Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[Tuuchen]

Assassin's Creed Shadows

Alkuun peli säväytti. Grafiikat ovat yksinkertaisesti upeat RT päällä ja FSR4 toimii modattuna hienosti. Vielä upeampaa on dynaamiset sääolosuhteet ja vuodenajat. Tuuli oikeasti humisee ja lennättää kaikkea. Myös maailma on hieno ja sitä tulee fiilisteltyä paljon. Taistelu ja parkourkin tuntuu luontevalta. Jonkunlainen meditointi tai muu tapa skipata aikaa olisi tarpeen, koska pelissä tuntuu olevan jatkuvasti yö.

Ongelmana on, että tämä on edelleen selvä Ubisoftin peli. Kaava on samaa tuttua, mitä on koettu vuosien ajan. Tehtävissä on lopulta vähän vaihtelua ja aika äkkiä menee grindaamiseksi, kun tyhjentää ties kuinka monennetta linnaa tai etsii ties kuinka monennesta temppelistä paperikääröjä. RPG on kuitenkin niin pakotettua, että päätarinassa on Level-vaatimukset. On siis pakko grindata, jos haluaa levelin alueille ja päätehtäville sopivaksi.

Ja sitten päästäänkin pahimpaan ongelmaan, eli päätarinaan. Käytännössä koko päätarinan idea on kostaa tappamalla listan verran ihmisiä. Kuinka uniikkia! Jokainen päätehtävä on siis luokkaa: 1. kerää vihjeitä kohteen olinpaikasta, 2. valmistele tappamista ja mene kohteeseen 3. Tapa kohde. Kun kohde on tapettu, siirry haluamassasi järjestyksessä seuraavaan. Korostan sitä, että järjestyksen voi valita, koska tarina ei tällöin ole yhtään progressiivinen ja hahmot eivät juuri kehity. Kumma, ettei Ubisoftin kokoisesta firmasta löydy vieläkään porukkaa, jotka osaisivat käsikirjoittaa hyvän tarinan ja monipuolisia tehtäviä. Ei edes silti, vaikka koko firma on konkurssin partaalla ja tyyliin yhden pelin menestyksen varassa.

AC Shadowsiin käytetty 50€ kaduttaa. Toisaalta tuo on niin lineaarinen sekä tarinaltaan yksinkertainen, että sen voi jättää pitkäksikin aikaa tauolle. Ehkä aloitan Cyberpunkin kolmannen läpipeluun. Siinä on ainakin hyvä peli mielekkäällä tekemisellä.

Ootko pelannut Assassin's Creed Odyssey? Ja jos oot, niin mitkä mietteet Odyssey vs Shadows?

 

[Lare]

Ootko pelannut Assassin's Creed Odyssey? Ja jos oot, niin mitkä mietteet Odyssey vs Shadows?

Olen. Odyssey tuntuu tässä vaiheessa paremmalta, vaikka ei sekään mikään hirveän ihmeellinen peli ollut:

Odysseyksessa parempaa:

• Päätarina oli selvästi monipuolisempi ja mielekkäämpi. Vähemmän toistoa.
• Maailma tuntui elävämmältä ja siellä oli enemmän erilaista tekemistä ja sisältöä.
• Kulkeminen oli helpompaa, eli joka puolella ei ollut metsiä ja vuoria estämässä kulkua.
• Kreikka ympäristönä oli Japania enemmän omaan mieleen
• Ääninäyttely oli parempaa, vaikka päähenkilö ei siinäkään karismallaan hurmannut

Shadowsissa parempaa:

• Maailma ei vaikuta ihan yhtä valtavalta
• Grafiikat ja luonnollisesti dynaamiset sääolosuhteet sekä vuodenajat
• Taistelu tuntuu sujuvammalta
• Asetuksista saa päälle valinnan, että minkä tahansa vihollisen voi salamurhata yhdellä iskulla.

Odysseyn ongelmana oli liian iso maailma, pitkä tarina sekä RPG-elementit, jotka myös toivat mukanaan Level-vaatimukset. Joutui grindaamaan aika paljon ja pelin loppu alkoi tuntumaan tuskalta. Pelkään, että Shadowsissa käy sama, jos jatkan pelaamista.

 

[Nathorr]

Olen. Odyssey tuntuu tässä vaiheessa paremmalta, vaikka ei sekään mikään hirveän ihmeellinen peli ollut:

Odysseyksessa parempaa:

• Päätarina oli selvästi monipuolisempi ja mielekkäämpi. Vähemmän toistoa.
• Maailma tuntui elävämmältä ja siellä oli enemmän erilaista tekemistä ja sisältöä.
• Kulkeminen oli helpompaa, eli joka puolella ei ollut metsiä ja vuoria estämässä kulkua.
• Kreikka ympäristönä oli Japania enemmän omaan mieleen
• Ääninäyttely oli parempaa, vaikka päähenkilö ei siinäkään karismallaan hurmannut

Shadowsissa parempaa:

• Maailma ei vaikuta ihan yhtä valtavalta
• Grafiikat ja luonnollisesti dynaamiset sääolosuhteet sekä vuodenajat
• Taistelu tuntuu sujuvammalta
• Asetuksista saa päälle valinnan, että minkä tahansa vihollisen voi salamurhata yhdellä iskulla.

Odysseyn ongelmana oli liian iso maailma, pitkä tarina sekä RPG-elementit, jotka myös toivat mukanaan Level-vaatimukset. Joutui grindaamaan aika paljon ja pelin loppu alkoi tuntumaan tuskalta. Pelkään, että Shadowsissa käy sama, jos jatkan pelaamista.

Hmm... En muista, että olisin joutunut Odysseyssä tai Valhallassakaan grindaamaan noita level-vaatimuksia, vaan niistä mentiin kyllä heittämällä yli sivutehtävien ansiosta. Vai lasketko sivutehtävät tähän grindaukseen?

Ehkä olen väärä henkilö kommentoimaan. Mulle Assassin's Creedit on jonkinlaisia comfort-pelejä. Tiedän aina mitä saan ja niitä voi pelata vähän pienemmällä intensiteetillä. Helppo myös edellisten osien perusteella arvata pelin kiinnostavat osat, tai ehkä ennemminkin, että mitä kannattaa jättää tekemättä.

Oon samaa mieltä, että emmä täyttä hintaa tuosta kokemuksesta maksa, mutta puoleen hintaan ihan mukavaa viihdettä. Shadows siis vielä pelaamatta, mutta tuon arvostelut ovat kyllä ilahduttaneet.

 

[Bigfoot007]

Mega Man Legacy Collection 2 (Nintendon Vitsi)
Kokoelma sisältää sarjan neljä jälkimmäistä osaa 16 bittisenä, 32 bittisenä ja 8 bittisinä uusretropainoksina. Julkaisut olivat pääosin ennestään tuntemattomia, joten vertailukohtaa vanhaan ei pahemmin löydy.
Mega Man 7: Sarjan heikoin osa siirsi alkuperäisen hexalogian 16 bittiseen asikakauteen, mutta uusi audiovisuaalinen tyyli on tuhnu ja lelumainen. Hahmografiikka on liian suurta, joten ruudulla on varsin ahdasta, joka näkyy myös tyhmennettynä kenttäsuunnitteluna. Vaikeustaso ei ole kunnolla tasapainossa, ja muutamat kentät vaativat pikkutarkkaa hyppelyä ja osa hitboxeista on suorastaan kryptisiä. Kerättävää löytyy edellisosia enemmän mutta suurin osa hahmonkehityksestä vaatii romujen kaivamista maan alta, täysin satunnaisista paikoista, joten läpipeluuohje on pakollinen. Peli on teknisesti täysin onneton tekele, ruudunpäivitys nykii säännöllisesti, input lag on aivan järkyttävää ja hahmografiikka lähes warppailee, kiitos helvetillisen frame skippailun. Arvosana 4/10
Mega Man 8: Audiovisuaalinen tyyli jatkaa edellisosan linjoilla, mutta on siirtynyt 32 bittiseen aikakauteen, ja ruudulla on huomattavasti enemmän tilaa. Kenttäsuunnittelu on huomattavasti parempaa ja vaihtelua löytyy. Vaikeustaso on hyvin tasapainossa, paitsi ylivaikeat lumilauttakohtaukset. Tällä kertaa hahmopäivitykset ostetaan jättikokoisilla pulteilla, joita on piilotettu 40 kipaletta eri tasoihin, ja näiden löytämiseen ei tarvita läpipeluuohjetta. Peli sisältää muutamia kämäisiä välivideoita, joiden englanninkielinen ääninäyttely on jotain aivan järkyttävää. Arvosana 8/10
Mega Man 9: Yhdeksäs osa palaa takaisin 8 bittiselle aikakaudelle, ja pelimekaniikka ja audiovisuaalinen tyyli on samanhenkinen kuin Mega Man 2:ssa. Vaikeustasoa on ruuvattu äärimmilleen, mutta kovalla yrittämisellä selviää aina loppuhirviöön asti. Kenttäsuunnittelu on suurimmaksi osaksi erinomaista, miinusta tulee vain yhden kentän gimmickeistä. Bonuksena löytyy vieläkin kovempia vaikeustasoja sekä pääsee hyppäämään Protomanin saappaisiin. Yksi superhaastava maratonkenttä tulee myös tarjolle pelin läpäisyn myötä. Arvosana 9/10
Mega Man 10: Vähän turha julkaisu, joka näyttäisi koostuvan Mega Man 9:n ylijäämämateriaalista. Mitään oikeita uudistuksia ei ole luvassa, mutta bonuksena pääsee hyppäämään myös Bassin saappaisiin. Kenttäsuunnittelu on huomattavasti heikompaa ja osittain päälleliimattuja gimmickejä on joka toisessa kentässä. Vaikeustasoa on hieman ruuvattu alemmassa mutta samalla se on myös erittäin poikkoilevaa. Arvosana 7/10

 

[terotin]

Blue Prince
Ehditty jo julistaa vuoden parhaaksi peliksi, mutta ei ole genrensä puolesta todellakaan koko kansan peli. Äkkiseltään peli vaikuttaa lautapelin ja kävelysimulaattorin yhdistelmältä, jossa tarkoituksena on löytää muuttuvan labyrinttitalon läpi salaiseen huoneeseen numero 46.

Mutta kuten pelin hinnasta ja 8 vuoden kehitystyöstä voi arvata, se on vain pelin pintakerros. Tuota labyrinttirumbaa siis kyllä pelataan jokaisella pelikerralla, mutta sen päälle on kehitetty uskomaton määrä jippoja ja salaisuuksia pitämään motivaatiota yllä.

Save 10% on Blue Prince on Steam

Welcome to Mt. Holly, where every dawn unveils a new mystery. Navigate through shifting corridors and ever-changing chambers in this genre-defying strategy puzzle adventure. But will your unpredictable path lead you to the rumored Room 46?

store.steampowered.com

 

[Corex]

Mass Effect 1, 2 ja 3 pelattu läpi kun osti tuon Legendary Editionin mitälie 8€. Peliaikaa 106h. Ehkä paras hinta-laatusuhde ikinä.

Pakotin pelaamaan itseni Renegade tyyliin loppuun asti kokeen vuoksi. Aíka paljon hupaisia dialogeja mutta myös tylyjä ratkaisuja joista jäi aika paha maku suuhun Harvassa on pelit missä valinnoilla on kauaskantoisia seurauksia itse pelisarjan sisällä.

Grafiikat päivittynyt mukavasti tässä legendary editionissa. Vähän pelimekaniikat oli jälkeenjääneitä varsinkin Mass Effect 1. Esim. 5cm kivi estää liikkumisen ja ei voi mennä minkään esteen yli jne. Mutta 2 ja 3 paransi menoa kuin sika juoksuaan.

Pistetään screenshotit pienehköllä spoilerilla yhdestä sivutehtävästä mikä kuvaa mielestäni aika hyvin renegade valintoja

Spoileri

Jahas mitä seuraavaksi. Tässä on vanha päässyt taas vähän vauhtiin pelaamisen suhteen vuosien taon jälkeen.

edit: jälkilämpöihin olisi tarjolla tietenkin Mass Effect Andromeda mikä lienee aika kädenlämpöinen esitys. Ja lisäksi ei löydy oikein hyvällä hintaa. Tarttis pulittaa 30€ vielä näin vanhasta pelistä.

 

[masax]

Mages of Mystralia (pc)

Epicin ilmaispelejä, josta ei aloittaessa ollut kovin suuria odotuksia, mutta että kokeillaan.

Ihan kiva ylläri ilmaispeliksi tämä. Ei varsinaisesti oikein loista mistään kohtaa, graafisesti kevyt, mutta ihan kivan tyylikäs, tarina kevyt, mutta ihan ok, pelattavuus kevyttä, mutta ihan ok jne. Pelissä mikään kohta ei ole huippua, mutta ei myöskään vituta. Pomotaistelut vähän että devit yrittäneet keksiä niistä jotain suurempaa ja lopputuloksena vähän pitkäveteisiä, kun eivät kuitenkaan liian vaikeita ole, mutta nekään ei vituta. Peli ei mikään valtavan pitkä, joku kymmenisen tuntia, oikein sopiva tällaiselle pikkupelille, niin kiva pelata loppuun asti pitkästymättä. Ohjaimen kyllä vaatii, tuli oikein kaivettua kaabinperältä ohjain käyttöön kun hiiri näppis yhdistelmä ei tässä hyvä. 7/10

 

[Lars_A]

Atomfall - PC

Tämähän on aivan mainio Fallout klooni jossa seikkaillaan Brittiläisellä maaseudulla Windscale onnettomuuden vaihtoehto-todellisuudessa.

Juoni on varsin hyvä ja pelimekaniikat sopivan yksinkertaiset, isoin ero peruskaavaan on että quest marketeita ei jaeta vaan homma rullaa eteenpäin vihjeiden perusteella, salapoliisimaisesti. Jatkuvasti on kyllä tekemistä, turhaa kävelyä tulee aika vähän vaikkei fast travel pelistä löydykään.

Pelin pituus oli yllättävän lyhyt, 9h oli kellossa kun päädyin puolivahingossa jo loppuun. Mahdollisia skenaarioita on puoli tusinaa ja sopivan salaperäisiä kaikki.

Vahva suositus jos kaipaa ns kevyttä väliruokaa Fallout skeneen. Ei mitään mullistavaa muttei mitään inhottavaakaan - 3/5.

 

[JouBqa]

Jack Move. Virkistävästi noin 7 tunnin RPG turvonneiden pelien keskellä. Hauskoja hahmoja, hybät biitit ja kaunista pikseligrafiikka. Taistelusysteemi on

5e alessa Steamissa

9/10

 

[Esterhaus]

Stardew Valley.

Olin laittanut Steamin toivelistalle muistiin aikoinaan sitä varten, että joskus sitten tutustuisin tarkemmin tähän ihan älyttömästi kehuttuun peliin. Oli koko peli päässyt jo unohtumaan, mutta kun kaipasin flunssapäivien ajanvietteeksi rentoa näppäilyä, tuli SV vastaan kun selailin mitä olinkaan laittanut Steamin listalle talteen ja olisiko jotain käyttökelpoista.

Otin testiin. Ei ollut ennakko-odotuksia muuta kuin että ei voi ihan huono olla kun on niitä harvoja "ylivoimaisen myönteiseksi" vuodesta toiseen Steamissa arvosteltuja pelejä. Hieman kyllä epäilytti miten todella retroa ysärigrafiikkaa kestää katsella 2020-luvulla, ja että innostunko tällaisesta maanviljelyssimulaatiosta (joka on toki paljon muutakin). No täähän onkin ihan maaginen. Todella rentouttava ja koukuttava puuhastelupeli. Ja melko simppelin oloisen ja varsin kiltin hyväntuulisen pinnan alla on yllättävän paljon syvyyttäkin. Pelaamisen rentoutta tuo se, että pelissä voi aika vapaasti valita, mitä millonkin tekee ja mitä juttuja haluaa painottaa. Voi vaikka keskittyä mainiosti toteutettuun kalastamiseen pari päivää vaikka voisi mennä kaivokseenkin tonkimaan. Pikkutehtäviä voi ottaa tehdäkseen tai jättää tekemättä, ihmissuhteita voi kehittää tai olla kehittämättä jne. Ja vaikka pelissä haluaisikin edetä taustajuonen mukaisesti ja pelin tarjoamia tehtäviä ratkoen, sitäkään ei voi tehdä putkinäköisesti ja pelkästään vahvan tavoitehakuisesti, vaan on syytäkin käyttää aikaa vaan kaikenlaisten arkisten juttujen tekemiseen kuten oman farmin ylläpitoon. Mitään ei voi munata totaalisen katastrofaalisesti, mutta asioiden tekeminen kohtalaisen loogisesti ja järkevästi helpottaa pelissä etenemistä ja edistää tavoitteiden saavuttamista.

Alkeellinen grafiikka ei häirinnyt yhtään vaan alkoi viehättää ja tuo peliin oman tunnelmansa. Pelimekaniikka on toimiva, bugeja löytynyt pyöreä nolla niin kuin näin vanhassa ja koko ajan kehitetyssä pelissä kuuluukin. Ekojen 30 tunnin aikana ei tullut vastaan yhtään raivostuttavaa ominaisuutta toisin kuin koukuttavuudeltaan lähes saman tasoisessa mutta yhtä aikaa ärsytyskynnyksen jatkuvasti ylittävässä Rimworldissa. Ja tosiaan 30 pelituntia on nyt mittarissa eikä ole kyllästyttänyt hetkeäkään. Illalla varmaan taas useamman tunnin sessio tulee pelattua yöunien kustannuksella.

30 tunnin peliajalla pelin kalenteri on edennyt yhden vuoden ajan ja pelin on saanut pyörimään hyvin mutta eteneminen pelissä on vielä melko varhaisessa vaiheessa, eli pelattavaa riittää 14 euron hintansa edestä hyvin.

Ja peliä on säntillisesti kehitetty mitälie 8 vuotta ensin yhden hengen ja sitten 2 tai 3 hengen tiimin voimin rakkaudesta lajiin. Kaikki päivitykset ja kehitys ilmaisia pelaajille, ei ainoatkaan maksullista dlc:tä jne. vaikka jopa ihan mielelläni ostaisinkin jonkun maksullisen dlc:n kehittäjien tukemiseksi kun pelin ostohintakin oli noin halpa. Modejakin vissiin on tehty, mutta ne eivät ole tarpeellisia pelin muokkaamiseksi siedettävään muotoon.

Tälle annan täyden kympin. Koukuttava, bugiton, pelimekaanisesti toimiva, (liiankin) halpa mutta pitkäksi aikaa tekemistä tarjoava leppoisa hyvän mielen peli jossa kuitenkin myös syvyyttä ja jota on rakenneltu ja kehitetty iän kaiken selvästi aidosta halusta tehdä kiva peli ennemmin kuin vain tehdä bisnestä. Pieni miinus siitä että Pelican Cityn puuseppä/talonrakentaja Robin on siviilisäädyltään rouva ja siten pelaajan romanssiyritysten tavoittamattomissa. Rakennusalan ammattilainen olisi omalla farmilla hyödyllinen nikkaroimaan.

 

[iipi]

Sain eilen päätökseen mahtavan Zelda Oracle of Ages (GBC) pelin, jonka latasin aikanaan eShopista Nintendo 3DS:lle. Aikaa meni 62h, koska yritin viimeiseen asti keksiä itse tavan edetä. Onneksi on netti, kun muutamassa kohdassa en ratkaisua keksinyt millään.

Aikaa voi vaihtaa nykyhetken ja menneisyyden välillä ja myös vedenalainen maailma aukeaa pelattavaksi. Oracle of Ages on mielestäni ihan uskomattoman mahtava!

Olen hämmästynyt siitä, miten paljon pelattavaa ja kiinnostavaa grafiikkaa on pystytty mahduttamaan 8MB kortille.
Pelissä on tutkittavaa ja ratkottavaa sekä graafisesti kekseliäitä yksityiskohtia hämmentävän paljon.

Pelin teki Capcom Gameboy Colorille 2001 ja sen painopiste on pulmien ratkomisessa. Tälle tehtiin myös rinnakkaispeli "Oracle of Seasons", jossa painopiste on enemmän taisteluissa. Ne ovat tarinaltaan erilaiset, mutta myös linkittyvät toisiinsa. Seasons onkin seuraavana pelivuorossa.

 

[iipi]

(PC, Epicin ilmaispelit osa XXXII)
[...] Tekis mieli ostaa Steamiin ihan sen vuoksi, että muistan tän muutaman vuoden päästä

Mahtavaa, että arvioit Epicin ilmaispelejä, kiitos

Steamiin voi lisätä muiden kauppojen pelejä, niin että ne ovat ihan tavalliseen tapaan Steamin kirjastossa. Ainoa ero taitaa olla, että pelin päivitykset eivät tule automaattisesti Steamin kautta.

Go to Games > Add a Non-Steam Game to My Library and choose the game you want to add.

Itse pelaan juuri tällä tavalla Epicin antamia pelejä, koska Steamilla on niin hyvä tuki ohjainten suhteen.

 

[masax]

Blair Witch (pc)

Epicin pelaamattomia ilmaispelejä vanhemmasta päästä.

Peter on kadonnut metsään ja päähahmo lähtee virassa olevien poliisien lisäksi Peteriä etsimään. Meni vähän ohi, että miksi, mutta lähtee kuitenkin, mukanansa saksankoira Bullet.

Sitten mennään metsään ja harhaillaan suunnilleen eksyksissä siellä koiran kanssa Peteriä etsimässä. Koiran käyttö pelimekaniikkojen oleellisena osana on ihan mielenkiintoinen asia. Toteutuksessa vaan jossain kohtaa olisi vähän hiomista. Kulkumekaniikka siten, että jos menee väärään suuntaan, niin jos ei maasto rajoita, palaa aina takaisin lähtöpisteeseen, mutta vähän sellainen eksyksissä olon tunne koko ajan. Sitten tulee pimeää, jossa taskulampun valossa ei tahdo nähdä mitään ja todella ärsyttäviä taskulamppu meinaa hajota eikä näe sitäkään vähää ja jumpscareja. Ei onneksi ihan överiksi vedettyjä, mutta kuitenkin. Aika pusikossa harhailtua peli eteneekin pienen poikkeamavivahteen kautta psykedeelisiin loppuskeneihin. Joka vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Että voisko peli jo niinko pikkuhiljaa loppua, vaikka pelattu vasta joku kolme tuntia? No loppuihan se sitten viimeinkin, joka pelin ehkä paras puoli. Että loppui. Ja se Peter jäi löytymättä. 5/10

 

[Randomizer]

Blue Prince
Ehditty jo julistaa vuoden parhaaksi peliksi, mutta ei ole genrensä puolesta todellakaan koko kansan peli. Äkkiseltään peli vaikuttaa lautapelin ja kävelysimulaattorin yhdistelmältä, jossa tarkoituksena on löytää muuttuvan labyrinttitalon läpi salaiseen huoneeseen numero 46.

