Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[Taneli-]

Ehkä yhtä vois kokeilla, mutta en tiiä mikä näistä sitten ois paras

Aika yleisesti äänestetty parhaaksi tosin moni (jotka alusta saakka pelanneet) kertovat että ensimmäinen olisi paras koska se tietysti on "uusi" ja innovoiva ja aloittaa sarjan jne. Mutta jos ei ole ennen pelannut niin yksi aikansa eniten myyty, avoimesta maailmasta kehuttu sisältäen parannellun meritaistelun, grafiikat, juonen jne oli: Assassin's Creed IV: Black Flag

 

[Lacsative]

Mulle upposi Assasins Creed Odyssey n. 100 tunnin verran, vaikka aiemmat kirjoittajat on täysin oikeassa, varusteiden ränkläys ja surkeat/harhaanjohtavat roolipeli -elementit teki siitä köykäisemmän. Taistelu ei ollut aitoa missään nimessä, mutta jostain syystä tykkäsin siitä ja hard vaikeustasolla se vaati hieman muutakin kuin attack-hakkaamista. Silti tuon taistelu on pääosin yksinkertaista, niin se on aina ollut Assasins Creedeissä (poislukien osittain Valhalla jossa stamina jne.).

Valhallaa pelasin vain noin 15 tuntia, ja sen pelimaailma ei vaan täysillä sytyttänyt. Hyvä peli silti, mutta pelattavaa on nykyään niin paljon, että hyvät / ihan hyvät jää yleensä alle 20h pelaamiseksi. Sitten kun lähtee kunnolla, niin näitä voi tahkota helposti +50 tuntia ja Odysseyn pääjuonikin oli yllättävän pitkä.

 

[Lacsative]

Nyt pelailussa Assasins Creed Shadows, ja alun perusteella tämä on hyvä kans, mutta aika näyttää onko omaan makuuni huipputasoa. Toiselle päähenkilölle on tehty kerrankin kunnon "salamurhaaja stealth ominaisuudet", joka tuo enemmän vanhoja "Assasins Creed" -viboja, kuin ne master strike -iskut isoilla armoreilla. Onko eka Assasins Creed jossa salamurhaaja pääsee täysin matalaksi eli proneen? Harmi vaan että vihut bugaa usein tuon kanssa, eikä löydä vaikka olisi metrin päässä

Grafiikoita pakko kehua tässä uusimmassa Assasins Creedissä, ei häviä mun mielestä Unreal engine5 -pelien toteutuksille yhtään, mutta stutteria on vähemmän ja keskiverto FPS pykälän parempaa kuin esim. Wuchang: fallen feathers.

Raskas peli silti näytönohjaimelle tämäkin, RTX 4080 kanssa Ultrawide 3440x1440 DLSS quality = 80-100 fps. 4k ei riittänyt mun kortilla järkevästi paukut, kun en jaksa DLSS performanceen tyytyä. Alan muutenkin tykätä 3rd-peleissä tästä ultrawide-kuvasuhteesta.

 

[lotjapave]

Ghost of Tsushima (PS5)

Ostin tän alunperin PS4:lle, mutta sitten konsolipäivityksen jälkeen muutamia vuosia sitten sai versiopäivityksen PS5:lle ja taisin samaan aikaan pelata läpi myös DLC:n.
Nyt hiljattain alkoi siis toinen läpipeluu tähän itse pääpeliin ja takana on nyt ehkä joku 15 tuntia.

Peli on erittäin nätti, cutscenet on hienoja ja musiikki uppoaa hyvin. Tarinakin on mielestäni keskivertoa selkeästi parempi. "Pääsivutehtävien" npc:t / päähenkilöt ovat myös oikein hyvin käsikirjoitettuja ja (ääni)näyteltyjä. Pienemmät sivutehtävät ovat melko geneeristä kamaa, mutta kyllä niitäkin on jaksanut vielä koluta. Hahmot (pl. ehkä päähenkilö) on ehkä vähän kömpleöitä tunareita ison osan ajasta ja vihollisia on helppo pistää nippuun. Huvittaa esim., että vihollis-jousiampujat huutaa omalla kielellään jotain "get down" -varoituksia omille joukoilleen, vaikka kaikki olisivat olleet jo kuolleina pitkän aikaa. Melee-vihut myös odottelee tosi kiltisti omaa vuoroaan ennen kuin käyvät itse taisteluun. En tiedä muuttuuko nämä asiat vaikeammilla vaikeustasoilla jotenkin, pitää ehkä testata. Medium-vaikeustasolla peli on vielä todella helppo ja hahmon saa kehittymään ympäristöä tutkimalla ja erilaisia materiaaleja keräämällä aika nopeasti. Jos haluaa jatkuvaa ja merkittävää vaihtelua pelin edetessä niin tämä ei ehkä sitä aivan tuo ja taistelut + muut mekaniikat alkaa toistamaan itseään aika nopeasti. Tämä ei ole itselleni mikään deal breaker ja jaksan kyllä tahkota samaa tyyliä läpi pidemmänkin aikaa.

Jos Ghost of Yotei osoittautuu arvosteluissa kelvolliseksi niin sekin tulee hankittua varmaan ennen pitkää. Tätä GoT taidettiin tituleerata aikanaan sellaiseksi "Assassin's Creed: Japan", joka olisi pitänyt saada jo vuosia sitten ja jonka kunnian GoT meni viemään ymmärtääkseni erittäin positiivisten käyttäjäkokemusten siivittämänä. "AC: Japania" tuli sitten viiveellä "paikkaamaan" yo. viestissä mainittu AC: Shadows.

 

[perato]

Aika yleisesti äänestetty parhaaksi tosin moni (jotka alusta saakka pelanneet) kertovat että ensimmäinen olisi paras koska se tietysti on "uusi" ja innovoiva ja aloittaa sarjan jne. Mutta jos ei ole ennen pelannut niin yksi aikansa eniten myyty, avoimesta maailmasta kehuttu sisältäen parannellun meritaistelun, grafiikat, juonen jne oli: Assassin's Creed IV: Black Flag

Ja samalla huonoin AC pelinä. Lähtisin joko Unitystä tai Originista riippuen haluaako millaista peliä pelata.

 

[Algron28]

Until Then (2024)

Mark Borja on 15 vuotias Filippiiniläinen poika joka asuu yksin hänen vanhempien lähdettyä työskentelemään ulkomaille. Markin elämä vaikuttaa sujuvan melkoisan leppoisasti hänen laiskasta ja pienestä panostuksestaan siihen huolimatta kunnes eräänä päivänä yllättävä törmäys käynnistää ketjureaktioiden sarjan joka johtaa Markin pohtimaan elämäänsä uudessa valossa.

Untill Then on erikoinen sekoitus pixeli grafiikka sidescrolleria sekä visuaalista novelia. Pelin selvästi isoin osa on tarinankerronta ja se on ainakin omasta mielestäni toteutettu hämmästyttävän sulavasti ilman että pelistä on tullut kuitenkaan liikaa pelkkä visual novel. Grafiikoiden puolesta peli on jännä sekoitus pikseligrafiikkaista 3D ympäristöä sekä 2D hahmoja. Onko se silloin 2,5D? Vaikka hahmot ovat pikseligrafiikkaa niin pelin animaation tekevät hahmoista kuitenkin hyvin elävänaloisia. 3D ympäristö taas luo maailman avaruutta.

Kerrontaa on myös höystetty sillointällöin käytetyillä erikseen piirretyillä lähikuvilla/animaatioilla hahmoista joka mielestäni mukavasti lisää tarinankerronnan elokuvamaisuutta.

Tarinan kerronnan apuvälineenä on näppärästi hoksattu käyttää nykyajan suosikkivälinettä matkapuhelinta. Pelin tietyissä paikoissa pelaaja chattailee kavereidensa kanssa what'sapin tms tapaan tai selailee pelin facebook/twitter kopiota. Tästä on saatu aika mukava mahdollisuus niille joilla mielenkiinta riittää tutustua pelimaailmaan tarkemmin sillä sosiaalisen median sivusto on mallinnettu postausten kommentteja, tykkäyksiä yms myöten tarkasti joten halukkaalle riittää selattavaa, mahdollistaen kuitenkin skippauksen niille jotka eivät jatka lukea ei niin elintärkeää tietoa.

Tämä lisäksi pelaamista tauottavat monenlaiset erilaiset minipelit olivatpa ne sitten kalapullien kalastelua kulhosta tai ihmisten pelottelua karnevaalien kauhutalossa. Enimmäkseen minipelit ovat hauskoja, mutta joissain pelin reagointi ohjaukseen toimi hieman huonosti MUTTA tämä voi johtua täysin kyllä siitäkin että pelasin peliä Linuxilla.

Pelissä ei ole ollenkaan ääninäyttelyä joka toisaalta on osattu hyödyntää äänimaailmaa muuten tehdessä. Pelin tapahtumat sijoittuvat Filippiineille ja mielestäni on mukavan raikasta kokea peli joka on visuaaliselta ilmeeltään ja pelimaailman kulttuuriltta jotain muuta kuin stereotyyppisen Eurooppalainen, Amerikkalainen tai Japanilainen. Moninpaikoin äänimaailma tuntuu hyvin auteettiselta luonnon ja yhteiskunnan äänien suhteen. Lisäksi pelin soundtrack on mielestäni yksi parhaimmista mitä olen kuullut. Ainoana miinuksena äänimaailman sanon yhdessä tai kahdessa kohtaa tilanteen jossa hahmon pianonsoitto soi päällekkäin kohtauksen taustamusiikin kanssa mutta luettakoon tämä bugiksi.

Pelin tarinankerronta ja rytmitys on mielestäni hyvin onnistunut ja kepeästä ilmeestään huolimatta pelissä käsitellään myös huomattavan vaikeita ja herkkiä aiheita. Mutta niidenkin käsittely on onnistunut siinä mielessä että se tuntuu hyvin luonnolliselta eivätkä ne tunnu tarinaan päälle liimatuilta vain sen takia että tarinaan on pitänyt saada suuria tunteita. Lisäksi vaikka pelin hahmot ovat 15 vuotiaita koululaisia ainakin itsestä tuntui että pelillä on annettavaa myös vanhemmallekin pelaajalle.

Edit: Tuli vielä mieleen, yksi erityismaininta vielä tarinan kaaren täydellisyydestä. Peli antaa lopussa palkitsevan lopun siitä miten tarina päättyi ja mitä se merkitsi pelin hahmoille eikä, toisin kuin nykyajan valtavirtaus valitettavasti on, loppua jätetty avoimeksi. Tämä loi mielestäni sellainen tyydyttyneen tunteen siitä että peli oli ohitse eikä tarvinnut jäädä arvuuttelemaan että mitä sitten tapahtui.

Kaikenkaikkiaan peli oli hyvin positiivinen yllätys. Olen itse ollut usein kovin skeptinen pikseligrafiikkapelejä kohtaan mutta tähän sain kyllä upotettua hyvin sen parikymmentä tuntia hyvillä mielin.

 

[perato]

The Witcher 3 (PC)
Raytracet ja asetukset tapissa vihdoin. Edellisestä pelikerrasta jo se 7v joten tarpeeksi on vettä virrannut Pontarissa uudelleenpeluulle. Kolmas peluukerta kaikenkaikkiaan. Vielä kesken mutta ei se pääjuoni nyt yllätyksiä tule tarjoamaan vaikka sivutehtävät olikin osa unohtunut.

Muutoksia on tapahtunut tässä välissä. Death March tuntuu aiempaan verraten vähän vaikeammalta, mutta edelleen jossain 12lvl tienoilla tapahtuu pelihahmon dmgessa valtava hyppäys ja melkeen kaikki taistelut tuntuu triviaalilta sen jälkeen jos vaan jaksaa keskittyä. Skillipuuta on vähän siistitty, osa skilleistä on enää 3 skillpointia vaativia viiden sijaan. Vaikka otin inventorymodin että ei tartte kaupoilla ravata koko ajan (ja siten voin kerätä ja myydä kaiken mitä löydän), tuntuu rahaa ehkä olevan vähän vähemmän tarjolla. Nyt kyllä agressiivisesti myös olen ostanut asioita, esim resepteihin osia, joten voi olla että ekonomiaan ei ole oikeasti koskettu. Nykyään ei myöskää ylilevelauksesta rankaista niin pahasti, xp-palkinnot laskee vasta 10lvl pienemmistä questeista vrt aiemmin 5. Tämän ansiosta ainakin itsellä lähinnä pääquestit ja jotkut satunnaisesti löydettävissä olevat on olleet alilevelisiä.

Kuitenkin pohjimmiltaan suuria muutoksia ei ole tapahtunut. Taistelu on edelleen melko tylsää, lähes joka vastustajaan toimii samat jutut, väistä ja lyö. Nyt ehkä käyttänyt välillä pommeja ihan vaan vielä enemmän helpottamaan joitakin taisteluita. Myös decoctioneja käyttänyt ainakin kahdesti. Kertoo jotain että vaikein vaikeusaste ei vaadi peliin rakennettujen boostimekaniikkojen aktiivista käyttöä.

Itse päätarina on myös heikkous tässä pelissä. Cirin etsiminen unohtuu hyviä ja mielenkiintoisia sivutehtäviä tehdessä ja ei tunnu edes kovin merkitykselliseltä kaiken muun rinnalla. Sivutehtävät kuitenkin ovat edelleen mukavia ja kiinnostavia varsinkin kun suurimman osan oli jo osittain unohtanut. Myös koko Skelligen saari tuntuu päälleliimatulta lisäkauhtalta jonka laatu ja syvyys ei saavuta pääalueen tehtäviä. Olis voinut olla erilline B&W tyyppinen lisäri paljon pitemmällä juonella.

Graafinen ilme on ihan hyvä, mutta ei enää herätä samoja VAU fiiliksiä kuin 8v takaperin. En jaksanut modata mitenkään graafista ulkoasua.

Äänimaailma on hyvä, musiikit erityisesti joskin Velenin vonkuna ja Skelligen laulu alkaa jossain vaiheessa kyllästyttää ja piti laittaa vähän hiljasemmalle taustamusiikkia.

Hyvä peli mutta ei se vaan nouse sinne kirkkaimpaan kärkeen. Vähän sama Cyberpunkin kanssa, pääjuoni löysää, sivutehtävät ja maailma on hieno. Pelillisesti kuitenkin Cyberiin verrattuna tylsähkö.

 

[Jumi]

Hollow Knight: Silksong (PC, Linux, macOS, Switch, Switch 2, PS4, PS5, Xbox1, Xbox Series X/S)

Kuten miljoonat muutkin, minäkin odotin tätä sujuvasti pelattavaa toimintatasoloikkaa innolla, sillä tiesin että vihdoin julkaistaan peli pelaajilta pelaajille. Ei minuutteja kestävää tylsää välinäytöstä tai kädestäpitelytutoriaaleja joka keskeyttää pelin ja kertoo itsestäänselvyyksiä kuten: "A-napista hyppää". Tätä pääsi pelaamaan heti ja tärkeät asiat olivat juuri kuten Hollow Knightissakin.

Veikkaan että Hollow Knightin suosio perustui isolta osin tunnelmaan ja pelin sopivaan vaikeusasteeseen, jossa asioita ei saanut ilmaiseksi. Kumpikin löytyy myös tästä pelistä, ja lisäksi tutkimusmatkailu pelin alun jälkeen on erittäin hauskaa! Pomotaistelut ovat vaikeita ja menevät harvoin ekalla läpi, mutta toisaalta ne ovat myös aika hauskoja kunhan huomaa mitä ei saa tehdä ja milloin.

Ensimmäisen kerran peli alkoi tökkimään kun matka pomolle oli yllättävän pitkä ja aikaa vievä. Ota ensin 10 sekunnin hissi ylös, juokse 5 sekuntia, tee pitkä hyppy jonka vauhti pysähtyy lyhyeen uintiin, seinä hypi pari kertaa, tee tarkkoja hyppylyöntejä 3 kpl ja olet vihdoin vaikean pomon tykönä. "Voi mitä ajan hukkaa!" ajattelin, mutten vielä osannut arvata mitä kaikkea on keksitty pelaajan kiusaksi. Myöhemmin matka voi olla todella pitkä ja tarkkuutta vaativa, lisäksi vastaan tulee pysähdyksiä kun pitää odottaa että vihut spawnaa ja juoksee kohti jotta niiden yli voi hypätä. Dark Soulseissa on luovuttu tuollaisesta ajanhukasta ja silloin kun alue on tuttu voi vain helposti juosta pomolle tappelematta, sillä pomohan se on se todellinen este joka pitäisi ylittää.

Pelasin peliä googlaamatta ja peli jäi vihdoin kesken 40 tunnin jälkeen pitkään tasoloikkakohtaan joka pitää muistaa ulkoa. Aina kun pääsee seuraavaan vaiheeseen "pitää" kuolla jotta tietää mitä olisi pitänyt tehdä, kaiken lisäksi tuossa oli vielä aikaraja... Lisäksi paremmasta gamepadista loppui virta ja wanhalla epätarkalla gamepadilla ei päässyt tunnin yrittämisestä huolimatta eteenpäin. Ei vittu jaksa, on mulla parempaaki tekemistä. Lopettamisen jälkeen vähän googlettelin mitä porukka on mieltä ja näin videoita joissa ennen pomotaisteluita spawnaa useampi vihuporukka ja ne on pakko tappaa. Aivan uskomatonta!

Parhaimmillaan peli oli keskivaiheilla ja olin varma että 5/5, mutta nuo turhauttavat kohdat menee loppua kohti liian vittumaisiksi, niin annetaan 40 tunnin perusteella 3/5 ja jäi kesken. Hyvänä puolena nyt muillakin metroidvanioilla on mahdollisuuksia. En voi suositella, mutta kyllä tämän on moni silti mennyt läpikin.

 

[h8me]

Stellar Blade (PC)

Suhteellisen alussa ollaan mutta pelattavuus ainakin loistava, tuntuu että pelaisi Remember Me:tä vaan eri kuorissa (pelaan langallisella Xbox 360 padilla). Jaksaa oma konekin vielä pyörittää 4K high DLSS Q:lla 70+ fps ja kun kapulalla pelailee niin ei dipit haittaile.

Kuulin jo PS5-aikoihin tosta pelistä pelkkää hyvää ja toistaiseksi ei mitään moitittavaa, erityisesti toi pelattavuus on aivan helvetin loistava. Täytyy päivällä jatkaa.

 

[Jumi]

Sworn (PC, PS5, Xbox Series X/S, Switch tulossa)

Mainostettiin PC Game Passissa co-op rogue-likeksi, mikä oli kiinnostuksen tappaja, mutta onneksi katsoin tarkemmin, sillä yksinpeli on mukana ja oletus pelimuoto. Netissä haukutaan Hades-kopioksi, mutta Curse of the Dead God -kopio tämä minusta on, ainakin parempien grafiikoiden takia.

Sujuvaa, nopeaa ja hauskaa mätkettä! Idea on että alussa valitaan hahmoluokka ja sille ase & taika. Sitten mennään seuraavaan huoneeseen, pistetään kaikki matalaksi ja saadaan jokin uusi päivitys. Aseen, eli pelityylin valita alussa on hieno juttu, sillä Curse of the Dead Godissa ne annettiin arvalla ja monesti piti pelata nopealla miekalla kun olisi halunnutkin hitaan kahden käden tapparan. Erittäin hyvä muutos jota ei ehkä edes huomaa kun kaikki toimii.

Alussa eteneminen on nopeaa ja uusia aseita, taikoja tai hahmoluokkia saa kahteen tuntiin auki monia. Erityishuomiona uuden kierroksen ekat huoneet on erittäin nopeita ja se tekee pelaamisesta yllättävän sujuvaa. Ei tarvitse turhaan tapella sittiäisiä vastaan (niin paljoa...).

Koitin moninpeliä ja se oli parempaa mitä odotin, ja myös helpompaa, sillä mukana on yleensä aina joku hyvä pelaaja ja kaverit voi herättää henkiin tappelun jälkeen pienellä miinuksella kaikille. Tuon takia kierroksen jälkeen saa enemmän resursseja avattua uusia juttuja. Ruudulla tapahtuu moninpelissä paljon, eikä huonona pelaajana erotu joukosta kun damagenumeroitakaan ei näe. Sen sijaan tulee kyllä otettua damagea asioista jotka olisi väistänyt yksinpelatessa. Ennen moninpeliä kannattaa kyllä pelata vähintään 1-2 tuntia että tajuaa mitä eri asiat tarkoittaa.

Isoin miinus, että samojen vihujen tappaminen käy vähän tylsäksi jos pelaa useamman tunnin putkeen.
4/5

 

[Refloni]

Tom Clancy's The Division

Yksi katastrofi- ja maailmanlopun jälkeisten pelien klisee on, että jostain kolosta mönkii esiin puolisotilaallinen organisaatio, joka alkaa hallita seutua hirmuvallalla. He tappavat siviilejä mielivaltaisesti, hamstraavat elintärkeitä resursseja itselleen ja toitottavat propagandaansa joka kovaäänisestä. Ajatus ryhmittymän taustalla saattaa olla jalo, yleensä jotain rauhan ja järjestyksen palauttamisesta, mutta käytännössä sakki onnistuu aina vain pahentamaan tilannetta. Järjestön rooli on lähettää sadoittain sotilaita pelaajan teurastettavaksi ja toimia keski- ja joskus loppupelin päävastustajana.

The Divisionissa taistellaan sen riveissä.

Kaikista pelaamistani peleistä tässä ollaan selvimmin pahisten puolella niin että peli itse ei tajua sitä. Steroideilla buustattu korona on pyyhkinyt jouluisen New Yorkin yli ja kaatanut yhteiskunnan. Hallituksen salainen divisioona marssii pelaaja etunenässä palauttamaan järjestyksen, eli aluksi nyt vaikka tappamaan kaikki jotka kehtaavat ryöstellä ruokaa ja lääkkeitä tarpeisiinsa. "Viholliset" koostuvat lähinnä epätoivoisista siviileistä, ja harvoin näkee että "hyviksillä" on tällainen ylivoima. Jotkut viholliset ovat organisoituneempia ja kaikki toki ampuvat kohti, mutta "armeija vastaan resupekat" -asetelma ei ole kovin sankarillinen eikä siitä päästä missään vaiheessa eroon.

Peli on jonkunlainen kevyt-MMO. Muita pelaajia pyörii maisemissa edelleen, vaikka peli on jo yhdeksänvuotias. Se onkin isoin syy miksi otin Divarin peluuseen nyt: yhdeksän vuotta on pilvipalvelupelille todella kypsä ikä ja peli tulee arvatenkin kuolemaan servereidensä mukana. Ubilla varmasti teroitetaan jo kirvestä, joten halusin saada tarinan ja yksinpelikontsan paukuteltua läpi nyt kun vielä voi. Moninpeli ei napannut ja soolosin tehtävät mieluummin, vaikka peli yritti jatkuvasti tyrkyttää taistelutovereita. Ei kiitos, haluan tetsata omaan tahtiin. Ainoa kaveri jonka tarvitsen on Valtteri Vartiotykki.

Pelin isoin vika on että viholliset on jäätäviä panossieniä. Kuulaa saa upottaa perusvihollisiinkin ihan reilusti, pomot taas imevät kymmeniä rynnäkkökiväärin lippaita. Heikot kohdat auttavat vain hieman, viisi laukausta päähän ei riitä. Peli on vaikea sillä laiskimmalla mahdollisella tavalla ja tuntuu tasapainotetun moninpeliä varten. Tankkivihollisten kanssa voi silti elää. Pelin edetessä oppii kaikenlaisia luovia kikkoja, jotka liittyvät lähinnä tekoälyn jujuttamiseen. Viholliset eivät pysty esimerkiksi kiipeämään tikkaita, ja jos saa houkuteltua sen pahimman mörssärin nousemaan pöydälle niin se ei yleensä osaa tulla enää alas.

Välipomo on vaarallinen ja tappaisi minut silmänräpäyksessä, jos keksisi miten metrin korkuiselta tasolta laskeudutaan lattialle.

Mielekkäintä sisältöä on päätehtävät. Sivukustit toistaa itseään pahasti, mutta niitä on pakko tehdä että pysyy päätarinan tasovaatimusten kelkassa. Jokaista sivuhommaa varten on rakennettu uniikki ympäristö, eikö samalla vaivalla olisi voinut pistää tehtäväänkin vähän vaihtelua? Esimerkiksi antenninkorjaus-tehtäväsarjan jokainen osa on mielikuvituksellinen esterata, mutta niissä kaikissa korjataan samanlainen antenni samalla tavalla. Ainakin rutiinityön ohessa voi nauttia maisemista. Ubisoftia voi syyttää monesta asiasta, mutta maailmoja pulju on aina osannut tehdä.

Kaupungin vetonaula on Dark Zone, huippuvaarallinen mutta hyvää loottia tarjoava alue kartan keskellä. Peli mainostaa sitä paljon ja hoputtaa tutkimaan alusta asti, mutta kyseessä on selvä raidityrmä kokeneelle pelaajien ryhmälle. Yksinpelaajalla ei ole sinne mitään asiaa. Vaikeustaso on aivan naurettava ja joka kerta kun uskaltauduin astumaan alueen portista, tuli välittömästi turpiin - vyöhykkeen helpoimmassakin osassa. Panossieni-ongelma on korotettu kolmanteen potenssiin ja kaikki viholliset kestävät kuulaa kuin panssarivaunut, pelaajan tippuessa parista osumasta. Taistelun alkaessa vihollisia alkaa vyöryä päälle joka suunnasta, varsinkin selästä. Miten tämä voi olla näin vaikeaa? Voi olla että kehitin hahmoni päin persettä enkä osaa muutenkaan pelata, mutta muussa pelissä ei ollut kyllä näin pahoja ongelmia. Alueelle ei onneksi ole pakko mennä.

Tilanne n. 15 sekuntia Vyöhykkeen portista käppäilyn jälkeen ja 2 sekuntia ennen kuolemaa. Vihollisten paikat näkee terveyspalkeista.

Jotain outoa tapahtuu tason 30 kilahtaessa lasiin. Peli keikahtaa aivan toisenlaiseksi: tasot unohdetaan kokonaan, pelimaailman skaalaus sysätään pelaajan tehtäväksi ja MMO-puoli rysähtää syliin täydellä painollaan. Päivittäiskustit ja muut pelaajavihamieliset koukutuskeinot astuvat kuvioihin. Tasapaino heittää häränpyllyä: yhtäkkiä pelaaja muuttuukin panossieneksi ja kaikki viholliset parilla kudilla tapettaviksi kärpäsiksi. Tähän asti korkea vaikeustaso romahtaa lattian läpi. Pelissä ei tarvitse enää edes suojautua! Minulla oli tässä vaiheessa tarinasta jäljellä vielä viimeinen tehtävä. Päätin tylsyyksissäni keksiä siihen lisähaasteita. Finaalin pitäisi olla pelin vaikein operaatio ja siinä onkin uhkaavan näköisiä taisteluja, joista varmasti olisi ollut kova vastus ennen tasoa 30. Koko tehtävän aikana en suojautunut, käyttänyt kykyjä enkä kuollut. Marssin vain eteenpäin ja laulatin konekivääriä kuin Terminaattori, ja kaadoin loppubossinkin käsiaseilla vaikka peli kärtti minua aktivoimaan jotain automaattitykkejä tappelua helpottamaan. Hiilata sentään piti välillä.

Loppupeliä on paljon. Kokeilin kaikenlaista, mutta nopeasti kävi selväksi että tarjolla on vain loputonta grindiä eri muodoissa. Muutama vuosi sitten pelistä olisi voinut koettaa ottaa enemmän irti, mutta nyt ei enää uskalla kun Ubi voi vetää johdon seinästä milloin vain. Käytin kaikki valuuttani loppuun ja ostin ison pinon loottilaatikoita - jolloin ilmeni että Divarissa on ehkä vähiten houkuttelevat loottilootat mitä olen nähnyt. Avasin yli 20 laatikkoa eikä niistä löytynyt mitään oikeasti hienoa. Harvinainenkin droppi on yleensä joku maastonvärinen lippis. No, en minä näistä mitään maksanut - enkä pelistäkään, se oli ilmaisjakelussa joitain vuosia sitten. Katsotaan saako kakkosdivarin joskus samaan hintaan.

 

[perato]

Mass Effect 1, 2 ja 3 Paragade alignmentilla aikalailla joka ikinen tehtävä jokaisesta pelistä minkä yhellä pelikerralla pysty tekemään. Kestoa oli pelikerroilla järjestyksessä 33h, 43h ja 36h.

Kyllähän tästä pelisarjasta edelleen tykkää. Ykkösenki yllättäen jaksoin uudestaan vaikka jotenki ajattelin jo 4v sitte, että saatto olla viiminen pelikerta sille. Kyllähän tää kaipais jonkinlaista remakea, ei missään nimessä mitään pintakiiltoa vaan ihan kokonaan uusintarakennusta. Lähtökohtaisesti voisi yhdistää kaikki kolme peliä yhden pelin alle ja ottaa niitä parhaimpia puolia kaikista kolmesta.

Vaikea tosin sanoa aina, että mikä on se paras puoli mistäkin pelistä. Ykkösessä ei hirveenä näin jälkikäteen oo ihasteltavaa, varsinki kenttäsuunnittelu on ihan jäätävää sontaa ja pelattavuuskin vähän hiinä ja hiinä. Eniten tämä peli kaipais päivitystä nykypäivään nimenomaan tuon kenttäsuunnittelun osalta. Eipä tässä myöskään ihan mahottomasti semmosta RPG-sisältöä ole, pelikaverit puhuu jonku pari lausetta päätehtävien aikana ja muuten lähinnä monologoivat ruumassa kertoen omaa historiaansa. Toisaalta tässä pelissä toisinaan tunnelmaa riittää edelleenkin.

Mass Effect pelisarja lähti taas työstöön, nyt Legendary Editionin merkeissä. Edellä vähän edelliskerran mietteitä ykkösestä Ykkösen nyt pelannut:
ME1 LE:
Kevyt remasterointi. Lähinnä graafisesti paranneltu ja pelillisesti joitain aivan pieniä muutoksia. Silti tuttu ME1 siellä on. Edelleen kaipaisi ihan valtavaa remakea. Pääjuonen tehtäväalueiden ohella tarjolla on kokonaista neljä erilaista sisäaluetta (tunneli, tukikohta parvella, avaruusalus, tukikohta kahdella isolla tilalla ja haarautuvalla pääosalla). Nämä sisäalueet on ihan hirveän pieniä. Pääjuonen kentät on taas pahimmillaan hirveitä sokkeloita ja hissijumppaa. Kestoa on luotu luomalla turhia mutkia ja tyhjiä käytäviä. Graafisesti peli on nyt siistimmän näköinen eikä enää samanlaista suttua kuin perusversio. Pelillisesti muutokset on tulleet lähinnä pyssyihin, nyt niillä voi tähdätä ilman taitoja ja eri aseissa saattaa olla erilaisia ominaisuuksia kuten sarjatuli/pursketuli/yksittäislaukaus. Kuitenkin parhaat pyssyt on edelleen SPECTRE aseet, joten aika nopeaa nuo kokeilut noiden muiden kanssa saa jäädä. Ulkoalueet on yleensä Mako-ajelua varten, joka on kyllä edelleen semmosta kihnutusta jos ei koko ajan hae loivinta lähestymiskulmaa. Aika usein nopein reitti pisteestä A pisteeseen B on oman aluksen kautta, latausruudut kun ovat nykyään niin maltillisen lyhkäset. Mako-ajelut olis varmaan vielä hirveämpiä jos ei olis netin kartat käytössä. Nyt myös level cappi on poistettu joten ekalla peluukerralla saavutin tason 56 tehden oikeastaan ihan kaiken sisällöstä. 25h tuli kelloon, joten on kait tämän peluussa silti vähän nopeutunut. Codexit oli tämän pelin suurin anti aikanaan, rakennettiin maailma johon pystyi jatko-osat oikeasti jatkamaan. Ilman sitä olis varmaan jäänyt aikanaan aika torsoksi koko peli ja pelisarja.

 

[CaseAce]

Mass Effect pelisarja lähti taas työstöön, nyt Legendary Editionin merkeissä. Edellä vähän edelliskerran mietteitä ykkösestä Ykkösen nyt pelannut:
ME1 LE:
Kevyt remasterointi. Lähinnä graafisesti paranneltu ja pelillisesti joitain aivan pieniä muutoksia. Silti tuttu ME1 siellä on. Edelleen kaipaisi ihan valtavaa remakea. Pääjuonen tehtäväalueiden ohella tarjolla on kokonaista neljä erilaista sisäaluetta (tunneli, tukikohta parvella, avaruusalus, tukikohta kahdella isolla tilalla ja haarautuvalla pääosalla). Nämä sisäalueet on ihan hirveän pieniä. Pääjuonen kentät on taas pahimmillaan hirveitä sokkeloita ja hissijumppaa. Kestoa on luotu luomalla turhia mutkia ja tyhjiä käytäviä. Graafisesti peli on nyt siistimmän näköinen eikä enää samanlaista suttua kuin perusversio. Pelillisesti muutokset on tulleet lähinnä pyssyihin, nyt niillä voi tähdätä ilman taitoja ja eri aseissa saattaa olla erilaisia ominaisuuksia kuten sarjatuli/pursketuli/yksittäislaukaus. Kuitenkin parhaat pyssyt on edelleen SPECTRE aseet, joten aika nopeaa nuo kokeilut noiden muiden kanssa saa jäädä. Ulkoalueet on yleensä Mako-ajelua varten, joka on kyllä edelleen semmosta kihnutusta jos ei koko ajan hae loivinta lähestymiskulmaa. Aika usein nopein reitti pisteestä A pisteeseen B on oman aluksen kautta, latausruudut kun ovat nykyään niin maltillisen lyhkäset. Mako-ajelut olis varmaan vielä hirveämpiä jos ei olis netin kartat käytössä. Nyt myös level cappi on poistettu joten ekalla peluukerralla saavutin tason 56 tehden oikeastaan ihan kaiken sisällöstä. 25h tuli kelloon, joten on kait tämän peluussa silti vähän nopeutunut. Codexit oli tämän pelin suurin anti aikanaan, rakennettiin maailma johon pystyi jatko-osat oikeasti jatkamaan. Ilman sitä olis varmaan jäänyt aikanaan aika torsoksi koko peli ja pelisarja.

Ai että. Tämä odottaa vielä uudelleenpeluuta. Ajattelin vetää täysin renegadella, koska kuuleman mukaan ukosta tulee niin älytön kusipää että ihan hävettää. Pakkohan se on kokea!

 

[perato]

Ai että. Tämä odottaa vielä uudelleenpeluuta. Ajattelin vetää täysin renegadella, koska kuuleman mukaan ukosta tulee niin älytön kusipää että ihan hävettää. Pakkohan se on kokea!

Ykkönen ja kakkonen on aikanaan renegadella pelattuna, ykkönen ei hirveesti sitä tue(valinnat vähän just kusipäitä) ja kolmonen aikanaan antoi vaan penalttia jos aiemmissa peleissä oli ottanut isoja remegadevalintoja. Kait se pitää koko sarja vielä renegadellakin kokea ihmiskunnan kohtalosta välittämättä.

 

[Moilaps]

Mass Effect pelisarja lähti taas työstöön, nyt Legendary Editionin merkeissä. Edellä vähän edelliskerran mietteitä ykkösestä Ykkösen nyt pelannut:
ME1 LE:
Kevyt remasterointi. Lähinnä graafisesti paranneltu ja pelillisesti joitain aivan pieniä muutoksia. Silti tuttu ME1 siellä on. Edelleen kaipaisi ihan valtavaa remakea. Pääjuonen tehtäväalueiden ohella tarjolla on kokonaista neljä erilaista sisäaluetta (tunneli, tukikohta parvella, avaruusalus, tukikohta kahdella isolla tilalla ja haarautuvalla pääosalla). Nämä sisäalueet on ihan hirveän pieniä. Pääjuonen kentät on taas pahimmillaan hirveitä sokkeloita ja hissijumppaa. Kestoa on luotu luomalla turhia mutkia ja tyhjiä käytäviä. Graafisesti peli on nyt siistimmän näköinen eikä enää samanlaista suttua kuin perusversio. Pelillisesti muutokset on tulleet lähinnä pyssyihin, nyt niillä voi tähdätä ilman taitoja ja eri aseissa saattaa olla erilaisia ominaisuuksia kuten sarjatuli/pursketuli/yksittäislaukaus. Kuitenkin parhaat pyssyt on edelleen SPECTRE aseet, joten aika nopeaa nuo kokeilut noiden muiden kanssa saa jäädä. Ulkoalueet on yleensä Mako-ajelua varten, joka on kyllä edelleen semmosta kihnutusta jos ei koko ajan hae loivinta lähestymiskulmaa. Aika usein nopein reitti pisteestä A pisteeseen B on oman aluksen kautta, latausruudut kun ovat nykyään niin maltillisen lyhkäset. Mako-ajelut olis varmaan vielä hirveämpiä jos ei olis netin kartat käytössä. Nyt myös level cappi on poistettu joten ekalla peluukerralla saavutin tason 56 tehden oikeastaan ihan kaiken sisällöstä. 25h tuli kelloon, joten on kait tämän peluussa silti vähän nopeutunut. Codexit oli tämän pelin suurin anti aikanaan, rakennettiin maailma johon pystyi jatko-osat oikeasti jatkamaan. Ilman sitä olis varmaan jäänyt aikanaan aika torsoksi koko peli ja pelisarja.

Tuli pelattua tuo pari viikkoa sitten kanssa. Tein vain lähinnä pää juonen, wrexin ja garruksen tehtävät. Juoni ja maailma on kyllä hyvä. Huonoa on että squadin ja omia kykyjä on vähän kankea käyttää vrt. Jatko-osat.

 

[perato]

Tuli pelattua tuo pari viikkoa sitten kanssa. Tein vain lähinnä pää juonen, wrexin ja garruksen tehtävät. Juoni ja maailma on kyllä hyvä. Huonoa on että squadin ja omia kykyjä on vähän kankea käyttää vrt. Jatko-osat.

Kieltämättä ei oo mitenkään luontevaa noiden käyttö, varsinkaan kun omat ampuu niitä sit välillä ohi ja ovat muutenkin usein tiellä. Ampuminen is the way to go, varsinki lopussa. Pitäski tuo renegade-peluu ottaa jollain bioticilla, varsinni nyt kun pyssyllä pystyy tähtäämään ilman erikoisominaisuuksia.

 

[perato]

Dead Space (2023, remake) PC

Eka alkuperäinen peli on tullut pelattua ehkä 3-4 kertaa läpi, mikä on aika kova luku kun muistan, että ihan ekan peluukerran jälkeen oli lähinnä pettynyt olo. Silti tähän sarjaan on palannut, pelannut myös jatko-osat pariin kertaan vaikkei ne kauhean hyviä olekaan.

Tämä on ihan aito remake. Vaikka pelillisesti tuttu ja kentissä paljon tuttua, on myös paljon muutettu grafiikoiden päivityksen lisäksi. Upean näköinen, juuri oikeanlainen peli testauttamaan OLED näyttöjä, HDR kuvaa ynnä muuta. Graafisesti todella tyylikäs, joskin ehkä piirun verran tumma oli omaan makuun näillä seteillä. Ykkönen oli aika selkeä kaikenkaikkiaan, tässä välillä joutu ihan ettimällä ettimään, että missä se vihu nyt on kun se sulautu ruskeaan seinään.

Dead Space on siis yhdenlaista survival horroria avaruusasemalla mörköjä tappaen. Käytännössä kyseessä on kuitenkin melko puhdasta ammuskelua jump-scare vihuilla, joita tulee pääasiassa erin näköisistä ilmastointikanavista. Alkuperäiseen verrattaen vihut eivät lopu kesken vaan voivat samalla alueella tulla myös uudestaan. Vihuja ammutaan niiden heikkoihin pisteisiin kuten jalkoihin tai milloin mihinkin. Alkuperäiseen verrattuna vihut on aggressiivisemman tuntuisia, tulevat nopeammin päälle ja spawnaavat monesti ihan viereen. Myös näkyvyys vähän haittasi sitä, ettei meinannut aina edes nähdä vihollista vaikka sen kuuli. Jännä lukea netistä, että osalla ihan päinvastaisia kokemuksia.

Oleellista pelimekaniikassa on ns. ekonomia. Ammukset ovat kohtalaisen kalliita ja samoin health packit ja muut tarvikkeet. Vihujen tappamisessa pitääkin yrittää säästellä ammuksia hyödyntämällä ympäristöä ja tähtäämällä kriittisiin pisteisiin, sekä myös vaihtamalla aseita sopiviksi eri vihuja varten. Yhdelläkin pyssyllä onnistuu, mutta haastavampaa niin. Loppua kohden kylläkin tulee rahaa ja ammuksia niin paljon, että tämä ekonomia vähän hajoaa, mutta varsinkin alussa pitää tosissaan miettiä vihollisen tappamista rahan kautta, paljonko tämä maksoi ammuksissa ja hp-päkeissä. Kaiken ylimääräisen kun voi myydä ja ostaa aseisiin ja armoriin parannuspisteitä(nodeja). Aseet sentään ovat remakessa ilmaisia, mutta niihinkin on ostetavissa erilaisia upgradeja. Aseita on rukattu ilmeisesti ihan kunnolla ja päädyinkin kokeilemaan kolmea asetta perus cutterin lisäksi, mitä en alkuperäisessä pelissä käyttänyt ollenkaan. Pelissä on nyt myös mahdollisuus tyhjentää nodet aseesta/armorista, mikä mahdollistaa kahdenlaista pelimekaniikan hyväksikäyttöä, mutta myös sen, että jos aseesta ei tykkää, voi nodet tyhjentää ja siirtää toiseen pyssyyn nimellisellä hinnalla.

Kenttiä on muokattu jonkin verran. Tuttuja paikkoja on yllättävän paljon, mutta uuttakin on tehty sen ympärille ja joitakin osioita uudistettu ihan rankallakin kädellä. Peli nyt myös kannustaa kiertämään samoja paikkoja uudestaan, osittain tarinan vuoksi, osittain piilotettujen upgradejen vuoksi. Alkuperäisessä oli ovia, jotka aukesivat nodeilla, nyt ovia auotaan security ratingia parantamalla, joita sit tulee tarinan edetessä. Tämä tarkoittaa, että jotkut paikat tulee useinkin tutuksi. Toisaalta kun samoja alueita kierretään välillä, niin tämä security rating mahdollistaa sen, että tutuillakin alueilla voi olla vielä avaamattomia laatikoita. Alkuperäinen tosiaan eteni aikalailla raiteilla, backtrackille ei ollut tarvetta. Sen peluu kestikin sen jonku 8h, tähän meni ekalla kerralla nyt n. 20h.

Myös tarinaa on rukattu ja ehkä kaikista eniten. Hahmoille on tullut paljon dialogia lisää, myös päähahmo puhuu nyt eikä ole mykkä. Yks alieneita tappava mykkä insinööri on tarpeeksi. En ole ihan varma, että oliko kaikki tarinalliset uudistukset parannuksia. Muistan ainakin vihanneeni Kendra Danielsia koko ykkösen ajan, mutta nyt siitä oli tehty jotenkin mukavakin hahmo.

Peli tuntui ehkä karvan verran vaikeammalta aluksi, mutta helpommalta loppuvaiheessa, toki farmasin muutaman ylimääräsen noden tolla reset glitchillä. En silti tiedä onko ikinä tässä intoa nostaa vaikeusastetta, on tämä nykyisellään melko tiukka paketti. Toki myös peliä oppi hieman pelaamaan, käyttämällä kinesistä varsinkin, jolla tartuttiin esineisiin ja tapettiin vihuja heittämällä ne niitä kohti.

Tällaisenaan Dead Space remakessa on minulle aika vähän kritisoitavaa. Saavutukset vähän bugasi ja välillä vihut jumitteli seiniin kiinni. FPS droppeja on, mutta ei ne peliä hirveesti haitannut. Vaikkei tämä ihan Alien Isolation ole, niin aika lähellä ja varmasti tulee pelattua uudestaan jossain vaiheessa, joko new game+ kaikkien vermeiden kanssa tai sit sitä One Gun achia saavuttamaan. Hyvin käytetty 12 euroa(Steamin alehinta nykyään tälle).

 

[iixx82]

Ducktales Remastered
+ Parempi kuin alkuperäinen: Kontrollit, musiikki, paranneltu kenttäsuunnittelu ja pari extra kenttää.
+ Audiovisuaalinen ilme lähempänä 80-luvun televisiosarjaa.
- Edelleen nopeasti juostu läpi, ehkä neljä tuntia kului Hardilla.
- Melko vähän vaihtelua.
- Ei erilaisia loppuratkaisuja kuten alkuperäisessä.

Hieman ohi aiheesta, remix moon kentästä. Pelinä mahtava!

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Hyväksy kolmannen osapuolen evästeet

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=d-DapWaNSpM

 

[Refloni]

Synkkiä ja sateisia kyberpunk-dekkareita.

Nobody Wants to Die

Iso pettymys! Pelin E3-traileri onnistui häikäisemään minut jokunen vuosi takaperin ja toivelistasin sen heti. Dekkari korkealentoisessa scifimaailmassa? Kyllä kiitos. Harmi vain ettei lopputulos ei ole kovin häävi. Joo, onhan peli nätti, mutta...

...etsiväteemasta huolimatta NWtD ei ole etsiväpeli. Ajattelu on vapaaehtoista, pelin läpäisee sillä että menee painamaan aina seuraavaa hotspottia. Tämä on kävelysimulaattori. Pelissä on kyllä muutama päättelykohta joissa pitää selvittää tapahtumien kulku, mutta ne vaativat epämääräisiä logiikkahyppyjä ja liikkuvia osia on niin vähän että ne on helppo brutettaa. Aivopähkinöiksi aika aivottomia. Kädestäpitely haittaa jopa pelin parasta osa-aluetta eli ulkoasua. Kauniiden maisemien eteen läpsitään jatkuvasti erilaisia ohjetekstejä, jotta screenshotteja ei voisi käyttää taustakuvina. Ja jotta peli ei olisi liian vaikea, mukana on etsivänäkö joka paljastaa kaiken.

Tarinaan on heitetty ideoita Muuntohiilen tyylisistä scifiteoksista. Kukaan ei enää varsinaisesti kuole, koska kaikkien aivoissa on nanohärveli jolla tajunnan pystyy siirtämään aina seuraavaan kroppaan. Pelaajahahmo on etsivä, joka nakitetaan ratkaisemaan murha, jossa ensimmäistä kertaa aikoihin joku on onnistuttu tappamaan pysyvästi. Rannekellona pelaajalla on vekotin, joka muka rekonstruoi rikospaikkoja, mutta oikeasti kyse on aikakoneesta. Lähtökohdat ovat siis lupaavat, mutta valitettavasti tarina ei oikein lähde lentoon.

