- Liittynyt
- 19.10.2016
- Viestejä
- 848
Xenoblade Chronicles (Wii/Dolphin, 2010)
Xenoblade Chronicles X (Wii U/Cemu, 2015)
Aloitetaas kunnon clickbait-väitteellä: tämä peli peittoaa länsimaisten pelien avoimet maailmat sata-nolla. Maailma on valtava, noin 5x suurempi kuin ensimmäisen osan jo varsin kunnioitettavissa mitoissa oleva, mutta paljon, paljon yksityiskohtaisempi. Mechoja mielessä pitäen vertikaalisuutta löytyy enkä ikinä kokenut, että mitään olisi copypastettu. En ole edes mitenkään avointen maailmojen fani, sillä nykyään varsin moni peli mainostaa suurta, avointa maailmaa itseisarvona, aivan kuin maailman koko olisi ykköspointti, eikä se, kuinka hyvin se palvelee peliä. Tämä pelin maailma ansaitsee kokonsa ja tuntuu uskottavalta, vieraalta ekosysteemiltä täynnä erinäisiä eläimiä, joista osa on todella isoja. Jos joku kaipaa esimerkiksi Witcherin jäljissä avoimen maailman roolipeliä johon upota, voin suositella tätä heti ensikättelyssä... mutta suosittelen silti jatkamaan lukemista, sillä kaikki ei tietenkään ole aivan ruusuilla tanssimista.
Pelin maailmana toimii vieras planeetta johon ihmiskunnan rippeet tekivät aluksellaan hätälaskun pirkka-Covenantin jahtaamana. Aivan nollasta ei lähdetä, sillä aluksessa oli mukana jos jonkinlaista edistyksellistä teknologiaa. Juonen päätavoitteena on löytää aluksesta irronnut säilö, jossa suurin osa selvinneistä ihmisistä on kryostaasissa, ja tavata erinäisiä alieneita siinä matkalla. Siinä missä eka peli oli juonivetoinen ja sitä pystyi seuraamaan alusta loppuun ilman sen kummempia sivuhärdellejä, on tämä peli missiopohjainen ja pääjuoni on katkottu kappeleisiin jotka vaativat välillä sivutehtävien suorittamista ja maailman tutkimista. Tästä seuraa lähes väkisin, että juoni ei ole yhtä mielenkiintoinen ja hahmot ovat pitkälti myöskin lähinnä kelvollisia. Heistä pelattavia on tusina, joista rakennetaan neljän hahmon tiimi, pelaajan hahmo mukaanlukien. Kyseinen hahmon on tällä kertaa pelaajan luotavissa ja vailla persoonallisuutta, eikä itse asiassa edes juonen päähahmo, mikä on ihan mukavaa vaihtelua, mutta hiljainen nyökyttely joka tilanteessa alkaa käymään tylsäksi.
Combattia on viilattu monimutkaisemmaksi. Se on edelleen cooldown-pohjainen, mutta tiimissä on hahmoja nyt kolmen sijaan neljä, mikä tekee siitä vaikeammin seurattavaa ja pakottaa luottamaan AI:hin enemmän. Lisämaustetta tuovat kakkos- ja kolmoscoolarit, jotka tekevät kyvyistä tehokkaampia jos niiden antaa latautua. Mechaa pääsee käyttämään juonen puolen välin jälkeen, ja ne toimivat pitkälti samalla periaatteella, mutta käyttävät totta kai polttoainetta ja voivat lopulta lentääkin. Diggasin combatin interaktiivisuudesta, mutta myönnän tosiaan että sen seuraaminen varsinkin useamman suuren mechan lentäessä taivaissa kun osa tiimistä tallustaa maan tasalla poissa näkyvistä oli joskus hankalaa ja jouduin lähinnä luottamaan että AI-tiimini ei tehnyt typeryyksiä.
Tästä tiimistä päästään ehkä ensimmäiseen isompaan kupruun, eli pelin ristiriitaisiin mekaniikkoihin. Rekryttäviä hahmoja on tosiaan tusina, mutta ainakin juonimissioissa paikkoja tiimissä on vain 1-2, sillä siihen kuuluu jo pelaajan hahmon, juonen päähahmo sekä lähes yhtä tärkeä kolmas hahmo, jotka ainakin itse pidin aina mukana. Näin ollen 10 hahmoa kilpailee spotista, ja kun näistä on ehkä pari valinnut, voi muut melkein unohtaa, sillä peli ei automaattisesti nosta heidän leveleitään pelaajan tahdissa ja he jäävät näin ollen helposti jälkeen. Heitä ei myöskään voi pitää reservissä mukana, vaan heidät on joka kerta noudettava kaupungin eri nurkista, ja pelissä ei ole mitään systeemiä helpottamaan useamman hahmon kamojen vaihtamista, sillä mechoilla lentäessä on käytössä aivan eri romppeet jotka pitää jokaiselle hahmolle yksitellen vaihtaa.
Nämä mechat ovat tosiaan pelissä pääpisteessä ja niillä on kyllä siistiä lentää ja taistella valtavia eläimiä ja muita mechoja. Maailmaa kartoitetaan probeja poraamalla, tyrantteja nylkemällä ja tehtäviä tekemällä. Näistä probeista saa resursseja ja niiden optimaalinen sijoittelu onkin oma taitolajinsa. Neljän mechan polttoainetarpeet käyttävät samoja resursseja, joita voi sijoittaa asevalmistajiin ja gearin kohentamiseen.
Teknisellä tasolla peli on tehnyt oikeat kompromissit. Hahmot näyttävät barbie-nukeilta, mutta maailma on valtava ja yksityiskohtainen. Pop-inia on valitettavan paljon, mutta peli on silti Wii U graafista kärkikastia, ja emulaattorilla se näyttää välillä varsin nätiltä, joskin graafisia bugeja löytyy jonkin verran.
Musiikki jakaa mielipiteitä lähes väkisin, sillä se yhdistelee monta genreä ja varsinkin vokaaliosuudet saattavat tuntua joidenkin mielestä teemaan sopimattomilta. Huono audiomiksaus ei helpota asiaa, sillä joskus musiikki peittää puheen, eikä pelistä jostain syystä löydä ainuttakaan ääniasetusta.
Viimeksi muokattu: