Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[Dark3]

Forever Skies tuli läpäistyä eilen, joka oli kuin Subnautica taivaalla. Tässähän rakennetaan oma ilmalaiva, ja sitä pääsee parantamaan/päivittämään pelin edetessä. Esineiden skannaaminen kans suuressa roolissa, et voi rakennella kaikkea kivaa. Ehkä tää on sellanen kevyempi selviytymispeli, ei oo niin kuumottava ku Green Hell. Pitää syödä ja juoda, mutta ei ihan jatkuvasti.

Tää on sellanen, joka ite pitää kokea. En spoilaa enempää. Vahva suositus 9/10.

 

[Refloni]

Game Pass, osa 5.

Atomfall

Brittiläinen Stalker. Sellafieldin ydinvoimala on poksahtanut ja sen ympärille on pystytetty karanteenialue pitämään alueella riehuvat voimat aisoissa. Inspiraatiota on otettu isolla kauhalla niin Falloutista kuin Stalkerista, mutta nimestään huolimatta pelillä ei ole juurikaan tekemistä ydinpommien tai -voiman kanssa. Melko nopeasti selviää että ydinvoimala oli vain kulissi jollekin oudommalle. Pelissä on monenlaisia ympäristövaaroja, mutta säteily on niistä selvästi harvinaisin. Muistaakseni löysin vain yhden huoneen jossa joditabletteja tarvittiin.

Pelin mittakaava on pienempi kuin esikuvissaan ja se on ihan hyvä juttu. Avoin maailma koostuu muutamasta linkitetystä alueesta, jotka pystyy tutkimaan kokonaan melko pienellä vaivalla. Muitakin oikeita ratkaisuja on. Tutkimista ei ole pilattu tehtävänuolilla, jokainen rosvo ei käy suoraan päälle ja pelissä on muutama ryhmittymä joita jonglöörata. Kenttäsuunnittelu on keskivertoa parempaa, tykkäsin varsinkin pala palalta aukeavasta keskusbunkkerista. Vihollistyyppejä on kyllä liian vähän ja peli on liian helppo, vaikka otin suositellun toiseksi ylimmän vaikeustason. Vain lopussa oli haastetta, mutta se johtui ylikestävien vihollisten aiheuttamasta ammuspulasta.

En oikein pidä junttibrittiläisestä estetiikasta, mutta sitä ei peleissä pahemmin näe ja Fallout-tyylisen 50-luvun atomimanian sekoittaminen mukaan tekee sopasta ihan virkistävän. Peli pysyy mielenkiintoisena sen aikaa kuin kestää eli noin 12 tuntia.

Crime Scene Cleaner

Testasin kehuttua Powerwash Simulatoria, mutta se tuntui tylsältä työltä. Crime Scene Cleaner on käytännössä sama peli mutta paljon mielenkiintoisemmalla teemalla. Pelaajahahmo on mafian siivooja, joka kutsutaan kerta toisensa jälkeen tuhoamaan todisteet jonkun gangsterin törttöilystä. Roskat ja ruumiit on hävitettävä, huonekalut järjestettävä paikalleen ja tahrat luututtava. Peli tarjoaa samaa tyydytystä hyvin tehdystä työstä kuin Powerwash, mutta teema tekee siitä jännemmän. Jokaista tahraa ei tarvitse siivota, vain ne joita ei halua jättää poliisin ihmeteltäväksi. Suljetun oven takaa voi paljastua jotain paljon karmeampaa kuin lattialle kaatunut maitopurkki.

Kalsarikännit päättyivät kehnosti.

Siivoamisen lisäksi pelissä on kevyitä pulmia ja salaisuuksia, mutta enin osa ajasta menee mopin heiluttamiseen. Podcastin soittaminen taustalla ei ole huono idea, mutta tarinaakin kannattaa ehkä pitää silmällä. Siinä on synkkiä teemoja mutta myös Hitman-tyylistä mustaa huumoria. Rikospaikoilla on sanatonta tarinankerrontaa, koska sotkusta pystyy yleensä päättelemään tapahtumien tarkan kulun. Se on tosi hauskaa vaikkei sillä olekaan mitään pelillistä merkitystä. Huonekalujen alkuperäiset paikat voi myös usein päätellä, joten etsivänäköä joka näyttää minne kukin mööpeli on siirrettävä ei ole pakko käyttää.

Indiepelit tehdään pienellä budjetilla ja suurella rakkaudella. Rajoitukset ruokkivat mielikuvitusta, ja oli aina hauska nähdä mitä luovia kiertoteitä peliin oli keksitty jotta esimerkiksi ihmisiä ei tarvitsisi animoida. Sanalla sanoen Powerwash Simulatorista on tehty oikea peli.

Burnout Paradise (Remastered)

Erään lapsena pelaamani Ratchet & Clankin ralliminipelissä lausuttiin sanat, jotka ovat syöpyneet ikuisesti mieleeni: "Kun kiilaat kovimmin ja taklaat törkeimmin, voitat väistämättä." Olen soveltanut tätä filosofiaa jokaisessa sittemmin pelaamassani autopelissä. Burnout Paradise on niitä kaahailuja joihin se parhaiten sopii.

Peli on romurallia, jossa pellin ryttääminen tuntuu olevan tärkeämpää kuin kisan voittaminen. Vastustajan auton romuttaminen palkitaan hienolla kolarihidastuksella, joka pilaa avoimen maailman aikahaasteet koska kello käy hidastuksen aikana normaalisti. Toisaalta se myös teleporttaa oman kaaran takaisin ajoradalle, joten on ihan kelpo taktiikka kiilata kaverin auto niin että ajatte molemmat seinää päin, kunhan toinen räjähtää puoli sekuntia ennen sinua. Realismilla tässä ei tosiaan juhlita. Peli on niin arcade että nopeusmittari puuttuu.

Kisoja on lähemmäs kai sata mutta maaleja jostain ihmeen syystä vain kuusi, joten ne toistavat itseään pahasti. Tarinaa ei ole ja peli on käytännössä pelkkää grindaamista. Podcast tai äänikirja on aika pakollinen. Autopeliksi Paradisessa on mukavan paljon tutkimusmatkailua, sillä karttaan merkitsemättömiä sivupolkuja ja oikoteitä riittää. Yleensä niillä pedataan stunttihyppyjä.

Guns'n'Rosesin kappale "Paradise City" kestää 6 minuuttia ja 48 sekuntia. Laulun aikana kertosäe soi 13 kertaa. Burnout Paradisen läpäisy kestää 10 tuntia. Arvatkaa, miten nämä luvut liittyvät pelikokemukseen.

Sniper Elite: Resistance

Tismalleen sama peli kuin Sniper Elite 5. Samat mekaniikat, samantyyliset maisemat, jopa tarinan ja hahmotkin tunnistaa samoiksi kuin vitosessa (nimet ja naamat vaihdettu). Peli on käytännössä vain kenttäpaketti, mutta vitonen oli ihan hyvä peli, joten mielellään tämänkin räiskytteli läpi.

 

[xarot]

Emio the Smiling Man (Switch)

"Visual Novel" joka kertoo paperipussia päässään pitävästä sarjamurhaajasta. Kutkuttava lähtökohta seikkailupelille siis.

Mutta minulla oli ihan eri käsitys, mikä on visual novel. Ajattelin sen olevan lähinnä kävelysimulaattorin tai seikkailupelin kevyempi versio. No ei ollut. Lähinnä tulee jokin 90-luvun välivideoista koostuva "peli" mieleen josta peli puuttuu kokonaan.

Itse pelaaminen on lähinnä yhdessä valikossa kliksuttelua ja keskustelua henkilöiden kanssa. Samoja asioita saa kysellä uudestaan ja uudestaan, ja päähenkilö on varsinainen uuno joka vastailee tuon tuosta luokkaa ähh...öhh...ööhm...jne. Taustalla soi kummallinen hissimusiikki, joka ei oikeastaan sovi peliin lainkaan, koska pelissä ei ole sitäkään vähää jännitystä. Kun kliksuttelua on ollut riittävästi, päästään siirtymään johonkin toiseen paikkaan, jossa kliksuttelu aloitetaan uudelleen. Vähän kuin kevyempi versio jostain yksinkertaisesta mobiilipelistä. Missään kohtaa ei voi päästä jumiin, koska vähäisissä kohdissa joissa pitää valita jotain, tietokone kertoo että vastasit väärin ja peli jatkuu.

Itse juoni on alun ja lopun varassa, itse keskivaiheilla junnataan niin tylsissä aiheissa ja alueilla, että meinasi loppua into kesken moneen otteeseen. Peli on jaettu 12 chapteriin, ja viimeisessä tuntuu että kaikki tähän asti oli vähän turhaa, kun suurin osa infosta, mikä ei ollut edes pelaajan saatavilla, selitetään perinpohjin. Aikamoinen pannukakku siis.

Ei voi oikein millään muotoa suositella, kannattaa ennemmin katsoa vaikka YouTubesta, jos pinna siihen riittää. Jos Visual Novelit ovat tätä luokkaa pysyn jatkossakin indie-puolen seikkailupeleissä joissa on moninkerroin pelattavaa ja pähkäiltävää.

 

[Refloni]

Jos Visual Novelit ovat tätä luokkaa pysyn jatkossakin indie-puolen seikkailupeleissä joissa on moninkerroin pelattavaa ja pähkäiltävää.

Siitähän se visual novelin nimi tulee: se on kuvakirja eikä peli. Jotkut niistä on ihan hyviäkin, mutta kannattaa tosiaan asennoitua että ryhtyy lukemaan kirjaa eikä pelaamaan peliä.

 

[Jumi]

Monster Train 2

Slay the Spire kopio, eli taas yksi deckbuilder. Pidin pitkään Monster Train 1:sestä enemmän mitä Slay the Spirestä, mutta lopulta kummankin läpipelattuani piti myöntää, että StS oli hitusen parempi. Tämä peli on erittäin lähellä edellistä osaa, mutta vaihtoehtoja on enemmän ja sitä myötä tuntuu myös paremmalta. Omalla deckbuilder-listalla tämä on nyt ykkösenä.

Rentoa jalat pöydällä yksi käsi hiirellä taktista vuoropohjaista pelailua.
4/5

Viikon pelaamisen jälkeen päivitystä Monster Train 2 arvosteluun. Peli on vain parantunut, mutta on löytynyt pari valituksen aihettakin.

Peliä on mahdoton läpäistä parilla ekalla pelillä, koska avatut kortit ovat surkeita. Eka tunti pitää vaan lätkiä kortteja ja yrittää päästä mahdollisimman pitkälle, jotta saisi pisteitä, ja sitä myötä pakollisia kortteja auki. Ensitunnit olivat ne kaikista heikoimmat ja voin hyvin kuvitella, että peli on jäänyt vasta-alkajilta kesken alkutunneille kun ei ole oikein ymmärtänyt edes mitä tapahtuu. Vaikka peli näyttää mukavasti mitä tulee tapahtumaan, niin onhan tämä silti kovin epäselvä!

UI/UX, tarkemmin sanottuna ikonit ja korttien selitykset ovat vain välttävä. Kaikkia avainsanoja ei jostain syystä aina selitetä, edes silloin kun kortin avaa hiiren kakkos napilla tarkasteltavaksi. Vihollisten resolve ja muut ikonit on ikävä katsella läpi, ja vaarallisimmat debuffit voivat mennä helposti ohi. Onneksi pelissä on undo-toiminto joka vie vuoron alkuun, tulee käytettyä usein, kun vihulla olikin "piilossa" joku ominaisuus: "add corruction +3 to your units when spell is played".

Pomotappeluihin peli on seonnut kaksi kertaa ja pitänyt tehdä alt+f4. Onneksi peli jatkui samasta tappelusta, ja toisella kerralla tuli suorilta voittoteksti. Muistelen että MT1:ssä vihujen hp:t nousivat liian nopeasti omaan makuun, ja rivivihutkin olivat loppupelistä todella vaikeita. Tässä ei kai nouse yhtä paljoa? Ainakaan se tai vihujen vaikeutuminen ei ole häirinnyt paljoa.

9/10