Kaikki hahmot ovat täysiä kusipäitä, jotka eivät pysty puhumaan toisilleen ollenkaan ilman piikittelyä tai haistattelua. Yritin olla aisaparilleni mahdollisimman kohtelias ja jouduin taistelemaan peliä vastaan joka käänteessä. Dialogi on epäimmersiivistä jatkuvan kiroilun vuoksi. Retrofuturistisen art deco -arkkitehtuurin keskellä en oikein jaksaisi kuunnella fuck sitä ja fuck tätä -jankutusta. Noir tarkoittaa minulle sellaista vanhanaikaista tyyliä ja herrasmiesmäisyyttä, vähintäänkin päähahmon osalta, mutta kaikki puhuvat kuin 2000-luvun teinit. Saisinko tarinaan yhden (1) sympaattisen hahmon, jonka kohtalosta viitsii välittää? Yksi riittää.

Homma toimii silti välillä. Pelin parhaita kohtia ovat ne, joissa päähahmo istuskelee jonkin katon reunalla, katselee sateista kaupunkia ja lausuu syvällisiä mietelmiä. Noir-monologi on eräs runouden alalaji ja näissä kohdissa NWtD:n sanailu on ihan kohtalaista.

Kiitos kommenteista, Max Payne.

Sain ilmeisesti huonoimman lopun, ja sen jälkeen peli pyyhkii tallennuksen, eli koko roska pitää aloittaa alusta jos muut vaihtoehdot kiinnostavat. Tekisi mieli lisätä tämäkin heikkouksien listaan, mutta itsepä painoin liipaisinta.

Rain Code: Master Detective Archives

Pinkkiä verta, yliampuvan monimutkaisia murhasuunnitelmia, animetissejä ja paskoja minipelejä. Danganronpaa on ollut ikävä. Kymppiluvun kahjo murhamysteeritrilogia oli niitä pelejä joita rakastaa ja vihaa yhtä aikaa. Rain Code sijoittuu selvästi eri universumiin (en halua edes ajatella miten nämä yhdistettäisiin) mutta on pohjimmiltaan lisää samaa, hyvässä ja pahassa.

Pelaaja on etsiväharjoittelija, joka saapuu junalla ikuisen sateen pieksemään kaupunkiin. Paikalle on lähetetty joukko mestarietsiviä, joilla on yliluonnollisia psyykkisiä kykyjä, koska miksipä ei. Tehtävänä olisi selvittää kaupungin Ultimaattinen Salaisuus (mikä se sitten onkin) ja siinä sivussa ratkaista näennäisen mahdottomia murhamysteerejä joita putkahtelee sieltä täältä. Kaupunki on rautasaappaan alla sinnittelevä poliisivaltio, jossa yksityinen etsivätoiminta on laitonta ja itse teossa tavattavat nuuskijat heitetään vankilaan tai viedään saunan taakse - paitsi jos onnistuu ensin servaamaan poliisit faktoilla ja logiikalla. Taidetyyli on tutun räiskyvä, juonenkäänteet älyvapaita ja hahmot elämää suurempia. Jo kaikkien nimet ovat toinen toistaan typerämpiä, reagoin jokaiseen esittelyyn turhautuneella naurunröhähdyksellä. Päähahmon nimi on Juma Kakkapää. Rain Codesta saa samaa noloa nautintoa kuin tolkuttoman tyhmän animen katselusta, ja sitähän se pitkälti onkin. Hölmöily on kuitenkin selvästi tahallista.

Anime-etsivän normipäivä.

Pelin hulluus ei luojan kiitos ulotu pulmalogiikkaan. Murhat ratkaistaan värikkäässä mielipalatsissa, jossa mysteeri selviää (kankeiden) minipelien ja johdattelevien kysymysten avulla. Peli on dekkarina aika reilu ja helppo. Jumikohdista pääsee nopeasti yli arvailemalla ja ahaa-elämyksiä riittää, tosin ne toimivat välillä peliä vastaan. On turhauttavaa ratkaista jokin tapaus kauan ennen päähahmoa ja joutua köpöttelemään tämän järjenjuoksun tahdissa, mutta mitään niin kamalaa kuin ensimmäisen Danganronpan "11037" ei esiinny. Tapausten lopussa päättelyt pisteytetään ja mokista tulee miinusta, mikä on ärsyttävää koska aina ei ole selvää minkä vastauksen peli haluaa juuri nyt ja jotkin minipelit vaativat nopeita reaktioita. Arvosanat kannattaa jättää omaan arvoonsa.

Sekoilun lisäksi pelissä on rauhallisiakin hetkiä. Tunnelma on selvästi Danganronpaa leppoisampi, kun ollaan suhteellisen normaalissa kaupungissa eikä pehmolelun pyörittämässä kuolemanloukussa. Peli on enemmän sellainen kotoisa ja kiireetön etsivämysteeri, jossa noir-horinoillekin riittää aikaa - ainakin ennen lopun junakolaria. Silloin muistaa taas mistä puusta ne edellisetkin pelit oli veistetty. Eräässä suomiarvostelussa todetaan, että peli "vaatii kohtalaista sietokykyä teollisuusluokan animesähellykselle", enkä voi olla kuin samaa mieltä. Mutta jos sitä sietokykyä löytyy, Rain Code on harvinainen herkkupala. Anime on parasta huumetta.

 

[arcane]

Testasin Supraworldia, eli Supraland -sarjan viimeisintä osaa, jonka pelinkehittäjä päätti julkaista early accessina.

Minusta se on aika paha juttu, jos päälimmäisenä ei jää mieleen peli, vaan sen käyttämä Unreal Engine 5. Pelailin tässä fullhd-näytöllä, joten nykyisellä 9070-pohjaisella koneellani ei ollut minkäänlaista ongelmaa ottaa framegeniä ja upscalingia pois käytöstä, peli pyörii silti 60fps. Keväällä koin erinäisiä hetkiä tietokoneella ollessa, että sain selvää silmäsärkyä. Kesällä hankin silmälasit, jotka ovat säryt pääosin hävittäneet. Eilen illasta pelin päätteeksi koin pidemmän ajan tauon jälkeen, että silmiäni taas särki.

...oli silmäsärky pelistä kiinni tai ei, niin aaarggghhhhh, minusta on syntynyt täysi lumen/nanite/UE5-engine vihaaja. Tuo peli näyttää yksinkertaisesti PASKALTA. Valoisuustaso välkkyy ihan luonnottomasti jatkuvaan tahtiin, ja motion blur pois päältäkin pinnat blurraavat, kohisevat ja vilkkuvat. Valkoisena välähtävät ja taaksepäin lennähtävät viholliset jättävät jälkeensä aivan törkeän ghosting-efektin, jonka en usko olevan artistinen valinta. Koko pelin päällä on sellainen omituinen realisminhakuinen kohinafiltteri, joka saattaa näyttää "realistiselta" pysäytyskuvissa, mutta näyttävät suorastaan kamalalta pelatessa. Paitsi että pysäytyskuvistakin huomaa välittömästi, mikä engine on käytössä. Kaikissa pinnoissa on jotenkin teennäinen fiilis. Ja kun tämä pelisarja ei edes yritä hakea sitä realismia missään määrin.

Olen ylipäätään ollut vahvasti sitä mieltä, että peleihin ei pitäisi lisätä kameralinssejä/silmiä imitoivia efektejä. En pidä motion blurrista, ylivalotusefektistä, chromatic aberration -efektistä tai vastaavista. UE5n kanssa pelit tuntuvat menevän ihan päätyyn asti näiden kaikkien kanssa, eikä useimpia niistä saa säädettyä mitenkään maltillisemmaksi.

En taida early accessissa peliä kokeilla juuri tämän enempää, mutta tuntuu että peli saattaa jäädä minulta kokonaisuudessaan pelaamatta ihan sen teknologiavalintojen vuoksi. Ärsyttää.

(ja early accessiahan en erikseen ostanut, vaan tuin joukkorahoituksen muodossa jatko-osaa jo joskus 5+ vuotta sitten. Koin saaneeni rahoilleni vastinetta silloin jo DLCn muodossa, vaikka minusta olisi ollut parempi että joukkorahoittajille olisi dlc:n lisäksi annettu "spin-off" eli Six Inches under, eikä vasta tämä Supraworld)

 

[Taneli-]

...oli silmäsärky pelistä kiinni tai ei, niin aaarggghhhhh, minusta on syntynyt täysi lumen/nanite/UE5-engine vihaaja. Tuo peli näyttää yksinkertaisesti PASKALTA. Valoisuustaso välkkyy ihan luonnottomasti jatkuvaan tahtiin, ja motion blur pois päältäkin pinnat blurraavat, kohisevat ja vilkkuvat.

Jotkut pelit tekevät tuota juu. Ensin itsekin ajattelin että syynä olisi geneerisesti "olen tullut vanhaksi ja kaikki FPS pelit tekevät tuota". Sitten pelasin esim. Mafia peliä eikä mitään ongelmaa, mutta jossain geneerisessä (en muista nimeä, tehty useampiakin pelejä sarjaan) "mene ja tapa kaikki saksalaiset bunkkerissa" -pelissä (ei ollut 2D Doom vaan joku uudempi wolffenstain tjsp nimeltään) ei voinut pelata kuin noin 30min ja sai todella pahaa päänsärkyä ja alkoi oksettamaan.

 

[AsiJu]

Se on tämä moterni temporal anti-aliasing (ja siihen päälle mahd. muut kohinat) kun tekee tuon suttuisuuden ja UE 4 ja 5 moottorit tuntuu olevan erityisen huomattavia tuossa suhteessa.
Jaan myös tuon huomion, että UE moottorin pelit näyttää jotenkin keinotekoisilta, vaikka poikkeuksiakin on kuten Days Gone ja Senua's Sacrifice.
Ensin mainitussa tosin onkin Bend Studiosin puukottama kustom UE4.

Eron huomaa heti kun pelaa vanhempaa peliä, esimerkiksi Half-Lifeä, kuva on terävä eikä hänni.
Ok sitten pitää taas laittaa reilusti MSAA tai SSAA, jotta pääsee sahalaidoista eroon ja tämähän maksaisi modernissa pelissä suorituskykyä hurjasti.

TAA on hyvä antialiasointitekniikka, mutta sivutuotteena tulee tämä pehmeys ja mahd. häntiminen.
Tuohon päälle sitten vielä mahd. RT sekä skaalaus ja frame gen tekniikat ynnä trendinä oleva suuntaus "no pyöriihän se DLSS + framegen päällä ihan hyvin, on se optimoitu". Pyh.

Sanotaan nyt sekin, että en sinänsä ole näitä tekniikoita vastaan, ajatushan on hyvä, saada samalla raudalla enemmän suorituskykyä ulos.
Mutta mikään be all end all ratkaisu ne ei ole.

 

[h8me]

Se on tämä moterni temporal anti-aliasing (ja siihen päälle mahd. muut kohinat) kun tekee tuon suttuisuuden ja UE 4 ja 5 moottorit tuntuu olevan erityisen huomattavia tuossa suhteessa.
Jaan myös tuon huomion, että UE moottorin pelit näyttää jotenkin keinotekoisilta, vaikka poikkeuksiakin on kuten Days Gone ja Senua's Sacrifice.
Ensin mainitussa tosin onkin Bend Studiosin puukottama kustom UE4.

Eron huomaa heti kun pelaa vanhempaa peliä, esimerkiksi Half-Lifeä, kuva on terävä eikä hänni.
Ok sitten pitää taas laittaa reilusti MSAA tai SSAA, jotta pääsee sahalaidoista eroon ja tämähän maksaisi modernissa pelissä suorituskykyä hurjasti.

TAA on hyvä antialiasointitekniikka, mutta sivutuotteena tulee tämä pehmeys ja mahd. häntiminen.
Tuohon päälle sitten vielä mahd. RT sekä skaalaus ja frame gen tekniikat ynnä trendinä oleva suuntaus "no pyöriihän se DLSS + framegen päällä ihan hyvin, on se optimoitu". Pyh.

Sanotaan nyt sekin, että en sinänsä ole näitä tekniikoita vastaan, ajatushan on hyvä, saada samalla raudalla enemmän suorituskykyä ulos.
Mutta mikään be all end all ratkaisu ne ei ole.

Optimointihan on tänä päivänä aivan ennenkuulumaton asia, aivan kuin devit olisi unohtaneet koko asian olemassaolon kokonaan. Nää helvetin skaalaimet on saaneet sen aikaan että devit ei välitä helvettiäkään optimoinnista vaan ajattelevat että "nooh kyllä se jotain DLSS/FSR/XeSS käyttää kuitenkin niin laitetaan tää raakileena kasaan ja pyörii jos pyörii"

 

[h8me]

Se on tämä moterni temporal anti-aliasing (ja siihen päälle mahd. muut kohinat) kun tekee tuon suttuisuuden ja UE 4 ja 5 moottorit tuntuu olevan erityisen huomattavia tuossa suhteessa.
Jaan myös tuon huomion, että UE moottorin pelit näyttää jotenkin keinotekoisilta, vaikka poikkeuksiakin on kuten Days Gone ja Senua's Sacrifice.
Ensin mainitussa tosin onkin Bend Studiosin puukottama kustom UE4.

Eron huomaa heti kun pelaa vanhempaa peliä, esimerkiksi Half-Lifeä, kuva on terävä eikä hänni.
Ok sitten pitää taas laittaa reilusti MSAA tai SSAA, jotta pääsee sahalaidoista eroon ja tämähän maksaisi modernissa pelissä suorituskykyä hurjasti.

TAA on hyvä antialiasointitekniikka, mutta sivutuotteena tulee tämä pehmeys ja mahd. häntiminen.
Tuohon päälle sitten vielä mahd. RT sekä skaalaus ja frame gen tekniikat ynnä trendinä oleva suuntaus "no pyöriihän se DLSS + framegen päällä ihan hyvin, on se optimoitu". Pyh.

Sanotaan nyt sekin, että en sinänsä ole näitä tekniikoita vastaan, ajatushan on hyvä, saada samalla raudalla enemmän suorituskykyä ulos.
Mutta mikään be all end all ratkaisu ne ei ole.

Optimointihan on tänä päivänä aivan ennenkuulumaton asia, aivan kuin devit olisi unohtaneet koko asian olemassaolon kokonaan. Nää helvetin skaalaimet on saaneet sen aikaan että devit ei välitä helvettiäkään optimoinnista vaan ajattelevat että "nooh kyllä se jotain DLSS/FSR/XeSS käyttää kuitenkin niin laitetaan tää raakileena kasaan ja pyörii jos pyörii"

 

[AsiJu]

Optimointihan on tänä päivänä aivan ennenkuulumaton asia, aivan kuin devit olisi unohtaneet koko asian olemassaolon kokonaan. Nää helvetin skaalaimet on saaneet sen aikaan että devit ei välitä helvettiäkään optimoinnista vaan ajattelevat että "nooh kyllä se jotain DLSS/FSR/XeSS käyttää kuitenkin niin laitetaan tää raakileena kasaan ja pyörii jos pyörii"

Siihen suuntaanhan tässä nähtävästi ollaan menossa...

 

[h8me]

Siihen suuntaanhan tässä nähtävästi ollaan menossa...

Viime vuonna kun pelasin ekaa kertaa tota uusinta Life is Strangea, oli eka UE5 peli jota pelannut, huolestutti kun kaikki pelit pyörineet moitteetta mutta tuo pisti mun 3080:n täysin polvilleen. Aivan sama pelasinko mediumilla vai highillä, ei vaan pyörinyt hyvin. :/

edit: Toki pelaan @ 4K mutta raskas on silti.

 

[Rottajalka]

Viimeksi pelaamani peli... Eilen tuli testattua demona tuota Little Nightmares III:sta, että kannattaako ylipäätään hankkia ja täytyy sanoa, että tuleehan se hommattua.

Pelihän ei ole enää Tarsier studiosin käsialaa, mutta ei tahtia haittaa. Hyvä tunnelma ja atmosfääri, tosin yhtä kuumottavia vihuja ei olen, kuin kahdessa ekassa.

Diggasin demon perusteella

 

[Rottajalka]

Viimeksi pelaamani peli... Eilen tuli testattua demona tuota Little Nightmares III:sta, että kannattaako ylipäätään hankkia ja täytyy sanoa, että tuleehan se hommattua.

Pelihän ei ole enää Tarsier studiosin käsialaa, mutta ei tahtia haittaa. Hyvä tunnelma ja atmosfääri, tosin yhtä kuumottavia vihuja ei olen, kuin kahdessa ekassa.

Diggasin demon perusteella

Kyllä demo vakuutti joo... Tänäänhän sitten tuon hommasin

 

[Heseman]

Diablo IV Endgame (PC)

Nyt kun on Paragon 300 saavutettu hardcorella, niin voinee sanoa jotakin tästäkin.

Pelasin siis vuodenvaihteessa peruspelin ja lisärin kampanjat läpi, lisäksi sivutehtävät ja aloittelin Torment-vaikeustasoja. Buildini vaan oli paska, niin en päässyt pitkälle joten en jaksanut silloin enempää. Nyt kesällä kun alkoi yhdeksäs kausi niin innostuin hyppäämään taas mukaan. Ja koska totesin pelin suhteellisen helpoksi, päätin tehdä hahmostani hardcoren (HC). Mutta tässä on jo tullut vaikka mitä termejä vastaan, niin mennäänpä hieman takaisinpäin. Endgame alkaa siis, kun hahmo saavuttaa tason 60. Tällöin aukeavat erilliset Paragon-tasot, joita jatkuu aina kolmeensataan saakka. Joka hahmo pitää erikseen nostaa tasolle 60, mutta Paragonit säilyvät hahmojen kesken palvelinpilvessä eli Realmissa. Kuudessakympissä aukeaa myös Pit of the Artificer, jossa tapetaan örkkejä vartissa niin paljon kuin ehtii. Kun tavoitemäärä on saavutettu, aukeaa teleportti Pitin lopparille. Jos tämän kaiken ehtii tehdä alle vartissa, saa uusia Pit-tasoja auki. Pit kympissä aukeaa Torment I, jossa tippuu parempaa loottia sekä enemmän rahaa ja kokemusta. Torment-vaikeustasoja on neloseen asti ja se aukeaa Pit-tasolla 55. Korkeampi vaikeustaso siis parantaa palkintoja, mutta lisää myös haastetta. Nuo mainitut kaudet kestävät kahdesta kolmeen kuukautta, jonka aikana saa käyttöönsä erikoisvoimia. Kauden päätyttyä hahmot ja varustearkun sisältö viskataan Eternal Realmiin ja uusi kausi alkaa lähes nollasta, vain kartta ja siellä olevat Lilithin alttarit säilyvät.

Pärjätäkseen korkeammilla Tormenteilla pitää olla paremmat varusteet. Ensin kerätään legendaarisia joka slottiin, sitten alkaa pikku hiljaa kertyä näistä Ancestral-variantteja. Sen jälkeen otetaan tähtäimeen uniikit variantit ja kaikkein himotuimpia ovat myyttiset uniikit tavarat. Uusin kymppikausi toi mukanaan vielä kaaosvariantit, jotka ovat kovempia kuin perusuniikit, mutta ne sijoitetaan eri slottiin kuin perusvarianttinsa. Esimerkkinä kypäräuniikin kaaosvariantti voi olla vaikka buutsit, ihanan sekavaa. Joka kamalla on eri määrä positiivisia ominaisuuksia, affikseja, sekä uniikeista ylöspäin vähintään yksi suuraffiksi (GA). Kerran mulle tippui ase, jossa näitä oli neljä neljästä, mutta se on todella harvinaista. Lisäksi kamalla on vieläpä eristyisominaisuus eli aspekti, joka on legendaarisissa itse vaihdettavissa. Parempia aspekteja saa varastoon lyömällä sellaisella varustetun legendaarisen romuiksi. Affikseja voi myös voimistaa masterworkingilla. Jotta legendaarisia pääse masterworkkaamaan, pitää niihin temperöidä lisää affikseja. Tämä on toisaalta koukuttavaa, mutta ajan edetessä myös välillä hyvin turhauttavaa. Masterworkingissa on kaman tasosta riippuen kahdeksan tai 12 päivityskertaa, jotka antavat yleensä 5% parannuksen joka affiksiin, mutta joka neljäs kerta arvotaan yksi, joka saa 25% parannuksen. Ja kuten arvata saattaa, jos haluaa hyvän kaman niin tätä joutuu yrittämään monta kertaa. Masterworkingin voi resetoida, jos iso parannus menee vihkoon, mutta se maksaa rahaa viisi miljoonaa, eikä päivitykseen käytettyjä aineksia saa takaisin. Tämä yhdistettynä harvinaisimman päivitysmateriaalin, obdusiittin grindaukseen, aloin välillä todella turhautua masterworkingiin. Myös temperöinti on todennäköisyyspohjaista, jossa valitaan tietty ominaisuuspooli ja niistä arvotaan kerralla yksi affiksi ja sen taso. Tämäkin voi viedä useamman kerran, että saa halutut affiksit, eikä tähän ole edes loputtomia yrityskertoja kuten masterworkingiin. Pelissä on kyllä todella harvinaisia temperöinnin resetointikääröjä, mutta niitä voi käsittääkseni käyttää vain kerran per esine. Netissä moni on juuri tähän temperöintiin turhautunut, kun muuten hyvä kama on jouduttu heittämään roskiin huonon nopanheiton seurauksena. Ymmärrän kyllä tämän, mutta ilmeisesti minulla kävi siinä hyvä tuuri kun se ei isommin itseäni haitannut, enemmän kyllästyin tuohon masterworkkiin. Näitä ollaan seuraavalla kaudella ymmärtääkseni parantamassa, mutta miten, se jää nähtäväksi.

Myyttikamoilla on käsittääkseni aina samat affiksit, mutta vain yksi niistä on GA ja se vaihtelee. Voikin hieman harmittaa, jos buildiin sopiva myyttiosa löytyy, mutta GA onkin ihan turhassa affiksissa. Tällöin vaihtoehdoksi jää niellä pettymys ja käyttää hieman huonompaa kamaa tai lyödä osa paloiksi. Myyttisistä kun saa aina myös Resplended Sparkin, joita kaksi sekä sopivat riiput lyömällä yhteen saa tehtyä haluamansa myyttiosan. Tosin siinäkin pätee GA-randomisaatio. Eli jos haluaa huippuluokan kamat, pitää ensin toivoa, että tippuu se oikea tavara. Sitten toivotaan, että siinä on oikeat suuraffiksit ja huippuluokan aspektit. Sitten arvotaan masterworkingin kanssa. Käsittääkseni esim. Diablo II:ssa erikoiskamojen "affiksit" ja "aspektit" olivat aina samoja, eli satunnaisuus tuli vain siitä, tippuiko se vai ei. Tässä ollaan menty ihan uudelle tasolle. Ehkä sen tarkoitus on pitää pelaajat pitempään pelin parissa, mutta turhauttavaa se välillä olikin. Mutta sitten kun on se oikea tavara käsissä ja saa lukuisten yritysten jälkeen kaikki masterworkit siihen yhteen tiettyyn affiksiin niin hetken aikaa on kivaa.

Mitä muuta tässä sitten tehdään, kuin päivitetään kamoja? Niitä uniikkeja tippuu päivitetyiltä pääpelin välibosseilta, Tormented Echoes, kuten myös hyvin pienellä mahdollisuudella myyttejä. Obdusiittia on paras "louhia" painajaisluolastoista, varsinkin jos niissä on ysikaudella uutena tulleet Horadriset salahuoneet. Pit-satunnaisluolat aukeavat omalla valuutallaan, eli jos niitä haluaa kahlata niin sitäkin on grindattava. Varsinkin kun Pit on paras paikka kokemuksen grindaamiseen. Tästä on tehty netissä laskelmia ja nopeiten kokemusta kertyy, jos saa Pitin vedettyä läpi mahdollisimman korkealla tasolla mahdollisimman nopeasti. Ihanne on tyyliin Pit-taso sata puolessatoista minuutissa, mutta tähän pystyy vain harva buildi. Oma Hydra Sorcererini ei päässyt tähän, vaikka kaikki buildin kamat oli hyvin lähellä parasta mahdollista. En kuitenkaan enää halunnut lähteä etsimään uutta, varsinkin kun se oli kaukotaistelijana suhteellisen turvallinen HC:lle. Tyydyin siis hitaampaan kokemusgrindiin turvallisuuden vuoksi. Toki menetin muutaman hahmon, mutta se nyt vähän niinkuin kuuluu harkkoreen. Eli jos hahmo kuolee, sillä ei enää pelata vaan joutuu tekemään uuden. Ensimmäisen menetin pääkampanjan loppumetreillä (en kuitenkaan loppariin), kun bossi teki yllätyksekseni aluehyökkäyksen, enkä päässyt sitä pakoon. Tätä piti mennä haavoja nuolemaan vanhaa pehmohahmoani kehittämällä joksikin aikaa. Sitten uusi spiritborn, jolla meninkin kampanjat harkkorella läpi. Sekin kuitenkin tyssäsi, kun koitin liian ahneesti edetä Pitissä saadakseni korkeammat Tormentit auki, mutta hahmo meni yllättäen kuolemaan. No, tästä toivuin nopeammin ja vihdoin uusi hydrasorsa alle ja build-ohje taustalle. Tällä pääsinkin Torment IV:lle, mutta kuolin todella nolosti. Olin luolastossa ja alt-tabbasin katsomaan jotain sillä hetkellä täysin epäoleellista buildiin liittyen. Peli näkyi selaimen taustalla ja näyttö alkoi vilkkua punaisena merkaten osumaa vihollisista. Kun ehdin takaisin, hahmoni olikin kuollut. No, kuten teletapitkin sanovat, "uudestaan".

Kolmannella HC-hahmolla pääsinkin lopulta Pit-tasolle sata, mitä pidin yhtenä tavoitteenani. Sitten otin tähtäimeeni Paragon kolmesadan, alkoi Pit-grindaus, mikä on todella tuskastuttavaa. Eikä sille oikein ole vaihtoehtoja, kun se on ainoa, mistä saa kunnolla kokemusta. Välillä piti tehdä uusia HC-hahmoja ihan vaan vaihteen vuoksi sekä varalle, jos menetän taas päähahmoni. Vähän lukuja: Paragon 200 on ehkä 5% koko Paragon-kokemuspistemäärästä. 261 on vasta viidennes. Puoliväli on tasolla 284. Viimeisiin tasoihin meni useampi tunti Pittiä per leveli. Viimeiseen olisi mennyt viitisen tuntia, ellei päästyäni tasolle 299 Pit-loppari olisi tehnyt jotain ja hahmoni kuoli. En ehtinyt tajuamaan, mitä. Terveyttäkin sorsallani oli melkein 12000. Joka tapauksessa piti ottaa varahahmo käyttöön, onneksi niitä oli. Rogueni, jolla on melkein 20000 terveyttä ja jolla olin päihittänyt harkkorella myös Lilithin kaiun (treenattuani ensin tunnin verran pehmohahmollani) sai hoitaa viimeiset Pitit. Se vaan kesti useamman tunnin kauemmin, mutta ei se siinä kohtaa enää niin paljoa merkannut, oliko jäljellä viisi vai kahdeksan. Kaikkineen Pit-grindaukseen meni tunteja varmaan yli sata. HC:lla avattu Paragon 300 -haaste aktivoi sen kuitenkin myös tavalliselle, eli se tarvitsi tehdä vain kerran, enkä tässä enää olisi sellaiseen lähtenytkään.

Pit-grindauksen loppupuolella kokeilin myös pitkään välttelemääni lisärissä tuotua PvE-aktiviteettia, Dark Citadelia. Siinä mennään 2-4 hengen ryhmällä luolastoa läpi ja lopussa vedetään örkkiä kuonoon. Tiimi on niissä pakollinen, siellä on kohtia, joista ei pääse eteenpäin, ellei esimerkiksi kaksi pelaajaa seiso samaan aikaan toisistaan erillä olevilla napeilla. Yllätyksekseni pidin siitä ja se on ehkäpä jopa pelin paras aktiviteetti, vaikka välillä tulikin vastaan tyyppejä, jotka olivat aivan liian hentoja pelaamalleni vaikeustasolle tai eivät vaan tajunneet, mitä piti tehdä. Pelasin sitä kunnes kolikkohaaste tuli täyteen ja nyt saa riittää tämä peli. Tein siis monia haasteita tässä samalla ja tekemättä jäi lähinnä PvP-haasteet, jota en nähnyt kertaakaan pelattavan kun PvP-alueilla välillä poikkesin. Olisi varmaan pitänyt liittyä kiltaan, eikä se kiinnosta. DC jäi myös HC:lla kokematta, kun kausiservereillä ei juuri ryhmiä siihen näkynyt ja Eternal-palvelimella soitteli lähinnä sirkat. Myöskin pari grindaushaastetta jäi tekemättä, Nahantun Blood Maidenit sekä goblinit. Näistä ensimmäinen voisi olla ehkä saavutettavissa jos tekisi pelkkää Helltidea, mutta uusien hahmojen teko ei tällä hetkellä kiinnosta lainkaan. Goblin-haaste taas on joku sairas vitsi, vai miltä kuulostaa "teilaa kuusi miljoonaa kuusisataakuusikymmentäkuusituhatta kuusisataakuusikymmentäkuusi goblinia"?

Sain tähän peliin kulumaan kolme ja puoli kuukautta ja satoja tunteja, välissä pelasin vain sen Star Trek -pelin vaihteen vuoksi. En kuitenkaan kadu tähän käyttämääni aikaa. Olen aina pitänyt näistä toimintaroolipeleistä (ARPG) mutten koskaan päässyt niissä pintaa syvemmälle ja Diablo II:ssa aikanaan kokeilemani Nightmare-vaikeustaso jäi äkkiä kesken. Mutta nyt kun perehdyin build-oppaisiin niin aloin ymmärtää ja arvostaa peliä vähän paremmin, vaikka se hyvin "kasuaali" ARPG onkin. Sain idean koittaa myös Diablo II Resurrectedissa ohjeiden perusteella tehtyä hahmoa ja ehkä jopa tähdätä tasolle 99. Paladiini saa kuitenkin odottaa hetken aikaa, pitää ensin palautua tästä urakasta että tätä genreä jaksaa taas. Path of Exile 2:n aion myös jossain kohtaa kokeilla, mutta odottelen, että saavat koko kampanjan ensin ulos. Se taitaa vaatia Early Accesin loppumisen. Huh, tulipas tekstiä, mutta tästä huomaa, että kasuaalissa ARPG:ssakin on yllättävän paljon mekaniikkoja. Olkoon vaikka varoituksena muille ja itselleni terapeuttinen avautuminen tai jotakin. Loppuun linkki sivustolle, josta buildini katsoin. Siellä on myös muihin samantyyppisiin peleihin buildeja, kuten jo mainittu D2R sekä PoE2.

Diablo 4 Build Guides, Tier Lists, Tools, Planner & News- Maxroll.gg

Diablo 4 Leveling & Endgame Build Guides, D4planner, Tier Lists, Resources, Items, Nightmare Dungeons, World Bosses, Maps, and much more!

maxroll.gg

 

[Paapaa]

Roguelite-pelien ystäviä hemmotellaan. Kaksi todella hyvää roguelite-peliä tullut Game Passiin tuosta genrestä: Deep Rock Galactic: Survivor sekä eilen BALL x PIT. Korkeat pisteet kummallakin Metacriticissä.

Deep Rock Galactic: Survivor on DRG-maailmaan sijoittuva roguelite jossa kääpiö lähetetään planeetalle louhimaan mineraaleja ja tappamaan loputtomia mörköaaltoja. Yksi kierros muodostuu 3-10 tasosta, ja läjästä loppuhirviöitä. Tappamalla saa kultaa, nitraa ja kokemusta joiden avulla päivitetään hahmoa/aseita/vermeitä ja yritetään päästä kaikki tasot läpi ja pois planeetalta. Lisäksi luohitaan metavaluuttaa, jolla saa pysyviä parannuksia. Sisältöä on paljon ja vaikeusaste nousee aika ripeästi. Pelissä paljon erikoistehtäviä, joilla saa myös lisää erilaisia pysyviä parannuksia hahmoihin, aseisiin tai kenttiin jos ne onnistuu läpäisemään. Ja hirmu määrä pysyviä artifakteja, joilla myös päästään aina vaan pidemmälle.

Deep Rock Galactic: Survivor Reviews - Metacritic

DEEP ROCK GALACTIC: SURVIVOR is a single player survivor-like auto-shooter. Wield the full arsenal of Deep Rock Galactic, take on hordes of lethal aliens, mine riches, and unlock powerful upgrades. It's one dwarf against all of Planet Hoxxes! Kill bugs, upgrade your gear, and delve ever deeper...

www.metacritic.com

86 - 8,3

BALL x PIT on puolestaan Breakout/Arkanoid -tyylinen roguelite, jossa pääpelissä ohjataan hahmoa, joka ampuu palloja, jotka poukkoilevat ylös rullaavassa kentässä ja tappavat yläreunasta tulevia hirviöitä. Pallooja on lukuisia erilaisia, tappamalla saa rahaa ja kokemusta, joilla parannetaan pallojen ominaisuuksia ja saadaan uudenlaisia palloja ja esineitä. Palloja voi yhdistellä, jolloin ne muodostavat voimakkaamman pallon uusilla ominaisuuksilla. Metapelissä taas rakennetaan omaa leiriä/kylää jossa kerätään resursseja, rakennetaan rakennuksia joista saa uusia pelihahmoja tai kykyjen parannuksia. Rakennuksia päivitetään ja rakennetaan lisää ja tähänkin liittyy vahvasti breakout-mekaniikka.

BALL x PIT Reviews - Metacritic

Ballbylon has fallen. After a meteoric and completely unexpected event annihilated the great city, all that remains is an ominous, yawning pit. Treasure hunters from far and wide flock to the city’s tomb to seek their fortune, plumbing the depths in search of Ballbylon’s scattered riches. Few...

www.metacritic.com

84 - 9,6

 

[perato]

Mass Effect 2 (PC Legendary edition)

Kyllähän se tämäkin alkais kaivata ihan täyttä remakea. Vaikka graafisesti ihan siedettävässä kunnossa, alkaa pelin rakenne ja tasosuunnittelu olemaan nykymittapuulla jo todella vanhahtavaa vaikka se myös aikanaan pisti silmään.

Pelin kompastuskivi on sen tehtäväpohjainen rakenne. Muutama hubialue, mutta sielläkin kaikki yhtään syvemmät questit on irrallisia kokemuksia jotka ajetaan raiteilla alusta loppuun. Tätä korostaa vielä tehtävän lopuksi lävähtävä "Mission complete, tässä palkintosi". Pelillisesti tämä on häpeilemätöntä cover shooteria. Joka paikka on ripoteltu epäuskottavuuteen asti esteillä joiden taakse voi piiloutua. Kenttäsuunnittelusta näkee milloin ammutaan ja milloin jutellaan. Hubialueetkin ovat varsin ahtaita ja sokkeloisia.

Toinen ongelma on tarina. Peli tuntuu olevan väärässä paikassa trilogian suhteen, jos trilogia olis yksi peli, se vain korostaisi kuinka ohkasesti koko juoni on ihme sivukierre reaperongelmaan, ja tuntuu enemmän joltain spinoffilta. Collectoreita ei edes hirveästi pelissä näy, oisko 4 tehtävän verran ennen lopputehtävää, nii kokonaisuutena pelin pääjuoni on onneton tekosyy sivutehtäville.

Ihan kiva tämä edelleen on, mutta en jotenki ajatellut tän ikääntyneen tällälailla. Fovia tähän ei ollu kuitenkaan laitettu joten aika ahtaan tuntunen ultrawidellä. Peliläppärillä tullu suurinosa pelattua.

Lisureita ja lopputehtävä vielä pelaamatta, mutta ei ne yllätyksiä tarjoa, oliskohan neljäs/viides läpipeluu ja kolmas lisureilla.

 

[Partis]

Mass Effect 2 (PC Legendary edition)

Kyllähän se tämäkin alkais kaivata ihan täyttä remakea. Vaikka graafisesti ihan siedettävässä kunnossa, alkaa pelin rakenne ja tasosuunnittelu olemaan nykymittapuulla jo todella vanhahtavaa vaikka se myös aikanaan pisti silmään.

Pelin kompastuskivi on sen tehtäväpohjainen rakenne. Muutama hubialue, mutta sielläkin kaikki yhtään syvemmät questit on irrallisia kokemuksia jotka ajetaan raiteilla alusta loppuun. Tätä korostaa vielä tehtävän lopuksi lävähtävä "Mission complete, tässä palkintosi". Pelillisesti tämä on häpeilemätöntä cover shooteria. Joka paikka on ripoteltu epäuskottavuuteen asti esteillä joiden taakse voi piiloutua. Kenttäsuunnittelusta näkee milloin ammutaan ja milloin jutellaan. Hubialueetkin ovat varsin ahtaita ja sokkeloisia.

Toinen ongelma on tarina. Peli tuntuu olevan väärässä paikassa trilogian suhteen, jos trilogia olis yksi peli, se vain korostaisi kuinka ohkasesti koko juoni on ihme sivukierre reaperongelmaan, ja tuntuu enemmän joltain spinoffilta. Collectoreita ei edes hirveästi pelissä näy, oisko 4 tehtävän verran ennen lopputehtävää, nii kokonaisuutena pelin pääjuoni on onneton tekosyy sivutehtäville.

Ihan kiva tämä edelleen on, mutta en jotenki ajatellut tän ikääntyneen tällälailla. Fovia tähän ei ollu kuitenkaan laitettu joten aika ahtaan tuntunen ultrawidellä. Peliläppärillä tullu suurinosa pelattua.

Lisureita ja lopputehtävä vielä pelaamatta, mutta ei ne yllätyksiä tarjoa, oliskohan neljäs/viides läpipeluu ja kolmas lisureilla.

Mulle tämä on ollut aina koko sarjan (andromeda mukaanlukien) heikoin osa parista syystä.
Tarina on tosiaan lähinnä sitä miehistön keräämistä.
Loyalty tehtävät on muuten hyvä idea, mutta jos et ratko vaikka Mirandan isä/sisko ongelmia niin sitten se kuolee vikassa tehtävässä ja sama koskee kaikkia muitakin.
Miten jonkun henkilökohtainen ongelma muka vaikuttaa niiden selviytymiseen.
Sitä planeettojen louhimis minipeliä on pakko harrastaa kyllästymiseen asti jotta saat materiaaleja joilla päivittää alusta, koska jos et tee sitä niin taas puolet miehistöstä kuolee ennen kuin se vika tehtävä edes alkaa ja nuokin tapahtuu muutaman sekunnin pituisissa välivideoissa. Antaisivat edes pelaajan yrittää selviytyä jos taidot riittää, mutta ei.
Pelin codex myös selittää kuinka nyt kaikki aseet käyttää universaaleja jäähdytyselementtejä, koska niiden vaihtaminen on nopeampaa kuin aseen jäähtymisen odottaminen kuten ykkösessä ja tällä perustellaan ammuslaskuri.
No jos ne on universaaleja niin miten mulla on täydet heatsinkit pistoolissa, mutta ei yhtään sniperissa.
Lisäksi hahmonkehitys on todella pelkistetty ykköseen verrattuna.

Ainoat asiat jotka tämä tekee ykköstä paremmin on tähtäyksen tuntuma ja se kuinka voit nopeasti käyttää tiimikavereiden voimia vaikka tässäkin niitä sai vain yhden / hahmo määritettyä pikanäppäimiin ainakin konsoleilla.
Nuo molemmat taidettiin legendary editionin myötä tuoda myös ykköseen joten kakkonen ei oikeasti tee mitään paremmin.
Mä en vieläkään ymmärrä miten valtaosa pelaajista tuntuu pitävän tätä sarjan parhaana osana. Ehkä se johtuu osittain siitä, että ps3 pelaajat ei päässeet kokemaan ykköstä joten tämä oli eka kosketus koko mass effect universumiin.

 

[perato]

Mulle tämä on ollut aina koko sarjan (andromeda mukaanlukien) heikoin osa parista syystä.
Tarina on tosiaan lähinnä sitä miehistön keräämistä.
Loyalty tehtävät on muuten hyvä idea, mutta jos et ratko vaikka Mirandan isä/sisko ongelmia niin sitten se kuolee vikassa tehtävässä ja sama koskee kaikkia muitakin.
Miten jonkun henkilökohtainen ongelma muka vaikuttaa niiden selviytymiseen.
Sitä planeettojen louhimis minipeliä on pakko harrastaa kyllästymiseen asti jotta saat materiaaleja joilla päivittää alusta, koska jos et tee sitä niin taas puolet miehistöstä kuolee ennen kuin se vika tehtävä edes alkaa ja nuokin tapahtuu muutaman sekunnin pituisissa välivideoissa. Antaisivat edes pelaajan yrittää selviytyä jos taidot riittää, mutta ei.
Pelin codex myös selittää kuinka nyt kaikki aseet käyttää universaaleja jäähdytyselementtejä, koska niiden vaihtaminen on nopeampaa kuin aseen jäähtymisen odottaminen kuten ykkösessä ja tällä perustellaan ammuslaskuri.
No jos ne on universaaleja niin miten mulla on täydet heatsinkit pistoolissa, mutta ei yhtään sniperissa.
Lisäksi hahmonkehitys on todella pelkistetty ykköseen verrattuna.

Ainoat asiat jotka tämä tekee ykköstä paremmin on tähtäyksen tuntuma ja se kuinka voit nopeasti käyttää tiimikavereiden voimia vaikka tässäkin niitä sai vain yhden / hahmo määritettyä pikanäppäimiin ainakin konsoleilla.
Nuo molemmat taidettiin legendary editionin myötä tuoda myös ykköseen joten kakkonen ei oikeasti tee mitään paremmin.
Mä en vieläkään ymmärrä miten valtaosa pelaajista tuntuu pitävän tätä sarjan parhaana osana. Ehkä se johtuu osittain siitä, että ps3 pelaajat ei päässeet kokemaan ykköstä joten tämä oli eka kosketus koko mass effect universumiin.

Itelle tää oli aikanaan iso pettymys jopa, ykkösestä tykkäsin lähinnä sen maailman vuoksi. Kakkonen tuntui hyvin konsolimaistetulta peliltä aikana jolloin konsolipelit olivat keskimääri yksi kertaisempia ja suoraviivaistetumpia. Tuo chest high walls jumppa ärsytti jo sillon sekä collectorit. Peli ei kuitenkaan ole ihan läpijuoksu ykköseen verratuna, mediumillakin tuntuu et jos ei keskity, voi kuolo korjata varsinki alkuvaiheessa peliä. Sitä voi myös pitää ihan onnistumisena siinä mielessä että niin paljon sisällön järjestyksestä on valittavissa.

Tuo mainaus oli kyl hanurista mutta toisaalta sitä ei tarvi onneks paljoa harrastaa LEssä ja parempi ku Makolla ajelu. Ja onhan tän kenttäsuunnittelu silti askel eteenpäin ykkösestä josta jo tuossa aiemmin kirjottelin.

 

[Corex]

Space Marine 2 (PC)

Todella vähän tulee mitään (puhtaita) räiskintäpelejä pelattua mutta ajattelin tässä olisi ihan hauskan näköinen aivot narikkaan peli. Ei sinänsä pettänyt, testosteroni 100% ja alienia nippuun kunnon old school meiningillä. Kampanja oli myös yllättävän mielenkiintoinen mutta tuntui lopulta loppuvan vähän kesken. Juuri kun pääsi vauhtiin. Eipä noita tehtäviä tms. oikein jaksa suorittaa. Tarvitsen aina motivaatioksi jonkun laajemman kaaren juonen. Mutta hauskaa oli niin kauan kuin kesti.

Plussaa myös grafiikoista. Pyöri todella sulavasti ja piti vain marginaalisia säätöjä tehdä että sai 12 gigaa muistia riittämään 4070ti. Tässä on viime aikoina innostunut taas pelaileen vuosien tauon jälkeen. Nyt pitää arpoa seuraava.

Pari suutaria oli tosin välissä mihin loppui mielenkiinto kuten Mass Effect Andromeda. Kyllästyin kun olin juuri pelannut ME 1-3 Renegade tyyliin... ei tämän uuden päähenkilön toilailuja jaksanut katsella, Shepard olisi pistänyt tämän ilmalukosta pihalle

 

[Partis]

Itelle tää oli aikanaan iso pettymys jopa, ykkösestä tykkäsin lähinnä sen maailman vuoksi. Kakkonen tuntui hyvin konsolimaistetulta peliltä aikana jolloin konsolipelit olivat keskimääri yksi kertaisempia ja suoraviivaistetumpia. Tuo chest high walls jumppa ärsytti jo sillon sekä collectorit. Peli ei kuitenkaan ole ihan läpijuoksu ykköseen verratuna, mediumillakin tuntuu et jos ei keskity, voi kuolo korjata varsinki alkuvaiheessa peliä. Sitä voi myös pitää ihan onnistumisena siinä mielessä että niin paljon sisällön järjestyksestä on valittavissa.

Tuo mainaus oli kyl hanurista mutta toisaalta sitä ei tarvi onneks paljoa harrastaa LEssä ja parempi ku Makolla ajelu. Ja onhan tän kenttäsuunnittelu silti askel eteenpäin ykkösestä josta jo tuossa aiemmin kirjottelin.

Mulla taas ei ollut koskaan mitään ongelmia makon kanssa enkä vieläkään ymmärrä miks sitä haukutaan niin paljon.
Ainoa teoria minkä mä olen keksinyt on se, että xbox pelaajat yritti ohjata sitä kuten halon wathogia eli kääntämällä turretin tähtäintä ja kyllä se noinkin kääntyy, mutta kääntösäde on valtava.
Vasemmalla tatilla se kuitenkin kääntyy välittömästi ja jos ei pidä jatkuvasti kaasua pohjassa niin se ei myöskään holtittomasti pompi joka kuopasta ja muutenkin se kiipeää vuoren seinämää melkein kuin skyrimin hevonen

 

[Aldo]

Mafia The Old Country

Ihan kiva Mafia peli ja laittoivat sentään fast travelin sinne mikä ois varmaan auttanut Mafia 3:n vastaanotossakin. Tämä nyt oli tarinaltaan aika mitään sanomaton paitsi loppuratkaisu

Spoileri

mikä ei ollut onnellinen

. Lyhyt ja helppo jopa hardillakin ja 18h meni platinumiin, kun katsoi ohjeista tehtäväkohtaiset collectibles ja trophyt. Hieno maailma kyllä lopussa, kun tuli loput collectiblet kerättyä mitä ihmeellisimmistä paikoista. En kyllä ymmärrä näitä pelejä mistä käytännössä ei voi saada platinumia ilman ohjeita, eli voisi olla vaikka joku prosenttiosuus minkä jälkeen tulisi trophy eikä 100%.

Puukkohipat oli aika tylsiä ja ampuminen aika kankeeta ja viholliset tyhmiä ja tulee päälle kunhan vaan tarpeeksi odottelee eli helppo kuten aikaisemmin sanoin. Kaikesta paitsi maailmasta paistaa AA läpi ja sen takia tämä varmaan sitten myytiinkin vähän halvemmalla. Maailma ja grafiikat oli hienot, mutta PS5:lla ainakin FPS:t droppaili aika tasaseen tahtiin, että siitä miinusta.

Kokonaisuudessaan kyllä plussalle päästiin ja kyllä tämä pelata läpi kannattaa pelata, mutta onko edes tuon vähän alhaisemman hinnan arvoista. Ei ehkä minun mielestä. Aihetta tuossa olisi DLC:lle missä käytettäisiin uusia paikkoja tuosta maailmasta. On siellä nykyäänkin freeroam moodi missä voi sitten tutkia paikkoja, mutta ei se hirveän kivalta tuntunut, kun ei siellä mitään tapahtunut.

4/5

 

[perato]

Loyalty tehtävät on muuten hyvä idea, mutta jos et ratko vaikka Mirandan isä/sisko ongelmia niin sitten se kuolee vikassa tehtävässä ja sama koskee kaikkia muitakin.
Miten jonkun henkilökohtainen ongelma muka vaikuttaa niiden selviytymiseen.

Pelihän itse perustelee tätä alussa niin, että parempi varmistaa että kaikilla on fokus tehtävässä eikä henkilökohtaisissa asioissa. Eli vähän niin että jokainen sit kriittisellä hetkellä ei keskity ja se sit aiheuttaa kuoleman. Vähän köykänen selityksenä, mutta on se sentään pelin sisällä selitetty.

 

[Heseman]

The Night is Grey (PC)

Graham juoksee metsässä yöllä susia karkuun ja päätyy yksinäiselle mökille, missä nuori tyttö on yksin kotona. Tämän äiti oli lähtenyt käynnistämään generaattoria, eikä ole palannut. Graham päättää auttaa tyttöä samalla omia menneisyyden traumojaan vastaan taistellen. Peli on moderni point&click-seikkailupeli, jossa keräillään tavaroita ja koitetaan löytää niille sopiva käyttötarkoitus, täten pulmia ratkoen. Ne eivät ole erityisen haastavia, joskin yksi alkupuolella oli vähän outo ja vinkkiä katsoessani reaktioni oli lähinnä "Täh?" Toinen genren kulmakivi on tarina. Se alkaa todella hitaasti ja alussa lähinnä haukottelinkin. Vasta puolivälissä se alkoi kiinnostaa, mutta lopussa oli todella palleaan lyöty olo. En ole hetkeen aikaan kokenut tällaista pelin tarinasta. En kerro siitä enempää mutta annan suosituksen, vaikka se raskaita aiheita käsittelikin. Kestoakin oli alle seitsemän tuntia.

https://www.pcgamingwiki.com/wiki/The_Night_is_Grey

 

[Maikkeli01]

Mass Effect 2 (PC Legendary edition)

Kyllähän se tämäkin alkais kaivata ihan täyttä remakea. Vaikka graafisesti ihan siedettävässä kunnossa, alkaa pelin rakenne ja tasosuunnittelu olemaan nykymittapuulla jo todella vanhahtavaa vaikka se myös aikanaan pisti silmään.

Pelin kompastuskivi on sen tehtäväpohjainen rakenne. Muutama hubialue, mutta sielläkin kaikki yhtään syvemmät questit on irrallisia kokemuksia jotka ajetaan raiteilla alusta loppuun. Tätä korostaa vielä tehtävän lopuksi lävähtävä "Mission complete, tässä palkintosi". Pelillisesti tämä on häpeilemätöntä cover shooteria. Joka paikka on ripoteltu epäuskottavuuteen asti esteillä joiden taakse voi piiloutua. Kenttäsuunnittelusta näkee milloin ammutaan ja milloin jutellaan. Hubialueetkin ovat varsin ahtaita ja sokkeloisia.

Toinen ongelma on tarina. Peli tuntuu olevan väärässä paikassa trilogian suhteen, jos trilogia olis yksi peli, se vain korostaisi kuinka ohkasesti koko juoni on ihme sivukierre reaperongelmaan, ja tuntuu enemmän joltain spinoffilta. Collectoreita ei edes hirveästi pelissä näy, oisko 4 tehtävän verran ennen lopputehtävää, nii kokonaisuutena pelin pääjuoni on onneton tekosyy sivutehtäville.

Ihan kiva tämä edelleen on, mutta en jotenki ajatellut tän ikääntyneen tällälailla. Fovia tähän ei ollu kuitenkaan laitettu joten aika ahtaan tuntunen ultrawidellä. Peliläppärillä tullu suurinosa pelattua.

Lisureita ja lopputehtävä vielä pelaamatta, mutta ei ne yllätyksiä tarjoa, oliskohan neljäs/viides läpipeluu ja kolmas lisureilla.

Piti ihan palata tähän postaukseen kun en ehtinyt vastaamaan aiemmin. Eli siis täysin samaa mieltä! Itselle on todella vaikea uskoa että porukka kehui tätä yli kaiken sivuttaen ykkösosan pelin kokonaan. Nämä kaksi peliä on kuin vittu yö ja päivä! Pelasin ykkösosan ja perään kakkosen (epäkypsänä teinipoikana) ja koin jo sen aikaisella arviointikyvyllä että tämä on kovanluokan aikusille kirjoitettu sci-fi trilleri: renegade valinnat oli oikeasti helvetin asiallisia esim. Shepardin toimiessa todella jämäkkänä "poliisiina" mutta ei pahiksena. Dialogi ja kaikki oli upeaa ja peli oli niitä MAKO ajeluita lukuunottamatta todella mukaantempaavaa, juuri kuin maailmanluokan sci-fi elokuvaa mutta pelatessa. Kakkososa taas ei edes tuossa iässä vakuuttanut, vaan se tuntui juuri mainitsemasi putkijuoksulta jossa oli selvästi suunnitellut ammunakentät jne. Myös yleisesti dialogi ja kaikki tuntui olevan merkittävästi heikompaa. Ihka aito putkijuoksu suppean RPG elämyksen kera. Ykkösosa tulee ikuisesti pitämään sydämessäni paikkaa parhaimpina roolipeleinä jota olen pelannut

 

[perato]

Witcher 3: Hearts of Stone (PC)

Toista kertaa peluussa tämä lisäri. Viimeksi pelasin suoraan peruspelin perään ja ähky oli valtava, nyt jätin pelin yhen pelin väliin ja aikaakin ehti kulua pari viikkoa ennen tämän aloitusta. Pari sivutehtävää pelasin vissiin vähän ku vahingossa peruspeliä pelatessa, mutta toisaalta nyt törmäsin pariin peruspelin sivutehtävään tätä pelatessa. Kaikki hyvin lyhkäsiä.

Tätä on kovasti kehuttu erityisesti kirjoituksen ja pahiksen osalta, mutta ite en kyl tälle lämpeä nyt enkä silloin. Ihan ok, mutta ihan muutamaa huippua lukuunottamatta jää jotenki todella ohkaseksi. Vaikutelmana on, että "tän olis varmaan pitänyt olla pitempi ja rikkaampi". Varsinki heist missio on jotenki todella köykänen eikä tuo häätehtäväkään ole mitenkään erityisen hieno ollakseen merkittävä osa main questia. Tuntui enemmän sekin semmoselta pitkäksi venytetyltä sivujuonteelta. Heistin osalta alko lähinnä miettimään, et tuliko tämä siihen samaan aikaan ku tämä "heist" tyyppinen kerää porukka, ryöstä pankki, pelityyli oli suosiossa(GTA, PAYDAY, Biowaren miehistönkeräyspelit). Gaunter O'Dimm on ihan hyvä antagonisti, mutta jää todella vähän käytetyksi ja loppu on varsin antikliimaksi, juokse tuonne, riko seinä, heihei.

Pelikartta on se sama kuin peruspelissä, laajennettuna kartan oikeaan ylänurkkaan jota peruspelissä ei käytetty ollenkaan. Osa tehtävistä sijoittuu myös tutuille seuduille, pääasiassa peruspelissä vähälle käytölle jääneeseen Oxenfurtiin. Muuten ei juurikaan pyöritä Pontarin eteläpuolella tai Novigradissa. Sinällään alue on siis uusi, mutta tuntuu siltä samalta vanhalta. Maaseutua on enemmän ja asiat siellä on lähinnä hirviön pesiä ja ritareiden leirejä. Aika vähän on tutkittavaa ja sivutehtäviä mikä vähän kuin korostaa että koko Hearts of Stone on yksi pitkä sivutehtävä.

Pelillisesti ei juuri tuoda ihmeitä, yksi kauppias tarjoaa enchanteja itemeihin, mutta koin ne jotenkin 'turhiksi'. Netissä näyttää jotku kommentoineen, että olis hyviäkin ne, mutta ei ollut tarvetta. Haastetta on minusta kuitenkin lisää peruspeliin verrattuna ja varsinkin pomovastustajat oli oikeasti reilusti haastavampia kuin mitä peruspelissä missään vaiheessa. Olgierin ja haudankaivajan kanssa sai oikeasti käytellä pulloja death marchilla.

Nyt voi sanoa, että jos joskus vielä jostain syystä W3 pariin palaa, nii voi skipata tämän sisällön. Edes graafisesti ei tarjoa mitään minkä vaikka joku 20v päästä tuleva remake boostais uusiin sfääreihin.

 

[Jumi]

Witcher 3: Hearts of Stone (PC)

Toista kertaa peluussa tämä lisäri. Viimeksi pelasin suoraan peruspelin perään ja ähky oli valtava, nyt jätin pelin yhen pelin väliin ja aikaakin ehti kulua pari viikkoa ennen tämän aloitusta. Pari sivutehtävää pelasin vissiin vähän ku vahingossa peruspeliä pelatessa, mutta toisaalta nyt törmäsin pariin peruspelin sivutehtävään tätä pelatessa. Kaikki hyvin lyhkäsiä.

Tätä on kovasti kehuttu erityisesti kirjoituksen ja pahiksen osalta, mutta ite en kyl tälle lämpeä nyt enkä silloin. Ihan ok, mutta ihan muutamaa huippua lukuunottamatta jää jotenki todella ohkaseksi. Vaikutelmana on, että "tän olis varmaan pitänyt olla pitempi ja rikkaampi". Varsinki heist missio on jotenki todella köykänen eikä tuo häätehtäväkään ole mitenkään erityisen hieno ollakseen merkittävä osa main questia. Tuntui enemmän sekin semmoselta pitkäksi venytetyltä sivujuonteelta. Heistin osalta alko lähinnä miettimään, et tuliko tämä siihen samaan aikaan ku tämä "heist" tyyppinen kerää porukka, ryöstä pankki, pelityyli oli suosiossa(GTA, PAYDAY, Biowaren miehistönkeräyspelit). Gaunter O'Dimm on ihan hyvä antagonisti, mutta jää todella vähän käytetyksi ja loppu on varsin antikliimaksi, juokse tuonne, riko seinä, heihei.

Pelikartta on se sama kuin peruspelissä, laajennettuna kartan oikeaan ylänurkkaan jota peruspelissä ei käytetty ollenkaan. Osa tehtävistä sijoittuu myös tutuille seuduille, pääasiassa peruspelissä vähälle käytölle jääneeseen Oxenfurtiin. Muuten ei juurikaan pyöritä Pontarin eteläpuolella tai Novigradissa. Sinällään alue on siis uusi, mutta tuntuu siltä samalta vanhalta. Maaseutua on enemmän ja asiat siellä on lähinnä hirviön pesiä ja ritareiden leirejä. Aika vähän on tutkittavaa ja sivutehtäviä mikä vähän kuin korostaa että koko Hearts of Stone on yksi pitkä sivutehtävä.

Pelillisesti ei juuri tuoda ihmeitä, yksi kauppias tarjoaa enchanteja itemeihin, mutta koin ne jotenkin 'turhiksi'. Netissä näyttää jotku kommentoineen, että olis hyviäkin ne, mutta ei ollut tarvetta. Haastetta on minusta kuitenkin lisää peruspeliin verrattuna ja varsinkin pomovastustajat oli oikeasti reilusti haastavampia kuin mitä peruspelissä missään vaiheessa. Olgierin ja haudankaivajan kanssa sai oikeasti käytellä pulloja death marchilla.

Nyt voi sanoa, että jos joskus vielä jostain syystä W3 pariin palaa, nii voi skipata tämän sisällön. Edes graafisesti ei tarjoa mitään minkä vaikka joku 20v päästä tuleva remake boostais uusiin sfääreihin.

Meikästä paras DLC ikinä ja paras osa koko peliä. Hyvä tarina ja hienoja yksityiskohtia niinku tämä lasten laulu. Jälkeenpäin tullu katottua paljon videoita tuosta lisäristä, itäeurooppalainen mystiikka ja aikuisten sadut isku lujasti. Kirjoituksesta pidän paljon ja alkupuolen risteyksen tapaamisessa sanottiin vaikka mitä jotka vasta tajusi myöhemmin. Huippukohtia oli useampi ja ne jäivät hyvin mieleen, jos ne eivät olisi iskeneet niin tuskin oisin tuosta niin paljoa tykännyt. Pitivät pitkään mielenkiintoa yllä.

Heist-tehtävä ei kiinnostanut ja oli heikointa antia, olin vähän yllättynyt kun kuulin sitä kehuttavan myöhemmin. Saatoin tosin vastata johonkin sitä koskevaan kysymykseen "väärin" ja peli hyppäsi joidenkin kohtien yli. Pääpelissähän katosi kokonaisia NPC:itä ja niiden tehtäviä jos ei löytynyt edellisten Witcher pelien saveja koneelta ja kysyttäessä vastasi "Joo, tapoin sen". NPC-tehtävän tilalla oli joku geneerinen "tapa haamut tältä maatilalta". Sama koski perustehtäviäkin, "Teetkö tämän tehtävän?" "En." "Ok, painu vittuun sit. (15 experience gained)"

Pääpelissä olin saanut huonoimman lopun ja harmitti ihan oikeasti kun sitä hierottiin naamaan loppukohtauksissa. Olin jopa vähän loukkaantunut useamman päivän ennenkuin aloitin tuon lisärin. Saattoi olla yksi syy miksi DLC tuntui paremmalta ja helpottavalta... DLC:n lopussa ois saanu neuvoja parhaan lopun saamiseen, mutta olin tietysti tehnyt sen jo.

 

[perato]

Meikästä paras DLC ikinä ja paras osa koko peliä. Hyvä tarina ja hienoja yksityiskohtia niinku tämä lasten laulu. Jälkeenpäin tullu katottua paljon videoita tuosta lisäristä, itäeurooppalainen mystiikka ja aikuisten sadut isku lujasti. Kirjoituksesta pidän paljon ja alkupuolen risteyksen tapaamisessa sanottiin vaikka mitä jotka vasta tajusi myöhemmin. Huippukohtia oli useampi ja ne jäivät hyvin mieleen, jos ne eivät olisi iskeneet niin tuskin oisin tuosta niin paljoa tykännyt. Pitivät pitkään mielenkiintoa yllä.

Heist-tehtävä ei kiinnostanut ja oli heikointa antia, olin vähän yllättynyt kun kuulin sitä kehuttavan myöhemmin. Saatoin tosin vastata johonkin sitä koskevaan kysymykseen "väärin" ja peli hyppäsi joidenkin kohtien yli. Pääpelissähän katosi kokonaisia NPC:itä ja niiden tehtäviä jos ei löytynyt edellisten Witcher pelien saveja koneelta ja kysyttäessä vastasi "Joo, tapoin sen". NPC-tehtävän tilalla oli joku geneerinen "tapa haamut tältä maatilalta". Sama koski perustehtäviäkin, "Teetkö tämän tehtävän?" "En." "Ok, painu vittuun sit. (15 experience gained)"

Pääpelissä olin saanut huonoimman lopun ja harmitti ihan oikeasti kun sitä hierottiin naamaan loppukohtauksissa. Olin jopa vähän loukkaantunut useamman päivän ennenkuin aloitin tuon lisärin. Saattoi olla yksi syy miksi DLC tuntui paremmalta ja helpottavalta... DLC:n lopussa ois saanu neuvoja parhaan lopun saamiseen, mutta olin tietysti tehnyt sen jo.

Esim tuo laulu on yks esimerkki missä Witcherin immersio rikkoutuu joka kerta. Ne odottaa että saavut ja alkaa sit laulamaan sitä alusta. Sama monessa kylässä, aina samat jutut ku saavut paikalle. Sanat kuulee jo peruspelissä kertaalleen mut alkaa ärsyttää jo toisella kuulemalla. Ärsyttävä trope ylipäätään tuo "creepy lastenlaulu".

 

[Heseman]

Small Saga (PC)

Small Saga on enimmäkseen yhden tyypin, Darya Noghanin tuotos. Se on oldschool-japsirope, josta itselläni tuli mieleen Final Fantasy VI. Päähahmo Verm on hiiri, joka veljensä kanssa lähtee ryöstämään jumalten aarreaittaa ja päätyy jahtaamaan mystistä Keltaista jumalaa. Muutkin pelihahmot ovat siis erilaisia jyrsijöitä, kuten hiiriä, kontiaisia ja päästäisiä, mistä pelin nimikin tulee. Suosikkini oli jammaava Dizi. Juoni on ihan jees, joskaan ei maatamullistava. Darya on ilmeisesti matkan varrella vaihtanut sukupuoltaan, mikä selittänee pelissä vahvana olevan sateenkaariteeman. Musiikki oli jees, varsinkin muutamassa bossitaistelussa.

Kun on rope kyseessä niin kuinkas se taistelu? No se oli ylihelppoa. Kuolin pelissä ainoastaan kaksi kertaa joista vain toinen johti game overiin. Vasta lopputaisteluissa alkoi olla pientä uhkaa ja ne olivatkin pelin kiinnostavimmat taistelut. Vaikka olenkin hakannut päätäni Miyazakin mäntyyn lukuisia kertoja, en moista aina jaksa, mutta tämä meni liikaa sinne toiseen laitaan. Toisaalta tämä on helppo aloitus genreen, jos se ei ole muuten tuttu. Pituutta tällä oli sellaiset yhdeksän tuntia kun tein löytämäni sivutehtävät. Tekijä oli mukana myös aiemmin tykkäämässäni Aviator Attorneyssä ja se kolahti itselleni paremmin, mutta ei tämäkään huono ollut. Vähän oudosti tästä ei ole sivua PCGamingWikissä, mutta Steamista löytyy ja lähtee käyntiin vaikka suoraan exestä ilman, että gaben.exe olisi käynnissä.

Small Saga on Steam

Beneath the streets of London, an angry mouse seeks revenge against the god who stole his tail. An epic RPG of miniature proportions!

store.steampowered.com

 

[PabloEscoburger]

SurrounDead [PC]

Tollanen "pikseli-Dayz" early accessissa. Viihdyttävää zombie survival looter-pelailua. Tulossa moninpelikin ilmeisesti, tällä hetkellä vain yksinpeli.
Kuusi tuntia hurahtanu peliin melko nopeesti. Vaikeustasoa pystyy säätämään oman mielen mukaan kuten myös lootin määrää yms.

SurrounDead Steamissä

SurrounDead is an open world survival game. Taking place in a world ravaged by an apocalyptic catastrophe. The dead reign free and will stop at nothing to kill you.

store.steampowered.com

 

[Cvire]

Detroid: Become Human

PS+ Collectionissa oli tämä peli ja tullut kuultua hyvää tästä. Peli tempaisi kyllä mukaansa alussa ja saattoi Karan osuus mennä tunteisiinkin hieman. Muiden osuudet ei niin kolahtanut kovaa, varsinkin Connor jäi etäiseksi, varsinkin kun ei oikein heti hiffannut mihin suuntaan kannatti peliä pelata. Loppupuoli pelistä kyllä lässähti aika lailla, lisäksi yksi väärä valinta vesitti mielenkiinnon lopusta. Täytyy katsoa miten eri vaihtoehto mielenosoitus-valinnassa vaikuttaa loppuun.

Kontrollit oli alussa melkoista tuskaa, vähän väliä päin seiniä ja törmäilyä esineisiin, loppua kohden pääsi sisään mutta varsinkin laivakohtaus oli taas sellaista, että. QTE oli ihan toimiva keino saada peliin pelaamista, vähän tuli välillä sekoilua kun kuvakkeet tuli yllättäen mutta sen takia kokoajan pitää olla varuillaan.

En ihan ollut kokonaisuuteen tyytyväinen, peli kun lässähti aika lailla puolivälin jälkeen. Kontrollit ei oikein suju. Graafisesti peli oli kyllä täysi kymppi ja varsinkin äänimaailma Pulse3d-kuulokkeiden avulla oli aika messevä.

Arvosana 3/5

Ohessa vielä läpipeluu.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Hyväksy kolmannen osapuolen evästeet

Mun mielestä tämä ei ole edes peli. Interaktiivinen video ennemminkin. Koko ajan tulee ohjeita ruutuun mitä nappia pitää painaa. Onneksi ei maksanut kuin alle 15€.

 

[Jamboa]

Mitäs autopelejä pelailet?

Project Cars 2 on se joka yleensä aina käynnistyy, vaikka muita tulee kokeiltua. Assettoa ja Automobilista 2:sta on sellaisia "siirryn niihin, kun on aikaa", mutta tiedä sitten tuleeko niitä oikeasti koskaan pelattua. Mud Runner on sitten taas sellainen rentoon ratinpyörittelyyn sopiva, erinomaista viihdettä

 

[Apinamakina]

Resident Evil 3 Remake (PC)

En ole ikinä pelannut yhtäkään Resident Evil-sarjan peliä muuten kuin kokeillut vähäsen, mutta suunnilleen tiedän millaisia ne on. Kesällä pelasin tästä sen ilmaisen demon, ja pidin kovasti, kun olen halunnut tämmöistä zombie apocalypse peliä moderneilla grafiikoilla pelata, missä on oikeanlainen tunnelma. Emopelikin löytyi silloin steamistä alennuksesta, mutta säästelin tämän pelaamista vasta näin halloweenin lähituntuviin.

Aikapaljon pettyneitä arvosteluita sai julkaisun aikoihin kun on jokseenkin lyhyempi ja vähän erilaisempi alkuperäiseen verrattuna, mutta itse tykkäsin. Varsin kiva zombie räiskintä ja oli myös hyvän pituinen, ei ollut ihan överipitkä peli. Meikäläisen makuun tarpeeksi jännitystä ja kauhuselviytymistä vaikka painottuukin enemmän toiminnan puolelle kuin alkuperäiset, joiden tankkikontrollien sijaan nekin on tietysti modernisoitu, mistä en itse valita. Vaikka ne tankkikontrollit lisäävätkin oman haasteensa ja mausteen siihen kauhuselviytymiseen. Vaikka pelasin PC:llä, käytin silti ihan peliohjainta, koska se loi kivaa jännitystunnelmaa tähtäämisen suhteen, kun ei voi hiirellä tähdätä joka kerta tarkkoja laukauksia, kun kutejakaan ei ollut loputtomasti. (Pelasin keskivaikealla vaikeustasolla) Pelin loppuvaiheessa ammusten suhteen mentiinkin jo jälkihöryillä ja sai vähän säännöstellä ammuksia, että mihin mörköihin tarivitsee kuteja upottaa. Se taisteluveitsi oli kyllä naurettava lelu, millä ei tehnyt yhtikäs mitään vihollisia vastaan. Sillä korkeintaan hajotetaan niitä laatikoita, keräilyleluja tai tarkistetaan että kuoliko se zombie nyt lopullisesti. Loppuvaiheessa kun tehdään sitä rokotetta ja mennään siitä huoneesta, missä on niitä lasitankkeja ja kolme aika vahvaa mörköä käy kimppuun, ei mulla ollut muuta kuin se samperin linkkuveitsi aseena. Pitikin uudelleenyrityksissä sitten miettiä tuota ammusstrategiaa että riittäisi tulivoimaa niihin kolmeen mörköön.

Ja pelin päämörkö itse Nemesis...alkuun oli ihan jännä joo, mutta pelin edetessä alkoi käydä pikemminkin ärsyttäväksi "taasko se nyt tulee tuolta" kun kohtaamiset tämän kanssa pelin puolivälin jälkeen olivat enemmän vain pomotaisteluita, kuin selviytymistaistelua. Ja juonen osalta Nemesis jäi aika ohueksi/mitäänsanomattomaksi. Paljoa ei tästä tyypistä nyt irti saanut.

Graafisesti myös varsin hyvän näköinen, eka peli minkä pelasin HDR:llä ja OLED-näytöllä, näytti oikein hienolta. Ja ray-tracing päällä tottakai.

Naurettavaa paskaa Capcomilta pistää Jillin klassinen outfit maksulliseksi, mutta pelin läpäistyä STARS-outfitin voi avata pelissä ihan normaalisti. Joka tapauksessa itse ostin tuon klassisen outfitin, kun ei kuitenkaan ollut niin kallis ja on kuitenkin ikoninen asu. Vähän tympeää toimintaa silti.

Ostin kesällä Resident Evil 2 Remaken myös, niin voisi ehkä senkin pelata. Omistan Gamecubelle myös Resident Evil remaken, mutta mitä ei ole vaan tullut pelattua, niin ehkä pitäisi sekin laittaa tulille, tai ehkä hommata se PC:lle.

 

[Rottajalka]

Resident Evil 3 Remake (PC)

En ole ikinä pelannut yhtäkään Resident Evil-sarjan peliä muuten kuin kokeillut vähäsen, mutta suunnilleen tiedän millaisia ne on. Kesällä pelasin tästä sen ilmaisen demon, ja pidin kovasti, kun olen halunnut tämmöistä zombie apocalypse peliä moderneilla grafiikoilla pelata, missä on oikeanlainen tunnelma. Emopelikin löytyi silloin steamistä alennuksesta, mutta säästelin tämän pelaamista vasta näin halloweenin lähituntuviin.

Aikapaljon pettyneitä arvosteluita sai julkaisun aikoihin kun on jokseenkin lyhyempi ja vähän erilaisempi alkuperäiseen verrattuna, mutta itse tykkäsin. Varsin kiva zombie räiskintä ja oli myös hyvän pituinen, ei ollut ihan överipitkä peli. Meikäläisen makuun tarpeeksi jännitystä ja kauhuselviytymistä vaikka painottuukin enemmän toiminnan puolelle kuin alkuperäiset, joiden tankkikontrollien sijaan nekin on tietysti modernisoitu, mistä en itse valita. Vaikka ne tankkikontrollit lisäävätkin oman haasteensa ja mausteen siihen kauhuselviytymiseen, niin vaikka pelasin PC:llä, käytin silti ihan peliohjainta, koska se löi kivaa jännitystunnelmaa tähtäämisen suhteen, kun ei voi hiirellä tähdätä joka kerta tarkkoja laukauksia, kun kutejakaan ei ollut loputtomasti. (Pelasin keskivaikealla vaikeustasolla) Pelin loppuvaiheessa ammusten suhteen mentiinkin jo jälkihöryillä ja sai vähän säännöstellä ammuksia, että mihin mörköihin tarivitsee kuteja upottaa. Se taisteluveitsi oli kyllä naurettava lelu, millä ei tehnyt yhtikäs mitään vihollisia vastaan. Sillä korkeintaan hajotetaan niitä laatikoita, keräilyleluja tai tarkistetaan että kuoliko se zombie nyt lopullisesti. Loppuvaiheessa kun tehdään sitä rokotetta ja mennään siitä huoneesta, missä on niitä lasitankkeja ja kolme aika vahvaa mörköä käy kimppuun, ei mulla ollut muuta kuin se samperin linkkuveitsi aseena. Pitikin uudelleenyrityksissä sitten miettiä tuota ammusstrategiaa että riittäisi tulivoimaa niihin kolmeen mörköön.

Ja pelin päämörkö itse Nemesis...alkuun oli ihan jännä joo, mutta pelin edetessä alkoi käydä pikemminkin ärsyttäväksi "taasko se nyt tulee tuolta" kun kohtaamiset tämän kanssa pelin puolivälin jälkeen olivat enemmän vain pomotaisteluita, kuin selviytymistaistelua. Ja juonen osalta Nemesis jäi aika ohueksi/mitäänsanomattomaksi. Paljoa ei tästä tyypistä nyt irti saanut.

Graafisesti myös varsin hyvän näköinen, eka peli minkä pelasin HDR:llä ja OLED-näytöllä, näytti oikein hienolta.

Naurettavaa paskaa Capcomilta pistää Jillin klassinen outfit maksulliseksi, mutta pelin läpäistyä STARS-outfitin voi avata pelissä ihan normaalisti. Joka tapauksessa itse ostin tuon klassisen outfitin, kun ei kuitenkaan ollut niin kallis ja on kuitenkin ikoninen asu. Vähän tympeää toimintaa silti.

Ostin kesällä Resident Evil 2 Remaken myös, niin voisi ehkä senkin pelata. Omistan Gamecubelle myös Resident Evil remaken, mutta mitä ei ole vaan tullut pelattua, niin ehkä pitäisi sekin laittaa tulille, tai ehkä hommata se PC:lle.

Olen alkuperäisen Re3 mennyt läpi useamminkin, sekä tämän Remaken. Musta tää Remake ihan jees. Vaikka lyhyempi onkin, niin ei tuo haitanne. Olen testannut tämän myös speedrunilla ja tunti 1 min ennätys

Hardcore/nightmare vika nemesis onkin jo kunnon vastus

 

[Partis]

Naurettavaa paskaa Capcomilta pistää Jillin klassinen outfit maksulliseksi

Vielä naurettavampaa on se, ettei tuossa asussa ole minihametta vaikka nopeasti siltä saattaa näyttää. Sillä on shortsit jonka eteen on laitettu kangaspala jotta se näyttäisi minihameelta.

 

[Heseman]

A Highland Song (PC)

Nuori tyttö Moira karkaa kotoa lähteäkseen Hamish-sedän majakalle. Matka taittuu kiipeillen Skotlannin kivisissä maisemissa välillä peurojen kanssa kilpaa juosten alkeellisen rytmipelin muodossa. En oikein lämmennyt tälle ja tunnin pelaamisen jälkeen koitin itse asiassa eilen pyytää rahoja takaisin, mutta Steam ei suostunut kun 14 päivää oli reilusti ylittynyt. No, pelasin tänään pari tuntia lisää ja se meni läpi. Kiipeilymekaniikka ei oikein innostanut ja välillä oli vaikea hahmottaa, mille tasolle oikein voi hypätä. Oli se lopulta siedettävä, mutta eipä tästä paljoa jää muuta sanottavaa.

https://www.pcgamingwiki.com/wiki/A_Highland_Song