Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[King Im Jo]

AI: The Somnium Files AI: THE SOMNIUM FILES

Noin 13 tuntia putkeen. Ainoastaan pari rööki ja vessataukoa. Ensimmäinen päähaara läpi ja pikkaisen aloitettu toista.
Ihan saatanan hyvä jos pitää näistä visuaalinovellin tyyppisistä peleistä.
Tai siis eihän tässä paljon sitä pelattavaa ole, mutta se tarina ja hahmot onkin näissä se paras osuus.

Palaan ehkä kirjoittamaan tähän lisää mietteitä kunhan täysin vedetty läpi.
Tähän mennessä ollut 9/10.

Edit: -.-'

Vaikea laittaa pään sisästä settiä tähän spoilaamatta tätä.
Noin 26 tuntia(snadisti afk toki) meni tän läpi kaikkien haarojen läpikäymiseen.(heh)
Jos kiinnostaa sarjamurhamysteeri kohtuu arvattavalla twistillä, niin pelaa tää läpi.
Jos ei visuaalinen novelli kiinnosta. Unohda tämä.
Pelattavaa ei tosiaan ollut paljoakaan paitsi muutamat Psyncit.(jos pelaat, niin tiedät mitä ne on)
En lähde tosiaankaan spoilaamaan tähän yhtään mitään, mutta jos Spike Chunsoftin pelit tiedossa, niin veikkaan ettet pety.

Ainut näissä tän tyylisissä peleissä on että jää tyhjä olo. Siis oikeasti tyhjä olo.
Tää tarina on käyty niin hyvin läpi ja se oli ihan hemmetin hyvä, eli mitä seuraavaks?

 

[Refloni]

Noin 13 tuntia putkeen. Ainoastaan pari rööki ja vessataukoa. Ensimmäinen päähaara läpi ja pikkaisen aloitettu toista.
Ihan saatanan hyvä jos pitää näistä visuaalinovellin tyyppisistä peleistä.
Tai siis eihän tässä paljon sitä pelattavaa ole, mutta se tarina ja hahmot onkin näissä se paras osuus.

Kuulostaa hyvältä. Millaisia pelattavat osuudet ovat? Tuon kirjoittaneen jannun myös kynäilemässä Zero Escape -sarjassa keskityttiin pakohuonepeleihin ja vankiladilemmoihin, onko tässäkin jotain pulmanratkontaa?

 

[King Im Jo]

Kuulostaa hyvältä. Millaisia pelattavat osuudet ovat? Tuon kirjoittaneen jannun myös kynäilemässä Zero Escape -sarjassa keskityttiin pakohuonepeleihin ja vankiladilemmoihin, onko tässäkin jotain pulmanratkontaa?

Helpohkoja pulmia. Ajankäytöllä ja eri tyyleillä ratkaistavia. En vielä tiedä onko niissä kuitenkaan hirveän montaa eri lopputulosta tai tyyliä miten päätyä lopputulokseen per "kohtaus".
On myös pari missä piti käyttää johtolankoja että pääsi lopputulokseen, mutta siinä ei kai pystyny mitenkään mokaamaan kun pysty klikkailemaan vaan uutta johtolankaa jos valitsi väärän.
Ainut mitä nyt vähän jäänyt mietityttämään tässä uutta "päähaaraa" pelatessa ja flowcharttia katellessa, niin tässä ei taida olla kuin muutama eri haara juoneen.

 

[Jumi]

AI: The Somnium Files AI: THE SOMNIUM FILES

Noin 13 tuntia putkeen. Ainoastaan pari rööki ja vessataukoa. Ensimmäinen päähaara läpi ja pikkaisen aloitettu toista.
Ihan saatanan hyvä jos pitää näistä visuaalinovellin tyyppisistä peleistä.
Tai siis eihän tässä paljon sitä pelattavaa ole, mutta se tarina ja hahmot onkin näissä se paras osuus.

Palaan ehkä kirjoittamaan tähän lisää mietteitä kunhan täysin vedetty läpi.
Tähän mennessä ollut 9/10.

Tämä oli hyvä kuulla.

Zero Escape -trilogia on aivan parasta mitä olen ikinä kokenut peleissä, elokuvissa tai TV-sarjoissa. Jokainen Zero Escape -sarjan peli voittaa Telltalen pelit liiottelematta niin suvereenisti että ei edes haluttaisi kutsua Telltalea "tarinapelifirmaksi."

Kotaro kirjoittaa tarinansa uusiksi uusiksi kymmeniä kertoja keskittyen oikeisiin KIINNOSTAVIIN asioihin, ja sillä on iso merkitys. Kun taas Telltale paikkaa tarinaansa vain "yhdestä kohti" jotta kaikki täsmäisi ja voisi myydä pelin. Siinä on aivan hillitön ero.

Jännä miten länsimaissa tarinan kerronta laahaa, vaikka maailman parhaat esimerkit ovat jo kaikkien nähtävillä.

 

[perato]

ABZU (PC) (Epicin ilmaistarjonnasta, oli wishlistillä kyl)

Lyhytkestoinen kävelysimulaattori(tai siis sukellussimulaattori), jossa painotus oli lähinnä ulkonäöllisillä elementeillä. Ei varsinaisesti mitään odotuksia tätä kohta, aika vähän olin tästä lukenut, muuta kuin että palkittu on. Äänimaailmaa oli kehuttu paljon, mutta itelle ei tuo musiikki aina niin kolahtanut. Lähinnä ongelma oli siinä, ettei se jotenki osunut aina yksiin sen nähtävän maailman kanssa. Ulkonäöllisesti hienoimmillaan peli on "ihan hieno", tylsimmilläänkin "ihan jees". Parin tunnin keston vuoksi nämä elementit on aika tiukkaan pakattu, mutta toisaalta eipä tälle kovin paljoa pitempää kestoa tällaisenaan olisi toivonutkaan. Juonen tynkähän tässä on, lähinnä seinämaalauksin kerrottu. Lähinnä tuntuu että juonta yritetään viedä eteenpäin vasta jossain viimisen 45min kohalla(2h kesto). Varmaan joku meribiologi olis saanut tästä enemmän irti, vaikka lajit oli lukuisista katsomistani luontodokkareista tuttuja, ei tää "piirretty grafiikka" kuitenkaan saanut itseään ainakaan tutkimaan noita kaloja yhtään enempää.

Pakko kuitenkin mainita, että tämmöselle syvänveden fobiaiselle ihmiselle oli varsin ahdistava kokemus paikoin. Hyytäviä hetkiä siis luvassa samasta ahdistuville.

Sanotaanko näin, että pelin olis pitänyt ehkä ilmestyä joskus 5v takaperin, että olis jättänyt vaikutuksen. Nyt jäi vähän "meh" fiilis kaikenkaikkiaan. Kävelysimuillekkaan ei enää riitä, että on joku pari nättiä maisemaa, herkkä hetki, mystinen 'tarina' ja orkesterimusiikkia.

 

[perato]

Shadow Warrior

Piti kokeilla kun ilmaiseksi jaettiin.

...jäi puolen tunnin jälkeen kesken, enkä enää toiste koske. Grafiikat todella sekavat ja aivan liikaa bloomia ja efektejä, särkee silmiä katsoa ruutua. Viholliset mitäänsanomatonta roskaa. Tähänkin peliin pitänyt iskeä joku umpiturha upgrade-systeemi. Ei, ei, ei. Voisi melkein piilottaa kokonaan Steam-kirjastosta pois. Yh.

Shadow Warrior 2013

Vilkuilin pelikokoelmastani pelejä joita ei ole jostain syystä koskaan tullut kokeiltua
8/10, suosittelen kaikille virtuaaliväkivallan ystäville!

Plääh. Tätä tuli itekkin nyt kokeiltua, arvatenkin muistissa oli, että Arcane oli tästä jotenki tykännyt, mutta ilmeisesti se olikin se esiosa, jota en tiennyt olevan edes olemassa. Niillä lähtökohdilla tää tuntu todella oudolta peliltä, en ymmärtänyt noita "pikselimössöalueita" tai "kylpemässä olevia pikselianimetyttöjä" ollenkaan pelin kontekstissa. Kaikki viittaukset ja oikeastaan ihan kaikki tässä pelissä huokuu semmosta "hei me tehdään huonoa peliä, tehdäänpä kaikki perseelleen". Toki olisi sääli, jos tämä peli olisi ottanut itsensä vakavasti, mutta ainakin sillon olis ollut tunne, että ehkä kakkososa vois olla jo ihan ok.

Olen kyl ehkä eri mieltä kerosiinin kanssa grafiikoista, omasta mielestä ne oli rumat ja vanhahtavat. Koko peli tuntui juuri joltain -07 vuoden räiskinnältä johon on lyöty vähän modernia efektiä päälle. Kenttäsuunnittelu ihan hanurista ja pelattavuuskin vähän niin ja näin. Ilman tuota miekkaa tuskin olisin jatkanut näinkään pitkälle.

Ongelmahan tässä oli ehottomasti tuo pituus. Pienissä pätkissä pelasin ja totesin, että 7 x puolen tunnin session jälkeen olin päässy alle kolmasosan pelistä. Yks tunnin rykäsy ja totesin, että peliä pelatessa tulee vähän väliä todettua, että "v***u mikä peli, mikähän järki tässä on?". Näin ollen neljän tunnin 7/17 chapterin jälkeen totesin, et poistoon vaan.

Pelin puolustukseksi sanottakoon, että ekat 30min oli ihan jees ja ne on varmaan ne hetket kun jälkeenpäin sit muistelen, et "mikäs tässä pelissä oli muka vikana, sehän alku oli hauska". Sit katon pari screeniä noista demoneista ja muistan. Tätä varten olen kehittänyt Steamiin kansion "uninteresting" minne joutuu kaikki pelit, jotka olen todennut kokonaan sellaisiksi, ettei niihin tulisi toista kertaa koskea.

 

[perato]

ABZU (PC) Kävelysimuillekkaan ei enää riitä, että on joku pari nättiä maisemaa, herkkä hetki, mystinen 'tarina' ja orkesterimusiikkia.

Everything (PC)
No olipahan erikoinen kokemus. Nimensä mukaan tässä on kaikennäköistä ja kaikenlaista. Peli jaksaa yllättää sen parin tunnin ajan, jonka jälkeen alkaa tulla se fiilis, että onko tässä joku loppu vai jatkanko vaan eteenpäin niin kauan että ei enää löydä mitää hauskaa/jännää. Käytännössä kolme tuntia hurahti ja sen jälkeen peli ilmoitti että "Tutorial completed". Tämä tosiaan tarkoittaa sitä, että siinä ajassa peliä ohjataan jossain määrin narratiivisesti ja pelin ominaisuuksia esitellään varsin verkkaisesti. 'Tutorialin' jälkeen alkaa ns. vapaapeli jossa ei oikeastaan tapahdu enää tutoriaalin nähden mitään erikoista. Pelihän itsessään koostuu siis muutamasta elementistä:
1. Ohjaat 'asiaa' ja liität siihen mukaan muita samanlaisia tai samankaltaisia asioita, eli käytännössä muutut parveksi/joukoksi samantyyppisiä asioita.
2. 'Nouset' ja 'laskeudut' isompiin tai pienempiin asioihin(esim. olet ensin planeetta -> sitten vaihdat auringoksi / olet ensin muurahainen -> vaihdat itsesi siitepölyhiukkaseksi -> atomiksi -> 2d objektiksi)
3. Kuuntelet ja luet erilaisia ajatuksia. Ehkä pelissä eniten itseä kiinnosti kuunnella noita Alan Wattsin lyhyitä filosofisia turinoita.

Sinällään kyse ei ole siis mistään ihmeellisestä, periaatteessa kyse on objektikirjastosta, joka on tarjolla maailmassa jota voi matkustaa suht vapaasti. Se mikä tässä pelissä ja nimenomaan tuossa kahdessa edellisessä oli hieno oivaltaa, on se, että miksi ihmeessä meidän taide on välillä mitä on. Sen jotenki ymmärsi nyt kun on jossain määrin nähnyt satoja ellen tuhansia pelejä, ja tietyn tyyppiset pelit ei enää säväytä. Ne on edelleen ihan jees, mutta niistä puuttuu se joku koukku tai "uuden kokeminen". Olettaisin, että se sama on ollut aikanaan kun Picasso on läväyttänyt kubistisen Guernican tarjolle. Se on ollut jotain muuta ku se samainen maisema ja hedelmävati täydellisesti tehtynä. Eli tämä peli sai minut tarttumaan tähän useita kertoja, toki jälkikäteen voin sanoa, että eihän tämä nyt mikään uudelleenpelattava 99/100 peli ollut, mutta olipahan mielenkiintoinen kokemus, josta tekisi mieli kertoa myös pelaamattomille ihmisille.

Jos jotain konkreettista kritiikkiä haluaisin antaa, niin peli ei ollut ensinnäkään aina ihan selkeä, että mikä vie mahdollisesti peliä 'eteenpäin', eli miten opin uusia kykyjä. Toisekseen pelin kontrollit eivät oikeen missään vaiheessa tuntuneet hyviltä ja liikkuminen objekteilla tuntui varsin kankealta, varsinkin kolmannessa ulottuvuudessa tuntui jonkinlaista "hitautta". Ehkä suurin kritiikki kuitenkin tuli siitä, että erehdyin loppuvaiheella käynnistämään pelin ja käymään hetken aikaa muualla, jolloin pelin "autoplay" ominaisuus oli ilmeisesti käynnistynyt ja peli oli pelannut itsensä eteenpäin, paikkaan josta ei ollut poispääsyä ja en tiennyt mitä piti tehdä pois pääsyn eteen. Piti sitten lukea netistä, että missä olen ja mitä tapahtuu.

Objektejahan tässä riittää, vielä ihan loppuminuuteilla löysin kokonaan uusia objektiluokkia. Ja peli jotenkin tutorialin aikana eteni jännästi kuin "evoluutio" eli kaikki objektit ei ilmeisesti ole löydettävissä alkuvaiheessa vaikka kuinka etsisi.

 

[Mete]

Itse pidin aikanaan paljon 2013 Shadow Warriorista. Ne animetytöt ovat suoria viittauksia alkuperäiseen, en muista olivatko peräti suoraan siitä pelistä. Suosittelen sentään kokeilemaan 1996 Shadow Warrioria, erittäin mukiinmenevä FPS josta julkaistiin joitain vuosia sitten HD-portti.

 

[perato]

Itse pidin aikanaan paljon 2013 Shadow Warriorista. Ne animetytöt ovat suoria viittauksia alkuperäiseen, en muista olivatko peräti suoraan siitä pelistä. Suosittelen sentään kokeilemaan 1996 Shadow Warrioria, erittäin mukiinmenevä FPS josta julkaistiin joitain vuosia sitten HD-portti.

Se selvisi tossa 3h korvilla että joo joku remake tässä "täytyy olla taustaideana", eikait tällaista peliä muuten kukaan tekis nykypäivänä.

Shadow Warrior 2 meneillään kun Xbox Gamepass for PC on. Ihan alkuperäinen Shadow Warrior oli hitti (1997), uudelleen tehty versio kova pettymys (2013) ja jäi kesken, mutta tämä Shadow Warrior 2 (2016) huumori toimii ja pelimaailma on todella hienoa katsottavaa. Kontrollit on hyvät, laaja asevalikoima yms. Kannattaa antaa mahdollisuus jos 2013 tehty oli pettymys. Aika pitkälti samat tyypit molempien pelin takana, mutta jonkin verran henkilöstö eri ja en tiedä mistä johtuu, mutta paljon paremmin toimii.

Olishan tuo tuolla Gogissa jostain syystä ilmasena saatuna, noh, katotaan 300h edestä muuta pelattavaa ennen ku muistot haihtuu.

 

[pagus]

Shadow Warrior 2 meneillään kun Xbox Gamepass for PC on. Ihan alkuperäinen Shadow Warrior oli hitti (1997), uudelleen tehty versio kova pettymys (2013) ja jäi kesken, mutta tämä Shadow Warrior 2 (2016) huumori toimii ja pelimaailma on todella hienoa katsottavaa. Kontrollit on hyvät, laaja asevalikoima yms. Kannattaa antaa mahdollisuus jos 2013 tehty oli pettymys. Aika pitkälti samat tyypit molempien pelin takana, mutta jonkin verran henkilöstö eri ja en tiedä mistä johtuu, mutta paljon paremmin toimii.

 

[Raxama]

Shadow Warrior 2 meneillään kun Xbox Gamepass for PC on. Ihan alkuperäinen Shadow Warrior oli hitti (1997), uudelleen tehty versio kova pettymys (2013) ja jäi kesken, mutta tämä Shadow Warrior 2 (2016) huumori toimii ja pelimaailma on todella hienoa katsottavaa. Kontrollit on hyvät, laaja asevalikoima yms. Kannattaa antaa mahdollisuus jos 2013 tehty oli pettymys. Aika pitkälti samat tyypit molempien pelin takana, mutta jonkin verran henkilöstö eri ja en tiedä mistä johtuu, mutta paljon paremmin toimii.

Mulle taas kakkonen oli ihan kauhea pettymys. En tajua miks siitä pelistä piti duunata joku huono Borderlands-klooni ihan sitä päänsisästä akkaa myöten. Ykkösessä oli perinteistä pumpumia eikä mitään turhaa RPG-tauhkaa liimattuna päälle.

 

[perato]

What Remains of Edith Finch (PC)
Lisää Epicin ilmaispelejä peluussa. Gone Home tyyppinen talontutkimispeli, jossa melko vahva vivahde "Big Fish" elokuvaa. Jos siis molemmat jossain tasolla kolahti, niin miksei tämäkin. Sanotaanko, että näistä tarinavetoisista kävelypeleistä sieltä paremmasta päästä. Jos nyt joku tämmönen pitäs uudestaan käynnistää niin varmaan tämä. Tässä kuitenkin jää fiilis, että vaikka kesto on 2h, niin peli on mietitty alusta loppuun eikä ole irrallinen teknologiademo, jonka päälle on raapustettu joku tarina. Talossa on toki varsin vähän tutkittavaa ja tosiaan kesto on 2h, joten mistään pitkästä kokemuksesta ei ole kyse. Kuitenkin peli kertoo tarinansa ja ihan mielenkiintoisilla tavoilla, ihan pelkkää perinteistä kävelyä ei tämäkään ole. Varsinaisia pulmia ei tosin tässä pelissä ole, mikä ehkä osaltaan lyhensi pelin kestoa ja pelimäisyyttä. Kaikenkaikkiaan peli voisi mennä pääasiassa raiteillaan ilman pelaajan vaikutusta.

Mulle taas kakkonen oli ihan kauhea pettymys. En tajua miks siitä pelistä piti duunata joku huono Borderlands-klooni ihan sitä päänsisästä akkaa myöten. Ykkösessä oli perinteistä pumpumia eikä mitään turhaa RPG-tauhkaa liimattuna päälle.

No onhan tuossa Shadow Warrior 2013:ssa kahdenkinlaisia kykypisteitä(Ki, Karma) ja aseiden parantelua kerättävällä rahalla. Ne jos jotkut tuntu päälleliimatulta näinkin raiteillaan menevässä otoksessa.

 

[itarumaa]

Infamous Second Son. PS4 plus peli. Hienoa grafikkaa, ihan hyvää pelattavuutta mutta jotenkin koko ajan on fiilis, että jaksaako tätä kuitenkaan pelata ja toistaako peli liikaa itseään. Lopulta asia ratkesi noin pelin puolivälissä, kun vastaan tulee laavakentässä oleva lentävä demonienkeli, joka ei kyllä sovi peliin mitenkään ja lisäksi on tolkuttoman vaikea päihittää. Mikäs siinä, ehkä se on pelin kehoitus siirtyä paremman pelin ääreen ja niin teinkin.

Peli muistutti hieman Saboteur peliä, tosin Saboteur oli muistaakseni parempi. En olisi kyllä ostannut, mutta oli plus pelinä tarjolla.

 

[an13]

Second Sonissa oli minusta sama ongelma kuin monessa muussa, esim Tomb Raidereissa että sitten kun hahmon kaikki kyvyt on löytyneet niin pelin pääjuoni loppuu eikä ole enää tarpeeksi "vihollisia" mihin kykyjä käyttäisi.

 

[perato]

Yoku's Island Express (PC) (Humble Monthlystä)

Mukavan positiivinen ylläri. Tulee yleensä paketista scoutattua pelit, jotka etäisesti mielenkiintoisia, mutta ei tuu hirveesti katottua et mitä ne oikeastaan on. Tämä tuli käynnistettyä ihan vaan metascoren ja sen pohjalta, että oli ohjaimella pelattava.

Mulla on jonkinlainen viha-rakkaussuhde näihin metroidvania-tyyppisiin peleihin. Tämä ei kuitenkaan herättänyt mitään negatiivisia tuntemuksia mitä niihin yleensä liittyy vaan pelkästään positiivisia fiiliksiä. Kyseessä on siis hauska flipperin ja metroidvanian sekoitus, kyllä flipperin. Sen sijaan, että hahmo osais hypätä, kaikki ylöspäin tapahtuvat liikkeet tapahtuu flipperin "lapoja" läiskimällä. Mitään varsinaisia flipperitasoja tässä ei ole, vaan ne flipperiä enitenkin muistuttavat osat sopii saumattomasti tasoon. Pelimekaniikaltaan tämä oli hauska lähestymistapa, koska se moneen metroidvaniaan liittyvä millintarkka hyppiminen yms. jää kokonaan pois ja peli on näin todella anteeksiantava. Ihan sieltä helpoimmasta päästäkään tämä ei ole, koska eteneminen vaatii flipperitasoissa tiettyjä "tarkkuuslyöntej", mutta koska lapojen välistä menevät pallot eivät oikeastana menetä pelaajalta mitään, on yrityksiä loputtomasti. Kaikki kerättävä on mahdollista kerätä pelin lopussa ja pelin resurssina toimivia hedelmiä saa loputtomasti flippereistä jos eteneminen muuten tyssää. Niillä avataan lähinnä karttoja ja salaisuuksia sekä lukittuja "flipperilapoja" tasossa. Nämä flipperinlavat sekä pelin edetessä saatavat kyvyt avaavat lisää alueita isolta kartalta. Tutkimalla löytää myös salaisuuksia ja oikoreittejä mitkä mahdollistaa suht nopean liikkumisen isolla alueella.

Pari ekaa screenshottia googlessa kyl antaa hyvän kuvan mistä peli koostuu ja miten nuo flipperinlavat toimii tasoissa. Kuvia

Mukava, että pelistä joutuu selittämään sen pelimekaniikkaa ja sen vaikutusta sen sijaan, et kertoo kuinka pelin värikäs grafiikka, symppishahmot ja musiikit teki omalta kohdalta pelin pelaamisesta miellyttävämpää. Myöskin se, ettei tämä ollut taas yksi "pikselinostalgia"hirvitys on vaan plussaa. Kenttäsuunnittelu oli myös kivaa, joskin ehkä vähän turhan tavanomaista(jäätaso, metsätaso, luolataso).

Kestoa tuli 9h, jätin keräämättä nuo Scarabit kun en edes tajunnut niiden olemassaoloa ennen pelin loppua. Muuten tuli kerättyä kaikki achievementit ja keräiltävät. Peli on siinäkin mielessä suht jännä, etten oikeastaan tarvinnut apuja netistä, että löysin kaiken. Oikeastaan ainoastaan yksi asia piti kattoa netistä, koska en muistanut missä siihen olin törmännyt.

 

[Mete]

Valkyria Chronicles 4

Strategista animesodankäyntiä. Ykkösosa oli aikanaan melko uniikki tapaus ainakin graafisen tyylinsä takia ja tämä on sille erittäin uskollinen jatko-osa joka tekee hyvän määrän pieniä muutoksia. Näiden väliin mahtui PSP:lle tehdyt 2 ja 3 jotka olivat punoivat kliseisen lukiojuonen ja -hahmot sarjaan joten oli positiivinen yllätys että 10 vuoden jälkeen sarja palasi juurilleen.

Peli on yhdistelmä reaaliaikaista ja tyypillisempää strategiointia menuissa. Hahmot on jaettu classeihin (scout/shocktrooper/lancer/sniper/mortar) ja jokaisella hahmolla on taustajuoni ja joskus myös dedikoitu missio, kun taas pääjuoni keskittyy pienempään kaveriporukkaan. Kustomointia tuo näiden hahmojen potentiaalit, joilla voi olla hyviä tai huonoja vaikutuksia - joku toimii paremmin yksin ja saa siitä buffin, kun taas toinen panikoi joutuessaan tulituksen kohteeksi. Näiden persoonallisempien ominaisuuksien lisäksi kustomointia tuo perus R&D jolla päivitetään myös tankkeja ja myöhemmin sota-alusta, ja rykmentin komentajana voi antaa käskyjä (ottakaa vähemmän lämää luodeista!). Itse missiot perustuvat usein vihulaisleirien valloittamiseen mutta todella usein tavoite vaihtuu kesken matsin. Vaikeustaso on mielestäni juuri passeli ja se kannustaa panostamaan R&D:hen ja sopivan kompin muodostamiseen. Vaikeustaso toimii siinä mielessä hyvin, että ensimmäisellä peluukerralla pitää sokkona osata ennustaa operaation kulku mahdollisimman hyvin ja mukautua yllättäviin käänteisiin kun taas myöhemmin voi mikromanageroida operaatiot niin, että ne saa läpäistyä mahdollisimman nopeasti ja kaiken lootin keräten tai sitten katsoa tubesta kuinka joku sooloaa koko operaation yhdellä scoutilla.

Animekliseitä on keskimääräisesti, omalle sietokyvylleni sopivasti. Hieman söpöilyä mutta mitään kawaii uguuta ei harrasteta ja peli käy loppua kohden psykologiseksi kun pitkittynyt sota ja menetetyt toverit alkavat painamaan ja alkuperäinen missio unohtuu koston tieltä. Puolet eivät ole lisäksi läheskään niin mustavalkoisia kuin ykkösosassa vaan liittoutuneilla on omat pimeät salaisuutensa.

 

[perato]

Inside (PC) (epicin ilmaistarjonta osa 5.)

+2h takana, about 2/3 pelistä pelattuna tasojen määrässä. En tykännyt Limbosta, pelasin sen pariin otteeseen läpi ja kummallakin kerralla siitä jäi valju maku suuhun. Tämä ei ole oikeastaan sen parempi, jopa unohdettavampi tuotos. 2,5D kävelyloikkapeli, jossa hahmo kävelee 95% ajasta oikealle ja siirtelee tavaroita ja hyppii tavaroiden päälle. Toisinaan paetaan milloin mitäkin hirviötä, koiraa tai kasvotonta hahmoa. Juonta ei ole tähän mennessä ollut pätkääkään, tasosuunnittelu on mitä sattuu ympäristöjä liimattuna toisiinsa. Peli on ihan 'näyttävä' ollakseen harmaa, mutta tylsät tuhat kertaa nähdyt tasot on pitkälti syy miksi nekään ei säväytä. Tunnelmaa on ohkasesti. Jää nähtäväks tehdäänkö tässä joku viime minuutin paljastus, joka muka selittää tän "tarinaksi".

Edit: No itseasiassa tämän jälkeen peli meni vaan huonompaan ja sekavampaan suuntaan. Katoin vielä netistä ton "secret 'end'in" jossa oli vielä vähemmän järjen hiventä. Ns. tekotaiteellista paskaa tiivistää kyl tän tuotoksen kaikki osa-alueet paitsi pelattavuuden joka on todella tylsä kävelysimulaattori oikealle. Tälle kestoa n. 4h.

Näistä tämän tyyppisistä peleistä suosittelen mielummin Little Nightmares.

 

[Jurppii]

Valkyria Chronicles 4

Strategista animesodankäyntiä. Ykkösosa oli aikanaan melko uniikki tapaus ainakin graafisen tyylinsä takia ja tämä on sille erittäin uskollinen jatko-osa joka tekee hyvän määrän pieniä muutoksia. Näiden väliin mahtui PSP:lle tehdyt 2 ja 3 jotka olivat punoivat kliseisen lukiojuonen ja -hahmot sarjaan joten oli positiivinen yllätys että 10 vuoden jälkeen sarja palasi juurilleen.

Peli on yhdistelmä reaaliaikaista ja tyypillisempää strategiointia menuissa. Hahmot on jaettu classeihin (scout/shocktrooper/lancer/sniper/mortar) ja jokaisella hahmolla on taustajuoni ja joskus myös dedikoitu missio, kun taas pääjuoni keskittyy pienempään kaveriporukkaan. Kustomointia tuo näiden hahmojen potentiaalit, joilla voi olla hyviä tai huonoja vaikutuksia - joku toimii paremmin yksin ja saa siitä buffin, kun taas toinen panikoi joutuessaan tulituksen kohteeksi. Näiden persoonallisempien ominaisuuksien lisäksi kustomointia tuo perus R&D jolla päivitetään myös tankkeja ja myöhemmin sota-alusta, ja rykmentin komentajana voi antaa käskyjä (ottakaa vähemmän lämää luodeista!). Itse missiot perustuvat usein vihulaisleirien valloittamiseen mutta todella usein tavoite vaihtuu kesken matsin. Vaikeustaso on mielestäni juuri passeli ja se kannustaa panostamaan R&D:hen ja sopivan kompin muodostamiseen. Vaikeustaso toimii siinä mielessä hyvin, että ensimmäisellä peluukerralla pitää sokkona osata ennustaa operaation kulku mahdollisimman hyvin ja mukautua yllättäviin käänteisiin kun taas myöhemmin voi mikromanageroida operaatiot niin, että ne saa läpäistyä mahdollisimman nopeasti ja kaiken lootin keräten tai sitten katsoa tubesta kuinka joku sooloaa koko operaation yhdellä scoutilla.

Animekliseitä on keskimääräisesti, omalle sietokyvylleni sopivasti. Hieman söpöilyä mutta mitään kawaii uguuta ei harrasteta ja peli käy loppua kohden psykologiseksi kun pitkittynyt sota ja menetetyt toverit alkavat painamaan ja alkuperäinen missio unohtuu koston tieltä. Puolet eivät ole lisäksi läheskään niin mustavalkoisia kuin ykkösosassa vaan liittoutuneilla on omat pimeät salaisuutensa.

Ykkönen oli kyllä aikoinaan tuore ja kova kokonaisuus. Harmillisesti vaan olen tässä genressä huono nielemään niitä tappioita kun jokaisella sankarilla on nimi, naama ja tarina. Pelaaminen meni sitten aina siihen, että haki suoritusta, ettei kukaan kuole ja se vähän vei mehut.

 

[Henkka77]

Space Engineers

Tuolla Elite Discordissa muutamat innostui pelaamaan tätä vuokrattuaan oman servun ja hetken aikaa sivusta seurattuani päädyin itekin ostamaan tämän ja on kyllä joka pennin väärti.
Viikossa tullu 50 tuntia pelikelloon ja pää pursuaa ideoita megamainarin rakentamiseen ja se onkin ollu jo jonkin aikaa työn alla. Avaruuteen asti en ole vielä päässy kun touhua on maassakin yllin kyllin..
Porukalla hauskaa, mutta kyllä tämä myös yksinään koukuttaa, ainakin Starbasen julkaisuun asti. Suosittelen jokaiselle rakentelupelien ystävälle.

 

[arcane]

Q.U.B.E 2 (PC)

Eli Qube 2 jos haluan joskus löytää tämän viestin haulla, koska haku ei tue tuota pistenimeä. Ilmaisena Epic Game Storesta.

Alkuperäisen Q.U.B.En taisin myös joskus saada HumbleBundlesta tai jostain puoli-ilmaiseksi. Pelasin silloin Director's Cutin, joka oli lisännyt täysin turhan päälleliimatun tarinan, jota ei kaivattu. Muuten koin, että peli oli hyvä, mutta loppua kohden toi turhia mihinkään liittymättömiä ja fysiikoiltaan hankalia puzzle-elementtejä.

Jatko-osalla oli kestoa minun nopeudellani noin 4 tuntia. Puzzleissa jouduin ehkä kahdessa miettimään hieman kauemmin, mutta ne olivat yleensä suhteellisen selkeitä. Ei kuitenkaan mitään tylsän helppoja, vaan koin vaikeustason juuri sopivaksi ja puzzlejen ratkaiseminen toi hyvän onnistumisen fiiliksen. Puzzlet olivat hyvin mietitty, tällä kertaa kaikissa hyödynnettiin palikkakykyjä (vaikka itse palikkakykyjä ei oltu keksitty lisää) ja kaikki toimivat kuin rasvattu.

...mutta se tarina oli edelleen todella päälleliimatun tuntuinen. Ääninäyttelijät kuulostivat pääosin omaan korvaani lähinnä ärsyttäviltä, tarinan kohteet ja pelillinen elementti eivät sitoutuneet yhteen ja hahmot puhuivat asioista, joihin en kokenut minkäänlaista tunnesidettä tai kiinnostusta. Olisin voinut sen tästäkin kytkeä kokonaan pois.

Puzzle- ja ilmaispelinä tarinasta huolimatta täysi suositus! Kannattaa poimia talteen kun Epic vielä tarjoaa.

 

[perato]

Inside (PC) (epicin ilmaistarjonta osa 5.)
.

The Witness (PC) (epicin ilmaistarjonta osa 6.

Tässäpä vasta oikea pulmapeli. Eipä tule mieleen mitään muuta toistaiseksi vastaavaa peliä kuin Antichamber ja Braid, joissa olen oikeasti jäänyt pähkimään pulmia pitemmäksikkin aikaa. Ei tämä noille kahdelle vedä vertoja, mutta jos pulmapelit napostelee niin tässäpä niille oiva ympäristö. Pelihän on edelleen nätti ku karkki, äänimaailma on köyhä syystä tai toisesta. Peliin upposi joku 15h kaikkinensa, joskin suurin osa noista "ympäristön" pulmista jäi tekemättä, kaikki Laserit aktivoin. Jonkin verran alussa ja lopussa jouduin käyttämään vihjeitä/ratkaisuja netistä, josta päästäänkin tämän pelin suurimpiin ongelmiin.

Siinä missä Braid ja Antichamber jossain määrin opettivat pelaajaa ratkomaan pulmia, tämä peli heittää avoimelle alueelle ja ei anna oikeastaan mitään vihjeitä miten paikkaa pitäisi lähtä tutkimaan. Saari on kohtalaisen kokoinen ja mitään karttaa ei ole kuin veneessä(eikä sitäkään kerrota, vaan asia pitää huomata itse). Ongelma muodostuu avoimesta alueesta, varsinaisia pulmien ratkaisuun tarkoitettuja opastusalueita on pelissä, mutta ne eivät etene järjestelmällisesti, joten pelaaja löytää itsensä nopeasti pulmien edestä, joista ei voi olla varma pystyykö tätä vielä ratkaisemaan. Olisi ollut edes lohdullista tietää, että kaikki pulmat voi ratkaista vaikka heti, sen sijaan, että sitä jäi arvuuttelemaan, puuttuuko joku kyky/taito tms. Tällainen informaatio vaikka pelin alussa ei olisi rikkonut minusta mitään immersiota. Toisaalta olisin kyllä kaivannut edes jonkin kartan näkyvälle paikalle alkuun, koska siinä kartassa oli se informaatio, mistä minkäkin pulman säännöt oppii.

Tämä kuitenkin osoittautui omalla kohdalla vähän huonoksi, yksi viimeisimmistä alueista joita ratkaisin oli alue, jossa opetettiin perusmekaniikkoja. Toisaalta osa pulmista oli niin haastavia, etten olisi niitä ratkonut edes ajan kanssa, jotkut ääniin ja valoihin perustuvat pulmat olivat kaikista vaikeimpia itselleni, piti esimerkiksi yrittää miettiä minkä värinen kuutio muodostuu jos huoneen vihreä valo vaihdetaan siniseen valoon tai millä äänenkorkeudella joku linnunlaulu on kun siihen päälle soitetaan häiriöääniä.

Myös loppuakohden iski vähän jo väsymys ja viimeisen alueen pulmista ehkä kolmasosa meni suoraan vihjeet katsoen. Kaiken kaikkiaan pulmat kun pelissä on variaatioita samasta jutusta, joskin mukavilla twisteillä. Toki pelissä on ns. taulupulmien lisäksi yli 100 ympäristöstä löytyvää "pulmaa", jotka pitää yleensä joko vain löytää tai sitten laittaa oikeaan perspektiiviin. Näitä ei oikeastaan kiinnostanut juuri hakea kuin kymmenisen ilmiselvintä.

Mitä nyt omaa Steam-kirjastoa katselen, niin pelaamistani pulmapeleistä tämä on kevyesti sieltä vaikeimmasta päästä.

 

[RaivokasMagma]

The King of Fighters ALLSTAR (Android ja iOS)

Kun kerran tuli vihdoinki siirryttyä Windows Phonesta Androidiin ja sopivasti lännessä julkaistiin tämä mobiilipeli, niin päätinpä kokeilla, miltä ne nykyiset mobiilipelit toimii. Eikä haittaa, kun peli sattuu kantamaan yhden suosikkisarjan brändiä.

Tämä on siis gatcha tyylinen kevyt beat 'em up peli. Kasaat kolmen hahmon tiimin ja jokaiselle hahmolle oma "striker". Hahmoja on tällä hetkellä 123, monta versiota useasta hahmosta, joten valinnan varaa on. Tiimi pitää kasata järkevästi, tietyillä kokoonpanoilla saa jotain ekstra kivaa statsien suhteen. Jokaisella hahmolla myös elementti viidestä ja tietysti tietyt värit ovat heikkoja toiselle värille ja toisinpäin.

Peruspelattavuus on lyhkäisiä beat 'em up sessioita pienillä haasteilla höystettynä, kuten "suorita kenttä alle 180 sekunnissa" ja "ota vähemmän kuin 30 osumaa". Näissä välissä hahmoja voi kehittää aukaisemalla kykyjä, statti parannuksia, laittamalla kortteja jotka buffaa. Aikamoista jyystöä ollut itsellä, kun saattaa huveta tunti kerralla. Pelillä on myös jonkinlainen rajoitus, kuinka paljon pystyy aktiviteettejä harrastamaan, mutta oikeastaan vasta nyt se on tullut vastaan kunnolla.

Pelissä on myös tarinamodi, jossa kuljetaan hieman hupsulla tyylillä KOF saagojen 94-98 läpi. Olet siis jonkinlaisen ohjelman bugi ja sinua yritetään pysäyttää koko ajan. Tarina on vissin aika perus mobiili gatcha-peli huttua, mutta ihan viihdyttävää ollut, vaikka tiedän tarinan, mutta en ole pelannut sarjan aikaisempia pelejä. Tarjolla on myös kaikenlaisia eventtejä, joissa on jonkinlainen tarina. Nämä vaativat aika voimakkaita hahmoja, joita en omaa tällä hetkellä.

Rahaa en ole käyttänyt, vaikka nyt suunnilleen alkaa tuntumaan siltä, että peli kerjää rahaa. Muutama hahmo on 60 levelisiä ja päälle. Näiden kehittäminen vaatii aikamoista jyystöä ja jotenkin tuntuu, että seinä tullut vastaan. Sisältöä olisi, mutta en pysty tekemään sitä, kun hahmot on heikkoja.

Tähän myös vaikuttaa se, että hahmojen välillä on räikeitä voima eroja. Esimerkiksi King '94 on potentiaalisesti voimakkaampi kuin esimerkiski '95, '96 tai '98 King. Lisäksi uusien hahmojen saaminen hoidetaan pelin sisäisellä valuutalla "Rubyllä", jota saa aktiviteettejä tekemällä. Ja se on aikamoista arpapeliä.

Ihan viihdyttävää ajanvietettä. On myös PvP:tä, joka ei kiinnosta. Sanoisin, että sarjan veteraanit saavat tästä iloa ja tulokkaille tämä sopii, jos haluaa tietää hahmoista ja sarjan tarinasta enemmän.

 

[svk]

Hugo (PS1, PC)

tälläinen tarttui käytettynä pelikaupasta mukaan ja olin yllättynyt siitä miten hyvin kyseinen peli pystyy viihdyttämään edelleen. Plussaa omassa yksilössä oli se, että löytyi mahtava suomidubbaus

 

[nukkesoturi]

Wolfenstein Youngblood

Tuli ostettua aiemmin alelaarista ja aloitin kunnolla pelaamaan vasta viikko-pari sitten. Kyseessä on paljon parjattu peli (PC:n metacritic user score: 2.1 ja steamissa tällä päiväyksellä enimmäkseen kielteinen). Peli ei ole saanut io-tecin foorumeilla edes omaa ketjua, niin tämäkin kertoo aika hyvin missä mennään. Bethesdan foorumeillakaan ei käydä juurikaan kiivasta keskustelua ja sielläkin näyttää hiljaiselta. Oma pelialusta PC ja pelaan vaihtelevasti joko pädillä tai hiiri-näppiksellä.

Noh, tässä tulee omat risut ja ruusut ja kyseessä vain yhden miehen mietteet.

Tarina ja juonikuvio

Pelin tarinallinen alkuasetelma ei ole kummoinen, eli lyhykäisyydessään: Blazkowicz:n sisarusten isä on hukassa ja siinä sitten pelaajille annetaan motivaattoria lähteä natseja lahtaamaan. Juonikuviot läpi linjan tuntuu hyvin geneeriseltä (muutamaa pikku twistiä lukuun ottamatta) ja pelin hahmot - siis ihan kaikki - ovat mitäänsanomattomia, eikä kukaan noista jättänyt lähtemätöntä jälkeä aivokoppaan.

Siskosten välinen dialogi ja huumori, cutscenet jne. tuli pääosin katseltua ilmeettömin kasvoin. Kyllä sieltä täältä toisinaan löytyi jotain hurttia huumoria ja nauruhermoja kutkuttavaa settiä, joka sai suupielet hymyyn.

Mitä nyt verkosta olen lukenut, päähahmot Jes ja Soph ovat saaneet joissakin ihmisissä aikaan voimakkaan inhoreaktion. Itselläni suhtautuminen menee enemmänkin MTV:n beavis ja butt-head tasolla ja neutraalisti huvittuneena (palasi MTV:lle 2011 yhdeksi kaudeksi ja taisi olla subillakin esityksessä).

Tämä kaikki luo vain köykäiset puitteet ja tarkoitusperän varsinaiselle mättämiselle. Ja kyllä täytyy myöntää, että kun peliä on nyt takana semmoiset 19 tuntia, tuo mättäminen on nimenomaan sitä parasta antia. Co-op, "kahden miehen armeijaksi" tämä on suunniteltu, mutta pelailin sitä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta ihan yksinpelinä läpi.

Mietteitä AI:sta ja yksin- ja moninpelistä

Alkujaan jaksoin jauhaa Youngbloodia semmoiset pari tuntia, jonka jälkeen jätin pelin pitkäksi aikaa paussille muitten pelien tieltä. Eniten Youngbloodissa meni hermo silloiseen tekoäly-kaveriin, joka tuntui kulkevan ihan oma polkujaan: itse odottelit AI-kaveria ovea avaamaan, mutta se keksikin olla siellä kentän toisella laidalla kuolemassa.

Tässä välissä aikaa on kulunut ja peliin on tullut muutama päivitys ja nyt tuntuu, että AI-pelaaja on nykyisin hieman fiksumpi. Sen sijaan, että se jää jumittamaan jonnekin kauas, tai kun saavut ovelle, AI-pelaaja spawna siihen vierelle.

Laitoin siis Youngbloodia uusiksi tulille @Sadness :n kanssa ja tauon jälkeen tuli otettua kyllä niin pahasti pataan, että oksat pois; jotenkin vihujen käyttäytyminen muuttui co-op puolella astetta haastavammaksi. Kyllä itselläni oli niitä hyviä hetkiä, mutta kaverin kanssa pelaaminen vaatii aavistuksen varovaisempaa otetta - verrattuna siihen kun pelaa yksin jolloin pääsee haahuilemaan rambona, kun viholliset yksinpelissä helpompia. Mukavaa settiä oli, kiitos @Sadness peliseurasta ja kärsivällisyydestäsi Otetaan jossain vaiheessa uusiksi uudelleen läpipeluulla tms

Kenttäsuunnittelusta jotain

Alkujaan kehittäjät hehkuttivat kenttäsuunnittelua ja vaihtoehtoreittejä. Mielestäni tämä ei ihan osunut nappiin, vaikka taustalla samat tekijät kuin Dishonored -sarjassa: siis kentät ovat kyllä kivan näköisiä ja toimivia, erityisesti putkijuoksu-osastolla. Harmittavasti kentällä löytyy vain vähän paikkoja, joista pääsee vihujen selustaan tai korkeammalle tasolle: oli se aurinkovarjolta toiselle hyppääminen, jotta pääsee parvekkeelle ja liikkumaan siellä pienen matkan. Tai ahdas ikkuna tai ovi, josta voi loikata sisään, mutta eipä ne juurikaan sitä reittiä oikaise. Hyvin rajoitettuja nuo vaihtoehtoreitit ovat tekijöiden antamaan mielikuvaan nähden. Enemmänkin noita tulee käytettyä hengähdyspaikkana tai elokuvan 300 -tyylisenä kuristuspisteenä vihollisten tappamiseksi.

Pelaajan kannalta myös tuntuu, että kentät on suunniteltu väärinpäin; niin että lähtöasetelmassa olet aina altavastaajana. Useimmiten ja helpoiten homma lähtee käyntiin, kun vain juokset vihujen läpi alueen toiseen laitaan ja käännyt 180 astetta, niin kenttä onkin yhtäkkiä asemoitu sinun eduksesi. Erinomainen esimerkki tältä päivältä:



Pelin tappelumekaniikoista mietteitä

Aiemmista Wolfensteineistä tuttu dualwield pitäytyy Youngbloodissa pelkästään käsiaseissa, eli pistoolissa ja jatimatikissa, joka oli sinänsä pettymys -- siskoksilla kun käytössä power-armorit, joissa olisi potentiaa vaikka mihin.

Viholliset puolestaan luoti-sieniä. Niitä saa kyllä räimiä. Joskus helpoin tapa edetä on vain juosta niiden ohi. Erityisesti kun täytyy päästä tehtävässä ja freeroam -kartassa pisteestä A pisteeseen B. Haluaako sitä tuhlata ammukset matkan varrella vaiko säästää siihen varsinaiseen missioniin. Ammuskauppaa pelissä ei ole, vaan kaikki on lootattava. Loottipaikkoja löytyy Catacombista (tukikohta), vihollisilta tai siroteltuna ympäri karttaa.

Ammustyyppejä Youngbloodissa on kaksi erilaista: kova / pehmeä. Vihollisten pään yläpuolella on laatikot, jotka kertovat kumpi kyseessä: isot laatikot = kova, kapeat laatikot = pehmeä. Ammukset ovat asekohtaisia ja asekiekossa ne on jaoteltu joka toiseen slottiin. Alkuun tuntui hyvin hämmentävältä erotella nopeissa tilanteissa, mikä ase tekee enemmän damagea mihinkin ja visuaalisesti olisin ehkä odottanut jotain selkeämpää esitystapaa, niin vihollisiin kuin aseisiin, mutta kyllä tuohon tottuu aikanaan.

Bugeista

Joihinkin bugeihin on tullut törmättyä, joka tekee pelistä välillä hyvin haasteellisen. Yksi merkittävimmistä on sijainnistasi riippuen vihollisten clippaaminen näkymättömäksi. Viholliset katoavat kartalta ja ruudulta tuhkana ilmaan ja kun liikahdat tiettyyn pisteeseen, ne ilmestyvät takaisin. Tuossa tullut monet kerrat ihmeteltyä, kun luoteja viuhuu ja healthit tippuu ja menet suojaan, eikä ketään näy ja ketään ei voi ampua takaisin. Liikahdat vähäsen ja kuolet ihan turhaan. Tämän päivän peluulta hyvänä esimerkkinä:


Loppusanaa tms.

Aika paljon risuja tullut mutta kokonaisuutena peli on ollut itselleni hyvin viihdyttävä pläjäys. Siis kun jättää huomiotta tarinan ja pelihahmot ja keskittyy siihen mitä pelaajan kuuluukin tehdä: vihollisten tappamiseen. Youngblood on mielestäni tarpeen niin vaatiessa hyvin nopeatempoinen ADHD mättö, ja toisaalta sitä voi edetä rauhalliseen tahtiin sohvan pohjalta pädi kädessä.

Natseja on kiva tappaa ja gunplay ja aseet tuntuvat munakkailta. Asekiekon kontrolliin kaipaisin parannusta samaan suuntaan mitä Doom2016:ssa ja Rage2:ssa on käytössä. Väliin tulee valittua nopeassa tilanteessa ihan väärä ase.

Yksi lempikartoista Youngbloodissa on Brother 3, joka sijaitsee Victory Bulevardin lähistöllä, kuivatun joen törmällä. Teemoja siinä on kolme: kaupunkitaistelu, sortunut tunnelisto ja sisätilat. Yksinpelinä ihan muhea kokonaisuus, väliin haastavakin, riippuen mitkä vihut sinne kulloinkin spawnaavat.

Eiliseltä jotain random ramboilua:


Pääjuoni ja sivutehtävät on nyt koluttuna läpi, ja hahmo on tasolla 56. Kaikkia skillejä en ole vielä saanut täyteen ja pelistä on kokonaisuutena save-slotin mukaan koluttuna läpi 60%. Nyt jäljellä on viimoinen etappi, eli End-Game ja sen tuomat challenge-tehtävät ja hahmon skillien täpöttäminen.

Edit: typoja veks.

 

[perato]

Walking Dead Season 2 (PC)
Kirjastossa ollut ikuisuuden jonku Humble TellTale bundlen mukana, asennettunakin nyt melkeen 2 vuotta. Pelasin ykkösen uudestaan joskus 2018/2 ja silloin se oli edelleen ihan hyvä peli. Tässä taas ei paljoa kehuttavaa. Pääosan pelistä pelasin "yhdellä kädellä", eli makasin sohvalla ja toinen käsi oli ohjaimella joka lepäs sohvatyynyllä. Silti suurimman osan ajasta olis voinut olla vaikka toisessa huoneessa. Pelissä on useita isoja ongelmia. Ensinnäkin se tuntuu ihan sen ensimmäisen pelin toistolta, taas samaa "ryhmän skismat, joku hullujen leiri, se sama naama ykköspelistä kiljuu ja karjuu", eli mikään ei oikeastaan tunnu uudelta. Itse tarina ja keskustelut on niin huonosti kirjoitettu, että varmaan jostain 2 episodista lähtien valitsin suurimpaan osaan jutuista hiljaisuuden koska se tuntui vähiten köykäseltä lässytykseltä. Tämän lisäksi pelin "mittasuhteet" eli aika ja matkat ei tunnu jotenki käyvän järkeensä, välillä aikaa tuntuu kuluvan ihan älyttömästi ja välillä ei hetkeäkään ja toisinaan etäisyydet on pitkiä ja toisaalta yhtäkkiä lyhyitä. Myöskään zombit ei käyttäydy mitenkään loogisesti, toisinaan ne jahtaa toisinaan ei, toisinaan niitä on hirveästi ja eivät muodosta uhkaa, toisinaan niitä on 5 ja ovat hirveä ongelma. Tämä yhdistettynä jatkuvaan "kävellään nyt vaan" mentaliteettiin, nii ei tästä jää paljoa jälelle.

 

[Raxama]

Wolfenstein Youngblood

Päälleliimatut RPG elementit ja päätehtävien lukottaminen sivutekemisen taakse on yhtiä omia inhokkeja missä tahansa pelissä. Sitten kun ne molemmat lätkästään samaan peliin niin saadaan sellainen kusicocktail ettei mitään rajaa. Youngblood valitettavasti syyllistyy molempiin, eikä mulle vieläkään ole selvillä miks just tää on se reitti mitä kehittäjät valitsi kulkea. Kyseessä on ihan jäätävän mielenkuvitukseton ratkasu pelimekaniikoille, varsinkin kun oikeastaan mitään ei olla tehty kunnolla niin lopputuloksena pelistä paistaa täysin selvästi läpi se, että pituutta täytyi saada lisää hinnalla millä hyvänsä ja uhraamalla mitä tahansa. Sinänsä surullista, koska New Order ja New Colossus on oikeasti viimevuosien parhaimpia puhtaita FPS-räiskintöjä, mihin ei olla tungettu mitään ylimääräistä tauhkaa tai pitkitetty peliä keinotekoisilla menetelmillä. Youngblood taaseen onnistuu olemaan puuduttavaa pakkopullaa melkein suoraan paketista.

Ubisoftihan on kanssa kova väkertämään sivutekemistä päätekemisen hinnalla. FC New Dawn tais kanssa olla just tällänen FPS päälleliimatuilla RPG-elementeillä ja lievästi pakotetulla sivutekemisellä. Toisaalta en tiedä voiks sitä edes enää sivutekemiseks kutsua jos se on käytännössä pakollista, ongelmaks vaan muodostuu se monotonisuus ja ittensä toistaminen joka sit tappaa peli-ilon hyvinkin nopeasti. En tiedä, mua vaan raivostuttaa kun joissakin peleissä se laiskuus paistaa läpi heti ensimetreiltä ja lähestulkoon kaikki ideat on kierrätettyjä jostain muulta, yleensä vielä huonommin toteutettuna. Länsimaalainen peliteollisuus on jo muutaman vuoden ajan keksiny uusia keinoja luoda ainakin itelle pettymyksiä, mutta se nyt onkin sitten aihe erikseen. Ehkä mun täytyy mennä vikisemään asiasta tonne pelikehityksen suunnat-keskusteluun.

 

[Sadness]

Päälleliimatut RPG elementit ja päätehtävien lukottaminen sivutekemisen taakse on yhtiä omia inhokkeja missä tahansa pelissä. Sitten kun ne molemmat lätkästään samaan peliin niin saadaan sellainen kusicocktail ettei mitään rajaa. Youngblood valitettavasti syyllistyy molempiin, eikä mulle vieläkään ole selvillä miks just tää on se reitti mitä kehittäjät valitsi kulkea. Kyseessä on ihan jäätävän mielenkuvitukseton ratkasu pelimekaniikoille, varsinkin kun oikeastaan mitään ei olla tehty kunnolla niin lopputuloksena pelistä paistaa täysin selvästi läpi se, että pituutta täytyi saada lisää hinnalla millä hyvänsä ja uhraamalla mitä tahansa. Sinänsä surullista, koska New Order ja New Colossus on oikeasti viimevuosien parhaimpia puhtaita FPS-räiskintöjä, mihin ei olla tungettu mitään ylimääräistä tauhkaa tai pitkitetty peliä keinotekoisilla menetelmillä. Youngblood taaseen onnistuu olemaan puuduttavaa pakkopullaa melkein suoraan paketista.

Ubisoftihan on kanssa kova väkertämään sivutekemistä päätekemisen hinnalla. FC New Dawn tais kanssa olla just tällänen FPS päälleliimatuilla RPG-elementeillä ja lievästi pakotetulla sivutekemisellä. Toisaalta en tiedä voiks sitä edes enää sivutekemiseks kutsua jos se on käytännössä pakollista, ongelmaks vaan muodostuu se monotonisuus ja ittensä toistaminen joka sit tappaa peli-ilon hyvinkin nopeasti. En tiedä, mua vaan raivostuttaa kun joissakin peleissä se laiskuus paistaa läpi heti ensimetreiltä ja lähestulkoon kaikki ideat on kierrätettyjä jostain muulta, yleensä vielä huonommin toteutettuna. Länsimaalainen peliteollisuus on jo muutaman vuoden ajan keksiny uusia keinoja luoda ainakin itelle pettymyksiä, mutta se nyt onkin sitten aihe erikseen. Ehkä mun täytyy mennä vikisemään asiasta tonne pelikehityksen suunnat-keskusteluun.

Youngbloodissahan tarina osuus on oikeasti todella lyhyt ja siinäkin ainoastaa alussa ja lopussa tapahtuu jotain juonen edistymistä.

Sama vika taisi olla myös new dawnisaa että keinotekoisesti laitettiin rpg mausteet ja etkä pääsekkään tästä vihu armeijasta eteenpäin kunnes grindaat sivutehtäviä.

Toisin tässä pakko antaa credittiä että vihollisilla oli oikeasti paremmat armorit niskassa ettå vähän illuusio säilyi.

Youngblood on hyvää viihdettä hyvän peli kaverin kera tai todella turhauttavaa jos AI haluaakin toimia toisin, tyhmintä tässä on ettei ole edes mitää komentoja antaa AI:lle.
Vihun merkkaaminenkin taidettu tarkoittaa kaverin kanssa toimivaksi koska AI kanssa en muutosta havainut.

Joten samanlaiset fiilikset nukkesoturin kanssa eli ristiriitaiset ja eikä tuosta todellakaan kannatta maksaa 30 vaan lähinnä 10€ kuten itse sain ostettua sen, eiköhän tuota steamista tai betshelta kohta saa isoilla alennuksilla, ainakin joulualeista veikkaisin.
Edit:
@nukkesoturi ehdottomasti käydään joskus toisten alusta lähtien

 

[Refloni]

Danganronpa: Trigger Happy Havoc

Hyvä murhamysteeri / visuaalinen novelli varustettuna paskoilla minipeleillä.

Psykoottinen robottinalle vangitsee 15 lukiolaista kouluun, josta pääsee pois vain murhaamalla jonkun jäämättä kiinni. Hauskana kikkana jokainen hahmoista on oman alansa huippu. Löytyy maailman paras pesäpalloilija, uimari, kirjoittaja ja... fanifiktion töhertäjä? Päähenkilö taas on täysin tavallinen tallaaja, jolla vain sattui käymään (näkökulmasta riippuen) erittäin hyvä tai huono tuuri. Erikoispisteet omintakeisesta ja räiskyvästä taidetyylistä, joka nousee perusanimen yläpuolelle.

Ennen pitkää alkaa tapahtua murhia, koska monet yrittävät päästä vapauteen kukin omista syistään. Murhat ovat kuin vanhanaikaisia pulmadekkareita, joissa tutkitaan johtolankoja, haastatellaan silminnäkijöitä ja tehdään päätelmiä. Tykkään! Surmat ratkaistaan lopullisesti oikeudenkäynneissä, jotka ovat tyylikkäitä ja tunnelmallisia, mutta valitettavasti tungettu täyteen umpisurkeita minipelejä. Reaktioita ja rytmitajua testaavilla minipeleillä ei ole juuri mitään tekemistä logiikan ja päättelyn kanssa, ja on todella turhauttavaa tietää täsmälleen mitä murhassa tapahtui mutta menettää pisteitä epäonnistuneen reaktiominipelin takia.

Väki vähenee ja pidot paranee. Pääpihvin eli murhien välissä voi "hengailla" muiden hahmojen kanssa deittisimulaattoria muistuttavalla tavalla. Touhussa on hyvää jännitettä, kun ei voi koskaan tietää keneltä lähtee henki seuraavaksi ja aikaa on rajallisesti. Ajan mittaan juoni etenee ja koulun ja robottinallen salaisuudet paljastuvat. Kaiken taustalla oleva pääjuoni oli minusta vähän liian hölmö, jotta sen olisi jaksanut ottaa vakavasti. Kokonaisuus on silti kohtalaisen toimiva.

Viihteellisempi versio Zero Escapesta.


Q.U.B.E 2

Ensimmäisen persoonan pulmanratkontaa. Päähenkilö vaeltaa kuutioista koostuvassa ympäristössä ja ratkoo pulmia. Käytössä on kolme seiniin asennettavaa työkalua: punainen pitenevä palkki, sininen trampoliini ja vihreä laatta, joka sylkäisee maailmaan siirreltävän kuution. Näillä sitten painellaan nappeja, kiipeillään korokkeille ja tehdään muuta pulmapelien peruskauraa.

Peli näyttää todella nätiltä ja pulmasuunnittelu on erittäin hyvää. Alkupään ongelmat ovat liian helppoja, mutta vaikeustaso kasvaa ja loppupuolella muutamassa huoneessa sai hieroa ohimoitaan ihan kunnolla. Lähes kaikissa pulmissa pääsee käyttämään samoja elementtejä useampaan kertaan eri tavoin ja niissä on paljon vaihtelua. Puzzlet ovat yksinkertaisesti hauskoja.

Tarinasta ei voi sanoa samaa. Sen voisi poistaa lähes kokonaan ja pelistä tulisi parempi. Juoni on kliseistä scifihömppää ja hahmot rasittavia. Varsinkin päähenkilö (eli pelaaja) lataa suurta tunnetta rooliinsa, vikisee värisevällä äänellä, on vihainen ja surullinen, ja mikään tästä ei välity pelaajalle. Genren huippupeleissä, Portal 2:ssa ja Talos Principlessä, on loistava tarina. Tähän mennessä en kuitenkaan ollut tajunnut arvostaa sitä, että niiden päähenkilöt osaavat pitää turpansa tukossa.

Umpivakavan tarinan lopussa oli kuitenkin yksi vitsi, jolle hörähdin ääneen. Olikohan se tarkoitettu vitsiksi?

Spoileri

Lopussa pelaajalle tarjotaan Suuri Valinta: menetkö punaisesta vai sinisestä ovesta? Sinisen oven valitsemalla autat kuutioalieneita, punaisella tuhoat ne. Mass Effect 3 -flashbackeistä toivuttuani valitsin sinisen oven, koska peli oli tyrkkinyt koko ajan siihen suuntaan. Ovet johtivat kuitenkin samaan huoneeseen...

 

[perato]

Evoland (PC)
Tämä ollut pitkään kirjastossa, en äkkiseltään muista mistä sen saanut, oletettavasti bundlesta. Myös kakkososa on kirjastossa, mutta päätin nyt aloittaa ykkösestä kun on lyhkäsempi. Huomasinkin sitten, että tämä sama "peli" sisältää nykyään myös sen kakkososan samassa paketissa, joten päädyin myös sen testaamaan.

Ykkönenhän on alun alkajaan jostain 48h koodauskilpailusta tuotoksena, josta sit jalostettu tämä myytävä versio. Kestoa pelille tuli joku reilu 2h omalla kohalla ja lopussa sanoi, että läpäisyprosentti 88%. Hieman haahuilin yhdessä vaiheessa kun ajattelin, että jos kiertäis vanhat paikat ja päädyin sit eksymään(kyllä, kaikki tämä tuohon peliaikaan). Pelihän on eräänlainen tribuutti/irvistys vanhoja pelejä kohtaan. Peli alkaa 2-ulotteisena ja arkuista avautuu pikkuhiljaa erilaisia pelimekaniikkoja, kuten paremmat värit, 3D, prerenderöidyt taustat jne. Samalla vitsaillaan vanhojen pelien "typeryyksille". Ehkä suurin "harmi" tässä pelissä oli se, että parhaimmillaan peli oli kun se pakotti yhdistelemään 2D-peliä ja 3D-peliä, tätä ei kuitenkaan hyödynnetty kuin "yhdessä" tasossa ja monet opitut asiat tuntui olevan karttaan pakotettuja, eli tietyllä alueella oli minimap, mutta tätä kykyä ei voinut viedä muualle peliin. Osa taidoista taas säilyi, mm. pommit ja jouskari. Jotenkin jäi fiilis, että tätä peliä ei ihan loppuun asti kuitenkaan jaksettu hioa, vaan on vähän kuin heitetty jonkinlaisena "demona" pihalle.

Kakkosta kun aloin sit heti perään pelaamaan, ei enää tullutkaan se fiilis, että nyt irvaillaan tai annetaan tribuuttia vanhoille peleille. Enemmän tuli sellainen fiilis, että pelaan jotain näistä lukuisista "retro-pikseli-indiepeli-muistuttaa-sitä-jotain-klassikkoa", joita Steamissakin on tuhansia. Jossain vaiheessa melko pelin alkuvaiheessa tuli jo todettua, että ehkäpä tämä nyt tuli nähtyä. howlongtobeat antaa kakkosen kestoksikkin +18h ja jos yhden tunnin jälkeen tuntuu, että vitsi vanhenee, niin epäilen, että jaksaisin tuota loppuun. Toki varmasti tässä se sama idea, mutta se asian eteneminen on niin verkkaista, ettei tule sitä fiilistä, että jaksaisin sinne seuraavaan "edistysaskeleeseen".

Pitkältihän nämä on kohdennettu niille, joille aasialaiset pelit, vanhat nintendo/pleikkariklassikot on tuttuja, itse en kuulu siihen joukkoon.


GNOG (PC) Epicin ilmaistarjontaa
En vaan tajunnut, en siis mitenkään päin. Pääsin yhen tason ilmeisesti läpi. Avovaimoki katteli vierestä ja ehotteli et mitä tehtäis, mut ei vaan tapahtunut mitään, eikä tapahtunut mitään niin mielenkiintoista. Enemmän alko ärsyttään koko musiikki ja pelin ulkonäkö niin että meni aika lyhyen kokeilun jälkeen poistoon.

Edit: jatketaan saman viestin jatkoksi kun vauhti päällä.

FIGMENT (PC)
En tiedä miks tämä on eksynyt omalle jonolistalle, mutta eipä ollut kyllä kaksinen kokemus. Ärsyttävä ja turhauttava pulmapeli, jossa kuitenkin juoksennellaan pulmasta toiseen. Hahmot ja äänimaailma on todella ärsyttävä, vastustajat rallattelee jotain lauluja ja kaks keskeistä hahmoa on todella huonosti ääninäyteltyjä. Myös käsikirjoitus näille hahmoille ihan aliarvoista. Tämän lisäksi peli on ihan hemmetin työläs pelattava. Useimmat puzzlet näkee jo heti miten ne pitää tehdä ja sit pitää tehdä paljon työläitä siirtoja TAI sitten ei ole mitään hajua miten puzzle pitää ratkaista, ja se yksinkertaisuudessaan selviää vain juoksemalla paikasta toiseen etsimässä puuttuvat palaset. Tämän lisäksi pelissä on aivan turha inventory, joka vaatii käyttämistä(vaikka kaikki renkulat menee renkuloihin ja tapit tappipaikkoihin eikä niitä voi sekoittaa) ja vielä päälleliimattu XP-systeemi jossa ei ole järjenhiventäkään, koska se XP:n määrä on vakio. Eli kaikki pelaajat on samalla tasolla loppuvastustajan aikaan, ja ainoa mitä se XP-tekee on antaa lisää HP:ta. Graafisestikkin tämä on tylsä, varsinkin hahmot on kuvottavia ja kokonaisuudessaan tässä on sellaisen halvan lauantaiaamun 3D-lastenohjelman maku.

 

[itarumaa]

Ps4 plus pelejä:

Xcom 2

Ei jatkoon. Pelasin aikani ja onhan tämä ok, mutta aika hankala jopa helpoimmalla tasolla ja jatkuva kiireen tunne alkoi kyllästyttämään. Koko ajan joku vetämässä hihasta ja tee sitä ja tee tätä. Tehtävät oli ihan hauskoja, mutta niissäkin yksi virhe voi kostautua ja oli välillä tosi hankala hahmottaa, onko hahmot suojassa vai ei. Joten kesken jäi. Tätä yritin jo toista kertaa pelata, en yritä kolmatta kertaa.

Sniper Elite 4

Alkoi jo natseja käymään vähän sääliksi, kun 300 metristä sain pudotettua useamman varsin graafisin seurauksin. Olen pelannut 3:sta jonkin verran, tämä on vielä parempi ja todella hauskaa pelattavaa ihan yksinpelinäkin. Taidan pelata loppuun asti.

Metal Gear Solid V: The Phantom Pain

Tämäkin jäi kesken viimeksi, pelaan nyt uudestaan ja pääsin juuri aavikolle asti. En tiedä, pitää tutkiskella, kuinka kauan jaksaa innostaa. Arvosteluissa todettiin, että ylipitkä peli. Alku ainakin tuntui hieman siltä, tosin alun sairaalakohtaus on kyllä hyvinkin näyttävä.

 

[King Im Jo]

Ps4 plus pelejä:

Xcom 2

Ei jatkoon. Pelasin aikani ja onhan tämä ok, mutta aika hankala jopa helpoimmalla tasolla ja jatkuva kiireen tunne alkoi kyllästyttämään. Koko ajan joku vetämässä hihasta ja tee sitä ja tee tätä. Tehtävät oli ihan hauskoja, mutta niissäkin yksi virhe voi kostautua ja oli välillä tosi hankala hahmottaa, onko hahmot suojassa vai ei. Joten kesken jäi. Tätä yritin jo toista kertaa pelata, en yritä kolmatta kertaa.

Sniper Elite 4

Alkoi jo natseja käymään vähän sääliksi, kun 300 metristä sain pudotettua useamman varsin graafisin seurauksin. Olen pelannut 3:sta jonkin verran, tämä on vielä parempi ja todella hauskaa pelattavaa ihan yksinpelinäkin. Taidan pelata loppuun asti.

Metal Gear Solid V: The Phantom Pain

Tämäkin jäi kesken viimeksi, pelaan nyt uudestaan ja pääsin juuri aavikolle asti. En tiedä, pitää tutkiskella, kuinka kauan jaksaa innostaa. Arvosteluissa todettiin, että ylipitkä peli. Alku ainakin tuntui hieman siltä, tosin alun sairaalakohtaus on kyllä hyvinkin näyttävä.

Toi Xcom 2 kyllä on niin viha/rakkaus peli.
Loistava muuten, mutta sitten ne omat virheet ja niin armoton rng alkaa vituttamaan. Tohon vielä Long War modi ja vitutus on taattu.
Mutta sitten kun taas pari tehtävää menee ketään omaa uhraamatta niin siitä tulee vaan niin onnistujaolo.

 

[BlackWolf]

The Witness (PC) (epicin ilmaistarjonta osa 6.

Tässäpä vasta oikea pulmapeli. Eipä tule mieleen mitään muuta toistaiseksi vastaavaa peliä kuin Antichamber ja Braid, joissa olen oikeasti jäänyt pähkimään pulmia pitemmäksikkin aikaa. Ei tämä noille kahdelle vedä vertoja, mutta jos pulmapelit napostelee niin tässäpä niille oiva ympäristö. Pelihän on edelleen nätti ku karkki, äänimaailma on köyhä syystä tai toisesta. Peliin upposi joku 15h kaikkinensa, joskin suurin osa noista "ympäristön" pulmista jäi tekemättä, kaikki Laserit aktivoin. Jonkin verran alussa ja lopussa jouduin käyttämään vihjeitä/ratkaisuja netistä, josta päästäänkin tämän pelin suurimpiin ongelmiin.

Siinä missä Braid ja Antichamber jossain määrin opettivat pelaajaa ratkomaan pulmia, tämä peli heittää avoimelle alueelle ja ei anna oikeastaan mitään vihjeitä miten paikkaa pitäisi lähtä tutkimaan. Saari on kohtalaisen kokoinen ja mitään karttaa ei ole kuin veneessä(eikä sitäkään kerrota, vaan asia pitää huomata itse). Ongelma muodostuu avoimesta alueesta, varsinaisia pulmien ratkaisuun tarkoitettuja opastusalueita on pelissä, mutta ne eivät etene järjestelmällisesti, joten pelaaja löytää itsensä nopeasti pulmien edestä, joista ei voi olla varma pystyykö tätä vielä ratkaisemaan. Olisi ollut edes lohdullista tietää, että kaikki pulmat voi ratkaista vaikka heti, sen sijaan, että sitä jäi arvuuttelemaan, puuttuuko joku kyky/taito tms. Tällainen informaatio vaikka pelin alussa ei olisi rikkonut minusta mitään immersiota. Toisaalta olisin kyllä kaivannut edes jonkin kartan näkyvälle paikalle alkuun, koska siinä kartassa oli se informaatio, mistä minkäkin pulman säännöt oppii.

Tämä kuitenkin osoittautui omalla kohdalla vähän huonoksi, yksi viimeisimmistä alueista joita ratkaisin oli alue, jossa opetettiin perusmekaniikkoja. Toisaalta osa pulmista oli niin haastavia, etten olisi niitä ratkonut edes ajan kanssa, jotkut ääniin ja valoihin perustuvat pulmat olivat kaikista vaikeimpia itselleni, piti esimerkiksi yrittää miettiä minkä värinen kuutio muodostuu jos huoneen vihreä valo vaihdetaan siniseen valoon tai millä äänenkorkeudella joku linnunlaulu on kun siihen päälle soitetaan häiriöääniä.

Myös loppuakohden iski vähän jo väsymys ja viimeisen alueen pulmista ehkä kolmasosa meni suoraan vihjeet katsoen. Kaiken kaikkiaan pulmat kun pelissä on variaatioita samasta jutusta, joskin mukavilla twisteillä. Toki pelissä on ns. taulupulmien lisäksi yli 100 ympäristöstä löytyvää "pulmaa", jotka pitää yleensä joko vain löytää tai sitten laittaa oikeaan perspektiiviin. Näitä ei oikeastaan kiinnostanut juuri hakea kuin kymmenisen ilmiselvintä.

Mitä nyt omaa Steam-kirjastoa katselen, niin pelaamistani pulmapeleistä tämä on kevyesti sieltä vaikeimmasta päästä.

Itseäni jäi harmittamaan todella paljon se miten tässä pelissä oli isoon osaa pulmista suhtauduttu. En siksi kutsuisi tätä vaikeaksi peliksi, ennemmin kutsuisin tätä heikosti suunnitelluksi. Osa tehtävistä oli ihan hauskoja sen monimutkaisuutensa kanssa, mutta tehtävät missä pitää katsoa jotain juuri oikeasta kulmasta tai jonkun matkan päästä talon katolta on vain lähinnä tarkoituksellista vaikeuttamista, jos sitä talon katolta katsomista ei ole sovitettu niihin aiempiin puzzleihin vaan se tulee täysin normaalien sekaan ihan yöstä. Tuohon päälle lopun liikkuvat tehtävät oli lähinnä todella todella raivostuttavia.

Potentiaalia oli tässä pelissä aivan tuhottomasti, mutta se sortui liian nopeasti ja helposti omaan näppäryyteensä ja osittain myös tekotaiteelliseen paskaan tyyliin katso jotain horinaa tunteja, että tulee joku kuu. (jos muistan oikein) Potentiaalia oli niin niin paljon parempaan, että se pisti oikeasti harmittamaan.

 

[hik]

Xbox game pass beta pc testissä:
Metro Exodus - pelattavuus melkein ok ja juoni melkein ok. Tuli nyt pelattua. Ärsyttävästi FOV ei voinut tallentaa ja pakollinen "head bob".
Senua's sacrifice - keskinkertaiset arvoitukset ja liian hidas juoksuvauhti, melko ok tappelut. Tuli nyt pelattua.
Dishonored 2 - vasta alussa. Hyvä pelattavuus ja tarina kiinnosti heti. Vain 60 Hz toimii kunnolla, tosin riittääkö enempään edes tehot. Kiinnostaa alusta lähtien ihan eri lailla kuin edelliset.

 

[itarumaa]

Sniper Elite 4:sen pelasin läpi ps4:sella. Todella hyvä peli, mutta harmillisen lyhyt, olisi kivaa että tehtäviä olisi enemmän kuin 8.

 

[perato]

Kummankaan alkuperäisiä en ole pelannut, enkä ole oletettavasti koskaan pelannut yhtäkään Crashia tai Spyroa.

Spyro the Dragon (Reignited Trilogy) PC
120% läpäisy, kaikki saavutukset.
Tämäpä oli positiivinen yllätys. Lepposa, kivan näköinen, kivan kuuloinen 3D-tasoloikka. Vanhasta alkuasetelmastaan huolimatta tätä oli kiva pelata, ei ollut liian vaikea missään vaiheessa eikä semmoista turhautumista tullut jonku tietyn kohan hinkkaamisen takia. Vähän oli kontrollit(varsinki kamera) välillä oudon tuntuisia, mutta ei mitään mikä olis haitannut. Mekaniikoiltaan ei mitään semmoista, mikä rankaisis epäonnistumisesta, joten voi suositella kyl vahvasti perheen pienemmillekkin. Muutama vähän vaikeampi kohta jotka ei tosin vaadittavia läpipääsyyn. Plussaa siitä, ettei mitään hirveetä tarinaa ole yritetty vääntää eikä välivideot tms. vie juuri montaa sekuntia itse pelistä. Plussaa myös siitä, että pelin kaikki osa-alueet on niiden avauduttua mahdollisuus läpäistä 100% niin ei tarvitse palata samoja alueita pyörimään jos ei halua jotain saavutuksia kerätä.

Verrattuna tammikuussa pelanneeseen Yooka-Layleeseen nii ehdottomasti kyl tähän palaisin jos jotain tämmöistä haluaisin pelata. Tähän tekstiin viitaten, kenttäsuunnittelu on tässä paljon napakampaa, tekeminen löytyy heti ja turhaa haahuilua on vähän. Kentät tosin on melko tylsähköjä ja geneerisiä, mutta annettakoon anteeksi kun ei ole ihan tuoreimmasta päästä nämä

Spoileri: Yooka-Laylee arvostelu

Yooka-Laylee (PC)
Ihtel ei oo mitään nostalgiakakkuloita, minkä läpi katella näitä 3D-hyppelyitä, joten nää pelit on aina himppasen arveluttavia itselle. Tämmöset puhtaat 3D-tasoloikat ei oo olleet oikeen koskaan mun mieleen mitenkää erityisesti.

Kenttäsuunnittelu on jotenki älyttömän tylsää ja mitäänsanomatonta. Jotenki odottais tämmöseltä peliltä, että kentät vois olla mitä vaan, mutta hyvin nopeaa kentät on nähty ja ne ei tarjoa oikeastaan kovin paljoa mitään muistettavaa. Ainoastaan ensimmäinen kirjataso on toimiva, koska siinä näkee pitkälle ja kentän rakenne on selkeästi hahmotettavissa, toisaalta myös kyseinen taso on todella tylsä teemaltaan. Kaikki muut on enemmän tai vähemmän tympeitä kuljettavia ja eivät houkuttele millään tavalla penkomaan sisältöä.

Sisältö itsessään on myös turhan "avointa". Kentät on vain iso hiekkalaatikko täynnä yksinkertaisia tehtäviä. Ite päätasolla sit joutuu yrittää etsiä näitä tehtäviä, koska niitä ei ole mitenkään selkeästi johdateltu. Varsinkin lopussa tyydyin käyttämään jonkinlaista opasta, mistä löytyy mitäkin, kun ei vain jaksanut säntäillä sinne tänne etsien tekemistä. Olis toivonut jotenki paljon tiukempaa pelattavaa ja etenemistä sen sijaan, et heitetään vaan keskelle ja käsketään kerätä tavaroita, jotta pelin seuraava osa-alue aukeaa.

Huumori on myös minusta näissä lähes aina suht väkinäistä ja päädyin tässäkin hyvin nopeasti skippailemaan nuo tylsät jaarittelut.

Crash Bandicoot (N' Sane Trilogy) PC
Ensimmäinen alue so far.

Ei samanlainen posiylläri. Vähän jotenki tylsähkö ollut tää alku, en ajatellut, että tää olis tämmönen "putkihyppely". Ihan jees, mutta ei mitää riemunkiljahduksia ole herättänyt, tai hirveetä hinkua palata tätä pelaamaan.

 

[Ventura]

Verrattuna tammikuussa pelanneeseen Yooka-Layleeseen nii ehdottomasti kyl tähän palaisin jos jotain tämmöistä haluaisin pelata.

Suosittelen pelaamaan Yooka-Laylee and the Impossible Lairia, vaikkei ensimmäinen napannutkaan. Hyvin erilainen tasohyppely siihen verrattuna. Kentät ovat 2D:nä, mutta kenttien välillä liikutaan 3D-maailmassa erilaisten puzzlejen parissa ja tämä kaikki toimii mukavasti yhteen. Hektisen 2D-kentän jälkeen voi kiireettömästi seikkailla 3D-maailmassa ja availla lisää 2D-kenttiä pelattavaksi. Peli antaa paljon anteeksi, mutta haastetta tulee siitä, jos haluaa kerätä kaiken mahdollisen, kuten tällaisissa peleissä on tapana tehdä. Kaiken kruunaa David Wisen ja Grant Kirkhopen mahtavat sävellykset. Voisi helposti kuvitella, että Nintendo on tehnyt tuon pelin, sen verran laadukas peli kyseessä.

Mutta samalla peli on nimensä veroinen - "impossible lair" (viimeinen kenttä) - se todellakin on aika hiton mahdoton. Jäi itseltäni pääsemättä läpi. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, kuinka monta prosenttia kaikki muut kentät suorittaneista pelaajista pääsee läpi tuosta impossible lairista.

Kustakin 2D-kentästä on olemassa toisenlainen versio, jossa ympäristöä on muutettu jollakin tavalla, mikä toisinaan toimii hyvin, mutta välillä taas tämä kakkoskenttä tuntuu turhalta täytteeltä, että on saatu lisättyä enemmän "kenttiä" mukaan. Siitä voisi antaa vähän miinusta.

 

[Wasabrod]

Surviving Marsista jäi ihan hyvät fiilikset.

 

[Zerrod]

The outer worldsin sain vihdoin pelattua läpi ja jäi huono maku suuhun.

Pelissä on hyvät dialogit ja vaihtoehdoilla on vaikutuksia mutta muuten oli kyllä niin geneerinen kuin mahdollista.
Ympäristöt olivat tylsiä, about kaikki hahmot geneerisiä, omat companionit peruskauraa, ammuskelu oli tylsää...

Teknisesti oli kuitenkin ihan hyvä, itsellä ei tainnu kaatua kertaakaan ja vain parissa paikkaa tökki vähän enemmän.

Vielä pitää pelata huonolla lopulla ja melee hahmolla läpi mutta eriasia miten jaksaa kun tuskin tuo niin paljoa eroaa hyvästä lopusta.

 

[smartti]

BattleTech tuli hommattua halvahkolla jostain hämärästä avainkaupasta. Yleisesti olen melko perso strategia- / vuoropohjaisille peleille ja ihan nappiostos tämäkin.

Pelin ideana on johtaa omaa palkkasotilasporukkaa, jonka tienesteillä voi sitten ostaa parempia taistelumechoja / varusteita / palkkasotilaita / päivityksiä. Satunnaisten urakkasopimusten ohella sitten soditaan perinteisen pahaa hallintoa vastaan.



Itse taistelut ovat tavallaan suoraviivaisempia kuin xcomissa, koska ei ole kranaatteja tai samalla tavalla tuhoutuvia suojia / näköesteitä tai räjähtäviä esineitä. Lisäksi omia taistelijoita saa (ainakin alussa) vain neljä kerrallaan kartalle. Niin ja erikoistaitoja vaikuttaa olevan todella rajallisesti.






Toisaalta mechoja voi viritellä aikalailla oman makunsa mukaan erilasiin rooleihin sopiviksi esimerkiksi panssaroinnin paksuutta, asevalikoimaa, jäähdytystehoa ja lentoraketteja myöten. Rajoitteena toimii sitten rungon kantokyky, joka määrittyy pitkälti mechan myötä: jotkin ovat 20 tonnisia ja joku keskikokoisista 55 tonninen. Isoihin laitteisiin saa kärjistettynä enemmän ja isompia aseita kiinni.



Lisäksi taisteluun tuo syvyyttä mechojen raajojen tuhoaminen: jos hyökkäät jatkuvasti vihollisen vasemman kyljen suunnalta, niin suurella todennäköisyydellä siltä tuhoutuu vasen käsi ja se menettää siinä olevan aseistuksen. Toki eri raajoihin voi myös tähdätä taitoja käyttämällä, jos sellaisen on siis saanut avattua.

Muita taisteluun vaikuttavia mekaniikkoja ovat maasto (suojabonus / jäähdytysbuff tai debuff yms) ja mechojen ylikuumentuminen tai jopa kaatuminen.

Voiko tätä sitten suositella muille? No toki strategian ystäville. Täysin uusille (kuten itselleni) oppimiskäyrä on hivenen korkealla alussa, eikä peli paljoa auta. Ääninäyttely on vähäistä ja jokseenkin tönkköä. Jotain 7/10 -tasoa. Tällä hetkellä uutuudenviehätys, näpräys ja rikkoutuvat mechat kantavat itselläni aika voimakkaasti.

 

[perato]

Kummankaan alkuperäisiä en ole pelannut, enkä ole oletettavasti koskaan pelannut yhtäkään Crashia tai Spyroa.

Spyro the Dragon (Reignited Trilogy) PC
120% läpäisy, kaikki saavutukset.
Tämäpä oli positiivinen yllätys. Lepposa, kivan näköinen, kivan kuuloinen 3D-tasoloikka. Vanhasta alkuasetelmastaan huolimatta tätä oli kiva pelata, ei ollut liian vaikea missään vaiheessa eikä semmoista turhautumista tullut jonku tietyn kohan hinkkaamisen takia. Vähän oli kontrollit(varsinki kamera) välillä oudon tuntuisia, mutta ei mitään mikä olis haitannut. Mekaniikoiltaan ei mitään semmoista, mikä rankaisis epäonnistumisesta, joten voi suositella kyl vahvasti perheen pienemmillekkin. Muutama vähän vaikeampi kohta jotka ei tosin vaadittavia läpipääsyyn. Plussaa siitä, ettei mitään hirveetä tarinaa ole yritetty vääntää eikä välivideot tms. vie juuri montaa sekuntia itse pelistä. Plussaa myös siitä, että pelin kaikki osa-alueet on niiden avauduttua mahdollisuus läpäistä 100% niin ei tarvitse palata samoja alueita pyörimään jos ei halua jotain saavutuksia kerätä.

Verrattuna tammikuussa pelanneeseen Yooka-Layleeseen nii ehdottomasti kyl tähän palaisin jos jotain tämmöistä haluaisin pelata. Tähän tekstiin viitaten, kenttäsuunnittelu on tässä paljon napakampaa, tekeminen löytyy heti ja turhaa haahuilua on vähän. Kentät tosin on melko tylsähköjä ja geneerisiä, mutta annettakoon anteeksi kun ei ole ihan tuoreimmasta päästä nämä

Spyro 2: Riptos Revenge (Reignited Trilogy) PC

Noh tämäpä sit tuo näitä ärsyttävyyksiä sen verran paljon mukaan, että loppua kohen alko jo ihan sylettään tän pelaaminen paikoin. Edellisosaan on tuotu nyt lisäksi kaikkea turhaa kauhtaa, esim. uiminen, kiipeäminen, "headbash", jotka on ostettavia kykyjä, jotka saa vasta pelin edetessä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että pelialueilla on paikkoja jotka aukeaa vasta kun kyvyt on hankittu. Näitä ei onneksi ole paljoa, mutta tympeää backtrackia kuitenkin. Tähän vielä lisäksi se, että pelin tasot on nyt "huonompia", niissä on paljon skriptattua järjestyksessä tapahtuvaa toimintaa, joka pitää tehdä uudestaan joka kerta kun tasoon tulee. Usein nämä skriptatut toiminnat on ryyditetty jollain turhilla cutsceneillä. Tympeysasteikko vaan nousee kun tulee vain tuhoamaan kentän lopussa olevaa laatikkoa vastasaadulla kyvyllä ja joutuu käymään kaiken saman läpi mitä ensimmäistäkin kertaa pelatessa. Nämä kiipeily ja uiminen ei tuo mitään lisäarvoa, varsinkin kiipeäminen on huonosti toteutettu ja mielummin olisin hyppinyt tasolta tasolle kuin madellut seinää pitkin läpsytellen. Uimisessa kontrollit on hirveät ja se on käytössä vain muutamassa tasossa, lopuissa tasoissa nesteet onkin sit uimakelvottomia, mm. kylmä vesi. Kaiken kruunaa nuo ärsyttävät sivuhahmot ja tehtävät joita peli on nyt täynnä, ja osa niistä esim. vaatii toisen tehtävän tekemisen etukäteen ynnä cutscenet, jos on erehtynyt poistumaan tasosta jossain välissä. Ja jos kuolet, alkaa kaikki alusta, cutscenet, scriptit, questit yms.

Tämmösiä pikkujuttuja, mutta pelinautinto kyl laski huomattavasti tässä osassa verrattuna edelliseen.

 

[itarumaa]

Last of us, sekä lisäosa Left Behind. Negatiivista oli pelissä muutamat scriptatut osuudet, esim autoa työnnettäessä alamäkeen ei voinut pelata kuin yhdellä tapaa, aina piti odottaa että hyökkäys tapahtuu. Positiivista oli oikeastaan kaikki muu ja tuo lisäosa oli myös upea kokonaisuus. Alkuperäisen pelin loppu oli aika yllättävä.

Kokonaisuutena peli ja lisäosa on siellä parhaiden pelien joukossa, todella hyvä. Varmaankin jos top10 pelejä miettii, mitä on tullut PS4 pelattua niin tämä on listalla mukana. Erittäin hyvä peli.

 

[Sadness]

A Plague Tale Innocence (PC)

Tulipa pelattua ja tunnelmallinen peli varsinkin alussa.
Kiinnostuin kyllä pelistä jo keväällä kun julkaisitin mtuta oli siihen aikaan peliprojetkeja kesken etten raaskinut aloittaa taas peliä joka voisi mahdollisesti jäädä kesken(huono tapani hyppiä peleistä peleihin fiiliksen mukaan ja eikä focus ole yhdessä pelissä)

Tämähän on n.s kävelysimulaattori vaikkakin on kyllä toiminta kohtauksia siten että pelaaja hahmo voi ritsalla ampua vihollisia, harhauttaa vihollisia ampumalla metalli kasaan ja koska toinen vihollinen ryhmä, rotat pelkäävät tulta ylikaiken ja tuota käytettään hyvin pelissä m.m siten että voit asearseenalilla(kuhan etenee tarinassa ja saat tarvittavat resurssit) sammuttaa eri tuli pisteitä ja jos hyvin ilkee haluaa olla niin voit usuttaa rotat ihmisvihollisten päälle ja pelissä on kyllä lievää gorea että ei ihan herkemille ihmisille voi peliä suositella.

Tuli luettua muron arvostelu pelistä ja siinä valitettiin pelin kehnoa loppua, en täysin allekirjoita tuota mutta tässä kävi n.s Farheneitit että suht realistinen ja mielenkiintoinen homma menee lopussa n.s överiksi:

Spoileri: Spoilaa lopputaistelua

On varmaan pelimaailmassa kehnompiakin juttuja ollut mutta lopputaistelu kyllä minulle aiheutti päinvastaisen reaktion mitä peli varmaan tarkoitti... valkoiset ja mustat rotat käyvät taistelua keskenään ja Vitalis sai rotista suojan itsellensä
Edit: Ja kyllä noin puolessa välissä peliä lievää facepalmausta aiheutti ne rotta tornadot.

Noh kuitenkin vaikka loppu ei ollut niin hyvä kun alku keski vaiheen peli niin kyllä tuolle voi antaa suositus peukun ja tämähän on saatavilla originista premium palvelun tilaajille joten jos Star Wars Jedi fallen orderin takia olet palvelun ottanut käyttöösi niin ehdottomasti kannattaa käydä kokeilemassa Plague talea.

Olen huono antamaan arvosanoja mutta olisko sellainen 3.5/5 sopiva.

Spoileri: Kuvia matkan varrelta, ei ptiäs olla spoilereita

 

[Jumi]

Star Wars Jedi: Fallen Order

Jos haluat lukea kehuja mene youtubeen, siellä joka jannu antaa tälle pelille 9/10 jeejee starwars! Minulle se oli pikemminkin 4/10 en osta jatko-osaa.

Noin 25 tunnin jälkeen se on vihdoin läpi. Vaikeustasona oli pelin suosittelema Jedi Master (3/4) koska toimintapelit ovat tuttuja. Kuolemia tuli kyllä, mutta peliä ei voi sanoa hankalaksi. Loppuvastuksen menin esim. toisella yrittämällä kun Soulsseissa jouduin hinkkaamaan pomoja kymmeniä kertoja.

Peli on AAA-luokan putkijuoksu joka lainaa juttuja monista suosituista peleistä kuten Sekirosta (taistelu) ja Unchartedista (kiipeily). Erehdyin aluksi luulemaan tätä jopa metroidvaniaksi kun uudet kyvyt avaavat lisäreittejä mutta pidemmälle pelattuani huomasin että kyseessä on silti erittäin kapea putki, ja omalle luovuudelle/pelaamiselle on jätetty minimaalisesti tilaa. Sinne pitää mennä minne peli johdattaa, teoriassa voi käydä muillakin planeetoilla mutta seinä tulee vastaan ennen pitkää ja pitää lähteä takaisin tyhjin käsin.

Uncharted on erittäin hyvä verrokki sillä tässä pelissä kiipeillään paljon. Se on iso ongelma sillä en ymmärrä mitä hauskaa on mennä ennaltamäärättyä ja valmiiksi purkitettua reittiä jossa ei voi edes epäonnistua. Se on ihan pirun tylsää ja oli lähellä että olisin jättänyt pelin kesken toistuvien pitkien kiipeilykohtien takia.

Sekirosta on lainattu parry eli torjunnan painaminen juuri ennen iskun osumista, se vie vihun staminat ja voi tehdä lopetusliikkeen. Taistelu perustuu oikeastaan kokonaan parryn ympärille ja vihollisen lyönnin odottamiseen. Paljon samaa oli myös Sekirossa, mutta siinä tuntuma oli tiukka ja taistelu oli nautinnollista. Tässä ei ole oikein onnistuttu, vaikka aluksi taistelu tuntui hyvältä. Haluttaisi melkein tehdä youtubevideo tästä aiheesta kun on niin kiinnostavaa miten teoriassa samanlainen taistelu ei toimi Fallen Orderissa, Witcher 3:n taistelu on myös tunnotonta vaikka se teoriassa matkii Soulsseja.

Numeroita tai statseja ei ole, vihut eivät tiputa mitään luuttia ja ainoat kerättävät asiat ovat valomiekan skinejä ja ponchoja. Siinä onkin päästy vähällä kun uusi kerättävä asia onkin vain samanlainen päälle puettava matto erilaisella kuviolla. Surkeat kerättävät asiat lyövät kokoajan jarrua siihen pieneen tutkimusmatkailuun ja joka nurkan tutkimiseen mihin peli antaa mahdollisuuden. On masentavaa löytää hyvin piilotettu salaisuus kun sieltä paljastuu vaalean punainen poncho ja vierestä kukka. Kukat saa kasvamaan avaruusalukseen eikä niistä ole mitään hyötyä, ei yhtään mitään.

Pelissä on paljon lorea ja sitä tulee välissä joka tuutista pahimmillaan 10 sekunnin välein. Luin kaiken mitä robotti kaveri skannaili mutten ymmärtänyt mitään sillä kymmenet oudot Star Wars nimet eivät jää mieleen eikä millään tuntunut olevan väliä. "Tämä kasvi kasvaa tällä planeetalla, sillä on pitkät lehdet jotka sopivat tälle planeetalle." Clone Warssiin viittailtiin myös usein ja jos olisin katsonut sitä sarjaa niin varmaan olisin saattanut kokea monia hienoja hetkiä. Välissä mentiin valitettavasti Disneyn Star Wars alueelle, tässä pelissä pahikset saastuttavat ja ajavat viattomat rauhaa rakastavat kansat kodeistaan. Sellaista lapsellista ja tylsää pahistelua.

Päätarinasta en ollut kiinnostunut oikein missään vaiheessa, enkä monestikaan tiennyt mitä olen tekemässä. Kunniamaininta silti loppuvaiheissa tapahtuvalle pienelle sivujuonelle, sitä seurasin mielenkiinnolla ja se pyöri päässä muutenkin pelatessa. Olisipa sellaista pientä mysteeriä ollut ilmassa pitkin peliä. Muutenkin loppupelissä tuli vastaan hienoja kohtauksia ja vaikka melkeinpä vihasin peliä jouduin nörtymään useamman kerran ja myöntämään että hyvin tehtyjä juttuja tässä on.

Pieniä hyviä juttuja oli paljon. Ensimmäisenä tulee mieleen kartta. Se näyttää missä on tutkimatonta aluetta ja merkkaa reitin jonne ei vielä pääse punaisella. Uuden kyvyn saamisen jälkeen on helppo lähteä tutkimaan lisää ja se oli hauskaa hommaa.

Ehkä tämä pelin pilasi minulle tylsä kiipeily, se ja turha luutti veti mielen matalaksi läpi pelin. Aina kun meinasin alkaa nauttimaan niin peli veti virtuaalisesti maton alta, ja sen jälkeen pienetkin ärsytyksen aiheet tuntuivat suuremmilta mitä ne olivatkaan. Jos pidät Unchartedeista ja Tomb Raiderreista niin sitten varmaan tämäkin iskee etkä keskity ollenkaan asioihin joista valitin.

 

[arcane]

Xbox game passin ja Epic Game storen ilmaispelien pelejä tullut kokeiltua...

Minit

Ihan kiva 1,5h pikkupeli, luulin että olisi ollut pidempi. Hauska idea, mutta ei niin hauska, että olisin pääpelin jälkeen etsinyt puuttuvia juttuja.

Book of Demons

Pelasin läpi jousiampujalla. Jätti aika ristiriitaiset fiilikset. Samaan aikaan on diablo-parodia, mutta ei kuitenkaan oikein tiedä ottaisiko itsensä vitsinä vai tosissaan, joten jää mieleen että "parodia" tekosyyllä on kopioita Diablosta eri juttuja. Paperigrafiikka oli viehättävää, joskin animaation heilunta vähän typerää. Lopussa toisti hyvin pahasti itseään, ja loppari oli lähinnä raivostuttava vaikka menikin ilman kuolemia. Mutta ihme pässejä ne, jotka arvosteluissa väittävät, että tällä pelillä olisi mitään tekemistä korttipelien kanssa. Se että sankarin taidot saa ulkonäöllisesti kortteja muistuttavana droppeina ei tee tästä deck builderia tai korttipeliä ylipäätään, kun ei ole mitään käsikortteja, pakkaa tai mitään muutakaan korttipeleille edes etäisesti tyypillisiä ominaisuuksia.

Semmosta sopivaa ajantappoa, mutta ei tässä mitään menetä jos jättää kesken.

Bad North

Miksi tästä on tehty melkein-roguelike? Ei tässä ole mitään uudelleenpelattavuusarvoa tai juurikaan satunnaisominaisuuksia.Armeijani kuoli pelin viimeisessä tasossa, jonka jälkeen olisi pitänyt ottaa pelin 2/3 välistä taaempaa checkpoint. Meinasin savescummata nähdäkseni lopun, mutta en löytänyt tallennuskansiota kovalevyltä. Nyt vaan annoin pelille kenkää, kun ei huvita uudestaan itseääntoistavia tasoja että pääsee kokeilemaan viimeistä tasoa uudelleen.

Hyvän pelin ainekset, mutta toteutus vaikutti liiankin minimalistiselta prototyypiltä. Käytettävissä on 4 lippujoukkuetta kolmea laatua (miekka-kilvet, jouset, keihäät), joilla pitäisi puolustaa saari vihollisjoukoilta. Omia lippuryhmiä voi rajallisesti liikuttaa ruutuihin tai käyttää paria erikoiskykyä. Minä en pysy normaaleissa RTS-peleissä perässä yhtään, joten simppelöity pikkustrategia kuulostaa mitä parhaimmalta... mutta koko ajan tässä oli mielessä, että erilaisia yksiköitä pitäisi olla käytössä paljon enemmän, joukkueita kymmenkunta ja tasotkin saisi olla suoraan suunniteltuja haasteita. Omaa armeijaa pitäisi saada kehittää paljon monipuolisemmin, mutta toisaalta yksittäisten ryhmien lopullinen kuolema ei saisi olla yhtä rangaistava asia. Ehkä joskus tulee Bad North 2 tai joku muu simppelöity RTS, joka hoitaa homman vähän paremmin.

Samorost 3

Vielä kesken, pelailen silloin tällöin. Todella kaunis visuaalisesti, television ääressä pelatessa tuntui että minulla olisi tarkempi TV kuin fullHd, koska käsin piirretyt taustat ovat niin yksityiskohtaisia ja (iljettävän) kauniita. Musiikki on myös erinomaista, ja aika psykedeelinen fiilis tulee. ...varsinaiset puzzlet taas ovat olleet aika ärsyttäviä, ja useimmin olen ollut jumissa kun en ole ymmärtänyt, että jonkin kanssa voi vuorovaikuttaa tai jostain voi kävellä. Mykät hahmot ja hämy maailma myös saa aikaan sen, etten ymmärrä tai tiedä miksi teen eri asioita. Ajattelin tyynesti pelata tämän visuaalisena kokemuksena ja ottaa avuksi läpipeluuohjeen tarvittaessa.

--

Lyhyesti testannut seuraavia:
Wizards of Legend - odotin ennen julkaisua, julkaisussa tajusin että peli on 100% mäiskimistä ilman juuri muuta. Aivoton napinhakkaus. Ei lähde.

Dead Cells - jaksoin yhden runin, mutta myös tässä roguelike alkoi ihmetyttää, kun teki tasosuunnitelusta umpiturhaa ja 1,5h runin jälkeen ei huvita aloittaa alusta.

Sea of Thieves - pari tehtävää 2 pelikaverin kanssa. Muita pelaajia emme kohdanneet. Alku tökerön huono ilman mitään fiksua ohjeistusta, ja tuntuu melkoisen päämäärättömältä. Tälle voisi antaa vielä toisen yrityksen, mutta tarjosi toistaiseksi aika vähän mielekästä pelattavaa.

Moonlighter - zelda-dungeonit ilman puzzleja ei oikein nappaa, ja taistelu oli niin tunnotonta ja epätarkkaa, ettei kiinnostanut puolta tuntia kauempaa.

Operencia: The Stolen Sun - heikko Grimrock 2 -kopio, jossa taistelut hyppäävät dungeon crawlerista vuoropohjaiseen aivottomaan nappien paineluun, peli pysähtyy savepointilla ja muutenkin turhan monesti hahmojen keskinäiseen lätinään, ja alun puzzlet ja muut tuntuivat todella epätasapainoisilta. Kaunis oli katsella, mutta Grimrockin jälkeen ei kyllä maistunut etenkään taistelun tai hahmojen varustamisen osalta.

...seuraavaksi voisi kokeilla tuolta kaikkea vähän isomman luokan ja kehutumpia tapauksia. Ainakin Ori and The Blind forest voisi antaa uuden yrityksen, ja muuten Prey, Shadow tactics, My time at Portia, Hellblade ja The Talos principle vaikuttaa kokeilemisen arvoisilta.

Ei tässä ainakaan vielä tämä 1€ investointi ole mitenkään hukkaan mennyt.

 

[gaattori]

Humble kuun My Time at Portia taitaa olla viimein se oikea variaatio minulle näistä farmi- ja rakentelupeleistä.

Animal Crossing oli ok, mutta jotenkin päämäärätön ja esineiden keräys oli jotenkin tuuripeliä. Stardew Valleyn vuorokausirytmi ja kasvien hoito ahdisti, kun roolipelimäistä tekemistäkin olisi kiinnostanut ehtiä tekemään. Terraria ja Minecraft häiritse rakennusreseptit jotka periaatteessa pitäisi luntata jostain oppaasta. Forager oli hauska kun uusia saari ja sisältöä sai availtua, mutta en nähnyt uudelleenpeluuarvoa ja loppupelin esineiden valmistus oli turhaa materiaalien keräily ja tekoa.

Tässä on pelastavana tekijänä puhuvat hahmot ja niiden antamat tehtävät. Vuorokauden pituus vastaa suht hyvin sitä mihin stamina riittää tai mitä aina yhteen asiaan tarvitsee luonnostaan panostaa. Ei ainakaan ole vielä tullut vastaan mitään liian painostavaa rajoitusta tai ahdistusta siitä että valitsi päivälle väärän aktiviteetin. Ainoa vaan että 2 ensimmäistä päivää piti pelata uudestaan, kun en tajunnut valita hahmolle parempaa ääntä. Mieshahmon 1 ääni on ärsyttävä keikari, kun taas 2 on juuri passeli rakentajalle.

 

[perato]

Subnautica (PC)

Positiivinen ylläri vaikka oli positiiviset odotukset. Vähemmän survivalpeleistä lähtökohtaisesti innostanut, mutta tässä oli vähän erilaiset lähtökohdat ku se perus zombiesurvival, nii oli jossain vaiheessa eksyny ostolistalle. Kuitenki Epic ehti ensin ja tarjos tän ilmaseks. 44h upposi kaikenkaikkeaan joista ehkä idlausta joku 4h-5h(mm. jäin lukkojen taakse ja peli pyörii =D). Tarkemmat kirjottelut voi käydä lukasemassa Subnautica threadissa. Mainittakoon, että itellä syvien vesien kauhu(eli vedet joissa en näe kunnolla ja ei näy pohjaa) ja tämä tosiaan toimii niin että katon elokuvaa tai pelaan peliä jossa liikutaan syvissä vesissä. Tän takia tää oli jopa kuumottavampi kokemus kuin Alien Isolation. Ilman tuota peli olis ollut varmaan kohtusen lepposa, nimittäin survivalelementti tässä on aika kevyt ja kuolemiakin tuli vain yksi ihan pelin alussa kun hukuin. Pelin alotuskohassa on medkit-generaattori ja juotavaa&syötävää on joka puolella.

Plussaa ehottomasti siitä, että tässä oli joku päämäärä, olkoonkin että se oli paikoin todella huonosti informoitu ja lopulta jouduin turvautumaan wikiin että pääsin pelissä eteenpäin. Myös siitä plussaa, että pelin resursseja joutui keräämään ja käyttämään koko ajan, ei oikeen tullut sellasta että alun jälkeen olis ollut loputtomat määrät jotain kuluvaa resurssia vaan tasaisesti joutu käymään keräilemässä jos halusi jotain hienompaa rakennella. Kuitenkin alusta asti kerätyille resursseille löytyi jossain vaiheessa käyttöä joitakin hyödyttömiä koristekasveja lukuunottamatta. Kaikesta "lepposuudesta" huolimatta ei siellä paikoin ollut kovin turvallinen tunne ku Leviathani näköetäisyydellä ja hait hakkaa sukellusveneen kylkeen.

Ei mikään mestarituotos, pienet asiat ärsyttivät toisinaan sen verran, että vähän jäätiin siitä Long Darkin jättämästä fiiliksestä, mutta kyllä tää mieleenjäävä kokemus oli.

 

[andelsssi]

DOOM [2016] (PC)

Steamin alennuksista tuli napattua tämäkin peli. Alkuperäisen Doomin fanina tämän pelin hakintaa tuli lykättyä jonkin verran odotellen sen tulevan hyvään tyrkkyyn ettei sitten ala vituttamaan rahojen "haaskuu", mutta pakko todeta, että ei mennyt hukkaan tämän osalta. Pelin nopea tempoisuus sytyttää sekä myös pelin "haasteellisuus", vaikka itsellä tällä hetkellä vaikeusasteena 3 (Ultra-Violence). Tutuksi on tullut ettei demonit kuole tolla tasolla yhdestä haulikon laukaisusta vaan useamman kerran saa lasauttaa ennen kuin tämä tapahtuu, sekä myös on tullut tilanteita missä todennut karkuun juoksemisen parhaaksi vaihtoehdoksi. Toisin sanoen omasta mielestäni peliä ei ainakaan voi 3 vaikeudella putkijuoksuräiskinnäksi sanoa, silti en sitten tiedä millainen mahtaa olla kahdella helpommalla, mutta niihin en jaksa edes perehtyä. Musiikit ovat myös todella hyvät ja osuvat tähän peliin, siitä myös plussat.

 

[Mete]

Xenoblade Chronicles (Wii/Dolphin, 2010)

Xeno-sarjaan kuuluva JRPG jonka vahvuuksiin kuuluu suuri maailma, erinomainen musiikki ja pitkä monikerroksinen juoni. Pelasin tämän Dolphinilla ja käytössä oli WIP HD-tekstuurit ja peli toimi pitkälti hyvin, joskin hidastelua oli huomattavasti - sitä en osaa sanoa, kuinka paha tämä ilmiö oli alkuperäisellä konsolilla tai kuinka wanhaa sotaratsua 3770k:ta parempi prosessori vaikuttaisi asiaan, mutta loppujen lopuksi totuin siihen. 60 fps patch oli myös käytössä joskin se aiheutti pari kertaa ongelmia loppua kohti ja jouduin kytkemään sen hetkellisesti pois päältä. Peli saa kunnon HD remaken ensi vuonna, mutta tällä hetkellä Dolphin on paras tapa kokea se. Teknisellä tasolla näin laajan maailman luominen vaati ylikellotetulta Gamecubelta kompromisseja, ja tämä näkyy tekstuurien laadussa sekä yllättävän paljon myös päähahmojen detaljeissa, jotka voisivat olla 10 vuotta vanhemmasta pelistä.

Puhun ensin MMO-vaikutteista, sillä sekä combat että sivutehtävät ja satunnaisten tavaroiden keruu ovat MMO-tyylisiä. Taistelut perustuvat cooldownien oikeaoppiseen käyttöön kolmen jäsenen tiimeissä seitsemän jäsenen porukasta. Kaksi näistä on AI:n ohjaamia erikoistilanteita lukuunottamatta. Fysikaalisuutta on taisteluissa vähän, mutta positiointi on tärkeää. Pidin taistelusysteemiä onnistuneena, sillä pelaajalla on lähes aina kädet täynnä ja eri mekaniikkoja on hyvä määrä, muttei liikaa. Titulaarinen xenoblade eli Monado antaa tiimille kyvyn nähdä hyökkäyksiä etukäteen, ja niiden tapahtuminen on kannattavaa estää esimerkiksi kaatamalla vihulaisen maahan. Tiimin moraali tulee myös pitää korkealla kannustamalla ja auttamalla heitä esimerkiksi debuffin alaisena. Comboilla saa lyhyessä ajassa paljon lämää sisään ja tuhdimmatkin pomot kaadettua maahan.

Kokonaisuutena taistelusysteemi toimii hyvin ja kannustaa kokeilemaan eri kompositioita. Jäsenet ovat varsin joustavia roolien suhteen joskin joissain tapauksissa jokin tietty hahmo on lähes pakollinen. Tankiksi kykenee kolme eri hahmoa, mutta varsinkin pomoilla se yksi dedikoitu hiilu on usein lähes pakollinen ja ensimmäisellä puoliskolla MC:n miekan erikoiskyvyt ovat ainut tapa tehdä lämää mekaanisiin vihollisiin, jotka ovat pääroolissa suuren osan ajasta.

Hahmot ovat pitkälti mukiinmeneviä ja persoonallisia ja brittienkuksi tehty ääninäyttely toimi erittäin hyvin. Vain "koomisesta" karvakasasta Rikistä en välittänyt. Näin ollen käytin häntä vain pakosta enkä panostanut hänen suhteihinsa muiden tiimin jäsenten kanssa. Toisistaan tykkäävät hahmot saavat pitempiä comboja aikaiseksi noin esimerkiksi, mutta itse en jaksanut panostaa paljoa enempää tähän aspektiin kuin peliä normaalisti pelatessa sain aikaiseksi.

Juonta en tietenkään spoilaa, mutta pelin maailmana toimii kahden valtavan kuolleen mechan ruumit joiden kehoilla elämä rehottaa. Vuoret ja laaksot ovat siis mechojen ruumiinosia ja peli näyttää aina uudelle alueelle saavuttaessa, missä osassa ollaan. Pelin alussa konfliktina toimii toiselta mechalta saapuva robottiarmeija joka nirhaa kansaa ilman selvää syytä ja pelin mittaan näistä roboteista ja heidän motiiveistaan opitaan enemmän. Satatuntisten ropejen vahvuus on mielestäni mahdollisuus luoda monitahoisia ja - kerroksisia juonia joissa elementtejä voidaan tuoda mukaan kauan ennen kuin niistä tehdään juonen pääpiste. Käänteitä ei tästäkään juonesta puutu ja pidin sitä varsin mukaansatempaavana, joskin aivan loppu oli omaan makuun vähän kliseinen ja laimea, mutta joku muu saattaa siitä hyvinkin tykätä.

Erikoismaininnan saa tosiaan loistava musiikki. Löytyy niin tiluttelua:



kuin ehkä paras kuulemani overworld-teema:



Kokonaisuutena pidin pelistä paljon ja olen tyytyväinen että pääsin vihdoin sen pariin. Seuraavaksi vuorossa jatko-osa/spinoff X.

 

[perato]

Kummankaan alkuperäisiä en ole pelannut, enkä ole oletettavasti koskaan pelannut yhtäkään Crashia tai Spyroa.

Spyro the Dragon (Reignited Trilogy) PC
120% läpäisy, kaikki saavutukset.
Tämäpä oli positiivinen yllätys. Lepposa, kivan näköinen, kivan kuuloinen 3D-tasoloikka. Vanhasta alkuasetelmastaan huolimatta tätä oli kiva pelata, ei ollut liian vaikea missään vaiheessa eikä semmoista turhautumista tullut jonku tietyn kohan hinkkaamisen takia. Vähän oli kontrollit(varsinki kamera) välillä oudon tuntuisia, mutta ei mitään mikä olis haitannut. Mekaniikoiltaan ei mitään semmoista, mikä rankaisis epäonnistumisesta, joten voi suositella kyl vahvasti perheen pienemmillekkin. Muutama vähän vaikeampi kohta jotka ei tosin vaadittavia läpipääsyyn. Plussaa siitä, ettei mitään hirveetä tarinaa ole yritetty vääntää eikä välivideot tms. vie juuri montaa sekuntia itse pelistä. Plussaa myös siitä, että pelin kaikki osa-alueet on niiden avauduttua mahdollisuus läpäistä 100% niin ei tarvitse palata samoja alueita pyörimään jos ei halua jotain saavutuksia kerätä.

Verrattuna tammikuussa pelanneeseen Yooka-Layleeseen nii ehdottomasti kyl tähän palaisin jos jotain tämmöistä haluaisin pelata. Tähän tekstiin viitaten, kenttäsuunnittelu on tässä paljon napakampaa, tekeminen löytyy heti ja turhaa haahuilua on vähän. Kentät tosin on melko tylsähköjä ja geneerisiä, mutta annettakoon anteeksi kun ei ole ihan tuoreimmasta päästä nämä

Spyro 2: Riptos Revenge (Reignited Trilogy) PC

Noh tämäpä sit tuo näitä ärsyttävyyksiä sen verran paljon mukaan, että loppua kohen alko jo ihan sylettään tän pelaaminen paikoin. Edellisosaan on tuotu nyt lisäksi kaikkea turhaa kauhtaa, esim. uiminen, kiipeäminen, "headbash", jotka on ostettavia kykyjä, jotka saa vasta pelin edetessä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että pelialueilla on paikkoja jotka aukeaa vasta kun kyvyt on hankittu. Näitä ei onneksi ole paljoa, mutta tympeää backtrackia kuitenkin. Tähän vielä lisäksi se, että pelin tasot on nyt "huonompia", niissä on paljon skriptattua järjestyksessä tapahtuvaa toimintaa, joka pitää tehdä uudestaan joka kerta kun tasoon tulee. Usein nämä skriptatut toiminnat on ryyditetty jollain turhilla cutsceneillä. Tympeysasteikko vaan nousee kun tulee vain tuhoamaan kentän lopussa olevaa laatikkoa vastasaadulla kyvyllä ja joutuu käymään kaiken saman läpi mitä ensimmäistäkin kertaa pelatessa. Nämä kiipeily ja uiminen ei tuo mitään lisäarvoa, varsinkin kiipeäminen on huonosti toteutettu ja mielummin olisin hyppinyt tasolta tasolle kuin madellut seinää pitkin läpsytellen. Uimisessa kontrollit on hirveät ja se on käytössä vain muutamassa tasossa, lopuissa tasoissa nesteet onkin sit uimakelvottomia, mm. kylmä vesi. Kaiken kruunaa nuo ärsyttävät sivuhahmot ja tehtävät joita peli on nyt täynnä, ja osa niistä esim. vaatii toisen tehtävän tekemisen etukäteen ynnä cutscenet, jos on erehtynyt poistumaan tasosta jossain välissä. Ja jos kuolet, alkaa kaikki alusta, cutscenet, scriptit, questit yms.

Tämmösiä pikkujuttuja, mutta pelinautinto kyl laski huomattavasti tässä osassa verrattuna edelliseen.

Spyro 3: Year of the Dragon (Reignited Trilogy) PC
Subnautica katkaisi tän kolmannen osan läpipeluun kahtia. Eipä erityistä sanottavaa, himppasen kivempi ku kakkososa, mutta täytynee todeta, että tuskin jaksan koskaan näitä jatko-osia pelata jos jatkossa tulee hinku pelailla Spyroa. Kakkonen oli näistä vaikein, kolmosessa vaikeimmat "kilpailut", pari sellasta joissa en päässyt ku tyyliin neljänneksi vaikka kuinka leikkasin kulmia ja hioin suoritusta. Sit toisaalta kolmosen pomovastustajat ihan naurettavan yksinkertasia ja helppoja verrattuna kakkoseen. Kolmosessa kuitenki nuo tasot alko haarantumaan liian moneen ja tuli vielä näitä "sivuhahmoja" entistä enemmän, joten siinä mielessä mentiin pieleen ykköseen verrattuna.

Kaiken kaikkiaan tuosta edellisestä humble monthlysta veikkaan tän kuitenki olevan se miellyttävimmäksi jäänyt kokemus. Ehkä oli liikaa vedellä nää kaikki näin putkeen, mutta toisaalta ei jaksa samaa installia tehä montaa kertaa ja kun mekaniikat oli hanskassa, oli aika vaivatonta siirtyä pelistä toiseen.

100% achievements, joten voi hyvin olla, että peliin palataan joskus 10v aikajänteellä jos mahdollista jälkikasvua pitää hämätä jollain pelillä.

 

[Mete]

Xenoblade Chronicles (Wii/Dolphin, 2010)

Xenoblade Chronicles X (Wii U/Cemu, 2015)

Aloitetaas kunnon clickbait-väitteellä: tämä peli peittoaa länsimaisten pelien avoimet maailmat sata-nolla. Maailma on valtava, noin 5x suurempi kuin ensimmäisen osan jo varsin kunnioitettavissa mitoissa oleva, mutta paljon, paljon yksityiskohtaisempi. Mechoja mielessä pitäen vertikaalisuutta löytyy enkä ikinä kokenut, että mitään olisi copypastettu. En ole edes mitenkään avointen maailmojen fani, sillä nykyään varsin moni peli mainostaa suurta, avointa maailmaa itseisarvona, aivan kuin maailman koko olisi ykköspointti, eikä se, kuinka hyvin se palvelee peliä. Tämä pelin maailma ansaitsee kokonsa ja tuntuu uskottavalta, vieraalta ekosysteemiltä täynnä erinäisiä eläimiä, joista osa on todella isoja. Jos joku kaipaa esimerkiksi Witcherin jäljissä avoimen maailman roolipeliä johon upota, voin suositella tätä heti ensikättelyssä... mutta suosittelen silti jatkamaan lukemista, sillä kaikki ei tietenkään ole aivan ruusuilla tanssimista.

Pelin maailmana toimii vieras planeetta johon ihmiskunnan rippeet tekivät aluksellaan hätälaskun pirkka-Covenantin jahtaamana. Aivan nollasta ei lähdetä, sillä aluksessa oli mukana jos jonkinlaista edistyksellistä teknologiaa. Juonen päätavoitteena on löytää aluksesta irronnut säilö, jossa suurin osa selvinneistä ihmisistä on kryostaasissa, ja tavata erinäisiä alieneita siinä matkalla. Siinä missä eka peli oli juonivetoinen ja sitä pystyi seuraamaan alusta loppuun ilman sen kummempia sivuhärdellejä, on tämä peli missiopohjainen ja pääjuoni on katkottu kappeleisiin jotka vaativat välillä sivutehtävien suorittamista ja maailman tutkimista. Tästä seuraa lähes väkisin, että juoni ei ole yhtä mielenkiintoinen ja hahmot ovat pitkälti myöskin lähinnä kelvollisia. Heistä pelattavia on tusina, joista rakennetaan neljän hahmon tiimi, pelaajan hahmo mukaanlukien. Kyseinen hahmon on tällä kertaa pelaajan luotavissa ja vailla persoonallisuutta, eikä itse asiassa edes juonen päähahmo, mikä on ihan mukavaa vaihtelua, mutta hiljainen nyökyttely joka tilanteessa alkaa käymään tylsäksi.

Combattia on viilattu monimutkaisemmaksi. Se on edelleen cooldown-pohjainen, mutta tiimissä on hahmoja nyt kolmen sijaan neljä, mikä tekee siitä vaikeammin seurattavaa ja pakottaa luottamaan AI:hin enemmän. Lisämaustetta tuovat kakkos- ja kolmoscoolarit, jotka tekevät kyvyistä tehokkaampia jos niiden antaa latautua. Mechaa pääsee käyttämään juonen puolen välin jälkeen, ja ne toimivat pitkälti samalla periaatteella, mutta käyttävät totta kai polttoainetta ja voivat lopulta lentääkin. Diggasin combatin interaktiivisuudesta, mutta myönnän tosiaan että sen seuraaminen varsinkin useamman suuren mechan lentäessä taivaissa kun osa tiimistä tallustaa maan tasalla poissa näkyvistä oli joskus hankalaa ja jouduin lähinnä luottamaan että AI-tiimini ei tehnyt typeryyksiä.

Tästä tiimistä päästään ehkä ensimmäiseen isompaan kupruun, eli pelin ristiriitaisiin mekaniikkoihin. Rekryttäviä hahmoja on tosiaan tusina, mutta ainakin juonimissioissa paikkoja tiimissä on vain 1-2, sillä siihen kuuluu jo pelaajan hahmon, juonen päähahmo sekä lähes yhtä tärkeä kolmas hahmo, jotka ainakin itse pidin aina mukana. Näin ollen 10 hahmoa kilpailee spotista, ja kun näistä on ehkä pari valinnut, voi muut melkein unohtaa, sillä peli ei automaattisesti nosta heidän leveleitään pelaajan tahdissa ja he jäävät näin ollen helposti jälkeen. Heitä ei myöskään voi pitää reservissä mukana, vaan heidät on joka kerta noudettava kaupungin eri nurkista, ja pelissä ei ole mitään systeemiä helpottamaan useamman hahmon kamojen vaihtamista, sillä mechoilla lentäessä on käytössä aivan eri romppeet jotka pitää jokaiselle hahmolle yksitellen vaihtaa.

Nämä mechat ovat tosiaan pelissä pääpisteessä ja niillä on kyllä siistiä lentää ja taistella valtavia eläimiä ja muita mechoja. Maailmaa kartoitetaan probeja poraamalla, tyrantteja nylkemällä ja tehtäviä tekemällä. Näistä probeista saa resursseja ja niiden optimaalinen sijoittelu onkin oma taitolajinsa. Neljän mechan polttoainetarpeet käyttävät samoja resursseja, joita voi sijoittaa asevalmistajiin ja gearin kohentamiseen.

Teknisellä tasolla peli on tehnyt oikeat kompromissit. Hahmot näyttävät barbie-nukeilta, mutta maailma on valtava ja yksityiskohtainen. Pop-inia on valitettavan paljon, mutta peli on silti Wii U graafista kärkikastia, ja emulaattorilla se näyttää välillä varsin nätiltä, joskin graafisia bugeja löytyy jonkin verran.

Musiikki jakaa mielipiteitä lähes väkisin, sillä se yhdistelee monta genreä ja varsinkin vokaaliosuudet saattavat tuntua joidenkin mielestä teemaan sopimattomilta. Huono audiomiksaus ei helpota asiaa, sillä joskus musiikki peittää puheen, eikä pelistä jostain syystä löydä ainuttakaan ääniasetusta.