enemmän sananvapautta koska vielä vajaan 11 päivän ajan hänellä on virkansa tuoma lisäsuoja oikeustoimien osalta).

voidaan kokeilla vaikka Bidenin kanssa miten tämä viestintä toimii. Kaikki viestintä vain virallisten Valkoisen talon sivujen kautta. Twitter, Facebook, tv-kanavat jne. ei käytössä.
 
Tuskin tarvitsee koska veikkaan että toisin kuin Trump, Biden osaa käyttäytyä niin että mediat ja some-alustat eivät koe tuollaisia rajoituksia tarpeellisiksi.
 
Kuten sanoin niin käytännössä asia menee niin. Trump on käytännössä nyt vaijennettu. Riittää omalta osalta offtopic tästä.
Tai sitten ihan perus julkinen lausunto lehdistölle ym. Sitähän se Salekin täällä Suomessa harrastaa ja hyvin toimii.
 
Tuskin tarvitsee koska veikkaan että toisin kuin Trump, Biden osaa käyttäytyä niin että mediat ja some-alustat eivät koe tuollaisia rajoituksia tarpeellisiksi.

jos nämä ovat riittävät välineet viestintään niin kelpaa varmaan Bidenillekin kun samaa ehdotetaan Trumpille.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 072
Viestejä
5 145 974
Jäsenet
81 932
Uusin jäsen
Emkey3

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom