VAG autojen monet ongelmat

Itselläni hankaava ääni oli sen verran raju sekä kylmällä että lämpimällä koneella TPI:n mukaisesta balsamoinnista huolimatta, että päädyin vaihdattamaan jakopään.

Auto on juuri liikkeestä ostettu niin sain pienellä omalla panoksella uuden jakopään vesipumppuineen merkkarilla tehtynä.

Lueskelin vauvan kanssa valvoessa kaikki mahdolliset tsekkiläiset, puolalaiset jne. foorumit aiheesta ja niistä muodostui sellainen kuva, että INAn sarja olisi paras. Sellaisen siis pyysin merkkarin laittamaan. Siinä oli Litensin kiristinrulla ja ilmeisesi Contin hihna ("INA made in Germany"). Loput rullat INA:n omia tekeleitä.

Jos samoja netin mutuilijoita on uskominen, Gatesin (OEM) kiristinrulla on se ongelmien juurisyy suurimmassa osassa tapauksista. Myös Daycon hihnaan ja "apurulliin" liittyen esitettiin jonkin sortin kritiikkiä parissa tapauksessa.

Mutta älkää nyt vaan kukaan yllä esittämääni ottako todesta. Itse päädyin tekemään ratkaisuni noiden juttujen perusteella ja aika näyttää menikö nappiin vai ei.

Hävisikö ääni?

Havaitsin että oma 2.0 tdi pitää tota samaa. (kuin tossa sun videossa). BKD moottori Audi A3:ssa.
 
Ei näköjään Trodon erillisellä tarkistuksellakaan tule näihin sopivia varaosia. Raitisilmansuodatin ei ollut lähimaillekaan sopiva. Myös pa-suodattimen sopivuudesta on epäilys. Täytyykin ottaa yhteyttä myyjään... :think:

EDIT: Öljyproppu on tarkoitettu Mazda 121 -malliin. Vaihtoivat vielä siihen, kun olin muka valinnut aluksi väärän. Pakko käyttää vanha uudestaan.
 
Viimeksi muokattu:
IMG_20240929_181850.jpg


Työn alla cabrioletin taka-ikkunan nostin, joka lienee ihan kulutustavaraa kuttaperkasta valmistettuine osineen.

Kahden vaijerin systeemi jotka valmiiksi niin kireällä että soi kuin kitaran paksuin kieli. Jouset aivan pohjassa.

Ei ihme että noita menee rikki.

Kuvassa myös upea 18-pinninen liitin jossa kytkettynä 4 johtoa. Koska miksei.

Ei nämä ranskalaisille häviä, ihme kikottimia.

Mistähän materiaalista nämä on kasattu, konehuone täynnä muoviputkia jotka hapertuu ilmaan jos aivastaa kohti.

Jakohihnaremppaa tutkin myös. Pura lokarit, puskurit, irrota koko vitun moottori kannakkeistaan.

Kamalia keksintöjä.
 
Ei sattuisi jollain olemaan tietoa missä vika/miten korjata 2007 1.4TDI 9N3 VW Polon ilmastoinnin puhallin? Lopetti puhaltamisen kokonaan, eli ei puhalla millään nopeudella. Esivastus vaihdettu, mutta ei korjannut ongelmaa. Puhaltimelle menevä liitin antaa ulos vain 4V (puhaltimen asennoilla 1-4). Ilmastoinnin puhallin kyllä pyörii ihan normaalisti jos sinne virtaa syöttää, eli sekin on kunnossa. Aluksi edes AC valo ei keskikonsolissa syttynyt palamaan kytkintä painamalla, mutta alkoi tänään pelittämään kun konehuoneessa yritti vikaa paikantaa johtoja ronkkimalla.
 
Viimeksi muokattu:
Siis ihan ku noi vag autot ihan tahallaan kiusais ihmisiä. Oli tarkotus tehä pieni matka itäsuomeen niin meillä jätti Seatti keskelle risteystä voimakkaalla nykäsyllä ja sammu liikennevaloihin. 2 kuukautta kuunneltu sitä järjetöntä voimakasta ulinaa niin lopulta jätti tielle. Noh hinattiin huoltoon ja nyt kappas vain se lähtiki heti siellä käyntiin että ei vaan saatas selville mikä autoa vaivaa. Noh eipä ne huollossakaan mitään voi ku se yhtäkkiä toimii ka vikakoodeja ei ole. Noi kikottimet osaa vielä peittää viansa nii että ei vaa sais selville mikä niitä vaivaa. Kysymys vielä autokansalle että onko tuommone itselataava hybrid corolla 2022 yhtä luotettava auto kuin itselataava Hybrid Prius 2022? Minua kiinnostaisi Prius koska se on niitä harvoja jotka vielä kasataan Japanissa, mutta se on joitakin tuhansia kalliimpi nii ois kiva tietää saako niille rahoille vastinetta, että mitä parempaa siinä Toyotan Priuksessa on verrattuna Corollaan?? Miten voi luottaa näihin suomalaisessa talvessa? 26k sais tollasen 2022 Priuksen ja 2022 corollan sais noin 20k. Kumpaa suosittelette? Hyvät ja huonot puolet?
 
Ei sattuisi jollain olemaan tietoa missä vika/miten korjata 2007 1.4TDI 9N3 VW Polon ilmastoinnin puhallin? Lopetti puhaltamisen kokonaan, eli ei puhalla millään nopeudella. Esivastus vaihdettu, mutta ei korjannut ongelmaa. Puhaltimelle menevä liitin antaa ulos vain 4V (puhaltimen asennoilla 1-4). Ilmastoinnin puhallin kyllä pyörii ihan normaalisti jos sinne virtaa syöttää, eli sekin on kunnossa. Aluksi edes AC valo ei keskikonsolissa syttynyt palamaan kytkintä painamalla, mutta alkoi tänään pelittämään kun konehuoneessa yritti vikaa paikantaa johtoja ronkkimalla.

Millä ton 4V mittasit?

Huomioitko että puhallin voi olla PWM:llä ohjattu joten ei auta mitata perus yleismittarilla kun se näyttää huuhaata.
 
Siis ihan ku noi vag autot ihan tahallaan kiusais ihmisiä. Oli tarkotus tehä pieni matka itäsuomeen niin meillä jätti Seatti keskelle risteystä voimakkaalla nykäsyllä ja sammu liikennevaloihin. 2 kuukautta kuunneltu sitä järjetöntä voimakasta ulinaa niin lopulta jätti tielle. Noh hinattiin huoltoon ja nyt kappas vain se lähtiki heti siellä käyntiin että ei vaan saatas selville mikä autoa vaivaa. Noh eipä ne huollossakaan mitään voi ku se yhtäkkiä toimii ka vikakoodeja ei ole. Noi kikottimet osaa vielä peittää viansa nii että ei vaa sais selville mikä niitä vaivaa.
2 kuukautta ulissu ja sitten tulee yllätyksenä että on jotain vikaa?
 

Statistiikka

Viestiketjut
254 282
Viestejä
4 419 554
Jäsenet
73 340
Uusin jäsen
d3sire

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom