Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä
- Keskustelun aloittaja Saatana
- Aloitettu
- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 6 213
Halo 4 MCC (PC)
Alkaa olla Halo sarjakin naputeltu sit päätökseen (eipä näitä PC:lle enempää ole) Ei ihan lopussa, mutta lähellä sitä, pari tehtävää jäljellä ja en usko tarjoavan enää yllätyksiä. Vaikka tämä nelonen modernimmalta tuntuu kuin Reachiin asti nuo muut, niin ei tämä kovin häävi kokonaisuutena ole. Covenantin kaveriksi on ottetty Crysiksestä alienit, jotka ei oikeastaan tuo mitään lisäarvoa. Todella tylsiä vihollisia ja samat aseet eri versiona(pyssy, haulikko, rynkky, kivääri alienaseena). Juoni tuntuu jo todella irralliselta ja yhä enemmän on sellanen olo, että näiden seuraajan odotetaan lukevan kaiken maailman sarjiksia ja Master Chief novelleja, jotta vois etes jotenki pysyä kärryillä et mitä ja miksi. Tylsä tuhanteen kertaan kierrätetty ancient alien race ja ihmiset ovatkin merkityksellisiä! Samalla Cortanasta on tehty yhä enemmän epävakaa emotyttö, joka tekoälynä olemisesta huolimatta käyttää tietokonetta kuin ihminen, hitaasti ja manuaalisesti. Kentät on laiskasti yhdistetty teleporteilla ja välillä teleporttailu on todella outoa ilman mitään jatkumoa. Kenttäsuunnittelunkaan osalta ei kyl mitää jihuuta ole tarjolla, jotenni huvitti kovasti tuo ihmeen Jawojen sandcrawlerin tunkeminen tohon just sille sopivaan solaan jossa sit ammutaan sinne solaan eksyneitä covenanteja. Graafisesti tää ei kyl tarjoa mitään ihmeitä, pidin Reachia jotenkin tyylikkäämpänä pelinä.
Kaiken kaikkiaan koko Halo sarja on ollut enemmän tai vähemmän pettymys. Ehkä näistä tosiaan voisi sitä ykköstä pelata ja mahdollisesti joskus ottaa ne uusinnat kakkosesta ja kolmosesta kun ne nyt ovat jo unohtuneet vaikka pelaamisesta vasta reilu vuosi. Reach oli ihan ok, mutta ei välttämättä sellainen peli mihin tulee palattua ellei nyt jostain syystä juuri hirveä scifi-space-marine kärpänen puraise. Toki myönnettäköön, että Halo CE on ainoa jota olen pelannut julkaisun yhteydessä, muuten nämä kaikki oli ensipuraisuja.
Hotline Miami (PC)
Tykkäsin aikanaan niin paljon että hinkkasin lopulta kaikki saavutuksetkin tästä. Nyt peli vähän kaatuili joten en edes oikeastaan jaksanut kerätä innostusta, annetaan jäädä jonnekin hyvien muistojen kategoriaan ja jätetään ottamatta tästä uusinta ellei joskus sitten inspiraatio oikeasti iske.
Alkaa olla Halo sarjakin naputeltu sit päätökseen (eipä näitä PC:lle enempää ole) Ei ihan lopussa, mutta lähellä sitä, pari tehtävää jäljellä ja en usko tarjoavan enää yllätyksiä. Vaikka tämä nelonen modernimmalta tuntuu kuin Reachiin asti nuo muut, niin ei tämä kovin häävi kokonaisuutena ole. Covenantin kaveriksi on ottetty Crysiksestä alienit, jotka ei oikeastaan tuo mitään lisäarvoa. Todella tylsiä vihollisia ja samat aseet eri versiona(pyssy, haulikko, rynkky, kivääri alienaseena). Juoni tuntuu jo todella irralliselta ja yhä enemmän on sellanen olo, että näiden seuraajan odotetaan lukevan kaiken maailman sarjiksia ja Master Chief novelleja, jotta vois etes jotenki pysyä kärryillä et mitä ja miksi. Tylsä tuhanteen kertaan kierrätetty ancient alien race ja ihmiset ovatkin merkityksellisiä! Samalla Cortanasta on tehty yhä enemmän epävakaa emotyttö, joka tekoälynä olemisesta huolimatta käyttää tietokonetta kuin ihminen, hitaasti ja manuaalisesti. Kentät on laiskasti yhdistetty teleporteilla ja välillä teleporttailu on todella outoa ilman mitään jatkumoa. Kenttäsuunnittelunkaan osalta ei kyl mitää jihuuta ole tarjolla, jotenni huvitti kovasti tuo ihmeen Jawojen sandcrawlerin tunkeminen tohon just sille sopivaan solaan jossa sit ammutaan sinne solaan eksyneitä covenanteja. Graafisesti tää ei kyl tarjoa mitään ihmeitä, pidin Reachia jotenkin tyylikkäämpänä pelinä.
Kaiken kaikkiaan koko Halo sarja on ollut enemmän tai vähemmän pettymys. Ehkä näistä tosiaan voisi sitä ykköstä pelata ja mahdollisesti joskus ottaa ne uusinnat kakkosesta ja kolmosesta kun ne nyt ovat jo unohtuneet vaikka pelaamisesta vasta reilu vuosi. Reach oli ihan ok, mutta ei välttämättä sellainen peli mihin tulee palattua ellei nyt jostain syystä juuri hirveä scifi-space-marine kärpänen puraise. Toki myönnettäköön, että Halo CE on ainoa jota olen pelannut julkaisun yhteydessä, muuten nämä kaikki oli ensipuraisuja.
Hotline Miami (PC)
Tykkäsin aikanaan niin paljon että hinkkasin lopulta kaikki saavutuksetkin tästä. Nyt peli vähän kaatuili joten en edes oikeastaan jaksanut kerätä innostusta, annetaan jäädä jonnekin hyvien muistojen kategoriaan ja jätetään ottamatta tästä uusinta ellei joskus sitten inspiraatio oikeasti iske.
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 21.10.2016
- Viestejä
- 1 005
80 Days (Android)
Parituntisen bussimatkan innoittamana kokeilin pitkästä aikaa mobiilipeliä, jonka olen ostanut jo vuosia sitten. 80 Days on joulukuussa 2014 ilmestynyt interaktiivinen tekstiseikkailu, jossa Jules Vernen klassikkokirjaa mukaillen tavoitteena on kiertää steampunk-henkinen maapallo 80 päivässä. Pelaaja on Passepartout, Phileas Foggin palvelija.
Peli alkaa Lontoosta ja rahaa on 4000 puntaa. Pelissä edetään haluamassaan järjestyksessä kaupungista toiseen tavoitteena päätyä takaisin Lontooseen. Kaupungissa on usein 4 toimintoa: kauppa, pankki, paikan tutkiminen ja hotelli. Kaupassa voi ostaa ja myydä tavaroita. Tavaroista voi rakentaa "settejä", joista voi olla reitistä riippuen hyötyä, jolla säästää rahaa tai matkapäiviä. Tavaroissa voi myös lukea, mikäli siitä maksetaan enemmän jossain muussa kaupungissa. Näin reittiä voi rakentaa tavaroiden myynnin mukaan, sillä myyntivoitot ovat tuntuvia. Toinen tapa saada rahaa on pankit, joista saa lainaa. Mitä isompi laina, sen enemmän sitä joutuu kaupungissa odottelemaan. Jos pankkia ei ole, niin kerjääminenkin on vaihtoehto. Uusia reittejä löytyy kaupunkia tutkimalla, mutta sen voi tehdä vain kerran. Hotellissa sitten yövytään eli hypätään seuraavaan päivään. Lopulta valitset löydetyistä reiteistä seuraavan kohteen.
Tarina on kaiken keskiössä. Kohtaat matkalla valtavan määrän erilaisia tilanteita ja valitset tekstistä aina yhden kahdesta tai kolmesta vaihtoehdosta, miten tarinasi jatkuu. Voit kohdata oikeastaan mitä vain mielenkiintoisista ihmiskohtaloista ryöstöihin tai kidnappauksiin. Parhaan kokemuksesta pelistä saakin, kun malttaa lukea tarinaa läpi. Ilman sitä pelimekaniikat jäävät todella valjuiksi.
Tämä on minun makuuni täydellinen mobiilipeli. Sitä voi pelata yhdellä kädellä niin lyhyestä hetkestä pitkiin sessioihin pienellä kynnyksellä puhelimen ollessa pystyasennossa. Pelilliset elementit ovat sinänsä aika maltilliset, tämä on kuin interaktiivinen kirja. Poikkeuksellisesti tässä on myös mukavasti uudelleenpeluuarvoa. Ensimmäisen kierrokseni tein maapallon pohjoispuolelta ja paljon jäi eteläisiä kaupunkeja tutkimatta, esimerkiksi koko Afrikka ja Etelä-Amerikka. Tarina on joka kerta erilainen. On kuitenkin kiva, että tekstiä ei ole liikaakaan, vaan sitä jaksaa lukea. Mobiilipelinä 5/5.
Peli näyttää löytyvän myös PC:lle. Kai se siinäkin toimii, jos ottaa sen nimenomaan interaktiivisena kirjana.
Parituntisen bussimatkan innoittamana kokeilin pitkästä aikaa mobiilipeliä, jonka olen ostanut jo vuosia sitten. 80 Days on joulukuussa 2014 ilmestynyt interaktiivinen tekstiseikkailu, jossa Jules Vernen klassikkokirjaa mukaillen tavoitteena on kiertää steampunk-henkinen maapallo 80 päivässä. Pelaaja on Passepartout, Phileas Foggin palvelija.
Peli alkaa Lontoosta ja rahaa on 4000 puntaa. Pelissä edetään haluamassaan järjestyksessä kaupungista toiseen tavoitteena päätyä takaisin Lontooseen. Kaupungissa on usein 4 toimintoa: kauppa, pankki, paikan tutkiminen ja hotelli. Kaupassa voi ostaa ja myydä tavaroita. Tavaroista voi rakentaa "settejä", joista voi olla reitistä riippuen hyötyä, jolla säästää rahaa tai matkapäiviä. Tavaroissa voi myös lukea, mikäli siitä maksetaan enemmän jossain muussa kaupungissa. Näin reittiä voi rakentaa tavaroiden myynnin mukaan, sillä myyntivoitot ovat tuntuvia. Toinen tapa saada rahaa on pankit, joista saa lainaa. Mitä isompi laina, sen enemmän sitä joutuu kaupungissa odottelemaan. Jos pankkia ei ole, niin kerjääminenkin on vaihtoehto. Uusia reittejä löytyy kaupunkia tutkimalla, mutta sen voi tehdä vain kerran. Hotellissa sitten yövytään eli hypätään seuraavaan päivään. Lopulta valitset löydetyistä reiteistä seuraavan kohteen.
Tarina on kaiken keskiössä. Kohtaat matkalla valtavan määrän erilaisia tilanteita ja valitset tekstistä aina yhden kahdesta tai kolmesta vaihtoehdosta, miten tarinasi jatkuu. Voit kohdata oikeastaan mitä vain mielenkiintoisista ihmiskohtaloista ryöstöihin tai kidnappauksiin. Parhaan kokemuksesta pelistä saakin, kun malttaa lukea tarinaa läpi. Ilman sitä pelimekaniikat jäävät todella valjuiksi.
Tämä on minun makuuni täydellinen mobiilipeli. Sitä voi pelata yhdellä kädellä niin lyhyestä hetkestä pitkiin sessioihin pienellä kynnyksellä puhelimen ollessa pystyasennossa. Pelilliset elementit ovat sinänsä aika maltilliset, tämä on kuin interaktiivinen kirja. Poikkeuksellisesti tässä on myös mukavasti uudelleenpeluuarvoa. Ensimmäisen kierrokseni tein maapallon pohjoispuolelta ja paljon jäi eteläisiä kaupunkeja tutkimatta, esimerkiksi koko Afrikka ja Etelä-Amerikka. Tarina on joka kerta erilainen. On kuitenkin kiva, että tekstiä ei ole liikaakaan, vaan sitä jaksaa lukea. Mobiilipelinä 5/5.
Peli näyttää löytyvän myös PC:lle. Kai se siinäkin toimii, jos ottaa sen nimenomaan interaktiivisena kirjana.
- Liittynyt
- 14.07.2017
- Viestejä
- 1 153
Legend of Zelda pelit on olleet lähellä sydäntä, mutta koskaan ei ole tullut pelattua Majora's Maskia läpi. 3DS-version omistan ja silloin julkaisun aikana pari temppeliä ehdin läpäistä, mutta se vaan jäi kesken.
Tässä alkusyksyllä otin tämän taas työn alle aloittaen ihan alusta ja eilen sain lopputekstit. Ihan kaikkia sydämen palasia en jaksanut etsiä, enkä löytänyt kaikkia naamioita. Mutta ehkä ne merkittävimmät sivutehtävät sain tehtyä loppuun.
Kun vertaa tätä Ocarina of Timeen, mulla nämä rinnastuvat tietyllä tapaa samanlaisiksi Star Wars KOTORIEN kanssa. OoT ja eka KOTOR on juoneltaan aika lineaarinen tyypillinen sankaritarina, kun taas MM ja KOTOR2 sisältävät käsikirjoituksissaan paljon enemmän syvyyttä.
OoT ja MM vertaaminen toisiinsa...OoT on itelle ollut se suosikki Zelda ihan jo nostalgia pisteiden ansiosta. Mutta myönnän että MM:ssa on paremmin kirjoitettu juoni ja syvällisemmät hahmot ja sivutehtävät. Pari kertaa tuli pieni suru/myötämielisyys eräiden hahmojen kohdalla. OoT:n lopun Ganon on itelle Zeldapeleistä se cinemaattisesti ja tunnelmaltaan paras loppubossi, vaikka itse taistelu onkin todella helppoa. MM:ssa en tosiaan sitä Fierce Deity maskia hankkinut, niin Majorasin viimeinen muoto pisti vähän hanttiin. Fiilis lopputaistelussa oli kyllä omituinen koska Majora itsessään oli ihan saakelin outo kummajainen.
Ehkä OoT pysyy omana suosikkina nostalgian ansiosta, mutta ymmärrän niitä jotka tätä pitävät parempana. Käsikirjoituksen puolesta paras Zelda.
Olen myös nähnyt sen Game Theoryn videon missä Link olisi MM:ssa kuollut ja käy läpi kiirastulta, niin jotenkin tämä ajatus antoi tälle läpipeluulle jotenkin karmivan ja rauhattoman fiiliksen. Vaikka tuo onkin vaan teoria eikä kaanonia. Kuolema kuitenkin oli aika vahvana tässä pelissä.
Pelimekaanisesti samaa kuin OoT ja lisäyksenä kaikki eri naamiot ja kuinka ocarinalla pitää palata ajassa taaksepäin. Tykkäsin näistä ja antoivat uuden mausteen pelille, mikä muuten olisi ollut liian samankaltainen mekaanisesti OoT:n kanssa.
Tässä alkusyksyllä otin tämän taas työn alle aloittaen ihan alusta ja eilen sain lopputekstit. Ihan kaikkia sydämen palasia en jaksanut etsiä, enkä löytänyt kaikkia naamioita. Mutta ehkä ne merkittävimmät sivutehtävät sain tehtyä loppuun.
Kun vertaa tätä Ocarina of Timeen, mulla nämä rinnastuvat tietyllä tapaa samanlaisiksi Star Wars KOTORIEN kanssa. OoT ja eka KOTOR on juoneltaan aika lineaarinen tyypillinen sankaritarina, kun taas MM ja KOTOR2 sisältävät käsikirjoituksissaan paljon enemmän syvyyttä.
OoT ja MM vertaaminen toisiinsa...OoT on itelle ollut se suosikki Zelda ihan jo nostalgia pisteiden ansiosta. Mutta myönnän että MM:ssa on paremmin kirjoitettu juoni ja syvällisemmät hahmot ja sivutehtävät. Pari kertaa tuli pieni suru/myötämielisyys eräiden hahmojen kohdalla. OoT:n lopun Ganon on itelle Zeldapeleistä se cinemaattisesti ja tunnelmaltaan paras loppubossi, vaikka itse taistelu onkin todella helppoa. MM:ssa en tosiaan sitä Fierce Deity maskia hankkinut, niin Majorasin viimeinen muoto pisti vähän hanttiin. Fiilis lopputaistelussa oli kyllä omituinen koska Majora itsessään oli ihan saakelin outo kummajainen.
Ehkä OoT pysyy omana suosikkina nostalgian ansiosta, mutta ymmärrän niitä jotka tätä pitävät parempana. Käsikirjoituksen puolesta paras Zelda.
Olen myös nähnyt sen Game Theoryn videon missä Link olisi MM:ssa kuollut ja käy läpi kiirastulta, niin jotenkin tämä ajatus antoi tälle läpipeluulle jotenkin karmivan ja rauhattoman fiiliksen. Vaikka tuo onkin vaan teoria eikä kaanonia. Kuolema kuitenkin oli aika vahvana tässä pelissä.
Pelimekaanisesti samaa kuin OoT ja lisäyksenä kaikki eri naamiot ja kuinka ocarinalla pitää palata ajassa taaksepäin. Tykkäsin näistä ja antoivat uuden mausteen pelille, mikä muuten olisi ollut liian samankaltainen mekaanisesti OoT:n kanssa.
Viimeksi muokattu:
Tuli aloitettu pelaamaan uudestaan World of Warcraft Classicia, tarkemmin sitä Cataclysm Classicia ja on kyllä hyvää shittiä.
Pelasin joitain vuosia sitten yhden hahmon lvl60 siinä WoW Classicissa ja nyt olen lvl66 ja on kyllä mukavan rentoa puuhastelua. Pitkään etsin tässä jotain tällaista tarpeeksi helppoa / yksinkertaista pelaamista kun tulee urheiltua sen verran paljon että ei jaksa sen jälkeen oikein keskittyä peleihin mutta tässä kaikki on niin sopivan yksinkertaista.
Ja voi pelata sillä noin 10€/kk niin ei ole pahan hintainenkaan kun ei tarvinnut ostaa mitään Classic WoW:ia tms. erikseen.
Pelasin joitain vuosia sitten yhden hahmon lvl60 siinä WoW Classicissa ja nyt olen lvl66 ja on kyllä mukavan rentoa puuhastelua. Pitkään etsin tässä jotain tällaista tarpeeksi helppoa / yksinkertaista pelaamista kun tulee urheiltua sen verran paljon että ei jaksa sen jälkeen oikein keskittyä peleihin mutta tässä kaikki on niin sopivan yksinkertaista.
Ja voi pelata sillä noin 10€/kk niin ei ole pahan hintainenkaan kun ei tarvinnut ostaa mitään Classic WoW:ia tms. erikseen.
- Liittynyt
- 27.03.2017
- Viestejä
- 3 201
Vau. Tuolla tekosyyllä voisin helposti antaa Majora's Maskin erikoisuudet eli raivostuttavuudet anteeksi. Jäi aikoinaan 3DS:llä kesken mm. aikarajojen takia. Ne eivät sopineet tutkailevaan pelityylini, enkä kerta kaikkiaan jaksanut pelata samaa pitkää "juonipätkää" kovin montaa kertaa uudestaan.
- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 1 472
Plaque Tale: Innosence sai alelaarista jollain 6-7€.
Varmaan helpoin peli mitä olen pelannut
13h meni leppoisalla tyylillä mutta eipä tuo haitannut. Ei aina jaksa grindata veren maku suussa ja tarinaa oli ihan mukava seurata. Pitää ehkä pelata jatko-osakin. Taitaa kustantaa suurinpiirtein saman verran.
Varmaan helpoin peli mitä olen pelannut
13h meni leppoisalla tyylillä mutta eipä tuo haitannut. Ei aina jaksa grindata veren maku suussa ja tarinaa oli ihan mukava seurata. Pitää ehkä pelata jatko-osakin. Taitaa kustantaa suurinpiirtein saman verran.
- Liittynyt
- 12.09.2020
- Viestejä
- 2 097
Jatko-osa on monipuolisempi ja hienompi graafisesti. Enemmän vaihtoehtoja ratkaista tilanteet. Toki silti tarina on pääosissa ja paljon hiiviskelyä.Plaque Tale: Innosence sai alelaarista jollain 6-7€.
Varmaan helpoin peli mitä olen pelannut
- Liittynyt
- 27.03.2017
- Viestejä
- 3 201
Olen vähän elitisti näiden "helppojen" pelien kohdalla joissa ei oikein ole "pelattavaa" ja usein väheksyn niitä tylsyydestä. Mutta suositukset nunnapeli INDIKAlle. Saman tyylinen ja sopii fiilistelyyn. Toisaalta sopii myös genrestä ei pitäville kuten minulle. Ihan rahan arvoiset suositukset.Plaque Tale: Innosence sai alelaarista jollain 6-7€.
Varmaan helpoin peli mitä olen pelannut
EDIT; Peli on sitä parempi mitä vähemmän katsot trailereita. Luota, että se viihdyttää.
tjkoo
Tukijäsen
- Liittynyt
- 20.10.2016
- Viestejä
- 3 929
Plaque Tale: Innosence sai alelaarista jollain 6-7€.
Varmaan helpoin peli mitä olen pelannut
Tuon pelasin aika "puskista" XBoxilla kun selailin storea ja mietin pelattavaa. Tykkäsin tarinasta joka vei mukanaan.. Välillä ärsytti ne rottien ohjailut jne, mutta kivaa oli..
Kannattaa ehdottomasti pelaa se kakkos-osa, Requiem.
Kolmososaa odotellessa..
PS5:lla pelasin ja se oli helppo muuten paitsi se kärryntyöntelykohta jossa meinasi loppua pelaaminen kokonaan. Välillä nuolet tulee kärryn etuosasta läpi ja kuolee siihen. Lopuilla kerroilla tähtäys totaalisen rikki, ja lukittu pääosuma meneekin huti. Vihut juoksee kohti niin yhteen virheeseen on varaa, toinen tarkoittaa jo ettei kerkeä virittää sitä linkoa enää. Yhtäkkiä hiiviskelypeli haluaakin olla jotain muuta, ja vain tuon yhden kohtauksen ajan. Katsoin netistä niin aika paljon valitusta tuli juuri tuosta kohdasta ja tähtäyksestä jo kauan sitten, käsittämätöntä ettei sitä vieläkään ole korjattu. Nyt olen jo niin triggeröitynyt että näen saman tien punaista jos joku sanoisi sanan "portcullis". Onneksi se on erittäin epätodennäköistä.Plaque Tale: Innosence sai alelaarista jollain 6-7€.
Varmaan helpoin peli mitä olen pelannut
Okei, eka heitto on liian pitkällä pyörityksellä, mutta viimeisen vihun kohdalla näkyy selkeästi kuinka pääosuma on lukittu, mutta ohi menee. Ja noita vihuja tulee joku 8 muistaakseni, eli liian monta kertaa mahdollisuus lukitun osuman ohi menemiseen.
Toinen ihmettelyn aihe on Alchemy, jota ei oikeastaan tarvinnut sitten missään. Olisivat voineet jotain kunnon käyttöä tuollekin keksiä. Toki voi ajatella että se on vaihtoehtona etenemiselle, mutta lopussa huomasin etten käyttänyt sitä mihinkään.
Mutta muuten se peli oli ihan hyvä. Tykkäsin ranskalaisesta aksentista ja itse tarinasta. Pitää pelata tuo jatko-osakin.
Viimeksi muokattu:
Fallout: London (PC total conversion modi FO4:lle)
Olipahan loistava, itselle ehkä paras FO kokemus, ytimekkäästi FO:NV FO4:lle. Yhdistää kaikkien Fallouttien parhaat puolet, kolmosen ja nelosen tasosuunnittelun New Vegasin factioneihin ja roolipelaamiseen. 72 tuntia oli peliaika, ja varmaan 100 tuntia menee rikki jos kaiken haluaa tehdä, joten trailerin "DLC" status voidaan unohtaa heti, tämä on täysi peli. Lisäksi pelissä pitää valita yksi kolmesta pääfactionista, joten uudelleenpelaamisen arvoa on. Parasta pelissä oli ehkä ääninäyttely, joka oli ammattimaista ja paikoin niin todella hyvää (esim. Beefeaters). Toiseksi laittaisin, että "London" todella tuntui brittiläiseltä vastineelta FO:lle, kaikki ääninäyttelyä/sanontoja, tavaroita ja paikkoja mukaan lukien. Kolmanneksi parhaaksi puoleksi laittaisin juonen. Vaikka se jossain vaiheessa tuli ilmi ennen loppua, oli juoni ja päätehtävät todella hyvin toteutettu. Esimerkki siitä miten sisältöön voidaan panostaa enemmän kun pelimoottoriin ei tarvitse keskittyä, vrt. NV ja 3.
Jos jotain huonoja puolia pitää mainita, niin asennusprosessi oli huonoin mitä olen ikinä kokenut, modeihin liittyvät bugit ja pelissä on vielä jonkun verran tehtävä-bugeja.
Vahva suositus jos FO:sta tykkää, itse en tule enään FO4:n palaamaan tämän jälkeen, TTW (FO3/NV) tulee säilymään tämän rinnalla. Tosin odottaisin ehkä ensimmäiseen päivitykseen niin välttyisi suurimmilta bugeilta (ei pelin rikkovaa) ja ehkä asennushässäkältä, jos saavat julkaistua NG:lle.
Olipahan loistava, itselle ehkä paras FO kokemus, ytimekkäästi FO:NV FO4:lle. Yhdistää kaikkien Fallouttien parhaat puolet, kolmosen ja nelosen tasosuunnittelun New Vegasin factioneihin ja roolipelaamiseen. 72 tuntia oli peliaika, ja varmaan 100 tuntia menee rikki jos kaiken haluaa tehdä, joten trailerin "DLC" status voidaan unohtaa heti, tämä on täysi peli. Lisäksi pelissä pitää valita yksi kolmesta pääfactionista, joten uudelleenpelaamisen arvoa on. Parasta pelissä oli ehkä ääninäyttely, joka oli ammattimaista ja paikoin niin todella hyvää (esim. Beefeaters). Toiseksi laittaisin, että "London" todella tuntui brittiläiseltä vastineelta FO:lle, kaikki ääninäyttelyä/sanontoja, tavaroita ja paikkoja mukaan lukien. Kolmanneksi parhaaksi puoleksi laittaisin juonen. Vaikka se jossain vaiheessa tuli ilmi ennen loppua, oli juoni ja päätehtävät todella hyvin toteutettu. Esimerkki siitä miten sisältöön voidaan panostaa enemmän kun pelimoottoriin ei tarvitse keskittyä, vrt. NV ja 3.
Jos jotain huonoja puolia pitää mainita, niin asennusprosessi oli huonoin mitä olen ikinä kokenut, modeihin liittyvät bugit ja pelissä on vielä jonkun verran tehtävä-bugeja.
Vahva suositus jos FO:sta tykkää, itse en tule enään FO4:n palaamaan tämän jälkeen, TTW (FO3/NV) tulee säilymään tämän rinnalla. Tosin odottaisin ehkä ensimmäiseen päivitykseen niin välttyisi suurimmilta bugeilta (ei pelin rikkovaa) ja ehkä asennushässäkältä, jos saavat julkaistua NG:lle.
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 27.03.2017
- Viestejä
- 3 201
Tämähän paljastui omaksi vuoden peliksi ja on tullut pelattua joka päivä matsi tai pari. En ole LoL:ia koskaan pelannut niin Riot Games oli oikeastaan täysin tuntematon, mutta nyt voi kyllä myöntää, että heidän pelisuunnittelijansa osaavat asiansa. Veikkaan että kilpailija Dota Underlords lopetti oman pelinsä päivittämisen, koska TFT on yksinkertaisesti niin paljon paremmin tehty.
Teamfight Tactics (PC, mobiili)
Automaattishakki (auto-chess), tai pikemminkin automaattitaistelu (auto-battler) genre nousi suosioon 2019. Ostellaan, varustetaan, päivitellään ja sijoitellaan ukkeleita pelilaudalle, sitten katsotaan miten taistelussa käy. Yksi kokonainen turnaus kestää puolisen tuntia ja tämän genren pelit taitavat kaikki olla ilmaisia.
Olen pelannut toista genren peliä Dota Underlords aina silloin tällöin vuodesta 2019, mutta vähän aikaa sitten kyllästyin siihen useasta syystä. Suurin syy oli ettei peliä ole päivitetty enää vuosiin. Genre on kumminkin hauska ja kiinnostava, joten kokeilin tätä toista.
TFT on paljon parempi! Tyhjiä hetkiä on vähemmän ja kaikki on monipuolisempaa. Yksi vähäinen mutta viihdyttävä asia on karuselli, jossa ukkelit pyörivät rinkiä ja siitä saa käydä hakemassa ilmaiseksi minkä vain, mutta häviöllä aloittava pelaaja saa aloittaa. Varusteetkin on monipuolisempia ja niitä voi yhdistellä. Iso ja tärkeämpi ero on team planner, jonka avulla voi rauhassa ennen matsia valita listasta toivottuja ukkeleita ja tutkia niiden synergioita. Helpottaa rutkasti uuden pelaajan oppistaakkaa! Silti häviöitä tulee ekoina päivinä jatkuvasti, koska muuttujia on erittäin paljon ja kaikki outoa.
Tässä pelissä on yksinkertaisesti kaikki paremmin mitä pääkilpailijassa, tai no ei ihan kaikki. Team plannerissa ei pääse näkemään ukkelin statseja!?? Olisi tärkeää tietää kuka on jousiampuja ja kuka on lähitaistelija! Ehkä tekijät luulevat että kaikki tätä pelaavat tuntevat jo LoL:n hahmot joita peli käyttää? Jotkut hahmot ovat myös todella samannäköisiä 3D malliltaan ja värimaailmaltaan, myös pientä kasvokuva hahmoikonia on hankala erottaa hahmon koko kuvasta. Nuo asiat korjaantuvat kun peliä pelaa ja hahmot oppii tunnistamaan, mutta aloittelijalle tuo on ihan oikea ongelma. Onko tässä pelissä jotain ensyklopediaa josta näkisi kaikki hahmot ja niiden kyvyt & statsit? En kertakaikkiaan ole sellaista löytänyt!
Isot suositukset, 4/5. Melkein haluttais perustaa tälle pelille omaketju.
- Liittynyt
- 16.10.2016
- Viestejä
- 1 588
Dead Rising Deluxe Remaster PC:llä
Tuli viikonlopun aikana peli pelattua läpi. Olen alkuperäisen version fani ja voin todeta että oikein hyvä remasterointi capcomilta. Kauheasti ei capcom lähtenyt alkuperäistä peliä muutamaan vaan grafiikka, ääninäyttely ja tiettyjä quality of life muutoksia. Olin aluksi vähän pettynyt että Frankin alkuperäinen ääninäyttelijä oli vaihdettu mutta loppupelissä tuokin unohtui alun jälkeen. Joitakin hahmoja, dialogeja jne oli myös muutettu mutta niillä ei mitään vaikutusta ollut. Naishahmojen tissivakojen kuvaamisesta ei enää saa pisteitä. Joku voi heti jo alkaa huutelemaan että wokea, mutta mielestäni alkuperäisessäkin ne ei oikein sopineet Frankin hahmolle.
Quality of life puolella ne parhaimmat muutokset eli karttaa päivitetty objektien osalta. Enää ei tarvi seurata sekavaa nuolta. Myös nyt voi monta eri tallennusta tehdä. Pelissä on juokseva aika jonka sisällä noita pää- sekä sivutehtäviä pitää tehdä. Nyt jos kämmi käy nii voi aina palailla aikaisempiin tallennuksiin, alkuperäisessä oli vain yksi ja jos kusit nii aikalailla game over. Myös pelastettavien survivor hahmojen tekoälyä parannettu paljon.