Mutta kuten pelin hinnasta ja 8 vuoden kehitystyöstä voi arvata, se on vain pelin pintakerros. Tuota labyrinttirumbaa siis kyllä pelataan jokaisella pelikerralla, mutta sen päälle on kehitetty uskomaton määrä jippoja ja salaisuuksia pitämään motivaatiota yllä.

Save 10% on Blue Prince on Steam

Welcome to Mt. Holly, where every dawn unveils a new mystery. Navigate through shifting corridors and ever-changing chambers in this genre-defying strategy puzzle adventure. But will your unpredictable path lead you to the rumored Room 46?

store.steampowered.com

Tämä on kyllä upea peli. Tavallaan supersimppeli mutta samalla älyttömän monimutkainen. Jatkuva eteneminen pala kerrallansa pakottaa moodiin: "Vielä yks runi" ja tunteja menee huomaamatta. En yleensä edes tykkää puzzlepeleissä mutta tässä on täydellinen balanssi etenemisen ja juuttumisen välillä. Tunnelma pelissä on unenomainen ja upea. Taustalorea ja tarinaakin on yllättävän paljon mutta sitä joutuu kaivelemalla kaivelemaan mikä on myöskin hieno ratkaisu.

 

[Pretor]

Atomfall - PC

Tämähän on aivan mainio Fallout klooni jossa seikkaillaan Brittiläisellä maaseudulla Windscale onnettomuuden vaihtoehto-todellisuudessa.

Juoni on varsin hyvä ja pelimekaniikat sopivan yksinkertaiset, isoin ero peruskaavaan on että quest marketeita ei jaeta vaan homma rullaa eteenpäin vihjeiden perusteella, salapoliisimaisesti. Jatkuvasti on kyllä tekemistä, turhaa kävelyä tulee aika vähän vaikkei fast travel pelistä löydykään.

Pelin pituus oli yllättävän lyhyt, 9h oli kellossa kun päädyin puolivahingossa jo loppuun. Mahdollisia skenaarioita on puoli tusinaa ja sopivan salaperäisiä kaikki.

Vahva suositus jos kaipaa ns kevyttä väliruokaa Fallout skeneen. Ei mitään mullistavaa muttei mitään inhottavaakaan - 3/5.

Tuotatuota... Itse tuhlasin tähän perinteisenä nurkkien (ja sivutehtävien) koluajana 26h. Tekemistä on ja kävelyä eestaas tulee omaan makuun ihan liikaa ja siinä tuo fast travelin puuttuminen kyrsii. Sitten tuo tiettyjen vihujen spawnaaminen... aivan saatanan rasittavaa. Tapa kaikki ja seuraavalla kerralla ne tasan samat henkilöt on tasan samassa paikassa uudestaan ja tämä sitten toistuu pelin aikana x-kertaa. Kuinkakohan helvetin monta kertaa tapoin yhden ja saman Interchangen oven edessä päivystäneen Protocolin äijän. Edellisen lahtaamisen jäljiltä uhrilta tippunut asekin vielä siinä samoilla sijoillaan ja taas sama uudestaan ja sama ase samaan läjään.
Inventaario/reppu oli rasittavan pieni eikä sitä pystynyt päivittämään edes isompaan. Perusjamppa tunkee jo (reisitasku)housujensa taskuun ison osan siitä mitä tässä pelissä ei mahdu edes reppuun kannettavaksi. Toisaalta sitten taas millään tavaralla ei hirveästi tehnytkään yhtään mitään.
Ainut positiivinen (tai jonkun mielestä iso miinus) oli aseet ja ammukset. Niitä ammuksia ei ihan joka nurkalla ole kerättäväksi, eli sellaisella perinteisellä aseet tanassa räiskien tyylillä ei pitkälle mennä, koska panokset loppuu. Toki kun keräsi mukaan erilaisia aseita, niin aina jossain oli panoksia reilusti, tai panokset jopa tapissa.
Kaikenlaista muuta craftaus-sälää, joka ei vaikuttanut inventaarioon/reppuun tilaa vievästi, oli kerättäväksi niin paljon, että ne oli jatkuvasti tapissa.

Tää olis voinut olla paljon parempikin peli mitä oli, mutta kyllä tuon silti pelasi loppuun asti, vaikka välillä vähän kyrsikin. Kolme eri loppua vedin ja sitten loppui into, kun maistuu samalle ku viis tuntia jauhettu purkka suussa.

 

[masax]

Transistor (pc)

Operaatio epicin ilmaispelien backlogin purku, vuorossa toiseksi ensimmäinen peli kirjastosta. Ensimmäinen oli the witness.

Tätä peliä vaivaa vähän ikääntyminen. Grafiikka vähän ikääntynyttä, 60fps lukko, jonka tämän tyyppisissä peleissä kyllä kestää, ja maksimi resoluutio 1080p. Jää vähän maku, että saattaisi olla vieläkin vanhempi peli kuin mitä on, mutta ei anneta sen häiritä.

Tarina alkaa kun pelin päähahmo Red, vetää puhuvan miekan kuolleen miehen rinnasta. Paljastuu sitten melkein heti, että se kuollut mies, on Redin puoliso tai kumppani tai jotain, joka kuollessaan siirtynyt siihen miekkaan jonkinlaisen hengen muodossa. Se miekka sitten puhuu koko pelin ajan ja kertoo ja ohjaa pelin tarinaa, josta ei oikein spoilaamatta sen enempää. Peli kulkee muuten lineaarisesti eteenpäin vihuja tullen vastaan tasaiseen tahtiin. Niiden listimisessä, sitten apuna se miekka, josta mieleen, että onkohan se jonkinlaista v:tuilua kaikille japsien Cloud Strifeille, kun sellaista puolen ukon kokoista miekkaa vedetään perässä niin, että kipinät sinkoilee kun laahaa maata. Miekassa piilee myös taisteluiden juju. Pelin ja hahamon levelin kehityksen myötä siihen saa ominaisuuksia ja buffeja, joista rakennetaan neljä erilaista komboa käytettäviksi. Mutta siihen peli oikeastaan myös kompastuukin. Taisteluissa kun tulee damagea, niin mieken ominaisuudet lähtee sen myötä yksi kerrallaan pois käytöstä ja joutuvat jäähylle. Sen jälkeen ne pitää valikoista rakentaa uudestaa, joka alkaa toistolla ottamaan niin paljon päähän, että ei paljon edes kiinnosta mitä siihen laittaa, roiskitaan vaan jotain ja kokeillaan sitten käytännössä mitä tapahtuu. Vihujen valikoima ei myöskään ole mikään ylitse laaja, niin peli alkaa kyllä vähän toistamaan itseään. Siihen pelastuksena, että ei ole mikään varsin pitkä peli tämäkään, reilusti alle kymmenen tuntia, menee silleen muutamalla rykäisyllä, jonka jälkeen pelissä vähän surullinen loppu. Tarina ei niin selkeä, vaan pikkuisen jäi, että sen voisi melkein heti pelata vaikka uudestaan.

Ign scoreja mukaillen vahva 6 tai heikko 7 /10. Vähän että miten puutteet ottaa.

 

[Algron28]

Lost Records: Bloom and Rage (2025)​

Alkuperäisen Life is Strange sarjan tekijöiden (Don't Nod) tuorein tuotos. Tarina on kiva sekoitus eräänlaista coming of age tyyppiä, nuorten ystävyydestä ja vanhojen ystävien uudelleen löytämistä, nostalgiaa, 90-luvun trendejä, höystettynä ripauksella yliluonnollista ja mystiikkaa.

Kuten Don't Nod:in aikaisemmissäkin peleissä myös tässä tarina on vahvassa asemassa ja omasta mielestä se vaikuttaa aikaisempia pelejä hiotummalta ja huolitellummalta. "Choices matter" on tietenkin vähän mielipidekysymys mikä on paljon ja mikä vähän mutta ainakin itselle tuli sellainen vaikutelma että omilla valinnolilla oli merkitystä ja pelin läpipelaamisen jälkeen parin striimerin pelaamiset plärättynä olen sitä mieltä että valinnat vaikuttivat tarpeeksi.

Lisäksi pelin vuorovaikutusmekanismi saa omasta mielestä erityisen positiivisen maininnnan vaikka sen sisäistäminen vaati vahän oppimista. Pelissä on selvästi tavoiteltu realiaikaista luonollista keskustelua joka oli omasta mielestä mukavan villi valinta perinteiseen formaattiin verrattuna. Vastaamistyyppejä on useampia erilaisia. Perinteisiä joissa peli ei etene ennen valintaa ja aikaa pohtia on loputtomiin. Aikarajoitettuja valintoja joissa kaikki tai osa valinnoista voidaan sanoa vain tietyn aikaan (aivan kuten tosielämässäkin kun keskustelu soljuu kokoajan eteenpäin ja keskustelu voi siirtyä jo toiseen aiheeseen). Toisaalta taas vastausvaihtoehtoja voi tulla lisääkin keskustelun edetessä joka taas kannustaa kuuntelemaan loppuun vastapuolta ennen valintaa. Lisäksi joissain kohtaa lisää vastauksia voi löytää myös tarkkailemalla ympäristöä tai sinun on täytynyt löytää/saada jotain selville aikaisemmin saadaksesi valinta. Hienona vaihtoehtona on välillä myös turpansa kiinni pitäminen eli ei valita mitään, joka joskus on myös se viisain valinta. "Oikeiden" valintojen tekeminen ei aina myöskään ole helppoa tai itsestään selvää joten välillä ainakin itse jouduin miettimään tarkkaan tai tuli "paniikissa" sanottua jotain mitä katui myöhemmin. Esimerkiksi ystävän lempivärin tai juoman muistaminen myöhemmin voi kannattaa mutta tätä tietoa ei mitenkään erityisesti tuota esiin kun se kerrotaan tarinassa. Kyseiset jututhan voi rinnastaa täysin "ystäviensä tuntemiseen"

Suurin pointti kuitenkin on että pelaajan kannattaa syventyä keskusteluihin kunnolla jos pelin juonessa haluaa pysyä kunnolla mukana. Tarinaa ei sinäänsä kaadeta suppilolla suoraan korvaan vaan paljon asioita ja yksityiskohtia kerrotaan pelin hahmojen keskusteluissa ja toistaalta kuten tosielämässäkin kaikkea ei kerrota suoraan vaan välillä on osattava lukea rivien välistä. Mitä tuossa parin striimaajaan videota katsoin niin ainakin joillain tarina menee täysin ohi keskittymiskyvyn puutteen takia ja sitten valittelevat että ovat hukassa ja eivät ymmärrä.

Mutta mitä valinnat sitten tekevät. Osa valinnoista vaikuttaa suoraan tarinaan siinä hetkessä, osa sitten taas vaikuttaa henkilöiden väliseen kemiaan joko nostavasti tai laskevasti joka sitten taas vaikuttaa myöhemmin tarinaa. Joillain vaan sitten saa jotain nippelitietoa tai vastaavaa lisää hahmoista tai muista. Peli myös kannustaa tutkimaan ympäristöä rauhassa ja monesti sieltä löytyykin kaikenlaista kivaa joka antaa lisämaustetta tarinaan ja maailmaan. Eli pelkästään suoraan tehtävästä toiseen ei kannata sokeasti mennä. Fiilistely onkin monessa kohtaa yksi pelin hienoja puolia marinoituna hyvällä soundtrack:illä (musiikkimaku on tietenkin yksilöllistä). Muutenkin suosittelen pelaamaan tätä sellaisen maks 1-2h kerrallaan jonka jälkeen voi tarinan antaa hieman upota ennen seuraavaa kertaa. Tämä on vähän niinkuin hyvä jäätelö. Parhaimmillaan syötynä pienellä lusikalla.

Aivan kaikki ei ole kuitenkaan auringonpaistetta ja sateenkaaria. Pelissä on joitain asioita jotka olisi voineet olla vähän silitellympiä. Omalla koneella peli ei lagannut, mutta tätä näytti osalla ihmisistä olleen kuten myös tekstuurien hidasta lataamista. Itse pelasin Linuxilla ja peli suostui pyörimään vain pakotettuna Proton hotfixille. Peli kyllä käynnistyi normaali versiolla, mutta ei näkynyt näytössä. Tästä johtuen en ole myöskään ihan varma kuinka paljon bugeista jotka huomasin johtui linuxilla pelaamisesta ja kuinka paljon niitä oikeasti pelissä oli. Itsellä esiin tuli joitain graafisia bugeja, virheitä NPC hahmojen idle animaatioissa, esim levitointia ilmassa kuin hahmon olisi luultavasti pitänyt kävellä. Myöskin pari kertaa sain pelin soft locked tilaan kun aloitin vuorovaikutuksen objektin kanssa samaan aikaan kun NPC oli alkamassa esittämään kysymystä johon minun olisi pitänyt valita vastaus joka taas lukitsi kaikki interaktiot loputtomiin. Onneksi pelin autosave on aika ahkera joten kaukaa ei tarvinnut aloittaa uudestaan.

Toinen pieni kritisoinnin kohde on hahmojen animointi/mocap. Se on omasta mielestäni osassa kohtaa jotenkin luonnoton tai outo. Tätä olisi mielestäni voitu hieman lisää hioa. Varmaan tässä on hieman tehty kustannusoptimointia käyttäen jotain stock motion dataa oikean mocapin sijaan ja se ei sitten ihan ole sopinut joka kohtaa sujuvasti.

Ja vielä yksi maininta pelin jälkipuoliskolta. Tähän oli yritetty tehdä hiiviskelykohtaus joka kyllä sinäänsä sopi tarinaan mutta jonka tekninen toteutus oli mielestäni vähintäänkin jäykkä koska mitään varsinaista hiiviskelymekaniikkaa ei oltu sen kummemmin pelialustaan viitsitty koodata. Jäykkyyttää lisäsi myös se että yhdessä kohtaa olisi pitänyt painautua täysin vasten puskaa jotta sen takana olisi piilossa mutta kameran fixed anglesta johtuen tämä ei ollut mielestäni itsestään selvä mahdollisuus ollenkaan.


Kaikenkaikkiaan Lost Records: Bloom and Rage on mielestäni varsin hieno peli varsinkin tarinan kannalta. Tämä peli ei todellakaan ole kaikille mutta mikäli vahva tarina nuoruudesta ja nostalgisointi kiinnostaan eikä Don't Nod:ille tyypilliset aiheteemat haittaa niin mielestäni tätä voi suositelle. Näin anonyymillä foorumilla kehtaa vielä tunnustaa että hemmetin hemmetti, loppu sai vielä aikuisen immeisenkin kyyneliin.

 

[Refloni]

Game Pass, osa 3.

Indiana Jones and the Great Circle

George Lucasin kahdesta suurteoksesta olen aina pitänyt enemmän Indiana Jonesista. Uusin Kohtalon Kiekko -leffakin oli mielestäni hyvä, siinä missä Star Wars tuottaa harvoin mitään kelvollista. Uuden Indy-pelin on tehnyt tuoreilla Wolfensteineilla ansioitunut MachineGames. Sarjoille on yhteistä lähinnä natsit.

Länsinaapurien Wolfenstein-historia itse asiassa vähän huoletti minua. Uusnatsismin nousu tosielämässä on aiheuttanut joillekin käsityksen, että natsien tappaminen olisi peleissä jonkinlainen itseisarvo. Indiana Jones -pelissä pitää olla muutakin. Huoli oli onneksi turha, sillä tutkiminen ja pulmanratkonta ovat taistelua isommassa osassa. Kansallissosialistit eivät ole päämäärä vaan este päämäärän tiellä.

Muinaisten egyptiläisten suunnittelemat lukot olivat näyttäviä, mutta eivät pystyneet pysäyttämään hautarosvoa, jolla on silmät päässä.

Tekijät ovat ennen kaikkea tajunneet kriittisen tärkeän asian: Indy ei ole B. J. Blaskowicz. Hän ei ole edes sotilas, vaan onnekas ja välkky siviili. Pelissä ensisijaisesti hiippaillaan, ja taistelun alkaessa se on kaoottista kohellusta jossa napataan ympäristöstä mitä tahansa kättä pitempää turvaksi. Astalot hajoavat ja pyssyjen ammukset loppuvat äkkiä, joten koko ajan pitää improvisoida ja hommassa on baaritappelun tuntua. Ammuskelemaan kannattaa ruveta vain harvoin, sillä laukaukset houkuttelevat vihollisia pitkien matkojen päästä ja saavat heidätkin tarttumaan reikärautoihinsa. Räiskimistä hankaloittavat myös ammusten vähyys, aseiden epätarkkuus ja kiduttavan hidas lataaminen. Kaikki tämä on hyväksi, sillä se monipuolistaa tappelua ja erottaa pelin räiskintöjen merestä.

Sivutehtävät on mielekkäitä, keräilyesineet eivät. Muinainen sivilisaatio piilotti ympäri maailmaa avaimia, jotka yhdessä avaavat lukitun lippaan, josta paljastuu... muinainen ovenkahva. Samanlainen joita repussa kolisee jo kolmekymmentä. Maailma on melko pelimäinen eikä kestä kovin kriittistä tarkastelua, mutta tuskin peli on sen pöljempi kuin leffatkaan. Tarina ei keksi pyörää uudestaan ja on lähinnä pastissi leffoista, mutta hyvä sellainen. Se tuntuu ihan siltä kuin katsoisi Kadonneen aarteen metsästäjät uudestaan. Sijoittaisin pelin kolmanneksi parhaaksi Indy-tarinaksi Ristiretken ja Metsästäjien jälkeen. Varsinkin pahis on loistava.

Finaali ja loppubossi on aika kehnoja, mutta niinhän hyvissä peleissä yleensäkin.

Citizen Sleeper 2

Olin ensimmäiselle Citizen Sleeperille liian tyly. Haukuin sen kalpeaksi Disco Elysium -klooniksi, mutta pelillä oli kyllä oma identiteettinsä ja se oli sinänsä mainio kokemus. Jatko-osa on lisää samaa. Pelaaja on jälleen avaruuszaibatsulta karannut orja-androidi, tällä kertaa takana on vain pidempi pakomatka. Kintereillä on muitakin pahiksia kuin blade runnereita ja kropassa on jotain outoja muokkauksia.

Maailma on suurempi, avaruudessa matkustellaan ja kyydissä roikkuu masseffectmäisiä kumppaneita, mutta noppatalous on yhä kaiken ytimessä ja sitä on varsin hauska pyörittää. Tuurin vaikutusta voi lieventää taktikoimalla, kun käyttää huonot heitot vähemmän kriittisiin tehtäviin. Edellispelin heikkouksia on paikattu: kyky joka kertoo tehtävän lopputuloksen etukäteen on poistettu ja hahmoluokkia järkevöitetty. Ykköspelin lopussa osasit kaikkea. Nyt joka hahmoluokka on jossain asiassa surkea ja jää sellaiseksi. Kunnon roolipelissä se, mitä hahmo ei osaa, on yhtä tärkeää kuin se missä hän on hyvä.

Normaali vaikeustaso tuntuu oikealta. Pelissä on varsinkin alussa samanlainen "juuri ja juuri sinnitellään" tunnelma kuin ykkösessä, samoin kiireettömän kiireen tuntu. Vuoropohjaisuuden vuoksi touhujaan saa miettiä kaikessa rauhassa, mutta kuuden kierroksen päästä kyborgi tulee tappamaan. Hauskin uusi juttu on erikoistehtävät, jotka voivat helposti epäonnistua, jotka vaikuttavat tarinaan ja joita ei voi yrittää uudestaan. Niissä joutuu taktikoimaan tosissaan, mutta joskus homma menee puihin pelkästään huonon mäihän vuoksi. Toisaalta tyriminen on tarinaa. Katastrofiin päättyneen keikan jälkeen nuollaan haavat ja jatketaan matkaa. En päässyt varsinaisesti hengestäni kertaakaan, mutta pelin uhkailu että kuolemasta on rangaistuksena "pysyvä ja vakava haitta" piti jännityksen yllä.

Ei auta kuin nilkuttaa nolona kotiin.

Pelin rähjäinen scifimaailma, jossa ihmiset selviytyvät romahtaneen avaruusimperiumin raunioissa miten parhaiten pystyvät, on kiehtova, mutta sitä katsellaan edelleen vain korkeuksista ja se on liian staattinen. On tylsää kun tekstilaatikko kertoo vaikkapa valtavasta räjähdyksestä mutta ruudulla ei näy mitään.

Commandos: Origins

Vuosituhannen vaihteessa, isometrisen hiippailun kulta-ajalla, Commandos erottui edukseen genren muista peleistä. Pelisarja panosti sisätiloihin aivan eri tavalla kuin kilpailijansa, siinä oli kunnollinen esinesysteemi ja paljon vaihtelevia varusteita. Nyt Commandos on palannut - ja unohtanut itsensä.

Uusi Commandos on Mimimin kopiointia. Inventaariosysteemi on heitetty romukoppaan: vihollisia ei voi lootata, kranaatteja ja ammuksia ei voi siirrellä omalta ukolta toiselle. Niitatulta natsilta ei voi ottaa kivääriä ja alkaa ammuskella, vaan pitää tyytyä omaan hernepyssyyn, joka on niin tehoton ettei siitä ole mitään hyötyä. Kovimmalla vaikeustasolla varusteita on niin vähän että peli on lähes pelkkää puukkohippaa. Mimimin matkiminen kutsuu vertailemaan Originsia suoraan sen peleihin, jolloin pelin heikkoudet paistavat eikä siinä ole tarpeeksi omaa.

Kehittäjä Claymore on katsonut Mimimin tuotantoa ja yrittänyt samaa, mutta Mimimin kokemusta heillä ei ole. Tallennuksen lataamisessa menee monta sekuntia, joka on tälle genrelle liikaa. Hahmot eivät ole yhtä akrobaattisia kuin Mimimillä, joten liikkumavaraa on vähemmän. Heikko kenttäsuunnittelu tekee pelistä liian helpon. Ääniefektit ovat aivan liian hiljaisia ja munattomia. Ei ole kivaa kaataa kumoon radiomastoa, joka humpsahtaa nurin lähes äänettömästi. Suoraan sanoen peli tuntuu halvalta rahastukselta.

Commandos: Origins on sarjan paras peli kakkosen jälkeen, mutta se kertoo enemmän siitä millaiseen syöksylaskuun sarja lähti kolmosen myötä. Peli on sieluton ja tylsä. Päätin jättää sen kesken kolmen kentän jälkeen.