Teknisesti pyöri hyvin kuten monet muut RE enginen pelit. Jotain pientä stutterointia oli välillä latauksien jälkeen, mutta ei sen kummempaa. Kerran peli kaatui latauksen yhteydessä, steamin mukaan joillakin ollut enemmän ongelmia tuon kanssa.
Paras tapa pelata peli, toivottavasti tekevät saman remasteroinnin kakkos osalle.
Tuli viikonlopun aikana peli pelattua läpi. Olen alkuperäisen version fani ja voin todeta että oikein hyvä remasterointi capcomilta. Kauheasti ei capcom lähtenyt alkuperäistä peliä muutamaan vaan grafiikka, ääninäyttely ja tiettyjä quality of life muutoksia. Olin aluksi vähän pettynyt että Frankin alkuperäinen ääninäyttelijä oli vaihdettu mutta loppupelissä tuokin unohtui alun jälkeen. Joitakin hahmoja, dialogeja jne oli myös muutettu mutta niillä ei mitään vaikutusta ollut. Naishahmojen tissivakojen kuvaamisesta ei enää saa pisteitä. Joku voi heti jo alkaa huutelemaan että wokea, mutta mielestäni alkuperäisessäkin ne ei oikein sopineet Frankin hahmolle.
Quality of life puolella ne parhaimmat muutokset eli karttaa päivitetty objektien osalta. Enää ei tarvi seurata sekavaa nuolta. Myös nyt voi monta eri tallennusta tehdä. Pelissä on juokseva aika jonka sisällä noita pää- sekä sivutehtäviä pitää tehdä. Nyt jos kämmi käy nii voi aina palailla aikaisempiin tallennuksiin, alkuperäisessä oli vain yksi ja jos kusit nii aikalailla game over. Myös pelastettavien survivor hahmojen tekoälyä parannettu paljon.
Teknisesti pyöri hyvin kuten monet muut RE enginen pelit. Jotain pientä stutterointia oli välillä latauksien jälkeen, mutta ei sen kummempaa. Kerran peli kaatui latauksen yhteydessä, steamin mukaan joillakin ollut enemmän ongelmia tuon kanssa.
Paras tapa pelata peli, toivottavasti tekevät saman remasteroinnin kakkos osalle.
- Liittynyt
- 21.10.2016
- Viestejä
- 1 005
Tuli läpäistyä parikin peliä tuossa, niin kirjoittelen nyt omiin viesteihin, että on helpompi käydä lueskelemassa itse mietteitä jälkikäteen.
VVVVVV (PC)
VVVVVV on indie-klassikko ja jonkinlainen kumarrus 8-bittiselle aikakaudelle. Alunperin Flash-pelinä julkaistu ja sittemmin C++:lle portattu puzzle-platformer sillä erolla, että hyppimisen sijaan ohjattava hahmo loikkaakin kattoon asti.
Peli on lyhyt, reilu parituntinen, mutta mielettömän koukuttava. Peli on tavallaan aika vaikea, mutta ei niin vaikea, etteikö sitä jokainen tuossa 2-3 tunnissa oppisi ja läpäisi. Tutkailet siis aluetta ruutu kerrallaan yrittäen päästä eteenpäin. Kuolema vie takaisin checkpointille ja kuolemia tuleekin rutkasti. Pelin lopussa mulla kertyi niitä vajaa 900.
Peli toimii hyvin ja kontrollit tuntuvat hyviltä. Pelasin ohjaimella käyttäen d-padia, näppis toimisi varmaan ihan yhtä hyvin. Musat rokkaa kovaa! Läpäisin tämän LAN-partyjen aikana ja siihen ympäristöön tämä sopi kuin nyrkki silmään.
Juonikin tässä on: katastrofi on tapahtunut ja kamut pitäisi ettiä. Ei mitään kummallisuuksia. Erinomainen välipeli, jota on helppo suositella jokaiselle tasoloikkafanille. 5/5.
VVVVVV (PC)
VVVVVV on indie-klassikko ja jonkinlainen kumarrus 8-bittiselle aikakaudelle. Alunperin Flash-pelinä julkaistu ja sittemmin C++:lle portattu puzzle-platformer sillä erolla, että hyppimisen sijaan ohjattava hahmo loikkaakin kattoon asti.
Peli on lyhyt, reilu parituntinen, mutta mielettömän koukuttava. Peli on tavallaan aika vaikea, mutta ei niin vaikea, etteikö sitä jokainen tuossa 2-3 tunnissa oppisi ja läpäisi. Tutkailet siis aluetta ruutu kerrallaan yrittäen päästä eteenpäin. Kuolema vie takaisin checkpointille ja kuolemia tuleekin rutkasti. Pelin lopussa mulla kertyi niitä vajaa 900.
Peli toimii hyvin ja kontrollit tuntuvat hyviltä. Pelasin ohjaimella käyttäen d-padia, näppis toimisi varmaan ihan yhtä hyvin. Musat rokkaa kovaa! Läpäisin tämän LAN-partyjen aikana ja siihen ympäristöön tämä sopi kuin nyrkki silmään.
Juonikin tässä on: katastrofi on tapahtunut ja kamut pitäisi ettiä. Ei mitään kummallisuuksia. Erinomainen välipeli, jota on helppo suositella jokaiselle tasoloikkafanille. 5/5.
- Liittynyt
- 21.10.2016
- Viestejä
- 1 005
Inscryption (PC)
Tästä ei voi hirveästi kirjoittaa oikeastaan mitään, sillä peli on paras kokea niin, ettei siitä tiedä juuri mitään. Perusperiaatteeltaan kyseessä on tarinavetoinen roguelite-korttipeli miedoilla kauhuelementeillä. Pelaat alkuun yksinkertaista mutta lopulta yllättävän monipuolista korttipeliä, etenet tarinassa, ratkaiset salaisuuksia. Kummia tapahtuu.
Tämmösiä pelejä ei ihan joka vuosi tule vastaan. Tämä on kokemus, jota AAA-pelistudiot eivät kykene tarjoilemaan. Jos Daniel Mullins on pelintekijänä tuttu, niin saatat arvata, että mitä on luvassa. Peli otti aikaa vajaa 11 tuntia. Vankkumattomat suosittelut. 5/5.
Tästä ei voi hirveästi kirjoittaa oikeastaan mitään, sillä peli on paras kokea niin, ettei siitä tiedä juuri mitään. Perusperiaatteeltaan kyseessä on tarinavetoinen roguelite-korttipeli miedoilla kauhuelementeillä. Pelaat alkuun yksinkertaista mutta lopulta yllättävän monipuolista korttipeliä, etenet tarinassa, ratkaiset salaisuuksia. Kummia tapahtuu.
Tämmösiä pelejä ei ihan joka vuosi tule vastaan. Tämä on kokemus, jota AAA-pelistudiot eivät kykene tarjoilemaan. Jos Daniel Mullins on pelintekijänä tuttu, niin saatat arvata, että mitä on luvassa. Peli otti aikaa vajaa 11 tuntia. Vankkumattomat suosittelut. 5/5.
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 457
BioShock (PC)
BioShock on konsoloitu vedenalainen System Shock 2.
Vuosi on 1960. Lentokone putoaa keskelle Atlanttia mutta yksinäisen selviytyjän onneksi lähellä on majakka, josta sukellusvene vie hänet outoon vedenalaiseen kaupunkiin. "Olen Andrew Ryan ja esitän sinulle kysymyksen: Eikö miehellä ole oikeutta työnsä hedelmiin?" Rapture on Art Decoa täynnä oleva yhden miehen unelma paikasta jossa tiedemiehiä ei kahlitse moraali, artisteja ei haittaa sensuuri eivätkä suuret jää pienten jalkoihin. Perille päästyä paikka on kuitenkin rempallaan. Karmivat pikkusiskot keräävät kuolleista adam-geenimuokkausmateriaalia hirviöisukit suojanaan adamia liikaa impanneilta splicereilta. Alkaa selviytymistaistelu Rapturen käytävillä...
Tästä on liikkeellä myös remasteroitu versio ja koitin ensin sitä mutta kokemus oli sanalla sanoen hirveä. Peli kaatui jatkuvasti tallentaessa vieden samalla vanhan tallennuksen mukanaan. Voitko peli ystävällisesti olla kaatumatta kun tallennan. Ai et? No painu sitten Mariaanien hautaan. Pari iltaa meni kun kokeilin eri kikkoja mutta mikään ei tuntunut auttavan joten vanhassa vara parempi. Suttuiset tekstuurit ovat pieni hinta siitä, että peliä pystyy ylipäätään pelaamaan.
Pelin paras puoli on eittämättä Rapturen kaupunki. Estetiikka on ihan omaa luokkaansa tänäkin päivänä. Myös äänisuunnittelu on kärkikastia aina kolikoiden kilinästä lähtien. Itse pelaaminen taas... Ammuskelu on vähän kankeaa, kuin System Shockin ja "oikean räiskinnän" äpärälapsi. Lisäksi varsinkin loppupuolella splicerit tuntuivat kestävän luokattoman paljon rankaisua. Onneksi ei tarvitse aina yksin taistella, tykkitorneja ja kameroita voi hakkeroida puolelleen, jolloin saa kätevästi tulitukea. Se vaan, kun hakkerointiminipeli on tunkkaista putkien yhdistelyä ja ehkäpä pelin huonoin puoli. Maksoinkin monesti hakkeroinnit suoraan kun en vaan viitsinyt. Kaikkiin ei toki rahat riittäneet joten välillä piti leikkiä vedenalaista Mariota. Ympäristöjen tutkiminen on ihan hauskaa ja palkitaan kaikella krääsällä. Vihollisia pystyy kuvaamaan, mikä palkitaan tutkimusbonuksilla. Nurkat ovat myös täynnä äänilokeja, vissiin tallentimia myyvä henkilö on Rapturessa rikas...
Kokonaisuutena peli on edelleen hyvä, mutta silti tuli tätä pelatessa fiilis, että haluaisi pelata System Shock kakkosta. Alkukommenttini onkin mielestäni osuva, vaikka sen pieni pilke silmäkulmassa kirjoitinkin. Monet elementit on suoraviivaistettu edeltäjästään kuten tutkimus ja inventaario. Niitä ei pääse itse edes katsomaan, mitä tavaraa löytyy tai kuinka pitkällä minkäkin vihollisen tutkimus on. Presentaatio on kuitenkin vahva ja monelle tämä on moderni klassikko.
BioShock on konsoloitu vedenalainen System Shock 2.
Vuosi on 1960. Lentokone putoaa keskelle Atlanttia mutta yksinäisen selviytyjän onneksi lähellä on majakka, josta sukellusvene vie hänet outoon vedenalaiseen kaupunkiin. "Olen Andrew Ryan ja esitän sinulle kysymyksen: Eikö miehellä ole oikeutta työnsä hedelmiin?" Rapture on Art Decoa täynnä oleva yhden miehen unelma paikasta jossa tiedemiehiä ei kahlitse moraali, artisteja ei haittaa sensuuri eivätkä suuret jää pienten jalkoihin. Perille päästyä paikka on kuitenkin rempallaan. Karmivat pikkusiskot keräävät kuolleista adam-geenimuokkausmateriaalia hirviöisukit suojanaan adamia liikaa impanneilta splicereilta. Alkaa selviytymistaistelu Rapturen käytävillä...
Tästä on liikkeellä myös remasteroitu versio ja koitin ensin sitä mutta kokemus oli sanalla sanoen hirveä. Peli kaatui jatkuvasti tallentaessa vieden samalla vanhan tallennuksen mukanaan. Voitko peli ystävällisesti olla kaatumatta kun tallennan. Ai et? No painu sitten Mariaanien hautaan. Pari iltaa meni kun kokeilin eri kikkoja mutta mikään ei tuntunut auttavan joten vanhassa vara parempi. Suttuiset tekstuurit ovat pieni hinta siitä, että peliä pystyy ylipäätään pelaamaan.
Pelin paras puoli on eittämättä Rapturen kaupunki. Estetiikka on ihan omaa luokkaansa tänäkin päivänä. Myös äänisuunnittelu on kärkikastia aina kolikoiden kilinästä lähtien. Itse pelaaminen taas... Ammuskelu on vähän kankeaa, kuin System Shockin ja "oikean räiskinnän" äpärälapsi. Lisäksi varsinkin loppupuolella splicerit tuntuivat kestävän luokattoman paljon rankaisua. Onneksi ei tarvitse aina yksin taistella, tykkitorneja ja kameroita voi hakkeroida puolelleen, jolloin saa kätevästi tulitukea. Se vaan, kun hakkerointiminipeli on tunkkaista putkien yhdistelyä ja ehkäpä pelin huonoin puoli. Maksoinkin monesti hakkeroinnit suoraan kun en vaan viitsinyt. Kaikkiin ei toki rahat riittäneet joten välillä piti leikkiä vedenalaista Mariota. Ympäristöjen tutkiminen on ihan hauskaa ja palkitaan kaikella krääsällä. Vihollisia pystyy kuvaamaan, mikä palkitaan tutkimusbonuksilla. Nurkat ovat myös täynnä äänilokeja, vissiin tallentimia myyvä henkilö on Rapturessa rikas...
Kokonaisuutena peli on edelleen hyvä, mutta silti tuli tätä pelatessa fiilis, että haluaisi pelata System Shock kakkosta. Alkukommenttini onkin mielestäni osuva, vaikka sen pieni pilke silmäkulmassa kirjoitinkin. Monet elementit on suoraviivaistettu edeltäjästään kuten tutkimus ja inventaario. Niitä ei pääse itse edes katsomaan, mitä tavaraa löytyy tai kuinka pitkällä minkäkin vihollisen tutkimus on. Presentaatio on kuitenkin vahva ja monelle tämä on moderni klassikko.
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 457
Kokeilin tätä taannoin ja oli tosiaan kiinnostava, mutta kun sain jatkuvasti pataan niin pelaaminen jäi ekaan vaiheeseen. Voisi joskus koittaa uudelleen mutta ensin pitänee katsoa muutama tunti "Näin pelaat Inscryptionia"-videoita...
- Liittynyt
- 30.06.2017
- Viestejä
- 503
Ei kannata kattoa muiden videoita. Siinä alussa on ihan normaalia ottaa turpiin koska se on vähän kuin tutoriaali. Näet siinä miten peli etenee, mitä vastustaja tekee ja miten se antaa sulle pataan. Muutamien epäonnistumisien jälkeen alkaa tulla ahaa elämyksiä ja ne on paljon hauskempia henkilökohtaisesti koettuna kuin jonkun toisen videolta kerrottuna.
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 457
Tietyssä määrin kyllä, mutta siinä nousi seinä vastaan eikä ollut mitään käsitystä, mitä tein väärin tai kuinka se pakka olisi kuulunut rakentaa. No, kuten sanoin niin voin joskus kokeilla uusiksi mutten kyllä jää jumittamaan vaan kaivan jonkun oppaan esiin. Ei tässä iässä enää muutenkaan suurempia ahaa-elämyksiä tule.
- Liittynyt
- 21.10.2016
- Viestejä
- 1 005
Monument Valley 2 (Android)
Alkuperäisen Monument Valleyn olen achievementtejen mukaan läpäissyt kevään 2017 aikana ja olin napannut jatko-osankin talteen, kun sitä muistaakseni joskus ilmaiseksi jaettiin. Kyseessä on rauhallinen puzzle-peli, jossa tarkoituksena on liikutella hahmoa eteenpäin ja muuttaa eri konsteilla kenttää hyödynäten optisia harhoja ja mahdottomia kuvioita.
Peli on erinomainen ajanviete esimerkiksi julkisissa istumisen ajaksi. Kentät ovat esteettisesti hyvin kauniita ja musiikki on rauhoittavaa. Vaikeita nämä pelit eivät ole, mutta kieltämättä pari kertaa aivot meinasi mennä solmuun, kun mietti, että miten seuraavalle tasolle pääseekään.
Teknisesti peli toimii erinomaisesti. Sitä pystyy pelaamaan kännykkä pystyssä useimmiten yhdellä kädellä. Värimaailma on myös hyvin rauhallinen ja värejä käytetään erinomaisesti. Rentouttava taustamusiikki melkein syleilee pelaajaa ja auttaa unohtamaan ulkomaailman harmauden.
Pelissä on sinänsä myös tarina, jota ei kerrota sanoin, vaikkakin kenttien välissä peli kertoo välillä korkealentoisia aforismeja. Päähahmo on oletettavasti vanhempi ja välillä mukana pyörii lapsi, kunnes on aika itsenäistyä.
En ole kummoinen mobiilipelaaja ja tämä taitaa olla järjestyksessään kolmas yksinpeli, jonka kännykällä läpäisen. Nämä näyttää löytyvän myös Steamista ja jos kaipaa pimeisiin iltoihin rauhoittavaa tekemistä, niin miksipä ei. Täyttä hintaa ei välttämättä kannata maksaa, kun aikaa näihin saa kulumaan pari tuntia per peli. 5/5 joka tapauksessa, mulle oikein hyvin uppoava mobiilipeli.
Alkuperäisen Monument Valleyn olen achievementtejen mukaan läpäissyt kevään 2017 aikana ja olin napannut jatko-osankin talteen, kun sitä muistaakseni joskus ilmaiseksi jaettiin. Kyseessä on rauhallinen puzzle-peli, jossa tarkoituksena on liikutella hahmoa eteenpäin ja muuttaa eri konsteilla kenttää hyödynäten optisia harhoja ja mahdottomia kuvioita.
Peli on erinomainen ajanviete esimerkiksi julkisissa istumisen ajaksi. Kentät ovat esteettisesti hyvin kauniita ja musiikki on rauhoittavaa. Vaikeita nämä pelit eivät ole, mutta kieltämättä pari kertaa aivot meinasi mennä solmuun, kun mietti, että miten seuraavalle tasolle pääseekään.
Teknisesti peli toimii erinomaisesti. Sitä pystyy pelaamaan kännykkä pystyssä useimmiten yhdellä kädellä. Värimaailma on myös hyvin rauhallinen ja värejä käytetään erinomaisesti. Rentouttava taustamusiikki melkein syleilee pelaajaa ja auttaa unohtamaan ulkomaailman harmauden.
Pelissä on sinänsä myös tarina, jota ei kerrota sanoin, vaikkakin kenttien välissä peli kertoo välillä korkealentoisia aforismeja. Päähahmo on oletettavasti vanhempi ja välillä mukana pyörii lapsi, kunnes on aika itsenäistyä.
En ole kummoinen mobiilipelaaja ja tämä taitaa olla järjestyksessään kolmas yksinpeli, jonka kännykällä läpäisen. Nämä näyttää löytyvän myös Steamista ja jos kaipaa pimeisiin iltoihin rauhoittavaa tekemistä, niin miksipä ei. Täyttä hintaa ei välttämättä kannata maksaa, kun aikaa näihin saa kulumaan pari tuntia per peli. 5/5 joka tapauksessa, mulle oikein hyvin uppoava mobiilipeli.
- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 1 472
Pitihän sitä tuo Ghost of Tsushima ottaa työn alle PC:lle mutta on kyllä aika nihkeä alku. Jotain 5-6h pelattu ja olen jostain syystä täydellisen leipiintynyt pelin kameraan 
Se on jotain 20 astetta viistosti oletuksena. Ei meinaa millään saada kalibroitua silmiä ja kontrolleja että saa äijän juoksemaan tai ratsastamaan suoraan. Sitten pomotappeluissa kamera heittää aivan käsittämättömän kuvakulman mikä sekoittaa pakan totaalisesti.
Ehkä jotain päivänä tulee joku modi millä saa rukattua kuvakulmaa.
Niin ja bugeja on tullut vastaan jokunen. Nyt on sellainen että en pysty liikkumaan tai tekemään yhtään mitään... ( Ghost of Tsushima DIRECTOR'S CUT :: Steam Community ) Hälyttävää että näinkin vanhoja bugeja ei ole vaivauduttu korjaamaan. Jotenkin motivaatiotaso laskemassa tähän peliin.
Se on jotain 20 astetta viistosti oletuksena. Ei meinaa millään saada kalibroitua silmiä ja kontrolleja että saa äijän juoksemaan tai ratsastamaan suoraan. Sitten pomotappeluissa kamera heittää aivan käsittämättömän kuvakulman mikä sekoittaa pakan totaalisesti.
Ehkä jotain päivänä tulee joku modi millä saa rukattua kuvakulmaa.
Niin ja bugeja on tullut vastaan jokunen. Nyt on sellainen että en pysty liikkumaan tai tekemään yhtään mitään... ( Ghost of Tsushima DIRECTOR'S CUT :: Steam Community ) Hälyttävää että näinkin vanhoja bugeja ei ole vaivauduttu korjaamaan. Jotenkin motivaatiotaso laskemassa tähän peliin.
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 30.03.2017
- Viestejä
- 1 240
Yakuza 0
Yakuza Kiwami
Yakuza Kiwami 2
Yakuza 3
Yakuza 4
Yakuza 5
Yakuza 6: The Song of Life
Japanin alamaailmaan sijoittuvia toimintaseikkailuja. Aloin pelata näitä kaksi vuotta sitten enkä viitsinyt kirjoittaa mitään parista ensimmäisestä pelistä, koska ne oli ihan vaan tasaista laatuviihdettä. Seitsemän pelin eli "Kiryu-saagan" jälkeen on kuitenkin pakko panna paperille jotain. Yakuza on elämää suurempi ja silti erittäin elämänmakuinen sarja, joka tavoittaa ihmisyyden koko kirjon kaikessa tragikoomisuudessaan. Peleillä on valtavasti sielua siihen nähden, millaisella vauhdilla näitä pukataan ulos.
Kazuma Kiryulla on kymmenen tiikerin voimat.
Ytimeltään kyse on melko simppelistä tappelupelistä. Systeemin sydän ja sielu ovat kadulta poimittavat esineet, jotka tuovat touhuun baaritappelun tuntua, ja brutaalin mielikuvitukselliset erikoisliikkeet. Peli ei vain itse aina tajua sitä. Kehnoimmissa tappeluissa osa leluista otetaan pois ja jäljelle jää tympeä raakile (terveisiä Komakille ja Colosseumille). Mäiskintä on kuitenkin hauskaa, kun on tarpeeksi vaihtoehtoja kokeiltavaksi. Turpaanveto on tylyä ja näyttävää. Päähenkilöt eivät muka tapa ketään, mitä ei pelikuvasta uskoisi.
Nuo ovat sellaisia ei-tappavia turvaräjähdyksiä.
Oikean Japanin Kabukichoon pohjaava Kamurocho on yksi eloisimmista pelimaailmoista, mitä olen nähnyt. Pelistä toiseen kierrätetty muutaman korttelin alue on lätäkön levyinen, mutta valtameren syvyinen. Kamurocho on pullollaan tekemistä, minipelejä, sivutehtäviä ja ennen kaikkea turpiinsa kerjääviä öykkäreitä. Kadulla ei voi kävellä kahta korttelinväliä joutumatta tappeluun. Sivutehtävissä taas ei voi koskaan tietää mitä saa: joskus luvassa on liikuttavaa draamaa, joskus pelkkää vitsailua, mutta aina jotain mielenkiintoista. Erinomainen dialogi pelastaa heikommatkin hakutehtävät. Peleissä on kourallinen muitakin kaupunkeja, joissa kontsa on pakattu yhtä tiukkaan, mutta Kamurochoon palaa aina kuin kotiinsa.
Romanttinen ilta katolla.
Pelien pääjuonet ovat melodramaattisia mafiatarinoita sotkuisten salaliittojen syövereissä. Matka tuntuu aina päättyvän nyrkkeilymatsiin kerrostalon katolla, ja järki unohtuu joskus, mutta asenne ei koskaan. Yakuzalla on tiukka kunniakäsitys, joka vaatii muun muassa jättämään voitetulle viholliselle ladatun aseen ja kääntämään sitten selän. Sen jälkeen imitoidaan yllättynyttä Pikachua, kun vihollinen nouseekin ja ampuu jonkun kavereista. "Kiryun manööveri" esiintyy tarinassa niin usein, että sille ei voi kuin nauraa.
Mukana on jonkun verran myös tylsää edestakaisin ramppaamista ja pelisuunnittelun aivopieruja. Ala-arvoiset koiran- ja vauvanruokkimistehtävät ja tallennuspisteiden kanssa perseily tulevat heti mieleen pelien heikoimpina osa-alueina. Valtavan monipuolisessa pelissä on vain hyväksyttävä, että jotkin minipelit ja tehtävälinjat on ihan vaan hanurista. Sekin on elämää.
Jaa että viime seivistä on tunteja ja haluat nyt automaattitallennuksen? Mikä se semmoinen on?
Pienistä puutteista huolimatta Yakuzat ovat erittäin mukaansatempaavia pelejä, joiden kanssa aika lentää huomaamatta. Ohjainta on todella vaikea laskea alas ennen aamuyötä. Yakuzat 0-6 muodostavat jotenkuten yhtenäisen, eeppisen tarinan, mutta ei tämä vielä tähän pääty - pelisarjasta on vielä yli puolet pelaamatta! Jokainen peli on ollut hyvä eikä niiden loppumista tarvitse pelätä. Yakuzoista on tullut minulle yksi koko harrastuksen kulmakivistä.
Yakuza Kiwami
Yakuza Kiwami 2
Yakuza 3
Yakuza 4
Yakuza 5
Yakuza 6: The Song of Life
Japanin alamaailmaan sijoittuvia toimintaseikkailuja. Aloin pelata näitä kaksi vuotta sitten enkä viitsinyt kirjoittaa mitään parista ensimmäisestä pelistä, koska ne oli ihan vaan tasaista laatuviihdettä. Seitsemän pelin eli "Kiryu-saagan" jälkeen on kuitenkin pakko panna paperille jotain. Yakuza on elämää suurempi ja silti erittäin elämänmakuinen sarja, joka tavoittaa ihmisyyden koko kirjon kaikessa tragikoomisuudessaan. Peleillä on valtavasti sielua siihen nähden, millaisella vauhdilla näitä pukataan ulos.
Kazuma Kiryulla on kymmenen tiikerin voimat.
Ytimeltään kyse on melko simppelistä tappelupelistä. Systeemin sydän ja sielu ovat kadulta poimittavat esineet, jotka tuovat touhuun baaritappelun tuntua, ja brutaalin mielikuvitukselliset erikoisliikkeet. Peli ei vain itse aina tajua sitä. Kehnoimmissa tappeluissa osa leluista otetaan pois ja jäljelle jää tympeä raakile (terveisiä Komakille ja Colosseumille). Mäiskintä on kuitenkin hauskaa, kun on tarpeeksi vaihtoehtoja kokeiltavaksi. Turpaanveto on tylyä ja näyttävää. Päähenkilöt eivät muka tapa ketään, mitä ei pelikuvasta uskoisi.
Nuo ovat sellaisia ei-tappavia turvaräjähdyksiä.
Oikean Japanin Kabukichoon pohjaava Kamurocho on yksi eloisimmista pelimaailmoista, mitä olen nähnyt. Pelistä toiseen kierrätetty muutaman korttelin alue on lätäkön levyinen, mutta valtameren syvyinen. Kamurocho on pullollaan tekemistä, minipelejä, sivutehtäviä ja ennen kaikkea turpiinsa kerjääviä öykkäreitä. Kadulla ei voi kävellä kahta korttelinväliä joutumatta tappeluun. Sivutehtävissä taas ei voi koskaan tietää mitä saa: joskus luvassa on liikuttavaa draamaa, joskus pelkkää vitsailua, mutta aina jotain mielenkiintoista. Erinomainen dialogi pelastaa heikommatkin hakutehtävät. Peleissä on kourallinen muitakin kaupunkeja, joissa kontsa on pakattu yhtä tiukkaan, mutta Kamurochoon palaa aina kuin kotiinsa.
Romanttinen ilta katolla.
Pelien pääjuonet ovat melodramaattisia mafiatarinoita sotkuisten salaliittojen syövereissä. Matka tuntuu aina päättyvän nyrkkeilymatsiin kerrostalon katolla, ja järki unohtuu joskus, mutta asenne ei koskaan. Yakuzalla on tiukka kunniakäsitys, joka vaatii muun muassa jättämään voitetulle viholliselle ladatun aseen ja kääntämään sitten selän. Sen jälkeen imitoidaan yllättynyttä Pikachua, kun vihollinen nouseekin ja ampuu jonkun kavereista. "Kiryun manööveri" esiintyy tarinassa niin usein, että sille ei voi kuin nauraa.
Mukana on jonkun verran myös tylsää edestakaisin ramppaamista ja pelisuunnittelun aivopieruja. Ala-arvoiset koiran- ja vauvanruokkimistehtävät ja tallennuspisteiden kanssa perseily tulevat heti mieleen pelien heikoimpina osa-alueina. Valtavan monipuolisessa pelissä on vain hyväksyttävä, että jotkin minipelit ja tehtävälinjat on ihan vaan hanurista. Sekin on elämää.
Jaa että viime seivistä on tunteja ja haluat nyt automaattitallennuksen? Mikä se semmoinen on?
Pienistä puutteista huolimatta Yakuzat ovat erittäin mukaansatempaavia pelejä, joiden kanssa aika lentää huomaamatta. Ohjainta on todella vaikea laskea alas ennen aamuyötä. Yakuzat 0-6 muodostavat jotenkuten yhtenäisen, eeppisen tarinan, mutta ei tämä vielä tähän pääty - pelisarjasta on vielä yli puolet pelaamatta! Jokainen peli on ollut hyvä eikä niiden loppumista tarvitse pelätä. Yakuzoista on tullut minulle yksi koko harrastuksen kulmakivistä.
Yakuza 0
Yakuza Kiwami
Yakuza Kiwami 2
Yakuza 3
Yakuza 4
Yakuza 5
Yakuza 6: The Song of Life
Japanin alamaailmaan sijoittuvia toimintaseikkailuja. Aloin pelata näitä kaksi vuotta sitten enkä viitsinyt kirjoittaa mitään parista ensimmäisestä pelistä, koska ne oli ihan vaan tasaista laatuviihdettä. Seitsemän pelin eli "Kiryu-saagan" jälkeen on kuitenkin pakko panna paperille jotain. Yakuza on elämää suurempi ja silti erittäin elämänmakuinen sarja, joka tavoittaa ihmisyyden koko kirjon kaikessa tragikoomisuudessaan. Peleillä on valtavasti sielua siihen nähden, millaisella vauhdilla näitä pukataan ulos.
Kazuma Kiryulla on kymmenen tiikerin voimat.
Ytimeltään kyse on melko simppelistä tappelupelistä. Systeemin sydän ja sielu ovat kadulta poimittavat esineet, jotka tuovat touhuun baaritappelun tuntua, ja brutaalin mielikuvitukselliset erikoisliikkeet. Peli ei vain itse aina tajua sitä. Kehnoimmissa tappeluissa osa leluista otetaan pois ja jäljelle jää tympeä raakile (terveisiä Komakille ja Colosseumille). Mäiskintä on kuitenkin hauskaa, kun on tarpeeksi vaihtoehtoja kokeiltavaksi. Turpaanveto on tylyä ja näyttävää. Päähenkilöt eivät muka tapa ketään, mitä ei pelikuvasta uskoisi.
Nuo ovat sellaisia ei-tappavia turvaräjähdyksiä.
Oikean Japanin Kabukichoon pohjaava Kamurocho on yksi eloisimmista pelimaailmoista, mitä olen nähnyt. Pelistä toiseen kierrätetty muutaman korttelin alue on lätäkön levyinen, mutta valtameren syvyinen. Kamurocho on pullollaan tekemistä, minipelejä, sivutehtäviä ja ennen kaikkea turpiinsa kerjääviä öykkäreitä. Kadulla ei voi kävellä kahta korttelinväliä joutumatta tappeluun. Sivutehtävissä taas ei voi koskaan tietää mitä saa: joskus luvassa on liikuttavaa draamaa, joskus pelkkää vitsailua, mutta aina jotain mielenkiintoista. Erinomainen dialogi pelastaa heikommatkin hakutehtävät. Peleissä on kourallinen muitakin kaupunkeja, joissa kontsa on pakattu yhtä tiukkaan, mutta Kamurochoon palaa aina kuin kotiinsa.
Romanttinen ilta katolla.
Pelien pääjuonet ovat melodramaattisia mafiatarinoita sotkuisten salaliittojen syövereissä. Matka tuntuu aina päättyvän nyrkkeilymatsiin kerrostalon katolla, ja järki unohtuu joskus, mutta asenne ei koskaan. Yakuzalla on tiukka kunniakäsitys, joka vaatii muun muassa jättämään voitetulle viholliselle ladatun aseen ja kääntämään sitten selän. Sen jälkeen imitoidaan yllättynyttä Pikachua, kun vihollinen nouseekin ja ampuu jonkun kavereista. "Kiryun manööveri" esiintyy tarinassa niin usein, että sille ei voi kuin nauraa.
Mukana on jonkun verran myös tylsää edestakaisin ramppaamista ja pelisuunnittelun aivopieruja. Ala-arvoiset koiran- ja vauvanruokkimistehtävät ja tallennuspisteiden kanssa perseily tulevat heti mieleen pelien heikoimpina osa-alueina. Valtavan monipuolisessa pelissä on vain hyväksyttävä, että jotkin minipelit ja tehtävälinjat on ihan vaan hanurista. Sekin on elämää.
Jaa että viime seivistä on tunteja ja haluat nyt automaattitallennuksen? Mikä se semmoinen on?
Pienistä puutteista huolimatta Yakuzat ovat erittäin mukaansatempaavia pelejä, joiden kanssa aika lentää huomaamatta. Ohjainta on todella vaikea laskea alas ennen aamuyötä. Yakuzat 0-6 muodostavat jotenkuten yhtenäisen, eeppisen tarinan, mutta ei tämä vielä tähän pääty - pelisarjasta on vielä yli puolet pelaamatta! Jokainen peli on ollut hyvä eikä niiden loppumista tarvitse pelätä. Yakuzoista on tullut minulle yksi koko harrastuksen kulmakivistä.
Olikos tämä sarja saatavilla PC:lle mitenkä laajasti? En tunne sarjaa muuta kuin sen, että osia on kuin Final Fantasyssa konsanaan ja pää on pyörällä jo lukumäärästä
- Liittynyt
- 12.09.2020
- Viestejä
- 2 097
On PClle, osa versioista on remasteroitu tai remake. Yakuza 0 vaan tulille. Löytyy myös game passista jos se kiinnostaa.Olikos tämä sarja saatavilla PC:lle mitenkä laajasti? En tunne sarjaa muuta kuin sen, että osia on kuin Final Fantasyssa konsanaan ja pää on pyörällä jo lukumäärästä
Conscript(PC)
Olipahan mukaansa tempaava kokemus pitkästä aikaa. Ensimmäinen kerta, kun tätä genreä kokeilen(Selviytymis/kauhu) ja vieläpä tuommoisessa ww1 teemassa. Pelätä ei tarvinnut, mutta pelissä on saatu kyllä sodan kauhut ja raakuudet hyvin pinnalle, vaikka onkin tuollaista pikselitaidetta. Gorea ja kauhua saisi olla enemmänkin sotapeleissä, eikä semmoista sankaripaatosta. Peli ei paljoa pelaajaa neuvo ja monesti eteenpäin päästäkseen, täytyy pelaajalla olla hoksottimet kohdallaan. Ei varsinaisesti mikään open world, vaan sanoisinko sokkeloiseksi putkijuoksuksi. Ekalla kerralla meni joku 22 tuntia. Voin suositella.
Olipahan mukaansa tempaava kokemus pitkästä aikaa. Ensimmäinen kerta, kun tätä genreä kokeilen(Selviytymis/kauhu) ja vieläpä tuommoisessa ww1 teemassa. Pelätä ei tarvinnut, mutta pelissä on saatu kyllä sodan kauhut ja raakuudet hyvin pinnalle, vaikka onkin tuollaista pikselitaidetta. Gorea ja kauhua saisi olla enemmänkin sotapeleissä, eikä semmoista sankaripaatosta. Peli ei paljoa pelaajaa neuvo ja monesti eteenpäin päästäkseen, täytyy pelaajalla olla hoksottimet kohdallaan. Ei varsinaisesti mikään open world, vaan sanoisinko sokkeloiseksi putkijuoksuksi. Ekalla kerralla meni joku 22 tuntia. Voin suositella.
- Liittynyt
- 10.09.2024
- Viestejä
- 627
Mega Man Legacy Collection
Kokoelma klassikoita, mahtavat musiikit, simppeliä ja sopivan kimuranttia pelaamista, mutta kamala input lagi ja epätäydellinen emulaatio.
Kokoelma klassikoita, mahtavat musiikit, simppeliä ja sopivan kimuranttia pelaamista, mutta kamala input lagi ja epätäydellinen emulaatio.
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 457
1000xResist (PC)
Hekki Allma! Thousand Times Resist on kauas tulevaisuuteen sijoittuva scifitarina. Lähitulevaisuudessa ihmiskunta kohtaa avaruuden muukalaiset ja sen seurauksena planeetalle leviää mystinen tappava virus. Vain yksi ihminen, nuori Iris on taudille immuuni ja ikääntymätön, joten hänestä muodostuu ainoa toivomme. Iriksestä on tehty klooneja, joilla ei kuitenkaan ole samaa immuniteettia ja he muodostavat ainoan ihmiskunnan. Tietyt klooneista ylennetään korkeimpiin tehtäviin, muut pysyvät rutiinitöitä tekevinä kuorina. Rehtori johtaa ylisisaria, Fixer korjaa tukikohtaa, Knower kerää tietoa, Bang Bang Fire on ase-ekspertti, Healer hoitaa sairauksia (d'uh) ja Watcherilla on ylivoimainen havainnointikyky. Kaikki palvovat Iristä kuin jumalaa, hän on Kaik'äiti. Watcher on pelin päähenkilö ja tarinan alussa hän puukottaa äiteetä selkään, kirjaimellisesti. Mikä johti tähän on tarinan idea.
Puhun tarinasta kun itse pelaaminen on varsin köykäistä. 95% ajasta joko klikkaillaan dialogia eteenpäin tai kävellään seuraavan hahmon luokse, jossa jatketaan klikkailua. En ole visuaalisia novelleja pahemmin pelaillut mutta sen verran mitä niistä tiedän niin tätä voisi ehkä pitää niiden ja kävelysimulaattorien sekoituksena. Toki yksi suosikkipeleistäni kautta aikain on hyvin dialogipainoitteinen Planescape: Torment (pidin myös Disco Elysiumista sekä Torment: Tides of Numenérasta), mutta tässä tarina ei nappaa yhtä hyvin mukaansa. Tormentissa on myös sitä pelaamista dialogin lisäksi, olkoonkin että se ei aina ole parasta mahdollista. Lisäksi tässä dialogi on puhuttua mutta mielestäni ääninäyttelijät eivät ole kauhean hyviä vaan aika latteita. Kyllä tämän läpi pelasi, (mulla meni siihen about 15h), jos ei muuten niin kokemuksena, mutta voinpahan sanoa, etteivät tällaiset pelit taida olla minua varten. Kehuja tämä on kuitenkin saanut joten kyllä tällaisellekin on yleisönsä, minä en vaan siihen taida kuulua.
Hekki Allma! Thousand Times Resist on kauas tulevaisuuteen sijoittuva scifitarina. Lähitulevaisuudessa ihmiskunta kohtaa avaruuden muukalaiset ja sen seurauksena planeetalle leviää mystinen tappava virus. Vain yksi ihminen, nuori Iris on taudille immuuni ja ikääntymätön, joten hänestä muodostuu ainoa toivomme. Iriksestä on tehty klooneja, joilla ei kuitenkaan ole samaa immuniteettia ja he muodostavat ainoan ihmiskunnan. Tietyt klooneista ylennetään korkeimpiin tehtäviin, muut pysyvät rutiinitöitä tekevinä kuorina. Rehtori johtaa ylisisaria, Fixer korjaa tukikohtaa, Knower kerää tietoa, Bang Bang Fire on ase-ekspertti, Healer hoitaa sairauksia (d'uh) ja Watcherilla on ylivoimainen havainnointikyky. Kaikki palvovat Iristä kuin jumalaa, hän on Kaik'äiti. Watcher on pelin päähenkilö ja tarinan alussa hän puukottaa äiteetä selkään, kirjaimellisesti. Mikä johti tähän on tarinan idea.
Puhun tarinasta kun itse pelaaminen on varsin köykäistä. 95% ajasta joko klikkaillaan dialogia eteenpäin tai kävellään seuraavan hahmon luokse, jossa jatketaan klikkailua. En ole visuaalisia novelleja pahemmin pelaillut mutta sen verran mitä niistä tiedän niin tätä voisi ehkä pitää niiden ja kävelysimulaattorien sekoituksena. Toki yksi suosikkipeleistäni kautta aikain on hyvin dialogipainoitteinen Planescape: Torment (pidin myös Disco Elysiumista sekä Torment: Tides of Numenérasta), mutta tässä tarina ei nappaa yhtä hyvin mukaansa. Tormentissa on myös sitä pelaamista dialogin lisäksi, olkoonkin että se ei aina ole parasta mahdollista. Lisäksi tässä dialogi on puhuttua mutta mielestäni ääninäyttelijät eivät ole kauhean hyviä vaan aika latteita. Kyllä tämän läpi pelasi, (mulla meni siihen about 15h), jos ei muuten niin kokemuksena, mutta voinpahan sanoa, etteivät tällaiset pelit taida olla minua varten. Kehuja tämä on kuitenkin saanut joten kyllä tällaisellekin on yleisönsä, minä en vaan siihen taida kuulua.
- Liittynyt
- 21.10.2016
- Viestejä
- 1 005
Yakuza 0 (PC)
Pitkään listalla istunut peli läpäisty. Olin tätä 3,5 tuntia kokeillut keväällä 2021, mutta kun yleisesti en ole japanilaisten pelien fani, kiinnostus lopahti nopeasti. Uusi yritys ja 31 tuntia myöhemmin lopputekstit.
Kyseessä on vahvasti japanilainen toimintapeli, jossa seurataan nuorta yakuzaa nimeltä Kiryu. Yakuza-pelisarjaahan on julkaistu vuodesta 2005 asti, mutta tämä on julkaistu 2015 ja kronologisesti se on sarjan ensimmäinen osa. Peli on mielestäni aika ristiriitainen ja siinä on paljon asioita, joista en pidä, mutta parhaimmat osa-alueet ovatkin sitten parasta hetkeen.
Pelissä on älyttömän hidas alku ja se imaisee mukaansa oikeastaan vasta 3. chapterissa, ehkä n. 4-5 tunnin pelaamisen jälkeen. Itse pelaaminen on aika tylsää. Liikut kaupungilla, joka on upeaa 80-luvun Japania, mutta pakolliset taistelut ovat perinteistä mätkintää. Hakataan nappuloita, tehdään komboja, vaihdellaan taistelutyylejä ja kun kaikki viholliset ovat maassa, jatketaan matkaa. Pidän enemmän Arkham-sarjasta tutuista taistelumekaniikoista ja myös siitä, että tarvittaessa taistelukohtauksesta pääsee karkuun. Tässä se ei onnistu.
Kuten sanottua, peli on kaikin puolin hyvin japanilainen. Parantavat juomat pitää aktivoida usean klikkauksen kautta inventoryssä. Automaattista tallennusta ei ole, vaan tallentaa pitää muistaa aina siinä välissä, kun siirtyy paikasta toiseen. Kaupungissa on paljon tehtävää, mutta keilaamista lukuunottamatta en syttynyt näille minipeleille, jotka nekin ovat ilmeisesti hyvin tyypillisiä japanilaisissa peleissä.
Tarina ja sen kerronta taas on aivan mielipuolisen hyvää. Vaikka se hidasta onkin, juonenkäänteitä ja hahmoja on paljon eikä kukaan jätä kylmäksi. Vaikken animea muuten seuraa, niin tämä on, taas kerran, niin ihanan japanilaista, suurine tunteiteen ja dramaattisuuksineen. Peli on muuten ääninäytelty kokonaan japaniksi ja kestää hetken, että siihen tottuu, mutta tekstit seuraavat mukavasti puhetta, joten sitä melkein luulee ymmärtävänsä. Juoni pitää otteessaan viimeiseen asti ja on sanalla sanoen erinomainen.
Ääninäyttelyyn, tai oikeastaan sen puutteeseen, liittyy myös yksi suuri heikkous: sivutehtäviä ei ole ääninäytelty. Sivutehtäviä kehuttiin netissä paljon ja vaikka suurin osa niistä ihan hauskoja olikin, ääninäyttely on minulle liian tärkeä, että pystyisin niistä täysin nauttimaan. Harmi sinänsä. Onneksi musiikki myötäilee tarinaa ja ruudulla näkyviä tunteita, se tuo peliin paljon lisää.
Graafisesti peli oli riittävän hyvä. Ei mitään mieletöntä, mutta kestänyt aikaa niin, että sen puolesta tätä viittii edelleen pelailla. Peli on kuitenkin aika raskas kokemus enkä varmasti ota Yakuza Kiwamia hetkeen työstettäväksi, vaikka se Steamista jo löytyykin.
Juonen puolesta tätä on helppo suositella, mutta pelimekaniikkojen puolesta vaikea sanoa. Joka tapauksessa arvosanaksi juoni ja tarinankerronta raahaavat pisteet niinkin ylös kuin 4/5.
Pitkään listalla istunut peli läpäisty. Olin tätä 3,5 tuntia kokeillut keväällä 2021, mutta kun yleisesti en ole japanilaisten pelien fani, kiinnostus lopahti nopeasti. Uusi yritys ja 31 tuntia myöhemmin lopputekstit.
Kyseessä on vahvasti japanilainen toimintapeli, jossa seurataan nuorta yakuzaa nimeltä Kiryu. Yakuza-pelisarjaahan on julkaistu vuodesta 2005 asti, mutta tämä on julkaistu 2015 ja kronologisesti se on sarjan ensimmäinen osa. Peli on mielestäni aika ristiriitainen ja siinä on paljon asioita, joista en pidä, mutta parhaimmat osa-alueet ovatkin sitten parasta hetkeen.
Pelissä on älyttömän hidas alku ja se imaisee mukaansa oikeastaan vasta 3. chapterissa, ehkä n. 4-5 tunnin pelaamisen jälkeen. Itse pelaaminen on aika tylsää. Liikut kaupungilla, joka on upeaa 80-luvun Japania, mutta pakolliset taistelut ovat perinteistä mätkintää. Hakataan nappuloita, tehdään komboja, vaihdellaan taistelutyylejä ja kun kaikki viholliset ovat maassa, jatketaan matkaa. Pidän enemmän Arkham-sarjasta tutuista taistelumekaniikoista ja myös siitä, että tarvittaessa taistelukohtauksesta pääsee karkuun. Tässä se ei onnistu.
Kuten sanottua, peli on kaikin puolin hyvin japanilainen. Parantavat juomat pitää aktivoida usean klikkauksen kautta inventoryssä. Automaattista tallennusta ei ole, vaan tallentaa pitää muistaa aina siinä välissä, kun siirtyy paikasta toiseen. Kaupungissa on paljon tehtävää, mutta keilaamista lukuunottamatta en syttynyt näille minipeleille, jotka nekin ovat ilmeisesti hyvin tyypillisiä japanilaisissa peleissä.
Tarina ja sen kerronta taas on aivan mielipuolisen hyvää. Vaikka se hidasta onkin, juonenkäänteitä ja hahmoja on paljon eikä kukaan jätä kylmäksi. Vaikken animea muuten seuraa, niin tämä on, taas kerran, niin ihanan japanilaista, suurine tunteiteen ja dramaattisuuksineen. Peli on muuten ääninäytelty kokonaan japaniksi ja kestää hetken, että siihen tottuu, mutta tekstit seuraavat mukavasti puhetta, joten sitä melkein luulee ymmärtävänsä. Juoni pitää otteessaan viimeiseen asti ja on sanalla sanoen erinomainen.
Ääninäyttelyyn, tai oikeastaan sen puutteeseen, liittyy myös yksi suuri heikkous: sivutehtäviä ei ole ääninäytelty. Sivutehtäviä kehuttiin netissä paljon ja vaikka suurin osa niistä ihan hauskoja olikin, ääninäyttely on minulle liian tärkeä, että pystyisin niistä täysin nauttimaan. Harmi sinänsä. Onneksi musiikki myötäilee tarinaa ja ruudulla näkyviä tunteita, se tuo peliin paljon lisää.
Graafisesti peli oli riittävän hyvä. Ei mitään mieletöntä, mutta kestänyt aikaa niin, että sen puolesta tätä viittii edelleen pelailla. Peli on kuitenkin aika raskas kokemus enkä varmasti ota Yakuza Kiwamia hetkeen työstettäväksi, vaikka se Steamista jo löytyykin.
Juonen puolesta tätä on helppo suositella, mutta pelimekaniikkojen puolesta vaikea sanoa. Joka tapauksessa arvosanaksi juoni ja tarinankerronta raahaavat pisteet niinkin ylös kuin 4/5.
- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 6 213
Baldur's Gate 2: Shadows of Amn EE (PC)
Yks omia lempipelejä kautta aikain ja yhenlaista comfort foodia. Tästä huolimatta vähän erilaisempi läpipeluu, en ollut koskaan oikeen noita pahiksia ottanut koko köörinä mukaan joten nyt mentiin porukalla MC, Viconia, Edwin, Korgan ja pari neutralia Jaheira ja Jan. Dialogit skippasin kyl ihan kokonaan, ei jaksanut lueskella niitä muuten kuin noiden hahmojen bantereiden osalta. Tähän tulee aina silloin tällöin himo, vähän samaan tapaan kuin Deus Exiin. Onhan tää vähän tämmönen "tiedä mitä tehdä" tyyppinen peli, että en kyl tiä voisko tätä hirveenä suositella niille, jotka ei ennen pelisarjaa ole pelanneet ja kolmosesta innostuneena tätä miettivät.
Yks omia lempipelejä kautta aikain ja yhenlaista comfort foodia. Tästä huolimatta vähän erilaisempi läpipeluu, en ollut koskaan oikeen noita pahiksia ottanut koko köörinä mukaan joten nyt mentiin porukalla MC, Viconia, Edwin, Korgan ja pari neutralia Jaheira ja Jan. Dialogit skippasin kyl ihan kokonaan, ei jaksanut lueskella niitä muuten kuin noiden hahmojen bantereiden osalta. Tähän tulee aina silloin tällöin himo, vähän samaan tapaan kuin Deus Exiin. Onhan tää vähän tämmönen "tiedä mitä tehdä" tyyppinen peli, että en kyl tiä voisko tätä hirveenä suositella niille, jotka ei ennen pelisarjaa ole pelanneet ja kolmosesta innostuneena tätä miettivät.
- Liittynyt
- 21.10.2016
- Viestejä
- 1 005
A Story About My Uncle (PC)
Jäähdyttelypeliä backlogin syövereistä. Olen tämän pelin ostanut näköjään kahdesti: ensimmäisen kerran Humble Bundlesta 2017, jonka olen ilmeisesti lahjoittanut pois, ja uudelleen 2019. Mikä lie siinäkin ollut ideana. Enivei, kyseessä on 2014 julkaistu ensimmäisen persoonan tarinavetoinen indie-parkourpeli, jossa mieshenkilö kertoo iltasaduksi tarinaa omasta seikkailustaan setänsä Fredin kanssa.
3D-tasoloikka on vaikea laji ja näissä usein ikä näkyy. Mielestäni peli oli mekaniikoiltaan yllättävän freesi. Liikkumista vauhdittaakseen pelaajalla on useampi eri vaihtoehto ja etenkin pelin loppupuolella vaadittavat hypyt ja liidätykset olivat melko vaikeita. Grafiikka on tommosta 2010-luvun alun UE3:sta, eli kyllähän siinä ikä näkyy, mutta ei vielä hälyyttävää.
Juonta tässä on kehuttu ja ei tämä nyt klassikkokamaa ole, mutta toisaalta ilman tuota kevyttä tarinaa peli olisi jäänyt torsoksi. Ääninäyttely oli indie-pelille hyvää, muu äänimaailma oli lähinnä taustamusiikkia.
Peli ei ottanut aikaa kuin reilu pari tuntia. Hyvä välipeli, vaikkei tämä rentouttavaa ollutkaan. Suosittelen, jos on jostain bundlesta tullut, mutta emmä tiiä, kannattaako tätä varta vasten ostaa. 3/5.
Jäähdyttelypeliä backlogin syövereistä. Olen tämän pelin ostanut näköjään kahdesti: ensimmäisen kerran Humble Bundlesta 2017, jonka olen ilmeisesti lahjoittanut pois, ja uudelleen 2019. Mikä lie siinäkin ollut ideana. Enivei, kyseessä on 2014 julkaistu ensimmäisen persoonan tarinavetoinen indie-parkourpeli, jossa mieshenkilö kertoo iltasaduksi tarinaa omasta seikkailustaan setänsä Fredin kanssa.
3D-tasoloikka on vaikea laji ja näissä usein ikä näkyy. Mielestäni peli oli mekaniikoiltaan yllättävän freesi. Liikkumista vauhdittaakseen pelaajalla on useampi eri vaihtoehto ja etenkin pelin loppupuolella vaadittavat hypyt ja liidätykset olivat melko vaikeita. Grafiikka on tommosta 2010-luvun alun UE3:sta, eli kyllähän siinä ikä näkyy, mutta ei vielä hälyyttävää.
Juonta tässä on kehuttu ja ei tämä nyt klassikkokamaa ole, mutta toisaalta ilman tuota kevyttä tarinaa peli olisi jäänyt torsoksi. Ääninäyttely oli indie-pelille hyvää, muu äänimaailma oli lähinnä taustamusiikkia.
Peli ei ottanut aikaa kuin reilu pari tuntia. Hyvä välipeli, vaikkei tämä rentouttavaa ollutkaan. Suosittelen, jos on jostain bundlesta tullut, mutta emmä tiiä, kannattaako tätä varta vasten ostaa. 3/5.
- Liittynyt
- 10.03.2017
- Viestejä
- 1 379
Pinball Spire (PC, Linux, natiivi)
store.steampowered.com
Pirun tyylikäs retrohenkinen flipperimättö. Hakataan kenttiä, avataan portteja seuraavaan kenttään. Välillä tulee vastaan tallennuspisteitä ja sitten taas edetään reissussa ylöspäin tornissa, pelin nimen mukaisesti. Samalla kerätään XP:tä, hakataan vihuja ja kerätään gearia ja taitoja, joita käytetään manalla (esim. ajan hidastaminen).
Hyvät musat, nätit grafiikat ja fysiikkamallinnus toimii hienosti.
Pitkään halunnut pelata ysärin flipperipelejä, mutta tuli tää vastaan, niin piti napata talteen.
Save 10% on Pinball Spire on Steam
Action adventure meets pinball in this one-of-a-kind pinballvania adventure. When a mysterious spire appears from thin air, it's up to an intrepid pinball to bump, spin, shoot, and flip its way to the top and solve the tower’s mysteries!
Pirun tyylikäs retrohenkinen flipperimättö. Hakataan kenttiä, avataan portteja seuraavaan kenttään. Välillä tulee vastaan tallennuspisteitä ja sitten taas edetään reissussa ylöspäin tornissa, pelin nimen mukaisesti. Samalla kerätään XP:tä, hakataan vihuja ja kerätään gearia ja taitoja, joita käytetään manalla (esim. ajan hidastaminen).
Hyvät musat, nätit grafiikat ja fysiikkamallinnus toimii hienosti.
Pitkään halunnut pelata ysärin flipperipelejä, mutta tuli tää vastaan, niin piti napata talteen.
- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 6 213
Senhän voi "juustoilla" niin helposti peruspelissä. On jopa vähän hassua näin nykypelien mittapuussa miten paljon tossa pelissä on noita "noh tää pahis kaatuu tällä yhellä kikalla ihan helposti" tyyppisiä ratkaisuja. Muistaa kyl aikanaan mitä kaikkia kikkoja sen kaatamiseksi piti keksiä. Sit kuitenkaa ei jaksa mitää vaikeutuksia tähän, ettei pelin flow katkea liialliseen save-load rumbaan.Ah, Baldur's Gate II... Vieläköhän kaatuisi Kangaxx?
Wolfenstein: The Old Blood (PC)
MachineGamesin Blazkowicz trilogia seuraavaksi läpipeluuseen.
Jännä ku jotenki muistelin että tää olis jopa vähän huonohko peli, mutta eihän tää ollut. Jopa oma arvosana ja viimeksi kirjoittamani muutama lause oli eri mieltä tämän muiston kanssa. Mukavahan tätä oli pelata, etes zombit ei haitanneet tällä kertaa ja loppupahis meni onneksi helpolla ohi. Vähän helpommalla vaikeusasteella varmaan tätä pelasin ja ku en kerännyt mitään keräiltäviä niin oli joutuisaa pelata. Silti tässä pelisarjassa on sitä jotain, missä aseet tuntuu aseilta eikä tussareilta. Bulletspongeja on vähän ja vihuja voi laittaa näyttävästi lakoon tupla-automaattihaulikoilla tai poksautella päitä kiväärillä. Gorea on just sillee sopivasti, että tuntuu että aiheuttaa vahinkoa ja vihut tosiaan kuolee kohtuu helpolla. Vähän tuo alku oli hidas, mutta 6h pelissä kaikki on suhteellista. Graafisesti vähän bugaili, mutta en jaksanut korjata.
Lare
Error 404
- Liittynyt
- 13.11.2016
- Viestejä
- 4 849
Mafia Definitive Edition
Tuo tuli pelattua jo toiseen kertaan läpi. Ihan hirveästi ei ole olemassa nykyaikaisia avoimen maailman pelejä, joissa on iso kaupunki ja pääsee ajelemaan autoilla suht vapaasti. Maailma on oikeasti nätti ja yksityiskohtainen, vaikka peli ei toki hirveästi kannusta sitä itse tutkimaan. Kaupungin pimeät ja vaaralliset kujat öisessä sateessa olivat tunnelmallisia ja välillä oli kiva piipahtaa maaseudun rauhassa. Grafiikatkin on varsin hienot, vaikka nykypäivänä moni peli menee jo ohi.
Tarina on myös mielestäni ihan rautaa tuossa pelissä. Hahmot on hyvin käsikirjoitettuja ja niihin voi samaistua. Tehtävät pysyvät loppuun asti mielenkiintoisina, paikoin on koskettaviakin hetkiä ja vaihtelua on oikeasti aika paljon. Välillä piti soluttautua risteilylle miehistön jäseneksi naamioituneena, välillä ajettiin radalla kilpaa ja sitten vastineeksi ryöstettiin pankkia ja tehtiin hautajaisista verilöyly. Ammuskelu on ihan hauskaa ja ajaminen simulaatio päällä suorastaan nautintoa. Autoissa on oikeasti massaa ja niillä voi luisutella kunnolla. Olisipa muissakin vastaavissa peleissä valittavana vastaava ajotila.
Sen verran säväytti tämä pelikerta, että harkitsen Mafia 2:n pelaamista kolmannen kerran läpi. Hyvä peli sekin. Näköjään vähän yli kaksi vuotta tullut senkin läpipeluusta. Harmi, kun Mafia 3 oli iso pettymys erityisesti tehtävien ja käsikirjoituksen tasolla. Toivottavasti Mafia 4 ei petä samalla tavalla
Tuo tuli pelattua jo toiseen kertaan läpi. Ihan hirveästi ei ole olemassa nykyaikaisia avoimen maailman pelejä, joissa on iso kaupunki ja pääsee ajelemaan autoilla suht vapaasti. Maailma on oikeasti nätti ja yksityiskohtainen, vaikka peli ei toki hirveästi kannusta sitä itse tutkimaan. Kaupungin pimeät ja vaaralliset kujat öisessä sateessa olivat tunnelmallisia ja välillä oli kiva piipahtaa maaseudun rauhassa. Grafiikatkin on varsin hienot, vaikka nykypäivänä moni peli menee jo ohi.
Tarina on myös mielestäni ihan rautaa tuossa pelissä. Hahmot on hyvin käsikirjoitettuja ja niihin voi samaistua. Tehtävät pysyvät loppuun asti mielenkiintoisina, paikoin on koskettaviakin hetkiä ja vaihtelua on oikeasti aika paljon. Välillä piti soluttautua risteilylle miehistön jäseneksi naamioituneena, välillä ajettiin radalla kilpaa ja sitten vastineeksi ryöstettiin pankkia ja tehtiin hautajaisista verilöyly. Ammuskelu on ihan hauskaa ja ajaminen simulaatio päällä suorastaan nautintoa. Autoissa on oikeasti massaa ja niillä voi luisutella kunnolla. Olisipa muissakin vastaavissa peleissä valittavana vastaava ajotila.
Sen verran säväytti tämä pelikerta, että harkitsen Mafia 2:n pelaamista kolmannen kerran läpi. Hyvä peli sekin. Näköjään vähän yli kaksi vuotta tullut senkin läpipeluusta. Harmi, kun Mafia 3 oli iso pettymys erityisesti tehtävien ja käsikirjoituksen tasolla. Toivottavasti Mafia 4 ei petä samalla tavalla
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 6 213
Wolfenstein The New Order (PC)
Tämä se vaan paranee. Kolmas peluukerta, muutaman vuoden tauot välissä (-17, -20, 24) ja tuntuu et tämä vaan korostaa miten vähän nykyään FPS genressä on itelle hyviä pelejä. Varsinki noihin vastapelattuihin Haloihin verrattuna oli kyl taas raikas tuulahdus. Ei ehkä jaksanut ihan videoita enää katella saati lukea tekstinpätkiä, mutta silti muutaman kerran ihan fiiliksen vuoksi otin jotkut taistelut uudestaan. Pitkälti samat asiat tässä on hyvää kuin Old Bloodissa, mutta vielä enemmän saa räiskiä natseja likoon. No One Lives Forever ku tulis remasteroituna niin ah. Olishan se original tuolla kaapissa vieläkin varalta.
Tämä se vaan paranee. Kolmas peluukerta, muutaman vuoden tauot välissä (-17, -20, 24) ja tuntuu et tämä vaan korostaa miten vähän nykyään FPS genressä on itelle hyviä pelejä. Varsinki noihin vastapelattuihin Haloihin verrattuna oli kyl taas raikas tuulahdus. Ei ehkä jaksanut ihan videoita enää katella saati lukea tekstinpätkiä, mutta silti muutaman kerran ihan fiiliksen vuoksi otin jotkut taistelut uudestaan. Pitkälti samat asiat tässä on hyvää kuin Old Bloodissa, mutta vielä enemmän saa räiskiä natseja likoon. No One Lives Forever ku tulis remasteroituna niin ah. Olishan se original tuolla kaapissa vieläkin varalta.
- Liittynyt
- 21.10.2016
- Viestejä
- 1 005
Desperados III (PC)
Desperados III on reaaliaikainen taktiikkapeli, jossa hiippailu on pääosassa. Pelissä ohjataan 1-5 hahmoa, listitään vihollisia edeten alue kerrallaan kohti päämäärää. Peli on jatko-osa 2001 ja 2006 julkaistuille Desperados-peleille. Mulle peli päätyi osana maaliskuun 2022 Humble-pakettia, jonka ostin Mass Effectien takia. Kokeilin myös tätä kevään aikana reilu 6 tunnin ajan, mutta jostain syystä se jäi kesken. Nyt uusi tallennus ja n. 20 tuntia myöhemmin lopputekstit.
Mulla ei ole ennestään kokemusta tämän genren peleistä, kuten esimerkiksi Commandos-sarjasta. Sattumalta RTS-peleissä lempitehtäviä ovat yleensä ne, joissa on rajattu joukko, jonka kanssa pitää saada paljon tuhoa aikaiseksi. Gerne osuikin siis kuin nyrkki silmään. Ja onhan tämä myös tosi hyvä peli. Kaltaiselleni ummikolle ongelmanratkaisu, eli yksi kerrallaan vihollisten listiminen kenenkään huomaamatta, vaikuttaa kentän alussa usein toivottomalta, mutta ongelma alkaa avautumaan aina yksi vihollinen kerrallaan.
Pelissä on mielestäni erinomainen rytmitys. Pelaajalle esitellään uusia ominaisuuksia vähän kerrallaan ja eri tehtävissä on eri kombinaatioilla hahmoja käytettävissä. Toisaalta pelin kentät on loppujen lopuksi aika samanlaisia. Ne ovat aivopähkinöitä, joiden solmua pelaaja availee. Vaikka peli toimii reaaliaikaisesti, pelin ajan voi pysäyttää, jotta erilaisia suorituksia pystyy suunnittelemaan useammalle hahmolle kerrallaan. Varsinaista nopeutta ei välttämä tarvita, vaan enemmän hyvää ajoitusta ja onnistuneita ideoita.
Pelissä suuressa keskiössä on pikatallennus, jota peli rohkaisee hyödyntämään jatkuvasti. Pelin kentästä tulee kertaheitolla vaikeampi, jos hiippaillessa vartija laukaisee hälytyksen, joten ns. save scummaaminen on suositeltavaa.
Grafiikka on tähän genreen riittävä ja äänimaailma erinomainen. Tässä voi kuvitella olevansa keskellä kliseistä länkkärileffaa ja se toimii tosi hyvin. Juoni on ja se sisältää kevyitä käänteitä, mutta on enemmän tukemassa kuin kannattelemassa peliä eteenpäin.
Pelin heikkous omalla kohdalla oli se, että sitä oli oikeastaan aika raskas pelata. En hirveästi rentoutunut pelin parissa ja täytyy myöntää, että loppua kohden aloin jo toivomaan pelin loppumista. Tehtäviä oli kuitenkin hyvä määrä ja innokkaimmille tästä löytyy lisähaasteita vaikka millä mitalla. Mulle riittää tässä vaiheessa ja siirryn seuraavan pelin pariin. Joka tapauksessa erinomainen peli, 5/5.
Desperados III on reaaliaikainen taktiikkapeli, jossa hiippailu on pääosassa. Pelissä ohjataan 1-5 hahmoa, listitään vihollisia edeten alue kerrallaan kohti päämäärää. Peli on jatko-osa 2001 ja 2006 julkaistuille Desperados-peleille. Mulle peli päätyi osana maaliskuun 2022 Humble-pakettia, jonka ostin Mass Effectien takia. Kokeilin myös tätä kevään aikana reilu 6 tunnin ajan, mutta jostain syystä se jäi kesken. Nyt uusi tallennus ja n. 20 tuntia myöhemmin lopputekstit.
Mulla ei ole ennestään kokemusta tämän genren peleistä, kuten esimerkiksi Commandos-sarjasta. Sattumalta RTS-peleissä lempitehtäviä ovat yleensä ne, joissa on rajattu joukko, jonka kanssa pitää saada paljon tuhoa aikaiseksi. Gerne osuikin siis kuin nyrkki silmään. Ja onhan tämä myös tosi hyvä peli. Kaltaiselleni ummikolle ongelmanratkaisu, eli yksi kerrallaan vihollisten listiminen kenenkään huomaamatta, vaikuttaa kentän alussa usein toivottomalta, mutta ongelma alkaa avautumaan aina yksi vihollinen kerrallaan.
Pelissä on mielestäni erinomainen rytmitys. Pelaajalle esitellään uusia ominaisuuksia vähän kerrallaan ja eri tehtävissä on eri kombinaatioilla hahmoja käytettävissä. Toisaalta pelin kentät on loppujen lopuksi aika samanlaisia. Ne ovat aivopähkinöitä, joiden solmua pelaaja availee. Vaikka peli toimii reaaliaikaisesti, pelin ajan voi pysäyttää, jotta erilaisia suorituksia pystyy suunnittelemaan useammalle hahmolle kerrallaan. Varsinaista nopeutta ei välttämä tarvita, vaan enemmän hyvää ajoitusta ja onnistuneita ideoita.
Pelissä suuressa keskiössä on pikatallennus, jota peli rohkaisee hyödyntämään jatkuvasti. Pelin kentästä tulee kertaheitolla vaikeampi, jos hiippaillessa vartija laukaisee hälytyksen, joten ns. save scummaaminen on suositeltavaa.
Grafiikka on tähän genreen riittävä ja äänimaailma erinomainen. Tässä voi kuvitella olevansa keskellä kliseistä länkkärileffaa ja se toimii tosi hyvin. Juoni on ja se sisältää kevyitä käänteitä, mutta on enemmän tukemassa kuin kannattelemassa peliä eteenpäin.
Pelin heikkous omalla kohdalla oli se, että sitä oli oikeastaan aika raskas pelata. En hirveästi rentoutunut pelin parissa ja täytyy myöntää, että loppua kohden aloin jo toivomaan pelin loppumista. Tehtäviä oli kuitenkin hyvä määrä ja innokkaimmille tästä löytyy lisähaasteita vaikka millä mitalla. Mulle riittää tässä vaiheessa ja siirryn seuraavan pelin pariin. Joka tapauksessa erinomainen peli, 5/5.
Viimeksi muokattu:
Super Mario Wonder (Switch)
Lainasin kirjastosta. Laadukasta tavaraa, mutta yllätti se miten lyhyt peli oli. Alle 10h lopputeksteihin, jonka jälkeen voi jatkaa asioiden keräilyä jne.
Täyshintaisena hieman jättäisi huonon maun suuhun, mutta kirjastosta lainaamalla oikein kiva pikkuteos.
Lainasin kirjastosta. Laadukasta tavaraa, mutta yllätti se miten lyhyt peli oli. Alle 10h lopputeksteihin, jonka jälkeen voi jatkaa asioiden keräilyä jne.
Täyshintaisena hieman jättäisi huonon maun suuhun, mutta kirjastosta lainaamalla oikein kiva pikkuteos.
- Liittynyt
- 19.10.2016
- Viestejä
- 4 460
Kuinka suuren osan kentistä tuo sisältää?
E. Olin itse melko tyytyväinen pelattavien kenttien määrään, ja lapsen kanssa jonkin verran pelannut kenttiä uudestaan, kun jäänyt väliin vaihtoehtoisia maaleja yms.
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 01.11.2016
- Viestejä
- 442
Homeworld: Deserts of Kharak
+ Hyvää vanhanajan strategiaa
+ Hyvät grafiikat, pyörii hienosti
+ Hyvät musiikit, äänet (radio chatter)
+ Todella hyvin tuotu Homeworldin fiilis mukaan
+ Välianimaatiot todella hienosti tehty, tulee mieleen Battlestar Galatica osasta kuvakulmista jne
- Huonot kontrollit joiden muuttaminen todella vaikeata
- Lyhyt kampanja
Olipas yllättävän viihdyttävä ja välillä haastava classic vaikeusasteella tuo kampanja. En tajua mitenkä missannut tälläisen helmen aikoinaan.
+ Hyvää vanhanajan strategiaa
+ Hyvät grafiikat, pyörii hienosti
+ Hyvät musiikit, äänet (radio chatter)
+ Todella hyvin tuotu Homeworldin fiilis mukaan
+ Välianimaatiot todella hienosti tehty, tulee mieleen Battlestar Galatica osasta kuvakulmista jne
- Huonot kontrollit joiden muuttaminen todella vaikeata
- Lyhyt kampanja
Olipas yllättävän viihdyttävä ja välillä haastava classic vaikeusasteella tuo kampanja. En tajua mitenkä missannut tälläisen helmen aikoinaan.
Oliskohan ollu joku 80%. Siellä oli kourallinen 5 tähden kenttiä mihin pääs käsiks, jota en ollu aiemmin nähnyt.
- Liittynyt
- 30.03.2017
- Viestejä
- 1 240
Shadow Gambit: The Cursed Crew
Mimimin kolmas ja viimeinen isometrinen hiippailu. Pelin tehtyään firma laittoi pillit pussiin, mutta sen perinnölle on sentään muita jatkajia.
Ninjoja ja cowboyita seuraa tietysti merirosvot. Blades of the Shogunin ja Desperados 3:n olisi voinut sovittaa oikeaan historiaan huolimatta satunnaisista fantasiaelementeistä, mutta Cursed Crew on puhdasta fantasiaa. Pelin "Kadonnut Karibia" on tulvillaan taikuutta ja epäkuolleita. Pelaajan kontrollissa on ryhmä zombi- luuranko- ja kummituspiraatteja, joiden tukikohtana on aavelaiva. Vaikutteita on otettu ainakin Pirates of the Caribbeanista, ehkä myös Monkey Islandista.
Hahmoja on kahdeksan, mikä on tälle genrelle paljon - muistaakseni vain Commandos 2:ssa ja Robin Hood: The Legend of Sherwoodissa oli isompi sakki käytössä. Commandoskin pääsee yhdeksään vain jos koira lasketaan. Cursed Crewin kikka on, että piraatit availlaan käyttöön vapaassa järjestyksessä ja melkein joka kenttään saa valita tiimin kokoonpanon. Hahmojen kyvyt on vaihtelevia ja mielenkiintoisia, fantasiateema mahdollistaa villimmätkin ideat.
Ikävä kyllä tämä tarkoittaa että kehitystiimi ei ole voinut tietää, millainen porukka pelaajalla on käytössä kussakin tehtävässä, ja ne on pitänyt suunnitella niin että millä vain kombinaatiolla pääsee läpi. Tämä näkyy matalana vaikeustasona, peli on selvästi Bladesia ja Desperadosia helpompi. Edellisten pelien kentät oli parhaimmillaan pirullisia pulmapähkinöitä, jotka oli räätälöity juuri käytössä olevien työkalujen mukaan. Cursedissakin on muutama vaikeuspiikki, mutta ne on enemmän poikkeus kuin sääntö.
Enteristä tapahtuu paljon ja äkkiä.
Kenttäsysteemi on vielä isompi uudistus. Pelin tehtävät sijoittuvat saarille, joille palataan aina uudestaan uusien tehtävien merkeissä. Kierrätystä ei periaatteessa ole kovin paljon, koska eri tehtävien päämäärät sijoittuvat eri puolille kenttää ja lähtö- ja poistumispisteitä voi vaihdella, mutta jokaista kenttää ei kannata tyhjentää ellei halua nitistää samoja vihollisia tehtävästä toiseen. Tehtäviä on paljon enemmän kuin aikaisemmissa peleissä ja ne on lyhyempiä. En tykännyt tästä alussa, mutta kaikkeen tottuu. Isompi ongelma on oikeastaan se, että kentät näyttävät liikaa toisiltaan. Palmusaari on palmusaari vaikka kuinka koristelisi.
Tarina on vaisu aarrejahti, heikoin esitys Mimimin hiippailukolmikosta. Loppupuolella mukaan tulee kiinnostavia juttuja, mutta niitä saa odottaa liian kauan. Kolmas näytös on aivan liian pitkä ja kenttien kierrätys alkaa tässä vaiheessa tuntumaan. Yksi erikoistehtävä kullekin miehistön jäsenelle olisi riittänyt. Mielipiteeni pelistä parani selvästi sen edetessä, mutta ensin piti sinnitellä alkupettymysten läpi.
Desperados 3 jäi Mimimin mestariteokseksi. Harmittaa haukkua hyvää peliä, mutta Cursed Crew nyt sattuu olemaan heikompi versio loistavasta pelistä.
The Council
Eletään 1700-luvun loppua. Syrjäisellä saarella asuva eksentrinen lordi kutsuu joukon historiallisia merkkimiehiä vieraaksi ökykartanoonsa. Vallan huipulla suunnitellaan, vehkeillään ja päätetään koko maailman uudesta suunnasta. Päähenkilö ui piireihin nepotismin avulla, sillä hänen äitinsä on vaikutusvaltaisen salaseuran johtaja. Ja kadonnut epämääräisissä olosuhteissa.
The Council on tarinapeli mallia Telltale, mutta dialogia on urhoollisesti yritetty pelillistää. Pelaajan taskussa on toimintapisteitä, esineitä ja 15 taitoa joita voi kehittää ja käyttää keskustelussa. Systeemi toimii yllättävän hyvin ja sen kanssa on kiva leikkiä, vaikka roolipelielementit saavatkin keskustelun välillä harhailemaan. Mukana on myös aivan aitoja puzzleja, jotka on enimmäkseen hauskoja ja haastavia. Oikea pelaaminen tarinapeleissä on harvinainen ja tervetullut yllätys.
Hankin The Councilin alkuun Steam Deckille matkapeliksi, mutta tarina oli sen verran kiinnostava että jatkoin kotonakin - ja siirryin aika nopeasti tavallisen tietokoneen ääreen. Deck on mainio matkakaveri, mutta 7 tuuman ruudulla ei ole mitään jakoa 32-tuumaista vastaan. Suurempi näyttö teki pelikokemuksesta paljon mukavamman, mutta paljasti samalla graafiset puutteet, kuten tönköt animaatiot ja kehnon valaistuksen. Toisaalta pelin jankki on osa sen charmia. Erityismaininta ihastuttavan rumille hahmomalleille, jotka näyttävät vahakabinetista karanneilta. Siis Visulahden eikä Tussaudsin.
Pelin tunnelma on koko ajan jännä: mysteerejä, okkultismia, viitta ja tikari -kieroilua ja 1700-luvun politiikkaa. Harmi vain että puolivälin juonenkäänne on niin yliampuva että peliltä menee uskottavuus. Siihen asti tarina vaikutti fiksulta poliittiselta trilleriltä. Peli vähän kuin kompastuu ja lentää portaita alas näyttävillä kärrynpyörillä ja kuperkeikoilla. Se on loppuun asti viihdyttävä, mutta ihan eri syistä kuin aiemmin.
Mimimin kolmas ja viimeinen isometrinen hiippailu. Pelin tehtyään firma laittoi pillit pussiin, mutta sen perinnölle on sentään muita jatkajia.
Ninjoja ja cowboyita seuraa tietysti merirosvot. Blades of the Shogunin ja Desperados 3:n olisi voinut sovittaa oikeaan historiaan huolimatta satunnaisista fantasiaelementeistä, mutta Cursed Crew on puhdasta fantasiaa. Pelin "Kadonnut Karibia" on tulvillaan taikuutta ja epäkuolleita. Pelaajan kontrollissa on ryhmä zombi- luuranko- ja kummituspiraatteja, joiden tukikohtana on aavelaiva. Vaikutteita on otettu ainakin Pirates of the Caribbeanista, ehkä myös Monkey Islandista.
Hahmoja on kahdeksan, mikä on tälle genrelle paljon - muistaakseni vain Commandos 2:ssa ja Robin Hood: The Legend of Sherwoodissa oli isompi sakki käytössä. Commandoskin pääsee yhdeksään vain jos koira lasketaan. Cursed Crewin kikka on, että piraatit availlaan käyttöön vapaassa järjestyksessä ja melkein joka kenttään saa valita tiimin kokoonpanon. Hahmojen kyvyt on vaihtelevia ja mielenkiintoisia, fantasiateema mahdollistaa villimmätkin ideat.
Ikävä kyllä tämä tarkoittaa että kehitystiimi ei ole voinut tietää, millainen porukka pelaajalla on käytössä kussakin tehtävässä, ja ne on pitänyt suunnitella niin että millä vain kombinaatiolla pääsee läpi. Tämä näkyy matalana vaikeustasona, peli on selvästi Bladesia ja Desperadosia helpompi. Edellisten pelien kentät oli parhaimmillaan pirullisia pulmapähkinöitä, jotka oli räätälöity juuri käytössä olevien työkalujen mukaan. Cursedissakin on muutama vaikeuspiikki, mutta ne on enemmän poikkeus kuin sääntö.
Enteristä tapahtuu paljon ja äkkiä.
Kenttäsysteemi on vielä isompi uudistus. Pelin tehtävät sijoittuvat saarille, joille palataan aina uudestaan uusien tehtävien merkeissä. Kierrätystä ei periaatteessa ole kovin paljon, koska eri tehtävien päämäärät sijoittuvat eri puolille kenttää ja lähtö- ja poistumispisteitä voi vaihdella, mutta jokaista kenttää ei kannata tyhjentää ellei halua nitistää samoja vihollisia tehtävästä toiseen. Tehtäviä on paljon enemmän kuin aikaisemmissa peleissä ja ne on lyhyempiä. En tykännyt tästä alussa, mutta kaikkeen tottuu. Isompi ongelma on oikeastaan se, että kentät näyttävät liikaa toisiltaan. Palmusaari on palmusaari vaikka kuinka koristelisi.
Tarina on vaisu aarrejahti, heikoin esitys Mimimin hiippailukolmikosta. Loppupuolella mukaan tulee kiinnostavia juttuja, mutta niitä saa odottaa liian kauan. Kolmas näytös on aivan liian pitkä ja kenttien kierrätys alkaa tässä vaiheessa tuntumaan. Yksi erikoistehtävä kullekin miehistön jäsenelle olisi riittänyt. Mielipiteeni pelistä parani selvästi sen edetessä, mutta ensin piti sinnitellä alkupettymysten läpi.
Desperados 3 jäi Mimimin mestariteokseksi. Harmittaa haukkua hyvää peliä, mutta Cursed Crew nyt sattuu olemaan heikompi versio loistavasta pelistä.
The Council
Eletään 1700-luvun loppua. Syrjäisellä saarella asuva eksentrinen lordi kutsuu joukon historiallisia merkkimiehiä vieraaksi ökykartanoonsa. Vallan huipulla suunnitellaan, vehkeillään ja päätetään koko maailman uudesta suunnasta. Päähenkilö ui piireihin nepotismin avulla, sillä hänen äitinsä on vaikutusvaltaisen salaseuran johtaja. Ja kadonnut epämääräisissä olosuhteissa.
The Council on tarinapeli mallia Telltale, mutta dialogia on urhoollisesti yritetty pelillistää. Pelaajan taskussa on toimintapisteitä, esineitä ja 15 taitoa joita voi kehittää ja käyttää keskustelussa. Systeemi toimii yllättävän hyvin ja sen kanssa on kiva leikkiä, vaikka roolipelielementit saavatkin keskustelun välillä harhailemaan. Mukana on myös aivan aitoja puzzleja, jotka on enimmäkseen hauskoja ja haastavia. Oikea pelaaminen tarinapeleissä on harvinainen ja tervetullut yllätys.
Hankin The Councilin alkuun Steam Deckille matkapeliksi, mutta tarina oli sen verran kiinnostava että jatkoin kotonakin - ja siirryin aika nopeasti tavallisen tietokoneen ääreen. Deck on mainio matkakaveri, mutta 7 tuuman ruudulla ei ole mitään jakoa 32-tuumaista vastaan. Suurempi näyttö teki pelikokemuksesta paljon mukavamman, mutta paljasti samalla graafiset puutteet, kuten tönköt animaatiot ja kehnon valaistuksen. Toisaalta pelin jankki on osa sen charmia. Erityismaininta ihastuttavan rumille hahmomalleille, jotka näyttävät vahakabinetista karanneilta. Siis Visulahden eikä Tussaudsin.
Pelin tunnelma on koko ajan jännä: mysteerejä, okkultismia, viitta ja tikari -kieroilua ja 1700-luvun politiikkaa. Harmi vain että puolivälin juonenkäänne on niin yliampuva että peliltä menee uskottavuus. Siihen asti tarina vaikutti fiksulta poliittiselta trilleriltä. Peli vähän kuin kompastuu ja lentää portaita alas näyttävillä kärrynpyörillä ja kuperkeikoilla. Se on loppuun asti viihdyttävä, mutta ihan eri syistä kuin aiemmin.
- Liittynyt
- 21.01.2017
- Viestejä
- 630
F1 24 ja PSVR2-lasit, täytyy todeta, että hieno kokemus. Yritän ajaa suht realistisilla asetuksilla, mutta ainakin näin alkuun luistonesto saa olla mediumilla, että voi nautiskella ajamisesta, muutoin kaikki avut pois. RTX3080 + 3900X ja tuntuu toimivan melko hyvin (ei siis nyi), tosin vain medium-asetukset oli grafiikoissa. Vanha kunnon Logitechin Driving Force GT toimi erinomaisesti F1 24:n kanssa yhteen. Eipä tästä taida paljoa F1-pelikokemus voida parantua.
Viimeksi muokattu:
Joo, 23 ja kokemus on aivan huikea. Ainoa vaan etten oo saanut enää yhdistettyä laseja pc:n, koska pitää kirjautua/linkkautua uudelleen meta/face ja ei vaan onnistu. Kirjautuu vaan faceen.
Pitkään tuli pelattua ja todella nautinnollista. Huomasin myös halpispolkimien vaihdon jälkeen seuraavaksi halvempiin (jäykemmät) parantaneen kierrosaikoja roimasti.
Sama apu käytössä. Ilman luistonestoa ei kyllä kisoista tule mitään. Ja kaikki katuradat lopulta päätyy kaiteisiin tai vähintäänkin pariin turhaan varikkokäyntiin
Pitkään tuli pelattua ja todella nautinnollista. Huomasin myös halpispolkimien vaihdon jälkeen seuraavaksi halvempiin (jäykemmät) parantaneen kierrosaikoja roimasti.
Sama apu käytössä. Ilman luistonestoa ei kyllä kisoista tule mitään. Ja kaikki katuradat lopulta päätyy kaiteisiin tai vähintäänkin pariin turhaan varikkokäyntiin
- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 6 213
Batman Arkham Asylum (PC)
Ehkä kolmas tai neljäs kerta tälle pelille. Nyt ajattelin vetää kaikki neljä. City pelattu kahesti, origin ja knight kerran.
Tämä eka sattui aikanaan saumaan kun olin jotenki leipääntynyt omaan negatiiviseen ajatusmaailmaani ja aloin tutkia pelejä enemmän hyvien puolien kautta ja sitä myöten myös nauttia niistä enemmän. On niitä harvoja pelejä joille annan 100/100 vaikkei silti ikinä ole millään top listallani.
Tässä ei vaan tunnu olevan mitään vikaa. Suht simppeli tappelupeli puoliavoimella kartalla ja pikkusen lisälöydettävää Arvuuttajan arvuutusten muodossa. Tarina etenee jouhevasti ympäri saarta ja samoja paikkoja ei tarvi nuohota liiaksi. Ei tää edelleenkään siis ole mikään maata mullistava kokemus, mutta 15v vanha peli käy ka kukkuu edelleen niin teknisesti kuin pelillisestikkin. Olin jopa yllättyny kuinka viihdyttävä paketti tämä oli edelleen. 10h tähän saa uppoamaan ja muutama lisätunti jos keräilee kaikki arvuutukset ja tekee challengeja.
Vaikka City paransi mekaniikoita niin se lähti vähän jo liian levälleen eikä ollut yhtä napakka kokemus kuin tämä ja siten ei ihan samalla tasolla. Noh kohta sekin sit jahka ensin Wolfenstein 2 on pelattuna.
Ehkä kolmas tai neljäs kerta tälle pelille. Nyt ajattelin vetää kaikki neljä. City pelattu kahesti, origin ja knight kerran.
Tämä eka sattui aikanaan saumaan kun olin jotenki leipääntynyt omaan negatiiviseen ajatusmaailmaani ja aloin tutkia pelejä enemmän hyvien puolien kautta ja sitä myöten myös nauttia niistä enemmän. On niitä harvoja pelejä joille annan 100/100 vaikkei silti ikinä ole millään top listallani.
Tässä ei vaan tunnu olevan mitään vikaa. Suht simppeli tappelupeli puoliavoimella kartalla ja pikkusen lisälöydettävää Arvuuttajan arvuutusten muodossa. Tarina etenee jouhevasti ympäri saarta ja samoja paikkoja ei tarvi nuohota liiaksi. Ei tää edelleenkään siis ole mikään maata mullistava kokemus, mutta 15v vanha peli käy ka kukkuu edelleen niin teknisesti kuin pelillisestikkin. Olin jopa yllättyny kuinka viihdyttävä paketti tämä oli edelleen. 10h tähän saa uppoamaan ja muutama lisätunti jos keräilee kaikki arvuutukset ja tekee challengeja.
Vaikka City paransi mekaniikoita niin se lähti vähän jo liian levälleen eikä ollut yhtä napakka kokemus kuin tämä ja siten ei ihan samalla tasolla. Noh kohta sekin sit jahka ensin Wolfenstein 2 on pelattuna.
The Walking Dead - The Final Season
Tämä oli odottanut pitkään pelaamista muiden osien jälkeen. Halusin pelata kuitenkin tämän ennen kaikkea siksi, että saisin tietää tarinan päätöksen.
Pelistä jäi vähän ristiriitainen fiilis. Toisaalta siinä oli paljon toimivia jaksoja - enimmäkseen vähän toiminnallisemmat pätkät, joissa ei kerinnyt liikaa miettimään valintoja. Toisaalta taas siinä oli yhtä paljon kuolettavan tylsiä kohtia. Välillä pääjuoni tuntui myös hieman vanhan toistolta, mutta onneksi yllätyksiäkin löytyi. Ristiriitainen olo tuli myös pelin ja oikeastaan koko pelisarjan "viestistä", joka on mielestäni suurimman osan ajasta hyvinkin selkeä, mutta loppu tuntuu olevan ikävällä tavalla ristiriidassa sen kanssa.
Itsenäisenä pelinä tämä ei ole kovin kummoinen, mutta osana sarjaa ihan kelvollinen.
Tämä oli odottanut pitkään pelaamista muiden osien jälkeen. Halusin pelata kuitenkin tämän ennen kaikkea siksi, että saisin tietää tarinan päätöksen.
Pelistä jäi vähän ristiriitainen fiilis. Toisaalta siinä oli paljon toimivia jaksoja - enimmäkseen vähän toiminnallisemmat pätkät, joissa ei kerinnyt liikaa miettimään valintoja. Toisaalta taas siinä oli yhtä paljon kuolettavan tylsiä kohtia. Välillä pääjuoni tuntui myös hieman vanhan toistolta, mutta onneksi yllätyksiäkin löytyi. Ristiriitainen olo tuli myös pelin ja oikeastaan koko pelisarjan "viestistä", joka on mielestäni suurimman osan ajasta hyvinkin selkeä, mutta loppu tuntuu olevan ikävällä tavalla ristiriidassa sen kanssa.
Itsenäisenä pelinä tämä ei ole kovin kummoinen, mutta osana sarjaa ihan kelvollinen.
- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 6 213
Wolfenstein 2: The New Colossus
Ei se tämäkään huono ole, oikeastaan ihan positiivinen kokemus periaatteessa. Pelillisesti edelleen hauskaa, jos ei jopa hauskempaa kun variaatiota on tullut lisää. Toisaalta kentät tuntuu vähän toistuvilta ja yllättävän lyhyiltä. Olis jopa toivonut enemmän pelattavaa tähän ilman, että samoja ubercommando karttoja olis tarkotus nuohota. New Orleans ja Manhattan oli todella tylsiä raunioläjiä. Välivideot kävi välillä turhanki pitkäksi ja juonen seuraaminen loppuakohden lopahti kokonaan, varsinkin kun pelissä oli niin paljon teknisiä ongelmia. Hahmot oli vähän ylilyötyjä siinä mielessä, että hirvee expositio hahmolle jossain ku peliä on jälellä ehkä pari tuntia ja sit koko hahmoa ei enää näy. Oiskohan ollut DLC:ssä. Jotenki tuntui että peli on jäänyt kesken, varsinki ku pelin loppu on sit pelin alkutason menemistä väärään suuntaan.
Huonointa tässä oli kieltämättä tällä kertaa, että oli eniten teknisiä ongelmia pelissä aikoihin. Oikeastaa mikää peli ei oo itellä ollut tämmönen ongelmapesä. Paljolti peli kaatuili, varmaan 40 kertaa 10h aikana. Valitteli muistierroreista. Pahinta oli sit lähellä loppua kun yksi tämmönen kaatuminen johti siihen, että peli ilmoitti savefilessä olevan jonku ongelman ja "luotiin uusi". Noh sehän ei muuten ollut ongelma, mutta kaikki pelaamisen aikana kerätyt perkit nollaantu. Sentään aseupgradet säilyi, muuten olis ollut aika hapokasta mennä lopputaisteluihin ilman mitään pelin aikana kerättyjä apuja.
Vähän hapan maku jäi siis muuten ihan hyvästäkin pelistä. Toivoisi melkeempä että näistä tehtäis joku remaster trilogia, jossa korjattais nuo tekniset ja graafiset ongelmat. On tää kuitenki semmonen FPS pelisarja että tän pariin voi palata vielä kolmannenkin kerran taas muutaman vuoden päästä.
- Liittynyt
- 12.09.2020
- Viestejä
- 2 097
Outoja ongelmia sulle tullut. Pelasin New Colossus läpi joskus yli vuosi sitten. Ei kaatunut kertaakaan ja toimi tosi sujuvasti.
The New Order taas oli hyvä peli mutta ihan hirvee teknisesti kun et voi pelata yli 60 fps kun fysiikat hajoaa. 60 fps on taas slideshow hiirellä pelatessa.
EDIT: tosiaan kyllä tota out of memory erroria osa ihmisistä saa ilmeisesti, tiedä sit mistä johtuu
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 6 213
Edellinen peluu 1080gtxllä oli paljon jouhevampi kokemus, eikä sillon ollut tätä.
tjkoo
Tukijäsen
- Liittynyt
- 20.10.2016
- Viestejä
- 3 929
Vanha peli, annan anteeksi.. Pelasin New Colossus about sillon kun se tuli, oli ihan jees.. Pari vuotta myöhemmin testasin näitä aiempia pelejä, eli..
Wolfenstein: New Order
Wolfenstein: Old Blood
Oma mielipiteeni on, että aivan sairaan hyviä shoottereita molemmat, harmi ettei tällaisia enää tehdä koska online myy enemmän.
Uutiset
-
OpenAI julkaisi uuden Sora 2 -tekoälymallin videoiden generointiin
5.10.2025 18:27
-
NAND- ja DRAM-muistimarkkinoilla odotetaan pahaa piiripulaa tuleviksi vuosiksi
3.10.2025 14:03
-
SiPearl julkisti eurooppalaisen Athena1-prosessorin
3.10.2025 13:22
-
Oppo laajentaa toimintansa Suomeen ja muihin pohjoismaihin
3.10.2025 12:34
-
Keychron julkisti keraamisen Q16 HE 8K -näppäimistön
3.10.2025 10:10
Uusimmat viestit
-
-
-
-
Sähköavusteiset polkupyörät (max 250W, max 25km/h, ei vakuutustarvetta)- Viimeisin: SKYTRiXSHA
-